Pohjalainen

Started by Waasalaanen, 21. 09. 2005 12:12

Previous topic - Next topic

0 Members and 1 Guest are viewing this topic.

manteiro

Håkan Nordman jatkaa päivän Pohjalaisessa aivopesuaan Rkp-hegemonisen suur-Vaasan muodostamiseksi. Muka ainut vaihtoehto pienille kunnille on liittyminen (tai "yhteistyö") Vaasaan.

Tosiasia on, että Vaasa tarvitsee ympäristökuntia vain työvoimareserviksi. Myöskään Vaasan pohjoinen ja eteläinen suunta omine suurkuntineen eivät Vaasaa tarvitsisi taloudellisessa mielessä. Miksei sitä mahdollisuutta oteta vakavasti esille??

Suomenkielisiä viedään jatkuvasti kuin pässejä narussa, kun kuntaliitos-/yhteityökuviot jätettään nordmaninien ja gäsgivarsien salaseuramaiseksi suhmuroinniksi!

Miksei Nordman, sen paremmin kuin "selvitysmiehetkään" tuo voimakkaasti esiin mahdollisuutta, että Vaasan pohjoispuolen kunnat ja etelän puoleiset kuunat erikseen muodostaisivat omat Rkp:n hallitsemat suurkuntansa (2 kpl.). Nehän olisivat tuolloin riittävän suuria ja vahvoja, eivätkä tarvitsisi Vaasaa palvelujensa kustantajaksi. Olisivat kooltaankin sopivan kompakteja.
Rannikon Rkp-reservaatti jäisi toki muodostumatta, mutta kielellinen reservaatti toimisi sitäkin sujuvammin. Myös Vaasa voisi lähteä luonnolliseen kasvuun oikean imago-maineen siivittämänä! Sekö siinä pelottaakin?  

Marko Heinonen

#641
Odotellaan kaikessa rauhassa selvitysryhmän työn hedelmiä. Nämä Nordmanin yms. esiintulot tässä vaiheessa ovat lähinnä lehtien täytejuttuja. Päätöksenteko asiassa on aikanaan hyvinkin aikaavievä ja monimutkainen juttu jopa vaasan valtuustossa, sen verran on erinäköisiä mielipiteitä asiasta olemassa. Voin kuvitella millaisia päätöksiä, ja millä aikataululla saadan aikaan esim. Mustasaressa...
Itse vastustan koko rannikon kattavaa suurkuntaa. Vaasa, Mustasaari, Vähäkyrö, Maalahti (+Laihia). Siinä se mitä tarvitaan, jos liitosta ylipäänsä saadaan aikaan. 
MARKO HEINONEN
kaupunginvaltuutettu (kok)
-Vaasa-
"kova kokoomuslainen, jonka sisällä asuu pieni vihreä perussuomalainen demari"

Veli-Jussi Pirinen

Pohjalainen taas jyrää asiantuntemuksellaan. Legends kilpa-auto vuodelta 1937. Heh heh

"Huutokaupattavana olivat 1979 vuosimallia oleva Ford Clenet, joita on valmistettu kaikkiaan vain 250 kappaletta ja Legends Ford Coupé kilpa-auto vuosimallia 1937."

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=435688&Title=Arvoautot+houkuttelevat+huutajia

Pandora

Tämän päivän Pohjalaisessa (2.8.09) oli juttu rapukaudesta. Vai ihan lama-ajan ravut, jotka vielä saksiessaan aiheuttavat verisen haavan, kas kun ei veretöntä. Jos halutaan palstantäytettä, niin laittaisivat edes juttua Vaasasta, historiaa tms..
Pohjalainenhan on menettänyt ison määrän ilmoitustuloja kiinteistönvälittäjien myötä. Olettaisi, että lehden kiinnostavuuteen satsattaisiin, että saataisiin houkuteltua uusia mainostajia, mutta nyt kyllä alkaa olla liikaa luuserijuttuja.

En ole tilannut lehtä pariin vuoteen, tämäkin kuukauden tilauspläjäys on anopin toimesta.

Reino Kolmonen

#644
Neekerisanaan liittyy yleinen rasistinen ihmisten alistaminen ja hyväksi käyttö

Pohjalaisen toimittaja Riitta Koski pohti neekeri asiaa kolumnissaan 1.8.09. Hän katsoi neekerisanan ihan tavalliseksi asiaksi. Eikä toimittaja myöskään anna neekerisanalle yhteiskunnallista sisältöä, vaan että se on ihmisten erilaisiin näkemyksiin liittyvää ja sukupolvien mukana muuttuvaa.

Mielestäni aika yksinkertainen näkemys neekeriasiasta. Suomi ei ole tasa-arvoinen edelleenkään vaikkakin Pohjoismaineinen hyvinvointivaltio oli jo sillä tiellä aikapitkällä. Mutta viime vuosina on menty tasa-arvoisuuden osalta taaksepäin, oikeastaan joka suhteessa.
Suomi on edelleen luokkiin jakautunut yhteiskunta, jossa ovat vastakkain työ työläiset ja toisella puolella pääoma kapitalistit.
Työläiset elävät palkkaorjuudessa suhteessa pääomaan ja siinä mielessä erilaisessa asemassa neekereihin nähden, jotka olivat täydellisessä orjuudessa.

Ihmisillä joilla on tummaiho ja lähtöisin Afrikasta eli Neekerit on maailmanlaajuinen asia. Tummaihoisia ihmisiä aikoinaan kuskattiin laivalasteittain Afrikasta Amerikkoihin kapitalistien orjiksi, joilla ei ollut mitään muuta arvoa. Kun kapitalisti ei näitä ihmisiä enää tarvinnut tai hän oli tullut siihen tilaan, että ei enää kyennyt tuottamaan kapitalistille lisäarvoa hänet jätettiin omanonnensa nojaan heitteille.

Myös neekeriasiaan liittyy sellainen käsitys, että neekereitä voi kohdella miten tahansa, sen johdosta kun he ovat mustia ihmisiä ihonväriltään. Se on huvinsamanlainen käsitysihmisistä kuin Natseilla oli juutalaisista ja kommunisteista. Suomessa 1930 luvulla kommunistit ja Neuvostoihmiset olivat kaikkeen syypäitä ja sillä rahavalta oikeutti riktatoorisen politiikkansa.

Rahavalalla on aina ollut, jokin yleinen ismi millä oikeutetaan ihmisten alistaminen heidän tahtoonsa. ”Neekerikylä” asia on tässä ketjussa vain yksi pieni piste rahavallan historiassa.

Aikoinaan Strömbergin tehtaantyöläisille rakennetun asuin alueen talot oli maalattu mustaksi ja sitä kautta aluetta alettiin sanomaan neekerikyläksi. Oliko alueen asuntojen maalaaminen mustaksi sitten tarkoituksellista, kun siellä asui työväenluokkaan kuuluvia ihmisiä? Miten olisikaan ollut jos talot olisi maalattu punaisiksi, olisiko silloin työläisten asuttamaa kylää kutsuttu kommunistikyläksi?

Herrat ovat työläisiä nimitelleet monenlaisilla nimillä, sen mukaan mikä on milloinkin ollut luokkasuhde. Aikoinaan Vaasan Strömberkistä osa eli hellatuotanto siirrettiin Kauhajoelle sen vuoksi, että siellä ei ole kommunisteja, ovat kertoneet liesitehtaan työläiset.

Kolumninsa lopuksi Koski esittää Aaltopuistoon aluetta, joka nimettäisiin neekeripuistoksi. Olisihan se ihan hyvä, että tulevatkin sukupolvet muistaisivat miten Strömberkin työläisten asuinaluetta on yleisesti Vaasassa kutsuttu.

Itse pääsin Aaltopuistoon tutustumaan joskus 1960 luvulla, kun kävimme siellä saunomassa.
Lopuksi Aaltopuisto on ihan mukavasti erillään kaupallistuneesta Vaasan kaupunkikuvasta ja on viihtyisä asuinalue nykyään.

manteiro

Yllekirjoittanut nimimerkki pitää Pohjalaista maakunnanosan tärkeänä/tärkeimpänä suomenkielisenä mediavaikuttajana.
Kuinka vahvasti lehden tulisi ottaa kantaa kulloinkin ajankohtaisiin asioihin, ollaan varmaan montaa eri mieltä.
Mielestäni Pohjalaisen linja on muuttunut melkoisesti viime viikkojen ja kuukausien aikana. Liekö uuden päätoimittajan ansiota, Pohjalaisen kannanotot ovat luisuneet todella vaisuun suuntaan.
Esimerkistä käyköön eilisen pääkirjoitussivun juttu auktoriteettien kirjoituksista koskien maakuntarajoja. Rintalan ja Aaltosen jutuista otetaan pari merkityksetötän lausetta, Mp Kumpula-Natrin osuutta jopa silitellään rouvan suurkuntia suosivan linjan suuntaan. Mp K.-N.:n mielestä Suursuur-Vaasa on tulevaisuutta, maakuntarajat häviävät siten sen siliän tien! Pohjalaisen kirjoituksesta saa äkkinäinen vaikutelman, että K-N:n linja on myös lehden linja.
Tärkeintä kuitenkin on, että lukijakuntansa "kestävää kehitystä" tavoittelevat vaikuttajat saavat äänensä kuuluviin, keskustelun herättäjänä Pohjalaisella on aina tärkeä osansa.   

Roikale

Kauppalehti tänään:
QuoteKauppalehden uutispäätoimittajaksi ja vastaavan päätoimittajan varamieheksi on nimitetty Arno Ahosniemi, 31. Hän siirtyy Kauppalehteen sanomalehti Pohjalaisen vastaavan päätoimittajan tehtävästä syyskuun alussa.

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/08/24643&ext=rss

Eipä Ahosniemi kauaa viihtynyt Hietasaarenkadulla...

kylanpaa

Pohjalaisen päätoimittajan lähtö vaikuttaa potkuilta. Onko kenelläkään sisäpiiritietoa, miten asia oikeasti on? Uuden päätoimittajan aikana lehden taso putosi selvästi. Mm. Pikipruukkia mollannut (ns. Voutilainen) juttu, oli täyttä valhetta. Näin siinä sitten näköjään kävi.

Erittäin hyvä kun lähti! Onnea Pohjalainen!

Saiko kyseisen jutun tehnyt toimittaja (Jenni Mäkelä) vielä jäädä lehteen?? Tietääkö kukaan tarkemmin?

Roikale

Quote from: kylanpaa on 06. 08. 2009 15:03
Pohjalaisen päätoimittajan lähtö vaikuttaa potkuilta.

Oletko tosissasi? Talousuutisiin erikoistuneelle kaverille tarjotaan päätoimittajan paikkaa tutusta mediatalosta, joka sattuu vielä olemaan valtakunnan selkeä ykkönen alallaan. Kylmäverinen siirto joka varmasti harmittaa valinnan tehneitä Ilkka-konsernin herroja, mutta en minä potkuja tuossa kyllä näe.

Hariton

Pohjalaisen päätoimittaja Arno Ahosniemi kirjoittaa kolumnissa lähtönsää syyn. Kolumni on luettavissa tämän päivän verkkolehdessä otsikolla Ero tuli kesken kuherruskuukauden.

Roikale


kylanpaa

Niin, siinähän se itse selityskin jo tuli... Kun joku kertoi, että Ilkka on Kauppalehden suurin omistaja.

Näin ollen Ilkka Oyj itse teki tämän (sisäisen) siirron. Päätoimittaja saa kirjoittaa lehteensä mitä haluaa. Minä en hetkeäkään usko tuota miestä. Pohjalaiseen hän oli kykenemätön. Toivottavasti onnistuu paremmin Kauppalehdessä.

Tämä on joka tapauksessa Vaasan seudulle ilouutinen! Aivan ihanaa!!!!!

PS. Odotan vielä sitä toisen toimittajan eroilmoitusta.

Vierailija

#652
Normaaleissa oloissa päätoimittaja valitaan lehteen pitkällä tähtäimellä.  Päätoimittajan tehtävänä on luoda lehden toimituspoliittinen linja ja tehdä toimittajakunnasta tehokas journalistinen tiimi.

Yleensä valinta osuu toimitustuntemusta omaavaan paikalliseen henkilöön, joka tuntee paikkakunnan ja sen päättäjät ja nauttii itsenäiseen päätöksentekoon pystyvän miehen/naisen maineesta.

Jos päätoimittaja tulee vaikkapa nyt Brysselistä, on yleensä vain kaksi syytä:  sopivaa paikalliset olosuhteet tuntevaa miestä/naista ei löydy tai sitten omistaja haluaa jojoo-miehen/naisen jota on helppo johdatella.

Tällainen on hyvä työrukkanen varsinkin silloin kun tulossa on suuria muutoksia.  Muutos voisi olla tässä tapauksessa vaikkapa Ilkan ja Pohjalaisen yhdistäminen.

Ilkka-konsernilla ei ole mitään mieltä palkata Pohjalaisen päätoimittajaksi tahtoihmista, joka asettuisi puoltamaan Vaasan etua.  Se ei olisi Ilkka-konsernin mutta ei varsinkaan Seinäjoen etu.

Seinäjoen ja Ilkan onneksi tällaista ei löydy ainakaan Pohjalaisen toimituksesta.

Nyt täytyy muistaa että Ilkka-konserni ja lehti eivät ole puhtaalla kaulalla liikkeellä.  Ilkka konsernin ratkaisut Pohjalaisen päätoimittajan suhteen eivät ole vain journalistisia, vaan ennen kaikkea maakuntapoliittisia ja ideoloisia ratkaisuja.

Ilkka-lehti on pultannut Hokkasen aikna itsensa osaksi Seinäjoen kunnallispolitiikkaa ja osaksi maakuntapolitiikkaa.  Kaikki Ilkka-konsernin tekemät ratkaisut lähtevät Seinäjoen aseman vahvistamisesta. 

Tähän malliiin ei itsenäinen Vaasan ja Vaasan talousaluaeen etuja ajava päätoimitja mahdu.

Uuden päätoimittajan valintaa kannattaa seurata nyt tarkkaan.  Mantilan aikana Pohjalaisesta tuli kaupungin herrojen sylikoira.  Ei ole mitään  syytä olettaa että tämä suunta miksikään muuttuisi.


Eric Sardinas

Mitä Pohjalaisesta puuttuu? Mitä haluttaisiin lukea? Millä tavoin päätoimittaja on vaikuttanut siihen, että moni on tyytymätön?

Don Giovanni

Pohjalaisen päätoimittajat

Jaakko Ikola 1924-1941
Ilmari Laukkonen 1951"1980
Jaakko Korjus 1981-1984
Erkki Malmivaara 1985-1991
Jaakko Elenius 1991"1996
Kari Mänty 1996"2002
Markku Mantila 2002"2009
Arno Ahosniemi  2009"

Olen tuntenut kaikki Pohjalaisen päätoimittajat Jakko Ikolaa ja Arno Ahosniemeä lukuun ottamatta.  Heistä paras on ilman muuta Ilmari Laukkonen.  Jaakko Korjus oli journalisti ja kirjailija mutta aivan väärässä tehtävässä.

Erkki Malmivaara taas oli lähinnä kevyenluokan seurustelu-upseeri ja Jaakko Elenius keskittyi päätoimittajan palkallaan lähinnä körttiliikeen tutkimiseen.

Päätoimittajista Kari Mänty yritti hiukan pullistella Seinäjoen suuntaan kunnes konsernin hallituksen vanhaherra pani hänet yhdellä puhelinsoitolla ojennukseen.  Tämän jälkeen Mänty keskittyi lähinnä tilapäisasuntonsa lattialla olleen patjan yövieraiden vaihtamiseen.  Inside tiedon mukaan patjalla viivähti toinenkin vaasalainen naispoliitikko.

Henkilöjohtajana Mänty oli ainakin Pohjalaisessa täysin kyvytön ja hänet muistetaan lähinnä henkseleiden paukuttelusta.

Markku Mantila tuli diplomaattimaailmasta ilman journalistista taustaa.  Mantilalla oli paljon hyviä Vaasaa koskevia ideoita mutta asuntomessujen aika paljasti että ilmoitustulot ajavat journalismin ohitse.

Arno Ahosenniemestä on osaa sanoa muuta kuin että hän on ilmeisesti journalistinen huippuosaaja.





kylanpaa

Quote from: Don Giovanni on 07. 08. 2009 14:02

Arno Ahosenniemestä on osaa sanoa muuta kuin että hän on ilmeisesti journalistinen huippuosaaja.


Ohhoh!! Mistä olet tälläistä tietoa saanut? Kun nimenomaan asia on juuri toisinpäin. Liian kokematon, liian osaamaton on vielä tämä poika ja tuskin valmiimmaksi tuleekaan. Journalistiset taidot olemattomat.

Tämänhän näki omilla silmillään Pohjalaista viime viikkoina lukiessa. Mikä olikaan muutama päivä sitten se koko sivun juttu jostain mukamas poikamiessisustajasta, jolla tyylitajua ei ollut sitten yhtään. Sohva ja nojatuolit eivät mallalleet yhteen, eivätkä olleet saman henkisiä kuin itse asunto. Sisustuskuvia ei ollut, kun ei ollut osattu ottaa. Täysin mitäänsanomaton täytejuttu. (Journalistista osaamista, huh.)

Mikäli tämä mukamas sisustusjuttu ja mm. se Voutilaan juttu mukamas kylmästä Pikipruukin asunnosta on huippuosaamista, niin tässähän pitää pian meikäläisen sanomalehti perustaa. Oma osaamiseni kun menee mennen tullen Arno Ahosenniemen edelle! Enkä sanonut tätä sarkastisesti, vaan aivan tosissani!!

Nyt tässä viime tapahtumissa, pääsi sitten Ilkka Oyj kuljettamaan sivuun siirrettyä entistä (parin kuukauden) päätoimittaja Arnoansa kätevästi. Muutaman kuukauden tai puolen vuoden päästä saa siirtyä Kauppalehdestäkin sivuun. Todennäköisesti tässä annettiin Arnolle ns. parempi paikka ja samalla työsopimuksessa korjattiin irtisanomispykälää siten, että työnantajan on helpompi sanoa kyseinen henkilö seuraavasta paikasta irti. Seuratkaa asiaa, en usko olevani väärässä.

Nyt kaikkien kasvot säilyivät, mutta Arno saattaapi olla ihan oikeasti työtön pienen ajan päästä. Näin se menee! Antaa Arnon kokea hetkellistä vauhdin hurmaa.

Sillä sehän on niin, ”ettei se vauhti tapa, vaan se äkkipysähdys!”


PS. Vielä kerran onnittelut Pohjalaisen lukijoille. Ottaisivat nyt viimeinkin paikallisen osaajan, joka tuntee kulttuurin täällä ja osaa pisneksen ja lehdenlukemisen perusasiat. Siitä minä lähtisin.

Vierailija

Nimimerkki "kylänpäällä" tuntuu olevan hieman puutteelliset tiedot siitä,miten lehden toimitus toimii.  Päätoimittaja ei lue kaikkia lehteen tulevia juttuja ennakkoon.  Päätoimittaja lukee yleensä lehtensä ammukahvin yhteydessn niin kuin muutkin.

Päätoimittaja toki osallistuu uutisvuoron uutiskokoukseen jos on paikalla.  Yleensä päätoimittaja on hiljaa ja antaa toimituspäälliköiden  vetaa uutiskokous. 

Päätoimittaja puuttuu uutisaiheisiin vain jos on olemassa mahdollisuus että juttu/uutinen aiheuttaa suuren älämölön, jopa tutkimuspyynnön.

Pohjalaisen mätäkuun nollajutuista olen samaa mieltä.

Lähtevän päätoimittajan ammattitaitoon uskon.  Kauppalehti ei valitse uutispäätoimittajaansa entten-tentten-teelikamentten periaatteella vaan vankan tietämyksen pohjalta.

Selvältä kuitenkin näyttää että Pohjalaisen toimituksessa on pieni kriisinpoikanen. 

Pahaa pelkään että vaasalaisia odottaa entistäkin ohuempi ja sisällöltään aneemisempi uutislehti.

kylanpaa

Vierailija,

Sellaisen lisäyksen vielä teen, etä Mantilan aikana tehtiin parempaa lehteä! Olen aivan oikeasti sitä mieltä, että hänen lähtönsä jälkeen tason laskun huomasi heti. (Vai olisiko lehdessä vaihtuneet samalla kertaa myös uutispäälliköt?)

Into Poika

Sen verran minäkin tiedän lehden tekemisestä että kasäkuun puoilivälistä elokuun puoliväliin on vaikeata aikaa toimituksissa.  Väki on lomalla ja mitään ei tapahdu. 

Tarvitaan vähintään yksi "Ruokolahden Leijona" per viikko että toimitus pysyy hereillä, niinja lukijat.

Tosiasia on kuitenkin että varsin kehnoa kesäl ehteä olemme saaneet lukea.
Minäkin kuulun niihin, joiden mielestä  Vaasan Ravirata kuuluu ihmisille.

vanki



Quote
Oma osaamiseni kun menee mennen tullen Arno Ahosenniemen edelle! Enkä sanonut tätä sarkastisesti, vaan aivan tosissani!!
Quote
kylanpaa voisi antaa siitä osaamisestaan pienen näytön vaikkapa tässä foorumissa :)), katsotaan sitten miten onnistuu, uutisaiheeksi "Tuleva lama".

Tapio Osala

Ilman tätä uutista olisi ollut vaikea tulla toimeen:
QuoteAuto ojaan Alahärmässä
Julkaistu: 07.08.2009 19:08

Lestijärveläinen mies ajoi henkilöautolla ojaan perjantaina kello 11.40 Kauhavan Alahärmässä

Mies kävi tarkistuttamassa ilmeisesti lievät vammansa terveyskeskuksessa.

AD

Quote from: Tapio Osala on 07. 08. 2009 20:08
Ilman tätä uutista olisi ollut vaikea tulla toimeen:
QuoteAuto ojaan Alahärmässä
Julkaistu: 07.08.2009 19:08

Lestijärveläinen mies ajoi henkilöautolla ojaan perjantaina kello 11.40 Kauhavan Alahärmässä

Mies kävi tarkistuttamassa ilmeisesti lievät vammansa terveyskeskuksessa.
OT
Kiitos Sinulle Tapio, pelastit tämän tiedon myötä koko perheeni illan,,,

Vierailija

Quote from: kylanpaa on 07. 08. 2009 17:05
Vierailija,

Sellaisen lisäyksen vielä teen, etä Mantilan aikana tehtiin parempaa lehteä! Olen aivan oikeasti sitä mieltä, että hänen lähtönsä jälkeen tason laskun huomasi heti. (Vai olisiko lehdessä vaihtuneet samalla kertaa myös uutispäälliköt?)


En ole tuo vierailija, mutta kun ei meinaa nimimerkki mennä läpi niin kirjoitetaan vierailijana sitten. Ainakin tämä viesti. (Ilmeisesti joku moderaattori on kovin kissarakas, tai sitten tässä on jotain muuta häikkää)

Sitten asiaan:

On kovin vaikea kommentoida, kun taso laski jo ennen Ahosniemeäkin niin alas, että lehden tilaus päättyi jo viimevuoden puolella. Eli jos taso on vielä senkin jälkeen laskenut, niin tilanne on huolestuttava kyseisen lehden kannalta.

Kyllästyin juuri noihin Osalan lainaamiin "uutisiin" ja muuta lukemistahan ei juuri ollutkaan.


Kissantappaja

Tapio Osala

Monenlasita on tosiaan ollut.

Pari omakohtaista tapausta:

Malmivaaran ollessa yhtäaikaa (Hokkasen tapaan) sekä kaupunginvaltuutettu, että päätoimittaja, jouduin hänen kanssa eräsät POLIITTISESTA asista eri kurssille. Mitä tapahtui?

kahden vuoden karanteeeni Pohjalaisessa, ei mainuttu nimeä vaikka miten valtuustossa revitteli, ei julkaistu yhtään mielpidekirjoitustani (joita tuolloin olin ahkerasti tehtaillut - oli paljon asiaa...).


Mänty taas (mitä ilmeisemmin erään poliitikko/Vaasa Oy:n hallituksen jäsenen toivomuksesta) kerran räväytti aivan mahdottoman hävistyskirjoituksen minusta henkilönä. Siinä oli valhetta valheen perään (oli kuulemma yrittänyt saada jonkun toimittajan tekemään jutun mutta olivat kieltäytyneet valheita levittelemästä). Juttu ilmestyi pari viikkoa ennen kunnallisvaaleja...putosin varavaltuutetuksi....

Jutussa mm. mainittiin, että olin työtön ja käytin väärin sosiaalietuuksia (totuus oli, että olin kokopäivätöissä, enkä saanut sosiaalietuuksia).

Parista muustakin kunnallispoliitikosta oli ilkeitä, tarkoitushakuisa, tekaistuja juttuja lehdessä ja niin hekin katosivat valtuustosta. Kyse ole kokoomuksen sisäsisestä välienselvittelystä ja yllättävästä kh:n puheenjohtajan vaihdoksen "korjausliikeestä".

Se tuli ainakin tuollloin todistettua, että kansalaiset uskovat painettuun sanaan ja vaikka vastineen saakin niin se ei enää vaikuta.

(Kun jätin vastineen, niin Mänty vastineen vieressä esitti uusia valheita, joihin taas kirjotin vastineen ja hän taas rokotti siinä vieressä lisää. Yhtään totuutta ei niistä löytynyt)

Mikä on siis ylipäätään maakuntalehden tarkoitus?

On varmaan aivan utopistista ajatella, että maakuntalehti olisi hyvä journalistisesti ja vahtisi vallanpitäjiä, herroja, eikä kävi niiden kanssa marjassa (=jalkapallo-ottelussa, samassa keskinäisen kehun herraklubissa).

Pohjalaisen tulevaisuus itsenäisenä lehtenä voi kyllä olla uhanalainen. Oli ihmeellistä kun ei Vaasasta löytynyt fyrkkaa lehden omistuksen pitämiseksi täällä.


Eric Sardinas

Täytyy ottaa myös huomioon, ettei Pohjalaisen kaltaisella julkaisulla ole enää kysyntää samalla tavalla, kuin ennen. Tänä päivänä voi lukea niin paljon uutisia Internetistä ja eniten se taitaa vaikuttaa mainostajiin, jotka eivät ole enää valmiitaa maksamaan samalla tavalla ilmoittamisesta, kuin joskus ennen. Kuitenkin se sama lehti pitää painaa, pitää olla toimitus jne. Ja pitäisi pitää yllä myös julmaa tasoa. Miten? Onnistuuko tämä pelkästään päätoimittajaa vaihtamalla? Eipä taida poijjaat onnistua. Kyllä siihen tarvitaan myös lukijoiden panosta, enkä nyt tarkoita teitä, jotka sanotte, että tuli lopetettua tilaus jo vuosia sitten.

Millainen julkaisu Pohjalainen on 10 vuoden kuluttua? Onko jo vihkoon verrattavissa oleva? Jos sitä nyt edes on olemassa.

Lukijat eivät myöskään halua lukea uutisia samalla tavalla, kuin ennen. Ennen ymmärrettiin keltaisen lehdistön ja aamulehtien ero paremmin. Nykyään pitäisi saada lukea juorulehtien soopaa jo viideltä aamulla.

Nämä aamulehdet näkevät hyvän lehtimiestavan eri tavalla. Uutisia uutisoidaan enemmän realistisesti. Tämä ei mene kansaan samalla tavalla, kuin keltaisen lehdistön väritetyt jutut, joita lukiessa pitää usein miettiä, mikä on totta ja mikä ei. 

kylanpaa

#665
Quote from: Eric Sardinas on 08. 08. 2009 14:02

Lukijat eivät myöskään halua lukea uutisia samalla tavalla, kuin ennen.


Perusteles tätä? Mihin tämä tieto perustuu? Onko tieto, vai oma arvio?

Quote from: Eric Sardinas on 08. 08. 2009 14:02

Ennen ymmärrettiin keltaisen lehdistön ja aamulehtien ero paremmin. Nykyään pitäisi saada lukea juorulehtien soopaa jo viideltä aamulla.


Uskoakseni vain lehti luulee näin. Lukijat ovat varmasti eri mieltä... Mielestäni kaikkein tärkeintä on juttujen todenperäisyys, sekä ns. tutkiva journalismi. Linjan määrääminen ja siitä huolehtiminen, on kuitenkin päätoimittajan tehtävä.

Mistä (pohjalainen) lehti voi edes tietää mikä myy, kun tyyli poukkoilee hyvän ja ala-arvoisen välillä miten milloinkin. Onko tämä sekava ja poukkoileva tyyli muka oikein valittu linja? (Ei ole, se on vain ammattitaidon puutetta.) Luuleeko lehti olevan sille eduksi julkaista silloin tällöin selkeää soopaa, jopa herjaavaa tekstiä?? Sitäkö kansa haluaa??

Vai haluaako kansa joko tai? Näin minä arvioin. Eli seuraavan päätoimittajan tulee tehdä valinta, faktaa vaiko fiktiota. Herjaa vaiko tutkittua tietoa...

Jos Pohjallinen haluaa tehdä keltaista lehteä, niin vaihtakaa lehti myös tabloid-kokoon ja paperi sellaiseksi pehmoiseksi keltaiseksi. Sillä on sitten hyvä mökillä pyyhkiä.

Matti Meikäläinen

Osalalle ja muillekin edellisen päätoimittajahaun missanneille tiedoksi Pohjalainen su 9.8. sivu 23:

Quote
Pohjalaisen päätoimittajat ovat laajasti haluttuja ja nopeasti eteneviä. Keväällä valitun päätoimittajamme siirtyessä Kauppalehden uutispäätoimittajaksi, haemme

päätoimittajaa

viemään Pohjalaista vahvasti eteenpäin valtakunnallisessa mediakentässä.

Hieman ironinen sävy havaittavissa...

Tapio Osala

Quote from: Matti Meikäläinen on 09. 08. 2009 21:09
Osalalle ja muillekin edellisen päätoimittajahaun missanneille tiedoksi Pohjalainen su 9.8. sivu 23:

Quote
Pohjalaisen päätoimittajat ovat laajasti haluttuja ja nopeasti eteneviä. Keväällä valitun päätoimittajamme siirtyessä Kauppalehden uutispäätoimittajaksi, haemme

päätoimittajaa

viemään Pohjalaista vahvasti eteenpäin valtakunnallisessa mediakentässä.

Hieman ironinen sävy havaittavissa...


Mielenkiintoista. Tekisin kyllä varmasti mielenkiintoista (joillekin pelottavaa, taidan tietää liikaa..) ja paremmin kannattavaa lehteä mutta en voisi olla astumatta isoillekaan varpaille. Sellaista ei ehkä omistaj kuitenkaa uskalla? Voisin toki jättää hakemuksen ja siinä kertoa näkemyksiäni. Kiitos vihjeestä.

kylanpaa

Olen ehdottoman varma, että Osala tekisi hyvää ja kannattavaa lehteä. Pian hän olisi jo niin kuuma nimi, että tulisi muutto isompaan lehteen. No, se on positiivinen ongelma.

Hae ihmeessä!!

Eric Sardinas

Quote from: kylanpaa on 08. 08. 2009 14:02
Quote from: Eric Sardinas on 08. 08. 2009 14:02

Lukijat eivät myöskään halua lukea uutisia samalla tavalla, kuin ennen.


Perusteles tätä? Mihin tämä tieto perustuu? Onko tieto, vai oma arvio?



Ennen jengi kuskasi aina aamun lehdet töihin ja niitä luettiin sitten vuoron perään koko päivä. Mutta en ole nähnyt aamulehteä työmaalla pariinkymmeneen vuoteen. Meidän porukastamme yksikään ei myöskään ole enää tilaaja, vaan lukee ihan satunnaisesti, jos saa sellaisen käteensä. Näin myös minulla. Olin kestotilaaja monta vuotta. Nyt luen uutiseni netistä, tai televisiosta.


Quote from: Eric Sardinas on 08. 08. 2009 14:02

Ennen ymmärrettiin keltaisen lehdistön ja aamulehtien ero paremmin. Nykyään pitäisi saada lukea juorulehtien soopaa jo viideltä aamulla.


QuoteUskoakseni vain lehti luulee näin. Lukijat ovat varmasti eri mieltä... Mielestäni kaikkein tärkeintä on juttujen todenperäisyys, sekä ns. tutkiva journalismi. Linjan määrääminen ja siitä huolehtiminen, on kuitenkin päätoimittajan tehtävä.

Lukijat eivät usein näe tätä. Olen pannut merkille. Monessa jutussa viitataan jonkun keltaisen lehden artikkeliin, ilman mitään kritiikkiä. Keltaiset lehdet kirjoittavat myös asioista väritetyllä tavalla ja niitä "todistajalausuntoja" käytetään hyväksi ilman mitään sen kummempaa tutkivaa journalismia. Aamulehdet kirjoittavat taas enemmän faktatietojen pohjalta. Siksi esim. aamulehden juttu saattaa olla vain muutaman rivin pituinen, kun taas keltainen lehti vääntää jopa kokonaisen sivun.
Lisäksi keltainen lehdistö suosii sitä, että toimittaja voi kirjoittaa omiin mielipiteihinsä nojaten, kun taas aamulehti haluaa usein pitää sen toimittajan puolueettomana. Tämä puolueettomuus sokaisee myös usein lukijoita ja vedotaan siihen, että toimittaja on perseennuolija, kun ei uskalla sanoa miten asiat ovat.
Näissä ei ole aina välttämättä kysymys päätoimittajasta, vaan saman luokan lehtien yleisestä linjasta.

QuoteMistä (pohjalainen) lehti voi edes tietää mikä myy, kun tyyli poukkoilee hyvän ja ala-arvoisen välillä miten milloinkin.

Voisitko antaa pari esimerkkiä?

QuoteOnko tämä sekava ja poukkoileva tyyli muka oikein valittu linja?

Vaikka linja valitaankin, niin on vaikeaa pitää se yhtenäisenä, niin kauan kun on kysymys isosta läjästä juttuja, jotka ryhmä ihmisiä panee kasaan. Sitten pitää myös muistaa, että jokaisella lehdellä on joskus palveluksessaan kasa hyviä toimittajia, kun taas joskus joudutaan palkkaamaan toimittajia, jotka eivät ehkä täytä aina kaikkia vaatimuksia. Sitten on tietenkin lehtiä, joiden toimittajia ei saisi edes koskaan päästää koneen ääreen... Mutta tämä on varmasti vaikeaa. Vaikka antaisikin huonolle toimittajalle lähdöt, niin ei se ole varmaa, että oven ulkopuolella odottaa uusi ja parempi. Joskus sieltä joutuu päästämään sisään jopa huonomman... 

QuoteJos Pohjallinen haluaa tehdä keltaista lehteä, niin vaihtakaa lehti myös tabloid-kokoon ja paperi sellaiseksi pehmoiseksi keltaiseksi. Sillä on sitten hyvä mökillä pyyhkiä.

Moni aamulehti maailmalla on muuten luopunut suuresta koosta ja ilmestyy saman kokoisena, kuin keltaiset lehdet.


kylanpaa

Quote from: Eric Sardinas on 10. 08. 2009 07:07

Kylänpää:
Mistä (pohjalainen) lehti voi edes tietää mikä myy, kun tyyli poukkoilee hyvän ja ala-arvoisen välillä miten milloinkin.

Eric:
Voisitko antaa pari esimerkkiä?


Mielestäni olen jo antanut. Mm. tuo Pikipruukki-juttu oli aivan täyttä valhetta. Sitten tuli mieleen se mukamas poikamies-sisustaja juttu. Ala-arvoista. (Periaatteessa valhetta sekin, sillä kyseessä ei ollut mikään sisustaja, vaan toimittajan kaveri.) Mikäli näitä oikein etsisi, niin näitä löytyisi viikossa kymmenittäin. (Nuo kaksi esimerkkiäni olivat lähes sivun juttuja.)

Näitä floppeja ei nettilehdessä huomaa ja näitä on joka päivä. Päätoimittajan tulisi vain sanoa porukalleen, mikä on lehden taso. Ei siinä sen kummempaa ole. (Ei pidä tyytyä 70% tasoon, kun 90-100% on täysin mahdollista.)

Lehden toimittaja saa luonnollisesti tehdä virheitä, aivan kuin me jokainen teemme. Mutta Pohjalaisella ei ole sellaista valittua jämäkkää linjaa. Silloin jokainen toimittaja kasvaisi lisää henkilökohatista pituutta, mikäli tasoa vaadittaisiin.

Sä oot Eric käsittääkseni urheilu- ja musiikkimiehiä, eli tiedät tämän. (Kun menet soittamaan parempaan bändiin, niin itsekin soitat paremmin. Tai futisporukkaan, jossa vaaditaan.)

Siksi syytänkin päätoimittajaa. Sillä on hänen asiansa valvoa kyseistä linjaa/tasoa. Eikä vain täyttää lehteä. Siihenhän meistä pystyy jokainen. Valmiita uutisia on maailma (oikeasti) pullollaan. Ei niitä tartte itse keksiä.

Sadat yhdistykset ja urheiluseurat haluaisivat antaa informaatiota toiminnastaan. Esimerkiksi siinä olisi aivan ehtymätön uutisvirta. Ei tartte itte kehittää uutisia, aiheesta jotka eivät sitä ole.

Edelleenkin pidän kaikkein tärkeimpänä juttujen totuudenperäisyyttä. Pohjalainen pitää tärkeinpänä juttujen luettavuutta. Nämä kaksi asiaa pitää saada yhdistettyä, niin me kaikki olisimme tyytyväisiä! (Ei muuten ole edes kovin monimutkaista.)

Tarvitaan vain päätös ja sen valvonta.

Eric Sardinas

Nojoo, juttujen todenmukaisuutta pidän myös minä kaikkein tärkeimpänä, tai ehkä se neutraalinen tapa uutisoida nousee minulle ehkä vielä korkeammalle listalla. En voi sietää reportteria, joka uutisoi omaa kantaansa korostaen, tai lukijoiden persettä nuollen.

Jos toimittajia verrataan esim. muusikkoihin, niin silloin pätee samat kriteerit. Siis mielellään mukaan jäseniä, joilta homma käy. - Mutta ei se ole aina selviö, että se uusi jäsen täyttää paikkansa ilman ongelmia. Hänelläkin saattaa - ja yleensä onkin - omia mielipiteitä siitä, mitä soitetaan ja miten soitetaan. Usein tämä on tervetullut vitamiiniruiske paikalleen jähmettyneeseen bändiin, mutta monesti menee myös metsään. Sama toimittajissa. Vaikka kuinka ollaan hankkimassa hyviä toimittajia, niin myös heiltä löytyy pohjanoteerauksensa ja paskoja juttuja saattaa kerääntyä paljonkin, ennen kuin hänestä päästään eroon (ja saadaan uusi tilalle).

Professional

Quote from: Eric Sardinas on 10. 08. 2009 14:02
...........
Vaikka kuinka ollaan hankkimassa hyviä toimittajia, niin myös heiltä löytyy pohjanoteerauksensa ja paskoja juttuja saattaa kerääntyä paljonkin, ennen kuin hänestä päästään eroon (ja saadaan uusi tilalle).

Jees, eli Ten Points.

Suurimmasta osaa entisen Vaasa lehden, eli nykyisen Pohjalaisen fanaaattisista lukijoista
kyseinen Atro Arnosniemi oli pelkkä neutraali paska.

Aito Pohjalainen Päätoimittaja, kun on sentään tehty tymäkämmistä aineksista
omasta aatemaailmastaan puhumattakaan.

Ei siellä neekerikylässä enää siis uskalleta laskea koskea veneelläkään.

Mutta tulukeepa tänne maaseuvulle, täällä uskaltaa sentään pieraista tiällä kavullakin.

Tyttärekkin ne vain hymmyilee..




manteiro

Päätoimittaja Arno Ahosniemen "testamentti" Päivän Pohjalaisen pääkirjoitussivulla on kuin RKP:n tilauksesta tehty.
Ahosniemi perustaisi Suur-Vaasan "työssäkäyntialueen" kuntien voimin, mikä tarkoittaisi käytännössä vallan luovuttamista totaalisesti RKP:lle! Hallintomalli otettaisiin mitä ilmeisemmin suoraan Mustasaaresta, jossa mm. virkamiesten kielitaitovaatimukset sorvataan ruotsinkielisen viranhaltijan valinnan varmistamiseksi.

Ei sanaakaan yhteistyöstä Seinäjoen, eli Etelä-Pohjanmaan suuntaan suihkannut Arnon näppäimistöltä!
Mies tietänee myös, että suomalaiskunnista Suur-Vaasaan liittyminen kiinnostaa vain vähäväkistä Vähäkyröä, joten laajeneminen palvelisi nimenomaan RKP:n, ei nykyvaasalaisten etuja. Kaupunki ei olisi lisääntyvän "ruotsalaisen" imagon myötä tippaakaan vetovoimaisempi - päinvastoin!

Tapio Osala

Onhan ruotsinkieliset vaasalaisetkin nyky-vaasalaisia.

manteiro

Terävä huomio Osalalta - pitää tietysti paikkansa (kts. edellienen sivu)!
Tuskin sentään kehtaat ratsastaa (kirjoittamaton toinen rivi?) RKP:n keppihevosella, jonka mukaan kielipuolue RKP:n arvostelu on hyökkäys ruotsinkieltä/-kielisiä vastaan?! Tiedätkö, että monet ruotsinkieliset ovat kovasti RKP-vastaisia?

Lars Gästgivars taannoin (Paro Pohjalaisessa): Mitä enemmän ruotsalaiskuntia saadaan liitetyksi Vaasaan, sen parempi RKP:lle!

Mikä hiton ajojahti kj. Lumiota vastaan on aloitettu Pohjalaisenkin palstoilla? Aikaansa edellä oleva dynaaminen Lonka saatiin savustetuksi ulos Vaasasta, onko sama meno Lumiota vastaan käynnissä? Markku Lumio on todella pätevä kaupunginjohtaja!
(Mieshän yrittää kaikkensa - on jopa vahvaa ruotsalaisuutta Suomeen ajavan Svenska.Nu:n, tuon savolaisen Lipposen johtaman 38:n koplan jäsen!)

Nahikas

Vakaa Pohjalainen pyytänyt Leea Klemolaa kolumneja kirjoittamaan, hyvä juttu ja mielenkiintoista. Miten tullut mieleenkin tällaista ihmistä, joka kiroileekin kuin lohilappalainen, pakinoimaan kutsua. Jotenkin tottunut sovinnaisempiin, pyhäkoulunomaiseti hillittyihin ääneen ajattelijoihin Pohjalaisen sivuillla.

Naisessa on potkua, ymmärrystä kyseenalaistaa yleisesti hyväksyttyjä arvoja nykymenossamme, saata vastaanottavaisen lukijan ajattelemaan. Ja aivan herttaistahan on yhteisöllisyyden ihannointinsa taustana hyvälle elämälle..

Ristiriitainenkin on, moittii esim Helsingin ja kuitenkin asuu siellä? Tämä nyt on sivuseikka mutta vähän tykönäni  ihmettelin sitäkin kun haukkuu  Vuosaaren ostaria "rumaksi kuin perse" .  Mielestäni kyseinen ruumiinosa lähtökohtaisesti on ihan OK jopa kaunis.
Saattaa olla että vain luulottelen mutta parempi se kuin tuppisuuna

Nahikas

Pohjalaisen jutustelun mukaan ei täälläpäin olla kovin innostuneita lihojen ja kalojen tuoreudesta kertovista tarroista kauppojien pihtipielissä. Hyvä näin, olisihan aika erikoinen paikka ottaa käyttöön entisaikojen häpeäpaalurangaistukset.
Kun ei ihan tavallisten roistojen ja rikollistenkaan nimiä, saati kuvia näy ilmoitustauluilla tai mediassa. Huppu päässä saa tuomittu kuunnella madonluvut oikeudesssa.

Jos tällainen sormella osoittava julkinen häpeä, mikä epäilemättä olisi tehokas rangaistuskeino (ennaltaehkäisevä), otettaisiin uudelleen käyttöön eikö voisi aloittaa rattijuoppouden uusijoista, naisten ja  lasten pahoinpitelijöistä, yhteiskunnnan vähien varojen kavaltajista ja lahjomarikoksista.
Saattaa olla että vain luulottelen mutta parempi se kuin tuppisuuna

Tapio Osala

Quote from: manteiro on 20. 08. 2009 08:08
Terävä huomio Osalalta - pitää tietysti paikkansa (kts. edellienen sivu)!
Tuskin sentään kehtaat ratsastaa (kirjoittamaton toinen rivi?) RKP:n keppihevosella, jonka mukaan kielipuolue RKP:n arvostelu on hyökkäys ruotsinkieltä/-kielisiä vastaan?! Tiedätkö, että monet ruotsinkieliset ovat kovasti RKP-vastaisia?

En tiennyt, että kovin moni.

manteiro

Tulin vaan antamaam lukuvinkin päivän POHJALAISESTA: Sivu 3, Markku Mäntymaan oivalluksia raviratahankkeesta ja vähän muustakin - lukekaa, hyvät ihmiset!