Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Näe syvemmälle Vaasaan: Keilailun historiasta

Näe syvemmälle Vaasaan: Keilailun historiasta

Keilahalli rakennettiin nykyiselle paikalle vuonna 1974. Priimusmoottorina oli silloinen liiton puheenjohtaja, juristi ja rikosoikeuden professori Eero Routamo. Eero ja hänen vaimonsa Pirkko olivat aktiivisia keilailijoita yhdessä Tero – poikansa kanssa.

Uuden keilahallin puuhamiehenä toimi myös vanhan hallin monivuotinen puheenjohtaja Helge Österberg.
Keilailuradat ja keilanpystytyskoneet ostettiin Saksasta jossa ne olivat olleet Professional Bowling Associationin ammattilaiskeilaajien näytösturnauksessa Friedbergissä sijaitsevassa varuskunnassa. Samassa varuskunnassa Elvis Presley oli aikaisemmin suorittanut asepalveluksensa US Armyssa.
Kiinnostus keilailuun kasvoi välittömästi ja liiton jäsenlukumäärä lähti heti suureen nousuun, 1980-luvun lopulla Vaasan liitto oli Suomen kolmanneksi suurin yli 700 kilpakeilaajallaan. Liiton ensimmäinen keilakoulu vuonna 1976 oli osoitus niiden tärkeydestä väylänä laijiimme.
Yrityskeilailu oli todella vilkasta, mm. Strömbergillä ja Vaasan Sähköllä oli isot viikottaiset henkilökunnan keilaillat vakio-vuoroineen. 1980- ja 90-luvuilla radan varaaminen oli tehtävä viikkoja etukäteen koska hallin käyttöaste oli iltaisin aina 100%.
Kyseisenä ajanjaksona olisi myös Vaasassa ja muillakin paikkakunnilla ollut tilaisuus laajentaa toimintaa, useimpien keilahallien toimiessa ry-pohjalta mahdollisuutta ei täysimääräisesti käytetty hyväksi. Tänä päivänä useilla paikkakunnilla jäsenistön keskiarvoikä on takapainoitteinen kun uusrekrytointi laijiimme ei ollut jatkuvaa 80- ja osin 90-luvuilla. Näiden asioiden korjaamiseen tehdään joka paikkakunnalla nyt paljon töitä.
1980-luvun lopussa maailman kaikkiin keilahalleihin myöhemmin levinnyt hohtokeilailu sai Vaasassa alkunsa nk. Kuutamo-keilailuna. Liiton jäsenet kokoontuivat pari kertaa kaudessa vain jäsenille tarkoitettuun illanviettoon jossa kisailtiin valot sammutettuina hyvän musiikin sekä maittavan ruuan ja juoman avittamina. Hohto-keilailuksi myöhemmin kehittynyt ja asiakkaille avoinna olevaa palvelua ei silloin vielä ymmärretty tuotteistaa suurelle yleisölle. Neon-valaistus oli lähes ainoa asia joka puuttui nykypäivän hohtokeilailusta. 1990-luvulta asti hohto-keilailu eli ns hupi-keilailu on levinnyt ympäri maailmaa ja on tuonut laijin pariin paljon asiakasvirtaa. Myös automaattiset pistelaskuautomaatit ovat parantaneet suurelle yleisölle tarjottavaa asiakaspalvelua kun kynät ja paperipöytäkirjat ovat jääneet historiaan.
Keilanpystytyskoneemme ovat alkuperäiset, puuradoista siirryttiin laminaatteihin ja ne uusittiin 2000-luvun alussa.Hallimme käyttöaste iltaisin on edelleen korkea. Alueen populaatio mahdollistaisi edelleen loistavasti 16-rataisen kilpakeilahallin jolloin saisimme myös hoitaaksemme noin 2000 keilaajan Miesten SM-kilpailut. Yrityksistä huolimatta emme ole laajennusta saaneet aikaiseksi mutta asia on jatkossakin mahdollisesti ajankohtainen ja keskustelut Vaasan kaupungin kanssa jatkuvat.
Liitossa on ollut useita maamme huippukeilajlijoita. Hannu Savioja onnistui Suomen karsinnassa ja pääsi Chicagoon suoraan ammattilaisturnaukseen, samaan kisaan pääsi Vaasan karsinnoista myöhemmin myös Matti Jokinen joka pääsi pelaamaan yhdessä legendaarisen Mark Rothin kanssa.
Muita menestyneitä keilailijoita Vaasan hallissa: Juhani Kolppanen, Pentti Tunturi, Jorma Perälampi, Mikael Wiklund, Janne Koivisto ja Jani Sjölund.
Lue lisää:
https://www.vklvbf.com/tietoa-meista/historia/

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa