Home / Kolumnit /
Risto Kukko – Kovat piipussa

Risto Kukko – Kovat piipussa

Moni muistaa kuinka 90-luvun kaaos alkoi. Koko 80-luku oli tasaisesti kiihtyvää kasvua ja monille vahvistui käsitys, että tämä voisi olla ikuista.

Vahvan markan kannattajat perustelivat silloista typerää talouspolitiikkaa melkolailla samoin perustein kun nyt ostovoiman puolesta elvyttäjät. Kun nykyistäkin ostovoimaa tuetaan miljardien elvytyspaketeilla, täytyy ihmetellä, missä nämä taloustieteen professorit ovat saaneet koulutuksensa, vai onko oman palkan turvaaminen tärkeämpi asia kuin kansakunnan talouden hoito.

Television ajankohtaisohjelmiin ja uutisiin kootaan monenmoista asiantuntijaa, eikä selvitetä katsojille, että kyseinen henkilö edustaa sitä ja sitä intressiryhmää, eikä suinkaan koko kansan etua. Tällaisen henkilön antaessa haastattelua, pitäisi kuvaruudun yläkulmassa vilkkua punainen varoitusvalo (Lobbari).

Kun keskeisimmät ongelmat ovat kilpailukyvyn puute ja tuottavuuteen suhteutettu liian korkea julkisen sektorin palkkataso, alkaa tilanne kansalaisten kohdalla tuntua kestämättömältä. Viivyttely kuntotalkoissa tietää tuhansia turhia asuntojen ja muun omaisuuden pakkomyyntejä, kun jossain vaiheessa kaaosjohtaminen astuu kuvioihin.

Eduskuntavaalit on parin kuukauden päästä ja nyt jo voidaan ounastella tulevia hallitusratkaisuja, jotka tähtäävät monen puoleen osalta kannatuksen nostattamiseen seuraavalla kierroksella, eikä suinkaan talouden saamiseen raiteilleen monen pakkasvuoden jälkeen.

Kreikka on Kreikka ja yksi sen mukanaan tuoma ongelma on, että Euroopan maiden ykkösketjut ovat vuositolkulla pienen jäsenmaan ongelmien vankina. Moni muu asia jää hoitamatta tämän kesto-ongelman vuoksi. Ilolla voidaan panna merkille saksalaisten ote keskeisenä EU-vaikuttajana.

Viimeisin yllätys tapahtui, kun Barak Obama sekaantui Kreikan velka-asioihin. Jos ajatus on vilpitön, Yhdysvallat myöntää Kreikalle tuntuvan elvytyspaketin. Konkurssissa oleva Detroitin entinen miljoonakaupunki on kamppaillut jo pari vuotta ilman liittovaltion tukea. Jos Obaman tarkoitus oli hämmentää entisestään Euroopan ongelmia, niin tavoite saavutettiin.

Melkein samaan hengenvetoon ”Valkoinen talo” ilmoitti halustaan aseistaa Ukrainaa. Nyt kun kovat on piipussa vähän asiassa jos toisessakin, lienee Suomen parasta pysytellä suurvaltakiistojen ulkopuolella mahdollisuuksien mukaan ja jättää ministeritason turhat kärjistykset tekemättä.

Risto Kukko (kesk.)

Vaasa



										
									

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa