Author Topic: Vasemmistolainen media  (Read 176839 times)

0 Members and 1 Guest are viewing this topic.

Offline Insinööri

  • Kansalaisaktiivi
  • ***
  • Posts: 122
  • Karl Marx työläistentyö on yhteiskunnan selkäranka
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #800 on: 09. 03. 2013 17:05 »
Tänään Pohjalaisella sormi valmiina liipaisimilla

Pohjalainen julisti tänään, ”että vielä on yksi kommunismidiktatuuri eli Pohjois-Korea
ja jatkoi, että nyt se uhkaa Yhdysvaltoja ydinaseiskulla.” Mutta USA on ainut valtio, joka on pudottanut ydinpommeja maailmassa ja sotii tälläkin hetkellä ulkopuolella omanmaansa.

”Pääkirjoituksen lopussa lehti totesi vielä, että kovat puheet ovat tuttuja keinoja monissa muissakin diktatuureissa. Näin johto on aina koettanut pönkittää asemaansa luomalla ulkoisia viholliskuvia.”

Aivan kuin Suomessa 1918-1944 välisenä aikana. Tuolloin oikeistoriktatuuri uhosi Neuvostoliittoa ja kommunismia vastaan. Omanmaan vasemmistolaisia vangittiin ja teloitettiin. Maassa oli myös kommunistilait, joilla SKP:n toiminta oli laitonta ja puolueen jäseniä vainottiin ja pidätettiin.

Suomessa olikin meno 1930-1944 melkein, kuin natsisaksassakin furheri vain puuttui. Toisaalta Suomessa oli Mannerheim, josta Lapualaiset yrittivätkin tehdä maahan furherin, mutta Mäntsälän vallankaappaus ei onnistunutkaan.

Venäläisiä ja kommunisteja vihattiin ja levitettiin kaikenlaisia herjauksia sekä että Neuvostoliitto on savijaloilla seisova jättiläinen. Samoin oikeistolaiset militaristit tekivät sotaretkiä Neuvostoliitoon, joiden tavoitteena oli kommunistien vallan kumoaminen. Tiedossa on myös, että Mannerheim olisi ollut näillä retkillä mukana ja olihan hän entinen tsaarinvallan upseeri. Hän uhosikin, että hän ei pane miekkaansa tuppeen ennen kuin bolsevikkien valta on Neuvostoliitossa kumottu.

Mutta myös Suomi Neuvostoliitto seurakin maassa kiellettiin ja osa hallinnossa olleista vangittiin.

Suomen oikeistodiktattuuri päättyi sitten totaaliseen katasrofiin 1944, kun liittoutuneet ja Neuvostoarmeija kukistivat Saksalaiset natsit ja siinä mukana olleet Suomen oikeistolaiset militaristit. Mutta myös Suomen kommunistinen puolue ja muu vasemmistolainen toiminta sai täydet toiminta oikeudet.

Joten olisikin hyvä ensin katsoa peiliin omaa riktatuuriaan. Suomen valtiota ei silloin aikoinaan vainottu ja uhiteltu, kuin nykyään Pohjois-Koreaa vastaan tehdään jatkuvasti. Vaan Suomen oikeistolaiset päinvastoin itse uhosivat ja erityisesti naapurimaata Neuvostoliitoa vastaan ja oman maan vasemmistoa ja kommunisteja vastaan.

Se on selvää, että ydinaseet tulee kaikki kieltää, poistaa joka maasta ja myös Pohjois-Koreastakin.

Offline Urho

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 686
  • Vasemmiston yhteisvoimaa ja solidaarisuutta
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #801 on: 09. 03. 2013 21:09 »
Ei ole kaupoista pulaa Vaasassa mutta on todellisista hyvinvointipalveluista

Viikolla avasi Hongkong, joka on uusi kaupallinen elämyskeskus ostoksille entisessä E-Ekassa.
Kapitalismissa kun ei ole pulaa kaupoista ja niissä ei todellakaan säästetä.
Vaan lisää ja lisää kauppoja ja isoja ostosparatiiseja kansalle. Toisaalta kaikissa kaupoissa tavarat ovat melkein samoja ja hinnoissakaan ei suuria eroja olekkaan. Vaihtoehdot ovatkin kuvitteellisia.

Kansan usko jumalaan ja kirkkoihin on mennyt alaspäin ja tilalle on tullut tavaramaailma. Mutta toisaalta se ei ole ollenkaa ihme, koska ihminen on yhteiskunnallinen olento. Ympärillä oleva todellisuus kun on itsekeskeisen kaupallinen.

Itse käyn kerran viikossa kaupassa ja silloin ostan vain ruokaa. Kulutan mahdollisimman vähän ja en edes muista koska olen ostanut vaatteita itselleni. Itselleni henkinen (ei jumaluus oppi ja en kuuluu kirkkoon) rikkaus, itsensä tunteminen ja tasapainoinen elämä on kaikkein tärkeintä.

Mutta ihmisten todellisista muista kuin kaupallisista palveluista on jo iso pula. Toisaalta myös ne ovat yksityistämisen kautta muuttuneet kaupallisiksi.

Terveyskeskuksissa saa jo odottaa palvelujaan ja niidenkin osalta säästö -ja leikkauspolitiikka jatkuu edelleen. Samoin ne ovat muuttumassa itsepalveluiksi.

Eli kokoomuksen omanonnensa politiikka sen kun vain jatkuu SDP ja vasemmistoliiton tuella. Mutta myös oikeisto-oppositio keskusta sekä äärioikeistolaisen Perussuomalaisen puolueen tuella. Suomessa kun ei ole oikeistolle oppositiota.

Joten oikeistoriktatuuri elää vahvasti Suomessa, koska vaihtoehdosta vasemmalta puuttuu SDP ja vasemmistoliitto, jotka ovat väärällä puolella rintamaa.

Eli Suomessa on melkein vastaava tilanne, kuin natsismin aikaan. Maahanmuuttajia vihataan, erikieltä puhuvia, erivärisiä ja erilaisia ihmisiä.

Tänäänkin SDP puheenjohtaja Urpilainen vaati ay-liikettä kokoomuksen johtaman hallituksen leikkauspolitiikan tueksi.
Samaan aikaan kun Euroopassa koko työväenliike taistelee yleislakoin vastaava politiikkaa vastaan.

Tämä nykyinen tilanne siis jatkuu niin kauan kuin vasemmistolainen työväenliike sen hyväksyy.

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #802 on: 09. 03. 2013 21:09 »
Lähimpänä Urhon mainitsemaa ihannetilaa ollaan jossain Tiibetissä ja viidakkoheimoissa, joissa arvot ovat kaikkea muuta kuin materialistiset. Vasemmiston ja kommunistien ja Urhon mainitseman työläisväestön arvot ovat myös materialistiset aivan samalla tavoin kuin hänen syyttämiensä kapitalistien. Vaikka vasemmisto ottaisi vallan, niin se ei noita arvoja muuta, vaan lähtee jokaisesta ihmisestä itsestään.
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #803 on: 10. 03. 2013 07:07 »
 

Ihan ymmärrettävää puhetta mutta sitten yksi virke joka romuttaa kaiken.

Quote
Maahanmuuttajia vihataan, erikieltä puhuvia, erivärisiä ja erilaisia ihmisiä.


Mitenkähän tämä menisi perille?  Harva vihaa maahanmuuttajia mutta ei tunne vihaa vaan
jyrkkää erimielisyyttä niitä suomalaisia kohtaan jotka päättävät nykyisestä maahanmuutto-
politiikasta. 

Vaikka tästä toitotettaisiin loputtomiin, niin seuraavaksi väitetään vihattavan
maahanmuuttajia. 

Tämä on kuin puhuisi seinille, mutta oma ajatukseni on, että maahanmuuttajia pitäisi
hajasijoittaa jotta he oppisivat suomalaisen kulttuurin, kielen ja tavat.

Kun heitä keskitetään, heidän on vaikeampi sopeutua ja siitä on ilmiselvää esimerkkiä.
En ehkä enää neljättä kertaa tuo Vuorikadun puukkoesimerkkiä.  (Tämä keskittäminen on
hieman yhteneväinen edellisen kirjoittajan mainintaan Hitlerin saksasta)

Siis.  Jos tuo sana viha (joka on väärä sana) kohdistettaisiin oikein niin Maahan-
muuttajia ei vihata vaan maahanmuuttopolitiikasta vastaavia vihataan.  (muistutan,
että sana "viha" on väärä sana).

Olen ulkomaalaisystävällisyydessä niin pitkällä, että katson huomiseen. Kuulostaa
ulkomaalaisystävälliseltä haalia pakolaisia Vaasaan mutta silloin kun mitta on
täysi, muuttuu tilanne täysin.  Tulee auton tankkausilmiö.  Kun tankki on täynnä
niin on järjetöntä tankata yli.  Siitä ei ole mitään hyötyä.  Onhan toki luvattu
bensamäärä otettu (jos tuli luvattua ottaa 60 Litraa) mutta vain 50 litraa mahtuu.
Veloitus tapahtuu silti 50 Litran mukaan.

Eli kun otetaan yli mitan, muuttuu ystävällisyys epäystävällisyydeksi.  Jos se
on pakko ottaa niin jonossa oleva auto ottaisi mielellään sen ylijäämäbensan
ilmaiseksi tai jopa vähän maksaisi, mutta maahan sitä ei ylitäytön seurauksena
saa kaataa.  Siitä on pelkkää harmia.

Muutenkin ylitäytöstä hyötyvät vain työnantajat jotka saattavat nähdä siinä mahdollisuuden
halpatyövoiman käytölle.   Meidän tulee sanoa jyrkkä "EI" halpatyövoiman käytölle.  Yksi helppo
keino siihen on vähentää maahanmuuttoa mutta tällaiset puheet näytetään tulkittavan maahanmuuttajien
vihaajana.  Uskomatonta mutta totta.

Sitten tuo Hong Kong.  Kumpi tilanne olisi parempi Vaasalle kun vaihtoehtoja on vain kaksi.
Hong Kong Vaasassa tai sama Hong Kong jossain muualla.  Esim. Seinäjoella.  En ota kantaa,
että tarvitaanko sitä.

En vihaa maahanmuuttajia vaikka tunnin päästä tästä hetkestä olen Olympiassa hakemassa sieltä
ulkomaalaisia elämykseen.  En aio nousta autosta jos kadulla on mustia miehiä.  Se ei ole rasismia vaan
kaukoviisautta.   Valkoinen yksin kävelevä mies voi olla meille käsittämätön signaali kohteesta joka kävelee
vain tullakseen ryöstetyksi.  "Hän haluaa sitä sillä kävelee yksin Olympiakorttelissa."  Jokainenhan sen tietää.

Kaukoviisaana ja ennakkoluulottomana pysyn autossa.
« Last Edit: 10. 03. 2013 08:08 by Kari Lajunen »
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Offline Timo Rintamäki

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 1386
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #804 on: 10. 03. 2013 17:05 »
Suomen pitäisi olla hiukan dynaamisempi yhteiskunta. Esimerkkinä sosiaaliturvajärjestelmä, jossa lisätienestin hankkimisesta joutuu vaikeuksiin ja saa rankkua. Asianhan pitäisi olla niin, että sosiaaliturvajärjestelmä kannustaa hankkimaan lisätienestiä.

Tuensaajien pitäisi voida kiertää korttelissaan pluukan kanssa ja mennä soittamaan ovikelloa nähdessään auraamattoman pihan ja tarjota maksusta lumenluontipalvelua isännän ja emännän kanssa. Tälläisten pikkutienestien ei pitäisi pienentää yhtään tuensaajan tukia. Suomesta puuttuu oma-aloitteiseen pikkutienestiin kannusteet. Ne koetaan laittomina ja rangaistavina ja niiden hankkijoita systeemi kehoittaa etsimään ja vainoamaan koska se on kerrassaan törkeätä harjoittaa lisätienestin hankkimistoimintaa. Muistan takavuosien suuret kampanjat joissa eduskuntaa myöten raivottiin lisätienestiä hankkivista tuensaajista ikään kuin se olisi Suomen suurin ongelma, että jotkut tuensaajat ovat aktiivisia.
« Last Edit: 10. 03. 2013 17:05 by Timo Rintamäki »

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #805 on: 10. 03. 2013 18:06 »
Timo:
" koetaan"?

Valitettavasti nehän melkein ovat. Nettikauppaa ei saa käydä yli 5000€ vuodessa, jos muistan luvun oikein. Vaikka rahaa ei jäisi taskuun ollenkaan. Saa ja pitää korjata jos olen väärässä. Samaa koskee marjastusta. Ei saa tienata yli 5000€, voi olla vähemmänkin.

Lisäys:
Esimerkki suomalaisesta kateellisesta dynamiikkaa tappavasta toiminnasta jokunen vuosi taaksepäin.
http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/nain+tapetaan+innovaatio/a885423
« Last Edit: 10. 03. 2013 19:07 by make »
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline Timo Rintamäki

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 1386
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #806 on: 10. 03. 2013 18:06 »
Itse olen asunut Olympiakorttelissa pari vuotta. Ainoa ongelma, jonka Olympiakorttelissa kohtasin oli liikennemelu ja pakokaasut.

Olen kuunnellut ja lukenut paljon paikallisten uhoamista mustia kohtaan. Havaintojeni mukaan paikalliset ovat suurempi uhka mustille kuin mustat paikallisille. Syystäkin mustat ovat epäluuloisia valkoisten aikeita kohtaan. Afrikkalaiset ovat olleet suosittuja orjia heidän pöpönkestävyyden takia. Ennenhän ei juuri hampaita harjattu ja suihkussa käyty. Joukko keltahampaisia pesemättömiä valkoisia hyppää laivasta rannalle niin kyllä siinä kansaa lakoaa. Aasialaiset ovat hiukan hämmentävä tapaus. Stoalaisuus on vain aasialaista kulttuuria, jota pitää kunnioittaa. Eivät he varmaankaan autisteja ole. Tosin ulkomaalaiset sanovat suomalaisiakin kylmiksi ja ilmeettömiksi, joihin ei saa kontaktia. Se johtuu pakkasesta. Kasvot jäässä on hiukan vaikea olla verevä ja ilmeikäs.

Etelänmaissa tauoton äänekäs elehtiminen alkaa heti, kun he heräävät ja loppuu vasta, kun he menevät nukkumaan.

Ilmeikkyys on kanssakäymisessä aika olennainen seikka, jonka puuttuminen herättää hämmennystä etenkin etelän ihmisissä. Suomalaiset ja aasialaiset ovat kehittyneet jääkauden oloissa. Pohjoisen jääkautisilla ihmisillä ei vain ole niin kehittynyt kasvojen hermotus kuin lämpimämpien ilmanalojen ihmisillä. Siksi me olemme hiukan ilmeettömiä. Se on vain sitä, että on kasvot hiukan jähmeessä. Ei siitä vain lähde niin ilmeikästä kontaktia.
« Last Edit: 10. 03. 2013 19:07 by Timo Rintamäki »

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #807 on: 10. 03. 2013 19:07 »
Näinhän se menee, jotkut eivät kestä erilaisuutta, eikä heillä riitä edes ymmärrystä siihen mistä lähtökohdista jotkut ovat lähteneet liikkeelle. Alle vuodessa pitäisi sopeutua länsimaiseen yhteiskuntaan oltuaan koko elämän pelon ilmapiirissä tai pommi-iskujen alla. Suurella todennäköisyydellä mahdollisesti lukutaidottomiakin. Suomalaisilla keskimäärin on aika alhainen empatiakyky. Yhteisöllisyys, jossa välitetään toisesta, sitä ei Suomessa ole.
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline Urho

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 686
  • Vasemmiston yhteisvoimaa ja solidaarisuutta
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #808 on: 10. 03. 2013 19:07 »
Samaras synkkänä: Natsismi uhkana kuten Weimarin Saksassa

”Kreikan pääministerin Antonis Samarasin mukaan Kreikka on lähellä ajautua sosiaaliseen ja poliittiseen romahdukseen.
Samaras sanoi saksalaisen Handelsblatt-lehden haastattelussa, että Kreikan tilanne muistuttaa Saksan Weimarin tasavallan asetelmaa ennen natsien valtaantulon alla.
– Kreikan demokratia on vaikeimman haasteensa edessä, Samaras sanoi.

Kreikkalaisten elintaso on romahtanut yli kolmanneksen viiden vuoden aikana. Kreikkaa uhkaavat toisaalla äärivasemmiston populistit sekä "jokin tälle maalle uusi asia: äärioikeiston nousu, mitä voisi kutsua jopa fasistiseksi uusnatsien puolueeksi", hän sanoi.
Samaras varoitteli, että mikäli hänen hallituksensa kaatuu, "kaaos odottaa". Kreikan yhtenäisyyttä uhkaa kasvava työttömyys, "aivan kuten Weimarin tasavallan loppuaikoina"

Samaras on yrittänyt vakuuttaa luotonantajia siitä, että se kykenee vähentämään valtion menoja kunhan maata ei kiristetä liian tiukoille ja se saa lisäaikaa taloutensa tervehdyttämiseen.
Weimarin tasavallan (1919–1933) heikkoutta ja epävakautta on historiantutkimuksessa pidetty eräänä keskeisenä syynä kansallissosialistien valtaannousulle.”

Me elämme jälleen siis sitä aikaa, että kapitalismi on tuottamassa fasistista tuhonvoimaa ja pelkoa talousjärjestelmänsä pelastamiseksi.
Talousreformeja ei se enää kykene tekemään, vaan tuhoa ja kärsimyksiä kansoille.

Vain vasemmistolainen työväenliike voi enää pelastaa Kreikan kansaa joutumasta kapitalistien lihamyllyihin.

Offline Original Wiik,

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 2699
  • Gender: Male
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #809 on: 10. 03. 2013 19:07 »
90-luvun lamasta tuskin olisi selvitty niin hyvin,  jos suomessa ei olisi ollut niin paljon harmaata taloutta.
Sen ansiosta,  kovin monet laman uhrit,  eivät nyt ole syrjäytyneitä.

Kansalaisten turvana ei enään ole verotonta rahaa ja siksi epäilenkin että murheellinen aika alkaa,  kun valtion velkoja aletaan maksaa.

Jos ei käy sitten samoin kun 1700-luvulla, kun emäseurakunnat vielä olivat voimissaan.

Silloin oli tapana omaisten tuoda kirkkoherralle lehmä,  kun joku oli kuollut.  Kävi niin että mahtavan talon isäntä kaukaa Alavudelta kuoli. Omaiset laittoivat rengin viemään parhaan lehmän Ilmajoen kirkolle, matka oli pitkä ja vaivalloinen,  joten renki ehti hyödyntää sitä. Hän vaihtoi lehmää useaan otteeseen,  saaden aina välistä rahaa, kun otti huonompaa tilalle,  kun hän lopulta pääsi lehmän kanssa Ilmajoen kirkolle.  Oli kirkkoherra tosi hämmästynyt. Niimpä hän lausumaan. Onpa se heikon näköinen, onko tuo terveskään, ja kun vielä pitäjän suurimmasta talostakin.  Tähän renki tuumasi että vaivainen se oli vainajakin,  ennen kuin lähti.

Halusin vain tuoda vielä yhden seikan esiin siksi,  kun minun mielestä suomen kansalaisilla on nyt vielä huomattavasti huonommat mahdollisuudet maksaa nuo valtiojohdon tekemät velat,  kun oli vielä 1990-luvulla.

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #810 on: 10. 03. 2013 19:07 »
Kapitalismin epäonnistumisen syynä ei ole kapitalismi, vaan se, että kapitalismi on valtioiden omien sekaantumisien takia kaikkea muuta kuin kapitalismia. Valtion sekaantumisen takia Urhokin sekottaa kapitalismin ilman mitään ongelmia korporativismiin. Ja järjestelmät , jotka nyt ovat epäonnistumassa ovat kaikki valtioiden sekaantumista korporativismiin. Tätä näytöstä katselemme paraikaa.
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline Timo Rintamäki

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 1386
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #811 on: 10. 03. 2013 21:09 »
Kreikan vuoden 2012 vaalitulos oli todella tiukka. Vastakkain olivat äärivasemmistolainen Syriza ja keskustaoikeistolainen Uusi Demokratia. Kreikassa vaalivoittaja saa 50 lisäpaikkaa. Uusi Demokratia sai 79+50=129 paikkaa. Syriza sai 71 paikkaa. Oli todella lähellä, ettei Kreikka nyt toteuttaisi kommunistista politiikkaa. Aikaisempi linja kuitenkin voitti niukinnaukin. Kreikka jatkaa rahoitusehtojen toteuttamista ja saa näin lainarahoitusta. Jos Syriza olisi voittanut niin lainaehtojen toteuttaminen olisi loppunut ja Kreikka suistunut samantien tilanteeseen, että valtiolla ei ole rahaa maksaa palkkoja, tukia ja ylläpitää julkisia palveluja.

Kreikan parlamentissa on 300 paikkaa. Oikeistolla on 167 paikkaa ja vasemmistolla 133. Parlamentin oikeisto ja vasemmisto ei kuitenkaan ole sisäisesti yhdenmukainen. Oikeistossa on puolueita, jotka tavoittelevat perussuomalaista linjaa ja sitten on oikeistopuolueita, jotka haluavat olla Euroopan Unionissa ja Eurossa. Samaten vasemmistopuolueiden välillä on suuria näkemyseroja tästä asiasta.

Pasokin ja Uusi Demokratia-puolueen aikoinaan luoma parlamentaariseen hallitsemiseen suuresti vaikuttava järjestelmä, että voittaja saa 50 lisäpaikkaa helpottaa vahvan hallituksen muodostamista 300 paikkaisessa parlamentissa. Vaalivoittaja tarvitsee avukseen vain muutaman pikkupuolueen oikealta ja vasemmalta saadakseen hallitukselle parlamenttienemmistön.

Kuvitellaan tilanne, että äärioikeistolainen puolue saa niukasti vaalivoiton ja 50 lisäpaikkaa. Äärioikeistolainen puolue ottaa hallitukseen muita äärioikeistolaisia puolueita ja näin äärioikeistolainen hallitus saa parlamenttienemmistön.

Viimevaaleissahan meinasi käydä niin, että äärivasemmisto meinasi saada parlamenttienemmistön. Jos Syriza olisi voittanut ja saanut ne 50 lisäpaikkaa Syriza olisi ottanut äärivasemmistolaisia puolueita hallitukseen ja Kreikalla olisi äärivasemmistolainen hallitus.

Suomen Perussuomalaiset ovat todella kilttiä porukkaa verrattuna kreikkalaisten Kultainen sarastus-puolueeseen, jonka ideologia on uusnatsismi. Yritin selvittää voiko Suomessa natsipuolue päästä parlamenttiin. Ilmeisesti voi, jos saa puoluerekisteröitymiseen riittävästi kannatusta ja saa tarpeeksi ääniä eduskuntavaaleissa. Puolue kuitenkin poistetaan puoluerekisteristä, jos puolue ei ole kaksissa perättäisissä eduskuntavaaleissa saanut kansanedustajan paikkaa. Uskoisin, että Suomessa natsien on vaikea saada yhtäkään edustajaa eduskuntaan.
« Last Edit: 10. 03. 2013 21:09 by Timo Rintamäki »

Offline Urho

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 686
  • Vasemmiston yhteisvoimaa ja solidaarisuutta
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #812 on: 13. 03. 2013 17:05 »
Missä Soini nyt luuraa jäseniään, jotka on lukiteltu yleisesti maassa natseiksi

Älkää missatko tätä huomista A-talkia, mukana Dan Koivulaakso, Marianne Lydén, Halla-aho ja Immonen!
Torstaina A-studio: Talkissa muukalaisvihasta väittelevät kansanedustajat Olli Immonen (ps.) ja Jussi Halla-aho (ps.) sekä kaupunginvaltuutettu Dan Koivulaakso (vas.) ja Hufvudstadsbladetin politiikan toimittaja Marianne Lydén.

Keskustelun vetää Jan Andersson.
A-studio: Talk TV1:ssä torstai-iltana kello 21.05.

Äärioikeisto Suomessa lukupiiri Turkuun

Liity ryhmään.

http://www.facebook.com/groups/561218027244094/?ref=nf


Offline Hertta

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 662
  • Monikulttuurisuus on voimaa
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #813 on: 13. 03. 2013 19:07 »
Talvisota oli osa toistamaailmansotaa

”Kokoomuksen Seppo Rapo muisteli facbookissa talvisotaa ja sen vaikutuksia.Tänään tuli kuluneeksi 73 vuotta talvisodan päättymisestä ja sukuni joutui lähtemään pois juuriltaan Laatokan Karjalasta. Tämän päivän muistoksi kävin kuuntelemassa Jussi Hietikon tulkintaa Yrjö Jylhän runoista, kiitos Jussi hienosta tulkinnasta.”

Talvisodasta alkoi Suomen yhteinen sota natsisaksan kanssa. Suomalaisilla oli tavoitteena suursuomi, ryöstämällä osa Neuvostoliitosta saksalaisten natsien yhteistyöllä.
Se sota sai aikaan hirveitä tapahtumia euroopassa, jossa fasistit polttivat ihmisiä valtavissa polttouuneissa.
Saksalainen pääoma myös käytti juutalaisia ja muita ”vääränlaisia” ihmisiä orjinaan tehtaissaan ja sen jälkeen polttivat uuneissaan.
Joten on todellakin syytä muistella tuota valtavaa tuhoa mitä fasismi sai aikaan euroopassa. Että ei enää koskaa pääsisi fasistiset voimat käyttämään poliittista valtaa missään maassa.

Tänäänkin natsismi nostaa jälleen päätää euroopassa ja myös Suomessakin. Vaikkaan Suomessa eivät rohkene juuri historian painolastin johdota näyvästi esiintyä. Vaan toimivat eri puolueissa ja Perussuomalaisessa puolueessa, mutta kuitenkin oikeistopuolueissa.

http://www.facebook.com/seppo.rapo

Offline Insinööri

  • Kansalaisaktiivi
  • ***
  • Posts: 122
  • Karl Marx työläistentyö on yhteiskunnan selkäranka
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #814 on: 13. 03. 2013 20:08 »
Velkakriisi on pankkikriisi

”Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (SDP) väite "Suomen linja on Euroopan tiukin linja" ei kestä päivänvaloa siinäkään tapauksessa, että väitteen tarkastelussa unohdettaisiin kokonaan väitteen maantieteellinen leväperäisyys.

Suomen linja osoittautuu kaikkea muuta kuin "Euroopan tiukimmaksi" tai millään muullakaan rajauksella ylipäätään tiukaksi, kun noudatettua tukilinjaa tarkastellaan suhteessa kriisin ja kriisitoimien varsinaiseen luonteeseen.

Kriisi on alusta alkaen kiteytynyt ylivelkaisten kriisimaiden liian suurten velkojen ja näitä velkoja ennen kriisiä suurten tuottojen toivossa varomattomasti myöntäneiden ulkomaisten pankkien uhanalaisten saatavien ristiriitaan.

Lyhyesti sanottuna kriisivaltioilla on enemmän velkaa kuin kykyä tai halua maksaa ja niitä rahoittaneilla ulkomaisilla pankeilla on kriisimaissa riskipitoisia saatavia enemmän kuin huterat taseet kestävät tappioita. Siksi tämäkin velkakriisi on yhtä kuin pankkikriisi.
Suomella ei ole osuutta kumpaankaan kriisin keskeiseen muuttujaan.

Suomi ei ole osallistunut kriisimaiden liian suurten velkojen ottamiseen eivätkä suomalaiset pankit ole noita luottoja myöntäneet, joten Suomi on kriisin keskeisiin syihin nähden sivullinen.
Kriisimaiden velkojen ja niihin liittyvien luottoriskien perusteella Suomella ei pitäisi olla mitään tekemistä kriisitoimien kanssa, ei edes "Täti Tiukan" tomerin ottein.”

http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2013/03/13/euroopan-tiukin-tukilinja-onkin-maailman-loysin/20133782/170

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #815 on: 13. 03. 2013 20:08 »
Että ei enää koskaa pääsisi fasistiset voimat käyttämään poliittista valtaa missään maassa.

Tänäänkin natsismi nostaa jälleen päätää euroopassa ja myös Suomessakin.


Olen käsittääkseni taloudellista oikeistoa, mutta yhdyn kyllä yllä olevissa täysin Hertan ajatuksiin.
Tälläkin palstalla jotkut toivovat jopa ydinsotaa. Väittävät, että eivät ole natseja, koska eivät ymmärrä tahallaan tai ymmärtämättömyyttään natsin viittaavan samankaltaiseen ajatusmaailmaan mitä natsisaksassa oli aikoinaan. He luulevat natsin viittaavan henkilöön, joka ihannoi natseja ja pitää hakaristejä. Natsi (nimityksenä) tarkoittaa mielestäni henkilöä, jolla on samankaltainen moraali- ja etiikkakäsitys kuin oli aikoinaan natseilla. Osa tätä on kaikenlainen vihapuhe, ihmisten välinpitämättömyys toisen ihmisen kohtalosta, jne, jne.

Natsisaksassakin suurin osa ihmisistä oli ihan normaaleja, mutta lopputulemana oli sama välinpitämättömyys, joka Suomessa nostaa päätään. Toisen pahoinvointi ei kuulu toisille, ei välitetä mitä naapurissa tapahtuu. Jotkut ymmärtävät paremmin kuin huonolla tiellä me Suomessa olemme tässä asiassa, toiset huonommin. ... Ja ne, joiden mielestä tämä kehitys ei ole toivottavaa, huudetaan, että taas te vilautatte natsikorttia, miettimättä kuitenkaan syvällisemmin mitä Suomessa (ja Euroopassa) todella on tapahtumassa.
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline Reino Kolmonen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 1396
  • Gender: Male
  • Kansalle voimaa työväenliikkeestä
    • View Profile
    • reino kolmonen
    • Email
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #816 on: 17. 03. 2013 08:08 »
Perussuomalainen kansanedustaja Saarakkala jatkaa rasistisella linjallaan

Nyt hän on huolissaan suomenkielen riittämättömästä taidosta ”julkisessa” terveydenhoidossa.
Hänen mukaan ongelma on tullut, kun ulkomaalaisten lääkärien määrä on Suomessa lisääntynyt.

Ilmeisesti yksityisessä terveydenhoidossa ei ole ulkomaalaisia lääkäreitä, kun hän nostaa esiin julkisenterveydenhoidon. Toisaalta oikeistolla on julkinensektori nyt syypää koko kapitalistisen järjestelmän syvään rakenteelliseen kriisiin.

Hän jopa väittää, että suomenkielentaito aiheuttaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksiapotilas -ja lääkärisuhteessa ja on jopa aiheuttanut vaarallisuutta potilasturvallisuudelle.
Hän myös väittää, että Apteekeissakin ulkomaalaiset lääkärit ovat aiheuttaneet runsaasti ongelmia ja resepteissä on virheitä.

Hän ei siis tiedä miten kielitaitoisia ulkomailta tulleet lääkärit ovat ja korkeakouluja käyneitä ihmisiä. Lääkärit myös käyttävät omaa ammattikieltään eli kansainvälisesti latinaa.

Lääkärit ovatkin todella nykyään korkeasti koulutettuja ja eivät enää mitään puoskareita kuten historiassa tai uskonnonvarjolla toimivia kuten se naispappi, josta on viime aikoina puhuttu julkisuudesssa. Hän oli saarnassaan julistanut, että sairaudet ovat saatanan aiheuttamia ja niihin eivät lääkkeet auta.

Perussuomalainen puolueen kansanedustaja Saarakkala on, jopa jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksenkin hallituksen toimenpiteistä ulkomaalaisten lääkäreiden kielitaidon suhteen.

Ei ole montaa viikkoa, kun Saarakkala jätti kyselyn hallitukselle Venäläisistä, jotka vierailevat itärajalla ja uhkaavat suomenkieltä -ja kulttuuria.

Tässä on nyt yksi kuva tämän ajan poliittisesta päättäjästä, jonka ohjelma on kovin rasistinen ja kansallismielinen.

Kansanedustaja Saarakkalan kyselystä maahanmuutolääkäreiden kielitaidoista kirjoitti tänään Pohjalainen.

Offline Hertta

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 662
  • Monikulttuurisuus on voimaa
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #817 on: 18. 03. 2013 17:05 »
Egypti haluaa liittyä kehittyvien maiden järjestöön

”Egypti harkitsee liittymistä BRICS-järjestöön, johon kuuluvat Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka, ilmoitti tänään Mohammed Mursi.
Egypti aikoo olla niiden maiden etujoukossa, joiden kansalliset taloukset kehittyvät nopeimmin, sanoi Mursi. Siksi Egypti aikoo liittyä BRICS-järjestöön. Mohammed Mursi toivoo, että joskus järjestön nimeä muutettaisiin E-BRICS:iksi.”

Johtavat kapitalistiset maat eivät ole mukana BRICS:ssä.

http://finnish.ruvr.ru/2013_03_18/Egypti-haluaa-liittya-BRICS-jarjestoon/


Offline Insinööri

  • Kansalaisaktiivi
  • ***
  • Posts: 122
  • Karl Marx työläistentyö on yhteiskunnan selkäranka
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #818 on: 18. 03. 2013 20:08 »
Eläkesijotukset tuottavat hyvin

Työeläkevakuuttajat Telan kokoama vertailu osoittaa, että suomalaisten sijoitukset tuottivat viime vuonna keskimäärin lähes 10 prosenttia tuottoa. Laskuissa ovat mukana yksityiset eläkeyhtiöt ja julkisen sektorin eläkerahastot.

Kärkipäätä pitää Kuntien eläkevakuutus Keva, joka keräsi sijoituksilleen jopa 12,9 prosentin tuoton.

Työeläkelaitosten ja muiden sosiaaliturvarahastojen nettorahoitusvarat olivat vuoden 2012 lopulla noin 145 miljardia euroa.

Joten ei ole ollenkaa ihme, että EK on myös näiden tuottojen kimpussa, siten että pääomapiirien eläkemaksuja vaativat alennettavaksi. EK olikin esittänyt ammattiliitojen neuvotteluissa niitä palkankorotuksiksi.
Kapitalistit kun vaativat nollalinjaa eli eivät itse halua maksaa palkankorotuksia, vaan ottaisivat ne valtion tai sitten elkärahoista seuraaviin TES sopimuksiin.

Offline Urho

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 686
  • Vasemmiston yhteisvoimaa ja solidaarisuutta
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #819 on: 19. 03. 2013 18:06 »
Kypros on lähempänä vararikkoa

”Osakemarkkinat menettivät äsken 500 miljardia dollaria. Kypros on syypää tilanteeseen. Kyproksen presidentti varoitti eilisiltana, että talletusveroja koskeva lakiesitys saanut palramentissa tarvittavaa äänimäärää. Se merkitsee, että Kypros on lähempänä vararikkoa kuin koskaan ennen. Kyproksen presidentti Nicos Anastasiades on jopa sopinut luotonantajien kanssa talletusten progressiivisemmasta verotuksesta.

Kyprokselaiset kansanedustajat vaativat talletusveron perumista. Nobelin taloustieteen palkinnon saanut ekonomisti Mike Spence kertoi mielipiteensä asiasta.
- Ihmiset pelkäävät kriisin seurauksia. Kukaan ei kuitenkaan voinut odottaa, että kriisintorjuntatoimenpiteet kohdistuisivat tavallisten ihmisten pankkitalletuksiin. Pelästyneet ihmiset saattavat alkaa vetää talletuksiaan pankeista. Ymmärrän, että EU-maat haluavat jakaa keskenään kriisin takkaa. Ymmärrän myös sitä, ettei Saksa halua kantaa koko taakkaa yksin. Mutta on aivan vastuutonta rangaista tavallisia kansalaisia.

Venäjän hallitus on suurin piirtein samaa mieltä Kyproksen talletusverosta. Vladimir Putin pitää veroa epäreiluna, epäammattimaisena ja vaarallisena. Suurin osa Kyproksen suurtalletuksista on juuri venäläisten talletuksia. Venäläisillä yrityksillä ja henkilöillä on noin 16 miljardia euroa kyprokselaisissa pankeissa. Eli veron takia ne saattavat menettää kaksi viisi miljardia euroa.

Alpari-yhtiön asiaintuntija Darja Zhelannova kertoi mielipiteensä.
- Jolle talletusveroa saada läpi, Kypoksella on jäljellä vain yksi mahdollisuus, kääntyä Venäjän puoleen. Mutta Kypros on jo menettänyt Venäjän luottamuksen. Jos talletukset verotetaan, Venäjä vetäytyy ilman muuta pois Kyproksen lainaohjelmasta.

Venäjän on suututtanut myös se, että päätös kiistaverosta tehtiin Venäjän hallituksen ohi. Vuonna 2011 Venäjä määräsi Kyprokselle 2,5 miljardia euroa. Kyproksen finanssiministeri Michalis Sarris on lähtenyt Moskovaan neuvotellakseen lisäajasta tuon lainan maksamiseksi takaisin. Asiaintuntijat epäilevät kuitenkin vahvasti, että Kypros jää tyhjin käsin.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_03_19/Osakemarkkinat-menettivat-500-miljardia-euroa-Kyproksen-ansiosta/

Offline Insinööri

  • Kansalaisaktiivi
  • ***
  • Posts: 122
  • Karl Marx työläistentyö on yhteiskunnan selkäranka
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #820 on: 19. 03. 2013 18:06 »
Damaskos syytti terroristeja kemiallisten aseiden käytöstä

Syyrian terroristit ovat käyttäneet kemiallisia aseita Aleppon maakunnassa, kertoi Syyrian valtiollinen uutistoimisto SANA tiistaina.

Pohjoisessa Aleppon maakunnassa Jan al-Asalissa tehdyssä ohjusiskussa terroristit käyttivät kemiallista taistelukärkeä. Iskussa sai surmansa vähintään viisitoista ihmistä, kertoi uutistoimisto SANA. Tarkempia tietoja tapahtumasta ei vielä ole saatavilla.

Viranomaiset ovat aiemmin kertoneet ainakin kahdesta vastaavasta iskusta. Joulukuun puolivälissä Syyrian presidenttikaartin komentaja tuomitsi iskun, jossa vähintään seitsemän sotilasta sai surmansa hengitettyään myrkyllistä keltaista kaasua, jota terroristit käyttivät Darayassa tekemässään hyökkäyksessä.

Syyrian YK-suurlähettiläs Bashar Ja'afari sanoi 17.12.2012 olevan mahdollista, että ulkomailta käsin oli toimitettu kemiallisia aseita Syyrian terroristijoukkioille, minkä jälkeen väitettiin Syyrian hallituksen käyttävän niitä.

http://swedish.ruvr.ru/2013_03_19/Damaskus-utpekade-rebeller-for-bruk-av-kemiska-vapen/

http://www.plenglish.com//index.php?option=com_content&task=view&id=1222831&Itemid=73

Offline Urho

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 686
  • Vasemmiston yhteisvoimaa ja solidaarisuutta
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #821 on: 20. 03. 2013 16:04 »
Xi Jinpingin historiallinen vierailu Moskovaa

”Kiinan presidentti Xi Jinpingin Moskovan vierailu avaa uuden sivun maiden välisissä suhteissa. Asiantuntijat ovat kutsuneet historialliseksi tapahtumaksi, maaliskuun 22. päiväksi suunniteltua Venäjän ja Kiinan johtajien tapaamista. Kiinan presidentti Xi Jinpingin Moskovan vierailu avaa uuden sivun maiden välisissä suhteissa. Asiantuntijat ovat kutsuneet historialliseksi tapahtumaksi, maaliskuun 22. päiväksi suunniteltua Venäjän ja Kiinan johtajien tapaamista.
Venäjällä on asiasta samanlainen näkemys.

Kiina on Venäjälle jo toista vuotta peräkkäin suurin kauppakumppani. Maiden väliset keskinäiset investoinnit kasvavat vakaasti. Uutta vauhtia on saanut yhteistyön kehitys energia-alueella ja voimalla kehittyy yhteistyö aluetasolla ja raja-alueiden välillä. Asiaa kommentoi itämaiden asiantuntija, Andrei Volodin.
- Kahdenkeskiset, Kiinan ja Venäjän väliset suhteet ovat saavuttaneet luottamuksellisen kumppanuuden tason. On olemassa halu yhteistoimintaan, eikä ainoastaan kansainvälisten poliittisten instituutioiden tasolla. Me voimme tarjota Kiinalle yhteistyötä ydinvoiman, vesivoiman ja nanoteknologian alueilla.
Kiinalaisten diplomaattien näkemyksen mukaan, maailmassa on tapahtumassa tällä hetkellä syviä muutoksia. Tässä tilanteessa Kiinan ja Venäjän pitää voimistaa keskinäistä poliittista tukea toinen toiselleen. Molemmat maat esiintyvät rauhan ja vakauden puolesta alueella. Molemmat pyrkivät turvaamaan sisäisen kehityksen jatkuvuuden ja vakauden. Toisin sanoen, Kiinan ja Venäjän edut käyvät monien kysymysten osalta yksiin.

Politiikantutkija Aleksandr Salitski puhui maiden välisestä strategisesta kumppanuudesta.
- On tärkeää, että olemme naapurimaita. Kiina on hyvien naapuruussuhteiden politiikan kannattaja. Se eroaa, jossain mielessä niistä perinteisistä, geopoliittisen ajattelun malleista, joita aikanaan Euroopassa kehiteltiin ja jotka perustuivat lauseeseen :”minun naapurini vihollinen, on minun ystäväni”.

Kiinalla hyvien naapuruussuhteiden lause on toisenlainen: ”suhteet naapuriin ovat tärkeämmät, kuin kaukaisempiin kumppaneihin”. Myös me olemme hyväksyneet tämän mallin omassa ulkopolitiikassamme.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_03_20/Xi-Jinpingin-historiallinen-vierailu-Moskovaan/

Offline Insinööri

  • Kansalaisaktiivi
  • ***
  • Posts: 122
  • Karl Marx työläistentyö on yhteiskunnan selkäranka
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #822 on: 20. 03. 2013 18:06 »
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen uskoo..uskoo..uskoo Euroon

”Lehdet ovat nyt harvinaisen mielenkiintoista luettavaa. Lauantaina Kyproksen sopimusta kiittäneet ministerit ja EU-päättäjät ovat tehneet täyskäännöksen eivätkä enää ole sitä mieltä, että "tallettajavastuu" on hyvä asia.
Kyproksen presidentti Nikos Anastasiadeksen mukaan komissio pakotti Kyprokselle "tallettajavastuun", komission mukaan Kyprokselle tarjottiin vaihtoehtoa, jonka se hylkäsi.

Kyproksen parlamentti puolestaan äänesti Ei! tallettajavastuulle ja sitä kautta koko pelastuspakkaukselle, koska "talletusvero" oli ehtona tukipaketille.
Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble sanoi neuvottelujen jälkeen, että Saksa olisi ollut valmis kunnioittamaan talletussuojaa. Hänen mukaansa Kyproksen hallitus, EU:n komissio ja Euroopan keskuspankki eivät halunneet tätä ratkaisua.
Kriisipankkien velkakirjojen haltijat ohitettiin kokonaan tukipakettineuvotteluissa.

Euroalueen valtiovarainministerit sopivat sittemmin, että veron toteuttamisessa voidaan joustaa ja säästää alle 100 000 euron talletukset voidaan "vakausverolta"  (= pakollinen pankkitukimaksu eli tallettajavastuu) mutta siinä tapauksessa Kyproksen pitäisi periä suuremmista talletuksista 15,6 prosentin vero.

Kyproksen johtajat kieltäytyivät vapauttamasta pientallettajia verosta koska Kyproksen päättäjät halusivat välttää tilannetta, jossa suurtallettajilta jouduttaisiin perimään yli 15 prosentin vero.

Aeroflotin vuorot ovat loppuun asti buukatut, kun venäläiset matkaavat noutamaan talletuksiaan Kyprokselta.

Alkaako koko huippukokous-ruljanssi uudelleen - elleivät talletuspaot ala "rahoitusmarkkinoiden luottamuksen kadottua" myös muissa EU-maissa, jolloin euro romahtaa? Talletussuojaan luottaneet eivät enää usko, etteikö talletusveroa sovellattaisi muuallakin EU-alueella tai että poliittisiin lupauksiin voisi luottaa.

Pankeissa saattaa alkaa likviditeettikriisi. Euroopan keskuspankki EKP:n neuvosto kokoontuu tänään päättämään antaako se Kyprokselle vielä lisäaikaa vai katkaiseeko se Kyproksen pankkien kipeästi tarvitseman rahoituksen. Kyproksen kaksi suurinta (maksukyvytöntä) pankkia on jo EKP:n letkujen varassa. Maksukykyisten pankkien määrä on epäselvä; on mahdollista, että niitä ei ole yhtään.

Saksa on varoittanut Kyprosta siitä, että ellei tukipakettisopua löydy, EKP vetää rahoitustuen Kyproksen kahdelta suurimmalta pankilta ja ettei "tukipakettiohjelman ehtoja muuteta." Pitääkö tästä päätellä, että Saksa käskyttää "itsenäistä ja riippumatonta" EKP:ta?
Varmaa tällä hetkellä on siis vain se, että EU-johtajat puhuvat ristiin keskenään sekä itsensä kanssa samalla toivoen keskuspankin pelastavan heidän kasvonsa.”

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=7242

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #823 on: 20. 03. 2013 18:06 »
Sari Essayah kiteyttää nasevasti Kyproksen tilanteen:

”Kun venäläinen raha on sopan keittänyt, heidän se pitää lusikoida alas”
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline Hertta

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 662
  • Monikulttuurisuus on voimaa
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #824 on: 20. 03. 2013 19:07 »
Luokataistelu ei ole ohi, vaan se jatkuu...

Opiskelijat näyttivät tänään kaapinpaikan Kokoomusjohtoiselle hallitukselle.
Mahtava mielenosoitus tänään eduskuntalolla ja jopa 4000 nuorta marssi eduskuntatalolle.

Nuoret opiskeljat vaativat tuntuvaa korotusta opintotukeen ja vastustavan opintotuen pinentämistä ja sen muuttamista lainapohjalle.

Nuoret ovatkin oikealla asialla ja mukana Euroopalaisten toverien taistellessa nykyistä säästö- ja leikkauspolitiikkaa vastaan.

Mutta missä luuraa edelleen suomalainen ay-liike? SAK on ollut väärällä puolella rintamaa
eurooppalaisen ay-liikkeen kanssa eli säästö -ja leikkauspolitiikkaa harjoittavien joukossa.

Mihin mahtaa päättyvän nykyinen ”teatteri” SAK:n ja EK:n välillä mutta sen tulee torstai näyttä-
mään.

Toivotaan, että nyt on nousemassa uusisukupolvi, joka nousee joukkotoiminnantielle Suomessa.
Luokkasopuilu on vienyt SDP ja vasemmistoliiton kokoomuksen politiikantekijäksi.

Samalla on äärioikeisto noussut tyhjään tilaan, jonka eduskuntavasemmisto on jättänyt.
Mutta myös, jopa natsismikin nostaa päättää Suomessa.
Vain nuorten vastaavalla opiskelijoiden toiminnalla voidaan myös natsismin leviäminen yhteiskuntaan estää.



Offline Urho

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 686
  • Vasemmiston yhteisvoimaa ja solidaarisuutta
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #825 on: 21. 03. 2013 19:07 »
Kokoomusjohtoisen hallituksen valtava tulonsiirto yksityiselle pääomalle

Nyt on jo useita vuosia säästetty ja leikattu julkisia palvelua ja sitäkautta säästyneet verotulot annetaan nyt sitten veronanlennuksien kautta yksityiselle pääomalle.
Yhteisöverojen roima alennus 24,5 prosentista 20 prosenttiin on tulonsiirto julkiselta sektorilta yksityiselle pääomalle. Verotulojen menetys on poissa valtiolta ja kunnilta palveluiden ylläpidosta.

Eli se tarkoittaa, että kuntien on taas etsittävä lisää säästöjä ja leikattava toimintojaan ja yksityistettävä palvelutuotantoaan. Kurjuudenkierre siis edelleen jatkuu julkisella sektorilla.

Mutta yksityisellä pääomalle tuli lisää rahaa voitonjakoon verojenalenemisen kautta. Rosvoaminen verovaroilla siis vain kiihtyy Suomessakin.
Osaketulojen verojen korotus ei tuo kuin muruja tuloja yhteiskunnalle.

Myös oikeisto-oppositio oli tyytyväinen yhteisöverojen roimaan alennukseen, onhan esimerkiksi Keskustan puheenjohtaja "kunnon" kapitalisti ja edustaa suomalaista riistovaltaa.

EK ja pankit olivat innoissaan, kun heidän verot laskivat tuntuvasti.

Mutta kaikkein irvokkainta on, että eduskuntavasemmisto oli verovarojen ryöstössä mukana.

Verotulojen siirrosta yksityiselle pääomalle voitontavoittelun tukemiseen on iso isku hyvinvointivaltion peruspalvelujen hoidolle.

Oikeistojyrää nyt isovaide päällä julkistasektoria vastaan, kun eduskuntavasemmisto sen hyväksyy ja jopa on siinä ihan itse mukana.

Tulonjakopolitiikka kasvattaa nyt verovaroilla yksityistäpääomaa Suomessa, tietenkin niin kauan kuin sille löytyy vastaavaa vastavoimaa vasemmalta kuin on jo Euroopassa.

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #826 on: 21. 03. 2013 21:09 »
.

Aika typerryttävää tämä vasurimeininki ja sitä vielä kannattaa joku "hyödyllinen idiootti" Suomessa kuten setä Lenin sanoisi

Mielenkiintoista oli että venäläisiä esti täysin kuolemasta bolsevismiin ARA-järjestö (Nälänhädän lievittämiseen osallistui mm. amerikkalainen apuorganisaatio American Relief Association (ARA). Neuvostojen maasta oli tullut keräyskohde kansainväliselle katastrofiavulle.) ARA:n johdossa toimi Herbert Hoover (myöhemmin Usan presidentti)

Sosialismin aika

" Vuodesta 1931 alkaen määrättiin työkurin rikkomisesta vankeusrangaistuksia, johtajilla oli suuret rankaisuvaltuudet. Liikkuvuutta ohjattiin vuodesta 1931 työkirjojen käytöllä ja vuotta myöhemmin otettiin käyttöön kotimaanpassi. Talonpoikaistoille passia ei annettu. He saattoivat siirtyä kaupunkiin ainoastaan kolhoosien ja teollisuuslaitosten johtajien välisellä sopimuksella. Viljan kätkemisestä säädettiin kuolemantuomio.

Vuosien 1936-38 terrori kohdistui myös puolueen jäseniin. Mistään tavanomaisesta puoluepuhdistuksesta ei ollut kyse, sillä lopputuloksena valtaosa puolueen vanhasta johtavasta aineksesta tuhottiin fyysisesti. Uhreja vastaan esitetyt syytökset olivat tekaistuja ja vaihtelivat kaupan sabotoinnista sotilasvakoiluun ja murhiin.

Vankileireillä joutuneita oli miljoonia. Tiedot leireillä menehtyneiden "suuren terrorin" uhreista vaihtelevat. Pienimmät luvut liikkuvat miljoonan vaiheilla ja suurimmat luvut, koskien koko Stalinin kautta, arvioivat luvuksi yli 30 miljoonaa."

http://www.wuorikoski.fi/russia2.htm

.
« Last Edit: 21. 03. 2013 21:09 by herkkoo »

Offline Timo Rintamäki

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 1386
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #827 on: 22. 03. 2013 01:01 »
Poliittisen järjestelmän paremmuuden ratkaisee kansan tekemän työn ja tuotteiden laatu. Järjestelmän pitää siis motivoida työläinen tekemään hyvää laatua koska muuten kansalaiset alkavat nurisemaan, että järjestelmä ei motivoi työntekoon, eikä kunnolliseen laatuun.

Kommunistien pyrkimys on asettaa työntekijät ja työnantajat vastakkain. Kun kommunistisen aivopesun läpikäynyt huonosti motivoituneeksi ja katkeraksi opetettu työntekijä laitetaan tekemään asuntoremonttia niin hänen pyrkimyksensä kunnon kommunistina on vaikeuttaa työnantajan asemaa tekemällä työn huonosti ja hutiloiden.

Kommunistit viestittävät koko ajan kaikissa medioissa, että työnantajaa pitää pyrkiä vahingoittamaan. Tästä seuraa, että asiakkaat saavat huonoa työnlaatua.

Kommunistisen agitaation harjoittamiseen ei demokratian perustuslaissa järjestelmäkseen ilmoittanut järjestelmä voi puuttua. Agitaatiolta pitää siis poistaa perusta, jolla se lepää eli ne katkeruutta herättävät epäkohdat, joita typerimmät kapitalistit ylläpitävät kommunistien suureksi riemuksi.

Eli perimmältään huonossa työn laadussa on kyse vallanahneudesta, tavoitteesta haluta ehdoton käskyvalta määrätä kaikesta ja tästä taas seuraa toisten sorsimista ja huonoa kohtelua, jonka he kostavat tekemällä huonoa työn laatua. Hyvää työn laatua ei nimittäin taatusti saa ruoskalla paimennetulla orjatyövoimalla.

Voisi pohtia millainen pitää olla järjestelmän, jossa asuntoremontin tilaaja saa hyvää työn jälkeä. Ehkä työntekijän pitää olla itse firman omistaja. Firman organisaation pitää olla siis sellainen, että paikalle saapuu firman omistaja tekemään tilatun remontin.

Kommunismi varmaankin pohjimmiltaan kritisoi palkollisjärjestelmää. Keskusjohtoinen palkollisjärjestelmä on varmaankin kapitalistinen idea, jota varmaankin voi kritisoida kaunaa ja katkeruutta nostattavana huonosti mietittynä tuloksenjakojärjestelmänä. Kommunismissa pyritään varmaankin siihen, että kaikki ovat omistajia, jotka jakavat keskenään firman tuloksen.

Miksi kommunismi ei sitten käytännössä toiminut. Ns. "kommunisteiksi" itsensä julistaneet olivat todellisuudessa vain todella karmeita tyranneja.
« Last Edit: 22. 03. 2013 02:02 by Timo Rintamäki »

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #828 on: 22. 03. 2013 05:05 »
Aika mielenkiintoinen analyysi Timo. Ja varmasti pitää paikkansa.

Asiasta on tehty lukuisia psykologisia tutkimuksiakin. Ihmisellä pitää olla aina joku motiivi tehdä työnsä paremmin. Joillekin se on raha, joillekin onnistuminen työssään. Jos aina tuloksesta riippumatta kaikki jaetaan solidaarisesti tasan, niin ihmisjoukossa on vain hyvin, hyvin harva, jolla pelkkä työn tekemisen ilo johtaa optimaaliseen työn tekemiseen. Tällöin löytyy aina niitä, jotka sitten lusmuilevat. Lusmuilijoiden käytös leviää yhä suuremmalle joukolle: miksi minäkään, kun ei hänkään. Samaan lopputulokseen joudutaan vasemmistolaisellakin ajattelulla. Liian iso määrä vastikkeettomilla tulonsiirroilla elävä joukko rapauttaa tulonsiirroista maksavien moraalin. Tämän takia aito kommunismi, eikä vasemmistolaisuus voi ikinä toimia.

Niinkauan kuin ei ole olemassa muuta universaalisti tunnettua ja laskettavissa olevaa arvoa kuin raha, niin kauan raha on se tärkein ohjaava tekijä työn tuloksen arvostuksessa. Rakkaus, perhe, vapaa-aika, ympäristö jne...eivät ole ainakaan vielä teknisesti määriteltävissä ja lisäksi aina subjektiivisia ja henkilökohtaisia.
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline Urho

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 686
  • Vasemmiston yhteisvoimaa ja solidaarisuutta
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #829 on: 22. 03. 2013 15:03 »
Poliittisen järjestelmän paremmuuden ratkaisee kansan tekemän työn ja tuotteiden laatu. Järjestelmän pitää siis motivoida työläinen tekemään hyvää laatua koska muuten kansalaiset alkavat nurisemaan, että järjestelmä ei motivoi työntekoon, eikä kunnolliseen laatuun.
Kommunistien pyrkimys on asettaa työntekijät ja työnantajat vastakkain. Kun kommunistisen aivopesun läpikäynyt huonosti motivoituneeksi ja katkeraksi opetettu työntekijä laitetaan tekemään asuntoremonttia niin hänen pyrkimyksensä kunnon kommunistina on vaikeuttaa työnantajan asemaa tekemällä työn huonosti ja hutiloiden.
Kommunistit viestittävät koko ajan kaikissa medioissa, että työnantajaa pitää pyrkiä vahingoittamaan. Tästä seuraa, että asiakkaat saavat huonoa työnlaatua.
Kommunistisen agitaation harjoittamiseen ei demokratian perustuslaissa järjestelmäkseen ilmoittanut järjestelmä voi puuttua. Agitaatiolta pitää siis poistaa perusta, jolla se lepää eli ne katkeruutta herättävät epäkohdat, joita typerimmät kapitalistit ylläpitävät kommunistien suureksi riemuksi.
Eli perimmältään huonossa työn laadussa on kyse vallanahneudesta, tavoitteesta haluta ehdoton käskyvalta määrätä kaikesta ja tästä taas seuraa toisten sorsimista ja huonoa kohtelua, jonka he kostavat tekemällä huonoa työn laatua. Hyvää työn laatua ei nimittäin taatusti saa ruoskalla paimennetulla orjatyövoimalla.
Voisi pohtia millainen pitää olla järjestelmän, jossa asuntoremontin tilaaja saa hyvää työn jälkeä. Ehkä työntekijän pitää olla itse firman omistaja. Firman organisaation pitää olla siis sellainen, että paikalle saapuu firman omistaja tekemään tilatun remontin.
Kommunismi varmaankin pohjimmiltaan kritisoi palkollisjärjestelmää. Keskusjohtoinen palkollisjärjestelmä on varmaankin kapitalistinen idea, jota varmaankin voi kritisoida kaunaa ja katkeruutta nostattavana huonosti mietittynä tuloksenjakojärjestelmänä. Kommunismissa pyritään varmaankin siihen, että kaikki ovat omistajia, jotka jakavat keskenään firman tuloksen.
Miksi kommunismi ei sitten käytännössä toiminut. Ns. "kommunisteiksi" itsensä julistaneet olivat todellisuudessa vain todella karmeita tyranneja.

Vastavoimaa riistokapitalismille


Vastavoima on luottamushenkilöiden ja työläisaktivistien aloitteesta perustettu järjestö, joka puolustaa työntekijöiden oikeuksia. Vastavoima ajaa aktiivisesti myös järjestäytyneen työväenliikkeen ulkopuolelle jääneiden asiaa ja nostaa esiin työnantajien laittomia ja moraalittomia menettelyjä.

Vastavoima syntyi oivalluksesta, että oikeudenmukainen työelämä ja riittävä toimeentulo vaativat ammatti-, liitto- ja sukupolvirajat ylittävää työväenlikkeen toimintaa. Vastavoiman toiminta käynnistyi epämuodollisena verkostona vuonna 2010. Vastavoima tuki ahtaajien työtaistelua järjestämällä mielenosoituksia ja tiedottamalla lakon tavoitteesta, joka oli irtisanomissuojan turvaaminen. Myöhemmin Vastavoima on toiminut eri ammattiosastojen ja -liittojen tukena kamppailuissa paremman ja oikeudenmukaisemman työelämän puolesta.

Vastavoimaan kuuluu erilaisia toimijoita tavallisista duunareista ammattiliittojen luottamushenkilöihin ja työläisaktivisteihin. Vastavoima keskittyy yhteistoimintaan, jonka avulla työväenliike rakentaa hyvinvoivaa ja solidaarista Suomea.”

http://www.facebook.com/pages/Vastavoima/433655956700663?id=433655956700663&sk=info

Globbari

  • Guest
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #830 on: 22. 03. 2013 15:03 »
Uusnatsismi on jo levinny Suomessa oikeistolaisiin puolueisiin

Nyt alkaa pikku hiljaa paljastua, että fasistijärjestö Suomen Sisun toimijoita tosiaan on myös esimerkiksi Kokoomuksessa. Sisun hallitukseen on valittu Kristian Viding, joka ilmoittaa olevansa Kokoomuslainen. Kokoomuksen olisi syytä asettaa mahdolliset Sisun jäseniksi liittyneet jäsenet valinnan eteen: demokratia ja fasismi eivät ole yhteensovitettavissa. PS:n osalta tiedämme jo, että sen puoluejohto hyväksyy fasismin.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php/kotimaa/8-kotimaa-paauutinen/118012-he-istuvat-suomen-sisun-hallituksessa

Globbari

  • Guest
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #831 on: 22. 03. 2013 19:07 »
Piiripieni pyörii Kyproksen ympärillä
”Euroryhmä vastustaa Venäjän osallistumista Kyproksen lainaohjelmaan, ilmoitti Maltan finanssiministeri Edward Scicluna.
Hänestä tuntuu siltä, että Euroryhmä ei halua pestä likapyykkiä julkisesti ja aikoo ratkaista kaikki ongelmat omassa pienessä piirissä.
Euroryhmä on euroalueen finanssiministereistä koostuva ryhmä, jolla on keskeinen rooli pankkikriisin torjunnassa.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_03_21/EU-ei-halua-Venajan-auttavan-Kyprosta/

Offline Urho

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 686
  • Vasemmiston yhteisvoimaa ja solidaarisuutta
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #832 on: 22. 03. 2013 19:07 »
Kiinan ja Venäjän välinen yhteistoiminta syvenee

”Venäjän ja Kiinan suhteet ovat tällä hetkellä paremmat kuin koskaan, sanoi Kiinan johtaja Xi Jingping.
Kiinan johtaja kertoi aikovansa tapaamisessa Venäjän johdon kanssa nostaa esiin kahdenvälistä yhteistyötä ja kansainvälisiä ongelmia.
Xi Jingping kertoi valinneensa Venäjän ensimmäisen ulkomaan vieralunsa kohteeksi.

Vneshekonombank-pankki, Kiinan investointiyhtiö, Venäjän investointirahasto ja Venäläis-Kiinalainen investointirahasto allekirjoittivat yhteisymmärrysmuistion, joka koskee investointi-alan yhteistyön kehittämistä infrastruktuurihankkeiden puitteissa.
Venäläinen kaasujätti Gazprom ja kiinalainen China National Petroleum Corporation (CNPC) allekirjoittivat muistion kaasutoimituksista Kiinaan.
Rosneft ja CNPC allekirjoittivat sopimuksen öljyn toimituksista Venäjältä Kiinaan ja yhteistyösopimuksen, joka koskee öljyn tuotantoa ja kuljetuksia.
Rosneft ja Kiinan valtiollinen kehityspankki allekirjoittivat lainasopimuksen.

Venäjän Ääni aloittaa yhteistyön Kiinan radion kanssa

Venäjän valtiollinen radioyhtiö Venäjän Ääni aloittaa yhteistyön kiinalaisten mediayhtiöiden kanssa. Venäjän Ääni allekirjoitti kaksi yhteistyösopimusta Kiinan kanssa Xi Jingpingin Venäjän vierailun puitteissa. Venäjän Ääni aloittaa yhteistyön uutissivusto Renminwangin ja Kiinan kansainvälisen radion kanssa. Sopimukset edellyttävät, että yhtiömme avaavat mediatilaansa toisilleen, kommentoi Venäjän Äänen johtaja Andrei Bistritskij.”

http://finnish.ruvr.ru/photoalbum/108686876/
http://finnish.ruvr.ru/2013_03_22/Venajan-Aani-aloittaa-yhteistyon-Kiinan-radion-kanssa/

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #833 on: 22. 03. 2013 20:08 »
Uusnatsismi on jo levinny Suomessa oikeistolaisiin puolueisiin

Nyt alkaa pikku hiljaa paljastua, että fasistijärjestö Suomen Sisun toimijoita tosiaan on myös esimerkiksi Kokoomuksessa. Sisun hallitukseen on valittu Kristian Viding, joka ilmoittaa olevansa Kokoomuslainen. Kokoomuksen olisi syytä asettaa mahdolliset Sisun jäseniksi liittyneet jäsenet valinnan eteen: demokratia ja fasismi eivät ole yhteensovitettavissa. PS:n osalta tiedämme jo, että sen puoluejohto hyväksyy fasismin.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php/kotimaa/8-kotimaa-paauutinen/118012-he-istuvat-suomen-sisun-hallituksessa

" Kokoomuslainen Viding luonnehtii itseään sanoilla "liberaali oikeistolainen".

en vetäisi vielä samaan kelkkaan. Mutta jos Li on oikeassa, että kysymyksessä on vain naamio, eikä aito toiminnan muutos, niin silloin tietysti.
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline Urho

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 686
  • Vasemmiston yhteisvoimaa ja solidaarisuutta
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #834 on: 23. 03. 2013 15:03 »
EU-alueen ensimmäinen veroparatiisi ollaan sulkemassa

”EU:n vaatimukset ottaa käyttöön pankkitalletusten verotukset Kyproksella, ovat asettaneet uhan alle, koko saarivalion finanssijärjestelmän. Muutamat asiantuntijat näkevät tässä jopa kapitalismin aatteellisen kriisin, järjestelmänä, joka perustuu vapaiden markkinoiden periaatteisiin. Venäläinen liikemies ja poliitikko Mihail Prohorov ilmasi asian niin, että nyt EU on itse asiassa avannut Pandoran lippaan, joka muodostaa vaarallisen ennakkotapauksen, ongelmissa kampailevien maiden, pankkijärjestelmien arvostukselle.

Se on vaarallinen ennakkotapaus myös siksi, koska se halveksii länsimaisen sivilisaation perustaa – yksityisomaisuuden koskemattomuutta.
Lisäksi Kyproksesta saattaa tulla ensimmäinen maa, jossa joukkomittaisesti pakkolunastetaan rahoitusyhtiöitä ja myös tavallisia kansalaisia. Sen esimerkkiä voivat myöhemmin seurata toiset maat, joissa verotus on alhainen. Ennen kaikkea puhe on Sveitsistä, Alankomaista ja Maltasta. Syynä tähän voi olla sama, kuin Kyproksen tapauksessa, eli EU:n vaikutusvaltaisten elinten painostus.

Kyseessä saattaa nyt olla, yleiseurooppalaisen, verohelpotuksia tarjoavien alueiden vastaisen kampanjan alku. Tilanteessa, kun johtavissa EU-maissa verotus on kiristetty äärimmilleen ja jota on seurannut pääomien ulosvirtaaminen, EU:lla ei enää ole muuta mahdollisuutta, kuin sulkea olemassa olevat veroparatiisit. Kypros on nyt niistä ensimmäinen.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_03_22/Muutokset-alkavat-Kyprokselta/

Offline Insinööri

  • Kansalaisaktiivi
  • ***
  • Posts: 122
  • Karl Marx työläistentyö on yhteiskunnan selkäranka
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #835 on: 23. 03. 2013 17:05 »
Poliittisen järjestelmän paremmuuden ratkaisee kansan tekemän työn ja tuotteiden laatu. Järjestelmän pitää siis motivoida työläinen tekemään hyvää laatua koska muuten kansalaiset alkavat nurisemaan, että järjestelmä ei motivoi työntekoon, eikä kunnolliseen laatuun.
Kommunistien pyrkimys on asettaa työntekijät ja työnantajat vastakkain. Kun kommunistisen aivopesun läpikäynyt huonosti motivoituneeksi ja katkeraksi opetettu työntekijä laitetaan tekemään asuntoremonttia niin hänen pyrkimyksensä kunnon kommunistina on vaikeuttaa työnantajan asemaa tekemällä työn huonosti ja hutiloiden.
Kommunistit viestittävät koko ajan kaikissa medioissa, että työnantajaa pitää pyrkiä vahingoittamaan. Tästä seuraa, että asiakkaat saavat huonoa työnlaatua.
Kommunistisen agitaation harjoittamiseen ei demokratian perustuslaissa järjestelmäkseen ilmoittanut järjestelmä voi puuttua. Agitaatiolta pitää siis poistaa perusta, jolla se lepää eli ne katkeruutta herättävät epäkohdat, joita typerimmät kapitalistit ylläpitävät kommunistien suureksi riemuksi.
Eli perimmältään huonossa työn laadussa on kyse vallanahneudesta, tavoitteesta haluta ehdoton käskyvalta määrätä kaikesta ja tästä taas seuraa toisten sorsimista ja huonoa kohtelua, jonka he kostavat tekemällä huonoa työn laatua. Hyvää työn laatua ei nimittäin taatusti saa ruoskalla paimennetulla orjatyövoimalla.
Voisi pohtia millainen pitää olla järjestelmän, jossa asuntoremontin tilaaja saa hyvää työn jälkeä. Ehkä työntekijän pitää olla itse firman omistaja. Firman organisaation pitää olla siis sellainen, että paikalle saapuu firman omistaja tekemään tilatun remontin.
Kommunismi varmaankin pohjimmiltaan kritisoi palkollisjärjestelmää. Keskusjohtoinen palkollisjärjestelmä on varmaankin kapitalistinen idea, jota varmaankin voi kritisoida kaunaa ja katkeruutta nostattavana huonosti mietittynä tuloksenjakojärjestelmänä. Kommunismissa pyritään varmaankin siihen, että kaikki ovat omistajia, jotka jakavat keskenään firman tuloksen.
Miksi kommunismi ei sitten käytännössä toiminut. Ns. "kommunisteiksi" itsensä julistaneet olivat todellisuudessa vain todella karmeita tyranneja.

Yhteiskuntaluokat valtiossa

Yhteiskunta siis jakautuu omistaviin ja omistamattomiin ihmisiin eli yhteiskuntaluokkiin, joista isoin on työväenluokka, johon kuuluu pääosa kansasta. Toinen yhteiskuntaluokka on rahanvalta pääoma, johon kuluu vain se osa ”kansasta” valtaeliitti, joka pitää yllä kapitalismia. He eivät tee ruumiillista  työtä, vaan elävät ja keinottelevat työläisten työntuloksilla.

Ainut minkä työläinenomistaa kapitalismissa on hänen työvoimansa, jota hän myy kapitalistille rahasta. Varhaisessa kapitalismissa ihminen oli suoranaisesti orja, nyt hän on palkkaorja.

Tässä järjestelmässä myös se toinen tärkeä asia eli se, että työläiseltä puuttu vapaus. Kapitalistilla se
on ja sitä voi vain työläiset rajoittaa tai ottaa sen siltä pois vallankumouksellisen toiminankautta.

Mutta myös ay-liike ja muu vasemmistolainen poliittinen toiminta tuo työläiselle vapautta palkkaorjuudestaan, vielä kapitalismin vallitessakin.

Tässä järjestelmässä raha, omistaminen ja poliittinenvalta valtiossa ovat vapauden perusta eikä siis työ.

Kommunismia ei ole vielä missäänpäin maailmaa edes vielä olemassa eikä edes kokeiltu.
Ensin täytyy päästä eroon kapitalismista ja sen jälkeen rakentaa sosialismia ja vasta tämän jälkeen päästää rakentamaan kommunistista yhteiskuntaa.
Kommunistisia puolueita on kuten Suomessa SKP.  Mutta toisaalta sosialistisia yhteiskuntajärjetelmiä on edelleen olemassa ja rakennusprojekti jatkuu, joista Kiina on hyvä esimerkki.
Neuvostoliitossa ja sen  aikaisissa muissa valtioissa oli sosialismin rakentaminen menossa, mutta se epäonnistui. Ja nyt näissä maissa tilalle on tullut valtion ohjaus ja joissakin pienissä entisissä sosialistisissa maissa on menty aina äärioikealle, kuten Baltian maissa ja Unkarissa, jossa natsit käyttävät valtaa.

Etelä-Amerikassa on jo useita maita, jotka suuntautuvat sosialismiin ja Kuuba niistä tunnetuin.
Mutta sitten on maita, joissa valtio ohjaa yhteiskuntajärjestelmää, kuten Venäjä.
Mutta myös Etelä-Amerikasta löytyy useita maita, joissa yhteiskunnallista valtaa käyttää kommunistiset ja vasemmistolaiset vallankumoukselliset puolueet (ei reformistiset kuten on SDP:n laita Suomessa).

Kiinalaisten työläisten työ on laadultaa jo maailmanparasta! Yhteiskunnassa on olleellista se kuka käyttää isännän valtaa ja miten tuotanossa syntynyt tulos jaetaan.

Tietoiselle työläiselle on hänen oman työnsä tulokset arvokainta. On todellakin raastavaa, että työläiseltä ”varastetaan” hänen työnsä tulokset. Se on vapauden riistoa irvokkaimmillaan.

Jokainen työläinen pitää työntuloksien ja tuotteen laadusta huolta aivan kuin äiti ja isä omasta lapsestaan.
Kapitalismi on ihmisen ja  luonnonkin kannalta tuhoisjärjestelmä, jossa rahasta ja voitontavoittelusta on tullut ”jumala”, jolle ei muka ole olemassa vaihtoehtoa.

Offline vito

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 930
    • View Profile
    • Näytä email osoite
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #836 on: 23. 03. 2013 18:06 »

Yhteiskuntaluokat valtiossa

Yhteiskunta siis jakautuu omistaviin ja omistamattomiin ihmisiin eli yhteiskuntaluokkiin, joista isoin on työväenluokka, johon kuuluu pääosa kansasta. Toinen yhteiskuntaluokka on rahanvalta pääoma, johon kuluu vain se osa ”kansasta” valtaeliitti, joka pitää yllä kapitalismia. He eivät tee ruumiillista  työtä, vaan elävät ja keinottelevat työläisten työntuloksilla.

Ainut minkä työläinenomistaa kapitalismissa on hänen työvoimansa, jota hän myy kapitalistille rahasta.
aijaa. en tiedä missä 'piireissä' pyörit ja luetko uutisia mutta minä tiedän lukemattomia työväenluokan ihmisiä (palkansaajia) jotka omistavat. omistavat kiinteistön (OKT) , autoja, huvilaa , mahdollisesti osakkeita jne. ihan normaalia porukkaa, vai ovatko he nyt sitten sitä valtaeliittiä..  tuo sinun jaottelusi on ihan puuta heinää.  kommareiden jorinoita jotka näkevät joka puolella gryndereitä sun muita.

nämä kuubat, venäjät, pohjoiskoreat sun muut onkin tosi hyviä mallimaita ja siellähän asiat ovatkin tosi hyvin. 

Quote

Jokainen työläinen pitää työntuloksien ja tuotteen laadusta huolta aivan kuin äiti ja isä omasta lapsestaan.
mistä tiedät? oletko jutellut kaikkien kanssa vai tunnetko muuten? minä tiedän monta 'työläistä' jolle on 'ihan sama, mä onn vaan töissä täällä'.
"Joko sinä olet väärässä, tai meillä on näkemysero!".

Offline Insinööri

  • Kansalaisaktiivi
  • ***
  • Posts: 122
  • Karl Marx työläistentyö on yhteiskunnan selkäranka
    • View Profile
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #837 on: 23. 03. 2013 18:06 »
Yhteiskuntaluokat valtiossa
Yhteiskunta siis jakautuu omistaviin ja omistamattomiin ihmisiin eli yhteiskuntaluokkiin, joista isoin on työväenluokka, johon kuuluu pääosa kansasta. Toinen yhteiskuntaluokka on rahanvalta pääoma, johon kuluu vain se osa ”kansasta” valtaeliitti, joka pitää yllä kapitalismia. He eivät tee ruumiillista  työtä, vaan elävät ja keinottelevat työläisten työntuloksilla.
Ainut minkä työläinenomistaa kapitalismissa on hänen työvoimansa, jota hän myy kapitalistille rahasta.
aijaa. en tiedä missä 'piireissä' pyörit ja luetko uutisia mutta minä tiedän lukemattomia työväenluokan ihmisiä (palkansaajia) jotka omistavat. omistavat kiinteistön (OKT) , autoja, huvilaa , mahdollisesti osakkeita jne. ihan normaalia porukkaa, vai ovatko he nyt sitten sitä valtaeliittiä..  tuo sinun jaottelusi on ihan puuta heinää.  kommareiden jorinoita jotka näkevät joka puolella gryndereitä sun muita.
nämä kuubat, venäjät, pohjoiskoreat sun muut onkin tosi hyviä mallimaita ja siellähän asiat ovatkin tosi hyvin. 
Quote
Jokainen työläinen pitää työntuloksien ja tuotteen laadusta huolta aivan kuin äiti ja isä omasta lapsestaan.
mistä tiedät? oletko jutellut kaikkien kanssa vai tunnetko muuten? minä tiedän monta 'työläistä' jolle on 'ihan sama, mä onn vaan töissä täällä'.

Kyllä työläinenkin voi omistaa ja omistaakin, kuten itsekkin omistan taloni tai autoni. Mutta ne  ovatkin työläisen itsensä työlläänhankittuja. Ei niin kuin kapitalisti, joka työläisen työntulokset riistää tai ”varastaa” omikseen.

Offline vito

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 930
    • View Profile
    • Näytä email osoite
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #838 on: 23. 03. 2013 18:06 »
Perussuomalainen kansanedustaja Saarakkala jatkaa rasistisella linjallaan

Nyt hän on huolissaan suomenkielen riittämättömästä taidosta ”julkisessa” terveydenhoidossa.
Hänen mukaan ongelma on tullut, kun ulkomaalaisten lääkärien määrä on Suomessa lisääntynyt.

Ilmeisesti yksityisessä terveydenhoidossa ei ole ulkomaalaisia lääkäreitä, kun hän nostaa esiin julkisenterveydenhoidon. Toisaalta oikeistolla on julkinensektori nyt syypää koko kapitalistisen järjestelmän syvään rakenteelliseen kriisiin.

Hän jopa väittää, että suomenkielentaito aiheuttaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksiapotilas -ja lääkärisuhteessa ja on jopa aiheuttanut vaarallisuutta potilasturvallisuudelle.
Hän myös väittää, että Apteekeissakin ulkomaalaiset lääkärit ovat aiheuttaneet runsaasti ongelmia ja resepteissä on virheitä.

Hän ei siis tiedä miten kielitaitoisia ulkomailta tulleet lääkärit ovat ja korkeakouluja käyneitä ihmisiä. Lääkärit myös käyttävät omaa ammattikieltään eli kansainvälisesti latinaa.

Lääkärit ovatkin todella nykyään korkeasti koulutettuja ja eivät enää mitään puoskareita kuten historiassa tai uskonnonvarjolla toimivia kuten se naispappi, josta on viime aikoina puhuttu julkisuudesssa. Hän oli saarnassaan julistanut, että sairaudet ovat saatanan aiheuttamia ja niihin eivät lääkkeet auta.

Perussuomalainen puolueen kansanedustaja Saarakkala on, jopa jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksenkin hallituksen toimenpiteistä ulkomaalaisten lääkäreiden kielitaidon suhteen.

Ei ole montaa viikkoa, kun Saarakkala jätti kyselyn hallitukselle Venäläisistä, jotka vierailevat itärajalla ja uhkaavat suomenkieltä -ja kulttuuria.

Tässä on nyt yksi kuva tämän ajan poliittisesta päättäjästä, jonka ohjelma on kovin rasistinen ja kansallismielinen.

Kansanedustaja Saarakkalan kyselystä maahanmuutolääkäreiden kielitaidoista kirjoitti tänään Pohjalainen.

Voin hyvin kuvitella että tulee ongelmia ja väärinkäsityksiä mikäli lääkäri ei osaa suomea. siis sehän on ihan selvä asia. vai meinaatko että potilaat osaa mm. latinaa?
muistan itsekkin pääterveysasemalla täällä kerran kun oli ulkomainen lääkäri joka osasi vain ruotsia muttei sanaakaan suomea. kyllä siinä kummatkin vuorallaan ihmetteli mitä toinen puhuu.
ihmeellisintä tässä (aivan kuin vaasan mamu-kustannuksissa) on se että nostetaan meteliä jos asiaa halutaan tutkia. ei tarvi ihmetellä miksi vaaleissa sataa persujen laariin..
"Joko sinä olet väärässä, tai meillä on näkemysero!".

Offline vito

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 930
    • View Profile
    • Näytä email osoite
Vs: Vasemmistolainen media
« Reply #839 on: 23. 03. 2013 18:06 »
Yhteiskuntaluokat valtiossa
Yhteiskunta siis jakautuu omistaviin ja omistamattomiin ihmisiin eli yhteiskuntaluokkiin, joista isoin on työväenluokka, johon kuuluu pääosa kansasta. Toinen yhteiskuntaluokka on rahanvalta pääoma, johon kuluu vain se osa ”kansasta” valtaeliitti, joka pitää yllä kapitalismia. He eivät tee ruumiillista  työtä, vaan elävät ja keinottelevat työläisten työntuloksilla.
Ainut minkä työläinenomistaa kapitalismissa on hänen työvoimansa, jota hän myy kapitalistille rahasta.
aijaa. en tiedä missä 'piireissä' pyörit ja luetko uutisia mutta minä tiedän lukemattomia työväenluokan ihmisiä (palkansaajia) jotka omistavat. omistavat kiinteistön (OKT) , autoja, huvilaa , mahdollisesti osakkeita jne. ihan normaalia porukkaa, vai ovatko he nyt sitten sitä valtaeliittiä..  tuo sinun jaottelusi on ihan puuta heinää.  kommareiden jorinoita jotka näkevät joka puolella gryndereitä sun muita.
nämä kuubat, venäjät, pohjoiskoreat sun muut onkin tosi hyviä mallimaita ja siellähän asiat ovatkin tosi hyvin. 
Quote
Jokainen työläinen pitää työntuloksien ja tuotteen laadusta huolta aivan kuin äiti ja isä omasta lapsestaan.
mistä tiedät? oletko jutellut kaikkien kanssa vai tunnetko muuten? minä tiedän monta 'työläistä' jolle on 'ihan sama, mä onn vaan töissä täällä'.

Kyllä työläinenkin voi omistaa ja omistaakin, kuten itsekkin omistan taloni tai autoni. Mutta ne  ovatkin työläisen itsensä työlläänhankittuja. Ei niin kuin kapitalisti, joka työläisen työntulokset riistää tai ”varastaa” omikseen.

olin ihan lukevinani että kirjoitit että kansa jakaantuu omistaviin ja omistamattomiin..  eli sinä siis olet omistava ja siten sitä valtaeliittiä.  samppa linna sanoisi että 'sekopäistä släppändeerusta'
"Joko sinä olet väärässä, tai meillä on näkemysero!".