Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Kaupungin suositut kesätyöt ovat haettavissa helmikuussa

Kaupungin suositut kesätyöt ovat haettavissa helmikuussa

Kaupungin suositut kesätyöt

ovat haettavissa helmikuussa

Vaasan kaupungin kesätyöhaku on voimassa koko helmikuun ajan. Haettavana on tänä vuonna noin 400 paikkaa. Kesätyöpaikat suunnataan 16−24-vuotiaille koululaisille ja opiskelijoille. 

Yläikäraja oli aiemmin 29 vuotta, mutta tänä vuonna se on 24. Muutoksen taustalla ovat nuorten työllistäminen jo nuorena ja nuorisotyöttömyyden ehkäisy, kertoo työvoimasuunnittelija Kari Haverinen.

Kesäduuniseteli nuorten ja yritysten tukena

Niin kutsuttujen perinteisten kesätöiden rinnalla kaupunki tarjoaa kesäduuniseteleitä. Ne tarkoittavat rahallista tukea yritykselle tai yhdistykselle, joka työllistää 15 vuotta täyttäneen mutta alle 30-vuotiaan nuoren vähintään kuukaudeksi.

Haverisen mukaan yritykset ovat löytäneet kesäduunisetelit melko hyvin. Tänä vuonna niitä on varattu aiempia vuosia enemmän.

Kesäduunisetelit ovat nuorelle hyvä kannustin etsiä töitä yrityksistä ja yhdistyksistä. Yrityksille ja yhdistyksille seteli taas on hyvä mahdollisuus työllistää nuoria helpommin

Nuoret kehittivät puuttuvia duuneja

Vaasan kaupunki järjesti vuoden vaihteessa yhdeksäsluokkalaisille kilpailun Duuni joka puuttui. Kilpailussa nuoret ideoivat kesätyöpaikkoja, joita ei vielä ole olemassa, mutta jotka heidän mielestään ovat tärkeitä.

Saatujen vastausten perusteella kaupunki avaa noin kymmenen kahden viikon mittaista kesätyöpaikkaa yli 14-vuotiaille. Paikat tulevat hakuun perinteisten kesätyöpaikkojen rinnalle helmikuun kesätyöhaun yhteyteen.

Nuorten ideoimat työpaikat liittyvät muun muassa vanhuksiin sekä sosiaaliseen mediaan. Lopullisia työnkuvia viimeistellään parhaillaan, Haverinen kertoo.

Päätökset kesätyöntekijöistä tehdään maaliskuun loppuun mennessä. Valituille ilmoitetaan valinnasta henkilökohtaisesti. Niille sähköpostiosoitteensa antaneille hakijoille, jotka eivät tulleet valituiksi, ilmoitetaan valintapäätöksestä sähköpostitse viimeistään huhtikuun aikana.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa