Home / Kolumnit /
Miapetra Kumpula-Natri – Uuden EU-komission haastaeet

Miapetra Kumpula-Natri – Uuden EU-komission haastaeet

Uuden EU-komission haastaeet

EUROPARLAMENTISTA

Euroopan parlamentti valitsi viime viikon istunnossaan EU:lle uuden komission. Lopullisessa äänestyksessä komission nimittämistä vastustivat lähes kaikissa asioissa vastaan äänestävät äärilaidat vasemmalta ja oikealta, mutta minulle yllättäen myös vihreät.

Brittikonservatiivien ympärille syntynyt ECR ryhmä ja sen kaksi suomalaista perussuomalaista äänestivät niin ikään vastaan, vaikka ryhmällä on oma komissaarikin, Iso-Britannian lordi Hill.

Oman S&D-ryhmäni ehtona komission tuelle oli kestävän kehityksen siirtäminen varapuheenjohtaja Timmermansille (S&D) öljykomissaariksi leimatun energia- ja ilmastokomissaari Cañeten (EPP) vastapainoksi.

1. marraskuuta työnsä aloittanut komissio on muodollisesti varsin pätevä. Joukosta löytyy entisiä pääministereitä, toistakymmentä vahvaa talouskokenutta sekä ulkopolitiikan vaikuttajia ja europarlamentaarikkoja. Samalla kokoonpano on varsin poliittinen, peräti 18 esitetyistä komissaareista tulee maansa istuvasta hallituksesta.

Hyvä puoli voi olla siinä, etteivät komissaarit näyttäydy ja viesti toiminnastaan vain osana EU-virkamiesbyrokratiaa. Jäsenmaiden politiikasta tulevina heillä on tuore yhteys kansalaisiin ja kansalaiskeskusteluun. Ongelmallista on, että tuore ministeriys sitoo komissaareja herkästi jäsenmaissaan harjoitettuun politiikkaan. Vastenmielistä tämä on esimerkiksi uuden koulutus- ja kansalaisuusasioiden komissaari Navracsicsen kohdalla. Hänen oikeistohallituksensa Unkarissa on EU:n perusarvojen vastaisesti heikentänyt esimerkiksi lehdistön ja kansalaisjärjestökentän toimintavapautta ja rajoittanut korkeakouluista valmistuneiden vapaata liikkuvuutta.

Myös komission uudenlainen rakenne on antanut aihetta erilaisiin arvioihin. Varsinaisten salkkujen keskittyminen suurille ja varapuheenjohtajuuksien pienille jäsenmaille herätti ymmärrettävästi kysymyksen varapuheenjohtajien painoarvosta.

Puheenjohtaja Juncker perusteli valintoja sillä, että varapuheenjohtajiksi asetetuilla entisillä pääministereille on kokemusta yhteisen työn koordinoinnista. Todennäköistä on, että kunkin asema jää heidän itsensä lunastettavaksi. Esimerkiksi Kataisella on näytön paikka alkaessaan koordinoida työllisyyden ja kasvun edistämiseen kohdistettua 300 miljardin euron kasvupakettia. Siihen kohdistuu suuria odotuksia aina energia- ja tietoverkoista innovaatiotukiin ja nuorisotyöttömyyteen.

Komission sisältä kuultanee jatkossa enemmän poliittista debattia. Esimerkiksi ranskan vasemmistohallituksen entinen talousministeri, talouskomissaari Moscovici ja Latvian oikeistohallituksen pääministerin paikalta tuleva euroministeri Dombrovskis voivat hyvinkin ajatella eri tavoin. Oikeiston puolelta pääministeri Stubb arvelee ylimielisesti, ettei tärkeään kasvupakettiin laiteta uutta rahaa.

Komissio ja parlamentti ovat kuitenkin jo puhuneet Euroopan investointipankin resurssien kasvattamisesta. Itse näen julkisten talouksien supistamisinnon lähinnä uhkapelinä. Ilman kannusteita ja julkisen rahoituksen osarahoitusta investoinnit keskittyvät vain Euroopan ulkopuolelle, mikä syventää ja pidentää lamaa Euroopassa.

Uudelta komissiolta vaaditaan nyt kykyä synnyttää Eurooppaan kestävää kehitystä, kilpailukykyä ja kasvua sekä valoisampia tulevaisuuden näkymiä, eikä se varmasti tapahdu ilman tiukkaa keskustelua.

Miapetra Kumpula-Natri

Europarlamentaarikko (SDP)

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa