Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Taas yksi esitys Vaasan ydinkeskustan kehittämiseksi vaasalaisia.info

Taas yksi esitys Vaasan ydinkeskustan kehittämiseksi vaasalaisia.info

Vaasan ydiskeskustan kehittämisestä on puhuttu kohta kaksikymmentä vuotta. Kävelykadun saamisen jälkeen juuri mitään ei ole tapahtunut vaikka kaupunkilaiset ovat ideoineet hienoja ideoita. Nyt on liikeellä Vaasan liikekeskusta ry.

Jälleen turha esitys?
Keskustan kehittäminen tahmeata

Sanomalehti Pohjalainen kertoo tänään, että Vaasan keskustan kauppiaat ja kiinteistön omistajat ovat huolissaan Vaasan sydämen kunnosta. Kaupunginhallitukselle tiistaina jättämässä esityksessä Liikekeskusta ry. perää nopeita toimia ydikeskustan elinvoimaisuuden säilyttämiseksi.

Yhdistyksen toiminnanjohtaja Laura Kanto sanoo, että nyt on ryhdyttävä toimiin ettei hätähuudolle tule myöhemmin tarvetta.

Minä en usko, että esitys johtaa mihinkään. Se merkitään tiedoksi. Vaasan kaupungin virkamiehiltä ja luottamusmiehiltä puuttuu tahtotila kaupungin keskustan kehittämiseksi.

Karua kerrottavaa

Lähetin 30.8 2010 kaikille Vaasan kaupunginvaltuutetuille kokoelman kuuden vuoden aikana vaasalaisia.info foorumissa syntyneitä kansalaisideoita tutkittavaksi. 49:stä valtuutetusta, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa, viestiin vastasi 6. Kahdeksasta virkamiehestä vastasi kaksi. 41 ei ilmeisesti edes avannut kansalaismeiliä. Vanhimmat ideat ovat vuodelta 2005.

Huonosta vastausprosentista voi tehdä sen johtopäätöksen että valtuutetut eivät avaa heille tulevaa kansalaispostia. Tässä tapauksessa vastaamattomuus tuntuu erittäin loukkaavalta, sillä se kohdistuu suoraan kansalaismielipiteisiin ja foorumissa käytävään kansalaiskeskusteluun kaupungin kehittämisestä, joka sekään ei tunnu kiinnostavan valtuutettuja. (Maanantai 13. syyskuuta 2010)

Tapio Parkkari

Vaasan kehitysideoita foorumissa:

Vaasan kehitysideoita pdf vuosilta 2005 –

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa