Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta /
Vaasa tutuksi Folkhälsanin tekemän kävelyoppaan avulla

Vaasa tutuksi Folkhälsanin tekemän kävelyoppaan avulla

Vaasa tutuksi Folkhälsanin tekemän

kävelyoppaan avulla

Vaasan Folkhälsan on yhdessä kaupungin Kulttuurikeskuksen ja Paikkatietoyksikön kanssa tehnyt kaksi kävelyopasta. Oppaiden avulla jokainen voi tutustua Vaasan keskustan nähtävyyksiin ja mielenkiintoisiin kohteisiin samalla nauttien ulkoilusta.

Kävelyoppaan valmistelut aloitettiin jo elokuussa 2014 perustamalla työryhmä, johon kuului viisi vapaaehtoista senioria Folkhälsanin Resurspool i Österbottenista. Työryhmä kokoontui pari kertaa kuussa tähän päivään saakka. Loppujen lopuksi työryhmään kuului 13 henkilöä.

Esimerkkinä näihin oppaisiin on käytetty Helsingissä sijaitsevan Folkhälsanin Ruskeasuon Senioritalon tekemää kävelyopasta. Vaasassa lähdettiin tekemään neljää eripituisten reittien opasta. Tavoite oli, että lyhin reitti olisi mahdollisimman helposti käytettävissä myös eritavoin toimintarajoitteisille henkilöille.

Kävelyopas muodostui loppujen lopuksi pieneksi vihkoseksi, jossa on jokaisesta kohteesta valokuva, pieni kirjoitus sekä koko alueen kartta. Nyt valmiina ovat oppaat Torikierrokselle (1,3 km) sekä Pohjoiselle rantareitille (2,5 km). Syksyllä on tarkoitus jatkaa työtä, ja tavoitteena on tehdä kävelyoppaat kahdelle pidemmälle reitille.

Oppaista on tehty myös mobiiliversiot, joiden avulla kaupunkiin tutustuminen on entistä helpompaa. Näiden oppaiden kanssa liikkuminen ja ulkoilu on mielenkiintoista – samalla voit oppia lisää Vaasan historiasta, kulttuurista ja luonnosta!

Oppaita on saatavilla Vaasan Folkhälsan-talolta, Vaasan seudun matkailusta sekä kesällä Tori-infosta. Oppaat löytyvät myös Folkälsanin sivuilta.

Mobiiliversiot löytyvät täältä:

Torireitti: http://kartta.vaasa.fi/folkhalsan_torireitti/

Pohjoinen rantareitti: http://kartta.vaasa.fi/folkhalsan_pohjoinenrantareitti/

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa