Home / Kolumnit / Kuunnellaan ja tehdään yhteistyötä

Kuunnellaan ja tehdään yhteistyötä

Ei anneta rahan ratkaista hyvinvointia

Kaupunkimme kehityksen ja eteenpäin viemisen kannalta tulee uskaltaa tehdä niitä suuriakin investointipäätöksiä.

Kaupunkimme asukkaita valtuuston tekemät päätökset suurista urheiluun liittyvistä investointipäätöksistä puhuttavat. Päättäjinä olleet poliitikot ovat myös itse ottaneet kantaa päätöksiin todeten ne liian suuriksi. Jälkikäteen pohditaankin, onko lisämäärärahojen tarpeellisuus oikeaa tai väärää.

Olemme ottaneet yksityisen sektorin joissakin asioissa mukaan neuvotteluihin. Jostain syystä kuitenkin näyttäisi siltä, että tasavertaisuus rahoituksien suunnittelussa ei aina luonnistu. Neuvottelut aloitetaan liian myöhään tai ei oteta huomioon lainkaan, kun investointiasia on jo menossa hyvää vauhtia eteenpäin.

Yksityisen rahoituksen tarve on syytä kartoittaa jo ennen kuin varsinainen suunnittelu edes aloitetaan, eikä katsota vain siihen lukuun, jonka valtuusto on budjettiin päättänyt. Näin kuitenkin meillä on tapana toimia. Annetaan raha, joka ei riitä linnaan.

Hevosurheilukeskus kaatui sen suuruuteen ja rahan pienuuteen. Yksityinen rahoitus oli mukana mutta suunnitelmat eivät kattaneet kunnan rahoituksen ajatusta.

Elisa-stadion on hyvä esimerkki suuruuden hulluuden ajatustavasta. Suunnitelmat olivat hulppeat ja rahoitus pieni. Suunnitelmaa alettiin purkaa vähentämällä monia tiloja ja materiaaleja.

Yksityisen rahoituksen puuttuessa olisi Elisa-stadion tullut olemaan” vain” L-muotoinen. Onneksi saimme Elisan rahoituksen ja toteutus U:n muotoisesta stadionista lähti käyntiin.

Turvattomaksi todettu stadionin vanha katsomo, joka museoviraston ja kaupungin päätöksellä restauroitiin, tarvitsi myös oman rahoituksensa. Paljonko katsomoa käytetään, on minulle arvoitus.

Stadion saatiin valmiiksi ja sen vuokralaiset ja käyttäjät ottivat sen ilolla vastaan. Kertomatta kuitenkin jäi, että stadionin kummassakin päädyssä oli suuret tilat, jotka olisi suunnitelmien mukaan pitänyt tehdä käymälätiloiksi. Näihin onneksi myönnettiin rahoitus.

Vaasa haluaa olla näyttävä ja hieno kaupunki ja olen siitä iloinen. Huonona signaalina olisin pitänyt miljoonia maksavan stadionin puuttuvia vierailijoiden käymälätiloja.

Lopuksi voinen mainita vielä tulevan Vaasa Arenan kilpahallin rakentamisen. Uskon vakaasti kunnolla rakentamiseen. Kun päätämme tehdä työt perustuksineen hyvin, tuottaa se enemmän kun jos teemme jälleen kerran rakennelman, joka ei kata pääkäyttäjien arviota hallin todellisesta tarpeesta ja resursoinnista.

Kuunnellaan ja tehdään siis yhteistyötä kaikki tahot keskenään ja kuunnellaan heitä, jotka tietävät. Emme saa elää niin, että mikään ei saa maksaa.

Meehkäisemme urheilulla ja liikkumisella hyvin monen lapsen, nuoren ja aikuisen syrjäytymistä normaalielämästä. Me annamme kaikille mahdollisuuden kuntoiluun hyvissä tiloissa, joista voimme olla jälkeenpäin erittäin tyytyväisiä ja ylpeitä.

Ei siis anneta rahan ratkaista hyvinvointia. Uskon että jokainen euro tulee olemaan jokaisen itketyn kyyneleen arvoinen!

VIRVA HIRVI-NEVALA (sd.)

kuntavaaliehdokas

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa