Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Taiteiden_Yö_Vaasa:2012

Taiteiden_Yö_Vaasa:2012

Torstaina 9.8. kaupungilla jytää yön pikkutunteihin saakka, kun Taiteiden yön esiintyjäjoukko viihdyttää taiteen nälkäisiä.

Taiteiden yö tuo kansan kaduille

Ensimmäinen Taiteiden Yö järjestettiin vuonna 1991 ja sen suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Teatteria, performansseja, näyttelyitä, musiikkia ja tanssia on voinut seurata eri tapahtumakohteissa

Keskeisimpiä tapahtumapaikkoja ovat Vaasan tori, kävelykatu, Kuntsin modernin taiteen museo, kauppakeskus Rewell Center, Taidehalli, Tikanojan Taidekoti, vanha kasarmialue, teatterit, Vaasan kirkko,  Pohjanmaan museo, Nandor Mikola -museo, ravintolat ja pääkirjasto.

Taiteiden Yö tuo vaasalaisten keskuuteen satoja eri taiteen edustajia. Jokaiselle taidelajille löytyy useita alakategorioita. Esimerkiksi tanssi-ihmisille on tarjolla ainakin flamencoa, argentiinalaista tangoa, afrikkalaista tanssia ja burleskia.

Tarjolla on myös herkkuja, sillä monet tapahtumapaikat tarjoavat myös erilaisia makunautintoja.

Taiteiden yön verkkosivuihin ja ohjelmiston selkeyteen on tänä vuonna panostettu aikaisempaa enemmän. Sivustolta löytyy erikseen oma listauksensa tanssille, kuvataiteelle, musiikille, teatterille sekä lapsille suunnatulle ohjelmalle

Taiteiden yön ohjelma löytyy osoitteesta taiteidenyo.vaasa.fi.

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa