Home / Tapahtumat / Kuntsin kevät 2014

Kuntsin kevät 2014

 

Tänään Kuntsin modernin taiteen museo avaa yleisölle uudet näyttelyt. Kevääksi Vaasaan saapuu kaksi merkittävää näyttelyä, joista toinen sisältää elämänmittaisen kertomuksen suomalaisen naistaiteilijan urasta ja toinen kritisoi väkivallan kulttuuria teemanaan rauha. Nyt avautuvat näyttelyt ovat esillä pääsiäiseen saakka, 20.4.2014.

Valon kaari ja sodan poistaminean

Museon ensimmäisessä kerroksessa nähdään suomalaisen modernismin suuriin nimiin lukeutuvan kuvanveistäjä ja professori Laila Pullisen 80-vuotisjuhlanäyttely Valon kaari. Näyttelyssä nähdään Laila Pullisen teoksia eri vuosikymmeniltä.

Kivi- ja pronssiveistosten lisäksi esillä on piirustuksia sekä kuvasuurennoksia Nissbackan kartanon veistospuistosta Vantaalta. Näyttelykiertueen on tuottanut Raumalla sijaitseva Lönnströmin taidemuseo, josta kiertue käynnistyi viime syksynä.

Tapaa taiteilija Laila Pullinen naistenpäivänä 8.3. klo 13–14

Rauha – Näyttely sodan poistamisesta

Yhdysvalloissa jo usean vuosikymmenen ajan työskennelleiden puolalaistaiteilijoiden, Ewa Harabaszin ja Krzysztof Wodiczkon näyttely kritisoi väkivaltakulttuuria. Harvardin yliopiston taideteollisessa tutkijakoulussa työskentelevien taiteilijoiden mukaan nykyihminen voi vapautua sodan kulttuurista ja käsitteestä kokonaan. Museon toisen kerroksen näyttely nähdään Suomessa ainoastaan Vaasassa ja se kokoaa taiteilijoiden teokset ensimmäistä kertaa yhteisnäyttelyyn.

Avajaisviikonlopun taiteilijatapaaminen sunnuntaina 2.2. klo 14–16

Kansainvälinen seminaari

Rauha-aiheiseen näyttelyyn liittyvä kansainvälinen seminaari The Abolition of War: Is a Future without War Possible? järjestetään lauantaina 1.2. klo 10–17 museon vieressä sijaitsevan Åbo Akademin suuressa auditoriossa (Rantakatu 2, Vaasa). Seminaari on yleisölle avoin ja ilmainen

About Toimitus

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa