Home / Kolumnit /
Maria Tolppanen – Työkkärit kyykyttäneet tuhansia työttömiä

Maria Tolppanen – Työkkärit kyykyttäneet tuhansia työttömiä

TE-keskusket ovat evänneet perusteetta palkkatuen tuhansilta työttömiltä. Tämä käy selkeästi ilmi työministeri Lauri Ihalaisen kirjalliseen kysymykseeni antamasta vastauksesta.

Kysyin häneltä, onko oikein, että työvoimatoimistot vaativat työttömältä 500:n työttömyyspäivän jälkeen vielä 300 päivää työmarkkina- tai toimeentulotuella olemista, enennen kuin heillä on mahdollisuus palkkatuettuun työhön.

Ihalainen toteaa vastauksessaan, että: ”säännökset eivät aseta palkkatuen myöntämisen edellytykseksi tietyn kestoista työttömyyttä tai maksettujen työttömyysetuuksien päivien määrää.”

Tämä kertoo selkeästi sen, että työkkärit ovat perusteetta vaatineet työtämiltä jopa 800 päivän työttömyyttä ennen työllistämistuen myöntämistä. Törkeintä toiminta oli silloin, kun palkkatuki keskeytettiin ja ihminen passitettiin työmarkiina- tai toimeentulotuelle kärsimään tämä tuulesta temmattu 300 lisäpäivää.

Jos ihminen pakotetaan perusteettomasti elämään liki vuosi toimeentulotuella, ansiosidonnaisen jälkeen, masentaa se kenet tahansa. On muistettava, että työtön ei ole syyllinen siihen, jos työpaikka kaatuu alta. Työvoimatoimistot ovat toiminnallaan ajaneet tuhansia pitkänkin työuran tehneitä työttömiä vaikeastityöllistettäviksi pitkäaikaistyöttömiksi.

Tämä oli lähtökohtaisesti niin nurinkurinen asia, että siihen oli pakko puuttua.
Laki ei todellakaan vaadi keneltäkään 800 työttömyyspäivää, ennen kuin hänen palkkaamiseensa voi saada palkkatukea.

Ihmettelen suuresti, mistä työvoimatoimistot ovat lain tulkintansa keksineet. Jos virkamies suhtautuu näin yliolkaisesti ja laista välittämättä työhönsä, on syytä pohtia, pitäisikö virkamies vaihtaa.

Laissa määrärahoista 40% on korvamerkitty VÄHINTÄÄN 300 päivää työttömänä olleiden työllistymisen helpottamiseksi. Se EI tarkoita sitä, että aikaisemmat työttömyysajat pyyhkäistään pois. Tällä säädöksella on tarkoitus helpottaa tyänsaantia, ei vaikeuttaa sitä.

Matria Tolppanen

kansanedustaja, ps

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa