Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Pidä koirat ja kissat kytkettynä keväällä

Pidä koirat ja kissat kytkettynä keväällä

Luonto on herkimmillään –

pidä koirat ja kissat kytkettyinä

Luonnossa eletään nyt herkkää aikaa. Siksi lemmikit on pidettävä kytkettyinä ja koirat koulutettava riistaa häiritsemättä.

Eläimillä on parhaillaan lisääntymisaika. Nisäkkäillä on pienet poikaset huolettavanaan. Metsäkanalintujen poikueet jättävät pesänsä jo viimeistään juhannuksen tietämillä ja seuraavat sen jälkeen emoaan. Erityisen alttiita häirinnän aiheuttamille vaaroille ovat maassa pesivien lintujen ja nisäkkäiden poikaset.

Irrallaan luonnossa juoksenteleva koira tai kissa voi aiheuttaa luonnossa suurta tuhoa. Hetkessä voi tuhoutua linnun pesä tai poikue. Nisäkkäiden poikaset ovat myös suuressa vaarassa. Koirien ehdoton kiinnipitoaika on alkanut maaliskuun alussa ja jatkuu aina elokuun 20. päivään saakka. Myös tämän aikajakson ulkopuolella koiran irtipitoon on oltava lupa maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta.

Lain säädökset koskevat kaikenrotuisia koiria. Poikkeuksena kieltoon ovat viranomaistehtävät, viittä kuukautta nuorempi koira tai kun esimerkiksi noutavaa koiraa käytetään sepelkyyhkyn metsästyksessä. Koira saa myös oleskella alueen haltijan luvalla pihamaalla tai puutarhassa tai koiran pitämiseen varatulla aidatulla alueella.

Myös vesillä lomailevan tulee pitää koira tai kissa kiinni rantauduttaessa. Vesilintujen suosimille luodoille tai saariin rantautumista on syytä välttää, sillä irrallaan liikkuva lemmikki voi aiheuttaa ikävää tuhoa luonnossa

Metsästyslaki antaa mahdollisuuden kouluttaa lintukoiraa riistaa häiritsemättä. Tämän kouluttamisen on kuitenkin tapahduttava riistattomalla alueella, esimerkiksi kentällä tai avoimella pellolla. Käytännössä tämä riistaa häiritsemätön kouluttaminen tarkoittaa esimerkiksi tottelevaisuus- tai noutokoulutusta. Maastossa liikuttaessa koira on lain mukaan pidettävä kytkettynä tai ohjaajansa välittömästi kytkettävissä.

Ulkoilutettaessa kytkemätöntä koiraa sen on oltava lähietäisyydellä täydellisesti ohjaajansa hallinnassa. Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koira ei saa olla koskaan irti toisen maalla.

Julkaisija: Suomen riistakeskus

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa