Koirasmartat

Jorma Ojaharju on jälleen istunut ukkoparlamentissa tapaamassa vanhoja tuttujaan ja tekemässä tarkkoja havaintoja. Kaikkialle ne vaasalaiset ennättävätkin niin kuin tämä vaasalaisten hyvin tuntema Rainer Retti.
*

Helsingin Itäkeskuksen Koirasmattasäätiön Korkeimman Neuvoston kokouksiin ilmestyy silloin tällöin sekä entisiä että nykyisiä vaasalaisia.

Vaasassa pitkään vaikuttanut autokoulumies Rainer Retti käy kerran viikossa. Liikemies Heikki Mäkynen joskus. Viimeksi hän kävi jakamassa vaalimateriaalia, koska on ehdokkaana maalisvaaleissa.

On käynyt muitakin, mutta kun ei oikein kehtaa kysyä nimeä. On muisti mennyt sellaiseksi, että hyvä kun muistaa oman nimensä.

Viime lauantaina tulivat sosiaalikremokraatit isolla joukolla kertomaan, kuin hyvä huoli eläkeläisistä tullaan pitämään seuraavalla vaalikaudella.

He olivat uskovinaan siihen mitä sanoivat ja me olimme uskovinamme siihen, mitä kuulimme. Tämä on sitä kremokratiaa

On hienoa elää kremokratiassa. Ajatelkaa! Kuukausi ja rapiat ennen vaaleja on viestimien ykkösuutinen se, että pääministeri on lähetellyt sähköpostia jollekin naiselle.

Ja nyt tämä nainen on teettänyt asiasta kirjan ja esitellyt kirjansa kannet. Iltapäivälehdissä naista tituleerattiin kirjailijaksi.

Ja sitten vielä jotkut kehtaavat väittää, ettei viestimissä julkaista todellista asiaa. Kuuntelee mitä tahansa poliittista "keskustelua" niin se on yhdentekevää jorinaa. Ja joskus joku kuvittelee sanoneensa jotakin hiukankin poikkipuolista tulee hänelle kiire silotella se kohteliaaksi mössöksi.

Näköradio kierrättää uusintoja yli 20 vuoden takaa ja "asiaa" edustaa kaiketi hölynpölyohjelma nimeltä Jeopardy.

Itäkeskuksesta poistuessani käveli takanani vanha pariskunta, Mies puhuii

– Ellei sille Halmeelle olisi järjestetty eläkettä, niin voisi äänestää Timo Soinia. Nyt en millään.

Ja vanha rouva:

– Minä en äänestä ketään. Se on turhaa.

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa