Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Vaasan Teknillinen Seura lahjoitti 10 001 euroa Vaasan yliopistolle

Vaasan Teknillinen Seura lahjoitti 10 001 euroa Vaasan yliopistolle

Vaasan Teknillinen Seura lahjoitti

10 001 euroa Vaasan yliopistolle

Vaasan Teknillinen Seura VTS on lahjoittanut 10 001 euroa Vaasan yliopistolle, kohdennettuna erityisesti tekniikan koulutusalalle.

Lahjoituksen luovuttivat Vaasan Teknillisen Seuran puheenjohtaja Johanna Ahopelto, ilmoittautumisvastaava Ilkka Raatikainen ja isäntä Maarit Vesapuisto perjantaina 18.12. Lahjoitus myönnettiin VTS:n hallinnoiman Tehtaanjohtaja, DI Reino Ignatiuksen stipendirahastosta.

Vaasan Teknillinen Seura ry on perustamisestaan, vuodesta 1919, saakka pitänyt tärkeänä Vaasassa annettavan tekniikan alan koulutuksen kehitystä ja vahvistamista. Yhdistyksemme toimi aktiivisesti alkuaikoinaan teollisuuskoulun suomenkielisen opetuksen säilyttämiseksi kaupungissamme, sittemmin teknillisen oppilaitoksen puolesta ja erityisen painokkaasti Vaasaan saatavan yliopistokoulutuksen puolesta, kertoo VTS:n puheenjohtaja Johanna Ahopelto.

Perinteitä kunnioittaen VTS vaikutti tekniikan tutkinnonanto-oikeuden saamiseksi Vaasan yliopistoon niin 1960-luvulla kuin 2000-luvun alussa, jolloin teknillinen tiedekunta vihdoin yliopistoomme perustettiin. Vaasan Teknillinen Seura pitää Vaasan yliopistoa ja sen tekniikan alan koulutuksen kehittämistä tärkeänä paitsi Vaasalle, myös koko alueelle ja sen liike-elämälle, Ahopelto jatkaa.

Vaasan Teknillinen Seura lahjoittaa jälleen Vaasan yliopistolle. Tällä kertaa lahjoitus on niin suuri, että toive kohdennuksesta tekniikan alalle voidaan toteuttaa. Olemme lahjoituksesta nöyrän kiitollisia, sanoo yliopiston yhteyspäällikkö Mika Palosaari.

Vaasan yliopiston edellisessä varainhankintakampanjassa Vaasan Teknillinen Seura lahjoitti yliopiston peruspääomaan 7 500 euroa.

Valtio tukee yliopistojen varainhankintaa myöntämällä kolminkertaisen vastinrahan yliopiston keräämää yksityistä pääomaa vastaan. Vaasan yliopiston varainhankinta on käynnistynyt marraskuussa 2014 ja päättyy 30.6.2017.

 

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa