Home / Tapahtumat / 25-vuotta Taiteiden Öitä Vaasassa

25-vuotta Taiteiden Öitä Vaasassa

Kulttuuri valloittaa Vaasan 11.08 2016

Taiteiden yössä torstaina 11.8. on jälleen taiteiden kirjo monipuolisesti esillä. Ohjelmaa riittää entiseen tapaan koko päiväksi jatkuen aina yön pikkutunneille saakka. 25-vuotista taivaltaan juhliva kaupunkifestivaali tarjoaa jo ennestään tutun ohjelman lisäksi myös uusia kokemuksia.

Keskeisimpiä tapahtumapaikkoja ovat tänäkin vuonna Vaasan tori, kävelykatu, kasarmin alue, kaupunginkirjasto, kaupungintalon puisto sekä teatterit. Myös Hietalahdesta ja Pukinkulmasta löytyy ohjelmaa.

Uutuutena on osittain rantaa pitkin kiemurteleva Museoraitti, jonka varrella voi osallistua Pohjanmaan museon, Kuntsin modernin taiteen museon, Tikanojan taidekodin ja Vaasan taidehallin lisäksi myös Mustasaaren museoiden sekä maailmanperintöalueen ohjelmiin.

Monipuolista ohjelmaa kaiken ikäisille

Taiteiden yön kattauksessa on tarjolla mm. teatteria, konsertteja, ulkoilmaelokuvaa, musiikkia laidasta laitaan, ohjelmaa lapsille, performansseja ja paljon muuta.

– Mahtavaa kun juhla on päässyt tähän ikään ja joka puolella on korkeatasoista ohjelmaa mahdollisimman moneen makuun, iloitsee Taiteiden yön järjestäjiin kuuluva kulttuurisuunnittelija Leena Nyqvist.

Kasarmin alueella on paljon mm. lapsille suunnattua ohjelmaa. Kasarmi 11:teen TaiKon rakentaa lapsille seikkailuradan, jossa voi osallistua non-stop –työpajoihin eri taideaineista. TaiKonilla on taidetyöpajoja myös torilla. Kasarmi 13:n lavalla esiintyy Teatteri Soiva Sammakko sekä suomeksi että ruotsiksi. Kasarmin puistossa on talutusratsastusta ja Kasarmin torilla koirien match show. Kulttuuritalo Fannyn pihalla voidaan lounasaikaan nauttia tämän kesän viimeistä kertaa Vaasa Picnicin esityksistä; tarjolla on myös askartelua ja kahvimyyntiä sekä illemmalla lättyjenpaiston lisäksi erilaisia tanssi- ja musiikkiesityksiä.

Hietalahden puistossa voi Bike-In –tapahtumassa katsoa ulkoilmaelokuvaa samalla vaikkapa piknik-eväistä nauttien.

Nuorisotalo Kultsalla on iltapäivällä sekä alkuillasta tarjolla tanssiesityksiä ja osallistua voi myös askartelupajoihin ja muihin ohjelmiin, jotka sopivat ihan kaikenikäisille. Illalla Kultsalla voi nähdä tubettajan ja kuunnella bändejä.

Kävelykadulla heti Vapaudenpatsaan vieressä on kakkuteltta, jossa on tarjolla klo 16:30 alkaen Taiteiden yön 25-juhlavuoden kunniaksi teetetty kokonaista 25 metriä pitkä kakku! Kakusta pääset nauttimaan hintaan 2 €/pala.

Taiteiden yön tunnelmasta voi nauttia myös etänä

Taiteiden yön voi kokea myös mistä päin maailmaa tahansa. Viimevuotiseen tapaan Yle lähettää torilta suoraa lähetystä netissä klo 18-19. Kulttuurikeskuksen periskooppaajat kiertävät eri tapahtumapaikoissa ja tekevät live-lähetyksiä kuuden tunnin ajan Periscope-sovelluksen kautta.

Taiteiden yön ohjelma täsmentyy ihan viime hetkiin saakka; viimeisin versio ohjelmasta löytyy täältä: www.vaasa.fi/tapahtumat/taiteiden-yo/ohjelma

Tuttuun tapaan ohjelma löytyy myös Taiteiden yön mobiilikarttasovelluksesta, jossa on kartalle merkitty tapahtumapaikkojen sijainnit, ohjelmien aikataulut ja osoitteet. Mobiilikarttasovellus löytyy tämän linkin takaa www.vaasa.fi/taiteiden-yo-mobiilikarttasovellus.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa