Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Maria Tolppanen (ps) ihmettelee TE-toimiston päätöstä

Maria Tolppanen (ps) ihmettelee TE-toimiston päätöstä

 

Tolppanen tyrmistyi

TE-toimiston linjauksesta

Kansanedustaja Maria Tolppanen (ps) ihmettelee TE-toimiston päätöstä, jonka vuoksi Kela hylkäsi takautuvasti erään henkilön peruspäivärahan.

TE-toimiston alaan kuuluvat työvoimapoliittiset asiat. TE-toimiston lausunnon perusteella Kela antaa varsinaisen päätöksen henkilöiden peruspäivärahahakemukseen.

– Erään henkilön peruspäiväraha hylättiin takautuvasti yhdeksän kuukauden ajalta, koska työvoimaviranomaiset tulkitsivat hänet yrittäjäksi, Tolppanen toteaa.

Henkilö oli jäänyt työttömäksi puolitoista vuotta aiemmin. Hän alkoi valmistaa ajankulukseen puisia plektroja.

– Työvoimatoimiston tiedustellessa henkilön työllistymissuunnitelmista, hän kertoi alkaneensa tehdä ja myydä puisia plektroja. Tuloja hänelle kertyi n. 2000 euroa vuodessa, jotka hän aikoi ilmoittaa verotukseen. Hän ajatteli, että plektrojen myynti olisi vertailukelpoinen mummojen myymiin villasukkiin markkinoilla, Tolppanen sanoo.

Henkilö ei ollut perustanut toiminimeä eikä yritystäkään.

– Kela kuitenkin ilmoitti henkilölle, että tuet peritään takaisin, koska hän on yrittäjä. Tämä on aivan käsittämätöntä, Tolppanen sanoo.

Tolppanen on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän perää hallitukselta toimia, jotta peruspäivärahalla elävät työttömät voivat jatkossa harrastaa pienimuotoista tavaroiden myyntiä ilman, että se heikentää heidän työttömyyskorvaustaan.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa