Home / Tapahtumat / VAASAN AUTO- JA MOOTTORIMUSEO NÄYTTELYT JA TAPAHTUMAT

VAASAN AUTO- JA MOOTTORIMUSEO NÄYTTELYT JA TAPAHTUMAT

VAASAN AUTO- JA MOOTTORIMUSEON VIIKKO 25

NÄYTTELYT JA TAPAHTUMAT

Klemettilässä sijaitseva Vaasan auto- ja moottorimuseo on avoinna koko kesän, aina syyskuun alkuun asti. Museo on avoinna päivittäin klo 10- 17, paitsi keskiviikkoisin klo 10- 20. Uusien näyttelyiden lisäksi museolla tullaan kesän mittaan järjestämään myös paljon erilaisia tapahtumia, muun muassa yhdistettyjä kokoontumisajoja ja bändi-iltoja!

Erilaisten autojen ja moottoreiden lisäksi museolla on esillä myös pienoismalleja, vanhoja elektroniikkalaitteita, sekä arjen historiaa – jokaiselle jotakin, ei pelkästään autoharrastajille.

NÄYTTELYT

Ensimmäinen kerros

Museon ensimmäisessä kerroksessa on esillä Perusnäyttely, joka sisältää erilaisia ajoneuvoja 1900-luvun alusta 1940-luvun puoliväliin, mm. paloautoja. Teemanäyttelyistä Huvi esittelee vanhan ajan leirintävarusteita ja Hyöty vanhoja hyötyajoneuvoja, kuten ambulansseja ja hautausautoja.

Toinen kerros

Toisen kerroksen Motorsport-näyttelyssä on esillä 26 kilpa-autoa ja 15 moottoripyörää. Moottoriurheilua esittelevän näyttelyn helmiä ovat mm. Suomen legendaarisin Ford Escort, jolla Kyösti Hämäläinen voitti kahdeksan Suomen mestaruutta, maailmallakin erittäin harvinainen tehtaan kilpa-osaston rakentama Moskvits Ralley sekä kuusi erilaista Fiat Abarthia. Näyttelyssä on esillä myös menestyneen vaasalaisen ratakuljettajan Leif Wiikin Nissan Skyline sekä hänen palkintojaan.

Kolmas kerros

Täksi kesäksi yleisölle on avattu ensimmäistä kertaa museon kolmas kerros. Kerroksen päänäyttely on Wickström ja muut Vaasan moottoritehtaat, joka nimensä mukaisesti esittelee Vaasaa moottoritehtaiden kaupunkina. Wickströmin, Olympian ja muiden tehtaiden moottorien lisäksi kolmannessa kerroksessa on esillä mm. mopoja, polkupyöriä, moottoripyöriä, moottorikelkkoja, kattava kokoelma pienoismalleja, autokoulun historiaa esittelevä osasto sekä elektroniikan historiaa: vanhoja televisioita ja radioita. Kerrokseen on myös pystytetty Vanha Kauppa, jossa museovierailija pystyy aistimaan vanhanajan kaupankäynnin tunnelmaa. 

TAPAHTUMAT

Museo tekee yhteistyötä mm. Vaasan Lentokerho Ry:n kanssa. Erityisesti ennen juhannusta kannattaa suunnata museolle – kaikki museolla 13.-23.6.välisenä aikana vierailevat osallistuvat puoli tuntia kestävän moottoripurjelennon tutustumiskurssin arvontaan. Lennon lisäksi kurssiin kuuluu perehdytys, ennen kuin ilmaan noustaan. Voittaja arvotaan maanantaina 27.6.

Yhteystiedot:

Puheenjohtaja

Jari Kaivolahti (näyttelyt)

Varapuheenjohtaja

Harri Ala-Aho (näyttelyt)

Tapahtumavastaava

Eemu Laurila

Vaasan auto- ja moottorimuseoAvoinna 16.5. alkaen klo 10-17
Keskiviikkoisin 10-20

Liput/Biljetter 6€ (alle 15-v ilmaiseksi)
Myllykatu 18 B, 65100, Vaasa
www.vaasanveteraaniautoseura.fi

Löydät auto- ja moottorimuseon myös Facebookista!

 

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa