Home / Tapahtumat / Tulevaisuudessa siintää Vaasan ihme

Tulevaisuudessa siintää Vaasan ihme

Rehtori Kuusisto Vaasan yliopiston avajaisissa

Tulevaisuudessa siintää Vaasan ihme

Vaasan yliopiston lukuvuoden avajaisia vietettiin maanantaina 5. syyskuuta. Rehtori Jari Kuusiston mukaan Vaasan yliopisto on osoittanut olevansa muutoksen ajuri ja aktiivinen toimija.

Yliopistot ovat joutuneet vakavan paikan eteen, kun niiden budjetteja leikataan, ja tiukka rahoitustilanne ja taloudellisen kasvun puute leimaavat vahvasti keskustelua. Voimme kuitenkin olla tyytyväisiä siihen, että uusi strategia ja profiloituminen turvaavat Vaasan yliopiston talouden tulevien neljän vuoden aikana.

Vaasan yliopiston uusi strategia määrittelee kehittämisen suuntaviivat tuleville vuosille. Uudet painoalat ovat johtaminen ja muutos, rahoitus ja taloudellinen päätöksenteko sekä energia ja kestävä kehitys. Kuusiston mukaan yliopiston uusi strategia edellyttää uudistumista.

Muutos koskettaa myös yliopistoamme, kun kielten tutkintoon johtava koulutus siirtyy liikkeen luovutuksella Jyväskylän yliopistolle. Tavoitteenamme on varmistaa koko yliopiston menestys myös tulevaisuudessa. Vaasaan perustettavassa kielikeskuksessa avautuu myös työpaikkoja, kun kielten opetustarjontaa vahvistetaan. Ilman näitä muutoksia Vaasan yliopiston tilanne kokonaisuudessaan olisi selkeästi heikompi.

Kuusiston mukaan tulevaisuudessa siintää Vaasan ihme.

Vaasan seutua pidetään jo esimerkkinä, jota muut voivat seurata. Vaasan yliopisto haluaa olla energiateollisuuden keskittymän ja kaupungin ohella kolmas elementti Vaasan ihmeessä. Uutta strategiaamme toteuttamalla meillä on erinomainen mahdollisuus tähän.

Kuusisto kertoi, että uusi moottori- ja polttoainelaboratorio on konkreettinen tulos Vaasan yliopiston, Vaasan kaupungin ja yritysten hyvästä yhteistyöstä.

VEBIC (Vaasa Energy Business Innovation Centre) tulee olemaan ainutlaatuinen kansainvälisen tason tutkimusinfrastruktuuri, joka houkuttelee tutkijoita, opiskelijoita ja tutkimuskumppaneita eri puolilta maailmaa.

Kuusisto muistutti, että yliopiston varainhankinnassa alkaa viimeinen tärkeä vuosi. Hän haastoi jokaisen yrityksen, yhteisön ja yksityishenkilön mukaan varainhankintakampanjaan.

Varainhankintamme tavoitteena on kerätä 2,5 miljoonan euron lahjoitukset. Yli puolet tästä on saavutettu. Varoja suunnataan strategisiin kehittämiskohteisiin, ennen kaikkea yliopiston opetus- ja tutkimusedellytysten kehittämiseen ja uusiin avauksiin tutkimushankkeissa. Tätä kautta realisoituu merkittävää lisäarvoa ympäröivälle yhteisölle ja yrityselämälle.

Wärtsilän Eskola: Yliopistoyhteistyö yhä tärkeämpää

Wärtsilä Oyj:n konsernijohtaja Jaakko Eskola muistutti juhlapuheessaan, että yhteistyö yliopistojen kanssa on yhä tärkeämpää verkostoituneessa maailmassa 

­­–Suomessa Wärtsilä panostaa joka vuosi toiseksi tai kolmanneksi eniten tutkimukseen ja tuotekehitykseen. VEBIC-hanke Vaasan yliopiston kanssa on uusi ja tärkeä osa tätä yhteistyötä, ja se avaa uusia mahdollisuuksia sekä Wärtsilälle että yliopistolle, Eskola sanoo.

Eskolan mukaan on tärkeää, että opiskelijat kohtaavat varhaisessa vaiheessa todellisia ongelmanratkaisu­tilanteita ja että tutkimusten tuloksia voidaan hyödyntää oikeassa elämässä.

Wärtsilän konsernijohtaja muistutti myös koulutettujen osaajien tarpeesta yhtiölle. Hän sanoi, että 69 prosenttia konsernin Vaasaan palkattavista henkilöistä on opiskellut Vaasassa.

On tärkeää, että opetuksen laatu pysyy korkeana.

Hän kertoi olevansa huolissaan siitä, että lasten ja nuorten kiinnostus luonnontieteitä kohtaan on laskussa.

Lapsia olisi saatava innostumaan matematiikasta, fysiikasta ja kemiasta. Vaasassa kehitetty energiakoulutusstrategia on tärkeä askel oikeaan suuntaan.

Eskola otti myös kantaa hallituksen lisäleikkauksiin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoituksesta. Säästäminen koulutuksesta on hänen mukaansa ehdottomasti väärä säästökohde.

Tasokkaalla yliopistokoulutuksella on tärkeä osa Suomen pitämisessä kilpailukykyisenä.

Åbo Akademi -palkinto tutkimusjohtaja Karita Mård-Miettiselle

Stiftelsen för Åbo Akademi -säätiö on myöntänyt tutkimusjohtaja Karita Mård-Miettiselle 3000 euron Åbo Akademi -palkinnon Vaasan yliopiston avajaisjuhlassa maanantaina 5.9.

Palkinto myönnetään vuosittain edellisen lukuvuoden aikana Vaasan yliopistossa julkaistulle kirjalle, artikkelille tai opinnäytetyölle, joka edistää kaksikielisyyttä tai tehokasta energiahuoltoa.

Åbo Akademi -palkinto myönnettiin Mård-Miettiselle populaaritieteellisestä kirjasta Suomeksi ja ruotsiksi.Kaksikielistä pedagogiikkaa päiväkodissaja artikkelista ”Two languages in the air: a cross-cultural comparison of preschool teachers’ reflections on their flexible bilingual practices”. Artikkeli on julkaistu International Journal of Bilingual Education and Bilingualism -lehdessä toukokuussa 2016.

 

attelen palkinnon olevan tunnustus työstä, jossa yhdistyy korkea tieteellinen taso ja vahva yhteiskunnallinen relevanssi – asia, joka on ollut johtoajatuksena Pohjoismaisten kielten yksikön kaikessa toiminnassa. Yksiköstämme on lähtöisin useita kielikoulutuksen malleja, jotka ovat käytössä suomalaisissa kouluissa. Meidän opeillamme koulutetaan tuhansia suomalaislapsia vuosittain. Lisäksi meillä on vankka asema tieteellisellä kentällä omalla alallamme, Mård-Miettinen sanoo.

 Tiina Ramsila

Asiantuntija, viestintä / Communications Specialist

Vaasan yliopisto / University of Vaasa

PL 700 / P.O. Box 700

Lue lisää: http://www.uva.fi/fi/news/abo_akademi-palkinto_tutkimusjohtaja_karita_mard-miettiselle/

 

 

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa