Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Tiinaa Lehtimäen näyttely päättyy 2013 vaasalaisia.info

Tiinaa Lehtimäen näyttely päättyy 2013 vaasalaisia.info

Näyttelyn kymmenkunta taideteosta ovat tältä keväältä ja niissä Lehtimäki on käyttänyt sekatekniikkaa suoraan puulevylle pyrkien nopeaan ja ekspressiiviseen jälkeen sekä hetkellisyyden vaikutelmaan.

Vaasalaistaiteilijan näyttely loppusuoralla

Vaasalaistaiteilija Tiina Lehtimäen näyttely Timeline päättyy sunnuntaina 18.8. Tikanojan taidekodin Pihakappelissa. Näyttely on avoinna sunnuntaihin saakka päivittäin klo 10–16.

Näyttelytilassa on myös saanut toukokuusta saakka seurata taiteilijan työskentelyä ja nähdä uuden teoksen syntyvän tyhjästä pinnasta aina valmiiksi teokseksi. Teos valmistui elokuun alussa ja sitä esiteltiin monille kiinnostuneille Taiteiden yössä.

Taiteilijan tuotantoa on nähty kesän aikana myös Porissa ja Pärnussa. Lisäksi hän on osallistunut taiteilijoiden kutsuprojektiin Venetsian biennaalissa.

TIKANOJAN TAIDEKOTI
Hovioikeudenpuistikko 4 Vaasa
www.tikanojantaidekoti.fi

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa