Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Vaasanpuistikon parkkiluola

Vaasanpuistikon parkkiluola

Kunnnia heille, joille kunnia kuuluu

Ensimmäisen kerran ajatuksen Vaasanpuistikon alle tulevasta parkkiluolasta esitti Jorma J. Pitkämäki. (20. helmikuuta1953Sonkajärvi19. syyskuuta2016 Vaasa. Pitkämäki, lempinimaeltään Zei, Zei oli Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastonylijohtaja vuosina 2010–2016. Pitkämäki tekimiltei koko työuransa kotikaupungissaan Vaasassa, viimeiseksi kaupungin kehitysjohtajana ja kaupunkisuunnittelun johtajana. Hän oli kouluatukseltaan kauppatieteiden maisteri.

-Kaupungin kehittämisen kannalta on selvää, että kaupunmkirakentamista tulee kehittää sekä maan päällä että maan alla. Yhä useammassa isommassa kaupungissa on siirrytty myös maan alle. Vaasassa tämä voisi tarkoittaa vaikkapa maanalaista rekentamista ja liiketoimintaa Vaasanpuistikon alla, visio Pitkämäki 23.12.2005 Vaasalaisia infolle antamassaan haastattelussa. https://vaasalaisia.info/jorma-pitkamaki/

Vaasalaisia info kirjoitti tammikuussa 2008, että ”Jos kondishanke toteutuu niin samalla saattaa toteutua myös huikea visio Vaasanpuistikon suuntaisesta maan alla n. 8-18 syvyydessä kulkevasta luolastosta, joka toteuessaan yhtistäisi monet jo toimivat ratkaisut ja suunnitteilla olevat hankkeet. ”

Vaasalaisia infossa 31. tammikuuta 2008 julkaistussa jutussa ”Kondishankeen vetäjien (Pentti Tarpio ja Eeku Strahl) tarkoituksena oli esittää parkkiluolaston rakentamista maan alle n. 8-18 metrin syvyyteen Vaasanpuistikon alle ja suuntaisesti. Luolasto jatkuisi aina Toriparkkiin saakka.

Toteutuessaan suunnitelma ratkaisi kerralla kaupungin pysäköintiongelmat ja toisi aivan uutta sykettä kaupungin keskustaan. Tällä ratkaisulla liitettäisiin kerralla useat jo toimivat ja suunnitteilla olevat toiminnnat yhdeksi kokonaisuudeksi. Erittäin suuri hyöty ratkaisusta olisi Matkakeskukselle. Työ tehtäisiin maanlaisena louhintana, joten se ei millään tavalla häiritsisi maanpäällistä toimintaa.

”Kondishankkeessa on käynnissä asemakaavoitusta edeltävä selvitysvaihe, jossa suunnittelutoimisto Saraco D&M Oy laatii tarvittavat suunnitelmat. Yksi tämän selvitystyön osa-alue on hankkeen edellyttämät pysäköintijärjestelyt´, sanoi Tarpio

Ajatus pysäköinnin sijoittamisesta Vaasanpuistikon alle lähti vaasalaisia.infon tekemästä kehitysjohtaja Jorma J Pitkämäen henkilöhaastattelusta. Vaasan keskusta tarvitsee lisää pysäköintimahdollisuuksia ja niiden sijoittaminen on järkevintä ratkaista maan alla.

Olin kondishankkeen aikana Pentti Tarpion ja Eeku Strahlin kanssa, useissa palavereissa joissa keskustetiin mm. Vaasanpustikon alle tulevasta parkkiluolasta. Eeku Strahlilla oli selkeä käsitys Vaasan kaupunkirakenteaen suomista mahdollisuuksista rakentaa maan alle.

Strahl oli jo vuoden 2005 marrakaskuussa suurten visioiden näkijä: https://vaasalaisia.info/eeku-strahl/ Kunnia heille, joille se kuuluu.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa