Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Maria Tolppanen Aikuiset työttömät jääneet jalkoihin vaasalaisia.info

Maria Tolppanen Aikuiset työttömät jääneet jalkoihin vaasalaisia.info

Aikuiset työttömät jääneet jalkoihin

Suomessa on paljon työttömiä aikuisia, jotka odottavat pääsevänsä työelämään ansaitsemaan elantonsa ja kartuttamaan eläkettään.

He ovat työvoimapolitiikan väliinputoajia, koska hallitus keskittyy nuorisotakuuseen ja toisaalta kannustaa eläkeikäisiä jatkamaan työssä muutaman ylimääräisen vuoden.

Kansanedustaja Maria Tolppanen (ps) kysyykin hallitukselle osoittamassaan kirjallisessa kysymyksessä, mitä hallitus aikoo tehdä parantaakseen aikuisten työttömien työllistymistä. Hänen mielestään esimerkiksi työvoimakoulutus ei useinkaan ole heille mielekästä, koska heillä on jo elämänkokemusta ja ammattitaitoa.

– Vaikka nuorisotakuu on hyvä asia, se ei saa nousta kilpailevaksi vaihtoehdoksi, kun puhutaan keski-iän kynnyksellä olevista ihmisistä. Työministeri Lauri Ihalaisen esittämä malli, jossa lomautettujen tilalle voitaisiin palkata nuorisotakuun nimissä työntekijöitä, on kestämätön.

Siinä unohdetaan se, että lomautetuilla on jo vakiintuneet kulunsa ja velvoitteensa hoidettavinaan, Tolppanen sanoo

– Työurien pidentäminenkin saattaa hankaloittaa heidän paluutaan työelämään.

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa