Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Tiina Lehtimäki Tikanojan Pihakappelissa vaasalaisia.info

Tiina Lehtimäki Tikanojan Pihakappelissa vaasalaisia.info

Tiina Lehtimäki työstämässä uutta teostaan Pihakappelissa.

Tule seuraamaan taiteilijan työskentelyä Tikanojalla!

Tikanojan taidekodin puutarhassa sijaitsevassa Pihakappelissa on esillä 18.8. saakka Tiina Lehtimäen näyttely Timeline, joka esittelee vaasalaistaiteilijan kevään aikana syntyneitä teoksia.

Näyttelytilassa voi kesän ajan seurata täysin uuden teoksen syntymistä tyhjästä pinnasta valmiiksi teokseksi. Teoksen työstäminen alkoi heti näyttelyn avauduttua toukokuun alussa ja yleisössä työskentely on herättänyt mielenkiintoa.

”Samojakin henkilöitä käy yhä uudelleen katsomassa, miten työ edistyy”, kertoo Tiina Lehtimäki. Kiinnostuneille hän myös esittelee näyttelyään ja jatkaa sen jälkeen työskentelyä. Seuraavan kerran Lehtimäki on paikalla torstaina 6.6. klo 11–13.

Myöhemmin kesällä taiteilijan voi tavata aamupäivisin klo 11–13 kolmena keskiviikkona 13.6. ja 26.6. sekä 3.7. ja kolmena torstaina 12.6. ja 27.6. sekä 4.7. Teos valmistuu Taiteiden Yöhön mennessä 8.8.

TIKANOJAN TAIDEKOTI
Hovioikeudenpuistikko 4 Vaasa
www.tikanojantaidekoti.fi

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa