Home / Tapahtumat / Tall Ships Races Vaasa ja Uumaja etappisatamaksi vuonna 2021 Salo ei anna periksi

Tall Ships Races Vaasa ja Uumaja etappisatamaksi vuonna 2021 Salo ei anna periksi

Tall Ships Races

Vaasa ja Uumaja etappisatamaksi vuonna 2021

Kaupunginhallitus 25.01.2016 25 9/2015

Pertti Salo ei anna periksi, vaan  esittää kirjeellään, että Vaasa hakisi yhdessä Uumajan kanssa Tall Ships

Racen etappisatamaksi vuodelle 2021.

Kaupunginhallitus on käsitellyt Salon vastaavanlaiset esitykset vuonna 2008 ja 2013

ja tällöin päätöksinä oli olla hakematta Tall Ships Races tapahtumaa Vaasaan.

Tällä kertaa asiasta on pyydetty lausunnot Merenkurkun satamat yhtiöltä (Kvarken

Ports), joka on Vaasan ja Uumajan yhteinen satamayhtiö ja Vaasan seudun Matkailu

Oy:ltä.

Kvarken Portsin lausunto

Kvarken Ports´n toimitusjohtaja Matti Esko toteaa, että hän on ”keskustellut asiasta

sisäisesti ja lisäksi Teijo Seppelinin kanssa. Aiempien kannanottojen perusteet eivät

valitettavasti ole muuttuneet sen myötä, että satama on nykyisin kahdessa maassa toimiva

yhtiö.

On totta, että olisihan tällaisella tapahtumalla hieno markkina-arvo satamayhtiöllekin,

mutta tapahtuma on myös hyvin kallis ja siksi arvioidessamme panos-tuotos –suhdetta

meidän pitää tiedostaa rajalliset resurssimme.

Ja kuten Vaasan Sataman aiemmissakin kannanotoissa lienee todettu, niin inframme

laajuus (Uumajassa ja Vaasassa) ei riitä tällaisen tapahtuman sekä rahtiliikenteen samanaikaiseen

palvelemiseen. Tämä on rahtisataman kannalta suurin este tilaisuuden

toteuttamiseksi Kvarken Portsin hallinnoimalla satama-alueella Vaskiluodossa.”

Vaasan seudun Matkailu Oyn lausunnossa todetaan

Esityksen tavoitteena on tuoda suuri kansainvälinen tapahtuma Vaasaan. Se on sinänsä

hyvä asia, mutta Vaasan seudun Matkailu Oy on selvittänyt Vaasan ja Uumajan

mahdollisuuksia toimia etappisatamana. Yhtiön kaikki jäsenet hallituksessa, jossa on

edustajia matkailun eri toimialoilta toteavat, että asiaa ei ole realistista viedä hanketta

eteenpäin.

Perusteluna kannalleen hallitus näkee, että Vaasan pääsatama Vaskiluodossa

ei riitä kaikkia aluksia varten. Tapahtuman jakaminen Vaskiluodon, sisäsataman ja

Suntin kesken hajottaa tapahtuman ja siitä saatavan hyödyn. Käytännössä joutuisimme

esittelemään purjelaivoja eri paikoissa, joka antaa väärän kuvan yhteisestä tapahtumasta

Vaasassa. Lisäksi on uhkana, että tapahtuma tämän vuoksi tuo negatiivista

mainetta kaupungille. Tapahtuma vaatisi liian paljon järjestelyitä ja panostusta, johon

kaupungin varat tuskin näinä aikoina riittävät.

Vaasan seudun Matkailu Oy näkee, että tapahtuman toteuttaminen Vaasassa olisi sekä

hankalaa että rahallisesti liian kallis Vaasalle eikä tämän vuoksi puolla Vaasan hakemista

etappisatamaksi vuodelle 2021.”

Yhteenveto

Molemmat lausunnot lähtevät siitä, että tapahtumaa ei ole mielekästä hakea kaupungille.

Aikaisempien päätösten yhteydessä on selvitetty tarkemmin lisälaitureiden tarvetta

ja tapahtuman vaatimia muita panostuksia.

Vuokrattavia lisälaitureita tarvittaisiin n. 2,5 – 3 km ja satama-alueiden kunnostamista ja ruoppausta. Näihin kuluisi vähintään 500 000 € (arvio vuonna 2008.) Lisäksi muuhun tapahtuman tuottamiseen ja markkinointiin tarvittaisiin n. 1,5-2 milj. €.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa