Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Lahjoita Vaasan yliopistolle

Lahjoita Vaasan yliopistolle

Ari Rinta-Jouppi ja Anne Korkiakoski

haastavat lahjoittamaan Vaasan yliopistolle

Haastekampanja Vaasan yliopisto tueksi sai näyttävän avauksen, kun markkinointiguru Anne Korkiakoski ja yrittäjä Ari Rinta-Jouppi lahjoittivat merkittävät summat yliopiston käynnissä olevaan varainhankintakampanjaan. Samalla he päättivät haastaa muutkin mukaan tukemaan Vaasan yliopistoa.

Toimitusjohtaja Ari Rinta-Jouppi on yrittäjä jo kolmannessa polvessa. Hän johtaa yhtä maan suurimmista autoliikkeistä.  Rinta-Joupin autoliike on lahjoittanut yliopistolle 10 000 euroa ja kohdentanut sen kauppatieteelliselle koulutusalalle.

Ari Rinta-Joupin mukaan Vaasan yliopisto on tärkeä sitä ympäröiville maakunnille. Hän toivoo, että mahdollisimman moni yritys ryhtyisi Vaasan yliopiston lahjoittajaksi.

Rinta-Jouppi nimeää yrityksiä, joita hän erityisesti haluaa haastaa lahjoittamaan Vaasan yliopistolle.

Haastan Laihian Mallas Oy:n, Ilkka-Yhtymä Oyj:n, WasaCon Oy:n, DL Software Oy:n, Seppälän Valokuvaamon, Halli Oy:n ja HJ Tuominen Oy:n tekemään lahjoituksen Vaasan yliopistolle, Rintajouppi sanoo.

Tarvitsemme vahvaa yliopistoa”

Vaasan yliopiston alumni, markkinoinnin moniottelija ja hallitusammattilainen Anne Korkiakoski kertoo lahjoittavansa Vaasan yliopistolle, koska hän on aikoinaan saanut yliopistosta hyvät eväät.

Haluan varmistaa, että Vaasan yliopisto on vahva jatkossakin, hän sanoo.

Korkiakoski haastaakin kaikki Vaasan yliopiston alumnit mukaan lahjoittamaan.

Jokaisen, joka on valmistunut Vaasan yliopistosta, pitäisi olla ylpeä yliopistosta ja omalta osaltaan talkoissa mukana.

Anne Korkiakoski on Vaasan yliopiston hallituksen jäsen. Hän haastaa myös muut yliopiston hallituksen jäsenet osallistumaan varainhankintakampanjaan.

Verovähennys ehtii vielä tälle vuodelle

Vaasan yliopiston varainhankintakampanjan 2,5 miljoonan euron tavoitteesta on saatu tähän mennessä kerättyä 1,5 miljoonaa. Tavoitteena on siis vielä kerätä miljoona euroa Vaasan yliopiston hyväksi.

Tehdyn lahjoituksen vaikutus voi olla yliopistolle moninkertainen. Valtio on luvannut pääomittaa yliopistoja jopa kolminkertaisesti niiden keräämään yksityiseen pääomaan nähden.

Vaasan yliopiston varainhankinnasta vastaava yhteyspäällikkö Mika Palosaari kertoo, että valtion vastinrahaohjelma jatkuu vielä 30. kesäkuuta 2017 asti. Yli 10 000 euroa lahjoittaneet voivat suunnata lahjoituksen haluamalleen koulutusalalle. Palosaari muistuttaa myös verovähennyksen mahdollisuudesta. Yksityishenkilöt, yhteisöt ja yritykset voivat saada verovähennyksen yliopistolle tehdyistä, yli 850 euron lahjoituksista.

Nyt ehtii vielä vaikuttaa tämän vuoden verotukseen, vinkkaa Palosaari.

Palosaari kertoo, että yliopisto käyttää lahjoitusvarojen tuottoa koulutuksen ja tutkimuksen hyväksi.

Professuureihin, tutkimusavauksiin ja yliopiston profiilin vahvistamiseen. Yliopisto on muun muassa palkannut aiemmin saatujen lahjoitusvarojen pääoman tuotolla tohtorikoulutettavia ja suunnannut rahaa tutkimukseen. Lahjoitusvaroista saatua tuottoa on käytetty myös Seinäjoen ja Kokkolan yliopistokeskusten hyväksi.

Kaikkien luvan antaneiden lahjoittajien nimet julkaistaan yliopiston verkkosivuilla. Sivuilta löytyvät myös haastekampanjan haastajat ja haastetut. Vaasan yliopisto toivoo, että haasteeseen vastanneet haastavat myös itse muita mukaan.

Näin lahjoitat:

  • www.uva.fi/lahjoita-sivun lomakkeella oman verkkopankkisi kautta

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa