Vaasalaisia.info - keskustelut

Vaasa ja ympäristö => Sekalaista keskustelua => Topic started by: Hertta on 10. 12. 2008 20:08

Title: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 10. 12. 2008 20:08
Kansan Uutiset verkkoon

Vasemmistoliiton äänenkannattaja Kansan Uutiset ilmestyy ensi syyskuun alusta lähtien seitsemänpäiväisenä verkkolehtenä. Lehden hallitus päätti asiasta kokouksessaan tänään keskiviikkona. Verkkolehden ohella Kansan Uutiset ilmestyy painettuna vain perjantaisin.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen kertoo, että verkkoon siirtymisen syynä on tavoite saada Suomeen seitsemän päivää viikossa ilmestyvä vasemmistolainen lehti.

Mutta miten käy niiden vasemmistolaisten ja ystävien, joilla ei ole mahdollisuutta lukea verkkolehteä?

Kyllä nyt vasemmistoliitto teki virhepäätöksen, mikä edelleen tulee lisäämään tappiokierrettä tulevissa vaaleissa.

Vasemmiston median tila on supistunut huolestuttavasti. Oikeiston taas on kasvanut jo melkein siihen tilaan, että heillä on monopoli. Oikeistolaisen median vaikutus näkyy juuri kokoomuksen jatkuvana kannatuksen kasvuna.


http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2008/12/kansan_uutiset_siirtyy_verkkoon_419711.html
Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Jalonen on 10. 12. 2008 20:08
Joo taisivat mokata ja varsinkin kun ajatellaan,
että näillä vanhoilla leiritullilla on vielä paljon
internetistä mitään tajuamattomia immeisiä.

Kai Viikkolehti sentään säilyy sellaisenaan,
vai loppuuko sekin tässä verkkorytäkässä ?
Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: Klaus Berg on 11. 12. 2008 15:03
Siperia opettaa...
Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: Nahikas on 11. 12. 2008 17:05
Sääliksi käy montaa vanhaa, uskossaan vahvaa, kunnon kirkasotsaista änkyrä vasemmistolaista joille netti ei ole realismia. Onhan lehti tarjonnut uskonveljeyttä, mahdollisuuden omin silmin lukea kuinka asioiden pitäisi olla. Ikäänkuin henkistä toinen toisensa selänhierontaa. Nyt jää moni idealisti harvaan asutussa Suomessa ontosti vain oman uskonsa varaan.

Vaikea tätä on uskoa tiedonjakelu päätökseksi, arveluttaa että hiipuva kannatus ja rahapula olisivat vaikkuttaneet tapahtuneeseen.
Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: Arne-seppä on 11. 12. 2008 19:07
Kansan Uutisten näköislehteä voi nyt lukea myös netistä. Olkaa hyvät arvon herrat. Seppä tarjoaa.

http://www.kansanuutiset.fi/nakoislehti/index.html

Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: EX-Vaasalainen on 11. 12. 2008 20:08



Muuten ihan kiva mutta kun siihen sivujen kääntämiseen saisi vielä lehden rapinan....
Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Jalonen on 11. 12. 2008 20:08
Rapinoista viis, kun voi duunata itte äänitehosteen taustalle.
Siis jos viitsisi, mutta teoriassa voisi, vaikka tämä vitsi olikin.

Mutta asiaan eli juttelin tänään Johanneksen kanssa joka
on vääntäny tämän vuoden Viikkolehteen satiirista kuvaa ja stoorii
ja kuulin hältä, että juuri tämä Viikkolehti on se mikä jää.

Sitä siinä kyllä vähän pohdiskeltiin, että on se vasemmistomielessä
tosi typerästi tehty, kun nykyisin ajattelevat, niin pääkaupunkiseutu-
keskeisesti, että todellakin unohtavat nämä Peräpohjolan, Itä-Suomen
ja Pohjanmaan jäärät, jotka eivät siis todellakaan tiedä Netistä mitään
ja osa tästä porukasta on vielä sellaisia, että ovat tilanneet vain
nyt pois siunaantunutta peruslehteä Viikkolehdestä välittämättä.

Minähän viis veisaan sinänsä koko jutusta, mutta kiitollinen olen esim. siitä,
että Kansan Uutiset teki pirun hyvän jutun minun Helsingin näyttelystäni
ja myönnettävähän se on, että periaatteessa olen kaikkea perinteistä
painomediakulttuuria supistavaa toimintaa vastaan ja varsinkin jos se pois jäännillään
köyhdyttää kenenkä tahansa kyseistä mediaa seuraavan maailmankuvaa.
Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 11. 12. 2008 21:09
Rapinoista viis, kun voi duunata itte äänitehosteen taustalle.
Siis jos viitsisi, mutta teoriassa voisi, vaikka tämä vitsi olikin.

Mutta asiaan eli juttelin tänään Johanneksen kanssa joka
on vääntäny tämän vuoden Viikkolehteen satiirista kuvaa ja stoorii
ja kuulin hältä, että juuri tämä Viikkolehti on se mikä jää.

Sitä siinä kyllä vähän pohdiskeltiin, että on se vasemmistomielessä
tosi typerästi tehty, kun nykyisin ajattelevat, niin pääkaupunkiseutu-
keskeisesti, että todellakin unohtavat nämä Peräpohjolan, Itä-Suomen
ja Pohjanmaan jäärät, jotka eivät siis todellakaan tiedä Netistä mitään
ja osa tästä porukasta on vielä sellaisia, että ovat tilanneet vain
nyt pois siunaantunutta peruslehteä Viikkolehdestä välittämättä.

Minähän viis veisaan sinänsä koko jutusta, mutta kiitollinen olen esim. siitä,
että Kansan Uutiset teki pirun hyvän jutun minun Helsingin näyttelystäni
ja myönnettävähän se on, että periaatteessa olen kaikkea perinteistä
painomediakulttuuria supistavaa toimintaa vastaan ja varsinkin jos se pois jäännillään
köyhdyttää kenenkä tahansa kyseistä mediaa seuraavan maailmankuvaa.


Olen Risto samoissa ajatuksissa. Joo kyllä nykyinen meno tuntuu tosi pahalta. Vasemmistoliiton johtoeliitti on ollut jo vuosia kuten herrat konsanaan. Heidät ajatukset ja ”pää” on pääkaupunkiseudulla. Todella ikävältä vasemmiston tilanne nyt tässä vahvasti oikeustolaistuneessa maassa näyttää.

Nykyisen SDP ja Vasemmistoliiton elitistinen johto on pahasti vieraantunut Akselin ja Elinan työväenliikkeestä. Nyt jos koskaan on huutava tarve yhteisestä vasemmiston politiikasta oistolaisuuden ajamiseski pois tästä maasta.

Vasemmistolaisen median osalta on yhtä paha tilanne myös SDP:ssä, heidän lehdissä ei juuri Akselin ja Elinan vasemmistolaisuutta näy.  Nyt olisi hengetön liike saatava uudelleen elämään ja pian, ja siinä tarvitaan painettua mediaa netin lisäksi!
Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: SonjaVii on 19. 12. 2008 05:05
Kansan Uutiset verkkoon

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen kertoo, että verkkoon siirtymisen syynä on tavoite saada Suomeen seitsemän päivää viikossa ilmestyvä vasemmistolainen lehti.

Mutta miten käy niiden vasemmistolaisten ja ystävien, joilla ei ole mahdollisuutta lukea verkkolehteä?

Kyllä nyt vasemmistoliitto teki virhepäätöksen, mikä edelleen tulee lisäämään tappiokierrettä tulevissa vaaleissa.

Vasemmiston median tila on supistunut huolestuttavasti. Oikeiston taas on kasvanut jo melkein siihen tilaan, että heillä on monopoli. Oikeistolaisen median vaikutus näkyy juuri kokoomuksen jatkuvana kannatuksen kasvuna.


http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2008/12/kansan_uutiset_siirtyy_verkkoon_419711.html

Hohhoijakkaa, kait sitä vasemmistolaista painettua lehteä ja mediasanomia tarvitaan kipeästi suurelle yleisölle.

Kävi tuossa aikoinaan vasemmistolaislehti haastattelemassa.

Ei olis ollut millään aikaa mutta soitteli – ilmeisesti ”tutkiva” journalisti - alvariinsa, uudelleen ja uudelleen ja piti saada jo työrauhaa, niin…

Oli kyse kehittämästäni yrttikosmetiikasta.
Intoa, intoa ja intoa täynnänsä tuli tyyppi haastattelemaan.
Oli käynyt aiemmin isossa kosmetiikkatehtaassa ja havainnut millä keinolla tehdas kosmetiikallaan RIKASTUI SUUNNATTOMASTI ILMAN PAHEMPIA RAAKA-AINEKULUJA.

”Kosteusvoide” saadaan nimittäin aikaan nykyään keinolla jossa sekoitetaan vaikka 90 % VETTÄ ja 10 % STEARIINIA, johdetaan siihen mikrovirta ja A’VOT, siinäpä meillä kalliiseen purkkiin pakattavaksi ”voide”.

No, laittaahan ne usein kyllä pari tippaa öljyäkin ötökkiin.

Tuli siis vasemmistolaistyöläinen kyseleen TÄYDESSÄ TÄRINÄSSÄ kun luuli rahasampoa haastattelevansa.

Kova oli yllätys kun myöntelin ja nyökkäilin vesi-steariinikeinoille ja näytin miten omat voiteeni ovat ehtaa tavaraa joihin veden voi lisätä vaikka omasta kraanasta.
Voisi väki vaikka itse keitellä rasvansa….

Kovin meni hiljaiseksi tyyppi, näytti pettyneeltä.

Mahtoi ajatella pois mennessään surkeita kun ei RAHASAMPOA löytänytkään vaan aivan tavallisen yrittäjä-piruparan joka vuosikymmenten ihonhoito-kokemuksella pani ”haisevaa vastalausetta” veden myymiselle kalliissa purkissa…

Ei ilmestynyt koskaan juttu vasemmistolaislehdessä.
Oikeistolaiset lehdet kyllä kirjoittelivatkin tosiasioista.

Niin että kyllä se kansa vasemmistolehtensä tarvii…ei tarvihe lisätä tuskaansa oikealla tiedolla.

Saapi keskittyä ”kunnon journalismiin” työntekijöittensäkin avulla.

Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 20. 12. 2008 07:07
Vasemmiston mallit perustuvat siihen, että kaikkien kaikki rahat annetaan yksille, jotka päättävät ilman minkäälaista demokratiaa miten rahat käytetään. Malli ei tietenkään toimi koska ihminen lakkaa ponnistelemasta, jos häneltä viedään kaikki rahat.

Kun esitän johtajien valitsemista suorilla vaaleilla ja eduskunnan ja valtuustojen asioiden siirtämistä kansalaisten ja kuntalaisten äänestettäväksi, isken suoraan siihen, että vasemmisto väittää olevansa kansanvaltainen. Historia osoittaa vasemmiston kansanvaltaisuuden valeeksi.

Jos te vasemmisto olette kansanvaltaisia niin miksette sitten kannata suoraa demokratiaa. Vasemmisto ei perinteisesti kannata suoraa demokratiaa, koska vasemmistoa ei kiinnosta demokratia.

Vasemmiston pitää ymmärtää, että kansanvalta tarkoittaa, että yleisellä keskustelulla ja kansanäänestyksellä päätetään ketkä ovat puheenjohtajia ja virkamiehiä ja kuinka paljon olemme valmiita maksamaan veroja ja mihin se käytetään.

Vaasalaisia.infon vasemmisto on hukannut täysin ideologiansa perusteet kuolasuiseen verotuloa tuottavan toiminnan vastustamiseen.

Sanonkin, että vasemmistolaisuus perustuu kademielen lietsontaan ja käyttämiseen.
Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: Arne-seppä on 20. 12. 2008 09:09
Vasemmiston mallit perustuvat siihen, että kaikkien kaikki rahat annetaan yksille, jotka päättävät ilman minkäälaista demokratiaa miten rahat käytetään. Malli ei tietenkään toimi koska ihminen lakkaa ponnistelemasta, jos häneltä viedään kaikki rahat.

Kun esitän johtajien valitsemista suorilla vaaleilla ja eduskunnan ja valtuustojen asioiden siirtämistä kansalaisten ja kuntalaisten äänestettäväksi, isken suoraan siihen, että vasemmisto väittää olevansa kansanvaltainen. Historia osoittaa vasemmiston kansanvaltaisuuden valeeksi.

Jos te vasemmisto olette kansanvaltaisia niin miksette sitten kannata suoraa demokratiaa. Vasemmisto ei perinteisesti kannata suoraa demokratiaa, koska vasemmistoa ei kiinnosta demokratia.

Vasemmiston pitää ymmärtää, että kansanvalta tarkoittaa, että yleisellä keskustelulla ja kansanäänestyksellä päätetään ketkä ovat puheenjohtajia ja virkamiehiä ja kuinka paljon olemme valmiita maksamaan veroja ja mihin se käytetään.

Vaasalaisia.infon vasemmisto on hukannut täysin ideologiansa perusteet kuolasuiseen verotuloa tuottavan toiminnan vastustamiseen.

Sanonkin, että vasemmistolaisuus perustuu kademielen lietsontaan ja käyttämiseen.


Jonkin sortin vasemmistolaisena seppää harmittaa kirjoittajan puolesta tämä ala-arvoinen ja epälooginen "pamfletti". Olisi kannattanut ehkä lukea muutama Kansan Uutisen numero ennen sen esittämistä, eikä luottaa vain Pohjalaispravdan ideologiseen yksisilmäisyyteen... Mutta onneksi Suomi on "vapaa" maa ja ajatustensa lähteinä saa käyttää helpoimmin sulavaa...

http://www.kansanuutiset.fi/nakoislehti/index.html   

Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: SonjaVii on 20. 12. 2008 10:10

Kun esitän johtajien valitsemista suorilla vaaleilla ja eduskunnan ja valtuustojen asioiden siirtämistä kansalaisten ja kuntalaisten äänestettäväksi, isken suoraan siihen, että vasemmisto väittää olevansa kansanvaltainen. Historia osoittaa vasemmiston kansanvaltaisuuden valeeksi.


Tässä on juuri pointti sille, että demokratia=kansan tahto, toteutuisi. Olen tuolla jossain muussa ketjussa vastannut yliolkaisesti samaan asiaan että "sehän ei onnistu" -
- JA JUURI SE, kuinka tämä äänestyskäytäntö saataisiin toimimaan  tässä maassa, saa minut todella epäileväksi.
Meillä Suomessa on onnistuttu tekemään niin kattava "hyväveli" toiminta kaikkiin yhteiskunnassa päätettäviin asioihin ettei siihen pääse käsiksi millään.
Tarvittaisiin valtaisa kansanliike asian muuttamiseksi - eikä meistä taida siihen olla.

Quote
Vasemmiston pitää ymmärtää, että kansanvalta tarkoittaa, että yleisellä keskustelulla ja kansanäänestyksellä päätetään ketkä ovat puheenjohtajia ja virkamiehiä ja kuinka paljon olemme valmiita maksamaan veroja ja mihin se käytetään.

Sanonkin, että vasemmistolaisuus perustuu kademielen lietsontaan ja käyttämiseen.

Valitettavasti joutuu olemaan samaa mieltä.

Jo aika pitkän elämäni aikana olen tavannut TASAN YHDEN korkeassa asemassa olevan vasemmistolaisen jonka demokraattinen ajattelutapa perustui olettamaan vasemmiston demokratiasta ja solidaarisuudesta. (Tavalliset äänestäjäthän on aina petkutettu luulemaan vasemmistoa demokraattiseksi).

Muilla olen havainnut "demokratian lähtökohtana" olevan sen, että "KAIKKI MUIDEN TEKEMÄT PÄÄOMAT JA JOKAISEN TYÖTULOKSET VASEMMISTOLLE, ME SITTEN PÄÄTÄMME MITÄ RUPUKANSA TEKEE JA/TAI MITEN SILLE LEIPÄ JA SIRKUSHUVIT JAETAAN"

**********

Edes kansalaisoikeudet eivät tässä maassa toimi vaikka laki on selkeä. Käytäntö oikeuden saamiseksi on tehty niin vaikeaksi että oikeuksiensa saamiseen pitää olla tukku rahaa, hyvä terveys ja kyky "viivytystaisteluun" vuosien ajaksi.
Varsin monessa asiassa olen nähnyt vasemmistolaista porukkaa joka istuu kaikissa instansseissa, kun yksi Vaasassa tekee virheen ja valitat esim. oikeusministeriölle, niin mihin törmäätkään?
Samaan h......n tyyppiin joka istuu sekä virhe-, että virheenvalituspallilla!
Tämä ei ole tietenkään pelkästään vasemmistolaista käytäntöä; konsensus yltää yli puoluerajojen.

Mutta löydätko auttajan vasemmistosta, sellaisen jolla selkäranka on tarpeeksi suora käydä apuun "pienen ihmisen" puolesta? Et takuulla!



Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 10. 01. 2009 20:08

Kun esitän johtajien valitsemista suorilla vaaleilla ja eduskunnan ja valtuustojen asioiden siirtämistä kansalaisten ja kuntalaisten äänestettäväksi, isken suoraan siihen, että vasemmisto väittää olevansa kansanvaltainen. Historia osoittaa vasemmiston kansanvaltaisuuden valeeksi.


Tässä on juuri pointti sille, että demokratia=kansan tahto, toteutuisi. Olen tuolla jossain muussa ketjussa vastannut yliolkaisesti samaan asiaan että "sehän ei onnistu" -
- JA JUURI SE, kuinka tämä äänestyskäytäntö saataisiin toimimaan  tässä maassa, saa minut todella epäileväksi.
Meillä Suomessa on onnistuttu tekemään niin kattava "hyväveli" toiminta kaikkiin yhteiskunnassa päätettäviin asioihin ettei siihen pääse käsiksi millään.
Tarvittaisiin valtaisa kansanliike asian muuttamiseksi - eikä meistä taida siihen olla.

Quote
Vasemmiston pitää ymmärtää, että kansanvalta tarkoittaa, että yleisellä keskustelulla ja kansanäänestyksellä päätetään ketkä ovat puheenjohtajia ja virkamiehiä ja kuinka paljon olemme valmiita maksamaan veroja ja mihin se käytetään.

Sanonkin, että vasemmistolaisuus perustuu kademielen lietsontaan ja käyttämiseen.

Valitettavasti joutuu olemaan samaa mieltä.

Jo aika pitkän elämäni aikana olen tavannut TASAN YHDEN korkeassa asemassa olevan vasemmistolaisen jonka demokraattinen ajattelutapa perustui olettamaan vasemmiston demokratiasta ja solidaarisuudesta. (Tavalliset äänestäjäthän on aina petkutettu luulemaan vasemmistoa demokraattiseksi).

Muilla olen havainnut "demokratian lähtökohtana" olevan sen, että "KAIKKI MUIDEN TEKEMÄT PÄÄOMAT JA JOKAISEN TYÖTULOKSET VASEMMISTOLLE, ME SITTEN PÄÄTÄMME MITÄ RUPUKANSA TEKEE JA/TAI MITEN SILLE LEIPÄ JA SIRKUSHUVIT JAETAAN"

**********

Edes kansalaisoikeudet eivät tässä maassa toimi vaikka laki on selkeä. Käytäntö oikeuden saamiseksi on tehty niin vaikeaksi että oikeuksiensa saamiseen pitää olla tukku rahaa, hyvä terveys ja kyky "viivytystaisteluun" vuosien ajaksi.
Varsin monessa asiassa olen nähnyt vasemmistolaista porukkaa joka istuu kaikissa instansseissa, kun yksi Vaasassa tekee virheen ja valitat esim. oikeusministeriölle, niin mihin törmäätkään?
Samaan h......n tyyppiin joka istuu sekä virhe-, että virheenvalituspallilla!
Tämä ei ole tietenkään pelkästään vasemmistolaista käytäntöä; konsensus yltää yli puoluerajojen.

Mutta löydätko auttajan vasemmistosta, sellaisen jolla selkäranka on tarpeeksi suora käydä apuun "pienen ihmisen" puolesta? Et takuulla!


Takuulla löytyy ja vasemmalta! Oikealta et sitten takuulla löydä apua pienelle ihmiselle.
Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 10. 01. 2009 21:09
Kunta on vertauskuvallisesti oikeastaan kuin taloyhtiö, jossa on kaikki ja joka pyörii täysin asukkaiden maksamilla maksuilla.

Kuntalaiselle merkitsevät vain hänen arkensa asiat, että vesi tulee hanasta, ja että lämpöä on pattereissa ja rahaa tilillä. Tässä ei ole merkitystä millään aatteella tai ismillä vaan silkalla arjen käytännön osaamisella.

Aatteet ovat poliitikkojen tapa ratsastaa valtaan kenenkään huomaamatta, ettei heillä ole mitään asiaosaamista. Eiköhän se ole aika turhaa vatvoa menneiden aikojen kulahtaneita ismejä, kuten vasemmistolaisuutta, keskustalaisuutta tai oikeistolaisuutta.
Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: SonjaVii on 11. 01. 2009 09:09

Takuulla löytyy ja vasemmalta! Oikealta et sitten takuulla löydä apua pienelle ihmiselle.

Voi hyvät HYSSYKÄT tuota sokeaa uskoa! ::)

Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 25. 08. 2009 20:08
TIEDONANTAJA 40 vuotta

Tiedonantajan 40-vuotistapahtuma järjestetään Tampereella työväentalolla lauantaina 26.syyskuuta.
Juhlan huipentaa konsertti, jossa esiintyvät muun muassa Agit Prop, Anneli Saaristo, Ritva Sorvali & Eero Ojanen.
Keskustelutilaisuuksissa on mukana laaja joukko vasemmistolaisia, punavihreitä, ay- ja kansalaisliikkeiden toimijoita.
Tapahtumapaikka on perinteikäs Tampereen työväentalo, mutta päivällä ollaan myös Keskustorilla ja ilta jatkuu klubilla Laternassa.

http://www.tiedonantaja.fi/etusivu.php
Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 29. 08. 2009 17:05
Näin Lenin määritteli työväenlehdistön

"Sanomalehti ei ole ainoastaan kollektiivinen propagandisti ja kollektiivinen agitaattori, vaan myös kollektiivinen organisaattori."

”Leninin kirja Mitä on tehtävä välttää niin "ylhäältä alas" kuin "alhaalta ylöskin" rakentuvat mallit. Se esimerkiksi korostaa toistumiseen tiedonkeruuta ihmisten tyytymättömyyden aiheista. Leninin vallankumoukselliset ovat toki sivistyneistöä, jotka operoivat työväenluokan ulkopuolelta käsin, mutta hän ei silti väitä, että luokkatietoisuuden rakentaminen olisi ikään kuin tyhjien taulujen ideologista värittämistä puolueen antamilla muoteilla.

Poliittisen organisaation on ensinnäkin kyettävä järjestämään "poliittisia paljastuksia" koskien järjestelmän epäoikeudenmukaisuutta ja väkivaltaisuutta. Materiaali tähän tulee ihmisten kertomuksista, ei vallankumouksellisen sivistyneistön mielihaluista. Paljastustehtävän rinnalle Lenin asettaa joukkotilaisuuksissa tapahtuvan agitaatiotehtävän sekä kirjallisen tuotannon välityksellä tapahtuvan propagandatehtävän ja teoreettisen tehtävän. Siinä missä agitaatiolla on kasvatettava tyytymättömyyttä nostamalla esiin arkielämän ristiriitoja on propagandan tarkoituksena ristiriitojen tyhjentävämpi selittäminen. Teoreetikot huolehtivat poliittista järjestelmää sekä käsitteellisiä työkaluja koskevasta tutkimustyöstä. Artikulaatiokoneisto nojaa yhtä aikaa sekä ihmisten subjektiivisiin kokemuksiin että tieteelliseen teoriaan.

Ehdotus yleisvaltakunnallisesta lehdestä tarkoittaa kommunikaation organisointia. Samalla kyse on itse poliittisen järjestön kasvattamisesta. Leninin lehti organisoituu asiamiesverkostona. Se nostaa esiin informaatiota läpi yhteiskunnallisen elämän eri puolien. Se luo yhteyksiä eri paikkakuntien välille mahdollistaen kokemusten vaihdon ja tehtävien jakamisen. Se tarjoaa spontaani kamppailuille ajattelun välineitä, mutta tekee myös organisoituneille toimijoille mahdolliseksi arvioida ja ennakoida yhteiskunnallisia tapahtumia.

Lehti ei Leninin sanoin kehota viipymättömään rynnäkköön, vaan tuottaa liikekannallepanon ja valmistautumisen. Se on subjektiivisuuden ja organisoituneisuuden kasvattamisen projekti, jonka puitteissa järjestö voi syntyä "kuin itsestään". Lehteä ei siis perusteta vain representoimaan toimintaa, vaan kasvattamaan sitä. Lehti tuottaa potentiaalia tavalla, joka ei ole välittömässä kytköksessä käytäntöön, vaikka sen tavoitteet ovatkin mitä käytännöllisimmät”.
Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: Harri Niskanen on 29. 08. 2009 18:06
Tietääkö Reino Kolmonen missä määrin Suomessa on ollut tai on vieläkin leniniläisin periaattein toimiva sanomalehdistö? Missä määrin voidaan katsoa, että ns. tutkiva journalismi myötäilee leniniläisiä periaatteita sanomalehdistön tai oikeammin median tehtävistä?

Kansandemokraattinen sanomalehdistö kuihtui pois. Mitä on jäljellä? Ovatko sellaiset televisio-ohjelmat kuin MOT ja ruotsinkielinen Spotlight oikealla asialla?

Miltä näyttää tulevaisuus? Olisiko Karpolla taas asiaa?
Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: Nahikas on 29. 08. 2009 19:07
Näin Lenin määritteli työväenlehdistön

"Sanomalehti ei ole ainoastaan kollektiivinen propagandisti ja kollektiivinen agitaattori, vaan myös kollektiivinen organisaattori."

”Leninin kirja Mitä on tehtävä välttää niin "ylhäältä alas" kuin "alhaalta ylöskin" rakentuvat mallit. Se esimerkiksi korostaa toistumiseen tiedonkeruuta ihmisten tyytymättömyyden aiheista. Leninin vallankumoukselliset ovat toki sivistyneistöä, jotka operoivat työväenluokan ulkopuolelta käsin, mutta hän ei silti väitä, että luokkatietoisuuden rakentaminen olisi ikään kuin tyhjien taulujen ideologista värittämistä puolueen antamilla muoteilla.

Poliittisen organisaation on ensinnäkin kyettävä järjestämään "poliittisia paljastuksia" koskien järjestelmän epäoikeudenmukaisuutta ja väkivaltaisuutta. Materiaali tähän tulee ihmisten kertomuksista, ei vallankumouksellisen sivistyneistön mielihaluista. Paljastustehtävän rinnalle Lenin asettaa joukkotilaisuuksissa tapahtuvan agitaatiotehtävän sekä kirjallisen tuotannon välityksellä tapahtuvan propagandatehtävän ja teoreettisen tehtävän. Siinä missä agitaatiolla on kasvatettava tyytymättömyyttä nostamalla esiin arkielämän ristiriitoja on propagandan tarkoituksena ristiriitojen tyhjentävämpi selittäminen. Teoreetikot huolehtivat poliittista järjestelmää sekä käsitteellisiä työkaluja koskevasta tutkimustyöstä. Artikulaatiokoneisto nojaa yhtä aikaa sekä ihmisten subjektiivisiin kokemuksiin että tieteelliseen teoriaan.

Ehdotus yleisvaltakunnallisesta lehdestä tarkoittaa kommunikaation organisointia. Samalla kyse on itse poliittisen järjestön kasvattamisesta. Leninin lehti organisoituu asiamiesverkostona. Se nostaa esiin informaatiota läpi yhteiskunnallisen elämän eri puolien. Se luo yhteyksiä eri paikkakuntien välille mahdollistaen kokemusten vaihdon ja tehtävien jakamisen. Se tarjoaa spontaani kamppailuille ajattelun välineitä, mutta tekee myös organisoituneille toimijoille mahdolliseksi arvioida ja ennakoida yhteiskunnallisia tapahtumia.

Lehti ei Leninin sanoin kehota viipymättömään rynnäkköön, vaan tuottaa liikekannallepanon ja valmistautumisen. Se on subjektiivisuuden ja organisoituneisuuden kasvattamisen projekti, jonka puitteissa järjestö voi syntyä "kuin itsestään". Lehteä ei siis perusteta vain representoimaan toimintaa, vaan kasvattamaan sitä. Lehti tuottaa potentiaalia tavalla, joka ei ole välittömässä kytköksessä käytäntöön, vaikka sen tavoitteet ovatkin mitä käytännöllisimmät”.

Pariin kolmeen kertaan luin tämän läpi ja jäin syvän hämmennyksen valtaan. Ei kaukana ollut etten kokenut itseäni siaksi jolle helmiä heitellään. Kenelle ja miksi Kolmonen tällaista korkealentoa siteeraa tällä palstalla. Onko tämä tarkoitettu vasemmiston historian akateemisille  tutkijoille. Vai pyrkiikö esim minua perusyksinkertaista ihmistä herättämään ymmärrykseen vai olisiko että lietsooko aatetovereitaan parempaan suoritukseen lehdenteossa.
Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: AD on 29. 08. 2009 19:07
No ei Kolmosen kirjoituksista kannata häkeltyä, sen lasit ovat olleet aina punaiset, lääkitystä ei ole kai koskaan aloitettu, no kuinkahan se sitten voisi olla kohdallaan?
Se mikä minua on Kolmosen ajatuksissa eniten ihmetyttänyt, yrittäjä kun hänkin on, ei kai vaan ole pukki joka kaalimaata vartioi?
Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 29. 08. 2009 19:07

Pariin kolmeen kertaan luin tämän läpi ja jäin syvän hämmennyksen valtaan. Ei kaukana ollut etten kokenut itseäni siaksi jolle helmiä heitellään. Kenelle ja miksi Kolmonen tällaista korkealentoa siteeraa tällä palstalla. Onko tämä tarkoitettu vasemmiston historian akateemisille  tutkijoille. Vai pyrkiikö esim minua perusyksinkertaista ihmistä herättämään ymmärrykseen vai olisiko että lietsooko aatetovereitaan parempaan suoritukseen lehdenteossa.



Nahkiskin on varmaan todennut sen, miten vasemmistolainen media on supistunut viimeisen kymmen vuoden aikana, ei ole Pohjanmaan Kansaa eikä Kansan Ääntä.

Jotain siis pitäisi  tehdä Vasemmiston mediansa osalta. Pohjalainen ei ole työväenlehti ja sen nyt pitäisi jokaisen yhteiskunnallisesti valveutuneen tiedostaa.

Suomessa on vain yksi todella vasemmistolainen lehti Tiedonantaja.
Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: Nahikas on 29. 08. 2009 20:08
Puhtia puuttuu vasemmiston lehdistä kuten Kolmonen karun totuuden tavallaan toteaa.
Kävin vielä varta vasten kurkistamassa Kansan Uutisten nettilehteä, kovin on pehmeää ja pyöreää, ei merkkiäkään aidosta tunteen palosta. Särmää puuttuu, ei näillä eväillä sytyteä ihmistä muutoksen tielle, eikä Suomea paremmmaksi muuteta.
Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 29. 08. 2009 20:08
Tietääkö Reino Kolmonen missä määrin Suomessa on ollut tai on vieläkin leniniläisin periaattein toimiva sanomalehdistö? Missä määrin voidaan katsoa, että ns. tutkiva journalismi myötäilee leniniläisiä periaatteita sanomalehdistön tai oikeammin median tehtävistä?

Kansandemokraattinen sanomalehdistö kuihtui pois. Mitä on jäljellä? Ovatko sellaiset televisio-ohjelmat kuin MOT ja ruotsinkielinen Spotlight oikealla asialla?

Miltä näyttää tulevaisuus? Olisiko Karpolla taas asiaa?



Suomessa on Leniniläisittäin määriteltyjä tiedotusvälineitä mm. Tiedonantaja. Tutkiva journalismi on ihan ok. ja sen osuutta tulee edelleen kasvattaa kaupallisuuden sijaan.

Ei nyt ihan Karpon kaltaista mediatoimintaa. Sehän oli vähän kuin nykyinen tosi TV.
Nostetaan jokin asia kepin nokkaan ja ihmetellään sitten sitä, ilman yhteiskunnallista analyysia.

Oikeistolaisuuden kitaan meni osa työväenmediasta 1990 luvulla. Vasemmiston alamäki ei ollut yksin taloudellista, vaan se oli myös ideologista ja se oli suurin syy sanomalehdistön hiipumiseen.

Olen aika pessimistinen tulevaisuuden suhteen, että ainakaan en itse tule näkemään vasemmistolaisen median uutta laajempaa tulemista Suomessa. Vaikka nykyinen meno tarjoaa vasemmistolle uudentulemisen mahdollisuuksia juuri sillä perustehtäväkentällä eli ajaa työläisten asiaa. Ylen tehtävä olisi juuri tutkiva journalismi ja MOT on hyvä esimerkki siitä.

Ylen ohjelma tuotantoon vaikuttaa nykyisen vasemmiston ideologinen heikkous. Oikeisto on nyt tukevasti niskan päällä Ylen ohjelmatuotannossa toistaiseksi.
Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: massi on 30. 08. 2009 21:09
Ensin katoaa paperilehti, sitten nettilehti- senjälkeen vasemmiston vanhat dinosaurukset haudataan vähitellen...

Ei millään pahalla, mutta vasemmisto elää historiassa hyvin pitkälti.

Sitten kun ääri vasemmisto tulee tälle vuosituhannelle niin se voi ehkä saada kannatuksensa nousemaan
Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 25. 09. 2009 17:05
Rohkeasti vasemmalla TIEDONANTAJA 40 vuotta

Lauantaina 26.9.09 täyttyy Tampereen työväentalo sankarillisista joukoista lehden tekijöitä ja tukijoita yhden merkittävimmistä vasemmistolaisista medioista viettäessä 40 vuotista taivaltaan.

*Päivän ohjelma alkaa Lenin-museolta, jossa on esillä Lenin ajankohtaisuus.
*Työttömyys, palkat ja ay-liike-vaihtoehtoja lamaan alistumiselle.
*Toistetaanko kunnissa 90-luvun laman virheet?
*Ilmastomuutos ja Kööpenhaminan kokous.
*Tasa-arvo ja maahanmuuttajat.
*Paneelikeskustelu, jossa mukana koko Vasemmisto, kriisi ja vaihtoehdot, Jukka Gustafsson (SDP), Minna Sirviö (Vas) Yrjö Hakanen ja Jari Heinonen (SKP).
*Juhlakonsertti Agit Prop, Anneli Saaristo, Eero Ojanen ja Ritva Sorvali.

*Juhla puhe Tiedonantajan päätoimittaja Erkki Susi.

Tiedonantaja on ilmestynyt kommunistisena sanomalehtenä 40 vuotta. Tiedonantaja on läpikäynyt
fasistisen murhapolton sekä taloudelliset ja poliittiset vaikeudet ja selvinnyt niistä.

Suomalaisessa mediakentässä on tapahtunut samaan aikaan valtavia muutoksia. Kymmenet sanomalehdet ovat kuolleet. Erityisen pahaa tuhoa on käynyt vasemmistolehdistössä. Viestinnän omistus on keskittynyt ja ketjuuntunut voimakkaasti. Sähköinen viestintä on kasvanut räjähdysmäisesti. Media on samankaltaistunut ja kiinnittynyt valtaeliittiin. Näin on käynyt myös vasemmistomedian. Kansalaisten sananvapaus on kaventunut.

Jo yli vuoden vellonut vaalirahoituskohu opettaa, ettei poliittista toimintaa eikä viestintää saa jättää yksityisen bisneksen  ja korruption temmellyskentäksi.

Kommunistisen lehden tehtävänä on olla totuuden torvi, vaihtoehtoisen tiedon antaja, kansalaisten huolten ja protestien foorumi, omakohtaisen toiminnan rohkaisija ja kokoaja.

http://www.tiedonantaja.fi/etusivu.php
Title: Re: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 27. 09. 2009 20:08
Tedonantajan juhla kokosi väkeä ja rohkaisi

Tiedonantaja-lehden 40-vuotisjuhla kokosi lauantaina Tampereelle niin lehden lukijoita kuin muita vasemmistolaisia ja punavihreitä. Mukana oli myös SDP:n ja Vasemmistoliiton kansaedustajia ja kunnanvaltuutettuja, vihreitä sekä ay-liikkeen ja kansalaisjärjestöjen edustajia.

Tampereen työväentalon konserttisali täyttyi ääriään myöten ja lisätuoleja tarvittiin, kun juhlakonsertin lavalle nousivat Agit Prop, Anneli Saaristo, Eero Ojanen, Ritva Sorvali ja Saku Koskelainen.

Jo aamusta alkaen talon eri saleihin kertyi odotettuakin enemmän väkeä keskustelemaan vasemmistolaisista vaihtoehdoista ja vasemmiston yhteistyöstä, työttömyydestä ja ay-liikkeestä, ilmastopolitiikasta, kuntapalveluista, tasa-arvosta, Leninin ajankohtaisuudesta ja tietysti Tiedonantajasta. Myös lapsille oli oma lehtityöpaja.

Keskustorillakin tapahtui, muun muassa huomiota herättänyt Suuri lukuperformanssi, josta on jo SKP:n kotisivuilla Toivo Koiviston ottama kuva. Ilta jatkui vielä Laternassa TA-klubilla.

http://www.vaasalaisia.info/galleria/displayimage.php?album=lastup&cat=1&pos=0
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: vaasalainen on 03. 04. 2010 06:06
Jos viestiin ei ole vastattu 300 vrk., se poistuu automaattisesti.  Tämä on ainoa tapa säilyttää tärkeä viestiketju.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 03. 04. 2010 16:04
Työväen vappu lähestyy ja työväelehdille se päivä onkin maailmanlaajuinen taistelupäivä.

Tiedonantajalla on edelleen päivän merkeissä nimienkeräys vappulehteen. Nimiä kertyykin useita sivuja.

Tiedonantajalla on myös nykyään verkkolehti, johon kannattaa tutustua.

http://www.tiedonantaja.fi/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: pappa on 03. 04. 2010 16:04
SUPO, Paikallispoliisi, Puolueet, Paikallislaehdet ja muut arkistoijat ovat kohta 30 vuotta kiitelleet Tiekkarin lukijoita siitä että ovat tehneet "likaisen työn" heidän puolestaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 04. 04. 2010 20:08
Tiedonantajan nettilehdestä asiaa maahanmuuttokeskusteluun

”Julkisessa maahanmuuttokeskustelussa korostuvat rasistiset äänenpainot ja puhdas tietämättömyys perusasioista.
Valitettavasti niin sanottua rakentavaa keskustelua peräävien oikeistolaisten ja äärioikeistolaisten mielipiteet pohjaavat usein perättömiin mielikuviin.”

http://www.tiedonantaja.fi/2010-10-3/perusteita-maahanmuuttokeskusteluun
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 24. 05. 2010 20:08
Michael Mooren kapitalismi ei kaipaa sääntelyä vaan täydellistä eliminointia

”Epäterve suhde kapitalismiin, toisin sanoen sen häikäilemätön hyödyntäminen omien etujen ajamiseksi, on kulkutaudin tavoin leviävä ilmiö, eikä keskiluokkaa enää ole, Moore julistaa. Jäljellä ovat enää rutiköyhät kerjäläiset ja upporikkaat kuninkaat.

Yhdysvaltojen ja kapitalismin rakkaustarina etenee kuin huono avioliitto: amerikkalaiset hullaantuivat aikoinaan sokeasti vapaisiin markkinoihin ja reaganomicsiin, mutta alkuihastuksesta selvittyään löysivätkin itsensä orjahaaremista, jota Wall Streetin juonittelijat ja lainamarkkinoita yksinvaltiaan ottein hallitsevien rahoitusalan instituutioiden koronkiskurit vartioivat herkeämättä.

Vertaus Rooman imperiumin viimeisten vuosien ja nykypäivän Yhdysvaltojen välillä on osuva, sillä lait, hallituksen toiminta sekä liikemaailman käytännöt eivät ole epäselviä vain kansalaisille, vaan myös valtaapitäville riisto-organisaatioille.”

http://www.tiedonantaja.fi/2010-19-5/kapitalismi-ei-kaipaa-saantelya-vaan-taydellista-eliminointia

http://www.mrqe.com/movies/m100084883
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 25. 05. 2010 04:04
Uuskommunismi on kyllä leviävä kansantauti. Erityisen vaarallisen siitä tekee se että sen puolesta on lähdössä taisteluun keskiluokka, joka hallitsee niin sanottua demokratiaa, joko Kokoomuksen ,Demarien  tai Keskustan kautta.

Kaikki nuo puolueet huutavat hädässään apuun sääntelyä.  Vaikka jokainen heistä tietää että sääntely tappaa sen vähäisenkin toivon kehityksestä,  joka vielä on jäljellä tämän pysähtyneisyyden jäljiltä.

Pääoma on vapaa ja elossa. Sen toimintaympäristö on koko maapallomme. Sen myöskin hyväksyy reilusti yli kuusi tuhatta miljoonaa ihmistä maapallolla.  Heistä valtaosa pyrkii aktiivisesti elämään siten ettei pääoma kuole muttei myöskään kasva ansiottomaan arvoon. Kysyntä ja tarjonta pitää siitä huolen. Markkinan toisenkin osapuolen täytyisi tehdä osansa ja toimia vastuullisesti. Käyttää velkapääomaansa viisaasti ja tuottavasti.

Miksi velalla pitäisi rahoittaa kulutusjuhlia. Tuota niin hellittyä rutiköyhyyttä ei olisi lainkaan,  jos ei velalla vietettäisi kulutusjuhlia. Kolmansien maiden köyhyys juontaa juuri tuosta ilmiöstä. Itseasiassa kysymys on väärinymmärryksestä, pääoma mielletään väärin. Pääomaa pidetään niin pahana että se pyritään hävittämään keinolla millä hyvänsä. Vaikka sitten joukolla syömävelkaa tekemällä

Siitä huolimatta vaikka se olisi oiva keino varmistaa kehityksen eteenpäin meno, käyttämällä pääomaa uusien innovaatioiden ja keksintöjen rahoittamiseen. Jokaisesta kehitysaskeleesta olisi hyötyä tuleville polville joita on yhä enemmän maapallolla ja luonnonvarat kuitenkin melko rajalliset.

Kyllä kehityksen eteenpäin vieminen on tärkeämpää, kun yrittää uuskommunismin avulla säilyttää keskiluokan asema muuttumattomana.  Keinoja tuon taudin levittämiseksi ovat köyhyydellä pelottelu ja turvaverkkojen reijistä puhuminen ym pahaa mitä vähävaraiselle muka tapahtuu. Vähävaraisen suurin ja pahin ongelma on riippuvaisuus yhteiskunnasta,  jota hallitsee keskiluokka,  joka ei ymmärrä että heidänkin työnsä täytyy tuottaa lisäarvoa, tai sillä ei ole oikeutusta olla olemassa.

Pääasiassa julkiselle sektorille keskittynyt tuottamattoman työn ongelma täytyy ratkaista eikä huutaa apuun Kommunismia ja sääntelyä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Umpi Luuta on 19. 06. 2010 07:07
Vasemmistoliiton puoluekokous näkyy Järviradiossa.. Johon linkki


http://www.jarviradio.net/index.php?option=com_content&view=article&id=124&Itemid=76
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Umpi Luuta on 20. 06. 2010 06:06
Vasemmistoliiton puoluekokous näkyy Järviradiossa.. Johon linkki


http://www.jarviradio.net/index.php?option=com_content&view=article&id=124&Itemid=76


Kop, kop, kop
Hyvää huomenta
Kokous jatkuu klo 9:00
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 04. 08. 2010 20:08
Sotaherrat ovat siirtyneet sanasodan rintamalle

Armeijan puolustusministeriön virkamies on siirtynyt politiikanrintamalle. Toisaalta virkamieskunta laajemminkin on ottanut poliittisen vallan puolueiden samaistuessa virkakoneistoon. Vaasasta yksi esimerkki (kok) kaupunginjohtaja Lumio, joka valtuuston kokouksissa käyttää poliittisia puheenvuoroja.

Tänään Pohjalaisessa Jyrki Iivonen puolustusministeriön viestintäjohtaja politikoi rahavallan Pohjalaisessa.

Hän oli lomailut Kreikassa, jonne hänen mukaan on nyt ulottunut maailman myrskyt, tarkoitti sillä ilmeisesti finanssikapitalistien keinotteluja, joista toisaalta Kreikan kansakin nyt saa kärsiä maksumiehenä.

Hän julistaa ilonaan, että on onni, että Kreikassa on nyt keskusta-vasemmistolainen hallitus, jos nyt olisi ollut keskusta-oikeistohallitus olisi Kreikka ajautunut vielä pahempaan kaaokseen missä se nyt on. Näin siis politikoi puolustusministeriön virkamies Iiivonen!

Edelleen virkamisjatkaa poliittista vuodatustaan toteamalla, että kaikki ei ole hyväksynyt ”tervehdyttämisohjelmaa” kansan panemista maksumieheksi maksmaan keinottelijoiden laskut.

Hän nostaa Kreikan kommunistisen puolueen yhdeksi, joka on järjestänyt toimintaa leikkauspolitiikkaa vastaan Kreikassa ja negatiivisessa mielessä.

Hän julistaakin, että lakkoilemalla ei Kreikan taloutta saada kuntoon. Eli Iivonen on rahavallan kätyri! Ei siis ole ollenkaan ihme, että hän on kolumnisti Pohjalaisessa.

Iivonen julistaa Kreikalle tiukkaa talouskuuria rahakapitalistien tappioiden maksamiseen.
Eli Kansaa alistumaan omien etujen leikkaamiseen.

Melkoista oikeistolaista propagandaa puolustusministeriön virkamieheltä.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 05. 08. 2010 20:08
Hän julistaa ilonaan, että on onni, että Kreikassa on nyt keskusta-vasemmistolainen hallitus, jos nyt olisi ollut keskusta-oikeistohallitus olisi Kreikka ajautunut vielä pahempaan kaaokseen missä se nyt on.

Quote
Melkoista oikeistolaista propagandaa puolustusministeriön virkamieheltä.


Quote
Hän julistaakin, että lakkoilemalla ei Kreikan taloutta saada kuntoon  

Quote
Eli Iivonen on rahavallan kätyri !


Melkoisia johtopäätöksiä Akselilta. Ei tosin mitään uutta tällä saralla.





Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 06. 08. 2010 11:11


Melkoisia johtopäätöksiä Akselilta. Ei tosin mitään uutta tällä saralla.

Eipä todellakaan akselilla Kolmonen, Hertta, Mao Tse Tung ja Il Jong. 
Ihmetyttää nykypäivänäkin pientä kulkijaa...
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 06. 08. 2010 18:06
Nykyinen tilanne vasemmalla Suomessa ei ole haaste kapitalismille

Mutta  miltä näyttääkään nykyinen meno kapitalistisissa maissa kuten Suomi?

Köyhyys sen kun jatkaa kasvuaan ja todellinen poliittinen vaihtoehto nykymenolle odottaa!

Todellinen vaihtoehto nykymenolle ei löyhdy oikealta. Todellinen vaihtoehto nykymenolle on vasemmistolainen. Mutta Suomi on niin pieni maa, että kapitalismin vastainen vallankumous ei lähde liikkeelle Suomalaisin voimin, vaan se tarvitsee sykäyksen ulkoa.

Tässä siis toistuu historia, lokakuun vallankumous Venäjällä sai vasemmistonliikkeelle myös Suomessa.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 06. 08. 2010 18:06
Venäjän metsä- ja maastopaloista muodostuvaa savua kulkeutuu viikonlopun aikana Suomeen, harmi ettei nuo savut tee enää sellaista koukkausta ilmatilan yli Ruotsin puolelle kuten aikoinaan kun radioaktiivisuutta mittailtiin. Voi niitä aikoja , voi voi.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: jali on 06. 08. 2010 19:07
Ei tarvitse kuin kartta katsoa niin huomaa että ruotsi on paljon lähempänä Tsernobila kuin suomi.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Kari Lajunen on 06. 08. 2010 22:10
Venäjän metsä- ja maastopaloista muodostuvaa savua kulkeutuu viikonlopun aikana Suomeen, harmi ettei nuo savut tee enää sellaista koukkausta ilmatilan yli Ruotsin puolelle kuten aikoinaan kun radioaktiivisuutta mittailtiin. Voi niitä aikoja , voi voi.

Häh?  Mitä koukkausta.  Olin silloin Novgorodissa ja Suomeen palattua piti hiekkalaatikon hiekat vaihtaa.  Ei se mitään koukannut mihinkään.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 08. 08. 2010 10:10
Venäjä vihaa ja populismia kokoomuslaisittain

Suurenrahan lehti Pohjalainen oli selkeästi puolueensa kokoomuksen äänitorvi sunnuntaina 8.8. pääkirjoituksessa ja päätoimittaja Kalle Heiskasen suulla.

Valtionvarainminiteriön virkamiehen Raimo Sailaksen otti lehti välineeksi poliitisille linjauksilleen ja leikkauslistoile julkisensektorin menoihin.

Pohjalainen nosti avustusrahat ykkösasiaksi. Näin se populismi ja Venäjän viha etenee. Kehitysapurahojen joukosta Sailas oli esittänyt, että lähialueyhteistyö tulee lopettaa.

Suomella on ollut erilaisia yhteistyöhankkeita Venäjän raja-aluiden kanssa, joihin on myös EU osallistunut. Tässä se nyt konkretisoituu nykyinen kokoomuksen Stubilainen kylmä ja kaunainen suhtautuminen Venäjään. Lehti toteaa, että” Venäjä kyllä näyttää voimansa pyytämättäkin, eikä apu aina kelpaa.”

Metsäpalojen osalta Suomalaiset olivat tarjonneet apua Venäjälle, sen vuoksi, että palot eivät leviäisi Suomen puolelle. Huh. Huh. Jo on itsekästä ajattelua, palakoon naapurin metsän kun ei vain meidän!
Myös elintaso kuilun ottaa Pohjalainen esille pääkirjoituksessa, jossa todetaan, että Suomalaista apua on tähänkin tarjottu mutta Venäjä on sitä yrittänyt estää.

Edelleen lehti jatkaa hyökäystä kehitysmäärärahoja kohtaan ja ottaa esimerkiksi Björd Wahlroosin ja Erkki Tuomiojan, jotka ovat esittäneet kehitysavun maksamisen siirtämistä normaalin kaupankäynnin yhteyteen. Lehti perustelee populistisesti sitä sillä, että poliitikkojen kautta kulkeva kehitysapu houkuttelee korruptiota. Lehti edellee jatkaa, jos nyt ovat virkamiehet korruptioituneita niin markkinoiden ehdoilla tapahtuvassa kehitysavussa saattaa yritykset liikaa lihoa, vähäisen kilpailun johdosta.

Heiskanen julistaa me kiristetään nyt vyötä


Hän ottaa myös kyyttipojaksi Sailaksen leikkauslippaan. Kokooumus on jo selkeästi kertonut kansalaislle mikä heitä odottaa. Kokoomuksessa on nyt katajaista kovuutta leikkauslisojen haussa, julistaa Heiskanen. Lisää kuuluu, kun kokoomuksen ministeriryhmä saapuu tulevalla viikolla Pohjanmaalle.

Tottakai kokoomus kantaa vastuuta sen järjestelmän puolesta ja että edelleen alennetaan rikkaiden verotusta. Kokoomus ei kuulemma lähde vaalien jälkeen neuvottelemaan niiden puolueiden kanssa, jotka eivät lähde Sailaksen julistamalle vyönkiristyslinjalle. Kokoomus on jo ennen vaaleja kovalla uhkailulinjalla, Heiskasen suulla! Kehoittaa myös SDP:tä kuuntelemaa kokoomuslaisella herkällä korvalla.

Heiskanen on huolissaan pysyykö perussuomalaiset ruodussa, kun Timo Soini on menossa ministeri Audin takapenkille.

Jo oli aikamoista populismia Pohjalaisen päätoimittajalta, syyttää muita, mutta itse ajaa samalla populistisella viha ja vääristelylinjalla.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: jali on 08. 08. 2010 15:03
Tuolla ennen Kolmosen kirjoitusta tarkoitin sitä kun ruotsi esitti jo virallisesti suomelle nootin että miksi ei suomi ilmoittanut ruotsille radioaktiivisuuden noususta.Pitäisihän tuon jo alle esikouluikäisenkin huomata että ruotsi on paljon lähempänä Tsernobylin voimalaa kuin Suomi.Ruotsin tauti on kovaa vauhtia leviämässä suomeenkin.Suomellakin on jo mennyt sen verran aikaa sodista ja nälänhädistä että on aihetta olla hysteerinen ihan mitättömistä asioista.Onneksi ei nyt ainakaan vielä olla samalla tasolla kuin ruotsi.Otetaan esimerkiksi nuo sukellusveneet.Lähes jokainen laivastossa palvellut on ollut häätämässä sukellusvenettä pois Suomen aluevesiltä.Eikä ne ole minkään hysterian aiheita täälä.Esimerkkejä on paljon elämän eri alueilta...
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 08. 08. 2010 18:06
Muistaakseni ne ilmavirtaukset meni tosiaan siten että huomattiin Ruotsin puolella ensin

Ukrainahan on kaukana etelässä

Sitten se jatko kun odotettiin virallista selvitystä CCCP:stä se olikin jo naurettavuuden huippu sinänsä, viikkoko siinä meni että saatiin jokin virallinen vastaus mitä helvettiä siellä on tapahtunut

Viranomaisten toiminta

"Neuvostoliitosta puuttui yksinomaan ydinturvallisuusvalvontaan erikoistunut viranomainen ja väestönsuojelun toteutus oli suurelta osin myöhässä, epäjärjestelmällistä, improvisoitua ja riittämätöntä. Mitään länsimaissa edellytetyn valmiussuunnitelman mukaisia toimia ei tehty.

Ihmiset evakuoitiin vasta kun pahimmat päästöt olivat jo kulkeutuneet tuulen mukana ohi. Tapahtumista ei tiedotettu Neuvostoliiton sisällä eikä päästöille altistuneille muille valtioille. Kansalaisia ei kehotettu suojautumaan edes hyvin yksinkertaisin toimin kuten sulkeutumalla asuntoon siksi, kunnes ilmaan päässeet radioaktiiviset aineet kulkeutuvat tuulen mukana pois. Joditabletteja ei jaettu ajoissa. Väestönsuojelu epäonnistui pahasti, sillä valtaosa myöhemmin ilmi tulleista onnettomuuden terveysvaikutuksista olisi voitu estää melko yksinkertaisin ja edullisin toimenpitein.

Katastrofin laajuuden rajoittamiseksi hallitus määräsi alueelle työläisiä siivoustöihin. Sotilaita lähetettiin töihin kertomatta määränpäästä. Useimmille työntekijöille ei kerrottu mitään vaaroista. Väkeä kutsuttiin liikaa eikä heitä ohjeistettu millään tavalla. Sammuttajilla oli normaalit vaatteet, eikä heillä ollut hengityssuojaimia.

Jotkut joivat lammikoista vettä, istuivat ja kävelivät säteilevän grafiitin päällä ja ottivat sitä käteen. Suojautuminen ja dosimetria oli puutteellista. Reaktoripalo sammutettiin lopulta 6. toukokuuta mennessä pudottamalla maa-ainesta helikoptereista, jotka lensivät nopeasti reaktorin yli minimoidakseen matkustajien säteilyannoksen.


http://fi.wikipedia.org/wiki/T%C5%A1ernobylin_ydinvoimalaonnettomuus

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Umpi Luuta on 16. 08. 2010 15:03
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä Vaasassa 17.-18.8. 2010
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 21. 08. 2010 07:07
Pohjalainen otsikoi Kumpulan irtisanomismyönteisyyden

Miapetra Kumpula-Natri (SDP) :ltä löytyi ymmärrystä työntekijöiden irtisanomiselle. Hänen mielestään edelleen voitaisiin helpottaa irtisanomisia ja lisätä joustoja. Samaa mieltä olivat olleet myös muut EK:n paneeliin osallistuneet oikeistolaiset ja EK:n edustajat.

Toisaalta Kumpulan pääomamielisyyden ymmärtää, onhan hän Paavo Lipposen ja Matti Puttosen hengeheimolainen oikeistodemari. Kuten näkyy oikeistodemarien ja kokoomuksen välillä ei ole juurikaan mitään eroja.



Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Umpi Luuta on 21. 08. 2010 19:07
Kokoomusministereistä on tullut Suomelle uusi ulkopoliittinen rasite, näkee kansanedustaja Jyrki Yrttiaho (vas.).

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=517962&Title=
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Nahikas on 22. 08. 2010 05:05
Kyllä kai Raision Yrttiaho siinä on oikeassa että ministreiden ulkovaltoja (suuria tai pieniä) koskevissa lausunnoissaan kannattaa olla varovaisia.

Sanoo myös Yrttiaho Suomelle Venäjä naapuruuden olevan elintärkeä, näinhän se on, vuossatainen historia ikävällä tavalla todistanut.

Sitä epäloogisuutta vähän kummastelen että Ameriikkaa, todellista suurvaltaa muussakin kuin sotilaallisessa mielessä, saa kuka hyvänsä mollata sydämmensä kyllyydestä. Onko se niin että kun on kyllin kaukana maantieteellisesti niin sana on vapaa. Vai onko se USA Venäjään verrattuna todella niin huono maa, että saa vaan ansioittensa mukaan kun parjaamme?
Ajatelkaa nyt sieltä on saatu TV sarjat joita iltakaudet tuijotamme, hampurilaiset, rakastamamme farkkumuoti, jazz musiikki, Elvis(tely), elämistämme leimaava rahan perässä juoksu jne.

Sitä mieltä olisin että kaikki vallat, suuret ja pienet tavoittelevat omaa etuaan ja tekevät virheitä. Ihan oikein ja hyvä tuppisuisuuden ja laput silmillä kulkemisen sijaan vapaassa maailmassa jos ongelmapaikkoihin kiinnitetän huomiota ja keskustellaan silläkin uhalla että rapatessa joskus roiskuu.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: jali on 22. 08. 2010 07:07
Venäjä ei ole taloudellinen suurvalta.Kumma kun täällä vieläkin hypitään seinille kun Venäjästä tulee vähänkin negatiivinen lausunto jonkun poliitikon suusta.Ei sinne idän suuntaan tarvitse enää kumarrella.Mitä harrastivat kaikki puolueet suomettumisen aikana,mutta varsinkin kommunistit ja keskusta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 22. 08. 2010 09:09
Tänään kokoomuslainen Pohjalainen tyynnytteli poliitikkojensa mielipiteitä Venäjästä.

Näyttää vähän siltä, että kokoomuspuolue seisoo nyt savijaloillaan noin kuvainnollisesti, kun antaa samanlaisa arvioita Venäjästä, kuin ennen ja sotienaikaankin Neuvostoliitosta. Tuolloin tuolla propagandalla pehmitettiin kansaa hitleriläiseen hyökkäysotaan.

Se oli myös näillä rahavallanpuolueilla pohjanan kun rakensivat suursuomeaan, haaveilivat Neuvostoliiton metsistä ja orjatyövoimasta.

Kokoomus on näköjään palannut juurilleen, hyvä näin mutta vasemmiston ei tule enää hairahtaa oikeistolaiselle polulle kuten kävi 1930-1944.
Vasemmiston tulee muistaa, että rahavallanpuolueet eivät ole koskaan ajaneet kansan asiaa.

Hallitukseen ne kyllä ottavat vasemmistonkin tekemään heidän likaistapolitiikkaa.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 24. 08. 2010 19:07
Dosentti Johan Bäckman vaatii blogissa Stubbin pikaista eroa ratkaisuksi Suomen ulkopolitiikan yhä syvenevään kriisiin.

”Mari Kiviniemi näpäytti odotetusti kokoomustroikkaa, joka hetki sitten julisti, että Venäjä ei ole suurvalta. Kiviniemen mielestä tapauksessa oli kysymys vain huonosta käytöksestä.

Melko raju näpäytys tuoreelta pääministeriltä. Kiviniemi olisi kuitenkin voinut tunnustaa tosiasiat. Suomen ulkopolitiikka on tuuliajolla, ja erityisen selvästi se näkyy suhteissa Venäjään. Venäjän lehdistö on jo ainakin vuoden ajan pursunnut hämmentynyttä ja tyrmistynyttä Suomi-kirjoittelua.”

Mutta myös SDP on osaksi hukassa tässä asiassa, koska se näyttää tasapainoilevan USA:n ja Venäjän välissä, Urpilaisen puheista päätellen.

http://antifasistit.blogspot.com/2010/08/mari-kiviniemi-ja-operaatio-stubbin.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 24. 08. 2010 20:08
Ai jaahas vai vatii herra Bäckman vaihteeksi tuollaista , no onneksi pellejen vaatimuksia ei kuunella onhan sama sankari vaatininut mm. "Sharia-oikeus pitäisi laillistaa koko EU:n alueella. Sharia on ikivanhaa ja toimivaa tapaoikeutta. Suomessa pitäisi viipymättä aloittaa kokeilu, jossa sharia-oikeutta sovelletaan kokeilumielessä. Eiköhän tuo kuulu samaan sarjaan jos joku vaatisi Lapuan lakia meille.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Matti Meikäläinen on 24. 08. 2010 20:08
Voisiko herra Kolmonen valaista minua ja muita lukijoita minkälaisessa kriisissä Suomen ulkopolitiikka on ?

Mistä asioista venäläinen lehdistö pursuaa ? Ettei jälleen kerran puhuta tästä Anton-pojasta joka venäläisten mielestä olisi kuulunut jäädä Venäjälle tai tästä yhdestä mummosta jonka taas olisi pitänyt venäläisten mielestä kuulunut jäädä Suomeen... Ulkopoliittista kriisiä kerrakseen sano.

Itse en ole huomannut kuin vanhojen suomettumisen ajan kellokkaiden horinoita kun Katainen ja Stubb hieman provosoivat. Ei tuollaiset heitot mitään kriisejä aiheuta. Jos aiheuttaisi, olisivat maidemme väliset suhteet kyllä tosi heppoisalla pohjalla.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 24. 08. 2010 20:08
Voisiko herra Kolmonen valaista minua ja muita lukijoita minkälaisessa kriisissä Suomen ulkopolitiikka on ?

Mistä asioista venäläinen lehdistö pursuaa ? Ettei jälleen kerran puhuta tästä Anton-pojasta joka venäläisten mielestä olisi kuulunut jäädä Venäjälle tai tästä yhdestä mummosta jonka taas olisi pitänyt venäläisten mielestä kuulunut jäädä Suomeen... Ulkopoliittista kriisiä kerrakseen sano.

Itse en ole huomannut kuin vanhojen suomettumisen ajan kellokkaiden horinoita kun Katainen ja Stubb hieman provosoivat. Ei tuollaiset heitot mitään kriisejä aiheuta. Jos aiheuttaisi, olisivat maidemme väliset suhteet kyllä tosi heppoisalla pohjalla.


J.K.Paasikivi ja Urho Kekkonen kääntyilisivät haudoissaan kun tietäisivät Jyrkin, Jyrin ja Alexin ulkopolitiikasta, he kun ovat lähteneet uudelleen suursuomilinjalle.

”Venäjä on aina Suomelle suurvalta. Ja viisaus alkaa tosiasioiden tunnustamisesta”, murisi jo aikoinaan Paasikivi. ”Saatanan tunarit”, karjui myös Kekkonen.


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 27. 08. 2010 19:07
Työväenpuolueita kaspäin

Pro-vaasa ei siis ole vielä työväenpuolue. Vai olisiko se niin kun nämä näkyvät provaasalaiset ovat lähtöisin juuri ”työväenpuolueista”. Heillä on ilmeisesti tästä johtuen kynnys julistautua omaksi työväenpuolueeksi. Pro-vaasa ratsastaakin puolue sitoutumattomudella. Eli Vaasa on meidän kaikkien yhteinen yritys, jolla yhteiset virkahenkilöt ja organisaatio.

Ensin suomessa kokooomus julistautui työväenpuollueeksi ja kampanjoi syksyllä 2005 Sauli Niinistöä presidentiksi iskulauseella ”Työväen presidentti”.

Ruotsissa taas vastaava puolue julistautui 2006 vaaleissa ”uudeksi työväenpuolueeksi”.

Ja nyt sitten perussuomalaiset julistautuivat ”työväenpuolueeksi ilman sosialismia”. Tähän ne ostivat todistuskappaleeksi SDP:stä Matti Putkosen, joka on Lipposen kaltainen oikeistodemari.

Jos nyt mennään ajassa taaksepäin viime vuosisadalle, niin tuolloin ”työväenpuolueen soihtua kantoi suuri itävaltalais-saksalainen ajattelija Adolf Hitler ja hänen ”Saksan kansallissosialistinen työväenpuolueensa”.

Mutta tosi asiassa sen nosti valtaan Saksan mahtavimmat kapitalistit ja suuromistajat. Mutta tätä ei Aatu häpeillyt ja ratasasti työväenpuolueella”.

Natsit julistivat, että luokkien vastakkaisasettelu oli voitettu ja kielsivät lailla jaon työnantajiin ja työntekijöihin, puhuivat ”kaikkien saksalaisten kansa -ja suoritusyhteisöstä”, korostivat koko kansan yhteistä ”tahtoa ja henkeä” ja muistuttivat, että ”työ tekee vapaaksi”.

Samoin he kielsivät jaon oikeistoon ja vasemmistoon, josta erityisesti kommunistit saivat kärsiä keskitysleiri kauheudet.

Nyt meillä on menossa ja koko sivistyneessä euroopassa vääräväristen leimaamis-, torjumis-, syrjintä -ja karkotusvaihe. Eikä sitten yhtään ujostuta.

Onkohan se niin perussuomalaiset ja kumppanit, että viime vuosisadalla hyvä aate vain pilattiin menemällä äärimmäisyyksiin?


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 28. 08. 2010 15:03
Kenenvaltuuksilla SAK pomo puhuu kuntien alasajosta

”SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn (SDP) mielestä Suomen kuntien määrä pitäisi vähentää alle sataan lähivuosina.
Kuntien yhdistämisen yhteydessä olisi Lylyn mielestä pohdittava, voisiko joitain kuntien vastuulla olevia palveluja siirtää valtion hoidettaviksi. Lyly otti kantaa kuntien yhdistämiseen Loviisassa paikallisen työväentalon 100-vuotisjuhlassa.
Aiemmin myös kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ovat tukeneet kuntien määrän vähentämistä sataan.”

Nyt ovat siis suurenrajan puolue kokoomus ja keskustalaiseksi muuttunut SDP yhtäpataa. Tämä osoittaa nyt sen, että konsensus SDP ja suomalaisten kapitalistien välillä ei ole minnekkään kadonnut. Tarkoittaako tämä nyt myös sitä, että palataan vaalien jälkeen kokoomuksen ja SDP hallituspolitiikaan.

SAK:n puheenjohtajan Lylyn kannanotto kuntien määrästä on uskomaton. Hänen puheet SAK:n puheenjohtajana tässä asiassa ja vielä työväentalon 100-vuotisjuhlassa on jäsenistön ja työläisten halveksimista. Toisaalta SDP-johtoisen SAK:n rooli on ollut jarruna oleminen vasemmistolaisen työväenliikeen edunvalvonnassa.

Sen ymmärtää kun EK:n pamput jauhaa keskittämistä ja julkisensektorin alasajoa, niillä on omalehmä ojassa.

Kuntien alasajo ei johtaisi siihen, että valtio kuntienpalvelut hoitaisi, vaan ne siirtyisivät yksityiselle bisnekselle.

Euroopassa AY-liike valmistautuu toimintapäivään 29 syyskuuta. Toimintapäivän tavoite on laittaa piste leikkauspolitiikalle ja julkisensektorin alasajolle.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/08/sakn_lyly_supistaisi_kuntien_maaran_alle_sataan_1938165.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 28. 08. 2010 15:03
On jo aika tehdä loppu leikkauspolitiikalle

Tänään kokoomuslehden Pohjalaisen pääkirjoitustoimittaja Matti Peltokangas puolusti julkisensektorin leikkauslistoja.

Peltokangas hyökkää leikkauslistojen vastustajia vastaan, että ne käyttävät listoja lyömäaseina ja propaganda välineinä. Tämä se nyt vasta populismia on Peltokangaalta!

Leikkauslistat alkoivat vuoden 1990 alusta, kun uusliberalismi jalkautui Suomeen. Perimmäinen tavoite oikeistolaisessa politiikassa on julkisensektorin palvelutuotannon yksityistäminen.

Julkisensektorin leikkaukset eivät ole pahantahtoisuutta, vaan kapitalistisen rahavallan etujen ajamista.

Jos sitten palataan nykyiseen finanssi kriisin Euroopassa on se pahin sitten 1930 luvun laman. Euroopassa on yli 23 miljoonaa ihmistä vailla työtä. Kreikassa ja useassa euroopan maassa ovat työläiset nousseet joukolla vastustamaan hallituksen leikkauspolitiikkaa.

Työntekijät eivät todellakaan ole vastuussa kriisistä kuten Peltokangas antaa ymmärtää, vaan sen laskut kuuluvat pankkien ja keinottelijoiden maksettaviksi.

Euroopassa käynnistyykin mittava AY-liikkeen ja vasemmiston toiminta päivä 29 syyskuuta. Tavoitteena Ay-liikkeellä on tehdä loppu vallitsevalle leikkauspolitikalle ja julkisensektorin alasajolle.

Tässä olisi myös työsarkaa SAK:n puheenjohtaja Lylylle!


http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=519150




Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 29. 08. 2010 12:12
Vaalisoppaa kokoomuslaisittain

Oikeistolaisen kokoomuspuolueen äänitorvi Pohjalainen jatkoi päätoimittajan Kalle Heiskasen sanoin Venäjäräyhäpolitiikkaa.
Heiskanen, jopa otti 1930 luvulta rahavallan termin, jolla  kansaa usutettiin sotaan, ”Neuvostoliittosta savijaloilla seisovana jättiläisenä.”

Kyllä nyt alkaa jo näyttämään pahasti siltä, että kokoomuspuolue ei ole taaskaan vilkaisut kartaa.

Heiskanen veti myös Viron samaan Venäjäsoppaan, jota nyt kokoomustarjoaa kansalle vaalisoppana.

Kokoomuspuolue ei näköjään ole mitään oppinut historiastaan. Hitleriläisen sotapolitiikan ja vuoden 1945 jälkeen kokoomus oli sotasyyllisyytensä, johdosta paitsiossa maamme politiikasta pitkään. Puolueen arvostus kansan silmissä oli nollan tuntumassa. Vasta Urho Kekkosen jälkeen, Koivisto nosti sen ylös vallanhuipulle.

Rahavallan puolueella on nimensä mukaisesti rahaa, jolla se hoitaa kansan kusettamisen yleisessämediassa.

Siihen sillä onkin ollut vapaa kenttä, kun osa vasemmistoakin on ollut rahavallan johdettavana. Nyt se vielä aikoo kenttää laajentaa yksityistämällä Ylen.

Mikä mahtaakaan olla nyt kokoomuksella mielessä? Pelkääkö se euroopasta nousevaa liikettä leikkauspolitiikan lopettamiseksi ja sen rantautumista maahamme. Muutenkin kapitalismin vastainen liike on nousut maailmalla viimeisen finassikriisin jälkeen, joka oli vielä isompi kuin 1930 luvun.

Työläiskansan pelko on aikaisemminkin ajanut oikeiston hirmutekoihin ja lopuksi totaaliseen sotaan, kuten 1930 luvun laman jälkeen.

Vasemmiston tuleekin valita puolensa ajoissa, että ei joudu väärälle puolelle rintamaa. SAK:n puheenjohtaja Lylyn kaltaiset sanomiset on syytä lopettaa. Lyly lopettaisi kuntia ja saneeraisi lopuista palvelut yksityiselle pääomalla. Se tiedetään, että tuollaiset puheet sopii kokoomukselle.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 29. 08. 2010 17:05
SDP:n johtoeliitti on siirtämässä kuntia nahkurin orsille

SDP:n varapuheenjohtaja pappismies Ilkka Kantola jatkaa SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn linjalla kuntien karsimisessa. ”Kantolan mielestä kuntien suuri määrä tuntuu olevan keskustalle itsetarkoitus, vaikka pääasia pitäisi olla palvelujen kehittäminen.

Kantola vastasi tiedotteella keskustan puoluesihteerin Timo Laanisen puheisiin ja arvosteli häntä haluttomuudesta kuntauudistuksen jatkamiseen.
- Keskusta vihjaa, että kuntien määrän vähentäminen kaventaisi demokratiaa. Asia on todellisuudessa päinvastoin: monimutkaisten hallintorakenteiden purkaminen vahvistaa demokratiaa, parantaa palveluita ja lisää tehokkuutta, Kantola sanoi.
Kantolan mukaan SDP on arvioinut, että tulevaisuudessa Suomessa olisi noin 160 – 170 kuntaa. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on puhunut sadan kunnan tulevaisuudesta.”

AY-liike - vasemmisto Kreikassa, euroopassa taistelee leikkauspolitiikkaa vastaan ja Suomessa SDP:n johtoroikka  leikkauspolitiikan puolesta.
Tämä jos mikä nyt osoittaa, että SDP nykyinen valtaeliitti ei todellakaan aja enää työväenpuolueen asiaa. Urpilainen onkin puheissaan laittanut SDP:n keskustaan mutta leikkauspolitiikan jatkaminen osoittaa, että keskustaoikeistoon.

Seuraava hallitus tulee ajamaan alas kuntia, saneeraamaan jäljelle jääneet kunnat suurkunniksi, tuottamaan taloudellista tulosta. Eli veronalennuksia isotuloisille ja suuryrityksille.

Nyt SDP on menossa suurenrahan oikeistopuolue kokoomuksen kaveriksi ja ilmesesti seuraavaan hallitukseen.
SDP on ollut jo ennenkin maalaisliiton ja keskustan vihaaja. Lipponen pääministerinä viimeksi huusi eduskunnassa, että nahkurin orsilla tavataan.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/08/sdpn_kantola_jatkaa_kuntanokittelua_1939312.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 30. 08. 2010 07:07
SDP:n johtoeliitti on siirtämässä kuntia nahkurin orsille

SDP:n varapuheenjohtaja pappismies Ilkka Kantola jatkaa SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn linjalla kuntien karsimisessa. ”Kantolan mielestä kuntien suuri määrä tuntuu olevan keskustalle itsetarkoitus, vaikka pääasia pitäisi olla palvelujen kehittäminen.

Kantola vastasi tiedotteella keskustan puoluesihteerin Timo Laanisen puheisiin ja arvosteli häntä haluttomuudesta kuntauudistuksen jatkamiseen.
- Keskusta vihjaa, että kuntien määrän vähentäminen kaventaisi demokratiaa. Asia on todellisuudessa päinvastoin: monimutkaisten hallintorakenteiden purkaminen vahvistaa demokratiaa, parantaa palveluita ja lisää tehokkuutta, Kantola sanoi.
Kantolan mukaan SDP on arvioinut, että tulevaisuudessa Suomessa olisi noin 160 – 170 kuntaa. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on puhunut sadan kunnan tulevaisuudesta.”

AY-liike - vasemmisto Kreikassa, euroopassa taistelee leikkauspolitiikkaa vastaan ja Suomessa SDP:n johtoroikka  leikkauspolitiikan puolesta.
Tämä jos mikä nyt osoittaa, että SDP nykyinen valtaeliitti ei todellakaan aja enää työväenpuolueen asiaa. Urpilainen onkin puheissaan laittanut SDP:n keskustaan mutta leikkauspolitiikan jatkaminen osoittaa, että keskustaoikeistoon.

Seuraava hallitus tulee ajamaan alas kuntia, saneeraamaan jäljelle jääneet kunnat suurkunniksi, tuottamaan taloudellista tulosta. Eli veronalennuksia isotuloisille ja suuryrityksille.

Nyt SDP on menossa suurenrahan oikeistopuolue kokoomuksen kaveriksi ja ilmesesti seuraavaan hallitukseen.
SDP on ollut jo ennenkin maalaisliiton ja keskustan vihaaja. Lipponen pääministerinä viimeksi huusi eduskunnassa, että nahkurin orsilla tavataan.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/08/sdpn_kantola_jatkaa_kuntanokittelua_1939312.html

Kuntien määrän vähenemisellä ei ole mitään tekemistä palvelujen leikkaamisen kanssa. Oikeastaan asia on ihan päinvastoin. Jotta nykyinen palvelutaso voidaan säilyttää, tulee myös kuntien päällekkäistä byrokratiaa karsia.

Itse asiassa Reino Kolmonen tuossa jo itsekin toteaa, että kuntafuusiot tuottavat taloudellista tulosta. Hän tosin on jo jakamassa tulevat tuototkin ”isotuloisille ja suuryrityksille”.  Parempi siis, että ollaan köyhiä ja kipeitä, niin ei mikään taho pääse hyötymään säästöjen tuomista euroista.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 30. 08. 2010 18:06
Jorma Kivimäki
"Kuntien määrän vähenemisellä ei ole mitään tekemistä palvelujen leikkaamisen kanssa. Oikeastaan asia on ihan päinvastoin. Jotta nykyinen palvelutaso voidaan säilyttää, tulee myös kuntien päällekkäistä byrokratiaa karsia.
Itse asiassa Reino Kolmonen tuossa jo itsekin toteaa, että kuntafuusiot tuottavat taloudellista tulosta. Hän tosin on jo jakamassa tulevat tuototkin ”isotuloisille ja suuryrityksille”.  Parempi siis, että ollaan köyhiä ja kipeitä, niin ei mikään taho pääse hyötymään säästöjen tuomista euroista."


Kuinka voit väittää, että kuntien vähentäminen ei liity vallitsevaan säästö -ja leikkauspolitiikkaa.
Jatkuvasti oikeisto paasaa julkisensektorin liian isoa kokoa. Myös kunnallistenpalveluiden tuottaminen närästää yksityistäpääomaa. Kuntien yhdistämisellä tavoitellaan isompia palvelumarkkinoita.  

Etkö ole seurannut miten on käynyt lähialueen kunnissa kun on kuntiayhdistetty isommiksi  
yksiköiksi. Kouluja lopetettu sekä keskustoihin rakennettu jättikouluja ja myös syrjäseudulta ovat palvelut loppuneet.

Sehän on selvä, että kuntien yhdistämiset tuovat rahaa, koska talous on nykypolitiikassa etusijalla palvelujen saatavuuteen nähden.

Toisaalta kuntienyhdistämiset jättikunniksi tuo yksityiselle pääomalle bisneksenteko mahdollisuuksia. Kapitalistit ovat valitelleet palvelumarkkinoiden pienuutta jo pitkään.

Itellan toiminta kuvaa hyvin talouden tärkeyttä saatavuuteen nähden. Uusliberalistiseen ajatteluun ei kuulu ihmisten palvelu. Vaan ihmiset palvelevat itse itseään.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 30. 08. 2010 19:07
Tietyt tahot haluavat leikata julkisia palveluita ihan riippumatta siitä tapahtuuko kuntafuusioista vai ei. Minä en voi nähdä, että kuntafuusioiden päämäärä olisi palveluiden leikkaaminen, vaan ihan päinvastoin. Tiukka kuntatalous pakottaa yhä enenevässä määrin yhteistyöhön, jotta palvelutaso nimenomaan voitaisiin säilyttää.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 02. 09. 2010 20:08
Yleisradio päätti olla jatkamatta Venäjän-avustajansa Antero Eerolan työsopimusta kokoomuksen painostuksesta. Kuuluuko demokratiaan ja sananvapauteen sekä riippumattomaan yleuisradiotoimintaan se, että yksi puolue ja/tai ministeri saa sanella valtion yleisradioyhtiölle sen, kuinka edullista tai epäedullista uutisointia kyseisestä puolueesta tai sen edustajista välitetään? Vai onko kyseessä pikemminkin yksi askel kohti totalitarismia? Hyväksymmekö sen, että kokoomus romuttaa sananvapauden.

http://www.youtube.com/watch?v=0pCVnyLp26c&feature=player_embedded
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 03. 09. 2010 20:08
Olisiko aika palata Kekkosen linjoille

"Kekkonen oli kova äijä! Oikea valtiomies henkeen ja vereen! Nykyään ei ole enää valtiomiehiä. On vain pintakiiltoisia ja tyhjänpäiväisiä poliitikon planttuja. Kekkonen ei koskaan antanut valtaa Kokoomukselle."

Nämä päivät sattuvat aikaan, jolloin kokoomuksen kellokaat typerehtivät Venäjä-lausunnoillaan.
Kekkosen aikana ei kokoomus riehunut ulkopolitiikassa kuten se nyt tekee.

Oli suomen kansan onni, että natsilaisuuden jälkeen maaha saatiin Kekkosen kaltainen henkilö maan johtoon. Mutta jatkuvuutta ei Kekkosen pois menon jälkeen löytynyt.

Oikeistodemari Koivisto astui Kekkosen saappaisiin, jotka olivat aivan liianisot hänelle. Tämä johtikin sitten siihen, että sotapuolue kokoomus nousi sotasyyllisyys alemmuudestaan valtaan.
Nyt kokoomus ja valtaoikeisto hakee yhteistyötä juuri niistä, joita Kekkonen piti erityisen vaarallisina maamme turvallisuudelle.

Kekkoslaisuus on rauhanpolitiikkaa sodan politiikaa vastaan. Tässä kokoomus on lähenyt juuri päinvastaiselle ristiretkelle. Osallistuminen Naton Afganistanin sotaan ja on viemässä Suomea Natojäsenyyteen.
Toisaalta Suomi ei ole enää urheilunkaan suurvalta. Joten siinäkin Kekkosen linjaa ja esimerkkiä tarvitaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 04. 09. 2010 09:09
Suomalainen rahanvalta on nyt voimansa tunnossa

Pääoikeistopuolueet keskusta ja kokoomus ovat menossa yhteiseen sopimukseen toiselle äänestyskierrokselle presidentinvaaleissa 2012.
Tätä uutisoivat oikeistolaiset mediat mutta hyvin pienin otsikoin, kai sitä yritetään peittää tai jopa hävetä, että kansa ei huomaisi tulevaa rahavalan huijausta. Onhan kokoomus ratsastanut työväentunnuksilla ainakin nyt kaksissa vaaleissa.

Tulevissa eduskuntavaaleissa oikeistoon lukeutuvat perussuomalaiset aikovat ratsastaa myös työväenpuolueella, mutta ilman sosialismia. Ratsastihan itse Adolf Hitlerkin samalla teemalla mutta sen tuloksena oli koko maailmaa koskettanut tuhoisa sota. Siinä sodassa oli myös suomalainen oikeisto yhteistyössä Hitleriläisen työväenpuolueen kanssa.

Tänään edelleen Pohjalaisen pääkirjoitustoimittaja Peltokangas jatkoi eläkeasioiden yhteydessä Neuvostoliiton-Venäjän ja sotien jälkeisten hyvien naapuruussuhteiden nakertamista. Samoin toimittaja onnitteli tässä hengessä edesmennyttä presidenttiämme Urho Kekkosta hänen 110 vuotis-päivänään. Suomen ja Neuvo-Venäjän yhteistyöpolitiikka sotien jälkeen sai tässä yhteydessä myös kuraa kasvoilleen.

Toisaalta katkeruuden kokoomuksen osalta ymmärtää sitä taustaa vasten, että puolue oli paitsiossa sotarikollisuutensa ja epäluotettavuutensa johdosta kymmeniä vuosia. Siitä piti huolen Urho Kekkonen ansiokkaalla tavalla.

Nyt kun ei ole maassa isäntää mutta on kylläkin emäntä, joka onneksemme ei ole rähmällään oikeistovaltaa ja on pitänytkin hyviä naapuruussuhteita yllä Venäjäänkin. Mutta koko oikeisto on siitä huolimatta aloittanut hyvien naapuruussuhteiden mustamaalaamisen.

Tätä pitäisi nyt koko vasemmiston miettiä ja sitä mukaa valmistautua tuleviin presidentin vaaleihin.
Kenenkään ei pidä monopolisoida vasemmistoa ”vasemmalla”, vaan koko liike nyt yhteiseen politiikkaan oikeistolaisuutta ja rahanvaltaa vastaan.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 05. 09. 2010 09:09
Lapsellista juoruilua henkilökohtaisilla asioilla

Tänään edelleen kokoomuksen lehti Pohjalainen jatkoi Urho Kekkonen henkilön mustamaalaamista hänen 110 vuotisjula päivänään. Päätoimittaja juoruili Kekkosen viimeisestä kalamatkasta Islannissa.
Me kaikki ihmiset vanhennumme ja sairastumme, se on luonnollista myös sellaisille suurmiehille kuin oli Urho Kaleva Kekkonen.

Heiskasen juttu oli sitä roskalehtien kirjoittelua kuka kellekkäkin on lähettänyt viestejä.
Tai kuka minkäkinlaisia rikoksia on tehnyt, Matti Nykänen mm. Eli sitä henkilöpolitiikkaa, jossa ei
suuret linjat maan politiikkassa tule esille. Tällä kokoomus ja oikeastaa koko oikeisto ratsastaakin nykyään, toiset tietoisesti ja toiset tietämättään. On vain henkilöitä ja heidän mielipiteitään ei suurta linjajakoa oikeistoon ja vasemmistoon. Eikä varsinkaan työn ja pääoman välistä etujen vastakkaisuutta.

Kokoomus ei tietenkään muistele sitä politiikkaa mitä Kekkosen Suomessa toteutettiin. Eikä myöskään sitä mitkä puolueet ja järjestöt olivat Kekkosen tukena.

Kokoomus oli pääorganisoija 1930 luvun oikeistoriktatuurin aikaan Suomessa, joka sitten huipentui  
yhteiseen sotaan natsisaksan kanssa. Puolueella oli erilaisia ala ja piilo-organisaatioita käytössä. Kuten suojeluskunnat, lottajärjestöt ja työntajapuolella olleet lakkojen murtamiseen keskittyneet järjestöt ja rahaa toimintaansa keränneet säätiöt mm. Puolueella oli myös vahva asema virkakoneistossa ja tietenkin sotalaitoksessa.

Varsinkin kokoomukselle Kekkonen oli presidenttinä ollessaan luja kuin kallio ja piti puolueen ulkona poliittisesta vallasta. Hän ajoi ystävyydenpolitiikkaa naapurimaihin, kuten Neuvostoliittoon. Kekkonen halusi myös selvittää sotiin johtaneita poliittisia syitä ja tässä suurenrahan puolue kokoomus oli tarkkailun alla.

Urho Kekkosen, maalaisliiton (keskusta), vasemmiston ja siitä erityisesti kommunistien panos harjoitettuun politiikkaan koko maan osalta oli vahva. Erityisesti rauhanpolitiikalla oli iso vaikutus  
ulko -ja sisäpoliitikassa. Yhteinen tahto oli ei koskaan enää saa maamme lähteä sotaseikailuihin.

Maamme teollisuus monipuolistui sotien jälkeen ja siinä isona apuna oli hyvät suhteet Neuvostoliittoon.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 06. 09. 2010 19:07
Porvarinhahmo on levinnyt koko yhteiskuntaan

Keskiluokka on työn ja pääoman rajapinnasta siinnyt hahmo tai syvälle ulottuva asennekulttuuri.
Hahmo on tietenkin porvarinhahmo, jonka tunnusmerkkejä ovat yksityisomaisuuden ehdoton arvostus, kyynisyys, negatiivinen aikakäsitys (aika niukkana resurssina), kyvyttömyys luoda uutta ja samanaikainen kyky mukautua ja totella, tuonpuoleisuuden (työn”sitten aikanaan” tuomien palkintojen) tavoittelu, sekasortoisen luonnontilan pelko, alempiarvoisten, kyykyttämisen tai orjuuden hyväksyminen, laskelmoivuus ja rationalisuuden korostaminen.

Myös pakonomainen yrittäjyyden korostus kuuluu porvarinhahmoon.

Siksi on niin pitkään hoettu, että ”luokkia ei ole” tai olemme kaikki keskiluokkaisia”: se johtuu porvarin hahmon leviämisestä kaikkialle yhteiskuntaan. Meistä jokainen on jollakin tavalla porvari.
Asenteemme ovat ainakin jollain tavoin laskelmoivia, kyynisiä ja tottelevaisia. Tämä ei muuta miksikään sitä, että kapitalistinen yhteiskunta on väistämättä luokkayhteiskunta.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 17. 09. 2010 21:09
Tällä kertaa ihan porvarillinen Helsingin Sanomat kyseessä, mutta kolumni on hyvä ja ajankohtainen: "Työläinen on pois muodista".

http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/Ty%C3%B6l%C3%A4inen+pois+muodista/1135260116218
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 18. 09. 2010 09:09
Oikeisto ja vasemmisto vaaleissa

Ruotsissa on ihan oikeasti vaaleissa vastakkain vasemmisto ja oikeisto. Siellä myös äänestetään puoluetta ei siis henkilöä kuten suomessa. Näin tulee vaaleissa selvä jako työhön (työläinen) ja pääomaan (kapitalisti) esille. Työläisten edunvalvoja on poliittisella tasolla vasemmisto, ay-liike ja koko työväenliike.

Taas kapitalistien edunvalvoja on oikeisto ja koko rahavallan organisaatio. Mutta kapitalistien etuja ajaa myös valtiovalta, joka on kapitalistisen yhteiskunnan selkäranka. Valtiovallan valtavälineitä ovat myös lääninhallinto ja kunnallinen organisaatio. Näiden kaikkien elinten poliittisesta vallasta käydään vaalit yhtä aikaa Ruotsissa.

Ruotsi on kapitalistinen maa kuten Suomi. Näin ollen oikeistolaisuus näkyy esimerkiksi mediassa ja totta kai rahavalta, myös sitä kautta keskustelua ohjaa etujensa mukaisesti yhteiskunnassa.
Toisaalta yleisessä mielipiteessä myös Ruotsissa korostuu henkilökeskeisyys ja sitä kautta puolueet jäävät taustalle.

Toisaalta omien kokemuksien kautta Ruotsissa käydään aivan erilaista keskustelua politiikassa kuin suomessa. Ruotsissa käydään myös vaalien välillä poliittista keskustelua, eikä sisältö ole kokoomuslaista ”asiantuntija” keskustelua, joka sopii kaikille.

Konsensus politiikka oli sitä mitä suurimmassa määrin. Se oli rahavallan taitava
prosessi, jolla vasemmistosta noukittiin yhteistyökykyiset henkilöt valtaeliittiin. Mutta samalla myös koko työväenliike alkoi toimia väärinpäin, siis ylhäältä alaspäin. Mikä on murentanut hajalle yhteisöllisentoiminnan koko työväenliikkeestä. Jäsenet ja kannattajat ovat vetäytyneet tai jääneet pois liikkeen toiminnasta ja tilaisuuksista.

Ruotsissa on sosiaalidemokraattinen puolue ollut vallassa pitkään ja sitä kautta sille on käynyt samoin kuin suomalaisille vasemmistopuolueille. Siitä on sitä kautta muodostunut elitistinen puolue, joka on kasvanut erilleen aatteistaan, ideologiastaan, jäsenistään ja kannattajistaan.

Myönteistä on nyt se, että nyt heille kelpaa koko vasemmiston ja vihreiden yhteistyö.

Vasemmistoa ei siis voi hallita eikä ylläpitää oikeistolaisittain. Sitä ei voi ylläpitää siten, että se on vain valtaeliitin vallan väline, jota äänestetään vaaleissa. Vasemmisto on kapitalistisen valtaeliitin vastavoima kapitalistisissa yhteiskunnissa, kuten ovat Suomi ja  Ruotsi. Tähän tehtävään ovat aikoinaan työläiset koko liikkeen perustaneet.

Vasemmistolaisen liikkeen henki ja toiminnan sisältö tulee olla työläiset (toimihenkilöt) ja  koskettaa heitä koko elinkaaren ajan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 23. 09. 2010 04:04

"Neuvostoliitosta puuttui yksinomaan ydinturvallisuusvalvontaan erikoistunut viranomainen ja väestönsuojelun toteutus oli suurelta osin myöhässä,

 Tapahtumista ei tiedotettu Neuvostoliiton sisällä eikä päästöille altistuneille muille valtioille. Kansalaisia ei kehotettu suojautumaan edes hyvin yksinkertaisin toimin kuten sulkeutumalla asuntoon siksi, kunnes ilmaan päässeet radioaktiiviset aineet kulkeutuvat tuulen mukana pois.

Monien mielestä suomessa nämä asiat olivat kunnossa. Totuus kuitenkin oli että silloinen sisäministeri Kaisa Raatikainen SDP, (vaikka hän sai itse tiedon välittömästi ruotsista, silloin kun laskeuma saapui Ruotsin ilmatilaan) vaivautui vasta kolmen päivän kuluttua kertomaan, maatamme uhkaavasta ja maassamme tapahtuneesta laskeumasta.

Kansalaisilla ei näin ollen ollut mitään mahdollisuuksia suojata itse itseään säteilyltä. Kun vielä pahaksi onneksi oli mitä kaunein kevät ilma. Olivat kaikki ihmiset ulkoilemassa ja haravoimassa puutarhojaan.

Tämä oli sitä sosiaaliremokraattista vastuun kantoa parhaimmillaan. Niin kuin ei ihminenkään hevillä muutu, ei muutu sosiaaliremokratiakaan suomessa, sen väri vain on vaihtunut sinivihreäksi.

Vaikka Hertta ja hänen läheiset kirjoittaja ystävänsä eivät tästä pidä, niin sanon että suomesta puuttuu edelleen poliittinen oikeisto.  Talousjärjestelmä ja politiikka eivät ole sama asia.  Mutta yhä enemmän sellaisessa harhassa suomalaiset elävät. Kiitos! sosiaaliremokraattisen perintömme.



Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 23. 09. 2010 21:09
Vasemmistopuolueet menettävät vaaleissa ääniä oikeistopopulisteille

Populistiset liikkeet valloillaan koko euroopassa. Oikeastaan vain Etelä-Amerikassa vasemmistopuolueet ovat nousseet valtaan ja näin tehneet lopun uusliberalistisesta politiikasta.

Kun on kysymys oikeistolaisesta populimista, niin sitä myös oikeistolainen media tukee.

Vasemmistopuolueet ja ay-liike ovat vieraantunut työväestöstä, heidän ongelmistaan ja ajautunut näin elitistiselle harhapolulle. Työväenliikkeen yhteisöllisyys on nyt vakavassa kriisissä.

Vasemmistopuolueet ovat myös mainostoimistojen tuottamien ohjelmien ja pinnallisten iskulauseiden äänitorvia. Kun vasemmiston tulisi olla työläisten äänitorvi.

Vasemmisto voi saada uudelleen työväestön luottamuksen, kun se palaa juurilleen työväestön  pariin. Vasemmiston pitää olla työläisten etujen ajaja koko heidän elinkaarenajan.

http://areena.yle.fi/video/1298884
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 25. 09. 2010 09:09
Sirkushuveja ja lohdutusta köyhille

Pääoikeistopuolueen Kokoomuksen kansanedustajaehdokas Mäntymaa houkutteli tänään Pohjalaisessa Vaasalaisia hänen ja kokoomuksen taakse.

Kevyet ovat puolueen ehdokkaan visiot valtakunnanpolitiikkaan. Aivan kuin Mäntymaa olisi menossa missikisoihin (Kuinka hieno kaupunki Vaasa)! Samaan aikaan kun hyvinvointi yhteiskunta jatkaa murenemistaan, köyhyys lisääntyy, ihmiset velkaantuvat, yhteiskunnalliset palvelut ovat syvässä kriisissä.

Hän korosti mm. itsestään selviä asoita, kuten Yliopistokaupunki, vientiteollisuutta, Vepsu, Sport.
Vepsusta ja Sportista ei todellakaan ole apua tämän ajan kurjimuksessa eläville ihmisille.
Korkeintaa sirkushuveja köyhyyden lievittämiseen ja rikkaille viihdettä lihapatojen ääreen.

Tottakai hän kehui myös puoluettaan kokoomusta, kun tämän puolueen eliitti oli vierailulla Vaasassa ja lopuksi myös lehteään Pohjalaista.

Kirjoituksessa tuli hyvin esiin kokoomuksen nykyinen ”ei poliittinen linja”, jolla ihmisiä houkutellaan kokoomuksen kannattajiksi. Tähän tehtävään sopii kuin nyrkki silmään poliisimies Mäntymaa. Tässä yhteydessä tulee mieleen, kun maalla rikkaat äveriäät lahjoittivat mökkiläisten lapsille joulumuruja. Näin ovat nämä suurenrahan edustajat kautta aikain houkutelleen köyhiä ja peitelleen rosvomaisuuttaan.

Tässä nykyisessä oikeiston propagandassa, olisi mallia vasemmistolle työläispolitiikan esiin nostamiselle, oikeistolaisen hömpän tilalle.

Vasemmiston ja koko työväenliikkeen tehtävä on, joka tilanteessa olla omalla työllään elävien kansalaisten tukena ja turvana. Vasemmiston tulee myös pitää yllä jatkuvasti tarinan kerrontaa työväenliikkeestä ja työläisten arkisesta elämästä. Siis pitää yllä liikkeen perinnettä, jota ei oikeistolaisen median kautta voida tietenkään hoitaa ja kertoa siitä uusille sukupolville.


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 25. 09. 2010 19:07
Kokoomuksen kansanedustajaehdokas Mäntymaa houkutteli tänään Pohjalaisessa Vaasalaisia hänen ja kokoomuksen taakse.

Kevyet ovat puolueen ehdokkaan visiot valtakunnanpolitiikkaan. Aivan kuin Mäntymaa olisi menossa missikisoihin (Kuinka hieno kaupunki Vaasa)!

Kerrankin voin olla samaa mieltä Reinon kanssa. Kuvaelma ehdokkaan statuksesta oli niin mainio että purskahdin nauruun.

Tosin olen samaa mieltä täysin eri syistä. Ehdokas ei edusta millään tavalla oikeistolaisia periaatteita. Ohjelma oli kuin suora kopio kiljavan oppikirjoista. Nukkuvien puolueeseen ei näillä eväillä vaikuteta ja juuri siellä on ne äänestäjät jotka uskoivat porvaririntamaan.

Näenkin Kokoomuksen lähinnä varmistelevan vain vallassa pysymistä,  tekemällä mahdollisimman hyvin sosiaalidemokraattista politiikkaa. Kolmikantaa, ympäristöveroa maaseutusuomeen ja muut verot päälle. Ei oikein vapauttavalta tunnu tavallisista veronmaksajista.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 26. 09. 2010 12:12

Nukkuvien puolueeseen ei näillä eväillä vaikuteta ja juuri siellä on ne äänestäjät jotka uskoivat porvaririntamaan.


En enää tällä kertaa viitsi puuttua OW: n mielipiteisiin suomalaisten puolueiden ”sosiaalikremokraattisesta” luonteesta.

Puutun yllä lainattun väittämään, jota ei tue mikään tutkimus. Päinvastoin porvarit ovat aina olleet ahkerimpia äänestäjiä. Nukkuvien puolueeseen kuuluvat perinteisesti työläiskaupunginosien potentiaaliset vasemmiston äänestäjät.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 01. 10. 2010 21:09
”Venäjän historian dosentti Arto Luukkanen esitti Huomenta Suomen haastattelussa, että venäjästä voitaisiin tehdä Suomeen kolmas kotimainen kieli. Tällöin venäjän voisi valita esimerkiksi Itä-Suomen alueen kouluissa ruotsin sijasta. Taustalla on Luukkasen mukaan se tosiseikka, että venäjää tarvittaisiin Itä-Suomessa monin paikoin enemmän kuin ruotsia.”

Hyvä ehdotus ja ei muuta kuin toimeen. Tämä vahvistaisi mukavasti naapuriyhteistyötä ja toisi pienelle Suomelle uusia mahdollisuuksia.
 
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/09/1187123
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 01. 10. 2010 22:10
”Venäjän historian dosentti Arto Luukkanen esitti Huomenta Suomen haastattelussa, että venäjästä voitaisiin tehdä Suomeen kolmas kotimainen kieli.
Hyvä ehdotus ja ei muuta kuin toimeen. Tämä vahvistaisi mukavasti naapuriyhteistyötä ja toisi pienelle Suomelle uusia mahdollisuuksia.
 
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/09/1187123
Meillähän tästä NAAPURIyhteistyöstä on mukavasti kokemuksia.
Desantti Luukkanen on kyllä jäljillä, mutta ei sentään kolmatta kotimaista.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 05. 10. 2010 17:05
Lähikuntien yhdistäminen Seinäjokeen ei katkaisut säästöpolitiikaa

Suur Seinäjoen kaupunki ei saanut säästettyä tänä vuonna sijaismäärärahoistaan ja vaatii tai pyytää henkilöstöltä lainaksi vuoden 2011 lomarahoista puolet.

Samaan aikaa kaupunki antaa tukea lentoyhtiölle. Valtaeliitti yrittää saada aikaan sopimuksen henkilöstöjärjestöjen kanssa lomarahojen lainaamisesta, paikallista konsenssuspolitiikkaa.
Sopimuksella sidottaisiin myös poliittisten päättäjien valtuutettujen kädet lomarasäästöihin.

Talous on tunnetusti nykyisessä oikeistolaisessa politiikassa pääasia ja vasta sen jälkeen tulevat asukkaiden palvelut. Säästöillä tehdään tulosta rahaa kunnissa kuten (Nokiassa) ja muissa suuryrityksissäkin. Julkisella sektorilla säästöt tarkoittavat, että isotuloisilta voidaa laskea veroja ja Nokiassa taas lisää rahaa osakkeenomistajille.

Seinäjoki on yksi esimerkki siitä, mitä kuntien yhdistäminen tuo tullessaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 05. 10. 2010 20:08

Nukkuvien puolueeseen ei näillä eväillä vaikuteta ja juuri siellä on ne äänestäjät jotka uskoivat porvaririntamaan.


En enää tällä kertaa viitsi puuttua OW: n mielipiteisiin suomalaisten puolueiden ”sosiaalikremokraattisesta” luonteesta.

Puutun yllä lainattun väittämään, jota ei tue mikään tutkimus. Päinvastoin porvarit ovat aina olleet ahkerimpia äänestäjiä. Nukkuvien puolueeseen kuuluvat perinteisesti työläiskaupunginosien potentiaaliset vasemmiston äänestäjät.


OW on oikeassa, että puolueet ovat ”sosiaalidemokratisoituneet” ja erityisesti kokoomus ratsastaa juuri sillä teemalla. Kokoomus on ainakin kaksissa vaaleissa, jopa esiintynyt ”työväenpuolueena” ja se on tuonut myös ääniä vaaleissa. Ruotsissa kokoomus oli jo mennä ohi sosiaalidemokraatien.

Tässä tuleekin sosiaalidemokrattien nykyinen visainen ongelma, johon he eivät ole kyenneet vastaamaan. SDP pääsisi eteenpäin vain vasemmistolaistamalle poliitisen toimintansa ja erottumalla selvästi oikeistosta. Mutta sekään ei heti palauttaisi kansan luottamusta mikä näkyi Ruotsin vaaleissa.

SDP oleminen mukana oikeistolaistapolitiikka tekevissä hallituksissa on vienyt kansanluottamuksen puolueeseen. SDP:ltä tarvitaan nyt konkreettisia poliitisia tekoja, jotka palvelevat omallatyöllään elävää kansaa.
Rakennusliitossa ovat Vasemmistoliito ja SDP:n päättäneet muodostaa yhteisen ns. epäpoliittisen vaaliliiton,
Tämä jos mikä kertoo siitä aatteettomasta tilasta missä vasemmistolainen politiikka on nykyään.
Se tuo lisää mahdollisuuksia edellee oikeistolaiselle perussuomalaisten puolueelle edetä työpaikoilla.
Mutta myös oikeiston pääpuolueelle kokoomukselle, jonka asiantuntija ja epäpoliittinen linja saa tukea Rakeenusliiton epäpoliittisista vaaleista.

On todella surkeaa seurata nykyisen työväenliikkeen valtaeliitin vieraantumismenoa työläisistä ja työväenaatteesta.




Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 05. 10. 2010 20:08
OW on oikeassa, että puolueet ovat ”sosiaalidemokratisoituneet” ja erityisesti kokoomus ratsastaa juuri sillä teemalla. Kokoomus on ainakin kaksissa vaaleissa, jopa esiintynyt ”työväenpuolueena” ja se on tuonut myös ääniä vaaleissa. Ruotsissa kokoomus oli jo mennä ohi sosiaalidemokraatien.

Tässä tuleekin sosiaalidemokrattien nykyinen visainen ongelma, johon he eivät ole kyenneet vastaamaan. SDP pääsisi eteenpäin vain vasemmistolaistamalle poliitisen toimintansa ja erottumalla selvästi oikeistosta. Mutta sekään ei heti palauttaisi kansan luottamusta mikä näkyi Ruotsin vaaleissa.

En minäkään ole kovin paljon eri mieltä siitä, etteivätkö esimerkiksi kokoomuslaiset olisi tulleet tietyissä asioissa iholle. Toisaalta aina löytyy joku susannakoski, joka muistuttaa kokoomuksen todellisesta linjasta.

Lainaan tässä Iltalehden pakinoitsija Aarno Laitista, joka toteaa että porvarit ovat alkaneet pitää Pohjoismaista sosialidemokraattien luomia hyvinvointivaltion perusteita hyväksyttävinä ja itsestäänselvyytenä. Ymmärtääkseni sosialidemokraattien pitäisi olla tyytyväisiä, jos vaikkapa kokoomus on alkanut ajamaan asioita, jotka ovat aina olleet tärkeitä demareille.
http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2010/09/27/kahden-sortin-demareita/

Quote
Rakennusliitossa ovat Vasemmistoliito ja SDP:n päättäneet muodostaa yhteisen ns. epäpoliittisen vaaliliiton,
Tämä jos mikä kertoo siitä aatteettomasta tilasta missä vasemmistolainen politiikka on nykyään.  

Mitä olen aikaisemmin lukenut näitä nykykommunistien (Kolmonen multipersoonoineen) kirjoituksia, on sävy ollut että pois puoluepolitiikka ja tilalle aito työväestön etuja ajava riippumaton ay-liike. Nyt kun sellaiseen yritetään mennä Rakennusliitossa, ei sekään syystä tai toisesta kelpaa. Vanhaa kulunutta sanontaa lainatakseni: väärin sammutettu.
Itse en jaksa kylläkään uskoa, etteikö Raksassa poliittinen taustapeli jatkuisi yhteislistoista huolimatta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 14. 10. 2010 21:09
Äärioikeistopuolueen ulosliputtaminen ei saanut virkamiehen kannatusta

Ruotsi rajoittaa demokratiaa, kirjoitti tänään Pohjalaisessa puolustusminmisteriön viestintäjohtaja Jyrki Iivonen. Ruotsin viimeisissä vaaleissa hallitusoikeisto ei saanut enemmistöä parlamenttiin, kun se ei hyväksynyt Ruotsindemokraatteja hallituskumppaniksi. Pääoikeistolla ei kantti kestänyt ottaa mukaan parlamentiin nousutta natsipuoluetta.

Iivonen selvästi suhtautui myönteisesti natsipuolueseen, kun  totesi sen demokratiaan sopivaksi ja että maahanmuuttoakaan ei Ruotsindemokraatit ihan kaikelta osin vastusta.

Ruotsindemokraatien joukossa on aikoinaan suomesta muuttaneita ja Iivosen mukaan tämä aiheuttaa sen, että äärioikeistopuolue suhtautuu työperäiseen maahanmuuttoon myönteisesti.

Iivonen kritisoi vahvasti sitä, että kaikki muut puolueet ovat sulkeneet Ruotsidemokraatit yhteistoiminnan ulkopuolelle. Iivonen toteaa myös, että kukaan ei ole väittänyt, että uusi natsipuolue toimisi lain vastaisesti.

”Suomessa ei ole vastaavaa nähty sitten Lapuan liikkeen loiston päivien toteaa Iivonen”. Lopuksi Iivonen ottaa malliksi suomen konsenssunpolitiikan, johon ovat kaikki puolueet sopeutuneet. Eli asioita on hoidettu ilmanpolitiikkaa ja  talvisota hengessä!
Totta on, että Suomessa maan asioita hoitaa kokoomuslainen ja SDP läinen valtaeliitti, johon liittyy virkakoneisto. Nämä ovat siis vuorotelleen maan hallituksissa Urho Kekkosen poismenon jälkeen.

Iivosen kirjoituksesta paljastuu se politiikan ”epäpoliittisuus ja vasemmisto oikeisto akselin peittäminen” mistä onkin nyt tullut Suomalaisen parlamentarismin iso ongelma, josta myös kansantyytymättömyys puolueisiin kertoo omaa kieltään.
Tällä peitetään myös maan todellinen rahanvalta. Suomessa on vain henkilöitä Lipposia, Viinasia, Ahoja, Vanhasia ja Kataisia ym... ja puolueet vain kirjaimia vailla ideologiaa ja aatetta.

On aika palata kansanvaltaa ja kansanliikkeeseen, joka alkoi vuoden 1945 jälkeen maatamme rakentamaan sodanraunioista hyvinvointivaltioksi.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 15. 10. 2010 04:04


Iivosen kirjoituksesta paljastuu se politiikan ”epäpoliittisuus ja vasemmisto oikeisto akselin peittäminen” mistä onkin nyt tullut Suomalaisen parlamentarismin iso ongelma, josta myös kansantyytymättömyys puolueisiin kertoo omaa kieltään.
Tällä peitetään myös maan todellinen rahanvalta. Suomessa on vain henkilöitä Lipposia, Viinasia, Ahoja, Vanhasia ja Kataisia ym... ja puolueet vain kirjaimia vailla ideologiaa ja aatetta.



Oikein hyvä yhteenveto Reinolta. Tämä rahan valta josta myöskin mainitset on koskematonta siksi että sitä suojataan kolmikantamenettelyn avulla. Se on sekä yksityistä että valtiollista rahanvaltaa, jota markkina ei kosketa samalla tavalla kuin puhtaassa kapitalismissa.

Tästä samasta asiasta johtuu myöskin se että kansalaisia voidaan velkaannuttaa,  vastoin heidän omaa tahtoaan. Tämän mitallin toisella puolella on ns.saavutetut edut varhainen eläköityminen ja ylimitoitetut eläkkeet todelliseen globaaliin markkinaan nähden. Suomennettuna tämä tarkoittaa että kaalimaatamme vartioi pukki.  Se on syönyt jokaisen kaalimme. Lisäksi se on syönyt jo pitkään lainakaaleja.

Ei kansalaisen asema parane,  jollei politiikka ja aatteet palaudu puolueisiin. Tarvitaan terve Oikeisto, mutta myöskin vasemmiston valtiolle ja virkakunnalle ulkoistama poliittinen työ,  täytyy palauttaa kansalaisille. 
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 15. 10. 2010 07:07
Iivosen kirjoituksesta paljastuu se politiikan ”epäpoliittisuus ja vasemmisto oikeisto akselin peittäminen” mistä onkin nyt tullut Suomalaisen parlamentarismin iso ongelma, josta myös kansantyytymättömyys puolueisiin kertoo omaa kieltään.

Oikein hyvä yhteenveto Reinolta.
----     ----    ----    ----
Ei kansalaisen asema parane,  jollei politiikka ja aatteet palaudu puolueisiin. Tarvitaan terve Oikeisto, mutta myöskin vasemmiston valtiolle ja virkakunnalle ulkoistama poliittinen työ,  täytyy palauttaa kansalaisille. 

Hurraa  - ääripäät vasemmalta ja oikealta ovat löytäneet toisensa. Vallankumouksellinen kommunismi ja äärioikeistolainen aatemaailma paiskaavat kättä. Molempien ihanteissa kangastelee ilmeisesti yhteiskunta, missä vastakohdat ruokkisivat toisiaan ja näin myös oman aatemaailman kannatus vahvistuisi.  Myös kolmikantainen asioiden valmistelu ja muu kompromissihakuinen politiikka loppuisi saman tien.

Toki olen itsekin sitä mieltä, että esimerkiksi eduskuntavaaleissa aatteilla tulisi olla henkilöitä suurempi merkitys äänestyspäätöstä tehtäessä. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on kuitenkin sen verran kehittynyt, että ei yllä olevien kirjoittajien toiveet jatkuvasta vastakkainasettelusta voi toteutua. Nykyään meillä ollaan eri puolueissa (onneksi) monista keskeisistä asioista samaa mieltä, vaikka toki erojakin löytyy.

Vaikka kansa haluaisi, että puolueet erottautuisivat entistä paremmin toisistaan, mikään ei viittaa siihen että näitä ääripäitä oltaisiin haikailemassa. Meillä ei yksinkertaisesti löydy kannatusta Kolmosen edustamalle kommunismille tai OW: n toivomalle uudelle entistä oikeistolaisemmalle puolueelle.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 23. 10. 2010 08:08
Oikeistolainen säätiö ja mustatlistat

Vuonna 1973 Helsingissä perustivat suurten pankkien, vakuutusyhtiöiden ja teollisuusyritysten johtajat sekä yliopistomiehiä, poliitikkoja ja muita vaikuttajia Vapaankoulutuksen tukisäätiön.
Pääpontimena säätiönperustajilla oli vasemmiston etenemisen pysäyttäminen.

Säätiö alkoi saada rahoitusta Sotavahinkosäätiöltä. Myös STK ja Max Jakobsonin johtama Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA antoi sille runsaasti tukea. Hankkeeseen upposi vuosittain satojatuhansia markkoja.

Säätiö toimi julkisuudelta piilossa, kuten nykyinen oikeistokin osaksi toimii politiikkansa osalta.
Joku onkin sanonut, että maahan tarvitaan ihan oikeasti oikestolainen puolue.

Säätiön toimesta oli kartoitettu valtionhallinnon  korkeimpien virkasmiesten puoluekannat.
Myös muita hallinonalojen virkamiehiä listattiin, lähes 700 nimeä.
Säätiö perusti myös oman salaisen värväys-, urkinta-ja tiedusteluverkoston, joka laati mustat listat epäilyttävistä opettajista, virkamiehistä ja tutkijoista sekä värväsi urkkijoiksi halukkaita.

Yksi säätiön myyristä oli myöhemmin Jyväskylän kaupunginjohtajaksi valittu Markku Andersson (kok). Tavoitteena oli demokratian – ja kansalaiskasvatuksen sekä kouludemokratian ja kouluneuvostojen poistaminen, yhteiskuntaopetuksen minimoiminen, opetussisältöjen, tukimuksen ja opettajakoulutuksen oikeistolaistaminen, tulosjohtamisen lisääminen, yksityiskoulujen puolustaminen jne.
Tekosyy oli sosialististen mallien tunkeutuminen kouluihin.
Säätiötä johti ydinryhmä, joka kokoontui Hotelli Tornissa Helsingissä. Kokouslistoilta löytyi Mauri Pekkarinen (kes.), Riitta Uosukainen (kok.) ja Elisabet Rehn (RKP).

Mutta mitäs vanhoja oikeiston salaisa juonia muistelemaan vasemmiston päänmenoksi?

No mutta nyt on paljastunut jo joukko toisennimisiä säätiöitä ja kuppikuntia. Varmaankin kannattaisi tutkia mitä ne oikein puuhaavat?

Velä kun  salaisen säätiön rahoittajana toimineen EVA:n nykyinen johtaja Matti Apunen vaatii toimittajien puoluekannan listaamista. Nyt myös melkein samat poliitikot ovat salaisen säätiön mallinmukaisesti leikanneet koulujen ja yliopistojen määrärahoja ja yksiytyistäneet niitä, istuvat nyt myös päättäjinä.

Jari Leskisen tutkimuksen mukaan Vapaan koulutuksen tukisäätiö ”tuki suurilla summilla” yhteistyöpoliitikkojen vaalityötä, niin samoin on varmaankin sen jälkeenkin tuettu. Eikä kukaan ole myöskään älynnyt kysyä, onko nytkin vaalirahoittajina salaisia säätiöitä.

Salaisen säätiön sisäpiiriin kuuluneet eivät kadu toimintaasa ihmisten urkimiseksi ja syrjimiseksi, päin vastoin ylpeilevät. Kuten Riitta Uosukainen, joka oli sanonut, että siellä eivät kommunistit hilluneet.

Tänään Pohjalaisessa oli myös kolumni, jossa rehtori Raimo Hautanen kehui salaisen säätiön toimintaa, ihmisten urkimista ja syrjimistä. Ilmeisesti rehtorin mielipide asiasta on myös oikestolaisen lehdenlinja.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 23. 10. 2010 14:02
Nyt on menossa luokkataistelun uusivaihe

Ranskan tapahtumat ovat maailmantapahtumia. Ne ovat osa kasvavaa vastarintamielialaa jokaisessa maassa. Euroopassa vastustetaan yhä päättävämmin ankaria toimia, jotka alkoivat kautta mantereen ja kevään velkakriisin puhjettua.

Kreikassa ja Espanjassa on ollut päivän yleislakkoja. Italiassa sadat tuhannet ovat marssineet vastalauseena kurjistustoimille. Nyt Britaniassa valmistaudutaan joukkokampailuun oikeistohallituksen kurjistuspakettia vastaan. Taistelu ei ole myöskään rajoittunut Eurooppaan. Lakkoja on ollut myös Aasian maissa ja USA:ssa.

Avoin konflikti työväenluokan ja valtion välillä nostaa jokaisessa maassa kysymyksen vallasta. Keiden eduksi yhteiskuntaa hallitaan?

Tuotantovälineiden yksityiseen omistukseen perustuva kapitalistuluokan herruus merkitsee väestön yhä surempaa köyhtymistä, demokraattisten oikeuskien hävittämistä ja entistä verisempiä sotilaallisia konflikteja.

Siksi työväenluokan ja tyväenliikkeen on välttämättä nostettava jälleen esiin perimmäinen vaihtoehtonsa, poliittisen vallan haltuun ottaminen, maailmantalouden uudelleen järjestäminen sosiaalisten tarpeiden mukaisesti sekä pankkien ja yhtiöiden diktatuurin lopettaminen.

Toisaalta Perussuomalaiset antavat oikeiston kurjistuspolitiikalle vaarattoman vaihtoehdon suomessa. Perussuomalaiset eivät ole mikään vaihtoehto nykyiselle kapitalistiluokan herruudelle.
Vaan se antaa mahdollisuuden rahavallalle edelleen kiristää komentoaan, mikä voi pahimmassa tapauksessa johtaa uudelleen natsivaltaan.

Vastarintaa löytyy myös maamme ay-liikkeestä, mutta aika hiljaista on sillä taholle edelleen.

”Toimihenkilöunionin puheenjohtajan mielestä epämääräisen kasvusopimuksen sijaan tarvittaisiin selkeämpiä ja konkreettisempia toimia talouden tueksi. SDP-taustainen Rinne uskoo, että isojen puolueiden kyvyttömyys konkreettisiin toimiin nostaa perussuomalaisten kannatusta.
Perussuomalaisten kannatus perustuu Rinteen arvion mukaan siihen, että puolue puhuu asioista oikeilla nimillä ja ymmärrettävästi.”

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/10/tun_rinne_kasvusopimus_jatti_tyourakysymykset_levalleen_2083153.html


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Umpi Luuta on 28. 10. 2010 19:07
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki puhuu postilaista.

http://areena-beta.yle.fi/video/1395649

Hänelle täydet pisteet.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 31. 10. 2010 15:03
Keski-Eurooppa koheltaa oikealle

Suomessa ei ole huomattu medioissa (tai ei ole haluttu huomioida oikeiston voittoja vaaleissa).
Itäeuroopan keskiosan maat suuntautuvat vahvasti oikealle, eikä siinä riitä huomioida äärioikeiston etenemistä.

Vahvasti oikeistolaistunut Unkari ottaa vastaan vuoden 2011 alusta EU-isännyyden.

Tsekin ja Slovakian oikeiston vaalivoitossa taisteltiin vuoden 1989 vallanvaihdon jälkeisen ”demokraattisen” sukupolven äänistä. Populismi on hellä sana kuvaamaan puolueiden ja ehdokkaiden demonisointia Sloveniassa. Oikeiston perustamat neljä uutta puoluetta menestyivät Slovenian vaaleissa. Vaikka niitä herjattiin bisnespuolueiksi. Oikeiston perustamat uudet puolueet ottivat haltuunsa uudet sosiaaliset verkostot ja Facebookin.

Eri suuntiin haarautuneen oikeistopopulismin turvin Tsekissä kolme ja Sloveniassa neljä (oikeastaan kuusi) puoluetta pystyivät yhtynein voimin lannistamaan vasemmiston. Vaikka demaripuolueet keräsivät eniten ääniä.

Nyt oikeistopuolueet tulkitsevat saaneensa valtakirjan tiukkaan uusliberalistiseen ja arvokonservatiiviseen politiikkaan. Avainasemaan päässeet populistiset puolueet tottelevat toistaiseksi.
Tsekin oikeistolla on nyt vahva asema valtionkoneistossa. Näin se voi autoritaarisin ottein betonisoida valtaansa. Ja se etenee ”meillä ei ole vaihtoehtoja”-iskulausein turvin kuten oikeisto hallitus suomessakin.
Tsekissä oikeisto on ryhtynyt nurinkäännettyyn luokkasotaan vähävaraisia vastaan.
Tai kuten suurenrahan puolue kokoomus suomessa populistisesti hyvinvointiyhteskunnan palvelujen puolesta.
Suomessa on hyvin samankaltainen tilanne demokratiassa kuin on osassa itä-euroopan maita. Oikeiston ja vasemmiston vastakkain asettelu on populistisella tasolla ei siis luokkapohjaisella.

Hallitustasolla harjoitetaan samaa uusliberalistista leikkauspolitiikkaa, mutta samalla populistisesti ollaan kansan asialla. Oppositiossa ollaan myös populistisella linjalla ja kuten SDP, joka vielä peesaa Perussuomalaisia.

Positiivinen poikkeus on vasemmistoliiton esitys punavihreästä hallituksesta vaalien jälkeen ja kokoomuksen syrjään työntäminen.

Kirjoitus perustuu osaksi Idäntutkimus julkaisuun 3/2010.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 31. 10. 2010 17:05
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki puhuu postilaista.

http://areena-beta.yle.fi/video/1395649

Hänelle täydet pisteet.


Tässäkin blogissa oltiin kovasti ainakin nyt Asevelikylässä postinpalveujen puolesta. Mutta nyt ei kuulu sitten pihadustakaan edes Asevelikylästä.

Nyt sitten ollaan oikeistohallituksen toimesta antamassa postipalvelujen hoitaminen bisnesfirmolle ja vielä ulkomaisille.

Itellalle jää sitten haja-asutusalueet, joita eivät bisnesvirmat huoli niiden vähätuottoisuuden johdosta. Mutta ne kulut sitten tulevat kansanmaksettaviksi.

Kannattaa kuunnella vasemmistoliiton edustajan puheenvuoro.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 31. 10. 2010 17:05

.

Jotenkin on taas arvattavissa miten tämä tulee menemään

Postin toiminnot myydään puoleen hintaan ruotsalaisille

Vastaavasti tämän kompensoimiseksi ostetaan Saksasta vielä lisää ilmaa

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 31. 10. 2010 19:07


Kannattaa kuunnella vasemmistoliiton edustajan puheenvuoro.


Vasemmiston johtaessa maata,  kerättiin yhteiseen kassaan varoja, valtio vahvistui, oltiin kuulemma rikas kansa.

Mutta kuten aina,  jos jossain on kasassa varoja vähän enemmän,  sinne saapuvat myöskin konnat. Nämä vasemmistolaiset konnat olivat jo olleet hyvin pitkään kasalla, varat hupenivat, 1980-luvun alussa pohja paistoi jo selvästi. Näimpä konnat keksivät että tulevaisuuden varoja ei vielä ole varastettu.

Kolmikantamenettelyllä se onnistui erinomaisesti. Kun kansalainen sai tietää että hänelle kertyy mailman mahtavin eläke, ei hän juuri aavistanut että nekin varat varastetaan. Kun tuollainen epäilys juontui poloiselle mieleen. Hyvän mielen takasi hulvaton velanotto, niin että köyhinkin mökin omistaja tunsi itsensä lottovoittajaksi. Olihan rotankololla kerrankin todellista arvoa.

En oikein jaksa uskoa että varpaan väleistä otsatukkaa myöden veloissa oleva valtio ja yksityinen kansalainen tulee koskaan enään näkemään noita varoja jotka olivat koko ajan vain pelkkä illuusio.

Ainut mikä voi auttaa,  on ottaa valta ja vastuu kansalaisille takaisin,  aivan yksilötasolle konkreettisesti.  Sellaista esitystä ei vain kuulu yhdeltäkään puolueelta. Miksiköhän?  Sylttytehtaasta valitettavasti saa,  vain sylttyä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: ilmarinen on 01. 11. 2010 05:05


Mutta kuten aina,  jos jossain on kasassa varoja vähän enemmän,  sinne saapuvat myöskin konnat. 


OW on oikeassa, 50-luvulla konnat aikoivat siirtää työväestön eläkevarat omalle kannattajakunnalleen ja lähes onnistuivat.



Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Umpi Luuta on 01. 11. 2010 11:11


Mutta kuten aina,  jos jossain on kasassa varoja vähän enemmän,  sinne saapuvat myöskin konnat.  


OW on oikeassa, 50-luvulla konnat aikoivat siirtää työväestön eläkevarat omalle kannattajakunnalleen ja lähes onnistuivat.

Konnat ja konnat. Missä konnat luuraa. Ainakin eläkevakuutusyhtiöt näyttävät voivan paksusti. Eläkeläisistä en ole, tässä suhteessa, niinkään varma.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 01. 11. 2010 14:02


Mutta kuten aina,  jos jossain on kasassa varoja vähän enemmän,  sinne saapuvat myöskin konnat.  





OW on oikeassa, 50-luvulla konnat aikoivat siirtää työväestön eläkevarat omalle kannattajakunnalleen ja lähes onnistuivat.


Oliko tästä kyse :?

"Eero Heinäluoma: Keskusta yritti kaapata eläkerahat"

15.03.2009 13:48, päivitetty 15.03. 13:58   

 "SDP:n entisen puheenjohtajan Eero Heinäluoman mielestä eläkekiistassa oli kyse keskustan yrityksestä kaapata työeläkkeet oman peukalonsa alle.

Heinäluoma sanoo Itä-Savon ja Länsi-Savon haastattelussa, että kyse oli vuoden 1956 toisinnosta. Tuolloin maalaisliiton eli nykyisen keskustan johtama vähemmistöhallitus rahapulassa konfiskoi eli julisti menetetyksi palkansaajien siihen mennessä kertyneet eläkesäästöt. Kansaneläkelaki muutettiin pelkäksi peruseläkkeitä antavaksi järjestelmäksi.

SDP ja ay-liike tulkitsivat operaation tulonsiirroksi työntekijöiltä maaseutuväestölle ja härskinä välistävetona. Siitä seurasi työmarkkinajärjestöjen neuvottelu ja sopimus uudesta työeläkejärjestelmästä.

-Palkansaajat ja työnantajat halusivat, että työeläkkeet eivät tule Kansaneläkelaitoksen haltuun, jotta hallitus ei voi niitä kaapata. Siksi työeläkkeitä hallinnoivat yksityiset eläkeyhtiöt, Heinäluoma muistuttaa"

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1664790

.





Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: ilmarinen on 01. 11. 2010 16:04


Heinäluoma sanoo Itä-Savon ja Länsi-Savon haastattelussa, että kyse oli vuoden 1956 toisinnosta. Tuolloin maalaisliiton eli nykyisen keskustan johtama vähemmistöhallitus rahapulassa konfiskoi eli julisti menetetyksi palkansaajien siihen mennessä kertyneet eläkesäästöt. Kansaneläkelaki muutettiin pelkäksi peruseläkkeitä antavaksi järjestelmäksi.


http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1664790




En uskaltanut esittää OW heti noin tyhjentäästi, kun häneltä menee yöunet moisen epäoikeuden paljastuttua. Oikeistohan on rehellisyyden selkäranka Suomessa ja vasemmisto epärehellinen omaisuuden kahmija.



Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 01. 11. 2010 18:06
Brasilian vasemmiston voitto ja maan ensimmäinen naispresidentti

”Brasilian työväenpuolueen ehdokas Dilma Rousseff on voittanut maan presidentinvaalit. Hän voitti vaalien toisen kierroksen noin 56 prosentin ääniosuudella. Opposition José Serran osuus jäi noin 44 prosenttiin.
62-vuotias Rousseff on samasta puolueesta kuin nykyinen presidentti, suurta kansansuosiota nauttiva Luis Inacio Lula da Silva. Lula tuki voimakkaasti Rousseffin vaalikampanjaa.

Brasilian historian ensimmäinen naispresidentti on väistyvän presidentin entinen kansliapäällikkö ja koulutukseltaan ekonomi. Hän on ollut myös Lulan hallituksen kansliaministeri ja energiaministeri vuosina 2003 - 2005. Sotilasdiktatuurin aikana hän toimi vasemmiston vastarintaliikkeessä. Vuosina 1970 - 1972 hän joutui kidutetuksi vankilassa.”


http://www.pcdob.org.br/

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/11/brasilia_saa_ensimmaisen_naispresidentin_2103763.html
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/11/brasilian_tulevan_presidentin_jannittava_elama_2104315.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 02. 11. 2010 19:07
Maailmalla ja euroopassa on noussut vastarinta nykyistä uusliberalistista julkisensektorin kapitalisoimista vastaan

Kokoomuksen Pohjalainen sai tänään raivarin Vasemmistoliiton puheenjohtajan puheesta puolueensa valtuuston kokouksessa.
Puheenjohtaja oli linjannut tulevia eduskuntavaaleja ja vaalien jälkeistä politiikkaa, jossa punaisena lankana olisi punavihreä liittoutuma, joka muodostaisi hallituksen.

Toisena kohtana oli kokoomuksen työntäminen syrjään hallituksesta. Eikä tietenkään punvihdeässä hallituksessa olisi tilaa äärioikeistolaiselle Perssuomalaisten puolueelle.

Vasemmistoliitto on työväenpuolue, ilman rasismia oli puheenjohtaja julistanut kokousväelle ja vastannut näin perussuomalaisten populismille ”Työväenpuolue ilman sosialismia”.

Pohjalainen otti, jopa antikommunistisen linjan pääkirjoituksessa tänään aseeksi vasemmistoa vastaan. Kai pääoikeistopuolue kokoomus on kohta säätämässä kommunistilakeja tähän maahan, kuten se teki 1930 luvulla!

Myös edesmennyt maamme natsiliittolaisuuden tuhoista nostanut presidentti Urho Kekkonen sai Pohjalaisen pääkirjoituksessa vihat.

Kokoomus on politiikallaan hallituksessa ja muiden oikeistopuolueiden tuella hajottanut suomalaisen hyvinvointivaltion pirstaleiksi ja tehnyt siitä rahalla toimivan itsepalvelu yhteiskunnan, jossa raha ja talous määrää kaikessa. Jos nyt esimerkkinä vaikka postilaitoksen toiminta, joka on ajankohtaista sekasotkua  nykyisen oikeistohallituksen toiminnasta.

Kapitalistinen talousjärjestelmä on nyt hyvin pahassa kriisissä ja on tietenkin selvä, että rahavalta alkaa myös sen ymmärtämään.  Oli hyvä, että SAK ei mennyt rahavallan ansaa lakkojen rajoittamiseen. SAK vaatii myös järjestystä ulkomaisille yrityksille ja halpatyövoimalla keinotteluun. Hyvä näin.

Sotien jälkeinen aika kertoo siitä, miten tämän maan asioita tulee hoitaa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 02. 11. 2010 19:07
Menee pahasti ohi otsikosta, kun Pohjalaisen poliittisista linjanvedoista kirjoitetaan Vasemmistolainen media otsikon alla. Aika kaukana taitaa Pohjalainen olla vasemmistolaisesta mediasta, vaikka Vasemmistoliitosta kirjoittaakin. Tuolla olisi kyllä Pohjalaiselle ja sen linjanvedoille omakin otsikko.

Toki olen samaa mieltä siinä, että Pohjalaisen pääkirjoitustoimittajan (Peltokangas) ajatusmaailmasta tuskin enää oikealle pääsee.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 02. 11. 2010 20:08
Menee pahasti ohi otsikosta, kun Pohjalaisen poliittisista linjanvedoista kirjoitetaan Vasemmistolainen media otsikon alla. Aika kaukana taitaa Pohjalainen olla vasemmistolaisesta mediasta, vaikka Vasemmistoliitosta kirjoittaakin. Tuolla olisi kyllä Pohjalaiselle ja sen linjanvedoille omakin otsikko.

Toki olen samaa mieltä siinä, että Pohjalaisen pääkirjoitustoimittajan (Peltokangas) ajatusmaailmasta tuskin enää oikealle pääsee.



No mutta Jorma ei sitten ollenkaan ohi otsikon. Vasemmistolainen media kertoo työväenliikkeestä ja omallatyöllään elävistä kansalaisista.

Mutta tottakai vasemmiston medioissa tulee ruotia oikeistolaista politiikkaa vasemmiston näkökulmasta. Varsinkin nyt kun alueella ei ilmesty Pohjanmaan Kansaa eikä myöskään Kansan Ääntä ja kokonaisuutenakin vasemmistolaisen median tila ja näkyvyys ei ole kovinkaan hyvä.

Oikeiston propagandamyrkky voi aivan liian vapaasti myrkyttää kansalaisten mieltä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 02. 11. 2010 21:09
No mutta Jorma ei sitten ollenkaan ohi otsikon. Vasemmistolainen media kertoo työväenliikkeestä ja omallatyöllään elävistä kansalaisista.

Jaaha, minä kun olen aina luullut että vasemmistolainen media olisi sama kuin vasemmistolainen tiedotuskanava


Quote
Mutta tottakai vasemmiston medioissa tulee ruotia oikeistolaista politiikkaa vasemmiston näkökulmasta.   

Tätähän minä tarkoitin ja se on ihan eri asia kuin tuo, että Pohjalainen kirjoittaa vasemmistosta.

Toisaalta olen myös kuvitellut, että otsikon Pohjalainen alla keskusteltaisiin tuosta lehdestä ja sen toimituslinjasta. Olen toki siinäkin ollut väärässä, kun niin moni keskustelee ko. lehden julkaisemista jutuista, jotka saattavat olla ihan lainakamaa muualta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Umpi Luuta on 04. 11. 2010 17:05
Ministeri Suvi Lindén (kok) ei viitsinyt mennä EU:n postikokoukseen.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2380216/%E2%80%9Dlinden-ei-viitsinyt-menna-postikokoukseen%E2%80%9D
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 04. 11. 2010 20:08
Ministeri Suvi Lindén (kok) ei viitsinyt mennä EU:n postikokoukseen.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2380216/%E2%80%9Dlinden-ei-viitsinyt-menna-postikokoukseen%E2%80%9D

Postipalveluiden kaappaaminen yksityiselle bisnekselle on hyvin kuvaava prosessi kokoomuksen toiminnasta suurpääoman juoksupoikana nykyisessä hallituksessa.

On todellakin onni, että hallituksessa ei nyt ole vasemmistopuolueita tekemässä mätiä kompromisseja Paavo Lipposen malliin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: ilmarinen on 05. 11. 2010 05:05
Mikä on vasemmistolainen media?

Normaalilla medialla tarkoitetaan suomen kielessä joukkoviestimiä, jotka toimivat mielestäni vuorovaikutteisesti.

Vasemmistolainen media sen sijaan toimii ylhäältä alaspäin ja tiedottaa pelkästään kuinka kannattajakunnan tulee toimia, ajatella ja käyttäytyä.

Näitä vasemmistolaisia medioita vuosien ajan lukeneena ja nähneenä niiden näivettymisen, en kaipaa niitä tippaakaan. Lasken itseni vasemmistolaisesti ajattelevaksi mutta en tarvitse siihen ylhäältä tulevaa ohjausta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Umpi Luuta on 05. 11. 2010 07:07
Mikä on vasemmistolainen media?

Normaalilla medialla tarkoitetaan suomen kielessä joukkoviestimiä, jotka toimivat mielestäni vuorovaikutteisesti.

Vasemmistolainen media sen sijaan toimii ylhäältä alaspäin ja tiedottaa pelkästään kuinka kannattajakunnan tulee toimia, ajatella ja käyttäytyä.

Näitä vasemmistolaisia medioita vuosien ajan lukeneena ja nähneenä niiden näivettymisen, en kaipaa niitä tippaakaan. Lasken itseni vasemmistolaisesti ajattelevaksi mutta en tarvitse siihen ylhäältä tulevaa ohjausta.


Jos esim. Pohjalainen edustaa "normaalia mediaa", niin salli homeerinen nauruni. Yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa "ajattelun" lisäksi, tarvitaan "toimia" ja "käyttäytymistä". Ainakin asiaansa ymmärtävät porvarit näin tekee, jos aisteihin on vähääkään luottamista. Eihän puolueilla mitään tarkoitusta muutoin olisi? Vasemmistomedian "näivettyminen" on johtanut entistä yksipuolisempaan ideologiseen tarjontaa ja kansanalaisten kusetukseen. Sen tulokset olemme jo pitkään nähneet vaalituloksissa, vaikka kuinka vasemmistolaisesti ajattelisimmekin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: vaasalainen on 05. 11. 2010 09:09
Tuo sanahirviö vasemmistolainen media ei oikein istu, ei ainakaan nettimaailmaan.  Tarkoitatko uutissivuja, jotka avoimasti tunnustavat väriä: skp, sdp ect.

On olemassa myös käsite "vaihtoehtoinen media". millä tarkoitetaan valtion holhouksesta ja voittoon pyrkivästä kapitalismista vapaata tiedotusvälinettä.  Tällaisia uutisvälineitä kutsutaan nimellä alternative media:

http://en.wikipedia.org/wiki/Alternative_media

Käsitteistöä "vaihtoehtoinen" hieman hämää se, että esim. USA:ssa on myös vaihtoehtoinen oikeistolainen media.

http://en.wikipedia.org/wiki/Alternative_media_%28U.S._political_right%29

Suomessa tätä demokraaattista  perinnettä edustaa ehkä parhaiten Maailma.net

http://www.maailma.net/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: ilmarinen on 05. 11. 2010 19:07

Jos esim. Pohjalainen edustaa "normaalia mediaa", niin salli homeerinen nauruni. Yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa "ajattelun" lisäksi, tarvitaan "toimia" ja "käyttäytymistä". Ainakin asiaansa ymmärtävät porvarit näin tekee, jos aisteihin on vähääkään luottamista. Eihän puolueilla mitään tarkoitusta muutoin olisi? Vasemmistomedian "näivettyminen" on johtanut entistä yksipuolisempaan ideologiseen tarjontaa ja kansanalaisten kusetukseen. Sen tulokset olemme jo pitkään nähneet vaalituloksissa, vaikka kuinka vasemmistolaisesti ajattelisimmekin.

Pohjalainen ei ole normaali media. Ko. lehti on sensuroitu yhden mielipidesuunnan paikallislehti.

UP tietää, että Pohjalaiseen pitää olla lehden hyväksymän linjan (ideologian) mukainen kirjoitus, jos se julkaistaan. Pohjalainen on näivetystaudin kourissa juuri valitsemansa linjan vuoksi ja lopussa odottaa Pohjanmaan kansan/Kansan äänen surkea kohtalo.

Aatteellinen lehdistö, jos sillä lähdetään ”sivistämään” aateveljiä kokee vasemmistomedian kohtalon.

Ko. media viljeli vanhan Penttalan aikaisia iskulauseita, jotka purivat viime vuosisadan punaisen viivan aikoina työväestöön mutta työväestön sivistystason noustessa hokemat muuttuivat lähinnä ”korneiksi” ja Pohjanmaan kansan lukijakunta supistui piirin puheenjohtajaan.

Pohjanmaan kansan päätoimittajana oli hetken aikaa pystyvä mies, joka oli kykenevä nostamaan lehden kannattajakunnan keskuudessa mielenkiintoiseksi, mutta hänet erotettiin liian radikaalina nopeasti. Eihän sellainen julkaisu ole työväestön lehti mistä ei joka sivulta voi lukea totuutta, että ”kapitalisti työväestön verta juo”.

Päätoimittajan nimi taisi olla Manninen tai Mannila.

Quote
Suomessa tätä demokraaattista  perinnettä edustaa ehkä parhaiten Maailma.net

Tuo Maailma.net vakuttaa vanhan mielestä arvelluttavalta. (mamuhyysääjiltä)
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 05. 11. 2010 19:07


Quote
Suomessa tätä demokraaattista  perinnettä edustaa ehkä parhaiten Maailma.net


Tuo Maailma.net vakuttaa vanhan mielestä arvelluttavalta. (mamuhyysääjiltä)


Kuulostaa jotenkin samalta kuin se entinen kansan-"demokraattinen" kuukausijulkaisu "Maailma ja Me" jossa kerrottiin kaikista Neuvostoliiton saavutuksista ja muustakin "edistyksellisyydestä", jonkinlainen Pahkasian edeltäjä, samanlaista totista "huumoria"

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 05. 11. 2010 19:07
Ihmettelen, että nimimerkki Ilmarinen otti (vastaus 100) pelkästään vasemmistolaisen median silmätikuksi yksipuolisesta ylhäältä alaspäin toimivasta tiedotuksesta.

Ihan samalla tavalla toimii porvarillinen media, Pohjalainen on ”sitoutumattomana” lehtenä siitä nykyään oiva esimerkki. Kepulainen Ilkka (” sitoutumaton ?”) on aina ollut todella yksipuolinen julkaisu. Aamulehti on melko puhtaasti kokoomuslainen ja näitähän esimerkkejä riittää. Politiikkaa tiiviisti seuraavilla toimittajilla on lähestulkoon aina poliittinen kanta.

Lehtien menestyminen ei näytä olevan kovinkaan puhtaasti sidoksissa poliittiseen paatokseen, kunhan siinä paikalliset tärkeimmät uutiset. Itsekin tilaan Pohjalaista, vaikka poliittinen linja on tullut varsin selväksi, eikä miellytä.

En muuten muista Pohjanmaan Kansan entisenä tilaajana ollenkaan herraa nimeltä Manninen tai Mannila.

Ilmariselta voi kysyä, onko jotain hienompaa siinä, että sitoutumattomuuden nimissä ja hieman nykyaikaisemmin keinoin lukijan mielipiteitä ohjataan ? Media vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen mainoksen tavoin aina. Mitä fiksummin osaat vaikuttaa (lukijan sitä itse tiedostamatta), sitä tehokkaampaa se on. Vuorovaikutteista mediaa tuskin ainakaan paperimuotoisesta sanomalehdistöstä löytyy.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: ilmarinen on 06. 11. 2010 09:09
Pohjalaisen levikki oli -90 luvun alkupuolella 65000 ja nykyisin n. 25000 eli pudotusta n. 40000.
Ilkan levikki samaan aikaan -90 n.56000 ja nykyisin n. 60000 joten nousua n. 4000.

Pohjanmaan kansan päätoimittajana toimi -80 luvun loppupuolella Iisakki Manninen, Tapio Parkkari oli toimittajana -80 luvun alkupuolella ja voi muistaa paremmin ko. lehden historiaa.

Quote
Ilmariselta voi kysyä, onko jotain hienompaa siinä, että sitoutumattomuuden nimissä ja hieman nykyaikaisemmin keinoin lukijan mielipiteitä ohjataan? Media vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen mainoksen tavoin aina. Mitä fiksummin osaat vaikuttaa (lukijan sitä itse tiedostamatta), sitä tehokkaampaa se on. Vuorovaikutteista mediaa tuskin ainakaan paperimuotoisesta sanomalehdistöstä löytyy.
On sitoutumattomuudessa ja hienovaraisessa mielipiteen ohjailussa se etu, että sanomalehti pysyy pystyssä ja tarjoaa tiedotuskanavan poliittiseen kannattajakuntaan.

Ilkan eteneminen on ollut taitavien rahansiirtojen varassa MTK:n lähellä olevien tuotantolaitosten kassoista poliittiseen mediaan ja Maalaisliitto/Kepu tupailtojen myyntikanavien tehokkaasta hyödyntämisestä.



Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 06. 11. 2010 09:09
Iisakki Manninen tuntuu tutulta nimeltä, mutta en kylläkään muista että hänet olisi erotettu. En muutenkaan usko, että kukaan yksittäinen päätoimittaja olisi ollut kykenevä alueellista työväenlehteä nostamaan kukoistukseen.

Se mitä yritin tuossa väittää, oli ettei lehden menestyminen näytä olevan suoranaisesti sidoksissa poliittiseen paatokseen. Ilkka on siitä hyvä esimerkki. Toki olen samaa mieltä siinä, että hienovarainen ohjailu lienee lukijasta miellyttävämpää.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 11. 11. 2010 20:08
Puolustusministeriön johtaja Iivonen Venäjän historian tulkitsijana

Tänään Pohjalaisessa Jyrki Iivonen otti esille kirjoituksessa Venäjän kommunistien vallankumouksen ja sen jälkeisen kehityksen lähinnä oikeistolaisesta historian näkökulmasta.

Iivosen mielestä bolsevikit olisivat kaapanneet vallan Tsaarilta ja porvaristolta. Mutta tuolloin tapahtui aidosti vallankumous, jossa kansa riisti vallan porvaristolta ja Tsaarilta.

Tuohon aikaan Venäjällä oli porvariston riktatuuri, jolla rahavalta piti pistimillä riistovaltaa yllä. Lokakuun vallankumouksessa sitten rahavalta kaatui ja Venäjällä siirryttiin työväenvaltaan.

Iivonen otti esille Aleksander Solzhenitsyn teoksen ”Vanki leiriensaaristo” valtionpoliisin toimet kirjansuhteen ja ihmiskokeet.

Näitä vastaavia kokeita tehtiin myös Suomessa natsivallan aikaan 1930-1945. Se on selvää, että uudessa työväenvallassa tuli olla kuri ja järjestys olihan koko kapitalistinen maailma heitä vastassa. Tarvittiin luja johto kuten nyt Venezuelassa, Kiinassa tai Kuubassa. Kädet ristissä ei kapitalisteja kyetä voittamaan.

Iivonen edelleen kuvasi kuinka Neuvosatoliitossa käytettiin vankeja työtoiminnassa.

Mutta tämän ajan kapitalismissa työläisiä pidetään edelleen pakkotyössä, mutta sillä erolla, että siitä ajasta maksetaan palkkaa. Työläisten suojaksi ja etujen ajajaksi perustettu ay-liike on taistelullaan saanut rajattua riistoaikaa ja muita sopimuksia palkkaorjien suojaksi.

Lopuksi Iivonen toteaa, että Venäjä ei ole tehnyt tiliä menneisyyden synkkien puolien kanssa.


Onko Venäjä pyytänyt Suomen tehdä tiliä sen synkkien historiallisten tapahtumien osalta? Ei ole, vaan ne tuleekin Suomalaisten tehdä itse. Kuten 1918 vakileirit, kansalaisten tappamiset nälkään, sairauksiin ja sen jälkeinen aika vuoteen 1945 asti, tuo aika oli oikeistoriktatuurin synkää aikaa.

Myös Suomen valtion luovuttaminen Saksalaislle natseille on edelleen selvittämättä ja siihen liittyvät poliittiset rikokset tunnustamatta. Eikä vieläkään ole kansalta pyydetty anteeksi niitä raskauttavia kärsimyksiä mitä Suomen kansa joutui kokemaan saksalaisen natsivallan liittolaisena.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 18. 11. 2010 21:09
Hajota ja hallitse paatosta Pohjalainen lehdeltä

Tänään sitten kokoomuksen Pohjalainen kävi oikein raivolla suomalaisen hyvinvointivaltion kimppuun verotulojentasausjärjestelmän osalta.

Verotulojen tasausjärjetelmä on hyvä ja välttämätön suomalaisen julkisensektorin kattavan palvelutuotannon osalta. Sillä pidetään tasapainossa koko suomalainen hyvinvointivaltio koko maan osalta. Näin taataan hyvät palvelut koko kansalle.

Kokoomuksen Pohjalainen lehden pääkirjoituksen johtopäätös oli, että kuntien osalta rikkauden ja köyhyyden tasaus on mennyt liinapitkälle. Lehti vielä lisää, että epäterveitä kuntarakenteita pönkitetään nyt ”isolla” rahalla. Mutta ei varmaankaa sillä varsinaisella isolla rahalla, jota kokoomuskin edustaa. Kaiken huipuksi vielä lehti toteaan, että tasaus palkitsee toimettomuutta kuntakenttään.
Tämä nyt oli sitä rahavallan varsinaista ilosanomaa ja suoraa puhetta rahavallan eduista, joita oikeistolainen media edustaa.

Pohjalainen ei ole vielä luopunut uusliberalismistaan, joka tarkoittaa kuntienkin osalta sitä, että jokaisen kunnan tulee olla omanonnensa nojassa ja vailla taloudellista tukea.

Kokoomuslaisessa hyvinvointivaltiossa ovat talous ja raha joita palvellaan, ei siis kansaa.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 19. 11. 2010 04:04

Iivonen edelleen kuvasi kuinka Neuvosatoliitossa käytettiin vankeja työtoiminnassa.

Mutta tämän ajan kapitalismissa työläisiä pidetään edelleen pakkotyössä, mutta sillä erolla, että siitä ajasta maksetaan palkkaa. Työläisten suojaksi ja etujen ajajaksi perustettu ay-liike on taistelullaan saanut rajattua riistoaikaa ja muita sopimuksia palkkaorjien suojaksi.



Myös sillä pienellä erolla että täällä ei tarvinnut olla pakkotyössä PYSSY OHIMOLLA kuten CCCP:ssä

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 20. 11. 2010 20:08
Pohjalainen lehden hyökkäys verotulojen tasaustavastaan jatkuu

Tänään kokoomuksen Pohjalainen lehden pääkirjoitustoimittajan mukaan kuntien verotulojen tasauksella pidetään yllä epätervettä kuntarakennetta. Tämäkö nyt on sitä kokoomuksen hyvinvointiyhteiskunnan kehittämistä, mistä (kok) puheenjohtaja Katainen jaksaa joka välissä julistaa.

Suomi on laaja maa, jossa asuu yli viisimiljoonaa ihmistä ja jossa kansan julkisia palveluja kuten kouluja, terveys ja sosiaalisia palveluja ylläpitävät kunnat.
Kuntien koko vaihtelee suuresti ja tätä varten on aikoinaan kehitetty kuntia varten verotulojen tasausjärjestelmä. Sillä taataan syrjäseutujen ja pienienkuntien lähipalvelut kansalaisille. Eli niillä nimenomaan turvataan kansalaisten palveluja.

Voi voi toimittaja Peltokangaan järjenjuoksua, joka näyttää olevan epäoikeudenmukaisuuden tuominen kuntien keskuuteen. Kaikkien sota kaikkia vastaan ja jokainen olkoon omanonnensa nojassa, kun palvelujaan järjestää. Aikamoista vastuuttomuutta hyvinvointiyhteiskunnan hajottajilta.

Peltokangas siis hyökkää verotulojen tasauksen oikeudenmukaisuuttakin vastaan. Verotulojentasaus on juuri tarkoitettu nimenomaan turvaamaan oikeudenmukaisuus kuntien välillä.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 21. 11. 2010 11:11
Julkisensektorin taloudellinen kilpailuttaminen jatkuu

Tänään edelleen Pohjalainen jatkaa hyökkäystä kuntien verotulojen tasusjärjestelmää vastaan.
Tänään oli sitten kokoomuslainen kaupunginjohtaja Markku Lumio agendalla.

Kuntien törkeää hajotaja hallitse politiikkaa, jossa kilpailuttaminen on yksi väline, tähän liittyen lehti otti nyt esille, viisi ympärillä olevaa kuntaa, jotka saavat samanverran tasusta kuin Vaasa maksaa.
Luomio suhtautuu vähän myönteisemmin tasaukseen kuin lehti, mutta on kylläkin kriittinen siltä osin, että rikkaat kunnat kärsivät ja järjestelmä tukee epätervettä kuntarakennetta.
Kokoomus ja nykyinen oikeistohallitus ajaa juuri kuntia yhteen saadakseen isommat palvelumarkkinat yksityistämiselle.

Pohjalainen lehti jopa nimeää kuntien veroulojen tasauksen köyhäinavuksi. Eikö sitten hyvinvointi-yhteiskunnan tulekkin auttaa köyhiä ja työtätekevää kansaa?
Mutta tässä asiassa onkin varmaan kysymys siitä, että rikkaiden veroja tulee edelleen laskea, että päästään vaikka Irlannin tasolle. Lumio sanoikin, että reilu 10 miljoonaa euroa vastaakin yhtä veroprosenttia ja näin veroprosentti voisi olla sen verran alempi.
Lumio heittä tähän soppaan myös suurvaasan, jolloin verot menisivät hänen mielestään tasan.

Edelleen Lumio jatkaa kokoomuksen linjalla ja lataa, että nyt heikkoja kuntia pidetään keinotekoisesti pystyssä. Lumiolle kuten oikeistolle kunta on yritys, jonka päällimmäinen tarkoitus on taloudellinen tulos.
Nykymenolla ajetaan jokainen kunta siihen pisteeseen, että ne jokainen vastaa kuten yritys koko toiminnastaan ilman ulkopuolista tukea. Tavoitteena kuntamarkkinat, jossa kilpailulla haetaan taloudellista tulosta ja heikot (köyhät) putovat pois tai yhdistetään isompaan (rikkaanpaan) kuntaan.

Edellä kuvatunlainen on varmaankin se kokoomuslainen hyvinvointiyhteiskunta, josta puheenj. Katainen joka välissä julkisuudessa julistaa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 23. 11. 2010 16:04
Kokoomuksen ulkoministeri Stubb  menettihermonsa vasemmiston kansanedustajalle

”Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) suivaantui eduskunnassa täysin vasemmistoliiton kansanedustajalle Jaakko Laaksolle. Euroopan turvallisuusyhteistyötä koskeneessa keskustelussa Laakso moitti jyrkästi Stubbin Nato-puheita.

Laakso heilutteli eduskunnan salissa Stubbin kaksi vuotta vanhaa, Georgian-sodan aikana pidettyä puhetta. Laakson mukaan kukaan ulkoministeri ei koskaan ole tehnyt niin pieleen mennyttä tilannearviota kuin Stubb tuolloin. Lisäksi Laakso arvosteli Stubbin nykyisiä Nato-näkemyksiä.

Ministeri Stubb hermostui Laakson puheista ja vaati edustajaa perustelemaan väitteensä. Ulkoministeri nälvi Nato-vastaiselle Laaksolle ymmärtävänsä, että mies on pettynyt Naton ja Venäjän huippukokouksen onnistumiseen. Puheenvuoronsa päätteeksi Stubb lupasi Laaksolle "toimia mielellään psykoterapeuttina, mutta salin ulkopuolella".

Laakso ei ollut Stubbin puheista hätkähtänyt, vaan oli vaatinut ministeriltä itsekritiikkiä.


http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/11/stubb_tarjoutui_psykoterapeutiksi_vasemmiston_kansanedustajalle_2164277.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 24. 11. 2010 21:09
Työväenliike nousee euroopassa, jo on aika nousta taistelemaan rahavallan röyhkeää rosvousta vastaan.

Imperialismi on yhtä kuin finanssikapitalismi. Yrittääkö USA-lainen imperialismi nyt saada sodan aikaan Koreoiden välillä. Sota on tunnetusti ja historiastakin nähtynä keino kapitalismille selvitä talouspulasta. Sota on taloudellistatoimintaa rahapääomalle ja sodista toisaalta kärsii tavallinen kansa.

Portugalissa menossa ay-liikkeen yleislakko. Ylen-nettisivuilla siitä ei kerrottu mitään.

Irlantiin rajut säästösuunnitelmat. Irlanti aikoo säästää neljän vuoden aikana 15 miljardia euroa. Säästöt kohdistuvat sosiaalietujen saajiin ja verotus kiristyy. Mutta yritysverotus pysyy ennnallaan 12,5 prosentissa. Eli kapitalistit saavat jatkaa rosvopolitiikkaansa. Rahapääoma ei siis osallistu talouskriisin talkoisiin, jotka se itse on aiheuttanut.

”Lontoon keskustassa poliisit ovat ottaneet yhteen mieltään osoittavien opiskelijoiden kanssa. Opiskelijat ja koululaiset vastustavat Britannian hallituksen suunnitelmia nostaa lukukausimaksuja. Opiskelijat ovat järjestäneet ulosmarsseja ja mielenosoituksia eri puolilla maata.”

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/11/opiskelijamellakka_lontoon_keskustassa_2168154.html

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 25. 11. 2010 04:04

Työväenliike nousee euroopassa, jo on aika nousta taistelemaan rahavallan röyhkeää rosvousta vastaan.

Imperialismi on yhtä kuin finanssikapitalismi. Yrittääkö USA-lainen imperialismi nyt saada sodan aikaan Koreoiden välillä. Sota on tunnetusti ja historiastakin nähtynä keino kapitalismille selvitä talouspulasta. Sota on taloudellistatoimintaa rahapääomalle ja sodista toisaalta kärsii tavallinen kansa.



Ymmärrätköhän nm Akseli edes kirjoittamiasi tekstejä.  Minä kyllä ymmärrän ja ihmettelen kuinka helposti näillä ajatuksilla kyllästetyt vasemmistolaiset piirit,  voivat saada ihmiset villattua noiden ajatusten taakse, taistelemaan itseään vastaan. Niin on historiassa käynyt jo useasti ja kipeää on tehnyt.

Jos olisitte oikeasti ihmisen puolella,  niin auttaisitte heitä selviytymään vastuista,  jotka ovat usein heidän itsensä aiheuttamia, joko suoraan tai välillisesti. Heidän tukeminen tässä paljon vaativassa, henkisessä kasvussa,  olisi ensiarvoisen tärkeää.  Kun havaitsen vasemmistolaisten poliittisten piirien kääntyneen ihmisen puolelle, en enään milloinkaan sano mitään negatiivista heidän toiminnastaan.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 25. 11. 2010 20:08
Dagens Nyheter: Uhkaako sota? Soittakaa Suomeen

”Näin otsikoi Ruotsin Dagens Nyheter Suomen brändityöryhmän työtä käsittelevän juttunsa. Lievästi ironisen tekstin on laatinut uutistoimisto TT:n toimittaja Wiktor Nummelin.”

Aivan uskomatonta, kuinka Nokian pomo leijailee kuin uskovainen taivaissa arkisista ihmisten ongelmista. Suomalaisia elää yli 500 000 köyhyydessä. Kunnalliset sosiaali -ja terveyspalvelut ajettu säästöpolitiikalla alas. Rahavallan keinottelu kukoistaa, yritykset jättävät verot ja sosiaalimaksut maksamatta. Yritykset keinotelevat ulkomaisella työvoimalla mm.

Brändityöryhmä visioi aivan joutavia asioita arkissa ongelmissa kamppaileville kansalaisille.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/11/dagens_nyheter_uhkaako_sota_soittakaa_suomeen_2171413.html

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/11/brandityoryhma_lisaa_luomua_ja_jarvet_juomakelpoisiksi_2169494.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 26. 11. 2010 20:08
Koreoiden tilanne panee ajattelemaan

Mitä syvemmälle on kapitalismin talouskriisi edennyt, sitä useammin on tullut mieleen Koreoiden tilanne. Talouskriisi on nyt edennnyt vaiheeseen, jossa talous näyttää euroopan- ja maailmanlaajuisesti olevan katasrofivaiheessa. Velkaongelma näyttää kapitalistisin keinoin ratkaisemattomalta.

Tällaisessa lähes täydellisessä pattitilanteessa kapitalismin rahapiirit turvautuvat yleensä viimesijaiseen keinoon, sotaan. Ensimmäinen maailmansota oli jatkoa pitkäaikaiselle talouskriisille, jossa kilpailukapitalismi vaihtui  monopolikapoitalismiksi.
Toinen maailmansota oli jatkoa 30-luvun talouslamalle, jossa valtionmonopolistinen kapitalismi vahvisti lopullisesti asemaansa...
Sodissa tuhotaan valtavatmäärät ylikasautunutta elin liiallista pääomaa, joka ei enää”mahdu” kapitalististen omistusushteiden piiriin ja häiritsee vakavastri voittojen kasaamista.
Nyt vallitsevan talouskriisin oloissa on tuhottu suuri määrä terveitä yrityksiä, koska ne eivät ole olleet riittävän ”terveitä”kohottaakseen yleistä voitonsuhdelukua.

Kapitalistisesti johdetun talouden sotkeutuessa omiin ympyröihinsä, määrätyissä vaikutusvaltaoisissa piireissä syntyy yhä suurempi kuiusaus ”korjarta” asia sodan avulla siten, että kaikki voitaisiin aloittaa taas alusta puhtaalta pöydältä. Ilmiö on vastaava kuin pikku lasten hiekkalaatikkoleikeissä, joissa ensinrakennetaan hiekka- ja satulinnoja, sitten kateuden ja reviiririidan myötä tönäistään toisen aikaansaannosta nurin ja lopultra potkitaan ja hajotetaan yhdessä kaikki mitä on saatu aikaan.

Eikö nyt tulisi YK:n turvallisuusneuvoston kokoontua nopeastihätäkokoukseen?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 27. 11. 2010 07:07
Dagens Nyheter: Uhkaako sota? Soittakaa Suomeen

”Näin otsikoi Ruotsin Dagens Nyheter Suomen brändityöryhmän työtä käsittelevän juttunsa. Lievästi ironisen tekstin on laatinut uutistoimisto TT:n toimittaja Wiktor Nummelin.”

Aivan uskomatonta, kuinka Nokian pomo leijailee kuin uskovainen taivaissa arkisista ihmisten ongelmista. Suomalaisia elää yli 500 000 köyhyydessä. Kunnalliset sosiaali -ja terveyspalvelut ajettu säästöpolitiikalla alas. Rahavallan keinottelu kukoistaa, yritykset jättävät verot ja sosiaalimaksut maksamatta. Yritykset keinotelevat ulkomaisella työvoimalla mm.

Brändityöryhmä visioi aivan joutavia asioita arkissa ongelmissa kamppaileville kansalaisille.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/11/dagens_nyheter_uhkaako_sota_soittakaa_suomeen_2171413.html

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/11/brandityoryhma_lisaa_luomua_ja_jarvet_juomakelpoisiksi_2169494.html

No tämä todellisuudesta täysin irti oleva "brändi" hanke onkin yksi häpeällisimpiä episodeita mitä tässä maassa on koskaan nähty

Toivottavasti se vaietaan hiljaa kuoliaaksi (ruotsalaiset ei tietenkään voi olla piikittelemättä aina kun siihen tarjotaan tilaisuus)

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 01. 12. 2010 21:09
Vasemmisto oikealla asialla eduskunnassa. SDP:n Heinäluoma puhuin kuin kunnon vasemmistolainen ja oli hyökännyt kasinokapitalismia ja sen tukemisesta vastaan. Suomalaiset sosiaalidemokraatit ovatkin olleet liiankilttejä kapitalisteja kohtaa.
Kokoomus ei nyt saanut vasemmistoa rahapääomaa tukemaan. Mahtoi ottaa kokoomuksen pomoa Kataista päähän!

Irlannin tapauksessa on tosiaan kysymys finansikapitalismin tappioiden maksamisesta verovaroilla.
Tämän jälkeen nämä pelurit, jos saavat maksatetuksi tappionsa, taas jatkavat puhtaalta pöydältä pelaamistaan.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/12/oppositio_vastustaa_irlanti-pakettia_2186087.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 04. 12. 2010 16:04
Yhteiskunnallinen yrittäjyys kapitalismin jälkeen tuleva toimintamalli

Työ ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä selvittää yhteiskunnallisen yrittäjyyden toimintamallia. Työryhmässä on annettu arvopohjainen liiketoimintamalli, jonka tavoitteet ovat yhteiskunnallisia. Yhteiskunnallisessa yrittäjyydessä voitto investoidaan takaisin yhteiskuntaan palveluiden tuottamiseen ja kehittämiseen.

Yhteiskunnallisen yrityksen tavoitteena ei ole kapitalistinen voitontavoittelu, vaan koko yhteiskunnan hyvän saavuttaminen. Nyt ollaan oikealla asialla. Menossa oleva finassikapitalismin rosvous euroopassa ja maailmalla, jos mikä pitäisi jo osoittaa, että kapitalismi ei ole tätäpäivää.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus lataakin YrittäjäSanomat lehdessä nro 9, että yhteiskunnallisella yrittäjyydellä kyseenalaistetaan koko kapitalistinen talousjärjestelmä, jonka tärkeintavoite on turvata taloudellisen voitontavoitteleminen. Vähät siis yhteiskunnallisesta hyvästä kun vain finassipääomalla menee hyvin, voitot kasvaa ja vaikka sitten verovaroilla. Eikö Irlanninkaan verovarojen rosvous alhaisine pääomaveroineen osoita heille mitään?

Pääoma ei ota  vastuuta yhteiskunnallisesta hyvästä, vaan sairaasta taloudellisesta rosvoamisesta.
Kapitalismi on perustunut sen alkuajoista lähtien ihmisten työntuloksien riistämiseen. Ensin ihmiset olivat puhtaasti fyysisinä orjina ja sen raadollisuuden jälkeen palkkaorjina, mikä on myös tämän ajan toimintamalli.









Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 04. 12. 2010 18:06
Yhteiskunnallinen yrittäjyys kapitalismin jälkeen tuleva toimintamalli

Työ ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä selvittää yhteiskunnallisen yrittäjyyden toimintamallia. Työryhmässä on annettu arvopohjainen liiketoimintamalli, jonka tavoitteet ovat yhteiskunnallisia. Yhteiskunnallisessa yrittäjyydessä voitto investoidaan takaisin yhteiskuntaan palveluiden tuottamiseen ja kehittämiseen.



Tuota malliahan suomessa harjoitettiin jo erittäin pitkään,  kunnes se tuli tiensä päähän 1980-luvun lopulla. Vähällä oli ettei ysteiskunnan omistamia suuria perusteollisuuden yhtiöitä pitänyt antaa konkurssimenettelyn kautta ilmaiseksi kansainväliselle pääomalle,  jolla oli kykyä siitä huolehtia.

Lyhyt on nm. Herttan muisti. Tuosta pulmasta selvittiin järjestämällä kansalaiset velkaan, (pankkituki) jota ei edes kunnolla vielä päästy lyhentämäänkään, kun jo uutta vastuuta pukkaa päälle. Sekin ihan itse tuottamuksellisesti hankittuna.

Eikö Hertta sinunkin olisi jo aika ryhtyä kapitalistiksi. Silloin et joutuisi aloittamaan aina kaikkea uudelleen lähtöpisteestä. Nytkin Perussuomalaiset aikovat palauttaa säännöstelyn ja Kommunismin suomeen. Onko tuossa mitään tolkkua. Parempi olisi oppia elämään luonnollisessa mailmassa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 05. 12. 2010 15:03
Vihreiden vaalitunnus sopii kaikille

 ”Vihreät avasivat sunnuntaina eduskuntavaalikampanjansa. Vihreät ovat valinneet kevään eduskuntavaaleissa kampanjatunnuksekseen Suomen leijonan. Valkoinen leijona on vihreällä pohjalla. Tunnuslause uusi Suomi.” Mitä se lieneekin, mutta onneksi nyt ei vielä SuurSuomi!

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/12/vihreat_vaaleihin_suomen_leijonalla_2196868.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 05. 12. 2010 19:07
Tämä nyt ei sovi kaikilta osin tähän vitjaan , vihreät ovat alkaneet käyttämään äärioikeiston tunnuksia ja vieläpä varastamalla. MTV3: Uusi Suomi -tavaramerkin omistaja, kustantaja Niklas Herlin on raivoissaan siitä, että vihreät käyttää vaalikampanjansa iskulauseena sanoja Uusi Suomi. Hän toteaa Helsingin Sanomissa, että kyseessä on tietoinen tavaramerkinloukkaus.

- Tämä on sietämätöntä, saatana, Herlin toteaa Helsingin Sanomille tekemässään puhelussa.

- On järkyttävää, että ne (vihreät) luulee, että minulle ilmoittamatta voivat halventaa Uuden Suomen nimeä!
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 06. 12. 2010 13:01

Myös Suomen valtion luovuttaminen Saksalaislle natseille on edelleen selvittämättä ja siihen liittyvät poliittiset rikokset tunnustamatta. Eikä vieläkään ole kansalta pyydetty anteeksi niitä raskauttavia kärsimyksiä mitä Suomen kansa joutui kokemaan saksalaisen natsivallan liittolaisena.


Tässä  kouriintuntuvaa esimerkkiä mitä CCCP-aikana tapahtui Suomelta ryöstetyillä alueilla 1940-41

(http://markuslehtipuu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/sites/default/files/domain-2126/kuvat/Bolshevikkientuhovimma14.jpg)

http://markuslehtipuu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/54156-kuvasarja-nain-bolshevikkirosvot-hapaisivat-suomalaisten-pyhat-paikat-1940-41#


.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Umpi Luuta on 12. 12. 2010 12:12
Vaasalainen Wafa Ameli tanssi itsensä vasemmistoväen tietoisuuteen viimeistään esiintyessään eduskuntavaaliristeilyllä lokakuun lopussa.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2413636/vapauden-puolueen-ehdokas
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 12. 12. 2010 16:04

Myös Suomen valtion luovuttaminen Saksalaislle natseille on edelleen selvittämättä ja siihen liittyvät poliittiset rikokset tunnustamatta. Eikä vieläkään ole kansalta pyydetty anteeksi niitä raskauttavia kärsimyksiä mitä Suomen kansa joutui kokemaan saksalaisen natsivallan liittolaisena.


Tässä  kouriintuntuvaa esimerkkiä mitä CCCP-aikana tapahtui Suomelta ryöstetyillä alueilla 1940-41


Mutta miten olikaan se Suomen oikeiston yhteistyö fasistisen Saksan kanssa?

Toisaalta hävitty sota yhteistyössä fasistisen Saksan kanssa, johti hyvinvointivaltioon.
Oikeisto kärsi valtavaa tuskaan kansan silmissä ja Mannerheim jopa niin kovaa, että jätti koko Suomen ja muutti Sveitsiin.

Vasta 1990 luvulla kun Neuvostoliitto kaatui alkoi oikeiston itsetunto kohentua.
Nyt oikeisto ja kokoomus ovat voimansa tunnossa viemässä maatamme jälleen militarismiin ja Natoon.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 12. 12. 2010 16:04
Vaasalainen Wafa Ameli tanssi itsensä vasemmistoväen tietoisuuteen viimeistään esiintyessään eduskuntavaaliristeilyllä lokakuun lopussa.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2413636/vapauden-puolueen-ehdokas

"Suostuin ehdokkaaksi, koska saan olla sitoutumaton. Puolue, joka kunnioittaa vapautta, on mun puolue, hän sanoo."

Mutta kun jopa kokoomuskin kapitalismin pääpuolue kannattaa vapautta! Olisi tietenkin hyvä tietää, että kenen vapautta Amelin tarkoittaa. Elämme edelleen Suomessakin luokkayhteiskunnassa.

Vasemmistolainen ja koko vasemmisto tarkoittaa työväenluokanvapautta pääoman riktatuurista, riistosta ja alistamisesta vapaata yhteiskuntaa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 12. 12. 2010 18:06
.

Nythän nämä naapuruussuhteet ovat kehittyneet hyvin noista omituisista C.C.C.P. ajoista

Allegro juna aloitti liikennöinin Pietariin :::


"Junassa matkustava Helsingin Sanomien toimittaja Jukka Harju kertoo, että tunnelma matkalla on juhlava.

Toisaalta myös turvatoimet ovat erittäin tiukat ja jokaisella väliasemalla näkyy poliiseja."

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Allegro+l%C3%A4hti+puskemaan+pakkasessa+kohti+Pietaria/1135262327889

"Rataa vartioi päivittäin 10 miliisiä, 48 rajavartijaa ja 10 ampujaa"

(http://i9.aijaa.com/b/00852/7175653.jpg)

.





Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 17. 12. 2010 19:07
Kapitalismi seisoo savijaloilla

”Jatkuva kriisi osoittaa, että kapitalismi seisoo savijaloilla, totesi Euroopan vasemmiston väistyvä puheenjohtaja, Saksan Die Linken Lothar Bisky. Hänen mukaansa euroalueesta muodostui ihanteellinen pelikenttä pörssiherroille. Nyt keinottelun laskua ollaan kaatamassa eläkeläisten, lasten ja työläisten niskaan.

Pariisissa pidetty Euroopan vasemmiston 3. kongressi hyväksyi toimintaohjelman vastarinnasta ja vaihtoehdoista Euroopan unionin ja hallitusten ajamalle kurjistamispolitiikalle ja finanssipääoman vallalle.”

Lisäksi Euroopan vasemmiston hallitukseen valittiin kaikista jäsenpuolueista nais- ja miesedustaja. SKP:stä hallitukseen valittiin poliittisen toimikunnan jäsen Emmi Tuomi ja puheenjohtaja Yrjö Hakanen. Vasemmistoliitosta tuli Euroopan vasemmiston hallitukseen Outi Ojala ja Jussi Saramo.

http://www.tiedonantaja.fi/2010-3-12/vasemmiston-yhteistyosta-kasvaa-kriittinen-massa

http://www.european-left.org
 
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 01. 01. 2011 12:12
Oikeistoradikalismi pyrkii valtamaan parlamentarismin kentän

Eurooppalainen oikeistopopulismi ja äärioikeisto saavuttivat poliittisen läpimurron kesäkuussa 2009 EU-vaaleissa. Yhteensä europarlamenttiin valittiin 51 oikeistoradikaalisten puolueiden edustajaa.

Nousevaa oikeistoradikalismia ei voi verrata ”historialliseen fasismiin” koska kapitalistisen yhteiskunnan nykyinen kriisi ja ihmiskunnan globaalit ongelmat asettavat sille aivan toisenlaiset olemassolon ehdot ja tavoitteet. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö nouseva oikeistoradikalismi ja väkivallan uhka voisi johtaa yhtä barbaarisiin kokemuksiin ihmiskunnalle kuin natsismi ja Auschwitz.

Historiallisen fasismin aika päättyi Toukokuun 8 päivänä 1945 kolmannen valtakunnan  täydelliseen romahdukseen. Ihmiskuntaa muistuttaa fasistinen ihmisten teollinen mrhaaminen kaasukammioissa, krematorioissa ja tuhoamisleireissä.

Nämä hirmuteot saivatkin aikaan antifasistisen konsenssuksen, joka ei antanut tilaa oikestoradikalismille. Mutta tämä antifastisen-ja rasistisen konsensuksen murtuminen läntisessä euroopassa oli ikävä tosia asia 1980-luvun puolivälissä. Äärioikeston ja uusfasismin läpimurron taustalla olivat kasvava joukkotyöttömyys ja syrjäytyminen sekä sosiaalisten turvaverkkojen purkautuminen.

Oikeistoradikaalisten puolueiden kannatuksen kasvu on yhteydessä sosialismin romahdukseen, yhteiskuntien moinikulttuuristumiseen ja ennen kaikkea uusliberalistiseen talouspolitiikkaan ja kapitalismin globalisaatiokehitykseen.

Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden raju kasvu, sosiaalivaltion kriisi ja yhteskunnallisten arvojen koventuminen sekä rasismi ovat luoneet otollisen maaperän äärioikeistolaisten puolueiden poliittisen vaikutusvallan vakiintumiselle parlamentaarisella areenalla.

Tätä ilmiötä elämme nyt Suomessakin erityisesti perussuomalainen puolueen osalta. Mutta oikeistoradikalismi ei ilmene vai Soinin puolueessa vaan koko oikeistossa. Nyt ei ole Urho Kekkosen kaltaista, joka sen pitäisi aisoissa mutta ei myöskään aatteelisesti voimakasta vasemmistoa, joka kykenisi kapitalismin yli menevään joukkotoimintaan.

Tällä hetkellä yhteiskunnassa on julkinen keskustelu ja mediat näiden oikeistoradikaalien hallussa.

Vasemmiston tila ei nyt ole hyvä ja se on ymmällään kun uusoikeisto on tullut sen tontille.
Uusoikeistolla on tavoitteena kulttuurillinen vallankumous ja sitä kautta listätä aatteelista vaikutustaan koko yhteiskunnassa. Yksi perimmäisistä uusoikeiston tavoitteista on oikeiston ja vasemmiston yhdistäminen.

Nyt alkaa olemaan hetket löytää rosvokapitalismille oikeudenmukainen ja demokraattinen vaihtoehto euroopassakin, koska se on jo löytynyt osassa Etelä-Amerikan maita.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Umpi Luuta on 19. 01. 2011 20:08
Keskusta munasi Kemijärvellä. Vasemmisto johtaa nyt kaupunkia. Kirjoittaa Kansan Uutiset.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2443661/valtapuolue-keskusta-munasi-kemijarvella-vasemmisto-johtaa-nyt-kaupunkia
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 20. 01. 2011 07:07

Historiallisen fasismin aika päättyi Toukokuun 8 päivänä 1945 kolmannen valtakunnan  täydelliseen romahdukseen. Ihmiskuntaa muistuttaa fasistinen ihmisten teollinen mrhaaminen kaasukammioissa, krematorioissa ja tuhoamisleireissä.

Nämä hirmuteot saivatkin aikaan antifasistisen konsenssuksen, joka ei antanut tilaa oikestoradikalismille. Mutta tämä antifastisen-ja rasistisen konsensuksen murtuminen läntisessä euroopassa oli ikävä tosia asia 1980-luvun puolivälissä. Äärioikeston ja uusfasismin läpimurron taustalla olivat kasvava joukkotyöttömyys ja syrjäytyminen sekä sosiaalisten turvaverkkojen purkautuminen.

Oikeistoradikaalisten puolueiden kannatuksen kasvu on yhteydessä sosialismin romahdukseen, yhteiskuntien moinikulttuuristumiseen ja ennen kaikkea uusliberalistiseen talouspolitiikkaan ja kapitalismin globalisaatiokehitykseen.

Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden raju kasvu, sosiaalivaltion kriisi ja yhteskunnallisten arvojen koventuminen sekä rasismi ovat luoneet otollisen maaperän äärioikeistolaisten puolueiden poliittisen vaikutusvallan vakiintumiselle parlamentaarisella areenalla.

Tätä ilmiötä elämme nyt Suomessakin erityisesti perussuomalainen puolueen osalta. Mutta oikeistoradikalismi ei ilmene vai Soinin puolueessa vaan koko oikeistossa.


Reino on taas uskolleen uskollisena laatinut kirjoituksen,  joka  on täynnä kapitalismin mustamaalausta ja halveksuntaa.

Kapitalismilla ja uusliberalistisella talouspolitiikalla ei ole mitään tekemistä niiden ongelmien kanssa,  jotka ovat johtaneet vasemmiston romahdukseen. 

Antifasistinen konsensus keskeisessä euroopassa, oli merkittävää, tai paremminkin välttämätön edellytys pääoman hakeutumisen edistämiseksi eurooppaan.  Kun jälleenrakennus alkoi.

Euroopan ja samalla suomenkin talous,  tulivat tiensä päähän 1980-luvun puolessa välissä kuten totesitkin mutta eri syistä kun kerroit.  Eurooppa ja suomi tulivat tilanteeseen jossa talouskasvu loppui,  kun markkina kyllästyi. Alettiin syödä enemmän kun tienattiin,  näin vapaasti suomennettuna.  Tätä ei voinut pitkään jatkua kuten koimmekin sitten 1990-luvulle tullessa, pääoman hinta nousi, alkoi lama.

Yritit kertoa että poliittinen tilanne olisi vaikuttanut kehitykseeen mutta sillä ei ollut asian kanssa mitään tekemistä. Poliittisin päätöksin sensijaan alettiin reagoida syntyneeseen tilanteeseen että talous saatiin taas käyntiin.

Pääomaa oli kuitenkin mailmanlaajuisesti rajallisesti joten oli rakennettava suurempi talousjärjestelmä joka nyt sitten onkin vallitsevana. Pääoma on globaalia ja vapaa ilman kansallisvaltioiden rajoja. Kuka tahansa saa käyttöönsä pääomaa mistä vain haluaa, maksaen siitä markkinahinnan. Pääomaa myöskin riittää nyt yllinkyllin eikä devalvaatioidenkaan vaaraa ole, mailmantalous on yhdentymässä globaalisti.

Tuhannet miljoonat ihmiset ovat sen hyväksyneet, mutta pienessä suomessa muutama vasemmistolainen ja pientalonpojat ( Persut) vastustavat sitä lausuen silkkaa soopaa kansalaisille,  joista suinkaan kaikki eivät ole jaksaneet paneutua riittävästi mailmanmenoon että tietäisivät kuinka asiat oikeasti ovat.

Minusta tuo on suoraan sanoen petosta mutta politiikassa ja uskonnossa se ilmeisesti on sallittua.

Tätä kehitystä olisi hyvä ohjata liberalistisilla oikeistolaisilla poliittisilla voimilla,  mutta niitä suomessa on vähän. Oikeistolaiset puolueet ovat haavoittuneita rampoja, vanhan vasemmistolaisen komennon jäljiltä. Jos emme pian tervehdy niin ajaudumme äärilaitan,  jossa taas Fasismille syntyy sija ja tilaisuus tahattomasti,  mutta jota epäilemättä,  niin vasemmisto kuin äärioikeistokin tulee käyttämään.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 23. 01. 2011 19:07
Pohjois-Afrikan vallankumous etenee

”Vaikka Tunisian uusi väliaikainen hallitus on hyväksynyt monia poliittisia vapauksia, mielenosoittajien mielestä ministerit ovat yhä liikaa kiinni karkotetun presidentin RCD-puolueessa. Mielenosoittajat vaativat myös RCD:n hajoittamista. Väliaikainen presidentti Foued Mebazaa on luvannut täydellistä irtiottoa vanhasta vallasta.”

Onko nyt USA-laisella pääomalla lähdön paikka Tunisiasta ja Pohjois-Afrikasta, kuten niille on jo käynyt Etelä-Amerikassa? Kovin on hiljaista oikeistomediassa Tunisian vallankumouksen osalta.
Maan ainut todellinen vasemmistolainen lehti Tiedonantaja kertoi Tunisian vallankumouksen taustoista 21.1.2011.

Pääministeri kuulutti yhteiskuntasopimusta herravallan turvaksi ja riistopolitiikan jatkumiseksi Suomessa. Mutta kun kansa lähtee joukkovoimalla liikkeelle kuten Tunisiassa ei siinä silloin ole enää apua herravallan yhteiskuntasopimuksista.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/01/tunisian_maaseudun_vaki_yrittaa_kaataa_hallituksen_2308592.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 23. 01. 2011 20:08
Rauhanomaista yhteistyöpolitiikkaa

Afganistan ja Venäjä aloittavat uudistamaan Neuvostoaikaisia laitoksia. Rakentavat uusia tunneleita, vesivoimaloita sekä yliopiston perustaminen Kabuliin.

Afganistanin presidentti Karzai vieraili Moskovassa, jossa yhteistyö sai uudenalun. Karzai aloittaa Venäjän kanssa yhteistön, samaan aikaan kun USA ja Natomaat ovat vetäytymässä sotilaineen ja aseineen maasta. Mitä jäi Afganistanin kansalle natomaiden tuhopolitiikasta?

Ihmisiä tapettiin ja maata raunioitettiin. Mutta sitähän se juuri militarismi saa aikaan!
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 24. 01. 2011 04:04
Pohjois-Afrikan vallankumous etenee


Maan ainut todellinen vasemmistolainen lehti Tiedonantaja kertoi Tunisian vallankumouksen taustoista 21.1.2011.

Pääministeri kuulutti yhteiskuntasopimusta herravallan turvaksi ja riistopolitiikan jatkumiseksi Suomessa.

nm. Hertta on varsin oikeassa siinä ettei vallankumousta voi pidätellä sen jälkeen kun vanha valta on riittävästi heikentynyt.   Tälläista tilannetta lähenee monet maat nytkin. Jopa euroopassakin on maita joissa yhteiskunta ei enään kykene täysimääräisesti kantamaan vastuutaan, joka valtaan vääjäämättä kuuluu.

Suomessa kehitys ei myöskään ole ollut riittävän hyvää valtarakenteiden ja vallanjaon uudistamiseksi suuntaan,  jossa yhteiskunnan osuutta vallankäytön ja vastuun suhteen olisi kevennetty. Päinvastoin lyhyen positiivisen jakson jälkeen nykyinen Keskusta-Oikeistolainen hallitus käänsi suuntaa taantumukseen, josta johtuen rakenneuudistuksista luovuttiin ja nyt velkaantuminen on siitä seurausta.

Uskon kuitenkin järjen voittoon suomessa. Ellei uusia välistävetoja tapahdu ja kuntauudistus saa muodon,  josta on kuntalaisille aidosti hyötyä,  sekä lyhyellä että etenkin pitkällä tähtäimellä. Ei mitään maaseudulta kumpuavaa vallankumousta ole odotettavissa suomessa. Tämä on tarpeen senkin vuoksi että laaja maaseutusuomi säilyisi turvallisena ihmisten liikkua. Eihän kukaan kuitenkaan halua tästä uutta  Afrikkaa tehdä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 27. 01. 2011 20:08
Allende oli oikeistoterroristien ja CIA:n uhri

”Chilen viranomaiset aikovat aloittaa tutkimuksen maan entisen presidentin Salvador Allenden kuolemasta. Tutkimus on ensimmäinen laatuaan.”

”Nyt aloitettava tutkimus on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa selvitetään Pinochetin valtakauden ihmisoikeusrikkomuksia. Vuodesta 1973 vuoteen 1990 hallinneen diktaattorin on uskottu olevan syypää tuhansien vastustajiensa kuolemiin ja katoamisiin.”

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/01/chilessa_aletaan_tutkia_allenden_kuolemaa_2321356.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 28. 01. 2011 19:07
Kansan tyytymättömyys purkautuu äärioikealle Suomessa

Suomessa äärioikeisto Perussuomalaiset kavavoivat vallitsevan tytyymättömyyden nykyisen valtaeliitin politiikkaan. Rahavallan politiikkaa ovat tukeneet ja jopa totetuttaneet SDP ja jopa vasemmistoliittokin.

Hehän olivat mukanan useassa hallituksessa toteuttamassa nykyistä rahavallan politiikkaa, jolla murennettiin Suomalainen hyvinvointivaltio. Tuo kehityslähti liikkeelle 1991 kun uusliberalismi rantautui Suomeen. Samalla SDP ja vasemmistoliittokin antoivat rahavallalle avaimet yhteiskunnallisen palvelutuotannon yksityistämiseen. Nyt jopa sairaaloiden tiloja annetaan yksityisen terveysbisneksen käyttöön.

Kansa on ollut jo pitkään tyytymätöntä rahavaltaa tukeviin puolueisiin, jota kuvaa vaalien äänestysaktiivisuuden jatkuva aleneminen.
Kun sitten vasemmalla ei ole uskottavaa puoluetta, niin tyyttymättömyys suuntautuu Perussuomalaisten puolueeseen. Toisaalta se ei ole oikestolle eikä rahavalle uhkaksi, mutta vasemmistolle se on sitä ja kestää yhden sukupolven, että jälleen saavutetaan kansan luottamus.

Rahavallan politiikaan tyytymättömyys kasvaa myös maailmalla

Aikoinaan Saksassa kansan tyytymättömyys harjoitettuun politiikkaan, työttömyyteen ja köyhyyteen purkautui Natsipuolueeseen kohtalokkain seurauksin.

Tänään Pohjois-Afrikassa sikäläisen rahavallan politiikkaan tytymätön kansa on nousut vallankumoukseen ja vaatiin vanhan vallan vaihtamista. Tässä rahavallanvastaisessa vallankumouksessa on mukana vasemmisto ja ay-liike. Eli poikkeaa kovasti tilanteesta Suomessa, jossa SAK:n puheenjohtaja on yhtäpataa rahavallan edustajien kanssa ja perää uutta konsensusta.

Samalla USA-lainen pääoma joutuu jättämään Pohjois-Afrikan yhtenä imperialismin riistonkohteena.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 28. 01. 2011 20:08
Hyvää yötä Urho ja Hertta! Samanaikaisesti.
Kolmonen valvoo untanne.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 29. 01. 2011 19:07
Kairossa - armeija vartioi rikkaimpia

”Seitsemän vuotta Suomessa asunut Marc Hashin oli vain muutaman päivän ikäinen, kun Mubarak tuli valtaan. Hashin uskoo, että Mubarakin lähdön jälkeen Egyptissä tapahtuu käänne parempaan.
- Se elää kuin kuningas ja ei sellainen käy. Egyptissä ei saa tällä hetkellä ilmaista mielipidettään; jos sanoo, pääsee vankilaan. Vankiloita on siellä tällä hetkellä yhtä paljon kuin partureita täällä. Se on ihan epäreilua, sillä meillä on oikeus elää.”

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/01/suomen_egyptilaiset_osoittivat_mieltaan_helsingissa_2325572.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 29. 01. 2011 23:11

Kairossa - armeija vartioi rikkaimpia

”Seitsemän vuotta Suomessa asunut Marc Hashin oli vain muutaman päivän ikäinen, kun Mubarak tuli valtaan. Hashin uskoo, että Mubarakin lähdön jälkeen Egyptissä tapahtuu käänne parempaan.
- Se elää kuin kuningas ja ei sellainen käy. Egyptissä ei saa tällä hetkellä ilmaista mielipidettään; jos sanoo, pääsee vankilaan. Vankiloita on siellä tällä hetkellä yhtä paljon kuin partureita täällä. Se on ihan epäreilua, sillä meillä on oikeus elää.”

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/01/suomen_egyptilaiset_osoittivat_mieltaan_helsingissa_2325572.html


Se on ihan kauheaa

Kuulostaa joltakin derkkula-Pohjois-Korealta

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 05. 02. 2011 20:08
Vallankumoukset Afrikassa jatkuvat

Erityisesti Egypti, joka on 80 miljoonan asukkaan maa ja isoin arabimaiden valtio tulee antamaan  
lähtöpassin mätänevälle kapitalismille. Egypti on virallisesti tasavalta, mutta käytännössä USA:n talutusnuorassa oleva diktatuuri, jota on jo 30 vuotta hallinnut omavaltainen presidentti Hosni Mubarak.

Jokkojen laajeneva kansannousu paljastaa, että USA:n sekä EU:n ja sen tärkeimpien valtioiden politiikan pilarit Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä ovat mätänemässä ja luhistumassa.

Kansannousuihin on kaikissa maissa ajaneet työttömyys, hintojennousu ja vallan väärinkäyttö.

Näitä joukkomittaisen köyhyyden ja sorron olosuhteita on pahentanut maailmankapitalismin kriisi.

USA on tuhlannut Egyptin sotilasapuun 1,3 miljardia dollaria joka vuosi.

Nyt USA yrittää saada mieleisensä uuden vallan, joka jatkaisi imperialistista riisto politiikkaa edelleen Egyptissä. Mutta tällä kertaa kansaa ei huijata, vaan ne jatkavat joukkotoimintaa todellisen vaihtoehdon puolesta.
Tänään tuli jälleen uusi maa Serbia mukaan taisteluun USA:n imperialismia vastaa.

Entä Suomessa? Täällä rahavalta ja kokoomus puolue ovat voimansa tunnossa. SDP ja vasemmistoliitto
ovat myineet aatteensa kansalliselle kapitalismille.

Suomi on niin pieni maa ja vähän asukkaita, että ulkoista esimerkkiä tarvitaan vallankumouksen alkamiseen, kuten oli vuonna 1917 kun Venäjällä kommunistit ja työläiset kukistivat kapitalistisen tsaarin vallan. Nyt siis tarvitaan jatkoa Suomalaisten työläisten 1917 alkaneelle ja keskeytyneelle vallankumoukselle.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 09. 02. 2011 20:08
Egyptissä työläiskansan vallankumous syvenee

”Tuhannet ihmiset osoittavat jälleen mieltään eri puolilla Egyptiä. Hallitusta vastustavat työläiset ovat myös lakkoilleet tuhansittain useissa kaupungeissa. Egyptin ulkoministeri varoitti, että armeija saattaa puuttua mielenosoituksiin.

Kairon keskustassa Tahririn aukiolla noin kymmenentuhatta ihmistä vaati jälleen presidentti Hosni Mubarakin eroa. Myös parlamentin edustalla pari tuhatta ihmistä osoitti mieltään ja vaati kansanedustajien eroa. Mielenosoittajat marssivat parlamentin edustalle tiistaina.”

Toisaalta näyttää siltä, että USA:n rahavallan tukema valtaeliitti Egyptissä ei aio luopua vallastaan.
Kapitalismi ja pääoman riktatuuri on nyt kaatumassa Pohjois-Afrikassa.

Mutta missä luuraa Suomen ay-liike ja vasemmisto? On kaikkien maiden työläisten etu, että rahavallalta otetaan riistovalta pois.

http://yle.fi/uutiset/teemat/teema_egypti/2011/02/mielenosoitukset_levisivat_lakoiksi_egyptissa_2351373.html

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/02/arabimaiden_kumous_2348155.html?origin=rss
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 10. 02. 2011 19:07
Riktaattori on ihan oikea kapitalistikin

”Egyptens kritiserade president Hosni Mubarak är en rik man. Enligt den brittiska tidningen The Guardian kan han äga upp emot 70 miljarder dollar och han anklagas för omfattande korruption och fiffel med statliga medel. Hur ser demonstranterna i Kairo på Mubaraks förmögenhet? Samtal med Agneta Ramberg, Sveriges Radios utsända i Kairo. Hör också Staffan Sonning, Sveriges Radios globala ekonomikorrespondent om hur diktatorer gör för att dölja sina tillgångar.”
 
Egyptin presidentti on rikas mies omistaa yli 70 miljardia dollaria. Häntä syytetään mittavasta korruptiosta valtion varoilla. Tällaista henkilöä on siis rahavalta USA tukenut 30 vuotta.

http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=1650&artikel=4238106
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 10. 02. 2011 21:09
SKP jätti Kataiselle 50 metriä pitkän laskun

”Suomen kommunistinen puolue SKP on jättänyt valtiovarainministeri Jyrki Kataiselle (kok.) yli 50 metriä pitkän laskun. Se sisältää laskuja muun muassa työttömyydestä, perusturvan puutteesta, heitteillejätöstä, potilasjonoista, ylisuurista päivähoitoryhmistä ja rautatieliikenteen myöhästelyistä.
SKP haluaa sillä viestiä, että finansiikriisistä vastuussa olevien pitää maksaa itse kriisin laskut, eikä panna niitä pieni- ja keskituloisten maksettavaksi.
Samalla puolue jätti Kataiselle aloitteen verouudistuksen suunnan muuttamisesta. Siinä muun muassa vastustetaan tasaveron suuntaan siirtymistä."

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/02/skp_jatti_kataiselle_50_metria_pitkan_laskun_2353492.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Matti Meikäläinen on 11. 02. 2011 20:08
Taitaa olla toiveajattelua saada julkista velkaa kasvattavat poliitikot vastuuseen teoistaan... Sinänsä kyllä kannatettava aloite. Kyllä poliitikkojen pitäisi ehdottomasti nykyistä enemmän uskaltaa laittaa ns. suu säkkiä myöten, mutta monikaan ei tätä uskalla tehdä. Ei erityisesti nyt kun vaalitkin ovat tulossa... Toivottavasti seuraavan hallituksen ohjelmassa tämäkin epäkohta on korjattu.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 11. 02. 2011 20:08

.

Lyhytaikaisesti voi yrittää lahjoa äänestäjiään yrittämällä piilottaa laman valtion velkaantumiseen mutta nyt sekin tie on kuljettu loppuun

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Roy Rabb on 12. 02. 2011 09:09

Yhdyn Meikäläisen ja Herkkoon ajatuksiin. Johtajat eivät enää uskalla tai osaa johtaa. Eivät kunnioita enää perustuslakia tai muista miksi valtio on olemassa. Uskaltavat enää palvella vain ylikansallista päåomaa.

Mielestäni Nokia luopui aivan liian heppoisin perustein, eivätkä Suomen johtajat edes yrittäneet puhua sille järkeä tai pitää isänmaan puolta. Nokiallahan menee edelleen hyvin, se on suurin alallaan. Ja kun olisi hitusen jaksettu odottaa ja taistella niin älypuhelinalakin olisi ehkä auennut, ehkä yhtä suurella todenäköisyydellä kuin yhteistyössä Microsoftin kanssa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 12. 02. 2011 16:04

.

Tästä Jyrki Käteiset ei tykkää, että suomalaiset ottaisi it-alan kehityksen omiin käsiinsä, aivan ennen kuulumatonta

Ratkaisu Nokia-ongelmaan: "Tele"

"Talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari (sd.) ehdottaa uuden valtionyhtiön perustamista Nokialta irtisanottujen insinöörien palkkaamiseksi.

Skinnari vaatii, että suomalaisen telealan toimijoiden ja hallituksen on otettava ohjat käsiinsä ja perustettava Fingridin kaltainen kansallinen it-yhtiö. Toinen vaihtoehto olisi ostaa TeliaSonera takaisin Suomeen."

http://www.uusisuomi.fi/raha/109221-ratkaisu-nokia-ongelmaan-tele

.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 12. 02. 2011 20:08
USA:lta meni kolmekymmentä vuotta

Ennen kuin se tajusi ja tunnusti että Egypti on diktatuuri. Länsi on aina ollut kaksinaamainen ihmisoikeusasioissa: Idän ihmisoikeuksia (nyk. Nobelp.) kytätään samalla kun imperialistit USA ja Britannia siunaavat valtioita, joissa ihmisiä vainotaan, kidutetaan, pidetään vankiloissa ja ihmisiä katoaa.

Paljon puhuva esimerkki on Britannian suojelema diktaattori Pinochet Chilessä niin että häntä ei saatu oikeuden eteen toimeenpanemistaan raakuuksista. Thathcer ei vain suojellut tätä modernin ajan fasistia, vaan ajoi suuret joukot Englannin työläisiä kurjuuteen. Sen verran raaka tämä täti oli, kun NL:n ammattijärjestö halusi tukea Englannin vaikeassa asemassa olevia kaivostyöläisiä yhdellä miljoonalla dollarilla, tämä täti osasi ylipuhua Gorba-sedän epäämään avun.

Tämä on ainakin nyt voitto sosiaaliselle demokratialle ja näytös miten 4 miljardin diktaattori ajetaan ulos. Tosin hän vie muhkean summan rahaa, usein näille hirviöille löytyy ymmärrystä ja turvapaikka länsimielisistä maista ja jäävät vaille rangaistusta. Vaikka tulevaisuutta ei tiedetä on Egyptin kansalla nyt mahdollisuus kehittää olojaan parempaan suuntaan.

Nyt kun USA on lähes kokonaan menettänyt otteensa Latinalisessa Amerikassa ja nyt
Pohjois-Afrikassa on toivoa, että Lähi-Idän rauha toteutuu. Toisaalta USA:n imperiumilla on maailman vahvimmat sotavoimat.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Klaus Berg on 13. 02. 2011 17:05
Vasemmistolainen diktatuuri onkin aina ollut mielenkiintoisempaa.
Suomihan on tunnetusti tunnustanut niitäkin auliisti.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 14. 02. 2011 13:01
Ennen oli varmaa  kun radioon laitettiin Kaisa Korhonen kiljumaan kansainvälistä, että ääniä ropisee oikeistolle. Nyt samaa kikkaa käytetään ja laitetaan Lipponen möläyttelemään ylimielisiä jupinoitaan , surkuhupaisaa oli seurata kuinka Lipponen venkoili Wikileaksin paljastuksista ensin kielletään ja sitten annetaan fst:lle haastattelu jossa tunnustetaan no onhan se ymmärettävää ruotsalaisille kannattaakin puhuakin totta onhan Lipponen saanut tuon kuuluisan natsimitalisakin sieltä suunnalta. ILTALEHTI : Lipponen sanoi eilen Ylen ruotsinkielisille uutisille, että on varmasti keskustellut presidenttien tapaamisesta suurlähettilään kanssa. Kysyttäessä, onko hän nostanut Halosen ja Putinin tapaamisen sisällön esille jossain tilanteessa, hän vastasi myöntävästi. - Kyllä, olen varmasti keskustellut asioista. So what, Lipponen toisti perään Wikileaks-tiedoista jo aiemmin käyttämänsä väheksyvän lausahduksen.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 14. 02. 2011 13:01
surkuhupaisaa oli seurata kuinka Lipponen venkoili Wikileaksin paljastuksista ensin kielletään ja sitten annetaan fst:lle haastattelu jossa tunnustetaan

Et sitten Risto huomannut, että Lipponen kielsi aivan eri asian, minkä myönsi SFT: n haastattelussa. Siellä hän sanoi: ""Olen varmasti keskustellut monista asioista, kuten tästä, Yhdysvaltain suurlähettilään kanssa. Olen käynyt tällaisia keskusteluja diplomaattien kanssa 40 vuotta ja jatkan niitä edelleen".  
Tästä johtuen Iltalehden ja vaikkapa Pohjalaisen uutinen asiassa saa aika pienen huomion.

Lipponen muuten oikaisee myös FST:n tulkintaa hänen kommenteistaan: http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Lipponen+En+my%C3%B6nn%C3%A4+keskustelua+amerikkalaisten+kanssa/1135263808413

Itse asiassa satuin katsomaan tuon lauantain haastattelun, eikä siinä Lipponen millään tavalla kieltänytkään käyneensä keskusteluja eri suuntiin. Päinvastoin hän suorastaan ylpeili olevansa niitä harvoja suomalaisia, joilla on edellytykset (suhteet) ylipäänsä keskustella näistä asioista.

Lipponen kielsi nimenomaan Wikileaksin tiedon, että olisi 17.12.2004 tavannut USA: n suurlähettilään. Hän väitti tarkastaneensa kolmen eri henkilön kalenterista, joidenka mukaan Lipponen oli ollut ko. päivänä Brysselissä.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen pitää poliitikkojen paljastunutta kilpajuoksua suurvaltojen johtajien luo Suomen pikkuvaltioidentiteetin tuotteena.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/109230-suomalaista-pikkuvaltiotouhua-%E2%80%9Dkuka-tapaa-keta%E2%80%9D
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 14. 02. 2011 19:07
Kokoomuksen Katainen toivottaa äärioikeiston mukaan

”Katainen minusta se on erittäin hyvä ja hieno päätös että Perussuomalaiset ovat pääministeri keskusteluissa mukana. Se on itse asiassa reilua kaikkien kannalta.
Mielipidemittausten mukaan perussuomalaiset voivat olla Suomen suurin puolue ja Timo Soini näin ollen mahdollinen Suomen uusi pääministeri. Olisi kummallista, jos perussuomalaiset eivät olisi pääministeritenteissä mukana, heidän kannatuksensa on tällä hetkellä sosialidemokraattien tasoa.”

Tämä Kataisenkin lausunto, jos mikä jo osoittaa sen mihin suomalainen äärioikeiston puolue kuuluu, siis oikealle ja riistovallanjoukkoon.

Toisaalta henkilökeskeisiä puolueita on jo vuosikymmeniä ollut vaikeata erottaa toisistaan. Siihen ei ole myöskään kuulunut tehdä eroja oikealle ja vasemmalle. On vain Vanhasta, Heinäluomaa, Kataista, Arhinmäkeä, Soinia mm.

Naapurimaa Ruotsissa, jopa sikäläinen rahavallan puolue kokoomus teki selvän eron vastaavaan äärioikeiston puolueeseen Ruotsindemokraatteihin.

Ruotsissa eivät vasemmistopuolueet halua olla missään tekemisissä Ruotsindemokraattien kanssa.
Ruotsindemokraateissa on uusfasisteja, kuten on Perussuomalaisissakin.

Näitä puolueita kutsutaan myös vihapuolueiksi, joka ilmeisesti johtuu maahanmuutovastaisuudesta ja rasismista.

Suomessa onkin historiallista kokemusta yhteistyöstä äärioikeiston kanssa, josta hirvein ja traakisin yhteistyö oli Natsien kanssa ja siinä projektissa oli myös SDP ainoana vasemmistopuolueena Euroopassa puhj.Väinä Tannerin johdolla.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/02/soini_tasta_paatoksesta_en_narise_2363312.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 14. 02. 2011 21:09
Suomessa onkin historiallista kokemusta yhteistyöstä äärioikeiston kanssa, josta hirvein ja traakisin yhteistyö oli Natsien kanssa ja siinä projektissa oli myös SDP ainoana vasemmistopuolueena Euroopassa puhj.Väinä Tannerin johdolla.


Tämä on myös yksi niitä väitteitä, joita Tiedonantaja-ketju Urho-Akseli-Hertta-Kolmonen jaksaa toistaa viestistä toiseen. Tässä luultavasti viitataan siihen, että Tanner oli sotiemme aikana ministerinä ja tuli tuomittua myös sotasyyllisenä. Suomalaiset tuntevat aika hyvin historiansa ja sen missä olosuhteissa maatamme puolustettiin, joten se siitä.

Kun tuossa väitetään, että natsien kanssa ei mikään muu vasemmistopuolue tehnyt yhteistyötä, on pakko palauttaa mieliin teidän ihannoimanne Neuvostoliiton Kommunistinen Puolue (NKP). Käsittääkseni se teidän tulkinnoissanne oli ja on vasemmistopuolue.

NKP se vasta julmassa yhteistyössä oli natsien kanssa. Puolue allekirjoitti Saksan kanssa elokuussa 1939 hyökkäämättömyyssopimuksen, jolla lisäpöytäkirjassa sovittiin etupiirijaosta. Muun muassa Suomi ja Baltian maat olivat jaon kohteena. Arkkitehteina puolueidensa johtajat Stalin ja Hitler.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Molotovin-Ribbentropin_sopimus
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: peili on 15. 02. 2011 10:10
Niinhän asiat on kun Kivimäki kirjoittaa suurin ja mahtavin kommunistipuolue ja sen johtaja sopi Aatun kanssa etupiirijaosta ja luuli ottavansa Suomenkin noin vain mutta erehtyi pahemman kerran, olisi jäänyt Aatun kanssakin heikoille ilman USA.n ja pakkasen apua, voisivat nykyhallinnossaan tunnustaa jo tosiasiat ja palauttaa pakkoliitetyt alueet entisille omistajille vaikka sitten ostokiellon purkamalla
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 15. 02. 2011 18:06
Mannerheimin päiväkäskyt kuvaavat hyvin oikeistoriktatuuria Suomessa 1918-1944

Suomen rahavallan sota oli hyökkäyssota, jota valmisteltiin pitkään ja jonka tavoitteena oli Natsien avulla tehdä maasta Suursuomi ryöstämällä maata Neuvostoliitosta.

http://www.mannerheim.fi/pkaskyt/s_paiva.htm

http://www.mannerheim.fi/06_vsota/s_suhsak.htm


Kiltinnäköinen revisionisti ei ollut puolueessa kovinkaan suosittu

"Hän oli käytännöllisesti katsoen ainoa, joka saattoi ottaa sosiaalidemokraattisen puolueen johtoonsa sisällissodan jälkeisessä valkoisessa Suomessa."

Väinö Tanner kuului Suomen johtavaan valtaeliittiin neljänkymmenen vuoden ajan. Hän oli tunnetusti työläisten ja kommunistien vihaaja. Hän olikin hyvä väline rahavallalle hajottaa työväenliikettä.
Hän oli myös vetämässä työläisiä mukaan silloin vallinneeseen militarismiin ja yhteiseen sotaan saksalaisten fasistien kanssa Neuvostoliittoa ja liittoutuneita vastaan.

Tanner oli siis oikeistososiaalidemokraatti, joka oli hyvää pataa oikeistolaisten porvarien ja rahavallan kanssa.

”Työväestön näkökulmasta katsoen Väinö Tanner oli jo 1920-luvulla vähintään porvari ellei kapitalisti, kuten monet eurooppalaiset sosiaalidemokraatit.”

http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/635/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 15. 02. 2011 18:06

.

Sekö ei Moskovan tiltuja haittaa ollenkaan että Neuvostoliitto ryösti maata Suomesta 1939 (Ei palauttanut takaisin)

.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Umpi Luuta on 20. 02. 2011 21:09
Orjamarkkinat Suomessa.

http://www.kansanuutiset.fi/kulttuuri/kirjat/2472270/huutolaislapset-saavat-aanensa-takaisin
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 20. 02. 2011 21:09
Orjamarkkinat Suomessa.

http://www.kansanuutiset.fi/kulttuuri/kirjat/2472270/huutolaislapset-saavat-aanensa-takaisin

Kiitos tästä jutusta. Äitini isä kertoi aina olleensa nuorena huutolaisena, kun oma isä oli "karannut"  Amerikkaan. Täytyypä hankkia jostain tuo kirja.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Kari Lajunen on 20. 02. 2011 21:09
Mielenkiintoista.  Isäni myytiin tuolloin mutten ole koskaan asiasta sen kummemmin kysellyt.

Sitä on ollut vähän vaikea uskoa mutta kai se viimein on uskottava.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Matti Meikäläinen on 21. 02. 2011 15:03
Saiskos Urholta tai Hertalta vähän raporttia siitä kuinka porvarit kapinoivat kaataakseen kansan rakastamaa isä aurinkoista Libyassa ?

Taitaa olla jo yli sata kuolonuhria levottomuuksissa?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 22. 02. 2011 20:08
Natsismi ja äärioikeistolaisuuden tauti leviää Suomessa

”Karjalan prikaatissa palveleva yliluutnantti on varusmiehiä kouluttaessaan haukkunut presidentti Tarja Halosta kommunistiksi. Karjalan prikaatista kerrotaan YLE Uutisille, että asiaa tutkii Pääesikunnan tutkintaosasto. Puolustusvoimien sisäinen esitutkinta asiasta valmistunee ensi viikolla. Yliluutnantti jatkaa edelleen varusmiesten kouluttajana.”

Aivan uskomaton asia, että Suomen tasvallan ensimmäistä naispresidenttiä nimitellään ihan julkisesti. Toisaalta tämäkin asia kuvastaa äärioikeistolaisuuden tunkeutumista yhteiskuntaan.
Onhan Suomessa ollut vastaavaa 1930 luvulla aina vuoteen 1945 asti.

Perussuomalaisten valtaeliitin vihapolitiikkaan toisaalta sopii myös persidentimme Tarja Halosen typerä nimittely. Perussuomalaiset propagoivat juuri noita arvoja vastaan, joita presidentimme aktiivisesti puolustaa.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/02/halonen_tapahtunut_selvitettava_kaikessa_rauhassa_2383161.html

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/02/karjalan_prikaatin_kouluttaja_haukkui_presidentti_halosta_kommunistiksi_2381197.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 22. 02. 2011 20:08
Saiskos Urholta tai Hertalta vähän raporttia siitä kuinka porvarit kapinoivat kaataakseen kansan rakastamaa isä aurinkoista Libyassa ?

Taitaa olla jo yli sata kuolonuhria levottomuuksissa?


USA-lainen imperialismi on nyt tullut tiesä päähän Pohjois-Afrikassa


Nyt taitaa tulla yksityiselle pääomalle lähtö myös Pohjois-Afrikasta kuten kävi Etelä-Amerikoissa, jossa on lähdetty rakentamaan uudenlaista sosialismia.

Tänään TV:ssä ajankohtaisessa kakkosessa tuli esiin se, mistä Pohjois-Afrikan vallankumousellinen toiminta on lähtenyt liikkeelle. Tehtaista, joissa ihmisiä pidetään töissä nälkäpalkalla ja pelolla.

Nyt kansat ovat päässeet vapaaksi herravallan pelosta ja ovat nousseet vallankumoukselliseen toimintaa.
Tapahtumat ovat vasta alkusoittoa...
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: peili on 22. 02. 2011 21:09
Eiköhän alkusoitto tullut jo silloin kun Moskovassa kansa nousi kapinaan sen jälkeen kun Korpatsov oli antanut hiukan löysää suitsista ja Jeltsin nousi suosta votkan voimalla vastustamaan omien ampumista oman valkoisentalon edustalla.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 22. 02. 2011 21:09
Urhon ja Hertan duo.  Eiköhän Kolmonen tee siitä trion.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 23. 02. 2011 05:05

Nyt taitaa tulla yksityiselle pääomalle lähtö myös Pohjois-Afrikasta kuten kävi Etelä-Amerikoissa, jossa on lähdetty rakentamaan uudenlaista sosialismia.



Ihan vain näin mielenkiinnon vuoksi kysyisin nm.Hertalta.  Mikä ero, tai mistä tunnistaa yksityisen pääoman,  valtiollisen pääoman seasta.

Ja kuinka valtiollisen pääoman tuotto syntyy,  verrattuna yksityiseen pääomaan. Vai tarvitseeko valtiollinen pääoma lainkaan tuottoa ?.  Miksi yksityinen pääoma tarvitsee tuottoa ?. Pahuuttaanko ?. Tarvitaanko pääomaa lainkaan ?.

Anteeksi vain Hertta,  mutta minusta tekstisi ovat älyllistä epärehellisyyttä.

Kun olen esittänyt verouudistuksia, mm.tuloverojen laskemista,  jotka tekisivät työstä kiinnostavaa,  sekä lisäisi yritteliäisyyttä ja yleistä toimeliaisuutta talouden saralla.  Olen kyllä varsin hyvin kertonut sen vaikuttavan julkisen sektorin rahoituspohjan muuttumiseen. Tämä muutos taas ei suoraan vaikuta mitenkään köyhien asemaan. Vaan köyhien asemaan vaikuttaa enemmän se kuinka hitaasti julkinen sektori reagoi tuottovaatimuksiin, jotka rahoituspohjan muuttuminen aiheuttaa, onhan se osa kokonaistalouttamme.  Sitä ei voi erottaa muusta taloudesta.

Vai oletko sitä mieltä että vain yksityisesti tehty työ pitää kehittyä ja tuottavuuden parantuatua.  Entä miksi julkisen työn ei pidä kehittyä ja tuottavuuden nousta ?.  Vaikuttaako julkisen talouden tuottamattomuus mihinkään, entä miten käy yksityistalouden vastaavasti,  jos tuottavuutta ei ole ?.

Vielä yksi merkittävä asia minua kiinnostaa. Kun nykyisin köyhät ja vähävaraiset maksavat veroja enemmän kuin koskaan elinaikanani aikaisemmin, välillisinä ja kunnallisveroina noin 90 % kaikesta verokertymästä,  arvonlisävero kiinteistö energia ym. Nämä tuotot menevät valtion ja kuntien kassaan. Miten näet kuitenkin yksityisen sektorin köyhän hyväksikäyttäjänä ?.

Minusta pitäisi olla rehellinen,  puhuessaan köyhistä ja kapitalisteista oikeudenmukaisuus mielessä.  Minusta et näe metsää puilta. Työnteko on hyvinvoinnin kannnalta ratkaisevin tekijä. Toinen vaihtoehto olisi että kaikki suomalaiset omistaisivat kapitaalia niin paljon ja niin hyvin sijoitettuna että sen tuotto sekä säilyttäisi pääoman että antaisi vielä mahdollisuuden oman ja perheen elämän kustannusten rahoittamiseen.

Silloinkin jonkun olisi tehtävä arjen työt. Kuinka sinä Hertta teettäisit omalta osaltasi nuo työt,  esim. jollain Puolalaisella. Panisitko orjatyöksi,  vai maksaisitko kohtuullista korvausta työn mukaan,  vai kuinka tuon työn ja pääoman vuorovaikutuksen järjestäisit ?.

Näkisitkö mitään ongelmaa siinä että toisilla olisi isompia perheitä kustannettavana, pitäisikö kaikilla olla sama määrä pääomaa ?.  vai hyväksyisitkö että joku hyötyy enemmän pääomataloudestaan, tai hänellä on pienemmät kustannukset oman elämän osalta.   Tekevätkö ketkään pääoman edestä töitä sijoittaessaan pääomia. Ovatko ne automaattisesti aina kaikki hyviä sijoituksia ja tuottavat hyvin ?. Onko eroa sillä,  kuinka isoista pääomista täytyy huolehtia,  tehdyn työn määrään ?.

Kun kierrät mitallin molemmat puolet useaan kertaan,  niin tiedät mitä oikeudenmukaisuus on.
Jos elämästä koskaan voi edes sanoa että se on oikeudenmukaista.

Minusta olisi kohtuullista julkisella sektorillakin alkaa tehdä parhaansa,  niin kuin yksityiselläkin on tehty iät ajat. Suomalaisina näinkin pohjoisessa olosuhteessa,  jossa ilman ruokaa ja lämpöä kuolee viimeistään talvella.  Meidän kannattaa tehdä parhaamme,  niin julkisella sektorilla,  kun yksityiselläkin.  Köyhien ja vaivaisten asemaa kohennetaan,  vain tuottavuutta parantamalla.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Matti Meikäläinen on 23. 02. 2011 10:10
Saiskos Urholta tai Hertalta vähän raporttia siitä kuinka porvarit kapinoivat kaataakseen kansan rakastamaa isä aurinkoista Libyassa ?

Taitaa olla jo yli sata kuolonuhria levottomuuksissa?


USA-lainen imperialismi on nyt tullut tiesä päähän Pohjois-Afrikassa


Nyt taitaa tulla yksityiselle pääomalle lähtö myös Pohjois-Afrikasta kuten kävi Etelä-Amerikoissa, jossa on lähdetty rakentamaan uudenlaista sosialismia.

Tänään TV:ssä ajankohtaisessa kakkosessa tuli esiin se, mistä Pohjois-Afrikan vallankumousellinen toiminta on lähtenyt liikkeelle. Tehtaista, joissa ihmisiä pidetään töissä nälkäpalkalla ja pelolla.

Nyt kansat ovat päässeet vapaaksi herravallan pelosta ja ovat nousseet vallankumoukselliseen toimintaa.
Tapahtumat ovat vasta alkusoittoa...

Se oli minulle uusi tieto, että Gaddafi edustaa USA-laista imperialismia ja yksityistä pääomaa. Olen häntä tähän asti pitänyt kommunismin vankkana tukijana. On se hyvä, että Libyan kansa pääsee lopultakin vapaaksi herravallan pelosta pois tehtaista nälän ja pelon uhreina. On se hyvä, että nimimerkki Hertta kertoi meille tämän mitä ei muista tiedotusvälineistä ole selvinnyt.

Onko sinulla vielä terkempia tietoja siviiliuhreista palkkasotureiden luodeista ja pommituksista ? Lehtitiedoissa puhutaan muutamasta sadasta, mutta joko niitä on tuhansia ?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Matti Meikäläinen on 23. 02. 2011 10:10
Natsismi ja äärioikeistolaisuuden tauti leviää Suomessa

”Karjalan prikaatissa palveleva yliluutnantti on varusmiehiä kouluttaessaan haukkunut presidentti Tarja Halosta kommunistiksi. Karjalan prikaatista kerrotaan YLE Uutisille, että asiaa tutkii Pääesikunnan tutkintaosasto. Puolustusvoimien sisäinen esitutkinta asiasta valmistunee ensi viikolla. Yliluutnantti jatkaa edelleen varusmiesten kouluttajana.”

Aivan uskomaton asia, että Suomen tasvallan ensimmäistä naispresidenttiä nimitellään ihan julkisesti. Toisaalta tämäkin asia kuvastaa äärioikeistolaisuuden tunkeutumista yhteiskuntaan.
Onhan Suomessa ollut vastaavaa 1930 luvulla aina vuoteen 1945 asti.

Perussuomalaisten valtaeliitin vihapolitiikkaan toisaalta sopii myös persidentimme Tarja Halosen typerä nimittely. Perussuomalaiset propagoivat juuri noita arvoja vastaan, joita presidentimme aktiivisesti puolustaa.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/02/halonen_tapahtunut_selvitettava_kaikessa_rauhassa_2383161.html

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/02/karjalan_prikaatin_kouluttaja_haukkui_presidentti_halosta_kommunistiksi_2381197.html

Kiitos Urholle tiedoista. Siis nimittelyyn syyllistynyt  yliluutnantti on sinun tietojesi mukaan perussuomalainen.

Ja sinun mielestäsi toisen haukkuminen kommunistiksi on mitä verisin loukkaus ja presidentti Halosen nimitteleminen kommunistiksi sotisi niitä arvoja vastaan joita hän on aktiivisesti puolustanut.

Mitä voimme tästä päätellä ? Uskaltaako tässä enää Urhoa, Herttaa tai Kolmosta enää kommunistiksi haukkua... Elämme mielenkiintoisia aikoja.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 23. 02. 2011 19:07
Saiskos Urholta tai Hertalta vähän raporttia siitä kuinka porvarit kapinoivat kaataakseen kansan rakastamaa isä aurinkoista Libyassa ?

Taitaa olla jo yli sata kuolonuhria levottomuuksissa?


USA-lainen imperialismi on nyt tullut tiesä päähän Pohjois-Afrikassa


Nyt taitaa tulla yksityiselle pääomalle lähtö myös Pohjois-Afrikasta kuten kävi Etelä-Amerikoissa, jossa on lähdetty rakentamaan uudenlaista sosialismia.

Tänään TV:ssä ajankohtaisessa kakkosessa tuli esiin se, mistä Pohjois-Afrikan vallankumousellinen toiminta on lähtenyt liikkeelle. Tehtaista, joissa ihmisiä pidetään töissä nälkäpalkalla ja pelolla.

Nyt kansat ovat päässeet vapaaksi herravallan pelosta ja ovat nousseet vallankumoukselliseen toimintaa.
Tapahtumat ovat vasta alkusoittoa...

Se oli minulle uusi tieto, että Gaddafi edustaa USA-laista imperialismia ja yksityistä pääomaa. Olen häntä tähän asti pitänyt kommunismin vankkana tukijana. On se hyvä, että Libyan kansa pääsee lopultakin vapaaksi herravallan pelosta pois tehtaista nälän ja pelon uhreina. On se hyvä, että nimimerkki Hertta kertoi meille tämän mitä ei muista tiedotusvälineistä ole selvinnyt.

Onko sinulla vielä terkempia tietoja siviiliuhreista palkkasotureiden luodeista ja pommituksista ? Lehtitiedoissa puhutaan muutamasta sadasta, mutta joko niitä on tuhansia ?


No ketäs hän edustaa kuin itseään eli on siis kunnon kapitalisti!

Myös USA:ssa kiehuu, kansa on myös siellä noussut kapinaan säästöpolitiikkaa vastaan.
YLe näyttikin alkuviikosta siitä pätkän, mutta muuten on mediat olleet siitä hiljaa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 23. 02. 2011 20:08

.

Täällä sitä lilluvaa C.C.C.P.:n ihanuutta joka kummittelee vieläkin ja aiheuttaa ylimääräistä lääkärissäkäyntiä

Ulkolinja: Murmanskin ydinvoimauhka

"43 min Murmansk oli Neuvostoliiton pohjoisen laivaston ydinsukellusvenesatama. Radioaktiivista jätettä säilöttiin vuosia ruostuvissa aluksissa. Nyt saksalaisinsinöörit yrittävät siirtää vaarallisen jätteen turvaan."

http://yle.fi/ohjelmat/978865

TV 1

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 24. 02. 2011 19:07

.

Ennakoivalla ydinaseiskulla uhkaileva P-Korea näkee nälkää

"Nälkää näkevät pohjoiskorealaiset syövät ruohoa"

"Viiden amerikkalaisen avustusjärjestön asiantuntijat vierailivat Pohjois-Koreassa maan hallituksen pyynnöstä. Järjestöt vetoavat kansainväliseen yhteisöön avun saamiseksi nälkää näkeville.

Apua pitäisi saada pikaisesti erityisesti suurimmassa vaarassa oleville ryhmille, kuten lapsille, odottaville äideille ja sairaille."

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/J%C3%A4rjest%C3%B6t%20N%C3%A4lk%C3%A4%C3%A4%20n%C3%A4kev%C3%A4t%20pohjoiskorealaiset%20sy%C3%B6v%C3%A4t%20ruohoa%20%20/art-1288371446448.html

.


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 28. 02. 2011 16:04

.

Palstan kokoontuva C.C.C.P. -corner varmaan tietää keitä olivat nämä kadonneet kosmonautit

"Our lost comrades"

"I dedicate this pic to Piotr Doglov, Ludmila and Nikolay Tokov, Gennady Mikhailov and the many other named and nameless heroes who died for the expansion of Human frontier. I sincerely hope that one day, the world acknowledges your sacrifice."

http://davemetlesits.deviantart.com/art/Our-lost-comrades-157285363?offset=10


"This is a supposed recording of a Soviet space flight in 1961. In it, a Russian woman can be heard complaining about the increasing temperature inside the craft before it is destroyed attempting re-entry.

This was recorded by the Judica-Cordiglia brothers in 1961. It is reportedly one of many transmissions intercepted by the two brothers that prove the existence of the lost cosmonauts. "

http://www.youtube.com/watch?v=9Sgc1I9sjfc

.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Umpi Luuta on 01. 03. 2011 16:04
Kansan Tahto

http://www.kansantahto.fi/20110301.htm
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 02. 03. 2011 18:06
.

Eipä ollut entisessä C.C.C.P.:ssä ihmishengellä paljon arvoa, nämäkin testipilotit lähetettiin (lähi?)avaruuteen ilman minkäänlaista koulutusta ja kuolivat testilennoilla

Näiden kaikkien kuolemien jälkeen päätettiin että cosmonauteille pitää antaa koulutusta

"Three Soviet pilots died in attempts to conquer space before Gagarin's famous space flight, Mikhail Rudenko, senior engineer-experimenter with Experimental Design Office 456 (located in Khimki, in the Moscow region) said on Thursday.

According to Rudenko, spacecraft with pilots Ledovskikh, Shaborin and Mitkov at the controls were launched from the Kapustin Yar cosmodrome (in the Astrakhan region) in 1957, 1958 and 1959.
"All three pilots died during the flights, and their names were never officially published," Rudenko said.
He explained that all these pilots took part in so-called sub- orbital flights, i.e., their goal was not to orbit around the earth, which Gagarin later did, but make a parabola-shaped flight.

"The cosmonauts were to reach space heights in the highest point of such an orbit and then return to the Earth," Rudenko said.
According to his information, Ledovskikh, Shaborin and Mitkov were regular test pilots, who had not had any special training, Interfax reports.

"Obviously, after such a serious of tragic launches, the project managers decided to cardinally change the program and approach the training of cosmonauts much more seriously in order to create a cosmonaut detachment," Rudenko said."

http://replay.waybackmachine.org/20011119102824/http://english.pravda.ru/accidents/2001/04/12/3502.html

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Umpi Luuta on 04. 03. 2011 07:07
Paavo tulee - Oletko valmis.

On Vaasassa la 5.3. koko päivän..
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 04. 03. 2011 17:05
Uudet tuulet puhaltamaan Vanhalta

Oikeistoa haastamaan

Kenkää rahaeliitille!

Loppu leikkauspolitiikalle!

Helsingissä Vanhan ylioppilastalon viidessä eri salissa käydään lauantaina 5.3 kello 10 alkaen parituntisia keskusteluja. Ne kokoavat kommunisteja, vasemmistoliittolaisia, demareita, vihreitä ja puolueisiin sitoutumattomia vastaamaan oikeiston, perussuomalaisten ja valtaeliitin haasteisiin. Luvassa on niin analyysia kapitalismin kriisistä ja oikeistopopulismista kuin aloitteita yhteistyöhön.

http://www.skp.fi/2011-4-3/uudet-tuulet-puhaltamaan-vanhalta
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 04. 03. 2011 19:07
.

Myös suuri osa ensimmäisistä cosmonautti kouluttajista ilmeisesti katosi (kuolivat?) vaikka eivät osallistuneet itse avaruuslentoihin, ilmeisesti oli aivan yhtä turvatonta maassa kuin avaruudessakin noina synkkinä kylmän sodan vuosina

"Simultaneously, however, I uncovered persuasive evidence [Page 164] that a large number of early cosmonaut trainees had in fact vanished. One could only speculate on the circumstances under which these men left the cosmonaut program, and it was probably a good guess (to be confirmed more than a dozen
years later) that some of them were indeed dead. But unlike the 1960s contemporary myths of dead cosmonauts, these men had just not died on space missions."

Ihmisiä katosi myös kuvista C.C.C.P.:ssä

"In 1973 I was astonished to discover different versions of some of these group photographs. Certain faces were air-brushed out of photographs in books published inside the USSR although these "nonpersons" still remained in the same pictures used in Soviet books published for non-Soviet readers."

http://www.jamesoberg.com/usd10.html

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 04. 03. 2011 20:08
Kansainvälisiä vieraita

Vastavirtafestivaalille tulee Suomen kommunistisen puolueen vieraaksi Euroopan vasemmiston varapuheenjohtaja Maite Mola Espanjasta, Tanskan punavihreän Enhedslistenin naistoiminnan vetäjiin kuuluva Susanne Langer, Eestin yhtyneen vasemmiston edustaja Peep Sarapuu ja Länsi-Saharan Polisarion edustaja Maima Mahamud.

Arabimaiden mullistuksista saadaan tietoa muun muassa juuri Egyptissä vierailleelta Henri Onoderalta ja venezuelalainen Gustavo Garcia puolestaan välittää kokemuksia Latinalaisen Amerikan vallankumouksista.

Vastavirtafestivaalin DigiCultStudion ohjelmaa voi seurata livenä
verkosta. DigiCultStudio välittää keskustelut suorana osoitteessa:

http://www.ustream.tv/channel/digicultshow

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: peili on 04. 03. 2011 21:09
Mistähän nuata aateihmisiä oikeen piisaa, eilen tuli hyvä ohjelma dd,n lopusta kuinka siellä kohdeltiin jopa omia lapsia ja lähisukulaisia kommunistiaatteen nimissä, luulis että sakut saivat tarpeekseen  Aatun ajan diktatuurista  mutta sinne pesikin aateveli Joseppi.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 04. 03. 2011 21:09
Mistähän nuata aateihmisiä oikeen piisaa, eilen tuli hyvä ohjelma dd,n lopusta kuinka siellä kohdeltiin jopa omia lapsia ja lähisukulaisia kommunistiaatteen nimissä, luulis että sakut saivat tarpeekseen  Aatun ajan diktatuurista  mutta sinne pesikin aateveli Joseppi.


Suomessa näyttää edelleen olevan ”piilossa” vallan mahdottomasti natsivallan edustajia ja tietenkin nykyisessä hengessä. Koskahan se dokumentti tulee suomalaisten natsien hirmuteoista Seinäjoen Törnävän sairaalassa? Sairaalan alueella on hautausmaa, johon mielenvikaisia ja vammaisia  ihmisiä haudattiin ilman nimeä vuosina 1940-44.

Dokumentti filmin Mannerheimistä tehnyt on työstämässä kyseistä aihetta. Odotellaan...

Toisaalta työläisiä on kautta aikain rahavallan edustajat tehneet ja leimanneet mielenvikaisiksi ja sitä kautta nujertaneet heidän vastarinnan.

Nimimerkki sai myös kutsun aikoinaan ABB:n terveysasemalle, jossa kysyttiin mikä mieltä painaa.
Tuhon aikaan lakkoiltiin ABB:lla paljon.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 12. 03. 2011 17:05
”Bomben Juholt!”

Ruotsin sosiaalidemokraatit ottavat kurssia vasemmalle


Pohjalainen huolissaan Ruotsin ”oikeistodemarien” materiaalipulasta, ei siis löydy rahavallalle sopivaa ehdokasta. Ruotsissa puolue valmistelee ja tekee esityksen johtohenkilöistä puoluekokoukselle. Ruotsissa vasemmiston poliittinen toiminta ei ole sillä tavoin henkilökeskeistä, kuin on melkein, joka puolueessa Suomessa nykyään.

Henkilökeskeinen poliitinen toiminta antaa rahavallalle mahdollisuuden hajottamispolitiikkaan.
Kuten Suomessakin rahavalta juonii, että vain yhteistyökykyiset henkilöt pääsevät hallitukseen ja muihin edustuksellisiin tehtäviin.

Karmein esimerkki siitä on Suomessa vanha SKP, jonka rahavalta ja heidän mediansa oikestaan hajotti, hajota ja hallitse politiikallaan.

Ruotsin Sosiaalidemokraattien henkilöpolitiikka on hyvä esimerkki myös Suomeen vasemmistolle, että puolueenjohtajia eivät valitse rahavallan edustajat, eikä heidän mediansa. Mutta myös ministereitä ja muita puolueen edustajia tulee ohjata puolueen, eikä siis rahavallan yhteistyötoivomukset.

Ruotsin Sosiaalidemokraattien iskuvoima perustuukin kollektivisuuteen ja solidaarisuuteen.
Puoluekokoukseen tulee siis yksiehdokas ja näin koko prosessi pysyy puolueen ohjauksessa.

Pohjalainen tänään alakirjoituksessaan teilaa Ruotsin sosiaalidemokraattien johtajavallinnat teatteriksi. Aivan ymmärrettävää päärahavallan puolueen kokoomuksen lehdeltä.

http://www.flamman.se/bomben-juholt
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 12. 03. 2011 18:06
Taistelu imperialismia vastaan kasvaa maailmalla

Libyalaiset ja oikeastaan koko Pohjois-Afrikan kansat vaativat demokratiaa ja vastustavat Yhdysvaltojen, Naton ja EU:n piirissä esitettyä sotilaallista interventiota Libyaan.

Libyan johdon väkivalta mielenosoittajia vastaan oli todella tuomittavaa ja toivottavaa on, että Kadaffin hallinto ei nyt lähde käyttämään sotilaallista uhkaa perusteluna entistä kovemmille otteille kansalaisia vastaan. Silloin myös USA:n imperialistit saavat lisämahdollisuuksia sotilaalliseen toimintaan kuten kävi Irakissa.

Yhdysvaltojen ja EU:n johtajia kaksinaamaisuudesta näiden arvostellessa ihmisoikeuksien loukkauksia, joihin syyllistyvät samat epädemokraattiset hallitukset, joita USA ja EU ovat tukeneen vuosikausia. Öljy ja asekauppa ovat sivuuttaneet USA:n ja EU:n politiikassa humanitaariset tekijät.

Se väkivalta, jota vallanpitäjät käyttävät myös Irakissa, Iranissa, Jemenissä ja monissa muissa maissa kansalaisten protestien ja uudistusvaatimusten tukahduttamiseksi on tuomittavaa.
Nyt on  maailmanlaajuisesti osoitettava solidaarisuutta arabimaiden kansanliikkeiden vaatimuksille kansalaisten poliittisten, sosiaalisten ja muiden perusoikeuksien toteuttamiseksi ja näiden maiden vapauttamiseksi riistosta ja sorrosta. 

Arabimaiden kansojen taistelu rahavallan nöyryyttämisestä vapautumiseen onkin jatkoa sille, mitä jo on tapahtunut Etelä-Amerikassa, jossa useita maita on irrottautunut USA-laisesta imperialismista ja kapitalismista

 
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Umpi Luuta on 15. 03. 2011 11:11
Harmaan talouden puollustaja

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2489850/metalliliiton-aalto-katainen-puolustaa-harmaata-taloutta
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 18. 03. 2011 17:05
USA ja Nato toimivat Libyan suhteen saman kaavan mukaan kuin Irakissa. Mutta mitä se auttaa kun koko Arabimaailma on USA:n riistopolitiikkaa vastaan.

Länsimaiden media on käynyt melkoista propaganda kamppanjaa Libyaa vastaan. Ne ovat lietsoneet kapinaa ja verenvuodatusta sekä maan sisäistä hajaannusta johtaen sitä traagisen sísällisodanpolulle.

Samaan aikaan Saudi-Arabian vastaavat yksivaltiaat ovat USA:n ja Naton suojeluksessa.

USA on nyt tullut myös Pohjois-Afrikassa imperialistisen politiikkansa loppupisteeseen, kun kansat ovat lähtenee vallakumouksellisen toiminnan tielle.

”The political campaign to launch a military intervention in Libya – ostensibly on humanitarian grounds but with patently political ends in sight – is gathering steam among the NATO powers. A “no-fly zone” has now been urged by the Arab League – for the most part a collection of frightened despots desperate to get the US military still more deeply involved in the region.  That would be the start of a journey down slippery slope.”

http://stopwar.org.uk/content/view/2299/27/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 18. 03. 2011 17:05

.

P-skat tällä mitään imperialismin kanssa on tekemistä, kaikki vain ovat saaneet täydellisesti tarpeekseen tästä esihistoriallisesta hahmosta, esihistoriallinen hahmo saa mennä

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 18. 03. 2011 18:06

P-skat tällä mitään imperialismin kanssa on tekemistä, kaikki vain ovat saaneet täydellisesti tarpeekseen tästä esihistoriallisesta hahmosta, esihistoriallinen hahmo saa mennä


Näin menetteli USA ja Nato Irakissakin. Mutta se sota edelleen jatkuu...
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 18. 03. 2011 18:06

.

Viiksi-Wallu Saddukin sentään eli 2000-luvulla eikä 5000 eaa niin kuin tämä yksi tyyppi

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 19. 03. 2011 08:08

.

Uusi turismin laji on syntynyt ::: Sovjet C.C.C.P. disaster tourism

"Miltä Tshernobylin alue näyttää nykyisin - katso video"

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Milt%C3%A4+Tshernobylin+alue+n%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4+nykyisin+-+katso+video/1135264707974

.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 19. 03. 2011 19:07
Libya ei alistunut USA:n imperialismille

USA tukee nyt kaikkia muita hallitsijoita Pohjois-Afrikassa paitsi Libyan Gaddafia. Toisaalta Tunisiassa ja Egyptissä USA:n politiikkaa tukevat diktaattorit joutuivat eroamaan. Nyt siis USA ja yksityinen pääoma taistelee taloudellisista eduistaan Pohjois-Afrikan alueella.

Nyt se sitten aloittaa sodan Libyaa vastaan, näin kävi myös Irakissa kun Hussein ei enää suostunut toimimaan USA:n juoksu poikana.

Arbimaailman kouhunta on hyvinmerkittävä ja jopa maailman historiallinen käänne ottaa valta omiin käsiin. Tämä on myös ratkaiseva askel globaalin demokratian kannalta.

Libya tilannne osoitta mikä tehtävä on Natolla. Nato on USA:n ja koko rahaeliitin nyrkki valtansa turvaamisessa.

USA ja Natomaat tukevat nyt Libyan kapinallisia, jopa sodalla ja ovat valmiit tappamaan Libyan  kansaa pommeillaan. USA on aseistanut Libyan kapinalliset Saudi-Arabian tuella.

Mutta eivät tue Saudi-Arabian eikä muidenkaan USA:n liittolaisdiktaattorien valtaa vastaan kapinoivia kansalaisia. Tämä jos mikä paljastaa mistä on kysymys Pohjois-Afrikassa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Matti Meikäläinen on 20. 03. 2011 00:12
Jaa... Hertta onkin sitten valinnut puolensa. Ja Venäjällekin näkyy sopivan kun Gaddafi kun Gaddafi käyttää hyväkseen omaa kansaansa. Yököttävää kaksinaamaisuutta. Kyllä se olisi iitsekästä ellei tälläiseen kansanmurhaan puututtaisi.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 20. 03. 2011 02:02
USA ja Natomaat tukevat nyt Libyan kapinallisia, jopa sodalla ja ovat valmiit tappamaan Libyan  kansaa pommeillaan. USA on aseistanut Libyan kapinalliset Saudi-Arabian tuella.

Mutta eivät tue Saudi-Arabian eikä muidenkaan USA:n liittolaisdiktaattorien valtaa vastaan kapinoivia kansalaisia. Tämä jos mikä paljastaa mistä on kysymys Pohjois-Afrikassa.
Hertalla on Herttamaiset mielipiteet ja näkökulma.
Hertan logiikka on ainutlaatuinen.  Jäämme odottamaan Hertan sisarusten kirjoituksia.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Umpi Luuta on 20. 03. 2011 06:06
Humanistin puhe

http://www.youtube.com/watch?v=a3Eg8F3rap4&feature=more_related
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 20. 03. 2011 08:08
Näin se on ja terveisiä Umpi luulle!


Uusliberalismista irrottautuminen jatkuu nyt Pohjois-Afrikassa

Maailman tämän ajan johtavat talous ja arvostukseltaan merkittävimmät maat Kiina, Venäjä ja Saksa eivät lähteneet USA:n imperialistien lyömäaseeksi Pohjois-Afrikan kansoja vastaan.

USA-lainen pääoma on menettänyt asemiaan eri puolilla maapalloa. Etelä-Amerikassa on useita valtioita, jotka ovat antaneet kenkää USA:n taloudelliselle ja poliitiselle toiminnalle.

Nyt vastaava kansojen vapautusliike on menossa Pohjois-Afrigan maissa. Kuten Tunisiassa, Marokossa, Algeriassa, Egytissä, Syyriassa, Saudi Arabiassa... Saudiarabian menettäminen olisi todella kova isku USA-laiselle pääomalle.  

Myös Libya lähti mukaan uusliberalismin tielle osittain 2003, kun Gaddafi oli pakotettu vastoin tosiasioita myöntämään matkustajakonetta vastaan Lockerbiessa tehty terrori-isku Libyan syyksi.

Tämän kehityksen laskuja nyt maksetaan Pohjois-Afrikassa. Se on globalisaation Januksen kasvojen toinen poski: nöyryytys, kykenemättömyys, itsetunnon menetys. Libyan osalta pahin on nyt siis toteutunut, ulkopuolinen interventio maahan.

Tähän liittyen USA ja sen liitolaiset käynnistivät Libyasta operaation omin asein ja sotilain muka kansan kapinana. Tällä toiminnalla nyt yritetään hämätä erityisesti Pohjoi-Afrikan kansaojen nousua imperilismia vastaan. USA siis pyrkii nyt jopa sotilaallisesti tukemaan nykyisiä diktaattoreita ja kuningaita paitsi Gaddafin pysymistä vallassa.

Vähän kuin Irakissa, jossa Hussein ja atomiaseet olivat kyyttipoikana harhautukselle ja sotilaalliselle toiminnalle, joka jatkuu edelleen.

Nyt siis kapitalismi kriiseineen taistelee kuolinkampailuaan glopaalilla tasolla. Mutta kuten aina se ei tietenkään ilman  taistelua siihen kohtaloon alistu.

Myös Naton rooli imperialistien nyrkkinä kansojen vapautusliikettä vastaan tulee Pohjois-Afrikan tilanteessa hyvin esiin. Mukaan Libyan valtaamiseen on USA saanut houkutelluksi useita Nato maita ja jopa YK:n yhdeksi lyömaseeksi kansojen todellista vapautta vastaan.

Kokoomuksen ulkoministeri Stubb oli intoa täynnä TV uutisissa ja tuli mieleen suomalaiset sotahullut suojeluskuntalaiset 1930 luvulta, jotka olivat menossa suursuomea valloittamaan yhdessä Natsisaksalaisten kanssa.

http://en.wikipedia.org/wiki/Saudi_Arabia

http://fi.wikipedia.org/wiki/Libya
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: rasvattu ajatus on 20. 03. 2011 08:08
Kyl tää hertta on jyvällä. Eiks jengi hoksannu et usa ei iskenyt ensiksi, vaan siihen hommaan alko ranska, joka on pysynyt viime vuodet melko neutraalina liittouman maailman vallotuksessa. Miten kauan menee et liittouma ottaa libyan öljylähteet hallintaansa.Oil makes the world go around.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 20. 03. 2011 12:12
Natorintamakin rakoilee

Saudi-Arabiassa poliisi on ampunut mieltään osoittaneita ihmisiä maan itäisellä öljyntuotantoalueella, kertovat silminnäkijät. Huomiseksi Saudi-Arabiaan suunnitellaan suurta mielenosoitusta.

Useiden Nato-maiden hallitukset ovat jo ilmoittaneet, että ne eivät ryhdy ilmaiskuihin. Vastahankaan olevien hallitusten edustajat ovat korostaneet, että Nato on sitoutunut Afganistaniin, mikä vähentää järjestön mahdollisuuksia osallistua Libyan pakotteisiin.

http://www.youtube.com/watch?v=sSVRVLRWn0o&feature=player_embedded#at=53

http://stopwar.org.uk/content/view/2308/1/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Harri Niskanen on 20. 03. 2011 13:01
Asiahan ei minulle kuulu, mutta saisinko kysyä? Kun puhutaan NATO-joukoista ja toisaalla esimerkiksi YK:n joukoista, niin ovatko lentäjät kuitenkin samat? Samat koneet, mutta eri ”lipun” alla? Ja mistä sitten erottaa YK:n joukot NATOn joukoista muuten kuin baretin perusteella? Ovatko he sittenkin samoja miehiä, jotka vain vaihtavat univormua? Kerro se.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 20. 03. 2011 18:06
Asiahan ei minulle kuulu, mutta saisinko kysyä? Kun puhutaan NATO-joukoista ja toisaalla esimerkiksi YK:n joukoista, niin ovatko lentäjät kuitenkin samat? Samat koneet, mutta eri ”lipun” alla? Ja mistä sitten erottaa YK:n joukot NATOn joukoista muuten kuin baretin perusteella? Ovatko he sittenkin samoja miehiä, jotka vain vaihtavat univormua? Kerro se.


Lentäjät ovat samoja mutta toimivat Natomaiden johdolla ja YK:n mandaatille.

Rahanturvatehtävissä käytetään YK:n tunnuksia, mutta tässä tapauksessa kun hyökätään ja pommitetaan, kuten nyt Libyaa ovat tunnukset natomaiden omia.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 20. 03. 2011 19:07
Lentäjät ovat samoja mutta toimivat Natomaiden johdolla ja YK:n mandaatille.

Rahanturvatehtävissä käytetään YK:n tunnuksia, mutta tässä tapauksessa kun hyökätään ja pommitetaan, kuten nyt Libyaa ovat tunnukset natomaiden omia.
Kannataako Hertta Gaddafia ja hänen valtaansa sekä ismiä.
Olivatko Stalin ja Mao mukavia ja sympaattisia? Saako olla eri mieltä?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 21. 03. 2011 07:07
Euroopan vasemmisto Pohjois-Afrikan kansojen tueksi taistelussa imperialismia vastaan

Euroopan vasemmisto vaatii lopettamaan sodan Libyaa vastaan ja poliittis-diplomaattisten ratkaisujen pikaista etsimistä. Naton iskuilla ei tueta demokratiaa vaativia kansanliikkeitä vaan pyritään alueen ja sen luonnonvarojen hallintaan.

http://www.european-left.org/nc/english/home/news_archive/news_archive/zurueck/news-archive/artikel/military-interventions-including-bombing-campaigns-will-not-bring-peace-to-libya/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Kari Lajunen on 21. 03. 2011 08:08
Jotenkin tuntuu kummalliselta, että lähdetään sotimaan kun ei ole pakko.  Vähän samanlainen meininki oli kun toinen maailmansota alkoi.

Jos jossain maassa syntyy järjestyshäiriöitä niin ei häiritsijää yleensä puolusteta vaan hallitusta.  Tuollainen hyökkäys on avoin sodanjulistus eikä varmasti jää huomiotta.

Jos tämä olisi tapahtunut EU:n sisällä niin sen vielä jotenkin ymmärtäisi mutta se tapahtuu EU:n ulkopuolista valtiota vastaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: rasvattu ajatus on 21. 03. 2011 08:08
Stubia haastateltiin radiossa ja hän totesi ettei suomen hornetit lähde koska ei ole pyydetty. Meinaaks  toi sitä et heti lähetään, jos joku pyytää?onko tää nyt kokkari ministerin oma mielipide vai valtion virallinen kanta? Eiks suomi olekaan puolueeton?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 25. 03. 2011 17:05
Euroopan vasemmistoliikkeet Libyan kansan tukena

Euroopan vasemmistopuolue (EV) toteaa, että sotilaalliset interventiot ja pommituskampanjat eivät tuo rauhaa Libyalle. Intervention tarkoitus ei ole auttaa kansan nousua ja suojella siviilejä, vaan saada takaisin alueen valvonta ja maan luonnonvarat. Libyan konfliktiin ei ole mitään sotilaallista ratkaisua. Sen sijaan tarvitaan poliittisia ja diplomaattisia aloitteita sekä välitöntä ja ehtoja asettamatonta aselepoa. Samalla EV ilmaisee tukensa Libyan demokraattisille ja edistyksellisille liikkeille.

Kreikan kommunistisen puolueen aloitteesta 58 kommunistista ja työväenpuoluetta tuomitsevat imperialistisen aggression Libyaan. Hyökkääjien väittämät humanitaariset syyt ovat täysin harhaanjohtavia. Todellinen tavoite on Libyan öljyvarojen haltuunottaminen.
Libyan kansan on saatava määrätä tulevaisuudestaan itse, ilman ulkomaisia imperialistisia interventioita. Puolueet kutsuvat kansoja reagoimaan ja vaatimaan pommitusten ja intervention välitöntä lopettamista.

Yhteisrintamaan imperialismia vastaan!
Euroopan vasemmiston linjaan Pohjois-Afrikan tilanteen osalta on syytä yhtyä myös maamme vasemmistolaisen työväenliikkeen.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 25. 03. 2011 21:09
”Bomben Juholt!”

Ruotsin sosiaalidemokraatit ottavat kurssia vasemmalle


Pohjalainen huolissaan Ruotsin ”oikeistodemarien” materiaalipulasta, ei siis löydy rahavallalle sopivaa ehdokasta. Ruotsissa puolue valmistelee ja tekee esityksen johtohenkilöistä puoluekokoukselle. Ruotsissa vasemmiston poliittinen toiminta ei ole sillä tavoin henkilökeskeistä, kuin on melkein, joka puolueessa Suomessa nykyään.

Henkilökeskeinen poliitinen toiminta antaa rahavallalle mahdollisuuden hajottamispolitiikkaan.
Kuten Suomessakin rahavalta juonii, että vain yhteistyökykyiset henkilöt pääsevät hallitukseen ja muihin edustuksellisiin tehtäviin.

Karmein esimerkki siitä on Suomessa vanha SKP, jonka rahavalta ja heidän mediansa oikestaan hajotti, hajota ja hallitse politiikallaan.

Ruotsin Sosiaalidemokraattien henkilöpolitiikka on hyvä esimerkki myös Suomeen vasemmistolle, että puolueenjohtajia eivät valitse rahavallan edustajat, eikä heidän mediansa. Mutta myös ministereitä ja muita puolueen edustajia tulee ohjata puolueen, eikä siis rahavallan yhteistyötoivomukset.

Ruotsin Sosiaalidemokraattien iskuvoima perustuukin kollektivisuuteen ja solidaarisuuteen.
Puoluekokoukseen tulee siis yksiehdokas ja näin koko prosessi pysyy puolueen ohjauksessa.

Pohjalainen tänään alakirjoituksessaan teilaa Ruotsin sosiaalidemokraattien johtajavallinnat teatteriksi. Aivan ymmärrettävää päärahavallan puolueen kokoomuksen lehdeltä.

http://www.flamman.se/bomben-juholt



Håkan Juholt valittiin tänään puoluekokouksessa Ruotsin sosiaalidemokraattien puheenjohtajaksi.
Hän saa nyt johtaakseen vahvempaan vasemmistolaisuuteen suuntautuvan puolueensa. Uusi puheenjohtaja onkin ollut vahvemmin suuntautunut vasemmistolaiseen politiikkaan kuin aikaisemmat puheenjohtajat.

Ruotsi eroaa suomalaisesta vasemmistosta siinä, että he kykenevät yhteiseen politiikkaan vasemmalla, joka ylittää kapitalismin rajat ja viime vaalit olivat siitä esimerkki. Yhteisellä vasemmistolaisella politiikalla kyetään oikeisto ja rahavalta pitämään aisoissa parlamentaarisella kentällä.

Tämä tuleekin olemaan avain puolueen uuteen nousuun, kannatuksen kasvuun ja erityisesti se tulee palauttamaan kansan luottamuksen.


http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/03/ruotsin_demareiden_puheenjohtajaksi_juholt_2465525.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 26. 03. 2011 17:05
Kumouksellinen toiminta on siirtynyt myös Eurooppaan

Rahavallan toiminta ja leikkauspolitiikka sai liikkeelle joukot Lontoossa.

”Lauantain mielenosoituksen ovat kutsuneet koolle ammattiliitot, jotka haluavat korostaa, että jatkuvalle säästöihin ja vajeeseen keskittymiselle on myös vaihtoehto. Järjestäjien mukaan mielenosoitus on houkutellut Lontoon keskustaan koolle ainakin 100 000 ihmistä ja mielenosoitus on muuten sujunut rauhallisesti.”

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/03/mielenosoittajat_nujakoivat_poliisien_kanssa_lontoossa_2466057.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Matti Meikäläinen on 26. 03. 2011 21:09
Vajeisiin keskittymiselle on toki vaihtoehto eli velkaantuminen ja ongelman siirtäminen tulevien sukupolvien maksettavaksi. Tämäkin tie alkaa valitettavasti olla loppuun käyty kun velkojen hoitokulut alkavat käydä yhä useammalle kansantaloudelle ylivoimaisiksi.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 26. 03. 2011 22:10
.

Juholt murehti akvaviitin myyntiä suomalaisille

"Ruotsin sosiaalidemokraattien uusi puoluejohtaja Håkan Juholt arvosteli ensimmäisessä linjapuheessaan yksityisyritysten roolia koulu- ja terveydenhoidossa sekä valtionyhtiöiden yksityistämistä.

Uutta demarijohtajaa ärsyttää muun muassa perinteisten ruotsalaisten viinamerkkien päätyminen suomalaisomistukseen."

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/03/juholt_murehti_akvaviitin_myyntia_suomalaisille_2466426.html

Suomessa jos joku uskaltaisi arvostella sitä että Suomessa melkein kaikki on myyty ruotsalaisille saisi poliittisen eliitin niskaansa markkinahäröilystä :)

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 02. 04. 2011 08:08
Paljastuksia Libyan sodasta

Nyt sitten ovat Nato ja al-Qaida rinnakkain Libyan sodassa. Suomessa kokoomuspuolue kovasti huutaa kun ei suomi pääsytkään sotimaan Libyaan.

Mutta maailmalla seurataan Muammad Gaddafin höpinöitä, että al-Qaida olisi syypää levottomuuksiin ja sisällissotaan. Kunnes sitten Libyan kapinallisten johtaja Abbel Hakim al-Hasidi antoi haasattelun italialaiselle IL Sole 24 Ore -sanomalehdelle ja myönsi, että niiden joukossa, jotka taistelevat hallitusta vastaan on islamilaisia militantteja, jotka ovat taisteleet ja tappaneet USA:n joukkoja Irakissa. Nämä al-Qaidan sotilaat nyt taistelevat eturivissä kapinallisten keskeisessä linnakkeessa Adjabiassa.

AL-Qaida oloa Irakissa junailivat CIA , Pentagon ja kuten nyt Libyassakin. Britanian ja USA:n erikoisjoukot samoin kuin CIA:n agentit ovat jo olleet Libyassa monia viikkoja ja kenties kuukausia. Kapinallisten kytkennät USA:n ja al-Qaidaan ovat selvät, todisteita ja lähdeaineistoa löytyy runsaasti kielitaitoisille.

Lisää asiasta löytyy: www.tiedonantaja.fi


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: jali on 02. 04. 2011 15:03
Samat virheet toistuu kuin Afganistanissa.Pian kapinalliset ovatkin länsimaita vastaan taistelemassa.Toivottavasti eivät ole aseita vielä jakaneet kapinallisille.
Kapinallisillakaan ei näytä olevan kasan varaukseton tuki takanaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 03. 04. 2011 12:12
Vihreät erottivat erimieltä olevan jäsenen

Suomalaiset ovat niin hyväuskoisia, että poliitikot vedättävät joka käänteessä kansalaisia. Puolueet ovat vain hyväveli-järjestöjä, joissa sovitaan asiat siten, että puolueen valtaeliitti saa eniten itselleen. Toisaalta tämä sopii hyvin tähän henkilökeskeiseen poliitiseen ilmapiiriin, mikä nyt vallitsee tässä maassa.

Ei siinä yhteiskunnan varoilla ole mitään väliä mihin ne virtaavat.

Kuka tutkisi poliitikkojen yhteydet Uponoriin , Ecolatoriin ja muihin jätevesijärjestelmiä valmistaviin firmoihin ? Olisi suuri ihme, jos ei kytköksiä löydy.

Taisteleeko Raimo Laakia tuulimyllyjä vastaan Sipoossa?

http://www.youtube.com/watch?v=gvbI6kiEXNo
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Umpi Luuta on 14. 04. 2011 17:05
Stefan Håkans grillar korv och pratar politik..

http://www.youtube.com/watch?v=gnBizxtZMmQ
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 16. 04. 2011 07:07
Venäjän media huolissaan suomen terrorismin tukemisesta

Suomi tukee Tshetsheeniterroristeja. Suomessa toimii myös näiden terroristien tiedotuspalvelimet.
Nyt on jopa kirkkoherra Juha Molari pidätetty virastaan, kun hän on arvostellut terroristipalvelimen  toimintaa Suomessa. Tästä kirjoitti myös Kokoomuksen Pohjalainen lehti tänään.

Tähän oli Russia tody tv-kanavakin kiinnittänyt huomion. Venäläinen TV-kanava oli myös ottanut esille Venäjän etsityimmän terroristin Doku Umarovin, joka on suomessa kunnioitettu henkilö ja jota suomen poliisikin kutsuu presidentiksi. Tämä terroristisankari on ottanut vastuulleen useita Venäjällä tehtyjä terroritekoja.
Nyt onkin noussut vaatimusliike, että Venäjä ottaa YK:ssa esille asian, koska nyt on ”Suomen ja Venäjän välillä on sodan uhka”.

Molarin pidättäminen virasta on todellakin vakava osoitus sitä, etttä Suomi tukee terroristeja.

Toisaalta kun vähän muistelee historiaa on Suomessa terrorivaltaa ollutkin pitkään, nyt se jälleen nostaa päätään ja vasta 1945 siitä suomen kansa vapautui.




Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 16. 04. 2011 07:07

.

RT-kanavalla desantti-dosentti tekee tuhojaan kenenkään puuttumatta, vähän niin kuin CCCP olisi tulossa takaisin

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 17. 04. 2011 10:10
Sosialismia ja yhteiskunnallista yritystoimintaa kehitetään ja vauhditetaan Kuubassa. Uusi sosialismin aikana syntynyt sukupolvi on ottamassa ohjakset uusiin käsiin nuoruuden vallankumouksellisella innolla.

Kuuban kommunistinen puolue aloitti lauantaina nelipäiväisen kokouksen. Puolueen on tarkoitus keskustella markkinoiden vapauttamista koskevista uudistuksista ja uuden johdon valitsemisesta. 

Puoluekokous alkoi näyttävällä paraatilla. Lauantaina tuli myös kuluneeksi 50 vuotta Sikojenlahden hyökkäyksestä ja siitä, kun Fidel Castro julisti vallankumouksen sosialistiseksi.

On todella myönteistä, että nyt Kuubakin lähteen uudistamaan maataan ja talouttaan, kuten ovat Kiinan kommunistit tehneet.

Kun valtiovalta ohjaa taloutta tukevasti, voidaan antaa lisää ilmaa yksityiselle yritystoiminnallekin. Myös koko finanssijärjestelmä on valtiovallan ohjauksessa ja valvonnassa, näin eivät keinottelijat pääse horjuttamaan maan taloutta, kuten nyt on käynyt koko kapitalistisessa maailmassa.

Kapitalistisissa maissa valtiot tanssivat keinottelijoiden tahdissa ja maksavat niiden laskuja.

Nyt koko Etelä-Amerikassa menee muutenkin hyvin, vasemmistovalta jatkaa siellä kasvuaan vaaleista toiseen ja yhteistyö pelaa näiden uutta 2000 luvun sosialismia rakentavien maiden välillä.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/04/kuuban_kommunistinen_puolue_kokoontui_uudistamaan_maan_taloutta_2520374.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 18. 04. 2011 18:06
Nyt puhutaan paljon persujen voitosta ja sen vaikutuksesta EU:hun ja Suomeen. Tästä en ole läheskään niin huolissaan kuin Kokkareista ja demareista..

Persut tulee möhlimään oman juttunsa, se on selvää.. kansa tässä pettyy eniten kun heidän protestiäänet (jotka kuuluisi meille vasemmalle) menivätkin hukkaan. Persut tulevat hajoamaan joko sisäisiin riitoihin tai ulkoisiin. Tässä voidaan perustella jo se että Soini ei ole määritellyt puolueelle raameja ja siellä häärää nyt monenmoista sakkia, aina konservatiivi yritysjohtajista, äärioikeistolaisiin ja siitä vasemmalle. Pohjoisen persut voitaisiin kuvailla lähinnä punaisiksi persuiksi kun taas etelän persut ovat paljon konservatiivisempia ja äärioikeistolaisempia. Jo tässä on tuhon siemen jossa joko hajotaan tai sitten joku joutuu syömään sanansa.

Demarit, tämä porvarillinen työväenpuolue on niin opportunistinen ja heikko luonteinen että se tekee ihan mitä vain kuhan se on heille "hyödyksi". Demarit tulee menemään käsikynkkää kokkareiden kanssa enkä usko koviin kädenvääntöihin ollenkaan. Ja muistatte varmaan lipposenhallituksen seuraukset. Tässä mielessä hallitusta voi jo sanoa oikeistolaiseksi ellei jopa ääri..

Kokoomus, mitä hittoa??? Kiinankin uutisointi oli koskenut ensimmäisenä kokkareita ja sit vasta persuja. Hekin ymmärsivät tämän kupletinjuonen mitä muut eivät älyä. Kokoomuksen vankka kannatus on aivan käsittämätön vaikka vastustus on suurta... ilmeisesti kaikessa persujen ja räsästen uutishässäkässä kansa unohti vastustaa tuota arkkivihollistamme porvaria eli heidän kokoomus. Nyt on piru merrassa ja duunia vasemmistolla..

Nyt on turha surra omaa vaalimenestystä tai tappiota, tämän nyt osaa jokainen arvata jo etukäteen.

Tärkein tehtävä on nyt alkaa rakentamaan yhteistyötä koko vasemmiston kanssa. Kun kansa pettyy persuihin ja hallituksen sortopolitiikkaan ja leikkausvyyhtiin, vasemmallla pitää olla valmiina se punavihreä radikaalivasemmistolainen yhteistyö! Nyt viimeistään lopettaa jokainen oman perseen nuolemisen ja alamme oikeasti tekemään yhteistyötä, avaamaan aitoja keskusteluja ja joustamaan jotta yhteistyö ja ennenkaikkea yhteisrintama olisi mahdollinen! Kukaan meistä ei saa tämän yhteisrintaman kärkeen mennä, siihen tulee Kansa! Ja tämä on aloitettava HETI!

Euroopan mellakoiden yhteishenki on nyt saatava myös Suomeen. Ay-liikkeen on radikalisoiduttava, tässä on Kraylle työnsarkaa. Meidän on yhtenäisesti muun vasemmiston kanssa hyökättävä demareita vastaan ja pakotettava se joko vasemmalle tai näyttämään oikean luontonsa!
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 18. 04. 2011 18:06
Meidän on yhtenäisesti muun vasemmiston kanssa hyökättävä demareita vastaan ja pakotettava se joko vasemmalle tai näyttämään oikean luontonsa!

Tässä on näiden äkkiväärien koko kuva. Vaalit on juuri käyty, eikä tiedossa mitään hajua muusta kuin tuloksesta ja ”herra työnantaja” on jo valmis hyökkäämään demareita vastaan. Kuten olen aikaisemminkin todennut, tuo on ohjelmoitu päämääräksi jo bolsevikkien ajoilta saakka.

Onneksi teitä löytyy enää niin pieni porukka, että homma jää tyhjien tynnyreiden kolisteluksi tai oikeampi kuvaus olisi kai kattilan kilistely.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 19. 04. 2011 14:02
Sosialismia ja yhteiskunnallista yritystoimintaa kehitetään ja vauhditetaan Kuubassa. Uusi sosialismin aikana syntynyt sukupolvi on ottamassa ohjakset uusiin käsiin nuoruuden vallankumouksellisella innolla.

On todella myönteistä, että nyt Kuubakin lähteen uudistamaan maataan ja talouttaan, kuten ovat Kiinan kommunistit tehneet.

Kun valtiovalta ohjaa taloutta tukevasti, voidaan antaa lisää ilmaa yksityiselle yritystoiminnallekin. Myös koko finanssijärjestelmä on valtiovallan ohjauksessa ja valvonnassa, näin eivät keinottelijat pääse horjuttamaan maan taloutta, kuten nyt on käynyt koko kapitalistisessa maailmassa.


http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/04/kuuban_kommunistinen_puolue_kokoontui_uudistamaan_maan_taloutta_2520374.html

No asiat on miten kukin näkee, meikäläinen näkee että kohta on enää kulissit jäljellä entisestä kommunismista ja järjestetään kuvausmatkoja "kuvaa miltä ränsistynyt Kuuba näytti kommunismin aikaan" ennen kuin kaikki muuttuu kuten entisessä DDR:ssä parissa vuodessa

.


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 20. 04. 2011 20:08
Tänään A-studíossa entinen SAK:n pomo Lauri Ihalainen (sdp) ja uusi kansanedustaja haikaili myös tupoja kuten päivä aikaisemmin Eero Heinäluoma (sdp).

Mutta EK:n pomot ovat nyt tiukasti keskitettyä palkoista sopimista vastaan ja ovat sitä mieltä, että palkoista tulee sopia suoraan työpaikoilla.

Tämä linja tulee edelleen jatkumaa koska rahavalta on havainnut tilanteen tuolle linjalle avoimeksi.
Vastavoima siis puuttuu!

SAK ja oikeastaan koko ay-liike on nyt hajalla sekä uusliberalismia sairastava ja solidaarisuus sitäkautta hukassa. Mutta myös SDP:n kymmenien vuosien sitoutuminen rahavallan asioiden ”hoitajaksi” on vienyt siltä terän hoitaa työläisten etujen mukaisesti asioita.

Kokoomus rahavallan pääpuolue on näille nykyisille oikeistodemareille tärkeämpi yhteistyökumppani kuin työpaikkojentyöläiset.

Totaalinen viereaantuminen työläisten asioista on todellisuutta SDP:ssä ja sitä myös osoitti eduskuntavaalit ja perussuomalainen puolueen menestys.

Työväenliike ei tarvitse etujensa ajajaksi porvarillista ”työväenpuoluetta”.


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 20. 04. 2011 21:09
Ay-liike ei ole hajalla, vaikka herra Akseli työnantajana onkin siitä jo aikoja sitten vieraantunut.

On selvää, että jos työrauha säädetään valtakunnallisesti, on myös palkoista voitava päättää valtakunnallisesti. Työpaikkakohtaisilla tai edes liittokohtaisilla sopimuksilla ei koskaan pystytä ajamaan kaikkein pienipalkkaisimpien etuja. Siihen tarvitaan, jos ei nyt tupoja, ainakin jonkinlaista yli liittorajojen menevää yhteistyötä.

Jos puolueiden vieraantumista työläisistä mitataan vaalimenestyksellä, kuten Akseli näkee, voidaan sanoa Akselin edustamien kommunistien menettäneen täydellisesti otteensa. Siitä kertoo SKP: n entuudestaan minimaalisen äänimäärän romahtaminen näissä vaaleissa puoleen.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 28. 04. 2011 21:09
Rahavallan edustajan populismia

”Zyskowicz sanoi kuitenkin, että yhteiskunta tarvitsee eriarvoisuuden torjumisessa myös rinnalleen aitoa yhteisöllisyyttä, vaikka julkisella vallalla on asiassa keskeinen vastuu.
- Kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien perheiden ja ihmisten tehokkaassa auttamisessa uskon itse ennen kaikkea riittäviin ja hyvin toimiviin julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin, sanoi Zyskowicz.

Zyskowicz päivitteli erityisesti suuryritysten johtajien kohtuutonta tulokehitystä.
- Kaiken kaikkiaan uskon, että perinteinen suomalainen kohtuuden yhteiskunta on kaikkien suomalaisten, myös kaikkein suurituloisimpien, yhteinen etu, sanoi Zyskowics.”

Kokoomuspuolue, jos mikä edustaa juuri niitä arvoja, joita rahavalta edustaa ja näitä siis Zyskowicz arvosteli tämä on sitä populismia.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/04/halonen_demokratia_vaalien_suuri_voittaja_2545609.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 29. 04. 2011 20:08
Suomiko demokratian heikko lenkki?

”Meillä vähätellään kansallismielisyyttään korostavien vaalivoiton ulkomailla herättämälle huolestumiselle. Minkähän takia? Olemmeko kaikki oikeistolaisen massiivisen nationalistismilitaristisen aivopesun uhreja?

Meillähän isänmaallisuus on saanut olla vähäväkisten kansalaisten ja heidän aatteidensa sortamista. Meillä monista muista läntisistä demokratioista poiketen ei ole pidetty aiheellisena tehdä pesänselvitystä omista fasistisiin väkivaltatekoihin syyllistyneistä eikä heidän tukijoukoistaan.

Yhteistyö on hieno asia yhteiskunnassa, mutta kuluneen kahdenkymmenen vuoden aikana vasemmiston osallistuminen juurensa ja periaatteensa unohtaen oikeistolaisten kanssa hallitsemiseen on syönyt uskottavuuttamme."

Todella hyvä analyysi nykyisestä oikeisto -ja jopa äärioikeistolaisesta yhteiskunnallisesta poliitisesta tilanteesta Suomessa.

http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/lukijoilta/2528373/suomiko-demokratian-heikko-lenkki
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 30. 04. 2011 18:06
”Kansallismielisyys vahvistuu kautta Euroopan, myös Suomessa, ja kokoaa yhteen kaikki globalisaation järkyttämät, kirjoittaa Jertta Blomstedt.

On viisasta sanoa, että perussuomalaisten voitto oli osoitus demokratian toimivuudesta. Sitähän se on. Mutta se ei merkitse sitä, että kaikki on hyvin, kun perussuomalaiset voittivat.

Euroopassa on jo esimerkkejä siitä, miten uudet oikeistopuolueet ovat vaikuttaneet maittensa hallitusten politiikkaan puhumattakaan julkisesta keskustelusta.

Guettan mukaan sana fasisti olisi vielä eilen voinut diskvalifioida uudet oikeistopuolueet, mutta tänään on myönnettävä, että hyvin harvat niiden kannattajakunnasta kuuluvat ruskean ruton ylistäjiin.

Tietenkin jotkut ovat olleet fasisteja tai ovat vieläkin, mutta kokonaisuudessaan ilmiö ei ole paluu 1930-luvulle. Se on uutuus vaikkakin uusintapainatus.

Jos vähän kärjistää vaalien tuloksen: Kokoomus on saanut tukipuolueen, joka vapaaehtoisesti pesee likaisen pyykin.
Jertta Blomstedt, Ykkösaamun kolumnisti 27.4.2011”

On todellakin tärkeää, että nyt perusteellisesti selvitetään, mikä vaara piilee äärioikeistolaisuuden uudella nousulla. Nyt voidaan siihen ennakoivasti vaikuttaa. Samoin sitä pitää selvittää mediassa näin estetään sen vaikutus kokokansaan. Historiasta löytyy esimerkkejä, että kansa on hurrannut näille vaarallisille natsimielisille ideologioille, kuten Hitlerinaikaisessa Saksassa.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/04/perussuomalaiset_eivat_ole_suomalaisia_2544887.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 01. 05. 2011 08:08
Se että oiekistopuolueet ovat vaikuttaneet eri maiden hallituspolitiikkaan ja julkiseen keskusteluun on vain osoitus demokratian toimivuudesta. Toivoa sopii ettei vasemmiston liikehdintä esim. nyt vappuna Saksassa ole kaipuuta uusintapainokseen . Kymmenen poliisia on loukkaantunut vapun mielenosoituksissa Saksan Hampurissa. Poliisi otti lauantaina yhteen noin 4 000 äärivasemmistolaisen mielenosoittajan kanssa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 03. 05. 2011 21:09
Kansallisuusaatteen myytit

"Kansakunta on joukko ihmisiä, joita yhdistää väärinkäsitys omasta historiasta ja inho naapureita kohtaan" ironisoi taannoin yhteiskuntatieteilijä Karl Deutsch. Hannu Reime miettii kolumnissaan nationalismi on.

Kun kansallismielinen puolue Perussuomalaiset nyt on saavuttanut yhden kaikkien aikojen suurimmista vaalivoitoista Suomen eduskunnan historiassa, päätin tarttua kirjaan, joka jo jonkin aikaa on odottanut lukemistaan pöydälläni.

Opuksen on kirjoittanut israelilainen historioitsija Shlomo Sand, joka etsii vastausta kysymykseen, milloin ja kuinka juutalaiset kansana keksittiin. Tällaisella otsikolla kirja ilmestyi hepreaksi kolme vuotta sitten ja pysyi useiden viikkojen ajan bestsellerinä kotimaassaan Israelissa. Ranskan- ja englanninkieliset käännökset ovat niin ikään olleet myyntimenestyksiä.

Kirjoittajan teesit, jotka sinänsä eivät ole uusia eivätkä sensaatiomaisia, ovat nostattaneet vastaväitteitä monilla tahoilla ympäri maailmaa, pääasiassa kuitenkin ammattihistorioitsijoiden suppean piirin ulkopuolella.”

Kannattaa lukea koko Hannu Reimen kolumni.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/05/kansallisuusaatteen_myytit_2559366.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 06. 05. 2011 19:07
Vallankumous äänestämällä

Kansanedustajaksi edelleen valittu SDP:n edustaja Miapetra Kumpula-Natri megalehdessä viikolla 18, tekee tulevaisuutta tänään. Mitä hän sillä sitten tarkoittaakaan? Onko se sitä, että SDP jälleen kerran menee mukaan hallitukseen jatkamaan nykyistä oikeistolaista säästö -ja leikkauspolitiikkaa.

Toiseksi tukemaan suomalaisten veronmaksajain rahoilla ja takauksilla keinottelijoiden bisneksiä Euoroopassa. Kuten mediassa on jo ilmennyt SDP tulee hyväksymään EU:n väliaikaisen ja pysyvät tukipaketit Eurooppalaisille pankeille ja ovat näin ollen kokoomuksen kanssa vahvasti rahavalla tukijoita.

Kumpula-Natri ottaa kantaa Pohjois-Afrikan ihan ”oikeisiin” vallankumouksiin toteamalla, että ”liian” yksinvaltiaat johtajat halutaan sivuun (mutta ei äänestämällä). Hän siis hyväksyy valikoivasti diktaattorit, aika omituinen kanta. Mutta samalla toteaa, että suomessa kansa käyttää valtaa äänestämällä.

Vaalit olivat siis muutosvaalit ja kokoomusvetoisen hallituksen politiikka äänestettiin nurin. Samoin oikeistolaiselle politiikalle äänestäjät halusivat laittaa stopin. Tai kuten Suomen kommunistinen puolue, antaa kenkää rahaeliitille.

Perussuomalainen puolueen kannatuksesta hän toteaa, että puolueen äärimielipiteet edustaa vain osaa kansasta. Isona EU:n kanattajana Kumpula-Natri tyrmää EU:n vastaisen politiikan, ilmeisesti viitaten Perussuomalaisten ihan oikeutettuun vahvaa EU-vastaisuuteen, joka oli yksi asia joka toi puolueelle runsaasti ääniä.

Hän myös julistaa Demareiden vahvaa itseluottamusta ja aatteen paloa, vaikkakin takkiin tuli puolueelle vaaleissa. Oppositiossa olo ei siis tuonut SDP:lle nykypolitiikkaan tyytymättömien ääniä.

Mutta on valmis menemään oikeistovetoiseen hallitukseen, eli käntää takkinsa arvostelemalle oikeistopolitiikalle. Toisaalta se ei ole mitään uutta nykyisten oikeistodemarien osalta. Ilmeisesti menisivät vaikka Natsien kanssa hallitukseen? On siis melkoinen ero Ruotsin Sosiaalidemokraatteihin.

Mutta Kumpula-Natrin julistama vallankumous ei siis toteudu äänestämällä suomessakaan, jos nykyinen säästö -ja leikkauspolitiikka sekä rahavallan hyysääminen  tulee edelleen jatkumaan. Kokoomuksen, Perussuomalainen ja SDP:n puolueiden toimesta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 07. 05. 2011 07:07
Kulutusyhteiskunta eli kapitalismi ja rahanvalta

Kesko avaa Super-Marketin Sotkan-Askon tiloihin Klemetinkadun ja Korsholmanpuistikon riskeykseen. Tiloihin tulee myös muita kaupallisia yrittäjiä. Kuluttaminen on ihmiselämän tärkein asia tässä järjestelmässä ja ihmiset siinä ovat kuin päättömät kanat. Ostavat ja juoksevat tavaroiden perässä kaupasta toiseen. Elävät, harrastavat, omistamiensa tavaroiden kautta ja hakevat yhä uudelleen sisältöä ostamillaan tavaroilla ja mielikuvilla elämälleen.

Vastaavasti samaan aikaan ihan todelliset asiat ja palvelut ovat muuttumassa myös tavaroiksi.

Hyvinvointivaltion palvelut eivät toimi ja rahaa on liinvähän niiden kehittämiseen ja ylläpitämiseen. Nykyinen uusliberalismi repii koko hyvinvointivaltiota hajalle. Yhteiskunnallista palvelutuotantoa muutetaan liiketoiminnaksi ja sitä kautta yksityistetään.

Nykyinen politiikka on sitä, että kunnalliset palvelut muuttuvat tararoiksi, joita ihmiset ostavat yksityisiltä palveluja tuottavilta yrityksiltä. Rahasta tulee ja on jo tullut kaiken mitta, jos vielä nykymeno saa jatkua ja toistaiseksi poliittinen vastavoima puuttuu. Mutta kansa suomessakin osoitti vaaleissa, että tyytymättömyys on kasvamassa. Mutta rahanvallan kaatamista ei yksin äänestämällä kaadeta, vaan siinä tarvitaa joukkovoimaa. Toisaalta kansantyytymättömyys nykymenolle kanavoitui rahavalle turvallisesti oikealle ja jopa äärioikealle.

Nykyisen edustuksellisen demokratia päätehtäväksi on tullut turvata rahamaailman toimintaa. Pankkeja siis tuetaan verovaroilla, että ne eivät joutuisi maksamaan keinottelusta syntyviä  tappioita. EU:n on perusteilla ensin väliaikainen rahasto ja sitten ihan vakinainen rahasto, joista maksetaan ja annetaan takauksia EU:n tasolla pankeille ja keinottelijoille niiden bisneksessä syntyviä tappioita paikkaamalla.

Nämä asiat olivat myös eduskuntavaalien pääosassa. Mutta myös nyt kun uutta hallitusta kootaan on siinä myös pääosassa eurooppalaisten pankkibisneksien tukirahastot.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 07. 05. 2011 08:08
Henkilökeskeisiä näkemyksiä oikeistopolitiikan kasvattamiseen

Kokoomuslaisen median ote paikallisesta yleisestä mielipideilmastosta jatkaa kasvuaan uusilla kolumnisteilla. Kunnallisvaalit ovat jo vuodenpäästä ja sen jälkeen on sitten presidentin vaalit.
Oikeistolainen henkilökeskeinen politiikanteon linja saa siis lisää potkua Pohjalaisessa, joka nostaa oikeistolaisuuden kannatuspohjaa.

Tänään oli SDP taustainen Matias Mäkynen esillä ja myöhemmin tulee kokoomuslainen Susanna Koski ja RKP:n sitoutumaton porvari Joakim Strand. Vasemmistoliiton Harri Moisio on ollut jo jonkin aikaa vastaavassa roolissa Pohjalaisessa. Tällä rahanvalta ylläpitää konsensuspolitiikka yllä, ei siis ole väliä mitä puoluetta edustaa, kaikki sopii parlamentaariseen äänien mukaan jakautuvaan vallanhoitoon, kuten hallitukseen.

He siis kirjoittelevat kommenteja ajankohtaista asioista ja tapahtumista. Näin nämä henkilöt ovat kasvattamassa rahavallan otetta mielipideilmastosta Vaasan vaalipiirin alueella.

Se että, jos henkilöt vasemmalla kuvittelevat näin kasvattavansa puolueensa kannatusta tulevat siinä pettymään. Rahavalta tarvitsee ”likaisentyöntekijöitä” politiikkansa kannatuksen lisäämisessä ja ylläpitämisessä. Henkilökeskeinen politiikka kasvattaa aina oikeistolaisen politiikan kannatusta ja niiden osalta, joiden pitäisi edustaa omallatyöllään elävää kansaa, tulevat menettämään kannatuspohjaansa. Vasemmiston kanntusluvut ovatkin viime vaalien jälkeen todella alhaalla.

Vasemmistolla ei ole mitään mahdollisuuksia iskeä oikeistolaisuutta vastaan ja kasvattaa kannatustaan yksin oikeistolaisen median sisältäkäsin. Siihe tarvitaan työväenliikkeen omaa vasemmistolaista mediaa, liikkeen yhteisöllistä aatetta ja ideologiaa sekä mielipiteitä yhteiskunnallisista asioista. Myös työväenliikkeen kulttuurilla on iso merkitys vasemmiston kannatuksen kasvussa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 07. 05. 2011 13:01
Nimimerkki Urho mielellään näkisi, että olisi vain yksi "Totuuden torvi"-aviisi, jota hän itse hallinnoisi.
Ja Kolmonen kompittaa, jäädään taas odottamaan Akselia ja Herttaa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 12. 05. 2011 05:05

.

Katumattomien vasureiden syytä katua

"Stasi-arkistojen johtaja: Pakkovaltaa ylistäneiden taiteilijoiden syytä katua"

"Vuonna 1976 DDR-johto hankkiutui eroon äänekkäästä toisinajattelijasta, laulaja Wolf Biermannista.

Koska Biermann oli niin kuuluisa, häntä ei voitu heittää tyrmään. Niinpä hänet ikään kuin pakotettiin loikkaamaan länteen.

Biermann päästettiin kiertueelle Länsi-Saksaan, mutta hänen ei sallittu palata. Kansainvälinen kohu oli valmis.

Suomessa joukko eturivin taiteilijoita reagoi hyökkäämällä Biermannia vastaan ja ylistämällä DDR:n saavutuksia Tiedonantaja-lehden julkilausumassa.

"Olemme voineet todeta, miten sosialismi voi tarjota taiteilijalle todellisen vapauden toteuttaa lahjakkuudellaan kansansa parhaita pyrkimyksiä", julkilausumassa luki. "Siksi me suomalaiset taiteilijat ihmettelemme Wolf Biermannin käytöstä."

Allekirjoittajina olivat muun muassa säveltäjä Kaj Chydenius, ohjaaja Kaisa Korhonen, kirjailijat Marja-Leena Mikkola ja Aulikki Oksanen sekä lauluyhtye Agit Prop eli Pekka Aarnio, Monna Kamu, Martti Launis ja Sinikka Sokka."

""Toisinaan esiintyy uskomattoman kylmää asennetta kommunistisen pakkovallan uhreja kohtaan. Se, mitä kerrotte Biermannin tapauksesta, täyttää tunnusmerkit. On useita tapauksia, joissa Länsi-Euroopan taiteilijoilta ja älymystöltä on herunut enemmän ymmärrystä sortajille kuin sorretuille – ja tästä on puhuttava, puhuttava tästä on."

"Ei olisi pahitteeksi tämänkaltaisille ihmisille katua julkisesti sitä, kenen joukoissa he ovat seisseet." "

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Stasi-arkistojen+johtaja+Pakkovaltaa+ylist%C3%A4neiden+taiteilijoiden+syyt%C3%A4+katua/1135266076351 (http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Stasi-arkistojen+johtaja+Pakkovaltaa+ylist%C3%A4neiden+taiteilijoiden+syyt%C3%A4+katua/1135266076351)

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 13. 05. 2011 15:03
Tämän forumin aktiivikirjoittajat Kolmonen, Hertta, Akseli ja Urho ovat nyt ilman puoluetta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011051313709911_uu.shtml
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 18. 05. 2011 21:09

.

Täällä sitä Pohjois-Korean autuutta ja pelkkää päivänpaistetta

kts. kohdasta 01:00

http://svtplay.se/v/2428758/rapport/bilderna_regimen_vill_dolja

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 18. 05. 2011 21:09
Tämän forumin aktiivikirjoittajat Kolmonen, Hertta, Akseli ja Urho ovat nyt ilman puoluetta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011051313709911_uu.shtml

Joo, näin on päässyt käymään.
Ja varmasti taustalla on tiettyjen tahojen juonittelu ja salaliitto.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Harri Niskanen on 18. 05. 2011 22:10

Täällä sitä Pohjois-Korean autuutta ja pelkkää päivänpaistetta

kts. kohdasta 01:00

http://svtplay.se/v/2428758/rapport/bilderna_regimen_vill_dolja

Tuossa haastateltiin Magnus Utvikiä, joka matkasi Pohjois-Koreassa ja jälleen kerran todisti siitä valtavasta köyhyydestä ja epäinhimillisistä olosuhteista maassa, joka suurimmalle osalle väestöstä on kuin suuri keskitysleiri.
Suomessa toimii ystävyysseura Suomi-Korea-Seura ry, joka mitä ilmeisimmin haluaa levittää Suomessa lumetodellisuutta ja välttää todellisten kurjien olojen esilletuomista. Suomi-Korea-Seura ei puutu Korean olemattomiin ihmisoikeuskysymyksiin eikä liioin yhteiskunnallisiin vääryyksiin.
Mitä sanoo tähän Pentti Suksi, joka Pohjanmaalla edustaa Suomi-Korea-Seuraa?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 19. 05. 2011 14:02
Tämän forumin aktiivikirjoittajat Kolmonen, Hertta, Akseli ja Urho ovat nyt ilman puoluetta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011051313709911_uu.shtml


SKP jatkaa edelleen kunniakas toimintaansa sekä kansallisesti, että kansainvälisellä tasolla, vaikka nyt putosikin puoluerekisteristä, mutta on siellä jo syksyllä uudelleen. SKP:n toimintaan ei vaikuta rekisterissä olo muulla lailla kuin, että ei voi osallistua vaaleihin.

Suomessa on erilailla rajoitettu puolueiden ja valitsijayhdistysten osallistumista parlamentarismiin.
On äänikynnystä ym.rajoitetta.
Nyt jopa aijotaan säätiöidä koko nykyinen valtapuolueiden asema parlamentarismissa. Myös puoluetuella on nykyään isomerkitys, kun valtapuolueidenkin jäsenkato jatkaa kasvuaan.

Myös SKP kärsii vasemmiston selkärangattomasta politiikasta. SDP näyttää jälleen tästä mallia, miten ollaan yhtä pataa itse riistokapitalismin pääpuolueen kokoomuksen kanssa. Hyi,Hyi,Hyi... On puolueella notkea selkäranka, joka on kiertynyt ja kääntynyt jo kymmeniä vuosia, mutta sitkeä se on kun ei ole vielä katkennut. Nyt kylläkin piti jo pyytää Vasemmistoliittoa apuun.

Oikeiston pääpuolueen kokoomuksen pomon Jyrki Kataisen johdolla koottavan hallituksen ohjelmasta on tulossa petettyjen vaalilupausten muistomerkki. Tämän patsaan juurella on sitten polvillaan SDP:n nykyinen puolue-eliitti.

Hallitusohjelman lähtökohdat ovat hälytysmerkki kaikille kasvavasta eriarvoisuudesta ja turvattomuudesta huolestuneille. Perusoikeuksia ja tulevaisuutta ei pidä jättää oikeistolaisen politiikan ja markkinoiden armoille.

http://www.skp.fi/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 19. 05. 2011 16:04

Täällä sitä Pohjois-Korean autuutta ja pelkkää päivänpaistetta

kts. kohdasta 01:00

http://svtplay.se/v/2428758/rapport/bilderna_regimen_vill_dolja

Tuossa haastateltiin Magnus Utvikiä, joka matkasi Pohjois-Koreassa ja jälleen kerran todisti siitä valtavasta köyhyydestä ja epäinhimillisistä olosuhteista maassa, joka suurimmalle osalle väestöstä on kuin suuri keskitysleiri.
Suomessa toimii ystävyysseura Suomi-Korea-Seura ry, joka mitä ilmeisimmin haluaa levittää Suomessa lumetodellisuutta ja välttää todellisten kurjien olojen esilletuomista. Suomi-Korea-Seura ei puutu Korean olemattomiin ihmisoikeuskysymyksiin eikä liioin yhteiskunnallisiin vääryyksiin.
Mitä sanoo tähän Pentti Suksi, joka Pohjanmaalla edustaa Suomi-Korea-Seuraa?


Tuostakin pätkästä jo on selvästi nähtävissä että kyseessä on laaja humanitäärinen katastrofi jolle ei näy loppua ennen kuin viimeinenkin heittää veivinsä? Ja tällaista tapahtuu vuonna 2011

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 19. 05. 2011 16:04
Urholla on kovalevy jumiutunut.
Mitä kunniakasta toimintaa SKP on harjoittanut. Urho ei hyväksy parlamentarismia eikä demokratiaa.
Urholle sopisi vain korruptoitunut yksipuoluehallinto ja eriarvoisuus.
PS. Mistähän Urho on valinnut nimimerkkinsä? Aikoinaan maalaisliittolais-äärioikeistolaisen Urho Kekkosen mukaan ilmeisimmin.  Kekkosella oli äärimmäinen vallanhalu ja henkilönä narsisti.
Urho toimi 18 vuotiaana Haminan valleilla teiloitusryhmän johtajana - silloin ammuttiin punikkeja ja kommunisteja. Kommunisteissa on läpi liikkeen myös Suomessa ollut yksilöitä, jotka ovat olleet valmiita moraalittomuuteen ja petturuuteen omien "tavoitteiden" vuoksi.
Urhon on täällä foorumilla turha yrittää esiintyä jonkinlaisena kirkasotsaisena  aatteen henkilönä ja lähes ainoana puolustajana. Urho voisi vaikka anoa sarkofagia Kremlistä, siellä on kalman haju.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Pentti Suksi on 19. 05. 2011 18:06
Mitähän sanoo pääkallon paikalla ollut perussuomalaisten kansanedustaja Raimo Vistbacka? Hän ollut toiminnassa mukana, minä en ole. Harri Niskanen ei osaa erotella puoluetoiminnan ja ystävyysseuratoiminnan toisistaan. Seuran kunniapuheenjohtaja on kokoomukselainen   Rantala, entinen yleisradion uutistoimituksen päällikkö. Ystävyysseurassa monia muitakin puoleiden edustajia. Missään maassa itämainen kulttuuri ei ole niin hyvin nähtävissä kuin Pohjois-Koreaasa. ja olen saanut käydä aidoilla paikoilla tuhanmsien vuosien takaista kulttuuria kurkistelemassa. Se on kokonaan Harri Niskanen minun asiani, mistä olen kiinnostunut ja mistä en.

Korea-Seurassa on professori koskinen tohtori Lahermo ja he ovat mukana tutkijoina. Ei poliitikkoina.

Minulle on aivan yksi hailee mitä politiikkaa Pohjois-Korea harjoittaa. Mikä minä olen heitä neuvomaan. Olen aivan liian mitätön ukkeli muuttelemaan jonkin yksinäisen valtion sisäisiä asioita. Jos mitä lausunkin niin minä tiedän paljon paremmin kuin Harri Niskanen joka puhuu ja kirjoittelee olettamuksiaan ja luulojaan.

Minä tiedän Pohjois-Korean nälän hädän, keskitysleirit, diktatuurin  jne. niille minä kun en mitään voi. Minua kiinnostaa rikas idän kulttuurihistoria. Että nyt on sitten Harri Niskanen sanottuna, että voit lähteä Pohjois-Koreaan viemään  kapitalismin ilosanomaa.

Pentti Suksi
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Pentti Suksi on 19. 05. 2011 18:06
Toukokuu 13 ja perjantai. Suomen Kommunistinen puolue puolueena lopetettiin. Meni joiltakin matto pois alta.
 
Suomen Kommunistinen Puolue, se alkuperäinen perustettiin Moskovassa elokuussa 1918 ja perustajina olivat Suomesta maanpakoon lähteneet kommunistit. Mukana oli O W Kuusinen. Puolue asettui Pietariin ja elivät loistokasta ja kallista elämää. Suomen Pankin rahoilla jotka he olivat varastaneet. Pitää muistaa Kuusisen  Klubin murhat Pietarissa jolloin ns. rivikommunistit hyökkäsivät ja ampui SKP:n keskuskomitean sikailevat jäsenet. Näille kommunistit Neuvostoliiton kommunistinen puolue järjesti suurhautajaiset ja heidät haudattiin keisarin palatsiin. Stalin ammutti suomalaiset kommunistit melkein sukupuuttoon.

Tämän kommunistisen puolueen Urho Kekkonen lopetti ja meni konkurssiin ja vaasalainen Jarmo Wahlstön sen hautasi lopullisesti.

Sitten perustettiin SKP 2 joka nyt lopetettiin perjantaina 13.5.2011. Mitään kommunisti puoluetta ei enää ole.
Syksyllä ilmeisesti yrittävät perustaa SKP 3:sen. Mutta ei se mihinkään yllä Juna meni ohitse. Kommunismin aika kuuluu Vaasan työväenmuseon hoidettavaksi.

Pentti Suksi
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 19. 05. 2011 19:07
Toukokuu 13 ja perjantai. Suomen Kommunistinen puolue puolueena lopetettiin. Meni joiltakin matto pois alta.
 
Suomen Kommunistinen Puolue, se alkuperäinen perustettiin Moskovassa elokuussa 1918 ja perustajina olivat Suomesta maanpakoon lähteneet kommunistit. Mukana oli O W Kuusinen. Puolue asettui Pietariin ja elivät loistokasta ja kallista elämää. Suomen Pankin rahoilla jotka he olivat varastaneet. Pitää muistaa Kuusisen  Klubin murhat Pietarissa jolloin ns. rivikommunistit hyökkäsivät ja ampui SKP:n keskuskomitean sikailevat jäsenet. Näille kommunistit Neuvostoliiton kommunistinen puolue järjesti suurhautajaiset ja heidät haudattiin keisarin palatsiin. Stalin ammutti suomalaiset kommunistit melkein sukupuuttoon.

Tämän kommunistisen puolueen Urho Kekkonen lopetti ja meni konkurssiin ja vaasalainen Jarmo Wahlstön sen hautasi lopullisesti.

Sitten perustettiin SKP 2 joka nyt lopetettiin perjantaina 13.5.2011. Mitään kommunisti puoluetta ei enää ole.
Syksyllä ilmeisesti yrittävät perustaa SKP 3:sen. Mutta ei se mihinkään yllä Juna meni ohitse. Kommunismin aika kuuluu Vaasan työväenmuseon hoidettavaksi.

Pentti Suksi

Näytät olevan pataloogisen yksioikoinen ja aivoinen mies! Ei voi mitään, sinuun ei vaikuta normaali järjellinen arkumentointi. Oma minä jättää alleen kaiken muun.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Pentti Suksi on 19. 05. 2011 19:07
Kirjoitin vain historiallista totuutta. Siinä suhteen olen patologisen yksioikoinen ja yksi aivoinenkin. Vai olisiko pitänyt kertoa pyhäkoulujuttuja SKP:sta?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 19. 05. 2011 20:08
Pentti Suksi ilmoitti tuossa , että SKP lakkasi olemasta toukokuu 13 perjantaina tuo varmaan pitää paikkansa mutta samalla kumoaa sen uskomuksen ,että tuo yhdistelmä perjantai ja 13 olisivat jotain tekemistä epäonnen kanssa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Harri Niskanen on 19. 05. 2011 22:10

Täällä sitä Pohjois-Korean autuutta ja pelkkää päivänpaistetta

kts. kohdasta 01:00

http://svtplay.se/v/2428758/rapport/bilderna_regimen_vill_dolja

Tuossa haastateltiin Magnus Utvikiä, joka matkasi Pohjois-Koreassa ja jälleen kerran todisti siitä valtavasta köyhyydestä ja epäinhimillisistä olosuhteista maassa, joka suurimmalle osalle väestöstä on kuin suuri keskitysleiri.
Suomessa toimii ystävyysseura Suomi-Korea-Seura ry, joka mitä ilmeisimmin haluaa levittää Suomessa lumetodellisuutta ja välttää todellisten kurjien olojen esilletuomista. Suomi-Korea-Seura ei puutu Korean olemattomiin ihmisoikeuskysymyksiin eikä liioin yhteiskunnallisiin vääryyksiin.
Mitä sanoo tähän Pentti Suksi, joka Pohjanmaalla edustaa Suomi-Korea-Seuraa?

Mitähän sanoo pääkallon paikalla ollut perussuomalaisten kansanedustaja Raimo Vistbacka? Hän ollut toiminnassa mukana, minä en ole. Harri Niskanen ei osaa erotella puoluetoiminnan ja ystävyysseuratoiminnan toisistaan. Seuran kunniapuheenjohtaja on kokoomukselainen   Rantala, entinen yleisradion uutistoimituksen päällikkö. Ystävyysseurassa monia muitakin puoleiden edustajia. Missään maassa itämainen kulttuuri ei ole niin hyvin nähtävissä kuin Pohjois-Koreaasa. ja olen saanut käydä aidoilla paikoilla tuhanmsien vuosien takaista kulttuuria kurkistelemassa. Se on kokonaan Harri Niskanen minun asiani, mistä olen kiinnostunut ja mistä en.

Korea-Seurassa on professori koskinen tohtori Lahermo ja he ovat mukana tutkijoina. Ei poliitikkoina.

Minulle on aivan yksi hailee mitä politiikkaa Pohjois-Korea harjoittaa. Mikä minä olen heitä neuvomaan. Olen aivan liian mitätön ukkeli muuttelemaan jonkin yksinäisen valtion sisäisiä asioita. Jos mitä lausunkin niin minä tiedän paljon paremmin kuin Harri Niskanen joka puhuu ja kirjoittelee olettamuksiaan ja luulojaan.

Minä tiedän Pohjois-Korean nälän hädän, keskitysleirit, diktatuurin  jne. niille minä kun en mitään voi. Minua kiinnostaa rikas idän kulttuurihistoria. Että nyt on sitten Harri Niskanen sanottuna, että voit lähteä Pohjois-Koreaan viemään  kapitalismin ilosanomaa.

Pentti Suksi

Pentti Suksi kirjoitti kommentin sellaisiin puheisiin ja kirjoituksiin, joita hän oletti Harri Niskasen puhuneen ja kirjoittaneen. Pentti Suksella on vilkas mielikuvitus. Pentti Suksi siis kommentoi sellaisia puheita ja kirjoituksia, joita hän on itse omassa mielikuvituksessaan tuottanut.  
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 20. 05. 2011 04:04
Minusta Niskanen voisi joskus edes lukea omia juttujaan. Olet saanut vastauksia omiin kysymyksiisi,  mutta et hyväksy niitä. Vastaukset eivät siis miellytä.

Tästäpä sitten saatkin innoituksesi vähätellä muita kirjoittajia. Luen kyllä tekstisi,  vaikka niissä ei olekaan juuri muuta sisältöä,  kuin muiden kirjoittajien vähättelyä ja aliarviointien esittelyä.  Toisaalta onhan kirjallisuudenkin arvostelijoilla oma tärkeä roolinsa,  tuoda esiin se suunnaton typeryys,  joka kuvastuu lukijasta  jolla ei ole kykyä ymmärtää lukemaansa tekstiä.

Pentti Suksi on esittänyt täällä paljon mielenkiintoisia huomioita historiallisista tosiasioista,  jotka hän tuo esiin neutraalisti tutkijan silmin,  niin kuin kuuluukin tehdä,  jos mielii päästä totuuden äärelle.  Kommunisteilla on oma merkityksensä historiassa. Kansojen historia ja kulttuuri on vastaansanomattomasti heidän ikiomaansa,  johon kansainväliset valtavirrat,  myös Kommunismi,  erilaisista uskonnoista puhumattakaan,  ovat vaikuttaneet enemmän tai vähemmän.

Globaalin kapitalismin vaikutukset eivät jää vähäisiksi. Ne ovat olleet mittavia jo aikaisemminkin aina 1600 luvulta lähtien.  Joten Kommunismin merkitys jää markinaaliseksi mailman historiassa jo senkin perusteella.
Pohjois-Koreassa on kuitenkin uskonnon omaisesti tartuttu tuohon poliittisen kulttuurin osaan, johon on taitavasti yhdistetty henkilöpalvonta,  jonka kautta pelastus toteutuu. Kyllä kommunismi on oikeasti kuollut, eikä sillä ole enään sijaa eikä mitään annettavaa tässä ajassa.

Ihmisen elämän tarkoitus sekä sen merkityksellisyyden lisääminen,  sen sijaan kaipaa jotain uutta, jota ei vielä ole tullut esiin. Tämä tarve on polttava koska ympäristö sen ongelmat ja tekninen kehitys on niin voimakasta, ettei ihmsen henkilökohtainen kyky sopeutua sen tuomiin muutoksiin enään riitä.

Tästä aiheutuu pelko yksilötasolla, joka alkaa ohjata suhtautumista tulevaisuuteen. Tätä ilmiötä Perussuomalaisetkin hyödynsivät tehokkaasti viime vaaleissa. Kun tämä pelko ei ole kadonnut mihinkään he jatkavat sen hyväksikäyttöä. Fasismin ja Kommunisminkin nousu on aikoinaan perustunut aivan samaan ilmiöön.

Kapitalismin puristuksessa olevilla länsimailla on vaikeuksia yhdistää tässä kehitysvaiheessa,  elämän perimmäiset tarkoitukset ja merkitykset siten että ne olisivat sopusoinnussa, että ristiriidattomia globaalin kapitalistisen kehityksen  kanssa. Tätä henkistä kasvua,  tämän ajan tasalle,  nyt tarvitaan. Kapitalismi itsessään ei ole paha,  vaan sen hyödyntäminen väärin tarkoitusperin, joka sitten aiheuttaa ongelmat,  joiden perusteella tuomitaan perusteettomasti toimiva ja elävä pääomatalous.

Tälläinen astelma ei anna oikeutta tulevaisuudelle. Historiaan viitaten voi sanoa että tulevaisuus muotoutuu tämän paivän tekojen perusteella, siksi filosofiaa tarvitaan edelleen
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Harri Niskanen on 20. 05. 2011 06:06
Original Wiik on toinen sekopää, joka kirjoittaa vastauksia ja vastineita sellaisiin kirjoituksiin, joita ei ole julkaistu eikä edes kirjoitettu. Minä kyselin Sukselta ystävyysseuran levittämästä lumetodellisuudesta.
Pohjois-Korean humanitäärisestä katastrofista pitäisi puhua eikä luonnon kauneudesta tai idän kulttuurihistoriasta. Mutta Sukselle onkin omien sanojensa mukaan yksi hailee mitä politiikkaa Pohjois-Koreassa harjoitetaan.
Itse asiassa ainoastaan kommentoin televisiossa esitettyä Magnus Utvikin haastattelua ja kysyin mitä tähän sanoo Pentti Suksi Suomi-Korea-Seuran edustajana Pohjanmaalla.
Ja johan alkoi Suksen syyttely, että olisin muka kirjoitellut omia olettamuksia ja luuloja.
Ja kuoroon yhtyy Original Wiik, joka myös on lukenut mielipiteitäni niin Suksesta kuin muustakin, vaikkei niitä ole julkaistu eikä kirjoitettu.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 20. 05. 2011 10:10

.

Se on kyllä totta että saa vetää viivan seinään jos täältä löytää jonkin järjellisen ja tältä maapallolta olevan kommentin aiheessa olevaan asiaan

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Pentti Suksi on 20. 05. 2011 11:11
Taas sensuuri iski. Koetetaan uudestaan.

Harri Niskasen vaimo on venäläinen, niin hyväksyykö Harri Niskanen kaukasuksella tapahtuvat ihmioikeusloukkaukset ja samoin koko Venäjällä. Osoitat minua sormellä  ja kolme syyttävää sormea sojottaa itseenpäin.

Kun puhutaan ystävyyseuratoiminnasta niin silloin ei puhuta puoluepolitiikasta. Se on Suomen ja asianosaisen maan kulttiriyhteistyötä. Kyllä me SNS:ssä tiedettiin toisiakin asioita, mutta ne taas käsiteltiin poliittisella tasolla. Siinä huomattava ero. Ei minulla ole valtaa jonkun yhteiskuntajärjestelmän muuttamiseen, kun sitä valtaa ei ole Tarja Halosellakaan.

Sitten Niskanen osoittelee ja ns. "paljastaa" minun kulttuurisuhteitani Pohjois-Koreaan, niin kysyn miksi hän ei "paljasta" minun suhteitani Intian korkeimpaan johtoon. Tunnen Intian suurlähettiläät ja viime syksynä Intian suurlähettiläs ja diplomaattikunnan vanhin oli minun ja vaimoni vieraana. On käynyt kodissani korkeita intialaisia vieraita kuten  Hindujen hengellinen johtaja Suhotra, intian ateistien johtaja Lavanam ja monia muita. Eikö Niskasen pitäisi nämäkin "paljastaa"?

Minulla on hyvät suhteet Pohjois-Korean johtoon ja läheiset suhteet Intiaan. On moniin muihinkin maihin.
Katselen asioita molemmilta puolin aitaa. Sen vuoksi ehkä tiedänkin jotain.

Pentti Suksi
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Pentti Suksi on 20. 05. 2011 11:11
Niskaselle ohjeeksi, käytä kunnioittavampaa kirjoitustyyliä ettet jatkuvasti syyllisty alatyylisiin huuteluihin. Niskasen tulee  esiintyä tyylikkäästi ja arvokkaasti kansainvälisen kulttuuriseuran puheenjohtajna.

Original Wiikille haluan kertoa, kun kirjoitan tai tutkin kulttuurihistoriaa ja muutakin historiaa, niin silloin pitää jättää puolueaivot narikkaan, muuten hukkuu. Meillä on Suomen historiassa ammottavia aukkoja joiden korjaamiseen menee oma aikansa. Meidän pitää tuntea oman maamme historia samoin paikallinen historia. Muuten ollaan kuin lastut laineilla ja toisetetaan samat virheet. Historia ei ole häpeämistä varten, vaan oppimista varten.

Jätetään nyt nämä nimittelyt pois, se on kovin sivistymätöntä nimitella ihmisia sekopäiksi.

Se toineen sekopää

Pentti Suksi
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 20. 05. 2011 17:05
Neuvottelut ja kähmintä uudenhallituksen muodostamiseksi jatkuu... Nyt jo näyttää selvältä kuudenpuolueen hallitus kokoomuksesta-vasemmistoliittoon.

Oikeistoeliitin ja vasemmistoeliitin pyhä liitto. Tämä on uusliberalismin huipennus Suomessa.

Mutta ennen kuin hallitus on kasattu tarvitaan tietty määrä teatteria ja ajankulumista ja jännittävimutkia.
Nyt jopa SDP:n ja vasemmistoliiton johtajat julistavat suunnanmuutosta entiseen menoon. Näin nyt uskotellaan uskokoon ken haluaa. Ei valtaeliitin meno kyllä tottatosiaan tunnu uskottavalta, eikä rehelliseltä.  

Hallitusohjelman rungon muodostavat uudet leikkauslistat sekä EU:n kriisipaketit ja yksityistämisohjelmat, miten on mahdollista saada tältä pohjalta kannattajakunnalle hyväksyttävä ohjelma sietää kysyä vasemmistoeliitiltä?

Sitä ei ole aikaisemminkaan saatu aikaan oikeisto-kokoomuksen kanssa. Kyllä kansa muistaa. Jäljet todella pelottavat. Vasemmistolta on jäänyt huomaamatta, että kyse ei ole vain Portugalin -tukipaketista, vaan suuresta vallankaappauksesta, jolla Portugalille pakotettu leikkaus-, lahtaus ja yksityistämisohjelma voidaan syöttää mille tahansa EU- ja euromaalle, jolla valtaa keskitettään EU:n komissiolle.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 21. 05. 2011 14:02

.

Jonakin päivänä Neuvostoliittokin voi olla EU:n jäsen

Sitten meillä kaikilla taskunpohjat lepattaa valkoisina takausmaksujen jälkeen

"Euro takaisin ja Neuvostoliitto EU:n jäseneksi!"

http://youtu.be/Ll65sVKqjUg

.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 21. 05. 2011 18:06
Työ ja pääoma eivät ole vastakkain suomalaisessa konsensuksessa

Hallituksen kokoaminen kuvastaa tämän maan valtapoliittista tilannetta. Rahavallan puolue kokoomus hoitaa taitavasti hallitusprosessia. SDP ja Kokoomus ovat pyhässä ja perinteisessä konsensuksessa, kuten aikoinaan saksalaisten Natsien kanssa.

Porvaristolta taitavaa politiikkaa, miten vasemmisto tehdään hampaattomaksi sylikoiraksi hoitamaan säästöt-ja leikkauslistat käytäntöön. Rahavalla menee nyt lujaa, koska heillä ei nyt ole vastavoimaa. Oppositiossakin on porvaripuolue keskusta ja oikeistopopulistinen Perussuomalainen puolue, jossa on vielä Natsihenkistä ainestakin mukana.

Vasemmisto ja oikeistolaisuus on pyyhitty pois hallitusneuvotteluista. Nyt ollaan hyrisevässä  konsensuksessa ja porvarillisen isänmaan asialla. Nyt siis asiat ovat etusijalla ja niistä on erilaisia mielipiteitä ohjelman osalta, joita nyt yhdistellään.

Suomessa eletään parlamenttaarisessa haavemaailmassa, jossa ei ole oikeiston ja vasemmiston välillä vastakkaisuutta.
Todellisuus on sitten aivan muuta, köyhiä ihmisiä ei ole Suomessa ollut koskaan niin paljon kuin nykyään. Hyvinvointipalvelut on ajettu alas ja julkisensektorin lahtauspolitiikka jatkuu.

Ilmeisesti nyt valtaeliitti elää jo taivaassa, paratiisissa, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia ja vailla maanpäällistä köyhyyden kapitalistista helvettiä.

Mutta Euroopassa ja Etelä-Amerikassa vasemmisto on jo noussut vallankumoukseen kapitalistista riistopolitiikkaa vastaan. Espanjassa nuoriso on jo viikon osoittanut mieltään valtapuolueita vastaan.



Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 21. 05. 2011 18:06
Kirjoittaa se Hertta joskus osin asiaakin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 28. 05. 2011 20:08
”Hallitukseen pyrkivä vasemmistoliitto on menettämässä uskottavuutensa kaiken uuden poliittisen kulttuurin tai systeemikriisiin ajautuneen kapitalismin vaihtoehtojen tuottamisessa, ja puolue on takertumassa kokoomuksen ja SDP:n poliittiseen verkkoon kuin epäonninen Saimaan norppa. Hallitusneuvotteluissa kamppailu verkkoa vastaan johtaa sotkeutumiseen sen pauloihin entistä pahemmin, ja ennen pitkää vasemmistoliitolta loppuu happi. Se on verkossa pinnan alla ja siellä pysyy eikä se enää kykene hengittämään itse.

Vasemmistoliiton sisäisen kriisiytymisen vastuulliset löytyvät ay-liikkeen itsetyytyväisistä pomoista ja toimitsijoista. He tuovat puolueeseen demarihegemoniaa, jonka armollisuudesta he itse nauttivat vanhasta vallasta pöhöttyneen ja vasemmiston kaikinpuoliseen taistelukyvyttömyyteen ja ennätykselliseen vaalitappioon johtaneen korporatiivisen hallitsemistavan edunsaajina.

Vaikka vasemmistoliitto ei päätyisi loppuun kaluttuun ministerisosialismiin vasemmiston vaalitappion korjaamistapana, vahinko on jo tapahtunut puolueen uskottavuuden menetyksenä. Hallitukseen meno on vasemmistoliiton aatteellisen lopun sinetti. Sen jälkeen Suomessa ei ole merkittävää vasemmistolaista edustuksellista vaihtoehtoa.

Aina, kun laitavasemmisto on saatu sosiaalistetuksi maan hallitukseen, siitä on seurannut poliittinen romahdus. Niin on käynyt Ranskassa, Italiassa, Norjassa, Islannissa ja aiemminkin meillä Suomessa. Ministerisosialismi ei ole uskottava vaihtoehto kapitalismin systeemikriisiin. Leikkauslistat odottavat. Tervemenoa sosiaalinen Suomi, epätasa-arvo on kasvussa.”

Seppäsen linjaus kuvaa oikeastaan koko vasemmiston surkeaa tilaa Suomessa. Tämän  johdosta koko oikeisto ja rahavalta jatkaa poliittista kasvuaan. Oppositiossa olevan oikeistolaisen Perussuomalainen puolueen kannatus sen kun vain jatkuu...
Konsensuspolitiikka on purrut vasemmistoeliittiin täydellisesti.

http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&view=article&id=709
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 29. 05. 2011 13:01
Hallitusneuvottelut jatkuvat edelleen salassa

Maassa eletään kuin sotatilassa. Kuuden puolueen neuvottelut ovat päättymättömässä tilassa.
Näiden puolueiden elitistiset johtajat ovat ilmeisesti näin sopineet, perinteisessä konsenssushengessä.
Kokoomuksen ja rahaeliitin tavoitteena on sitoa vasemmisto nyt takuumieheksi ja likaisentyöntekijäksi jatkamaan edellisen porvarihallituksen politiikkaa.

Nyt esimerkiksi presidentti Halonen ei ole perinteisellä tavalla hallitusneuvotteluissa.

Salaliiton tavoite on aikaisemman Lipposen (sdp) kaltainen sateenkaarihallitus. Vain yksi oleellinen teko on tapahtunut ja se oli Vasemmistoliiton kansanedustajan marssiminen ulos kokoomuslaisesta salaliitosta. Salailu kertoo siitä miten hankalaksi on mennyt säästö- ja leikkauspolitiikan jatkaminen. Eli ei olla rehellisellä asilla, kun kansaa yritetään jälleen kusettaa. Kansan oikeutettu tyytymättömyys sataa oikeistolaisen Perussuomalainen puolueen pussiin ja vasemmiston tappioksi.

Mutta myös yksi iso asia on seuraavat presidentin vaalit, jossa nyt oikeistolla on nyt lopullisesti tavoitteena kääntää maamme ulkopolitiikka vahvasti oikeistolaiseen uomaan. Tähän ja hallituksen muodostamiseen liittyy myös vasemmiston kannatuksen painaminen vielä alemmaksi kuin se nyt jo on ja siitä pitää huolen vielä Perussuomalainen puolue oppositiossa.

Mutta se on varmaa myös, että Soini kääntää kannattajansa Kokoomuksen presidenttiehdokkaan taakse toisella äänestyskierroksella.

Tähän on siis vasemmiston hysyttely ja veljeily oikeiston kanssa vienyt tämän maan ja työväenliikkeen. Mutta näinhän siinä yleensä käy kun herrojen kanssa lähtee marjaan!

Eikö nyt olisi kansan Suomessakin noustava kaduille kuin Pohjois-Afrikassa, että korruptoitunut valtaeliitti saadaan muutettua kansanetuja ajavaksi hallitukseksi?


Entinen Vasemmistoliiton Euroopan parlamentin jäsen ja kansanedustaja Esko Seppänen kirjoitti hyvin nykyisistä hallitusneuvotteluista www.eskoseppanen.net
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 29. 05. 2011 20:08
Esko Seppänen kirjoitti tänään Kansan Uutisissa, joka sensuroi hänen kirjoitustaan hallitusneuvotteluun sopivaksi.

”Käynnissä ovat paraikaa hallitusneuvottelut eli valtakunnalliset takinkääntö- ja mielipiteidenvaihtopäivät. Vaikka keskusteltavana on politiikan koko kirjo, nuttujen nurinmeno kohdistuu ennen muuta EU:n pankkitukeen.
Minun näkökulmastani Viikkolehden kirjoitukseni ”lyhentäminen”, eli sensurointi, on suuri henkilökohtainen ongelma.

Olen kolumnoinut lehteen neljännesvuosisadan (vapaaehtoisuuden pohjalta, ilman palkkiota) ja kirjoitellut muitakin juttuja. Kovin paikka oli, kun Yrjö Raution kanssa jouduimme lähes oikeuteen Ehrnroothin suvun sikailujen paljastamisesta, mutta Casimir Ehrnroothin rikosilmoitus johti lopulta syyttämättä jättämiseen. Yhdessä lehden kanssa olemme käyneet kovaa taistoa kapitalismia ja sen lieveilmiöitä vastaan.
Lehti ei ole 40 vuoden aikana koskaan aikaisemmin sensuroinut yhtäkään lausetta kirjoituksistani. Nyt ”lyhensi”.
Taidanpa irtisanoa Kansan Uutisten tilaukseni. Iloitkoot vapaasti hallitusbileissään, joiden jälkeen jokainen Vasemmistoliiton kansanedustaja joutuu pelkäämään paikkansa puolesta.
PS.
En irtisanokaan tilaustani, en ainakaan vielä. Kansan Uutisten päätoimittaja otti edellä oleva luettuaan yhteyttä, myönsii kirjoituksen lyhentämisessä osan substanssista kadonneen, sanoi kirjoituksen olevan lyhentämättämänä lehden nettiversiossa ja viittasi lehden hyvään tahtoon julkaista kirjoitus huolimatta siitä, että se tuli lehdelle yleisön osaston jo mennessä painoon. Muilta osin lehti toimi korrektisti (vanhaan tapaan), mutta se, mitä lyhennettiin, jää ongelmaksi. On se vaan niin vaikea paikka puolueen lehden toimittajille, kun on pakko soutaa tilanteessa, jossa olisi viisasta huovata.”

http://www.eskoseppanen.net/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 01. 06. 2011 20:08
Historiaa kun konsensus ajoi karille

Hallitusneuvottelut eivät johtaneet perinteiseen konsensukseen! Tämä on nyt uutta maamme poltiikassa. Nyt eivät siis puolueidenjohtajat vasemmalla pettäneet lupauksiaan äänestäjille, eikä myöskään puolueiden jäsenet joutuneet pettymään. Nyt ollaan ihan oikealla uralla, kun vasemmistopuolustaa maamme köyhiä, eikä pienempää porvarillista pahaa, että pääsisi hallitsemaan
oikeistolaista politiikkaa.

Se on myös hyvää, että vasemmistopuolueina ryhmittyy oikeistoa vastaan. Oli oikein mukava kuunnella, kun vasemmistoliitopuheenjohtaja A-Studiossa linjasi puolueensa linjaa. Lupasi myös edelleen jatkaa samalla linjalla muutoksen aikaansaamiseksi nykyiseen oikeistomenoon.

Näyttää jo siltä, että köyhien kyykyttäjille on nousemassa vastavoimaa myös Suomessa.


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: opiskelija on 01. 06. 2011 22:10
Quote
Olin [SDP:n neuvottelijoiden] ryhmässä paikalla, jossa [talousratkaisuehdotusta] käsiteltiin ja yksimielisesti todettiin, että halutaan jatkaa neuvotteluja, mutta sitten tuotiin terveisiä, että se ei sopinut, Miapetra Kumpula-Natri kertoo Verkkouutisille.

Ei huolittu  (http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=56154:sdpn-kumpula-natri-puolueet-heitettiin-ulos-neuvotteluista&catid=1:politiikka&Itemid=30)vasemmistoa hallitukseen vaikka haluja oli...
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 13. 06. 2011 19:07
Vasemmisto etenee Etelä-Amerikoissa

”Kansallisen vaaliprosessien toimiston (ONPE) mukaan vasemmiston presidenttiehdokas ja koalition Gana Perú edustaja Ollanta Humala on voittanut vastaehdokkaansa kongressiedustaja Keiko Fujimorin, joka oli  alliansin Fuerza 2011 presidenttiehdokas. Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella Humala sai 31, 7 prosenttia äänistä ja Fujimori 23,5. Toisella kierroksella Humalan välimatka poliittiseen vastustajaansa kaventui, mutta hänen edustamansa vasemmistokoalitio ylsi silti 51, 5 prosentilla vaalivoittoon. Fujimori sai lopulta äänistä 48, 5 prosenttia. Lähes 20 miljoonaa perulaista äänesti sunnuntaina 5. päivänä kesäkuuta järjestetyissä vaaleissa, mutta vastaehdokkaiden eroksi jäi lopulta vaivaiset 500 000 ääntä.”

Kun taas Suomessa vasemmisto on lähtemässä hallitukseen kokoomuksen (oikeiston) säästö- ja leikkauspolitiikkaa toteuttamaan. Tällä ratkaisulla vasemmistoeliitti turvaa myös oikeistolle ja  kokoomuksen ehdokkaalle vahvanaseman presidentin vaaleissa.

Köyhien kyykyttäjille (oikeisto) ei näytä löytyvänkään vastavoimaa suomessa, vaikka jo siltä näytti.

http://latamsolidaarisuus.wordpress.com/2011/06/13/peru-humalan-voitto-vauhdittaa-sosiaalisia-uudistuksia/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 14. 06. 2011 20:08
Kaikki ei ole lähdössä vasemmalta oikeistohallitukseen köyhiä kyykyttämään

”Vasemmistoliiton hallitusneuvotteluryhmän kriittiset jäsenet jättävät Säätytalon sitä mukaan kuin neuvottelut lähenevät loppuaan. Myös kansanedustaja Jyrki Yrttiaho (vas.) on jättänyt neuvottelut vastalauseena tulevan hallituksen politiikalle. Yrttiaho on tyytymätön hyvinvointipolitiikkaa linjaavan työryhmän saavutuksiin.

Vasemmiston työelämälinjaukset sivuraiteille

Ay-taustainen Yrttiaho on alusta asti arvostellut vasemmistoliiton hallitusintoa. Hän lähti kuitenkin mukaan, kun puolue kaipasi työelämän asiantuntemusta hallitusneuvotteluihin. Lopputuloksesta on kuitenkin hänen mielestään tulossa pannukakku.
- Hallitusohjelmaan ei ole tulossa ainuttakaan vasemmistoliiton tai SDP:n työelämälinjausta. Kaikki tärkeät asiat haudataan tai siirretään kolmikannan ratkaistaviksi, Yrttiaho valittelee.
Hän on tyytymätön myös kuntapalveluita koskeviin linjauksiin, joissa vilisee "kauniita sanoja", mutta itse palvelut uhkaavat jäädä retuperälle.”

http://yle.fi/uutiset/teemat/vaalit_2011/2011/06/vasemmiston_neuvottelijoilla_joukkopako_saatytalosta_2663131.html

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Umpi Luuta on 15. 06. 2011 11:11
Harri Moisio Säätytalolle, kertoo sanomalehti Kansan Uutiset verkkolehdessään.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2572483/lapintie-edellyttaa-turnauskestavyytta-%E2%80%9Dlaakso-kommentoi-keskeneraisia-neuvotteluja%E2%80%9D

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Pentti Suksi on 15. 06. 2011 12:12
"Puolueettomat" kommunistit ne jaksaa vielä kirjoitella vaikka puoluematto vedettiin alta pois. Perjantai ja 13. päivä 2011 lakkautetiin Suomessa kaksi kommunistista puoluetta. Vihtori Kosolan luut kolisi arkussa. Kolme kommunistista puoluetta kilpaili vaasalaisten äänistä, enää vain 78 äänestäjää oli saalis. Joskus Vaasassa oli joka neljäs kommunisteja. Näin muuttuu laulut ja laulajat.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 15. 06. 2011 20:08
Kreikassa kansa ja ay-liike taistelee rahavaltaa vastaan, mutta suomessa vasemmisto lähtee hallitukseen tekemään oikeistolaista säästö- ja leikkauspolitiikkaa. Jo on aikoihin eletty rakkaassa suomen maassa!

Kansa kärsii mutta työväenliike on herrojen helmassa.

Nykyinen meno kuvastaa nykyisen työväenliikeen oikeistolaistumista todella vakavalla tavalla.

Rahavalta ja oikeistopuolueet voivat nyt leikata sosiaaliturvaa miten tahtovat kun vastavoima puttuu.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 18. 06. 2011 08:08
Uudensukupolven konsensuspolitiikka alkoi Suomessa

Elämme nyt Suomessa uudensukupolven konsensus aikaa, jota uusi hallitus nyt kuvastaa.
Tilanne on mitä haastavin oikeistolla vahvistaa kapitalismia, voitontavoittelua, politiikkansa vaikutusta ja sitä kautta kannatustaan.

Kun vielä huomioidaan vasemmiston nykyinen kokonaistilanne on siinä oikestolla aikaisempaan konsensusaikaan nähden sanoisinko mahtava tilanne.

Vanhana konsensusaikana oli vasemmistolla vielä vasemmistolainen ote yleiseen mielipiteeseen, mutta nyt se on liberalisoitu tyysti. Vanhana konsensusaika oli sitä, että valtaeliitin helmaan pääsivasemmalta vain yhteistyökykyiset henkilöt ja politiikkana oli pienmpi paha, jonka nimissä  puolueet toimivat ja kansaa kuritettiin.
SKP oli sen ajan uhri vasemmalta konsenspolitiikan altarilla. Tuolloin oli vielä pelastusrenkaana Neuvostoliitto ja yhteistyöpolitiikka, joka piti yllä vasmmistohenkistä menoa maassa. Mutta sitten vuoden 1991 jälkeen, kun Neuvostoliitto hajosi alkoi myös raju alamäki vasemmalla, joka nyt sitten huipentui uudensukupolven konsensukseen.

Maailmalla meno on juuri päinvastaista, Etelä-Amerikka on jo kohta kokonaan vasemmistovetoinen. Pohjois-Afrikassa USA-vetoinen imperialismi ja siirtomaa valta murenee kansojen vallakumouksellisen liikkeen edessä. Mutta myös Keski-Euroopassa vasemmisto taistelee EU:n säästö- ja leikkauspolitiikaa vastaan. Vain oikeastaa Suomalainen vasemmisto on nyt yhdessä jatkamassa aikaisemman puhtaan oikeistolaisen hallituksen säästö- ja leikkauspolitiikkaa Euroopassa.

Media on melkein kokonaan rahavallan hallussa ja sitä kautta yleinen mielipide on näin myös oikeiston hallussa. Tämä antaa melkoisia avaimia hallita ja sitoa vasemmistoa oikeistolaiseen politiikkaan.

Kun kapitalismi kärsii maailmanlaajuisesta ylituotannosta eikä kasvumahdollisuuksia ole perinteisessä teollisuustuotannossa. Pääomat suuntautuvat julkisensektorin palvelutuotantoon takomaan lisäarvoa. Tämä myös tuo finassipääomalle rahoituksen kautta lisäarvoa. Josta esimerkkeinä Kreikka, Espanja, Portugali mm.
Kuntien palveluiden yksityistämistä voidaan nyt jatkaa isolla vaihteella kun vasemmistokin on siihen sidottu ja palvella näin kapitalistista riistopolitiikkaa.

Omahyväinen vasemmisto eliitti tulee nauttimaan ministerielämästään eikä siis taistele vastaan.

Vastassa ei ole oikeastaan kuin oikeistopuolue keskusta, joka menetti kanatustaan rajusti  
viime eduskuntavaaleissa, saatuaan kurjistamispolitiikan vihat kansalta.

Äärioikeistopuolue Perussuomalaiset tulevat edelleen kasvattamaan kannatustaan ja viemään koko vasemmiston kannatusta entistä alemmaksi ja edelleen vasemmiston poliittinen asema kaventuu entisestään. Kansansilmissä tulee SDP:lle ja Vasemmistoliitolle todella vakavapaikka uskottavuuden suhteen.

Ainut pelastus on nyt kansalle se, että Suomi on niin pieni maa, että sillä ei juurikaan ole mitään vaikutusta ison politiikan kulkuun maailmalla, minkälainen hallitus maata hallitsee.

Nyt maata hallitsee siis rahavalta, joka tietenkin tekee kansan elämän sisäisesti turvattomaksi.
Rahavallan politiikka kulkee nyt vapaata uomaa ja niin kauan kun sillä on vapaustakoa voittoja voi kansan elämä pysyä siedettävänä. Mutta kun tullaan siihen tilanteeseen, että rahaa ei voi enää takoa alkaa voimatoimet, joka on se viimeinen keino jatkaa maailmalla jo nähtyä riistopolitiikkaa.

Suomen kommunistinen puolue tekee rehellistä politiikkaa edelleen tässä maassa, joten siltä osin ei kansaa ole jätetty rahavallan armoille.

http://www.skp.fi/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 18. 06. 2011 18:06
Kenen politiikan suunta muuttuu?

Muutamista uudistuksista huolimatta SDP:n ja VAS:n lähtö kokoomuksen johtamaan hallitukseen ei tuo politiikan suunnan muuttamista. Sen sijaan se sitoo eduskunnan vasemmistopuolueita jatkamaan useimmissa asioissa porvarihallituksen oikeistolaista linjaa. Samalla kun tämä hämärtää vasemmistolaista vaihtoehtoa, se antaa valttikortteja perussuomalaisten oikeistopopulismille. Sitoutuminen hallituspolitiikkaan voi vaikuttaa kielteisesti myös ay- ja kansalaisliikkeiden aktiivisuuteen ja rohkeuteen tavoitella todellista politiikan suunnanmuutosta.

Tässä on haastetta SKP:lle ja muille, jotka eivät hyväksy kokoomusvetoista politiikkaa. Nyt ei pidä alistua hallituspuolueiden johtajien kabinettisopimuksiin. Ratkaisevat muutokset tekijät ovat hallituksen ja eduskunnan ulkopuolella, ay- ja kansalaisliikkeiden toiminnassa. Niiden kautta voivat myös vasemmisto ja vihreät nousta tulevaisuudessa vahvemmaksi poliittisen muutoksen tekijäksi.

http://www.valtioneuvosto.fi/tiedostot/julkinen/hallitusneuvottelut-2011/neuvottelutulos/fi.pdf
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Pentti Suksi on 18. 06. 2011 18:06
Te kuljette jälkijunassa. Ei SKP:tta enää ole olemassa. Senhän lainmukaisesti oikeusministeriö lakkautti
perjantaina 13. päivänä toukokuuta 2011. Kosolan Vikki-vainaan haudasta kuului iloista luiden kolinaa.
Mitä vaaleissa tapahtui, kommunistien äänipottia jakoi kolme kommunistista puoluetta ja 78 äänestäjää.

Kommunistien muistoa kunnioittaen

Pentti Suksi
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 18. 06. 2011 19:07
Te kuljette jälkijunassa. Ei SKP:tta enää ole olemassa. Senhän lainmukaisesti oikeusministeriö lakkautti
perjantaina 13. päivänä toukokuuta 2011. Kosolan Vikki-vainaan haudasta kuului iloista luiden kolinaa.
Mitä vaaleissa tapahtui, kommunistien äänipottia jakoi kolme kommunistista puoluetta ja 78 äänestäjää.

Kommunistien muistoa kunnioittaen

Pentti Suksi

Kreikassa sikäläiset kommunistit järjestivät tänään toistaiseksi maan suurimmat mielenosoitukset oikeistopolitikkaa vastaan.


Etkö osaa lukea?
http://www.skp.fi/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Pentti Suksi on 18. 06. 2011 19:07
SKP lopetettiin perjan taina 13. päivänä 2011 oikeusministeriön päätöksellä. Kumpaako pityää puhutella
puolueettomia kommunisteja  vai puolueensa menettäneet kommunistit. Seuraan toki aikaani ja
tiedän kreikan kommunistit. Mutta entä täällä Suomessa? ja Vaasassa ei ole enää kommunisteja 78 henkilöä, tuoni on vienyt manalaan jo monta kommunistia. Kommunistit on hyvin ristiriitaisia, jumalaa kielletään. Kun kalman koura niskaan, niin heti ollaan uskossa. Pappi siunaamassa arkun ääressä ja luterilaiseen hautausmaahan viedään virsien kera. Kun kuolema tulee niin heti ollaan papin kauhtanassa kiinni ja tunnustetaan syntejä.

Pentti Suksi
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 18. 06. 2011 19:07
Alibudjetoinnilla tahkotaa tuloksia kuntatalouksissa

Lapua kaupunki tahkosi 2,1 miljoonaa euroa kirjoitti Pohjalainen 16.6. Mutta myös vuonna 2008 oli tulos 1 miljoonaa euroa voittoa. Säästö- ja leikkauspolitiikalla mentiin käyttötaloudessa, jopa 2,2 miljoonaa alle talousarvion.
Henkilöstömenotkin olivat puolimiljoonaa euora alle vuoden 2009.

Lisää säästöjä palveluista tarkoittaa lisää voittoja kuntataloudessa. Näin voidaan sitten alentaa rahaeliitin verotusta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 18. 06. 2011 20:08
SKP lopetettiin perjan taina 13. päivänä 2011 oikeusministeriön päätöksellä. Kumpaako pityää puhutella
puolueettomia kommunisteja  vai puolueensa menettäneet kommunistit. Seuraan toki aikaani ja
tiedän kreikan kommunistit. Mutta entä täällä Suomessa? ja Vaasassa ei ole enää kommunisteja 78 henkilöä, tuoni on vienyt manalaan jo monta kommunistia. Kommunistit on hyvin ristiriitaisia, jumalaa kielletään. Kun kalman koura niskaan, niin heti ollaan uskossa. Pappi siunaamassa arkun ääressä ja luterilaiseen hautausmaahan viedään virsien kera. Kun kuolema tulee niin heti ollaan papin kauhtanassa kiinni ja tunnustetaan syntejä.

Pentti Suksi

Nyt Pentti keräämään SKP:lle kannatuskortteja, tulevia vaaleihin osallistumista varten.
Niitä voit tulostaa allaolevasta linkistä.

http://www.skp.fi/originals/materiaalit/SKP_rekisteriin2011_1.pdf
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 19. 06. 2011 17:05
EU on kapitalismin nykyinen olomuoto Euroopassa

Näin kirjoittaa Esko Seppänen. 

”Hallitusohjelmaan kirjattu EU-politiikka merkitsee totaalista kuperkeikkaa vasemmistoliiton äänestäjien EU-näkemyksiin nähden. Puoluejohto ei ole oppinut mitään siitä, että ainoana eduskuntapuolueena sillä ei ole omaa meppiä europarlamentissa, ja se oli tulos puolue-eliitin itsepäisestä toiminnasta äänestäjiensä näkemyksiä vastaan.

Jos puhutaan hallitusneuvottelujen voittajista ja häviäjistä, hallitusohjelmassa näkyy selvästi demareiden viiden koon linja: kapitalismi, korporatismi, kolmikanta, konsensus ja kompromissit. Se tuottaa Suomeen lumedemokratian.”

Vasemmistoliiton päätös osallistua uuteen hallitukseen saattaa johtaa jopa eduskuntaryhmän hajoamiseen. Vasemmistoliiton kansanedustajat Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho aikovat äänestää hallituksen ohjelmaa sekä mahdollisia euron tukipäätöksiä vastaan eduskunnassa.

http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&view=category&layout=blog&id=13&Itemid=26
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 19. 06. 2011 19:07
Alibudjetoinnilla tahkotaa tuloksia kuntatalouksissa

Lapua kaupunki tahkosi 2,1 miljoonaa euroa kirjoitti Pohjalainen 16.6. Mutta myös vuonna 2008 oli tulos 1 miljoonaa euroa voittoa. Säästö- ja leikkauspolitiikalla mentiin käyttötaloudessa, jopa 2,2 miljoonaa alle talousarvion.
Henkilöstömenotkin olivat puolimiljoonaa euora alle vuoden 2009.

Lisää säästöjä palveluista tarkoittaa lisää voittoja kuntataloudessa. Näin voidaan sitten alentaa rahaeliitin verotusta.


Lapuan kaupungin voitot ovat pieniä Helsingin kaupungin tuloksen rinnalla, joka oli 695 miljoonan jättiylijäämä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 21. 06. 2011 20:08
Suomen ja Natsi Saksan veljeydestä raskaat seuraukset Suomen kansalle

”Suomen ja Saksan sotaveljeys sinetöitiin juhannuksena 1941 Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan suurristillä. Maamme korkein arvomerkki luovutettiin silloin Saksan valtakunnanmarsalkka Herman Göringille Saksan Karinhallessa.
Luovutustilaisuudesta on säilynyt harvinainen todiste: suurlähettiläs Toivo Mikael Kivimäen kirje ulkoministeri Rolf Wittingille.
Kivimäki oli myöhemmin sodan aikana toivonut arkaluontoisten henkilökohtaisten kirjeidensä tuhoamista, mutta yksi kirje päätyi ulkoministeri Erkki Tuomiojalle hänen siskonsa miehen jäämistöstä. Berliinissä 26.6.1941 kirjoitetussa kirjeessä Kivimäki kertoo keskusteluistaan Göringin kanssa.”

"Saksa aloitti pian talvisodan jälkeen salaisen mielipidevaikuttamisen Suomessa avustamalla mm. kirkkoa ja tukemalla urheiluyhteyksiä suomalaisten kanssa. Sotalakien sääntelemässä mielipideilmastossa työväestön sodanvastaiselle liikehdinnällä ei ollut mahdollisuuksia vaikuttaa politiikan suuntaan."

On todella aika ottaa esille 70 vuotta sitten tapahtuneet Suomalaisen oikeiston raskaat sotarikokset, joista Suomen kansa raskaasti joutui kärsimään.

http://yle.fi/uutiset/nakokulmat/2011/06/goringin_risti_saatteli_suomen_sotaan_2678948.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 22. 06. 2011 18:06
Suomalaiset lahtarit viettivät ilmeisesti hiljaisen hetken tänään

”Tänään tulee kuluneeksi 70 vuotta operaatio Barbarossan alkamisesta. Operaatio Barbarossaksi nimitetään natsi-Saksan suurhyökkäystä Neuvostoliittoon. Suomen ja Neuvostoliiton välille julistettin sota 26. kesäkuuta 1941. Barbarossaa muistetaan eri puolilla entistä Neuvostoliittoa vietetyillä hiljaisilla mielenosoituksilla.”


http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/06/operaatio_barbarossasta_70_vuotta_2680475.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 24. 06. 2011 12:12
Suomen hyvinvointivaltio syntyi hävitynsodan johdosta

Tänään oli Pohjalaisessa Kokoomuslaisittain katsottuna osaltaan asiallinen kirjoitus 70 vuotta sitten tapahtuneesta jatkosodasta. Tosiasia on että, jatkosodan mahdollisti Saksalaisen natsismin tulo Suomeen.

Hyvinvointipalvelut syntyivät porvariston hävittyä sotansa. Näinhän se oli, että Suomen porvaristo ”joutui” hävitynsodan jälkeen ottamaan huomioon ja alettava parantamaan työtätekevä kansan elinoloja. Näin ovat myös todenneet presidentti Tarja Halonen ja nyt Pohjalaisessa professori Heikki Ylikangas, että jatkosota vaikutti voimakkaasti nykysuomalaisuuteen. Sitäkautta sitten muodostui uusi Suomen identiteetti.
Jatkosota ja sen jälkeinen aika määritti Suomen aseman erityisesti Neuvostoliiton naapurina uudelleen. Aikaisemmin se oli aina vuodesta 1918 alkaen ollut hyvin vihamielinen.

Mutta jatkosodan myönteinen vaikutus (sodan aiheuttamien kärsimyksien rinnalla) näkyy edelleen vaikka Neuvostoliittoa ei enää olekkaan.

Suomalaisuus rakentui aikaisemmin vuoden 1918 soditun kansalaissodan päälle, mutta se muuttui sitten jatkosodan jälkeen. Myös talvisota jää jatkosodan vaikutuksien alle, vaikka rahavalta käyttääkin sitä poliittisiin tarkoituksiin ja pitää sillä yllä konsensusta vasemmiston ja oikeiston välillä.

Vuoden 1918 jälkeen oli sodan voittajien asema vahva, jopa kommunistinen puolue oli kielletty ja fasistisluonteiset järjestöt olivat valloillaan kuten suojeluskunnat.
Kun sitten vuoden 1944 jälkeen siirryttiin pois porvariston riktatuurista, niin alkoi demokraattinen kehitys maassa. Voi sanoa, että Neuvostoliitto olemassaolollaan pakotti Suomen oikeiston hyvinvointivaltion perustamiseen. Valtiovalta paransi isoilla tulonsiirroilla kansanelämää, jotta siirtymää vasemalle ei tapahtuisi. Mutta toisaalta sama ilmiö tapahtui koko Euroopan mitassa.

Oikeisto ajatteli, että Neuvostoliitto oli huono asia idässä, mutta hyvä lännessä.

Suomen ja Saksan suhteet olivat tiiviit aina vuodesta 1918 alkaen ja jatkuen vuoteen 1944 asti.
Lapissa oli jopa 200 000 natsisotilasta parhaimmillaan ja se loikin unelman porvaristolle suursuomesta.

Suomen valtio oli ainut pohjoismaa, joka oli liitossa fasistisen Saksan kanssa, eikä tuolloin myöskään ”vapaaehtoiselta” pohjalta löytynyt muita maita kovinkaan monta maailmasta natsien liittolaiseksi.

Jatkosota oli todella erikoinen tapahtuma siinä suhteen, että Suomen valtio oli liitossa Natsisaksan kanssa ja tuki raakalaismaista ja rikollista sotaa ihmiskuntaa vastaan.

Tätä taustaa vasten on jo aika lopettaa valehtelu kansalle tuosta rikollisesta ajasta.

Kirjoituksessa on lainauksia Pohjalaisesta 24.6.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 24. 06. 2011 13:01
Mutta toisaalta Tätä taustaa vasten on jo aika lopettaa valehtelu kansalle tuosta rikollisesta ajasta.

Kirjoituksessa on lainauksia Pohjalaisesta 24.6.
Kolmonen kumppaneineen jatkaa sokeainkirjoituksia. Kirjoittaisit joskus rehellisesti kommunistien tekemistä rikoksista kautta maailman ja myös siitä, että kommunismi ei koskaan ole kunnioittanut ihmisarvoa ja vapautta. Kolmonen edustaa tekopyhyyttä ja tarkoitushakuista tietämättömyyttä.
Hyvää Juhannusta silti vapaassa Suomessa, onko valittamista.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 24. 06. 2011 14:02

.

Tuossa nyt Kolmonen & kumpp. oikoo asioita pahasti

Ei Suomella ollut mitään tekemistä hitleriläisyyden eikä hitleriläisen tuhoamissodan kanssa, ainoastaan haluttiin oikeutetusti palautukseen ne alueet jotka CCCP aggressiollaan vei 1939

Joita ei muuten ole vieläkään palautettu vaikka mm. Baltian maat jälki-CCCP on jo palauttanut

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 25. 06. 2011 20:08
Kokoomus yrittää turvata kuudenpuolueen hallituksella sen, että Suomessa ei synny vastaavaa joukkotoimintaa säästö-ja leikkauspolitiikkaa vastaan kuten Kreikassa, Espanjassa mm.

Rahavalta on nyt myös Suomessa tukalanpaikan edessä, jos kansaa ei saada mukaan maksamaa pankkiherrojen tappioita. Toisaalta finassipääomalle ei synny uutta rahaa, jos yritykset ja valtiovallat eivät ota uutta lainaa. Jos pankit eivät voi kirjoittaa lainapapereita ne menevät konkurssiin.

Markkinatalousjärjestelmä on todella pahassa kriisissä ihan maailmanlaajuisesti.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 28. 06. 2011 21:09
Herrat ja narrit liitossa

Voi, voi, eikö noi hölmöt SDP ministerisosialistit ymmärrä, että ovat kokoomuksen likaisentyöntekijöinä. Yhdessä kokoomuslaisten kanssa kehuivat tulevaa säästö- ja leikkauspolitiikkaansa. Kokoomuksen ryhmäpuhuja ylisti vuolaasti eduskunnassa tänään kokoomuksen budjettiohjelmaa!

Kuntia yhdistetään nyt yhdessä Kokoomuksen kanssa. Tämä tietään yksityiselle palvelubisnekselle uusia rahanteko mahdollisuuksia. Rahavallalla menee nyt todella hyvin tässä maassa. Todellista vastavoimaa ei nyt ole rahanvallalle.

Mutta se vielä, että SDP ja vasemmistoliitto turvaa myös hallituksessa olon kautta kokoomuksen presidenttiehdokkaan läpimenon tulevissa vaaleissa. SDP ja vasemmistoliitto sitoivat kätensä kokoomuslaiseen paskaan.
Näin ovat heidän suuttukittu presidenttivaalien puheiden osalta. Tämä tarkoittaa, että koko media on kokoomuksen Niinistön vaalipropagandatyössä.

Näin se nyt toimii uuskonsenssus tässä maassa. Samaan aikaa Kreikssa koko vasemmisto on kaksipäivää yleislakossa säästö- ja leikkauspolitiikkaa vastaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 29. 06. 2011 20:08
Uutta hallituksen käynnistämää konsensusta syvennetään työmarkkinakenttään

Pääministeri kutsui AY-johtajat ja vastaavat EK:n pomot työnantaja puolelta palaveriin. Kokoomuksen pääministeri Katainen sanoikin eduskunnassa hallitusohjelmaa esitellessään, että vastuun kantajiksi tarvitaan myös ay- ja työnantaja järjestöt uudenlaiseen yhteistyöhön eli konsensukseen.

Maan taloutta ja asioita hoidetaan nyt talvisodan hengessä! Markkinataloudessa talous- ja raha ovat  ensijaisia. Yhteiskuntaa hoidetaan talouden näkökulmasta ja vasta sen jälkeen ajatellaan, miten ne palvelut toimii. Julkisellasektorilla oikeistolaisen politiikanvallitessa palveluja ja toimintoja keskitetään, että saataisiin voittoa eli ylijäämää. Samoin palveluita siirretään maksullisiksi.

Maan rahavallalla ovat nyt maanpolitiikassa kaikki pelikortit käytössä. Koko parlamenttaarinen vasemmisto on johtoroikassa mukana.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 29. 06. 2011 21:09
Maa on tosiaan lisäämässä hallitusohjelman mukaisesti kolmikantaista valmistelua ja se on palkansaajien kannalta hieno asia. Sitähän kaikki palkansaajajärjestöt (SAK,STTK, Akava) ovat vaatineet.

Akselin esille ottamalla julkisen sektorin yksityistämisellä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Jos olisi, luultavasti suuret julkisen sektorin suuret liitot sitä vastustaisivat kyseisessä kokoontumisessa.

Kommunisteja närästää kun joku (SDP, Vasemmistoliitto) yrittää oikeastikin tehdä jotain työläisten hyväksi ”tyhjien tynnyreiden kolistelun” sijaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 29. 06. 2011 21:09
No Kivimäki mitkäs puolueet siellä Kreikassa ajavat niitä säästöjä- ja leikkauksia julkiseensektoriin? Ja mitkäs puolueet ja liitot siellä Kreikassa vastustavat säästöjä -ja julkisensektorin yksityistämistä?
Vielä jopa järjestävät yleislakkoja!

Samaa aikaan maamme vasemmistoeliitti luuraa nurkantakaa kokoomuksen kanssa, josko tarvittaisiin sopimusyhteiskuntaa apuun!

Ay-pomoja tarvitaan apuun julkisensektorin yksityistämisen etenemiseen hallitusohjelman mukaan.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 29. 06. 2011 21:09
No Kivimäki mitkäs puolueet siellä Kreikassa ajavat niitä säästöjä- ja leikkauksia julkiseensektoriin? Ja mitkäs puolueet ja liitot siellä Kreikassa vastustavat säästöjä -ja julkisensektorin yksityistämistä?
Vielä jopa järjestävät yleislakkoja!

Samaa aikaan maamme vasemmistoeliitti luuraa nurkantakaa kokoomuksen kanssa, josko tarvittaisiin sopimusyhteiskuntaa apuun!



Vastauksena samalla kaksoispersoona Hertalle tuonne toiseen osioon totean, ettei Kreikka tai sen sosialistihallitus ole päässyt kurjan tilanteensa takia ehtoja määrittelemään. Ehdot lainatakuille ovat määritelleet ihan muut tahot viimeistä pilkkua myöden.

Kurja taloustilannekaan ei missään tapauksessa ole Kreikan nykyisen hallituksen aikaansaannos, vaan taustalla on pitkäaikainen ylivelkaantuminen.

Kreikan hallituksella ei ollut oikeastaan vaihtoehtoja. Tämän totesi tänään myös oppositiosta Timo Soini: ”- Heille ei annettu vaihtoehtoja.”

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011062913977169_uu.shtml

Tukipaketin kaataminen olisi tarkoittanut maksukyvyttömyyttä nyt heinäkuussa erääntyville lainoille. Tiedäthän sinä Akseli yrittäjänä mitä se merkitsee, kun raha loppuu kassasta. Ei ainakaan parempia aikoja työläisille. Siinäkin tapauksessa olisi kerrottu kuinka kansa protestoi kadulla. Vielä tätäkin enemmän.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 30. 06. 2011 06:06

.

Enitenhän tässä on kyse EU-poliitikkojen itsensä pelastamisesta eli ajan pelaamisesta

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 30. 06. 2011 08:08
Näyttäisi siltä, että Euroopassa kansantalouden huippuasiantuntijat ovat erimielisiä siitä, miten Kreikan ja muiden ongelmamaiden taloutta pitäisi tukea. Mitkä olisivat seuraukset Kreikalle tai koko Euroopan taloudelle, mikäli tuki kokonaan lopetettaisiin ?

Me täällä olevat keskustelijat luultavasti luotamme lähinnä oman poliittisen viiteryhmän auktoriteetteihin, vaikka niitä täällä muun muassa herkkoo omina mielipiteinään esittääkin. Itse myönnän etten hallitse talouden lainalaisuuksia riittävästi esittääkseni varmoja mielipiteitä siitä mikä olisi Suomen kannalta parasta.

Se lienee selvää, että jos EU valtiot eivät anna tukea, Kreikan valtio ei saisi enää lainaa, eikä pystyisi pyörittämään nykyisenkaltaista julkista sektoria. Kreikalla ei varmaankaan ollut todellisia vaihtoehtoja, vaikka kansalaiset ovat ymmärrettävästi vihaisia.

Siitäkään ei liene kuitenkaan erimielisyyttä, ettei Kreikka itse ole lainaehtoja juurikaan päässyt sanelemaan.

Kreikassa on:
•  Työttömyys noussut 16 prosenttiin.
•  Valtionvelka on yli 150 prosenttia bruttokansantuotteesta (Suomessa 48 prosenttia).
•  Kreikka ei voi enää hankkia rahaa luottomarkkinoilta.
·   Kreikassa jäädään eläkkeelle keskimäärin 53-vuotiaana
·   Virkamiehille maksetaan jouluna ja pääsiäisenä ylimääräiset kuukausipalkat
·   Harmaa talous on 30% BKT:sta ja tätä kautta pelkästään arvonlisäverotuloja valtio menettää 30 miljardia vuodessa.

Lainaehtoja ovat siis sanelleet ne, jotka niitä Kreikalle myöntävät. Lähinnä kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja muut euromaat.

http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/03_muut_asiakirjat/qa_kreikka03052010.pdf
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 02. 07. 2011 16:04
Kiinan kommunistinen puolue juhlii 90-vuotista taivaltaan

Kiinan kommunistisen puolueen syntymästä tulee tänään kuluneeksi 90 vuotta. Vuosipäivää on juhlittu eri puolilla maata näyttävästi. Kiinan kommunistisessa puolueessa on 70 miljoonaa jäsentä ja lisää tulee....

Kiinalaiset kommunistit ja puolue soveltaa markkinataloutta taloudellisessa toiminnassaan.
Markkinataloutta voidaan ohjelmallisesti ja käytännössä ohjata kommunistisen puolueen ja valtion toimesta. Taloudellinen tulos ohjataan näin koko kansankäyttöön, nykyaikaisin taloudellisin menetelmin. Tämä jos mikä osoittaa Marxilaisuutta.
Länsimaiset kapitalistiset yritykset voivat investoida Kiinaan ja jopa harjoittaa yritystoimintaa Kiinassa, mutta valtiovallan valvonnassa.

Kiinan kommunistit ja Kiinan valtio ovat koko maailmassa tänään maailmantaloudessa johtavassa asemassa. Tänään Pohjalainen kirjoitti Värtsilän siirtymisestä enenevässä määrin Kiinaan yhteiseen yritystoimintaan kiinalaisten yritysten kanssa.

Kiinassa ei ole myöskään EU:n alueellakin myllertävää taloudellista sekasortoa, rahamaailman aiheuttaman keinottelun johdosta. Nyt näiden yksityisten pankkien aiheuttama kriisi pannaan maksamaan tavallinen kansa. Julkistasektoria leikataan ja yksityistetään rahamaailman pussiin.

Sosialistisessa markkinataloudessa ei vastaaville pankkihuijareille ole tilaa.

Kiinan kommunistinen puolue osoittaa toiminnallaan, että he ovat myös käytännössä lukeneet Karl Marxin pääoman. Marxin pääomassa juuri kuvataan sitä miten kapitalismi toimii.


http://areena.yle.fi/video/1309543623736?ns_campaign=social-media&ns_mchannel=facebook&ns_source=like&ns_fee=0&cmpid=yes
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Nahikas on 02. 07. 2011 17:05
Kiinassa lienee moni asia hoidettu omintaikeisesti Marxin oppeja tulkiten. Aineellista hyvää on saavutettu, sitä ei sovi kieltää. Miljoonien ihmisten elintaso on lyhyessä ajassa huimasti noussut.
Mutta miten se on Kolmonen kun puhutaan, pahat kielet sanovat että aivan tasaisesti ei raha jakaannu. Onko se silkkaa panettelua kun väitetään että maaseudulla olisi suoranaista köyhyyttä ja toisaalta että puoluejohtajat ja heidän sukunsa olisivat järjestäneet itselleen hyvinvointia taspauolisemmin kuin tavalliselle kansalle? Että ohjataanko kuitenkaan taloudellista tulosta nykyaikaisin taloudellisin menetelmin tasapuolisesti tarvitsijoille?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 04. 07. 2011 15:03


.

Vasemmistoliiton nuorissa on selvää vastarintaa hallitusohjelmassa suunniteltua politiikkaa vastaan jossa vain pienet kunnat osallistuvat säästötalkoisiin :

Raju paalutus omilta: "Vasemmistoliitto on väärässä hallituksessa!"

"Vasemmistonuoret eivät ole tyytyväisiä vasemmistoliiton päätökseen lähteä mukaan hallitukseen.
Nuorten mielestä puolueen lähtö hallitukseen on perusteltua, mutta puolueen positiiviset hallitustavoiteet eivät ole riittäviä.

- Hallitusohjelman ongelmallisimmat kohdat ovat kuntien valtionosuuksien leikkaaminen, mikä tarkoittaa heikennyksiä sosiaali- ja terveyspalveluihin ja koulutukseen, sekä ohjelman kolmannessa liitteessä olevat linjaukset liittyen euroalueen kriisien hoitamiseen, sanoo Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/raju-paalutus-omilta-vasemmistoliitto-on-vaarassa-hallituksessa/art-1288396533583.html

.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 06. 07. 2011 21:09
Suomi Saksalaisen fasismin liittolainen

Jyrki Iivonen puolustusministeriön viestintäjohtaja politikoi jälleen tänään Pohjalaisessa vertaamalla Hitleriä ja Stalinia johtajina, kumpi tapatti enemmän ihmisiä 1933-1945.

Heitä ei voi verrata samalta viivalta, kuten Iivonen tekee, koska Stalin edusti sosialistista maailmaa ja taas Hitler kapitalismia-porvaristoa. Se Iivoselta jäi  myös kokonaan mainitsematta, että Suomi oli Natsisaksan liittolainen ja maassa oli pikku Hitlereitä suojeluskunnat tulvillaan.
Se oli toisaalta paljon, että Iivonen tunnusti Natsien hävinneet sotansa ja Neuvostoliiton voittaneen.
Suomi oli siis hävinneellä puolella yhdessä Natsi-Saksan kanssa.

Näyttää olevan Iivosellekin vaikeaa tehdä selväksi suomen porvariston suhde Saksalaiseen fasismiin ja
liittolaissuhde. Suomalaiset sotarikolliset tulisi uudelleen ottaa käsittelyyn ja vaikka heitä ei ole enää elossa.


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 06. 07. 2011 22:10

Jyrki Iivonen puolustusministeriön viestintäjohtaja politikoi jälleen tänään Pohjalaisessa vertaamalla Hitleriä ja Stalinia johtajina, kumpi tapatti enemmän ihmisiä 1933-1945.

Heitä ei voi verrata samalta viivalta, kuten Iivonen tekee, koska Stalin edusti sosialistista maailmaa ja taas Hitler kapitalismia-porvaristoa.


Urho siis tarkoittaa, että sosialismin (kommunismin) nimissä oli muka jotenkin oikeutetumpaa tapattaa ihmisiä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 06. 07. 2011 23:11
Viite: nimimerkki Urhon kirjoitus #286

Urho Kaleva Kekkosen suku/jälkeläiset saattaisivat hyvinkin olla kiinnostuneita siitä, että Urho on liittänyt/yhdistänyt  itsensä kuvalla entiseen presidenttiimme, kun ottaa huomioon nimerkin kirjoitukset ja sisällön. Voisi vaikka vinkata...!
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 07. 07. 2011 05:05

.

Eikös sitä oltu jossakin tutkittu että Stalin tapatti enemmän omia maanmiehiään (CCCP:n kansalaisia) kuin Hitler

Alkaen jo paljon ennen sotia

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 07. 07. 2011 06:06

.

Eikös sitä oltu jossakin tutkittu että Stalin tapatti enemmän omia maanmiehiään (CCCP:n kansalaisia) kuin Hitler

Alkaen jo paljon ennen sotia.

Eikä se omien tappaminen 2. maailmansotaan päättynyt.
Myös sotavankeja näännytettiin harkitusti kuoliaaksi rauhantulon jälkeen.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 07. 07. 2011 18:06
Viite: nimimerkki Urhon kirjoitus #286

Urho Kaleva Kekkosen suku/jälkeläiset saattaisivat hyvinkin olla kiinnostuneita siitä, että Urho on liittänyt/yhdistänyt  itsensä kuvalla entiseen presidenttiimme, kun ottaa huomioon nimerkin kirjoitukset ja sisällön. Voisi vaikka vinkata...!


Rauhan työ ja hyvät naapuruussuhteet

Nykyeliitillä olisi todella paljon opittavaa sotienjälkeisestä ajasta ja erityisesti presídenttimme Urho Kekkosen poliittisesta työstä.

Kekkonen oli erityisentarkka siitä mitä maamme media kirjoittaa naapurimaista.

Hän siis piti tiukasti sotiinjohtaneet oikeistolaiset poliittiset voimat kurissa. Sotapuolue Kokoomus olikin pitkään kokonaan ulkona sekä virka, että poliitisesta edustuksesta, mutta myös oikeistososiaalidemokraatit olivat Kekkosen ohjauksessa.
Kekkonen kirjoitti aktiivisesti maamme mediassa sekä nimellään, että nimimerkkeillä.

Suomessa on nyt sellainen tilanne, joka ei olisi Kekkosen aikana tullut kuuloonkaan.
Maan isoin puolue on oikeistopopulistinen Perussuomalainen. Tuossa puolueessa vilisee, jopa uusnatseja. Maan hallituksessa on epäpyhä liitto, sotapuolue Kokoomus, vasemmisto ja vahvistettuna pienoikeistopuolueilla. Hallitusoppositio on kokonaan oikeistolainen, Perussuomalainen ja Keskustapuolue.

Aktiivinen Rauhantyö on maastamme hävinnyt Kekkosen poismenon jälkeen. Suomi on nyt sodan osapuolena Afganistanissa, tuki myös Naton operaatioita entisessä Jugoslaviassa, Irakissa
ja nyt myös Libyassa. On aika palata maassamme Kekkosen linjalle aktiiviseen rauhan-ja solidaarisuustyöhön.

Tähän loppuun voi vielä lisätä Kekkosen aktiivinen maan alueellinen kehittäminen. Palvelut ja työpaikat tuotiin syrjäkyliin, joita nyt oikeiston ja jopa oikeistolaistuneen vasemmiston komennolla puretaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 07. 07. 2011 18:06

Tähän loppuun voi vielä lisätä Kekkosen aktiivinen maan alueellinen kehittäminen. Palvelut ja työpaikat tuotiin syrjäkyliin, joita nyt oikeiston ja jopa oikeistolaistuneen vasemmiston komennolla puretaan.


Se on kyllä Kekkoselle laitettava plussaa että Urkin aikana ei olisi tehty tilannetta jossa vain pienet kunnat osallistuvat säästötalkoisiin

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 07. 07. 2011 20:08
Hertalle ja Urholle!
Kekkonen oli viimeiseen asti maalaisliittolainen/kepulainen ja mitä nyt välillä ennen sotia ja sotien aikana kirjoitteli eri nimimerkeillä.
N-liittohan olisi mieluusti nähnyt, että Suomessa olisi ollut vain yksi puolue - ei siis demokratia. Ja myös mieluusti, että komministeilla olisi ollut voimaa kaapata valta ja Suomi liitetty osaksi Neuvostoliittoa.
Se siitä kommunistien rauhanpolitiikasta ja moniarvoisuudesta.
Toivottavasti suojellumme siitä, että Urhon ja Hertan ajatusmaailmaa edustavat saisivat vaikutusvaltaa Suomessa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 07. 07. 2011 20:08

.

Eikös sitä oltu jossakin tutkittu että Stalin tapatti enemmän omia maanmiehiään (CCCP:n kansalaisia) kuin Hitler

Alkaen jo paljon ennen sotia.

Eikä se omien tappaminen 2. maailmansotaan päättynyt.
Myös sotavankeja näännytettiin harkitusti kuoliaaksi rauhantulon jälkeen.


Entäs ne suursuomileirit siellä Karjalassa, jossa Mannerheimkin vieraili. Tästä tuli hyvä rokumentti Suursuomen toiset kasvot TV:stä.
Siellä fasistiliittoutuma tappoi kymmeniätuhansia ihmisiä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 07. 07. 2011 20:08

.

Eikös sitä oltu jossakin tutkittu että Stalin tapatti enemmän omia maanmiehiään (CCCP:n kansalaisia) kuin Hitler

Alkaen jo paljon ennen sotia.

Eikä se omien tappaminen 2. maailmansotaan päättynyt.
Myös sotavankeja näännytettiin harkitusti kuoliaaksi rauhantulon jälkeen.


Entäs ne suursuomileirit siellä Karjalassa, jossa Mannerheimkin vieraili. Tästä tuli hyvä rokumentti Suursuomen toiset kasvot TV:stä.
Siellä fasistiliittoutuma tappoi kymmeniätuhansia ihmisiä.

Sisarusparven kolmas eli Akseli on siis sitä mieltä, että  N-liiton suorittamat tappamiset ja tahalliset kuolemantuottamukset ovat hyväksyttäviä ja perusteltuja. Ja erityisesti omien kansalaisten.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 09. 07. 2011 16:04
Valtapuolueet ovat omaksuneet saman tyyppisiä ideoita kuin rasistitkin

”Lisa Bjurwald, Dagens Nyheterin pääkirjoitustoimittaja ja EXPO-lehden toimituksen jäsen vie meidät erikoiselle matkalle Eurooppaan. Hän kuljettaa meidät tapaamaan ihmisiä, joita me emme haluaisi tavata. Kyse on kohtaamisesta maanosamme rasistien ja äärioikeiston kanssa.
Kyse on kammottavasta marssista pimeyden ytimeen; islamofobit rynnistämässä vallankahvaan Tanskassa, Ruotsissa ja Hollannissa. Unkarin uusnatsit levittämässä antisemitismiä ja romanivihaa (antiziganismia). Ranskassa presidentti Sarkozy ja Italiassa Berlusconi luomassa omaa versiotaan antiziganismista. Ajakaa ne ulos! Sulkekaa ne leireille.

Bjurwald vierailee useissa ääripuolueiden tapaamisissa, esimerkiksi Jobbikin kokouksessa Budapestissa. Kaikkialla selviää mistä on kysymys; vihan ideologiasta! Hän osoittaa, että suurin vaara ei välttämättä aina ole äärioikeiston nousu, vaan se miten sen retoriikka vaikuttaa vanhojen valtapuolueiden toimintaan. Muukalaisvihan kasvun myötä valtapuolueet ovat omaksuneet saman tyyppisiä ideoita kuin rasistitkin. Esimerkkinä hän ottaa esiin Ranskan, jossa Sarkozy on harjoittanut Front Nationalin-kaltaista politiikkaa saadakseen näiltä kannatusta.

Sen jälkeen hän tarkastelee rasismia ja rasistisia toimijoita maittain. Rasistisen kiihotuksen ja rikollisuuden kärkimaita teoksessa ovat Unkari, Italia, Iso-Britannia, Saksa sekä Tanska Myös Ruotsi natsistisine ruotsidemokraatteineen on esillä. Sen sijaan hurjaa tilannetta Suomessa ei Bjurwald käsittele kirjassaan. Selitys sille lienee se, että EXPO-lehti on aloittanut vakavamman tilanneseurannan Suomen osalta uudelleen vasta hiljattain.

http://www.tiedonantaja.fi/2011-1-7/vihan-ideologia-keskuudessamme
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 12. 07. 2011 19:07
Kapitalistisessa maailmassa kuohuu jälleen

Euroopan kapitalistiset maat ovat taloudellisessa ja poliittisessa umpikujassa.

Lainoilla on tehty uutta rahaa laajasti, kun tavaratuotanto ei enää vedä eikä tuota. Finassikapitalistit vaativat edelleen lainahanojen aukaisemista. USA:ssa aiotaan myös helpottaa lainojen lisäämistä, vaikka ovat nyt jo kriisinpartaalla. Mutta kun tavaratuotanto ei vedä ja tavaraa on liikaa on siis lisättävä rahalla pelaamista.

Samaan aikaan imperialismin kahleissa olleet Arabimaiden kansat ovat nousseet nukkehallintojaan vastaan.
Se vaikeuttaa erityisesti USA:n rahapääoman valtaa ja heillä on kova kiire korvata kasvonsa menettäneet nukkehallinot uusilla. Egypti, Syyria, Libya …..

Mutta myös edustuksellinen demokratia on umpikujassa. Rahavalta kattaa nyt asiat parlamenteille, mistä poliitikot päättävät ja vaihtoehtoja ei ole. EU:n demokratia kertoo ja kuvaa hyvin kenenasioista siellä neuvotellaan ja päätetään.
Mutta myös kehittyneissä kapitalistisissa maissa kuohuu, kuten nyt Britaniassa sala-kuuntelujupakka.


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 12. 07. 2011 19:07
Akseli!
Mitä sinne kommunistiseen maailmaan kuuluu?
Ihan vain kuriositeettina.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 12. 07. 2011 20:08
Akseli!
Mitä sinne kommunistiseen maailmaan kuuluu?
Ihan vain kuriositeettina.


Paljon parempaa, kuin nyt järjestelmäkriisin kanssa painivalla kapitalismilla.

Kiinalla ja Venäjällä menee hyvin, koska siellä on markkinatalous valtiovallan ohjaksissa ja Kiinassa vielä kommunistisen puolueen.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 12. 07. 2011 20:08
.

Tosipaikka: Pohjois-Korea - turisteilta kielletty

"Se, että pääsee Pohjois-Koreaan, on iso saavutus. Se, että pääsee Pohjois-Koreaan journalistina, on vielä suurempi saavutus. Tässä huikeassa dokumentissa seurataan, miten VBS.tv:n toimittajat selviävät ongelmista ja outouksista, joita he kohtaavat tässä sulkeutuneessa maassa."

http://www.sub.fi/info/subuutisia.shtml/1274033/tosipaikka-pohjois-korea---turisteilta-kielletty

EDIT: Videon näkyminen vaatii MS Silverlightin asennuksen

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 13. 07. 2011 18:06
Moskova kasvaa yli kaksinkertaiseksi

Venäjän pääkaupunkia Moskovaa laajennetaa huomattavasti. Kaupungin alue kasvaa yli kaksinkertaiseksi ja sille tulee uusi keskus. Moskova on nyt 11 miljoonan asukkaan pääkaupunki.

Moskovaa ympäröivä Moskovan lääni luovuttaa kaupungille lounaan suunnasta 144 tuhatta hehtaaria uutta maata. Tämä kasvattaa Moskovan kaupungin alueen yli kaksikertaiseksi nykyisestä. Moskovan kaupunki ja Venäjän keskusjohto aikovat sijoittaa uudelle alueelle huomattavia resursseja.
- Meillä on edessä Moskovan kansainvälisen finanssikeskuksen luominen, Venäjän presidentti Dmitri Medvedjev ilmoitti.

Myös toinen presidentti Medvedevin kuningasajatus, tiede- ja innovaatiokeskus Skolkava, tulee nyt myös osaksi Moskovan kaupunkia. Uudelle alueelle on tarkoitus siirtää myös Moskovan keskustasta jopa 25 000 Venäjän keskushallinnon virkamiestä. Mahdollisesti myös uusi Venäjän parlamenttikeskus sijoitetaan uudelle alueelle.”

Vierailin vuonna 1991 Moskovassa ja kokemus oli valtaisa, jo silloin kaupungi oli iso mutta todella siisti.
Mainoksilla ei oltu sotkettu rakennuksien seiniä ja myös puistot olivat kauniita.

Näin menee valtiojohtoisessa markkinataloudessa! Kun taas yksityisesti johdetussa on menossa maailmanlaajuinen katasrofi.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/07/moskovan_kaupunki_kasvaa_ja_muuttuu_moninapaiseksi_2720569.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 13. 07. 2011 18:06
Moskova kasvaa yli kaksinkertaiseksi

Moskovaa ympäröivä Moskovan lääni luovuttaa kaupungille lounaan suunnasta 144 tuhatta hehtaaria uutta maata. Tämä kasvattaa Moskovan kaupungin alueen yli kaksikertaiseksi nykyisestä. Moskovan kaupunki ja Venäjän keskusjohto aikovat sijoittaa uudelle alueelle huomattavia resursseja.
- Meillä on edessä Moskovan kansainvälisen finanssikeskuksen luominen, Venäjän presidentti Dmitri Medvedjev ilmoitti.

Myös toinen presidentti Medvedevin kuningasajatus, tiede- ja innovaatiokeskus Skolkava, tulee nyt myös osaksi Moskovan kaupunkia. Uudelle alueelle on tarkoitus siirtää myös Moskovan keskustasta jopa 25 000 Venäjän keskushallinnon virkamiestä. Mahdollisesti myös uusi Venäjän parlamenttikeskus sijoitetaan uudelle alueelle.”

Näin menee valtiojohtoisessa markkinataloudessa! Kun taas yksityisesti johdettu on menossa maailmanlaajuinen katasrofi.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/07/moskovan_kaupunki_kasvaa_ja_muuttuu_moninapaiseksi_2720569.html

Itse asiasssahan tuonne perustetaan kokonaan uusi kaupunkialue - Suomessakin mennään tässä oudosti vastavirtaan mitä maailmalla

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 14. 07. 2011 19:07
Valtionjohtoisen markkinatalousmaan Venäjän pääomia pelastamaan yksityinen markkinatalousmaa pulasta

”Nokian entinen toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo ehdottaa valtiota tukemaan ohjelmistoalan yrittäjiä. Ohjelmistoalan rahoittajaksi Kallasvuo hankkisi venäläistä pääomaa.

Nokia Siemens Networksin hallituksen puheenjohtajana toimiva Kallasvuo haluaisi venäläistä rahaa etenkin ohjelmistoalan yrityksiin.
- Meillä on lähellä Suomea suuri naapurivaltio, jossa on paljon pääomia. Laillisen venäläisen rahan houkuttuleminen Suomeen olisi mahdollisuus Suomelle - ICT-puolella erityisesti, Kallasvuo sanoi Porin Suomi-Areenalla.”

Näin on maailma muuttunut nyt jo kelpaa Nokian entiselle pomolle Venäläinen pääoma.
Kapitalistiset yksityiset markkinatalousmaat ovat nyt vakavassa kriisissä ja Kreikan osalta on ensi maanantaina EU:lla hätäkokous.

USA:sta ja dollari johtoisista maista erillään olevat maat eivät ole nyt taloutensa osalta lamassa, vaan niillä menee nyt suhteellisen hyvin. Toisaalta Arabimaiden kansojen kapina nukkehallintojaan vastaan on osaltaan ajanut erityisesti USA-laisen rahavallan pahaan kriisiin.
USA:n ja Natomaiden johdolla haetaan nyt uusia nukkehallintoja Arabimaihin turvaamaan aikaisemmat taloudelliset etunsa ja erityisesti öljyn saatavuuden.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/07/kallasvuo_kaipaa_suomeen_venalaissijoittajia_2725006.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 15. 07. 2011 20:08
Missä luuraa kokoomuksen pomo Jyrki Katainen

Kokoomuksen pomoa ei nyt ole julkisuudessa näkynyt moneen viikkoon. Olisiko kokoomuksen taktiikka pelailla taustalla nykyisessä vasemmistolla vahvistetussa oikeistohallituksessa.

Hallituksen säästö -ja leikkauspolitiikan likaisen työntekijöiksi muut puolueet, kuin itse rahavallan etujenajaja.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Nahikas on 16. 07. 2011 20:08
Kataisen piilossaolosta en tiedä, jos vaikka vetää henkeä vai punoneeko entistäkin pirullisempia juonia köyhien kuristamiseksi.
Mutta mitä piti ihmettelemäni on Akselin paheksuvan makuinen asenne siihen että leikellään ja säästetään. Eikös se ole puoli pakko kun velkamme kasvaa silmissä. Ja onhan se vähän valtionvarainministerin työnkuvaa puoluekannasta riippumatta katsoa perään että suu suunnilleen on säkkiä myöden. Ei valtion asioiden hoitaminen aina voi olla äänestäjien mielistelyä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 16. 07. 2011 21:09
Kataisen piilossaolosta en tiedä, jos vaikka vetää henkeä vai punoneeko entistäkin pirullisempia juonia köyhien kuristamiseksi.
Mutta mitä piti ihmettelemäni on Akselin paheksuvan makuinen asenne siihen että leikellään ja säästetään. Eikös se ole puoli pakko kun velkamme kasvaa silmissä. Ja onhan se vähän valtionvarainministerin työnkuvaa puoluekannasta riippumatta katsoa perään että suu suunnilleen on säkkiä myöden. Ei valtion asioiden hoitaminen aina voi olla äänestäjien mielistelyä.


Pitääkö julkisensektorin säästää, että yksityiset pankit ja rahamaailma saa jatkaa keinotteluaan.
Tai pitääkö julkistasektoria karsia, että isotuloiset saavat veronalennuksia?

Valtion tulee varmistaa, että koko maan asukkaat saavat tarvittavat peruspalvelut.
Kunnioita presidentti Urho Kekkosta siitä, että hän hoiti maan syrjäisimmille kylille palvelut ja työpaikkoja.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Matseman on 16. 07. 2011 21:09
Onko tuo nyt aivan totta että Urho noi jutut hoiti?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 17. 07. 2011 05:05
Mitä erikoista one Venäjältä tulevassa sijoitusrahassa verrattuna muista maista tulevaan? Paitsi, että Venäjältä tullut voi olla pestyä. Venäjä ei ole enää kommunistivaltio, vaikkakin historiallisia rasitteita on runsaasti.
Ihmettelen edelleen, että mikä on se yhteinen nimittäjä (tekijä) nm. Urholla ja Urho K. Kekkosella, joka oli maalaisliittolainen (myös Kepu)?
Nm. Akselin yhteyden Maon kuvaan jotenkin hiffaan.:)
Vinkkinä vain molemmille, että muuttakaa kirjoitustyyliänne ja sanavalintoja, kirjoituksenne nimittääin lähinnä naurattavat. Ei niitä kukaan ota vakavasti. No, onhan ne omalla tavallaan viihdettä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 17. 07. 2011 06:06
Mikä juuri Kataisen lomassa on vikana? Puolueko närästää?
Katainen on nuori ja perheellinen mies, joka on tehnyt pitkää päivää jo kauan.
Katainen lienee kuitenkin ilmoittanut keskeyttävänsä lomansa alkavalla viikolla.
Jutta Urpilainen on kuvioissa mukana ministeriasemansa mukaisesti. Eikö tämäkään ole hyvä?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 17. 07. 2011 21:09

.

Onhan tässä tunnistettavissa yhtymäkohtia siihen kun Jorge Bushkaa piiloteltiin ennen kautensa loppua :)

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 26. 07. 2011 19:07
Vaihtoehto eurokriisin ratkaisuksi

”Euroopan unioni on tänään syvimmässä kriisissä perustamisensa jälkeen, arvioi Euroopan vasemmiston hallitus. Kapitalistit ovat valmiita tekemään kaikkensa turvatakseen etunsa ja välttääkseen joutumasta maksamaan kriisistään.

Kreikasta, Portugalista, Irlannista ja Espanjasta alkanut hyökkäys on laajenemassa kaikkiin EU-maihin Eurosopimuksen ja "uuden taloushallinnon" ajaessa alas julkisia palveluja, palkkoja ja sosiaalisia oikeuksia.
Italian Trevissä kokoontunut Euroopan vasemmiston hallitus kehottaa kokoamaan vastarintaa ja esittää vasemmistolaisen vaihtoehdon eurokriisin ratkaisemiseksi.

Euroopan vasemmiston hallitus kutsuu vastarintaan ja yhteistoimintaan leikkauspolitiikan torjumiseksi ja inhimillisten tarpeiden asettamiseksi etusijalle finanssipääoman vaatimusten sijasta. Nyt tarvitaan solidaarisuutta ja EU:n uudelleerakentamista: siitä tulee joko demokraattinen, sosiaalinen ja solidaarisesti toimiva tai se lakkaa olemasta.

Euroopan vasemmiston hallitus otti kantaa myös Itä-Euroopan äärioikeistolaisia ilmiöitä vastaan ja tuomitsi Turkin harjoittaman miehityspolitiikan Kyproksen pohjoisosassa. Kokouksessa oli esillä myös kansainvälinen tilanne ja yhteistyön laajentaminen niin Itä-Euroopan kuin arabimaiden ja Latinalaiseen Amerikan vasemmiston kanssa.”

http://www.skp.fi/2011-19-7/vaihtoehto-eurokriisin-ratkaisuksi

http://european-left.org/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 31. 07. 2011 20:08
Kapitalismi on muuttunut osakkeenomistajien yhteiskunnaksi

Vuoden 2002 alussa alkoi europassa kehittyä populistinen, muukalaisvastainen ja uusfasistinen uusoikeisto. Italiassa ja Itävallassa ne ovat jopa kohonneet hallituksiin asti. Portugalissa, Tanskassa ja Norjassa ne ovat vallannut asemia uusliberalistiselta oikeistolta.

Samaan aikaan myös on tapahtunut valtava muutos joukkopuolueiden aikaan, jolloin äänesti kansalaiset vaaleissa 80-90  prosenttisesti ja uskoi äänestämisen vaikutukseen. Mutta nyt ihmiset jättävät äänestämättä Ranskassa 30 %, Saksassa 44 % ja Suomessa noin 40 prosenttia. Tätä kautta on koko kansalaisyhteiskunta uhattuna. Kaikki nämä poliittiset muutokset kytkeytyvät modernissa kapitalismissa tapahtuneisiin suuriin muutoksiin.

Säännellyn kapitalismin tilalle on muodostunut globaali finassijärjestelmä, jossa osakkeenomistajilla on hallitseva rooli. Tämä on johtanut palkkatyön yhteiskunnan muuttumiseen osakkeenomistajien yhteiskunnaksi.

Toinen merkittävä muutos on tapahtunut informaatio-ja viestintäteknologian osalta.
Se palvelee nyt omistajien arvon tuottamista maailmanlaajuisesti isolla nopeudella.

Eli taloussaneelee mistä asioista edustuksellinen demokratia päättää. Tämä on myös syrjäyttänyt kansalaisten tahtotilan poliitiselta areenalta. EU-viimeaikaiset tapahtumat kertovat siitä karuakieltään. Mutta myös USA:n valtava velkavaje, joka maksatetaan kansalla finanssipääoman sijaan.

Eli nyt mennään hurjaa vauhtia kohti autoritaatista yhteiskuntaa eli uudenlaista fasismia.


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 01. 08. 2011 19:07
Velkavetoinen USA-lainen kulutusyhteiskunta sai edelleen lisää velkaa ja pankit uutta rahaa

”Venäjän pääministeri Vladimir Putin suomii Yhdysvaltojen taloudenpitoa demokraattien ja republikaanien velkasovusta huolimatta. Putinin mukaan Yhdysvallat loisii maailmantaloudessa, koska USA:n jättiläismäinen velkataakka hiekoittaa talouden rattaita myös muualla kuin Pohjois-Amerikassa.

Yhdysvallat elää velkarahalla yli omien varojensa, mikä siirtää vastuun sitä lainoittaville maille,
Putinin mukaan Valkoinen talo on tahallaan antanut ymmärtää, että Yhdysvaltoja uhkaa maksukyvyttömyys. Synkät näkymät ovat heikentäneet dollarin arvoa ja näin parantaneet maan vientiteollisuuden mahdollisuuksia.”

Osakkeen omistajien tahto toteutui ja lisää velkaa kansalle ja koko USA:n taloudelle. Tämä tietää pankeille uutta rahaa ja sitä kautta muhkeita voittoja. Velkavetoinen kapitalismi jatkaa konkurssikierteessä.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/08/putin_usa_on_maailmantalouden_loinen_2761687.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 01. 08. 2011 20:08
Arabimaiden vallankumouksellinen liike  on rantautunut nyt Israeliin

”Israelissa kunta-alan työntekijät ovat olleet lakossa maanantaina. Työntekijät haluavat lakollaan vastustaa hintojen nousua ja tukea mielenilmaisuja. Sunnuntaina yli 100 000 ihmistä osoitti mieltään eri puolilla maata.
Lakko on sulkenut valtion virastot. Myöskään katuja ei ole siivottu eikä roskia kuljetettu. Ammattiliittojen mukaan on vaikeaa arvioida lakossa olevien työntekijöiden määrää, mutta suurimman osan työntekijöistä on arveltu jääneen kotiin.
Lakkoa puuhanneiden mukaan kyse on vasta mielenilmauksien alkuvaiheesta.
Israelin lehdistössä on puhuttu jo "keskiluokan kapinasta", kun perushyödykkeiden ja -palvelujen korkea hinta rasittaa erityisesti keskiluokkaa. Monen palkka ei enää tahdo riittää, kun palkat eivät ole pysyneet hintojen nousun perässä.
Lumipallomaisesti kasvaneet protestit ovat yllättäneet pääministeri Benjamin Netanjahun hallituksen. Netanjahu on luvannut talousuudistuksia, mutta varoitti sunnuntaina, että hätäisesti tehdyt ratkaisut saattaisivat syöstä Israelin Euroopan kaltaiseen talouskriisiin.”

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/08/kunta-alan_lakko_vastustaa_hintojen_nousua_israelissa_2761432.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 04. 08. 2011 17:05
AY-liikeen elitistinen johto osakkeenomistajien etuja turvaamaan

AY-liike mukaan hallituksen oikeistolaiseen politiikkaan ja pitämään työpaikat erillään euroopassa nousevasta vallankumouksellisesta liikehdinnästä. Nykyinen oikeistolainen säästö ja leikkauspolitiikka on euroopassa nostanut valtavan vallankumousaallon. Viimeksi Israelissa nousi kansalaiset barrikaareille ja joka on vasta-alussa nykyistä rahavallan politiikkaa vastaan.

”Hallitus selvittää työmarkkinakeskusjärjestöjen kanssa mahdollisuudet yhteistyöhön talous- ja työmarkkinapolitiikassa. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) tapasi keskusjärjestöjohtajat puolilta päivin.
Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan yhteistyöllä pitäisi pyrkiä ostovoiman, talouskasvun, kilpailukyvyn sekä talouden ennustettavuuden parantumiseen.  

Pääministeri haluaa selvittää, onko järjestöillä halukkuutta yhteistyöhön hallituksen talouspolitiikan ja järjestöjen työmarkkinaratkaisujen kesken.

Katainen oli korostanut keskustelujen jälkeen talouden riskejä ja epävarmuutta ja uskonut, että talous ja työmarkkinapolitiikassa pystytään löytämään yhteinen sävel (konsensus).

Korkeasti koulutettujen keskusjärjestön Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin mukaan keskusjärjestöjen ja valtiovallan yhteiskeskustelut ovat hyvä tapa ideoida keinoja talousvaikeuksien voittamiseksi. Fjäder suhtautuu alustavan positiivisesti yhteiseen työllisyys- ja kasvusopimukseen.”

Vastaavaa kuin aikoinaan tupot ollaan nyt rahavallan kautta tuomassa turvaksi, jatkaa nykyistä mittavaa tulonjaon uudelleen jakamista rahavallalle. Siihen sidotaan sitten ay-liikkeen elitistinen johto turvaksi ja muuriksi työläisiä vastaan.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/08/katainen_kokosi_tyomarkkinajarjestot_neuvottelupoydan_aareen_2768362.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Roy Rabb on 04. 08. 2011 19:07

Urho on hauska vitsiniekka. Kommaritkin ovat täysin rinnoin mukana ääriliberalistisen talouspolitiikan elintasoa nakertavassa toiminnassa, esim. siinäkin asiassa, kun EK tänään taas julisti kuinka riippuvaisia olemmekaan vierastyövoimasta. Sitä täytyy saada lisää. Ja tähän myyräntyöhön kommarit surutta osallistuvat.

Tämä tapahtuu vaikka meillä on massatyöttömyys. Ja jos se on EK:sta ja vasemmistosta kiinni, niin vierastyövoimaa tuodaan vaikka miljoona olisi työttömänä. EK valittaa työvoimapulaa, mikä tarkoittaa suomeksi, että se haluaa ilmaista tai korkeintaan kehitysmaahinnoiteltua työvoimaa. Yhtään ei välitetä siitä, eivät kommaritkaan, että täällä Pohjolassa sillä palkalla ei voi elää. Sillä mitättömällä palkalla voidaan vain käydä työkomennuksella Suomessa, ja pian lähteä pois, ei ainakaan jäädä vakituisesti asumaan.

Mutta tästä eivät globaalipääoma, oikeisto, vasemmisto eikä kommunistit välitä, elintaso on saatava alas, kehitysmaatasolle. Vain Perussuomalaiset vastustavat sekä puheessa että teoissa tätä kurjistamispolitiikkaa. 
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 04. 08. 2011 20:08

Urho on hauska vitsiniekka. Kommaritkin ovat täysin rinnoin mukana ääriliberalistisen talouspolitiikan elintasoa nakertavassa toiminnassa, esim. siinäkin asiassa, kun EK tänään taas julisti kuinka riippuvaisia olemmekaan vierastyövoimasta. Sitä täytyy saada lisää. Ja tähän myyräntyöhön kommarit surutta osallistuvat.

Tämä tapahtuu vaikka meillä on massatyöttömyys. Ja jos se on EK:sta ja vasemmistosta kiinni, niin vierastyövoimaa tuodaan vaikka miljoona olisi työttömänä. EK valittaa työvoimapulaa, mikä tarkoittaa suomeksi, että se haluaa ilmaista tai korkeintaan kehitysmaahinnoiteltua työvoimaa. Yhtään ei välitetä siitä, eivät kommaritkaan, että täällä Pohjolassa sillä palkalla ei voi elää. Sillä mitättömällä palkalla voidaan vain käydä työkomennuksella Suomessa, ja pian lähteä pois, ei ainakaan jäädä vakituisesti asumaan.

Mutta tästä eivät globaalipääoma, oikeisto, vasemmisto eikä kommunistit välitä, elintaso on saatava alas, kehitysmaatasolle. Vain Perussuomalaiset vastustavat sekä puheessa että teoissa tätä kurjistamispolitiikkaa. 

Miten eihän teillä ole edes ay-liikettä, eikä myöskään poliittista mandaattia edustaa työläisiä.
Äärioikeisto edustaa juuri päinvastaista puolta. Järjestihän natsit aikoinaan ihan ilmaista työvoimaa työnantajille Saksassa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Roy Rabb on 04. 08. 2011 20:08

Kenellä sitten on mandaattia?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Pentti Suksi on 04. 08. 2011 21:09
Ei ole Urhollakaan poliittista mandaattia edustaa työläisiä 13.5. 2011 lakkautettiin kaksi kommunistista puoluetta ja siinä meni mandaatit mukana.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Matseman on 04. 08. 2011 23:11

Vain Perussuomalaiset vastustavat sekä puheessa että teoissa tätä kurjistamispolitiikkaa. 



Vai onko se niin, että vain Perussuomalaiset eivät ymmärrä, ettei työttömyys ole suinkaan sama asia, kuin se että työvoimaa on tarjolla joka alalla sankoin joukoin? 

Jotenkin tuntuu siltä, etteivät työmarkkinat ole niin tuttu asia Roy Rabbille. Miten paljon olet moista harrastanut ja milloin viimeksi?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 05. 08. 2011 17:05

Kenellä sitten on mandaattia?

Ay-liikkeellä sekä poliittisella työväenliikkeellä sdp, vasemmistoliitto ja kommunistinen liike.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 05. 08. 2011 18:06
Vaihtoehtona alistuminen osakkenomistajien voitontavoitteluun

Tänään jälleen saimme kokea miten tämä osakkeenomistajien yhteiskunta tänään toimii.
Osakkeiden kurssit syöksyivät laskuun koko kapitalistisessa taloudessa ympärimaapalloa.

Nyt on sitten kansalaisten tämänjohdosta kiristettävä vyötään. On alennettava palkkoja, tehtävä enemmän työtä ja mentävä vanhempana eläkkeelle. Nämä toimet sitten nostaisivat osakkeiden omistajien osakkeiden arvoja.

Kansojen on siis alistuttava osakkeenomistajien tahtoon vaihtoehtoja kun ei ole.
Näin myös poliittinen eliitti ja virkakoneisto ainakin yläpäässä ajattelee, kuten Suomen pankissa.

Eikö tämä jo ole taloudellista fasismia?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 07. 08. 2011 10:10
Länsimaisen demokratian rappio tarjoaa tilaa natsismille

”Britannian pääkaupungissa Lontoossa puhkesi lauantai-iltana raju mellakka. Tilanne sai alkunsa noin 300 ihmisen mielenosoituksesta poliisiaseman edustalla Pohjois-Lontoon Tottenhamissa. Protesti järjestettiin, koska mies sai surmansa poliisin luodista torstaina samalla seudulla.
Silminnäkijät ovat kuvailleet tilannetta täydelliseksi kaaokseksi ja alueet olivat muistuttaneet yöllä sotatannerta. Suurilla kasseilla ja ostoskärryillä varustautuneet ihmiset ryöstelivät kaupoista muun muassa vaatteita ja kodintekniikkaa.”

Köyhyys, taloudellinen eriarvoisuus ja sosiaalinen turvattomuus purkautuu väivaltaisuuten kun köyhyydestä kärsivät ihmist eivät saa apua eikä tukea. Samaan aikaan yhteiskunta ja poliitikot tarjoavat apua pankeille, osakkeenomistajille ja suurelle rahalle.

Köyhille tarjotaan vain lisää säästöjä- ja leikkauksia sosiaalisiin tukiin mm.
Kapitalismin kurjuus ja demokratia on ympärieurooppaa surkeassa tilassa. Tämä tarjoaa äärioikeistolle tilaa käyttää ihmisten hätää valtansa kasvattamiseen.
Vasemmistolainen vaihtoehto tarvitaan nyt kapitalismin kurjuuden ja oskkeenomistajien vallan tilalle.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/08/lontoossa_raju_mellakka_-_poliisiautoja_ja_kauppoja_poltettu_2773272.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 07. 08. 2011 10:10
Oskkeenomistajien ja uusoikestolaisen politiikan vastaisuus jatkuu edelleen Israelissa

”Israelissa jopa 250 000 ihmistä on osoittanut mieltään maan hallitusta ja pääministeri Benjamin Netanjahua vastaan. Mielenosoittajat vaativat poliittisten olojen täydellistä muutosta, jotta tavallisten ihmisten elinkustannuksia saataisiin laskettua.

Suurin mielenosoitus oli Tel Avivissa, missä kaduille kokoontui noin 200 000 ihmistä. He osoittivat mieltään hallintorakennusten edessä. 
Israelissa laajat kansanjoukot ovat jo kuukausien ajan olleet tyytymättömiä hintojen nousuun ja esimerkiksi asuntojen kalleuteen. Mielenosoituksessa vaadittiin sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Protestoijien piirissä näkyi paljon työväenliikkeen punaista väriä.

Israelin oikeistolainen hallitus ei ole hyväksynyt mielenosoittajien vaatimuksia sosiaalietujen kohentamisesta. Hallituksen mukaan ne tulisivat aivan liian kalliiksi.
Mielenosoittajat uskovat, että hallituksen vastainen kampanja kestää kauan ja tulee lähiaikoina vain kiihtymään. Mielenosoittajat vertaavat toimintaansa arabimaiden kansannosuun.

Mielenosoittajien johtajiin kuuluva Uri Metuki sanoo uutistoimisto AFP:lle, että kansan haluaa muuttaa vallitsevan järjestelmän, joka suosii yksityisiä yhteisen hyvän kustannuksella.”

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/08/israelissa_suuria_mielenosoituksia_hallitusta_vastaan_2773169.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 08. 08. 2011 20:08
Yksi konsensuskauden sankari poissa

”Presidentti Mauno Koiviston mukaan Harri Holkeri auttoi murtamaan maamme oikeiston ja vasemmiston välisiä rajoja. Koiviston mukaan on osin Holkerin ansiota, että kaikki puolueet voivat nykyaikana tehdä keskenään yhteistyötä.
Harri Holkeri oli Suomen pääministeri vuosina 1987 - 1991. Hän oli tuolloin presidentti Koiviston luottomies. Koiviston mukaan yhteistyö perustui luottamukseen, joka miesten välille oli rakentunut pitkän ystävyyden myötä.
- Hän oli periaatteen mies, suorapuheinen ja pystyi ottamaan vastaan muiden neuvoja. Luulen, että me tunsimme toisemme niin hyvin, että olisimme pystyneet ennustamaan toistemme käyttäytymistä, Koivisto muistelee.
Konsensus aika sai aikaan sen, että kaikki puolueet ovat nykyään työväenpuolueita ja presidentit työväenpresidenttejä, tosin perussuomalainen puolue ilman sosialismia.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/08/koivisto_holkerilla_oli_tarkea_rooli_suomen_sisaisessa_yhtenaistymisessa_2776758.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 09. 08. 2011 17:05
Uusliberalistinen oikeistopolitiikka on jättänyt kansan Britaniassa ongelmineen yksin

 ”Mellakoissa ei ole kyse anarkistijärjestön toimista vaan lähinnä pahoinvoivista nuorista, sanoo ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista. Mellakointi ja normien rikkominen kertovat väestönosan syvemmistä ongelmista.
Lontoossa riehuvat mellakat kertovat omalta osaltaan virkavallan ja nuorten jännittyneistä suhteista. Nuoret näkevät yhteiskunnan tapahtumat epäoikeudenmukaisina.
- Virkavallan ja syrjäytyneiden nuorten välillä käydään päivittäistä kamppailua yhteiskunnassa, ja yleinen pahoinvointi leviää toisinaan mellakoinniksi, sanoo Globaali turvallisuus -tutkimusohjelman johtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista.
Samoilla linjoilla on Tampereen yliopiston yhteiskuntatutkimuksen instituutin johtaja Risto Heiskala. Hänen mukaansa poliisin ja väestön huono suhde on luonut edellytykset sille, että poliisin mahdollisesti tekemä virhe on laukaissut tyytymättömyyden.
- Osaltaan mellakointiin varmasti vaikuttavat eettiset ristiriidat, ja taloudellisesti huono-osaiset alueet reagoivat ristiriitoihin herkemmin, pohtii professori Risto Heiskala.
Toisin kuin Suomessa Britanniassa on perinteisesti vallinnut vahva mellakoinnin kulttuuri ja toiminta nähdään yhtenä kansalaisen vaikutuskanavana.
Mellakointi on myös tarttuva ilmiö, joka leviää keskeiseltä paikalta kohti syrjäisempää seutua. Nykyinen tietotekniikka mahdollistaa myös toiminnan nopean leviämisen.
Lontoossa mellakointi on jatkunut jo kolme yötä, ja se on levinnyt jo kaupungin ulkopuolelle Birminghamiin, Bristoliin ja Liverpooliin. Väkivaltaisuudet alkoivat, kun ihmisjoukko kerääntyi osoittamaan mieltään Tottenhamissa Pohjois-Lontoossa poliisin luotiin kuolleen 29-vuotiaan miehen vuoksi.”

Uusoikeistolainen poltiikkaa jättää kansalaiset vaille yhteiskunnallista turvaa. Sosiaaliturvaa on  leikattu maailmanlaajuisesti ja ihmiset on jätetty yksityisten bisnespalvelujen varaan, jos on rahaa niitä käyttää,  muuten ovat omanonnensa varassa.

Kapitalismi on järjestelmä, joka turvaa rahavallan tarpeita, rikastua aina vain enemmän.

Kapitalismin kurjuus rehottaa nyt ympärimaapalloa. Se on positiviista, että kansa alkaa näkemään sen kuka ja mikä heitä kusettaa. Vain Suomessa jatkuu hiljaisuus, jota turvaa kokoomuksen ja vasemmiston yhteinen luokkasovunhallitus.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/08/tutkijat_lontoon_mellakat_syrjaytyneiden_protesti_poliisia_vastaan_2777596.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 09. 08. 2011 20:08
Venäjä suojassa kapitalistisen maailman velka ja rahakriisistä

”Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on tavannut Venäjän pääministerin Vladimir Putinin Sotshissa Venäjällä. Pääministerit keskustelivat muun muassa kansainvälisestä taloustilanteesta. He olivat yhtä mieltä siitä, että kriisistä selvitään vain tiukalla taloudenpidolla.

Putinin mukaan talouskriisillä on kuitenkin suorastaan peloteltu, mikä hänen mielestään ei ole viisasta. Katainen myönsi, että ylipessimismiä on vaikea välttää, kun samalla pitää puhua totta. Tällöin vaarana on, että kuluttajat kunkin maan kotimarkkinoilla ryhtyvät liian varovaisiksi eli säästäväisiksi. 

Putin arvioi Venäjän olevan melko hyvin suojassa talouskriisin vaikutuksilta, koska maa on varautunut siihen kasvattamalla valuutta- ja kultavarantoja
.

Katainen ja Putin käsittelivät myös Suomen ja Venäjän välisen kaupan kasvua ja suomalaisten kasvaneita investointeja Venäjälle. Maiden suhteet todettiin hyviksi.”

Valtiovallan ohjaus ja valvonta suojaa Venäjän valtiontaloutta finassimaailman ongelmilta.
 
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/08/maailmantalous_puhutti_kataisen_ja_putinin_tapaamisessa_2779387.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 10. 08. 2011 20:08
Köyhyys kapitalismin yleinen sairaus, josta koko kansa kärsii

”Lontoon mellakoitsijat näyttäisivät pääosin olevan alemmista sosioekonomisista ryhmistä tulevia nuoria, arvioi Ylen Aamu-tv:n vieraana ollut yhteiskuntatieteilijä Antti Karjalainen. Hänen mukaansa osa mellakoitsijoista voi olla syrjäytyneitä jo toisessa tai peräti kolmannessa sukupolvessa. Taustalla kytevät muun muassa tuloeroista johtuvat ongelmat.”

Rikkaita hyysätään ja köyhiä kuritetaan, kun eivät hyväksy kohtaloaan olla koko yhteiskunnasta syrjään työnnettyjä. Mutta missä on vasemmisto, jonka tulisi olla köyhien puolustaja?

Suomessakin vasemmisto eliitti kaveeraa hallitustasolla rahavallan puolueen kokoomuksen kanssa!

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/08/tutkija_lontoon_mellakoiden_taustalla_tuloeroihin_liittyvia_ongelmia_2779977.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 10. 08. 2011 21:09
Euron ulkopuolella olevalla Ruotsilla menee hyvin ja Kiina pitää kapitalismin mallimaata USA:ta jaloillaan

”Euroalueen velkakriisin jatkuessa euroalueeseen kuulumattoman Ruotsin valtionlainojen korot rikkovat myös ennätyksiä - tosin päinvastaisia kuin euroalueella. Tiistaina Ruotsin valtionlainojen korko painui matalimmalle tasolle 50 vuoteen.
Uutistoimisto Reutersin tilastojen mukaan Ruotsin 10-vuotisten velkapapereiden korko saavutti tiistaina matalimman tason sitten vuoden 1960, jolloin Reuters aloitti korkokehityksen seurannan.
Tiistaina Ruotsin velkapapereiden korko oli 2,196 prosenttia.
Vertailun vuoksi esimerkiksi Italian ja Espanjan 10-vuotisten lainojen korko oli tiistaina viiden prosentin tuntumassa. Raskaasti velkaantuneet Kreikan korko on ollut korkeimmillaan jopa 17 prosentissa.”

Kommunistinen Kiina on noussut koko maailman talouden veturiksi. USA:n suurin velkoja on Kiina. Myöskään Venäjän talous ei ole riippuvainen kapitalistisen maailman talouden velkaongelmista.
Kunnon porvarilla on nyt hikinen paikka, kun kommunistinen valtio ohjaa koko kapitalistista maaílmaa.

http://yle.fi/uutiset/teemat/velkakriisi/2011/08/ruotsin_lainapapereiden_korko_historiallisen_matalalla_2778044.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 13. 08. 2011 13:01
Suomessa ei ole edelleenkään ainakaan ay-eliitin osalta vastarintaa uusoikeistolaiselle politiikalle

”SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn mielestä yhdessä tekemisen pitäisi korostua nykyisen talouskriisin oloissa. Yhteistyö korostuu, koska valtiovallan mahdollisuudet elvytystoimiin ovat hyvin rajalliset.
- Suomessa maailmanlaajuiseen talouskriisiin pitäisi puuttua niillä välineillä, jotka meillä itsellämme on käytettävissä. Valtiovallan ja työmarkkinajärjestöjen järkevällä yhteistyöllä me voisimme aikaan saada talouteemme ennustettavuutta, kasvua, työllisyyttä, ostovoimaa ja kilpailukykyä, Lyly sanoi lauantaina SAK:laisen Veturimiesten liiton kesäpäivillä Tampereella.
Lyly kiittelee uutta hallitusta ja sen ohjelmaa tavoitteista, jotka tähtäävät yhteistyön tiivistämiseen työmarkkinoilla. Hän kuitenkin epäilee, saavatko tavoitteet taakseen kannatusta.
Lyly vetoaa kaikkiin työmarkkinaosapuoliin yhteisen talous- ja työmarkkinapolitiikan puolesta.”

Lyly jatkaa SAK:n puheenjohtajana demarieliitin uusoikeistolaisen politiikan tukemista. Muualla euroopassa on syntynyt vastavoimaa uusoikeistolaiselle säästö- ja leikkauspoliitkalle ja viimeksi Israelissa.
Kreikassa, Espanjassa, Italiassa, Portugalissa, Britaniassa, Ranskassa, Saksassa mm. ay-liike vastustaa ja järjestää toimintaa vaihtoehdoksi uusoikeistolaiselle politiikalle.
Mutta Suomessa jopa  eduskunta vasemmisto on hallituksessa asti toteuttamassa tätä poliitikkaa yhdessä rahavalla pääpuolueen kokoomuksen kanssa.
Suomessa tarvitaan nyt vastaavaa organisointia kuin Arabimaissa ja osassa euroopan maitakin eli
vastavoima uusoikeistolaiselle politiikalle pitää organisoida uusmedian kautta.

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen usuttaa työmarkkinoita tupoon


"Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) vetoaa tulopoliittisen kokonaisratkaisun uudelleensynnyttämiseksi. Hallitus toivoo tuposta talouden vakauttajaa.
— Nyt tarvitaan vakautta ja ennakoitavuutta, mikä toteutuu parhaiten kokoavan tuloratkaisun kautta, Urpilainen sanoo.
Urpilainen kertoo hallituksen tavoitteena olevan eri alojen yhteinen maltillinen palkkaratkaisu. Neuvotteluja työmarkkinaosapuolten kanssa on käyty, ja neuvottelut jatkuvat ensi viikolla.
Urpilaisen mukaan valmiuden ja yhteisen sävelen löytyminen on työmarkkinatoimijoiden käsissä.
— Toivon, että työnantajien ja työntekijöiden puolelta löytyy nyt ymmärrystä. Tarvitaan ratkaisu, joka turvaa Suomen kilpailukyvyn ja palkansaajien ostovoiman.
Elinkeinoelämän keskusjärjestö ei lämpene tulopoliittiselle kokonaisratkaisulle. EK on tiukasti palkkaraameja vastaan.
Palkansaajapuolen toimihenkilökeskusjärjestö STTK on puolestaan vahvasti yhteisen palkkaratkaisun puolella. Ammattiliittojen SAK:lla on myös halukkuutta palkkaraameihin."

Näin siis toimivat työväenliikkeen petturit Suomessa.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/08/sakn_lyly_talouskriisi_kannustaa_yhteistyohon_2788588.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 14. 08. 2011 15:03
Italiassakin ay-liike uusoikeistolaista politiikkaa vastaan

”Italian suurin ammattijärjestö CGIL vaatii maahan yleislakkoa vastalauseena Italian hallituksen perjantaina ilmoittamille uusille säästötoimille. Järjestö aikoo kutsua lakkoon mukaan myös muita ammattijärjestöjä.
- En voi nähdä mitään muuta keinoa vastustaa säästöohjelman epäoikeudenmukaisuutta, CGIL:n johtaja Susanna Camusso perustelee yleislakkoaikeita.

CGIL pitää ensi viikolla ylimääräisen kokouksen, jossa on tarkoitus päättää yleislakolle alkamispäivämäärä. Tämän jälkeen muita ammattijärjestöjä kutsutaan liittymään lakkoon.
Italian hallitus hyväksyi perjantaina uudet 45 miljardin euron säästötoimenpiteet valtion budjetin tasapainoon saattamiseksi. Säästöt tietävät muun muassa veronkorotuksia ja eläkeiän nostoja.”

Suomessa ay-liike, sdp ja vasemmistoliitto juuri päivastaisella linjalla kuin Italiassakin.
Kokoomusjohtoisessa hallituksessa suomalainen vasemmisto eliitti ajaa sitä politiikkaa mitä muualla euroopassa työväenliike vastustaa jyrkästi.

Suomalaisen vasemmistoeliitin sitoutuminen oikeistolaiseen politiikkaan on aivan käsittämätöntä.
Tämä jos mikä kasvattaa edelleen oikeistopopulismia ja äärioikeistoa Suomessa.

http://yle.fi/uutiset/teemat/velkakriisi/2011/08/italiassa_suunnitellaan_yleislakkoa_2789810.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 15. 08. 2011 19:07
Ovatko nykyiset hallituksessa istuvat SDP:n pomot noin hölmöjä kuin he teoillaan näyttävät

”Valtiovarainministeri, SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen haluaa pitkäaikaisen tuloratkaisun. Hän sanoi, että hallitus on omalta osaltaan valmis tasoittamaan tietä tällaiseen kokonaisuuteen esimerkiksi elinkeinoelämän kilpailukykyä varmistavilla veroratkaisuilla. Urpilainen kysyi, miksi tupo ei käy järjestöille.”

Elämme todella merkittävää aikaa nyt Suomessa, kun sdp:n puheenjohtaja hoitelee rahamaailman etuja. Kokoomus taustalla antaa vielä ilmeisesti lisää potkua likaisentyöntekijöilleen hallituksessa.

Kyllä nyt rahavallalla ja pankkiherroilla pyyhkii hyvin. Jo toinen hallitus missä kokoomus puolue hoitelee suomalaisen rahavallan etuja ja vielä EU:ssa.


http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/08/urpilainen_haluaa_pitkaaikaisen_tuloratkaisun_2791461.html

http://www.flamman.se/folket-far-betala-priset-for-alla-kriserna
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 17. 08. 2011 20:08
SDP puheenjohtaja patistaa säästöihin

”Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) moittii ministeriöitä liiasta toiveikkuudesta budjettivalmistelussa. Urpilaisen mukaan ministeriöt ovat esityksissään lykänneet säästötoimia vaalikauden lopulle. Hän sanoi, että suuri osa hallitusohjelmaan kirjatuista sopeutustoimista tullaan toteuttamaan jo ensi vuonna.”

SDP:n puheenjohtaja menee, jopa Lipposen edelle säästö-ja leikkauspolitiikassaan heti ensimmäisen budjettin teossa.
Eilen SDP:n puheenjohtaja patisti työmarkinakenttää hallituksen linjalle ja mataliin palknakorotuksiin. Erityisesti Tupo on SDP:n eliitille ja
luokkasopuleille pakkomielle. Kyllä nyt taas kokoomuksen ja rahavallan kelpaa kuunnella kun apurit hoitelevat heidän politiikkaa.

SDP:n pomo taitaa jo päästä kokoomuksen Iido Viinasen tasolle.

Uusoikeistolainen uusliberalismi on se kyytipoika, jolla hallituspolitiikkaa nyt viedään edelleen.
Mutta muualla euroopassa on uusoikeistolainen politiikka saanut rajua vastustamista.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/08/urpilainen_suu,ri_osa_saastoista_ja_veromuutoksista_ensi_vuonna_2797576.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 18. 08. 2011 21:09
Kenen asialla SAK:n demarieliitti

”Valtiovarainministeriön esitys valtiontalouden etupainotteisesta vakauttamisesta on perusteltua, SAK toteaa kannanotossaan. SAK:n mukaan epävarmassa taloustilanteessa ei pidä kiirehtiä veronalennuksia. Myöskään talouskasvua ja työllisyyttä heikentäviä hätiköityjä leikkauksia ei SAK:n mukaan pidä tehdä.”

Tässä ei voi muuta sanoa, että sama kaiku on askelten kokoomusjohtoisella hallituksella ja SAK:n johdolla. SAK on puhtaasti ay-kentässä ylätason organisaatio, joka paimentaa ay-ja puoluekentää pysymään oikeiston kahleissa.
SAK on ollut ihan alusta alkaen ylätason politiikan vallan väline. Sen tehtävänä on ollut sitoa tupojen kautta vasemmisto kulloinkin vallitsevaan hallituspolitiikkaan ja sitä kautta työrauhan ylläpitämiseen työpaikoilla.

SAK on myös ollut konsensuksen ylläpitämisessä oikeiston ja vasemmiston välillä pääasiallinen väline. Vasemmistopuolueet ovat erkaantuneet sitä kautta jäsenistöstään ja äänestäjistään.

Konsensusvankien nykyinen tilanne, kuvaa hyvin tältä osin historiaa. Toisaalta SDP:n parkuminen tupojen perään kuvaa myös sitä, että he eivät ymmärrä tilaansa.

SAK:n jäseniä eivät ole työpaikkojen työläiset, vaan ammattiliitot ja niiden elitistinen johto.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/08/sak_vakaustoimet_ovat_oikeansuuntaisia_2802109.html

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 20. 08. 2011 08:08
Kapitalismin taloudellinen, poliittinen kriisisyvenee ja militarismi voimistuu

”Lentosotakoulun alokkaasta tuli lentosotamies perjantaina. Valat vannottiin Laihian kirkossa ja juhlallisuudet jatkuivat Monitoimitalolla. Valatilaisuutta oli juhlistamassa noin 500 ihmistä.”

Pohjalainen lehti otti esiin tänään näyttävästi ja isojen kuvien kanssa Kauhavan lentosotamiesten valatilaisuuden Laihian kirkossa. Jutussa ei painotettu kuten tavallisesti puolustusvoimia vaan sotalaitosta ja sotamiehiä. Talouden kiristyminen näkyy myös militaristisuuden nousuna.

Onhan se historianvalossakin nähtyä esimerkiksi viimeiset sodat euroopassa, kun saksalainen fasismi nousi kapitalistien rahavaltaa turvaamaan.
Mutta nyt EU:ssa suunnitellaan euroalueen hallitusta, jonka valta menisi yli kansallisten valtioiden. Eli tuossa tilanteessa jo oltaisiin ainakin talouden osalta lähellä fasismia.

Pohjalaisen kirjoituksen sisältö oli hyvin militaristinen ja ilmeisesti ihan tarkoituksella lietsoa kansaan militaristista henkeä jo ennakoivasti. Tutkijat ovat viime aikoina puhuneetkin fasismin tulosta esiin kapitalistisen talouden ainavain kiristyessä. Diktatuurisilla välineillä voitaisiin pakottaa euroopan kansat rahanvaltaan edelleen. Toiseksi pitää vallankumoukselliset kansojen liikkeet, joita on syntynyt eripuolilla eurooppaa uusoikeistolaista politiikkaa vastaan kurissa.

Suomen kansan tulee nyt pitää huoli siitä, että hallitus ja eduskunta eivät mene hyväksymään maamme perustuslakiin euroalueen diktatuuri hallitusta.

http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/kauhavan-lentosotakoulun-varusmiehet-vannoivat-valan-laihialla-1.1053173?localLinksEnabled=false
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 20. 08. 2011 20:08
Kapitalismin taloudellinen, poliittinen kriisisyvenee ja militarismi voimistuu

”Lentosotakoulun alokkaasta tuli lentosotamies perjantaina. Valat vannottiin Laihian kirkossa ja juhlallisuudet jatkuivat Monitoimitalolla. Valatilaisuutta oli juhlistamassa noin 500 ihmistä.”

Pohjalainen lehti otti esiin tänään näyttävästi ja isojen kuvien kanssa Kauhavan lentosotamiesten valatilaisuuden Laihian kirkossa. Jutussa ei painotettu kuten tavallisesti puolustusvoimia vaan sotalaitosta ja sotamiehiä. Talouden kiristyminen näkyy myös militaristisuuden nousuna.

Pohjalaisen kirjoituksen sisältö oli hyvin militaristinen ja ilmeisesti ihan tarkoituksella lietsoa kansaan militaristista henkeä jo ennakoivasti. Tutkijat ovat viime aikoina puhuneetkin fasismin tulosta esiin kapitalistisen talouden ainavain kiristyessä.

http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/kauhavan-lentosotakoulun-varusmiehet-vannoivat-valan-laihialla-1.1053173?localLinksEnabled=false


Joo on se niin kaameeta se militaristisuus

Meikältä meinasi jäädä se Hawk-ylilentokin näkemättä kun tuli niin erikoisesta suunnasta

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 25. 08. 2011 19:07
Vasemmistoliitto jatkaa likaisentyöntekijänä uusoikeistolaisessa hallituksessa ja uhkuu tyytyväisyyyttä säästö- ja leikkauspolitiikalle

”Keskustelu hallituksen yhteistyökyvystä jatkuu. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on täysin yksimielisesti hallituksessa pysymisen kannalla. Vasemmistoliiton ryhmäjohtajan Annika Lapintien mielestä kesäkuussa tiukkojen neuvottelujen tuloksena syntynyt hallitusohjelma on hyvä, sen sijaan valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) budjettiesitys ei sellaisenaan kelpaa.”

Tilanne on nyt kuvainnollisesti, kuin silloin kun maamme oli yhteistyössä saksalaisten natsien kanssa. Se yhteistoiminta kelpasi silloinkin vasemmistolle, jota johti Tanneri SDP.

Muissa Pohjoismaissa ei tule kuuloonkaan, että vasemmisto lähtisi oikeistolaista hallituspolitiikkaa toteuttamaan. Suomessa puolueet ovat yhtä ja samaa, eikä ole väliä mikä puolue muodostaa hallituksen. Kyllä suomessakin tarvitaan nyt Pohjois-Afrikan kansojen mallia nousta vallankumoukselliseen toimintaan uusliberalistista politiikkaa vastaan.

Tammikuun kihlausta esitetään uudelleen

”Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n ehdottaa yhteistä työmarkkinasopimusta, joka turvaisi palkkamaltin. EK:n mukaan vientiteollisuuden sopimus voisi ohjata muiden alojen palkkasopimuksia. STTK:n puheenjohtaja Mikko Mänepää on pettynyt EK:n avaukseen.”.

On ilmeistä, että poliittinen vasemmisto tuon orjasopimuksen tulee hyväksymään. EK näyttää ottavan mallia historiasta. Silloin vasemmisto vedettiin sopimuksella sotaa Natsisaksan kanssa Neuvostoliittoa vastaan. EK siis yrittää vanhanaikaista lyöntiä vasemmalle!

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/08/vasemmistoliitto_vannoo_hallitusyhteistyon_nimiin_2818896.html

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/08/ek_esittaa_kilpailukykysopimusta_2819510.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 26. 08. 2011 11:11
.

Vasemmistoliitto lopullisesti hajonnut hallitukseen

SK: Mustajärvi ja Yrttiaho omaan ryhmään

"Kansanedustaja Markus Mustajärvi aikoo perustaa uuden eduskuntaryhmän toisen Vasemmistoliiton ryhmästä erotetun kansanedustajan, Jyrki Yrttiahon kanssa, kertoo Suomen Kuvalehti. Uusi eduskuntaryhmä on määrä perustaa eduskunnan syysistuntokauden alussa.

Yrttiaho kertoo Suomen Kuvalehdessä, että ryhmän nimeksi saattaa tulla vasemmistoryhmä"

http://www.yle.fi/alueet/lappi/2011/08/sk_mustajarvi_ja_yrttiaho_omaan_ryhmaan_2821169.html

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 28. 08. 2011 19:07
”Ranskan sosialistisen puolueen johtaja Martine Aubry tuomitsee Suomen hallituksen vakuusvaatimukset Kreikan tuelle. Hän muistuttaa Suomen voineen luottaa muiden solidaarisuuteen, mutta asettaa nyt ehtoja Kreikan tukemiselle.”
”Ranskan oikeistohallitus sen sijaan on pysynyt euromaiden välisestä Kreikka-kinastelusta etäällä. Presidentti Nicolas Sarkozy ei ole kertonut julkisuudessa kantaansa asiaan. Myöskään YLE Uutisten esittämiin useisiin lausuntopyyntöihin ei ole vastattu.”

Ranskan Demarit ajavat vielä jopa Suomen Demarien ohitse oikealta. Pankkien tukemisesta on tullut kapitalismia reformoivien demaripuolueiden pyhäasia ja jopa kiistelevät siitä.

Hyvin samalinja on suomen oikeistolla kuin Ranskan, koska SDP tekee hallituksen likaiset työt ja kokoomus on taustalla. Ranskan demarit ilmeisesti haluavat tukea EU:n yksityisiä pankkeja ja ilman minkäänlaisia vakuuksia.

Mutta myös SDP:n presidenttiehdokas Lipponen julisti tänään EU-maiden tukea nykyiselle uusliberalistiselle säästö-ja leikkauspolitiikalle ja yksityistämiselle EU:ssa.

http://yle.fi/uutiset/teemat/velkakriisi/2011/08/ranskan_sosialistijohtaja_tuomitsee_kreikka-vakuudet_2824982.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 02. 09. 2011 16:04
”Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) pitää mahdollisena, että Suomi voisi osallistua poliisioperaatioon Libyan olojen vakauttamiseksi. EU:n ulkoministerit pohtivat parhaillaan vakauttamiskeinoja kaksipäiväisessä, epävirallisessa kokouksessa Puolan Sopotissa.
Suomi olisi halunnut osallistua myös Pariisissa eilen järjestettyyn laajaan Libyan tukikokoukseen. Ulkoministeri Tuomioja arvioi, että kutsua Pariisiin ei tullut, koska siellä oli vanha kutsupohja niin sanotusta Libyan kontaktiryhmästä.”

Natomaat aloittivat humaanisen avustamisen

Ensin pommitetaan maa katasrofaaliseen tilaan ja hajotetaan koko valtion hallinto. Libyan kansalaisia on joutunut pakenemaan omasta maastaan muihin maihin.

Tämän jälkeen sitten niin sanotut ”Libyan ystävät” alkavat humanitaarisen Libyan avustamisen.

Natomaiden avustamiseen liittyy vielä se, että nämä Libyan ystävät alkavat jakaa maan taloudellisia resursseja ja öljyä keskenään.

USA:n keskustiedustelupalvelu CIA oli palkannut yli 1500 miestä Mazar-e- Shariista taistelemaan Muammad Gaddafin joukkoja vastaan Libyassa. Suurin osa näistä miehistä on palkattu Afganistanista. CIA on lahjoittanut Libyan kapinallisille rahaa ja aseita.

al-Qaida yhdistää Libya-rintamalla

Mutta huomion arvoista on myös se, että Iran on kutsunut Libyan kapinallisjohtajan, al-Qaida-veteraanin Mustafa Abdel Jalilin Teheraniin. Iranin ulkoministeri Ali Akbar Salehi on myös ilmoittanut kiinnostuksensa syventää kahdenvälisiä suhteita kapinallishallintoon. Salehin on myös onnitellut Jalilia ryhmänsä voitosta ja kutsunut tämän vierailulle Iraniin.

Iran on myös luvannut hunmanitaarista apua kapinallisille. Kapinallisten johto on myös pyytäneet Irania palauttamaan suurlähettilään Libyaan.

Natomaat ovat varmaankin ihmeissään Iranin veljeilystä Libyan kapinallisten johdon kanssa.

Vai olisiko niin, että Iran lepyttää USA:ta, koska se on suunnitellut hyökkäystä seuraavaksi Syyriaan ja sitten Iraniin?

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/09/tuomioja_valayttaa_poliisioperaatiota_libyassa_2841392.html


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 02. 09. 2011 17:05
Urhon logiikka ja retoriikka on kapeudessaan lähes mielenkiintoinen - siis lähes.
Urholla vaikuttaa olevan myös omat aivan erityisen "luotettavat" tietolähteet.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 03. 09. 2011 17:05
”Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on kutsunut Libyan väliaikaishallinnon edustajat Moskovaan keskustelemaan maiden välisistä energiasopimuksista. Lavrovin mukaan aloite tapaamiseen on tullut Libyan kapinallisilta.
Venäjän suurimmat öljy- ja kaasuyhtiöt sijoittivat Muammar Gaddafin hallinnon aikana valtavia summia rahaa öljynetsintään Libyassa. 
Venäjä tunnusti Libyan väliaikaishallinnon maan viralliseksi edustajaksi viime viikolla, kolme kuukautta ensimmäisten länsimaiden jälkeen.”

Venäjä ei ollut pomittamassa Libyan hallintoa ja vesijohtoverkostoa kuten Natomaat, joten toiminta on aitoa Libyan kansan auttamista pommitusten jättämien valtavien vaurioiden korjaamisessa.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/09/venaja_keskusteluihin_libyan_oljysta_2842704.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 04. 09. 2011 21:09
”Satasen korotus työmarkkinatukeen hyödyttää varmemmin kuntia kuin työmarkkinatuen varassa eläviä työttömiä.
Korotus vähennetään toimeentulotuesta, joten monille sen vaikutus on plus miinus nolla. Rahapulassa painiskelevat kunnat sen sijaan näyttäisivät hyötyvän korotuksesta.
Sosiaali- ja terveysministeriön laskelmien mukaan kunnille syntyy säästöä jopa neljäkymmentä miljoonaa euroa.
Korotuksesta hyötyvät myös ne työttömät, jotka eivät saa toimeentulotukea.
Suuri osa putoaa toimeentuloluukulta
Toimeentulotuen saajia on kuitenkin jo liki neljäsataa tuhatta, näistä suurin osa yksineläviä työttömiä. Heidän keskimääräinen toimeentulotukensa on alle satasen kuussa, joten suuri osa heistä putoaa kokonaan ensi vuonna pois luukulta.
Eri arvioiden mukaan toimeentulotukiluukulta lähtee väkeä kymmeniä tuhansia. Tämä on kuntien mielestä oikea suunta.
Ensi vuonna myös toimeentulotuki nousee, tämä korotus tuo kaikille asiakkaille lisää muutaman kympin kuussa.”

Uutisen luulisi olevan nöyryyttävää vasemmistolaisille ministerisosialisteille! Paikallinen SDP:n  kansanedustaja MiaPetra Kumpula -Natri kirjoitti ilouutisena 100 euron korotuksesta Pohjalaisen mielipidepalstalla. He kun ovat julistaneet 100 euron korotusta isona hallituksen uudistuksena vuosiin, joka parantaa kansalaisten elämää.
Kokoomukselle se on taas ilouutinen kun syntyy säästöjä.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/09/1384341/satasen-korotus-osalle-tyottomista-plus-miinus-nolla-kunnille-40-miljoonaa



,
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 09. 09. 2011 17:05
Eduskuntaan syntyi Vasenryhmä

Nyt todellakin tarvitaan vasemmistovoimmien yhteistyötä. Eletäänhän maassa luonnotonta oikeiston ja vasemmiston yhteishallituksen aikaa. ”Orjat ja orjanomistajat” yhteisessä hallituksessa ja vielä tekevät yhteistäpolitiikkaa.

Mitä mahtaisivatkaan sanoa työväeliikeen perustajat ja veteraanit tähän luonnottomaan poliittiseen tilanteeseen Suomessa?

”Mitä ne mahtoivat oudolle linnulle, mitä ne mahtoivat Suomen porvarit, oopperamurhaajat, pienet Hitlerit, mitä ne tekivät oudolle linnulle, kunnian  työmihelle konssensusporvarit.”

Rahavallan puolue kokoomus vie senkun kehtaa koko nykyistä eduskunta vasemmistoa omien poliittisten tavoitteiden mukaisesti.
SDP:n puheenjohtaja sen kun vain nauraa ja toteaa että hyvin menee!
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 09. 09. 2011 19:07

Nyt todellakin tarvitaan vasemmistovoimmien yhteistyötä.

Jotenkin koomista, kun täysin yhteistyöhön kykenemättömän SKP: n edustaja esittää vasemmiston yhteistyötä. Ettehän te kommunistit pysty edes keskenänne yhteistyöhön, kun pitää olla kolme erilaista minipuoluetta.

Ei yhteistyötä edistä myöskään se, että pidetään uskottavia vasemmistopuolueita, kuten SDP ja Vasemmistoliito, käytännössä jokaisessa kirjoituksessa päävihollisena. Yllä olevassakin piti SDP: n puheenjohtaja vetää mukaan vailla pienintäkään totuuden siementä. Hävetkää !

Quote
Rahavallan puolue kokoomus vie senkun kehtaa koko nykyistä eduskunta vasemmistoa omien poliittisten tavoitteiden mukaisesti.

Tuon kerroitte jo ennen hallitusohjelman valistumista ja täysin riippumatta siitä minkälaista politiikkaa hallitus harjoittaa. Olisi joskus kiva kuulla edes yksi konkreettinen esimerkki siitä, missä asiassa kokoomus vie vasemmistoa. No turha odottaa mitään, ei multipersoona ole ennenkään argumentoinut väitteitään.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 09. 09. 2011 19:07
Eurooppalainen kapitalismin vastainen vasemmisto Tampereella

”Lauantaina 17. syyskuuta järjestettävä Tiedonantaja-festivaali kutsuu poliittista ja yhteiskunnallista muutosta vaativia radikaaleja Tampereelle. Tapahtuma nostaa esille aloitteita radikaalin vasemmiston vastarinnasta ja yhteistyöstä, eurokuriin alistumattomuudesta, rauhankulttuurista, perusturvasta ja osallistavasta demokratiasta.

Mukana keskusteluissa ovat muun muassa Vasenryhmän kansanedustaja Jyrki Yrttiaho, SKP:n Tampereen kaupunginvaltuutettu Jari Heinonen, SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen, Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson, Taprin tutkimusjohtaja Tuomo Melasuo, kirjailija Jani Salminen, Attacin puheenjohtaja Anita Kelles-Viitanen, Vasemmistofoorumin järjestösihteeri Johanna Perkiö, Pandin puheenjohtaja JP Väisänen, YTK Antti Ronkainen ja Lenin-museon johtaja Aimo Minkkinen.
Kansainvälisyyttä festivaaliin tuovat muun muassa Venäjän federaation kommunistisen puolueen edustaja Artem Prokofiev, Kreikan Synaspismos-vasemmistopuolueen Nikos Pappas ja Kuuban suurlähettiläs Sergio Gonzales.”

Suomalaisenkin vasemmiston piirissä odottaisi hallituskysymysten arvioimista yksittäisten asioiden ohella myös poliittisen muutoksen strategian valossa. Mitään tällaisia perusteluja ei kokoomuksen johtamaan hallitukseen osallistumiselle ole vielä eduskuntavasemmistolta esitetty. Joidenkin puheenvuorojen perusteella voisi päätellä, ettei mitään strategiaa tarvitakaan, koska vain hallituksessa voi vaikuttaa.

Mutta kuka kantaa huolta nyt siitä, miten padotaan äänestäjien virtaa Perussuomalaisiin ja heikennetään oikeistoa? Tai miten vahvistetaan ihmisten luottamusta mahdollisuuksiinsa vaikuttaa maan politiikkaan? Miten kasvatetaan ay- ja kansalaisliikkeiden muutosvoimaa ja estetään sopeutuminen nykyiseen uusoikeistolaiseen politiikkaan.
Tai miten suomalainen vasemmisto on mukana eurooppalaisessa ja kansainvälisessä kapitalisminvastaisessa kamppailussa?

Nämäkin asiat tulevat esiin Tampereella.

http://www.skp.fi/2011-9-9/tiedonantaja-festivaali-kokoaa-vasemmistovoimia-
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 10. 09. 2011 10:10
Kokoomus ja SDP ovat ilmisesti sopineet yhteisenlinjan kapinetissa, miten kunnista tehdään isompia kuntakonserneja

Nyt siis Kokooomus ja demarit seuraavat sivusta sopimustaan, että kuntien sulattaminen yhteen toteutuu. Kokoomus ja demarit ajavat työssäkäyntialueisiin perustuvia kunnallisia kuntakonserneja. Eli jatketaan yksityisestä yritysmaailmasta tuotuja taloudellisia ajattelumalleja, jossa talous on ensisijainen ja sen jälkeen tulevat ihmisten palvelut. Palveluista tulee siis tuote, jota myydään ja ostetaan palvelumarkkinoilla.

Uusliberalistiseen ideologiaan perustuvaa ajatusta, että jokainen kunta on niin iso, että se ei tarvitse tukea valtiolta on siinä punainen lanka. Tässä siis kokonaan laitetaan se suomalainen hyvinvointivaltion malli nurin päin. Sotien jälkeen alettiin tähän maahan rakentaa alueellista ja kunnallista mallia, jolla turvattiin tasaisesti koko maan alueen asukkaille palvelut.

Kokoomuksen ja SDP propagandassa käytetään työssäkäyntialueita kyyttipoikana kuntien saneeraamisessa palveluiden ostajaksi. Mutta myös kuntien asukkaat, joutuvat ostamaan palvelunsa.

Työssäkäynti ismissä on ihmisten tunnepuolikin mukana, sillä kanavoidaan ihmisten itsekkyys ja kateus välineeksi asukkaiden huijaamisessa.

SDP on nyt uusoikeiston likaisentyöntekijä kuntien oman palvelutuotannon alasajossa ja palveluiden tuottamisen yksityistämisessä, kun keskusta jäi sivuun raskaan eduskuntavaalitappionsa jälkeen.
SDP nykyinen johto ajautuu ja petaa mukana olemalla kokoomuksen yksityistämispolitiikassa itselleen vastaavaa tappiota, kuin keskustakin.

On todella merkillistä, että vasemmisto ei kykene yhteisesti puolustamaan ja kehittämään kunnallista hyväksi koettua palvelujen tuotantoa ja järjestämistä.

Maamme eduskuntavasemmisto poikkeaa muusta euroopan vasemmistosta jyrkästi.
Erityisesti yhteistoiminta kokoomuksen kanssa on siitä merkittävä asia euroopan vasemmistoon nähden. Toisaalta se myös kuvastaa reformistisen vasemmiston konkurssi tilaa ja kyvyttömyyttä tehdä kannattajiensa etujen mukaista politiikkaa.



Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 10. 09. 2011 12:12
Kokoomus ja SDP ovat ilmisesti sopineet yhteisenlinjan kapinetissa, miten kunnista tehdään isompia kuntakonserneja


Miten niin, kokoomus ja SDP ovat sopineet. Sopimus on syntynyt hallitusneuvotteluissa ja siihen ovat sitoutuneet kaikki hallituspuolueet: Kokoomus, SDP, vasemmistoliitto, Vihreät, RKP ja kristilliset. Keskusta vastustaa tunnetuista syistä kaikkea, joka edistää mahdollisia kuntaliitoksia ja persujen kanta on vielä hieman epäselvä.

Kuntauudistuksen tavoitteena on turvata kuntalaisten palvelut. Vahva peruskunta muodostuu luonnollisista työssäkäyntialueista.

Hallitus määrittelee kuntauudistuksen tarkemmat kriteerit ja etenemisen vuoden 2011 loppuun mennessä. Uudistusta ohjaavassa lainsäädännössä otetaan käyttöön kuntauudistusta edistäviä välineitä. Tavoitteena on mm. poistaa lainsäädännöstä sekä kuntatalouden rahoitusjärjestelmistä kuntaliitoksia vaikeuttavat tekijät

Tuolta voi lukea sivulta 75 lukien.

http://www.valtioneuvosto.fi/tiedostot/julkinen/hallitusneuvottelut-2011/neuvottelutulos/fi.pdf
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 10. 09. 2011 15:03
Tanskan siirtolaisvastainen puolue oppositioon

”Tanskan siirtolaisvastainen kansanpuolue on mielipidekyselyjen perusteella menettämässä määräävä asemansa Tanskan politiikassa. Ensi viikon vaalien mielipidekyselyt ennakoivat Tanskalle sosiaalidemokraattien johtamaa hallitusta, jossa kansanpuolueella ei olisi sijaa.
Tanskan kansanpuolue on kymmenen vuoden ajan pystynyt vaikuttamaan ratkaisevasti muun muassa maansa ulkomaalaispolitiikkaan. Se onkin nykyisin Euroopan tiukimpia.
Viime aikoina Tanskassa on kuitenkin kuultu yhä enemmän mielipiteitä, joiden mukaan puolue käyttää liian kärkevää kieltä islaminuskoisista maahanmuuttajista. Mielipidekyselyiden mukaan puolueelta on myös menossa parlamenttipaikkoja. Sillä on nykyisin 24 paikkaa 179-paikkaisilla kansankäräjillä.
Kyselyt ennustavatkin, että nykyinen oikeistohallitus menettää enemmistönsä vasemmisto-oppositiolle. Berlingske Tidende -lehden tuoreimmassa kyselyssä vasemmistopuolueiden ja vihreiden yhteinen ääniosuus on runsaat 52 prosenttia.”

Tässä jälleen mallia yhdeltä pohjoismaalta eduskunnan vasemmistopuolueille, jotka ovat oikeiston kanssa samassa hallituksessa ja joille olisi kelvannut myös äärioikeistolaiseksi luokiteltu Perussuomalainen puolue. Hävetkää petturit!

Suunta on vaaleissa selvä, Norjan äärioikeistolaisen joukkomurhan jälkeen. Miten menevät tulevat Norjan vaalit? Siellä myös on vasemmistopuolueet vahvoilla tulevissa vaaleissa.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/09/tanskan_siirtolaisvastainen_puolue_joutunee_oppositioon_2861375.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 13. 09. 2011 18:06
Hallituksen edustaja käväisihiostamassa kuntien päättäjiä

Miapetra Kumpula-Natri
(SDP) oli tuonut oikestohallituksen terveiset Vaasan seudun yhteistyöneuvottelukunnalle. Kumpula-Natri oli vakuuttanut, että kuntia kunnellaan ja saavat sanoa sanansa hallituksen uudesta tai toisesta ”kuntauudistuksesta”. Hallitus uudistaa myös poistamalla  kiinteistöveron verotulojen valtionosuuksien tasauksesta.

Tämäkin on uusoikeistolainen uudistus, joka rokottaa pieniä kuntia rajusti ja vastaavasti kasvattaa isotuloisten kuntien tuloja entisestään. Tämä myös poistaa solidaarisuutta syrjäseutujen kuntien osalta.

Oikeistohallitus ajaa sitä linjaa, että jokainen kunta on omanonnensa seppä.

Kumpula-Natri olikin saanut mojovan vastalauseen Mustasaaren, Isokyrön kunnanjohtajilta.

Hallituksen kuntien kuuleminen on kuin yksityisten yritysten, kun ne irtisanovat henkilökuntaa.

YT-laki velvoittaa työnantajaa kuulemaan ja tiedottamaan irtisanomisista henkilöstöryhmien edustajia. Kuulemisen jälkeen voi sitten työantaja irtisanoa siten kuin on suunnitellutkin, siihen ei henkilöstön kuuleminen mitenkään vaikuta. Sama kaava näyttää olevan nykyisellä oikeistohallituksellakin, kun se edelleen jatkaa kuntien sulauttamista isommiksi yksiköiksi.

Nyt todellakin tarvitaan kapinamieltä hallituksen hyökkäyksen torjumiseksi kuntien kimppuun.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 14. 09. 2011 18:06
Kokoomus jatkaa kannatuksen kasvattamistaan eduskunnan vasemmistopuolueiden kustannuksella

”Kokoomus on noussut taas suosituimmaksi puolueeksi ohi perussuomalaisten. YLE Uutisten elo-syyskuun puoluekannatusmittauksessa kokoomus saa nyt 23,7 ja perussuomalaiset 21,2 prosentin kannatuksen.

Keskustalle mitattiin taas uudet pohjalukemat. Koko kesän jatkunut keskustan kannatuksen alamäki päätyi nyt 12,6 prosentin lukemiin. Kuukaudessa pudotusta tuli 0,6 prosenttiyksikköä.
Ennen huhtikuun eduskuntavaaleja keskustalle mitattiin vielä yli 18 prosentin kannatuslukemia, ja eduskuntavaaleissa keskustaa äänesti 15,8 prosenttia.
SDP:n kannatus putosi
Uusimmassa mittauksessa eniten putosi SDP:n kannatus. Kreikka-vakuuksista käydyn kiivaan keskustelun aikana SDP:lle mitattiin 18,6 prosentin kannatus. Laskua kuukauden aikana kertyi 1,2 prosenttiyksikköä.”

Eduskunnnan vasemmistopuolueet tekevät kokoomukselle töitä sen kannatuksen kasvattamiseksi, nyt kun keskustapuolue kyntää edelleen syvällä suossa, tehtyään oman kannattajankuntansa vastaista politiikkaa. Eduskunnan vasemmistolpuolueet jatkavat nyt sitten kannattajiensa vastaista rahavallan poliitikkaa, jota kokoomus viimeisen päälle edustaa.

SDP:n pomo, jopa julistaa, että nyt pitää leikata -ja säästää julkisensektorin menoja heti eikä vasta vaalikauden lopussa. Eduskunnan vasemmistopuolueiden tyhmyys on tapissa!

Suomessa on todella erikoinen tilanne kun rahavallan pääpuolue ja äärioikeisto ovat kanantusluvuissa kärjessä. Tilanne on kohta pahempi kuin 1930 luvulla, jolloin maassa elettiin porvariston riktatuurissa.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/09/kokoomus_harppasi_ykkoseksi_2870087.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 15. 09. 2011 14:02
Tulipa vain mieleeni , että onkohan Moisio jo lunastanut sen yhden lupauksensa, joka liittyi persujen vaalivoittoon.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 22. 09. 2011 18:06
Kuntien yhtiöt kuriin

Kokoomuksen kunta ja hallintoministeri Henna Virkkunen on yksityisen pääoman asialla
kuntien yhdistämisessä isommiksi kokonaisuuksiksi. Virkkunen julistaa YrittäjäSanomissa kuntaliitoksista uutta dynamiikkaa elinkeinopolitiikkaan.

Ministeri luo valoisaa tulevaisuutta yksityiselle pääomalle julkisensektorin supistamisen kautta, työstä ei ole edes tilastojen valossa pulaa. Kuntien palvelutuotannosta vapautuu noin 40 000 käsiparia. Näiksi käsipariksi Vrkkunen tarjoaa yksityistä palvelubisnestä. Nyt sitten lailla pakotetaan kunnalliset liikelaitokset ja osakeyhtiöt samalle viivalle yksityisen palvelubisneksen kanssa.
Virkkusen mukaan energianhankinnasta, ravitsemuspalveluista sekä bussiliikenteestä yksityinen bisnes tulee samaan uusia liiketoimintoja.

Ilmeisesti myö eduskunta vasemmistokin on hyväksynyt nämä kokoomus ministerin linjaukset julisensektorin palvelutuotannon alasajosta.
Onhan SDP ja vasemmistoliitto osa nykyistä oikeistovetoista hallitusta. Uusliberalismi sen kuin vain jatkuu Suomessa. Muissa EU-maissa AY-liikkeen johdolla ollaan barrikaadeilla.

Lähde; YrittäjäSanomat /06
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 24. 09. 2011 09:09
Vihapuhetta kokoomuslaisittain Pohjalaisessa

Tänään media vaikuttajan Pohjalaisen toimittaja Matti Peltokangas piti vihapuheen lehdessään. Hän kysyi alussa, että mitä tehdä kun viha puheet ovat yleistyneet? Totesi vain, että kyllä se siitä ohi menee, käyttäen sanontaan, jota Koivisto käytti presidenttinä ollessaan.

Peltokangas antaa ymmärtää, että politiikka perustuu huomion kalasteluun, jonka hän otti yhdeksi perusteluksi vihapuheille.
Mutta samaan vetoon hän leimaa myös vihapuheiden torjunnan samaan argumentiin. Yleisen oikeistopopulismin, äärioikeistolaisuuden, natsismin laajenemisen euroopassa ja pohjoismaissa hän leimaa ylireagoinniksi. Olikohan myös Norjan työläisnuorten joukkomurhaan suhtautuminen myös ylireagointia? Tai muiden pohjoismaiden vasemmiston tekemä selvä ero äärioikeistoon  eli eivät ole missään tekemisissä näiden natsimielisten puolueiden kanssa.

Toisaalta maassammekin on pientä alkua tässä suhteen konsensuksen repeämisestä äärioikeistoon. Tästä osoituksena SDP:n kansanedustajien poikotoiminen äärioikeistolaista Halla-ahoa vastaan, hän on perussuomalainen puolueen kansanedustaja.
Toimittaja siis näkee vihapuheet vain sanoina, jotka kuuluvat hyviin tapoihin ja eikä kansanedustajia tarvitse myöskään alkaa opettamaan kuin pieniä lapsia.

Kansalaisten vihalle nykymenon suhteen vankat perusteet

Viha on todellakin tärkeää juuri äärioikeistolaisuuden ja natsismia suhteen jollaista oli 1930 -1945 välisenä aikana suomessakin, tuolloin maassamme vallitsi oikeistoriktatuuri. Samoin suomalaisen valtaeliitin liittoutuminen saksalaisen fasismin kanssa. Tämä on se iso poliittinen asia torjua äärioikeistolaisuus ennen kuin se on sillä tasolla kuin se oli 1930-1944.

Mutta toinen vihan kohde on sitten nykyinen uusoikeistolainen säästö-ja leikkauspolitiikka, josta nyt koko euroopan kansat kärsii. On vihattava sellaista politiikkaa, joka ajaa kansaa köyhyyteen ja vastaavasti sitten huolehtii rahavallasta ja sen jatkuvasta voittojen kasvattamisesta, jopa yhteiskunnallisilla verovaroilla.

Työttömyys, köyhyys sekä taloudellinen ja sosiaalinen turvattomuus on joka päiväinen huoli kansalla nykyisen uusoikeistolaisen politiikan aikana.

Kansan vihaan nykyistä riistopolitiikaan vastaan, tarjoaa äärioikeisto panssarivaunuja, kuten Hitlerikin ja Saksalaiset natsit 1930-1944.

Suomessa vannottiin 1945 jälkeen, että ei koskaan enää saa äärioikeistolaisuus ja natsismi päästä maassamme valtaan. Siitä huolehti Urho Kekkonen ansiokkaalla tavalla aina kuolemaansa asti.

Tuolloin olikin parlamentarismissa hyvä meno ja kansan ääni kuului ja toteutettiin politiikassa.

Tästä Kekkosen viitoittamasta tiestä on nyt sitten lipsuttu niin pitkälle, että jopa äärioikeistokin otettaisiin mukaan valtaeliitin konsensukseen tai ”mafiaan”.
Kokoomus puolue on nyt sitten vallankahvassa ja äärioikeistolainen Perussuomalainen puolue sen oikeistolaisen politiikan oppositiossa olevana tukena. Eli ei voi pahemmin olla asiat Suomessa.

Nykymeno todellakin antaa aihetta nykyisen laajan konsensus valtaeliitin vihalle Suomessa, jotka viime kädessä ovat vastuussa nykyisestä työttömyydestä ja köyhyydestä.

Toisaalta itsenäistä vasemmistolaista politiikkaa tekevä vasemmisto vain voin olla todellinen vaihtoehto nykymenolle.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 24. 09. 2011 20:08
Venäjän juna kulkee kuin neuvostoaikaan

”Venäjän presidentti Dmitri Medvedev kannattaa pääministeri Vladimir Putinin asettamista ehdokkaaksi Venäjän ensi vuoden presidentinvaaleissa. Putin on hyväksynyt ehdotuksen. Hänen mukaansa Medvedev voisi olla Venäjän seuraava pääministeri.
Putin ehdottaa, että Medvedev johtaisi Yhtenäinen Venäjä -puolueen listaa joulukuun parlamenttivaaleissa.
Medvedev on vastannut olevansa valmis työskentekemään hallituksessa.
Pian 59 vuotta täyttävä Putin on ollut pääministerinä vuodesta 2008. Tätä aikaisemmin hän oli kaksi neljän vuoden kautta presidenttinä.
Venäjän silloisen perustuslain mukaan hän ei voinut pyrkiä kolmannelle perättäiselle kaudelle.
Perustuslain muutoksen jälkeen presidentin virkakausi on Venäjällä ensi vuoden vaalien jälkeen kuuden vuoden pituinen.
Medvedev ja Putin ilmoittivat asiasta puoluekokouksessa Moskovassa.
Venäjällä on pitkään pohdittu, kumpi heistä pyrkii presidentiksi.”

Venäjän politiikka on vakaata, eikä sitä horjuta kapitalististen maiden talouksien ongelmat.
Venäjän valtio hoitaa ja valvoo pankkisektorin toimintaa, näin ollen sitä ei yksityinen keinottelutalous pääse  horjuttamaan. Venäjän poliittinen toiminta on yhtä vakaata, kuin Kiinan.
Venäjä ja Kiina haastaakin nyt yksityisen markkinatalouden kansalaisten palvelujen tuottajana ja turvaajana. Tähän ei yksityinen markkinatalous kykene vastaamaan.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/09/medvedev_ja_putin_vaihtamassa_paikkoja_2897736.ht
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 25. 09. 2011 08:08
Lipposlainen oikeistodemari julisti uusliberalismin ilosanomaa

SDP:n paikallinen kansanedusta Miapetra Kumpula-Natri julistaa tämän päivän  Pohjalaisen mielipide sivulla, että hyvin menee ja hallitus panee vieläparemmaksi. Köyhiä eikä sairaita ole ja kaikki kansalaiset ovat tyytyväisiä. Hän vielä toteaa, että hallitusohjelmassa lähdetään siitä, että hyvinvointivaltion perusrakenteet ovat kunnossa.

Meinasi mennä aamukahvit ohi suun kun luki tämän uusthatcherilaisen hyvin menee julistusta. Aivan uskomaton juttu nykyiseltä säästö -ja leikkauspolitikkaa tekevältä oikeistovetoisen hallituksen edustajalta. Voi jo sanoa, että suoraa valehtelua!

Suomessa juuri kukaan ei tunnustaudu uusliberalistiksi ei myöskään Miapetra Kumpula-Natri. Silti Suomea on jo pian parikymmentä vuotta uudistettu Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin oppien mukaisesti. Ja nyt sitten alkaa jälleen jatkumo kokoomuksen ja SDP:n johdolla.

Uusliberalismin ideaali levittäytyy kiihtyvällä tahdilla, josta ikävimpinä uutisina viime aikoina on nykyisen ”uuden” hallituksen jatkotoimet ja suuunnitelmat. Tästä oli kokoomuksen hallinto ja kuntaministerin haastattelu YrittäjäSanomissa 6/11, siitä miten julkisensektorin palvelutuotanto tuotteistetaan ja yksityistetään. Kuntaliitoksien kautta synnytetään isot palvelumarkkinat, joilta kuntalaiset sitten ostavat näitä tuotteistettuja palveluja rahalla tai sitten palveluseteleillä.

Rikkaat rahalla ja köyhät palveluseteleillä. Näin siis tulee toimimaan suomalainen hyvinvointivaltio
uusliberalistisessa yhteiskunnassa.

http://patomaki.fi/?p=431#more-431
”Juuri kun Kataisen kortit näyttivät pelatuilta, koottiin ”six pack” uudelleen yhteen. Väkisin kokoon rutistetun hallitusohjelman perusvire on se, että uusliberalisaatiota edelleen syvennetään Suomessa ja Euroopassa, vaikkakin ehkä joissakin suhteissa pehmennetyssä ja monin tavoin ristiriitaisessa muodossa. Yleisenä lähtökohtana on julkistalouden alasajon, yksityistämisen ja hyödykkeistämisen jatkaminen, mutta siten, että eriarvoistumista ei enää ainakaan syvennettäisi nykytilanteesta. Ohjelman tosiasiallinen vaikutus riippuu olennaisesti talouden ja Euroopan kriisin kehityksestä.”

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 25. 09. 2011 19:07
Ranskan vasemmistolle enemmistön senaattiin

”Ranskan vasemmisto sanoo voittaneensa ensi kertaa nykyhistoriassa enemmistön parlamentin ylähuoneen senaatin paikoista, uutistoimisto AFP kertoo. Sunnuntaina valittiin noin puolet senaatin 348 edustajasta.
Vaalitulos ei vielä ole selvillä, mutta sosialistinen puolue sanoo saaneensa yhdessä kommunistien ja vihreiden kanssa tarpeeksi paikkoja, jotta heillä on enemmistö senaatissa.
Oikeistopuolueet ovat hallinneet senaattia Ranskan viidennen tasavallan perustamisesta eli vuodesta 1958 lähtien.
Vasemmiston voittoa pidetään takaiskuna Ranskan presidentille Nicolas Sarkozylle. Maassa pidetään presidentinvaalit ensi vuonna.”

Oikeistolaiselle säästö -ja leikkauspolitiikalle vasemmistolainen vaihtoehto Ranskaan.
Suomessa oikeisto ja vasemmisto luonnottomassa konsensuksessa ajamassa maan rahavallan asiaa.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/09/ranskan_vasemmisto_sanoo_saaneensa_enemmiston_senaattiin_2899552.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 30. 09. 2011 05:05
Tapa jolla yksityistämistä suunnitellaan on virheellinen, mutta yksityistäminen on kuitenkin tehtävä.
Paras tapa olisi luopua työn verottamisesta ja elinkeinotoiminnan helpotamisesta, vähentämällä sen sääntelyä.

Palvelujen käyttäjä taas täytyy nostaa ykkösasemaan,  kun palveluja ostetaan, tätyy olla vapaus valita edullisin,  hinta-laatu suhteeltaan. Sopivin myöskin oman henkilökohtaisen sijaintinsa suhteen. Näin ollen,  jokapaikassa voidaan ostaa ja tarjota palveluja,  kilpaillen asiakkaista.

Alkuvaiheessa voidaan ylimenokaudella käyttää palveluseteleitä,  tai jotain muuta mallia. Kun järjestelmä toimii,  on tarpetonta julkisen vallan sekaantua arjen palvelutuotannon koordinointiin.

Näin julkinen valta voi supistua hyvin pieneksi, joidenkin ydintoimintojen ylläpitäjäksi. Yhteiskunnan tehtäviksi voisi jäädä järjestyksenpidon lisäksi jonkinasteisen (ei kannustavan) sosiaalisen turvaverkon ylläpito.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 02. 10. 2011 16:04
Tanskaan vasemmistolainen hallitus

”Tanskan sosiaalidemokraatit, sosiaaliliberaalinen Radikale Venstre ja sosialistinen kansanpuolue ovat sopineet hallituksen muodostamisesta. Hallitusohjelma ja ministerilista julkistetaan maanantaina. 
Tanska saa ensimmäisen keskusta-vasemmistolaisen hallituksensa kymmeneen vuoteen. Thorning-Schmidt sanoo, että sen ohjelma on Tanskalle suureksi eduksi.
Tanskan tiedotusvälineiden saamien ennakkotietojen mukaan ohjelmassa on muun muassa suunnanmuutos edellisen hallituksen siirtolaispolitiikkaan. Oikeistopopulistisen kansanpuolueen vuoksi se oli Euroopan tiukimpia. Puolue sai läpi monia vaatimuksiaan ehtona tuelleen oikeistohallitukselle.
Ohjelmassa on tiettävästi myös veronalennuksia ja lisäyksiä julkisiin investointeihin”.

Näin siis Tanskassa mutta Suomessa eduskuntavasemmisto yhdessä oikeistonkanssa samassa hallituksessa toteuttamassa uusliberalistista oikeistolaista säästö -ja leikkauspolitiikkaa. Julkisensektorin palvelutuotannon yksityistäminen, kuntien yhdistämisen kautta on oikeistolaisen hallituksen päätavoite.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/10/tanskassa_sovittiin_hallituspohjasta_2917034.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 02. 10. 2011 17:05
Nyt myös kapitalistisen rahamaailman pääkallonpaikalla kuohuu

”Vallatkaa Wall Street -liike vastustaa vähemmistöjen kuten muslimien epäreilua kohtelua, kotien ulosottoja, korkeaa työttömyyttä sekä pankkien pelastamista talousvaikeuksista vuonna 2008. Yli 700 mielenosoittajaa pidätettiin lauantaina New Yorkissa, kun he eivät suostuneet poistumaan autokaistoilta.
Wall Streetin valtaus jatkuu nyt toista viikkoa. Liikkeen edustajat ovat vannoneet pysyvänsä Wall Streetillä läpi talven. Mielenosoittajien leirissä on yhteisessä käytössä mm. keittiö ja kirjasto. Elokuvantekijä Michael Moore sekä näyttelijä Susan Sarandon ovat tarjonneet mielensoittajille tukeaan.
Perjantai-iltana yli 3 000 mielenosoittajaa, joiden mukana työntekijäjärjestöjen edustajia, marssivat rauhallisesti poliisien päämajaan lähellä kaupungintaloa ilmaistakseen mielensä poliisin toimia vastaan edellisen viikon mielenosoituksissa.
Vastaavia mielenosoituksia on järjestetty myös San Franciscossa, Bostonissa ja Chicagossa.”

Uusoikeistolaisen politiikan vastustus on rantautunut Yhdysvaltoihin asti. Globaalikapitalismi on saanut vastaansa maailmanlaajuisen vastarintaliikkeen.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/10/satoja_mielenosoittajia_pidatettiin_new_yorkissa_2916546.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Matti Meikäläinen on 02. 10. 2011 22:10
Wikipedia:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Tanskan_puolueista

Quote
Radikaali Venstre  (Det Radikale Venstre, nimestään huolimatta sosiaaliliberaali puolue, joka on arvoiltaan vasemmistolainen mutta talouspolitiikaltaan varsin oikeistolainen puolue)

Suomen tilanteesta sanoisin, että Suomessa ei olla tehty läheskään riittäviä toimia velkaantumisen pysäyttämiseksi saati velkataakan vähentämiseksi. Ellei tähän pikaisesti ryhdytä, on meilläkin ennen pitkään edessämme Kreikan tie. Valitettavasti meillä on tällä hetkellä vallassa Kataisen sosialistihallitus.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 04. 10. 2011 20:08
Laillista vaalirahoitus korruptiota Suomessa

”YLE Uutiset kertoi maanantaina, että kahdeksaa RAY:n johtoon kuuluvaa henkilöä epäillään luottamusaseman väärinkäytöstä uudessa vaalirahatutkinnassa.
Tiistaina RAY julkaisi kirjallisen kannanoton. Sen mukaan epäilyn alla olevat rahat ovat kohdistuneet RAY:n ”liiketoimintaan” liittyvään markkinointiin, koulutukseen ja välttämättömään suhdetoimintaan.
Esimerkiksi lehti-ilmoitukset ovat kuuluneet käynnissä olleeseen mainoskampanjaan. Seminaareihin osallistumista RAY selittää korkeatasoisilla luennoitsijiolla ja verkostoitumisella.
RAY toistaa myös kaikkien epäiltyjen kiistävän, että he olisivat syyllistyneet laittomuuksiin. RAY painottaa, että se on julkistanut poliittisiin tahoihin liittyvät ilmoitus- ja seminaarikulunsa syksyllä 2009.
Rikostutkinnan mukaan rahaa poliittiseen elämään olisi ohjattu yhteensä 80 000 euroa.
RAY:n vaalirahatutkinta on nyt syyteharkinnassa ja syyttäjä on luvannut ratkaisunsa vuodenvaihteessa.”

Näin toimii suomalainen konsensus korruptio tai mafia. Syytetyt sanovat, että heidän toimintansa on lainmukaista. Valtapuolueiden toiminta on todellakin moraalitonta. Oliko se kokoomus, joka esitti RAY:n varojen käyttämistä elinkeinoelämän tukemiseen muutamia vuosia sitten?

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/10/ray_ei_katso_toimineensa_vaarin_2923037.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 05. 10. 2011 20:08
Eurokriisi syventää köyhyyttä ja taloudellistaturvattomuutta

Nyt on käsillä reaalinen tuotannon ja tuotantovoimien omistussuhteiden ristiriidan kärjistyminen.
-Se pelkistyy reaalitalouden ja kuvitteelisen talouden ristiritaan, jossa yritysten tuotolta vaaditaan samanlaisia voittoprosentteja, kuin virtuaalitaloudelta.

Kun velkakirjoja eli olematonta pääomaa aletaan käyttää tavaroina, pääominen takaisinvirtaus estyy ja talous romahtaa.
Tässä on uutisten vaikenemisen kekeinen syy myös eurokriisiin, jota yritetään maksattaa kansalaisten vyötä kiristämällä ja pankkeja tukien. Pankkien rikokset yritetään siis maksattaa niiden uhreilla.
Nykyinen järjestelmä tuotaa sosiaaliturvan tarvitsijoita kuten työttömiä. Toisaalta suuryritysten etuja valvova maan hallitus pitää huolen siitä, että työttömyysturva pysyy täysin riittämättömällä tasolla.

Vaikka Euroopan keskuspankki on ryhtynyt roskapankiksi tukemalla Espanjan ja Kreikan huijaripankkeja, tätä kriisiä ei rahalla tulla ratkaisemaan. Perusturvan kriisi on kytköksissä euron kriisiin, koska köyhimmät jäävät näillä markkinoilla alimmaisiksi.

A-studiossa tänään hallituksen ministeri ja SDP pomo Jutta Urpilainen jatkoi olemattomien suomen  antamien vakuuksien jankkaamaista euroopan pankkien tukemisessa. Melkein kaikki asiantuntijat ovat todenneet hallituksen vakuusasiat hölmöilyksi.

Jos nyt tehtäisiin kysely Suomen kansalta, niin mikä olisikaan se tyrmäys, jonka hallituksen vakuussekoilu saisi kansalta!
On aivan uskomatonta, että suomen eduskuntavasemmisto on mukana tässä vakuussekoilussa korviaan myöten. Toivotaan, että vasemmistovetoinen ay-liike ei mene mukaan hallituksen tupo-sekoiluun!

Tämä jos mikä asia tulee jälleen nostamaan oikeistopopulistien kannnatusta ja myös suomalaiset natsit tulee edelleen saamaan uskon vahvistusta nykyisestä poliittisesta menosta eduskunnassa.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 07. 10. 2011 20:08
"Stalinismia" SDP:ssä

”Sosiaalidemokraatit ovat puoluevaltuustonsa kokouksessa ylistäneet puheenjohtajansa, valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen neuvottelemia Kreikka-tukien vakuuksia. Tiedotusvälineitä syytettiin Urpilaisen pilkkaamisesta neuvottelujen aikana.
Vaikka esimerkiksi oppositio on tyrmännyt Suomen saamat vakuudet täysin, puoluevaltuustossa Urpilaista juhlittiin suorastaan sankarina. Valtuuston jäsenet kiittelivät puheenjohtajaansa mm. tarmokkuudesta ja määrätietoisuudesta asian eteenpäin viemisessä. Tiedotusvälineille sen sijaan ei kehuja irronnut.
- Kun on suomalaisesta "laatujournalismista" riippuvaisena joutunut seuraamaan puheenjohtajamme Jutan yksinäistä taistelua koko Eurooppaa vastaan, minkälaista pilkkaa, irvistelyä, vääristelyä ja vähättelyä on tätä projektia kohtaan koko ajan harjoitettu, moitti puoluevaltuuston jäsen Risto Koivisto tiedotusvälineitä.
Myös Urpilainen itse osallistui juhlahumuunsa.
Vakuusratkaisuun tyytyväinen Urpilainen ei halunnut kommentoida YLE Uutisten tuoretta puoluekannatuskyselyä, jossa SDP:n kannatus on painunut alle 18 prosenttiin. Puoluesihteeri Mikael Jungnerkin kommentoi kyselyä varsin niukasti.”

SDP ja vasemmistoliiton sitoutuminen uusoikeistolaiseen politiikkaan on euroopan ja koko maailman mitassa ainut laatuista. Ovat rahavallan ja rikkaiden asialla kansaa vastaan!
SDP johto on ottanut kokoomuksen likaisentyöntekijän tehtävän vielä pahemmin kuin keskusta hallituksessa ollessaan. Keskustan kannatus romahtikin eduskuntavaaleissa totaalisti ja kokoomuksen sekä oikeistopopulistien kannatus nousi. Nyt sitten kyselyt näyttävät SDP:n osalta samaa, kun taas kokoomuksen sekä oikeistopopulistien kannatus jatkaa nousua yhtenä rintama.

Eduskunnasta ja yleisemminkin oikeistolaiselta politiikalta puuttuu kansan etuja ajava vasemmistolainen oppositio.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/10/sdp_ylistaa_vakuusratkaisua_2932829.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 08. 10. 2011 00:12
Mitähän se Hertta sisaruksineen oikein poraa ja valittaa, kun kommunismin ideologia ei oikein saa kannatusta ja elä.
Pohjois-Korea ja Kuuba ovat melko huonoja aatteen ja mallin mannekiineja.
Politrukkimainen kielenkäyttökään esim. tällä foorumilla ei myöskään aatetta edistä eikä saa kannatusta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 08. 10. 2011 10:10
Kuulostaa kyllä aika hauskalta ja skitsofreeniseltä, kun stalinisti Hertta käyttää sanaa ”stalinismi” kielteisessä merkityksessä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 08. 10. 2011 11:11
Eduskunta vasemmisto yhteistoiminnassa oikeistopuolue kokoomuksen
siivellä – kun taas euroopan vasemmisto on vastapuolella


”Euroopan vasemmiston hallitus ja jäsenpuolueiden puheenjohtajien neuvosto kokoontuvat tänä viikonloppuna Pariisissa. Pääasiana kokouksissa on vastarinnan ja vaihtoehtojen kehittäminen EU:n ja hallitusten kriisipolitiikalle.
Kokouksen vieraaksi on kutsuttu kansainvälisen toimintapäivän 15.10. valmistelijoita Espanjasta ja Kreikasta. Perjantai-iltana on myös Ranskan kommunistisen puolueen isännöimä yleisötilaisuus.
Euroopan vasemmiston kokouksessa vierailee lisäksi Kuuban kommunistisen puolueen keskuskomitean edustaja Julio Garmendia Pena.
SKP:n edustajina kokouksiin osallistuvat Yrjö Hakanen ja Emmi Tuomi.”

Pahalta näyttää nyt maamme eduskuntavasemmiston tilanne muun euroopan vasemmistoon nähden, joka taistelee sitä säästö -ja leikkauspolitiikkaa vastaan, jota suomen eduskunta vasemmisto ajaa yhdessä pääoikeisto puolueen kanssa.
Ainoastaan eduskuntavasemmistosta vasemmistoliiton nuoret ja vasenryhmä ovat eurooppalaisen vasemmiston rintamassa nykyistä uusoikeistolaista politiikkaa vastaan.

”Suomessa myös järjestetään Torilla tavataan - kansainvälinen toimintapäivä 15.10, kuten muualla euroopassa ja USA:ssa riistokapitalismia vastaan.
Espanjalaisten tyytymättömien demokratialiikkeen aloitteesta järjestetään kansainvälinen toimintapäivä, jotta muutosta nykyiseen politiikkaan haluavien ääni saadaan kuuluviin.”

http://www.skp.fi/tapahtumia

http://www.skp.fi/2011-6-10/euroopan-vasemmisto-koolla-pariisissa
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 08. 10. 2011 16:04
Stalinismilla on pitkät juuret, jotka rönsyilevät laajasti yhteiskunnissa

Stalinismi ei ole itsenäinen ilmiö rikoksissa ihmisyyttä vastaan. Se ei luonut mitään uutta: siihen sisäistynyt väkivaltakoneisto oli vanhaa perua, ei ainoastaan tsaarien Venäjältä, vaan kuului vuosisataiseen perinteeseen yksinvaltaisesti johdetussa valtiossa. Sen eräs julmin vaihe koettiin natsi-Saksassa 1930-1940-luvuilla.

Mutta mitä muutakaan ovat olleet Pohjois-Afrikkalaisten valtioiden valtaeliittien toiminta kuin Stalinismia. Mutta ei EU:n toiminta ole siitä kaukana, jossain sovittu demokratia ei ole paljon muutakaan.

Kommunistinen liike on ollut myös Stalinismin vankina enemmistö ja vähemmistö asetelman kautta. Mutta edelleen näyttää samatahti jatkuvan vasemmistoliiton osalta. Siitä viimeisin esimerkki on eduskuntaan syntynyt vasenryhmä.

Myös SDP potee samaa Stalinismi sairautta sisäisesti, mikä on kaikkien tiedossa, jotka politiikkaa seuraa. Maan hallituspolitiikka on sitä mitä suurimmassa määrin. Eduskunnassa ovat hallituspuolueiden edustajat sidottu siihen mitä hallituksessa on sovittu mm.

Hallituksen II kuntauudistus kuntien pakolla yhteen liittämiseksi ei ole muuta kuin Stalinismia.

Kapinettisopiminen, jota tupot myös edustaa kuuluu Stalinistiseen hallinto malliin.

Eli Stalinismi on diktatoorista hallitsemista myös ilman suoranaista väkivaltaa, laajasti ymmärrettynä ja siihen liittyy henkilökeskeisyys tai palvonta jumaluus.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 09. 10. 2011 10:10
.

Se on kyllä totta että vaikka muualla CCCP:t ovat jo menneet pois muodista sitä Suurta Ja Mahtavaa yritetään vielä kerran herätellä henkiin Suomessa lobbareiden (kaksois)leukojen loksuttaessa

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 09. 10. 2011 11:11
Se on kyllä totta että vaikka muualla CCCP:t ovat jo menneet pois muodista sitä Suurta Ja Mahtavaa yritetään vielä kerran herätellä henkiin Suomessa lobbareiden (kaksois)leukojen loksuttaessa


Ei tarvi herätellä ovat jo hereillä ja ehdolla Naantalinlinnan herraksi.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 14. 10. 2011 19:07
Kapitalismi taottiin veressä ja kyynelissä

Fasismi on hallintotapa johon kapitalismilla on taipumus tukeutua kun se on selkä seinää vasten.
Ilman Neuvostoliiitoa ja muiden kansakuntien uhrauksia natsihallinto olisi ehkä yhä vallassa. Marxistit varoittivat fasismin vaarasta samaan aikaan, kun niin sanottu vapaan mailman poliitikot vain ihmettelivät, oliko Hitler todella niin paha kaveri kuin miksi hänet kuvattiin.

Lähestulkoon kaikki Marxin kannattajat hylkäävät nykyään Stalinin ja Maon kaltaiset roistot, kun taas monet ei-marxistit saattavat yhä pontevasti puolustaa Dresdenin ja Hiroshiman tuhoamista.

Useimmat nykyajan kapitalistiset kansakunnat ovat hedelmiä historiasta, johon kuuluu kansanmurhaa, väkivaltaa ja tuhoamista, täsmälleen yhtä kauheita asioita kuin kommunismin rikokset. Myös kapitalismi taottiin veressä ja kyynelissä, joista tuon ajan kokeneet ihmiset kertovat.
On vain niin, että kapitalistinen järjestelmä on toiminut niin kauan, että useimmat meistä ovat unohtaneet tuon tosiasian. Poliittisen muistin valikoivuus saa merkillisiä muotojaan. Kuten USA:n ja Naton nykyisen maailman laajuisen terroripolitiikan kuvaaminen hyvänä asiana.

Tuorein on USA:n Iranin vastainen provokaatio yritys sodan aloittamiseksi.

On vaarana jälleen että kapitalismi turvautuu fasismiin, kun sen koko talousjärjestelmä on kuilun partaalla. Keinottelu kapitalismi on vienyt kapitalistisen talousjärjetelmän syvään kriisiin, josta se ei kykene nousemaan omin voimin. Vaan valtiot ja kansat pannaan maksamaan keinottelutalouden tappiot.

Maailman kansat eivät enään hyväksy 1 prosentin valtaa, vaan ovat nousseet pankki kapitalismia ja korruptoitunutta poliittista valtaeliittiä vastaan. Kapitalismi on jälleen selkä seinää vasten ja huutaa kansaa apuun, mutta se ei sitä enää kuule.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: PiisKa on 17. 10. 2011 13:01
Olihan tämäkin selvää jo.............vai mitä meidän vaasalaiset "kommarit" on mieltä?

http://www.turkulainen.fi/blogit/anna-kontula/75139-laki-ja-oikeus
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 17. 10. 2011 16:04
Ja parveketupakointiin rajoituksia sekä keskiolut laimeammaksi.
Iki-ihanalla (??) kansanedustaja/ministeri  Maria Guzenina-Richardsonilla löytyy ällistyttäviä omakutoisia visioita ja missio.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 19. 10. 2011 19:07
Hallitus säästää hyvinvointivaltion kivijalasta tasa-arvoisesta koulutuksesta

Kokoomusvetoinen hallitus on nyt säästö -ja leikkaustoimissaan ammattikorkeakoulujen kimpussa. Vaasan ammattikorkeakoulusta vähennetään, jopa yli 70 ja koko pohjalaismaakunnista 400 aloituspaikkaa.

Ammattikorkeakoulut ovat antaneet mahdollisuuden nuorisolle ilman ylioppilaspaperia akateemiselle työuralle. Mutta myös lukionkäyneetkin ovat katsoneet ammattikorkean paremmaksi kuin yliopiston.
On selvää, että tässäkin ollaan palaamassa historiassa taaksepäin ja siihen, että rikkaiden lapset tulevat entistä enemmän valtamaan yliopistot ja muun akateemisen koulutuksen. Koulutuksen  nykyinen kehitys johtaa siihen, että työväenluokasta lähteneet nuoret valikoituvat ulos korkeammasta koulutuksesta. Ollaan siis palaamassa herravaltaan.

Suomalainen hyvinvointivaltio on tuottanut suomalaisenteollisuuden palvelukseen koulutettua työväkeä. Nyt oikeistovetoinen hallitus ja eduskunnan vasemmistopuolueet sitä pohjaa rajusti murentaa. Tässä hallitus vielä tukee poliittisesti oikeistopopulismia ja antaa hyvää vaalitukea Soinin porukalle.

Ilmeisesti myös ammattikorkeakoulutusta tarkastellaan taloudellisesta näkökulmasta eli senkin pitäisi tuottaa voittoa ja voittoa syntyy säästämällä ja leikkaamalla. Nämä säästyneet veroeurot sitten käytetään rikkaiden veronalennuksiin.

Rahasta on tullut tärkeämpää kuin nuorisomme tulevasta työelämästä, taloudellisesta ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

On aika aloittaa Vaasassakin 1 prosentin kansanliike korruptoitunutta valtaeliittiä vastaan.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 19. 10. 2011 19:07
Urho herralla se on jännä päättelykyky, kun oikeistovetoinen hallitus ja eduskunnan vasemmistopuolueet sitä pohjaa rajusti murentaa niin vieläkään et näe persuja vaihtoehtona ja vieläpä ainoana . Olkaa sitten varovaisia se prosentti jutun kanssa , saattavat sekoittaa teidän porukan noihin muihin prosenttikerhoihin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 19. 10. 2011 20:08
Urho herralla se on jännä päättelykyky, kun oikeistovetoinen hallitus ja eduskunnan vasemmistopuolueet sitä pohjaa rajusti murentaa niin vieläkään et näe persuja vaihtoehtona ja vieläpä ainoana . Olkaa sitten varovaisia se prosentti jutun kanssa , saattavat sekoittaa teidän porukan noihin muihin prosenttikerhoihin.

Oikeistopopulismista ei ole vaihtoehdoksi nykyiselle uusoikeistolaiselle politiikalle.
Mutta Kokoomukselle ovat suomalaiset oikeistopopulistit oiva tuki oikeistolaisena oppositiona.

Toisaalta on eduskunnassa ihan todellinen oppositio hallitukselle vasensryhmä.

Tanskalaisetkin saivat tarpeekseen vastaavasta Perussuomalainen puolueesta, kun vasemmisto voitti vaalit. Muiden Pohjoismaiden vasemmistopuolueet eivät veljeile oikeistopuolueiden kanssa, kuten Suomessa. Äärioikeiston ja uusnatsit ne ovat kokonaan sulkeneet ulos yhteistyöstä.

Suomessa kelpaa hallitukseen vaikka natsit eli historiasta ei ole siinä suhteen mitään opittu.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 19. 10. 2011 21:09
Hallitus säästää hyvinvointivaltion kivijalasta tasa-arvoisesta koulutuksesta

Kokoomusvetoinen hallitus on nyt säästö -ja leikkaustoimissaan ammattikorkeakoulujen kimpussa. Vaasan ammattikorkeakoulusta vähennetään, jopa yli 70 ja koko pohjalaismaakunnista 400 aloituspaikkaa.

Ammattikorkeakoulut ovat antaneet mahdollisuuden nuorisolle ilman ylioppilaspaperia akateemiselle työuralle. Mutta myös lukionkäyneetkin ovat katsoneet ammattikorkean paremmaksi kuin yliopiston.
On selvää, että tässäkin ollaan palaamassa historiassa taaksepäin ja siihen, että rikkaiden lapset tulevat entistä enemmän valtamaan yliopistot ja muun akateemisen koulutuksen. Koulutuksen  nykyinen kehitys johtaa siihen, että työväenluokasta lähteneet nuoret valikoituvat ulos korkeammasta koulutuksesta. Ollaan siis palaamassa herravaltaan.

Suomalainen hyvinvointivaltio on tuottanut suomalaisenteollisuuden palvelukseen koulutettua työväkeä. Nyt oikeistovetoinen hallitus ja eduskunnan vasemmistopuolueet sitä pohjaa rajusti murentaa. Tässä hallitus vielä tukee poliittisesti oikeistopopulismia ja antaa hyvää vaalitukea Soinin porukalle.

Ilmeisesti myös ammattikorkeakoulutusta tarkastellaan taloudellisesta näkökulmasta eli senkin pitäisi tuottaa voittoa ja voittoa syntyy säästämällä ja leikkaamalla. Nämä säästyneet veroeurot sitten käytetään rikkaiden veronalennuksiin.

Rahasta on tullut tärkeämpää kuin nuorisomme tulevasta työelämästä, taloudellisesta ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

On aika aloittaa Vaasassakin 99 prosentin kansanliike korruptoitunutta valtaeliittiä vastaan.


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 23. 10. 2011 09:09
Varsinaísen takinkäännöksen tehnyt SDP:n kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri julisti päinvastaista

Melkein voi sanoa, että ihan lapsellisuudentasolle meni vaalilupauksien suhteen Kumpula-Natri tänään Pohjalaisen mielipidesivulla. Olisihan se todella hyvä olla tänä rahavallan ahneuden aikana vaikka lapsi, että saisi ahneutta alaspäin, koska lastenkin tulevaisuudesta nytkin on kysymys.

Otetaan nyt vaikka EU:n alueen pankkien tukeminen niin siinä, jos missä SDP käänsitakkinsa todella nurinpäin vaalilupausten suhteen. Tässä asiassa SDP on myös harjoittanut populismia, siinä suhteen, että suomen kansan verovaroja annetaan miljaarditolkulla eurooppalaisille pankeille ja sijoittajille, siinä on uusoikeistolainen konsenesus hallitus harjoittanut vääristelevää populismia takauksien ja vakuuksien osalta.
Mutta myös tässä pankkitukiasiassa ajetaan julkistasektoria alas ja yksityistetään palvelutuotanoa koko EU:n mitassa. Pankkituki asia on myös osa säästö- ja leikkauspolitiikassa, joka on välinen
voittojen takomisessa osakkeiden omistajille.

Nuorten työllistämistakuukin on yhtä tyhjän kanssa koska nuortentyöttömyys jatkaa edelleen kasvuaan.

Mutta kaiken kupru on ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen rajuvähentäminen, tämä jos mikä kuvaa sitä miten nuorten työllistämistä hoitaa nykyinen hallitus. Ammattikorkeakoulu oli aikoinaan vasemmiston ja koko hyvinvointiyhteiskunnan hyvä ja tasa-arvoinen ratkaisu. Se tarjosi työläisperheiden lapsille korkeakoulu mahdollisuuden ilman lukiota ja sitä mahdollisuutta ovat myös lukion käyneet nuoret käyttäneet.

Lopuksi pienituloisten aseman parantamisesta ei todellakaan voida puhua perusturvan osalta, se kun kutistuikin 100 eurosta noin 20 euroon ja osa ei saanut senttiäkään. Tuloerot jatkavat tietenkin edelleen kasvuaan, niin oikeistolaista on tämän uuden hallituksen politiikka.

Kumpula-Natri on ihan oikeasti kokoomus vetoisessa hallituksessa rahavallan asialla, siinä vain nyt tuli ongelmia, kun hallituksen neuvottelutaidot eivät riittäneet ja tupo on kaatumassa. Tupo olisi myös ollut edelleen kasvattamassa tuloeroja ja uusia säästöjä- ja leikkauksia julkiseen sektoriin.
Tähän liittyy myös kuntien pakolla yhteen liittäminen, mitä kautta haetaan uusia säästöjä -ja leikkauksia julkiseen sektoriin. Eli valtava tulonsiirto hanke yksityiselle palvelubisnekselle.

Mutta leikkausia olisi tullut myös työehtosopimuksiin, jos EK:n tahto olisi mennyt tupon kautta läpi ja työnatajat olsivat suoraan voineet sopia työehdoista työpaikoilla. Tässä olisi menty historiaa tes-politiikassa taaksepäin ja ay-liikkeen valtaa ajettualas.

On todella tärkeää, että viime metreillä ay-liike tyrmäsi nuo hankkeet ja lähti eurooppalaisen ay-liikkeen kanssa yhteiseen toimintaa oikeistolaista säästö -ja leikkauspolitiikkaa vastaan, joka on ollut uusliberalismin kyyttipoika jo pitkään.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 29. 10. 2011 21:09
Suomen kommunistinen puolue palasi puoluerekisteriin

”Suomen kommunistinen puolue jätti oikeusministeriölle yli 5 000 kannattajakorttia ja hakemuksen SKP:n merkitsemiseksi uudelleen puoluerekisteriin. Lain mukaan puolueen piti kerätä kannattajakortit, koska se ei saanut kaksissa edellisissä vaaleissa edustusta eduskuntaan.
 – SKP tarvitaan tuomaan politiikkaan vasemmistolainen oppositio ja vaihtoehto eriarvoisuutta lisäävälle hallituspolitiikalle, perustelee SKP:n pääsihteeri Juha-Pekka Väisänen.
– Haluamme toimia yhdessä kaikkien niiden kanssa, jotka eivät aio alistua nykyiseen sietämättömään tilanteeseen, rahavaltaan ja pankkipelureiden laskujen maksattamiseen työntekijöiden ja vähävaraisten kustannuksella. – Eurooppaa ja monia muita maita heiluttelevat finanssikriisit osoittavat, miten tuhoisa järjestelmä kapitalismi on. Siksi tarvitaan puoluetta, joka vastustaa kapitalismia ja pyrkii oikeudenmukaisempaan järjestelmään, nykyaikaiseen sosialismiin.
– SKP tuo suomalaiseen politiikkaan myös yhteyden kansainvälisen työväenliikkeen taisteluun ihmisten vapauttamiseksi riistosta, pääoman vallasta sekä sotien, nälän ja ympäristökatastrofien uhkista, Juha-Pekka Väisänen kuvaa SKP:n roolia.”

SKP:llä on kunniakas historia sekä kotimaassa, että kansainvälisenä toimijana vasemmistolaisessa ja kommunistisessa liikkeessä. SKP:n ohjelmat nojaavat Marxilaiseen aatteeseen ja ideologiaan.

SKP tiedostaa, että kapitalismin kaatamiseen tarvitaan koko vasemmistolaista työväenliikettä sekä kansallisella, että kansainvälisellä tasolla.
SKP:n ohjelmat ja toiminta löytyy allaolevasta linkistä.

http://www.skp.fi/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 03. 11. 2011 15:03
Löytyy tästäkin ajasta 1930 luvun kypäräpääpappeja

”Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) arvostelee Suomen äänestyskäyttäytymistä palestiinalaisalueiden ottamisessa YK:n tiede- ja kulttuurijärjestön Unescon jäseneksi. Räsäsen mielestä Suomi oli äänestyksessä väärässä joukossa ja näköpiirissä on Palestiinan valtio. Räsänen korostaa presidentin ulkopoliittista asemaa kyseisessä asiassa.
Räsänen arvostelee Suomen käytöstä siksi, että Unescon jäsenyyden puoltaminen nostaa alueen profiilia, joka puolestaan johtaa kohti itsenäistä valtiota.”

Räsänen ilmeisesti haluu, että Israelin valtaeliitti jatkaa valtioterroristista politiikkaa Lähi-Idän alueella. Ja myös haluaa estää Palestiinalaisen valtion perustamista.  Varmaankin hän myös tukee Israelin sotahullujen aikomuksia hyökätä Iraniin?
Räsäsenkin osalta menee aika outoon valoon hänenkin uskonnollisuus ja hänen kannanotto osoittaa melkoista ihmisvihaa.
Vuosina 1930 - 1945 oli näitä kypäräpääpappeja runsaasti äärioikeistolaisissa järjestöissä Suomessa, jotka sitten vuoden 1945 jälkeen kiellettiin. Nyt näitä uusnatseja alkaa jälleen olemaan suomessa, mutta ilman järjestöllistä tunnusta.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/11/sisaministeri_rasanen_suomi_vaarassa_rintamassa_unesco-aanestyksessa_2999913.html

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/11/israel_jaadyttaa_unesco-rahoituksensa_3001031.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 04. 11. 2011 17:05
Kokoomuksen asia -ja henkilökeskeinen imago hössötys tuottaa tulosta

”Kokoomuksen kannatus jatkaa nousuaan ja SDP:n suosio putoaa. YLE Uutisten lokakuun mittauksessa kokoomusta kannatti 24,4 ja SDP:tä 17,1 prosenttia. Oppositiosta perussuomalaisille mitattiin 21,4 ja keskustalle 13,1 prosentin kannatus. Kokoomukselle tuli nousua kuukaudessa 0,3 ja SDP:lle pudotusta 0,4 prosenttiyksikköä.
Keskustan suosion romahdus näyttää pysähtyneen. Edellisessä mittauksessa nousua oli 0,1 ja nyt lisää nousua kertyi 0,4 prosenttiyksikköä. Perussuomalaisten kannatus putosi kuukaudessa 0,3 prosenttiyksikköä.  
Kokoomuksen kannatus on nyt lähes yhtä korkea kuin SDP:n ja vasemmistoliiton yhteensä. Perinteiselle vasemmistolle mitattiin 24,5 prosentin yhteiskannatus, mikä on historiallisen heikko tulos.”

Pohjalaisesta saa hyvän kuvan nykyisestä kokoomuksen poliittisesta linjasta. Eli se ei ole politiikkaa, vaan asiantuntijuutta ja henkilöitä. Tällä nyt huijataan kansaa ja siihen vasemmisto eliitti on nyt mennyt korviaan myöten mukaan. Hallituksessa tehdään yhteistä oikeistolaista säästö -ja leikkauspolitiikkaa ja tuetaan pankkibisneksen euroopan kattavaa rosvoamista.
Muualla euroopassa vasemmistolainen ay-liike on vastakkaisella puolella kuin suomen vasemmistolainen ay-liike. Kreikassa on yritetty ja edelleen yritetään väenväkisin syötää kansalle samaa politiikkaa kuin suomessa hallitus, jota SDP:n ja Vasemmistoliito tukee.

Mutta kun suomen vasemmisto lähtee euroopan vasemmiston yhteiseen oikestopolitiikanvastaiseen rintamaan, putoaa kokoomus alas kuin reiän saanut ilmapallo.
Kun kansa ymmärtää mistä kokoomuksen politiikassa on kysymys menee kokoomuksen salailupolitiikalta pohja pois.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/11/kokoomuksen_suosio_karkumatkalla_3003041.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 05. 11. 2011 07:07
Natoínalismi uusii myös Venäjällä imagoaan

Venäjällä riehuu myös maahanmuuttoa vastustavia oikeistopopulistisia liikkeitä. Mutta myös yleinen ajattelu on hyvin samantyyppistä maahanmuuttajista, kuin Suomessakin, eli että työvoima on liiankallista ja maahamuuttajat ovat korvaavana halpana työvoimana.
Tämän päivän Venäjällä rakennentaan todella hurjaa vauhtia eikä EU:ssa vellovasta pankki ja finanssikriisistä ole tietoakaan.

Yhteiskunnallisesta tilanteesta siis kumpuaa nationalismi niin Venäjällä kuin Suomessakin.
Mutta myös vasemmistolaisen poliittisen liikkeen heikko tominta antaa tilaa äärioikeistolle.
Tässäkin tilannetta kuvastaa Perussuomalainen puolueen tunkeutuminen ay-liikkeeseen ja työväenliikkeen perinteiselle tontille. Hallitus kokoonpano Suomessa tukee edelleen suomessa oikeistopopulistien pyrkimyksiä vallankahvaan ja uskottavaksi oppositio puolueeksi.

Mutta Venäjällä on erilainen tilanne siinä suhteen, että valtakoneistolla on tiukka ote näihin oikeistopopulisteihin ja muuhun osaa äärioikeistoa. Tämä on johtanut siihen, että nyt nämä ovat alkaneet esiintyä varovaisemmin ja vähentäneet vihapuheitaan. Näin ne pyrkivät pääsemään osaksi tunnustettua oppositiota Venäjällä. Ne ovat jopa alkaneet esiintyä demokratian ja ihmisoikeuksien puolustajina. Mutta kyse on pelkästään taktisesta keinosta päästä valtapuolueiden joukkoon, kuten Suomessa on tapahtunut Perussuomalainen puolueen osalta.
Suomessa, jopa heidät olisi otettu aina hallitukseen asti mutta he kieltäytyivät kunniasta. Suomessa oikeistopopulismi kattaa jo osaksi kaikki eduskuntapuolueet ja jopa vasemmallakin sitä esiintyy.

Pohjalaisessa oli kirjoitus näistä muotoaan muuttavista populisteista Venäjällä tänään. Siinä Slaavilaisen liiton edustaja oli sanonut, että heillä on yhteyksiä useiden maiden ja myös Suomen vastaavien ryhmien kanssa. He kannattavat lämpimästi perussuomalaisia ja pitävät yhteyksiä suomalaisiin aateveljiinsä. Oliko Timo Soini ollut viimeisellä Moskovan matkallaan juuri heitä tapaamassa?

Kirjoituksessa on lainauksia Pohjalainen lehdestä olleesta kirjoituksesta 301/2011.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 06. 11. 2011 09:09
Venäjällä ovat duumanvaalit alkaneet ikävissä merkeissä

”Venäjällä poliisi on takavarikoinut kuorma-autolastillisen kommunistipuolueen vaaliaineistoa lähellä Tulan kaupunkia, kertoo uutistoimisto Interfax. Poliisi sanoo epäilevänsä laittomuuksia. Paikallisen kommunistipuolueen edustaja arvelee, että poliisi etsii tekosyytä estää heidän osallistumisensa joulukuun parlamenttivaaleihin. Vaalikampanja alkoi lauantaina.
Kommunistipuolueen edustaja sanoo uutistoimisto Interfaxille, että poliisi pysäytti lauantaina Tulasta lähteneen kuorma-auton, jonka lastina oli 84 000 kappaletta puolueen vaaliohjelmasta kertovaa lehteä. Tula sijaitsee 190 kilometriä Moskovan eteläpuolella.
Moskovassa puolestaan kommunistipuolueen johto joutui keskeyttämään lauantaina tapaamisen noin 150 äänestäjän kanssa Lenin patsaalla, kun paikalle tuli aseistettuja poliiseja.
Puolueen puheenjohtajan Gennadi Zjuganov sanoo, että poliisi syytti heitä mielenosoituksen järjestämisestä. Hänen mukaansa he eivät olleet osoittamassa mieltä, vaan jakamassa aineistoa ihmisille osana vaalikampanjaa.
Kommunistit eivät ole koskaan saaneet duuman vaaleissa yli neljännestä äänistä, ja nyt tähtäimessä on 15 prosentin kannatus.”

Venäjän kommunistinen puolue on nousemassa 15 prosentin kannatukseen tulevissa vaaleissa ja se on uhka yhtenäinen Venäjä puolueelle. Normaalin vaalitoiminnan estäminen tulee edelleen kasvattamaan Venäjän kommunistien kannatusta.
Venäläiset ovat hiljalleen palaamassa uudenlaisen sosialismin aikaan. Ja nyt alkaakin olemaan siihen hyvät mahdollisuudet, kun maan talouskin alkaa olemaan kunnossa.

Neuvostoliiton kaatuminen ja sen jälkeinen aika ovat kasvattaneet omien kokemuksiensa  kautta kansaa palaamaan yhteiskunnallisesti toimivaan sekä kansalaisten eduista ja turvaalisuudesta huolehtivaan valtioon. Kapitalistiset käytännön kokemukset ovat varmaankin valaisevia korkeansivistyksen omaavalle kansalle. Niitä eivät Nevostoajan kansalaiset päässeet kokemaan, mikä olikin yksi syy romahdukseen.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/11/venajan_poliisi_takavarikoi_kommunistien_vaaliaineistoa_3006005.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 06. 11. 2011 17:05
Kiinan ja Vietnamin kommunistiset puolueet kehittävät yhteistyötään

Vietnamin kommunistisen puolueen pääsihteeri Ngruyen Phu Trong vieraili lokakuussa Pekingissä ja kävi tällöin tärkeän keskustelun Kiinan kommunistisen puolueen pääsihteerin ja presidentin Hu Jintaon kanssa. Päätökset julkaistiin tiedotteessa, jossa todettiin, että viimeisten 20 vuoden aikana Kiinan ja Vietnamin suhteet ovat kehittyneet vakaasti ja rakentavasti molemmin puoliseen luottamukseen perustuen. Pääsihteeri oli todennut, että maiden vakaat suhteet vastaavat kummankin maan ja kansan perusetuja sekä edistävät sosialistisen rakennustyön uudistamista ja eteenpäin viemistä.

Tavoitteena on kehittää Kiinan ja Vietnamin strategista yhteistyökumppanuutta vakaasti ja ystävyyden hengessä. Kiinassa oli Vietnamin kommunistisen puolueen pääsihteerin vierailu saanut runsaasti huomiota.  Kirjoitus perustuu Tiedonantaja lehti 4.11.2011 numeroon.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 07. 11. 2011 20:08
Mistähän nyt tuulee , vasemmistoterroristit alkavat nostaa päätään nyt meillä Suomessa. Pitkin Eurooppaa ovat jo meuhkanneet pitemmän aikaa. Iltasanomat: Keravan poliisiasemaa kohtaan tehtiin sunnuntaina aamuyöllä polttopulloisku.

Iltalehden saamien tietojen mukaan iskun olisi tehnyt mahdollisesti taho, joka käyttää nimeä FAI:n epämuodollisen anarkistifederaation pohjoinen jaosto.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 07. 11. 2011 20:08

.

Näinä pimeinä aikoina on laillisuudenpuolustajien oltava jos mahdollista vielä entistäkin valppaampina

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 07. 11. 2011 20:08

Näinä pimeinä aikoina on laillisuudenpuolustajien oltava jos mahdollista vielä entistäkin valppaampina

Mutta ei vielä yhtäpimeää kuin mustapaitojen aikaan 1930 luvulla, jolloin jopa kansanedustajia kyyditettiin itä-rajalle asti! Ja silloin vielä oli näillä mustapaidoilla, jopa laki (Lapuan laki) takanaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 08. 11. 2011 20:08
SDP:n tunnettu oikeistodemari Lasse Lehtinen vaatii SDP:n nimen muuttamista Demokraattiseksi puolueeksi

”Nykyisin perussuomalaisten vaalityömiehenä vaikuttava Matti Putkonen yritti saada Lasse Lehtisestä SDP:n puheenjohtajaa vuonna 2005. Tiistaina julkaistun elämäkerran mukaan Putkonen yllytti Lehtistä haastamaan Eero Heinäluoman.  
Kustannuspäätös oli tehty, kun Lehtinen oli ehdolla SDP:n presidenttiehdokkaaksi. Kirja tehtiin, vaikka Lehtinen luopui ehdokkuudesta Paavo Lipposen ilmoittauduttua presidenttikisaan.
Aidankaataja-kirjan mukaan Metalliliiton lobbarina työskennellyt Matti Putkonen maanitteli Lehtistä haastamaan SDP:n puheenjohtajavaalissa Eero Heinäluoman vuonna 2005. Kirjan mukaan Lehtinen pyysi, ettei Putkonen kertoisi ajatuksesta kenellekään.
Kirjan julkistamistilaisuudessa Jussi Lähde ja Lasse Lehtinen spekuloivat, millainen kannatustaan koko ajan menettävä SDP olisi, jos Lehtinen olisi haastanut Heinäluoman. Tai mikä olisi lopputulos, jos hän olisi lähtenyt mukaan kisaan, kun Jutta Urpilainen valittiin SDP:n puheenjohtajaksi.
Kaksikko epäilee, että SDP olisi nykyistä suurempi, samoin vasemmistoliitto. Oikeistodemarit ovat nyt kokoomuksessa.
Lasse Lehtinen on pitkään vaatinut SDP:n nimen muuttamista Demokraattiseksi puolueeksi.
- Luteet pitää karistaa punalipusta. Nimenmuutos olisi oiva tapa tuulettaa, Lehtinen sanoo kirjassa.
Puolueen tulevaisuudesta Lehtisellä on selvä näkemys:
- Vaaleja ei voiteta vastustamalla kaikkia muutoksia ohjelmassa, vaalitaktiikassa ja retoriikassa.”

Lehtisen nimen muutos kuvaisikin hyvin SDP:n muuttumista kokoomusvetoiseksi vasemmistopuolueeksi.
Lehtinen luopui ehdokkuudestaan Lipposen hyväksi, koska kummatkin ovat tunnettuja oikeistodemareita.

Kummatkin herrat ovat vaatineet sotarikollinen Väinö Tannerin puhdistamista syyllisyydestään. Se myös kuvastaa näiden herrojen oikeistolaisuutta.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/11/perussuomalaisten_putkonen_oli_tekemassa_lasse_lehtisesta_sdpn_puheenjohtajaa_3012415.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 08. 11. 2011 20:08
Kolmosen, Urhon, Hertan tai Akselin näkemyksen mukaan käytännössä kaikki demarit ovat oikeistodemareita. Vanhat stalinistit ovat kautta aikojen käyttäneet tätä ilmaisua aidon leninismin hengessä erottaakseen johtajat rivikannattajista. Ei siis mitään uutta auringon alla.

Oikeastaan tuosta jutustahan pitäisi vetää se johtopäätös, että demarit ovat siirtyneet vasemmalle, kun oikealta laidalta on tapahtunut siirtymää kokoomukseen. Kommunistien päättely ei moista kuitenkaan salli, koska demareiden tulee olla aina aivan liian oikealla.

Mielenkiintoista tuossa jutussa onkin lähinnä Putkosen aatteellinen viiteryhmä. Vaikka taisi sekin perustua henkilökaunaan Heinäluomaa kohtaan.

Oman käsitykseni mukaan oli kuitenkin erinomaisen hyvä, että Heinäluoma aikanaan valittiin puheenjohtajaksi, eikä Lehtistä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 09. 11. 2011 20:08
Putin vaaleihin tulevaisuuden visioin

”Venäjän pääministeri Vladimir Putin on ottanut presidentinvaalikampanjansa teemaksi Venäjän tiiviimmät suhteet Itä-Euroopan maihin ja Keski-Aasiaan.
Kampanja-avauksessaan Putin ehdotti, että Venäjä, Valko-Venäjä ja Kazakstan perustaisivat nykyisen tulliliiton pohjalle Euraasian unionin. Mukaan halutaan myös joukko muita entisiä neuvostotasavaltoja.
Venäjä ei aio tukea uusia, tiukempia pakotteita Irania vastaan sen ydinohjelman takia. YK:n turvallisuusneuvoston on määrä käsitellä ensi viikolla Kansainvälinen atomienergiajärjestön raporttia, jossa Iranin kerrotaan kehittävän ydinasetta.
Turvallisuusneuvoston jäsenistä muun muassa Ranska ja Yhdysvallat ovat valmiita tiukentamaan Iranin vastaisia pakotteita. Myös Britannia ja Saksa harkitsevat lisäpakotteiden ajamista Irania vastaan.
Venäjä ilmoitti suoraan vastustavansa lisäpakotteita. Myös Kiina empii asian kanssa, joten tiukemmista pakotteista ei tule todennäköisesti mitään.
Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejadin ilmoitti keskiviikkona, ettei se aio perääntyä ydinohjelmastaan ja pitää IAEA:n raporttia poliittisesti motivoituneena. Iranin ulkoministeriö sanoi myöhemmin, että maa on kuitenkin valmis neuvotteluihin, niin kauan kuin ne tapahtuvat tasa-arvon ja keskinäisen kunnioituksen hengessä.”

Tiedossa on, että USA ja Israel on jo pitkään sunnitelut sotilaalista operaatiota Iraniin.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/11/putin_puuhaa_euraasian_unionia_3014594.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 12. 11. 2011 15:03
Putin vaaleihin tulevaisuuden visioin

”Venäjän pääministeri Vladimir Putin on ottanut presidentinvaalikampanjansa teemaksi Venäjän tiiviimmät suhteet Itä-Euroopan maihin ja Keski-Aasiaan.
Kampanja-avauksessaan Putin ehdotti, että Venäjä, Valko-Venäjä ja Kazakstan perustaisivat nykyisen tulliliiton pohjalle Euraasian unionin. Mukaan halutaan myös joukko muita entisiä neuvostotasavaltoja.
Venäjä ei aio tukea uusia, tiukempia pakotteita Irania vastaan sen ydinohjelman takia. YK:n turvallisuusneuvoston on määrä käsitellä ensi viikolla Kansainvälinen atomienergiajärjestön raporttia, jossa Iranin kerrotaan kehittävän ydinasetta.
Turvallisuusneuvoston jäsenistä muun muassa Ranska ja Yhdysvallat ovat valmiita tiukentamaan Iranin vastaisia pakotteita. Myös Britannia ja Saksa harkitsevat lisäpakotteiden ajamista Irania vastaan.
Venäjä ilmoitti suoraan vastustavansa lisäpakotteita. Myös Kiina empii asian kanssa, joten tiukemmista pakotteista ei tule todennäköisesti mitään.
Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejadin ilmoitti keskiviikkona, ettei se aio perääntyä ydinohjelmastaan ja pitää IAEA:n raporttia poliittisesti motivoituneena. Iranin ulkoministeriö sanoi myöhemmin, että maa on kuitenkin valmis neuvotteluihin, niin kauan kuin ne tapahtuvat tasa-arvon ja keskinäisen kunnioituksen hengessä.”

Tiedossa on, että USA ja Israel on jo pitkään sunnitelut sotilaalista operaatiota Iraniin.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/11/putin_puuhaa_euraasian_unionia_3014594.html


Akseli näyttäisi olevan Putinin kannattajia, kun nostaa tämän uutisen vaalikampanjan avauksesta tänne kaikkien luettavaksi.

Nyt Putin on antanut lausunnon, jossa hän toteaa erittäin oikeistolaisena pidetyn Silvio Berlusconin olevan yksi Euroopan hienoimmista poliitikoita.

Mitäs mieltä Akseli on tästä aika oudolta tuntuvasta Putinin kommentista ?

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/putin-berlusconi-on-yksi-euroopan-hienoimmista-poliitikoista/art-1288427698767.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 12. 11. 2011 20:08
Hyvää retoriikkaa

"Hänen mielestään Berlusconin valtakausi on ollut "vakauttava tekijä".
– Minulla on hyvin lämmin ja henkilökohtainen suhde Berlusconiin, Putin totesi perjantai-iltana tavatessaan eri maiden Venäjä-tutkijoita.
Putin vähätteli samalla ystävänsä seksiskandaaleita. Hänen mukaansa Berlusconi on tietoisesti rakentanut julkisuuskuvaansa ja hakenut tarkoituksella huomiota.
Putin muisteli, että Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder kuvaili Berlusconia aikanaan "hyväksi mieheksi" mutta "ei todelliseksi poliitikoksi".
– Ehkä hän ei ole todellinen poliitikko, mutta katsopas, missä hän on nyt ja missä sinä olet, Putin kertoi kuittailleensa Schröderille joitakin vuosia sitten.”

Mutta mitä tekivätkään USA:n presidentti ymm. Kun tapasivat Libyan entistä päämiestä, ylistivät hänet melkein taivaalliseksi sankariksi ja hyväksi ystäväksi.
Myös CIA oli samassa asiassa kunnostautunut vaihtamalla salaisia tietoja Libyalaisten kanssa.

Mutta kai Kivimäki ymmärtää kansainvälistä diplomatiaa?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 12. 11. 2011 20:08
Kapitalismin kasvot katumainokset

São Paolo, Brasilialaisen mainonnan mekka, kielsi vuoden alusta kaiken ulkomainonnan. Miltä kaupunki näyttää nyt? Puhtaalta ja ihmiset ovat sen hyväksyneet ja jopa kauppiaat ovat tyytyväisiä puhdistuneesta rakennusten ulkokuvasta.

Mutta myös Moskovassa on kielletty ulkomainonta historiallisten rakennusten osalta.

Olisi myös aika tehdä sama päätös Suomessa ja ottaa kaupallinen aivopesu propaganda pois katukuvasta.

http://www.pingstate.nu/linkit/139493
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Jorma Kivimäki on 12. 11. 2011 20:08

Mutta kai Kivimäki ymmärtää kansainvälistä diplomatiaa?

Joo – ymmärrän että diplomatiaan kuuluu tietty kohteliaisuus. Silti Putinin lausunnot kuulostavat ylimitoitetun kehuvilta.

Mites muuten Akseli Putinin kannattajaksi on päätynyt, kun hänen puolueensa Yhtenäinen Venäjä on muun muassa hakenut Euroopan Kansanpuolueen (EPP) jäsenyyttä. Samaan järjestöön taitaa Suomesta kuulua kokoomus. Ehkä tässä on myös selitys Berlusconin kehumiseen.

Sen sijaan Venäjän kommunistit olivat ainakin 2007 duumavaalien jälkeen suurin oppositiopuolue 11,5 prosentin kannatuksellaan.

Sekä Kommunistinen puolue että Oikeistovoimien liitto aikoivat valittaa 207 duumavaalien vilpistä oikeuteen. Oikeistovoimien liitto valitti, ettei sen tarkkailijoita päästetty aamulla vaalipaikoille. Kommunistisen puolueen johtaja Gennadi Zjuganovin mukaan nämä vaalit olivat Neuvostoliiton jälkeisen ajan likaisimmat.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 13. 11. 2011 09:09
Pohjalainen paikallinen kokoomuksen mediakeskus presidenttiehdokkaansa asialla

Pohjalainen tänään, Niinistö Naton ovi voi tulla eteen eli kiertoteitse Naton asialla. Niinistön kieroilupolitiikkansa mukaisesti aina jonkun seläntakana, Natoa tyrkyttämässä Suomen kansalle.

Mutta sanoo hän suoraankin, että Nato jäsenyyttä pitää hakea, jos eurooppalainen Nato yhteistyö ei enää kata kaikkia Suomen sotilaallisia tarpeita, eivätkä resurssit muuten riitä pitämään alati kallistuvaa sotamateriaalipuolta kunnossa. Mutta siinäki Niinistö menisi kansan selän taakse ja kun tiedossa on, että kokoomus ja Niinistö ovat pahimpia Natottajia.

Niinistö on valmis puhumaan myös syrjäytymisestä mutta missä mahtavat olla teot? Tässä tulee mieleen pappien ja muiden rotareiden puheet, puhutaan mutta ei mitään tehdä konkreettisesti.
Näinhän ne herrat toimivat aikaisemminkin viikot riistivät kansaa ja pyhisin sitten mentiin kirkkoon pyytämän syntiään anteeksi.
Tai kuten eräässä suomalaisessa elokuvassa, jossa köyhiä kehoitettiin menemään kirkkoon säkin kanssa ja rukoilemaan jumalalta säkkiin jauhoja.

Pahalta näyttää edelleen poliittinen kehitys tässä maassa, enää puuttuu nimellinen natsipuolue.
Puoluepolitiikka on muuttunut kokoomuslaiseksi arvo -ja henkilöpolitiikaksi. Vasemmistolainen ja oikeistolainen politiikka puuttuu kokonaan eduskuntapuolueiden osalta.

Samoin kaikki presidenttiehdokkaat ovat yhtä ja samaa arvo ja henkilöpolitiikkaa korostava joukko
nimellisesti kokoomuksesta – vasemmistoliittoon.

Meno on maassa melkein samansuuntaista kuin 1930 -1944 luvulla paitsi sillä erolla, että kommunisteja ja aktiivisia vasemmistolaisia ei ole vielä vankiloihin viety.

Nykyään on vahvat propaganda ja gallupvälineet kokoomuksella, joilla valtaa puolueita ja kansaa pidetään hallussa. Näillä propaganda välineillä jatketaan nyt talvisota henkistä kokoomusvetoista  politiikkaa, jossa mukana ovat myös SDP ja osa vasemmistoliittoakin.

Mutta myös militaristisuus on esillä kuten tänäänkin Pohjalaisessa. Se onkin se viimeinen keino pitää rahanvaltaa, jos kansa lähtee kaduille kuten Pohjois-Afrikassa.

Valoa näkyy maailmalla torienliikkeen ja aktiivisen itsenäisen vasemmistolaisen toiminnan muodossa. Suomessa vain odotellaan sen rantautumista, kuten aikoinaan sosialististen aatteiden ja marxilaisuuden tuloa maahan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 20. 11. 2011 16:04
Näin uudistukset etenevät Pohjois-Koreassakin

”Miljoonan matkapuhelimen käyttäjän raja rikkoutunee Pohjois-Koreassa tänä vuonna. Vielä vuonna 2009 käyttäjiä oli vain noin 70 000.
Käyttäjät ovat lähes pelkästään pääkaupungissa Pjongjangissa. Muualla maassa matkapuhelimet eivät juuri toimikaan. 3G-kännykkäverkon piirissä on 94 prosenttia maan asukkaista, mutta vain 14 prosenttia sen pinta-alasta.
Kännykkäkielto kumottiin neljä vuotta myöhemmin ja maan hallitus hyväksyi egyptiläisen Orascom-teleyhtiön Naguib Sawirisin rakentamaan maahan matkapuhelinverkon. Yhteistyön kautta Pohjois-Korean hallitus saa kipeästi kaipaamaansa ulkomaista valuuttaa.
Politiikan asiantuntijoiden mukaan kännyköiden yleistyminen ei kuitenkaan ole uhka maan johdolle samalla tavalla kuin esimerkiksi arabimaiden kansannousujen tapauksissa.
Pjongjangissa kännykät ovat kuitenkin nyt häkellyttävän yleisiä varsinkin nuorison ja liikemiesten keskuudessa, ja niitä käytetään erittäin innokkaasti.”

Pohjois- Koreassa mennään vaikeuksien kautta eteenpäin ja hyvän naapurinsa tuella. Egyptiläinen firma avustaa heitä puhelinverkon rakentamisessa. Seuraavana on vuorossa internettiverkon rakentaminen.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/11/pohjois-koreassa_kaynnissa_kannykkavallankumous_3042111.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 22. 11. 2011 19:07
Pohjalainen lehti hyvinvointivaltion taloudellista  perustaa hajottamassa

Jälleen tänään  kokoomuksen Pohjalainen lehti kuntien verotulojen tasausjärjestelmän kimpussa.
Tämä on nyt sitä uusliberalistista politiikkaa, josta ei tietenkään kokoomuksessa sanota mitään ääneen. Samoin se on todella itsekeskeistä verotulojen tasausta.

Hyvinvointivaltio on juuri sitä, että koko maan hyvinvointipalveluja, aina syrjäkyliä myöten voidaa ylläpitää ja kehittää. Tätä siis Pohjalainen vastustaa ja työntää tilalle yksityistä bisneshoivaa.

Kuten Kondis-hanke, joka on tarkoitettu varakkaille eläkeläisille.

Pohjalaisella on tietenkin nykyinen meno mielessä, jossa kunta on yritys, joka tekee tulosta ja siihen ei verotulojen tasaus tietenkään sovi. Samoin rahanvalta näkee tasausjärjeslmän purkamisessa edelleen mahdollisuuden pienentää rahavallan maksamia veroja edelleen.

Sillä on myös mahdollista lisätä kuntien välistä kilpailua ja sitä kautta jatkaa harjoitettua säästä
ja leikkauspolitiikkaa. Samoin, kuten Pohjalainenkin antoi ymmärtää, että se on myös hallituksen ”kuntauudistuksen” yksi tavoite.

Näin sitä ollaan solidaarisia kokoomuslaisessa politiikassa!
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: jali on 23. 11. 2011 08:08
Eri linjoilla urhon kanssa.
Verontasaus pitäisi lopettaa kokonaan ja valtion kassasta suoraan rahoittaa köyhimpiä kuntia.
Onhan se nurinkurista että kunta kerää kuntalaisilta verotuloja ja sitten siitä otetaan siivu muille kunnille.
Kyllä hallituksen pitää tehdä nyt kuntaliitoksia eikä vaan puhua ja pelätä kannatuksen puolesta.
Suuri verontasausta maksava kunta suomessa,Kauniainen ei ikinä esimerkiksi tule vapaaehtoisesti liittymään minkäänlaiseen kuntaliittoon.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 25. 11. 2011 15:03

.

Ideaali-Kommunismissa lakkoja - nyt on maailman kirjat sekaisin

"Yhä useammat kiinalaistehtaiden työntekijät ovat ryhtyneet työtaistelutoimenpiteisiin palkkojen ja työolojen parantamiseksi. Mukaan liittyy päivä päivältä uusia kohteita kenkä- ja rintaliivitehtaista urheiluväline- ja elektroniikkatehtaisiin."

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/11/kiinan_tyotaistelut_laajentuvat_dominoefektin_lailla_3057435.html

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 26. 11. 2011 20:08
Onko jälleen Suomessa ajanhenki kansallinenitsekkyys

Kansallinenitsekkyys on politiikassa käyttövoimaa ja sillä perustellaan nykyisen kokoomusvetoisen hallituksen säästö ja leikkaspolitiikkaa. Mutta myös EU:n pankkitukipolitiikassakin se on yhtenä perusteluna. Ministerit Urpilainen (sdp) ja Katainen (kok) ottavat sen useasti esiin, on tuettava Kreikkalaisia ynnä muita kriispankkeja, että finanssikriisi ei tulisi Suomeen.

Mutta itsekkyydellä myös huijataan kansaa mukaan julkisensektorin yksityistämiseen ja hallituspuolueiden tupoon. Siinä myös otettaan isänmaanetu yhdeksi perusteeksi, kuten EK:n esittämien alhaisten palkankorotusten hyväksymiseksi. On siis isänmaan etu kun kapitalistit saavat sopimuksiin pienet palkankorotukset ja sitä kautta työrauhan. Sen jälkeen voivat jatkaa riistopolitiikkaansa rauhassa.

Todellista yhteisöllisyyttä ei voida rakentaa itsekkyyden pohjalle. Kansallinen itsekyyden politiikkaa oli se kun kansa huijattiin kahteen sotaan ja liittolaiseksi Natsisaksan kanssa. Suomessa vallitsi tuolloin voimakas kansalliskiihko. Tuolloin oli tavoitteena suursuomi ja hyökkäyssota suurvalta Neuvostoliittoa vastaan. Tämä meni sitten täysin mönkään ja kaikki kansalliskiihkoiset järjestöt lakkautettiin osana rauhansopimusta.

Sotien jälkeen sitten otettiin maan politiikassa hiljalleen esiin talvisodan henki, jolla nostettiin kansallistaitsekkyyttä. Myös hävittyä sotaa ja Natsisaksaan liittoutumista ei tunnustettu, vaan siihen ajauduttiin Neuvostoliitonhyökkäyksen johdosta. Tällä siis nostettiin kansallistaitsekkyyttä.

Kilpaurheilu nousui yhdeksi tärkeäksi tekijäksi kansallisen itsekyyden kohottamisessa. Siihenliittyen myös työssä alettiin kilpailla ja yritysten välillä kilpailtiin ja kilpaillaan markkinoista.

Nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa on kilpailu se, jolla yhteissöllisyys tapetaan kokonaan.
Ihmiset kilpailevat työpaikalla toisten työläisten kanssa, kuka parhaiten kapitalistia palvelee.
Vapaa-aikana sitten kilpaillaan yksilötasolla kaupallisella rintamalla.
MTV:n idolsohjelma on mm. yksi sellainen nykyaikaa kuvastavaa propagandaa, jolla itsekästä kilpailua ujutetaan erityisesti nuorison keskuuteen.

Presidentinvaalitkin kuvastavat nyt kansallistaitsekkyyttä. Kokoomuksen Niinistö erityisen paljon ja vähemmän ulkopolitiikkaa. Vasemmistoliiton Arhinmäki korostaa enemmän ulkopolitiikkaa ja vähemmän kansallistaitsekkyyttä.

Mutta myös nykyinen maahanmuutovastainen, rasistinen ja jopa natsistinen politiikka liittyy kansallisen itsekkyyden nousuun.

Lääke tähän on perinteinen vasemmistolainen kansainvälinen solidaarisuuspolitiikka.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 27. 11. 2011 20:08
.

Neuvostoliiton syntymisen promoottori Trotski joutui itse Neuvostoliiton raakalaismaisen väkivaltakoneiston uhriksi

(http://www.talouselama.fi/multimedia/archive/00097/TE-41_Trotski_125_97151a.gif)

"Elokuussa 1940 NKVD:n agentti tappoi Trotskin jäähakulla Meksikossa. Stalin tapatti myös Trotskin Neuvostoliittoon jääneet perheenjäsenet. Murhaaja Ramon Mercader joutui vankilaan.

Hän sai Neuvostoliiton sankarin arvonimen ja myöhemmin kenraalimajurin eläkkeen."

http://www.talouselama.fi/kirjat/mies+joka+havisi+stalinille/a727924

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 30. 11. 2011 21:09
Näin toimii vapaan markkinatalouden demokratia

Valtionsyyttäjä Jukka Rappe pitää kokoomuksen Kanerva-tapausta osoituksena Suomeen pesiytyneestä rakenteellisesta korruptiosta.
Valtionsyyttäjä Jukka Rappe piti tapaus Kanervaa osoituksena Suomeenkin pesiytyneestä rakenteellisesta korruptiosta.
Valtionsyyttäjä: Selkeätä yhteiskunnallista korruptiota
Valtionsyyttäjä Jukka Rappe on katsonut koko oikeudenkäynnin ajan, että liikemiehet Arto Merisalo, Tapani Yli-Saunamäki, Toivo Sukari ja Kyösti Kakkonen antoivat Ilkka Kanervalle vaali- ja syntymäpäivätukea saadakseen vähintäänkin myötämieltä omille kauppakeskushankkeilleen.
Syyttäjän laskelmien mukaan Kanerva sai törkeäksi lahjukseksi katsottavia etuisuuksia kaikkiaan runsaan 56 000 euron arvosta.
Rappe pysyi vankasti näkemyksessään, jonka mukaan tämä tapaus on osoitus rakenteellisesta korruptiosta.
- Yleensä korruptio jaetaan karkeasti pienimuotoiseen katukorruptioon ja laajempaan yhteiskunnalliseen korruptioon.
- Vakavassa yhteiskunnallisessa korruptiossa taas pyritään vaikuttamaan yhteiskunnan tärkeisiin toimintoihin, sen perusrakenteisiin. Isoihin korruptiojuttuihin liittyy aina se, että virkamiehille ei anneta ilmiselvästi laittomia etuja vaan edut annetaan muodollisesti laillisissa puitteissa. Edun antamisen motiivi on kuitenkin rikollinen.”

Tuhon ei ole todellakaan enää mitään lisättävää. Rahanvalta siis pitää huolta omistaan.
Samassa korruptiossa ovat myös mukana osa SDP:n valtaeliittiäkin koska saivat vaalitukea samoilta herroilta kuin Kanervakin. Keskustan Matti Vanhanen osasi ajoissa erota ja nyt hän onkin rahavallan tehtävissä.
 
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/11/kanervan_lahjuskarajilla_sanasota_korruptiosta_3070928.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 05. 12. 2011 21:09
”Chilen kommunistinen puolue vaatii runoilija Pablo Nerudan haudan avaamista, jotta tämän kuolinsyy pystyttäisiin viimein selvittämään. Nobel-palkittu Neruda kuoli vuonna 1973 vain 12 päivää sen jälkeen, kun kenraali Augusto Pinochet oli kaapannut vallan. Nerudan on kerrottu kuolleen eturauhassyöpään, mutta epäilyt hänen myrkyttämisestään ovat vahvistuneet.

Chilen viranomaiset aloittavat murhatutkinnan runoilija Pablo Nerudan kuolemasta.

Toukokuussa Chilen hallitus käynnisti tutkimuksen entisen presidentin Salvador Allenden kuolemasta. Viranomaiset selvittävät, tekikö Allende itsemurhan vai murhattiinko hänet vallankaappauksen yhteydessä. Chilen kommunistiseen puolueeseen kuulunut Neruda osallistui Allenden vaalikampanjaan.”

 http://fi.wikipedia.org/wiki/Pablo_Neruda
http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2011/12/kommunistipuolue_vaatii_pablo_nerudan_haudan_avaamista_3082979.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 06. 12. 2011 08:08
Kapitalistinen talousjärjestelmä uhkaa itsenäisyyttä

Pohjalainen lehti mietti tänään mitä isänmaa merkitsee. Aivan oikein lehti oli huolissaan kapitalistisen  talousjärjestelmän nykytilasta, siitä johtuvasta epävarmuudesta ja varmaankin myös pelosta, viittaus ei tiedä mihin ollaan menossa.

Enää ei hurmoshenkinen isänmaallisuus kelpaa kuten 1930 luvulla, jolloin hyökättiin Neuvostoliittoa, kommunismia ja vasemmistolaisuutta vastaan ja aina natsismin voimalla. Lopuksi sitten oltiin liitossa Natsisaksan kanssa tunnetuinseurauksin. Tässä suhteen ollaan siis otettu opiksi.

Tähän liittyen onkin ajankohtaista luopua talvisodankaltaisen propagandan ja viholliskuvien luomisesta Venäjänsuuntaan, mitä ikävä kyllä edelleen tässä maassa harrastetaan.

On hyvä, että hurmoshenkinen isänmaallisuus ei enää kelpaa kokoomuksen Pohjalaisellekkaan.
Koska se oli tuhota koko maamme itsenäisyyden. Siitä saa kiittä erityisesti Neuvostoliittoa sen  asevoimia ja kommunistista puoluetta, jotka antoivat ratkaisevan iskun fasismin kaatumiseen euroopassa 1945.

Sen jälkeinen aika on ollut suomenkansalle sen itsenäisen historian parasta aikaa. Vasta 1990 luvun jälkeen alkoi taloudensuhteen asiat mennä huonoon suuntaan. Erityisesti Neuvostoliiton kaatuminen loi tilaa oikeistolle politiikassa ja taloudessa muuttaa tulonjakoa rahavallan suuntaan. Mutta myös  itsenäisyys erityisesti talouden osalta menettiin EU:n ja EMU:n rahaliiton myötä.

EU:n lisäksi uhkaa maatamme nyt myös sotilaallisesti erityisesti kokoomuksen Naton sotilasliittoon suuntautuneisuus, josta kylläkin nyt presidentinvaalien alla ollaan hiljaa.

Pohjalainen oli ihan oikein huolissaan rajusta tuloerojen kasvusta, joka on kasvanut vuoden 1990 jälkeisestä kehityksestä. Se on ollut hyvin oikeistolaista ja uusliberalistista politiikkaa, jolla on tuloja ja varrallisuutta siiiretty rahanvallalle. Samoin finassipoliitikka ja sen valvonta on uusliberalismin kautta siirtynyt markkinavomille. Eli pankit itsevalvomat finassiasioitaan ja rahasta on tullut tuote kuten muustakin tavarasta, jota mydään kapitalistisilla markkinoilla.

Kun nyt sitten tilanne on se, että valtiovalta ei enää valvo rahamarkkinoita tiukasti on tilanne ajautunut pahaan kriisiin koko globaalin kapitalimin osalta. Pohjalainen ottikin esiin Sijoitusklubi WinCapitaalin, joka huijasi siihen sijoittaneilta säästäjiltä miljoonia euroja. Tämä ei ole ainoa rahalla pelaava yritys, vaan niitä on ympäri kapitalistista maailmaa. Heillä on myös veroparatiiseja, joihin kertyneet voitot piilotetaan verotukselta turvaan. Näin ne ovat myös pois yhteiskunnallisten palvelujen ylläpitämisestä.

Nyt on sitten otettu takapakkia markinvoimien valvonnan suhteen. EU:ssa on kuukausitolkulla yritetty saada pankkien finassipolitiikkaa ja rahalla pelaamista valtioiden valvontaan ja sääntelyyn uudelleen. Samalla pääomitetaan verovaroilla velkaantuneita pankkeja konkurssilta.

Muistot raskaista sodista ja paljon kärsimyksiä suomen kansalle aiheuttaneet, ovat nyt siis taka-allalla kun kriisiytynyt kapitalistinen talousjärjestelmä on vakavien kriisien kourissa ja uhkaa työttömyydellä ja köyhyydellä maailman kansoja.

Nyt on vain toivottava, että historia ei nyt vain toistuisi kuten 1930, jolloin vastaava kapitalismin kriisi johti maailmansotiin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 10. 12. 2011 17:05
Natsitriehuivat Tukhomassa

”Tukholman ydinkeskusta on kaaoksessa äärioikeiston ja heitä vastustavien ryhmien mielenosoitusten takia. 
Tapahtumat alkoivat, kun parisen sataa äärioikeistolaista kokoontui iltapäivällä omaan tapahtumaansa Tukholman Vanhaan kaupunkiin, Mynttorgetille.
Tilanne muuttui väkivaltaiseksi, kun selvästi suurempi vastamielenosoittajien joukko yritti häiritä äärioikeiston tapahtumaa. Tuolloin vahva poliisiosasto puuttui asiaan ja alkoi erotella mielenosoittajia toisistaan.
Äärioikeiston vastustajat häiritsivät tapahtumaa vihellyspilleillä ja rumpujen pärinällä. Pian ryhmittymät alkoivat heitellä toisiaan kivillä ja pulloilla. Myös paukkupommit räjähtelivät, mutta kukaan ei vahingoittunut.
Tunnelma Tukholman keskustassa on hyvin jännittynyt. Äärioikeiston vastustajat huutavat iskulauseitaan, kuten "Ei natseja meidän kaduillemme". Oikeisto taas osoittaa mieltään Ruotsissa vallitsevaa "ruotsalaisvastaisuutta" vastaan.”

Suomalaiset äärioikeistolaiset ovatkin vaisuja, Ruotsalaisiin nähden. Olisiko sillä historiallista painolastia täällä, kun oltiin 1930 luvulla todella aktiivisia ja lopuksi oltiin Natsisaksan liittolaisena.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/12/aarioikeiston_mielenosoitus_sai_tukholman_kaaokseen_3094411.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 12. 12. 2011 20:08
SKP vastustaa kapitalismia ja pyrkii oikeudenmukaisempaan järjestelmään, nykyaikaiseen sosialismiin

”Suomen kommunistinen puolue on merkitty uudelleen puoluerekisteriin. Nyt Suomessa on puoluerekisterissä selkeä vasemmistolainen vaihtoehto EU:n ja hallituksen toteuttamalle kurjistamiselle ja rahaeliitin eurokomennolle.
– SKP tarvitaan tuomaan politiikkaan vasemmistolainen oppositio ja vaihtoehto eriarvoisuutta lisäävälle hallituspolitiikalle, perustelee SKP:n pääsihteeri JP Väisänen.”

http://www.tiedonantaja.fi/2011-12-12/suomen-kommunistinen-puolue-palasi-puoluerekisteriin?mid=54
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Umpi Luuta on 22. 12. 2011 09:09
Sioitustoimintaa

http://www.kansantahto.fi/T51.HTM
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 22. 12. 2011 21:09
Vihapolitiikkaa Naton ja USA:n johdolla

”Korean tutkimuslaitoksen asiaintuntija Jevgeni Kim pitää aseellista konfliktia epätodennäköisenä.
-Pohjois-Korealla riittää nyt muitakin huolia, kuin sotiminen. Sen on järjestettävä Kim Jong Ilin hautajaiset, toipua hänen kuolemastaan, sen jälkeen täytyy keksiä, miten Kim Ir Senin 100-vuotispäivää juhlitaan. Sotimiseen ei ole aikaa.
Korean tutkimuskeskuksen toinen asiaintuntija Konstantin Asmolov uskoo, että Etelä-Korean hallitusen toimet huolestuttvat enemmän.
-Etelä-Korean hallituksessa riittä ihmisiä, joiden mieli on kylmän sodan myrkyttämä. He pitävät palaamistaan valaan Li Men Bakin aikana mahdollisuutena poistaa Pohjois-Korean maailmankartalta. Li Men Bakin valtakausi päättyy einsi vuonna. Saattaa olla, että jotkut tahot hallituksessa pättäisivät, että kaikki keinot ovat sallituja. Provosointi on helppoa. Pohjoiskorealaiset odottavat nyt, että heitä testataan, heidän on pidettävä tiukasti asenteestaan, varsinkin hallituksen tasolla. Kunkin osapuoli on taisteluvalmis, kaikki ovat hermostuneita. Pieninkin virhe ja sota alkaa.”
”YK:n yleiskokous piti torstai-iltana Suomen aikaa hiljaisen hetken Pohjois-Korean kuolleen johtajan Kim Jong-ilin muistoksi. Yhdysvallat, Japani ja Euroopan maat kuitenkin boikotoivat hetkeä.
YK:n mukaan kyseessä oli protokollan määräämä ele. Hiljaista hetkeä oli pyytänyt Pohjois-Korean YK-lähetystö. Länsidiplomaattien mukaan ele oli "sopimaton".
Kim Jong-il kuoli viime lauantaina. Kuolema sai pohjoiskorealaiset surusta suunniltaan.”

Kotkan satamaan pysäytetyn Thor Liberty -aluksen lastina olleet amerikkalaisvalmisteiset Patriot-ohjukset olivat matkalla Etelä-Koreaan. USA:n ja Naton militarismille on sotiminen pakkomielle.
Toisaalta se on myös asteollisuuden bisnestä, jossakin suuntaa pitää, sotia että bisnespyörii.
Toisaalta on todella moraalitonta, että samaan aikaan kun Pohjois-Koreassa on suruaika niin imperialistiset diktatuuri maat teroittavat sotakirveitään.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/12/yk_piti_hiljaisen_hetken_kimille_-_yhdysvallat_ja_eurooppa_boikotoivat_3125853.html
http://finnish.ruvr.ru/2011/12/21/62631155.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 25. 12. 2011 09:09
Joulukuinen mielenosoitus sujui rauhallisesti Moskovassa

”Noin 21500 ihmistä on kerääntynyt Akateemikko Saharovin prospektille Moskovassa osoittamaan mieltään vaalivilppiä vastaan. Mielenosoituksen järjestäjäjät kehoittivat ihmisiä kääntymään poliisin puoleen mahdollisista provosoinneista.

Mielenosoittajat hyväksyivät päätöslauselman, jossa he vaativat uusia parlamenttivaaleja ja Keskusvaalilautakunnan johtaja Vladimir Churovin eroa. He vaativat myös oppositiopuolueiden rekisteröitiä vuoden 2012 helmikuuhun mennessä ja demokraattisen vaalilainsäädännön hyväksymistä. Päätettiin Moskovan äänestäjäliiton perustamisesta, jonka tehtävä on vaalien valvonta, vaalivilpin tutkiminen ja tarkkailijoiden työn yhteen sovitteleminen.”

Korkeansivistyksen omaavat Venäläiset osaavat myös osoittaa mieltään järjestyneesti.
Tämä onkin aivan uutta kansalaistoimintaa Venäjällä sitten lokakuunvallankumouksen jälkeen, jolloin kansa kaatoi Tsaarinvallan ja kehittymättömän kapitalismin.

Kansojen mielenosoitukset laajenevat rahanvaltaa vastaan

Euroopan kapitalistisissa maissa mielenosoitukset ovat olleet melkein joka päiväistä toimintaa. Mutta myös Pohjoi-Afrikassa, joissa USA:n nukkehallitsijat ovat kaatuneet kansanvallakumouksellisen toiminnan kautta. Siellä Rahanvalta etisii itselleen uusia nukkehallitsijoita, mutta se ei varmaankaan tule enää onnistumaan.

Globaalikapitalismi on nyt muutenkin keinottelukapitalismin kautta konkurssissa ja sitä nyt yritetään pelastaa kansoja kuristavan säästö ja leikkauspolitiikan kautta verovaroilla.

Kansojen mielenosoituksen valtaeliittejään vastaan on uudenlaisen sosialismin tuloa, johon ei keinottelu, korruptio ja ihmisten aivopesu ja huijaus enää mahdu. Siirrytään siis rahavallan demokratiasta kansandemokratiaan.

http://finnish.ruvr.ru/2011/12/24/62834214.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 25. 12. 2011 11:11
Kuuba vapauttaa maan lakeja rikkoneita ihmisiä

”Kuuban valtio vapauttaa lähes 3 000 vankia. Kuuban hallituksen mukaan vangit vapautetaan humanitaarisista syistä. Kuuban presidentti Raul Castro on vahvistanut tiedon. Vapautettavien joukossa on 86 ulkomaalaista vankia 25 eri maasta.
Kuuban viranomaisten mukaan vapautusten takana ovat vankien perheiltä ja uskonnollislta järjestöiltä tulleet pyynnöt. Vapautettavien vankien joukossa on sairaita, vanhuksia, naisia ja sellaisia vankeja, joilla ei ole pitkää rikosrekisteriä. Vakavista rikoksista tuomittuja ei vapauteta. Osa vapautettavista vangeista on tuomittu rikoksista valtion turvallisuutta vastaan.”

Näin siis ihmiset vapautuvat tekemistään rikkomuksista ja aikansa niistä kärsittyään. Heille annetaan mahdollisuus jatkaa maassaan vapaata elämäänsä.
Kuubalainen sosialismi etenee tasavarmaa kulkuaan kommunistisen puolueen johdolla.
Maan taloutta ja koko sosialistista järjestelmää uudistetaan nykyaikaiseen asentoon.
Yrittäjätkään eivät ole enää mikään pelote, joka olisi pahasta sosialismille ja kommunistiselle puolueelle. Puolue ja kansa rakentavat omalla työllään ja taloudellisella tuotollaan kuubalaista sosialismia.
Myös Kuubassa ymmärretään kapitalismin ”hyvät” puolet, oleellista on se, että maassa on isäntä, (valtio ja puolue) joka pitää talouden, yhteiskunnan ohjaksissa ja valvonnassa.
Näin siis Kuuba rakentaa 2000 luvun sosialismiaan ja turvallista elämää kansalleen.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/12/kuuba_vapauttaa_lahes_3_000_vankia_3128232.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 26. 12. 2011 09:09
.

Koskahan DDR-tunnustajamme esittää jotakin kritiikkiä ihmisten tahallista nälkiintämistä vastaan?

Ei ole kuulunut

"real N. Korea they don't want you to see"

http://youtu.be/zgNr5FIqILE

.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Umpi Luuta on 26. 12. 2011 10:10
Onneksi meillä maapallon 6 975 542 508 muulla asukkaalla menee hyvin ? Ruokaa, juomaa, asunto, vaatteet, työtä, toimeentuloa ja hyvinvointia riittää kaikille ??
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 26. 12. 2011 20:08
Jong-un tapasi eteläkorealaisia

”Kim Jong-un on ottanut tänään vastaan arvovaltaisia yksityisiä eteläkorealaisia vieraita, jotka kävivät jättämässä surunvalittelunsa Kim Jong-ilin kuolemasta. Vierailuun osallistuivat Etelä-Korean entisen presidentin Kim Dae-jungin leski Lee Hee-ho ja Hyundai yhtymän johtaja Hyun Jung-eun.
Kim Dae-jung ja Kim Jong-il pitivät vuonna 2 000 ensimäisen Koreoiden välisen huippukokouksen ja Hyundai on ollut käynnistämässä Koreoiden rajat ylittävää liiketoimintaa.”

Näin Koreoiden välillä vaalitaan ystävyyssuhteita. Olisikin jo aika muutenkin luopua maailmalla vallitsevasta imperialistisesta vihapolitiikasta. Suomalaisessa mediassa on levitetty törkeää Pohjois-Koreaa loukkaavaa propagandaa. Kai silläkin yritetään saada Naton kannatusta nousemaan, joka on painunut reilusti alle kahdenkymmen prosentin.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/12/kim_jong-un_myos_pohjois-korean_tyovaenpuolueen_johtoon_3129282.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 28. 12. 2011 20:08
Kim Jong-il balsamoitiin venäläisten asiantuntijoiden avulla

”Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-ilin balsamointia varten kutsuttiin venäläisiä asiantuntijoita Moskovan biolääketieteellisen teknologian keskuksesta. He ovat turvanneet myös Vladimir Leninin ruumiin säilymisen.
Hautajaisseremonioiden jälkeen, lasinen arkku, johon Pohjois-Korean johtajan ruumis asetetaan siirretään Kumsusan muistopalatsiin. Odotetaan, että hautajaiset jatkuvat kahden päivän ajan. Pohjois-Korean valtion televisio lähettää hautajaistilaisuuden.”
http://finnish.ruvr.ru/2011/12/28/63055870.html

Etelä-Korea taas kaipailee ohjuksiaan militaristisuudessaan

”Etelä-Korea toivoo saavansa Suomeen juuttuneen ohjuslastin haltuunsa mahdollisimman pian.   
Laivassa oli myös valtava määrä räjähteitä. Suomalaisviranomaiset haluavat tutkia, ovatko nekin puolustusmateriaalia. Jos oli, myös räjähteet tarvitsevat kauttakuljetusluvan.
Tämän hetken tiedon mukaan ne olivat menossa eri osoitteeseen Aasiassa kuin ohjukset.”
 
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/12/etela-korean_suurlahettilas_quothaluamme_ohjuksemme_takaisinquot_3134440.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 28. 12. 2011 20:08
.

No onneksi  P-Korea pystyy tekemään koht'sillään ennalta-ehkäisevän ydiniskun ja maailma pelastuu

"Asiantuntijat: P-Korea pystyy pian valmistamaan ydinohjuksen"

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011122815011537_ul.shtml

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 05. 01. 2012 18:06
Pohjois-Korea lähtee nyt nuorekkain voimin maatansa kehittämään

”Etelä-Korea on valmis neuvotteluihin huipputasolla, Pohjois-Korean uuden johdon kanssa, jota maan entisen johtajan Kim Jong-ilin kuoleman jälkeen johtaa hänen nuorin poikansa Kim Jong-un. Tästä ilmoitti Etelä-Korean ulkoministeri Kim Sung-hwan.
Aiemmin valmiudesta neuvotteluihin Pohjois-Korean uuden johdon kansa ilmoitti Etelä-Korean presidentti Lee Myung-bak. Pohjois-Korea on kuitenkin useampaan kertaan korostanut, ettei aio käydä neuvotteluja Lee Myung-bakin hallituksen kanssa.”

Pohjois-Koreassa tullaan nyt mitä ilmeisemmin uudistamaan maantaloutta, kuten Kiinassakin. Lisää vapauksia kehittää sosialistista markkinataloutta. Siihen sopii myös yksityinenyritystoimintakin.
Tärkeintä on, että isännän ääntä käyttää kommunistinen puolue ja valtio. Näin ei pääse yksityinen keinottelu maantaloutta horjuttamaan, kuten nyt on käynyt EU-maissa.

http://finnish.ruvr.ru/2012/01/05/63423448.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Henry Eklund on 06. 01. 2012 17:05
Umpiluulle vastaan ettei kaikilla niin hyvin mene meidän kotosuomessakaa, kaupan kassalla niin usein nähnyt monen eläkeläisen joutuvan katsomaan mitä otetaan pois ku rahat ei riitä. En halua kehua itseäni mutta usein olen sen piimäpurkin maksanut. Pari Joulua sitten oli mies pyrätuolissa avustajan kanssa ja maksoi ostokset sossun lapulla ja oli yksi pullo keskikaljaa mitä ei saa sillä lapulla ostaa niin maksoin sen, halusi juhlistaa Joulua pullolla olutta ja mun mielestä täysin selvä invalidi on sen ansainnut. Mutta hyvin monesti on nähty apteekissa kun ei ole varaa ostaa kaikkia lääkkeitä ja jos summa ei ole iso otan lompakon ja maksan. Ei mullakaan hyvin mene mutta ei sentään eurosta ole kiinni ja haastan muut mukaan tähän toimintaan. Lähinmäistä voi auttaa niin pienellä, sitten vasta meillä menee hyvin kun kaikki kunnon kansalaiset saa lääkkeet ja ruuan mitä nyt ei tapahdu.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 06. 01. 2012 21:09
Ruotsin vasemmistopuolue sai uuden johtajan

”Sjöstedt seuraa tehtävässä Lars Ohlya. Ohly sanoi suurimmaksi syyksi eroonsa sen, että puolue menestyi huonosti viime vaaleissa ja niitä seuranneissa mielipidetiedusteluissa.
Valintansa jälkeen Sjöstedt kertoi muun muassa, että puolue aikoo kamppailla ympäristöpuolueen kanssa noustakseen johtavaksi ilmastopuolueeksi, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus yhdistyy ekologiseen kestävyyteen.
- On hyvä, jos kaksi puoluetta kilpailee tästä, hän sanoi Ruotsin tiedotusvälineiden mukaan.
46-vuotias Sjöstedt myös katsoo, että vasemmistopuolueen tulisi tehdä vähemmän kompromisseja punavihreässä yhteistyössä ennen seuraavia vaaleja. Hänen mielestään puolue teki liikaa kompromisseja ennen viime vaaleja.
Sjöstedt uskoo, että vasemmistopuolue voisi saada 10 - 15 prosentin kannatuksen. 
Toissa syksyn vaaleissa vasemmistopuolue sai valtiopäiville 19 paikkaa, mikä on kolme paikkaa aiempaa vähemmän. Puolueen ääniosuus oli 5,6 prosenttia.”

Ruotsissa ei vasemmisto harjoita luokkayhteistötä oikeistopuolueiden kanssa. Vaan tekevät oman ideologiansa ja aatteensa mukaista vasemmistopolitiikkaa. Tässä olisi todella painavaa opetusta rahavallan puolueen kokoomuksen kanssa veljeilevällä eduskuntavasemmistolle.
Vasemmisto ei myöskään ole poliittisessa yhteistyössä äärioikeiston natsihenkisten kanssa. Kuten suomessa vasemmisto osaksi myötäilee Perussuomalaisten oikeistopopulismia.
Suomi on siitä erikoinen maa, että täällä ei ole nimellistä äärioikeistolaista puoluetta, kuten muissa Pohjoismaissa ja euroopassa. Olisiko syy historiassa, jolloin olivat kaikkipuolueet paitsi Suomen kommunistinen puolue yhteistyössä saksalaisten natsien kanssa.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/01/sjostedt_valittiin_ruotsin_vasemmistopuolueen_johtoon_3156240.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 10. 01. 2012 19:07
Pohjois-Korea lähtee nyt nuorekkain voimin maatansa kehittämään

Pohjois-Koreassa tullaan nyt mitä ilmeisemmin uudistamaan maantaloutta, kuten Kiinassakin

http://finnish.ruvr.ru/2012/01/05/63423448.html

Se on erittäin hyvä

Se on muuten tosi nihkeää yrittää harjoittaa maataloutta ja maantalouttakin ilman mitään työkaluja

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 11. 01. 2012 17:05
Rupla korvasi  Dollarin

”Ruplasta tulee laskutusvaluutta Venäjän ja Iranin välisessä kaupassa. Tästä ilmoitti Iranin Moskovan suurlähettiläs Seyed Mahmoud-Reza Sajjadi.
Hänen mukaansa, jo viime vuonna,Shanghain yhteistyöjärjestön kokouksessa, Venäjän presidentti Dmitri Medvedev, ehdotti iranilaiselle kollegalleen, Mahmud Ahmadinejadille, siirtymistä keskinäisessä kaupassa ruplan käyttöön. Tämän jälkeen, meidän useat kauppiaamme alkoivat laskea venäläisen osapuolen kansa tehtyjä kauppoja ruplissa, eikä dollareissa, kuten oli aiemmin, kertoi Iranin Moskovan suurlähettiläs. Nyt kaikissa Venäjän kansa käytävissä kaupoissa käytettään ainoastaan ruplia.
Iranin päätös on ennen kaikkea vastaus uusiin pakotteisiin, joita USA otti käyttöön Irania vastaan. Tammikuun alussa presidentti Barack Obama antamallaan määräyksellä sulki pääsyn yhdysvaltalaisiin finanssilaitoksiin, niiltä ulkomaalaisilta yhtiöiltä, jotka ovat yhteistyössä Iranin keskuspankin kanssa.”

Koska Rupla korvaa Euron?

http://finnish.ruvr.ru/2012/01/11/63655862.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 28. 01. 2012 18:06
Kapitalististen pääomien myynti pankkibisneksien pelastamiseksi

”Eurooppaa odottaa lähitulevaisuudessa suuri omaisuuden myynti, pankkipääomien täydentämiseksi. Näkemyksen esitti Venäjän Sberbank-pankin johtaja German Gref Davosissa Maailman talousfoorumissa.
Grefin mukaan, omaisuuden myynti on kaikkein realistisin keino täydentää eurooppalaisten pankkien pääomia. Venäjän entinen talouskehitysministeri, että Euroopan pankkijärjestelmän ongelmat ovat vaikeita, mutta eivät kriittisiä ja ne voidaan ratkaista.”
”Japani sanoo, että euroalueen talouskriisi on suurin uhka maailmantaloudelle. Japanin pääministeri vaati Davosin talousfoorumin yhteydessä, että euroalueen täytyy saada velkakriisi hallintaansa nopeasti.”

”EU:n komissio on keskeyttänyt unionin rahansiirrot Latvialle toistaiseksi. Komission mielestä Latvian valvontajärjestelmä on puutteellinen. Latvia on päätöksestä yllättynyt.”

Kapitalistisen finanssikeinottelujen laskut lentelevät nyt veronmaksajille. Mutta järjetelmää se tuskin pelastaa, koska keinottelu on osa kapitalismia.

Myös presidenttiehdokas kokoomuksen Sauli Niinistö omaa miljoonien osakeomistukset.
Joten hän tietää mistä on keinottelussa kysymys?

http://finnish.ruvr.ru/2012/01/27/64731133.html

http://yle.fi/uutiset/teemat/velkakriisi/2012/01/japani_eurokriisi_suurin_uhka_maailmantaloudelle_3213055.html

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/01/eu_keskeytti_maksatukset_latvialle_3212545.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 01. 02. 2012 20:08
”Iran aloittaa Basir nimisten laserohjattujen ammusten tuotannon. Iranin puolustusministeri Akhmad Vakhidin mukaan, Basir-ammukset ovat iranilaisten tutkijoiden kehittämiä ja niiden tehtävänä on tuhota tarkasti vihollisen sekä liikkuvia että paikallaan olevia kohteita, mukaan lukien raskas tekniikka kuten tankit ja sillat.
Kenraali ei paljastunut kuitenkaan uusien ammusten taktisia ja teknisiä ominaisuuksia ja huomautti ainoastaan, että ne pystyvät havaitsemaan ja tuhoamaan kohteen 20 kilometrin säteellä, mm. vuoristoalueella. Vastaavaa teknologiaa on käytössä ainoastaan viidellä maailman maalla, sanoi puolustusministeri.”

USA:n sotahankeet Irania vastaan tulevat ilmeisemmin kokemaan kovan tulituksen.

http://finnish.ruvr.ru/2012/01/31/64990935.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Klaus Berg on 01. 02. 2012 20:08
Iranin aseteknologia on kuin Tuhannen ja yhden yön sadusta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 02. 02. 2012 21:09
Kapitalismi on nyt pahasti epäsuosittu koko maailmalla

”USA, Britannia ja Ranska ovat siirtämässä joukkojaan Persianlahdelle. Asiaintuntijoiden mukaan ne ovat valmistautumassa sotaan Irania vastaan.
Kerrotaan, että joukkoja saapuu Omanille kuuluvalla Masiran saarella sijaitevaan USA:n tukikohtaan. Persianlahdelle on toistaiseksi sijoittunut kaksi USA:n lentotukialusta rynnäkkölentokoneineen. Britannian ja Ranskan joukkoja on saapumassa Saudi Arabiaan ja Arabiemiirikuntiin. Iranin ydinohjelma on jo pitkään huolestuttanut länsimaita.
Mutta viime kuukausina tilanne on kiristynyt huomattavasti Hormuzinsalmeen liittyvän kiistan takia. Hormuzinsalmen kautta öljy pääsee Persianlahden alueelta maailman markkinoille. Iranin hallitus uhkaa keskeyttää öljynkuljetuksia. Liittolaiset aikovat ilmeisesti hyökätä Iraniin uhan toteutuessa. Mutta mikään yllämainutista maista ei ole valmis sotaan, sanoi orientalisti Vladimir Sazhin.
- Kaikkien näiden maiden sisäpoliittinen tilanne on kiristynyt äärimmäisilleen. USA:ssa vaaleja edeltävä ehdokkaiden keskinäinen kamppailu on jo alkanut. Ranskassakin kohta järjestetään presidenttivaalit. Eurooppa on muutenkin huolestunut taloudellisesta tilastaan. Sillä ei ole aikaa sotia.
Sotilasvoimien keskittyminen Persianlahdelle on jo itsestään vaarallista. Mutta pahinta on se, että joukkojen siirtäminen Perianlahdelle saattaa mitätöidä Iranin ja kansainvälisten järjestöjen välisisää neuvotteluissa tapahtunutta edistystä. IAEA:n valtuuskunta on nyt vierailulla Iranissa. Useat maat, mm. Venäjä, vastustavat sotilaallista puuttumista tilanteeseen, sanoi Venäjän pysyvä edustaja YK:ssa Vitali Churkin.
- Lännen ja Iranin vastakkainasettelu huolestuttaa yhä enemmän. Se on eräs vuoden 2012 pahimmista ongelmista.”

Onko jälleen niin, että kapitalismi turvautuu sotimaan, kun taloudellinen järjestelmä on nyt totaalisen umpikujassa?  Kapitalismilla ei itsellään ole ratkaisua taloudelliseen ja poliittiseen ongelmaansa. Koska se ei myöskään hae ratkaisua ulkopuolelta järjestelmänsä, on siis ainut keino heillä ilmeisesti sotiminen ja sitä kautta nollata velkaantuneet pankit.
On selvää, että lainoilla ei voida hoitaa lainoja, joten tilanne on todella pahasti nyt umpikujassa rahavallalla.
Eikä ne myöskään usko siihen mitä ne köyhille ehdottaa, että menkää rukoilemaan kirkkoon niin jumala antaa anteeksi velkanne.

http://finnish.ruvr.ru/2012/02/02/65171323.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 03. 02. 2012 03:03

.

Pohjois-Korea vaatii
Etelä-Korealta katumusta

Pohjois-Korea vaati torstaina Etelä-Koreaa katumaan syvästi rikoksiaan, ennen kuin vuoropuhelu maiden välillä on mahdollista.

"- Etelä-Korean tulee miettiä toisenkin kerran, katsooko se olevansa kunnollinen neuvottelukumppani Pohjois-Korealle, sanottiin Pohjois-Korean johdon julkilausumassa.

Etelä-Korea on yrittänyt useaan otteeseen aloittaa neuvottelut naapurimaansa kanssa sen jälkeen kun Kim kuoli joulukuun puolivälissä. "

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012020215156194_ul.shtml

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 03. 02. 2012 18:06
”Iran laukaisi onnistuneesti tarkkailusatelliitin kiertoradalle perjantaina. Asiasta kertoi uutistoimisto AFP, viitaten iranilaisen arabiankielisen Al-Alfv kanavan uutiseen.
Navid satelliitin laukaisu onnistui. Sen kiertorata on 250 ja 370 kilometrin välillä, ilmoitti Iranin avaruusjärjestön johtaja Hamid Fazeli.”

Tähän uutiseen ei ole mitään lisättävää.

http://finnish.ruvr.ru/2012/02/03/65220068.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 04. 02. 2012 16:04
Moskovassa osoitettiin mieltä hyvässä hengessä

”Moskovassa päättyivät opposition ja Putinin kannattajien mielenosoitukset. Molemmat tapahtumat keräsivät paljon ihmisiä 20 asteen pakkasesta huolimatta.
Yli 35 tuhatta ihmistä tuli osoittamaan mieltään vaalivilppiä vastaan. Mielenosoituksen järjestäjien mukaan heitä oli noin 100000 tuhatta.
Mielenosoittajat kerääntyivät ryhmiin, jotka edustivat erilaisia järjestöjä, mm. kommunisteja ja Jabloko-puoluetta, Solidarnost-liikkeen ja Äänestäjäliigan kannattajia.
Hallituksen kannattajat järjestivät oman mielenosoituksen Poklonnaja Goralla. Mielenosoitus keräsi enemmän ihmisiä, kuin järjestäjät ovat voineet odottaa. Osoittamaan mieltään tuli 138 tuhatta ihmistä. Julisteissa luki ”Meillä on menetettävää”, ”Ei Venäjän hajottamiselle” ja ”Satunnainen presidentti – satunnainen Venäjä”. Mielenosoittajat osoittivat vilkkaasti kannatustaan toimivalle hallitukselle. Suuresta ihmismäärästä huolimatta tilanne oli rauhallinen.
Molemmat  mielenosoitukset päättyivät kello 15.00. Poliisi arvosteli korkealle mielenosoitusten järjestelyjä ja mielenosoittajat puolestaan olivat tyytyväisiä poliisin korrektiin käytökseen. Lääkäripalvelun työntekijöiden mukaan muutama kymmenen ihmistä sai lievän kylmänkyhmyn.”  

Aika mielenkiintoinen on nyt kehitys Venäjällä menossa!

http://finnish.ruvr.ru/2012/02/04/65344684.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 04. 02. 2012 17:05
Hallituksen kuntauudistus on pelkkää silmälumetta

”Sdp:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen haluaa opposition mukaan kuntauudistukseen. Urpilainen sanoo Turun Sanomien, Kalevan ja Väli-Suomen lehtien haastattelussa, että keskustan ja perussuomalaisten pitäisi tulla mukaan parlamentaariseen ryhmään virkamiesesityksen jälkeen.
Urpilaisen mukaan virkamiesesityksen jälkeen hallituspuolueiden seurantaryhmä voitaisiin laajentaa parlamentaariseksi eli myös oppositiopuolueiden jäseniä tulisi mukaan. Valmisteluvastuu säilyisi kuitenkin hallituksella.
Oppositiossa istuva keskusta ilmoitti tällä viikolla aikovansa jättää välikysymyksen kuntauudistuksesta.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo lauantain Savon Sanomissa, että puolue osallistuu mielellään keskustan kuntauudistuksesta kaavailemaan välikysymykseen, mutta perussuomalaiset haluaa olla myös laatimassa sitä.
Virkamiestyöryhmä julkistaa ensi keskiviikkona esityksensä uudesta kuntarakenteesta.”

SDP:n nykyeliitti jatkaa kokoomuslaisen politiikan tekemistä ja patistaa, jopa oppositiotakin tulemaan mukaan yhdistämään kuntia. SDP:n etääntyminen tavallisesta kansasta näkyy ja kuuluu.
Samoin SDP:llä ovat hyvinvointivaltion tuottamat palvelut koko kansalle ja asuinalueille hukassa.
Toisaalta opositiossa istuu osa eduskunnan oikeistopuolueita.

Toisaalta tämä on nyt sitä arvopuolueiden aatetta, johon mahtuu siis sekä oikeisto, että vasemmisto. Mutta myös äärioikeistokin, joka näkyy Suomessa oikestopopulistien muodossa.

Mutta myös Vaasan valtuuston, jopa yksimielinen päätös Vähäkyrön ja Vaasan yhteenliittämisestä on myös malliesimerkki, miten kokoomuslainen bisnespolitiikka vie nykyeduskunnan puolueita laidasta laitaan. Nykyeliitin mukaan kunnat eivät olekkaan enää kuntia, vaan yrityksiä tai konserneja kuten bisnesmaailmassa konsanaan.
Raha on se, joka näitä uusia bisneskuntia yhdistää yhteen, säästöjen ja taloudellisen tuoton tavoittein. Eli kunnat eivät siis enää hoida asukkaiden näkökulmasta toimintojaan, vaan rahan ja taloudellisen arvomaailman pohjalta.

 http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/02/ts_urpilainen_kosiskelee_oppositiota_mukaan_kuntauudistukseen_3230896.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 14. 02. 2012 17:05
Kiina on tulossa pelastamaan myös EU-maiden talouksia

”Kiina on valmis lisäämään osallistumistaan euroalueen velkakriisin ratkaisemisessa. Asiasta kertoi Kiinan pääministeri Wen Jiabao, joka tapasi EU:n johtoa Kiinan ja EU:n huippukokouksessa Pekingissä tiistaina.
Wen kertoi lisäksi, että hänellä on täysi luottamus Kiinan omaan tulevaisuuteen. Wen myös toivoo, että Eurooppa kykenee säilyttämään vakauden ja hyvinvoinnin.
Kiina on jo aiemmin kertonut tukevansa Eurooppaa velkakriisin taltuttamisessa. Mistään rahasummista, joilla Kiina velkakriisin koettelemia maita auttaisi, ei ole ollut julkisuudessa tietoja.
Weniä olivat tapaamassa Pekingissä EU:n presidentti Herman van Rompuy ja EU-komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso.”

USA:n talous olisikin jo konkurssissa ilman Kiinan lainojen tukea. Nyt myös EU-taloudet ovat samassa jamassa. Näin ovat nyt Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen kapitalismi pahassa pulassa.

http://yle.fi/uutiset/teemat/velkakriisi/2012/02/kiina_valmis_auttamaan_velkojen_painamaa_eurooppaa_3257725.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 17. 02. 2012 20:08
Syyriaa vastaan käydään tietosotaa

”Venäjä ja Kiina vastustavat Syyria-päätöslauselmaa. YK:n yleiskokous on hyväksynyt viime päätöslauselman viime yönä.
Kiinnostavaa, että juuri ennen YK:n yleiskokousta ulkomaiset mediat kertoivat, että Venäjä muka toimittaa Syyriaan aseita salaisilla laivoilla. Salaisia toimituksia muka vartioivat Venäjän erikoisjoukkojen sotilaat.  Seuraavaksi kerrottiin, että Venäjän hallitus toimittaa Assadin hallitukselle kemiallisia aseita. Al-Arabia-kanavan lähetyksessä näytettiin syyrialaisen rintamakarkurin haastattelu. Venäjän ulkoministeriö kieltää kaikki syytökset. Diplomaatit korostavat, että Syyriaa vastaan käydään oikeaa tietosotaa. Venäjän vastainen panettelu on osa sitä sotaa. Arabi- ja muslimitutkimuskeskuksen johtaja Aleksandr Filonik on samaa mieltä.
-Tietosota on käynnistynyt. Mistään ei enää välitetä, ei totuudesta, eikä valheista. Tärkeintä on vakkuuttaa ihmisille, että Syyriassa tapahtuu jotain ihan järjetöntä.

YK:n yleiskokouksen hyväksymä päätöslauselma on luonteeltaa neuvoa-antava. Venäjä ja Kiina äänestivät sitä vastaan. Kiinan pysyvä edustaja YK:ssa huomautti, että YK pahentaa ongelmaa sen sijaan, että ylläpitäisi rauhaa ja turvallisuutta Lähi-idässä. Venäjä on alusta alkaen vastustanut verenvuodatusta. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi, että Syyrian hallituksen ja opposition pitää aloittaa neuvottelut. Venäjän duuman kansainvälisen komitean johtaja Aleksei Pushkov.”  

http://finnish.ruvr.ru/2012_02_17/66321313/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 23. 02. 2012 19:07
.

Esko Seppänen nimitteli Rehniä "Otto-Ville Kuusiseksi"

Joko anteeksipyyntö vaatimus on esitetty???

Bazookalla bittirahoitusta

"Olli Rehn, tuo EU:n komission Otto-Ville Kuusinen, on meidän aikamme Sisyfos, joka raahaa väsymättä päivästä toiseen Kreikan kokoista kiveä mäkeä ylös sen tulla itsekseen alas."

http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/96960-bazookalla-bittirahoitusta

EDIT :

Vai onko se loukkaus Otto-Villeä kohtaan?

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Roy Rabb on 23. 02. 2012 19:07
(http://www.musicmega.fi/Animtoweb/SoiniPeruss.gif)
Timo Soinin vertaus Bobrikoviin osuu naulan kantaan. Rehn on täysin eksyksissä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Jalonen on 23. 02. 2012 21:09
No, niinhän se on ja sehän koira älähtää johon keppi kalahtaa.
Nyt kalahti Rehniin.

Ja sitten seuraava asia.
Joo tein töikseni utollaisen JHL:n edustajistovaalien esitteen ja
sit väännettiin videokin valmiiksi.
Että kaikenlaista - oli sitten pääväylä tai laitakaista.

Joo ja kyllähän juttu on niinkin, että näillä liitoilla riittää
aivan tähdellistäkin tehtävää ja edunvalvontaa.

http://www.youtube.com/watch?v=H8hYrX_C1Uk
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 27. 02. 2012 18:06
Isoveli valvoo imperialistien liikkeitä

”Israelin mediat uutisoivat maanantaina, että Venäjä on uudistanut Damaskin seudulla sijaitsevan tutka-aseman, jotta se pystyisi torjumaan tehokkaammin mahdollisia hyökkäyksiä Syriaan, Iraniin ja Hezbollahiin.
Tutka valvoo nyt Israelin ja Jordanian alueita, Akaban lahtea ja Saudi-Arabian pohjoisalueita.
Lisäksi Venäjä on varustanut uusilla laitteilla Libanonissa sijaitsevan tutkan. Kaksi tutkaa on pysyvässä tiedonvaihdossa.
Israelilaisten medioiden mukaan Venäjä voi nyt seurata israelilaisten ja amerikkalaisten alusten ja lentokoneiden liikkumisia Välimerellä.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_02_27/67013085/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 29. 02. 2012 19:07
Kreikka voidaan julistaa koska vain vararikkoon

”Yllättävän käänteen viime tuntien aikana ovat saaneet tapahtumat Kreikan ympärillä. Kreikan valtionobligaatioiden omistajien ryhmä vaati tänään kansainväliseltä meklareiden järjestöltä (ISDA), että se antaisin lopullisen arvion näiden arvopapereiden asemasta.
ISDA:n päätöksen on tultava kuitenkin viimeistäin keskiviikkona kello 17.00 GMT. Ei ole poissuljettua, että jo huomenna Kreikka voidaan julistaa vararikkoon. Tästä tilanteessa kansainväliset pörssimarkkinat voivat ajautua hallitsemattomaan tilanteeseen, koska kukaan ei tiedä kuinka paljon ja kenellä Kreikan arvopapereita on.”

"Euroalueen valtiovarainministerit vahvistivat Kreikan pelastamisen suunnitelman. Kreikka tarvitsee 130 miljardin euron suuruisen luoton, jotta välttäisi vararikon maaliskuussa, kun maksettavaksi lankeaa valtion kaikki velat. Luoton myöntämisen pääehtona oli tiukan talouspolitiikan harjoittaminen, johon Kreikka suostui maan johdossa käytyjen vaikeiden neuvoteltujen jälkeen.

Euroryhmän johtaja Jean-Claude Juncker ilmoitti lisäksi, että yksityiset pankit ovat valmiit antamaan anteeksi 53,3 prosenttia Kreikan veloista. Kreikan velka yksityisille luotonantajille on noin 230 miljardia euroa, kaikkiaan 350 miljardista. Kreikan pääministeri Lukas Papadimos kutsui Brysselissä pidetyssä lehdistötapaamisessa luotonantajien päätöstä historialliseksi."

Voi olla, että EKP lainahanojen aukaiseminen suoraan pankeille pelasti ilmeisesti pankkibisneksen EU-alueella konkursseilta toistaiseksi eli kolmeksi vuodeksi.

http://finnish.ruvr.ru/2012_02_28/67080408/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 29. 02. 2012 20:08
No nyt ne myrkyn lykkäsivät , taitaa olla homoilla nykyvenäjällä yhtä ankeat oltavat kuin oli kommunistien aikana, Pietarin kaupunki hyväksyi keskiviikkona lain, joka kieltää "homoseksuaalisen propagandan". Päätös heikentää entisestään homojen ja lesbojen asemaa Venäjällä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 29. 02. 2012 20:08
Venäjä on edelleen arvoitus suomalaiselle eliitille

Venäjällä vaihtuu presidentti tästä aiheesta kirjoitti Jyrki Iivonen, joka on puollustusministeriön virkamies. Hän kirjoittaakin aika useasti kokoomuksen Pohjalaisessa, eli on siis poliittinen virkamies ja tukee nykyistä kokoomuksen ”ei poliittistalinjaa”.
Hän ottaa kantaa Putininin ja muiden presidenttiehdokkaiden osalta olevaan parempaan asemaan vaalien menestymisen osalta. Todeten, että Putin on median suosiossa ja sitä kautta esillä hyvin.

Hän ottaa myös kantaa Venäjällä uudenaikaisiin länsimaisiin mielenosoituksiin, joita ei Venäjällä ole aikaisemmin ollut esillä. Mutta toteaa, että oppositiolla ei ole mahdolliksuuksia vaikuttaa Putininin valintaan.
Iivonen toteaa, että Suomi ei ole ottanut Venäjän kanssa esille vaikeita kysymyksiä ja tämän johdosta suhteet ovat hyvät. Tähän hän lisää Suomen kuvaan Venäjän julkisuudessa, jossa Suomea pidetään hyvänä maana käydä lomailemassa. Tässä hän viittaa suomalaisten äärioikeiston vaatimuksiin Karjalan palauttamiseksi ja siihen liittyvään poliittiseen toimintaa. Tätä Suomi Karjala Seura erityisesti Virosta asti toimien harjoittaakin. Vaikka Iivonen antaa ymmärtää, että se on lähinnä marginaalista toimintaa on sillä erityisesti täällä Pohjanmaalla suurta kannatusta.
Mutta myös varuskuntien lakkauttaminen on tuonut juuri samansuuntaisia kannaottoja, jopa eduskunnassa asti.

Totuus on, että Venäjällä tunnetaan paremmin kuin me itse suomalaiset ja jopa itse hallitseva eliitti maansa asiat, sen sain kokea vuonna 1990 kun olin opiskelemassa Moskovassa yhteiskunnallisten ongelmien instituutissa.
Siellä professorit tiesivät paremmin kuin me suomalaiset oman maansa asioista. Mutta siellä käytiin läpi koko maailman valtiot ja kansat.

Venäjä on iso maa ja sitä ei voi aina ymmärtää ja yllätyksiä tulee länsimaiselle ajattelulle aina.
Sotien jälkeen Urho Kekkonen tuon asian tiesi ja siinä hän osasi toimia oikeasti rakentaessa Venäläisiin hyvät suhteet.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Henry Eklund on 29. 02. 2012 21:09
Jos me saataisiin karjala takaisin niin lähes kymmenen miljoonaa "karjalaista" tulis mailman isoimman kaatopaikan mukana ja millä me ne sijoitettaisiin ja elätettäisiin jotta muutama suku saisi maansa takaisin. Liian kallista vaikka itse maa saataisiin ilmatteeksi, ideana hieno mutta mahdoton toteuttaa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Kari Lajunen on 29. 02. 2012 22:10
Jos me saataisiin karjala takaisin niin lähes kymmenen miljoonaa "karjalaista" tulis mailman isoimman kaatopaikan mukana ja millä me ne sijoitettaisiin ja elätettäisiin jotta muutama suku saisi maansa takaisin. Liian kallista vaikka itse maa saataisiin ilmatteeksi, ideana hieno mutta mahdoton toteuttaa.

Aivan totta.

(http://www.vaasalaisia.info/galleria/albums/userpics/normal_Elma%20itkee~1.JPG)
Kuva: Viljo tai Toivo Kupiainen.  Kesäkuun 17 aikainen aamu 1944.
Tässä kuvassa lähdemme karjalasta kohti sisäsuomea sotaa pakoon.  Kotimme oli
Suistamolla Hovinahon kylässä.  Talomme oli valtion vuokramaalla.  Valtio korvasi
talomme.  Meillä ei ole mitään vaatimuksia.  Äitini on kuvan taaimmainen ja on siinä
14-vuotias.  Uskon valtion korvanneen muillekin.

Talomme ei silloinkaan ollut tuota kummempi ja lienee lahonnut kasaan kauan sitten.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Jalonen on 01. 03. 2012 12:12
Hyvä selvittää asiantila
mahdollisesti aiheesta kiinnostuneille.

http://youtu.be/aSW_kCS8Q1o
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 03. 03. 2012 18:06
Maailmalta löyhtyy solidaarisuutta imperialismin uhrille Syyrialle

”Venezuela lähetti Syyrialle 600 tuhatta tynnyriä dieselpolttoainetta, ilmoitti keskiviikkona Venezuelan öljyministeri Rafael Ramirez.Syyria pyysi meiltä kahta dieselpolttoaineen toimitusta ja olemme ne toimittaneet. Jos, Syyria pyytää lisää polttoaineita, niin toimitamme sitä, ilmoitti öljyministeri.
Hän korosti, että Venezuela on itsenäinen valtio, joka on solminut Syyrian kanssa useita sopimuksia. Mitä taas tulee Syyrian tilanteeseen, niin Ramirezin mukaansa tämä maa on joutunut ruoskittavaksi imperialismin taholta, jonka päämääränä on sen nykyisen hallituksen syrjäyttäminen.”

al-Qaida ja muut USA:n ”terroristilistalla” olevat järjestöt tukevat Syyrian oppositiota. Terroristeille maksetaan Saudi-Arabian ja Qatarin toimesta 1000 dollaria kuukaudessa. Tämä, jos mikä paljastaa kapitalistisen järjestelmän demokratian tekopyhätkasvot, joiden takaa paljastuu, jopa terroristista politiikkaa itsenäisiä valtioita vastaan.

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_01/67229132/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 08. 03. 2012 19:07
Venäjällä vietetään kansainvälistä naistenpäivää valtiollisena juhlapäivänä

”Venäjällä vietetään tänään kansainvälistä naistenpäivää. Merkkipäivän historia alkoi ”tyhjien kattiloiden marssilla”, jonka vuonna 1857, maaliskuun 8. päivänä New Yorkin tekstiilityöläiset järjestivät. Ajatuksen naisten tasa-arvon päivän viettämisestä, esitti vuonna 1910, kanainvälisen sosiaalidemokraattisen liikkeen aktivisti Clara Zetkin.
Venäjällä ensimmäisen kerran kanainvälistä naistenpäivää vietettiin vuonna 1913 ja Neuvostoliiton aikana siitä tuli valtiollinen juhlapäivä.
Nykyisin tätä päivää vietetään useissa valtioissa, mm. Puolassa, Bulgariassa, Italiassa, Kiinassa ja suurimmissa osassa Ivy-maita.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_08/67891729/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 11. 03. 2012 19:07
Imperialistit eivät tule saamaan valtakirjaa hyökätä Syyriaan

”Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin ja Arabiliiton jäsenmaiden ulkoministerien eilisen Kairon kokouksen seurauksena on syntynyt asiakirja, jossa Venäjä ja Arabiliitto ovat ilmoittaneet sopineensa Syyrian tilanteen selvittämistä koskevasta viidestä eri kohdasta.
Kaikesta päätellen Syyrian kriisissä on tällä hetkellä orastamassa uusi käänne. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on ilmoittanut itse arabimaiden ulkoministerien kanssa tapahtuneiden neuvottelujen tuloksista. Osapuolien ottama yhteinen asenne kattaa viisi eri kohtaa.

Ensimmäisen mukaan on lopetettava kaikenlainen mielivalta, ilmeni sitä mistä tahansa. Toisen ehdon mukaan on luotava sitoutumaton valvontakoneisto. Kolmas kysymys koskee luopumista kaikenlaisesta ulkopuolisesta puuttumisesta ja neljäs humanitäärisen avun kitkatonta toimittamista syyrialaisille. Viidennen ehdon mukaan on tuettava Kofi Annanin edustustoa (YK:n ja Arabiliiton erikoisedustaja Syyrian selkkauksen sevittämisessä) hallituksen ja opposition ryhmittymien välisten poliittisten neuvottelujen aloittamiseksi, on ilmoittanut lehdistölle Venäjän ulkoministeri.

Kaikesta huolimatta nykyisessä tilanteessakin Bashar Al-Assad on saanut pidetyksi vallan hallussaan, Hänen ottamansa asenne on lujittumassa, koska hän on valmis laajoihin keskusteluihin opposition kanssa. Venäjäkin suosittelee keskustelujen aloittamista suurialaisten kesken. Moskovan ottama asenne on järkkymätön. Kairon tapaamisessa on yritetty liennyttää Venäjän ja arabiliiton välillä olevaa jännitystä Qatarin ja Saudi-Arabian suhteellisen tiukan asenteen takia ja samalla muokata osapuolien välistä rakentavaa asennetta Syyrria tilanteen selvittämisessä.”

Syyriasta ei siis tule toista imperialistien sotakohdetta kuten kävi Libyan osalta, jossa edelleen on Nato ja USA ryöstämässä öljyvaroja. Samoin yrittävät rakentaa sinne nukkehallintoaan.

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_11/68138137/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 12. 03. 2012 20:08
Vasemmistorintama Venäjälle

”Venäjän Vasemmistorintaman johtaja Sergei Udaltsov kannatti ajatusta yhdistyneen sosialidemokraattisen puolueen perustamisesta Venäjälle. Puolue voitaisiin muodostaa Oikeudenmukainen Venäjä puolueen ja myös muiden puolueiden, mukaan luettuna Venäjän Kommunistisen puolueen, Jabalako puolueen ja rekisteröimättömän Vasemmistorintaman pohjalta.
Maan poliittisen sektorin toisella laidalla neuvotellaan yhdistyneen oikeistopuolueen perustamisesta. Aikomuksestaan uuden liberaalisen puoleen perustamisesta on ilmoittanut, maaliskuun 4. päivän presidentinvaaleihin osallistunut Mihail Prohorov. Sen perustamiseen on valmis osallistumaan entinen finanssiministeri Aleksei Kudrin. Joukkoviestimissä olleiden tietojen mukaan uuteen projektiin voivat osallistua Solidarnost-liike, entisen Oikeistovoimien liikkeen rippeet, PARNAS puolueen perustajat – Mihail Kasjanov, Boris Nemtsov ja Vladimir Ryzhkov ja jo yllä mainittu Jablako puolue. Maaliskuun presidentinvaalien voittaja Vladimir Putin on ilmoittanut valmiudestaan rakentavaan vuoropuheluun Mihail Prohorovin puolueen kanssa.”

Venäjän vasemmistolainen liike on nyt nousemassa uudelleen maan poliittiseen kenttään. Mutta myös oikeistorintamaa ollaan perustamassa. Eli nyt alkavat mitä ilmeisemmin todelliset poliittiset kamppailut Venäjällä, kun oikeisto ja vasemmisto alkaa järjestäytymään. Tämä tulee ilmeisesti olemaan myös uuden sosialismin alkulähtö. Toisaalta Venäjällä on pohjaa, jolle uusisosialismi voidaan rakentaa. Venäjällä on myös yhdensukupolven kokemusta sosialismin ajalta eli  vasemmiston ei tarvitse ihan pystymetsään lähteä tietään rakentamaan.

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_12/68236973/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 14. 03. 2012 18:06
Pankit -ja finansikriisi vähentää kauppaa dollareissa

”BRICS-maiden aikomus vähentää dollarin käyttämistä on perusteltu pyrkimys, joka ei johda vakavampiin  riskeihin, ovat todenneet venäläiset asiantuntijat. Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikan Tasavalta eivät aio vähentää yksinomaan amerikkalaisen valuutan osuutta maksuissa. Kysymys on siirtymisestä kansallisessa valuutassa tapahtuvaan molemminpuoliseen rahoitukseen. Ryhmän jäsenmaiden välinen sopimus voinee tulla allekirjoitettavaksi jo maaliskuun 29. päivänä New Delhiin kokoontuvassa lähiajan huippukokouksessa.”

EU-maissakin riehuva pankikriisi on johtanut erimaissa uusiinjärjestelyihin ja omanvaluutan ottamisessa kaupankäyntiin maksuissa.

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_13/68340277/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 20. 03. 2012 19:07
Taistelut Libyassa jatkuvat

”Aseellisia yhteenottoja on alkanut Tripolin Abu Salimin alueella. Huolimatta uuden johdon ponnisteluista järjestyksen aikaan saattamiseksi maahan, Gaddafin syrjäyttämisen jälkeen, eri ryhmien väliset yhteenotot ovat jatkuneet.
Tänään tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun ulkopuolinen sekaantuminen Libyan tilanteeseen alkoi. Vuoden 2011, maantainta 19. päivänä Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ilmoitti, että maan ilmavoimat aloittaa täsmäiskujen tekemisen Libyan hallituksen joukkojen asemia vastaan. Pian tämän jälkeen ne muuttuivat maan kaupunkien laajamittaisiksi pommituksiksi.”

Naton pommeista ja maan sisäisiin asioihin puuttumisesta ei kansalle hyvää seurannut.
 Nyt koko valtio on tuhottu ja maa on Naton tukemien terroristien vallassa.

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_19/68864734/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 21. 03. 2012 17:05
Pohjanmaan militaristit ovat kuin sotaan lähdössä tukikohtansa puolesta

”Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) on eduskunnassa pyytänyt anteeksi menettelyään Dragsvik-asiassa. SDP:n ministeriryhmälle aiemmin päivällä asiaa selittänyt Wallin sanoo, että hänen olisi pitänyt informoida hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittista valiokuntaa utvaa antamastaan poliittisesta ohjauksesta Dragsvikin varuskunnan säilyttämiseksi. Hallitus päätti tänään keskiviikkona, että se käsittelee asian uudelleen.
Kun hallitus julkisti puolustusvoimien säästösuunnitelman, Wallin vakuutti päätösten pohjautuvan sotilaallisiin näkökohtiin. Myöhemmin selvisi, että Wallinin ohjeistuksesta puolustusvoimat jätti ruotsinkielisen varuskunnan säästölistalta.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen kertoivat tiistaina, ettei Wallin kertonut muille ministereille puolustusvoimille antamistaan ohjeista.  
Hallitus päätti tänään keskiviikkona, että puolustusvoimauudistuksen Uudenmaan Prikaatia koskevat kohdat käsitellään vielä kerran.
Asiasta keskustellaan tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa 29. maaliskuuta.
Tarkoitus on, että puolustusministeri Wallin esittelee prikaatia koskevat asiat erillisenä kokonaisuutena. Puolustusvoimauudistuksen muihin kohtiin ei kokouksessa puututa.”

Puolustusministeri Stefan Wallin (RKP)on saanut koko maan militaristiset piirit kimppuunsa. Siinä joukossa ovat myös äärioikeistolaiset (perussuomalaiset), joiden joukossa on myös natsimielisiä.
Mutta myös, jopa SDP:stä on löytynyt tukijoita Walliniin henkilönä (ei poliittisena asiana) ja vaativat hänen eroa ministerin paikalta. Eli konsensus on tässäkin asiassa syvällä tässä maassa. Eli talvisodan henkestä ei ole turhaa höpinää.
Tiedossa on, että Kauhavan tukikohdan lopettamisesta on jo puhuttu pitkään. Tämä Dragsvik asia kuvastaa myös nykyistä politiikka pois politiikasta ja Wallinin virhe oli kun hän ohjasi poliittisesti. Mutta toisaalta se on myös osa nykyistä rasistista ja suvaitsemattomuutta.
Pohjanmaan kiihkoisänmaalliset riehuvat, kun Kauhavan sotilastukikohta lopetetaan. Suojeluskunta -ja lapuanaate on noussut haudastaan, johon se haudattiin 1945. Jopa järjestivät oikein mielenosoituksia tukikohtansa menettämisestä.
Oikeistolaisella Pohjanmaalla elää edelleen militarismi syvällä, mutta kun Kauhava katoaa katoaa myös militarismi alueelta.  Kauhavan tukikohta on, jopa mennyt alueella ohi kuntienlahtaamisestakin.

Kauhava yhdistää nyt alueen militaristisia piirejä. Tänään oli sitten Pohjalainen pääkirjoituksessa kuin olisivat melkein sotaan lähdössä Wallinia vastaan. Walliinista tehdään nyt militaristien syntipukki Kauhavan ja Pohjanmaan militarisitisen henken pilaamisesta.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2012/03/wallin_pyysi_anteeksi_virhettaan_dragsvik-asiassa_-_asia_kasitellaan_uudelleen_3348258.html?autoplay=true
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 25. 03. 2012 19:07
Rauhanomainen prosessi etenee Syyriassa

”Moskovassa ollaan tyytyväisiä YK:n ja Arabivaltioiden liiton Syyrian-erityislähettilään Kofi Annanin ja Venäjän ulkoasiainministeri Sergey Lavrovin sunnuntaina Moskovassa Syyrian tilanteesta käymiin neuvotteluihin.
Tällä hetkellä on annettava Annanin missiolle tehdä työtä, ja vasta sen jälkeen näemme, tarvitaanko YK:n turvallisuusneuvoston lisäreaktio, sanoi Venäjän varaulkoministeri Gennadi Gatilov. Kysymykseen siitä, yhtyykö Kofi Annan Venäjän kantaan sotilaallisen skenaarion hyväksyttämättömyydestä Syyriassa, diplomaatti vastasi myöntävästi. Hän myös korosti, että erityislähettilään mission tavoitteena on rauhanomainen prosessi.
Neuvottelujen osapuolet olivat samaa mieltä siitä, että väkivallan lopettamiseksi ja poliittisen prosessin alullepanemiseksi Syyriassa tarvitaan ylimääräisiä ponnisteluja. Gatilov myös korosti tärkeyttä tehdä työtä niin hallituksen kuin oppositionkin kanssa.”

Venäjä näyttää tekevän kaiken, että Syyriassa ei tule Libyan kaltaista yhden maan tuhoamista pommituksilla. Eikä myöskään kansalaissotaa, jossa osapuolena on ollut länsimaiden tukema oppositio.

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_25/69563113/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 28. 03. 2012 17:05
Annanin ehdotus Syyrian rauhantahtoiselle suunnitelmalle ei kelpaa Natomaille

”Damaskos on hyväksynyt Kofi Annanin tarjoaman Syyrian tilanteen rauhantahtoisen selvittämisen suunnitelman. Tosin tämä tieto ei ole innostanut Länttä. YK:n Turvallisuusneuvoston vasta viime viikolla hyväksymä tiekartta menetti yllättäin Bashar Al Assadin vallan vastustajien luottamuksen. Syyrian presidenttiä, joka oli suostunut täyttämään YK:n esittämät vaatimukset, alettiin syyttää maailman yhteisön harhauttamishankkeista.

Venäjä tervehti Damaskoksen antamaa suostumusta Annanin suunnitelman hyväksymiseen. Mutta toisin kuin Yhdysvallat, joka Al Assadin vakavien aikomusten vahvistamiseksi odottaa häneltä viipymätöntä toimintaa, Moskova ilmoitti, että nyt sana on oppositiolla.

Pietarin nykyajan Lähi-Idän tutkimuskeskuksen johtava analyytikko Gimer Isajev on sen valossa todennut:
- Monista seikoista päätellen länsivallat samoin kuin Persianlahden maiden edustajat haluavat määrätietoisesti saada Assadin vallan kaadetuksi. Hallinnolle esitettävät kaikki vaatimukset ja syytökset ovat riittävän abstraktisia, yhtäältä ja, toisaalta, niiden täyttäminen ei ole yksinkertainen asia, koska on olemassa toineniin selkkauksen osapuoli, joka asekädessä esiintyy Assadia vastaan. On täysin arvaamatonta täyttääkö se omasta puolestaan päävaatimuksen tulituksen lopettamisesta.

Kofi Annanin ehdottamalla suunnitelmalla on toteutumisen mahdollisuuksia vain siinä tapauksessa, jos tulevat noudatetuiksi muutamat ehdot: ulkopuolisten voimien on lopetettava kaikenlainen kapinallisten tukeminen, aseiden toimitukset on lopetettava ja luovuttava kaikenlaisen hyvän lupaamisesta Assadin vallan kaatamisesta. Muussa tapauksessa mitkään aloitteet Syyrian tilanteen selittämisestä eivät johda tilanteen vakautumiseen maassa.”

Natomaat haluavat aloittaa sodan opposition kanssa, kuten Libyassakin. Natomaat eivät myöskään puhu opposition aseellisen terrorin lopettamisesta Syyriassa.

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_28/69894729/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 28. 03. 2012 20:08
Urheilulla nostetaan poliittista kansallistuntoa

Kun nyt muistelee historiaa ja tarkastelee vaikka Suomen mediaa, niin urheilu on mitä suurimmassa määrin poliittinen väline, jolla hallitaan ihmisten kiinnostuksen kohdetta. Kun muistelee suomen yleisurheilijoiden ja muiden lajien esilläoloa medioissa 1970-1980 luvuilla, jolloin jopa piristeillä pidettiin suomen yleisurheilun tasoa yllä.

Urheilu on melkein kuin huume, jolla saadaan ihmiset kiinostumaan ei yhteiskuntapoliittisista asioista. Sitä voi myös verrata kuluttamiseen ja tavaroiden kautta elämiseen, mutta sillä ei nosteta siinä mitassa kansallista itsekyyttä kuin urheilulla.

Joten ei ole ihme, että osa penkkiurheilijoista ihannoivat myös natsismia.

Ruotsi - Suomi yleisurheilumaaottelu on myös hyväväline nostaa kansallistaitsetuntoa sekä nationalismia, mutta samoin on laita jääkiekko ja varsinkin MM kisat.

Jopa vasemmistoliiton pomokaan Arhinmäki ei ymmärrä sitä, että melkein joka maassa media tekee urheilulla politiikkaa. Ja jos Valko-Venäjältä otetaan pois MM kisat, niin se olisikin jo kansainvälistä politiikkaa urheilulla yhtä maata vastaan. Toisaalta Kiinan olympialaisetkin olivat kapitalististen maiden poliittinen väline puuttua Kiinalaiseen sosialimiin. Samoin kritiikillä yritettiin puolustaa kapitalismia, sen taistellessa olemassa olostaan.

Vasemmistoliiton pomon meneminen oikeistolaisten kuoroon ymmärtää sitä taustaa vasten, kun ovat liitossa itse "pirun" kanssa eli riistäjien pääpuolueen kokoomuksen kanssa.

 Mutta olihan se nykyinen presidenttikin yhden urheiluliiton pomo ja sitä kautta haki kansansuosiotaan politiikassa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 29. 03. 2012 10:10
Tieteenjuna kulkee ja tietämättömyys pakenee

”Etiopiasta löydetyt kivettyneet ihmisen jäljet, joilla on ikää noin 3,4 miljoonaa vuotta, antavat uusia tietoja ihmisen evoluutiosta. Isonvarpaan jättämän jäljen perusteella voidaan päätellä että sen omistaja, pystyssä liikkumisen ohella pystyi takertumaan jaloillaan puun oksiin.
Tutkijat ovat todenneet, että jalanjälki ei ole kuitenkaan riittävä sille, että sen pohjalta voitaisiin päätellä, mille ihmislajille se on kuulunut. Jalanjäljen tehnyt on kuitenkin varhaisemmalta ajalta, kuin ihmisen esi-isiin kuulunut Lucy, joka on myös löydetty tältä alueelta.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_29/69951344/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 29. 03. 2012 16:04
Eipä ollut neukkulan aikana helppoa homoilla ja muilla vähemmistöillä, ja sama kaiku on askelten myös nykyään. MTV3 : Pietarin homovastainen laki on ollut ihmisoikeusjärjestöjen hampaissa. Arvostelijoiden mukaan lakiteksti jätettiin epämääräiseksi, jotta sitä voidaan käyttää mahdollisimman laajasti seksuaalivähemmistöjen sortamiseen. Homoseksuaalisuus oli Venäjällä rikos vuoteen 1993 saakka.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 29. 03. 2012 19:07
Onko USA jäämässä uusien talousmahtien jalkoihin

”BRICS:in jäsenmaiden johtajien tapaaminen on päättynyt New Delhissä. Brasilian. Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan Tasavallan johtajat vaihtoivat siinä ajatuksiaan maailman taloudellisesta tilanteesta, globaalisten hallintalaitosten uudistamisesta sekä koskettelivät kansainvälisen vakauden ja turvallisuuden kysymyksiä.

Huippukokoksen osanottajille esiteltiin asiakirja BRICS-maiden taloudet: selostus Brasialiasta, Venäjästä, Intiasta, Kiinasta ja Etelä-Afrikan Tasavallasta. Yhteisestä asenteesta muun muassa taloudellisista kysymyksistä BRICS-maat voivat ilmoittaa G-20-huippukokouksessa jo ensi kesäkuussa. Silloin tulee uudelleen käsittelyyn Kansainvälisen valuuttarahaston uudistaminen ja BRICS-maiden osallistumisen taso sen varojen täydentämisessä.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_29/70011836/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 30. 03. 2012 17:05
Kuntauudistus mielikuvien varassa

Yliopisto-lehdessä oli kysytty kuntauudistuksesta tutkittua tietoa muun muassa Vaasan yliopiston aluetieteen professori Hannu Katajamäeltä.

Katajamäki oli sanonut, että kuntauudistus etenee mielikuvien, ei tutkimustiedon varassa. Lehti kysyi, Katajamäeltä mitä hän sillä tarkoittaa.
-Mielikuva on se, että suuruuden logiikan mukaiset hallintoratkaisut
 tuottavat tehokkaita palveluja.

-Käsitys iskostui 1990 -luvulla uuden johtamisopin, new public managementin, vanavedessä. Oletetaan, että julkista sektoria voidaan johtaa kuten yrityksiä ja että hallinnon yksikkökokoa suurentamalla saavutetaan skaalaetuja.
Ei kuitenkaan ole tutkimuksellista näyttöä siitä, että näin olisi.

Julkistasektoria on jo vuosia johdettu kuten yksityistä yritystä. Tämä ei sinänsä ole mitään uutta tietoa Katajamäeltä. Kuntakoon kasvattamisessa haetaankin isojapalvelumarkkinoita, joissa yksityinen bisnes voi tuottaa parhaiten voittoa.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 30. 03. 2012 18:06
Onko USA jäämässä uusien talousmahtien jalkoihin
”BRICS:in jäsenmaiden johtajien tapaaminen on päättynyt New Delhissä. Brasilian. Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan Tasavallan johtajat vaihtoivat siinä ajatuksiaan maailman taloudellisesta tilanteesta, globaalisten hallintalaitosten uudistamisesta sekä koskettelivät kansainvälisen vakauden ja turvallisuuden kysymyksiä.
Huippukokoksen osanottajille esiteltiin asiakirja BRICS-maiden taloudet: selostus Brasialiasta, Venäjästä, Intiasta, Kiinasta ja Etelä-Afrikan Tasavallasta. Yhteisestä asenteesta muun muassa taloudellisista kysymyksistä BRICS-maat voivat ilmoittaa G-20-huippukokouksessa jo ensi kesäkuussa. Silloin tulee uudelleen käsittelyyn Kansainvälisen valuuttarahaston uudistaminen ja BRICS-maiden osallistumisen taso sen varojen täydentämisessä.”
http://finnish.ruvr.ru/2012_03_29/70011836/


Venäjä ja sen kumppanit BRICS yhteisössä haluavat muutoksia IMF:n ja Maailmanpankin pelisääntöihin sekä maailmankauppaan

”Delhin huippukokous syytti vauraita maita siitä, että nimenomaan niiden harjoittama politiikka on epävakauttanut kansainvälisen talouden ja synnytänyt globaalin finanssikriisin. Brics-maiden johtajat huomauttivat mm., että USA:n monetaarinen politiikka antaa yksipuolista etua rikkaalle Lännelle ja samalla muodostaa esteitä muun maailman kehitykselle. Tämän taustalla Brics-maat ottavat vakavan askeleen, monikeskeisen valuuttajärjestelmän suuntaan. Venäjän Keskuspankki ja vastaavat ryhmän muiden maiden rahalaitokset, allekirjoittivat sopimuksen keskinäisestä luototuksesta kansallisilla valuutoilla. Tämä vähentää dollarin osuutta keskinäisissä laskutuksissa ja sen kursin heilahteluihin liittyviä riskejä. Samalla se vähentää dollarin käyttöä kansainvälisillä rahamarkkinoilla.
Brics-maiden yhteistyö tältä perustalta antaa sille mahdollisuuden oman kehityspankin perustamiseen. Delhin asiakirjaan on kirjattu tämä Brics-maiden pyrkimys. Lisäksi, köyhille maille avataan pääsy kehityspankkiin, mikä auttaa niitä parantamaan infrastruktuuria, ratkaisemaan elintarvikeongelmia ja voittamaan teknistä jälkeenjääneisyyttä.”

Voi olla, että elämme nyt isojen yhteiskunnallisten ja taloudellisten muutosten aikaa. Kapitalistinen talousjärjestelmä on ilmeisesti tässä juoksussa jäämässä historiaan.

http://finnish.ruvr.ru/2012_03_30/70101513/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 31. 03. 2012 16:04
Kokoomuksen ”leikkauslahtari” kiistää mutta avustaja oli toteuttamassa kokoomuksen linjaa

”Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko kiistää, että hän olisi ollut mukana päättämässä ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen leikkauksista.
-Kansanedustajat Lasse Hautala (kesk.) ja Mikko Savola (kesk.) väittävät tiedotteessaan, että ministerit Paula Risikko ja Anna-Maja Henriksson olisivat olleet päättämässä ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen leikkausten kohdentumisesta. Tämä ei pidä paikkaansa. Päätökset valmisteltiin opetus- ja kulttuuriministeriössä ja päätökset teki opetusministeri Jukka Gustafsson.
Risikon mukaan tällä viikolla keskiviikkona olleessa sivistyspoliittisen ministeriryhmän kokouksessa aloituspaikkavähennykset otettiin esille asialistan ulkopuolelta. Ammattikorkeakoulukohtaista leikkausten kohdentumista tai määriä ei kerrottu. Ministeriryhmän puheenjohtaja, ministeri Gustafsson kertoi tiedottavansa asiasta perjantaina.
-Ministeriryhmän jäsenet saivat tiedon Gustafssonin päätöksestä torstaina. Itse olin silloin työmatkalla Japanissa ja kokouksessa minua edusti erityisavustaja Ulla Heinola.”

Näin se menee, että muut hallituspuolueet tekevät ja ottavat vastuuta kokoomuksen hyvinvointivaltion alasajosta. Näin oli armeijan alasajostakin mm. Kokoomus siis paistattaa päivää ja muut hallituspuolueet tekevät likaisen työn.

http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/risikko-gustafsson-paatti-ammattikorkeakoulujen-aloituspaikkavahennysten-kohdentumisesta-1.1171749?localLinksEnabled=false
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: toisen luokan kansalainen on 01. 04. 2012 12:12
Tarja Halosen yrittämistä kohtaan kielteiset puheet nostivat yrittäjät takajaloilleen. Halonen katsoo, ettei yrittäjien ja Suomen etu kulje käsi kädessä. Halonen sanoo itsestään tehdyssä dokumenttielokuvassa: "mä en usko sellaiseen ketjuun, että kun se on paras yrittäjälle niin se on paras muillekin".

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2012/03/yrittajat_hammastelevat_presidentin_kommenttia_3373481.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Sundin Ukko on 01. 04. 2012 14:02
Ei yrityksen tehtävänä ole työllistää tai tehdä hyvää, vaan tuottaa voittoa omistajalleen.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: toisen luokan kansalainen on 01. 04. 2012 15:03
Ei yrityksen tehtävänä ole työllistää tai tehdä hyvää, vaan tuottaa voittoa omistajalleen.

VÄÄRIN. Enemmistö kaikista toimivista yrityksistä on yhden henkilön yrityksiä. Näitä on liki 140.000 kaikista 230.000 yrityksestä. Yrityksen päätehtävä on työllistää omistajansa. Jos se on nimimerkki Sundin Ukon mielestä voiton tavoittelua, niin sellaisena voi nähdä myös rasvanahkaduurina työskentelemisen.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Henry Eklund on 01. 04. 2012 15:03
Ja työn antaja joka ei pidä huolta duunareistaan maksaa turhista sairaspäivistä ja duunarin teho ei epäviihtyisessä paikassa ole varmastikkaan työn antajalle se paras. Onneksi monet uudenpolven työllistäjät tietää porkkanan toimivan paremmin kuin piiska ja ns. varma työpaikka sitoo henkilöstön kun ostetaan asuntoja yms.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 08. 04. 2012 18:06
Euroopan vasemmisto nousee yhteiseen rintamaan kurjistamispolitiikkaa vastaan

Nyt voidaan nähdä miten Kreikassa demokratia kuolee, mutta jos annamme sen tapahtua se tulee varmaankin tapahtumaan myös meille. Mutta yhä syvemmälle kun alkaa kriisi mennä alkaa myös vasemmisto tajuamaan, että on muodostettava yhteinenrintama EU:n kurjistamispolitiikkaa vastaan, demokratian puolesta.

Näin onkin jo tapahtunut Kreikassa, Ranskassa, jossa koko radikaalivasemmisto asettuu yhteisen presidentti ehdokkaan taakse. Espanjassa koko ay-liike marssii yleislakoissa. Ja Italia valmistautuu yhteiseen Firenzen foorumiin.
Mutta täällä Suomessa ollaan hiljaa ja tehdään oikeistonkanssa leikkauspolitiikkaa, jota muu euroopan vasemmisto vastustaa. Ollaan kuin asia ei meille kuuluisi. Nyt siis Suomen eduskuntavasemmisto ja ay-liike esiintyy häpeällisesti Euroopan rikkurina.

Kohta ovat Ranskan ja Kreikan vaalit sekä Irlannin kansanäänestys EU:n talouskurimussopimuksesta. Ranskassa presidenttivaalien galluppien kärjessä oleva sosialistien ehdokas vaatii sopimuksen uudelleenneuvottelemista. Sopimusta vastustavat kommunistit ja radikaali vasemmistorintama, vaativat myös kansanäänestystä.

Täällä Suomessa on syytä kysyä , miksi SDP ja Vasemmistoliitto hyväksyvät talouskurisopimuksen, joka alistaa jäsenmaiden budjetit EU-komission kontrolliin, ja oikeiston ajamat leikkauslistat, joita vastaan muualla Euroopassa järjestetään yleislakkoja, mielenosoituksia, kansanäänestysaloitteita ja parlamenttikamppailuja?

Mutta tänä vuonna tulemme näkemän arabikevään sijaan eurooppalaista kevättä ja siinä tulee olla mukana Suomen koko vasemmisto.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 13. 04. 2012 10:10
.

Nälkää näkevän Pohjois-Korean rakettilaukaisu epäonnistui täydellisesti - liian vähän juche-pitoisuutta polttoaineessa?

"Pohjois-Korea munasi täysin – ”Nöyryytys”

"Pohjois-Korean rakettilaukaisu on epäonnistunut täysin. Maan laukaisema raketti hajosi osiin ollessaan vielä Maan ilmakehässä. Osat putosivat mereen.

Epätavallista kyllä, Pohjois-Korea on virallisesti myöntänyt epäonnistumisen."

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/121708-pohjois-korea-munasi-taysin-%E2%80%93-%E2%80%9Dnoyryytys%E2%80%9D

EDIT : News Flash

Päivitetty: pe 13.04.2012 klo 11:52

"Yhdysvaltojen mukaan Pohjois-Korea laukaisi tosiasiassa Taepodong 2 -ohjuksen. YK:n turvaneuvosto kokoontuu tänään hätäistuntoon käsittelemään asiaa. YK on kieltänyt Pohjois-Korealta ohjuskokeet."

http://www.nelonen.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen/raketin-r%C3%A4j%C3%A4ht%C3%A4minen-nolo-takaisku-pohjois-korealle

.


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 13. 04. 2012 12:12
.

Bussi kääntyi väärästä kulmasta - Pohjois-Korean salattu todellisuus paljastui

"Joukko toimittajia oli kutsuttu Pjongjangiin Kim Il-sungin satavuotispäivän juhlallisuuksiin ja heitä oltiin torstaina kuljettamassa musiikkiarkistona ja dvd-tehtaana toimivaan Hanan musiiikki-infomaatiokeskukseen, kun bussin viranomaisoppaat huomasivat ikkunoiden takana näkyvän väärän maiseman.

Normaalisti ulkomaiset vieraat kuljetaan tiukasti vallankumousjulisteilla koristeltuja leveitä ja siistejä paraatikatuja pitkin, mutta nyt ikkunoiden takana pöllysi sora.

Kuski peruutti nopeasti pois kuoppaiselta, pölyävältä tieltä, mutta kyydissä ollut AP:n toimittaja ehti jo havainnoida pimeänä olleet kaupat, hitaasti kulkevat vanhukset ja näiden telttakankaasta väsätyt laukut.

- Toivon, että toimittajat raportoivat ainoastaan absoluuttisen totuuden, bussin opas totesi lopuksi ääni väristen, kun kuljetus saapui kiiltävän, marmorisen ja lähes tyhjän musiikkikeskuksen eteen."

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/bussi-kaantyi-vaarasta-kulmasta---pohjois-korean-salattu-todellisuus-paljastui/art-1288461849348.html?ref=hs-tf-promo1

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 13. 04. 2012 18:06
Kun uutta kokeillaan se ei aina onnistu, näin on käynyt myös USA:lle

”Pohjois-Korean joukkoviestimet ovat myöntäneet, että kantoraketin laukaisu epäonnistui. Aiemmin tästä ilmoittivat USA ja Japani.
Associated Pressin mukaan Pohjois-Amerikan ilmapuolustuskomento (NORAD), havaitsi kantoraketin laukaisun, jonka ensimmäinen vaihe putosi mereen 165 kilometrin päähän Soulista. Kahta muuta vaihetta ei todennäköisesti löydetty.
Aikomuksestaan laukaista satelliitti Maan kiertoradalle, Pohjois-Korean perustajan Kim Il Sungin kunniaksi, maassa ilmoitettiin maaliskuussa. Pohjois-Koreaa arvostelivat jyrkkäsanaisesti useat maat, mukaan luettuna Venäjä. YK:n päätöslauselmalla on kielletty Pohjois-Koreaa käyttämistä ballististen ohjusten tekniikkaa.”
”Venäjä, Intia ja Kiina kehottavat suhtautumaan Pohjois-Korean tekemään kantoraketin laukaisuun puhtaasti poliittisilla ja diplomaattisilla keinoilla. Tästä ilmoitti tänään Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov, sen jälkeen, kun oli neuvottelut kollegoidensa kanssa Moskovassa.
Hän kehotti kaikkia osapuolia maltillisuuteen ja jatkamaan ponnisteluja, kuuden osapuolen neuvottelujen elvyttämiseksi, Pohjois-Korean ydinongelmasta.
Viime yönä Pohjois-Korea laukaisi kantoraketin, jossa oli satelliitti, mutta se epäonnistui. Useat maat, mukaan lukien Venäjä, vastustivat Pohjois-Korean tekemää raketin laukaisua.”

USA:n avaruuteen laukaisemia raketteja on myös tuhoutunut ja jopa miehistökin on siinä samalla kuollut. Pohjois-Korean epäonnistuneessa kantoraketissa ei ollut ihmisiä mukana.

http://finnish.ruvr.ru/2012_04_13/71650768/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 13. 04. 2012 19:07

.

Lost Cosmonauts

Liikkuu voimakkaita huhuja että useita cosmonautteja (mies- ja naispuolisia?) kuoli ennen kuin Juri Gagarin suoritti onnistuneen avaruuslennon 1961

http://www.spacestation.carolan.info/ManInSpace/DeadCosmonauts.htm

Ensimmäinen nainen avaruudessa

http://www.lostcosmonauts.com/wom.htm

The First Woman in Space

"After the successful orbital flight of Yuri Gagarin, the Soviet authorities wanted to give a further demonstration of their superiority: Alan Shepard had finally entered space on May 5, 1961, but only for a brief, suborbital flight. The U.S.S.R. would send into orbit the first woman cosmonaut, before the americans could even attempt their first orbital flight. And while the americans were planning one additional suborbital flight before attempting a flight of only three orbits, the russian woman cosmonaut would fly 17 times around the earth.

The launch took place on the 16th of May, 1961. We don't know what went wrong during the flight, but re-entry had to be delayed. It is possible that the thermal shield of the Vostok capsule may have been damaged during launch. A decision was finally made to attempt re-entry on May 23rd, due to the dwindling air supplies.

The italian listening post manned by the Judica-Cordiglia brothers had, by now, learned how to intercept the voice communications between the spacecraft and mission control, in addition to the physiological data received on the previous missions.
The document we are presenting is dramatic and unsettling: the cosmonaut can be heard complaining about the increasing ambient temperature, in a professional voice which yet betrays the knowledge of a mission gone terribly wrong. In the end, when flames start engulfing the capsule, the voice becomes heart-rending.

Three days later, on May 26, 1961, TASS, the soviet press agency announced the return to earth on the 23rd of a large, unmanned satellite which burned upon re-entering the atmosphere. The satellite was the size of a city bus. Its launch had not been previously disclosed and its purpose was unknown"

Lost Cosmonaut - Is this the first woman in space?

http://youtu.be/9Sgc1I9sjfc

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Henry Eklund on 13. 04. 2012 19:07
Eikö se oo niin et naiset ensin vaikka heikoille jäille.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 13. 04. 2012 19:07
”Pohjoiskorealaisen Ynha-3 (Linnunrata-3) kantoraketin, jonka avulla piti nostaa kiertoradalle Kvanmenson-3 (Loistava tähti-3) satelliitti, epäonnistui. Muutamaa minuuttia laukaisun jälkeen raketti räjähti kappaleiksi ja putosi mereen.
Pohjois-Korea ilmoitti, että aikoo laukaista Maan kiertoradalle satelliitin huhtikuun puolessa välissä. Nämä Pohjois-Korean suunnitelmat synnyttivät voimakasta arvostelua maailmalla. Koko viimeisen kuukauden ajan Pohjois-Koreaa yritettiin saada perumaan laukaisun. Sitä uhattiin pakotteilla, koska tämä toimenpide on ristiriidassa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman kansa, joka kieltää Pohjois-Korealta ballististen rakettien laukaisut.
Pohjois-Korea vetosi kuitenkin siihen, että sen avaruusohjelma on luonteeltaan rauhanomainen. Sen ilmoituksen mukaan satelliitti oli sääsatelliitti. Tästä huolimatta USA:n, Japanin ja Etelä-Korean asiantuntijat väittivät, että koe on luonteeltaan sotilaallinen. Todisteita tälle ei kuitenkaan ole kenelläkään, totesi Venäjän Akatemian Kaukoidän instituutin, Korean keskuksen asiantuntija, Konstantin Asmolov.
 - Pohjoiskorealaiset ilmoittivat nimenomaan siviilisatelliitin laukaisemisesta ja yleensä ottaen täyttivät kaikki ne toimenpiteet, jotka ovat ominaisia tällaisen laiteen laukaisemisen yhteydessä. Puheet siitä, että kyseessä oli sotilaallinen raketti, ovat spekulaatiota.

Pohjois-Korean kantoraketin laukaisun vuoksi, YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu perjantaina ylimääräiseen istuntoonsa. Vaikeaa on arvata, millaisia ratkaisuja tehdään, mutta on otettava huomioon, että jo nyt Pohjois-Koreaa vastaan sovelletaan valtava määrä pakoteta. Kiinan näkemyksen mukaan tässä tilanteessa olisi tarkoituksenmukaista välttää toimia, jotka voisivat kärjistää tilannetta entisestään Korean nimimaalla.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_04_13/71615819/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 13. 04. 2012 19:07
.

Tätäkin yritetty selittää kuoliaaksi että kyse on vain harjoituksesta mutta kyllä sen kuulee amatöörikin ettei tuossa ole mistään harjoittelusta kyse, aika aavemainen mediatallenne minkä Judica-Cordiglia veljekset saivat kaapattua

EDIT :

Jäljet yritetty hämärtää mutta Pravdakin myöntää ettei Gagarin ollut ensimmäinen cosmonautti

(http://web.archive.org/web/20011117194641im_/http://images.pravda.ru/images/06.gif) (http://web.archive.org/web/20011117194641im_/http://images.pravda.ru/images/07-.gif)

Pravda.RU:Accidents:More in detail    
17:32 2001-04-12
GAGARIN WAS NOT THE FIRST COSMONAUT

"As 40 years have passed since Gagarin's flight, new sensational details of this event were disclosed: Gagarin was not the first man to fly to space.

Three Soviet pilots died in attempts to conquer space before Gagarin's famous space flight, Mikhail Rudenko, senior engineer-experimenter with Experimental Design Office 456 (located in Khimki, in the Moscow region) said on Thursday.

According to Rudenko, spacecraft with pilots Ledovskikh, Shaborin and Mitkov at the controls were launched from the Kapustin Yar cosmodrome (in the Astrakhan region) in 1957, 1958 and 1959.
"All three pilots died during the flights, and their names were never officially published," Rudenko said.
He explained that all these pilots took part in so-called sub- orbital flights, i.e., their goal was not to orbit around the earth, which Gagarin later did, but make a parabola-shaped flight.

"The cosmonauts were to reach space heights in the highest point of such an orbit and then return to the Earth," Rudenko said.

According to his information, Ledovskikh, Shaborin and Mitkov were regular test pilots, who had not had any special training, Interfax reports.

"Obviously, after such a serious of tragic launches, the project managers decided to cardinally change the program and approach the training of cosmonauts much more seriously in order to create a cosmonaut detachment," Rudenko said.

http://web.archive.org/web/20011117194641/http://english.pravda.ru/accidents/2001/04/12/3502.html

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 14. 04. 2012 07:07
.

Kuinka joku voi olla niin naiivi että liikkuu Neuvostoliitto-kgb:n alueella ilman asianmukaisia papereita, kyse ei ole mistään länsimaasta jossa noin vaan muina miehinä kuljetaan vapaasti ja otetaan näytteitä, njet! стой!

Venäläisviranomaiset pidättivät Syken tutkijan

"Syken erikoistutkija Seppo Knuuttila pidätettiin keskiviikkona, kun hän oli ottamassa vesinäytteitä Lugajoesta. Kingiseppin miliisi kuulusteli häntä kahdeksan tuntia, kunnes Knuuttila vapautettin.

Päästyään Suomen rajalle Knuuttila pidätettiin uudelleen. Kuuden tunnin kuulustelujen jälkeen hänet pakotettiin luovuttamaan tietokoneensa venäläisviranomaisille. Hän on päässyt palaamaan kotimaahan Suomen Pietarin pääkonsulaatin avustuksella.

Syke kertoo, että Knuuttila oli suomalais-venäläisen tutkimusryhmän kanssa ottamassa sovittuja näytteitä joella ja tutkijat olivat hajaantuneet, kun yksin liikkunut suomalaistutkija pidätettiin. Paikallisen lannoitetehtaan turvallisuudesta vastaava vartiointiliike pidätti Knuuttilan. Vartiointiliike katsoi, että Knuuttila oli tunkeutunut luvatta lannoitetehtaan aitaamattomalle alueelle.

Syken mukaan hän liikkui yhdessä sovitulla tutkimusalueella. Hänellä ei ollut mukanaan passia, joten kesti jonkin aikaa, ennen kuin hän sai todistettua henkilöllisyytensä, kertoo Syke. Pidätetyn Knuuttilan lisäksi myös muita tutkijoita kuulusteltiin.

Tutkijat pääsivät lähtemään näytteineen Suomeen, mutta osa näytteistä jäi ottamatta ja Knuuttilan tietokone takavarikoitiin venäläisellä raja-asemalla."

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/04/venalaisviranomaiset_pidattivat_syken_tutkijan_3403942.html

Kulakin pidätys - Aрест Kулaka  (http://youtu.be/5ixvTwuwAV4)

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 17. 04. 2012 15:03
Ilmeisesti Pohjois-Korea lähtee Kiinantielle uudistamaan talouttaan

”Japanilaisen Mainichi-lehden mukaan Pohjois-Korean uusi johtaja Kim Jong-un määräsi hallitusta aloittamaan keskustelu talouden mahdollisista uudistuksista ja olemaan vieraksumatta jopa kapitalistisia menetelmiä. Korean Työväenpuolueen edustaja kertoi lehdelle, että Kim Jong-un määräsi ottamaan huomioon kaikkia tehokkaita käytäntöjä niiden luonteesta huolimatta.
Uutinen Kim Jong-unin aikomuksesta sovittaa kapitalistista markkinataloutta Pohjois-Korean oloihin yllättää, sanoi Venäjän Äänelle antamassaan haastattelussa Pohjois-Korean asiaintuntija Georgi Toloraja. Hänen tietääkseen Kim Jong-un on toistaiseski enemmän huolestunut asemansa vakauttamisesta. Hän näyttää noudattavan Kim Il Sungin ja Kim Jong-ilin linjaa. Georgi Toloraja uskoo, että uudistukset aloitetaan vasta kun poliittisen johdon asema on vakaa.
- Pohjois-Korea on monta vuonna ollut uudistusten tarpeessa. Mutta hallituksen ei saa avata maan rajoja, sillä ulkomaiset tavat ja ideat saattavat romahduttaa maan poliittista ja yhteiskunnallista järjestystä ja Etelä-Korea nielee Pohjois-Korean. Pohjois-Korean hallitus on hyvin tietoinen uudistusten mahdollisista seurauksista.
Uudistuksia toteuttaessaan Pohjois-Korean pitää varoa länsimaille ominaisia taloudellisia malleja, uskoo asiaintuntija Viktoria Samsonova.
- Pohjois-Korean pitää kulkea omaa tietään. Ehkä Kiinan kokemuksesta olisi hyötyä. Mutta tilanne on epätasapainoista, sillä molemmat Koreat ovat nykyään riippuvaisia Kiinasta. Siinä tilanteessä Venäjä toimii sovittelijana.
Venäjä on tarjonnut Pohjois-Korean käsiteltäväksi uusi kaasuputkihanke. Hanke edellyttää kaasuputken rakentamista Etelä-Koreaan Pohjois-Korean alueiden kautta ja Koreoiden rautateiden yhdistämistä Siperian rataan. Tästä hankkeesta Pohjois-Korea voisi saada ensimmäistä markkinakokemustaan.”

Oleellista talousjärjestelmässä on se kuka on isäntä. Ihan niin kuin Kiinassakin, jossa isäntä on kommunistinen puolue ja valtio. Tai Venäjällä, jossa valtiovalta ohjaa koko maan taloutta sekä pankkeja ja finassilaitoksia.

http://finnish.ruvr.ru/2012_04_17/72037370/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 22. 04. 2012 11:11
Suomessa eletään nyt Kataisen (kok)  ja Urpilaisen (Sdp) riktatuurissa

Kokoomusvetoinen hallitus kelpaa Vasemmistoliitolle ja SDP:lle Pohjanmaalla.
"Piirin puheenjohtajan Moision mielestä vasemmistoliiton paikka on hallituksessa.
-Kyllä, vaikka arvonlisäveron korotusesitys suututtaa. Kokonaisuus ratkaisee ja lopputulos on siedettävä, jatkaa Moisio.
Moision mukaan eurokriisin hoito on hankalasti hallittavissa.
Piirikokouksen avannut Moisio sanoo, että hallitustyössä on kipukohtia.
-Kritiikkiä tulee, mutta irtautuminen ei ole lähelläkään.”

Koko pohjanmaan vasemmistoliiton piirihallitus oli Vaasassa vankasti mukana ja tukemassa kokoomuksen hallituspolitiikkaa. Piirinpuheenjohtaja Moisio sanoo, että kokonaisuus on hyvä.
Samassa kokouksessa oli surkuteltu nuorten vähäisyyttä puolueessa, tähän oli piirinvarapuheenjohtaja sanonut, että nyt pitäisi ensin saada selvitettyä nuorisolle, että et ole kommunisti vaikka olet vasemmistolainen. Mutta hän ei ymmärrä, että se jo osoittaa, että vasemmistoliitto ei ole edes vasemmistolainen, kun se tekee politiikkaa sulassa sovussa kokoomusvetoisen hallituksen kanssa. Missään muualla maailmassa ei vastaavaa rahavallan ja vasemmiston petturimaista toimintaa ole.

Myös SDP:n piirikokous oli ollut hyvin samoilla linjoilla Lapualla. Siellä jopa ”iloittiin” mukana olosta kokoomusjohtoisessa politiikassa. SDP ajaa vahvasti kokoomuksen kanssa kuntia yhteen ja sitäkautta  lisää työttömiä. Rahavallan tavoitteena on, että jättikunniksi muuttuvat kunnat muodostavat palvelumarkkinat, joita  yksityinen bisnes pyörittää voittoperiaatteella.

Kun ihmisten palvelut tulee hoitaa, ei sillä ole mitään merkitystä onko kunta iso tai pieni. Mutta sillä on jos siitä tulee yksityinen bisnes, jolloin raha ratkaisee sen minkälaista palvelua ihminen kunnassaan saa.
Tietämys on todella pihalla, kun puoluehallituksen edustaja oli sanonut, että valtiorahoittaa kuntien menoista 70-80 prosenttia. Se on todella aivan samaa verorahaa onko se kunta tai valtiontasolla kerättyä. Se on siis yhteiskunnan rahaa ei yksityisen pääoman.
Valtio onkin tukenut niitä alueita ja kuntia, jotka hoitavat palvelujaan syrjäseuduilla tai muuten eivät kuntien tulot riitä niitä ylläpitämään. Näin on turvattu palvelut koko maan alueella kansalaisille.

Nyt onkin todella syvä kriisi eduskuntavasemmiston osalta Suomessa. Nämä puolueet eivät enää erota sitä rajaa mikä on ollut vasemmiston ja oikeiston välillä, joka on tietenkin edelleen. Rahanvaltaa ja työväenvaltaa.

Nykyinen tilanne kasvattaa oikeiston poliittista valtaa tässä maassa. Samaan aikaan euroopassa vasemmisto ja ay-liike taistelee säästö- ja leikkauspolitiikkaa vastaan rajusti. Siellä järjestetään erilaista poliittista toimintaa yhdessä ja yleislakkoja nykyistä uusoikeistolaista politiikkaa vastaan.
Mutta myös pankit ja niiden tukeminen verovaroin on poliittisen taistelun kohde.
Eli siellä taistellaan julkisten palvelujen puolesta.

Eli siis juuri päinvastaista toimintaa kuin suomalainen eduskuntavasemmisto ja ay-liike.

http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/hallitus-kelpaa-vasemmistolle-1.1182674
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 22. 04. 2012 20:08

.

Tässä kohta viikon vartoomisen jälkeen olisi kohtuullista ja suotavaa että Suomen ympäristöministeri lopettaisi piiloleikkinsä ja tulisi esiin tämän tutkijan työn brutaalin keskeyttämisen tiimoilta

Vai onko siellä ympäristöministeriössä oikeasti ketään????? Onko kukaan oikeasti vastuussa mistään?

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 23. 04. 2012 18:06
Tsekissä sameettivallankumous

”Venäläiset mediat kertoivat viikonloppuna Prahassa järjestyistä joukkomielenosituksista. Prahalainen toimittaja Jan Petranec kertoi, mitä vastaan ihmiset osoittavat mieltä taloudellisesti hyvin voivassa maassa, jota ei koskenut euroaluetta ravisteleva kriisi.
- Parha ja muut kaupugit kiehuvat. Ihmiset osoittavat mieltä hallituksen noudattamaa politiikkaa vastaan. Hallitus on menettämässä parlamentinkin tukea. Hallitus joko eroaa tai sille esitetään epäluottamus. Kansalaiset vastustavat Petr Necasin hallituksen sosiaalipolitiikkaa. Hallituksen toteuttamat uudistukset ovat johtaneet työttömyyden kasvuun ja huonontaneet eläkeläisten asemaa. Puhuin äskettäin minulta verinäytteen ottaneelle sairaanhoitajalle. Hän kertoi, että sairaanhoitajien palkat alennettiin niin, että on vaikea saada rahat riittämään. Lisäksi asuntomaksut, sähkö- ja kaasumaksut nostettiin viime aikana huomattavasti, elintarvikkeiden hinta kasvaa kasvamistaan. Yli 120 tuhatta koville joutunutta ihmistä kerääntyi Prahan kaduille osoittamaan mieltään. Se oli suurin mielenosoitus sitten vuoden 1989 samettivallankumouksen. Satuin olemaan keskustassa Vaclavske-torilla. Monet ihmiset, joille olen tuttu radio- ja televisio-ohjelmista, tulivat puhumaan maan tilanteesta, hallituksen vastuuttomasta sosiaalipolitiikasta ja kansainvälisille yrityksille uhratusta taloudesta. Tuntu siltä, että pääsin todistamaan oikeistohallituksen kriisiä.
Meidän tilanne on kuitenkin parempi kuin Kreikan, mutta tsekkiläiset ymmärtävät nyt, ettei EU:lla ole mitään tekemistä yhteisen kulttuurin tai arvojen kanssa. Se on edullista vain suuryrityksille.”

Nyt myös Tsekkiläiset taistelevat EU:n säästö ja leikkauspolitiikkaa vastaan, kuten muu eurooppa. Mutta Suomessa kokoomusvetoinen hallitus sitä toteuttaa orjamaisesti. Siitä karmein esimerkki on niinsanottu kuntuudistus, jonka tavoitteena on kuntieyhdistämisen kautta leikata julkisiapalveluja ja sitäkautta saada jättisäästöt.

http://finnish.ruvr.ru/2012_04_23/72679683/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 25. 04. 2012 20:08
Voitonpäivä fasistisesta saksasta lähestyy

”Moskovan kaduille on ilmestynyt ihmisiä, jotka kantavat musta-oranssiraitaisia nauhoja. Niitä on kiinnitetty vaateisiin ja se on merkki siitä, että pian koittaa Voitonpäivä. Yrjön nauha on vuoden 1945 Suuren Voiton tunnus – erityistä suosiota se on saanut nuorison keskuudessa. Heidän tunnuslauseenaan on ”Isoisän voitto – minun voittoni!, Muistan ja olen ylpeä”.
Yrjön nauha on monien sotilaallisten kunniamerkkien attribuutti. Ensimmäisen kerran se ilmestyi sotilasmantteleihin, yhdessä Pyhän Yrjön ristin kanssa vuonna 1769. Sen jälkeen musta-oranssiraitaista nauhaa pidetään Venäjällä merkkinä sotilaallisesta urheudesta. II maailmansodan aikana nauhaa alettiin jakaa Slava-kunniamerkin mukana. Sitä myönnettiin urheudesta ja rohkeudesta, taisteluissa fasistista Saksaa vastaan.
Bulgariassa tätä tempausta toteutetaan yli 50 kaupungissa. Tällä hetkellä kaikki nauhat on jo jätetty maanmiesten järjestön osastoille. Nyt niitä annetaan järjestön jäsenille. Toukokuun 9. päivänä kaikissa kaupungeissa järjestetään tapahtumia ja lasketaan mm. kukkia neuvostosotilaiden muistomerkeille. Samalla jaetaan Yrjön nauhoja niille, jotka niitä haluavat.”

http://finnish.ruvr.ru/george_ribbon/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 26. 04. 2012 05:05

.

Hirmuhallinnon voitto toisesta hirmuhallinnosta legimitisoi ja betonoi Stalinin tyrannian

Tämä on nerokasta

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 29. 04. 2012 13:01
Rahoitusmarkkinoiden valtaa voidaan vastustaa

Jopa valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tuore ylijohtaja Juhani Vartiainen otti esiin menneellä viikolla sen, että taloudella ja markkinoilla on juuri niin paljon valtaa kuin poliitikot niille haluavat antaa.

Hän myös sanoi, että eivät kansallisvaltioiden mahdollisuudet harjoittaa omaa talous ja hyvinvointipolitiikkaa ole mihinkään kadonneet.

Vartiainen oli myös ollut huolestunut siitä, että talouden ylivalta otetaan annettuna, vaikka kyse on pitkälle poliittisista valinnoista. Hänen mukaan esimerkiksi OECD:n antamien taouspoliittisten suositusten noudattamatta jättäminen ei vaikuta oikeastaan mihinkään. Rahoitusmarkkinoita ei kiinnosta esimerkiksi se, kuinka paljon Suomessa maksetaan veroja. Markkinat kiinnittävät huomiota valtiontalouden yli ja alijäämiin, ei sen tarkempiin talouspoliittisiin linjauksiin.

Rahoitusmarkkinoiden näennäistä ylivaltaa voidaan siis edelleen aivan mainoisti vastustaa poliittisin päätöksin, mikäli halutaan. Mutta siihen tarvitaan puolueita.

Ruotsi on esimerkki siitä, miten siellä hallitus ja puolueet ottavat poliittisen vastuun eivätkä mene virkamiesten tai ay-liikkeen seläntaakse. Vartiainen kaipasikin suomeen pitkiälistoja vaaleihin ja sitä kautta puolueiden poliittisen linjan ja vastuun ylösnostamista. Nyt suomessa politiikka on mennyt henkilökeskeiseen suuntaan ja sitä kautta puolueiden poliittiset linjat ovat hävinneet.

Nyt tilanne on se, että ei ole vaihtoehtoja politiikassa, vaan kaikki ovat yhtä ja samaa. Koko suomalainen parlamentarismi on sitä kautta kriisissä.

Vartiainen puhuu asiaa ja nimenomaan kokoomuspuolue on juuri tuolla epäpoliitisuudella mennyt eteenpäin kannatuksessan ja vasemmisto sekä keskusta taakse päin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 01. 05. 2012 19:07
Kansalle maalaillaan visioita paratiisista, jossa ei tarvitse kärsiä köyhyyttä eikä
hallituksen ajamaa kurjistamispolitiikkaa


Työväen vapputapahtumat ovat tältä vuodelta pidetty. Päivä alkoi punaisten muistomerkiltä ja tällä kertaa muistomerkillä puhui Tapio Ruosteoja (sdp) ay-liikkeestä ja sen historiasta. Mutta oli myös huolissaan nykyisestä tilanteesta, kun kapitalistit eivät suostu enää juurikaan harjoittamaan SDP johtoisen ay-liikkeen kanssa sopupeliä. Vaan ovat nyt ajaneet sdp vetoisen ay-liikkeen nurkkaan.

Oikeistolla on nyt todella vahva ote parlamenttaariseen politiikkaan, tämä vaikuttaa siihen, että reformistiselta politiikalta on pohja pois.

Mutta toisaalta ovat siihen itse syypäitä, olemalla mukana rahavaltaa edustavan kokoomuksen
politiikan tekijänä hallituksessa. Riistäjä ja riistetty siis ajavat samaa politiikkaa. Todellakin luonnoton tilanne.

Muistomerkiltä sitten siirryttiin marssimaan punaisten lippujen alla linja-autoasemalta torille.
Marssikulkue ei toisaalta kantanut julisteita eikä laulanut työväen lauluja, kuten vielä 1980 luvulla.
Mutta eivät nyt ainakaan ja onneksi eduskuntavasemmisto ei mainostanut kokoomusvetoisen  hallituksen politiikkaa.

Torilla oli sitten vasemmistoliiton edustaja Harri Moisio puhujana. Hän aloittikin räväkästi itse kapitalismin rivouksista ja rahavallan päällekäyvästä politiikasta. Hän myös arvosteli itse kapitalismia Marxilaisesta näkökulmasta. Kuten tuloerojen kasvusta ja köyhyyden lisääntymisestä.

Arviot olivatkin ihan oikeita ja kuvastivat nykyhetkeä yhteiskunnassa. Mainitsi hän myös hallitusyhteistyön kokoomuksen kanssa lievästi ja totesi, että pieniä paranuksia olisivat eduskuntavasemmisto saanut. Mutta ei rohjennut sen isommin osallistumusesta rahavallan hallitukseen puhua. Eli vaikeni kuten herroilla on tapana. Hallituksen harjoittama säästö ja leikkauspolitiikkakaan ei Moisiolta saanuut mitään sanottavaa.
Eikä myöskään hallituksen ajama jättikuntahanke ja keskittäminen huolettanut Moisiota.

Lopuksi vasemmistoliiton Moisio antoi tulevaisuuden visoita torikansalle ja että se selviäisi kärsimyksistään, puhumalla tulevasta sosialistisesta utopiasta. Moisio puhui kuin kunnon porvarit ja papit, että sitten kun pääsette taivaaseen ei siellä ole köyhiä eikä sairaita ja kaikki ovat samanarvoisia, niin rikkaat kuin köyhät.

Eli ilmeisesti Moisio tarkoitti, että kansan on vain nyt kärsittävä hallituksen säästö ja leikkauspolitiikkaa. Eduskuntavasemmistolla kun ei ole muuta vaihtoehtoa rahavallan kurjistamiselle suomessa.

Toisaalta euroopassa on vaihtoehto rahanvallalle kuten Kreikka, Itali, Ranska, Espanja, Portugali, Iso-Britania mm. joissa koko vasemmistolainen liike taistelee aina yleislakoin vastaavaa säästöpolitiikkaa vastaan, mitä suomessa nykyinen kokoomusvetoinen hallitus toteuttaa.

Nyt on siis eduskuntavasemmiston irtisanouduttava oikeistokomennosta. Nyt tarvitaa yhteistävasemmistolaista projektia vaihtoehdoksi oikeistovallalle.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 02. 05. 2012 18:06
”Italialaisella Sardinian saarella on otettu käyttöön vaihtoehtoinen valuutta, jonka avulla paikalliset asukkaat voivat maksaa toinen toisilleen tavaroista ja erilaisista palveluista. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun EU:n euroalueen sisälle on ilmestynyt omia alueellisia valuuttoja. Ekspertit sanovat, että jos tämä aiemmin liittyi asukkaiden kaipuuseen entiseen valuuttaan, niin nyt puhutaan epäluottamuksesta Euroa kohtaan.”

Onko nyt alkanut euron hajoaminen, joka on yksi kapitalistisen järjestelmän takaisku.

http://finnish.ruvr.ru/2012_05_01/73456306/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 02. 05. 2012 20:08
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan esiintyi aika räikeästi tässä vappumarsilla, ihmisiä kehoitettiin tappamaan ja pilkattiin ja naurettiin marssia kuvanneelle mamulle. Liekö nämä niitä surullisenkuuluisia rauhankyyhkyjä, mikähän oli tuo Meksikolaisen maantierosvon näköinen kaveri noissa punalipuissa.
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=28j5lIt5d5g
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 06. 05. 2012 21:09
Rahavallan säästötoimet saivat euroopassa tyrmäyksen

"Äänestäjien tuomio EU:n ja hallitusten leikkauspolitiikalle. Ranskan television tulosennuste 52 - 48 voitto Hollandelle. Kreikassa Vasemmistokoalitio Syriza kilpailee ovensuukyselyissä kärkipaikasta ja radikaali vasemmistolle (Syriza, kommunistit KKE ja Demokraattinen vasemmisto) ennustetaan noin 30 %."

Mutta suomessa hallitusvasemmisto jatkaa kokoomuksen johdolla säästö ja leikkauspolitiikkaa. Tästä heillä on sopimus! Tässä jo tulee suomen hallitusvasemmiston osalta mieleen historian havinat ja talvisodan hengestä natsivallan käskyläisenä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 07. 05. 2012 18:06
Venäjän presidentti Putin onnitteli Ranskan uutta presidenttiä

”Venäjän presidentti Vladimir Putin onnitteli Ranskan presidenttivaalit voittanutta Francois Hollandea ja ilmoitti olevansa valmis yhteistyöhön.
Arvostamme Venäjän ja Ranskan välistä kumppanutta korkealle. Olen valmis tekemään Teidän kanssaan yhteistyötä tämän kummpanuuden vahvistamiseksi, sanotaan onnittelusähkeessä.
Pörssit äänestävät Hollandea vastaan
Euroopan ja Aasian pörsseissä on tapahtunut lainausten huomattava lasku. Tokion, Pariisin ja Frankfurtin tärkeimmät indeksit ovat laskeneet muutamaa prosenttiä. Asiaintuntijoiden mukaan sijoittajat ovat huolestuneita Ranskan ja Kreikan vaalien tuloksista. Molemmassa maassa valtaan tulivat EU:n johdon tavoittelemat ankarat säästötoimet torjunneet henkilöt.”

Onko vielä kanttia jatkaa leikkauslinjaa hallitusvasemmistolla

Kokoomuksen ja SDP:n pomo kuin yhdestä suusta samalla linjalla, säästö ja leikkauspolitiikkaa on jatkettava.
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mielestä Kreikan eilinen vaalitulos herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
- Uusi demokratia, perinteinen keskustaoikeistolainen puolue, nousi suurimmaksi. Toiseksi tuli sitten äärivasemmistolainen puolue, joka haluaisia lopettaa kaikki tukipaketit. Nyt ei oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella, Katainen sanoo Kreikan tuloksesta.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mielestä Kreikalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa talousuudistuksia.
- On hallitus mikä tahansa Kreikassa, talousuudistuksia on tehtävä, Urpilainen sanoo.
Urpilainen ei usko, että euromaiden asenne Kreikkaa kohtaan tulee muuttumaan. Urpilaisen mukaan Kreikan hallituksen edellytetään jatkossakin toteuttavan sovittua lainaohjelmaa.”

Suomalainen hallitusvasemmisto päinvastaisella linjalla kuin euroopan vasemmisto. Ihan kuin 1940-luvulla,
jolloin myös SDP oli euroopan vasemmiston osalta yksin tukemassa natsivaltaa. Nyt siis rahanvaltaa ja pankkeja. Pahalta näyttää hallitusvasemmiston poliittinen umpikuja.

http://finnish.ruvr.ru/2012_05_07/74063649/
http://yle.fi/uutiset/urpilainen_kreikan_jatkettava_uudistuksia/6085859
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 08. 05. 2012 18:06
EU-maissa on edessä yhteiskunnallinen kriisi-vallankumous

"Tasavallan presidentin Sauli Niinistön mukaan kysymyksessä ei ole enää pelkästään finanssikriisi, vaan enemmänkin jo yhteiskunnallinen kriisi.
-Tällaisissa perinteisissä demokratioissa alkaa ikään kuin luottamus horjua. Siitähän tuo vaalitulos kertoo, hän sanoi.
- Voi olla, että tässä on aika paljon murrosta edessä, hän sanoi.
Ranskan uuden presidentin Francois Hollanden valinnan Niinistö ei usko suuresti vaikuttavan eurooppalaiseen talouteen.
Hän katsoo, että Ranskan liikkumavara taloustilanteessa on melko vähäinen, kun mietitään esimerkiksi siitä, paljonko Ranskan tilanne kestää luottoluokitusten kohdalla.
Hän arvioi, että Ranskan vaaleissa oli kysymys pitkälti henkilöstä.
- Ainakin ranskalaiset itse näyttävät olevan sitä mieltä, että Sarkozyn politiikka oli parempaa, mutta hänen käyttäytymisensä tietyllä tavalla, tai imagonsa jollain tavalla, oli kärsinyt, Niinistö sanoi.”

Tietenkin entinen kokoomuslainen ottaa tuollaisen kannanoton, että Ranskan vaaleissa oli kysymys vain henkilöistä eli Sarkozyn oikeistolainen politiikka oli parempaa, kuin valituksi tulleen sosialistin Francois Hollanderin vasemmistolainen. Eli että Hollander olisi miellyttävämpi henkilö.
Niinistö on jättänyt kokoomuksen jäsenkirjan, mutta ideologia on rahavallan puolesta edelleen.
Ranskan ja Kreikan vaaleissa oli selvä jako oikeistoon ja vasemmistoon eikä niin kuin täällä suomessa, jossa kokoomusjohtaa hallitusvasemmistoakin.
Mutta myös EU:n säästö -ja leikkauspolitiikalle oli vaaleissa vahvavasemmistolainen vaihtoehto, joka saikin runsaasti vaaleissa kannatusta.
Vaalit olivatkin mitä suurimmassa määrin poliittiset, eivätkä mitkään henkilövaalit, kuten viime aikoina ovat vaalit olleet Suomessa.

http://yle.fi/uutiset/presidentti_niinisto_kreikassa_aarimmaisen_vakava_ilmio/6086562
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 12. 05. 2012 15:03
Poliittisella vasemmistolla iso vastuu äänestäjien valtuuden toteuttamisesta

Ihan selvästi alkaa näkymään rahavallan huoli ja pelko, että poliittinen suuntausta alkaa kääntymään myös Suomessa vasemmalle. Tämän päivän Pohjalaisen pääkirjoitustoimittajan Matti Peltokangaan kolumni oli siitä hyvä merkki.

Hän tyrmääkin täysin, että nykyinen oikeistolainen politiikka muuttuisi vaikka vasemmisto tulisi valtaan. Hän lausuukin sen ääneen millä rahavalta yrittää pitää saavuttamansa etunsa eli pakolla ja riktatuurillaan.
Peltokangas tyrmää myös Ranskan uuden presidentin puheet talouskasvusta tyhjänä. Hän sysää myös velkaantumisen kansalaisille ja julkisellesektorille, kun kysymyksessä on yksityinen pankkibisnes.

Peltokangas, jopa väittää, että äänestäjät äänestivät maansa umpikujaan. Todella törkeää valehtelemista. Rahanvaltahan se on koko EU-alueen ajanut voitontavoittelullaan umpikujaan, josta niitä nyt yritetään pelastaa kansalaisten verovaroilla. Tälle nimenomaan äänestäjät ja kansa haluavat nyt tehdä lopun.

Kreikan ja muun euroopan vasemmisto näyttääkin nyt mallia miten velat laitetaan maksamaan ne, jotka ovat ne aiheuttaneet eli yksityinen pankkibisnes.

Samoin vaihtoehdoton oikeistolainen politiikka on nyt saanut tyrmäyksen ja se ei siistä tuskin enää selviä. Samoin on myöskin suomalainen hallitusvasemmiston sanouduttava kiireesti siitä irti ennen kuin sillekkin käy kuten Kreikan Pasokille, joka menetti kansansa luottamuksen.

Toisaalta nyt on tarkkapaikka vasemmistolla, koska se on selvää, että rahanvalta yrittää nyt lahjoa kansaa piskuisilla "myönnytyksillä", että se voisi edelleen jatkaa riistopolitiikkaansa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 15. 05. 2012 20:08
Hallitusvasemmisto on nyt nurkassa kokoomusvetoisessa hallituksessa

Samoin Kokoomusjohtoinen hallitus on nyt selkäseinää vasten ja joutuu nyt syömään omat lainatakuut Kreikan osalta. Tänään Pohjalaisessa Sosiaalidemokraattien Miapetra Kumpula-Natri uhoaa, että Kreikalle ei anneta seuraavaa lainaerää. Hän sanoo myös, että uusissa vaaleissa jokaisen äänestäjän pitää valita säästöt tai ero eurosta. Näyttää olevan kunnon Tannerilainen oikeistodemari, kun saarnaa samaa kuin ”itse” rahavallan edustajat.

Kreikassa myös SDP:läinen Pasoki, joka lukeutuu myös näihin oikeistodemareihin. Mutta muuten Kreikassa on koko vasemmisto tiukasti nykyistä EU:n säästö- ja leikkauspolitiikkaa vastaan.

Kreikassa on myös ay-liike yhtenä rintamana nykyistä uusoikeistolaista politiikkaa vastaan. Siellä ei todellakaan mennä mukaan vastavaan, kuin suomalainen hallitusvasemmisto, joka on liittoutunut kokoomusvetoiseen hallitukseen. Suomessa on todellakin poikkeava tilanne Euroopaan, jossa vasemmisto taistelee rahanvaltaa vastaan. Näinhän se oli natsivallankin aikaan, SDP:n eliitti oli fasistien rintamassa liittoutuneita  vastaan.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Jalonen on 15. 05. 2012 22:10
Voi kuinka Hertta on helluinen,
melkein yhtä kultainen kuin Jyrki Katainen.

Paljon asiaa molemmilla.
Hertta jumissa akselilla.
Jyrki eurosijoittajien katslimilla.

Annettaisko vuoro salaatille
ja sille et ruokaa olis vähemmille.

Kommunismi tappa kokot,
joilla jotain aikaan saataisiin.
Kapitalismi vie kaikki kuin sokot
materiaalin satimiin.

No. joo,
yksi suurin diktatuureista
onn eittämättä ollut kommunismi,
jossa politpyroossa lihosi jokainen sikanisti.
Mutta väliäpä hälläkään kun kapitalismi
vie eteenpäin vain päällimmäisiään
ja muut siivoo jäljet - maksaa lasku
heittää hienot kulutusjuhlakaskut.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Henry Eklund on 15. 05. 2012 22:10
En ymmärrä politiikkaa mutta Hertan puolue vastustaa säästöjä joten miten velkainen maa selviää, itse olen joutunut säästämään asuntolainat sun muut ja silloin ei pöydät notkunu herkuista. Vaikka raha olis drakma niin velat ei häivy ja jos häipyy niin markka meille takaisin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 17. 05. 2012 17:05
”Syyrian johto aikoo jatkaa uudistuksia, jotka aloitettiin muutama kuukausi sitten sekä neuvotteluja niiden puolueiden kansa, jotka saivat toukokuussa olleissa vaaleissa edustajiaan parlamenttiin. Lisäksi jatketaan taistelua terrorismia vastaan. Tästä ilmoitti Rossia 24 kanavalle antamassaan haastattelussa, Syyrian presidentti Bashar al-Assad. Haastattelun aikana hän kehotti myös länsimaita tuomitsemaan opposition väkivaltaiset toimet.
Samalla tärkeänä tehtävän maan johdolle ei ole ainoastaan ilmoitettujen uudistusten jatkaminen, vaan myös taistelu terrori-iskuja vastaan, ilmoitti Bashar al-Assad.
- Tällä hetkellä Syyriassa polttavana kysymyksenä on toiminta terrorismia vastaan. Muuttamien mielestä, jos olisimme ryhtyneet uudistuksiin aiemmin, tilanne olisi nyt parempi. Mutta terroristit eivät välitä uudistuksista, he taistelevat itse terrorismin puolesta.
Jatkuvat edelleen Syyrian ns. Vapausarmeijan tekemät hyökkäykset. Bashar al-Assad sanoi tästä seuraavaa.
- Kyseessä ei ole mikään armeija. Se ei ole vapaa. Aseita ja rahaa sille toimittavat eri maat. Joukko on koottu kriminaalirikollisista, jotka ovat monien vuosien aikana rikkoneet lakia ja saaneet tuomioita erilaisista rikoksista. Mukana on uskonnollisten ääriaineksien kuten Al-Qaidan edustajia. En tarkoita tässä itse järjestöä, vaan näiden ihmisten ajattelutapaa. Siihen kuuluu myös ulkomaalaisia palkkasotilaita. Useita heistä on vangittu ja aiomme näyttää heitä muulle maailmalle.
Huolimatta siitä, että Syyriassa on voimassa aselepo, sekä oppositio että virallisen armeijan edustajat ilmoittavat jatkuvasti yhteenotoista ja uhreista. Saman aikaisesti Syyriaan saapuu uusia YK:n tarkkailijoita. He valvovat, kuinka toteutetaan Syyrian kriisin selvittäjän Kofi Annanin rauhansuunnitelmaa.”

Länsimaiset mediat ovat nyt hiljaa....

http://finnish.ruvr.ru/2012_05_17/75015347/

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 17. 05. 2012 19:07
”Kreikan eroaminen euroalueelta aiheuttaa euroalueen maiden bruttokansantuotteen 5 % laskua ja suuria menoja Euroopan pankeille, todetaan Bank of American torstaina julkaisemassa raportissa Euroopan tulevaisuudennäkymistä.
Heidän mukaan 17. kesäkuuta järjestettävät Kreikan parlamenttivaalit voittaa vasemmistopuolue SIRIZA, jonka johtaja Aleksis Tsipras kieltäytyy täyttämästä Kreikan EU:n ja IMF:n edessä ottamia velvoitteita. Bank of American asiaintuntijat uskovat, että Kreikan vararikkoutuminen on kiertämätöntä.”

Tähän se siis johti, kun markkinavoimille annettiin vuonna 1990 pankkibisneksen valvonta ja ohjaus.
Rahavalta ahneuksissaan eli yli varojensa ja nyt sitten se huutaa apuun valtioita verovaroillaan.
Samalla kapitalistien edunvalvoja poliittinen oikeisto ajaa säästö -ja leikkauspolitiikkaa julkiselle sektorille, koko EU:n alueella.
Sitä kautta sitten verovaroja siirretään yksityiselle pankkisektorille paikkaamaan kapitalistien keinottelu tappiota.

http://finnish.ruvr.ru/2012_05_17/75083632/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 17. 05. 2012 20:08

.

Luonnollisesti Vasemmistoliitto (tai mikä sen nimi nykyään on?) on ollut täysillä mukana tukemassa kyseistä rahavallan toimintaa sixpack brothas -hallituksessa

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 20. 05. 2012 18:06
http://m.ruvr.ru/data/2012/05/17/1307535868/4RIAN_01125072.LR.ru.jpg
”Medvedev pitää ydinsotaa mahdollisena Sotilaallinen puuttuminen ulkomaiden sisäasioihin saattaa johtaa ydinsotaan, sanoi tänään Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev Pietarissa järjestetyssä kansainvälisessä juridisessa foorumissa.
Hänen mukaan ilman kansainvälisten järjestöjen hyväksyntää käyttöön otetut pakotteet uhkaavat haurasta rauhaa ja harkitsemattomat sotaoperaatiot päättyvät tavallisesti siihen, että valtaan pääsee ekstremisteja.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_05_17/75066158/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 21. 05. 2012 20:08
http://m.ruvr.ru/data/2012/05/21/1307115279/4highres_00000403227942.jpg

Venäjä voitti jääkiekon maailmanmestaruuden


"Venäjä voitti mestaruuden vakuuttavalla peliesityksellä - kymmenessä pelissä kymmenen voittoa. Kertaakaan ei jouduttu myöskään jatkoajalle. Pelaajat kertoivat, etteivät kertaakaan ajatelleet kuka on vastustajana, tärkeintä heille oli täyttää valmentaja Zinetul Biljaletdinovin antamat ohjeet.
Turnauksen arvokkain pelaaja ja myös paras maalintekijä oli Jevgeni Malkin. 25-vuotias NHL:n tähti teki maaleja jokaisessa ottelussa ja kahdessa pelissä hän teki hattutempun. Kysymykseen, kenelle hän omistaa maailmanmestaruuden, Jevgeni Malkin vastasi, että Jaroslavlin Lokomotivin joukkueen pelaajille, jotka kuolivat viime syksynä lento-onnettomuudessa.
 - Tietysti omistan voiton Lokomotiville. Me muistamme pelitovereitamme, jotka eivät enää ole keskuudessamme. Omistan voiton myös koko meidän maallemme. Aluksi minusta tuntui, ettei meidän joukkueeseemme uskota, mutta nyt ei enää ole jäänyt jäljelle minkäänlaisia kysymyksiä. Pelaajat antoivat kaikkensa ja suuri kiitos myös meidän faneillemme, jotka tukivat meitä.
Venäjän joukkueen pelejä Helsingissä seurasi Venäjän varapääministeri Dmitri Kozak, joka vastaa myös Sotshin vuoden 2014 talviolympialaisten valmisteluista. Joukkueen peliin hän oli erittäin tyytyväinen.
 - Tekee vaikutuksen, että joukkue on tosi kovassa kunnossa. Tämä luo toivoa sille, että pelaamme myös Sotshissa hyvin. On tärkeää, että joukkue säilyttäisi nyt vallitsevan pelihengen ja peruskokoonpanonsa. Uskon että sen pelistä tulee tulevien olympialaisten yksi tärkeimmistä näytelmistä ja me tietysti annamme tukemme joukkueelle.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_05_21/75431389/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 26. 05. 2012 19:07
"Epäilty tekijä saatiin kiinni aamulla. Hän on myöntänyt teot poliisin alustavissa kuulusteluissa, mutta teon motiivista ei ole vielä tietoa. Toinen kuolonuhri ja kaksi loukkaantunutta on pesäpallojoukkue Hyvinkään Tahkon pelaajia. Ammuskelussa loukkaantuneita on seitsemän. Loukkaantuneista yhden vammat ovat kriittisiä. Hän on ensimmäisten joukossa paikalle tullut 23-vuotias naispoliisiharjoittelija.”

Yhteiskunnallinen omanonnensa nojaan jättäminen tuottaa ihmisten pahoinvointia Suomessa.
Myös yhteisöllisyys on suomesta kadonnut ja jäljellä on jäänyt itsekkyys.
Yhteiskunnalla ei ole ihanteena enää kansanhyvinvointi vaan raha, säästäminen ja leikkaaminen kansalaisten palveluista. Säästö ja leikkauspolitiikan tavoitteena on siis rahantuottaminen ei hyvinvointipalveluiden lisääminen eikä laadun parantaminen. Vaan nyt siirretään julkisia palveluja yksityiselle bisnestoiminnalle.
Ja näin siitä tulee tavaraa, jota ostetaan ja myydään palvelumarkkinoilla.

Hallituskin kantaa vastuuta pankeista ja niiden bisnestoiminnoista. Yksityinen bisnestoiminta voi ottaa lainaa mutta julkinen sektori ei hyvinvointipalveluihin. Julkinen sektori kun ei rahavallan mukaan tuota lisäarvoa.

Nyt sitten rahanvalta hakee Hyvinkään ampumiseen syyllistä  vain yksilöstä ei yhteiskunnallisesta kurjistamispolitiikasta. Yhteiskunnallinen ilmapiiri ei kanna enää huolta toisesta ihmisestä,  vaan ajatellaan, että se on jokaisen oma asia.

Hyvinkään ampumisestakin kuultiin valtaeliitin osanottoa uhreille, mutta ei minkäänlaista analyysiä nykyisestä politiikasta. Nyt tulee luoda kansalle turvallisuutta arkiseen elämään. Se tarkoittaa työtä ja toimeentuloa koko kansalle. On todella kauheaa, että kansan pitää uhrautua pankkibisnekselle, että ne voivat jatkaa keinotteluaan.

http://areena.yle.fi/tv/1565630

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Henry Eklund on 26. 05. 2012 19:07
Tämä ampumisjuttu on todella paha ja kertoo kuinka nuoret näkevät mailmam, aseiden täysikielto ei auta eikä siitää saa hakea syytä. Räsänen sanoi että tämä otetaan huomioon aselain 2 osassa mutta miten. Saako luvan vasta 60v täytettyään ollessaan nuhteeton ja kun täyttää 65v aseet haetaan pois ku on vanha. Nythän ei ollut räiskintäaseita vaan pienois kivääri ja isompikivääri.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 26. 05. 2012 20:08
Kun joku yksilö alkaa ammuskella muita on ammuskelu yksiselitteisesti yksilön oma teko, josta syytetään vain ja ainoastaan tätä yksilöä. Kukaan tervejärkinen ei ala ammuskella sivullisia vaikka yhteiskunta olisi millainen.

Jos yhteiskuntaa syyttää niin vihjaa, että olisi pitänyt ampua kunnanvaltuusto ja eduskunta ja näille valmistelevat elimet, jotka nimenomaan ovat se taho, joka yhteiskunnan asettaa ja sen säännöt määrää ja sääntöjen noudattamista valvoo.

Hyvinkään ampuja oli tyypillinen tapaus, joka poliisin aseellisen voiman saavuttua lopetti ammuskelun pelosta kuolla itse.

Ampuja sai median avulla tosi paljon valtaa vaikuttaa muita tappamalla yhteiskuntaan. Kun Hyvinkäällä nyt ammuskeltiin niin 5,3 miljoonaa kansalaista seuraa peloissaan mediaa, sitähän se media hakee jatkuvalla kriisitunnelman ylläpitämisellä. Kriisitunnelman ylläpitäminen on median ansaintalogiikka joka takaa ihmisten pelästyneen huomion ja lehtien myynnin ja mainosten katsomisen.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: kyläseppä on 27. 05. 2012 09:09
Pohjalainen kertoo tänään yhden Hyvinkään ampumatapauksessa haavoittuneen yhteyksistä Vaasaan.  Pidän sitä vakavan rikoksen viihteellistämisenä. Minusta lehdistön tulisi otsikoida tällaisia tapauksia huomattavan hillitysti.  Hullut saavat isoista oatsikoista vain kimmokkeen.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Sundin Ukko on 27. 05. 2012 10:10
Lehtien mukaan ampuja kiitti kavereitaan hauskasta ydessäolosta, joten välttämättä mistään syrjäytymisestä ei ole kysymys.  Mutta mistä sitten on kysymys?  Mikä meidän yhteiskunnassa synnyttää tällaisia hirmutekoja.?

Täysin maallikkona esitän että yksi syy pahanoloon on ikävät muutokset suomalaisessa yhteiskunnassa.  
Aikaisemman yhteisöllisyyden tilalle on tullut itsekkyys ja ahneus, joka näkyy julkisuudessa mm. hyvä-veli-verkostoaina, johtajien bonuksina, lahjomatapauksina ja sosiaalisen median turhanpäisinä viesteinä jne.

Ihminen on kadottanut yhteytensä toisiin ihmisiin ja ennenkaikkea ystäviinsä ja naapureihinsa.  

Otan yksinkertaisen esimerkin.  Lapsia kyllä kuljetetaan harkkoihin mutta harkkojen  jälkeen ajetaan salaman nopeasti autoon ja takaisin kotiin.  Kun meneinä aikoina ennen ja jälkeen harkkojen  jäi aikaa seurustelulle.  Sitäpaitsi pihat eivät enää täyty leikkivistä lapsista.  Missä ne luuraavat?  Pleikkareiden ääressä?

Puhumattakaan ajasta jolloin ennen harkkoja tai matsia pluukattiin kenttä yhdessä. Ei silloin tällaisia pahoja tekoja kukaan osannut edes kuvitella.

Onko pleikkarin ostaminen lapsellle lapsen rakastamista vai vanhempien itsekäs tapa valttyä leikkimästä ja seurustelemasta lasten kanssa?

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 27. 05. 2012 14:02
Hyvinkään ampuja ihaili Saksan armeijaa ja sotapelejä
”Hyvinkään epäilty ampuja on ahkera nettipelien pelaaja. Hän kertoo Facebook-sivuilla pelaavansa muun muuassa Battlefield-peliä. Battlefield on toimintapeli, jossa on runsaasti aseita, sotilaita ja ajoneuvoja.
Ampuja harrarsti myös Airsoft-taistelupeliä. Airsoft on muovikuulilla pelattava joukkuepeli, josta ei tule osallistujille vammoja. Facebook-kuvissa ampuja esiintyy pelikavereidensa kanssa maastoasuissa.
Hän ilmoittaa ihailevansa suomalaista tarkka-ampujalegendaa Simo Häyhää. Häyhä oli talvisodan sankari ja häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista tarkka-ampujista.
Suosikkilistalla ovat myös Saksan armeija, Suomessa armeijavarusteita myyvä kauppa, perussuomalaiset, Jokerit ja muumit. Hän kertoo sivullaan myös tavallisesta nuoren miehen elämästä: muun muuassa ajokortin saamisesta.”

Olisi todella korkea aika päästä nyky-yhteiskuntaa vaivaamasta uusliberalismista. Ja sitä kautta yhteisöllisyyttä ja solidaarisuutta tähän maahan. Oman onnen oloissa on nyt tässä maassa aivan liikaa ihmisiä. Toisaalta myös se, että perinteinen työväenliike on hukannut työläiskansansa ja leikkii nyt rahavallan (kokoomuksen) tahdissa. Kansalle ei siis ole vaihtoehtoa tarjota nykyiseen kurjuuteen ja hallitusvasemmisto toteuttaa omankansansa kurjistamista.

http://yle.fi/uutiset/hyvinkaan_ampuja_ihaili_saksan_armeijaa_ja_sotapeleja/6136742
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 27. 05. 2012 16:04
Sosiaalinen kurjuus kasvaa Euroopassa

Erityisesti Kreikan tilanne kertoo kaiken: se helvetillinen tilanne, johon Kreikan kansa syöstiin ja jossa suomalainenkin hallitusvasemmistokin oli mukana on kaksinkertaistanut Kreikan velkaa.
Ja osakemarkkinat jälleen hermostuivat.

Mutta tämän ajan kysymys on: mikä on tie ulos kriisistä. Ratkaisu ei löydy jatkamalla samaa logiikkaa, täytyy olla rohkeutta muutokseen. Ensinnäkin on kiellettävä leikkaukset. Voidaksemme rahoittaa sosiaalista kehitystä on katkaistava riippuvuus rahoitusmarkkinoista.

EU-maiden valtionvarainministerit varmistivat pankkien saatavia 940 miljardin sopimuksella ja sitten Euroopan keskuspankki 1000 miljardilla eli yhteensä 2000 miljaardia euroa. Joka hävísi finassipiirien läpinäkymättömiin kiemuroihin.
Nyt tulee siis rikkoa tämä logiikka: ei rahoiteta enää markkinoita, vaan ohjataan rahat hyödyllisiin menoihin alkaen työllisyyden hoitamisesta ja julkiksista palveluista, muuttamalla Euroopan keskuspankin ja koko keskuspankkijärjestelmän tavoitteet ja säännöt.

Tänään vielä Eurooppaa hallitsee konsensus uusliberalistisista ratkaisuista. Euroopan poliittisten voimien osalta, se suuri koalitio jota luotiin Maastrichtin sopimuksen aikoina oikeiston ja sosiaali-liberalismin välillä on edelleen olemassa. Esimerkiksi viime helmikuussa myönteinen äänestys Euroopan taloussopimuksesta syntyi päätöslauselmalla, jonka takana seisoivat Eurooopan kansanapuolue (konservatiivit), liberaali puolue, sosiaalidemokraattinen puolue ja Euroopan vihreä puolue.

Mutta nyt vastarinta ja vaihtoehdot voimistuvat. Kreikassa, Belgiassa, Espanjassa ja Portugalissa viime aikojen yleislakot ovat olleet massiivisia.

Irlannin kansanäänestys ja vaalit Kreikassa ja Ranskassa ovat ratkaisevia Ranskan ja Kreikan ja myös muille Euroopan kansoille, sillä voimasuhteiden muutos näissä maissa olisi suuri toivon tekijä koko mantereelle.

Nyt euroopassa vasemmisto toimiikin tiiviisti ja eikä kukaan tavoittele hegemoniaa itselleen, vaan jokainen tekee työtä sen eteen, että yhdessä nujerramme uusliberalismin.

Tästä euroopan vasemmistosta vain Suomen hallitusvasemmisto on poissa ja on ihan itse toteuttamassa kokoomusjohtoisessa hallituksessa sitä politiikkaa, mitä koko euroopan muu vasemmisto vastustaa. Suomessa tehdään nyt hallituspolitiikkaa talvisodan hengessä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 27. 05. 2012 20:08
Yhteiskunnallisten ulottuvuuksien etsiminen tästä Hyvinkään ammuskelusta on täysin absurdia koska kyseessä on hyypiö, joka extempore päätti pitää kivaa ammuskelemalla muita ja istuu nyt poliisilaitoksella kykenemättä selittämään mitään motiivia teolleen. Kyseinen yksilö vastaa ihan itse teostaan ilman mitään yhteiskuntaa syyttäviä lieventäviä asianhaaroja, joilla vasemmisto yrittää maalata mustan valkoiseksi, pahan hyväksi ja asiat joissa ei ole mitään järkeä järkeviksi. Jos haluaa yhteiskuntaa syyttää niin sitä ei varmaankaan kannata tehdä sivullisia murhaamalla huvittelevaa ja ilman mitään motiivia toimivaa murhamiestä puolustelemalla.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Henry Eklund on 27. 05. 2012 21:09
Mutta voidaan kerätä aseet pois ja olla keinoturkiksissa ja syödä porkkanoita, tälläkin ampujalla oli jonkin muun väärin säilytetyt aseet. Eli virheitä säilytyksestä tekoon asti, onneksi vaikka Simo Häyhää ihaili ei eolluut hänen veroinen ampuja mutta liikaa kuolleita ja vakavasti loukkaantuneita tuli ja jos minä olisin tuomari 200v linnaa ettei sitä voida helposti pienentää, sielä linnassa siitä kasvaa uusi Valjakkala. Se pitää laittaa heti kunnon rosvojen sekaan jotka ei tykkää lastem ampumisesta niin ruokailuun mennessä voi kaatua rapuissa ja suihkussa liukastua. Mutta ei tietenkääm vaan omaan yksiöön missä pleikkarit yms. ja asianajaja ottaa 500 000@ ja ketä maksaa, no me tietenki. Lääkärit tutkii oliko tolkuissaan ja on selvää jos pukee mmastovaatteet päälle ja menee kahen kiväärin kanssa katolle niin vintin matot ei ollu suorassa. Kuolemantuomiot takaisin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 01. 06. 2012 19:07
Kuka valitsee Suomessa tänään uhrit

Tänäänkin käydään sitkeää taistelua sananvapaudesta kuten jo Venäjällä Pravdan osalta ja aikaan, jonka syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta.

Tänäkin päivänä tulisi vasemmiston muistaa, että lehti on kollektiivinen agitaattori, propagandisti ja organisaattori. Ne periaatteet ovat myös porvarillisten lehtien ohjenuorana.

Hyvänä esimerkkinä viime kuukausina voitaisiin pitää Auto ja kuljetustyöläisten liiton puheenjohtajaan Risto Rätyyn kohdistetusta ajojahdista, joka onnistuikin. On melkoisen varmaa, että jahdin varsinainen johdattelija oli työnantajien keskusliitossa. Rädyn puheenjohtaja kaudella 2001-2010 alan palkat nousivat 46-57 prosenttia. Muilla aloilla ei päästy lähellekkään sellaisia lukuja.
Kenties myös ay-pomot hieman kadehtivat Rädyn taktiikkaa. Kansikuvatyttö Hilkka Ahde taisi olla vain sopiva kulissi Rädyn syrjäyttämiseen.

Olisiko tuo SDP:n pomon Jutta Urpilaisen matka rahavallan kokoukseen palkkio siitä, kun Räty saatiin pois ay-pallilta?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 01. 06. 2012 19:07
Kiina ja Japani luopuivat dollarista

”Kiina ja Japani alkoivat vaihtaa valuuttoja suoraan toisikseen. Aiemmin valuuttojen vaihtosuhde oli määritelty dollarin kautta. Juanin ja jenin vaihtokurssin sallittu vaihtelu on suurempaa kuin juanin ja dollarin.
Sopimuksen mukaan Kiina määrittelee vaihtokurssin päivittäin ja suurin sallittu vaihtelu on 3 %. Juanin ja dollarin vaihtokurssin suurin sallittu vaihtelu on 1 %.
Kauppaa käydään Tokion ja Shanghain markkinoilla. Aluksi Kiinan ja Japanin määrittelemät vaihtokurssit eroavat hieman toisistaan, mutta ero pienenee ajan myötä.”

Onko tämä nyt sitä, että kapitalismin lähtölaskenta on alkanut? Vastaava on tulossa myös Etelä-Amerikassa.

http://finnish.ruvr.ru/2012_06_01/76685515/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 03. 06. 2012 20:08
Kyselyillä ohjataan nyt kansaa, kun politiikka on kansan vastaista

”SDP:n kannatus on noussut rivakasti talvesta asti ja puolue alkaa lähestyä kokoomuksen kannatuslukuja. Ylen tuoreessa tutkimuksessa SDP saa 20,5 prosentin kannatuksen.  Huhtikuussa puoluetta kannatti 19,1 prosenttia . Kokoomuksen kannatus on laskenut 21,7 prosenttiin. PS on noussut 15,9 prosenttiin.
Taloustutkimuksen Yle Uutisille tekemä toukokuun puoluekannatusmittaus oli jo neljäs perättäinen mittaus, jossa SDP kiri kiinni kokoomuksen etumatkaa maan suurimpana puolueena. Kun ero tammikuussa oli kokoomuksen hyväksi huikeat 6,8 prosenttiyksikköä, oli siitä toukokuussa jäljellä enää 1,2 prosenttiyksikköä.
- Kyllä tässä varmaan näkyy se, että me ollaan tehty määrätietoisesti ja johdonmukaisesti työtä, kommentoi viime viikonloppuna SDP:n puoluesihteeriksi valittu Reijo Paananen.
Paananen sanoo tarkoittavansa tehdyllä työllä esimerkiksi nuorisotakuuta, perusturvan korottamista ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen esiintymistä euroasioissa.” Kaikki tietää, että nuo Paanasen mainitsemat ovat yhtä valetta.

Kokoomuksen apupuolue SDP jakaa kyselytutkimuksen kannatusta pääpuolueensa kanssa.
Konsensus politiikan tandemin kokoomuksen ja SDP:n kannatusta nyt nostetaan kyselyillä, kun kansan vastaisella politiikkalla sitä tuskin saataisiinkaan nousemaan.
Kokoomuksella ja SDP:llä on myös linjat auki rahavallan pyöreisiin pöytiinkin, siitä hyvänä esimerkkinä SDP:n pomon Jutta Urpilaisen saama kutsu rahavallan kokoukseen.
Nämä puolueet ajavat myös EU:n kattavaa pankkitukipolitiikkaa jakamalla pankeille julkisia verovaroja. Nämä puolueet ovat myös tukemassa, että kapitalismi selviää järjestelmänä nykyisestä kriisistään kansalaisten verovaroilla. Nämä verovarat on otettu säästämällä julkisista palveluista.
Kuten tiedetään SDP on vain sanoissa työväenpuolue ja nykyään ei niissäkään. SDP on ainut vasemmistopuolue yhdessä vasemmistoliiton kanssa, joka tukee rahanvaltaa euroopassa.
Kansaan nyt huijataan kyselyillä, kun vielä kuntavaalitkin lähestyvät. SDP:n kannatusta ei varmaankaan voida nostaa kansan vastaisella politiikalla ja kuntien lahtaamisella.

http://yle.fi
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 09. 06. 2012 19:07
”Urpilainen: "Selvää, että tukipaketti myönnetään"Espanjalle myönnettävän tukipaketin yksityiskohdat ovat vielä summaa myöten auki. Jos tuki myönnetään väliaikaisen rahaston ERVV:n kautta, Suomi vaatii tuelle vakuudet, Urpilainen sanoo.
Jonkinlainen tukipaketti Espanjalle myönnetään, mutta yksityiskohdat, kuten summa, ovat vielä auki, sanoo valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.).
Auki on myös se, myönnetäänkö tuki väliaikaisen rahaston ERVV:n vai pysyvän rahaston EVM:n kautta, Urpilainen sanoi Kokkolassa pitämässään tiedotustilaisuudessa lauantaina illalla.
Jos tuki myönnetään ERVV:n kautta, niin Suomi vaatii tuelle vakuudet. Jos taas tuki myönnetään EVM:n kautta, niin vakuuksia ei vaadita, koska siinä tapauksessa suomalaiset veronmaksajat ovat Urpilaisen mukaan paremmassa asemassa.
Kun hän ei vielä osannut arvioida kumpi olisi Suomelle parempi, mutta piti mahdollisena sitä, että se pysyvän rahaston EVM:n kautta myönnetty tuki olisi Suomelle parempi.
Euromaiden valtiovarainministerit pitivät Espanjan pankkitukea koskevan puhelinkokouksen lauantaina illalla.”

SDP:n puheenjohtaja Urpilainen haluaa edelleen tukea pankkibisnestä verovaroilla. Toisaalta se ei ole ollenkaan ihme koska hänet, jopa kutsuttiin Bilderbergin riistovallan kokoukseen.
Kun hänen pitäisi osallistua euroopan vasemmiston kokouksiin, joissa luodaan vastavoimaa rahanvalle europassa. Mutta hän toimiikin juuri päinvastoin. Urpilaisentoiminnasta voi jo todeta, että se on luokkapetturuutta.

Euroopan vasemmisto vastustaa jyrkästi, että yksityisiä pankkeja tuetaan verovaroilla. Eurooppalainen vasemmisto taistelee lakoin ja joukkotoiminnalla nykyistä kurjistamispolitiikkaa vastaan.

http://yle.fi/uutiset/urpilainen_selvaa_etta_tukipaketti_myonnetaan/6174691
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 09. 06. 2012 20:08

.

Veronmaksajien rahoilla matkustellut Urpilainen voisi kertoa vaikka heti mitä siellä Bilderbergissä oikein puuhasteltiin, kaikkihan piti olla muka avointa

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 13. 06. 2012 20:08
”Venäjällä, jolla on vaikutusvaltaa Syyriaan, saattaa olla tärkein rooli maan kriisin ratkaisemisessa, uskoo Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen, joka on nyt työvierailulla Australiassa. Rasmussen korosti, ettei Syyrian tilannetta ratkaista sotilaallisella puuttumisella, jolla yritettiin ratkaista Libyan konflikti.”

Nato maat eivät onnistuneet vallata ja tuhota Syyriaa, sen osoittaa Naton pääsihteerin lausunto. Eli Venäjä ja Kiina ovat toimineet ihan oikein rauhanomaisen ratkaisun saamiseksi Syyrian kriisissä.

http://finnish.ruvr.ru/2012_06_13/78025351/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 19. 06. 2012 16:04
Venäjä, Kiina, Iran ja Syyria järjestävät suuret sotaharjoitukset Lähi-idässä

”Iranilainen Fars uutistoimisto ilmoitti, viittaamalla nimettömään lähteeseen, että Venäjä, Kiina, Iran ja Syyria järjestävät lähiviikkojen aikana suuret yhteiset sotaharjoitukset Syyrian alueella.
Uutisen mukaan, näistä harjoituksista tulee kaikkein suurimmat Lähi-idässä ja niihin osallistuu 90 000 maa- meri- ja ilmavoimien sotilasta. Harjoituksissa on mukana noin 400 lentokonetta ja 1 000 panssarivaunua.
Uutisen mukaan, Egypti on antanut luvan Kiinan merivoimien 12 alukselle kulkea Suezin kanavan kautta. Kahden viikon sisällä ne saapuvat Syyrian rannikolle. Venäläiset sukellusveneet sota-alukset ja lentotukialukset sekä myös Iranin sota-alukset saapuvat alueelle suunnilleen samaan aikaan.
Syyria aikoo harjoitusten aikana testata maalta merelle ammutavia ohjuksia ja ilmapuolustusjärjestelmiä, kertoo uutistoimisto."

 http://finnish.ruvr.ru/2012_06_19/78597574/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 19. 06. 2012 19:07
Timoshenkoa vastaan nostetaan murhasyyte

”Syyttäjä epäilee Ukrainan entisen pääministerin maksaneen kolmen ihmisen palkkamurhan. Opposition mukaan syyte on uusi osoitus siitä, että oikeuslaitos on presidentin käskyläinen.

Ukrainan pääsyyttäjä aikoo nostaa murhasyytteen entistä pääministeriä Julia Timoshenkoa vastaan. Syyte koskee ukrainalaisen kansanedustajan sekä hänen vaimonsa ja avustajansa surmaa 16 vuotta sitten.
Kansanedustaja Jevgen Shtsherban ja hänen puolisonsa sekä Shtsherbanin avustaja ammuttiin Donetskin lentokentällä vuonna 1996. Ampuja oli palkkamurhaaja, jonka taustalta viranomaiset sanovat löytäneensä yhteyksiä Timoshenkoon. 
Pääsyyttäjä Renat Kuzminin mukaan syyttäjillä on nyt kylliksi todisteita, joiden perusteella myös Timoshenkoa vastaan voidaan nostaa syyte. Hän sanoo syyttäjän löytäneen todistajia, jotka kertovat Timoshenkon tilanneen murhan ja hoitaneen sen rahoituksen.
Syyttettä ovat lykänneet vain Timoshenkon selkäkivut, joiden vuoksi hän on sairaalassa, Kuzmin sanoo Kommersant-lehden ukrainalaisessa painoksessa.”

Jopa menee vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäenkin boikotit EM- jalkapallon osalta outoon valoon.
Tukeeko hän murhaajaa?

http://yle.fi/uutiset/timoshenkoa_vastaan_nostetaan_murhasyyte/6188430
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 22. 06. 2012 11:11
EU:n rahaliitto on tiensä päässä

”Euroalueen pelastamiseen on jäänyt aikaa viikko. Tällaisen näkemyksen esitti Italian pääministeri Mario Monti, eurooppalaisille lehdille antamassaan haastattelussa. Britanniassa haastattelu julkaistiin tänään Guardian lehdessä. Ranskan presidentti Francois Hollande, Saksan liittokansleri Angela Merkel, Espanjan pääministeri Mariano Rajoy Brey ja Italian pääministeri Mario Monti tapaavat tänään Italian pääkaupungissa, jossa keskustelevat EU:n yhtenäisestä kriisin vastaisen toiminnan strategiasta.”

Pankkitoiminta yhteiskunnalliseen valvontaan ja ohjaukseen

On selvää, että erityisesti pankit ja rahapolitiikka edellyttää valtionohjausta. Uusliberalistisesta markkinataloudesta ei siihen ole. Kun nyt muistelee vuoden 1990 alun alkua, kun vaadittiin kaikenlaisen säätelyn lopettamista ja vapautta markkinoille. Ollaan nyt siinäsuhteen tultu kaaokseen pankki ja rahapolitiikassa. Nyt ollaan sitten vastuuttomassa tilassa, jossa markkinat ovat itse hoitaneet pankkibisnestään. Itsevalvonta ei siis toimi enää.
Nyt on alkanutkin kuulua, jopa rahamaailmasta, että pankkitoiminta tulee ottaa yhteiskunnalliseen ohjaukseen ja valvontaa, että saada talouteen ja liiketoimintaan luottamusta.

Mitähän Karl Marx sanoisi jos näkisi rahamaailman hoitavan sekä bisneksen, että itsensä valvonnan liiketoiminnassaan, jossa ahneus ja kilpailu voitontavoittelussa on moottorina?

http://finnish.ruvr.ru/2012_06_22/78925192/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 24. 06. 2012 20:08
.

Samlingspartietin (kok) vasen siipi vasemmistoliitto on täysin kritiikittömästi mukana tukemassa Espanjan kupruja

Suurin piirtein kaikki vaalilupaukset on petetty? Vassarienhan ei pitänyt olla mukana tukemassa

"Vasemmistoliiton ministeri Merja Kyllönen toteaa puolueensa lähtevän siitä, että Suomen tulee olla mukana Espanjan tukipaketissa.

Espanjan kohdalla on puhuttu 20 – 100 miljardin euron tuesta. Summasta Suomen osuus olisi noin kaksi prosenttia. Kyllönen arvioi, että 100 miljardia on lähempänä totuutta kuin 20 miljardia."

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2814720/ministeri-espanja-tuen-vastustajille-on-itsepetosta-heittaa-hanskat-naulaan (http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2814720/ministeri-espanja-tuen-vastustajille-on-itsepetosta-heittaa-hanskat-naulaan)

Kommentit: Ministeri Espanja-tuen vastustajille: On itsepetosta heittää hanskat naulaan  (http://www.kansanuutiset.fi/scripts/edoris/edoris.dll?app=server&com=sqlxml&tem=d_aihepuu.tpl&topicid=97686&selected=97686)


.


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 26. 06. 2012 10:10
.

Ajatella että tätäkin systeemiä vielä ihaillaan jossa väärän mielipiteen omaava katoaa jäljettömiin

Suomessa väärästä mielipiteestä sentään vain erotetaan (takautuvasti eli jälkijättöisesti) hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta, tyyliin C.C.C.P. sotasyyllisyys Valvontakomissio

Kiinan uusimman aborttiskandaalin paljastanut katosi jäljettömiin

http://yle.fi/uutiset/kiinan_uusimman_aborttiskandaalin_paljastanut_katosi_jaljettomiin/6195034

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 27. 06. 2012 20:08
Clinton toi armoa kokoomus troikalle

”Ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista sanoo, että harva vierailutahti kertoo myös siitä, ettei Suomi ole ollut hankala.
Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton saapui Suomeen viime yönä, ja hän tapaa tänään presidentti Sauli Niinistön (kok), pääministeri Jyrki Kataisen (kok) ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sdp).
Aaltola pitää vierailua diplomatian kannalta hyvin merkityksellisenä.
- Kyllä tämänkaltainen vierailu on tärkeä ja tietenkin Suomen sisäpoliittisesti tämä on äärettömän tärkeä, Aaltola sanoi Ylen aamu-tv:n keskustelussa.
- Tämänkaltaista tapahtumaahan on odotettu paljon. Nyt selkeästi Yhdysvallat, meidän kaukainen ystävämme suo meille tietyn armon ja saapuu tänne paikalle. Se nostaa kyllä Suomessa paljon tuntemuksia.
Aaltolan mukaan nyt tunnustellaan sitä, onko ulkopolitiikan linja muuttunut, kun Suomessa on vaihtunut presidentti ja hallitus.”

Nykyiselle kokoomuslaiselle valtatroikalle (Niinistö, Katainen ja Stubb) Clintonin vierailu toi lisäarvoa ja intoa jatkaa uusliberalistista politiikkaa. Varsinkin nyt vielä kun presidentiksi pääsi kokoomuslainen rahanavaltaa edustava Niinistö, ovat oikeistolaiset nyt valtansa huumassa.

Porvarit olivatkin odottaneet jo kymmenvuotta USA:n ulkoministerin tuloa Suomeen. Eli kuten
ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista sanoi, se toi suomalaiselle eliitille tunnetta ja armoa. Saihan kokoomuslainen valtaeliitti vähän ennen sapiskaa Venäjältä.

http://yle.fi/uutiset/tutkija_clintonin_vierailu_suomessa_aarettoman_tarkea/6196589
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 06. 07. 2012 20:08
”Raul Castro vieraili Pekingissa. Kuuba ja Kiina allekirjoittivat lainasopimuksen.
Heinäkuun viidentenä allekirjoitetun sopimuksen mukaan Kuuba saa Kiinalta korottoman luoton teknologista modernisaatiota varten. Sopimus allekirjoitettiin Raul Castron ja Kiinan johtaja Hu Jintaon neuvottelujen jälkeen.
Kuuba on eräs Kiinan suurimmista talouskumppanista. Kiina tuki Kuubaa myös 1990-luvulla, kun Venäjän ja Kuuban välit viilentyivät. Raul Castron mukaan maat kehittävät yhteistyötä edelleen.”

Näin siis ystäviä autetaan taloutensa teknologian modernisoinnissa!

http://finnish.ruvr.ru/2012_07_06/80542062/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 06. 07. 2012 21:09
Imperialismi jatkaa myyräntyötään Syyriassa

"Nato-maat käyvät Syyriaa vastaan informaatiosotaa ja joskus jopa fyysisesti tuhoavat syyrialaisia toimittajia. Tästä on vakuuttunut ranskalainen toimittaja, riippumattoman Voltaire verkkopalvelun johtaja Thierry Meyssan. Hän antoi haastattelun Venäjän Äänelle.
- Nato ja USA tuhoavat järjestelmällisesti heille epämiellyttäviä joukkoviestimiä. Nimenomaan ne ovat leppymättömiä sanavapauden vihollisia. Vastaavaa tapahtui jo Jugoslaviassa, Afganistanissa, Irakissa ja Libyassa.
Muutaman viimeisen kuukauden aikana USA:n CIA on perustanut muutamia televisiokanavia, jotta Syyrian teleisokanavien signaalit vaihdettaisiin vieraiden kanavien signaaleihin. Valmistettiin tekaistuja videoita, jotka oli tehty studioissa ja niiden päämääränä oli turmella täydellisesti maan väestöä. Hanke paljastui ja siitä kerrottiin sadoissa verkkopalveluissa ja joukkoviestimissä. Tämän tuloksena MilSat yhtiö, joka turvasi satelliittiyhteyden, kieltäytyi sulkemasta syyrialaisia kanavia ja Arabiliitto joutui myös vetäytymään yhteistyöstään ARABSAT satelliittioperaattorin kanssa. Samaan aikaan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov otti Syyrian kontaktiryhmässä esille kysymyksen siitä, että vastakkaiset osapuolet kieltäytyisivät informaatiosodasta.
Nato päätti kostaa. Muodostettiin erikoisryhmä toimimaan Syyrialaista televisioasemaa vastaan. Se sijaitsi muutaman kilometrin päässä Damaskoksesta. Asemalla oli ainoastaan neljä vartijaa. Pimeänäkölaiteella varustetut taistelijat tunkeutuivat rakennukseen, tapettiin vartijat sekä kolme uutistoimittajaa. Tämän jälkeen itse rakennus räjäytettiin. Jo 20 vuoden ajan USA ja Nato ovat käyttäneet tällaista taktiikkaa ja samoja ihmisiä esitellään sananvapauden suojelijoina. Maailma on kääntynyt päälaelleen! Toimittajana on mahdotonta työskennellä. Jos maalla ei ole samankaltaisia keinoa itsepuolustukseen, niin silloin kaikki olemme uhattuina.
Tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana, maailmassa on kuollut 72 toimittajaa. Tästä puhutaan Genevessä majaansa pitävän Press Emblem Campaign järjestön julkaisemassa raportissa. Tämä luku on kolme kertaa viimevuotista korkeampi. Surullisen listan ensimmäisellä sijalla on Syyria. Siellä on vuoden alun jälkeen tapettu 20 toimittajaa.”

Länsimaiden propaganda myllyssä Syyriaa vastaan on mukana myös pienoinen Suomi. Toistaako tässä nyt historia itseään, olihan aikoinaan Suomi mukana Hitlerin fasistiporukoissa.

http://finnish.ruvr.ru/2012_07_04/80222374/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 07. 07. 2012 11:11
Kuntavaaleihin valmistaudutaan oikeistolaissa medioissakin populismin hengessä

Tänään kokoomuslainen Pohjalainen kirjoitti yksityisistä kouluista. Ihme kyllä se ei tukeaan anna yksityisille kouluille, eikä että niissä tehtäisiin bisnestä verovaroilla. Vaikkin kehuu Ruotsalaisia yksityisiä kouluja.
Samassa lehdessä kolumnissaan eläkeläinen Kari Uusikylä jatkaa samasta aiheesta. Hän ottaa näkökulmakseen oppilaat ja heidän vanhemmat. Mutta ei puutu itse koulutuksen järjestelmään, joka on muuttunut siitä kun perskoulut tulivat suomeen.

Uusikylä ei siis enää usko uusliberalismiin, joka onkin jo vuodesta 1990 alkaen tunkeutunut koulutukseenkin.
Rahamaailman yrityksistä tuli erilainen terminologia julkiselle sektorille, kuten tulosjohtaminen, konserniajattelu, siäsäinen yrittäjyys ja asiakaslähtöisyys eli oppilaat eivät ole oppilaita vaan asikkaita kouluissa.

Kapitalistinen palveluiden tuotteistaminen julkisellesektorille toi bisnesajattelun siis kouluihinkin.

Samoin yhteiskunnallista ohjausta on poistettu ja talouden nimissä kuoluja on yhdistetty isoiksi kokonaisuuksiksi, jossa säästöpolitiikka ja raha on ollut väline.

Tänään edelleen maan hallitus ajaa edelleen markkinakuntaa kovalla vauhdille, jossa kuntia yhdistetään juuri bisnespohjaisiksi palvelumarkkinoiksi yksityiselle pääomalle.

Oikeistolaisesti ajattelva ja ilmeisesti kokoomuksen kuntavaaliehdokkaaksi asettuva ihan selvästi ajaa populismilla vaaleihin. Hänhän on aikoinaan ajanut sellaista asiaa koulutukseen, että erityisesti hyvinpärjäävät oppilaat laitetaan omiin ryhmiinsä. Eli nyt hän kritisoi omia uusliberalistisia arvojaan.

Se on tietekin selvää, että kokoomuslainen malli pärjää vain ihmisten huijaamisella ja siinä suhteen heidän mediat toimivat, kun kuntavaalihin mennään. Taistelu sieluista on siis kovaa ja kyselyillä vaikutetaan henkiseen ilmapiirin yhteiskunnassa kokoomuksen pussiin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 07. 07. 2012 16:04
Yksityinen pankkibisnes on "oman" rahataloutensa vanki

”Kypros pyytää Venäjältä 5 miljarin euron apua, kertoi perjantaina finanssiministeri Anton Siluanov. Kypros tarvitsee lainaa pankkijärjestelmän uudelleenrahoittamiseksi ja budjettivajeen korvaamiseksi. Kypros on lähettänyt avunpyynnön myös EU:hun.
Venäjä harkitsee Kyproksen pyyntöä. Kyproksen valtionvelka oli viime vuonna 71,6 % maan bruttokansantuotteesta. Kypros tarvitsee 1,8 miljardia euroa maan toiseksi suurimman pankin Cyprus Popular Bankin uudelleenrahoittamiseen.”

Länsimaiden resurssit alkavat olemaan lopussa pankkien tappiokierteen paikkaamiseen. Rahatalouden tavaratuotanto ei tuota enää voittoa, vaan tappioita.
Uusliberalismi siirsi vastuun rahatalouden valvonnasta markkinavoimille itselleen ja nyt sitten he eivät enää kykene sitä itse hoitamaan. Rahataloudessa ollaan nyt ahneuden anarkian lopputulemas.

Pankkien tilanteseen ei löydy rahaa ja luottoa yksityisiltä pankeilta, koska kaikki liiketoiminta perustuu ja on kiinni voitontavoittelussa. Mutta myös pankkien osakkeiden omistajat janoavat osinkojaan.

Pankkien pelastus on nyt vain siis julkinen raha ja laina yksityisille pankeille. Valtiot eivät ole voittoa tuottavia laitoksia kuten yksityiset pankit ja osakeyhtiöt.

http://finnish.ruvr.ru/2012_07_06/80541218/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 09. 07. 2012 19:07
”Puhuessaan Moskovassa Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi, että USA:n ja EU:n vaikutusvalta on heikentynyt länsimaiden sisäisten sosiaali- ja talousongelmien takia. Siksi tietyt maat pyrkivät kaikin keinoin säilyttämään asemaansa kansainvälisessä politiikassa.
Ne vievät ulkomaille ohjus- ja pommidemokratiaa, puuttuvat muiden maiden sisäkonflikteihin, sanoi Putin.
USA ja Eurooppa ryhtyvät usein yksinpuolisiin toimiin kansainvälistä oikeutta rikkoen, mistä Syyria on mainio esimerkki, sanoi Putin.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_07_09/80860101/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 11. 07. 2012 20:08
”Venäjä noudattaa aiemmin allekirjoitetuja sopimuksia ohjuspuolustusjärjestelmien ja korjattujen helikoptereiden toimituksista Syyriaan, ilmoitti tänään Venäjän sotatekniikan alan yhteistyöviraston varajohtaja Vjacheslav Dzirkaln. Hänen mukaan kyse on puolustusaseista.
Dzirkaln sanoi myös, että Venäjän merivoimien tehtävä on puolustaa maan aselaivoja, jos ne pysäytetään Syyrian tilanteen vuoksi. Syyriaan ohjuksia ja korjattuja Mi-25-helikoptereita kuljettanut venäläinen rahtialus Alaid pysäytettiin Skotlannissa 18. kesäkuuta.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_07_11/81142784/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 11. 07. 2012 21:09
”Venäjä noudattaa aiemmin allekirjoitetuja sopimuksia ohjuspuolustusjärjestelmien ja korjattujen helikoptereiden toimituksista Syyriaan, ilmoitti tänään Venäjän sotatekniikan alan yhteistyöviraston varajohtaja Vjacheslav Dzirkaln. Hänen mukaan kyse on puolustusaseista.
Dzirkaln sanoi myös, että Venäjän merivoimien tehtävä on puolustaa maan aselaivoja, jos ne pysäytetään Syyrian tilanteen vuoksi. Syyriaan ohjuksia ja korjattuja Mi-25-helikoptereita kuljettanut venäläinen rahtialus Alaid pysäytettiin Skotlannissa 18. kesäkuuta.”
http://finnish.ruvr.ru/2012_07_11/81142784/

”Moskovassa järjestettiin keskiviikkona neuvottelut Syyrian konfliktin rauhanomaisesta ratkaisemisesta. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov tapasi Syyrian kansallisneuvoston johtaja Abdelbasset Seidun kanssa.
Orientalisti Aleksandr Sotnichenkon mukaan oppositio ei aio tehdä kompromisseja, koska sillä on vahvoja liittolaisia.
-Syyrian opposition takana ovat USA, EU, Turkki ja Persianlahden maat. Oppositio ymmärtää olevansa hallitusta vahvempi ja siksi torjuu kaikki rauhanaloitteet. Se ei aio neuvottelemaan hallituksen kanssa. Tuskin rauhansuunnitelma löytää ymmärrystä opposition keskuudesta.
Puhuessaan tiedotustilaisuudessa Syyrian kansallisneuvoston johtaja sanoi kuulleensa Venäjän mielipiteen YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauseesta ja ymmärtää Venäjän huolestuneisuutta. Silti hän uskoo, että YK:n turvallisuusneuvoston pitää puuttua tilanteeseen.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_07_11/81147718/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 15. 07. 2012 19:07
.

Ei riitä että euroksi kutsuttu pyramidihuijaus on luhistumassa käsiin, omatkin edustajat alkaa olla niin kuin mullilauma pellossa

HS: Brittiyhtye järkyttyi Paavo Arhinmäestä - luuli jalkapallohuligaaniksi

(http://static.iltalehti.fi/uutiset/arhinmaki_etu1407TL_503_uu.jpg)

Paavo Arhinmäen tatuoinnit saivat Pulp -yhtyeen luulemaan ministeriä jalkapallohuligaaniksi.

"Arhinmäki oli Helsingin Sanomien mukaan saapunut Ruisrockiin rennoissa kesävaatteissa tatuoinnit vilkkuen. Arhinmäki tapasi Pulpin soittajat ennen konserttia. Helsingin Sanomien Kuiskaaja-palstan mukaan siistejä pukuja suosiva Jarvis Cocker joukkoineen järkyttyi ministerin saapuessa takahuonealueelle.

- Odotimme tapaavamme ministerin, emme jalkapallohuligaania, brittiyhtye ällisteli Helsingin Sanomien mukaan."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012071415846787_uu.shtml

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Kari Lajunen on 15. 07. 2012 19:07
Tämä on luultavasti lehdistön pullistelua juttupulan vuoksi tai Pulpin pojat eivät ole ennen käyneet
kylänsä ulkopuolella.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 16. 07. 2012 20:08
Euroopan vakausmekanismin päättymätön näytelmä

”Muutamat maat eivät vastusta ainoastaan EVM-rahastoa. Viimeisen EU:n huippukokouksen päätös oli rahaston toiminnan laajentaminen euroalueen maiden, valtion joukkovelkakirjojen lunastamiseen. Tämä päätös otettiin kielteisesti vastaan Suomessa ja Hollannissa. Kuitenkin Euroopan komissiosta on huomautettu, että jos maa on aiemmin ratifioinut asiakirjan, niin sen erillisten kohtien hyväksymistä ei enää tarvita parlamentin tasolla. Tämän vuoksi Suomen ja Hollannin vastustuksella ei voi olla laajamittaisia seurauksia tulevan EVM-rahaston suhteen, toteaa taloustutkija Grigori Birg.
- Sitä varten, että EVM-rahasto ratifioitaisiin, tarvitaan niiden maiden suostumus, jotka muodostavat yhtensä 90 prosenttia sen peruspääomasta. Suomen ja Hollannin osuus siinä on ainoastaan 7,5 prosenttia.”

Espanjassa koko vasemmistolainen työväneliike taistelee EU:n kurjistamispolitiikkaa vastaa.
Suomessa taas SDP ja Vasemmistoliitto ovat juuri päinvastaisella puolella ja yhdessä rahavallan pääpuolueen kokoomuksen kanssa. Eli ovat Espanjankin työläisiä vastaan, eivätkä osaa edes hävetä!

http://finnish.ruvr.ru/2012_07_09/80807588/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 18. 07. 2012 20:08
Espanjalainen pankki ei vaadi itse vakuuksia
 
”Voit hakea Santander Lainaa 2000–50 000 euroa ilman vakuuksia tai takaajia. Maksuajaksi voit valita lainasummasta riippuen jopa 10 vuotta. Lainan korko on alkaen 4,66 % ja korko on sidottu 3 kk:n euriboriin.”
”Banco Santander saavutti vuonna 2010 yhteensä 8,181 miljardin euron tuloksen. Yhtiön omistavat yli 2,3 miljoonaa osakkeenomistajaa ympäri maailman. Santanderin pääkonttori sijaitsee Madridissa.”

Näitä Espanjalaisia pankkeja siis EU-maat alkavat tukea verorahoilla ja siinä mukana myös Suomi.

Samaan aikaan nämä pankit lainaavat rahatuotteitaan, jopa ilman takaajia tai vakuuksia.
Kokoomushallitus, SDP ja Vasemmistoliitto vaatii vakuuksia, mutta Espanjalaiset pankit eivät uloslainaamille lainoilleen. Suomalainen vasemmisto SDP ja Vasemmistoliito ovat oudossa seurassa ja tukee riistovaltaa ihan itse.
Santander pankki mainostaa netissä antavansa lainaa ilman vakuuksia tai takaajia.

https://www.santanderconsumer.fi/Pages/default.aspx
www.santander.com
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 20. 07. 2012 17:05
Natsismi elää valtaeliitin "varjon" alla Suomessa

”Oulun keskustassa on tehty kaasuisku vasemmiston keskustelutilaisuuteen. Silminnäkijän mukaan yksi henkilö on viety sairaalahoitoon hänen saatua kaasua silmiinsä. Keskustelutilaisuus liittyy Oulussa meneillään olevaan Northpride-tapahtumaan.
Keskustelutilaisuuteen saapunut mies suihkutti yhden puhujan kasvoihin kaasusumuttimella. Kaasua silmiinsä saanut henkilö on viety sairaalahoitoon. Poliisin mukaan 30 - 40 ihmistä jouduttiin evakuoimaan tilasta kaasun vuoksi.
- Sinne oli tullut epämääräisen näköinen ihminen, jota yksi puhujista oli mennyt tervehtimään, niin hän oli saanut minun käsitykseni mukaan kaasuhyökkäyksen silmiin, ja sitten tämä hyökkääjä on poistunut paikalta, kertoo Northpride-toimikunnan puheenjohtaja Tuomo Jaakkonen.”

Suomalainen äärioikeistolaisuus ja Natsismi operoi yleisen epäpoliittisuuden verhon alla.
Suomessa poliittinen tilanne poikkeaa muusta euroopasta. Täällä ei hallitusvasemmisto eikä oikeisto eroa toisistaan, vaan tekevät samaa politiikkaa ja vielä talvisodan hengessä.
Viimeisin esimerkki siitä on Espanjan rahavalle ja pankeille annettu tuki. Sitä vastusti eduskunnassa vain oikeistopuolueet  Perussuomalainen (äärioikeisto ja muut natsihenkiset) ja Keskusta.

Vasemmistopuolueet SDP ja vasemmistoliitto tukivat päätöstä pankkituesta. Näin siis eivät puoluepoliittiset rintamalinjat vastaa yhteiskunnallista luokkajakoa tässä maassa. Rahanvalta ja työntekijät ovat siis yhtä.
Saa nähdä koska suomalaiset natsit alkavat toimimaan kuten Lapuanliike, IKL ja muut natsismia kannattaneet 1930 luvulla. Silloinkin osa vasemmistosta ja SDP oli natsihenkisten mukana aina vuoteen 1944 asti.
Joudummeko kokemaan sen hirveän ajan uudelleen Suomessa?

http://yle.fi/uutiset/keskustelutilaisuuteen_tehtiin_kaasuisku_oulussa/6223821
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Henry Eklund on 20. 07. 2012 17:05
Riidat mirjardeista euroista ja kaikki muu epäsolidaarisuus johtaa vielä helposti aseellisiin yhteenottoihin ja tuskin meidän veteraani seurat haluaa luopua mittavista omaisuuksista ja hyvistä viroista joten uusia veteraaneja tarvitaan tai yksi sirkus pysähtyy. Pitäkää pyssyt rasvassa siis veteraanit koska kotiakin voi vielä joutua puollustamaan. Ei ihminen mitään opi, koira oppii. Se että Suomem kansa koitetaan riisua aseista ja varuskuntia vähentää ei johda hyvään koska olemme puskurialue itäänpäin mutta jos olemme hampaattomia niin syikkapäipä kyllä tulee rajalle, voisimme elää kuin veljet keskenämme mutta lukekaa historiaa kuinka veljet taisteli toisiaan vastaan. Ei hyvälle näytä sano.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 27. 07. 2012 17:05
Tieteellinen maailmankatsomus menee eteenpäin

”Pohjois-Korean elektroniikkayhtiön valmistama tablettitietokone, jonka nimi tarkoittaa suomeksi käännettynä aamua, on kovassa suosiossa paikallisopiskelijoiden keskuudessa, kertoi Pohjois-Korean keskusuutistoimisto.
Tablettikone painaa 300 grammaa. Systeemin ja ohjelmien kieleksi voidaan valita korea, englanti, kiina tai venäjä. Akku kestää käytössä viisi tuntia.
Uutistoimiston mukaan tämän monikäyttöisen laitteen käyttäjä saa pääsyn oppimateriaaleihin, sanakirjoihin ja tiededataan.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_07_27/83136451/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 27. 07. 2012 20:08
.

Kannattaa valita seuransa eikä olla ainakaan desantti-dosentin porukoissa voi joutua nolosti osoitetuksi Valtion turvallisuudelle vaaralliseksi henkilöymäksi

"Turvallisuudelle vaarallinen henkilö!" - Viro esti Irina Krohnin veljen pääsyn sisaren synttäreille

(http://is13.snstatic.fi/img/658/1288486950782.jpeg)

" Suomen elokuvasäätiön johtaja Irina Krohn ei päässyt juhlimaan 50-vuotispäiviään veljensä kanssa Haapsalussa, koska Viro kielsi veljen maahantulon "turvallisuudelle vaarallisena henkilönä".
Suomen Antifasistisen Komitean SAFKAn perustajajäsen Petri Krohn käännytettiin Virosta Tallinnan satamassa perjantaina.

Krohn kertoo, että hänelle ilmoitettiin satamassa Viron sisäministeriön asettaneen hänet maahantulokieltoon viikonlopun ajaksi 26.-29.7. Järjestön mukaan Krohn on nimetty "Viron turvallisuudelle vaaralliseksi henkilöksi".

Viron turvallisuudelle vaarallinen henkilö (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288486951870.html?pos=ok-nln)

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 02. 08. 2012 20:08
Euro hajoaa puolenvuoden sisällä

”Nourel Roubini, yksi maailman arvostetuimmista talousasiantuntijoista, joka ennusti vuoden 2008 velkakriisin, ennustaa, että euro romahtaa puolen vuoden sisällä. Tästä hän ilmoitti venäläisen RBK-daily lehden haastattelussa.
Roubinin mukaan Kreikan tilanne ei kohennu, mutta pääongelma ei ole tämä, vaan se, että pääomamarkkinoille pääsyn 3-6 kuukauden sisällä menettävät Italia ja Espanja. Ilman Portugalia tai Kyprosta euro voi vielä selvitä, mutta ei ilman italiaa ja Espanjaa. Tietysti alueelle voi jäädä Saksa yhdessä Itävallan, Suomen ja Hollannin kanssa. Vaikka ydin jatkaisi olemassaoloaan, niin siitä huolimatta kyseessä olisi euroalueen hajoaminen, sanoi Roubini.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_07_31/83510975/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 03. 08. 2012 18:06
Kokoomusvetoinen hallitus on jo mielestään leikannut riittävästi perusturvasta

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on tyytyväinen pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) arvioon, jonka mukaan elokuun budjettineuvottelujen yhteydessä ei ole tarvetta valtiontalouden lisäleikkauksiin.
Arhinmäki puhui torstaina asiasta Rovaniemellä, jossa vasemmistoliiton ministeriryhmä pitää parhaillaan kaksipäiväistä kesäkokoustaan.
– Meidän vakaa käsityksemme on, että sinänsä valitettavat säästöpäätökset riittävät, hän sanoi. Hän muistutti myös siitä, että hallituksen aiempien päätösten joukossa on ollut myös puolueelle mieluisia, kuten päätös pääomaverotuksen korottamisesta.
Euroopassa ihmetellään
Arhinmäki muistutti myös siitä, että hallituksen päätökset ovat varmistaneet Suomen luottoluokituksen pysymisen kolmen A:n tasolla.
Arhinmäki totesi hänen eurooppalaisia kollegojaan ihmetyttävän, miten Suomessa on mahdollista parantaa perusturvaa samaan aikaan, kun muualla leikataan esimerkiksi työttömiltä.
Nyt olemme sopeuttaneet kestävällä tavalla, ikäviä mutta myös hyviä päätöksiä. Tilanne on ihan toinen kuin Kreikassa tai Espanjassa, joissa leikataan köyhimmiltä.”

Ei voi kuin ihmetellä suomalaisen vasemmiston luokatontapolitiikkaa, jota euroopan vasemmisto ihmettelee. Hallitusvasemmisto kun ei näe mitään ristirittaa siinä, että se ajaa yhdessä kokoomuksen kanssa köyhiä kurittavaa rahavallan ja pankkien politiikkaa. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Arhinmäki, joka vielä näkee siinä jotain hyvää.

Kun taas euroopassa vasemmisto ja ay-liike on lakoin ja joukkotoiminnalla juuri päinvastaisella linjalla.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2843329/arhinmaki-eurotuki-ei-leikkaa-suomalaisten-perusturvaa
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 04. 08. 2012 11:11
Markkinavoimat toivatkin umpikujan kapitalistiseen rahatalouteen

Vaasassa Pohjalaisen taloustoimittaja Riitta Koski oli katsonut brittiläisen dokumenttiohjelman nykyisen kapitalistisen talousjärjestelmän tilasta ja rahatalouden umpikujasta. Itse katsoin myös kyseisen ohjelman. Dokumentin asiantuntijat olivat yksimielisiä siitä, että nykyinen pankkijärjetelmä on tullut tiensä päähän. He olivat siis samoilla linjoilla kuin jo aikoinaan Karl Marx kapitalismin rahataloudesta ja kuvitteelisesta rahasta.

Tämän ovat nykyiset hallituksessa olevat vasemmistopuolueet Suomessa täysin unohtaneet. He kun tukevat nykyistä tuhoon johtavaa pankkijärjestelmää verovaroilla. Mutta myös koko EU ja euro on samassa liemessä. Hallitusvasemmisto on myös ollut tukemassa uusliberalistista politiikkaa vuodesta 1990 alkaen, jolla on annettu markkinoille lisää valtaa ja vähennetty valtion ohjausta rahamarkkinoilla. Suomessa on myös valtion pankkitoiminta yksityistetty ja muuta julkista palvelutuotantoa on siirretty yksityiselle pääomalle. Nyt myös kuntien palvelutotantoa ollaan siirtämässä yksityisille palvelumarkkinoille....

http://kolmonen.blogspot.fi/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 08. 08. 2012 20:08
USA:n rahanvalta valmistautuu euronhajoamiseen

”USA:n pankit valmistautuvat euroalueen hajoamiseen ja yrittävät turvata omat investointinsa EU:ssa, mukaan luettuna juridisesti. Tästä ilmoitti tänään britannialainen Financial Times lehti.
Wall Streetin pankit valmistautuvat siihen, että ryhmä maita eroaa euroalueesta, kirjoittaa lehti. Tämän yhteydessä ne supistavat luototusten määrää euroalueella ja pyrkivät suojelemaan itseään siltä vaihtoehdolta, että ne joutuisivat vaatimaan saataviaan antamistaan euroluotoista, drakmoissa tai pesoissa.
USA:n pankit pyrkivät nyt muuttamaan solmimiaan luottosopimuksia eurooppalaisten yhtiöiden kanssa Lontoon finanssilainsäädännön alaisuuteen, joka antaisi mahdollisuuden luotettavimmin suojella omia investointeja, siinä tapauksessa jos euroalue hajoaa.”

Kuinka mahtaakaan käydä suomalaisten eurouskovaisten sosiaaalidemokraattien, kun euro hajoaa?
Miten mahtaa SDP:n pomon Jutta Urpilaisen hymyhyytyä, kun eurokaatuu? Vai tuleeko itku Euron perään!

http://finnish.ruvr.ru/2012_08_06/84172374/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 10. 08. 2012 14:02
Rikosten tekokin unohdetaan kun toverit toisiaan auttelee, hyväveli systeemiä räikeimillään.HS: Tanskassa vakoilusta tuomittu suomalainen professori Tanskassa vakoilusta tuomittu suomalainen professori Timo Kivimäki on saanut töitä Helsingin yliopistosta. Kivimäen palkkaamisesta uutisoi Helsingin Sanomat.

Kivimäki valittiin maailmanpolitiikan lehtorin tehtävään. Kyseessä on kaksivuotinen sijaisuus.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 10. 08. 2012 15:03
Rikosten tekokin unohdetaan kun toverit toisiaan auttelee, hyväveli systeemiä räikeimillään.HS: Tanskassa vakoilusta tuomittu suomalainen professori Tanskassa vakoilusta tuomittu suomalainen professori Timo Kivimäki on saanut töitä Helsingin yliopistosta. Kivimäen palkkaamisesta uutisoi Helsingin Sanomat.

Kivimäki valittiin maailmanpolitiikan lehtorin tehtävään. Kyseessä on kaksivuotinen sijaisuus.

Mitäs siinä, kivat kaverit auttelee kaveria pulassa

Eikös siitä ole esimerkkejä lähempääkin tai aivan lähiympäristöstä

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Henry Eklund on 10. 08. 2012 17:05
Korppi ei korpin silmää noki ja Lumio ei ole poissulkenut poliittista uraa ja tiettu tutussa kaupungissa. Laki on sama kaikille mutta tuomiot vaihtelee.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 10. 08. 2012 21:09
Rikosten tekokin unohdetaan kun toverit toisiaan auttelee, hyväveli systeemiä räikeimillään.HS: Tanskassa vakoilusta tuomittu suomalainen professori Tanskassa vakoilusta tuomittu suomalainen professori Timo Kivimäki on saanut töitä Helsingin yliopistosta. Kivimäen palkkaamisesta uutisoi Helsingin Sanomat.

Kivimäki valittiin maailmanpolitiikan lehtorin tehtävään. Kyseessä on kaksivuotinen sijaisuus.

Se on hyvä asia, jos toverit auttavat toisiaan! Tietenkin silloin on aivan eri asia, jos kysymyksessä on natsismi.
Silloin puhutaan jo rikollisuudesta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 11. 08. 2012 07:07
.

Ehkä vankilakundin katsottiin antavan jotakin sellaista erityistietämystä tähän tehtävään mitä vankilatuomiottomalla ei voi olla

Vankilatuomio ei siis ole nykyään enää pelkästään negatiivinen asia urakehityksen kannalta niin kuin se ennen oli

Kun nykyään puhutaan verkostoitumisesta ja suhteiden luomisesta voi tunnettu rehellisyys ja hyvämaineisuus olla vain haitaksi ja muutenkin vanhanaikaista

Sitä paitsi ei ole suotavaa että vähemmän hyvämaineiset kollegat kärsivät henkistä ahdistusta jonkun toisen hyvämaineisuudesta eli hyvämaineinen poistetaan

"Kivimäki tuomittiin toukokuussa vakoilusta viideksi kuukaudeksi vankeuteen, mutta hän ei ole vielä suorittanut vankeusrangaistustaan Tanskassa. Hän odottaa yhä tuomionsa täytäntöönpanoa.

Laitoksen johtaja Jussi Pakkasvirta toteaa Helsingin Sanomissa, että Kivimäki oli hakijoista akateemisesti selvästi pätevin.

Hänen mukaansa vankeustuomio ei ollut este valinnalle."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012081115942418_uu.shtml

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 12. 08. 2012 09:09
Koulu on osa nykyistä itsekeskeistä ja viihteellisiä arvoja tuottavaa yhteiskuntaa

Kansainvälisen tutkimuksen mukaan Suomalaiset nuoret eivät viihdy koulussa. Kun taas esimerkiksi vaatimattomissa oloissa olevat nuoret viihtyvät hyvin kuoluissaan.

Niissä maissa koulu on niin arvostettu asia, että kouluun mennään siistissä asussakin. Mutta myös opettajat ovat arvostettuja esikuvia nuorille, juuri niiden koulujen perusasioiden osalta.

Mitä nuorten kiinnostus koululaitosta kohtaan mahtaa kertoa tästä viihteellisestä ja porvarillisista minäkeskeisistä arvoista? Kaupallinen kulttuuri on tämän järjestelmän läpitunkeva viihde.

Julkisten viihteellisten minäkuvien palvonta, ulkoisiinasioihin, kuten tytöillä pakonomainen miellyttäminen, seksikkyys ja kilpailu, miten niillä markkinoilla pärjää. Todellinen ihmiselämä jää näiden pinnallisten arvojen alle.
Kauniit seinät kouluissa tai raha ei anna intoa elämän perusasioiden oppimiseen. Mutta myös koulujen keskittäminen jättikouluiksi taloudellisen tuloksen toivossa ei myöskään tue nuorten kiinnostusta perusasioiden oppimiseen ja ymmärtämiseen. Jättikouluissa nuoret jätetään tavallaan omanonnensa nojaan. He joutuvat tekemään opinnoissaan valintoja ilman, että tiedostavat niitä sisällöllisesti. Jättikouluissa opettajien ohjaus ja tuki oppilailleen jää minimiin.

Nykyinen narsistinen tai itsekeskeinen yhteiskunnallinen ilmapiiri tuottaa juuri päinvastaista kouluissakin.Tuossa ilmapiirissä koulu ei todellakaan kiinnosta. Vaan se vaikuttaa nuorten elämään juuri päinvastoin, vetää mukaan kaupalliseen viihteeseen, tavaroiden palvontaan ja ulkokohtaisiin arvoihin. Voi sanoa, että pakonomainen viihde on kuin kaikki huumeet, alkoholi tai muut aineet.

Kuten tiedetään huumet pitävät ihmiset ja nuoret poissa oppimisen tiedonlähteeltä, joka antaisi työkaluja ymmärtää itseään ja koko yhteiskuntaa. Sieltä lähteeltä saisi myös eväitä vastustaa kaupallista itsekeskeistä ja narsistista elämisen mallia.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 12. 08. 2012 17:05
Rahavallan media tarjoaa lisää viihdettä koululaisille, että viihtyvät koulussa

Koululaitos ei juurikaan enää sivistä. Lääkäri, insinööri, opettajasuvuista kasvaa taas lääkäreitä ja näyttelijöiden lapsista tulee näyttelijöitä. Ollaan siis palaamassa tässäkin suhteen luokkayhteiskuntaan.
Yleissivistävän peruskoulun merkitys koko kansan sivistyksen luojana on kadonnut kaupalliseen kulutukseen.
Nyt olisi aika alkaa töihin koulun sivistävän merkityksen puolesta, koska yleissivistys on viihteellisyyden lisääntymisen johdosta kadonnut. Kuluttamisesta, ostamisesta, omistamisesta ja mielikuvista on tullut sivistystä. Kaupallisen viihteen pauloissa ihmiset vieraantuvat omasta elämästään ja kouluissa oppilaat koulutuksen perusasioistaan.

”Vielä joitakin vuosia sitten kännykän hankkiminen alakouluikäiselle ei ollut selviö, mutta nyt lähes lapsi kuin lapsi kantaa puhelinta mukanaan. Nykyään vanhemmat pohtivat lähinnä sitä, pitäisikö lapselle ostaa tavallinen kännykkä vai älypuhelin.
DNA kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko kertoo, että parhaimmillaan koululainen voi hyödyntää älypuhelinta myös läksyjen teossa.
Lue huomisen lehdestä, mitä kaikkea lapsen puhelimen hankinnassa kannattaa ottaa huomioon.”

http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/millainen-puhelin-sopii-lapselle-1.1238882
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Akseli on 13. 08. 2012 20:08
”Tuoreen mielipidekyselyn mukaan vain 35 % brittiläisistä suhtautuu myönteisesti maansa EU: jäsenyyteen. Britannian parlamentti ehdotti, että asiasta järjestetään kansanäänestys, mutta David Cameron onnistui lykkäämään äänetyksen määräämättömäksi ajaksi. Mutta Tony Blair uskoo, että kansanäänestys kuitenkin järjestetään ennemmin tai myöhemmin. Britanniaa ärsyttää Brysselin kasvava rooli EU:ssa.

Venäläispankki VTB:n tarkkailijaneuvoston puheenjohtaja Sergei Dubininin mukaan itse asiassa Britannia on ärsyyntynyt siitä, että EU yrittää saada Britannian hyväksymään omat finanssisäännöt.
-Luulen, että Englannin kannalta EU-jäsenyys on edullista, mutta Britannian hallitus haluaa säilyttää maan aseman maailman finanssikeskuksena. Se, että Euroopan parlamentti yrittää säännellä sitäkin alaa, on Britannialle hyvin arka juttu.

EU:n viranomaiset ei kommentanut Tony Blairen kannanottoa. Huhujen mukaan EU-viranomaisilla riittää nyt kiirettä. Kerrotaan, että EU valmistelee Kreikan erottamista euroalueelta. Kreikka itse ei suunnittele eroamista. Mutta Kreikan hallituksen mietä ei ehkä tässä asiassa kysytä. Aiemmin Euroopan keskuspankin entinen johtaja Otmar Issing antoi ymmärtää, että tietyt maat voidaan karkottaa euroalueelta. Tähän asti uskottiin, että maa voi erota euroalueelta vain omasta aloitteestaan. Näin saattaa Saksa tehdä. Asiaintuntijoiden mukaan Saksa saattaa harkita eroamista taloudellisista syistä, sillä Euroopan kriisi on jo maksanut sille maltaita. Lisäksi mielipidetukimuksissa osoittautui, että 40 prosenttia saksalaisista tukee siirtymistä euroista takaisin markkaan. Mutta se on hyvin epätodennäköistä, koska juuri rahaliiton ansiosta Saksan talous on euroalueen vahvin, sanoi asiaintuntija Aleksandra Lozovaya.
-Saksan talous on kasvanut ja vahvistunut huomattavasti euron käyttöönoton jälkeen. Saksa sai muita EU-maita enemmän irti vapaista työmarkkinoista ja euroalueen sisäisestä tavaran kierrosta. Siksi Saksan ero merkitsisi käytännössä euroalueen loppua, siksi uskon, että se on epätodennäköistä.

Asiaintijat ovat kuitenkin yksinmielisiä siitä, että euroalueen finanssikriisi muuttaa EU:n rakennetta. Aika näyttää, pysyykö Britannia EU:ssa ja Saksa euroalueella.”

nnish.ruvr.ru/2012_08_13/84960200/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 17. 08. 2012 19:07
Kokoomuslainen rahavallan edustaja ohensi vasemmistolaista ulkoministeri Erkki Tuomiojaa

”Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) moittii ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) antamaa lausuntoa eurokriisistä ja Suomen varautumisesta euron hajoamiseen.
- Meidän viestimme on, että tämäntyyppiset lausunnot aiheuttavat hallaa Suomelle ja Suomen neuvotteluasemalle Euroopassa ja aiheuttaa myös epävakautta euroalueelle. Niistä ei hyödy kukaan, Stubb sanoo.
Stubbin mukaan Tuomiojan Daily Telegraphin haastattelussa esittämät näkemykset eurosta eivät edusta Suomen hallituksen linjaa.”

Kun taas Tuomioja
”Daily Telegraphin otsikon mukaan Suomi valmistautuu euron hajoamiseen. Tuomioja sanoo itse haastattelussa puhuneensa siitä, että Suomessa kuten kaikkialla muuallakin valmistaudutaan siihen mahdollisuuteen, että euro hajoaisi.
Tuomioja selvensi tänään myös mitä hän tarkoitti sanoessaan, ettei luota joihinkin EU:n sisäpiiriläisiin. Tuomioja tarkensi tarkoittavansa EKP:n pääjohtajaa, komission puheenjohtajaa, euroryhmän puheenjohtajaa ja Euroopan neuvoston puheenjohtajaa, jotka hänen mielestään oikeistolaisen politiikan mukaisesti eivät valmistele asioita riittävän avoimesti. Tämä näkyy Tuomiojan mukaan juuri hänen haastattelunsa aiheuttamissa reaktioissa.
Eurokriisin hoito ei ole perustunut avoimeen keskusteluun, joka on demokratian kannalta tarpeellista eikä siihen aina ole ollut aikaakaan. Tämä on aiheuttanut demokratiavajeen, joka nyt purkautuu, Tuomioja sanoo.”

Tuomioja puhuu kuin vasemmistolaisen pitääkin puhua oikeistosta ja rahavallan pyhästä eurosta.

http://yle.fi/uutiset/stubb_tuomiojan_lausunnosta_haittaa_suomelle/6261089
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 20. 08. 2012 16:04
.

Desantti dosentit ovat taas levittäneet valeitaan venäläisissä medioissa

Tosin aika naiivilta vaikuttaa ko. proffankin toiminta


Outo virtsaväite leviää suomalaisprofessorista: ”Räikeä valhe”

(http://kuvat.uusisuomi.fi/sites/default/files/imagecache/artikkelikuva_std/kuvat/pussyr.jpg)

Teivo Teivainen järjesti 3. elokuuta tapahtuman, jossa performanssitaiteilijat esiintyivät Pussy Riot -tyylisiin asuihin ja sanoivat megafoniin "Free Pussy Riot" eli vapauttakaa Pussy Riot.

"Venäläislehti Moscow Times uutisoi eilen, että Teivainen olisi yrittänyt viedä virtsaa kanisterissa Uspenskin katedraaliin ja, että häntä odottaa kahden vuoden vankeus.

– Se on räikeä valhe, joka on huvittavuudessaankin äärimmäisen loukkaava, Teuvo Teivainen kommentoi Uudelle Suomelle.

Kohu lähti Teivaisen elokuun alussa järjestämästä Maailmanpoliittisesta kaupunkikävelystä, jossa käsiteltiin Pussy Riotia.

Teivainen on ottanut yhteyttä Sanoma-konserniin. Moscow Times on osa Sanoma-konsernia.

– Tämä on lehdelle äärimmäisen häpeällistä. Asioiden valheellinen luonne olisi ollut aika helposti selvitettävissä. Toivon, että uutisesta tehdään oikaisu.

Lähteenä Moscow Timesillä oli Helsingin yliopiston oikeussosiologian dosentti Johan Bäckman.

Bäckman julkaisi tiistaina lehdistötiedotteen, jossa hän kertoo jättäneensä Teivaisesta rikosilmoituksen Helsingin poliisille."

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/52769-outo-vaite-leviaa-suomalaisprofessorista-raikea-valhe

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 22. 08. 2012 20:08
”Venäjä esiteli uutta maataloustekniikkaa, kansainvälisessä teollisuusnäyttelyssä, joka alkoi Rasonin kaupungissa, Pohjois-Korean koillisosassa.
Esillä on mm. soijaa kerääviä koneita. Venäjän näyttelyosastolla on esillä myös tietekniikkaa ja erilaisia kulkuneuvoja.
Esitellään lisäksi Venäjän ja Pohjois-Korean yhteisiä projekteja. Niihin kuuluu mm. rautatien, joka yhdistää venäläisen Khasanin kaupungin, pohjoiskorealaiseen Rajin satamaan, kunnostaminen sekä sinne rakenteilla oleva rahtiterminaali. Näyttelyssä ovat mukana myös Kiina, Ruotsi, Taiwan ja Tshekki.”

Pohjois-Korea nousee Kiinan Ja Venäjän imussa, mutta myös Ruotsi on mukana taloudellisessa yhteistoiminnassa.

http://finnish.ruvr.ru/2012_08_22/85817454/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 24. 08. 2012 20:08

.

Virolaisgraafikko tukee Pussy Riotia Angry Kremlins -pelillä

"Virolainen graafikko otti mallia Angry Birds -pelistä. Tällä viikolla julkaistua Angry Kremlins -peliä on pelattu kymmeniätuhansia kertoja. Pelillä graafikko Magnus Vulp haluaa kiinnittää huomiota venäläisen Pussy Riot -ryhmän vankeustuomioon.

Kremlin vastaisen pelin idea on ampua ritsalla viranomaisia Pussy Riotin jäsenten tyyliin naamioituneita aktivisteja kohti. Näin Vulp haluaa kiinnittää huomion tapauksen käsittelyyn ja Venäjän sananvapaustilanteeseen. 

Suomalainen Angry Birds -peli on maailman ladatuin matkapuhelinsovellus. Siinä pelaaja ampuu ritsalla erilaisia lintuja munavarkaissa käyneitä possuja kohti.

Angry Kremlins -peli on ollut saatavilla tiistaista lähtien Vulpin kotisivuilla. Sitä on pelattu ainakin 50 000 kertaa perjantaihin mennessä lähinnä Venäjällä, Virossa, Latviassa ja Liettuassa."

http://yle.fi/uutiset/virolaisgraafikko_tukee_pussy_riotia_angry_kremlins_-pelilla/6269772

http://www.imepilt.com/angry-kremlins/

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 26. 08. 2012 19:07
.

Toivottavasti töppödemut puhdistavat ainakin oman pesänsä itse:::

Ex-demarinuori: Nuorisojärjestöjen jäsenmääriä on vääristelty

(http://hs10.snstatic.fi/webkuva/oletus/560/1305561938661?ts=234)

Sosialidemokraattisten opiskelijoiden entinen pääsihteeri Mikko Sauli sanoo, että puolueiden nuorisojärjestöjen valtiolta saamat tukisummat perustuvat petokseen.

Puolueiden nuorisojärjestöjen valtiolta saamat tukisummat perustuvat tyhjän päälle, sanoo Sosialidemokraattisten opiskelijoiden (Sonk) entinen pääsihteeri Mikko Sauli.

"Kyse on petoksesta, ja kaikki osalliset tietävät sen. Toivon, että asianosaiset puhuisivat tästä viimein avoimesti itse", hän sanoo.

Opetusministeriölle ilmoitettavat luvut perustuvat luottamukseen. Järjestöt eivät toimita jäsenlistoja ministeriölle, vaan ainoastaan ilmoittavat jäsentensä lukumäärän.

Tänä vuonna Sosialidemokraattiset opiskelijat sai valtiolta tukea 67 500 euroa.

Sosialidemokraattisten opiskelijoiden ministeriölle ilmoittama jäsenmäärä vuonna 2008 oli 2 562 jäsentä. Mikko Saulin mukaan luvussa on "yli puolet ilmaa".

"Ensi töikseni poistin listasta nimet, joiden kohdalla tiedustelu kiinnostuksesta lähteä demarien kuntavaaliehdokkaaksi olisi johtanut koko listan valheellisuuden paljastumiseen. Näihin nimiin kuului ainakin vasemmistoliiton puheenjohtajistoa, vihreiden kansanedustajia sekä liuta muita vaikuttajia useista eri puolueista ja taustoista – kirjastoja unohtamatta."

Ex-demarinuori: Nuorisojärjestöjen jäsenmääriä on vääristelty (http://www.hs.fi/kotimaa/Ex-demarinuori+Nuorisoj%C3%A4rjest%C3%B6jen+j%C3%A4senm%C3%A4%C3%A4ri%C3%A4+on+v%C3%A4%C3%A4ristelty/a1305561938285)

.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 28. 08. 2012 18:06
Näinhän se vasemmiston natsismi nostaa taas päätään , missä useampi vasemmistonuori kokoontuu siellä väkivalta kukoistaa . Tällä kertaa oli taistelutantereeksi valittu Hampuri,pienet naamioituneet ryhmät huusivat iskulauseita, kuten ”Koko Hampuri vihaa poliiseja” (Ganz Hamburg hasst die Polizei). ”Aluksi paikalliset asukkaat onnistuivat karkottamaan häiritsijät, mutta samalla he joutuivat käsikähmiin”, kerrottiin poliisista.Kaksi miestä sai puukosta hengenvaarallisesti , ja tämähän on jo ikäänkuin traditio koska vuonna 2011 poliisi otti 2.100 hengen ja kolmen vesitykin voimin yhteen noin 1.000 äärivasemmistolaisen ja mellakkaturistin kanssa.Tämän vuoden operaatio maksoi yhteiskunnalle noin 350.000 euroa, kun vuonna 2011 laskuksi tuli noin 750.000 euroa.
 http://www.welt.de/newsticker/news3/article108800698/Autonome-entzuenden-Feuer-nach-Hamburger-Schanzenfest.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 28. 08. 2012 19:07
Oikeistopuhuri estää Virossa järkevää toimintaa

”Viro on kieltäytynyt osallistumasta Nord Stream-hankkeseen, koska haluaa saada alennusta kaasusta, uskovat asiaintuntijat. Viron pääministeri Andrus Ansip on kieltäytynyt rakentamasta Nord Stream-putkea maan erityiselle talousvyöhykkeelle.
Asiaintuntijoiden mukaan Nord Stream-hankkeeseen osallituminen olisi maan kannalta hyvin edullista. Viro voisi ostaa kaasua suoraan Venäjältä paljon halvemmalla hinnalla. Kaasun hinta on kasvanut ympäri maailmaa huomattavasti ja se tuntuu Virossakin. Kaasuhinta on vuodessa kasvanut lähes kaksinkertaisesti.
Virolaiste poliitikot politisoivat aina kauppasuhteita. Maan puolustusministeri Urmas Reinslau sanoi, ettei Viro koskaan vaarantaisi ympäristöään tai turvallisuuttaa saadakseen taloudellista etua. Mutta tämä ei ole loppu. Muut alueen maat tukevat hanketta, sanoi asiaintuntija Mihail Krutihin.
- Suomi ja Ruotsi antoivat luvan rakentaa putken alueidensa kautta. Elikä Gazprom voi rakentaa kolmannen ja neljännen Nord Stream-putken Viroa kiertäen.

Kiinnostavaa, että Suomi on useampaan kertaan kehottanut Viroa liittymään Nord Stream-hankkeeseen. Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja sanoi aiemmin, että se olisi Viron kannalta hyvin edullista.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_08_27/86384482/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 07. 09. 2012 17:05

.

Vähän oli jo odotettavissakin ettei Venäjä noin vaan taivu vapaan maailman tavoille eli palaamme takaisin reaalimaailmaan

"EU vaatii Venäjää luopumaan suunnittellusta tuontiautojen kierrätysmaksusta. Kyseessä on ensimmäinen WTO-sääntöjen soveltamiskiista.


Venäjä on ollut maailmankauppajärjestön jäsen vajaan kuukauden.

- Odotamme, että Venäjä noudattaa sitoumuksiaan ja toimii WTO-sopimuksen hengen ja kirjaimen mukaisesti, sanoi EU:n kauppakomissaari Karel de Gucht ulkoministeriön järjestämässä seminaarissa Helsingissä."

http://yle.fi/uutiset/venajan_ja_eun_valilla_ensimmainen_wto-riita/6286722

.




Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 07. 09. 2012 18:06
.

Tässä vähän vanhempi media otanta - muistuttaa taas mieliin kuka oli se "DDR-ampukaa ne muurille" -valtion tunnustajakomiteassa

Tarja Halonen virallisella vierailulla Syyriassa

"Syyrian vierailun aikana presidentti Halonen tapasi Syyrian presidentti Bashar al-Assadin, pääministeri Muhammad Naji Otrin ja parlamentin puhemies Mahmoud al-Abrashin."

(http://www.finland.sy/public/download.aspx?ID=48989&GUID={CC901074-E987-4780-8DCC-714F7A7B4EED})

http://www.finland.sy/public/default.aspx?contentid=178987&nodeid=41633&contentlan=1&culture=fi-FI

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 08. 09. 2012 19:07
Kapitalismin sisällä toiminut tietää rahavallan keinottelun

”Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä haluaisi kieltää veroparatiisit. Sipilä kertoi Ylen Ykkösaamussa kieltäytyneensä myös henkilökohtaisesti tarjouksista sijoittaa veroparatiiseihin.
Sipilä kertoi Ykkösaamussa kieltäytyneensä useista tarjouksista sijoittaa varojaan veroparatiiseihin.
- Esimerkiksi omien yrityskauppojeni yhteydessä on tarjottu mahdollisuutta tehdä niitä veroparatiiseihin. En missään nimessä halua tehdä näin. Itse suhtaudun kielteisesti tälläisiin tarjouksiin. Olen suomalainen ja haluan maksaa veroni Suomeen, Sipilä totesi.
Veroparatiisit ja harmaa talous suuri uhka
Sipilä kertoi yllättyneensä, että myös suomalaisten eläkevaroja hallinnoivat eläkeyhtiöt ovat sijoittaneet veroparatiiseihin. Helsingin Sanomien tietojen mukaan suomalaisilla eläkeyhtiöillä on jopa miljardien eurojen sijoitukset erilaisissa veroparatiiseissa toimivissa yhtiöissä.
- Veroparatiisit ja harmaa talous ovat yksi suurimpia uhkia hyvinvointiyhteiskunnalle. Niiden poistaminen poistaisi myös Eurooppaa vaivaavan velkakriisin.
Euroopan harmaan talouden suuruudeksi arvioidaan 1 850 miljardia euroa. Jos se olisi normaalin verotuksen piirissä, kattaisi se kaikkien Euroopan maiden yhteenlasketun budjettivajeen.”

Sipilästä on tulossa keskustalaisen kansanliikkeen kollektiivinen johtaja. Onko hän nousemassa Urho Kekkosen kaltaiseksi kansanjohtajaksi?
Erityisesti kannanotto rahavallan verokeinotteluun kuvastaa hänestä paljon.
Mutta SDP tämäkään ei sytytä vaan hallitusvasemmisto jatkaa pyhässä liitossa rahavallan puolueen kokoomuksen kanssa. Nyt onkin sixpackmenolla tulossa viimeiset kuntavaalit. Seuraavat ovatkin markkina-aluevaalit.

http://yle.fi/uutiset/sipila_haluaa_kieltaa_veroparatiisit/6287257
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: vito on 09. 09. 2012 15:03
Kapitalismin sisällä toiminut tietää rahavallan keinottelun

”Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä haluaisi kieltää veroparatiisit. Sipilä kertoi Ylen Ykkösaamussa kieltäytyneensä myös henkilökohtaisesti tarjouksista sijoittaa veroparatiiseihin.
Sipilä kertoi Ykkösaamussa kieltäytyneensä useista tarjouksista sijoittaa varojaan veroparatiiseihin.

No kannattaisiko yritysten verotusta lieventää niin ei tarvitsisi veroparatiiseihin mennä. jos joka asiassa kuristetaan ja verotetaan niin ei ole mikään ihme että firmat menee paratiiseihin tai viroon.

mitenkähän zipilä aikoisi kieltää veroparatiisit? kieltämällä ettei suomalaiset saa avata tiliä ulkomailla vai?

pääasia on saada yritykset vapaaehtoisesti pysymään ja investoimaan suomeen. kunnatkaan ei ole mitään ilman yrityksiä. näin jatkuu niin kohta kaikki on joko valtiolla tai kunnilla töissä eikä kukaan tuota mitään.

tyypillistä vasuritouhua
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 09. 09. 2012 20:08
Vasemmisto ja ay-liike joukkotoiminnassa säästöpolitiikkaa vastaan

”Troikaksi kutsuttu EU:n, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tarkastusryhmä tapaa tänään sunnuntaina Kreikan valtiovarainministerin Yannis Stournarasin.
Kreikka on pyytänyt kahden vuoden lisäaikaa säästöohjelmansa toteuttamiselle. Talouden kiristysohjelmat ovat aiheuttaneet levottomuuksia Kreikassa. Troikan vierailu saa mielenosoittajat jälleen liikkeelle.

Lauantaina mieltä osoitettiin jo Kreikan toiseksi suurimmassa kaupungissa Thessalonikissa, jossa 15 000 mielenosoittajaa vastusti suunniteltuja leikkauksia. Suurin osa mielenosoittajista oli ammattiyhdistysaktiiveja. Protestit sujuivat kutakuinkin rauhallisesti. Paikalla oli yli 3 500 poliisia.
Kreikassa tuomarit ja syyttäjät suunnittelevat menevänsä lakkoon, kertoo kreikkalainen Kathimerini-lehti verkkosivuillaan. Pahimmillaan lakko saattaisi halvaannuttaa Kreikan tuomioistuinten toiminnan viideksi päiväksi.
Kathimerinin mukaan lakkosuunnitelmat saivat sytykkeen tuomareita ja syyttäjiä edustavien ammattiliittoojen ja Kreikan valtiovarainministerin Jannis Stournasin tapaamisen jälkeen. Stournas oli vaatinut, että oikeuslaitoksissa työskentelevien palkkoja pitäisi leikata 25 prosenttia osana Kreikan säästöohjelmaa.”

Entä mitä tekee Suomalainen hallitusvasemmisto ja SAK? Ovat juuri päinvastaisella puolella kuin  Kreikan vasemmisto. Sosiaalidemokraattinen liike tukee ja ajaa nyt rahavallan asiaa. Heille työläiset ovat vain vaalikarjaa. Nyt olisikin äänestäjien syytä katsoa mitä ne tekevät kokoomuspuolueen kanssa heidän eduilleen, eikä uskoa niiden vaalivalheita.

http://yle.fi/uutiset/troikka_kokoontuu_ateenassa_-_mielenosoitukset_jatkuvat/6286914
http://yle.fi/uutiset/tuomarit_ja_syyttajat_suunnittelevat_lakkoa_kreikassa/6285703
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 15. 09. 2012 21:09
.

Vasuriliitto katkaisemassa napanuoransa ja heittämässä tuttipullonsa nurkkaan?????

" Ensimmäisessä tv-vaalitentissään torstaina esiintynyt Rkp:n puoluejohtaja Carl Haglund tyrmistyi vasemmistoliiton puheenjohtajan
Paavo Arhinmäen heitosta MTV3:n tentin loppukevennyksessä.
Puolustusministeri Carl Haglund ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ovat työtovereita hallituksessa.

Vaalitenttiin Keravalla osallistuneet saivat sanoa, mihin he lähettäisivät junalla kanssakilpailijoitaan.

– Kuuluisi lähtökohtaisesti sanoa, että lähettäisin Siperiaan, Arhinmäki letkautti kysymykseen, mihin lähettäisi Haglundin.

Haglund ihmettelee vastausta IS:lle."

lähettäisin Siperiaan, Arhinmäki letkautti kysymykseen, (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288499644999.html)

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 17. 09. 2012 21:09
Rahavallan politiikka jatkaa kansan kiduttamista

”Hallitus esittää lapsilisien jäädyttämistä nykytasolle seuraavien kolmen vuoden ajaksi. Seuraava indeksitarkistus lapsilisiin tehtäisiin vuonna 2016.
Korotuksen jäädyttäminen vähentää valtion lapsilisämenoja ensi vuonna noin 38 miljoonaa euroa.
Vuonna 2014 indeksikorotuksen jäädyttämisestä arvioidaan tulevan valtiolle säästöä  noin 78 miljoonaa euroa ja vuonna 2015 noin 118 miljoonaa euroa. Indeksitarkistuksen jäädytystä ei ole tarkoitus korvata myöhemmillä korotuksilla.
Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi, että indeksijäädytyksen vaikutus lapsiperheiden käytettävissä oleviiin tuloihin jää vähäiseksi. Lapsilisät olisivat vuonna 2015 arviolta kahdeksan prosenttia pienemmät kuin tilanteessa, jossa indeksitarkistukset olisi tehty nykyisen lainsäädännön mukaisesti.

Muutos ei heikentäisi pienituloisimpien perheiden asemaa, koska lapsilisien määrä otetaan huomioon toimeentulotuessa. Toimeentulotuen menoja jäädytys kasvattaisi ensi vuonna 2 - 3 miljoonalla eurolla.”

Kokoomusvetoinen hallitus leikkaa lapsilisistä säästöjä 2013, 38 miljoonaa, 2014, 78 miljoonaa ja vuonna 2015 118 miljoonaa. Eli yhteensä 234 miljoonaa. Toimeentulon osalta pienituloiset saisivat muutaman miljoonan kompensaatiota.

http://yle.fi/uutiset/lapsilisien_korotukset_jaihin_kolmeksi_vuodeksi/6297868
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 19. 09. 2012 18:06
Euroopassa on jo pitkän tovin aiheutettu levottomuutta ja turvattomuutta ja asialla on tietenkin olleet vasemmistohuligaanit. Tanskassakin tuo kyseinen ilmiö on nyt tullut taas esille, turha ei liene kysymys koska meillä. HS:

Kööpenhamina. Viidelle tanskalaismiehelle luettiin perjantaina syytteet terrorismista. Miehiä syytetään suunnitelmista sytyttää Kööpenhaminassa tuleen useita julkisia rakennuksia, pankkikonttoreita ja Kreikan suurlähetystön.

Miehet pidätettiin viime vuonna. Politiken-lehden mukaan he ovat "etnisiä tanskalaisia".

Syytetyt aikoivat aiheuttaa epävakautta ja pelotella ihmisiä vuosina 2010 ja 2011 suunnittelemissaan iskuissa, sanoi syyttäjä Svend Ulrik Larsen perjantaina.

Miesten teoista koitui vain vähän aineellisia vahinkoja eikä kukaan loukkaantunut.

Tuhopoltot ja polttoyritykset kohdistuivat poliisin päämajaan, poliisikouluun, tiedusteluvalveluun, poliisien tietokeskukseen, kahteen tanskalaispankkiin, kolmeen minkkiturkkeja myyvään liikkeeseen ja sveitsiläisen ruokajätin Nestlen toimitaloon.

Tanskan tiedustelupalvelu uskoo 21–24-vuotiaiden miesten kuuluvan äärivasemmistolaisiin ryhmiin. Heidän nimiään ei kerrottu. Oikeudenkäynti alkaa lokakuussa.

Jos miehet tuomitaan, he voivat saada elinkautistuomion, joka on Tanskassa 16 vuotta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: vito on 19. 09. 2012 18:06
Vasemmistolaisia kutsutaankin suomessa rasisteiksi sekä natseiksi...
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 23. 09. 2012 14:02
Tämä ei ole kansallinen vaan järjestelmän kriisi

”Siitä lähtien kun kriisi puhkesi Euroopassa, on Euroopan vasemmisto alleviivannut, ettei kriisi ole luonteeltaan kansallinen eikä hallinnollinen. Olemme selkeästi sanoneet, että tämä on rakenteellinen, uusliberalistisen kapitalismin järjestelmän kriisi, joka liittyy Euroopan unionin arkkitehtuuriin ja euroalueeseen, totesi Yiannis Bournous Vastavirtafestivaalin keskustelussa lauantaina Helsingissä.
Olemme myös toistuvasti todenneet, ettei julkilausumien, pelastusmekanismien ja super-säästöohjelmien tavoite ole julkisen velan pienentäminen eikä ylivelkaantuneiden Euroopan valtioiden julkisen talouden tervehdyttäminen.
Tästä kertovat hyvin selvästi virallisetnumerot ja selonteot, jotka osoittavat, että säästöohjelmat johtavat laskennallisesti syvempään taantumaan, suurempaan työttömyyteen ja uusien lainojen välttämättömyyteen, ja näin siis julkisen velan kasvuun.
Ei kansojen vaan luokkien välinen sota
Supersäästötoimet universaalina lääkkeenä ei ole keino selviytyä taloudellisesta epävakaudesta, mutta keino toteuttaa uusliberaalien uutta eurooppalaista hanketta: Työmarkkinasuhteiden ja työntekijöiden oikeuksien ”kiinalaistuminen”, julkisten palvelujen alasajo sekä vaurauden väkivaltainen uusjakosuurpääoman hyväksi, eli kysymys ei ole "kansojen välisestä sodasta", vaan Euroopan raaimmasta luokkasodasta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen.
lmapiiri muuttunut
Ryhmä muita Euroopan kansoja ovat samalla tiellä. Viimeaikaiset mielenosoitukset Espanjassa ja Portugalissa, 15.syyskuuta, ovat täysin muuttaneet poliittisen ilmapiirin Etelä-Euroopassa. Portugalin oikeistolainen hallituskoalitio on hyvin lähellä romahdusta, kun taas Espanjassa Rajoy saa vastaansa miljoonien työttömien kansalaisten raivon ja paineen, koska hän on laatimassa hallitusohjelmaa joka eroaa täysin sitä mitä hän lupasi vaalikampanjansa aikana.
Ranskassa, Vasemmistorintama yhdessä useiden ammattiliittojen ja yhteiskunnallisten liikkeiden kanssaon nostamassa vastarintaa ​​Hollandia vastaan ja järjestävät 30. syyskuuta valtakunnallisen mielenosoituksen Pariisissa vaatien kansanäänestystä uudesta EU:n talousliittosopimuksesta.”

http://www.skp.fi/2012-23-9/tama-ei-ole-kansallinen-vaan-jarjestelman-kriisi

Mutta hallitusvasemmisto jatkaa oikeistolaisten kanssa leikkauspolitiikkaa


”Eduskunta vasemmisto ja ay-eliitti ovat julkistenpalvelujen alasajon kannalla. SAK, Akava ja STTK kannattavat kuntakoon suurentamista.
Ay-liikkeelle kuntavaalit ovat tärkeät muun muassa siksi, että palkansaajista joka viides on töissä kunnalla tai kuntayhtymällä. STTK:laisista kunta-alan palveluksessa on reilu kolmannes, akavalaisista kolmannes ja SAK:laisista vajaa viidennes.
Akava sanoo vaalitavoitteissaan, että laadukkaammat palvelut edellyttävät vahvoja peruskuntia.
– Elinvoimainen kunta on sellainen, joka on tarpeeksi iso ja jolla on vahva talous. Kuntarakenneuudistus on välttämätön, ja se on pakko viedä läpi, sanoo puheenjohtaja Sture Fjäder (kok.) videoblogissaan Akavan nettisivulla.

STTK pitää "ihannekuntateeseissään" hallituksen kuntauudistuksen tavoitetta kuntarakenteen vahvistamisesta myönteisenä.”

Suomessa ei ole ilmapiiri juurikaan muuttunut, vaan leikkauspolitiikkaa jatketaan ja nyt siinä on vain kuntavaaleista johtuva tauko.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php/blogit/72-vieras-blogi-uusin-blogi/108782-sisainen-kuntaliittovaltio-horjuttaa-koko-julkista-taloutta
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 23. 09. 2012 15:03
Kenen joukoissa, hallitusvasemmisto

”Nykyiset kriisit nostavat kysymyksen vaihtoehdosta suurfirmojen ja pankkiirien vallalle, vaihtoehdosta kapitalismille ja imperialismille. Tässä on suomalaisen vasemmiston tragedia: juuri nyt kun on tarvetta vasemmistolaisuudelle – on parlamentaarinen vasemmiston Suomessa kokoomusvetoista hallituspolitiikkaa toteuttamassa. Kun muualla Euroopassa ay-liike ja radikaali vasemmisto järjestävät valtavia mielenosoituksia, on Suomen hallitusvasemmisto mukana siunaamassa EU:n ja pankkiirien sopimuksia.
Muutos lähtee ruohonjuuritasolta
Muutos on siis välttämätön. Mutta muutos on myös mahdollinen. Viime viikonloppuna olivat sadat tuhannet liikkeellä Lissabonissa, Madridissa, Moskovassa.
Radikaalin vasemmiston eteneminen eri puolilla Eurooppa ja Latinalaisessa Amerikassa on lähtenyt ruohonjuuritasolta, ammattiyhdistysväen ja kansalaisliikkeiden joukkotoiminnasta. Se ei ole syntynyt valmiina vaan monien keskustelujen, aloitteiden kautta. Tässä Marxilla, marxilaisella tutkimuksella ja edistyksellisellä kulttuurilla on ollut paljon sanottavaa. Radikaali joukkotoiminta on sysännyt vasemmistovoimia yhteistyöhön ja radikaalin vasemmiston liittoutumat ovat avanneet puolestaan lisää näköaloja joukkoliikkeille.
Me tarvitsemme Suomessa tätä kaikkea: perustason joukkoliikkeitä ja keskusteluja, marxilaista luokkanäkökulmaa ja systeemin kritiikkiä, uuden radikaalin vasemmistolaisen ja punavihreän yhteistyön ja liiton rakentamista.”

On eriskummallista Vasemmistoliitonkin osalta, kun sen nimikin jo viittaa vasemmistolaiseen liittoutumaan. Mutta ovatkin liittoutuneet kokoomuksen sekä muun oikeiston ja rahavallan kanssa, yhteiseen politiikkaan.
Kokoomusvetoisen hallituksen tavoitteena on ajaa alas sotien jälkeen muotoutunut suomalainen hyvinvointivaltio. Valtio ja kunnat ovat pitäneet huolta maan asukkaista aina syrjäkyliä myöden.
Mutta nyt tavoitteena on hallituksella muuttaa julkiset palvelut yksityisiksi palvelumarkkinoiksi.

Vasemmisto kyllä pystyisi joukkotoiminnalla ja yhteisellä politiikalla tämän oikeistolaisen prosessin estämään, mutta kun ovat väärällä puolella rintamaa.

http://www.skp.fi/2012-23-9/vasemmiston-visiot-ja-strategiat-
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 23. 09. 2012 20:08
Ettei nyt totuus unohtuisi. Poliittinen väkivalta nousi Saksassa ennätyslukemiin kun viranomaiset rekisteröivät vuonna 2011 yli 30 000 poliittisesti motivoitua rikosta. Kaikista väkivaltaisinta on ollut äärivasemmisto yli 1800 hyökkäyksellä. Kasvua on tullut yli 31%. Ulkomaalaisten tekemät poliittiset rikokset olivat vielä kovemmassa nousussa. Kasvua oli vuodesta 2010 67 prosenttia. Äärioikeiston kasvuprosentti oli 2,7. lähde: Political violence hit record levels last year, local.de
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 29. 09. 2012 00:12
.

DDR eli wanhaliittolais-maalaisliittolaisten kesken vain derkkula kupsahti jo 1989, silti DDR elää Suomessa voimakkaasti, voi vain kysyä että miksi? Kenelläkään rehellisellä ei voi olla Tiitisen listan paljastamista vastaan mitään, piilottelu vain kertoo omalta osaltaan että listalla on joitakin yhä vaikutusvaltaisessa asemassa olevia joiden puuhastelut ei kestä päivänvaloa

Suojelupoliisi saattaa antaa Tiitisen listan tutkijoiden käyttöön kolmen vuoden päästä, kertoo MTV3 Uutiset.

"Supon viestintäpäällikön Liinu Lehto-Seljavaaran mukaan lista voitaisiin antaa tutkijoiden käyttöön vuonna 2015.

Supo on tähän asti torjunut vaatimukset listan julkistamisesta. Lehto-Seljavaara kertoo MTV3 Uutisille, että Niinistö ei konsultoinut Supon kanssa esittäessään listan rajoitettua julkistamista.

Supon hallussa olevalla Tiitisen listalla on 18 suomalaisen nimet, joiden epäillään tehneen yhteistyötä Itä-Saksan tiedustelupalvelun Stasin kanssa. Ketään heistä ei ole tutkittu tai syytetty vakoilusta epäiltynä."

18 suomalaisen nimet, joiden epäillään tehneen yhteistyötä Itä-Saksan tiedustelupalvelun Stasin kanssa. (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012092816137573_uu.shtml)

Berliinin muurijytky juuri alkamassa 1989

Wanhaliittolaiset jutunkertojat yrittävät vielä viimeistä bluffia ladoissaan pidätelläkseen jytkyä

http://www.youtube.com/v/1_eCVhCGYwE?version=3&autohide=1

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: vito on 29. 09. 2012 07:07
Tästä tulee vain suurempi juttu mitä enemmän piilotellaan. Mikä ihme voi olla syynä ettei voi kertoa keitä listassa on.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 02. 10. 2012 17:05
Elämmekö kapitalismin viimeisiä hetkiä
”USA on talouskatastrofin partaalla. Maan poliittinen itsenäisyys on myös uhanalaista, arvioi texasilainen miljardööri ja entinen presidenttiehdokas Ross Perot. Vuoden 1992 presidenttivaaleissa hän sai 20 prosenttia äänistä.
USA Today-lehdelle antamassaan haastattelussa miljardööri kehotti tämän päivän presidenttiehdokkaita kehittämään kriisintorjuntaohjelmat.
Lehti huomauttaa, että Perotin tekemillä ennusteilla on tapana toteutua.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_10_01/89878615/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: vito on 03. 10. 2012 07:07


http://finnish.ruvr.ru/2012_10_01/89878615/


Остальные, который вы доблесть, никогда не доверяйте русским!
Muistahan sinäkin urho, älä koskaan luota ryssään!
Muistahan sinäkin urho, älä koskaan luota ryssään!
Muistahan sinäkin urho, älä koskaan luota ryssään!

Mikäs ryssien propaganda uutissivu tuo linkkisi on?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 03. 10. 2012 18:06
Nato menetti liittolaisensa
”Georgian presidentti Saakashvili tunnusti tänään puolueensa tappion parlamenttivaaleissa.Tällä tavalla päättyi uuden ajan Georgian historian Venäjän vastainen kausi. Monet tarkkailijat ovat selittäneet Saakashvilin häviötä taloudellisella lamalla ja sillä, että tavalliset kansalaiset ovat kokeneet itsensä suojattomiksi, virallisen hallinnon mielivaltaa vastaan.
Venäjän georgialaisyhteisön johtaja Mihail Hubutia totesi vaalien tuloksesta, ettei kansa alistu itsevaltiaan tahtoon ja itsensä halventamiseen. Keinotekoinen Georgian amerikkalaistamminen ja yritykset rikkoa meidän monien vuosisatojen aikana kehittyneitä suhteita Venäjään, ovat luonnonvastaisia. Tämän ovat todenneet kaikki maanmiehemme eri puolilla maailmaa.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_10_03/90041458/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 06. 10. 2012 20:08
Tarina sotilaasta ihmisenä

Tänään tuli sitten Keniassa tuotettu elokuva Carl Gustaf Emil Mannerheimista Yle-teemalta. Elokuvassa kerrottiin minkälainen ihminen oli Mannerheim. Hänellä oli vaikea lapsuus ja hän jäi lopuksi tätinsä huolettavaksi. Hänen elämänsä oli hyvin yksinäinen ja hän etsi itseään koko elämänsä ajan.

Eikä hänen avioliitonsakkaan onnistunut, jopa se että ensimmäinen lapsikin oli pettymys Mannerheimille, kun se oli tyttö. Hän olisi halunnut tehdä pojastaan sotilaan. Toinen lapsi kuoli jo ennen syntymää, joka oli vielä poika.
Sotilaan elämä oli kaikki kaikessa Mannerheimille ja kaikki muu oli sille alistettu hänen elämässään.

Mutta myytti porvariston sotilaasta sai aivan uutta sisältöä ja se että Mannerheimkin oli vain ihminen ylä ja alamäkineen elämässään.

Täytyy katsoa vielä toiselle kertaa elokuva Mannerheimista Kenialaisesti kerrottuna tarinana, tämä jäi käteen ensimmäisestä katselusta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 06. 10. 2012 21:09
2 minuuttia riitti minulle,  vaikka olen yleensä kiinnostunut uusista näkökulmista.
Tuo esitys oli jotain niin ala-arvoista että jopa patologisen valehtelijan juttu pieleen menneestä ryyppyreissusta,  olisi mieltä ylentävää kuultavaa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 07. 10. 2012 17:05
Velkaongelma ei ratkea edes rahalla

”Euroalueen kriisin ratkaisemiseksi tarvitaan vakavia rakenteellisia uudistuksia, sanovat eurooppalaiset asiaintuntijat. EU-huippukokouksen alla käydään kiivaita keskusteluja unionin tulevaisuudesta. Asiaintuntijat epäilevät EU:n poliittista tulevaisuutta. Heidän mukaan Eurooppa voi pelastua vain ratkaisemalla maiden väliset sosiaali- ja kultuurierimielisyydet. Velkaongelmaa ei voida ratkaista pelkällä rahalla.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_10_02/89979040/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 09. 10. 2012 20:08
Vallankumoukset jatkuvat Arabimaissa

”Syyrian tilanne oli tärkeimpänä keskustelunaiheena, EU:n komission puheenjohtajan Jose Manuel Barroson ja Jordanian kuningas Abdullah II välisissä neuvotteluissa. Kuningas kehotti selvittämään Syyrian kriisin rauhanomaisin keinoin ja kääntyi samalla maailmanyhteisön puoleen pyynnöllä auttamaan Jordaniassa olevia syyrialaisia pakolaisia. Samanaikaisesti itse Jordaniassa on puhkeamassa konflikti valtiovallan ja islamistien välillä.

Vielä jokin aika sitten Jordaniaa pidettiin vakauden saarekkeena alueella. Jordania piti yllä hyviä suhteita arabialaisiin naapurimaihin sekä myös USA:han. Kaiken lisäksi Jordania on toinen niistä arabimaista, joka on allekirjoittanut rauhansopimuksen Israelin kanssa. Jos Jordaniassa valtaan nousee Muslimiveljesten järjestö, niin sillä on seuraamuksia koko Lähi-idän alueelle.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_10_09/90691800/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 09. 10. 2012 21:09
Toimittaja pettyi Mannerheimista ja vielä Keniassa kuvatuun sotasankari myyttiin

Pohjalaisen toimittaja R.S. Ala-Karvia lyttäsi Keniassa kuvatun Mannerheim-elokuvan maanrakoon. Toimittajalle ei uusi elokuva Mannerheim kertonut porvariston sotasankarista mitään, eikä Suomen historiastakaan, hän latasi kolumnissaan.

Näyttää siltä, että uusi Mannerheim-elokuva tekikipeää porvaristolle. Elokuvassa kun kerrottiin minkälainen ihminen hän oli. Eli hän ei ollutkaan mikään yli-ihminen, vaan ihantavallinen kuolevainen. Jolla oli vaikea lapsuus, joka aiheutti hänelle ongelmia, joita hän pakeni sotimalla.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 10. 10. 2012 14:02

Näyttää siltä, että uusi Mannerheim-elokuva tekikipeää porvaristolle. Elokuvassa kun kerrottiin minkälainen ihminen hän oli. Eli hän ei ollutkaan mikään yli-ihminen, vaan ihantavallinen kuolevainen. Jolla oli vaikea lapsuus, joka aiheutti hänelle ongelmia, joita hän pakeni sotimalla.


Ai? Että ryssä hyökkäsi rajan yli 1939 koska marskilla oli jotakin ongelmia lapsuudessa?????

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 11. 10. 2012 18:06
Syyrian tapahtumat eivät ota loppuakseen

”Venäjä vaatii Turkilta selitystä, syyrialaista lentokonetta koskevan välikohtauksen vuoksi. Koneessa oli mukana myös venäläisiä matkustajia. Tämä todetaan Venäjän ulkoministeriön tiedottajan, Aleksandr Lukashevitshin antamassa lausunnossa. Venäjä vaati myös ryhtymistä toimenpiteisiin, ettei vastaavia välikohtauksia tapahtuisi tulevaisuudessa.

Turkkilaisten joukkoviestimien mukaan, syyrialaisesta lentokoneesta löydettiin viestintälaitteita, radiolähettimiä ja häirintäasemia. Kaikki nämä tavarat takavarikoitiin. Lisäksi on kerrottu, että laatikoissa oli aseiden osia. Kuitenkaan virallisesti ei ole vahvistettu sitä, mitä kuljetuslaatikoissa oli. Tämän yhteydessä Venäjän Ankaran lähetystön konsuliosaston johtaja Jelena Kara-Sal ilmoitti, että koneen lasti ei ole peräisin Venäjältä.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_10_11/90924400/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 12. 10. 2012 19:07

”Maailmantalouden nopeaa tervehtymistä ei ole odotettavissa. Tämä on ehkä tärkein asia, josta IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde, ilmoitti IMF:n ja Maailmanpankin johtajien vuosikokouksen alla, joka alkaa Tokiossa. IMF:n raportti maailmantalouden tilanteesta sisältää vähemmän iloisia johtopäätöksiä sellaisten avainalueiden kuten USA:n ja Euroopan tilasta. Toisaalta asiantuntijat eivät halua puhua pikaisesta vuoden 2008 toistumisesta, vaikka tämä mahdollisuus on hyvin suuri.

Vuoden 2008 kriisin toistuminen on täysin mahdollista, mutta lähivuosien aikana tätä ei todennäköisesti tapahdu, arvioi Venäjän Äänen haastattelussa venäläinen talousasiantuntija Mihail Deljagin.
- Vuoden 2008 kriisi, oli USA:n kiinnityspankkialan ja rahoitusinstrumenttien kriisi. Etelä-Euroopan kriisissä on kysymys sen toisesta aallosta ja on jo selvää, ettei se johda euron, euroalueen, EU:n, eikä koko maailmantalouden romahtamiseen. Mielestäni nyt on tärkeää se, mitä Kiinassa tapahtuu. Jos, muutaman vuoden kuluttua Kiinan talous laskee noin viidellä prosentilla, niin se iskee koko maailmantalouteen.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_10_12/91069432/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 20. 10. 2012 18:06
”Amerikkalainen espanjankielinen lehti El Nuevo Herals julkaisi tänään venezuelalaisen lääkärin haastattelun, jossa hän kertoi Fidel Castron saaneen aivohalvauksen. Castro ei pysty syömään, puhumaan, hän ei tunnista ihmisiä.
Lääkärin mukaan Castrolle jäi vain muutama viikko aikaa. Tuskin hän koskaan enää esiintyisi julkisuudessa.
Kuubalaiset lääkärit eivät vielä kommentoineet tätä väitettä.
Fidel Castro nähtiin viimeksi julkisuudessa tässä maaliskuussa.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_10_19/91823904/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: vito on 20. 10. 2012 18:06
Tämä foorumin kommunisti-siipi varmaan ihailee myös kuubaa ja pohjois-koreaa? se ainakin on tullut selväksi että urho... virallinen venäjän uutislinkkaaja ainakin venäjän menoa ihailee.

(https://encrypted-tbn3.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcRXZ5kalAB1zmjCh2WQ1Ru3SOwhG6LYfVk1V6vK1x27PUqxKXE)
kommunismi kukoistaa
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 23. 10. 2012 17:05
Espanjan kommunistisen puolueen johtaja Santiago Carrillo kuoli

”Yksi, Espanjan tunnetuimmista poliittisista vaikuttajista, entinen Espanjan kommunistisen puolueen johtaja Santiago Carrillo kuoli Madridissa 97 vuoden ikäisenä.
Carrillo taisteli tasavaltalaisten puolella, Espanjan kansalaissodan aikana 1930-luvulla. Hän oli Espanjan kommunistisen puolueen pääsihteerinä vuodesta 1960 vuoteen 1980. Santiago Carrillo oli yksi avainhenkilö, Espanjan siirtyessä demokraattiseen hallinnon muotoon, kenraali Francon kuoleman jälkeen vuonna 1975.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_09_19/88657706/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 24. 10. 2012 08:08
Vasemmistolla tuntuisi olevan EU-pallo ja koko suomalaisuus
niin hukkapiilossa, että voisi olla parempi jättää turha pään 
hakkuu siihen Karjalan mäntyyn, joka aina vaan seisoo
paikallaan kuin perussuomalainen kirkas ajatus.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 25. 10. 2012 14:02
.

Eipä ole näkynyt DDR-mummun voivottelua ihmisoikeuksista kun Pohjois-Koreassa tuhotaan siviilejä kranaatinheitinkeskityksissä

Pohjoiskorealainen ministeri teloitettiin kranaatinheittimellä

(http://static.iltalehti.fi/ulkomaat/pkoreakimjuttuJI2510_503_ul.jpg)

Kim Jong-un (tummassa puvussa) yrittää pönkittää asemaansa Pohjois-Korean johtajana

"Pohjois-Korean armeijan varaministeri Kim Chol "tuhottiin" ampumalla häntä kranaatinheittimellä. Chol laitettiin seisomaan paikkaan, johon heitintuli oli keskitetty.

Asiasta kertoo The Telegraph, joka perustaa tietonsa eteläkorealaisiin medialähteisiin.

Käsky teloitukselle tuli suoraan maan nykyiseltä johtajalta Kim Jong-unilta. Ohje oli, että ministeristä ei saisi "jättää jäljelle hiuskarvaakaan".

Tänä vuonna jo 14 korkea-arvoista virkamiestä on tapettu Jong-unin käskystä."

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012102516248765_ul.shtml (http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012102516248765_ul.shtml)

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 25. 10. 2012 18:06
”Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev uskoo, että Venäjällä työskenteleville ulkomaalaisille asiaintuntijoille pitää luoda mukavammat työolot. Pääministeri otti kantaa ulkomaalaisten asiaintuntijoiden asemaan neuvotteluissa kansainvälisen finanssikeskuksen perustamisesta Venäjälle.
Kyse on korkean luokan ammattilaisista, jotka saapuvat Venäjälle luennoimaan korkeakouluissa ja osallistumaan tutkimusprojekteihin. Medvedev korosti, että ulkomaalaisten elämää Moskovassa pitää helpottaa ja pitää luoda heille mukava ympäristö.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_10_24/92281108/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 26. 10. 2012 18:06
Mihail Gorbachv kirjoitti omaelämäkerran

”Neuvostoliiton entinen presidentti Mihail Gorbachev kirjoitti omaelämäkerran. Kirjassa on poliittisten asioiden lisäksi paljo henkilökohtaisia muistoja. Toivon, että lukijat pitävät siitä, sanoi Gorbachev.
Neuvostoliiton entisen presidentin tiedotuspalvelu kertoi, että kirjan julkistamistilaisuus järjestetään 13. marraskuuta Moskovassa.”

Olisi hyvä, että Gorbachv kirja ilmestyy myös suomeksi. Olin vuonna 1991 Moskovassa opiskelemassa Yhteiskunnallisten ongelmien instituutissa. Siellä oli opintopöydällä koko maapallo ja yhteiskunnalliset ongelmat ja järjestelmät.

Mutta myös Gorbachev oli esillä ja hän oli juuri tuolloin presidenttinä. Ja maassa käytiin kovaa keskustelua miten Neuvostoliiton kohtalo tulee käymään. Professoreilla oli maan tilanne hyvin selvä. Puolueen rooli oli ollut liian vahva ja se haittasi järjestelmän kehittämistä. Järjestelmä sopi sotatilaan, mutta ei rauhanomaiseen yhteiskunnan kehittymiseen.
Heillä olikin suunnitelmia siltä varalta, jos Neuvostoliitto kaatuu tai jos se pitää kaataa.

Professorit ylistivät Suomalaista Hyvinvointivaltiota, jossa kaikki sosiaali, terveys ja koulupalvelut ovat kasalaisille lailla säädettyjä.
Tuolloin Neuvostoliitossakin oli hyvä sosiaaliturva ja muut julkiset palvelut, jotka olivat täysin ilmaisia. Mutta ne eivät olleet lailla säädettyjä, kuten Suomessa.

http://finnish.ruvr.ru/2012_10_26/92537932/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 26. 10. 2012 21:09
.

Suuri ja Mahtava Neuvostoliitto tappoi Liettuassa 14 aseetonta siviiliä ja useita satoja haavoittui

Tästä kannattaa olla ylpeä C.C.C.P. tankit vastaan aseeton siviiliväestö

Koko Neuvostoliittohan perustui silmittömälle väkivallalle

Soviet troops vs unarmed Lithuanian civilians, Vilnius 1991.

http://www.youtube.com/v/I2SvhDY23So?version=3&autohide=1

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 27. 10. 2012 05:05
Suuressa maassa on aina pakko valtakoneiston toimia väkivaltaisesti, muuten ollaan tuotapikaa anargiassa.
Pieni suomi ja suuri venäjä on siinä suhteessa täysin erilaiset.
Meillä on vielä mahdollisuuksia toimia sopimalla.
Eurooppalaiseen liittovaltiooon menemällä,  sellaista mahdollisuutta ei enään ole,  joten murhenäytelmiä on luvassa.

Meillä perinteinen korporaatiopolitiikka,  on johtanut siihen että sopimisen kautta olemme nyt matkalla liittovaltioon.
Tämä on johtanut myöskin siihen että kansalaisten velkaantuminen kuin tyhjästä,  on ollut mahdollista, ilman että siihen on mahdollisuuksia edes puuttua.
Vain täydellinen itsenäisyys valtiollisesti antaisi siihen mahdollisuuden,  mutta sitä ennen ollisi velkavastuut maksettava.

Miksi näin on käynyt että olemme Kreikan tiellä,  johtuu meidän keskitetystä talousjärjestelmästä,  jonka kulmakivi on ollut kolmikantasopiminen.
Tänään muunmuassa Laihialle puuhataan tuulimyllyjä. Moniko on paneutunut tuonkaan projektin taustoihin. Saksalaiset yhtiöt rakentavat ja rahoittavat tuota täysin kannatamatonta touhua, jonka kannattavuus on lailla säädetty veronmaksajan,  siis tavallisten kuntalaisen maksettavaksi ja lisää on tulossa. Valtio siunaa kaiken koska korporaatiopolitiikka niin edellyttää.
Kaikki tapahtuu nyt suuremmassa mittakaavassa kun ennen, siksi onkin mielenkiintoista yrittää löytää tolkkua politiikasta,  jossa Kommunistit ja Kokoomuskin mahtuvat samaan hallitukseen.

Suomalaisten eläkkeet ovat nyt eurotalouden varassa,  vahvoissa saksalaisissa yhtiöissä on sijoitusvarallisuutta,  joiden turvin eläkkeitä voidaan vielä maksaa.  Saavutettuihin etuihin ei voi,  eikä saa kajota,  "koska on sovittu."  Olemme siis mitä suurimmassa määrin itse aiheuttaneet tämän euro ja velkaongelman. Nyt vain joko uskotaan että eläkejättiläiset hoitavat meidät, tai sitten aletaan sopia asioista uudelleen. Mutta silloin kaikkien kansankerrosten täytyy osallistua vastuunkantoon. Ei auta vaikka pari miljoonaa suomalaista jätettäisiin taivasalle, tästä ongelmasta ei niin vähällä pääse.

Monet puolueet tarjoavat leikkauksia, joilla ongelmat muka ratkeavat. Sehän ei ole totta,  se on vain kurjuden tarjoamista osalle kansalaisista että voitaisiin taas jatkaa onnetonta korporaatiopolitiikkaa.
Oikeita rakennemuutoksia ei pystytä tekemään,  koska korporaatiopolitiikan tukijat huutavat keskittymisen perään.

Tänään iskulause on: tapa kunta ja kuntalaiset päivässä.
Tuntuuko tutulta,  laulaa myöski Matti Servo. 

Lihapadan,  vaikkakin velkaan saadun,  ääressä,  on vaikea nähdä selvästi. Persuihin moni laittoi toivonsa muutama vuosi sitten,  mutta hekään eivät pystyneet nousemaan pienen kansalaisen ja kuntalaisen puolelle. 
Nyt olemme aikeissa tuhota omat kulttuuriset ikiaikaiset yhteisöjen rakenteet,  ilman että siinä on mitään järkeä,  mikään ei parane,  päinvastoin suuri yhteisöllinen tuho,  näkyy yksityisen kansalaisen elämässä tragediana vailla vertaa.

Äänestäjien kannattaisi nyt hieman yrittää nähdä metsä puiden takaa.  Vaikka pikku-kloppi tv esittääkin tekohymy huulillaan hienoa ja fantastista ratkaisua ja läheisyyttä ja turvaa kaikille,  on se todellisuudessa silkkaa härskiä petosta.  Näillä kunta "lahtaus" menetelmillä,  ei talousongelmat ratkea. Siihen tarvitaan todellisia rakenteellisia muutoksia.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 27. 10. 2012 15:03
Venäjä on edelleen kipeä paikka ideologisen porvariston lihassa

Pohjalaisen toimittaja Jaana-Stiina Ala-Korpi oli katsonut Arto Nybergin julkisohjelmaa, jossa oli ollut mukana Dosentti Johan Bäckman. Toimittaja Ala-Korpi leimasi Bäckmannin Suomivihaa lietsovaksi. Aika kova väite toimittajalta.
Eikä hän huomaa ollenkaan sitä, että hän juuri ja Pohjalainenkin sitä Venäjävihaa alueellaan levittää. Venäjä vastaisuus on todellakin yleistä Suomessa ja varsinkin täällä Pohjanmaalla.

Jopa nykyinen kokoomusvetoinen hallituskin on rakennetu talvisodan hengellä (Neuvostoliittoa vastaan.) Ollaan siis isänmaan asialla mielikuvissa! Tavoitteena ei nyt ole Suur-Suomi, vaan suur-kunnat ja yksityistäminen.

Vielä ei toistaiseksi ole vangittu niitä, (kuten talvisodan aikaan) jotka eivät ole valmiit hyväksymään tuota sotaliittoa julkistasektoria vastaan. Mutta siinä sodassa on nytkin mukana koko hallitus vasemmistokin ja ay-liike ainakin johdon osalta.

Mihin tämä maa on nyt menossa? Tarvitaanko vastaava rysäys, kuin mihin vuonna 1944 sota loppui ja vasemmistoeliitti tuli järkiinsä.
 
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 28. 10. 2012 09:09
Suuressa maassa on aina pakko valtakoneiston toimia väkivaltaisesti, muuten ollaan tuotapikaa anargiassa.

Tuota olenkin jo pitkän aikaa epäillyt, kun kepulaisen pintaa vähän raaputtaa heti paljastuu alta se ihmisiä pyssynperällä hakkaava bolseviikki

Kiitos varmistuksesta

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: vito on 28. 10. 2012 11:11

 Tavoitteena ei nyt ole Suur-Suomi, vaan suur-kunnat ja yksityistäminen.


No sittenhän tavoitteet ovat kunnossa. suuremmat kunnat= pienemmät kulut kun ei ole hallinnollisia päällekkäisyyksiä. yksityistäminen= huomattavasti tehokkaampi toiminta. tosin yksityistäminen voi mennä mönkäänkin eikä kaikkeen sovellu.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 28. 10. 2012 13:01

 Tavoitteena ei nyt ole Suur-Suomi, vaan suur-kunnat ja yksityistäminen.


No sittenhän tavoitteet ovat kunnossa. suuremmat kunnat= pienemmät kulut kun ei ole hallinnollisia päällekkäisyyksiä. yksityistäminen= huomattavasti tehokkaampi toiminta. tosin yksityistäminen voi mennä mönkäänkin eikä kaikkeen sovellu.

Jos se olisikin noin yksinkertaista se olisi toteutettu jo aiemmin

Mutta totuus on että suurkunnat ovat itsessään tehottomia hallintohimmeleitä ja koska sitä tehottomuutta ei saada mitenkään parannettua ainoa toimintamalli on lopettaa palveluita kuten Vaasasta olemme jo nähneetkin

EDIT :

Täältä muistin virkistykseksi mitä Vaasasta on jo lopetettu  ennen eli 100 hoitopaikan  alasajo on vain luontaista jatkumoa olemassa olevassa tehottomuudessa

"Ristinummen, Gerbyn ja Hietalahden sosiaalitoimistot suljetaan kesään mennessä. Niiden toiminta siirtyy Vöyrinkaupungille Saunataloon.

Toimeentulotukien maksaminen keskitetään keskustaan Pohjolan taloon. Keskus aloittaa toimintansa kesäkuussa.

Suurin syy muutoksiin on Vaasaa riivaava sosiaalityöntekijäpula sekä lakiuudistus, jonka mukaan sosiaalityöntekijän vastaanotolle pitää päästä seitsemän vuorokauden päästä pyynnöstä."

http://www.pohjalainen.fi/arc_article.jsp?article=318293

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 28. 10. 2012 13:01
Yksityistäminen tilanteessa,  jossa markkina ei toimi,   on monopolin siirtämistä yksityiselle puolelle. 

Ensin on välttämättä tehtävä ne rakenteelliset muutokset,  jotka mahdollistavat asiakkuudesta lähtevän markkinoiden säätelyn.

Ei ole oikein että nyt älyttömän verotuksen jälkeen, saamatta jääneet palvelut tullaan ostamaan jälleen monopolilta,  joka hinnoittelee ne kipailun puutteen takia pilviin,  antaen vain lämmintä kättä ja hymyä kaupanpäälle.

Muiden kun julkisten palvelujen kohdalla,  voin nytkin valita palvelun tuottajan vapaasti ja se on toiminut. Keskolle ja SOK-lle annan enään niin vähän rahoistani,  kun suinkin pystyn, itseasiassa välillä jopa maksaen siitä. 
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 01. 11. 2012 18:06
Venäjän hätätilaministeriön lentokone toimitti Kuubaan humanitaarista apua

”Venäjän hätätilaministeriön lentokone toimitti Sandy-myrskyn riepottelemaan Kuubaan humanitaarista apua.
Il-76-lentokone toi Kuubaan rakennustarvikkeita myrkyn vaurioittamien talojen korjaamiseksi. Rahdin yhteenlaskettu paino on 32 tonnia.
Venäjän hätätilaministeriö on valmis myöntämään Kuuballe tarvittaessa lisää apua.
Tsentrospas- ja Lider-pelastuskeskusten pelastajat ovat valmiita lähtemään Kuubaan osallistumaan myrskyn aiheuttaman vahingon poistamiseen.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_11_01/93210195/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 03. 11. 2012 17:05
Valtaeliitti on syvästi vieraantunut kansasta

”Evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen on huolissaan suomalaista yhteiskuntaa yhä jyrkemmin jakavasta eliitin hallintokielestä.
- Nykypäivänä monille jäävät hämäriksi vaikkapa talouden EVM ja ERVV sekä hallintokielen Sote eli asiat, joihin yhteisiä rahojamme pannaan, Mäkinen listaa Yle Uutisten haastattelussa.
Yhä useammalle jää hämäräksi vaikkapa talouden EVM ja ERVV.
Arkkipiispa arvioi myös, että Suomeen on syntymässä uusi syrjään jäävä alaluokka. Hänen mukaansa työelämä on tällä hetkellä vahvojen ja menestyvien maailma.
Mäkinen kertoo huolehtivansa siitä, miten ihmiset jaksavat jatkuvien irtisanomisten keskellä. Heikentyvä talous näkyy kirkon diakoniatyössäkin.
On tavattoman paljon ihmisiä, joilla elämä on monella tavalla solmussa.”

Hyvä Vaasa tai Hyvä Suomi? Näin julistaa valtaeliitti ja jopa hallitus vasemmistokin. Kokoomus taas, että ei ole luokkataistelua, ei vastakkain asettelua. Kuntapolitiikassa ei ole puoluepolitiikkaa kaikki ovat kunta puolueita. Tai että velka on kaikkien yhteinen asia ja sen maksamiseen on kaikkien tinkittävä eduistaan.
Tuossa ennen kuntavaaleja lueskelin Vaasan Vasemmistoliiton kunnanllisjärjestön ohjelmaa.
Siinäkin julistettiin Vaasa-Meidän Kaupunki, Hyvä Kunta Asukkailleen, Hyvä Arki, Hyvä Elämä, Hyvä Asuminen, Hyvä Nuoriso, Hyvä Ympäristö, Hyvä Koulutus, Hyvä Kulttuuri ja Hyvä Työnantaja. Aivan puistatti heidänkin omaama valtaeliitin ylhäältä annettu kieli ja asiat alamaisilleen.

http://yle.fi/uutiset/arkkipiispa_makinen_vain_eliitti_hallitsee_vallan_kielen/6362665
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 03. 11. 2012 20:08
Hajota ja hallitse on tuottanut tulosta

”Urheilulehden toimittaja Jari Kupilan artikkeli kyseenalaistaa Suomen Työväen Urheiluliiton tarpeen. Kupila ihmettelee artikkelissaan, miksei TUL ole osana Suomen Urheiluliittoa. Suomen Työväen Urheiluliiton Saimaan piirin toiminnanjohtaja Kalevi Viskari ei pidä TUL:n henkilöstömäärää resurssihukkana.
- Se ei ole meillä ongelma. Meillä on pieni henkilöstö ja teemme sen avulla paljon työtä. Enemmän henkilöstöä on esimerkiksi SLU:ssa (Suomen Liikunta ja Urheilu).
Urheilulehden artikkeli kertoo myös, että TUL:n valtionapu on tasoa 1,6 miljoonaa euroa vuodessa.
- TUL liikuttaa nuoria ja lapsia sekä veteraaniväkeä, se on meidän tehtävämme. Tämän lisäksi osaamme järjestää hyviä tapahtumia, perustelee Viskari.
Aate on muuttunut
Raja-aidat Työväen Urheiluliiton seurojen sekä muiden seurojen välillä ovat hälventyneet kosolti verrattuna 70-lukuun. TUL:in aate on nykyään TUL:n Saimaan piirin toiminnanjohtaja Kalevi Viskarin mukaan pitää huolta lasten ja nuorten liikkumisesta.
- Tulevaisuutemme näyttää hyvältä. Seuramäärä on hiukan pudonnut, mutta nuoria tulee jatkuvasti lisää.
Vielä 70-luvulla Suomen Työväen Urheiluliitto miellettiin selvästi vasemmistotaustaisten urheiluseurojen keskusjärjestöksi. Uusilla nuorilla urheilijoilla ei samaa aatetta enää Viskarin mukaan ole, vaan he tulevat mukaan hyvin järjestettyyn toimintaan.
- Yleisesti voi sanoa, että urheilujohtajat ovat Suomessa oikealta. Tämän lisäksi urheilujohtajat ovat pääosin miehiä, meillä TUL:issa puheenjohtajana on nainen, lataa Kalevi Viskari.”

Kokoomusvetoinen politiikka tuhoaa Työväenliikkeen


Hallituspolitiikka ja konsensus on ollut oikeistovaltaeliitin väline hajotustyössä.
Hallitusvasemmistossa jo pitkään jatkunut oikeistolaistuminen uhkaa nyt myös Työväen Urheiluliiton tulevaisuutta. Kuntavaalitkin jälleen osoittivat mihin suuntaan on kehitys menossa SDP:n ja vasemmistoliiton osalta. Vasemmiston aatteeton politiikka kasvattaa nimenomaan kokoomusta ja muuta oikeistoa. Erityisesti äärioikeistolaisen Perussuomalainen puolueen nousu kuvastaa hyvin nykyistä kehitystä.
Nimenomaan vasemmisto on ollut vastavoima oikeistolle aina vuoden 1900 luvun alusta alkaen, mutta nyt se on väärällä puolella ja antaa tilaa juuri Perussuomalainen puolueelle. Äärioikeisto siis kerää nykymenoon tyytymättömien kannatuksen.

Nykytilanteessa kun aatte on hävinnyt, ei enää nuortenkaan tulo mukaan auta TUL:ää. Eli jos ei TUL:ssä ole enää aatetta se tekee koko Työväen urheiluliikkeen tarpeettomaksi. Näin sitten oikeistolainen urheiluliike nielaisee koko TUL:n.

Suomessa  on edelleen menossa koko vasemmistolaisen liikkeen hajottaminen. Se alkoi SKP:n hajottamisella ja vasemmistoliiton perustamisella sen tilalle. Se ei kylläkään ihan onnistunut, kun SKP:n hajottamisen vastustajat perustivat uuden SKP:n. Nykyinen SKP edustaa ja on mukana koko euroopan vasemmiston yhteisessä politiikassa. SKP on mukana myös euroopan vasemmiston hallituksessa.

http://yle.fi/uutiset/tyovaen_urheiluliiton_tarve_jakaa_mielipiteita/6362040
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 04. 11. 2012 13:01
”Diakoni Vuokko Strandvik avaa oven herttoniemeläisessä kerrostalossa. Hän on tullut tapaamaan 87-vuotiasta Helny Eklöfiä ja mukana on jälleen ruokaa. Sama toistuu kerran viikosssa.
Eklöf saa kaupungilta kotiapua aamulla ja illalla. Hän ei ole raaskinut ostaa itselleen lounaspalvelua,  sillä se maksaisi 11 euroa päivässä.
Joskus aterioiden väliin jäävä aika on hyvinkin pitkä.
- Hoitajat keittävät aamupuuron kymmenen aikaan, että sehän on jo melkein lounasaika, Eklöf toteaa.

Ruoka ja lääkkeet vievät leijonanosan eläkkeestä

Viime vuoden maaliskuussa Suomessa tuli voimaan takuueläke. Eklöfin eläkettä se nosti muutamalla kympillä.
Samaan aikaan kuitenkin esimerkiksi ruuan hinta on noussut – Pellervon taloustutkimuksen  mukaan tänä vuonna jo 4,5 prosenttia.
- Viimeksi kun kävin kaupassa, minulta meni normaaleihin ruokaostoksiin 60 euroa, se on kamalasti. Ja vielä enemmän menee lääkkeisiin. Apteekki on kaikkein suurin menoerä, Eklöf sanoo.
Seurakuntien diakoniatyöllä on koko ajan enemmän Helny Eklöfin kaltaisia, vähällä rahalla toimeentulevia vanhuksia.

Kriisirahastosta maksetaan vanhusten laskuja
Diakoniatyöhön turvaudutaan kun yhteiskunnan tuki ei riitä. Niin näyttää käyvän yhä useammin, takuueläkkeestä huolimatta. Viime vuonna kirkko antoi suoraa taloudellista apua joko ruokakuponkeina tai rahana 7,5 miljoonaa euroa.
Vuodesta 2007 asti määrä on on ollut tasaisesti kasvussa. Lähes 42 prosenttia diakoniatyön asiakkaista on eläkeläisiä.
- Myllypuron elintarvikejakelussa on paljon vanhuksia ja heidän määränsä lisääntyy koko ajan. Uutta on se, että seurakuntayhtymän kriisirahastosta on jouduttu hakemaan vanhuksille laskunmaksuapua, diakoni Vuokko Strandvik kertoo.

Yksinäinen köyhä jää piiloon
Helny Eklöfin vahvuus on se, että hän uskaltaa puhua talousongelmistaan. On myös hiljaisia, köyhiä vanhuksia.
- Hei eivät hae apua ja heille rahojen riittämättömyys saattaa aiheuttaa häpeää, Strandvik sanoo.
Köyhyys ja yksinäisyys nivoutuvat, kun rahattomuus saa jäämään kotiin. Saattajan palkkaaminen maksaa, taksi maksaa.
- Pitäisi olla enemmän kanssakäymistä. Minulla oli tässä vastikään vanha tuttu kylässä. Olin onnellinen pelkästään siitä, kun se kaveri hengitti tässä mun sohvalla. Yksinäisyys on kaikkein kauheinta, Eklöf sanoo.”

Köyhyys jatkaa kasvuaan Suomessa, mutta valtaeliitti elää omissa huolettomissa kuvioissaan, joihin ei köyhien ihmisten äänet kuulu. Kokoomus hioo säästö -ja leikkauskirvestään, millä jatkaa kuntavaalien pysäyttämää politiikkaansa. Hallitusvasemmisto taas hyrisee tyytyväisyyttään hallituksessa ja selittää että kaikki hyvin.

Kokoomusjohtoinen hallitus on mielestään isänmaan asialla, mutta siihen isänmaahan ei kuulu tämän maan köyhät, vaan rikkaat ja tällä hetkellä pankit.

 http://yle.fi/uutiset/vanhuksia_yha_useammin_ruokajonoissa/6360692
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 04. 11. 2012 18:06
Islannin Nato operaatio paljasti Naton salarakkaat

Kokoomuksen pääministeri Kataisella oli kiire julistaa ennen aikojaan, että Suomi lähtee mukaan Natotehtävään Islantiin. Koko operaatiota ei oltu vielä edes ehditty selvittää.

Mutta samalla linjalla oli myös presidentti Niinistökin ja miksi ei onhan hän kokoomuksen miehiä. Mutta myös koko oikeistolainen media veisasi samaa virttä koko viikon.

Lauantaina oli myös Pohjalaisen päätoimittaja Heiskanen viemässä Suomea Natotehtävään Islantiin.
Heiskanen oli kovin pessimistinen turvaamaan puolustustamme omin voimin. Eikä ole halukas sitä myöskään hakemaan idästä. Tämäkin kuvastaa näiden kokoomusvaikuttajien Natoon menoa. Heiskanenkin siis otti Suomen armeijankin ja sen heikkouden Islanti opintoretken asiaksi.

Näin on ollut Suomen historiassa ennenkin kun porvaristo on ollut peloissaan olemassa olostaan ja turvaa on haettu viimeksi Natsisaksastakin. Mutta jo ennen Suomen itsenäisyyttä porvaristo haki turvaa Tsaarin Venäjältä ja aina siihen asti, kun siellä Tsaarin valta kaatui työväen vallankumoukseen.
 
Venäjän vallankumouksen jälkeen suomalainen porvaristo haki turvaa Saksasta. Ja nyt sitten haetaan Natosta.


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 05. 11. 2012 18:06
”Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi, että Länsi lisää tahallaan jännitteitä Syyrian tilanteeseen luodakseen sopivat olosuhteen toimivan hallituksen syrjäyttämiseksi. Lavrovin mukaan länsimaat yllyttävät Syyrian oppositiota jatkamaan sotatoimia Bashar Assadia vastaan.
Lavrov esiintyi eilen Kairossa neuvoteltuaan Arabiliiton johtaja Nabil El-Arabin ja Syyria-lähettiläs Lakhdar Brahimin kanssa. Aiemmin El-Arabi kertoi, ettei neuvotteluissa onnistuttu pääsemään sovintoon käytännön toimenpiteistä Syyrian kriisin ratkaisemiseksi.”

Imperialismi ei näytä antavan periksi Syyriassa. Toisaalta kyse on myös itse kapitalismista.
Mutta nyt on kapitalistinen järjestelmä, niin pahassa pulassa, että sotiminenkaan ei sitä tule pelastamaan.

http://finnish.ruvr.ru/2012_11_05/93535187/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 07. 11. 2012 18:06
Kiinassa valittiin kommunistisen puolueen uusi pääsihteeri

”Kiinan kommunistipuolueen hallinnon jäsen Xi Jinping nimitettiin puolueen 18. kokouksen pääsihteeriksi. Kommunistipuolueen kokous avaa torstaina Pekingissä. Nimityksestä päätettiin puolueen puolueen keskuskomitean istunnossa, kertoi tänään Kiinan kommunistipuolueen edustaja Cai Mingzhao.
Asiaintuntijoiden mukaan puoluekokouksen jälkeen Xi Jinping saatetaan nimittää Kiinan kommunistipuolueen keskuskomitean pääsihteeriksi. Jinping on Kiinan varajohtaja.”

Kommunistinen puolue ohjaa vankasti Kiinalaista yhteiskuntaa ja myös "kapitalistista" maailmaa.
Mahtaa ottaa porvaristoa pannuun! Vaikka kuinka räksyttävät oikeistolaiset mediat, silti kommunistinen puolue kulkee eteenpäin kuin juna.

http://finnish.ruvr.ru/2012_11_07/93796264/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 07. 11. 2012 18:06
Lokakuun vallankumousta muistettiin

"Moskovan keskustassa järjestettiin tänään kommunistipuolueen kannattajien mielenosoitus. Mielenosoitus sovitettiin vuoden 1917 vallankumouksen 95-vuotispäiväksi. Mielenosoituksen järjestäjien mukaan siihen osallistui muutama tuhat ihmistä.

Ennen mielenosoituksen alkua kommunistipuolueen johtaja Gennadi Zjuganov kertoi, että puolue aikoo edistää Venäjän finanssi- ja talous-politiikan uudistamista. Hän myös kehui USA:n presidentti Barack Obaman sosiaalipolitiikkaa.

Mielenosoitus järjestettiin Vallankumoustorilla Moskovan keskustassa."

http://finnish.ruvr.ru/2012_11_07/93841701/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 07. 11. 2012 19:07
Vain Suomessa voi tapahtua ympäristorikoksia, joista kukaan ei ota vastuuta

Talvivaara Oy:n törkeät ympäristorikokset osoittavat uusliberalismin vaarallisuuden. Siinä kun ei ole kukaan vastuussa mistään, jokainen on oman onnensa nojassa.
Ympäristöministeri ei ottanut kantaa ollenkaan ja hän edustaa poliittista valtaa. Ministeri Niinistö (vihr.) työnsi vastuun virkamiehille. Ministerin ja kansanedustajan pitäisi edustaa kansaa, joka on hänet tehtävään valinnut! Mutta tilanne on nyt konsensus Suomessa se, että eduskunta, hallitus sekä valtion, että kunnantasolla ovat kunta ja valtiopuolueita vaalien jälkeen, eivätkä edusta enää aatettaan eikä ideologiaansa. Eikä ole vastakkain asettelua, vain puhuvia päitä.

Suomessa ei siis ole vaalienjälkeen poliitista valtaa, kuten muissa euroopan maissa ja Ruotsissa.

Mihin mahtaa tällainen meno lopulta päättyvän?

Toisaalta poliittisen vallan virkamiesten selän taakse meno edelleen kasvattaa kansalaisten epäuskottavuutta puolueista. Samoin se lisää vaaleissa äänestysaktiivisuuden alaspainumista.

Jos tuollainen ympäristo rikos tapahtuu euroopassa vaikka Saksassa, ministeri ottaa heti kantaa ja jopa eroaa tehtävästään.

 
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 07. 11. 2012 22:10
Uusliberalismia tai ei, mutta nykyaikana poliitikot ovat luovuttaneet tai virkamiehet ottaneet valtaa. Tätä tapahtuu yli puoluerajojen. Virkamiestä ei saada vastuuseen millään. Poliitikkoja viedään niin kuin pässiä narusta. Virkamiehet valmistelee esitykset ja huonoista ratkaisuista vastuun kantaa poliitikko. Poliittinen valta on vain vitsi, joka kumartelee eri suuntiin median soittamassa tahdissa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 12. 11. 2012 20:08
Suomessa ekokatastrofi

”Nikkelikaivoksen jätevuoto tapahtui Itä-Suomessa. Grenpeace pitää tapahtunutta suurimpana ekologisena katastrofina maan historiassa. Hallitus arvioi vuodon aiheuttamaa tuhoa ja lupaa yksilöityä tietoa jo lähipäivinä.
Suomen Greenpeace kertoo, että Talvivaaran kaivoksen jätevesi on nikkelin ja uraanin pitoista. Virran nopeus on 5-6 tuhatta kuutiometriä tunnissa. Ilmeisesti vuoto alkoi 4. marraskuuta kipsikka-altaan vaurion takia. Vuoto onnistuttiin tukkimaan vasta sunnuntaina.
Kaikki Talvivaaran läheiset purot ja järvet on saastuttu nikkelillä, joka on myrkyllinen raskasmetalli, kertoi Greenpeace.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_11_12/94379272/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Eikka on 12. 11. 2012 21:09
Suomessa ekokatastrofi

”Nikkelikaivoksen jätevuoto tapahtui Itä-Suomessa. Grenpeace pitää tapahtunutta suurimpana ekologisena katastrofina maan historiassa. Hallitus arvioi vuodon aiheuttamaa tuhoa ja lupaa yksilöityä tietoa jo lähipäivinä.
Suomen Greenpeace kertoo, että Talvivaaran kaivoksen jätevesi on nikkelin ja uraanin pitoista. Virran nopeus on 5-6 tuhatta kuutiometriä tunnissa. Ilmeisesti vuoto alkoi 4. marraskuuta kipsikka-altaan vaurion takia. Vuoto onnistuttiin tukkimaan vasta sunnuntaina.
Kaikki Talvivaaran läheiset purot ja järvet on saastuttu nikkelillä, joka on myrkyllinen raskasmetalli, kertoi Greenpeace.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_11_12/94379272/

Noinkohan ihan kaikki. Ei kai se nikkelikään vastavirtaan ui. Hiukan tarkkuutta voisi olla paikallaan viherkiimasta huolimatta. Alaspäin se törky menee aina meriin asti. Vastuulliset kateissa nyt jo.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 13. 11. 2012 17:05
Euroopan työväenliike taistelee ja suomalainen SDP vetoinen ay-liike nukkuu

”Kreikka on aivan vararikon partaalla. Joukkovelkakirjavelan viimeinen mahdollinen maksuajankohta on tällä viikolla. Kreikalla ei ole rahaa. EU ja IMF lupasivat myöntää Kreikalle 31,5 miljardin euron apuerän, jos maan hallitus hyväksyisi uusia säästötoimia.
Kreikan parlamentti hyväksyi maanantain vastaisena yönä budjettiesityksen ensi vuodeksi. Se edellyttää menojen vähentämistä melkein 10 miljardilla eurolla. Odotettavasti maan bruttokansantuote laskee ensi vuonna 4 %. Se tekee talouden elvyttämisen mahdottomaksi, sanoi äärivasemmistolainen kansanedustaja Dimitrius Papadimoulis.
- Tämä hallitus, joka kuuntelee jokaista Merkelin sanaa, ajaa maan nopeasti vararikkoon.”

Suomen ay-liikkeen aika herätä mukaan eurooppalaiseen taisteluun
Eurooppalaisen ammattiyhdistysliikkeen taistelussa leikkauspolitiikkaa vastaan järjestetään 14.marraskuuta ensi kertaa yhteinen yleislakko Portugalissa, Espanjassa, Kreikassa, Kyproksella ja Maltalla. Lisäksi Saksassa, Ranskassa ja useissa muissa maissa on mielenosoituksia ja eräiden alojen lakkoja.

Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö on kehottanut järjestämään kaikissa EU-maissa lakkoja, mielenosoituksia ja muuta toimintaa 14.marraskuuta vastalauseena hallitusten, EU:n ja pääomapiirien ajamalle työpaikkojen, palkkojen ja julkisten palvelujen leikkaamiselle.

Suomessa Kriittinen ay-verkosto, Palvelualojen ammattiliitto ja eräät ammattiosastot ovat vastanneet EAY:n kutsuun. Sen sijaan SAK:n, STTK:n ja Akavan johdossa ei järjestä toimintaa, vaikka hyökkäys työntekijöiden oikeuksia vastaan näkyy Suomessakin EK:n koventuneina otteina.

http://www.skp.fi/2012-11-11/suomen-ay-liikkeen-aika-herata-mukaan-eurooppalaiseen-taisteluun
http://finnish.ruvr.ru/2012_11_12/94371809/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 14. 11. 2012 20:08
Euroopan työväenliike rahanvaltaa vastaan

”Espanjan ammattiliitot ovat julistaneet marraskuun 14. päiväksi yleislakon. Ammattiliittojen johtajien vaatimukset Mariano Rajoyn hallitukselle ovat pysyneet samoina jo muutamien kuukausien ajan: Budjettimenojen supistukset ovat liian suuria. Nimenomaan budjettimenojen supistamista EU vaatii Espanjalta sen tämänhetkisessä taloudellisessa tilanteessa.
Lakolle ovat antaneet tukensa myös muutamat opposition, vasemmistopuolueiden kansanedustajat, jotka eivät myöskään keskiviikkona mene työhön.”

Suomalainen hallitusvasemmisto ja ay-liike edelleen vastakkaisella puolella, kuin euroopan vasemmisto ja ay-liike. Eli ovat leikkaamassa julkisia palveluja ja työläisten etuja.
Mutta näin oli silloinkin, kun eurooppa taisteli fasismia vastaan, silloin oli työväenliikkeen oikeisto SDP väärällä puolella rintamaa. Opiksi ei siis ole otettu.

http://finnish.ruvr.ru/2012_11_14/94536681/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 14. 11. 2012 20:08
Hertan toiminta on ennenaikaista. Vallankumous saa odottaa vielä pitkään.

Oikeastaan vallankumouksen virittäminen aikana,  jolloin siihen ei ole mitään tarvetta,  on melkein samaa kun jään polttaminen.
Energiaa menee,  mutta vallankumousta ei tule.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 14. 11. 2012 21:09
Nyt säästetään julkisista palveluista mutta koska aletaan karsimaan kulutustemppeleitä

Julkisten palveluiden säästäminen ja leikkaaminen jatkuu Vaasassa.
Nyt leikauskirveellä haettavat säästöt kohdennetaan sosiaali -ja terveyspalveluihin.

Terveyskeskuksia tullaan yhdistämään ja siten ajetaan niitä alas. Mutta myös sosiaalipalveluja leikataan ja haetaan niistä säästöjä. Toisaalta kokooomuksella ja oikeistolla onkin nyt siihen hyvät poliittiset mahdollisuudet, kun SDP on ryhmä 47 mukana. Oppositiossa ovat vasemmistoliitto, vihreät, perussuomalaiset ja keskusta. Perussuomalaiset jäivät kylläkin siitä pois.

Vasemmistoliitolla ja vihreillä olisi hyvät mahdollisuudet poliittiseen yhteistoimintaan julkisten vaasalaisten palvelujen säilyttämiseksi ja lisäämiseksi.

Perussuomalaiset ovat ainakin etelässä olleet kokoomuksen kanssa leikaamassa julkisia palveluja.
Aika tulee näyttämään miten he tulevat Vaasassa toimimaan.

Kauppabisneksessä rajusti päällekäistä toimintaa ja tiloja liikaa

 
”MTK:n Tuhannet ihmiset jonottivat tänä aamuna kymmenessä suomalaiskaupungissa ostajan kannalta edullista ruokaa. Epäreilun kaupan päiväksi kutsumallaan tempauksella Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK halusi kiinnittää ihmisten huomion ruuan hinnan muodostumiseen.
Jonottajat saivat esimerkiksi porsaan lihaa ja ruisleipää tuottajahinnalla eli hinnalla, minkä tuottajat tuotteistaan saavat myydessään niitä eteenpäin jalostettavaksi. Esimerkiksi Helsingissä myytiin muun muassa porsaan lihaa 1,58 euron ja perunaa 10 sentin kilohinnalla. Kampin Narinkkatorilla kiemurteli 400 metrin jono halukkaita ostajia.
MTK vaatii muun muassa ruoka-asiamiestä valvomaan elintarvikemarkkinoiden toimivuutta. Tuottajat kokevat, että heidän neuvotteluasemansa elintarvikeketjussa on mitätön.”

Kauppoja rakennetaan jatkuvasti lisää ja niiden kulut joutuvat maksamaan maatyöläiset alhaisilla tuottaja hinnoilla ja kuluttajat korkeilla tuote hinnoilla. Kauppakapitalistit ja teollisuus käärivät  välistä yli 80 prosenttia.
Ei ole mitään järkeä ylläpitää valtavaa kauppaorganisaatiota, jonka kulut vielä kuluttajat ja tuottajat joutuvat hinnoisaan maksamaan.

http://yle.fi/uutiset/tuhannet_jonottivat_ruokaa_epareilulla_hinnalla/6376304
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 16. 11. 2012 20:08

.

Entisessä DDR:ssä orjatyövoimaa

DDR:n poliittiset vangit tekivät työtä Ikealle

"Ruotsalaisten epäilykset Ikean toimista Itä-Saksassa heräsivät viimekesäisen saksalaisen televisiodokumentin myötä. Saksalaisdokumentissa entiset vangit kuvailivat oloja tehtaissa orjatyöksi. Asumisolot olivat puutteellliset ja työtä tehtiin muun muassa ilman vaadittavia suojia.

DDR:ää koskevat tiedot ovat osa ohjelman Ikea-tutkimuksia. Se aloitti tietojen julkaisun keskiviikkona ohjelmalla, jossa kerrottiin kuinka Ikea osallistuu aarniometsän tuhoamiseen Venäjän Karjalassa."

http://yle.fi/uutiset/svt_ddrn_poliittiset_vangit_tekivat_tyota_ikealle/6075729

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 16. 11. 2012 20:08

.

Entisessä DDR:ssä orjatyövoimaa

DDR:n poliittiset vangit tekivät työtä Ikealle

"Ruotsalaisten epäilykset Ikean toimista Itä-Saksassa heräsivät viimekesäisen saksalaisen televisiodokumentin myötä. Saksalaisdokumentissa entiset vangit kuvailivat oloja tehtaissa orjatyöksi. Asumisolot olivat puutteellliset ja työtä tehtiin muun muassa ilman vaadittavia suojia.

DDR:ää koskevat tiedot ovat osa ohjelman Ikea-tutkimuksia. Se aloitti tietojen julkaisun keskiviikkona ohjelmalla, jossa kerrottiin kuinka Ikea osallistuu aarniometsän tuhoamiseen Venäjän Karjalassa."
http://yle.fi/uutiset/svt_ddrn_poliittiset_vangit_tekivat_tyota_ikealle/6075729

Mutta varmaankin DDR:n poliittiset vangit olivat riistäjäkapitalistiin tyytyväisiä "työläisiä", koska olivat juuri kapitalismia ihannoivia.
Hehän juuri olivat sosialismin vihaajia ja siten oivia riistotyöläisiä IKEA:n kapitalisteille lisäarvon ryöstämiseen.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 17. 11. 2012 12:12
Imperialismi haastaa ja sotii nyt Lähi-idässä laajalla rintamalla

”Tuhansia Kairon ja Aleksandrian asukkaita osoittivat tänään mieltä Israelia vastaan Gazan selkkauksen vuoksi. Mielenosoittajat pitivät esillä Palestiinan lippuja ja huusivat Israelin vastaisia iskulauseita. Kairossa poltettiin Israelin lippu, uutisoi paikallinen media.
Mielenosoitukset sovitettiin Egyptin pääministeri Hesham Kandilin Gazan vierailuksi.”

Ja USA valmistelee hyökkystä Iraniin

”Jollei Iran suostu neuvottelemaan ydinohjelmansa rajoittamisesta, USA on valmis aloittamaan sotilaallisen operaation estääkseen Irania rakentamasta ydinpommia, sanoi USA:n puolustusministeri Leon Panetta tapaamisessa Israelin puolustusministeri Ehud Barakin kanssa.
Samalla Panetta sanoi pitävänsä neuvotteluja parhaana mahdollisena ratkaisuna. Panetta on useampaan otteeseen sanonut, että USA on valmis aloittamaan sotaoperaation Irania vastaan, jollei pakotteet ja diplomatia osoittautuvat tehottomiksi.”

Rahavalta on nyt pulassa talousjärjestelmän kanssa ja ilmeisesti hakevat jälleen sotimalla jatkoaikaa järjestelmälleen. Mutta toisaalta Etelä-Amerikoista, Kiinasta ja Venäjältä löytyy vastavoimaa imperialismille.

On todella toivottavaa, että suomalainen poliittinen eliitti ei mene sotaharjoituksiin Naton kanssa Islantiin. Toisaalta historiasta löytyy vieläkin karmaiseva esimerkki sotaliitosta Natsisaksan kanssa. Natoharjoitus on vasta harjoitusta sotimiseen, mutta kuitenkin siinä suomi poikkeaisi Paasiviki - Kekkonen linjasta, joka oli sitä, että Suomi pysyy erossa sotilasliitoista.

http://finnish.ruvr.ru/2012_11_16/94899933/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 17. 11. 2012 20:08
Puolustus valiokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö ps. Nato harjoitus ei tuo mitään hyötyä

”Hän kirjoitti blogissaan Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen vierailusta Suomessa. Eduskunnassa hän tapasi ulkoasiain- ja puolustusvaliokunnan jäseniä. Kävimme hyödyllisen keskustelun ajankohtaisista turvallisuuspoliittisista kysymyksistä.
Islannin ilmavalvonnastakin pääsihteerin kanssa puhuttiin. Rasmussenin mukaan Natoon kuulumattomien maiden osalta kyse olisi harjoituspainotteisesta valvontatoiminnasta. Suomi ja Ruotsi eivät osallistuisi tunnistuslentoihin, eivätkä lentokoneet olisi aseistettuja. Kysyn edelleen, mitä konkreettista hyötyä Suomi tällaisesta harjoituksesta saa.”

Eli hän siis vastustaa vain sen vuoksi, että Suomi ei saa mitään hyötyä harjoituksesta. Eli ei ole tarpeeksi sotilaallinen kun ei ole aseitakaan käytössä.
Tuo sopiikin hyvin äärioikeistolaisen suuhun.

Selailin Niinistön blogia, niin kyllä sieltä paistoi myös natsihenkisyys ja militarismi. Hän kuuluu myös Suomalaisuus liittoon ja sitä kautta rasistiseen leiriin.

Perussuomalaisissa on runsaasti mukana näitä natsimielisiä, joten ei ole ollenkaa ihme, että he ovat saaneet virtaa toimintaansa ja rohkeutta. Varmaankin natsimielisten esiintyminen Vaasan torillakin liittyy heidän vaikutukseen ja näyttävään esiintymiseen Perussuomalaisten puolueen sisällä.

http://jussiniinisto.fi/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 18. 11. 2012 15:03
Näin porvaristossa ajateltiin jo 1836 luvulla, jolloin kapitalismi oli vauva-asteella

Jokaisen mekanismissa tapahtuvan parannuksen pysyvänä päämääränä ja pyrintönä on todellisuudessa tehdä ihmisen työstä täysin tarpeeton, taikka pienentää sen hintaa korvaamalla aikuisten täysin tarpeeton, taikka pienentää sen hintaa korvaamalla aikuisen työntekijän aherrus naisten ja lasten aherruksella, taikka pysyvän taikurintyö kömpelöiden (taitamattomien) työntekijöiden työllä.

Ihmisluonnon heikkous on niin suuri, että  mitä taitavampi tyntekijä on, sitä omapäisempi ja vastahakoisempi hänestä tulee ja siis vähemmän sopiva mekaanisen järjestelmän kannalta...Nykyisen tehtailijan painopisteenä on sen vuoksi pelkistää, yhdistämällä tiede hänen pääomiinsa, hänen työntekijänsä tehtävään sellaiseksi, että tarvitaan vain heidän silmälläpitämistään.
Rikkauden syyt ovat siis aivan muuta kuin itse rikkaus.

On siis opiskelta mitä ovat tuotantovoimat ja vaihtoarvot? Näin selviää mistä voimasta se rikkaus tulee.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 20. 11. 2012 19:07
Tulitauko alkaa Gazassa keskiviikkona klo 02.00 Moskovan aikaa

”Rauhansopimus Israelin ja Gazan palestiinalaisjoukkojen välillä tulee voimaan keskiviikkona klo 02.00 Moskovan aikaa, kertoi uutistoimisto Reuters Gazan hallitsevan Hamas liikkeen edustaja Ayman Tahuun viitaten.
Rauhansopimus allekirjoitettiin. Siitä ilmoitetaan klo 21.00 paikallista aikaa (23.00 Moskovan aikaa). Rauhansopimus astuu voimaa keskiyöllä (klo 02.00 Moskovan aikaa), kertoi Taha puhelimitse. Israelin ja Palestiinan edustajat tapasivat Kairossa.”

"Israel ja Hamas pääsivät sovintoon sotatoimien lopettamisesta Gazan kaistalla, kertoi egyptiläinen lehti Al-Masry Al-Youm.
Lehden mukaan osapuolten välisen rauhansopimuksen noudattamisen takaaja on Egyptin presidnetti Mohammed Mursi.
Sotatoimet Gazassa lopetetaan tänään. Ilman myönnytyksiä ja kapitulaatiota, siteerasi lehti Egyptin presidenttiä.

Egyptin presidentti ilmoitti Gazan operaation lopettamisesta sisarensa hautajaisissa."

http://finnish.ruvr.ru/2012_11_20/95311508/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 21. 11. 2012 19:07
Alibudjetointi alkaa olemaan tiensä päässä

”Tilanne on vakava. Päätettyihin liikennehankkeisiin budjettikehyksessä varatut rahat eivät riitä, totinen Merja Kyllönen (vas.) sanoi tavattuaan eduskuntaryhmien johtoa.
Liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteen mukaan liikennehankkeista päätettiin kevään kehysriihessä virheellisin tiedoin. Kaikkia linjattuja hankkeita ei ministeriön mukaan voida aloittaa ilman lisärahoitusta. Ministeriön arvion mukaan jo päätettyjen hankkeiden rahoittaminen vaatisi 150 miljoonan euron lisärahoitusta kehyskaudella 2013-2016.
Kyllönen sysää sotkun potkut saaneen liikenneviraston entisen pääjohtajan Juhani Tervalan syyksi.
- Ministeriön ja ministerin pitää voida luottaa laskelmiin. Ministeriä on johdettu harhaan, Kyllönen sanoo.
Julkisuuteen viime viikolla vuotaneen liikenneviraston muistion mukaan suuria liikennehankkeita pitäisi rakentaa aiottua keveämmin. Muistio koskee kuitenkin vasta seuraavaa hallituskautta. Nyt näyttää siltä, että rahat eivät riitä myöskään tällä hallituskaudella jo päätettyihin   liikennehankkeisiin.”

Mitäs muuta tuo on kuin sitä vallitsevaa alibudjetointia, josta nyt on kehittynyt riita.
Vastaava tapahtuu jokaisessa kunnassakin kuten Vaasa. Nytkin suuunnitellaan ja kohta päätetään vuoden 2013 budjetista, joka rakentuu samalla aikaisemmalle alibudjetointi linjalle.
Se on väline millä säästö- ja leikksauspolitiikkaa toteutetaan eli hallintokunnat pakotetaan alimitoitettuun taloudenhoitoon.
Vasemmistoliiton ministeri Merja Kyllönen on kiitettävä rohkea kun nosti esille vallitsevan alibudjetoinnin.
Mutta myös se, että hän ministerinä vastustaa Destian yksityistämistä, joka voi myös olla yksi syy häneen kohdistettuun ajojahtiin.

Mutta myös, että valtion ministeriöt ollaan siirtämässä konsernihallinnon alaiseksi, mikä tulee myös nostamaan vastarintaa eriministeriöissä jatkossa.

http://yle.fi/uutiset/oikeusoppineet_kyllosen_syytoksista_kovaa_kielta_rankkoja_vaitteita/6385223
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 21. 11. 2012 20:08
”Israel ja Hamas solmivat rauhan, kertoi israelilainen lehti Jerusalem Post omiin lähteisiinsä viitaten.
Odotettavasti tulitauosta ilmoitetaan jo lähiaikana tiedostustilaiuudessa Kairossa. Al Jazeera-kanavan mukaan Egyptin presidentti Mohammed Mursin edustaja tekee asiaankuuluvan ilmoituksen ensi kahden tunnin sisällä.
Palestiina myös kertoi, että Gazan tulitauosta vihdoinkin päästiin sovintoon, uutisoi Reuters.
Egyptin edustajat, joiden välityksellä järjestettiin Israelin ja Hamasin rauhanneuvottelut, myös vahvistivat tiedon.”

Israelin haukat suostuivat tulitaukoon ja toivotaan, että se jatkuu. Samoin sitä, että viimein perustetaan alueelle Palestiinan valtio palestiinalaisille kansalaisille.

http://finnish.ruvr.ru/2012_11_21/95448413/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 22. 11. 2012 09:09

.

Niin kuka kertoisi lapsi-ihmisille että jos ammut raketteja toiseen valtioon sieltä voi tulla vastaus

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 23. 11. 2012 18:06
Suomalainen äärioikeisto ohjaa maahanmuuttokeskustelua

Vaarana on äärioikeiston ansaan astuminen. Li Andersson ja Dan Koivulaakso tukeutuivat työssään paljon eurooppalaiseen populismin ja fasismin tutkimukseen. Vaikka kysymys siitä, ovatko perussuomalaiset osa äärioikeistoa, on ongelmallinen, päätyi kolmikko ottamaan kirjassa käsiteltäväkseen tämän puolueen. Se valittiin Li Anderssonin mukaan siksi, koska siellä Suomen Sisun jäsenten mukaan oli heille eniten toimintavapautta.

Suomen Sisu määrittelee itsensä ”moderniksi kansallismieliseksi liikeeksi, jonka pyrkimys on vahvistaa tervettä kansallista ja kulttuurista itsetuntoa”.
Liike eli kultakautensa 1990-luvun lopulla, mutta sillä on yhä noin tuhat jäsentä, se kertoo. Tunnetuimpia jäseniä Suomen Sisussa ovat perussuomalaisten kansanedustajat Jussi Halla-aho ja James Hirvisaari.
– Suomen Sisussa kokoontui alussa monenkirjava joukko erilaisia kansallismielisiä, oikeistoradikaaleja ja uusfasisteja. Pikkuhiljaa se tiivisti kantojaan yhden asian eli maahanmuuton vastustamiseen, Li Andersson taustoittaa. Hänen mukaan muiden poliittisten tahojen tulisi välttää äärioikeiston ansaan astumista eli asioista puhumista sen määrittelemien keskustelunavausten kautta.

Kaikilla on tänä päivänä oltava oma painava mielipiteensä Suomen maahanmuuttopolitiikasta. Tämä liittyy äärioikeiston määrätietoiseen toimintaan. Se on tehnyt järjestelmällistä poliittisen järjestelmän ulkopuolista työtä saadakseen viestinsä läpi. Kielenkäytön manipuloiminen on ollut tärkeä työkalu tavoitteen saavuttamiseksi.

Äärioikeisto Suomessa: vastarintamiehiä ja metapolitiikkaa. Into-kustannus 2012. 336 s.


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 24. 11. 2012 14:02
Kunta ja valtiopuolueet sekä henkilöityminen murentaa nykymenon vaihtoehtoa

Johtajavaltaisuus ja henkilöiminen ohjaa keskustelua pois olennaisista asioista. Olennainen asia olisi se, että asukkaiden oikeutta päättää isoista asioista lisätään. Koska nykyään ei juurikaan voida vaikuttaa vaalienjälkeen harjoitettavaan politiikkaan. Nyt maan politiikkaa sekä kunta, että valtiontasolla ohjaa ”Hyvä veli Troikka”, joka ei juurikaan huomioi kansalaisten vaatimuksia.

Mutta myös puolueet ovat muuttuneet, johtuen niiden sulautumisesta kunta ja valtionhoitaja puolueiksi, jotka hoitavat vain jo sovittuja asioita. Puolueiden erot kuten aatteet ja ideologia näkyvät vain ennenvaaleja, jos toisaalta enää silloinkaan.

Kunnat ja valtiovalta toimivat kuin yritykset, joiden varsinainen toiminta ei ole julkista. Eli parlamentarismi ja jopa perinteinen ay-liike on ohitettu olennaisten päätösten tekemisessä.

Esimerkiksi Vaasan kaupunginhallituksesta pois jäänyt Vasemmistoliiton Harri Moision tapaus myös hyvin kuvastaa henkilöimistä nykyisessä politiikassa. Mutta myös kokoomuksen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seppo Rapo kuvastaa sitä myöskin, toisaalta oikeistopuolueissa on aina henkilöt olleet etusijalla ja puolue taustalla.
Mikä taas johtuu pelkästään siitä, että ihmisiltä salataan puolueiden ja henkilöiden oikeistolaisuus, rahavallan kytkökset ja niiden etujen ajaminen.
-olihan nykyinen kokoomuksen presidentti Sauli Niinistökin työväenehdokas yksissä vaaleissa.
-samoin oikeistopuolue Perussuomalainen, olemalla työväenpuolue ilman sosialismia.

Nyt siis oikeisto hyökkää hyvinvointivaltiota ja sen takaamaa sosiaaliturvaa vastaan. Nykyinen oikeiston hyökkäys hyvinvointivaltiota vastaa, rajoittaa ihmisten vapautta ja passivoi ihmiset kurjuuteen ja apatiaan.

Jonkinlaiseen ”köyhäinapuun” on oikeistokin ollut vapaaehtoisesti suostuvainen. Varsinkin vuoden 1945 jälkeen kun se kärsi sotasyyllisyydestään, pelkäsi Neuvostoliittoa ja sosialismia.

Mutta nyt kun se on voimanssa tunnossa se on alkanut vastustaa työsuhdeturvaa, siihen liittyviä etuuksia ja koko hyvinvointivaltiota. Että ne haittaavat ihmisten haluun tehdä tuottavasti työtä. Jopa kokoomuksen pääministeri ja Elinkeinoelämän keskusliitto ovat olleet äänessä ja rajoittamassa sosiaaliturvaa viimeaikoina.

Suomessa vahva hyvinvointivaltio ja hyvä sosiaaliturva lisäävät ihmisten vapautta valita ammattinsa, vaihtaa sitä kesken työuraa ja tehdä elämän suuria ratkaisuja, kuten perheen perustaminen.
Tässä on siis koko työväenliikkeen tämän hetken tärkein tehtävä, nyt kun koko rahanvalta ja oikeisto on yksityistämällä romuttamassa koko hyvinvointivaltiota.


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 26. 11. 2012 16:04
Video Breivikin tekemästä terrori-iskusta julkaistu

”Norjassa julkaistiin tänään video Anders Breivikin tekemästä terrori-iskusta. NRK-radioyhtiö julkaisi videon, jossa joukkomurhaaja parkkeeraa autoaan Oslon keskustaan ja kävelee nopeasti pois, minkä jälkeen auto räjähtää.
Video on osa dokumenttia, jonka NRK julkaisee tiistain iltana.”

On hyvä, että Norjalaisen äärioikeistolaisen tekoja  ei unohdeta, vaan pidetään niitä esillä yleisessä mielipiteessä varoittamassa Natsismin vaaroista. Kreikassa esimerkiksi ulkomaalaisia ajetaan työpaikoilta pois.
Maahanmuuttovastaisuus on nykyään niin yleistä Suomessakin. Samoin muunlainen rasismi kuten ihmisten äidinkieli.

http://finnish.ruvr.ru/2012_11_26/95960847/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 27. 11. 2012 17:05
Unkarilainen poliitikko aikoo laatia vaarallisten juutalaisten listan

”Kansallismielisen Unkarin puolesta-puolueen johtaja Márton Gyöngyösi kehotti maan hallitusta panna listalle vallassa olevat juutalaiset, jotka ovat uhaksi Unkarin turvallisuutta.
Gyöngyösi uskoo, että juutalaiskansanedustajien määräparlamentissa on yhteydessä siihen, että hallitus on ottanut Israelin puolta Gazan konfliktissa. Myöhemmin Gyöngyösi kertoi tarkoittaneensa juutalaisia, joilla on sekä Israelin, että Unkarin kansalaisuus.”

Unkarilainen oikeistopopulistinen liike aikoo jo alkaa kartoittamaan ihmisiä, kuten Natsit Saksassa
aikoinaan.

http://finnish.ruvr.ru/2012_11_27/96084028/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 27. 11. 2012 17:05
Arafatin ruumis kaivattiin esiin

”Palestiinan ensimmäinen johtaja Jasser Arafatin ruumis kaivattiin esiin Ramallassa. Sveitsiläisten, ranskalaisten ja venäläisten asiaintuntijoiden on tarkoitus tutkia ruumiita. Arafatin omaiset epäilevät, että hänet oli myrkytetty poloniumilla. Tutkimukset saattavat vaatia kuukausia. Lausannen radiofysiikan instituutin edustaja Darcy Christen kertoi Venäjän Äänelle antamassaan haastattelussa Arafatin ruumiin esiin kaivamiseen johtaneista syistä.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_11_27/96074688/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 28. 11. 2012 19:07
Nopel rauhanpalkinnon saanut sanoo, että jokainen on oman onnensa seppä

Kun luin postista tulleen Yhteishyvä lehteä en ensin uskonut silmiäni, kun luin siinä olleen entisen presidentin Martti Ahtisaaren haastattelun. Haastatelun otsikko kun oli Jokainen on oman onnensa seppä. Ahtisaari on siis vannoutunut uusliberalisti. Chilen sotilasjuntan ja CIA:n tapettua Chilen vasemmistolaisen presidentin Salvador Allenden. Tapahtuman jälkeen alkoi uusliberalismi levitä kaikkiin kapitalistisiin maihin.

Miten on sitten mahdollista, että hän kannattaa Pohjoismaista hyvinvointivaltiota. SDP on nyt sitten ihan itse ajamassa hyvinvointivaltiota alas ja yksityistämässä julkisensektorin palvelutoimintoja yhdessä rahavallan pääpuolueen kokoomuksen kanssa. Mutta näistä Ahtisaarin ei puhu mitään.

Ahtisaari on ideologisesti sitoutunut oikeistolainen demari. Hän julisti lehdessä, että maailma ei tarvitse raakaa kapitalismia eikä minkäänsortin sosialismia, vaan sosiaalisesti vastuuntuntoista markkinataloutta eli (kapitalismia). Kiinassa kylläkin toteutetaan sosiaalisesti markkinataloutta ja kommunistisen puolueen johdolla. Eli Kiinalaista sosialismia. 

Ahtisaari sanoo, että hän on asioita ajatellut ja hän uskoo vanhaan sanalaskuun, eli jokainen on oman onnensa seppä. Eikö hän enää usko Jumalaan, joka ihmistä pitäisi ainakin uskovaisten mielestä johdattaa?

Kun on seurannut Ahtisaaren toimintaa niin ei voi paljon edehtyä, että hän on itsekeskeinen ihminen. Hän on siis itseleen, jopa perustanut oikein rauhanjärjestön vaikka maailmassa on YK ja sen alaisia rauhanomaisia rauhanjärjestöjä useilla eri aloilla.
Hän on vielä ihan itse myös rauhanjärjestönsä hallituksen puheenjohtaja. Mutta hän on myös Naton ystävä ja sitä kautta hänen rauhantoimintansa, kyllä menettää uskottavuutta pahasti.

Joulukuun 2012 Yhteishyvä lehdessä on Ahtisaaren haastattelu
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 29. 11. 2012 05:05
.

CCCP Neuvostoliitolla oli kova hinku miehittää suomalaisten alueita mutta eivät pysty pitämään edes sodanaikaista infrastruktuuria yllä eli kaikki vajoaa entistäkin syvemmälle

Mutta hirmuisiin TAPPOASEISIIN riittää rahaa

Missä DDR-mummu????

Viipurin maamerkin korjaukseen ei saatu rahaa Moskovasta

"Viipurin entisen tuomiokirkon kellotornia uhkaa osittainen romahdus. Luvattua rahaa Moskovasta kellotornin korjaukseen ei ole kuitenkaan saatu.

Lokakuun alussa Viipurin kuntapiiristä ilmoitettiin, että rahaa kellotornin pikaiseen hätäkorjaukseen on Moskovasta luvattu nopeasti. Korjaukseen ajateltiin päästävän jo ennen vuoden loppua.

Viipurin piirin tiedottaja Julia Grytshivin mukaan rahaa Moskovasta ei ole kuitenkaan saatu. Torni on Venäjän liittovaltion omistuksessa, joten Viipuri ei voi oma-aloitteisesti korjata sitä. "

(http://img.yle.fi/uutiset/etela-karjala/article6309796.ece/ALTERNATES/w580/Viipuri%2C+Vesiportinkatu%2C+tuomikirkon+kellotapuli.)

Kellotorni on Viipurin tärkeimpiä maamerkkejä

http://yle.fi/uutiset/viipurin_maamerkin_korjaukseen_ei_saatu_rahaa_moskovasta/6394921

.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: vito on 29. 11. 2012 06:06
Nopel rauhanpalkinnon saanut sanoo, että jokainen on oman onnensa seppä

Kun luin postista tulleen Yhteishyvä lehteä en ensin uskonut silmiäni, kun luin siinä olleen entisen presidentin Martti Ahtisaaren haastattelun. Haastatelun otsikko kun oli Jokainen on oman onnensa seppä. Ahtisaari on siis vannoutunut uusliberalisti. Chilen sotilasjuntan ja CIA:n tapettua Chilen vasemmistolaisen presidentin Salvador Allenden. Tapahtuman jälkeen alkoi uusliberalismi levitä kaikkiin kapitalistisiin maihin.

Miten on sitten mahdollista, että hän kannattaa Pohjoismaista hyvinvointivaltiota. SDP on nyt sitten ihan itse ajamassa hyvinvointivaltiota alas ja yksityistämässä julkisensektorin palvelutoimintoja yhdessä rahavallan pääpuolueen kokoomuksen kanssa. Mutta näistä Ahtisaarin ei puhu mitään.

Ahtisaari on ideologisesti sitoutunut oikeistolainen demari. Hän julisti lehdessä, että maailma ei tarvitse raakaa kapitalismia eikä minkäänsortin sosialismia, vaan sosiaalisesti vastuuntuntoista markkinataloutta eli (kapitalismia). Kiinassa kylläkin toteutetaan sosiaalisesti markkinataloutta ja kommunistisen puolueen johdolla. Eli Kiinalaista sosialismia. 

Ahtisaari sanoo, että hän on asioita ajatellut ja hän uskoo vanhaan sanalaskuun, eli jokainen on oman onnensa seppä. Eikö hän enää usko Jumalaan, joka ihmistä pitäisi ainakin uskovaisten mielestä johdattaa?

Kun on seurannut Ahtisaaren toimintaa niin ei voi paljon edehtyä, että hän on itsekeskeinen ihminen. Hän on siis itseleen, jopa perustanut oikein rauhanjärjestön vaikka maailmassa on YK ja sen alaisia rauhanomaisia rauhanjärjestöjä useilla eri aloilla.
Hän on vielä ihan itse myös rauhanjärjestönsä hallituksen puheenjohtaja. Mutta hän on myös Naton ystävä ja sitä kautta hänen rauhantoimintansa, kyllä menettää uskottavuutta pahasti.

Joulukuun 2012 Yhteishyvä lehdessä on Ahtisaaren haastattelu

kylläpäs se urho nyt tekee suuria linjanvetoja ahtisaaren sananlaskusta. samalla lailla voi sanoa sinusta... olet venäjän ystävä, ja siten menetät uskottavuuden.
Uskotko itse omiin kirjoituksiisi ? eikö sinun pitäisi uskoa jumalaa? aikamoista sanakikkailua ja vängällä vääntämistä.

kuinka paljon muuten on maailmassa uskontoja? mistä tiedät että juuri sinun jumalasi (et yksilöinyt mikä se niistä sadoista on) on se joka johdattaa? Oletko tietoinen edes mitä uskonlahkoa ahtisaari kannattaa tai mihin jumalaa/jumaliin hän uskoo? löytyy joka lähtöön sadejumalista sodanjumaliin ihan niinkuin löytyy öljyäkin eri tarkoituksiin. sitten on nämä yleisjumalat jotka kattavat kaikki tarpeet, öljyksi miellettynä olisi varmaan yleisöljy tai crc.

joka tapauksessa kaikki jotka jumaliin/jumalaan uskoo on yhtä tosissaan ja varmoja siitä omasta jumalasta. eikö ole vähän hassua ja ristiriitaista?  mites menninkäiset ja muut vastaavat?
Jumala jutut on järjellä ajateltuna täysin hulluja, on sitten kyseessä mikä tahansa.  erikoista tekee se että ei saa kyseenalaistaa. jehovan todistajat lentää lahkosta pihalle ja suku katkoo siteet. luterilaiset ei vain uskalla antaa ajatustakaan kritiikille vaan sokeasti uskoo sellaiseen mitä järjellä ajateltuna ei voi olla oikeasti olemassa.

tässä hyvin tähän uskontoasiaan liittyvä lyhytvideo
http://www.youtube.com/v/xxzey0w3FCw
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 29. 11. 2012 20:08
Ruotsindemokraatit eivät näytä oppivan sisäisiistiksi porvariksi

”Rasismiskandaalin ravisuttaman Ruotsidemokraatit-puolueen kansanedustaja Lars Isovaara jättää työnsä Ruotsin valtiopäiviltä.
Syynä on valehtelu ja rasistinen käytös. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja ilmoitti, että päätös on tehty yhteisymmärryksessä Isovaaran kanssa.
Isovaara väitti tulleensa kahden maahanmuuttajan ryöstämäksi tiistain ja keskiviikon välisen yönä. Samassa yhteydessä Isovaara solvasi rasistisesti Ruotsin parlamentin vartijaa. Myöhemmin kävi ilmi, että Isovaara oli unohtanut ryöstetyksi väitetyn laukkunsa kapakkaan.
Ruotsidemokraatteihin liittyvät rasismiskandaalit ovat viime viikkoina johtaneet useiden puolueen poliittikkojen eroihin vastuutehtävistä.
Puolueen ykkösketjuun kuuluvien poliitikkojen ura katkesi Expressen-lehden julkistamaan videofilmiin, jolla miehet käyttäytyvät rasistisesti ja väkivaltaisesti. Puheenjohtajajohtaja Jimmy Åkesson erotti kolmikon tehtävistään, ja hän yrittää kaikin keinoin reivata Ruotsidemokraatteja sisäsiistin yleispuolueen suuntaan.

Expressen-lehti paljasti taannoin, että Ruotsidemoraatit pyysivät valtiopäivien virkamiehiä jo viime vuonna kartoittamaan sellaisten kansanedustajien määrän, joilla on kaksi kansalaisuutta.

On tärkeää parlamentin ja myös ministerien uskottavuudelle, että edustajilla on ainoastaan Ruotsin kansalaisuus, kyse on lojaalisuudesta, sanoo Thoralf Alfsson, Ruotsidemokraattien kansanedustaja , joka on tehnyt aloitteen vaalilain muuttamisesta.
Osittain kohun aikana tehty mielipidemittaus näyttää Ruotsidemokraateille 8,6 prosentin kannatusta. Luku on korkein puolueen historiassa.”

Ruotsindemokraattien veljespuolue Perussuomalainen kärsii myös epäsiisteydestä politiikassaan. Mutta ainakin kuntatasolla ovat oppineet porvarien pelisäännöt. He myös hyväksyvät säästö -ja leikkauspolitiikan ja ainoastaan enää EU-asiat vielä rasittavat heidän sisäsiisteyttään. Maahanmuutto ja pakolaisasiat ovat nyt ainakin julkisuudesta hävinneet kansanedustajien osalta.

http://yle.fi/uutiset/uusi_kohuero_ruotsidemokraateista/6396466

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 01. 12. 2012 16:04
.

Venäjän kulttuuriministeri: "Suomi erottamaton osa venäläistä maailmaa"

"45 minuuttia-ohjelma sai käsiinsä Ulkoministeriön muistion, joka paljasti, miten tylysti Venäjän kulttuuriministeri Vladimir Medinski on arvioinut suomalais-ugrilaisten kansojen asemaa.

Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressin avajaisissa syyskuussa Unkarin Siófokissa puhunut Medinski aiheutti hämmennystä yleisössään teilaamalla suomalais-ugrilaisten kansojen yhteistyön venäläisvastaiseksi liikehdinnäksi.

Ministerin mukaan suomalais-ugrilainen maailma on ymmärrettävä erottamattomaksi osaksi venäläistä maailmaa.

– Venäjä on suomalais-ugrilaisten kansojen sydän eikä Venäjä aio toistaa Euroopan monikulttuurisuuden virheitä, latasi kulttuuriministeri Vladimir Medinski juhlapuheessaan.

Kremlin entisten virkamiesten johtama uutistoimisto Regnum tuki kongressiuutisoinnissaan kulttuuriministerin ajatuksia. Uutistoimiston mukaan suomalais-ugrilaisten kansojen kesken ei ole aitoa yhteisyyden tunnetta, vaan kansainvälinen yhteistyöfoorumi on synnytetty Venäjän sisäisiin asioihin sekaantumiseksi ja venäläisten kulttuurisen yhtenäisyyden romuttamiseksi.

Vladimir Medinskin puhetta kuuntelivat Suomen, Viron ja Unkarin presidentit. Presidentti Sauli Niinistön seurueen lisäksi avajaisyleisössä oli muun muassa Suomen opetus- ja kulttuuriministeriön korkeita virkamiehiä ja muita kulttuurialan vaikuttajia. Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma saapui paikalle vasta kongressin päätöspäivänä.

Presidentin kanslian mukaan kulttuuriministeri Medinskin puheen muutamiin kohtiin kiinnitettiin presidentin seurueessa erityistä huomiota. Puheesta keskusteltiin kanslian mukaan tuoreeltaan virkamiestasolla Venäjän kanssa.

Konservatiivisten patrioottien kerho

Venäjän kulttuuriministeri kiiruhti suoraan suomalais-ugrilaisesta maailmankongressista venäläisten äärinationalistien muodostaman konservatiivisten patrioottien kerhon perustamiskokoukseen Pihkovan alueelle Izborskiin."

(http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/uutiset/kotimaa/muuta_sekalaista/muuta_sekalaista_2012/1548552-max931x556.jpg)

Venäjän kulttuuriministeri Vladimir Medinski on ruotinut tiukoin sanakääntein Suomea ja Suomen kulttuuria.

"Suomi erottamaton osa venäläistä maailmaa" (http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/11/1665167/venajan-kulttuuriministeri-suomi-erottamaton-osa-venalaista-maailmaa)

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 01. 12. 2012 16:04
Demokratian väkivaltainen juurruttaminen johtaa kaaokseen

”Maailman ongelmien ratkaiseminen voimalla, niin kuin Yhdysvallat yrittää tehdä, ei toimi, sanoi Venäjän federaation ulkoasiainministeri Sergei Lavrov Ulko- ja puolustuspolitiikan neuvoston istunnossa.
”Oman poliittisen ja yhteiskunnallistaloudellisen järjestelmän tyrkyttäminen muille useimmissa tapauksissa aiheuttaa päinvastaisen reaktion ja voi edistää äärivoimien vahvistumista ja näin siirtää kauemman tulevaisuuteen todella demokraattisten muutosten näkymiä”, Lavrov sanoi.
Hänen sanojensa mukaan kyse ei ole siitä, että Venäjä vastustaa lännen vaikutusta, vaan siitä, että ”linja, jotka tähtää demokratian edistämiseen raudalla ja verellä, yksinkertaisesti ei toimi".

Sellainen ”demokratian väkivaltainen juurruttaminen” johtaa kaaoksen lisääntymiseen ja voi aiheuttaa hallittavuuden kriisin globaalilla tasolla, Venäjän ulkoministeri sanoi.”

Esimerkkejä löytyy erimaista. Nyt menossa olevat Syyria, Palestiina, Egypti, Libya mm.

http://finnish.ruvr.ru/2012_12_01/Lavrov-vastusti-demokratian-vakivaltaista-vaaristelya
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 02. 12. 2012 18:06
Muhammed-pilkkavideo tekijät tuomittiin teloitettavaksi

”Keskiviikkona, Kairolainen rikostuomioistuin tuomitsi kuolemaan kuusi koptikristittyä sekä yhdysvaltalaisen papin Terry Jonesin. Heitä syytetään Muhammed-pilkkavideon tekemisestä ja sen levittämisestä.
USA:ssa tehty ja internetiin sijoitettu amatöörien valmistama elokuva, jossa profeetta Muhammed esitetään kielteisessä valossa, synnytti suuttumusta muslimein keskuudessa ympäri maailmaa. Kaikkien vihamielisimpiä muotoja mielenosoitukset saivat Egyptissä, Tunisiassa, Afganistanissa ja Libyassa. Elokuvan ilmestyminen, oli syynä hyökkäyksen tekemiseen USA:n suurlähetystöön libyalaisessa Benghazin kaupungissa, missä surmansa sai USA:n suurlähettiläs.”

Suomen kansallismielisen liikkeen yksi veturi Suomen Sisu jo 2006 pääsi julkisuuteen, kun se julkaisi Muhammed-karikatyyrit sen jälkeen kun se poistettiin Ruotsidemkraattien nettisivuilta.
Valkoinen nationalismi on yksi äärioikeistolaisten teemoista sekä maahanmuuton politisoitumisen lisäksi. Äärioikeisto pyrkii siis viemään politiikkaansa eteenpäin kaikissa puolueissa, eikä siis yksi Perussuomalaisissa, joissa heillä on paljon jäseniään mukana.

Suomessa on julkaistu kirja, jossa kuvataan hyvin nykyistä radikaalista oikeistoa Euroopassa ja Pohjoismaissa. Nykyään Suomen Sisulla on 1000 jäsentä ja jäseniä kaikissa eduskuntapuolueissa paitsi RKP:ssä.

http://finnish.ruvr.ru/2012_11_29/Muhammed-pilkkavideo-tekijat-tuomittiin-teloitettavaksi/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 04. 12. 2012 17:05
Kreikassa räjäytettiin äärioikeistolaisen puolueen toimisto

”Voimakas räjähdys tapahtui tänään, äärioikeistolaisen Kultainen sarastus puolueen toimistossa. Toimisto sijaitsee Ateenan esikaupunkialueella. Kukaan ei loukkaantunut räjähdyksessä, mutta rankennukselle tuotettiin vakavia vaurioita. Alustavan arvion mukaan kyseessä on terrori-isku. Kukan ei toistaiseksi ole ottanut vastuuta siitä.
Viimeisimmissä parlamenttivaaleissa Kultainen sarastus puolue sai kolmanneksi eniten ääniä. Puolue on äärioikeistolainen ja sen tunnus muistuttaa natsien tunnuksia.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_12_04/Kreikassa-rajaytettiin-aarioikeistolaisen-puolueen-toimisto/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 05. 12. 2012 09:09
Tuntuu tämä Urho olevan jonkunsortin natsi , näiden juttujen linkittäminen on mielestäni kiihottamista tai yllyttämistä. Eli on siis sallittua räjäytellä silloin kun kyseessä on joidenkin mielestä äärioikeistolainen puolue.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: toisen luokan kansalainen on 05. 12. 2012 09:09
Tuntuu tämä Urho olevan jonkunsortin natsi , näiden juttujen linkittäminen on mielestäni kiihottamista tai yllyttämistä. Eli on siis sallittua räjäytellä silloin kun kyseessä on joidenkin mielestä äärioikeistolainen puolue.

Urho, joka on sivumennen sanottuna eräs vaasalainen yrittäjä, joka palkkaa mieluummin maahanmuuttajan kuin syvästi halveksimansa suomalaisen duunarin, esiintyy täällä vasemmistolaisena, vaikka on todellisuudessa verenimijäporvari. Samaa tasoa kuin Suvi-Anne Siimes, tuo nykyisin kokoomuslainen elinkeinoelämän johtotähti ja Lipposen hallituksen oikeistolaisin ministeri, tai tämä vasemmistoliiton Kyllönen, jonka toimintaa kokoomukselainen pääministeri ylistää vuolaasti.

Taitavat vanhat kommareita 70-luvulla äänestäneet rasvanahkaduunarit kääntyä haudassa, kun näkevät, mikä porukka toimii heidän aatteellisen kyltin alla tänä päivänä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Obscurantti on 05. 12. 2012 10:10
Olin opiskelijapoikana kovin innostunut vasemmisto-aatteista ja liityin paikallisiin kulttuuridemokraatteihin (skdl) ja sittemin kulttuuridemokraatteihin (kom).  Ja voi perkele.  Jokainen näistä leninin-sotilaista on tänään kääntänyt nuttunsa nurin ja eivät tavatessa edes halua muistella tuota ihanaa vallankumouksen aikaa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Kari Lajunen on 05. 12. 2012 10:10
Hei hei hei. 

Nimimerkkejä ei saa edes vihjaamalla yrittää paljastaa.  Se on ankarasti kielletty.

On ihme jos tuosta ei tule bannia.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: vito on 05. 12. 2012 10:10
eihän tässä ole mitään nimimerkkiä paljastettu.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Kari Lajunen on 05. 12. 2012 10:10
eihän tässä ole mitään nimimerkkiä paljastettu.

Joo ei mutta myös arvaus ja väärä paljastus on ankarasti kielletty.  Nimimerkillä on oikeus olla nimimerkki.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 05. 12. 2012 17:05
Kreikka säästää sotimisesta

”Kreikan puolustusministeriö on päättänyt omien sotilasosastojensa poisvetämisen Afganistanista. Kabulista on vedetty pois, erikoisjoukkojen pataljoona sekä myös sen käytössä olleet laiteet ja varusteet, kerrottiin ministeriöstä.
Kreikkalaissotilaiden toiminta Afganistanissa alkoi vuonna 2002, helmikuun 17. päivänä. Maan puolustusministeriöstä kerrottiin että sotilaiden kotiuttamisen syynä on ollut maan sotilasbudjetin supistaminen ja säästötoimet. Vuonna 2011, kreikkalaissotilaiden ylläpitämiseen Kabulissa myönnettiin 6,8 miljoonaa euroa ja vuona 2010 summa oli 7,7 miljoonaa euroa, sanotaan ministeriön tiedotteessa.”

Viimeisen kahden vuoden aikana on Kreikalta mennyt verovaroja vajaat 15 miljoonaa euroa Naton Afganistani operaatioon. Tuo olikin todella oikeaa säästämistä. Niillä rahoilla voivat parantaa julkisia palveluja.

http://finnish.ruvr.ru/2012_11_30/Kreikkalaissotilaat-poistuivat-Afganistanista/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 05. 12. 2012 17:05
Mutta myös Viro säästää sotimisesta

”Ensiviikolla Viron parlamenttiin jätetään maan puolustusvoimien kehittämisohjelma, seuraavien 10 vuoden ajaksi. Sen mukaan supistetaan voimakkaasti jo ennalta suunniteltuja puolustusmenoja, kirjoittaa keskiviikkona Postimees lehti.
Lehden tietojen mukaan supistuksia tehdään maavoimissa, merivoimissa ja ilmavoimissa sekä myös lopetetaan sotilaspiiri. Perutaan lisäksi jo aiemmin suunnitelmissa olleita asehankintoja.
Odotetaan, että puolustusmenojen supistaminen synnyttää suurta tyytymättömyyttä asevoimissa sekä yhteiskunnassa.
Puolustusmenojen supistamisen syynä on varojen puute.”

Näyttää siltä, että Natoon liittyminen ei tuonut Virolle säästöjä, vaan päin vastoin kuluja.
Viro onkin kovin pieni maa, joten kalliisiin sotakoneisiin, ei voikkaan löytyä verovaroja, koska ne ovat pois sosiaali -ja terveyspalveluista.

http://finnish.ruvr.ru/2012_12_05/Virossa-supistetaan-puolustusmenoja/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 07. 12. 2012 06:06
.

Vasurit, tuo kokkare-ärkkopeen uskollinen blokkipuolue ei pettänyt taaskaan - tai siis petti tietenkin

"Yle: Sairausloma piti Arhinmäen pois köyhien juhlista - ei Linnasta"

"Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki ei osallistunut köyhien juhlaan Hakaniemeen, kertoo Yle.
Arhinmäki on useana vuonna vieraillut juhlassa, mutta tänä vuonna se jäi häneltä väliin.

Linnan juhlien kättelyjonossa Arhinmäki nähtiinkin myöhemmin illalla."

(http://static.iltalehti.fi/linnanjuhlat/arhinmaki_etu071212STL_244_lj.jpg)


Paavo Arhinmäki pääsi Linnaan sairauslomasta huolimatta.

http://www.iltalehti.fi/linnanjuhlat/2012120616421987_lj.shtml

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 09. 12. 2012 19:07
Clinton: Yhdysvallat ei tule sallimaan Neuvostoliiton uudelleen perustamista

”Hillary Clintonin lausunnot Washingtonin aikeesta vastustaa entisen Neuvostoliiton alueella käynnissä olevia yhdentymisprosesseja voi herättää vain sääliä, sanoi Venäjän Duman IVY-maiden komitean puheenjohtaja Leonid Slutski.
Clinton sanoi, että USA tulee vastustamaan yhdentymisprosesseja entisen Neuvostoliiton alueella, joita hän piti yrityksenä perustaa Neuvostoliitto uudelleen, Financial Times kirjoittaa.
Euraasian integraatio kehittyy suotuisasti entisen Neuvostoliiton alueella, ja Euraasian liitolla on kaikki mahdollisuudet nousta yhdeksi maailman suurimmista toimijoista, mitä todennäköisesti ei haluta sallia Washingtonissa, hän sanoi.”

Sitä ei tietenkään kysytä USA:lta, jos Neuvostoliitto palaa!

http://finnish.ruvr.ru/2012_12_08/Clinton-Yhdysvallat-ei-tule-sallimaan-Neuvostoliiton-uudelleen-perustamista/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 09. 12. 2012 20:08
Berlusconi pyrkii pääministeriksi jo viidettä kertaa

”Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi sanoo, että hän pyrkii jälleen maan pääministeriksi. Kyseessä olisi viides kerta, kun Berlusconi johtaa Italiaa.
- Surullisena palaan takaisin julkiseen tehtävään. Ja jälleen kerran teen tämän velvollisuudentunnosta, Berlusconi kertoi omistamansa tv-kanavan haastattelussa jalkapalloklubi AC Milanin harjoituskentän laidalta.
Berlusconi kertoi aikeistaan vain pari päivää sen jälkeen, kun hänen PDL-puolueensa veti tukensa maan nykyisen pääministerin Mario Montin hallitukselta. Liike johti lähes ennenaikaisiin vaaleihin vain pari kuukautta ennen varsinaisia vaaleja.”

Berlusconi on Italialaisen rahanvalla todellinen valtias

Italiassa tapahtuu nyt lievästi sanotuna sitä, että ”natsismi” oikeistopopulismin muodossa on haastamassa vasemmiston tulevissa vaaleissa. Oikeistopopulismi on nyt Berlusconin mahdollisuus nousta jälleen pääministeriksi. Rahanvalta on jälleen turvautumassa natsismiin, kun sen valta on uhattuna syvän kapitalismin kriisin johdosta.
Kyse ei ole vain talouden kriisistä, vaan koko järjestelmän ja sen uskottavuus ratkaista työttömyys ja köyhyys. Rahanvalta ajaa vain omia etujaan ja jatkaa työläiskansan alistamista maksattamalla heidän tappiotaan julkisensektorin verovaroilla.

Tämän jo pitäisi suomessakin avata eduskuntavasemmiston silmät siitä missä nyt mennään euroopassa ja EU:ssa.

http://yle.fi/uutiset/berlusconi_pyrkii_paaministeriksi_jo_viidetta_kertaa/6408145
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 10. 12. 2012 17:05
Venäjä voi lopettaa lihan tuonnin Yhdysvalloista

”Yhdysvaltain lihanvientiyhdistys on kertonut, että sunnuntaista lähtien USA voi lopettaa sian- ja naudanlihan viennin Venäjälle.
Sellainen askel liittyy Moskovan vaatimukseen toimittaa Venäjälle sian- ja naudanlihaa, jotka eivät sisällä Venäjällä kiellettyä Ractopamine-ravintolisäainetta. Sitä käytetään karjataloudessa eläinten lihasmassan kasvattamiseksi, ja se vaikuttaa kielteisesti kuluttajien terveyteen.
Yhdysvaltain hallinto on ilmaissut aikomuksen käydä neuvotteluja Venäjän hallituksen kanssa kysymyksen selvittämiseksi.
Venäjä on kuudennella sijalla amerikkalaisen sian- ja naudanlihan isoimpien maahantuojien joukossa.”

http://finnish.ruvr.ru/2012_12_08/Venaja-voi-lopettaa-lihan-tuonnin-Yhdysvalloista/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 10. 12. 2012 19:07
Perussuomalaiset toivat Eduskuntaan Suomen Sisun aloitteen

”Halla-aho vetosi keskustelussa siihen, että "eräiden kansallisuusryhmien kansalaiset ovat huikeasti yliedustettuina törkeistä rikoksista epäiltyjen ja vankiloiden asiakkaiden joukossa".  Ratkaisu ongelmaan on hänen mukaansa yksinkertainen.
- Ihmisten turvallisuutta uhkaavista ja kaikkien maahanmuuttajien mainetta mustaavista yksilöistä hankkiudutaan laillisessa järjestyksessä eroon, Halla-aho vaati.
- Vahingonkorvauksille ja sakoille he päästävät räkänaurun. Maahantulijalle täytyy olla alusta asti selvää, että porsastelusta seuraa lähtö, Halla-aho järkeili.
Perussuomalaiset tukivat kuorossa Halla-ahon aloitetta. Puheenvuoroja ryyditettiin värikkäillä tarinoilla ulkomaalaisten rikoksista. Vesa-Matti Saarakkalan (ps.) mielestä kaiken pahan alku ja juuri on monikulttuurisuuden suosiminen.

Rajamäki: Suomen sisun aloite.
Entisen sisäministerin Kari Rajamäen (sd.) mielestä "Suomen sisun eduskuntaryhmän lakialoite" ja varsinkin sitä tukevat perussuomalaisten puheenvuorot leimasivat ulkomaalaisia.
- Vaatiessanne pamppu- ja koppalakkilinjaa  leimaatte monet ihmiset, jotka tulevat Suomeen suojelun tarpeessa. Teidän mielestänne monikulttuurisuus on yhtä kuin monirikollisuus, Rajamäki moitti.
Kansallismielisen Suomen sisu -järjestön esiin nostaminen sai perussuomalaiset nousemaan takajaloilleen.
- Aloite on perussuomalaisten eduskuntaryhmän. Suomen sisulla ei ole eduskuntaryhmää, Olli Immonen (ps.) katsoi aiheelliseksi oikaista.
Immonen itse on toiminut Suomen sisun johtotehtävissä Pohjois-Pohjanmaalla.”

http://yle.fi/uutiset/halla-aho_porsastelijat_ulos_suomesta/6387922
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 13. 12. 2012 15:03
Venäjä jatkaa libyalaisten sotilaiden kouluttamista

”Venäjä jatkaa libyalaisten sotilaiden kouluttamista, ilmoitti tänään Venäjän varaulkoministeri Mihail Bogdanov.
Uudistamme libyalaisten sotilaiden kouluttamista koskevat sopimukset Libyan kanssa, siteerasi Bogdanovia uutistoimisto ITAR-TASS.
Bogdanov lisäsi, että Egyptin hallitus on myös ilmoittanut useampaan otteeseen valmiudestaan kehittää poliittista yhteistyötä Venäjän kanssa. Kehitämme hallitustenvälistä yhteistyötä muidenkin valtioiden kanssa, huomautti varaulkoministeri.”


Myös muita mielenkiintoisia uutisia  Venäjän Äänen sivuilla

http://finnish.ruvr.ru/2012_12_13/Venaja-jatkaa-libyalaisten-sotilaiden-kouluttamista/

http://finnish.ruvr.ru/2012_12_12/Putin-esiintyi-Venajan-Liittovaltion-kokouksessa/

http://finnish.ruvr.ru/2012_12_13/Timoshenkoa-vastaan-nostettiin-syyte-USA-ssa/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 20. 12. 2012 20:08
Venäjän presidentti puhui 1226 toimittajalle

”Venäjän presidentti Vladimir Putinin järjestämä tiedotustilaisuus kesti 4,5 tuntia. Presidentti vastasi yli 80 kysymykseen. Putinille esittämät kysymykset koskivat taloutta, Venäjän suhteita länsimaihin ja naapureihin. Lisäksi presidnetille esitettiin henkilökohtaisia kysymyksiä.Lehdistötapaaminen keräsi 1226 toimittajaa. Putin avasi tilaisuuden kertomalla vuoden aikaansaannoksista, työttömyyden laskusta ja syntyvyyden kasvusta.
Tomittajia kiinnosti myös presidentin suhtautuminen veroparatiiseihin ja rahanpesuun.
- Venäjä aikoo samoin kuin moni Euroopan maa allekirjoittaa veroparatiisivaltioiden kanssa sopimuksia veropetosten ja rahanpesun torjumiseksi.
Rahan pitää pysyä Venäjällä. Meidän pitää luoda sopivat olot sijoittajille, sanoi Putin."

http://finnish.ruvr.ru/2012_12_20/Presidentti-ja-toimittajat-Globaalista-ja-henkilokohtaisesta/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: vito on 21. 12. 2012 15:03
Voisiko urho tai joku kertoa miten venäjän uutiset liittyy vaasan kaupunki foorumiin? Nää venäjän paikallisuutiset sopis enintään off topic alueelle
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 21. 12. 2012 18:06
Voisiko urho tai joku kertoa miten venäjän uutiset liittyy vaasan kaupunki foorumiin? Nää venäjän paikallisuutiset sopis enintään off topic alueelle

Ex-venäjähän oli Suuri ja Mahtava Neuvostoliitto ja Sixpäck haluaa Neuvostoliiton takaisin ja vasuriliitto on kritiikitön osa sixpäck blokkiutumaa

No liittyykö tämä taas mihinkään on sitten taas toinen juttu :)

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: toisen luokan kansalainen on 22. 12. 2012 08:08
Voisiko urho tai joku kertoa miten venäjän uutiset liittyy vaasan kaupunki foorumiin? Nää venäjän paikallisuutiset sopis enintään off topic alueelle

Ehkä Urho haluaa lämmitellä "vanhoja hyviä aikoja", kun Vaasassakin ilmeistyi useampi niin sanottu työväenlehti, joissa (erityisesti siinä toisessa) ylistettiin vallankumouksen saavutuksia Neuvostoliitossa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 22. 12. 2012 14:02

.

Urhon hengenheimolainen herätetään vuosien koomasta

http://www.youtube.com/v/XpS4fCF4tqo?autohide=1&version=3

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 22. 12. 2012 17:05
Voisiko urho tai joku kertoa miten venäjän uutiset liittyy vaasan kaupunki foorumiin? Nää venäjän paikallisuutiset sopis enintään off topic alueelle

Vasemmistolainen ja työväenliikkeen media kertoo ei yksin Venäjältä vaan laajemminkin mitä eri maissa ja yhteiskunnissa tapahtuu. Mutta se myös rakentaa vaihtoehtoa kapitalismille.

Näkökulmana on työväen asema ja sen erilaiset poliittiset liikkeet. Kapitalismille on ainut ja todellinen vaihtoehto työväenliike, kuten nytkin kun kapitalismi on pahassa pulassa taloutensa osalta. Viime aikoina on rahavalta aloittanut jälleen luokkataistelun ja vaatii jo palkkojen alentamista, työajan pidentämistä ja eläkeiän nostamista.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 22. 12. 2012 17:05
Urhon ongelma on vain se, että työväenliikkeen johtamaa valtiota on yritetty useaan otteeseen ja tulokset ovat aina olleet erittäin karmaisevat tai vähintäänkin. Epäonnistuneet. Nykyiset "työväenliikkeen" valtiot taas ovat lähempänä diktatuureja, joissa työväki pääsee eteenpäin vain ja ainostaan kyynärpäätekniikalla, jos silläkään.

Miten liittyy Vaasaan... No onhan Vaasan entinen nimi Nikolainkaupunki
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 22. 12. 2012 19:07
.

DDR:lle, tuolle Stalinin "ampukaa ne muurille" -diktatuurille, oli häpeällisesti hakemassa tunnustusta eräskin lähimenneisyydessä presidenttiyteen liittynyt henkilöymä, se oli todella Syvältä ja nykyihmisen mahdotonta käsittää

http://www.youtube.com/v/Kwc1-8pHGzk?autohide=1&version=3

EDIT : Kyseinen henkilöymä oli poistamassa Suomen puolustukselle tärkeitä maamiinoja, mutta taas toisaalta ihailemassaan DDR:ssä niitä miinakenttiä näytti olevan kuvasta päätellen riittävästi, eli ne "edistykselliset" miinat  ei näköjään haitanneetkaan ollenkaan, vain Suomen miinat oli pahoja

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 22. 12. 2012 19:07
Urhon ongelma on vain se, että työväenliikkeen johtamaa valtiota on yritetty useaan otteeseen ja tulokset ovat aina olleet erittäin karmaisevat tai vähintäänkin. Epäonnistuneet. Nykyiset "työväenliikkeen" valtiot taas ovat lähempänä diktatuureja, joissa työväki pääsee eteenpäin vain ja ainostaan kyynärpäätekniikalla, jos silläkään.
Miten liittyy Vaasaan... No onhan Vaasan entinen nimi Nikolainkaupunki

Katsokaapa Etelä-Amerikoihin ja miten siellä vasemmistolainen työväenliike etenee!
Mutta toisaalta Kiina kommunistisen puolueen johdolla pitää pystyssä kohta jo koko kapitalistista maailmaa. Mutta myös Venäjällä Valtiovalta ohjaa yhteiskuntaa, kuten pankkeja ja rahapolitiikkaa ja tämä näkyy siten, että EU-alueella vellova pankkikriisi ei näy Venäjällä.

Vaasaan liittyy kapitalismin uusliberalistinen talouspolitiikka, jota on jo toteutettu ympäri kapitalistista maailmaa. Vaasassa se alkoi 1990 luvulla, jolloin kaupunginjohtajana oli kokoomuksen Juhani Turunen. Tuolloin Vaasaa alettiin johtamaan yritysbisneksestä otetulla tulosjohtamisella ja konserni hallinnoimisena. KH:sta tuli konsernin hallitus, joka ohjasi taloutta asettamillaan talousraameilla, jotka se asetti eri hallintokunnilleen sitovina ja joihin jokaisen yksikön tuli taloutensa asettaa. Tämä oli myös lähtökohta säästöpolitiikalle, joilla sitä tulosta sitten haettiin.
Mutta sitten kokoomuksen Markku Lumion johdolla konserni hallinto edelleen syveni ja laajeni Vaasan kaupungin hallinnossa ja jopa poliittisellakin eli edustuksellisella puolella.
Se on sitten johtanut luottamushenkilöiden vallan supistumiseen ja demokratian pienenemiseen. Mutta myös kaupunginjohtajasta tuli "toimitusjohtaja".

Rahasta on tullut koko julkisensektorinkin pakkomielle ja palvelut ovat jääneet toissijaiseksi.

Aivan kuin yksityisessä bisneksessäkin, vain sillä erotuksella, että säästöt ja sitäkautta tulevat osingot menevät osakkeiden omistajille.

Tässä nyt vain muutama ajatus mille mallille on kapitalismi nyt edennyt Vaasassaki.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 22. 12. 2012 20:08
Urhon vastaus oli kyllä päivän paras :D
Kyllä Kiinassa varmasti työväen olot on herkkua?
Juu Kiina alkaa pyörittämään maailmaa rahansa voimin...
Ja kovemmalla työväen riistolla kuin kapitalistit konsanaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 22. 12. 2012 20:08
.

Tässä odotellaan vesi kielellä julkaiseeko Wikileaks Tiitisen listan, jotakin esimakua voi saada Rusin listasta : Erittäin vakavaa on Rusin epäily siitä että Koivisto olisi Tiitisen listan pimittäessään toiminut myös omassa asiassaan (+ Stasin myyrä Supon sisällä?) 11:35

"Alpo Rusin korvauskäräjillä esiteltiin lista, jossa oli Alpo Rusin puolustuksen mukaan DDR:n suuntaan aktiivisia poliitikkoja.

Listan tarkoituksena on osoittaa, että Itä-Saksan Helsingin-lähetystössä ravasi suuri joukko suomalaisia vaikuttajia, joten mahdollisia vuotajia olisi paljon muitakin kuin Rusi, jonka nimi vedettiin tutkinnassa lokaan.

Oikeudenkäynnin alettua elokuussa 2007 lista tuli julkiseksi, ja siinä oli mukana suuri joukko etenkin SDP-vaikuttajia.

Listalla olivat mm. Ulf Sundqvist, Kalevi Sorsa, Matti Ahde ja Paavo Lipponen.

Rusi arvioi näiden henkilöiden pitäneen yhteyttä aktiivisesti entisen Itä-Saksan Helsingin-lähetystöön.

Arto Nybergin haastattelussa Rusi kertoo listan tekemisen syyksi halun saattaa kaikki, myös huippupoliitikot, lain piiriin. Rusin arvion mukaan poliittinen nomenklatuura (ylimystö, etuoikeutettujen verkosto) näyttäisi olevan lainsäädännön ulkopuolella."

(http://www.briefmarkenverein-berliner-baer.de/fotos-vereinszeitung/241/241-1-ddr-stasi.jpg)

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/alpo_rusin_oma_stasi-lista_24662.html#media=24665

Entinen pääministeri Paavo Lipponen pilkkaa Stasi-listojen julkistamista haluavia tahoja poikkeuksellisen rajuin sanakääntein.

"Hipit Hietaniemeen ruumiita potkimaan"

(http://is11.snstatic.fi/img/468/1288332818550.jpg)

Paavo Lipponen otti pultit Stasi-keskustelusta.

Hipit Hietaniemeen ruumiita potkimaan (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288339489138.html)

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 22. 12. 2012 20:08
Veropakolaisuudesta uusi kansainvälisen turismin laji

”Ranskalainen näyttelijä Gerard Depardieun veropakolaisuus jakoi mielipiteitä. Asiaintuntijat arvioivat, että nopea globalisaatio on tehnyt perinteiset verotusmenettelyt tehottomiksi. Euroopan verotusjärjestelmät kaipaavat uudistuksia. Depardieun lisäksi monet Ranskan varakkaimmista liikemiehistä ovat paenneet verotusta Belgiaan.
Varakkaat ihmiset pakenevat maasta maahan välttääkseen verokorotuksia. Sillä suurtuloiset kansalaiset joutuvat maksamaan kuusinumeroisia summia valtionbudjettiin. Helpotuksia on kriisin aikana turha odottaa.
Rikkaiden tulevaisuus ei näytä ruusuiselta ollenkaan. Globalisaatio johtaa verotuksen yhdenmukaistamiseen. Tuskin rikkaat eurooppalaiset onnistuvat välttämään tulevia verokorotuksia.”

Rahanvalta on siis edelleen kansainvälistä ja mitä suurimmassa määrin.

http://finnish.ruvr.ru/2012_12_21/Veropakolaisuudesta-uusi-kansainvalisen-turismin-laji/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 22. 12. 2012 20:08
Urhon vastaus oli kyllä päivän paras :D
Kyllä Kiinassa varmasti työväen olot on herkkua?
Juu Kiina alkaa pyörittämään maailmaa rahansa voimin...
Ja kovemmalla työväen riistolla kuin kapitalistit konsanaan.
Yhteistoimintaa myös yksityisen pääoman kanssa
Kiinan valtio tarjoaa myös yksityisille kapitalisteille yritystoimintaan tilaa tietyillä alueillaan, mutta tietenkin valtiovallan valvonnassa.
Oleellista yritystoiminnassa on se kuka on isäntä! Kiinassa se on kommunistinen puolue.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 23. 12. 2012 06:06
Kiinassa on kopioitu suomalainen sosialismin konsepti.  Suomi on edelläkävijä tavallisten ihmisten hyödyntäjänä.  Jopa heidän syntymättömät lapsensakin on jo hyödynnettävänä.  Edes ystävämme "Aatu" ei kyennyt hyödyntämään ihmistä yhtä täydellisesti, vaikka osasi rakentaa tehokkaita uuneja.

NM. Urhon Kapitalismin vastainen taistelu,  muistuttaa lähinnä "aisan kannattamista" mutta mieltymyksensä kullakin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 23. 12. 2012 15:03
Kiinassa on kopioitu suomalainen sosialismin konsepti.  Suomi on edelläkävijä tavallisten ihmisten hyödyntäjänä.  Jopa heidän syntymättömät lapsensakin on jo hyödynnettävänä.  Edes ystävämme "Aatu" ei kyennyt hyödyntämään ihmistä yhtä täydellisesti, vaikka osasi rakentaa tehokkaita uuneja.

NM. Urhon Kapitalismin vastainen taistelu,  muistuttaa lähinnä "aisan kannattamista" mutta mieltymyksensä kullakin.

Suomikapitalistin paras kaveri on nykyään kiinalainen teloittajakommunisti

Kiinalainen Teloitusauto

Teloitus voidaan tehdä tarvittaessa paikan päällä ei kulu turhaan aikaa kuljetella teloituskomppanian eteen, uudet tehokkuusvaatimukset nääs

(http://images.usatoday.com/news/_photos/2006/06/15/van.jpg)

This is a "Death Car" mobile execution unit. China is now executing criminals in these units.

http://usatoday30.usatoday.com/news/world/2006-06-14-death-van_x.htm


http://current.com/community/91663737_mobile-execution-vans-in-china.htm

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Henry Eklund on 23. 12. 2012 16:04
Kiinassa kun teloitetaan ei ammuta länsimaan tapaan jossa kuusi teloittajaa ja yhdellä paukkupanos jotta kaikki voi ajatella etten minä täppanut. Niskalaukaus ja suvulle lasku Tri Prarabellulumin 9/19mm Patruunasta ja hinta alle 10 centtiä mutta me emme osaa säästää mutta he osaavat. Raato jätetään sukulaisillu joista köyhimmät joutuvat heittää sen jokeen jossa peseydytään ja vettä juodaan. Kuinka Vaasa hoitaa sata vanhusta kun osastot suljetaan, kiinan malliin ilman armon laukausta. Meinasin liittyä politiikkaan ihan kannatusjäseneksi ja pitkän pohdinnan jälkeen jäi Pro Vaasa eikä oikein poliittista linjaa ole ja jos tulee eroan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 23. 12. 2012 16:04
Ihmisen työ tuottaa hyvää koko kansalle

Kiinassa uskotaan ihmiseen ja työväenvaltaan. Marxismi on tärkeä oppiaine kouluissa, joten ei ole ollenkaan ihme, että Kiinalainen pääoma tekee tulosta kansalle. Yritystoimintaan kykenevätkin kommunistit ja vielä jos ne tuntevat Marxin pääoman, jossa koko kapitalismin toiminta kuvataan, todella hoitamaan hyvin. Vielä sen lisäksi kun ovat isäntiä maassaan jakamaan tuloksenkin koko kansalle.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Henry Eklund on 23. 12. 2012 18:06
On Urholla kova usko pahuuteen, mulla on aseita ja ketään ihonväristä huolimatta en ampuisi. Kari on opettanut mulle suvaitsevuutta, ensin loistavien kinuskien kanssa ja olen ihan itse oppinut tosin nurten Somaleiden kanssa yhteiseloa mutta 15v Suomessa ollut joka ei edes halua oppia kieltä mulla tulee yhteentörmäksiä. Vasemmistoon tämä ei liity muuten kuin kovan kommunistin kanssa en tule toimeen, ne on mulle vihollisia raakojen tapojensa takia.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 28. 12. 2012 20:08
Bashar Assad hakee turvapaikkaa Venezuelasta

”Syyrian presidentti Bashar Assad on pyytänyt Venezuelasta turvapaikan itselleen ja perheelleen, kertoi Al Jazeera turkkilaiseen mediaan viitaten.
Media viittaa lähteeseen Turkin Caracasin-suurlähetystössä. Diplomaatit vahvistivat, että Assad on kääntänyt Venezuelan ulkoministeriön puoleen ja pyytänyt turvapaikkaa. Sama lähde lisäsi, että Venezuelan viraniomaiset ovat vahvistaneet tätä tietoa, kertoi Islam News.
Ecuadorin hallitus on myös valmis käsittelemään Assadin turvapaikanhakemusta, jos tämä jättäisi sellaisen. Ecuadorin presidentti Rafael Correa ilmoitti valmiudestaan ”kunnioittaa Syyrian johtajan perusoikeuksia”.

http://finnish.ruvr.ru/2012_12_27/Bashar-Assad-hakee-turvapaikkaa-Venezuelasta/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 29. 12. 2012 19:07
EU ja Yhdysvallat haluavat perustaa talousliiton

”Euroopan unioni ja Yhdysvallat käyvät salaisia neuvotteluja kaupallis-taloudellisen liiton perustamiseksi. Joukkotiedotusvälineiden tietojen mukaan Washington ja Bryssel valmistelevat ennalta näkemätöntä sopimusta yhteisistä transatlanttisista markkinoista. Aloitteen tavoitteena on Euroopan ja Amerikan yhdistäminen vastapainoksi BRICS-maiden, erityisesti Intian, Kiinan ja Venäjän, nopeasti kasvaville markkinoille.

Harva tietää, että Euroopan unionin ja Yhdysvaltain taloudellisen yhdentymisen idea tulee Saksasta. Sellaisen aloitteen teki henkilökohtaisesti Saksan liittokansleri Angela Merkel vuonna 2007. Washington ei pitänyt Merkelin suunnitelmaa hyvänä, ja vuodesta 2008, jolloin talouslama alkoi, idea lykättiin toistaiseksi. Epävirallisten tietojen mukaan tässä vaiheessa salaiset neuvottelut koskevat keskinäisiä investointeja ja yhteisten standardien laatimista verotuksessa, lääketieteessä ja muilla aloilla.

Tosin asiantuntijat sanovat jo, että kahden alueen talouksien yhdentymisestä tulee varsin vaikea. On muun muassa toimittava niin, ettei viranomaisten aloite haittaisi eurooppalaisia ja amerikkalaisia korkean teknologian yrityksiä, toteaa politiikantutkija Mihail Neizhmakov:

– Sellaisen talousalueen perustaminen voisi auttaa tiettyjä korporaatioita tavalla tai toisella. On kuitenkin muistettava, että molemmat osapuolet ovat nimenomaan korkean teknologian tuotteiden valmistajia ja kilpailevat aktiivisesti kyseisellä alalla. Yksi esimerkki on ilmailuala. Jos EU ja USA avaisivat helpomman pääsyn toistensa markkinoille vapaan talousalueen puitteissa, se tulisi iskuna niiden korporaatioille, jotka kilpailevat keskenään."

Kapitalistisen talousjärjetelmän pelastamiseksi haetaan kiireellä välineitä, mutta ainakin toistaiseksi niistä on tullut vain lisää taloudellisia ongelmia.

http://finnish.ruvr.ru/2012_12_29/EU-ja-Yhdysvallat-haluavat-perustaa-talousliiton/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 31. 12. 2012 21:09
Vuosi 2012 oli vahvaa oikeistolaisuuden kasvua Suomessa

Vuosi 2012 oli myös äärioikeistolaisuuden jatkumoa Suomessa. Sitä mitä on muualla Europassa erilaisesten väkivaltaisten tapahtumien johdosta tapahtunut. Kuten Norjan työläisnuorten joukkomurhaaminen ei ole vielä Suomessa onneksemme päässyt tapahtumaan. Toisaalta siihen vaikuttaa historia 1930-1944, jolloin maamme oli natsien kanssa sotilaallisessa yhteistyössä.

Esimerkiksi Perussuomalainen puoluekkin vaikenee visusti siitä maamme historian synkästä jaksosta. Toisaalta siihen varmaankin vaikuttaa siinä olevien Suomen Sisun natsi jäsenet.

Historian synnit siis vieläkin edelleen painaa maamme oikeistoa kokonaisuudessa, vaikkin he ovat vaatineet sotarikollisten vapauttamista syyllisyydestään. Tähän he saivat intoa 1991 kun Neuvostoliitto kaatui.

Oikeisto on nyt valtansa huipussa, jossa se ei ole ollut vuoden 1944 jälkeen, sillä on pääministeri ja vielä presidentin virka hallussaan.

Nykyinen hallituskin perustettiin talvisodan hengessä. Eli rahavallan pääpuolue kokoomus sai työväenpuolueet liittolaisekseen. Maasta on melkein kokonaan häivytetty työväen tai vasemmistopolitiikka. Nyt siis hallituksen ohjelmana on kokoomuksen oman onnensapolitiikka eli uusliberalismi.

Eduskuntavasemmiston meneminen herrojen kanssa sopimiseen (marjaan), kasvattaa edelleen oikeistovaltaa maassa ja samalla vasemmiston uskottavuus ja työväenluokan puolueena jatkaa supistumistaan. Tämä juuri nostaa äärioikeiston kannatusta, aivan kuin Saksassa 1930 luvun työttömyyden aikaan, vaikkakaan ei historia aina toistakkaan itseään.

Tällä hetkellä ei maassamme ole todellista vaihtoehtoa oikeistopolitiikalle, vaan vaihtoehtona on oikeistolainen politiikka ja äärioikeisto, jota Suomessa edustaa Perussuomalainen puolue.

Riistäjät ja riistettyjen puolueet ovat yhdessä kurittamassa työväenluokkaa. Eli tuli ja vesi ovat toistensa vastakohtia ja ne eivät sovi yhteen.
Eduskuntavasemmiston sopiminen riistovallan tukemisesta on jo syytä lopettaa. Riistovaltaa ei kansa todellakaan tarvitse.


Punaista vuotta vuodelle 2013 Suomeen.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 01. 01. 2013 20:08
Venäjän talouden riippuvuus hiilivetyraaka-aineiden myynnistä vähenee

”On olemassa kaikki perusteet sille, että vuodesta 2013 muodostuu uuden vaiheen alku Venäjän taloudelle. Useat analyytikot, ovat esittäneet näkemyksen, jonka mukaan maan riippuvuus hiilivetyraaka-aineiden myynnistä alkaa vähentyä ja kasvun avaintekijäksi tulevat investoinnit. Tällä hetkellä on täysin selvää, että jos talouden kasvu vuodessa on 5-6 prosenttia (tänä vuona 3-4 prosenttia), niin öljyn hinnan on myös noustava 20 dollarilla vuodessa.”
http://finnish.ruvr.ru/2013_01_01/Talous-vuoden-3013-nakymat/

Venäjän presidentti Vladimir Putinin uudenvuodenpuhe kansalaisille

http://finnish.ruvr.ru/2013_01_01/Venajan-presidentti-Vladimir-Putinin-uudenvuodenpuhe-kansalaisille/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: vito on 02. 01. 2013 18:06
"Tavoitteena on sosialistinen valtiomuoto!" ...sanoi SDP:n Paavo Lipponen 70-luvun lopulla haastattelussa. Tuo Ajatusten Tonavahan sai myöhemmin oikein Valtioneuvoksen tittelinkin.
 
 
 
 Linkissä http://www.dailymail.co.uk/news/article-2255693/Last-pictures-life-iron-curtain-collapse-USSR.html (http://www.dailymail.co.uk/news/article-2255693/Last-pictures-life-iron-curtain-collapse-USSR.html)
 
 kuvia sosialistisen järjestelmän emämaasta ennen sen hajoamista.
 
 Leipäjonoja, alkoholismia, työttömyyttä. Ränsistyneitä rakennuksia ja parakkeja. Likaisia lapsia ."Lapsi"huorakin miliisiauton edessä.
 
 Tavoitteesi, Paavo L. epäonnistui. Harmittaako, että homma jäi Suomessa puolitiehen?
Urhollehan tuo olisi varmasti paratiisi :)
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 02. 01. 2013 20:08
Suomalaisten perusarvot murentumassa

”Presidentti oli huolissaan myös yhteiskunnallisen eheyden rapautumisesta. Itsekkyys ja suoranainen ahneus ovat hänen mukaansa nousemassa, oikeudentunto kuihtumassa.
- Ei  tehdäkään, niin kuin oikealta tuntuu, vaan miten saadaan itselleen eniten hyötyä, Niinistö sanoi.
Tämä vie yhteisöltä luottamusta, vaikka juuri niukkoina aikoina  pitäisi ajatella edusta luopumista, presidentti sanoi.
Myös työnteon arvostuksen väheneminen huolettaa Niinistöä.
- On vaikea ymmärtää, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta, jossa tietoisesti jätetään omat mahdollisuudet käyttämättä ja odotetaan muiden kattavan pöydän.”

Presidentti Niinistö kuvasi hyvin omaa ja porvariston maailmankatsomusta uudenvuoden puheessaan. Uusliberalismissa, joka on kokoomuksen nykyinen ideologia, jokaisen tulisi olla omanonnensa nojassa ja siis itsekseen.

Suomalaisten perusarvot ovat pahasti oikeistolaistuneet ja sitä kautta itsekeskeisyys
noussut ylimmäksi arvoksi. Oikeistolaisuus on vastakohta kollektiivisuudelle. Kuntiakin yhdistetään, että voidaan yksityistää julkisiapalveluja. Mitäs se muuta on kuin itsekkyyttä sekin.
Tai sitten ahneus, joka on osa kapitalismia ja voitontavoittelua. Nämä kaikki siis liittyvät tähän kapitalistiseen järjestelmään elimellisesti. Ja kun ihminen on yhteiskunnallinen olio vaikuttaa siihen kaikki mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Niinistö sanoi, että hänen on vaikea ymmärtää, että Suomi olisi oleskeluyhteiskunta.
Mutta ketkä ne tosiaan tässä yhteiskunnassa oleskelevat, kyllä ne ovat niitä rahavallan edustajia, jotka työläistentyöllä elävät ja työläisten työntulokset varastavat.

Niinistön puhe paljasti mihin luokkaan hän kuuluu ja sen, että ei varmaan ole työväenpresidentti.
Mutta toisaalta hän puhui kuin entinen pappi. Älkää niin tehkö kuin kapitalisti tekee. Samoin tuli mieleen kun omalla kotiseudulla varakkaat talolliset keräsivät almuja köyhille.

http://yle.fi/uutiset/presidentti_kiirehtii_hallitusta_ja_tyomarkkinajarjestoja_ratkaisuihin/6433703
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 03. 01. 2013 16:04
Rogozin ennustaa rikkaiden laajamittaista muutamista Venäjälle

”Venäjän varapääministeri Dmitri Rogozin uskoo, ettei Gerard Depardieu ole viimeinen eurooppalainen, joka saa Venäjän kansalaisuuden. Rogozin kirjoittaa omassa mikroblogissaan, että Venäjän verojärjestelmä voi houkutella vielä useita rikkaita länsimaista.
Lännessä tunnetaan huonosti meidän verojärjestelmämme erikoisuudet. Kun ne tulevat paremmin tunnetuksi, voidaan odottaa rikkaiden eurooppalaisten siirtymistä Venäjälle sanotaan Twitteriin jätetyssä jutussa.”

Maapallon 100 rikkaimman ihmisen yhteenlasketun omaisuuden arvo nousi vuonna 2012, 241 miljardilla dollarilla ja oli 1,9 biloonaa dollaria. Tästä kertoo Bloomberg Billionaire Index.
Suurinta kasvua saavuttivat miljardöörit, jotka sijoittivat rahansa televiestinnän ja vähittäiskaupan alueille.
Kokonaisuutena miljardöörejä auttoi yleinen, maailmanlaajuinen osakemarkkinoiden kasvu. Maailmanlaajuinen MSCI World indeksi nousi 13,2% ja taas Yhdysvaltain markkinoiden suurin Standard & Poor's 500 indeksi nousi 13,4%.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_01_03/Rogozin-ennustaa-rikkaiden-laajamittaista-muutamista-Venajalle/

http://finnish.ruvr.ru/2013_01_02/Rikkaat-lisasivat-omaisuutensa-arvoa-241-miljardilla-dollarilla/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 03. 01. 2013 17:05

.

Venäjä palautteli alueita Kiinalle 2008 :

"Venäjä palauttaa Kiinalle tammikuussa 2008 Habarovskin kaupungin lähellä Amur-joessa olevan Tarabarov-saaren ja puolet Bolsoi Ussuriskij –saaresta. Neuvostoliitto luovutti Kiinalle jo 1991 alueella olevan Damanskin saaren.

Venäjä ja Kiina allekirjoittivat uutta rajasiirtoa koskevan sopimuksen Pekingissä 14.10.2004 ja Venäjä ratifioi sen 01.06.2005. NewsRu.com ja Gazeta GCT uutisoivat, että alueet siirtyvät Kiinalle tyhjinä. Bolsoi Ussuriskij’ssa asuu vielä kolme venäläistä. Tarabarovin saari on tyhjä.

Bolsoi Ussuriskijissä on ollut venäläinen tukikohta, joka perustettiin kiinalaisten hyökättyä sinne 02.03.1969. Hyökkäyksessä kuoli 58 venäläistä ja lähes sata loukkaantui. Neuvostoliitto vastasi hyökkäyksiin raketeilla. Nyt tukikohta on liian lähellä rajaa ja se on lopetettu.

Karjalan ja muiden Suomelta pakkoluovutettujen alueitten kysymys on mielenkiintoinen vertailukohta Kiinalle palautettaville saarille ja Kuriileille. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 1939 ja Moskovan välirauhansopimuksella 1940 ja Pariisin rauhansopimuksella 1947 pakotti Suomen luovuttamaan alueet. Tämä aluekysymys nousee vääjäämättä Suomen ja Venäjän välillä esille lähitulevaisuudessa.

Saarien palautus Kiinalle osoittaa, että Putinin hallintokauden Venäjä on halutessaan kykenevä rauhanomaisesti ratkomaan aluekysymyksiä, vaikka alue olisi aikanaan hankittu punaverellä. Onko tämä ennakkotapaus siitä, että Venäjä ryhtyy korjaamaan aikaisempia vääryyksiä? Paine tähän on lisääntynyt Euroopan Neuvoston tuomittua 25.01.2006 totalitarististen kommunistihallintojen rikokset.

Suurin merkitys alueitten rauhanomaisella palautuksella on Venäjän tulevaisuudelle. Luottamus Venäjään ei palaa, ennen kuin viime sotien aggressiot on asianmukaisesti sovittu."

(http://prokarelia.net/fi/kuvat/venajapalauttaa_mm.gif)

http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1404&author=10

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: vito on 03. 01. 2013 19:07

.

Venäjä palautteli alueita Kiinalle 2008 :

olisihan se mukava ajatus että karjala palautettaisiin. hienoa seutua kuten myös viipuri. jos palautus tapahtuisi niin aikamoinen saneeraus alkaisi ja sais pumpata rahaa sinne ja paljon. koko infra ihan romuna kuten myös viipuri jossa vuosisitten kävin piipahtamassa. kalliiksi tulisi siis. pahimmassa tapauksessa kävisi niin kuin viimeksi. suomalaiset laittavat pikavauhtia mm. viipurin kuntoon sodan jälkeen ja sitten tulee uusi sota ja työn hedelmät menetetään uudelleen.  meidänkin suvulta jäi suuret maat yläjärven tienoolle mutta ei sinne ainakaan mulla ole resursseja lähteä saneeraamaan. olisi kesämökki hiukan kaukana

petsamoako vai mitä aluetta se toinen käsivarsi oli? sieltä vois palauttaa sellaisen soiron että suomi sais edes pienen rantaviivan jäämerelle. sinne sais sitten kunnon sataman ja rautatie sieltä vaasan kautta seinäjoen ohi  helsinkiin :D
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 03. 01. 2013 20:08
Pienellä maalla oli kovin iso suu

Se oli vähän niin Suomen osalta, että kun pieni koiraräksyttää isolle, niin huonostihan siinä käy. Huutamalla ei siis tullut suursuomea, vaan vielä vähän kutistuikin siitä.
Suomi kun oli vielä väärällä puolella rintamaa yhdessä natsisaksan kanssa ja muuta eurooppaa vastassa.

On siis parempi, että nyt vain nuollaan haavoja, kuten pieni koirakin yleensä tekee.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 04. 01. 2013 14:02

.

Venäjä palautteli alueita Kiinalle 2008 :

olisihan se mukava ajatus että karjala palautettaisiin. hienoa seutua kuten myös viipuri. jos palautus tapahtuisi niin aikamoinen saneeraus alkaisi ja sais pumpata rahaa sinne ja paljon. koko infra ihan romuna kuten myös viipuri jossa vuosisitten kävin piipahtamassa. kalliiksi tulisi siis. pahimmassa tapauksessa kävisi niin kuin viimeksi. suomalaiset laittavat pikavauhtia mm. viipurin kuntoon sodan jälkeen ja sitten tulee uusi sota ja työn hedelmät menetetään uudelleen.  meidänkin suvulta jäi suuret maat yläjärven tienoolle mutta ei sinne ainakaan mulla ole resursseja lähteä saneeraamaan. olisi kesämökki hiukan kaukana

petsamoako vai mitä aluetta se toinen käsivarsi oli? sieltä vois palauttaa sellaisen soiron että suomi sais edes pienen rantaviivan jäämerelle. sinne sais sitten kunnon sataman ja rautatie sieltä vaasan kautta seinäjoen ohi  helsinkiin :D

Sehän nyt on ilman muuta itsestäänselviö että linja Vaasa-Petsamo pitää saada taas uudestaan pystyyn :)

Naapuri vain on huonomuistinen palauttamisien kanssa

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Obscurantti on 04. 01. 2013 16:04
Jos Karjala palautettaisiin, niin Leningr.... , anteeksi  Pietariin olisi enää matkaa runsaat 30 kilimetriä.  Kuka kuvittelee, että Venäjä suostuisi siihen, että maan toiseksi tärkein kaupunki on vain "kivenheiton matkan pääsä" tulevasta natomaasta?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 05. 01. 2013 17:05
Pohjois-Korean kommunistinen puolue avaa yritystoimintaa isännänottein

”Pohjois-Korean johto aikoo avata maan ulkomaisille investoijille, kertoo saksalainen sanomalehti Frankfurter Allgemeine Zeitung. Apuna uudistuksessa käytetään saksalaisia talousasiantuntijoita, lehti kertoo.
Pohjoiskorealaiset kaipaavat Saksalta apua varsinkin yrityslainsäädännön muotoilemisessa. Lehden tietojen mukaan Pohkois-Korea on kiinnostunut erityisesti Vietnamin käyttöön ottamasta mallista, jossa tarkoin valikoidut yritykset saavat luvan investoinneille.
Nykyään Pohjois-Korea sallii ulkomaisten yritysten asettumisen vain Rasonin erityistalousalueelle Kiinan-vastaisella rajallaan.
Pohjois-Korean nuori johtaja Kim Jong-un sanoi uudenvuodenpuheessaan, että alkanut vuosi toisi mukanaan "radikaalin muutoksen" maan talouspolitiikkaan.
Vaikka Pohjois-Korea olisikin muuttamassa taloudellista järjestelmäänsä, poliittiseen järjestelmään ei ole luvassa muutosta. Asevoimat eivät ole valmiit luopumaan vahvasta asemastaan.”

Sosialismille uutta potkua yrittämisen ja sen kehittämisen kautta

Nyt siis Pohjois-Koreakin lähtee kehittämään yritystoimintaa ja hyvä näin oleellista siinäkin on se kuka käyttää isännänvaltaa ja ääntä. Yrittäminen ei ole mikään ihmeellisyys se on työtä sekä suunnittelussa, johtamisessa ja tuotannossa. Mutta siitä syntynyt tulos tai voitto taas jaetaan yhteiskuntajärjestelmän mukaan. Kapitalismissa yksityiselle pääomalla, kun taas Pohjois-Koreassa, jossa kommunistinen puolue käyttää isännänääntä koko työtätekevän kansan hyväksi.
Mutta myös valtiovalta on kommunistisella puolueella, kun taas kapitalismissa yksityisellä pääomalla.

Pohjois-Koreassakin on koulutusjärjestelmä laadukas ja näin heiltä löytyy insinöörejä ja muuta asintuntijaa yrittämisen kehittämiseksi ja johtamiseksi.

http://yle.fi/uutiset/lehti_pohjois-korea_suunnittelee_saksan_avulla_suurta_muutosta/6438769
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 05. 01. 2013 19:07
Insinöörin teksti on täyttä puppua. Pohjoiskorea on pakotettu lopettamaan älytön kommunistinen järjestelmänsä. Hyvä että se tapahtuu hiljakseen ja sen saa aikaan lännen raha.

Niin kauan kun hulluilla on ydinaseita,  ei kukaaan ole turvassa. Yhdentynyt mailmantalous saa aikaan vähitellen sen että ydinaseista voidaan luopua kokonaan.

Näin jää myöskin paremmat mahdollisuudet poistaa nälkä maapallolta.  Pohjoiskorean kansalle se olisi kuin taivaan lahja.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 05. 01. 2013 20:08
Julkinen sähkötuotanto, jakelu ja huolto kasvaa Vaasanseudulla

Vaasan Sähkö konserni kasvaa, kun siihen sulautetaan Hiirikosken energia. Hiirikosken energian toiminta alkoi jo 1916 ja sähkölaitoksen rakentaminen alkoi vuonna 1919. Vähäkyrön kuntakin oli mukana perustamassa yhteiskunnallista EPV Energia Oy (Etelä -Pohjanmaan voimaa), josta ovat hankineet sähköä vuodesta 1956 lähtien. Samoin hankkii myös Vaasan Sähkökin enrgiansa, joka on isoin osakas EPV:ssä. Vaasan kaupungi siis omistaa nämä kaikki energialaitokset.

Tänään paikallinen media Pohjalainen uutisoi, että Vähäkyröläiset myivät itselleen sähkölaitoksensa, kun myivät sen Vaasan Sähkölle.
Jukisessa toiminnassa ei ole ollenkaan kysymys itsekkäästä toiminnasta, kuten on silloin kun kunnallisia yrityksiä myydään yksityiselle. Tai kun yksityistetään julkisten palvelujen tuottamista.

Julkisessa yritystoiminnassa ei ole pääasia, että tuotetaan yksityiselle pääomalle ja osakkaille voittoa. Eli se toiminta ei perustu voitontavoittelulle. Yritystoiminta voi olla kunnalisessakin yritystoiminnassa OY, kun vain isännänääntä käyttää kunta tai valtio.

Pohjalainen ei siis ottanut opiksi oman aatteen, kokoomuksen presidentin Niinistön varoituksia itsekkyydestä ja ahneudesta! Medialla on vastuu yleisestä mielipiteesä, että se ei kasvata itsekkyyttä ja ahneutta.

Vuoden 1990 jälkeen kun uusliberalismi rantautui Vaasankin seudulle yksityinen pääoma oli halukas ostamaan Vaasan Sähkön toimintoja. ABB olisi halunnut ostaa huoltopuolen ja muustakin Vaasan Sähkön toiminnasta oli yksityinen pääoma liikkeellä ostoaikeissa. Jopa Vaasan valtuustossa oli osa valtuutetuistakin myymässä Vaasan Sähköä yksityiselle pääomalle.

On julkisensektorin ja asukkaiden onni, että Vaasan Sähkö säilyi edelleen julkisessa omistuksessa.
Vaasan Sähkö ja EPV tuottaa edullista sähköä Vaasalaisille asukkaille ja myös resursseja palvelujen tuottamiseen. Se onkin kultamuna, jonka tulee tuottaa edelleen ja nimenomaan peruspalvelujen ylläpitämiseen lisää resursseja.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 05. 01. 2013 22:10
Insinööri on onnellinen tästä piiloverotuksen muodosta. Itse olen osittain samaa mieltä Insinöörin kirjoituksen kanssa, vaikka muuten näkemykseni eroavat kommunismista kuin päivä yöstä.
Miksi Vaasan Sähkö oli hyvä pitää kuntalaisten omistuksesta johtuu mms. Vaasan Sähkön monopoliasemasta jakeluyhtiönä. Onneksi lainsäädäntö säätelee ainakin jossain määrin kuinka paljon voittoa jakeluyhtiö saa tehdä, muuten epäilen, että Vaasan Sähkön jakelupuolta käytettäisiin suruttomasti kuntalaisten verottamiseen.
Ja koska Vaasan Sähkö on kuntalaisten omistuksessa voidaan omistajapolitiikalla pyrkiä tarjoamaa alueen yrityksille edullista sähköä ja yritykset pystyvät puolestaan tarjoamaan Insinööreille töitä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 06. 01. 2013 05:05
Käsittääkseni Vaasan sähkö on osakeyhtiö.
Se on kuin mikä tahansa yksittyinenkin yritys, voidaanko siellä muka toimia toisin, en oikein jaksa uskoa hyväntekeväisyyteen kovin suuressa mittakaavassa.
Jos näin kuitenkin on,  on edessä yhtiön häviäminen markkinoilta ja vieläpä pilkkahintaan.
Kommunismi nyt vain ei auta mitään näissä kansalaisten vaikeuksissa.
Arjen parempi hallinta toteutuu,  työhön kohdistuvien verojen lopettamisella. Tuon lopetuksen johdosta,  julkinen sektori joudutaan saneeraamaan täydellisesti , siksi sitä ei haluta tehdä.
Kaikki älyttömät holhoamiseen tarkoitetetut lait täytyy purkaa. Muutos on niin suuri että se pelottaa niitä,  jotka eivät jaksa ymmärtää elävän elämän,  jokatapauksessa kävelevän niiden yli. Nyt vain kävelijät tulevat ulkoa, kun mitään ei kyetä tekemään.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 06. 01. 2013 07:07
OW on täysin oikeassa. Kaikkien kykenevien on pystyttävä antamaan oma panoksensa yhteiskunnalle ja oleskeluyhteiskuntaa ei voida sallia. Liian suuri osa kansasta on jo tuudittautunur vaaralliseen ajatukseen, että yhteiskunta kyllä pitää huolen. Ei pidä. Jo nyt rahat loppuvat ja vanhustenhuolto, koulut, terveydenhuolto jne. kärsivät. Ja tällä velkaantumisvauhdilla viimeinenkin pisara hyvinvointiyhteiskunnastamme voidaan sanota loppuneen ennen vuotta 2020.

Mutta paluuta vanhaan ei ole, paitsi jos tarkoitetaan pula-ajan Suomea. Joko elämäntapaa ja asennetta on muutettava kuten OW mainitsee tai muut muuttavat sen sitten meidän puolestamme. Tilanne on taloudellisesti hirvittävämpi kuin sota-ajan jälkeen. Suurin osa poliitikoista toistaa hyvinvointiyhteiskunnan mantraa ja puuhastellaan marginaalisten asioiden kanssa. Vain muutama harva uskaltaa kertoa totuuden ja heidät lauletaan suuren massan johdolla suohon.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 06. 01. 2013 10:10

.

Sitä vaan ihmettelen mikä vimma on vetää tänne keskiaikaa eläviä joista yhteiskunnan pitää pitää huolen koko ikänsä

Eihän tässä ole minkäänlaista järkeä

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 06. 01. 2013 13:01
Uusia suojeluskuntia ollaan perustamassa

Tänään Pohjalainen oli kovasti perustamassa suojeluskuntia kuten 1917 ja jotka toimivatkin aina vuoteen 1944 asti.

Säästö -ja leikkauspolitiikka on syönyt myös virallisen poliisitoimen resursseja ja nyt ollaan sitten siinä tilanteessa, että ne eivät kykene hoitamaan laillisia tehtäviään.
Nyt aikovat porvarit hoitaa sen aukon yksityisillä ”suojeluskuntajoukoilla”.

Kurjuus siis kasvaa koko yhteiskuntaa kattavasti ja rahavalta ei tietenkään ota siitä vastuuta eikä
tietenkään uhraa siihen rahojaan. Sille kun on koko julkinensektori vain mitään tuottamatonta ja kuluja.

Porvarit siis alkavat kokea riistoasemansa uhatuksi eli vähän samalla tavalla, kun ne suojeluskuntia perusti työläisiä vastaan 1917-1944 ja oman valtasemansa turvaksi.

Jopa Punainen Risti pelkää, että työttömyys, köyhyys tulee nostamaan mellakoita ympäri eurooppaa.

Oikeustyöhön ja fasismin valtaannousu

Toisaalta tulee tässä yhteydessä muistaa Saksan sosiaaliturvajärjestelmän kriisi 1927-1933 ja johon liittyi kansallissosialismin nousu.

Puheessaan 1932 natsipolitiikko Greoger Strasser totesi: ”Saksan kansa protestoi talousjärjestelmää vastaan, joka ajattelee vain rahaa, voittoja, osinkoja ja unohtaa työn ja suorituksen”.
Hän vaati perustuslakia muutettavaksi siten, että ”jokaisella saksalaisella on oltava oikeus työhön”.
Mutta samassa yhteydessä alettiin Saksassa siirtymään sosiaalipolitiikassa rotuhygeniaan.

Kansallissosialistien kannatus kasvoi työttömyyden nousun myötä. Tosin työttömät eivät natseja äänestäneet ennen vuotta 1933.
Joukkokannatuksen NSDAP sai niiltä työläisiltä ja toimihenkilöiltä, jotka pelkäsivät itse joutuvansa työttömyyteen, kantamaan vastuuta työttömyydestä ja kriisistä.

Mutta työttömyys kypsytti työttömätkin fasismin valtaan nousulle. Hitlerin valtaannousun jälkeen tapahtui työttömyyden nopea väheneminen loi kuvitelman sosiaalisesta turvallisuudesta. Koko yhteiskunnallinen ilmapiiri muuttui. Monet työttömät alkoivat uskoa natsien muihinkin tunnuksiin. He eivät nähneet yhteyttä Hitlerin työllisyyspolitiikalla ja varustautumisella tulevaan sotaan.

Voiko todella olla ihmisen muisti niin lyhyt, että ei enää muisteta 1930-1944 tapahtumia euroopassa ja myös suomessa?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 06. 01. 2013 15:03

Kurjuus siis kasvaa koko yhteiskuntaa kattavasti ja rahavalta ei tietenkään ota siitä vastuuta eikä
tietenkään uhraa siihen rahojaan. Sille kun on koko julkinensektori vain mitään tuottamatonta ja kuluja.

Porvarit siis alkavat kokea riistoasemansa uhatuksi eli vähän samalla tavalla, kun ne suojeluskuntia perusti työläisiä vastaan 1917-1944 ja oman valtasemansa turvaksi.

Jopa Punainen Risti pelkää, että työttömyys, köyhyys tulee nostamaan mellakoita ympäri eurooppaa.


nm. Urho ei taida ymmärtää että velkaisessa talossa ei ole rahaa, kun ei ole rahaa,  on oltava kekseliäs ja luova. Täytyy voida tuottaa tarvittavia asioita niillä edellytyksillä,  jotka on jääneet jäljelle.

Pääoma ei pelkää mitään,eikä sillä mitään hätää edes ole. Urhon on turha kapitalistin puolesta olla huolissaan, sen sijaan sinunkin pitäisi olla huolissasi siitä millä tavalla iso kansallinen murhenäytelmä nälän ja puutteen voittamiseksi hoidetaan. Ei auta nm. Herkkoon tapaan syytellä ulkomaalaisia eikä sinun tavallasi porvareita. Asioita ei vain voi vastuullisesti elämä'änsä suhtautuvat hoitaa tuolla tavalla.

Perusturvalautakunnat eivät yksinkertaisesti pysty raskaalla järjestelmällään hoitamaan niitä asioita,  joita on tulossa,  kun talous sakkaa lopullisesti suomessa,  sen seurauksena,  kun eurooppa ajautuu selvitystilaan.  Kaikki ylivelkaiset ovat aina joutuneet selvitystilaan. Se on fakta joka ei muutu. Eikä se nytkään muutu.

Onko ne sitten suojeluskuntia,  tai jotain muita järjestöjä,  niin vain niiden varaan voidaan perustaa ihmisten jokapäiväisen leivän varmistaminen , ei missään tapauksessa kalliin ja raskaan perusturvalautakunnan varaan.

Jos näin ei menetellä,  on kysymyksessä kokonainen kansallinen heitteillejättö,  sellaisessa minä en aio olla mukana. Jos siihen herännäisyyteen ja sen varmistamiseen,  sitten tarvitaan jokin radikaalisempi vaihtoehto, olen siinä kyllä mukana.

Historia tulee vielä suomimaan karkealla kädellä,  tätä sosialiremokratian aikakautta,  joka on ollut vähällä tehdä koko suomen kansasta selvää.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 06. 01. 2013 22:10

.

Pohjois-Korea on nopeuttanut kulutusketjua sellaisiin nopeuksiin ettei tuotantotarvike ehdi edes saavuttaa kuluttajaa kun se jo palaa takaisin tuotantolinjalle

Tähän ei länsimainen teknologia pysty

kohdasta 01:15

http://www.youtube.com/v/mUIVZBAKxII?version=3&autohide=1

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 07. 01. 2013 16:04
Assadin rauhanehdotukset saivat vastakaikua maailmalta

"Syyrian oppositio ja USA liittolaisineen ovat torjunneet kaikki Syyrian presidentti Bashar Assadin esittämät ehdotukset konfliktin ratkaisemiseksi. Assadin ehdotukset saivat USA:lta ja EU:lta samanlaista vastakaikua. Ne uskovat, että Assadin ero on välttämätön ehto konfliktin ratkaisemiseksi. Mutta Syyrian presidentti korosti 6. tammikuuta pitämässään puheessa, että aikoo pysyä edelleen vallassa.
Damaskoksessa pitämässään puheessa Bashar Assad ehdotti, että Syyriassa aloitetaan kansallinen vuoropuhelu, ilmoitetaan yleisestä armahduksesta, järjestetään kansanäänestys perustuslaista ja uudet vaalit ja muodostaa uusi hallitus. Bashar Assad sanoi, että kansainvälisen yhteisön pitää lopettaa aseistettujen kapinallisten auttamisen.”

”Noin 5000 islamistijärjestö Hezbollahin militanttia on ylittänyt Syyrian rajan liittyäkseen Bashar Assadin armeijaan ja taistellakseen kapinallisia vastaan Damaskoksessa, kertoi arabilainen lehti Alwatan.
Lehden mukaan juuri Hezbollahin jäsenet ovat vastuussa noin 3000 ihmisen kuolemasta. Muut lähteet eivät ole vahvistaneet tietoa.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_01_07/Assadin-rauhanehdotukset-saivat-vastakaikua-maailmalta/
http://finnish.ruvr.ru/2013_01_07/USA-kehottaa-Assadia-eroamaan/
http://finnish.ruvr.ru/2013_01_07/Assadin-armeijaan-liittyi-5000-Hezbollahin-militanttia/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 09. 01. 2013 18:06
.

Nyt kyllä desantti astui omaan p*askaansa oikein kunnolla

Bäckman: Lottien tehtävä palvella saksalaisupseereja
Keskiviikko 09.01.2013 klo 01:41

"Kohudosentti Johan Bäckman kirjoitti tiistai-iltana Facebook-sivullaan, että lottajärjestön tehtävä oli palvella saksalaisupseereiden tarpeita."

"Bäckman vielä kommentoi statustaan kirjoittamalla, että ”O. W. Kuusisen mukaan Lotta-järjestö perustettiin ihan varta vasten palvelemaan saksalaisia upseereita ja heidän tarpeitaan.”

– Otto Wille Kuusinen kirjoitti teoksessaan ”Suomi ilman naamiota”, että Lotta Svärd perustettiin tarkoituksena huolehtia saksalaiset sotilaan tarpeista niin rintamalla kuin selustassa, Bäckman kommentoi päivitystään Iltalehdelle tiistai-iltana."

(http://static.iltalehti.fi/uutiset/lotat1_0901JID_244_uu.jpg)

KOHUDOSENTTI Tällä kertaa Johan Bäckman shokeeraa suomalaisia rajuilla kommenteilla lottien sodan aikaisesta toiminnasta.

(http://static.iltalehti.fi/uutiset/lotat2_0901JID_503_uu.jpg)

Lotta Svärd toimi vuosina 1920 – 1944 suomalainen naisten vapaaehtoisuuteen pohjautuvana maanpuolustustyön tukijärjestönä.

http://www.iltalehti.fi/m/uutiset/2013010916533550_uu.shtml

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 09. 01. 2013 19:07
Suomen historian musta-aika 1930-1944

Maassa olivat vasemmistolaiset järjestöt kiellettyjä ja vain oikeistodemarit olivat porvariston riktatuurin aikaan sallittuja. Ihmisiä vietiin mielipiteiden johdosta vankilaan ja jopa ammuttiin.
Työväenkirjapainoja tuhottiin ja porvariston väkivalta oli silmitöntä.

Ei siis ole ollenkaa ihme, että Suomi haki liittoutumista saksalaisten natsien kanssa ja sitten yhteiseen sotaan. Porvariston tavoitteena oli ryöstää maata Neuvostoliitosta ja sitä kautta SUURSUOMI.

Montako suomalaista lottaa heitettiin laivasta mereen, kun natsisotilaat lähtivät maasta 1944?
Pajonko niiltä jäi isättömiä lapsia Suomeen?

Vuoden 1944 jälkeen kaikki natsilaiset järjestöt suomessa kiellettiin rikollisina järjestöinä ja niiden jokossa oli myös Lottajärjestöt.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 11. 01. 2013 16:04
Vuosi 2013: talous ilman taloutta

”Vuodesta 2013 voi muodostua vielä yksi menetettyjen mahdollisuuksien ja hävittyjen pelien vuosi. Asiantuntijoitten kiistat ja politiikkojen keskustelut maailmantalouden tulevaisuudesta, pyörivät yhden ja saman kysymyksen ympärillä: mistä voidaan säästää? Vuosi 2012 osoitti, että hallitukset ovat valmiit säästämään väestön eduista. Euroopassa tehtiin paljon leikkauksia budjetin sosiaalimenojen alueella.”

Kun taas,Venäjä antoi Serbialle 800 miljoonan dollarin luoton viideksi vuodeksi

"Perjantaina Venäjä ja Serbia allekirjoittivat Moskovassa sopimuksen, jonka pohjalta Venäjä antaa 800 miljoonan dollarin luoton, joka käytetään Serbian rautateiden uudistamiseen.
Venäjän puolelta sopimuksen allekirjoitti, Venäjän finanssiministeri Anton Siluanov ja Serbian puolelta finanssiministeri Mladjan Dinkic.
Luoton kuoletusaika on viisi vuotta ja sen korko 4,1 prosenttia vuodessa.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_01_11/Venaja-antoi-Serbialle-800-miljoonan-dollarin-luoton-viideksi-vuodeksi/
http://finnish.ruvr.ru/2013_01_02/2013-talous-ilman-taloutta/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 14. 01. 2013 18:06

.

Niin muuttuu maailma ei enää kahdeksantuntisia maratonpuheita aiheesta sosialismi tai kuolema

Kuuba höllentää matkustusrajoituksia

"Kuubalaiset voivat vuosikymmenien jälkeen matkustaa ulkomaille ilman erityislupia. Uusi matkustusrajoituksia purkanut laki tuli voimaan maanantaina.

Matkalle mielivät eivät tarvitse enää maastapoistumislupaa eivätkä ulkomaalaisten kutsua. Ainoa vaatimus on voimassaoleva passi.

Uutistoimisto AFP:n mukaan monet kuubalaiset kertoivatkin anovansa passia hetimmiten.

Kyse on yhdestä kauaskantoisimmista uudistuksista sen jälkeen, kun presidentti Raul Castro tuli valtaan veljensä Fidelin jälkeen helmikuussa 2008."

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/ulkomaat/kuuba-hollentaa-matkustusrajoituksia/1287926

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 14. 01. 2013 20:08
Kuubassa on sallittu vapaa matkustaminen maasta

”Laki, joka poistaa matkustusviisumit, astui voimaan Kuubassa. Ensimmäisen kerran, vuoden 1961 jälkeen Kuubaan asukkaat, voivat matkustaa ulkomaille, ilman maan virkamiesten antamaa erityistä lupaa.
Lisäksi kuubalaiset voivat nyt olla ulkomailla kaksi vuotta, ilman että he menettävät oikeutensa, Kuubaan jääneeseen omaisuuteensa ja he säilyttävät myös oikeuden ilmaiseen terveydenhoitoon ja koulutukseen. Aiemmin tämä aikamäärä oli yksi vuosi.
Toisaalta, valtiolle tärkeiden ammattien edustajilta, kuten sotilashenkilöiden ja lääkärien, on entiseen tapaan vaikeaa matkustaa Kuubasta.”

Näin siis sosialismi menee eteenpäin nykyaikaisin välinein ja menetelmin. Kuubassa on myös huomioitu, että oleellista on se kuka maassa on isäntä. Myös taloudellista yritystoimintaa vapautetaan, kuten Kiinassa, Vietnamissa, Pohjois-Koreassa ja entisissä sosialistisissa maissa kuten Venäjällä. Valtiovalta ohjaa rahataloutta ja yritystoimintaa.

http://finnish.ruvr.ru/2013_01_14/Kuubassa-on-sallittu-vapaa-matkustaminen-maasta/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 14. 01. 2013 20:08
.

Ehkä yksi suurimmista tragedioista maailmassa - amerikansiirtolaisten muuttaminen Neuvostojen Valtioon, ilkeää olisi puhua höynäytetyistä mutta näinhän se asia on

Jo rajalla sai luovuttaa turkikset ja korut "Valtion yhteiseksi hyväksi" ja moni lopulta henkensäkin Stalinin vainoissa

(http://www.kansanuutiset.fi/images/articleimages/2929540.jpg)

Amerikansuomalaisia värvättiin Yhdysvalloista Neuvosto-Karjalaan rakentamaan ihanneyhteiskuntaa, mutta myös vahvistamaan alueen suomalaisuutta ja karjalaisuutta.

Neuvostomaa näyttäytyi ihanteena

"Tunnettua on, että Euroopasta Pohjois-Amerikkaan muutti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa valtavasti väkeä, Suomesta noin 350 000 leveämmän leivän ja paremman elämän toivossa, joku myös seikkailumielellä.

Mitä kauempana venäläisestä arjesta elettiin, sitä ihanteellisempana uusi maa mahdollisuuksineen näyttäytyi. Jo 1920-luvulla alkoi suomalaistenkin muutto Atlantin takaa Neuvosto-Venäjälle.

Värväys kohdistui ammattitaitoiseen työvoimaan. Lähtijän piti saada paikallisen työväenyhdistyksen suositus. Häneltä vaadittiin valmiutta sosialismin rakennustyöhön ja uskollisuutta neuvostovallalle.

Laivoihin kohti kirkasta tulevaisuutta noustiin Kansainvälisen soidessa. Siksi se soi myös näyttelyssä."

”Joka yö pelättiin”

Petroskoista Joensuuhun 1996 muuttanut Ruth Niskanen, 93, on elänyt elämän, mistä näyttely kertoo.

Niskanen syntyi 1919 siirtolaisperheeseen Minnesotassa.

Suuri pörssiromahdus vaikeutti elämää ja vanhemmat kiinnostuivat Neuvosto-Karjalasta työväenlehden värväysartikkelin perusteella: luvassa oli töitä ja lapsille ilmainen koulutus.

Ruth Niskanen ja hänen veljensä Raymond kävivät koulua Petroskoissa. Niskanen jatkoi myös Amerikassa alkanutta viulunsoiton opiskelua. Hän eteni niin, että pääsi sinfoniaorkesteriin. Kaksi vuotta kestänyt soittoura katkesi sotaan.

Suurten vainojen vuosina perhe oli siitä harvinainen, ettei yhtäkään heistä vangittu tai likvidoitu. Niskanen muistaa vieläkin jokaöisen pelon."

http://www.kansanuutiset.fi/kulttuuri/kulttuuriuutiset/2929539/tuhannet-suomalaiset-muuttivat-amerikan-kautta-neuvosto-venajalle

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 15. 01. 2013 17:05
Lahtariliikettäkö jälleen ollaan perustamassa tähän maahan

Kodinturvajoukot kaduille, julisti kokoomuslainen Ilmari Ylä-Autio tänään paikallisessa kokoomuslaisessa Pohjalaisessa.

Nyt kun hallituksen säästö -ja leikkauspolitiikka on vienyt maamme julkiselta poliisitoimelta resursit ylläpitää poliisitointa. Poliisiylijohtaja Seppo Paatero sitten ehdotti kodinturvajoukkoja paikkaamaan poliisitoimen miespulaa. Mutta tästä meni vielä pitemmälle perussuomalaisten (äärioikeisto) Jussi Niinistö, joka esitti, että kodinturvajoukot liitetään osaksi puolustusvoimia.

Mahtaako tuo Niinistö olla niitä Suomen Sisun jäseniä, ne kun ovat näitä suomalaisia natseja?

Oikeistolaiset näköjään ovat palaamassa 1930 luvulle suojeluskuntien ja lottajärjestöjen aikaan. Mutta silloin oli maassa muitakin terrorijärjestöjä valvomassa porvariston ríktatuuria ja turvallisuutta tässä maassa.

Se seikkailu sitten päättyi vuonna 1944 täydelliseen katasrofiin ja kaikki ne porvariston turvajoukot todettiin rikollisiksi järjestöiksi ja kiellettiin. Korkeinjohto joutui vankilaan.

Lyhyt on siis muisti 1930 luvun tapahtumista oikeistopolitiikoilla, kun ehdottavat julkiseen ja viralliseen poliisitoimeen epämääräisiä turvajoukkoja.

Suomella on aina Venäjän Tsaarin vallan ajalta kokemuksia näistä turvajoukoista. Venäjän keisarin vallan aikaan rahanvalta Suomessa nautti tsaarinvallan poliisien turvaa. Mikä sitten jatkuin Venäjän lokakuun vallankumouksen asti. Kun sitten Tsaarinvalta kaatui menettivät sitä kautta porvarit turvansa. Porvarit perustivatkin sen jälkeen maahan suojeluskuntia ja muita turvajoukkojaan.

Eli historia onkin kovin synkää porvarien turvajoukoista, ne ei todellakaan toisi turvaa tavalliselle kansalle. Turvaa voi Suomen kansalle tuoda vain julkinen, virallinen ja lakienmukaan toimiva demokraattinen poliisitoimi.

Nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa kun yhteisöllisyys on kadoksissa ja sosiaalinen vastuu on muuttunut rahaksi. Tuloerot ovat maassa kasvaneet räjähdysmäisesti ja vastaavasti köyhyys ja sosiaalinen turvallisuus hukassa.

Hallituksen harjoittama kokoomuslainen uusliberalistinen politiikka, kun on sitä että jokainen olkoon omanonnensa nojassa. Poliisitoimenkin tilanne sitä hyvinkuvastaa, missä nyt maassa mennään. Mutta myös julkisensektorin palvelujen yksityistäminenkin ja palvelujen saatavuuden heikentäminen on sitä kokoomuslaista ihmisten omanonnensa nojaan jättämistä.

Sotien jälkeen maahan rakennettiin vasemmiston ja keskustanvoimin Hyvinvointivaltio. Se takasi koko maan asukkaille taloudellista ja sosiaalista turvallisuutta.

Eduskuntavasemmiston tulee kiireesti irtaantua kokoomuksen politiikasta, jolla tämä maa ja kansa ajetaan vastaavaan katasrofiin kuin 1944.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 15. 01. 2013 18:06

.

Putin testasi Ladan

Takaluukku ei aukea

Moottori ei käynnisty

http://www.youtube.com/v/spIXPgrckNE?autohide=1&version=3

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 18. 01. 2013 19:07
Mitä Ranska tekee Afrikassa?

"Ranskan armeija on aloittanut operaation terroristeja vastaan Malissa. Islamistit vetäytyivät torstaina Konan kaupungista. Mitä oikeasti Ranskan joukot tekevät muussa maassa? Ranska aloitti sotilaallisen operaation Malissa ennen kuin YK:n turvallisuusneuvosto teki asianmukaisen päätöksen. Turvallisuusneuvosto hyväksyi operaation, kun se oli jatkanut jo muutamaa päivää. 

Historialliset siirtomaa-isäntämaa-suhteet ovat säilyneet meidän päiviin asti, arvioi asiaintuntija Leonid Geveling.
- Siirtomaidensa itsenäistymisen jälkeen Ranska on pysynyt niiden kanssa tiivissä väleissä. Se on vaikuttanut sotilaspoliittiseen tilanteeseen. Ranskan nopean toiminnan joukkot ovat pysyneet tähän asti useammassa Afrikan maassa ja vaikuttaneet niiden sisäpolitiikkaan.
Siirtomaavallan päätyttyäkin Ranskalla on edelleen vaikutusvaltaa entisiin afrikkalaisiin siirtomaihinsa, sillä omi paikallinen viranomainen ja ölymystön edustaja on opiskellut Ranskassa. Ranska on aina valmis auttamaan liittolaisiaan.

Ranska puuttui aikanaan Norsunluurannikon konfliktiin. Käytännössä Ranskan erikoisjoukot auttoivat Norsunluurannikon istuvaa presidenttiä pääsemään valtaan. Ranskalaiset suututtivat tuaregeja osallistumalla operaatioon Gaddafia vastaan Libyassa. Nyt he maksavat siitä hintansa, sanoi asiaintuntija Jevgeni Korendjasov.
- Gaddafin syrjäyttäminen ja murha suututtivat tuaregeja, jotka taistelivat Gaddafin armeijan puolella ja pysyivät uskollisina everstille loppuun asti. Tuaregit taistelevat nyt Malin islamistien puolella.
Tilannetta vaikeuttaa myös se, että Afrikassa leimahtaa koko ajan uusia konflikteja. Ulkovallat kamppailevat vaikutusvallasta Afrikan maihin.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_01_18/Mita-Ranska-tekee-Afrikassa/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 19. 01. 2013 11:11
Tutkijat keksivät uuden selityksen evoluutiolle

”Sää on ihmisen todellinen luoja, uskovat yhdysvaltalaiset tutkijat. He uskovat, että ilmastonmuutokset ovat nopeuttaneet evoluutiota. Venäläiset asiaintuntijat kertoivat mielipiteensä uudesta teoriasta.Amerikkalaiset tutkijat uskovat, että rajut ilmaston muutokset ovat nopeuttaneet ihmisen evoluutiota. Tutkijat vetoavat siihen, että ihmisten kantamuodot alkoivat valmistaa työkaluja ja apuvälineitä juuri silloin, kun uusi merkittävä ilmastonmuutos käynnistyi.

Ilmastonmuutosteoria jakoi tutkijoiden mielipiteet. Sosiaaliantropologi Aleksandr Kazakov tukee ilmastonmuutosteoriaa.
- Homo sapiens kehittyi juuri näin. Se on tosiasia. Paleoklimatologit tutkivat menneitä ilmastoja ja vertaavat tuloksia arkeologisiin löytöihin. Tutkimuksissa osoittautui, että ilmaston vaihtelu oli aina antanut evoluutiolle voimakkaan sysäyksen.
Asiaintuntija uskoo, että juuri ilmastonmuutos pakotti ensimmäisiä ihmisiä asuttamaan ensin Afikkaa, jota moni tutkija pitää ihmiskunnan kehtona, ja muuttamaan myöhemmin muille mantereille.

Ilmastonmuutosteorilla on vastustajansakin. Paleoantropologi Aleksandr Belov pitää ilmastoa tärkeänä evoluution tekijänä, muttei kuitenkaan ratkaisevana. Viime aikana tehdyt arkeologiset löydöt eivät tue yhtään evoluutioteoriaa. Ihmisen evoluution historiaa on vielä mahdotonta elvyttää.
- Homo sapiens-lajin ihmisillä, jotka elivät 130-200 tuhatta vuotta sitten Afrikassa, on vähän yhteistä Cro-Magnonin ihmisten kanssa, joka eli 54-50 tuhatta vuotta sitten Afrikassa, Euroopassa, Aasiassa ja Australiassa.

Tutkijan mukaan uuden arkeologiset löydöt ssavat tutkijoita muuttamaan mieltään ihmisen evoluution suhteen. Yksikään teorioista ei voi selittää kaikki löytöjä, arvioi Aleksandr Belov. Ilmeisesti tiede tarvitsee uutta filosofista perustaa, hän sanoi.
- Tarvitsemme uutta teoriaa. Darvinismi on pääpiirteiltään ideologia. Kreationismi perustuu uskontoon, ei faktoihin. Tarvitsemme uutta ideaa, joka selittäisi uusi faktoja ja löytöjä.
Yhä useampi erkeologinen löytö kaipaa selitystä. Toivottavasti eräänä päivänä tutkijat onnistuvat löytämään totuuden nykyihmisen kehityksen historiasta.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_01_14/Tutkijat-keksivat-uuden-selityksen-evoluutiolle/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 19. 01. 2013 15:03
Vasemmisto on tohkeissaan maalannut uhkakuvia äärioikeistosta ja on tehnyt sitä niin ponnekkaasti , että minun mielestäni on kysymys kiihottamisesta. Mutta kuinka ollakkaan tällä on heitetty savuverhoa todellisten uhkien jyllätessä, kaikilla on vielä hyvässä muistissa kuinka Eurooppaa terrorisoi akoinaan punaiset armeijakunnat ym. vasemmistoterroristit. Sama kaiku on askelten nyt meillä Suomessa , Iltalehti : Kuukauden sisällä on tehty kaksi iskua poliisiasemia vastaan, Helsingin Sanomat kertoo.
TAUSTA

IL 7.11.11: Keravan poliisiasemalle iskettiin polttopulloilla

Marraskuun alussa jotkut heittivät polttopulloja Keravan poliisiaseman oveen. Viime viikolla Kirkkonummen poliisiaseman edessä sytytettiin tuleen kaksi polttoainekanisteria.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan keskusrikospoliisin ja Supon yhteinen ryhmä tutkii suomalaisten anarkistien yhteyttä tuhopolttoihin.

Anarkistien suosimalla takku.net-internet-sivustolla on julkaistu molempien iskujen jälkeen teksti, jonka kirjoittajat ovat ilmoittautuneet niiden tekijöiksi.

Supon ja KRP:n edustajat eivät vahvista eivätkä kiistä lehden tietoja.

Helsingin Sanomien haastattelema tutkijatohtori Leena Malkki kertoo, että Euroopassa äärivasemmisto on jo muuttunut väkivaltaiseksi. Jos uudet iskut ovat anarkistien tekosia, se on Malkin mielestä osoitus siitä, että äärivasemmiston toimintatavat ovat radikalisoituneet myös Suomessa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 19. 01. 2013 20:08
Mielestäni on liian yksinkertaista jaotella ääriliikkeitä vasemmistoon ja oikeistoon. Vasemmisto ja oikeisto suomalaisessa kontekstissa on suhde yksityiseen omistukseen. Kommunismi on äärivasemmistoa ja liberalismi äärioikestoa ... taloudellisessa mielessä.

Natsiliikkeet ovat taloudellisessa mielessä usein enemmän vasemmistoa kuin oikeistoa. Ja moni esim. perussuomalainen ja perussuomalaisten kannattaja on enemmän vasemmistolainen kuin oikeistolainen. Natsiliikettä, Venäjän kommunisteja ja perussuomalaisia yhdistää kova kansallistunne, joka kahdessa ensimmäisessä purkautui kansanmurhana. Samanlaista tekstiä on kuultavissa työttömyyden kasvaessa Kreikassa ja joiltakin suomalaisilta poliitikoilta, jopa tällä palstalla. Tämä kärjistäminen, mitä Urhokin välillä harrastaa, ei tule viemään tätä maata parempaan. Oli kärjistys sitten kohdistettu ulkomaalaisiin, pakolaisiin, rikkaisiin, yrittäjiin, ruotsinkielisiin, tai eri puolueisiin tai niiden kannattajiin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 20. 01. 2013 15:03
Vuodelta 1918 valkoisenvallan teesi toimii edelleen

Eli porvariston ideolgiana on hoitaa valtiovaltaa siten, että puoluevalta ei sinne asti ylety. Näin julisti 1918 jälkeen myös porvariston sotamies Mannerheim, kun piti puhetta säätytalolla Helsingissä.

Kuten nytkin kokoomuksenjohdolla toimiva hallitus. Sama toimii myös kuntatsolla, vaalien jälkeen on vain kuntapuolueita. Erityisesti kokoomuksen nousu poliittiseen valtaan maassa sitä hyvin myös kuvastaa.
Jos täällä nostettaisiinkin puolueet politiikan tekijöiksi vaihtuisi valta työväenliikeelle ja vasemmalle. Tämän oikeisto hyvin tietää, mutta ei näköjään eduskuntavasemmisto.

Rahanvalta voi siten edelleen harjoittaa diktatuuriaan ilman ”väkivaltaa”, pelottelulla ja rahalla.

Kapitalismi ei ole mihinkään hävinnyt, sitä ei vain kutsuta oikealla nimellä, vaan puhutaan markkinataloudesta. Silloin voidaankin puhua kapitalismista laajemmin.

Mutta sitä, että pääoman riistonäkyy nykyäänkin, joka päivä irtisanomisina ja mielettömillä teoilla
rahanhimossaan ei voida kansalta pimittää.

Mutta nyt vain puuttuu se poliittinen valta vasemmalta, joka voisi laittaa joukot liikkeelle.

Suomessa on siis oppositiossa äärioikeisto ja keskustaoikeisto. Vaihtoehtoa ei siis ole oikeistovallalle, kun edustakuntavasemmisto istuu kokoomuksen junassa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 20. 01. 2013 16:04
Globbarin ja muiden vastaavien tavoitteita siirtää esim. omistus kansalliseksi ja muita yhtä älyttömiä tavoitteita kansallisessa tasolla johtaisi yhtä nopeasti kuin tavoitteet saavutettaisiin koko yhteiskunnan täydelliseen romahdukseen. Zimbabwessa omistuksen kansallistaminen on näytöksissään pahimmasta päästä.
Missään ei ole olemassa toimivaa yhteiskuntaa, jossa järkevästi taloudellisesta riskinotosta onnistuessaan ei palkittaisi. Kiinalainen yhteiskunta on kehittynyt roimasti, mutta missä on sananvapaus, missä on työläisten oikeudet, ei Kiinassa ole sosiaaliturvaa, eikä Venäjällä tai Pohjois-Koreassa. Maat missä työntekoon ei kannusteta ovat kaatuneet tai tulevat kaatumaan omaan mahdottomuuteensa. Tai vaihtoehtoisesti siirtyvät piilokapitalismin ja harvainvallan symbioosiin, kuten Kiinassa ja Venäjällä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 22. 01. 2013 18:06
SAK: "Tällaisenaan esitys toisi verohelpotuksia ainoastaan työnantajille"

”Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ampuu alas EK:n esityksen koulutusvapaista.
SAK:n edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa sanoo, että EK:n johtajan Lasse Laatusen ehdotuksessa taso on painettu niin alas suhteessa aiemmin esillä olleeseen neuvottelutulokseen ja raamisopimukseen nähden, ettei se tarjoa mahdollisuuksia ratkaisuun.
- Mallissa on muun muassa leikattu koulutuspäivien määrää ja korvausten taso on puolitettu, SAK:n Elomaa sanoo.
SAK arvostelee myös sitä, että EK:n esitys ei sisällä mitään velvoitteita työnantajille kehittää työntekijöiden osaamista. Lisäksi yli 55-vuotiaiden työhyvinvointiin tähtäävät toimet puuttuvat sen mukaan esityksestä kokonaan.
- Tällaisenaan esitys toisi verohelpotuksia ainoastaan työnantajille ilman todellista velvoitetta kouluttaa työntekijöitä, Elomaa sanoo.”

Köyhyys jatkaa kasvuaan ja rikkaat rikastuvat työläiskansaa riistämällä

Missä maailmoissa elää SAK:n edunvalvonta johto? Samaan aikaan työttömyys ja köyhyys maassa kasvaa hurjaa vauhtia. SAK ”taistelee” koulutusvapaista, jotka eivät milläänlailla vaikuta työläisten elämään. Koko koulutusvapaa on yhtä ylätason keskinäistä ”peliä”, jolla lakaistaan matonalle todelliset toimet työttömyyden ja työläisten taloudellisen turvallisuuden parantamiseksi.
Samoin valtaeliitti huijaa koulutusvapaillaan koko kansaa ja muokkaa yleistäjulkisuutta harhauttavasti, nykyisestä karmeasta yhteiskunnallisesta tilanteesta.

Euroopassa koko vasemmistolainen ay -ja työväenliike taistelee nykyistä säästö -ja leikkauspolitiikkaa vastaan, kun taas Suomessa koulutusvapaista.

Palkakorotustavoitteista on jo aikoja sitten SAK:n demarijohto luopunut ja totetuttaa nyt EK:n ja kokoomusvetoisen hallituksen linjaa. Vielä sen lisäksi SAK:n entinen puheenjohtaja Ihalainen on saanut tehtäväksi hoitaa kurjistamispolitiikan ”papinroolin” puhumalla työttömille, irtisanotuille ja köyhille lohtua elämänsä tilanteeseen.
Aikoinaan papit kehottivat köyhiä menemään kirkkoon säkin kanssa ja rukoilemaan jauhoja jumalalta. Demari Ihalainen on siis saanut saman tehtävän.
Elämme todella hurjassa yhteiskunnallisessa tilanteessa tässä maassa. Nykyistä menoa siis vastustaa vain äärioikeisto ja keskustaoikeisto.

http://yle.fi/uutiset/sak_tallaisenaan_esitys_toisi_verohelpotuksia_ainoastaan_tyonantajille/6462191
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 22. 01. 2013 18:06
SAK:n pitäisi keskittyä nostamaan työllisyyttä. Eikä mitään tempputyöllistämistä. Mutta kun SAK kuten Urho mainitsee keskittyy vain ajamaan työelämässä olevien etuja, niin kärsijöinä ovat työttömät ja koko yhteiskunta. Nyt pitäisi kaikki työttömät ja tempputyöllistetyt saada tuottaviin töihin, mutta jostain syystä se ei SAK:lle käy.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 26. 01. 2013 14:02
Jytkymaakarien uudet avaukset rasismista uusliberalismiin

“Eduskuntavaalien jytkystä on aikaa jo kohta kaksi vuotta ja vaikka perussuomalaisten kannatus kuntavaaleissa jo notkahtikin ymmärrettävämpiin lukuihin, on puolue kuitenkin gallupeissa noussut uudelleen hätyyttämään suurempien puolueiden kannatuslukuja. Tällä ei edelleenkään ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, mitä persut itse ovat tehneet tai mitä edustavat, mutta sitäkin enemmän sen kanssa, mitä muut puolueet ovat tai eivät ole tehneet. Juuri nyt persuille vuotavat kannatustaan erityisesti sosialidemokraatit, joilta kansalaiset edelleen odottavat ihmetekoja aina kun markkinakapitalismi pettää.

Oppositiossa persujen kannatuksen nostamiseksi riittää hyvin Soinin juoheva iskulausepopulism
i.
On kuitenkin syytä katsoa tarkemmin mitä puolueessa tapahtuu. Kolmenkymmenenyhdeksän kansanedustajan puolue on jo niin suuri, ettei kaikkea enää voi piiloitella puheenjohtajan leveän selän taakse. Puheenjohtajan aiempi tiukka kontrolli sen suhteen, mitä puolueessa tapahtuu on myös pahasti lipsunut eikä hän enää ole puolueensa suvereeni hallitsija.

Henki, jonka Soini opportunistisuudessaan päästi pullosta hyväksyessään Suomen sisun ääriainekset ehdokaslistoilleen, on kohta pysyvästi tahrannut puolueen yhteistyökelpoisuuden muiden silmissä ja voi pian uhata jopa Soinin asemaa puolueen johdossa.

Kun perussuomalaiset vielä viime vaaleissa saattoivat luontevasti esiintyä vennamolaisen keskustapopulismin jatkeena, on puolue nyt selvästi oikeistolaistunut ja antanut tilaa jopa uusliberalistislle talouspolitiikan linjauksille.
Puolueen linjasta on tietysti vielä vaikea puhua, kun sellaista ei yhteisesti sovittuna ole. Vaikka monet persut ovat jo kiirehtineet irtisanoutumaan meppinsä Sampo Terhon mm. Matti Putkosen kanssa valmistelemasta "pelastusohjelmasta", on se jo oireenakin merkillepantava.

Kehitysyhteistyön alasajo on siinä tuttua persu-kamaa, mutta ruuan ja lääkkeiden alvin korotus, korkeakoulujen lukukausimaksut, ja työttömyysturvan heikentäminen ovat uusia avauksia. Tällaisten näkemysten yleistyminen puolueessa tuhoaa sen pohjan – eriarvoisuuden kasvun vastustamisen – johon puolueen nykyinen menestys edelleenkin pääosin perustuu.”

Tuomiojan linjaukset osuvat jytkyn ytimeen!

http://www.tuomioja.org/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 27. 01. 2013 19:07
Suomen työväen vallankumous

On jälleen aika muistella sitä, kun poliittinen työväenliike nousi vallankumoukseen porvariston riktatuuria vastaan.

Tammikuun 26 päivänä 1918 klo 24.00 alkoi Suomen Työväen vallankumous.
Työväenjärjestö kaarti ja Punainen kaarti liittyivät yhteen ja ottivat nimekseen Punainen kaarti.

Kun tsaarinvalta kukistui Venäjällä, jatkui silti suomessa porvariston valta ja riktatuuri.

Ilman porvariston saamaa ulkovaltojen apua olisikin työväenvallakumous onnistunut.
Venäjän kommunistit katsoivat tuolloin, että suomen työväenliikkeen tulee itse ottaa valta  porvaristolta.

Mutta myös työväenliikkeessä oli jo tuolloin oikeisto sosiaalidemokraatteja, jotka olivat pettämässä työväeliikettä.

Myöskin tänään on eduskuntavasemmisto väärällä puolella rintamaa toteuttamassa rahavallan politiikkaa kokoomuksen kanssa.

Oikeistososiaalidemokraatit ovatkin vuoden 1918 jälkeen olleet osa oikeistolaista poliittista liikettä.
Rahanvalta onkin tukenut sekä poliittisesti, että taloudellisesti liittolaistaan. Vain oikeiston natsien liittolaiseksi mukaan meno ja katasrofiin päättynyt sota 1944 saivat oikeistodemarit tekemään hajuraon oikeistoon, aina 1990 luvun alkuun asti.

Mutta nyt siis jälleen ollaan yhdessä! Mihin sitten meno pättyy ei vielä ole näkyvissä. Maassa on toisaalta työläiskansan tyytymättömyys kasvanut ja vain vähänyli puolet kansasta äänestääkin vaaleissa.

Suomessakin on äärioikeisto kerännyt kansanäänet ja tytymättömyyden nykypolitiikaan, aivan kuin Saksassa 1930, jossa Hitleri sai kansantuen, kun kapitalismi oli syvässä talouskriisissä.

Maasta siis jälleen puuttuu todellinen vasemmistolainen työväenliike.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 28. 01. 2013 19:07
Kiina testasi torjuntaohjusta

”Kiina testasi torjuntaohjusta, joka on tarkoitettu keskipitkän matkan ballististen ohjusten tuhoamiseen, niiden lentoradan keskivaiheessa. Ohjusta testattiin sunnuntaina ja se onnistui hyvin.
Kiinan puolustusministeriö korosti erityisesti, että tehty laukaisu oli luonteeltaan puolustuksellinen, eikä se ollut suunnattu muita valtioita vastaan. Kiina on toinen valtio USA:n jälkeen, jolla on käytössä teknologia, jonka avulla ballistinen ohjus voidaan tuhota, sen lentoradan keskivaiheessa.”

Mutta myös Venäjä sai uutta ohjuskalustoa

”Venäjän ilmavoimat sai aseistukseensa uuden, lyhyen matkan, ilmasta ilmaan laukaistavan X-38 ohjuksen. Vaikka ohjus on tarkoitettu viidennen sukupolven T-50 lentokoneelle, sillä voidaan aseistaa, myös nykyisin käytössä olevat pommikoneet ja hävittäjät, kuten Su-34 ja MiG-29 SMT lentokoneet. Uutta asetta testattiin koko vuoden 2012 ajan, täysin salaisissa olosuhteissa ja joulukuun lopulla se otettiin ilmavoimien aseistukseen.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_01_28/Kiina-testasi-torjuntaohjusta/
http://finnish.ruvr.ru/2013_01_17/Venajan-ilmavoimat-sai-uuden-huipputarkan-ohjuksen/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 29. 01. 2013 20:08
.

Kuva Pohjois-Koreasta, tuosta massiivisesta ihmisvankileiristä tarkentuu tarkentumistaan :

Internet-yhtiö Google kertoo parantaneensa hyvin puutteellista Pohjois-Korean kartastoaan kaikille avoimessa Google Maps -palvelussa.


"– Pohjois-Korea on pitkään ollut yksi isoimmista rajatun kartaston alueista. Mutta tänään me muutamme asian lisäämällä maasta yksityiskohtaisempia karttoja, Googlen Jayanth Mysore kirjoittaa.

Tarkennuksia on tullut esimerkiksi tiestöihin ja kaupunkeihin. Pääkaupunki Pjongjangin asemakaava esimerkiksi hahmottuu nyt selvästi.

Samalla paljastuvat Pohjois-Korean synkät salaisuudet. Vankileirit erottuvat tummempina alueina kartastolla. Jotkut leirit ovat halkaisijaltaan jopa 20 kilometriä tai enemmänkin, mikäli ne on karttaan oikein merkitty."

(http://www.digitoday.fi/files/gulnomaps.jpg)

(https://lh6.googleusercontent.com/-tHi5_i0Tn-U/UQenxJgS8MI/AAAAAAAAA3M/BsrqJ7eJLqg/s420/url.jpg)

http://www.digitoday.fi/data/2013/01/29/google-tarkensi-pohjois-korean-karttaa--mukana-vankileireja/20131580/66?rss=6

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 30. 01. 2013 19:07
Puukotus äärioikeistoa käsittelevässä tilaisuudessa – vammoista ei tietoa

”Jyväskylän kaupunginkirjastossa on tapahtunut puukotus iltakuuden aikoihin. Välikohtaus tapahtui Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuudessa
Jyväskylän kaupunginkirjastossa on puukotettu yhtä henkilöä, joka on viety hoidettavaksi. Silminnäkijöiden mukaan puukotettu käveli itse ambulanssiin, mutta vammojen vakavuudesta ei ole enempää tietoa.
Joukko patriooteiksi itseään kutsuvia nuoria miehiä aloitti tappelun sen jälkeen, kun heiltä evättiin pääsy suomalaista äärioikeistoa käsittelevään tilaisuuteen. Aseina tappelussa käytettiin myös pulloja.
Silminnäköiden mukaan tekijät pääsivät karkuun. Poliisi tutkii asiaa törkeänä pahoinpitelynä.
Kaupunginkirjastossa oli meneillään tilaisuus, jossa esiteltiin Li Anderssonin, Mikael Brunilan ja Dan Koivulaakson kirjaa Äärioikeisto Suomessa. Tilaisuus jatkui välikohtauksen jälkeen.”

Äärioikeistoa käsittelevä kirja oli liikaa suomalaisille natseille. Olen itse lukenut äärioikeistoa käsittelevän kirja ja suosittelen sitä kaikille. Oikeistopopulismi on jo valtapuolueidenkin sisällä.

Jopa presidentimmekin populistisesti alentaisi palkkaansa. 

Euroopassa ja erityisesti Unkarissa äärioikeisto jo käyttää poliittista valtaa aina hallituksessa asti. Suomessa äärioikeisto ja Suomen sisu, joka on natsien järjestö ovat jo vahvoilla Perussuomalainen puolueessa.
Eduskuntavasemmiston tulisikin nyt sanoutua irti kokoomuksen talutusnuorasta ja omanonnensa politiikasta. Työväenliikkeellä on Suomessa vahva organisaatio ja myös taloudellisesti voimaa itsenäiseen poliittiseen toimintaan. Se oli myös lääke natsismille.

http://yle.fi/uutiset/puukotus_aarioikeistoa_kasittelevassa_tilaisuudessa__vammoista_ei_tietoa/6473456 
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 30. 01. 2013 19:07
Mielenkiintoista populismia vasemmistolaiselta ex-presidentiltä. Viime töikseen tämä naishenkilö nosti omaa palkkaansa. Nyt kun nykyinen presidentti tätä laskee, älähtää tästä tämä vasemmistolainen ex-presidentti. Luulisi vasemmistolaisen olevan iloinen, kun korkeita palkkoja ja palkkioita lasketaan.

Mutta tässä tuleekin homman juju. Laskemalla nykyisiä palkkoja, vaikuttaa se alentavasti myös tämän ex-presidentin eläkkeeseen. Aikamoista kaksinaismoralismia, sanoisin. Vielä kehtaa syyttä populismistä nykyistä presidenttiä. Hävetköön! Taitaa olla muuten ainoa näistä presidenteistä tämä ex-presidentti, joka ei ole alentanut palkkaansa tai edes antanut hyväntekeväisyyteen.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: peili on 30. 01. 2013 20:08
Eikös edellisen presidentin eläke lasketa ansaitun palkan mukaan joten ei siihen pitäisi vaikuttaa jos seuraajan ansiota lasketaan. Niinistön palkkion kavailema  alennushan on sen verran mitä hänelle nostettiin palkkiota toimikauden alkaessa.Eli samalle tasolle kun edellisellä presidentillä oli palkkio.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 30. 01. 2013 20:08
Noston päätöksestä teki edellinen presidentti (tai eduskunta) ja 100%:n varma en ole, mutta eräällä keskustelupalstalla keskustelun mukaan oli aika selvää, että presidentin eläke ei määräydy normaalien työsopimusten kaltaisesti, vaan juurikin voimassaolevan palkkion perusteella. Saa korjata, jos tieto on väärä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 31. 01. 2013 05:05
.

Pikkurahoista en olisi niinkään huolissani vaan sitä että ex-presidentti heikensi ratkaisevasti ja huom. yksipuolisesti Suomen puolustusta

Pitäisi olla transaktio-nappula joka peruuttaa kaikki edellisen tekemät haitalliset toimenpiteet

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 31. 01. 2013 06:06
Valtion kannalta rahana ei ole suuri, mutta nykyisen presidentin arvosteleminen mediassa saa aivan uuden merkityksen lähinnä oman edun turvaamisena ja solidaarisuudesta vähät välittävänä "minulle kaikki ja nyt" populistina.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 31. 01. 2013 12:12
"Äärioikeistolle" on laitettava stoppi. Hieman itseäni ärsyttää nimitys äärioikeistosta, koska taloudellisessa mielessä ovat suurimmaksi osaksi vasemmistoa. Äärinationalistista sellaista. Ero äärivasemmistoon on hiuksenhieno, ainoana suurena erona voimakas nationalistisuus siinä missä aito vasemmistolainen "haluaisi" ottaa kaikkien kansojen ja ihmisten rahat yhteiseen kassaan ja jakaa siitä kaikille, kun taas äärioikeisto haluasi ottaa kaikkien kansojen rahat ja jakaa ne vain "omalle rodulleen" ja samanmielisille.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Eikka on 31. 01. 2013 14:02
"Äärioikeistolle" on laitettava stoppi. Hieman itseäni ärsyttää nimitys äärioikeistosta, koska taloudellisessa mielessä ovat suurimmaksi osaksi vasemmistoa. Äärinationalistista sellaista. Ero äärivasemmistoon on hiuksenhieno, ainoana suurena erona voimakas nationalistisuus siinä missä aito vasemmistolainen "haluaisi" ottaa kaikkien kansojen ja ihmisten rahat yhteiseen kassaan ja jakaa siitä kaikille, kun taas äärioikeisto haluasi ottaa kaikkien kansojen rahat ja jakaa ne vain "omalle rodulleen" ja samanmielisille.

Eiköhän äärivasemmisto ole näistä kahdesta saanut enemmän pahaa aikaan kun maailmanhistoriaa tarkastellaan. Onneksi äärivasemmisto ei ole suomessa päässyt ihan niin vakavasti vallan kahvaan kuin muualla maailmassa. Siksi kai tänne suomenmaahan mahtuukin yhä tälläisiä maken kaltaisia punainen kiimatippa nenänpäässä yhteishyvästä lässyttäviä agitaattoreita. Pari omaista siperiaan ja pieni nälänhätä saisi monen suikkapään kääntymään. Mistä näitä pöyröjä aina vaan sikiää?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 31. 01. 2013 15:03
Äärioikeisto Suomessa 5.2. klo 17.00 tapahtuma Seinäjoella
seuraa facebookia, niin tiedät paikan tarkemmin.

”Suomalainen äärioikeisto on nousussa. Se on hyökännyt Jyväskylässä rauhanomaisten keskustelijoiden kimppuun, ja sitä ennen samanlaiseen keskusteluun Oulussa. Koska äärioikeiston tarkoitus on selvästi hiljentää keskustelu ja hyökätä keskustelijoiden kimppuun, kutsumme Seinäjokelaisia vastustamaan äärioikeiston väkivaltaa kokoontumalla keskustelemaan äärioikeistosta Suomessa. Käsittelemme suomalaista äärioikeistoa yleensä, äskettäin ilmestynyttä "Äärioikeisto Suomessa"-kirjaa, ja pohdimme onko äärioikeisto uhka, ja mitä sille pitäisi tehdä.”

Mukana mm. Jyväskylän hyökkäyksessä paikalla ollut Dimi Laine. Muista mahdollisista alustajista tietoa myöhemmin.

http://www.facebook.com/events/244106512391233/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 31. 01. 2013 15:03
.

Kyllä tasapuolisuuden vuoksi kaikille rähinöitsijöille on laitettava stoppi, myös äärikeskustalaisille

Poliisikoirat purivat viittä

"MTK:n suurmielenosoitus pääsi irti järjestäjien hallinnasta, kun osa joukosta ei pysynyt poliisin aitaamalla alueella. Poliisi joutui ensin perääntymään seuraavalle aidalle, sitten tuomaan paikalle lisämiehiä ja koiria. Poliisikoirat purivat viittä mielenosoittajaa, joista yksi joutui käymään sairaalassa. Hänen vammansa eivät kuitenkaan olleet vakavia. Hälinän aikana kirjoitettiin yksi sakko, joka tuli niskoittelusta.

Poliisin eri arvioiden mukaan rähinöitsijöiden ydinjoukko oli 50-100 hengen suuruinen. Huippukokouksen pitopaikan Messukeskuksen viereisellä kentällä pidettyyn massaprotestiin osallistui noin 5000 henkeä.

Mielenosoittajilla oli mukanaan runsaasti terä- ja lyömäaseita, kuten kirveitä. Osa tyytyi puisiin leikkikirveisiin, mutta oikeitakin oli joukossa. Poliisin mukaan mielenosoituksessa oli ilmeisesti mukana myös yksi ampuma-ase, joka oli kivääri tai haulikko.

Ministeriön liput tuleen"

(http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/vanhat/siirrossa_epaonnistuneet/4153.jpg)

MTK:n mielenosoituksesta rikosilmoituksia (http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/mtkn-mielenosoituksesta-rikosilmoituksia/1999/12/8491)

.




Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 31. 01. 2013 15:03
"Äärioikeisto" ja "äärivasemmisto
Käytännössä samaa hullua soppaa, eli vasemmistoa hieman eri muotissa. Enemmänkin pitäisi puhua
Äärinationalistivasemmistosta ja ääri... vasemmistosta. Eri sortin fasisteja kummatkin.

http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/kolmen_sortin_sosialisteja.htm
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 31. 01. 2013 18:06
.

Eipä olleet yle-ärkkopeen kuvausryhmät kärppänä paikalla kun seuraavia toimenpiteitä suoritettiin eräissäkin ns. vasemmistolaisissa republiikeissä

"Karkotettaviksi luokiteltiin:

1. kaikki lakkautettujen porvarillisten puolueiden, taloudellisten ja kulttuuriliittojen jäsenet;

2. kaikki edellisen hallituksen virkamiehet, tuomarit, upseerit ja poliisit;

3. vuosina 1918 - 1920 Vapaussodassa bolshevikkien vastaan sotineet;

4. entiset kommunistisen puolueen jäsenet, jotka olivat eronneet puolueesta tai erotettu siitä

5. pakolaiset ja maahanmuuttajat

6. ulkomaisten lähetystöjen palveluksessa olleet ja ulkomaisten firmojen entiset edustajat

7. ulkomaalaisten kanssa kirjeenvaihdossa olleet ihmiset, esimerkiksi esperantistit ja filatelistit

8. poliittisten pakolaisten sukulaiset

9. pastorit ja uskonnollisten järjestöjen aktiiviset jäsenet

10. aristokraatit (baltiansaksalaisen aateliston lähdön jälkeen niitä ei ollut), maanomistajat, liikemiehet, pankkiirit ja ravintoloitsijat

11. Viljelijät, jonka luona oli työskennellyt (vaikka vain väliaikaisesti) perheeseen kuulumattomia ulkopuolisia ihmisiä

Tämä lista ei ole läheskään täydellinen. Usein siihen joutui yksinkertaisesti listaan kuulumattomia ihmisiä, jotka pidätettiin, jotta tarvittava määrä tulisi täyteen, väärän ilmiannon seurauksena tai jostakin muusta syystä. Lisättäköön, että luetteloon ei kuulunut yhtäkään rikollista. He eivät kommunisteja kiinnostaneet, kun olivat tavallaan virkaveljiä."

(http://heinar1.webs.com/deport3.jpg)

Kansanvihollinen (5 vuotta?) lähdössä Siperiaan

http://heinar7.webs.com/punathdenvarjossa2.htm

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Lauri Karppi on 31. 01. 2013 19:07
Vasemmisto pöyristyi ymmärrettyään Stubbin viserryksen väärin :D

stubbin viserrys:
https://twitter.com/alexstubb/status/296895901925007362

uutinen pöyristymisestä:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/56753-stubbin-twitter-viesti-suututti-vasemmistoa-poyristyttavaa

Suomalainen äärivasemmisto veti herneen nenään, koska heidän väkivaltaisuuksiaan ei ole kovasti suomessa vielä uutisoitu. Tässä niitä on lueteltu (http://youtu.be/cyEx-g1S8vs?t=7m). Lisäksi Stubb tarkoitti koko Eurooppaa, ei vain Suomea.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 31. 01. 2013 19:07
Mitähän mahtavat olla porvarien ääriliikkeet

Kokoomuksen pomo Katainenkin otti kantaa äärioikeistolaisten väkivaltatekoihin Jyväskylässä.
Mutta ei tietenkään ottanut esiin äärioikeistoa tai natsismia, vaan ääriliikettä, joka on terminä kovin epämääräinen ja voi pitää sisällään mitä vain. Ääriliike termillä  pestää puhtoiseksi äärioikeistoa. Toisaalta on tietenkin hyvä, että oikeisto ei rohkene (ainakaan vielä) toimia kuten tuo poliittinenliike toimi 1930 luvulla aina natsisotaan asti.

Kokoomus oli 1930 luvulla johtavana puolueena mukana suojeluskunnissa, lottajärjestöissä ja muissa äärioikeistolaisissa järjestöissä. Ja niitä järjestöjä olikin maassa runsaasti aina vuoteen 1944, jolloin ne kaikki todettiin laittomiksi, rikollisiksi järjestöiksi ja niiden toiminta kiellettiin lain nojalla.
Mutta myös 1930 luvulla kommunistinen puolue oli kielletty ja osa jäsenistöä oli vankilassa.
Mutta myös muut vasemmistolaiset olivat vainottuja kansalaisia, jos he eivät hyväksyneet suojeluskuntia ja muita vastaavia järjestöjä.

Eduskuntavasemmiston veljeily kuin 1930 luvulla oikeiston kanssa tekee tilaa äärioikeistolaisuudelle.

Tässä yhteydessä pitää muistaa, että oikeistodemarit saivat toimia vapaasti, kun maassa vallitsi oikeistoriktatuuri 1930 luvulla. Kun taas vasemmistolaista työväenliikettä vainottiin ja jopa lakeja säädettiin niiden toiminnan estämiseksi.

Mitä siis pitäisi nyt ottaa opiksi nykyisestä poliittisesta tilanteesta tässä maassa?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 01. 02. 2013 18:06
On tämä mielenkiintoinen maa tämä meidän naapurimme. Mukava tehdä kauppaa siihen suuntaan, kun Suomesta ja suomalaisista järjestelmällisesti jaettava informaatio on ... sitä mitä se on. Valtavat mahdollisuudet, mutta itsellä ei varmasti psyyke kestäisi vaikka kieltä osaisinkin.

http://yle.fi/uutiset/venajan_verkossa_kaapattujen_kaksosten_tapaus/6475487

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 01. 02. 2013 20:08
Pohjalainen otsikoi tänään turvattomuus lisääntyy

Mutta ei ollut ollenkaan huolissaan poliitisesta rikollisuudesta, kuin yhden sanan verran. Äärioikeistoa käsittelevän kirjanosalta, joka on hyvä analyysi kuinka laajasti on äärioikeistolaisuus levinnyt. Kirjan sisältö tulisi saataa yleiseen tietoon ja siinä voisi Pohjalainenkin tehdä todellisia tekoja poliittista väkivalta rikollisuutta vastaan.

Ei ole pitkä aika 1930 luvulle kun tässä maassa harjoitettiin poliittista väkivaltaa juuri äärioikeiston taholta. Oli Lapuanliikettä, Suojeluskuntia ja IKL mm. Poliittinen väkivalta oli tuohonaikaan työväenliikettä kohtaan jyrkkää ja jopa ihmisiä tapettiin ja vietiin vankilaan.

Vaasassa Lapualiike hajotti Työväen kirjapainon. Työväen kokoontumisia seurattiin ja häirittiin poliisivoimin ja tietenkin siinä väkivaltaisessa toiminnassa olivat suojeluskunnat sun muut äärioikeistolaiset mukana.

Poliisiylijohtaja Paatero on esittänyt tämän ajan "suojeluskuntia" poliisien avuksi. Mutta poliisiylijohtaja näyttää olevan huolissaan vain materiaalisista arvoista ja tavanomaisesta rikollisuudesta. Ei siis poliittisesta väkivallasta,  joka nyt on kasvanut ympäri eurooppaa.

Kun oikeistolla on poliitinen valtauhattuna ja talousjärjetelmä yskii se turvautuu yleensä väkivaltaa työväestöä vastaan valtansa säilyttämiseksi.

Punaisen Ristin mukaan on Euroopan maista tulossa katasrofialueita. Työttömänä on esimerkiksi Kreikassa ja Espanjassa jo yli puolet nuorista ja koko väestöstä 40 prosenttia elää köyhyydessä.

Mihin ovat unohtuneet 1930 luvun opetukset suurtyöttömyyden ja sosiaaliturvan romuttamisen myötä nousseesta fasismista?

Vasemmiston on nyt otettava opiksi, ettei äärioikeisto koskaan ole ”voitetu kanta”, vaan sen nousun estämiseksi on tehtävä aktiivisesti työtä monella tasolla. Nyt tulee siis viedä siltä kasvualusta: työttömyys, köyhyys, syrjäytyminen, epätoivo ja pelko.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 01. 02. 2013 20:08
"Vasemmiston on nyt otettava opiksi, ettei äärioikeisto koskaan ole ”voitetu kanta”, vaan sen nousun estämiseksi on tehtävä aktiivisesti työtä monella tasolla. Nyt tulee siis viedä siltä kasvualusta: työttömyys, köyhyys, syrjäytyminen, epätoivo ja pelko."

Olet oikeassa. Ihmisillä pitää olla aina usko parempaan ja työttömyys on suurin ääriliikkeitä nostattava voima. Viha kohdistuu väärän värisiin, vääräuskoisiin, vääräkielisiin ja vääränmielisiin. Kaikkiin ääriliikkeisiin on suhtauduttava vakavasti. Taloudellisessa mielessä äärioikeistoa ei ole. Viitannet äärioikeistolla näihin tietyn tyyppisiin uusnatseihin. Urho viittaa mielellään rahan valtaan. Kuitenkin kaikki yritykset sosiaalistaa kaikki työ ihmisten kesken ovat epäonnistuneet. Viimeisin karmaiseva esimerkki on Zimbabvesta puhumattakaan Pohjois-Koreasta.
Ihminen tarvitsee aina mahdollisuuden vaikuttaa omaan elämäänsä, jos tämä mahdollisuus häneltä viedään, on turhautuminen vieläkin pahempaa kuin työttömyyden vallitessa. Ihmisille on sallittava tietty oman onnen tavoittelu, se ei ole mahdollista täysin vasemmistolaisessa maailmassa. Nykyajan Suomessa kaikki oma ajattelu on ulkoistettu valtiolle ja hyvinvointiyhteiskunnalle, jopa omista vanhemmista huolehtiminen. Vasemmiston tavoite on tässä mielessä onnistunut, mutta samalla toisista aidosti välittäminen on kadonnut. Tämä näkyy omien etujen ajamisessa. Mielenkiintoista, että kun presidentti Niinistö laskee palkkaansa, niin vasemmistolainen ex-presidentti pitää tätä mediapelinä ja on jostain syystä katkera, että taloudellisesti oikeistolainen presidentti ajaa köyhien ja syrjäytyvien asemaa paremmin kuin vasemmistolainen.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 02. 02. 2013 06:06
Mitäs kummaa , no parempi ettei päästetä käärmeitä paratiisiin. MTV3: Pohjoismaiden neuvosto tuomitsee jyrkästi Venäjälle kaavaillun homovastaisen lain. Neuvoston norjalaisen varapresidentin mukaan uusi laki merkitsee paluuta synkkään menneisyyteen.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 02. 02. 2013 10:10
SDP, vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset ovat jatkuvasti tukkanuottasilla. Eikä olekkaan ihme. Kysymyksessä on kolme vasemmistopuoluetta, joista yksi on lähellä kommunismia, toinen korporativismia ja kolmas nationalismia.

http://www.talouselama.fi/uutiset/timo+soini+menisi+hyvaosaisten+kukkarolle/a2166652
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Pentti Suksi on 02. 02. 2013 12:12
Nimimerkki Urhon pitäisi tutustua Lapuan liikkeen historiaan tarkemmin, eikä vain yksipuolisesti huidella tarkoitushakuisella historialla. Syyt lapuan liikkeen syntymiseen olivat molemmin puoliset.
1920-luvulla kommunistit harjoittivat väkivaltaa ja propagoivat Neuvosto-Suomesta ja aseellisesta vallankumouksesta. Tämä on tosiasia, siitä on hyvinkin uudempaa tutkittua tietoa
Kommunistinen puolue alkoi aseistaa joukkojaan salaisesti. SKP:n Vaasan piirillä oli erityinen
sotilasjaosto jota johti faktori Eino Nieminen ja Urho Harjunpää. Vuonna 1930 löydettiin nykyisen kaupungintalon kellarista n. 50 kivääriä. Työn Ääni niminen sanomalehti oli kommunistien hallussa kuten oli  nyk. kaupunginteatteri.

Ketkä lapuan liikkeen perustivat? Tämä voi olla hieman yllätyksellistä. Sen perustivat maalaisliitto nyk. keskustapuolue. Lapuan kokouksen puheenjohtajana toimi maalaisliiton kansanedustaja ja Ilkka-lehden päätoimittaja Artturi Leinonen. Vihtori Kosola oli vielä tuolloin 1930 maalisliittolainen
mutta jyrkensi myöhemmin  itsensä äärioikeistoon.

Lapuanliikkeen johdossa 7 maalaisliittolaista ja yksi kokoomukselainen. Lapuan liike vaati kommunistien poistamista eduskunnasta ja kommunistisia järjestöjä lopettavaksi. Tilanne alkoi kärjistyä molemmin puolin ja työn Äänen kirjapainon moukarointi oli asia joka jakoi Lapuanliikkeen ja maalaisliittolaiset vähin äänin poistuivat johdosta ja tilalle tulivat oikeistoradikaalit.
Alkoivat systemaattiset kyyditykset koko maassa, jota johti Lapuan päämaja. Tapahtui talonpoikaismarssi joka piti olla alkujaan kansalaismarssi mutta se supistui talonpoikiin.
Talonpojilla oli erityinen pelko kommunisteista että he tulisivat sosialisoimaan maat.

Se oli hirmuista aikaa jolloin yritettiin ulkoparlamenttaarista oikeistovallankumousta. ja huudettiin Mannerheimiä Suomen diktaattoriksi.

Asiaa on tänään tutkittava tieteellisesti ja maltillisesti. Tunnustettava tosiasiat. En pidä asiasta propagandisesta huitelemista. Lapuan liike lopetettiin 1932, mutta eihän se Lapuan henki kuollut. Vielä minun lapsuuden aikana kodissasi eli  yhä Lapuan henki.

Se oli niin hirmuista aikaa, että vielä tänäpäivänä en hyväksy mitään ääriilmiöitä ei oikealla eikä vasemmalla.

Pentti Suksi
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 03. 02. 2013 15:03
Taistelu, joka muutti maailman

”Venäjällä vietetään Stalingradin taistelussa saavutetun voiton 70-vuotispäivää. Helmikuun 2. päivää 1943 pidetään käännekohtana Suuren Isänmaallisen sodan kulussa. Nimenomaan Stalingradin edustalla murskattiin natsi-Saksan armeija. Volgan rannoilta alkoi Punaisen armeijan voittokulku ja sekä Euroopan että koko maailman vapauttaminen natsismilta.
Stalingrad on edelleen synonyymi valtavalle urheudelle, neuvostoliittolaisten sotilaiden sitkeydelle ja natsien murskaamiselle. Voitto on ikuistettu katujen ja aukioiden nimissä Pariisissa, Brysselissä, Milanossa ja muissa Euroopan kaupungeissa. Tämä taistelu on muuttanut maailman. Kuten historioitsijat sanovat, Stalingradin edustalla tapahtui henkinen käänne sodassa.
Tämä voitto kannusti Hitlerin vastaisia voimia lännessä eikä päästänyt sotaa itään.”

Tuossä taistelussa Suomi oli väärällä puolella rintamaa ja siinä onkin opittavaa porvaristolla.

Tänään Pohjalaisessa puolustusministeri Garl Haglund (RKP). RKP on oikeistolainen puolue.
Ministeri tulkitsi kansa vastustusta Natoon ristiriitaisena, vaikka kokevat sen taas turvaksi mahdollisessa sodassa.
Haglundi tulkitsee kansan ajatuksia, että länsimainen yhteisö tai Nato auttaisi meitä, jos kriisi tulisi.
Haglund ei myöskään vastusta NATO jäsenyyttä.
Hän jatkaa, että pitää olla vahva oma kyky puolustaa itseämme ja on lisättävä rahaa materiaalihankintoihin.

Haglundin tulkinnasta näkyy edelleen se mistä uhka tulee eli idästä ja Venäjältä. Tämä on oikeistolaisten ajatus ollut varmaankin aina vuodesta 1918 asti, vaikka olivatkin hiljaa pitkään 1944 tappioon pättyneen sotaseikkailun jälkeen.


http://finnish.ruvr.ru/2013_02_03/Taistelu-joka-muutti-maailman/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: mielensapahoittaja on 03. 02. 2013 16:04
Aivan loistojuttu vaasalaisen neidon kokemana äärivasemmistosta:

http://www.vaasalaisia.info/keskustelu/index.php?topic=2977.msg76669#msg76669
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 03. 02. 2013 16:04
SDP, vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset ovat jatkuvasti tukkanuottasilla. Eikä olekkaan ihme. Kysymyksessä on kolme vasemmistopuoluetta, joista yksi on lähellä kommunismia, toinen korporativismia ja kolmas nationalismia.

http://www.talouselama.fi/uutiset/timo+soini+menisi+hyvaosaisten+kukkarolle/a2166652

Tuli ja vesi eivät sovi yhteen eikä myöskään työ ja pääoma

No on todella kaukana tuo tulkinta näiden puolueiden osalta. Jopa Veikko Vennamo kääntyisi haudassaan, kun tuon kuulisi. Perussuomalainen on osa oikeistoa ja vielä siellä äärioikealla.
Kun taas katsotaan Sosiaali Demokraattien, Vasemmistoliiton ja Suomen Kommunistisen puoleen juuria ja ohjelmaa niin ne ovat selvääkin selvemmin osa vasemmistolaista työväenliikettä.

Toisaalta saihan Saksassa Natsitkin alussa kansan tuen, joka sitten kylläkin meni sen jälkeen, kun kansa ymmärsi ja näki sen valtavan katasrofin vuoden 1944 jälkeen. Näin tulee käymään myös Perussuomalainen puolueen.

Suomalainen työväenliike löytyy allaolevista linkeistä.
http://www.vasemmistoliitto.fi/
http://www.skp.fi/
http://www.sdp.fi/
http://www.tul.fi/
http://www.sak.fi/suomi/ajankohtaista.jsp?location1=1&sl2=1&lang=fi&
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 03. 02. 2013 16:04
Kolmonen ja Urho toistavat yksitoikkoisesti itseään.  Troikasta puuttuu enää Hertta.
Mutta eiköhän rouva herää vielä illan mittaan. Mikäli näin ei kävisi, niin jopa olisi maailmankirjta sekaisin. Sisarusparvi on telepaattisessa symioosissa. Vaasalainen.info foorumi kun on vapaamielinen ja suvaitseva, niin jakaantuneetkin persoonat mahtuvat sopuisasti joukkoon.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 03. 02. 2013 18:06
Urhoa ja muutakin vasemmistoa ottaa luonnollisesti päähän, että Perussuomalaiset saavat kannatuksensa samasta porukasta kuin vasemmisto. Taloudellisessa mielessähän se on ihan oikein. Ovathan teesit pitkälti samoja, ainoana suurimpana erona tiukka nationalistisuus ja patrioottisuus. Ja sen Perussuomalaiset kuitenkin suurimmalti osin ymmärtävät, että ainoa todellinen sotilaallinen uhka tulee Idästä, juuri kuten Carl Haglundinkin sanoo. Muita uhkia voi tullakin sitten ties mistä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Pentti Suksi on 03. 02. 2013 19:07
Keitähän kommunisteja Urho tarkoittaa? Marginaalin ulkopuolella on Suomessa kolme kommunistista puoluetta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Eikka on 03. 02. 2013 21:09
ainoa todellinen sotilaallinen uhka tulee Idästä, juuri kuten Carl Haglundinkin sanoo. Muita uhkia voi tullakin sitten ties mistä.


Uskomatonta skeidaa taas kerran. Jos Make ja asevelvolliseksi kyvytön Haglund eivät tiedä suomen alueelle tunkeutuneista sotajoukoista tuon enempää kannattaisi pitää suunsa supussa. Historian valossa suomen alueelle on tunkeutunut ainakin Ruotsi, Tanska, Norja, Venäjä/ryssä, Englanti, Ranska ja sodassa olemme olleet mm Australian, Uudensellannin sekä Canadan kanssa. Moni jäi mainitsematta. Hopi hopi Make suomen historiakirja käteen..!

Tuossa pikaisesti listaus suomen sodista: http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_historian_sodista

Vielä oma asiansa on Suomen geopoliittinen sijainti idän ja lännen välissä jota tulisi kyetä tarkastelemaan myös itänaapurin näkökulmasta. Siihen moni ei pysty sinivalkoisten tai sinikeltaisten silmälasiensa läpi.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 03. 02. 2013 23:11
Juuri Itänaapurin näkökulmasta sitä pitääkin katsella. Eivät ole kovin ystävällismielisiä puheita siellä suunnalla. Maailma ja tiedonkulku olivat kovin erilaisia ennen 1900 lukua. Myös asenteet ja kulttuuri myös. Eli TÄLLÄ HETKELLÄ ainoa sotilaallinen uhka tulee idästä. Ruotsi hyökkäisi Suomeen? Hehe, salli minun ja kaikkien muidenkin nauraa. Norja? Englanti? Virolaiset, ainoat kanssaveljemme, sama kansallishymni ja kaikki.
Tarkoittaako Eikka, että mitään sotilaallista uhkaa ei tule Venäjältä, vai tarkoittaako Eikka että asevoimiemme resursseja pitää nostaa, jos vaikka Australia hyökkäisi ja lähettäisi tänne kenguruarmeijan? Mistä päin ja millä argumenteillä muualta olisi tällä hetkellä sotilaallista uhkaa kuin idästä? Joko venäjä tai tulevaisuudessa mahdollisesti myös Kiina. (Jos jostain tietyistä resursseista tulee vaikka pulaa)
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 04. 02. 2013 03:03
Mailma on myöskin muuttunut noista ajoista huomattavasti, jolloin jatkuva sotilaallinen uhka oli tosiasia.
Globaali mailmantalous sitoo kansakuntia toisiinsa tavalla,  joka on omiaan vähentämään sotilaallista uhkaa valtioiden välillä.  Toisaalta taas terrorismin uhka on suurentunut. Valtioiden harrastamana se on uhka,  joka on olemassa jatkuvasti.

Siitä yritetään ottaa ote,  niin taloudellisten järjestöjen,  kuin poliittistenkin järjestöjen avulla.  Myöskin mailmanlaajuinen taloudellisten alueiden järjestelmä on edesauttamassa tätä suoranaisen sodan uhan vähentämistä. Puolustusvoimiin sijoittaminen ei ole kannattavaa näissä oloissa. Sensijaan terrorismin torjunta on kannattavaa, suomi on siinä jälkijunassa ja pahoin onkin.
On vain ajan kysymys kun uhreja on täälläkin ja paljon, se on henkisesti niin iso asia että poliittinen ilmastokin heiluu,  ei vain jytkyen vaan räjähtäen.

Suomenkin olisi aika nousta tälle vuosituhannelle vähitellen.  Tulee hyödyntää näitä mahdollisuuksia mahdollimman hyvin,  työhön kohdistuvan verotuksen lopettaminen,  on ensi askel sisäiseen turvallisuuteen. Sisäisen turvallisuuden taso tarkoittaa terrorismin negatiivisimpien seurausten vähenemistä. Tämä tapahtuu ihmisten yhteiskunnallisen valppauden lisääntymisen seurauksena.

Valppaus on taas seurausta suoraan,  ihmisten oman vallan ja vastuun lisääntymisestä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 04. 02. 2013 05:05
Kyllä. Maailma on muuttunut ja historiasta olisi opittava. Yksi suuremmista uhista on sisäinen ja itseaiheitettu. Vielä on mahdollisuus muuttua ja ottaa niskasta itseämme kiinni. Muuten seuraamme Kreikan jalanjälkiä ja ne jäljet voivat olla surulliset.
Itse kukin voi miettiä miten "äärioikeiston" eli siis todellisuudessa nationalististen voimien eteneminen Kreikassa muistuttaa natsisaksan tapahtumia. Ja mieluummin vasemmisto lakkaisi puhumasta oikeistosta, koska kysymyksessä ei ole nykypäivänä taloudellisessa mielessä oikeisto. Se vain vääristää asioita. Äärivasemmiston ja "äärioikeiston" puheet ovat hirvittävyydessään samankaltaisia. "Äärioikeisto" syyttää kaikkia väärän värisiä tai kielisiä, äärivasemmisto taas kaikkia vähäänkään parempiosaisia.
Lukekaa artikkeli ja mielellään kommenteja:
Saksalainen (vai suomalainen) kateus on niin valtavan vaarallinen ja katoamaton luonnonvara, mitä tälläkin palstalla niin moni viljelee:
http://www.hs.fi/sunnuntai/Vaari+oli+natsi/a1359789263536
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Eikka on 04. 02. 2013 07:07
Mailma on myöskin muuttunut noista ajoista huomattavasti, jolloin jatkuva sotilaallinen uhka oli tosiasia.

Puolustusvoimiin sijoittaminen ei ole kannattavaa näissä oloissa.


Olet siis palstan oma Cajander?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Eikka on 04. 02. 2013 07:07
Mistä päin ja millä argumenteillä muualta olisi tällä hetkellä sotilaallista uhkaa kuin idästä?

Aika lyhytnäköistä tuijottaa ainoastaan seurauksiin, myös syyt kannattaa huomioida. Mikä mahtaisi edesauttaa itänaapurin tunkeutumista maahamme? Voisiko se olla esimerkiksi Nato? Mikäli muuta syytä sotatoimiin ei ole, niin tällöinhän syy konfliktiin suomen alueella on Natossa eikä itänaapurissa. Eikä tästä kannata vetää äkkinäisiä johtopäätelmiä minun henkilökohtaisesta kannastani, nämä ovat tosiasioita jotka pitää myöntää. Itse kannatan lisärahoitusta muista maista riippumattomille puolustusvoimille sekä asennekasvatusta tervehenkisen maanpuolustushengen nostattamiseksi ääriliikehdinnän sijaan.

Suosittelen itse kullekin tutustumista ajatuksella suomen asemaan kylmän sodan aikana, sekä erityisesti suomen puolustusvoimien tehtävään tasapainon ylläpitäjänä  pohjoiseuroopassa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 04. 02. 2013 07:07
Kuitenkin tosiasiassa ainoa sotilaallinen uhka on idästä. Tämän jälkeen on seuraava kysymys kuuluu, millä tavoin siihen halutaan varautua, vai halutaanko ollenkaan?

Se, joka on, vähääkään historiaa lukenut ja erityisesti toista maailmansotaa, ymmärtää että Suomen voitto oli enemmänkin Neuvostojoukkojen huonoa valmistautumista ja taistelumoraalia kuin suomalaisjoukkojen hyvyyttä (kaikki kunnia sotiemme veteraaneille tästä huolimatta). Lisäksi OW on oikeassa, nykyajan sotia ei tulla käymään minkään hengen voimalla. Sota on entistä teknisempää, jolloin asevoimien teknisellä laadulla on merkitystä. Jossain sissisodassa hengen luonnista voi olla hyötyä. Tällä hetkellä kuten OW huomioi, ongelmat tulevat jostain aivan muualta ja sotakin on aivan toisennäköinen keskittyen strategisiin kohteisiin täsmäiskuin.

Itse näen kaksi vaihtoehtoa, jos haluamme säilyttää maanpuolustuksen tasomme, ainoa vaihtoehto on Nato. Jos meille riittää muka-muka puolustus, silloin vaihtoehdot kasvavat. Tällöin yle ja muut viestintävälineet voivat vaikka jatkaa samanlaista itsenäisyysmantraa kuten viesti muka-muka hyvinvointivaltiosta ja terveydenhuollosta. Pitää yllä illuusiota, joihin suuri osa kansasta vielä uskoo.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Eikka on 04. 02. 2013 08:08
nykyajan sotia ei tulla käymään minkään hengen voimalla. Sota on entistä teknisempää, jolloin asevoimien teknisellä laadulla on merkitystä. Jossain sissisodassa hengen luonnista voi olla hyötyä. Tällä hetkellä kuten OW huomioi, ongelmat tulevat jostain aivan muualta ja sotakin on aivan toisennäköinen keskittyen strategisiin kohteisiin täsmäiskuin.

Mikään hyökkäävä taho ei halua miljoonaa sissiä vastustajakseen. Tälläinen uhka on tehokas pelote. Jos suomen puolustus olisi muutaman uuden teknisen vempeleen varassa voisimme nostaa kädet heti pystyyn. Tietokoneen varassa toimivat laitteet ovat hyviä niin kauan kuin niitä riittää tai ne toimivat. Tässä valossa mm. viimeaikojen varuskuntien lopettamiset ovat maanpetoksellista toimintaa. Ilman maanpuolustustahtoa ja paikallista henkilökohtaisen tason sitoutumista maanpuolustukseen olemme hukassa. Maakuntatason puolustustahto tarvitsee omat joukko-osastonsa luodakseen paikallisen kytköksen puolustusvoimiin myös henkisellä tasolla. Nyt tämänkaltaiset sidokset on tuhottu ja asevelvollisuudesta tehdään ainoastaan kaukana kotoa tapahtuva pakollinen riesa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 04. 02. 2013 08:08
Tästä armeija saa syyttää täysin myös itseään. Kysymyksessä on samanlainen verovaroilla elävä itseään paisuttava organisaatio. Mitä enemmän puhutaan uhasta ja pelotellaan idän suunnalla, sitä enemmän rahaa on syydetty puolustukseen.
Armeijan käynti oli niin tehotonta kuin saattoi. Tahallisesti haluttiin pitää yllä illuusiota suuresta armeijasta, kun pojanklopit istuttaa tupia 9kk, kun tehokas aika olisi voitu lyhentää 1,5-2kk lisättynä useammilla muutaman päivän kertausharjoituksilla. Hieman samaan malliin kuin Sveitsissä. Mikä on turhauttavampaa kuin odottaa, odottaa ja vain odottaa.

Mutta sissisotaa ja Sveitsin mallia varten ei tarvita massiivisia varuskuntia. Ja viimeisessä kohdassa olet oikeassa. Maanpuolustustahto on nykyään kyseenalaista juurikin osittain viimeisestä kohdasta johtuen. Siksi nykyään myös maanpuolustuksessa painotetaan entistä enemmän aluepuolustusta ja paikallisuutta. Turvataan alueen strategiset kohdat, kuten vesi- ja sähkö.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 04. 02. 2013 10:10
On ne vaan niin hienoja ihmisiä nämä isänmaan toivot, jotka itseään patriooteiksi kutsuvat.

"Kolmea patrioottia syytettiin 87:stä pahoinpitelystä ( nuorimpana alle 1-vuotias lapsi)"
http://panuraatikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131808-muutama-tosiasia-jyvaskylan-puukotuksesta
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Eikka on 04. 02. 2013 10:10
On ne vaan niin hienoja ihmisiä nämä isänmaan toivot, jotka itseään patriooteiksi kutsuvat.

"Kolmea patrioottia syytettiin 87:stä pahoinpitelystä ( nuorimpana alle 1-vuotias lapsi)"
http://panuraatikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131808-muutama-tosiasia-jyvaskylan-puukotuksesta

Onko sulla Make ollenkaan medialukutaitoa? Kirjoittaja:

Nimi
    Panu Raatikainen
Puolue
    Vasemmistoliitto
Kunta
    Helsinki



Edit: Mun mielestä joka tästälähin jauhaa tästä tapauksesta yksipuolista tietoa ilman ennenpitkää selviäviä faktoja nolaa lähinnä itsensä. Kai tälläisiä kirjoittajia yhdistää jonkinlainen älyllinen hitaus, en keksi muuta syytä? Ensimmäiset uutiset kuultuaan päätetään tarttua "kynään" ja innoissaan unohdetaan katsoa käsi loppuun asti. Tämä juna meni jo, hiukan noloa todellakin... Aatteen palonakin tuota voisi markkinoida?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 04. 02. 2013 11:11
En ymmärrä millä perusteilla voi pyrkiä vyöryttämään tapahtumien syyn vastapuolelle? Paitsi tietysti, jos kuuluu näiden patrioottien hengenheimolaisiin ja jakaa näiden ajatukset maailmanmenosta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Eikka on 04. 02. 2013 11:11
Kuka on puolustellut patriootteja? Pyrkisit make ajattelussasi objektiivisuuteen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Objektiivisuus
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 04. 02. 2013 11:11
Sellainen kuva vain jostain syystä tulee, kun joillain on hirvittävän kauhea kiire tuomitsemaan kirjailijat eikä patriootteja. Erityisesti sinä Eikka vaikutat mielelläsi laittavan syyllisen viitan kirjailijoiden päälle ja vapauttavan patriootit. Anteeksi, mutta tällä tavoin päättelen kirjoituksistasi.

Jos kuvitellaan, että tapahtumat ovat kulkeneet siten kuin julkisuudessa on käyty lävitse, niin kenet sinä Eikka tuomitsisit? Kuka on aiheuttanut kalapaliikin?

Minä tuomitsen kaiken toiminnan, joka pyrkii vahingoittamaan toista, toisen koskemattomuutta, sananvapautta. En sympatiseeraa vasemmistoa, mutta median välittämien tietojen mukaan syyttävä sormi voi osoittaa vain ja ainoastaan patriootteihin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 04. 02. 2013 12:12
Kumma juttu, että patriootti pakoilee, jos ei ole tehnyt mitään väärää. Syytön mies ainakin Suomessa tulisi varmaan ihan vapaaehtoisesti keskustelemaan tapahtumien kulusta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013020416632619_uu.shtml
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Pentti Suksi on 04. 02. 2013 16:04
Luin järkyttyneenä Suomen vastaliikkeen ohjelman. Se oli täysi kopio lapuan liikkeen 1930
julistuksesta. Päämääränä oli molemmilla kansallisosialistinen päämäärä eli sama kuin oli Saksan
kansallissosialisteilla. Nykyisen vastarintaliikkeen päätavoitteena on kansallisosialistinen
vallankumous. Ohjelma on selkeä, eikä vaadi mitään selittelyjä päämäärästä ja tavoitteista.

Kaikki tälläinen on ehdottomasti torjuttava. Suojelupoliisin on puututtava vastarintaliikkeen
toimintaan ja sen ehkäiseminen ennenkuin mennään liian pitkälle. Lapuan liike meni liian pitkälle
ja seuraukset olivat hirmuiset. Sitä minä ihmettelen, miten älymystö, virkamiehet ja oikeuslaitos
suvaitsivat tämänlaatuista terrorismia.

Se on totta, että nykyinen äärioikeisto on jo terrisoinut toiminnallaan poliittisia puolueita.
Tämä ei saa jatkua.

Pentti Suksi
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Eikka on 05. 02. 2013 15:03
Miksi Iltalehti uutisoi oikeistolaisen luotiliivien käytön näyttävästi, mutta mainitsee vasemmistolaisen "uhrin" teleskooppipampun ja puukon vain ohimennen? Onko uusnatsi -sanalla parempi myyntiarvo, kuin laittomilla toisen ihmisen vahingoittamiseen tarkoitetuilla aseilla? Tietääkseni luotiliivien käyttö ei ole lailla kielletty? Osa mediassa rikollisiksi leimatuista pääsi jo vapaaksi:


Uusnatsi hyökkäsi kirjastoon luotiliivit yllään


Tekstistä löytyy kuitenkin myös seuraava maininta sitä korostamatta:


"Puukotuksen uhrin epäillään käyttäneen tilanteen aikana teleskooppipatukkaa. Miehellä epäillään olleen hallussaan myös teräase, jota hänen ei kuitenkaan tiedetä käyttäneen."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013020516639849_uu.shtml





Jyväskylän kirjastoisku: Pidätettynä ollut vapautettiin

Keski-Suomen käräjäoikeus päätti juuri vapauttaa Jyväskylän kirjastoiskusta pidätettynä olleen vuonna 1986 syntyneen miehen.

Häntä epäiltiin, kuten sunnuntaina vangittua toveriaankin, törkeästä pahoinpitelystä ja yrityksestä rajoittaa poliittisia toimintavapauksia.

Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että ei ole näyttöä siitä, että mies olisi syyllistynyt kumpaankaan tekoon. Hän on ollut kirjastolla paikalla, mutta hän ei ole osallistunut aktiiviseen väkivaltaan eikä kukaan ole väittänyt, että hänellä olisi ollut kädessään minkäänlaisia aseita.

Käräjäoikeuden mukaan miestä tullaan varmasti vielä kuulemaan jutun yhteydessä ja tulevissa käräjäoikeuden istunnoissa. Koska mies itse tapahtumien jälkeen ilmoittautui poliisille, ei oikeuden mukaan ole syytä epäillä etteikö hän pyydettäessä saapuisi kuulusteluihin.

Nyt vapautettu mies on yksi niistä kolmesta, jotka pyrkivät Jyväskylän kaupunginkirjastolla pidettyyn Li Anderssonin, Dan Koivulaakson ja Mikael Brunilan Äärikoikeisto Suomessa -kirjan julkistamistilaisuuteen.

Kirjaston mellakoinnista ja puukotuksesta aiemmin vangittu mies on vallankumouksellisen Suomen Vastarintaliikkeen jyväskyläläisiä aktiiveja.

Äärioikeistokeskusteluun hän osallistui korostamalla, että kansallissosialismi ei ole äärioikeistoa.

- Vapaasti saa haukkua natsiksi, ei se ole ennenkään haitannut, hän päätti kommenttinsa.


Tapahtumiin liittyen etsintäkuulutettu kolmas mies on edelleen pakosalla. Myös hän on Suomen Vastarintaliikkeen aktiiveja.

Rikoksista epälty ja hänen edustajansa olisivat halunneet käsitellä vangitsemista julkisesti. Tutkinnanjohtaja Eila Koivuniemen vaatimuksesta asia kuitenkin käsiteltiin suljetuin ovin ja myös valokuvaus salissa kiellettiin.


http://www.iltalehti.fi/uutiset/201302050155855_uu.shtml
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 05. 02. 2013 15:03
Tässä on asiallista faktaa näistä patriooteista:

http://digi.suomenkuvalehti.fi/issue_page/vihan-julistajat/?shared=1

Mielenkiintoista, että näiden "isänmaallisten" toimintamallit on kopioitu tuontitavarana ulkomailta. Se siitä isänmaallisuudesta.

Joka tapauksessa niin kuin Penttikin mainitsi, niin tälläistä patriotismia vastaan on kaikkien isänmaata kunnoittavien vastustettava.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 05. 02. 2013 16:04
Tässä on asiallista faktaa näistä patriooteista:

http://digi.suomenkuvalehti.fi/issue_page/vihan-julistajat/?shared=1

Mielenkiintoista, että näiden "isänmaallisten" toimintamallit on kopioitu tuontitavarana ulkomailta. Se siitä isänmaallisuudesta.

Joka tapauksessa niin kuin Penttikin mainitsi, niin tälläistä patriotismia vastaan on kaikkien isänmaata kunnoittavien vastustettava.

Niin mutta onko se nyt korrektia kun kaikkia muitakin islamisti ääripommittajia pitää yrittää ymmärtää

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 05. 02. 2013 16:04
En tiedä kuka islamistien käsityksiä erityisesti ääri-islamisten haluaa ymmärtää. Ääri-islamisteilla on yhtä vääristynyt todellisuuden kuva kuin näillä patriooteilla.
Kummallekin vapaus, tasa-arvo, sananvapaus ovat tuntemattomia käsitteitä.

Mielenkiintoista tuo "ymmärtäminen". Patriottien ja ääri-islamistien näkemykset kumpuaa kummassakin tapauksessa työttömyydestä, näköalattomuudesta, tarpeesta kuulua johonkin ryhmään jne. Ja kumpikin ryhmä luulee olevansa jollakin tavalla oikeutettu päättämään muiden ihmisten ajattelusta. Kaikki ääriajattelu on pahasta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Henry Eklund on 05. 02. 2013 16:04
Komppaan Makea tässä asiassa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: vaasalainen on 05. 02. 2013 16:04
Onko tämä oikea ketju äärioikeiston ja äärivasemmiston käsittelyyn?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 05. 02. 2013 17:05
Tietyllä tapaa kyllä kun, näiden patrioottien mielestä puukkokahnaus oli vasemmiston järjestämä mediatempaus. Ja kaikella mahdolliseslla tapaa pyrkivät näyttämään, että (vasemmistolainen) media väärentelee tapahtumia syyllistäen näitä patriootteja. Näiden patrioottien itsensä mukaan he eivät ole äärioikeistoa ja kansallissosialismikin nimeltään viittaa juurikin natioanalistiseen vasemmistoon enemmän kuin oikeistoon. Mutta, kyllä keskustelu kuuluisi enemmänkin tuonne Heil keskustelun alle.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 05. 02. 2013 18:06
Natsismin syvin olemus

Hyökkäys Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuuteen ei ole yllättävää, kun ottaa huomioon nykyisen politiikan maassa. Huolestuttavaa se kuitenkin on kun maassa työttömyys ja köyhyys jatkaa kasvuaan.  Tämä on se kasvualusta mistä äärioikeisto ja natsismi kasvaa. Vasemmistolainen työväenliike voi vaihtoehtoisella politiikalla työllisyyden ja köyhyyden poistamiseksi saada aikaan muutoksen nykymenoon.

Äärioikeisto kirjan tekijät ovat aikaisemminkin joutuneet äärioikeiston ja natsien terroritekojen kohteiksi. Esimerkiksi Dan Koivulaakso sai kaasua silmilleen keskustelutilaisuudessa Oulussa viime kesänä. Kirjan tekijöiden kalentereiden seuraaminen ja esittelytilaisuutta varten aseistuminen vaatii jonkin asteen suunnitelmallisuutta, mikä puolestaan viittaa enemmänkin järjestäytymiseen kuin känniseen päähänpistoon.
Pidän hyökkäystäkin vaarallisempana joidenkin kansanedustajien siunausta teolle ja hyökkäystä puolustavaa asennetta. Eräs kansanedustajakin antaa patriooteilleen vinkkejä tulevia hyökkäyksiä varten ja toinen taas pitää puukotusta kritiikin antamisena.

Euroopassa äärioikeisto käyttää jopa hallitusvaltaa Unkarissa


Kreikan kesäkuun vaaleista on kulunut melkein puoli vuotta. Sen aikana natsirintamalla on tapahtunut paljon. Ilmiö alkaa olla paisunut niin moniulotteiseksi ja laajaksi – eikä loppua näy. 

Jatkosodan natsiveljeilyn traumatisoimien suomalaisten voi olla vaikea uskoa, että Kreikan parlamentissa vaikuttaa fasistinen puolue. Sen jäsenet – johtajaa myöten – tekevät natsitervehdyksiä; heidän puoluelehden kannessa saattaa pönöttää Adolf Hitler ja jäsenet pukeutuvat yhdenmukaisiin uniformuihin ja toteuttavat rasistisia iskuja siirtolaisia kohtaan. Suomessa kun koko natsi-sanan käyttämistä pidetään mauttomana.
Siihen saataa olla syy se, että Suomi oli Saksalaisten natsien liittolainen Suursuomi sodassa ja se varmaankin ainakin valtaeliitinmieltä edelleen painaa.

Oikeusvaltiouskovaisten lienee vielä vaikea tajuta, että Kreikan poliisi on moneen otteeseen osallistunut rasistisiin hyökkäyksiin yhdessä natsien kanssa sekä turvannut uusnatsien selustaa siirtolais-, anarkisti- ja vasemmistoryhmien yrittäessä puuttua väkivallantekoihin. Kuvaava on, että viime kuukausina poliisi on pidättänyt ja oikeuslaitos tuominnut 26 antifasistia mutta ei lainkaan uusnatseja.

Kaksi viikkoa sitten Kultaisen aamunkoiton kansanedustaja Ilias Panagiotaros sanoi BBC:lle antamassaan haastattelussa Kreikan olevan sisällissodassa. “Toisella puolella ovat nationalistit, kuten me ja toisella siirtolaiset ja anarkistit”. Tämä on tietääkseni ensimmäinen sodanjulistus, jossa toinen osapuoli ei edes tiedä olevansa sodassa.

Natsien vastaiseen toimintaan osallistuvan antifasistisen liikkeen olisi tajuttava olevansa pahasti tappiolla ja muotoiltava vastarinta tästä ymmärryksestä käsin uusiksi.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 05. 02. 2013 18:06
Urho on monessakin kohtaa oikeassa paitsi aivan viimeisessä lauseessa. Natsit, patriootit millä nimellä näitä halutaankin kutsua, ovat Suomessa onneksi vielä marginaaliryhmä. Mutta heille on laitettava stoppi ja äärivasemmisto ei saa ottaa käyttöönsä samoja tapoja kuin muualla maailmassa.
Meillä Suomessa tehtävä kaikkemme, että emme kulje samaa polkua Kreikan perässä.  Ääriliikkeille stoppi ja huolehdittava erityisesti nuorten työllisyydestä ja estettävä heidän syrjäytyminen.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 05. 02. 2013 18:06
Onko tämä oikea ketju äärioikeiston ja äärivasemmiston käsittelyyn?

Kyllä jos kerran äärioikeisto on oikeasti vasemmisto

Näinhän meille on täällä selitetty

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 05. 02. 2013 18:06
Minua häiritsee tässä keskustelussa se että kaikki aktiiviset osapuolet, vetävät mukaan köyhät sekä syrjäytyneet ja muuten vain nälässä olevat.

Todellisessa elämässä köyhät nälkäiset ihmiset,  ovat maan hiljaisimpia. He eivät uhkaa ketään ei missään. He ovat hiljaa, mitä nälkäisempi sen hiljaisempi.

On lähinnä kornia puhua köyhistä,  kun mesotaan rahoista ja niiden jakamisesta.  Vallasta ja sen puutteesta. Minusta Köyhä sanan käytön voisi kriminalisoida samalla perusteella,  kun Neekeri sana tai mustalainen.  Hiljaista nöyrää köyhää loukkaa varmasti yhtäpaljon tuollainen tekopyhyys,  jolla haetaan vanhurskautta, kun oma suu vetää ahnaammin,  kun vatsa pystyy vastaanottamaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Pentti Suksi on 05. 02. 2013 19:07
Olen OW:n kanssa jetsulleen samaa mieltä. Ei köyhät kapinoi, mutta kun mennään keskiluokan lompakolle silloin nousee kapina. Näin tapahtuu Kreikassa tänä päivänä. Köyhät ovat  hiljaa. Rikkaat, heidän ei tarvitse kapinoida, mutta voivat ohjailla kapinoivaa keskiluokkaa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 05. 02. 2013 20:08
Rikkaat eivät pysty ohjailemaan keskiluokkaa. Penttikin on kuitenkin oikeassa siinä, että raha on valtaa. Mutta jos rahalta pyrkii ottamaan vallan pois, niin ei tapahdukkaan niin, että valta siirtyisi vallan ottajalle. Tässä vasemmisto tekee erittäin suuren virheolettamuksen. Tapahtuukin niin, että se valta katoaa. Työpaikat, mitä kyseinen raha pitää sisällään, katoavat. Demokraattisissa järjestelmissä rahalla ei luoda valtaa muiden yli, ja sen takia rahavalta (rikkaat) eivät voi muuta kuin katsoa toimettomana kansan järjetöntä yli omien varojen tuhlausta. Jos Pentti on huomannut, niin kyllä rahavallan (rikkaiden) tavoitteena on korkeampi työllisyys. Mutta valitettavasti yhteiskunta ei ota kuuleviin korviinsa rahavallan ehdotuksia työttömyyden vähentämiseksi.

Ja täytyy kompata OW:ta. Sen verran nasevasti osui asian ytimeen.

Huom! Ja itselläni ei ole tässä verotuksen huippumaassa rahaa, mutta jos rahavalta yritysten kautta (esim. Nokia) tekee tappiota, niin mistä silloin vasemmisto luulee, että yrityksistä voi nyhtää entistä enemmän pois. Ihan absurdi ajatus.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 05. 02. 2013 20:08
Olen OW:n kanssa jetsulleen samaa mieltä. Ei köyhät kapinoi, mutta kun mennään keskiluokan lompakolle silloin nousee kapina. Näin tapahtuu Kreikassa tänä päivänä. Köyhät ovat  hiljaa. Rikkaat, heidän ei tarvitse kapinoida, mutta voivat ohjailla kapinoivaa keskiluokkaa.

Muistelkaapa Natsi Saksaa, kun Hitlerille koko kansa hurrasi, mutta ei tietenkään enää sen jälkee kun näkivät natsien tuhot.

Toisaalta Perussuomalainen puoluekkin nauttii ja sai jytkynsä juuri tavalliselta kansan osalta.

Toisaalta on juuri niinkin, jos keskiluokka menettää asemansa, kuten kävi 1930 luvulla Suomessa, kun isojen talojen pojat joutuivat lähtemään tiloiltaa.
Siihen he löysivät syntipukikseen kommunistit ja vasemmiston. Lapuanliike aika pitkälle rakentui juuri heidän talottomien talonpoikien kapinaan.

Natsit ja äärioikeisto vihaa asiantuntijoita, sivistystä ja herroja. Tämän kautta he saavat myös köyhän kansankin tuen. Tällä sai aikoinaan Veikko Vennamokin ääniä kansalta.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Pentti Suksi on 05. 02. 2013 22:10
Ei pidä globbarin  puheet paikkaansa. Olen juuri tutkinut ja lukenut professori Juha Siltalan yli 800 sivuisen tutkimuksen Lapuan liikkeestä ja  kyydityksistä Suomessa. Lapuan liike suunnitteli Helsinkiin kansalaismarssia, mutta heidän pettymyksekseen siihen osallistui vain talonpojat 1930.
 Olen lapsuuteni nähnyt ihan oikeasti Lapualaisia ja yksikään niistä ei ollut köyhtyneitä talonpoikia.
Tunnette historian kovin huitaisemalla ja luulemalla. Ne olivat pitäjän eliittiä aina  kirkkoherrasta lähtien. Ne olivat pääasiassa  maalaisliittolaisia eli nykyistä keskustapuolueilaisia johon sitten liittyi kokoomukselaisia. Minä tunsin kotipaikkakuntani muiluttajat.

Vuonna 1918 perustettiin Suomen tasavalta, johon nyt piti mennä yhteen valkoiset ja punaiset.
Asetelma oli molemmin puolin herkkä. Samoin Moskovassa perustettiin elokuussa 1918 Suomen kommunistinen puolue joka otti asemaansa Suomessa. Kommunistien pyrkimys olui saada Suomi bolsevistiseen vallankumoukseen. Tämä herätti nbärkästysta valkoisten sotaveteraanien ja suojeluskuntien piirissä joiden mielestä valtiovalta lepsuili punaisten ja kommunistien edessä. 1930 kutsuivat valkoiset sotaveteraanit kokouksen Lapualle ja se tapahtui maalaisliittolaisten aloitteesta. Lapuan liikkeen puheenjohtajaksi valittiin Ilkka-lehden päätoimittaja maalaisliittolainen
Artturi Leinonen ja toiseksi tuli rikas maalaisliittolainen Vihtori Kosola, maalaisliittolainen  kansanedustaja Kustaa Tiitu jne. Valtuuskuntaan valittiin 8 maalaisliittolaista ja yksi kokoomuslainen.
Päätavoitteena oli kommunistien eliminointi luottamustehtävistä. Myöhemmin liike radikalisoitui ja otti poliittisen suunnan Saksan kansallissosialismiin. Alkoi spontaanisia kyydityksia ja myöhemmin maalaisliittolaiset jäi sivummalle vaikka tavoite oli edelleen  sama. Maalaisliiton eduskunta ryhmä oli samanlainen kuin on nykyään Perussuomalaisten eduskuntaryhmä.

Kommunistit provosoivat Lapuan työväentalolle sirppi ja moukari- rienaus tilaisuuden ja se johti mellakkaan jossa revittiin punaiset paidat ja suljettiin Lapuan työväentalo. samaan aikaan löydettiin Vaasan työväentalon kellarista  kommunistien asekätkö.

Se oli niinpaljon hirmuista aikaa, että en mielelläni muistele. Pitää muistaa että Neuvostoliitossa
alkoi Stalinin verinen diktatuuli ja siinä kuoli arviolta 50 miljoonaa ihmistä.

Sellainen prpagandapuhe, että ne oli talottomia talonpoikia, ei pidä missään nimessä paikkaansa.
Tätähän vasemmistolainen media jauhaa jatkuvasti ja unohtaa tämänpäivän äärioikeiston.

Mitä tarkoittaa natsit ja äärioikeisto? Mitä eroa niillä on? Ei mitään.

Muistan Vennamon nousun. Silloin kommunistit hylkäsi oman maatalouspoliittisen ohjelmansa jonka  Vennmo hyvänä reettorina otti käyttöönsä. Kommunisit hylkäsi pienviljelijät oman onnensa nojaan. Tottakai ne äänesti Vennomoa.

Historiaa pitää katsella niinkuin se on, eikä minkään väristen puoluelasien kautta. Älkää luulko, että Saksassa kansallisosialismi katosi 9.5.1945. Se vain meni maanalle.

"Natsit ja äärioikeisto vihaa asiantuntijoita, sivistystä ja herroja". Tuo on täyttä humpuukia,
ne kaikki oli hurmaantuneita Lapuanliikkeeseen, rahoittivat ja suojelivat Lapuan liikkeen hirmutekoja. Globbarille pitää sanoa se vanha sananlasku, että osoita jota kuta sormella niin kolme syyttävää sormea osoittaa itseenpäin.

OPentti Suksi
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: köyhä jarrumies on 06. 02. 2013 09:09
Jossain uutislähetyksessä annettiin ymmärtää, että työläiset äänestävät mieluiten persuja ja demareita. Näiden jälkeen suosituimpia olivat kepu ja kokoomus. Siis TÄH? Missä entisten kommarien perillinen vasemmistoliitto? Ketä sitä äänestää? Eivät ainakaan duunarit tuon uutisen mukaan. Äänestävätkö sitä nykyään vain mamut, vasemmistoanarkistit, kettutytöt yms. aines?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Kari Lajunen on 06. 02. 2013 10:10
Jossain uutislähetyksessä annettiin ymmärtää, että työläiset äänestävät mieluiten persuja ja demareita. Näiden jälkeen suosituimpia olivat kepu ja kokoomus. Siis TÄH? Missä entisten kommarien perillinen vasemmistoliitto? Ketä sitä äänestää? Eivät ainakaan duunarit tuon uutisen mukaan. Äänestävätkö sitä nykyään vain mamut, vasemmistoanarkistit, kettutytöt yms. aines?

Luulen, että tuon "Jossain uutislähetyksessä" käytetty lähdeaineisto on saattanut joutua mielenkiintoisen tulkinnan alaiseksi.

Juttelin Kolmosen  SKP kanssa  jokin aika sitten ennen kunnallisvaaleja  ja sain sellaisen käsityksen, että Vasemmistoliitto ei hyväksy kommunisteja listoilleen esim. kunnallisvaaleihin.  Kolmonenhan oli kunnallisvaalilehdokkaana ja tein hänestä vaalivideon, kuten monesta muustakin  toisen puolueen ehdokkaasta, joten tämä, tältä yhdeltä osin,  puoltaisi tuota "Köyhä jarrumies" näkemystä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 07. 02. 2013 19:07
Lokakuun vallankumouksen Aurora remonttiin

”Vuoden 2013 kesällä Itämeren laivaston risteilijä Aurora, joka on vuoden 1917, lokakuun vallankumouksen symboli, hinataan Severnaja verf telakalle. Yhdeksän kuukauden aikana sille tehdään täysremontti ja kaikki vanhat järjestelmät puretaan ja vaihdetaan uusiin. Myös Auroran ankkurointipaikka kunnostetaan.
Alus koostuu 70 prosenttisesti, alkuperäisistä historiallisista osista, jotka säilytetään.
Tällä hetkellä Aurora on ikuisessa ankkurissa Pietarissa, missä se toimii museona.”

Venäjän Työväen vallankumouksen suurta sympolia kunnostetaan uuteen rauhanomaiseen iskuun!

http://finnish.ruvr.ru/2013_02_07/Valankumouksen-symboli-joutuu-yhdeksan-kuukauden-remonttiin/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 09. 02. 2013 16:04
Terroristijärjestöt ja niiden jäsenet ovat muuttuneet vapaustaistelijoiksi

”Asiantuntijat sanovat vuotta 2012 ”terroristisen vakauden” vuodeksi. Viime kahdentoista kuukauden aikana suuria terroritekoja ei ole tapahtunut, äärijärjestöjen aktiivisuus ei ollut tavallista korkeampaa, ja eri maiden erikoispalvelut kertovat saaneensa tilanteen hallintaan. Se johtuu osittain siitä, että monet terroristiryhmät ovat alkaneet kehittyä ja muuttua vapaustaistelijoiksi. Mutta jos heidän ideologiansa on pysynyt samana, niin he ovat edelleen yhtä vaarallisia kuin ennenkin.

Maailma on oppinut taistelemaan perinteistä terrorismia vastaan, mutta tämän ilmiön kitkemisestä ei voi vielä olla puhetta, uskoo Aleksandr Konovalov:
– Siitä kertoo jo se tosiasia, että Yhdysvaltain alueella ei ole rekisteröity yhtään terroritekoa vuoden 2001 syyskuun jälkeen, vaikka on ollut yrityksiä järjestää niitä. Keinot, joilla terrorismia torjutaan Yhdysvalloissa ja Euroopassa, antavat aiheen toivoa, että sen aktiivisuus ei tule kasvamaan siellä. Venäjällä erikoispalvelut tekevät hyvää työtä terrorismin torjumiseksi.

Toisaalta asiantuntijat toteavat, että viime aikoina kansainvälinen terrorismi on alkanut muuttua. Nuo muutokset liittyvät arabimaailmassa tapahtuneiden vallankumousten aaltoon. Ääriainekset pyrkivät nyt valtaan. Ei ole vieläkään selvää, onko heillä myönteinen ohjelma, vai tähtäävätkö he edelleen vain tuhoon. Maailman historiassa on esimerkkejä terroristien muuttumisesta, muistuttaa sotilaallinen asiantuntija Pavel Felgengauer:
– Terrorismi on poliittisen taistelun keino. Joskus käy niin, että kun terroristit pääsevät valtaan, heistä tulee poliitikkoja lopullisesti. Jos on muita mahdollisuuksia, niin niitä käytetään. Esimerkiksi Irlannissa entisistä terroristeista on tullut poliitikkoja, jotka ovat luopuneet Irlannin tasavaltalaisarmeijan puitteista harjoitetusta terrorista. He istuvat nyt parlamentissa.

Ei ole kuitenkaan olemassa mitään takuuta siitä, että Lähi-idän terroristeista, jotka kutsuvat itseään vapaustaistelijoiksi, tulee varsinaisia poliitikkoja. Asiantuntijat neuvovat, että heihin ei kannata luottaa. Siinä mielessä Venäjällä on oikea asenne tämän alueen kaikkiin konflikteihin. Geopoliittisten ongelmien akatemian presidentin Leonid Ivashovin mielestä Venäjä ei salli Syyriassa toimivien terroristien siirtymistä johtoportaan asemaan. Se ei omalta vuoroltaan mahdollista sitä, että toistuisi ”vapauden skenaario”, josta Yhdysvallat, joka oli tukenut Libyan vallankumousta, maksoi Libyan-suurlähettiläänsä hengellä.”

Suomessa on vähän vataavaa, kuten Suomen Sisujärjestön natsit ja muut äärioikeistolaiset, jotka toimivat Perussuomalainen puolueessa parlamentaarisella rintamalla. Mutta myös kokoomuksessakin on näitä äärioikeistolaisia ja jopa ministeritasolla asti.

http://finnish.ruvr.ru/2013_01_05/Maailman-terrorismin-muutokset/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 09. 02. 2013 20:08
Työläisten huijaus senkun vain jatkuu Suomessa

”Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) toivomus pikaisista palkkaratkaisuista saa varovaista vastakaikua palkansaajapuolelta.
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly sanoo, ettei nopea neuvotteluaikataulu ole ajatuksena mahdoton. Hän kuitenkin korostaa, että ensin pitää raivata ajankohtaiset riidat pois neuvottelujen tieltä.
STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää on varovaisempi. Hän arvioi, että kevään aikana voidaan päästä sopuun vain niistä periaatteista, joille pitkäaikainen palkkaratkaisu perustuisi.
- Palkansaajajärjestöt pystyvät koordinoimaan palkkaratkaisuja vain siinä tapauksessa, että pohjalla on jonkin sortin keskitetty malli, Mäenpää toteaa.
Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder tarjoaa ratkaisuksi nykyisten sopimusten jatkamista vähintään vuodella niin, että palkansaajien ostovoima säilyy.

Työväenliikeen oikeistolainen puolue
SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on vedonnut työmarkkinajärjestöihin, jotta nämä sopisivat vanhat riitansa.
- Jos järjestöt pystyvät näyttämään tietä vahvistuvalle työllisyydelle, on hallituskin valmis kuuntelemaan järjestöjen toiveita, Urpilainen sanoi.
Urpilaisen mukaan taloustilanne on poikkeuksellisen vaativa. Tämän takia hän nimeää hallituksen tulevan kehysriihen päätavoitteeksi työllistymiseen ja työntekoon kannustamisen.
Uusien työpaikkojen lisäksi Urpilainen haluaa uusia taloudellisia kannustimia työelämään osallistumiselle, vaikka osa-aikaisesti, jos elämäntilanne niin vaatii.

Rahavallan puolue kokoomus
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) haluaa, että työmarkkinajärjestöt unohtavat vanhat riitansa. Kolmen koulutuspäivän riita on Kataisen mielestä vain lillukanvarsi muiden riitojen joukossa. Kataisella on järjestöille pari toivetta:
- Palkkaratkaisu joka lisää työntekijöiden määrää ja työuraratkaisu joka lisää työn tekemisen määrää, Katainen sanoo.
Kataisen mielestä työmarkkinajärjestöt voisivat jäädyttää konfliktinsa ja palata niihin vaikka 30 vuoden päästä.
- Että he vaikka toteaisivat, että "te ootte tehny meille pahaa ja me ollaan tehty teille pahaa, mutta mitä jos avattais tämä ongelmien säkki ja ruvettais tekemään päätöksiä", Katainen toivoo.
Pääministeri haluaa ratkaisuja heti, vaikka useimmilla liitoilla on sopimukset ensi syksyyn asti.
- Jos tämän kevään aikana tulisi sellainen palkkaratkaisu, josta nähtäis että okei, tämä tuo meille lisää työpaikkoja - niin se todennäköisesti toisi myös lisää investointeja Suomeen.”

Luokkasopuilu jatkuu siis Suomessa
Suomessa eletään politiikassa aivan toisenlaisessa tilanteessa kuin euroopassa, jossa koko vasemmistolainen työväenliike on juuri päinvastaisella puolella kuin Suomessa. Euroopassa siis taistellaan säästö -ja leikkauspolitiikkaa vastaan.
Joten ei ole olenkaan väärin sanoa, että Suomessa eletään nyt talvisodan hengessä maan politiikassa, nyt vain taloudellisessa (talvisodassa sodittiin Neuvostoliittoa vastaan) mielessä turvattaessa maan rahavallan etuja. Toisaalta on SDP:n esittänyt tammikuun 1940 kaltaista kihlausta (sillä turvattiin työläisten mukaan tuleminen sotaan) rahavallan kanssa. Joten historiastakaan ei ole opittu nykyisessä SDP:ssä.

http://yle.fi/uutiset/urpilainen_vetoaa_tyomarkkinajarjestoihin_sopikaa_vanhat_riitanne/6488053
http://yle.fi/uutiset/katainen_haluaa_palkkaratkaisut_nyt/6488048
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Lauri Karppi on 10. 02. 2013 08:08
Yle kertoo että eläimiä ei teurasteta oikeaoppisesti
http://yle.fi/uutiset/possu_pitaa_eristaa__uskonto_haastaa_suomalaiset_kauppiaat_ja_lihamestarit/6486613
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: vaasalainen on 10. 02. 2013 09:09
Koettakaa olla hieman tarakempia postaustenne sijoittamisessa.  Tuo ylläoleva Laurin postaus kuuluu Maahanmuuattopolitiikkamme ketjuun.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Lauri Karppi on 10. 02. 2013 12:12
Nojuu, tietysti sinnekin. Minusta tuo, että YLE kertoo islamilaisen rituaaliteurastamisen olevan "oikeaoppista" on hyvä esimerkki median vasemmistolaisuudesta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Kari Lajunen on 10. 02. 2013 13:01
Nojuu, tietysti sinnekin. Minusta tuo, että YLE kertoo islamilaisen rituaaliteurastamisen olevan "oikeaoppista" on hyvä esimerkki median vasemmistolaisuudesta.

Täh?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 12. 02. 2013 15:03
Kiina ohitti johtavan kapitalistisen maan USA:n

”Kiina ohitti USA:n vuonna 2012 kulutustavaroiden kaupassa. USA on ollut tällä alueella johtava maa, II maailmansodan päättymisen jälkeen.
Analyytikot käyttivät arvion laatimisessaan, molempien maiden viennin ja tuonnin summaa vuodessa. USA:lla tämä määrä oli 3,83 biljoonaa dollaria ja Kiinalla 3.87 biljoonaa dollaria. Kuitenkin, jos mukaan otettaan palvelujen tarjonta, niin USA:n kaupan määrä nousee 4,93 biljoonaan dollariin, kun Kiinan tarjoamien palvelujen määrä jää tästä huomattavasti jälkeen.
Tällä hetkellä Kiina on myös suurin energiaraaka-aineiden kuluttaja, sen uusien autojen markkinat ovat myös suurimmat maailmassa ja sillä on merikiitävimmät kulta- ja valuuttavarannot.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_02_11/Kiina-ohitti-USA-n/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 12. 02. 2013 16:04
Kiina on mennyt edelle myös ympäristön tuhoamisessa. Eikä pelkästään jenkkien, vaan koko maailman yhteensä.

http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288539302972.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 12. 02. 2013 17:05
Alkaako jo kellot soimaa SDP:n ”vasemmistolaisilla” kokoomuksen viedessä SDP:n ministereitä miten se vain haluaa
”Jyrki Kataisen (kok.) johtaman kuuden puolueen hallituksen kurssi ja arvostus ei ole kovin korkealla demarivetoisten teollisuusliittojen piirissä.
Hallituksen arvostelua ei hillitse yhtään se, että sen toiseksi suurin puolue on SDP - siis perinteisen katsonnan mukaan "työväenliikkeen" toinen osa - se poliittinen.
Kuuden puolueen koalition työ perustuu kompromisseille kompromissien jälkeen.
Viime vaalien jälkeen ay-puolella heräsi toivo, että nyt kun työväenliikkeen poliittinen puoli on hallituksessa niin ammatillinen osa saa läpi lähes mitkä tahansa toiveet.
SDP on kuitenkin vain yksi kuudesta hallituspuolueesta kokoonpanossa, jota johtaa kokoomuslainen pääministeri.

Nyt puolueessa arvellaan, että ammatillisen siiven veljet ja sisaret eivät olleet toiveidensa kanssa realistisia; kuuden puolueen koalition työ perustuu kompromisseille kompromissien jälkeen.
Viimeiset naulat SDP:n sisäisen luottamuksen arkkuun naulattiin, kun hallitus päätti leikata työhön liittyvien ajojen kilometrikorvauksia ja lopullisesti silloin, kun Turun telakka ei saanut kaipaamaansa 50 miljoonan pääomalainaa.

Poliittisella puolella puolestaan kummastellaan, mikä tämä kolmen koulutuspäivän kiista oikein on. Miksi ammatillisella puolella jumiutetaan kaikki neuvottelutoiminta muutaman hassun päivän takia.

Eli ymmärrystä - ja siinä sivussa myös tietämystä - toisen tekemisistä ja ajatuksista puuttuu molemmin puolin. Niinpä ainakin SDP:n poliittisella puolella on jo alettu haikailla ilmanpuhdistuskokouksen perään.
Tilanne ammatillisen ja poliittisen siiven kesken on kuulemma sellainen, että puhelimet eivät juuri soi. Tai jos soivat, niin soittaja ei ole ainakaan toisen puolen demari.”

Toimintapäivä maaliskuussa

Joko SDP vetoinen ay-liike lähtee eurooppalaiseen toimintaan?
Euroopan vasemmiston hallitus valmisteli ensi vuoden toimintaa neljällä pääsuunnalla: leikkauspolitiikan hylkääminen, finanssimarkkinoiden vallan vastustaminen, demokratian ja työväen oikeuksien puolustaminen sekä toiminta rauhan puolesta.
Yhteistyössä ay- ja kansalaisliikkeiden kanssa valmistellaan muun muassa uutta eurooppalaista toimintapäivää leikkauspolitiikkaa vastaan 23.maaliskuuta ja vaihtoehtoista huippukokousta Ateenaan kesäkuun alussa.

www.european-left.org
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 13. 02. 2013 21:09
Yliopiston tulee toimia näkyvästi rasismia vastaan

”Itä-Suomen yliopiston ammattijärjestöt edellyttävät yliopiston ottavan näkyvän roolin rasismin vastustamisessa. Kaikkia henkilöstöryhmiä edustavien järjestöjen puheenjohtajat korostavat yliopiston vastuuta yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisessa antamalla seuraavan kannanoton.

Tieteen vapaus, eettisyys ja oikeudenmukaisuus ovat Itä-Suomen yliopiston keskeisiä arvoja. Itä-Suomen yliopiston strategia puolestaan edellyttää tutkijoita ja opettajia osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamaan asiantuntijuudellaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.
Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategiassa esitetään päätavoitteiksi muun muassa monikulttuurisen yhteiskunnan tukeminen ja globaalin vastuun edistäminen. Kun ulkomaalaisten tutkijoiden, vaihto- ja tutkinto-opiskelijoiden määrää halutaan lisätä, myös Itä-Suomen yliopiston pitää kantaa erityistä huolta lisääntyvästä rasismista ja poliittis-yhteiskunnallisen ilmapiirin kovenemisesta yleisesti ja erityisesti Itä-Suomessa.

Poliittisen ilmapiirin koventuminen heijastuu myös yliopistoihin ja ilmenee esimerkiksi rasismia, monikulttuurisuutta ja islamvastaisuutta
käsittelevien tilaisuuksien häirintänä. Tutkijoiden ja yliopisto-opettajien osallistumista julkiseen keskusteluun yritetään jatkuvasti rajoittaa. Tämä on jo nyt johtanut tilanteeseen, jossa jotkut tutkijat eivät halua enää esiintyä julkisuudessa tai eivät ylipäätään halua ottaa tutkimuskohteikseen sellaisia aiheita kuten rasismi, monikulttuurisuus tai islamvastaisuus (HS 14.3.2012).

Yliopiston ei tule hyväksyä minkäänlaisia yrityksiä rajoittaa tutkijoidensa vapautta käsitellä rasismia ja monikulttuurisuutta tai osallistua näiden asioiden käsittelemiseen julkisesti. Itä-Suomen yliopiston tavoitteena on kansainvälistyminen sekä kansainvälisten tutkijoiden ja opiskelijoiden määrän lisääminen. Yliopiston tehtävänä on turvata sellainen yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen ilmapiiri, jossa tämä on mahdollista. Sen tulee toimia näkyvästi rasismia vastaan ja osallistua monikulttuurisen yhteiskunnan tukemiseen.

Juhani Laurinkari, Professoriliiton Itä-Suomen yliopiston osasto
Erkki Pesonen, Itä-Suomen tieteentekijät (ITTE) ry.
Tomi Rosti, Itä-Suomen yliopistoyhteisön henkilöstöyhdistys ry
Tarja Kärkkäinen, Itä-Suomen yliopiston JHL”

http://www.facebook.com/groups/6669640718/permalink/10151513394535719/
http://yle.fi/uutiset/ita-suomen_yliopiston_rasismitutkijat_joutuneet_hyokkayksen_kohteeksi/6492528
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 14. 02. 2013 20:08
Suomeenko Mussolinin malli?

"Jyväskylän hyökkäyksen jälkeen viime päivinä on puhuttu uudesta äärioikeistosta. Samaan aikaan maan turvallisuushallinnossa etenee vähin äänin korporatistinen rakenne, jonka historia viitta äärioikealle.
 
Pääministeri Kataisella olisi ollut takanaan tuki yli puoluerajojen, jos hän olisi puolustanut valtioneuvostoa ja pääministerin virkaa omaa oikeistosiipeään, sotilasjohtoa ja talouselämän johtoa vastaan niiden pyrkiessä vaikuttamaan suoraan, ohi maan hallituksen kaikkeen turvallisuushallintoon. Maan sotilas-teollinen ryhmittymä on kuitenkin vienyt tahtonsa läpi. Viime torstaina puolustusministeriön sivulle tuli tiedote, jossa todettiin mm.:
 
”Tiedotteet 31.01.2013 16:00
Turvallisuuskomitean toiminta käynnistyy
Valtioneuvosto antoi 24.1.2013 asetuksen Turvallisuuskomiteasta. Asetus tulee voimaan 1.2.2013 ja sillä kumotaan Turvallisuus- ja puolustusasiain komiteasta annettu valtioneuvoston asetus.”
 
Harvoin tapahtuu näin vähin äänin näin merkittävää takaiskua demokraattiselle oikeusvaltiolle. Tilannetta radikalisoi vielä asetuksen perustelumuistio, joka pyrkii laajentamaan sekä Turvallisuuskomitean ohjausvaltaa että toimialaa kaikkeen mahdolliseen turvallisuuteen ja kaikkiin mahdollisiin turvallisuustilanteisiin (LIITE).
 
Tässä uudessa puolustusministeriön kenraali kansliapäällikön johtamassa Turvallisuuskomiteassa on ylin sotilas- poliisi- ja virkamiesjohto ja sen valmistelusta olevan tiedon perusteella siihen aiotaan nimittää myös kaksi talouselämän ja ay. -liikkeen edustajaa. Näitä nimityksiä ei ole vielä tehty, ja vielä on siis mahdollista vedota kumpaankin suuntaan demokratian puolesta.”

http://ristovolanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131797-suomeenko-mussolinin-malli
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 16. 02. 2013 19:07
AY-liike leikkausten syntipukkina

Tiedonantajan 7/13 haastattelussa ollut Vaasalainen Kim Berg ei niele Häkämiehen (EK) ja pääministeri Kataisen (hallitus) uhkauksia nostaa eläkeikää, vaan antaa täystyrmäyksen niille. Röngenhoitajana työskentelevä Berg oli selannut EK:n ehdotuslistaa ja todennut, että ei ole ollenkaan ihme etteivät neuvottelut etene. EK kun vaatii eläkeiän nostoa 65 vuoteen, työttömyysturvan enimmäiskestoajan lyhentämistä, työajan pidentämistä, yritysveron laskemista 15 prosenttiin sekä nollatason palkkaratkaisua.

On siis selvää, että kun ay-liikkeen ja EK:n näkemykset ovat kaukana toisistaan eivät neuvottelut tietenkään etene. Myöskään veropohjaa ei voi murentaa. Vaasalaisessa kuntapolitiikassa mukana oleva Berg muistuttaa kuntien olevan jo nyt vaikeuksissa.
Vaasassakin jo vahvistetusta talousarviosta pitäisi löytää vielä 8 miljoonaa lisää säästöjä.
EK hakee vain korkeampia voittoja ja tuottoja yrityksille sanoi Berg.

Bergin mielestä myös taloustilannetta synkistellään hallituksen osalta. Tilastot kun osoittavat, että taivas ei ole niin synkkä kuin meille halutaan esittää. Hän näkee myös ristiriitaisuutta siinä, että samaan aikaan toteaa Alexander Stubb (kok) Suomen olevan rikas maa. Kun taas Jyrki Katainen (kok) pelottelee rahojen loppuvan. Herää siis kysymys mikä tässä on loppujen lopuksi se totuus?

Tehyn hallitukseen kuuluva Berg on seuraavissa tehyn Vapaiden vaikuttajien vaaliliiton puheenjohtaja ehdokas Tehyyn. Berg näkee nyt, että olisi aika tehostaa ay-liikkeen edunvalvontaa siten, että nuoretkin tulevat mukaan. Puolueista irtaantuminen ei tarkoita sitä, että politiikasta irtaudutaan Berg muistuttaa lopussa.

Talous työväen haltuun  Euroopassa

Kapitalismi osoittaa nyt koko Euroopassa täydellistä kyvyttömyyttä ratkaista maan osan ongelmia, se vain luo uusia ongelmia itse aiheuttaman kriisin jatkeeksi. Rikas Eurooppa ei kykene työllistämään eikä ruokkimaan kansalaisiaan ja tästä räikeimpänä esimerkkinä on viiden miljoonan työttömän ihmisen elämä Espanjassa.

Tähän liittyen olivat Kim Bergin näkemykset Tiedonantajassa mallina suomalaiselle ay-liikkeelle  nostaa toimintaansa tässä maassa työläisten edunvalvojaksi. Ay-liike on itsenäinen toimija sekä valtiovaltaan, että työnantajaliittoihin, mutta myös poliittisiinpuolueisiin.

Toisaalta puolueista vain vasemmistolaiset jo luokkaperustaltaan ovat läheisiä liittolaisia ay-liikkeeseen olleet aina Forssan kokouksesta alkaen. Vanhan työväenliikkeen Forssan kokouksesta tulee tänä vuonna 110 vuotta.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 22. 02. 2013 17:05
Venäjän Ääni kertoi mielenkiintoisia uutisia

Medvedev kunnioitti neuvostosotilaiden muistoa Kuubassa

”Dmitri Medvedev, joka on nyt Kuubassa työvierailulla, laski seppeleen neuvostosotilaiden patsaan edustalle Havanan esikaupungissa. Tapahtumaan osallistui muös Kuuban ministerineuvoston puheenjohtaja Raul Castro. Venäjän Äänen toimittaja seuraa tapahtumia paikan päällä.
Patsas avattiin 23. helmikuuta vuonna 1978, Neuvostoliiton asevoimien 60-vuotispäivänä. Patsas asettettiin 68 neuvostosotilaan ja –upseerin haudalle.”
Kiina ostaa uusia venäläisiä Su-35 hävittäjiä
”Hallitusten välinen sopimus kaupasta allekirjoitettiin tammikuussa ja lähiaikana osapuolet aloittavat neuvottelut toimitusten toteuttamisesta, ilmoitti toimittajille Abu Dhabissa, Venäjän sotilasteknisen yhteistyöhallinnon varajohtaja Vjatsheslav Dzirkalin.
Dzirkalin ei tarkentanut, kuinka monta lentokonetta myydään, mutta korosti, että Kiina saa käyttöön valmiita lentokonetta. Su-35 hävittäjä on uudistettu versio monitoimintaisesta koneesta, jossa on käytetty viidennen sukupolven lentokoneteknologiaa.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_02_22/Medvedev-kunnioitti-neuvostosotilaiden-muistoa-Kuubassa/
http://finnish.ruvr.ru/2013_02_20/Kiina-ostaa-uusia-venalaisia-Su-35-havittajia/

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 23. 02. 2013 12:12
Leninin sankaruus jatkuu

”Lauantaina Moskovassa aloitti työnsä Venäjän federaation kommunistisen puolueen 15. kokous. Avatessaan sen puolueen puheenjohtaja Gennadi Zjuganov sanoi, että kokoukseen on saapunut kommunististen ja vasemmistolaisten puolueiden 95 valtuuskuntaa eri puolilta maailmaa.
Kokoukseen on valittu 323 edustaa, puolueen puheenjohtaja kertoi, ja paikalla on myös paljon vieraita. Kokous on omistettu myös sille, että Venäjän federaation kommunistinen puolue täyttää näinä päivinä 20 vuotta perustamisestaan.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_02_23/Moskovassa-on-alkanut-Kommunistisen-puolueen-vuosijuhlakokous/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 23. 02. 2013 16:04
Venäjän Ääni kertoi mielenkiintoisia uutisia

Medvedev kunnioitti neuvostosotilaiden muistoa Kuubassa

”Dmitri Medvedev, joka on nyt Kuubassa työvierailulla, laski seppeleen neuvostosotilaiden patsaan edustalle Havanan esikaupungissa. Tapahtumaan osallistui muös Kuuban ministerineuvoston puheenjohtaja Raul Castro. Venäjän Äänen toimittaja seuraa tapahtumia paikan päällä.
Patsas avattiin 23. helmikuuta vuonna 1978, Neuvostoliiton asevoimien 60-vuotispäivänä. Patsas asettettiin 68 neuvostosotilaan ja –upseerin haudalle.”

Maailma tarvitsee tehokasta globaalia finanssijärjestelmää


”Nykyaikaisemman ja tehokkaamman maailmanlaajuisen finanssirakenteen muodostaminen on vaikea, mutta kuitenkin toteuttavissa oleva tehtävä, joka on kaikkien maailman valtioiden ratkaistava yhdessä, uskoo Venäjän federaation pääministeri Dmitri Medvedev.
”Tehtävä on vaikea, mutta olen varma, että pystymme suoriutumaan siitä”, sanoi Venäjän hallituksen päämies kuubalaisille joukkotiedotusvälineille antamassaan haastattelussa. ”Teemme työtä yhdessä, ja meitä odottaa menestys”.

http://finnish.ruvr.ru/2013_02_23/Maailma-tarvitsee-tehokasta-globaalia-finanssijarjestelmaa/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 23. 02. 2013 17:05
Tarkoittaisiko tämä että mailma siirtyisi vain yhden valuutan käyttöön.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 24. 02. 2013 13:01
Venäjällä vietetään Isänmaan puolustajan päivää

”Vuonna 1922 helmikuun 23. päivä julistettiin virallisesti Työläisten ja talonpoikien Punaisen armeijan ja laivaston päiväksi. Myöhemmin päivää juhlittiin Neuvostoliitossa Neuvostoarmeijan ja sotalaivaston päivänä.
Venäjän armeijan historiaa
Nyky-Venäjällä tämä päivä on saanut Venäjän federaation sotilaallisen kunnian päivän merkityksen ”Sotilaallisen kunnian päivistä” annetun federaatiolain mukaan. Vuodesta 2002 23. helmikuuta on vapaa päivä. Epävirallisesti venäläiset pitävät 23. helmikuuta kaikkien miesten juhlana.
Tänä päivänä venäläiset ilmaisevat kunnioituksensa ja kiitollisuutensa sotilaille, armeijan ja laivaston veteraaneille, ulkomailla palvelleille sotilaille sekä niiden perheille, jotka ovat palvelleet tai palvelevat edelleen asevoimissa.
Isänmaan puolustajan päivänä Moskovassa järjestetään yli sata juhlatilaisuutta.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_02_23/Venajalla-juhlitaan-Isanmaan-puolustajan-paivaa/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 25. 02. 2013 19:07
Hevonen naudan vaatteissa
”Venäjän kuluttajien oikeuksien virasto Rospotrebnadzor varoittaa, että naudanlihan tuonti saatetaan Euroopasta keskeyttää. Mahdollista kieltoa nostettiin esiinsen jälkeen, kun lihahuijaus paljastui. Vastuuttomat yrittäjät myivät hevosenlihaa nautana. Rospotrebandzor on kääntynyt Euroopan terveydenhuoltomkomission puoleen ja pyytänyt lisätietoa epäillyttävästä lihasta. Hevosskandaali sai Euroopassa uuden käänteen, kun romanialaiset eläintautitarkastajat löysivät eräästä Bukarestilaisesta varastosta lähes tonnin hevosenlihaa, joka oli pakattu myytäväski nautana.”

Kapitalismihan periaatteessa perstuu huijaukseen. Huijaamisella tehdään rahaa, kuten Kailajärvi pyramiripelillään. Mutta myös ihmisten koukuttaminen kuluttamisen oravanpyörään. Arvopaperikauppakin on yhdenlaista huijaamista, josta nyt koko EU-alueenkansat saavat kärsiä, maksamalla tukimaksuja pankeille, jotka ovat sitä peliä pyörittäneet ja osa hävinnyt rahansa.

Tietenkin tuo lihalla huijaaminenkin menee siihen samaan voitontavoittelun sarjaan, joka on kapitalismin pääasia.

http://finnish.ruvr.ru/2013_02_25/Hevonen-naudan-vaatteissa/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 25. 02. 2013 20:08
Minusta se on oikein että markkina reagoi. Jos Venäjä pysäyttää lihan oston, on se markkinatalouden lainlaisuuksien mukaista. Jos suomalaiset ovat myyneet Venäjälle hevosta nautana, on se vain oikein että markkina siitä rankaisee. Mitä väärää siinä on.

Mitä tulee arvopapereihin, ei niidenkään arvo voi olla enempää, kuin mikä niiden markkina-arvo on.  Vaikka rahaa sai melkein ilmaiseksi pankista, ei sitä kaikki hakeneet sieltä. Markkinat toimivat aina tarkoituksenmukaisesti. Valtiotkin joutuvat totuuden eteen. Markkinatalous on siitä hyvä asia että se ei jaa ilmaiseksi eikä ansiottomasti mitään. Rahasta joudutaan pian maksamaan,  se johtuu siitä että sitä on vähemmän kun on kysyntää. 

Vähemmän sitä on siksi että uudistuva teollisuus ja muu yritystoiminta tarvitsee pääomat. Sillä mailmantaloushan ei pysähdy, vaan jatkaa kasvuaan.  Urholle voin sanoa että Venäjäkin tietää sen.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 26. 02. 2013 02:02
Mielenkiintoista kuinka samaa asiaa voi katsoa noin eri tavoin. :)

Olen tässä asiassa kyllä enemmän tai vähemmän OW:n linjoilla. Markkinatalous parhaimmillaan rankaisee väärinkäytöksistä. Huonoimmillaan se palkitsee. Yleensä palkitseminen kylläkin johtuu viranomaisista, jotka eivät hallitse omaa alaansa tai pyrkivät itse hyötymään jotenkin muiden onnistumisesta.

Ja mielestäni Urhon väite on mauton syyllistäen kapitalistia. Näen itseni kapitalistiksi, oikeudenmukaiseksi sellaiseksi. En pyri huijaamaan, en kaupan kassalla tai muuallakaan. Jokaisesta yhteiskuntaluokasta löytyy niitä, jotka pyrkivät parempaan huijaamalla. Lisäksi löytyy niitä, jotka pyrkivät elämään muiden kustannuksella. Eivät huijaa, eivät, mutta heidän mielestään muut saavat elättää heidän ryyppämisensä. Mutta onneksi suuri osa kansasta ei ole vielä mitään näistä, ... vai onko?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 26. 02. 2013 09:09
Joillakin tahoilla tuntuu olevan kova tarve nöyryyttää suurimman osan veroista maksavaa väestönosaa. He harjoittavat tähän ryhmään kohdistuvaa jatkuvaa vihakampanjaa. He ovat Suomen ilmapiirin ja kansallisen hyvinvoinnin vahingollisin osa koska he hyökkäävät jatkuvasti niiden ihmisten kimppuun, jotka rahoittavat veroillaan tämän yhteiskunnan.

Pitäisi joskus sanoa veronmaksajille kiitos.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 26. 02. 2013 18:06
Maailman pörssit reagoivat Italian vaalitulokseen

”Italian tilanne, jossa parlamenttivaaleissa vasemmisto ja oikeisto ovat saaneet suunnilleen samanveran ääniä, on vaikuttanut kielteisesti eurooppalaisten ja amerikkalaisten yhtiöiden kurssien noteerauksiin. Sijoittavat pelkäävät, että Italiaan muodostumassa oleva poliittinen umpikujatilanne häiritsee taloudellisten uudistusten toteuttamista, tässä Euroopan talouden kolmanneksi suurimmassa maassa.
Dow Jones - indeksi laski 1,5 prosenttia, mikä on suurin lasku viime vuoden marraskuun jälkeen. Tokiossa Nikkei 225 indeksi laski 1,8 prosenttia ja Hongkongissa Hang-Seng indeksi 0,8 prosenttia.”

Enää ei siis kuunnella mitä mieltä ovat Kansalaiset vaalientuloksista, vaan sitä miltä näyttää pörssikurssit! Rahanvalta on siis tämänajan "jumala", jonka ääntä nyt kuunnellaan.

Mutta toinen tärkeä asia oli Italien vaaleissa se, että koko vasemmisto oli vaaliliitossa.

Todellakin vasemmisto voi ajaa vain itsenäísellä liitolaispolitiikalla isoja yhteiskunnallisia asioitaan.
Silloin löytyy myös rahaa hyvinvointivaltion reformeihin nyt reformistinen politiikka on umpikujassa, kun SDP ja vasemmistoliitto ovat kokoomuksen johtamassa hallituksessa.

Suomessa puretaan nyt hyvinvointivaltiota, joka onkin kokoomuksen pääasia ja se on onnistunutkin kun SDP ja vasemmistoliittokin ovat talkoissa mukana. Ilmeisesti täytyy tulla vähänsamanlainen umpikuja, kuin oli viimesota 1945, joka päättyi totaaliseen katasrofiin, että osa vasemmistosta tulee järkiinsä.

http://finnish.ruvr.ru/2013_02_26/Maailman-porssit-reagoivat-Italian-vaalitulokseen/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 26. 02. 2013 19:07
Mietin monesti, kuinka paljon euroopan pitää antaa muille maille etumatkaa, ennenkuin tullaan järkiinsä.
Ei olisi ihme, vaikka lukisimme joidenkin vuosien kuluessa Hollantilaisten kustantamojen paikallisesta Pohjalaisesta  Pravdasta, kuinka onnellisia saamme olla, kun voimme aloittaa taas täysin pohjalta.

Minäkin olin niin hölmö hetken 1970-luvun alkupuolella,  uskoin yhteiskuntaan ja sen koulutukseen satsaamiseen niin paljon että hyväksyin jopa lisääntyvät verotkin,  kun näköpiirissä oli parempi elämä suomessa osaamisen ja koulutuksen kautta, niin itselle kun lapsillekin.  Nyt kuitenkin tuo koulutuksen tuoma mahdollisuus on jo lähes kokonaan tärvelty,  eikä arki näytä enään kovin ruusuiselta,  kuin pienelle osalle kansaa.

Teknologian piti mahdollistaa etäisyyksien ja sitä kautta kustannusten hävittäminen  ihmisten, yhteiskunnan ja asuinseudun väliltä. Toisin on käymässä kustannukset nousevat pilviin ja syrjäytyminen on muuttumassa massatapahtumaksi.

Kuinkahan näin pääsi käymään ? Tuliko yhteiskuntana pidettyä kiinni Kommunismista liian pitkään ?.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 27. 02. 2013 20:08
.

Se on kylmää kyytiä kun vasuri näyttää todellisen luontonsa eikä vasuri-ideologioista ole tietoakaan

Suvi-Anne Siimes jyräsi ikääntyneet

"Entisen vasemmistojohtajan Suvi-Anne Siimeksen vallankäyttö on työntänyt ikääntyneet työntekijät sivuun työeläkeyhtiöiden edunvalvontaorganisaatiossa Telassa, jonka pitäisi työskennellä työurien pidentämiseksi.

Telan toimistossa alkoi puhaltaa kylmä puhuri, jonka saivat tuntea ennen kaikkea ikääntyneet työntekijät. Työnkuvia muutettiin, ihmisille tarjottiin muutettuja työehtoja ja palkan alennuksia.

Siimeksen puolitoista vuotta kestäneen toimitusjohtajuuden aikana Telan toimistosta on saanut lähtöpassit useampi ikääntynyt työntekijä. Joitakin on työnnetty vastoin tahtoa eläkkeelle, jotkut ovat pitkillä sairauslomilla ja ainakin yksi irtisanominen on johtanut oikeusprosessiin.

Töykeätä kohtelua

Eräiden työntekijöiden kertomusten mukaan heiltä vietiin mielekkäät työtehtävät. Uudelleenjärjestelyt hoidettiin töykeästi. Siimeksen käytös koettiin usein loukkaavana, jopa nöyryyttävänä."

(http://static.iltalehti.fi/uutiset/siimes2702SLetu_503_uu.jpg)

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013022716721727_uu.shtml

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 01. 03. 2013 19:07
Vasemmistonuoret: Poliisin vaatimukset lykkäävät äärioikeistoiltaa

"Etelä-Kymen vasemmistonuoret ovat peruneet Äärioikeisto Suomessa -keskustelutilaisuuden. Se oli tarkoitus pitää Kotkassa ensi keskiviikkona. Järjestön mukaan perumisen taustalla ovat poliisin vaatimukset. Vastaavassa tilaisuudessa Jyväskylässä puukotettiin miestä tammikuun lopussa.
Kotkan tilaisuuden järjestäjiltä vaadittiin muun muassa, että paikalle on saatava neljä ammattilaisjärjestyksenvalvojaa, joista yhden on oltava nainen, jotta myös naisille voidaan tehdä ruumiintarkastuksia.
- On hyvä, että poliisi ottaa uhan vakavasti, mutta käytännössä Jyväskylän iskun tekijät ovat onnistuneet, sillä nyt keskustelutilaisuuksien järjestäminen aiheesta on vaikeaa, Joona Mielonen kertoo

Eniten hämmästystä Kotkaan keskustelutilaisuutta suunnitelleissa herätti poliisin vaatimus pakollisesta pelastussuunnitelmasta. Pelastussuunnitelma annetaan yleensä silloin, kun tilaisuudessa on esimerkiksi ilotulitteita tai vastaavaa tai tapahtuman luonne aiheuttaa erityistä vaaraa ihmisille. Kotkassa poliisi on vedonnut tässäkin Jyväskylän puukotukseen ennakkotapauksena.
Mielonen kertoo palauttaneensa suunnitelman hieman myöhässä. Poliisi tulkitsi Mielosen mukaan lakia siten, ettei se voinut antaa lupaa tilaisuuden järjestämiseen.
Keskustelutilaisuus tullaan järjestämään Kotkassa jossakin vaiheessa kevättä.
- Teemme yhteistyötä virkavallan kanssa, Mielonen lupaa.
Yle Uutiset ei tavoittanut poliisia kommentoimaan Kotkan tilaisuuden perumista.”

Nyt aletaan jo elämään Lapuan Liikkeen aikaa ja toistoa 1930 luvun diktatuurisesta Suomesta. Natsit saivat jo poliisienkin tuen keskustelutilaisuuden estämiseksi.

http://yle.fi/uutiset/vasemmistonuoret_poliisin_vaatimukset_lykkaavat_aarioikeistoiltaa/6520685
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 01. 03. 2013 20:08
Oikeisto-oppositiotukemaan rahavallan veroalea

”Opposition edustajat olisivat valmiit laskemaan yhteisöveroa nykyisestä 24 prosentista noin 20 prosentin kieppeille. Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Juho Eerola sanoo Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että hän olisi valmis tukemaan kasvuyrityksiä niin sanotun Viron mallin mukaisesti.
- Tämä lisäisi yritysten kykyä työllistää, investoida ja tehdä innovaatioita. Tällaisia ratkaisuja odotan. Nyt tämä puoliväliriihiraportti vaikutti siltä, että tämä on jonkun pekkahimasen kirjoittama, sanoo Eerola.
Molemmat opposition edustajat arvostelivat hallituksen torstaina antamaa puolivälitarkastelua varsin varovaisin sanankääntein. Sekä Eerola että Sipilä sanoivat, että hallituksen esitykset itsessään ovat hyviä ja kannatettavia. Ongelma on, että hallitus ei tarjonnut lainkaan konkretiaa ehdotustensa ympärille.”

Perussuomalaiset näyttävät jälleen minkäsortin sosialisteja he ovat!
Euroopassa taistellaan vyönkiristyksiä vastaan, mutta milloin Suomessa? Vasemmiston on lopetettava periksiantaminen Kokoomuksen ja EK:n luokkataistelulinjalle.

http://yle.fi/uutiset/oppositio_valmis_alentamaan_yhteisoveroa/6518808
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 05. 03. 2013 19:07
Syyrian vastainen salaliitto lähestymässä loppuaan

”Syyrian presidentti Bashar al-Assad ilmoitti, että Syyrian hallitus on voittamassa kapinalliset. Asiasta kertoi tiistaina, Syyrian hallitusta tukeva, libanonilainen Al-Akhbar lehti.
Syyrian vastainen salaliitto on lähestymässä loppuaan, lainaa lehti al-Assadia. Syyrian presidentin mukaan, hallituksen joukot ovat menestyneet ja kapinaliset taistelevat henkiinjäämisensä puolesta.
Laajamittaiset, hallituksen vastaiset esiintymiset alkoivat Syyriassa vuoden 2011 maaliskuussa. Kahden vuoden aikana rauhanomaiset mielenosoitukset ovat kasvaneet täysimittaiseksi sotilaalliseksi konfliktiksi.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_03_05/Syyrian-kapinalliset-karsivat-tappioita/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 06. 03. 2013 16:04
Rohkea taistelija ja vasemmistolainen jää historiaan työläisten sankarina

”Venezuelan presidentti Hugo Chavez kuoli syöpään. Maan johtajan kuolemasta ilmoitti televisiopuheessaan varapresidentti Nicolas Maduro. Sen jälkeen, kun Chavezille tehtiin joulukuun 11. päivänä leikkaus, hänen tilansa alkoi nopeasti heikentyä. Kuollessaan Chavez oli 58 vuoden ikäinen. Hän toimi maansa johtajan 14 vuoden ajan. Lapsena, Chavez haaveili, että hänestä tulisi baseball-tähti, mutta hänen äitinsä toivoi pojasta pappia. Hän kuitenkin opiskeli sotilasakatemiassa ja palveli laskuvarjojoukoissa.

”Rossia v globalnoi politike” lehden päätoimittaja Fjodor Lukjanov.
 -Chavez ilmiön kansainvälinen suosio liittyy siihen, että maailmalla on kaivattu poliittista monimuotoisuutta. Ilmestyi henkilö, joka suoraan ilmoitti, että sosialismi on kokenut tappion, mutta me tarjoamme sen uutta mallia. Chavez oli hyvin suosittu, muutamien piirien keskuudessa Euroopassa. Häntä pidettiin uutena Fidel Castrona tai Che Guevarana.
Venezuelan öljynvienti oli suurelta osalta suuntautunut USA:han, huolimatta maiden melko viileistä suhteista. Laajamittainen kansallistaminen vaikutti voimakkaasti yhdysvaltalaiseen bisnekseen. Suuret länsimaiden yhtiöt, jotka sijoittivat Venezuelan talouteen noin 17 miljardia dollaria, menettivät nämä varat ja jatkossa myös sieltä saamansa voitot. Ne joutuivat luovuttamaan toiminnan valvontaan oikeuttavat osakepaketit Petroleos de Venezuela yhtiölle. Öljy-yhtiöiden lisäksi, hallituksen valvontaan siirtyivät myös energia- ja telekommunikaatioyhtiöiden osakkeet.”

http://finnish.ruvr.ru/photoalbum/107079610/107079613/
http://finnish.ruvr.ru/2013_03_06/Hugo-Chavez-kuoli/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 06. 03. 2013 17:05
Hugo Chávezin perintö

”Uutinen Venezuelan presidentti Hugo Chávez Fríasin kuolemasta on kylmä ja surullinen viesti koko maailman vasemmistolle. Chavezin merkitys Venezuelan todellisen demokratian ja sosialismin kehitykselle, kansan itsemääräämisoikeuden vahvistumiselle ja hyvinvoinnille on kiistatonta.
Yksi maailman radikaalin vasemmiston johtohahmoista on nyt jättänyt meille vakavan ja arvokkaan perinnön jatkaa ja kehittää koko kansaa osallistavaa politiikkaa. Chavez osoitti, että vastarinta oikeistovoimia, uusliberalismia ja rahanvaltaa vastaan on mahdollista.

Me Suomen kommunistit olemme osa kansainvälistä edistyksellistä muutoksen liikettä. Uskallan arvella, että Chavez toivoisi, että suremisen sijaan vahvistaisimme luokkatietoista taistelua Suomessa, Euroopassa ja maailmanlaajuisesti. Chavezin testamentin hengessä haastan kaikki edistykselliset punavihreät, radikaalit vasemmistovoimat ja kommunistit joukolla 13.–14.3. mukaan eurooppalaisena leikkauspolitiikan vastaisina toimintapäivinä kaduille koko maassa. Nyt on aika näyttää myös meillä Suomessa yhtenäisyyttä, koota joukkoja EU:n kurjistamispolitiikkaa, hallituksen leikkauspolitiikkaa ja kansainvälistä rahanvaltaa vastaan.”

http://www.skp.fi/blogit/kommunistiblogi/2013-6-3/hugo-chavezin-perinto
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 06. 03. 2013 18:06
Täydellistä puppua nuo kirjoitukset edellä.   Raha on vaihdannan väline. Ihmisten ja kansakuntien on helppo sen avulla toimia pitkäjänteisesti ja suunitelmallisesti.

Se on myöskin oiva keino millä markkina toimii tasapainoisesti säännellen kysyntää ja tarjontaa.

Jos rahaa on paljon ja kysyntää vähän sen hinta laskee ja taas toisin päin, nousee kun siitä on pulaa.
Jos velkaa vain otetaan lisää on varmaa että siitä joudutaan maksamaan yhä enemmän.

Jos velkaa tarkastellaan,  on se oikeasti jonkun muun säästössä oleva työn tulos. Jos velka jätetään maksamatta, on käytetty jonkun muun tekemän työn arvo. Käytännössä sama kun hakisit naapurin palkan hänen tililtään omaan käyttöösi.

Mistä ihmeestä on lanseerattu käsitys että raha tulisi jostain tyhjästä. Raha on tehty työ,  tai se tulee todeksi,  kun työ on tehty.  Siksi velasta on sanonta veli velka otettaessa veljenpoika maksettaessa.

Velka täytyy maksaa, valtiot joutuvat myöskin maksamaan ottamansa velan.  Jos ei makseta niin itketään ja maksetaan. Leikkaukset ovat sitä itkua, sitä enemmän itkua,  mitä pitemmälle maksamisen ongelmaa siirretään.

Yksikään kommunisti ei hyväksyisi sitä että hakisin heidän tileiltään rahat omaan taskuuni. Jos niin on,  olen valmis muuttamaan mielipiteitäni rahasta kapitalismista ja kaikesta muustakin
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: vito on 06. 03. 2013 19:07
Täydellistä puppua nuo kirjoitukset edellä.   Raha on vaihdannan väline. Ihmisten ja kansakuntien on helppo sen avulla toimia pitkäjänteisesti ja suunitelmallisesti.

Se on myöskin oiva keino millä markkina toimii tasapainoisesti säännellen kysyntää ja tarjontaa.

Jos rahaa on paljon ja kysyntää vähän sen hinta laskee ja taas toisin päin, nousee kun siitä on pulaa.
Jos velkaa vain otetaan lisää on varmaa että siitä joudutaan maksamaan yhä enemmän.

Jos velkaa tarkastellaan,  on se oikeasti jonkun muun säästössä oleva työn tulos. Jos velka jätetään maksamatta, on käytetty jonkun muun tekemän työn arvo. Käytännössä sama kun hakisit naapurin palkan hänen tililtään omaan käyttöösi.

Mistä ihmeestä on lanseerattu käsitys että raha tulisi jostain tyhjästä. Raha on tehty työ,  tai se tulee todeksi,  kun työ on tehty.  Siksi velasta on sanonta veli velka otettaessa veljenpoika maksettaessa.

Velka täytyy maksaa, valtiot joutuvat myöskin maksamaan ottamansa velan.  Jos ei makseta niin itketään ja maksetaan. Leikkaukset ovat sitä itkua, sitä enemmän itkua,  mitä pitemmälle maksamisen ongelmaa siirretään.

Yksikään kommunisti ei hyväksyisi sitä että hakisin heidän tileiltään rahat omaan taskuuni. Jos niin on,  olen valmis muuttamaan mielipiteitäni rahasta kapitalismista ja kaikesta muustakin

Siinä oli Orkulla hyvä teksti!

Eikös tuo huugo ollu jonkin sortin diktaattori? ainakin yksipuolisesti sensuroi mediaa ja internettikin piti mennä hänen filttereiden kautta. jotenkin en ole yllättynyt että huugo on vasureiden puolijumala :shock:
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Lauri Karppi on 06. 03. 2013 19:07
ja internettikin piti mennä hänen filttereiden kautta.

Kerropa joku paikka jossa näin ei ole :D
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 06. 03. 2013 21:09
Työ on kaiken tavaran ja muun arvon luoja

Raha on tavaran ja palvelun mittayksikkö, mutta myös raha on tavara. Erityisesti Pankit tekevät sillä bisnestä. Markkinoilla haetaan mahdollisimman korkeaa hintaa ja kysyntää tavaralle.
Pankkibisnekselle on velka pääasiallinen voitontavoittelun väline. Mlutta toisaalta pankit ovat niin sanottuja finassitavarataloja. Pankkien myymät tuoteet liittyvät kaikki rahaan.

Raha on tehdyn tuotteen ja tavaran hinta, johon myös työvoima kuuluu.

Työläisen työvoima ja työllä tuotettu ”tavara” on paljon arvokkaampi kuin itse työläiselle maksettu palkka, siitä ajasta jonka hän on pääoman omistajan palkkaorjana.

Velka ei ole Valtiolle ongelma, koska valtio voi aina painaa lisää rahaa.

Velka on ongelma velkaaottaneelle, jos ei sitä kykene maksamaan takaisin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 06. 03. 2013 22:10
Osittain insinööri on oikeassa, ja kuitenkin usein niin väärässä.

"Raha on myös tavara"  osittain oikeassa.
"Valtio voi aina painaa lisää rahaa", osittain oikeassa.

Mutta jos painaa lisää rahaa, niin kysynnän ja tarjonnan mukaan rahan todellinen arvo laskee, jos sitä tulee liikaa markkinoille. Pahimmassa tapauksessa käy kuten Zimbabwessa, jossa rahan todellinen arvo laski selvästi jopa vessapaperin käyttöarvon alle. Ja siellä ratkaisuna oli joillekin ehkä yllättävästi juurikin painaa lisää rahaa.

" Työläisen työvoima ja työllä tuotettu ”tavara” on paljon arvokkaampi kuin itse työläiselle maksettu palkka, siitä ajasta jonka hän on pääoman omistajan palkkaorjana. "
Pitää paikkansa, mutta se johtuu taas siitä, että valtio verottaa sekä työntekijän työtä, yritystä ja lisäksi vielä itse tavaraakin. Verojen takia itse työ on tavaran hinnasta parhaimmillaankin noin puolet. Ja tällöin tavarassa ei ole edes vielä materiaalia mukana, vaan kysymys on palvelu(tavarasta)
Ja juuri älyttömien verojen takia erityisesti Suomessa palvelusektori ei pääse kasvamaan.

Ajatellaanpa vaikka hiusten leikkuuta tai talon siivousta. Jos jonkun siivoojan palkka on 20€ tunnilta, niin siitä jää hänelle kuvitteellisesti 14€ "käteen". Jos jonkun toisen vaikkapa parturin palkka on sama 20€, niin hänen on laskutettava yli kahden tunnin työ tai tehtävä tuplasti enemmän työtä voidakseen maksaa tunnin työn jollekin toiselle. Tämän takia verotus on viemässä tätä maata perikatoon.

Väännetään tämä älytön verotus vielä rautalangasta:
Siivoojan palkka 20€, mutta on lisättävä pakolliset lakisääteiset kulut ("verot") eli asiakkaalta laskutettava 30€.

Parturin palkka on sama 20€, mutta hän joutuu myös laskuttamaan pakolliset kulut eli 30€ tunnilta. Tästä 30€ laskusta parturille jää kuitenkin vain 14€. Eli pystyäkseen maksamaan siivoojan nettopalkan (joka on sama kuin parturin nettopalkka) on parturin laskutettava 60€.
Eli 60€ arvoinen suoritus muuttuu verotuksen avulla yhtäkkiä 14€ arvoiseksi.
Jos aito kapitalisti kuten minä saisin päättää, niin työpanoksen hinta olisi kummallakin työllä lähes samanarvoinen. Jolloin raha toimisi aidosti vaihdannan välineenä.

Nyt kuitenkin kommunistit ja muut hörhöt luulevat, että raha katoaa joillekin isoille tai pienille yrityksille. Yritysten voittoprosentit ovat yleensä alle 10%, useimmiten alle 5%, jopa näiden isojen pahojen korporaatioden. Liikevoitto% tuolle 14€:lle on yhden euron luokkaa. Se on hävyttömän pieni osa siitä mitä verottaja kadottaa omiin järjestelmiinsä. Eli verottaja ottaisi esimerkkini 14€ vaihtokaupassa itselleen 46€ eli yli kolme kertaa vaihdannan arvon verran !!!!!!
Kommunistit ja muut hörhöt tosiaan vain syyllistävät yrityksiä ja yrittäjiä, että he riittävät työläisiä. Suurin riistäjä on verottaja ja Suomen valtio.

Lisähuomiona: ylläkuvailtu vaihtokauppa ei ole Suomen lakien mukaan mahdollista, se on veronkiertoa!!!




Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 07. 03. 2013 03:03
Hyvä että tästä asiasta nyt kirjoitellaan.  Rahan tarkoitus on olla vaihdannan väline.  Entisessä Neuvostoliitossa oli myöskin käytössä raha, joillakin sitä oli kokonaisia makuuhuoneelisia varastossa siinä vaiheessa,  kun todettiin ettei sillä ollut enään arvoa edes siihen käytetyn paperin vertaa.

Valtio oli siis painanut rahaa,  jota insinööri piti hyvänä ajatuksena.  Silloiselle Neuvostoliitolle se ei ollut valtiona tietenkään ongelma, koska romahduksen jälkeen kaikki alkoi alusta tyhjästä, käyttöön tuli raha jolla oli arvoa. Dollari oli käypä raha jonkin aikaa, musta pörssi piti huolen ihmisten leivästä.  Anargiaan ajautuminen oli suurin uhka, joka oli myöskin mailmalle erittäin paha ongelma ydinaseiden vuoksi. Neuvostoliiton valtion johto oli jumissa omassa keittämässään sopassa, ilman että kukaan enään uskalsi katsoa tosiasioita silmiin.  Käytännöllisesti katsoen Neuvostoliiton talous käynnistyi uudelleen Dollareilla. Hyvä niin,  USA auttoi toverit takaisin elämään.

Nyt kun mailman valtiot eivät ymmärrä olevansa velkaa oikeasti,  on syntymässä tilanne,  jossa joudutaan suunnittelemaan  uutta pörssiä isommille pojille ja heidän  rahoille.  Mailmanpankin rooli on myöskin tulossa tarkasteluun. Tämä kaikki tähtää siihen,  ettei mailmantalous romahda siitä syystä että pääoma syödään suihin ja usko talouteen romahtaa kuten kävi entisessä Neuvostoliitossa.

Valtiot siis laitetaan vastuuseen veloistaan. Ihmettelen sitä,  miksi se on niin vaikea ymmärtää.  Onko joku niin hyväuskoinen että luulee siinä käyvän hyvin,  jos koko mailma ajautuu anargiaan.

Tästä syystä minäkin edelleen hyväksyn EU ja euron,  mutta ne toimet joita europassa tehdään,  ovat riittämättömiä. Kun halutaan markkinoiden rauhoittuvan pitäisi tehdä toimia jotka kasvattavat taloutta. Pitää siis tehdä tilaa yksityiselle kasvulle. Tämä tila ei synny vanhoilla lääkkeillä. Sääntely ja valtio/EU keskeisyys on myrkkyä talouden uusille orahille.

Usko ja luottamus markkinatalouteen on avainsana. Vaikka Kommunistit ylläpitävät edelleen pelon avulla uskontoa,  joka on vahingollista jokaiselle ihmiselle euroopassa.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 07. 03. 2013 09:09
Täydellistä puppua nuo kirjoitukset edellä.   Raha on vaihdannan väline. Ihmisten ja kansakuntien on helppo sen avulla toimia pitkäjänteisesti ja suunitelmallisesti.

Se on myöskin oiva keino millä markkina toimii tasapainoisesti säännellen kysyntää ja tarjontaa.

Jos rahaa on paljon ja kysyntää vähän sen hinta laskee ja taas toisin päin, nousee kun siitä on pulaa.
Jos velkaa vain otetaan lisää on varmaa että siitä joudutaan maksamaan yhä enemmän.

Jos velkaa tarkastellaan,  on se oikeasti jonkun muun säästössä oleva työn tulos. Jos velka jätetään maksamatta, on käytetty jonkun muun tekemän työn arvo. Käytännössä sama kun hakisit naapurin palkan hänen tililtään omaan käyttöösi.

Mistä ihmeestä on lanseerattu käsitys että raha tulisi jostain tyhjästä. Raha on tehty työ,  tai se tulee todeksi,  kun työ on tehty.  Siksi velasta on sanonta veli velka otettaessa veljenpoika maksettaessa.

Velka täytyy maksaa, valtiot joutuvat myöskin maksamaan ottamansa velan.  Jos ei makseta niin itketään ja maksetaan. Leikkaukset ovat sitä itkua, sitä enemmän itkua,  mitä pitemmälle maksamisen ongelmaa siirretään.

Yksikään kommunisti ei hyväksyisi sitä että hakisin heidän tileiltään rahat omaan taskuuni. Jos niin on,  olen valmis muuttamaan mielipiteitäni rahasta kapitalismista ja kaikesta muustakin

Siinä oli Orkulla hyvä teksti!

Eikös tuo huugo ollu jonkin sortin diktaattori? ainakin yksipuolisesti sensuroi mediaa ja internettikin piti mennä hänen filttereiden kautta. jotenkin en ole yllättynyt että huugo on vasureiden puolijumala :shock:

Eihän siinä mitään maata mullistavaa ollut, nytkin Suomi maksoi 1,44 miljardia käteistä rahaa Kreikan konkurssin peittelyyn ja se on suoraan suomalaisilta pois, ei sitä rahaa mistään tyhjästä tule tilalle vaikka jotkin sosiaalisesti remokraattiset yrittää sellaistakin selitellä

Raha
|
Euroopan velkakriisi

"Perjantaina 12. lokakuuta Suomi maksaa Euroopan vakausmekanismin EVM:n tilille 1,44 miljardia euroa käteistä.

Perjantaina erääntyvä 1,44 miljardin euron lasku on osa Kreikan tuoreimman tukipaketin vakuussopimusta, jonka mukaan Suomi maksaa EVM:n osuutensa heti yhdessä erässä. Suomen osuus on rahastosta 1,7974 prosenttia.

Muut EVM:iin osalliset euromaat hoitavat käteisosuutensa viidessä erässä vuoden 2014 loppuun asti. Yhteensä EVM:n käteiskassaan kerätään 80 miljardia euroa."

http://www.uusisuomi.fi/raha/54046-sinne-menee-suomelta-144-mrd-eu-erapaiva-12102012

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Henry Eklund on 07. 03. 2013 13:01
Ikinä emme saa euroakaan takaisin, eikö pitäis lähettää mittamiehen sinne lohkomaan meille rantatontteja. Näytettäis et me osaamme käyttää linjalankaa, vatupassia ja suoraakulmaa. Hienossa hotellissa laatat niin vinossa ja vessan ovi otti VC pönttöön niin ovea ei saanut kiinni, sitten tehtäisiin osuuskuntia jotka sopii lomaviikkonsa eli yhteen tonttiin reilu kymmenen osakasta. Sit voidaan velat pyyhkästä pois, niin osakaskunnalle metsästysoikeus vuoristoon. Osa Kreikkaan ja osa Espanjaan, Irlannissakin paljon rantaa, eli kaikille riittäisi.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 08. 03. 2013 03:03
Pohjois-Korean juntan jo aika ärsyttävän paljon käyttämä keino pysyä vallassa on rajulta kuulostava tyhjä retoriikka. Pohjois-Korean rajuun retoriikkaan on vuosikymmenien aikana totuttu. Pohjois-Korea on monet kerrat kansainvälisen yhteisön pakotteiden kiristyessä uhannut Etelä-Koreaa hyökkäyksellä katkaisten kuuman linjan ja irtisanoen tulitaukosopimuksen. Pohjois-Korea on sitten hissunkissun palauttanut kuuman linjan ja tulitaukosopimuksen. Pohjois-Korealla on myös ollut tapana Etelä-Korean presidentin vaihtuessa järjestää perinteinen välikohtaus rajaseudulla. Juuri nyt on taas tilanne, että Etelä-Koreassa on presidentti vaihtunut ja Pohjois-Korean perinteistä rajaprovokaatiota odotellaan. Torstaina lisäksi YK:n turvallisuusneuvosto kiristi Pohjois-Korean pakotteita. Pohjois-Korea kiihdytti taas kerran retoriikkansa huippuunsa ja katkaisi kuuman linjan ja irtisanoi tulitaukosopimuksen. Tällä kertaa kuitenkin Etelä-Korea antoi poikkeuksellisen kovan lausunnon.

"Jos Pohjois-Korea yrittää provokaatiota, joka uhkaa kansamme elämää ja turvallisuutta, meidän armeija iskee voimakkaasti ja päättäväisesti, paitsi provokaation lähteeseen ja sen tukivoimiin, vaan myös sen komentokeskukseen"

Näin kovan lausunnon Etelä-Korea voi antaa varmaankin vain, jos se sopii Kiinallekin. Pohjois-Korean juntan asema näyttää olevan todella heikko, kun se on menettänyt Kiinankin tuen.

Pohjois-Korean piikkilankaesteiden ja vartiotornien kaatuessa tuntuu samalta kuin löytäisi keskitysleirin, jossa sorrettuina eläneen väestön fyysinen kunto ja nälkiintymisen taso on aivan kamala. Että tälläinen kauhulandia on vallinnut aivan vauraan Etelä-Korean vieressä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 08. 03. 2013 17:05
Pohjois-Korea on 80-luvulta lähtien näyttänyt konkreettisia merkkejä, että se tavoittelee ydinasetta ja ballistisia ohjuksia. Pohjois-Korean pakotteita on kiristetty aina, kun Pohjois-Korea on tehnyt ohjus- ja ydinkokeita. Erityisen suurta metakkaa Pohjois-Koreassa on saanut aikaan pakotteet, jotka ovat kohdistuneet eliitin ylellisyystuotteisiin.

Pohjois-Korea on kuitenkin järjestelmällisesti edennyt tavoitteessaan. Pohjois-Korealla on raketteja, joilla se pystyy nostamaan esineitä kiertoradalle. Pohjois-Korea on myös tehnyt kolme ydinasekokeeseen viittaavaa testiä. Tavoitteeksi Pohjois-Korea on selkeästi ilmoittanut saattaa Yhdysvallat ja Etelä-Korea liekkimereksi.

Pohjois-Korea on selvinnyt retoriikastaan ja provokaatioistaan vain siksi, että Kiina ei halua Yhdysvaltojen armeijaa Pohjois-Korean vastaiselle rajalleen. Pohjois-Koreassa tarvittaisiin siis sisäinen vallankumous, joka toisi valtaan maltillisempia henkilöitä. Pohjois-Korean politiikka viittaa siihen, että sitä johtaa kilahtaneet kenraalit.

Pohjois-Korea saattaa olla ballististen ohjusten ja ydinaseen kehittämisessä niin pitkällä, että Pohjois-Korean moneen kertaan räikeässä retoriikassaan maaleiksi ilmoittamiensa Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean olisi varmaankin syytä tuhota Pohjois-Korean komentojärjestelmä heti seuraavasta Pohjois-Korean provokaatiosta. Pohjois-Korea aivan varmasti tietää tämän ja oletettavasti välttää provokaatiota.

Etelä-Korea antoi lausunnon, jossa se ilmoittaa, että "Jos Pjongjang hyökkää etelään ydinaseella, Pohjois-Korean järjestelmä ja johtaja Kim Jong-un, poistuvat maasta."

Toisessa lausunnossa Etelä-Korean presidentin kanslia ilmoittaa, että "Jos Pohjois-korea hyökkää Souliin Pohjois-Korean komentojärjestelmä tuhotaan."

Kaikissa lausunnoissa on kuitenkin yhteistä, että Etelä-Korea aikoo odottaa, että Pohjois-Korea hyökkää ensin. Etelä-Korea ja Yhdysvallat ovat sotilaallisesti täysin ylivoimaisia. Ne vain jostain syystä tarvitsevat sen, että Pohjois-Korea hyökkää ensin. Jos voimasuhteet olisivat toisinpäin niin Pohjois-Korea olisi jo hyökännyt.

Etelä-Korean nykyisen naispresidentin Park Geun-Hyen esikuvan sanotaan olevan Britannian entinen pääministeri Margaret Thatcher.

Lähteenä kirjoituksiin on käytetty New York Timesiä ja Etelä-Korean uutistoimisto Yonhap News Agensya. Kummankin uutislähteen tyyli on kattaa aiheitaan kunnioittavasti ja arvokkaasti poikkeuksena nykyisestä häiritsevillä otsikoilla ja laatimistavalla klikkauksia hakevasta suuntauksesta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 08. 03. 2013 17:05
Kansainvälinen naistenpäivä kutsuu muuttamaan politiikan suuntaa

”Kataisen hallitus on leikkaamassa kunnilta rahoitusta pois 5 miljardia euroa hallituskautensa aikana. Se lisää painetta yksityistämiseen ja ulkoistamiseen. Tämä vaikuttaa naisiin montaa kautta. Työpaikan tulevaisuus voi olla vaakalaudalla, terveyspalveluiden saatavuus heikkenee ja peruspalveluiden, kuten koulujen ja kirjastojen, tasosta joudutaan tinkimään ennestään. 

Eurooppalainen politiikka sen myötä koventuneet konservatiiviset arvot ovat naisten aseman heikennysten takana. Myös taistelu naisten oikeuksien puolesta on osa eurooppalaista ja maailmanlaajuista liikettä. Ideologisella tasolla on merkkejä konservatiivisten arvojen noususta: naisia patistetaan kotiin perhettä ja sukua hoitamaan ”välittämisen” varjolla.

Julkisuudessa hehkutetut perinteiset perhearvot eivät tänä päivänä ole mitään muuta kuin kiipelissä olevien kapitalistien yritys työntää naisia pois työvoimareserviin ja ulkoistaa muun muassa hoivatyötä maksuttomaksi kotityöksi.”

On syytä korostaa, että kamppailu julkisten palvelujen, työpaikkojen ja sosiaaliturvan puolesta leikkauspolitiikkaa vastaan on mitä suurimmassa määrin tasa-arvon ja naisten oikeuksien puolustamista.

Mutta kuten neuvostoliittolainen Aleksandra Kollontai painottaa, naisten vapautuminen on kapitalismissa mahdotonta. Pääoma asettaa puitteet ja rajat myös naisten vapautumiselle.

Meidän on kumottava kaikenlaisen riiston taustalla olevat kapitalistiset taloudelliset rakenteet. Tässä tarvitaan radikaalia vasemmistolaista joukkotoimintaa, jossa naisilla on kautta historian ollut keskeinen rooli.
Amerikkalainen musta feministi ja runoilija Audre Lorde osuvasti totesi 1920-luvulla:

”Isännän työkaluilla ei koskaan voida purkaa isännän taloa. Niiden avulla voimme hetkittäin voittaa hänet hänen omassa pelissään, mutta ne eivät koskaan mahdollista todellista muutosta.”

Yhdessä voimme muuttaa politiikan suuntaa ja pelastaa peruspalvelumme. Hyvät naiset, me voimme sanoa, että nyt riittää!
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 08. 03. 2013 18:06
Hugo Chavezin aloittama työväenvalta antaa mallia maailman kansoille

”Vladimir Putin esitti syvän osanottonsa Venezuelan kansalle ja maan johdolle, presidentti Hugo Chavezin kuoleman johdosta. Hän korosti, että yhteistyötä ja ystävyyttä kehitetään Venäjän ja Venezuelan välillä myös jatkossa, molempien kansojen etujen mukaisesti.
Venezuelan varapresidentti Nicolas Maduro kiitti vilpittömästä osanotosta ja vakuutti Venäjän johdolle, että Venäjän ja Venezuelan strateginen kumppanuus jatkuu.

Venäjää muistotilaisuudessa edustaa ulkoministeri Sergei Lavrov, liittoneuvoston puheenjohtaja Valentina Matvijenko ja Rosneft-yhtiön johtaja Igor Setshin.

Venezuelaan on saapunut miltei kaikki Latinalaisen Amerikan maiden johtajat. Heidän joukossaan ovat mm. Argentiinan johtaja Cristina Fernandez de Kirchner, Bolivian presidentti, Evo Morales, Uruguayn presidentti Jose Mujica ja Kuuban presidentti Raul Castro. Henkilökohtaisesti Hugo Chavezille päättivät jättää jäähyväiset myös Brasilian, Chilen, Ecuadorin, Perun, Hondurasin, El Salvadorin, Haitin, Meksikon ja Dominokaanisen tasavallan presidentit. Caracasiin ovat saapuneet Valko-Venäjän presidentti Aleksander Lukashenko ja Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad. Espanjasta on saapunut kruununprinssi Felipe. USA on lähettänyt muistotilaisuuteen ainoastaan kaksi kongressin edustajaa ja USA:n Venezuelan asianhoitajan.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_03_08/Ulkomaiden-johtajat-hyvastelevat-tanaan-Hugo-Chavezin/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 09. 03. 2013 17:05
Tänään Pohjalaisella sormi valmiina liipaisimilla

Pohjalainen julisti tänään, ”että vielä on yksi kommunismidiktatuuri eli Pohjois-Korea
ja jatkoi, että nyt se uhkaa Yhdysvaltoja ydinaseiskulla.” Mutta USA on ainut valtio, joka on pudottanut ydinpommeja maailmassa ja sotii tälläkin hetkellä ulkopuolella omanmaansa.

”Pääkirjoituksen lopussa lehti totesi vielä, että kovat puheet ovat tuttuja keinoja monissa muissakin diktatuureissa. Näin johto on aina koettanut pönkittää asemaansa luomalla ulkoisia viholliskuvia.”

Aivan kuin Suomessa 1918-1944 välisenä aikana. Tuolloin oikeistoriktatuuri uhosi Neuvostoliittoa ja kommunismia vastaan. Omanmaan vasemmistolaisia vangittiin ja teloitettiin. Maassa oli myös kommunistilait, joilla SKP:n toiminta oli laitonta ja puolueen jäseniä vainottiin ja pidätettiin.

Suomessa olikin meno 1930-1944 melkein, kuin natsisaksassakin furheri vain puuttui. Toisaalta Suomessa oli Mannerheim, josta Lapualaiset yrittivätkin tehdä maahan furherin, mutta Mäntsälän vallankaappaus ei onnistunutkaan.

Venäläisiä ja kommunisteja vihattiin ja levitettiin kaikenlaisia herjauksia sekä että Neuvostoliitto on savijaloilla seisova jättiläinen. Samoin oikeistolaiset militaristit tekivät sotaretkiä Neuvostoliitoon, joiden tavoitteena oli kommunistien vallan kumoaminen. Tiedossa on myös, että Mannerheim olisi ollut näillä retkillä mukana ja olihan hän entinen tsaarinvallan upseeri. Hän uhosikin, että hän ei pane miekkaansa tuppeen ennen kuin bolsevikkien valta on Neuvostoliitossa kumottu.

Mutta myös Suomi Neuvostoliitto seurakin maassa kiellettiin ja osa hallinnossa olleista vangittiin.

Suomen oikeistodiktattuuri päättyi sitten totaaliseen katasrofiin 1944, kun liittoutuneet ja Neuvostoarmeija kukistivat Saksalaiset natsit ja siinä mukana olleet Suomen oikeistolaiset militaristit. Mutta myös Suomen kommunistinen puolue ja muu vasemmistolainen toiminta sai täydet toiminta oikeudet.

Joten olisikin hyvä ensin katsoa peiliin omaa riktatuuriaan. Suomen valtiota ei silloin aikoinaan vainottu ja uhiteltu, kuin nykyään Pohjois-Koreaa vastaan tehdään jatkuvasti. Vaan Suomen oikeistolaiset päinvastoin itse uhosivat ja erityisesti naapurimaata Neuvostoliitoa vastaan ja oman maan vasemmistoa ja kommunisteja vastaan.

Se on selvää, että ydinaseet tulee kaikki kieltää, poistaa joka maasta ja myös Pohjois-Koreastakin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 09. 03. 2013 21:09
Ei ole kaupoista pulaa Vaasassa mutta on todellisista hyvinvointipalveluista

Viikolla avasi Hongkong, joka on uusi kaupallinen elämyskeskus ostoksille entisessä E-Ekassa.
Kapitalismissa kun ei ole pulaa kaupoista ja niissä ei todellakaan säästetä.
Vaan lisää ja lisää kauppoja ja isoja ostosparatiiseja kansalle. Toisaalta kaikissa kaupoissa tavarat ovat melkein samoja ja hinnoissakaan ei suuria eroja olekkaan. Vaihtoehdot ovatkin kuvitteellisia.

Kansan usko jumalaan ja kirkkoihin on mennyt alaspäin ja tilalle on tullut tavaramaailma. Mutta toisaalta se ei ole ollenkaa ihme, koska ihminen on yhteiskunnallinen olento. Ympärillä oleva todellisuus kun on itsekeskeisen kaupallinen.

Itse käyn kerran viikossa kaupassa ja silloin ostan vain ruokaa. Kulutan mahdollisimman vähän ja en edes muista koska olen ostanut vaatteita itselleni. Itselleni henkinen (ei jumaluus oppi ja en kuuluu kirkkoon) rikkaus, itsensä tunteminen ja tasapainoinen elämä on kaikkein tärkeintä.

Mutta ihmisten todellisista muista kuin kaupallisista palveluista on jo iso pula. Toisaalta myös ne ovat yksityistämisen kautta muuttuneet kaupallisiksi.

Terveyskeskuksissa saa jo odottaa palvelujaan ja niidenkin osalta säästö -ja leikkauspolitiikka jatkuu edelleen. Samoin ne ovat muuttumassa itsepalveluiksi.

Eli kokoomuksen omanonnensa politiikka sen kun vain jatkuu SDP ja vasemmistoliiton tuella. Mutta myös oikeisto-oppositio keskusta sekä äärioikeistolaisen Perussuomalaisen puolueen tuella. Suomessa kun ei ole oikeistolle oppositiota.

Joten oikeistoriktatuuri elää vahvasti Suomessa, koska vaihtoehdosta vasemmalta puuttuu SDP ja vasemmistoliitto, jotka ovat väärällä puolella rintamaa.

Eli Suomessa on melkein vastaava tilanne, kuin natsismin aikaan. Maahanmuuttajia vihataan, erikieltä puhuvia, erivärisiä ja erilaisia ihmisiä.

Tänäänkin SDP puheenjohtaja Urpilainen vaati ay-liikettä kokoomuksen johtaman hallituksen leikkauspolitiikan tueksi.
Samaan aikaan kun Euroopassa koko työväenliike taistelee yleislakoin vastaava politiikkaa vastaan.

Tämä nykyinen tilanne siis jatkuu niin kauan kuin vasemmistolainen työväenliike sen hyväksyy.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 09. 03. 2013 21:09
Lähimpänä Urhon mainitsemaa ihannetilaa ollaan jossain Tiibetissä ja viidakkoheimoissa, joissa arvot ovat kaikkea muuta kuin materialistiset. Vasemmiston ja kommunistien ja Urhon mainitseman työläisväestön arvot ovat myös materialistiset aivan samalla tavoin kuin hänen syyttämiensä kapitalistien. Vaikka vasemmisto ottaisi vallan, niin se ei noita arvoja muuta, vaan lähtee jokaisesta ihmisestä itsestään.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Kari Lajunen on 10. 03. 2013 07:07
 

Ihan ymmärrettävää puhetta mutta sitten yksi virke joka romuttaa kaiken.

Quote
Maahanmuuttajia vihataan, erikieltä puhuvia, erivärisiä ja erilaisia ihmisiä.


Mitenkähän tämä menisi perille?  Harva vihaa maahanmuuttajia mutta ei tunne vihaa vaan
jyrkkää erimielisyyttä niitä suomalaisia kohtaan jotka päättävät nykyisestä maahanmuutto-
politiikasta. 

Vaikka tästä toitotettaisiin loputtomiin, niin seuraavaksi väitetään vihattavan
maahanmuuttajia. 

Tämä on kuin puhuisi seinille, mutta oma ajatukseni on, että maahanmuuttajia pitäisi
hajasijoittaa jotta he oppisivat suomalaisen kulttuurin, kielen ja tavat.

Kun heitä keskitetään, heidän on vaikeampi sopeutua ja siitä on ilmiselvää esimerkkiä.
En ehkä enää neljättä kertaa tuo Vuorikadun puukkoesimerkkiä.  (Tämä keskittäminen on
hieman yhteneväinen edellisen kirjoittajan mainintaan Hitlerin saksasta)

Siis.  Jos tuo sana viha (joka on väärä sana) kohdistettaisiin oikein niin Maahan-
muuttajia ei vihata vaan maahanmuuttopolitiikasta vastaavia vihataan.  (muistutan,
että sana "viha" on väärä sana).

Olen ulkomaalaisystävällisyydessä niin pitkällä, että katson huomiseen. Kuulostaa
ulkomaalaisystävälliseltä haalia pakolaisia Vaasaan mutta silloin kun mitta on
täysi, muuttuu tilanne täysin.  Tulee auton tankkausilmiö.  Kun tankki on täynnä
niin on järjetöntä tankata yli.  Siitä ei ole mitään hyötyä.  Onhan toki luvattu
bensamäärä otettu (jos tuli luvattua ottaa 60 Litraa) mutta vain 50 litraa mahtuu.
Veloitus tapahtuu silti 50 Litran mukaan.

Eli kun otetaan yli mitan, muuttuu ystävällisyys epäystävällisyydeksi.  Jos se
on pakko ottaa niin jonossa oleva auto ottaisi mielellään sen ylijäämäbensan
ilmaiseksi tai jopa vähän maksaisi, mutta maahan sitä ei ylitäytön seurauksena
saa kaataa.  Siitä on pelkkää harmia.

Muutenkin ylitäytöstä hyötyvät vain työnantajat jotka saattavat nähdä siinä mahdollisuuden
halpatyövoiman käytölle.   Meidän tulee sanoa jyrkkä "EI" halpatyövoiman käytölle.  Yksi helppo
keino siihen on vähentää maahanmuuttoa mutta tällaiset puheet näytetään tulkittavan maahanmuuttajien
vihaajana.  Uskomatonta mutta totta.

Sitten tuo Hong Kong.  Kumpi tilanne olisi parempi Vaasalle kun vaihtoehtoja on vain kaksi.
Hong Kong Vaasassa tai sama Hong Kong jossain muualla.  Esim. Seinäjoella.  En ota kantaa,
että tarvitaanko sitä.

En vihaa maahanmuuttajia vaikka tunnin päästä tästä hetkestä olen Olympiassa hakemassa sieltä
ulkomaalaisia elämykseen.  En aio nousta autosta jos kadulla on mustia miehiä.  Se ei ole rasismia vaan
kaukoviisautta.   Valkoinen yksin kävelevä mies voi olla meille käsittämätön signaali kohteesta joka kävelee
vain tullakseen ryöstetyksi.  "Hän haluaa sitä sillä kävelee yksin Olympiakorttelissa."  Jokainenhan sen tietää.

Kaukoviisaana ja ennakkoluulottomana pysyn autossa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 10. 03. 2013 17:05
Suomen pitäisi olla hiukan dynaamisempi yhteiskunta. Esimerkkinä sosiaaliturvajärjestelmä, jossa lisätienestin hankkimisesta joutuu vaikeuksiin ja saa rankkua. Asianhan pitäisi olla niin, että sosiaaliturvajärjestelmä kannustaa hankkimaan lisätienestiä.

Tuensaajien pitäisi voida kiertää korttelissaan pluukan kanssa ja mennä soittamaan ovikelloa nähdessään auraamattoman pihan ja tarjota maksusta lumenluontipalvelua isännän ja emännän kanssa. Tälläisten pikkutienestien ei pitäisi pienentää yhtään tuensaajan tukia. Suomesta puuttuu oma-aloitteiseen pikkutienestiin kannusteet. Ne koetaan laittomina ja rangaistavina ja niiden hankkijoita systeemi kehoittaa etsimään ja vainoamaan koska se on kerrassaan törkeätä harjoittaa lisätienestin hankkimistoimintaa. Muistan takavuosien suuret kampanjat joissa eduskuntaa myöten raivottiin lisätienestiä hankkivista tuensaajista ikään kuin se olisi Suomen suurin ongelma, että jotkut tuensaajat ovat aktiivisia.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 10. 03. 2013 18:06
Timo:
" koetaan"?

Valitettavasti nehän melkein ovat. Nettikauppaa ei saa käydä yli 5000€ vuodessa, jos muistan luvun oikein. Vaikka rahaa ei jäisi taskuun ollenkaan. Saa ja pitää korjata jos olen väärässä. Samaa koskee marjastusta. Ei saa tienata yli 5000€, voi olla vähemmänkin.

Lisäys:
Esimerkki suomalaisesta kateellisesta dynamiikkaa tappavasta toiminnasta jokunen vuosi taaksepäin.
http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/nain+tapetaan+innovaatio/a885423
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 10. 03. 2013 18:06
Itse olen asunut Olympiakorttelissa pari vuotta. Ainoa ongelma, jonka Olympiakorttelissa kohtasin oli liikennemelu ja pakokaasut.

Olen kuunnellut ja lukenut paljon paikallisten uhoamista mustia kohtaan. Havaintojeni mukaan paikalliset ovat suurempi uhka mustille kuin mustat paikallisille. Syystäkin mustat ovat epäluuloisia valkoisten aikeita kohtaan. Afrikkalaiset ovat olleet suosittuja orjia heidän pöpönkestävyyden takia. Ennenhän ei juuri hampaita harjattu ja suihkussa käyty. Joukko keltahampaisia pesemättömiä valkoisia hyppää laivasta rannalle niin kyllä siinä kansaa lakoaa. Aasialaiset ovat hiukan hämmentävä tapaus. Stoalaisuus on vain aasialaista kulttuuria, jota pitää kunnioittaa. Eivät he varmaankaan autisteja ole. Tosin ulkomaalaiset sanovat suomalaisiakin kylmiksi ja ilmeettömiksi, joihin ei saa kontaktia. Se johtuu pakkasesta. Kasvot jäässä on hiukan vaikea olla verevä ja ilmeikäs.

Etelänmaissa tauoton äänekäs elehtiminen alkaa heti, kun he heräävät ja loppuu vasta, kun he menevät nukkumaan.

Ilmeikkyys on kanssakäymisessä aika olennainen seikka, jonka puuttuminen herättää hämmennystä etenkin etelän ihmisissä. Suomalaiset ja aasialaiset ovat kehittyneet jääkauden oloissa. Pohjoisen jääkautisilla ihmisillä ei vain ole niin kehittynyt kasvojen hermotus kuin lämpimämpien ilmanalojen ihmisillä. Siksi me olemme hiukan ilmeettömiä. Se on vain sitä, että on kasvot hiukan jähmeessä. Ei siitä vain lähde niin ilmeikästä kontaktia.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 10. 03. 2013 19:07
Näinhän se menee, jotkut eivät kestä erilaisuutta, eikä heillä riitä edes ymmärrystä siihen mistä lähtökohdista jotkut ovat lähteneet liikkeelle. Alle vuodessa pitäisi sopeutua länsimaiseen yhteiskuntaan oltuaan koko elämän pelon ilmapiirissä tai pommi-iskujen alla. Suurella todennäköisyydellä mahdollisesti lukutaidottomiakin. Suomalaisilla keskimäärin on aika alhainen empatiakyky. Yhteisöllisyys, jossa välitetään toisesta, sitä ei Suomessa ole.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 10. 03. 2013 19:07
Samaras synkkänä: Natsismi uhkana kuten Weimarin Saksassa

”Kreikan pääministerin Antonis Samarasin mukaan Kreikka on lähellä ajautua sosiaaliseen ja poliittiseen romahdukseen.
Samaras sanoi saksalaisen Handelsblatt-lehden haastattelussa, että Kreikan tilanne muistuttaa Saksan Weimarin tasavallan asetelmaa ennen natsien valtaantulon alla.
– Kreikan demokratia on vaikeimman haasteensa edessä, Samaras sanoi.

Kreikkalaisten elintaso on romahtanut yli kolmanneksen viiden vuoden aikana. Kreikkaa uhkaavat toisaalla äärivasemmiston populistit sekä "jokin tälle maalle uusi asia: äärioikeiston nousu, mitä voisi kutsua jopa fasistiseksi uusnatsien puolueeksi", hän sanoi.
Samaras varoitteli, että mikäli hänen hallituksensa kaatuu, "kaaos odottaa". Kreikan yhtenäisyyttä uhkaa kasvava työttömyys, "aivan kuten Weimarin tasavallan loppuaikoina"

Samaras on yrittänyt vakuuttaa luotonantajia siitä, että se kykenee vähentämään valtion menoja kunhan maata ei kiristetä liian tiukoille ja se saa lisäaikaa taloutensa tervehdyttämiseen.
Weimarin tasavallan (1919–1933) heikkoutta ja epävakautta on historiantutkimuksessa pidetty eräänä keskeisenä syynä kansallissosialistien valtaannousulle.”

Me elämme jälleen siis sitä aikaa, että kapitalismi on tuottamassa fasistista tuhonvoimaa ja pelkoa talousjärjestelmänsä pelastamiseksi.
Talousreformeja ei se enää kykene tekemään, vaan tuhoa ja kärsimyksiä kansoille.

Vain vasemmistolainen työväenliike voi enää pelastaa Kreikan kansaa joutumasta kapitalistien lihamyllyihin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 10. 03. 2013 19:07
90-luvun lamasta tuskin olisi selvitty niin hyvin,  jos suomessa ei olisi ollut niin paljon harmaata taloutta.
Sen ansiosta,  kovin monet laman uhrit,  eivät nyt ole syrjäytyneitä.

Kansalaisten turvana ei enään ole verotonta rahaa ja siksi epäilenkin että murheellinen aika alkaa,  kun valtion velkoja aletaan maksaa.

Jos ei käy sitten samoin kun 1700-luvulla, kun emäseurakunnat vielä olivat voimissaan.

Silloin oli tapana omaisten tuoda kirkkoherralle lehmä,  kun joku oli kuollut.  Kävi niin että mahtavan talon isäntä kaukaa Alavudelta kuoli. Omaiset laittoivat rengin viemään parhaan lehmän Ilmajoen kirkolle, matka oli pitkä ja vaivalloinen,  joten renki ehti hyödyntää sitä. Hän vaihtoi lehmää useaan otteeseen,  saaden aina välistä rahaa, kun otti huonompaa tilalle,  kun hän lopulta pääsi lehmän kanssa Ilmajoen kirkolle.  Oli kirkkoherra tosi hämmästynyt. Niimpä hän lausumaan. Onpa se heikon näköinen, onko tuo terveskään, ja kun vielä pitäjän suurimmasta talostakin.  Tähän renki tuumasi että vaivainen se oli vainajakin,  ennen kuin lähti.

Halusin vain tuoda vielä yhden seikan esiin siksi,  kun minun mielestä suomen kansalaisilla on nyt vielä huomattavasti huonommat mahdollisuudet maksaa nuo valtiojohdon tekemät velat,  kun oli vielä 1990-luvulla.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 10. 03. 2013 19:07
Kapitalismin epäonnistumisen syynä ei ole kapitalismi, vaan se, että kapitalismi on valtioiden omien sekaantumisien takia kaikkea muuta kuin kapitalismia. Valtion sekaantumisen takia Urhokin sekottaa kapitalismin ilman mitään ongelmia korporativismiin. Ja järjestelmät , jotka nyt ovat epäonnistumassa ovat kaikki valtioiden sekaantumista korporativismiin. Tätä näytöstä katselemme paraikaa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 10. 03. 2013 21:09
Kreikan vuoden 2012 vaalitulos oli todella tiukka. Vastakkain olivat äärivasemmistolainen Syriza ja keskustaoikeistolainen Uusi Demokratia. Kreikassa vaalivoittaja saa 50 lisäpaikkaa. Uusi Demokratia sai 79+50=129 paikkaa. Syriza sai 71 paikkaa. Oli todella lähellä, ettei Kreikka nyt toteuttaisi kommunistista politiikkaa. Aikaisempi linja kuitenkin voitti niukinnaukin. Kreikka jatkaa rahoitusehtojen toteuttamista ja saa näin lainarahoitusta. Jos Syriza olisi voittanut niin lainaehtojen toteuttaminen olisi loppunut ja Kreikka suistunut samantien tilanteeseen, että valtiolla ei ole rahaa maksaa palkkoja, tukia ja ylläpitää julkisia palveluja.

Kreikan parlamentissa on 300 paikkaa. Oikeistolla on 167 paikkaa ja vasemmistolla 133. Parlamentin oikeisto ja vasemmisto ei kuitenkaan ole sisäisesti yhdenmukainen. Oikeistossa on puolueita, jotka tavoittelevat perussuomalaista linjaa ja sitten on oikeistopuolueita, jotka haluavat olla Euroopan Unionissa ja Eurossa. Samaten vasemmistopuolueiden välillä on suuria näkemyseroja tästä asiasta.

Pasokin ja Uusi Demokratia-puolueen aikoinaan luoma parlamentaariseen hallitsemiseen suuresti vaikuttava järjestelmä, että voittaja saa 50 lisäpaikkaa helpottaa vahvan hallituksen muodostamista 300 paikkaisessa parlamentissa. Vaalivoittaja tarvitsee avukseen vain muutaman pikkupuolueen oikealta ja vasemmalta saadakseen hallitukselle parlamenttienemmistön.

Kuvitellaan tilanne, että äärioikeistolainen puolue saa niukasti vaalivoiton ja 50 lisäpaikkaa. Äärioikeistolainen puolue ottaa hallitukseen muita äärioikeistolaisia puolueita ja näin äärioikeistolainen hallitus saa parlamenttienemmistön.

Viimevaaleissahan meinasi käydä niin, että äärivasemmisto meinasi saada parlamenttienemmistön. Jos Syriza olisi voittanut ja saanut ne 50 lisäpaikkaa Syriza olisi ottanut äärivasemmistolaisia puolueita hallitukseen ja Kreikalla olisi äärivasemmistolainen hallitus.

Suomen Perussuomalaiset ovat todella kilttiä porukkaa verrattuna kreikkalaisten Kultainen sarastus-puolueeseen, jonka ideologia on uusnatsismi. Yritin selvittää voiko Suomessa natsipuolue päästä parlamenttiin. Ilmeisesti voi, jos saa puoluerekisteröitymiseen riittävästi kannatusta ja saa tarpeeksi ääniä eduskuntavaaleissa. Puolue kuitenkin poistetaan puoluerekisteristä, jos puolue ei ole kaksissa perättäisissä eduskuntavaaleissa saanut kansanedustajan paikkaa. Uskoisin, että Suomessa natsien on vaikea saada yhtäkään edustajaa eduskuntaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 13. 03. 2013 17:05
Missä Soini nyt luuraa jäseniään, jotka on lukiteltu yleisesti maassa natseiksi

Älkää missatko tätä huomista A-talkia, mukana Dan Koivulaakso, Marianne Lydén, Halla-aho ja Immonen!
Torstaina A-studio: Talkissa muukalaisvihasta väittelevät kansanedustajat Olli Immonen (ps.) ja Jussi Halla-aho (ps.) sekä kaupunginvaltuutettu Dan Koivulaakso (vas.) ja Hufvudstadsbladetin politiikan toimittaja Marianne Lydén.

Keskustelun vetää Jan Andersson.
A-studio: Talk TV1:ssä torstai-iltana kello 21.05.

Äärioikeisto Suomessa lukupiiri Turkuun

Liity ryhmään.

http://www.facebook.com/groups/561218027244094/?ref=nf

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 13. 03. 2013 19:07
Talvisota oli osa toistamaailmansotaa

”Kokoomuksen Seppo Rapo muisteli facbookissa talvisotaa ja sen vaikutuksia.Tänään tuli kuluneeksi 73 vuotta talvisodan päättymisestä ja sukuni joutui lähtemään pois juuriltaan Laatokan Karjalasta. Tämän päivän muistoksi kävin kuuntelemassa Jussi Hietikon tulkintaa Yrjö Jylhän runoista, kiitos Jussi hienosta tulkinnasta.”

Talvisodasta alkoi Suomen yhteinen sota natsisaksan kanssa. Suomalaisilla oli tavoitteena suursuomi, ryöstämällä osa Neuvostoliitosta saksalaisten natsien yhteistyöllä.
Se sota sai aikaan hirveitä tapahtumia euroopassa, jossa fasistit polttivat ihmisiä valtavissa polttouuneissa.
Saksalainen pääoma myös käytti juutalaisia ja muita ”vääränlaisia” ihmisiä orjinaan tehtaissaan ja sen jälkeen polttivat uuneissaan.
Joten on todellakin syytä muistella tuota valtavaa tuhoa mitä fasismi sai aikaan euroopassa. Että ei enää koskaa pääsisi fasistiset voimat käyttämään poliittista valtaa missään maassa.

Tänäänkin natsismi nostaa jälleen päätää euroopassa ja myös Suomessakin. Vaikkaan Suomessa eivät rohkene juuri historian painolastin johdota näyvästi esiintyä. Vaan toimivat eri puolueissa ja Perussuomalaisessa puolueessa, mutta kuitenkin oikeistopuolueissa.

http://www.facebook.com/seppo.rapo
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 13. 03. 2013 20:08
Velkakriisi on pankkikriisi

”Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (SDP) väite "Suomen linja on Euroopan tiukin linja" ei kestä päivänvaloa siinäkään tapauksessa, että väitteen tarkastelussa unohdettaisiin kokonaan väitteen maantieteellinen leväperäisyys.

Suomen linja osoittautuu kaikkea muuta kuin "Euroopan tiukimmaksi" tai millään muullakaan rajauksella ylipäätään tiukaksi, kun noudatettua tukilinjaa tarkastellaan suhteessa kriisin ja kriisitoimien varsinaiseen luonteeseen.

Kriisi on alusta alkaen kiteytynyt ylivelkaisten kriisimaiden liian suurten velkojen ja näitä velkoja ennen kriisiä suurten tuottojen toivossa varomattomasti myöntäneiden ulkomaisten pankkien uhanalaisten saatavien ristiriitaan.

Lyhyesti sanottuna kriisivaltioilla on enemmän velkaa kuin kykyä tai halua maksaa ja niitä rahoittaneilla ulkomaisilla pankeilla on kriisimaissa riskipitoisia saatavia enemmän kuin huterat taseet kestävät tappioita. Siksi tämäkin velkakriisi on yhtä kuin pankkikriisi.
Suomella ei ole osuutta kumpaankaan kriisin keskeiseen muuttujaan.

Suomi ei ole osallistunut kriisimaiden liian suurten velkojen ottamiseen eivätkä suomalaiset pankit ole noita luottoja myöntäneet, joten Suomi on kriisin keskeisiin syihin nähden sivullinen.
Kriisimaiden velkojen ja niihin liittyvien luottoriskien perusteella Suomella ei pitäisi olla mitään tekemistä kriisitoimien kanssa, ei edes "Täti Tiukan" tomerin ottein.”

http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2013/03/13/euroopan-tiukin-tukilinja-onkin-maailman-loysin/20133782/170
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 13. 03. 2013 20:08
Että ei enää koskaa pääsisi fasistiset voimat käyttämään poliittista valtaa missään maassa.

Tänäänkin natsismi nostaa jälleen päätää euroopassa ja myös Suomessakin.


Olen käsittääkseni taloudellista oikeistoa, mutta yhdyn kyllä yllä olevissa täysin Hertan ajatuksiin.
Tälläkin palstalla jotkut toivovat jopa ydinsotaa. Väittävät, että eivät ole natseja, koska eivät ymmärrä tahallaan tai ymmärtämättömyyttään natsin viittaavan samankaltaiseen ajatusmaailmaan mitä natsisaksassa oli aikoinaan. He luulevat natsin viittaavan henkilöön, joka ihannoi natseja ja pitää hakaristejä. Natsi (nimityksenä) tarkoittaa mielestäni henkilöä, jolla on samankaltainen moraali- ja etiikkakäsitys kuin oli aikoinaan natseilla. Osa tätä on kaikenlainen vihapuhe, ihmisten välinpitämättömyys toisen ihmisen kohtalosta, jne, jne.

Natsisaksassakin suurin osa ihmisistä oli ihan normaaleja, mutta lopputulemana oli sama välinpitämättömyys, joka Suomessa nostaa päätään. Toisen pahoinvointi ei kuulu toisille, ei välitetä mitä naapurissa tapahtuu. Jotkut ymmärtävät paremmin kuin huonolla tiellä me Suomessa olemme tässä asiassa, toiset huonommin. ... Ja ne, joiden mielestä tämä kehitys ei ole toivottavaa, huudetaan, että taas te vilautatte natsikorttia, miettimättä kuitenkaan syvällisemmin mitä Suomessa (ja Euroopassa) todella on tapahtumassa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 17. 03. 2013 08:08
Perussuomalainen kansanedustaja Saarakkala jatkaa rasistisella linjallaan

Nyt hän on huolissaan suomenkielen riittämättömästä taidosta ”julkisessa” terveydenhoidossa.
Hänen mukaan ongelma on tullut, kun ulkomaalaisten lääkärien määrä on Suomessa lisääntynyt.

Ilmeisesti yksityisessä terveydenhoidossa ei ole ulkomaalaisia lääkäreitä, kun hän nostaa esiin julkisenterveydenhoidon. Toisaalta oikeistolla on julkinensektori nyt syypää koko kapitalistisen järjestelmän syvään rakenteelliseen kriisiin.

Hän jopa väittää, että suomenkielentaito aiheuttaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksiapotilas -ja lääkärisuhteessa ja on jopa aiheuttanut vaarallisuutta potilasturvallisuudelle.
Hän myös väittää, että Apteekeissakin ulkomaalaiset lääkärit ovat aiheuttaneet runsaasti ongelmia ja resepteissä on virheitä.

Hän ei siis tiedä miten kielitaitoisia ulkomailta tulleet lääkärit ovat ja korkeakouluja käyneitä ihmisiä. Lääkärit myös käyttävät omaa ammattikieltään eli kansainvälisesti latinaa.

Lääkärit ovatkin todella nykyään korkeasti koulutettuja ja eivät enää mitään puoskareita kuten historiassa tai uskonnonvarjolla toimivia kuten se naispappi, josta on viime aikoina puhuttu julkisuudesssa. Hän oli saarnassaan julistanut, että sairaudet ovat saatanan aiheuttamia ja niihin eivät lääkkeet auta.

Perussuomalainen puolueen kansanedustaja Saarakkala on, jopa jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksenkin hallituksen toimenpiteistä ulkomaalaisten lääkäreiden kielitaidon suhteen.

Ei ole montaa viikkoa, kun Saarakkala jätti kyselyn hallitukselle Venäläisistä, jotka vierailevat itärajalla ja uhkaavat suomenkieltä -ja kulttuuria.

Tässä on nyt yksi kuva tämän ajan poliittisesta päättäjästä, jonka ohjelma on kovin rasistinen ja kansallismielinen.

Kansanedustaja Saarakkalan kyselystä maahanmuutolääkäreiden kielitaidoista kirjoitti tänään Pohjalainen.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 18. 03. 2013 17:05
Egypti haluaa liittyä kehittyvien maiden järjestöön

”Egypti harkitsee liittymistä BRICS-järjestöön, johon kuuluvat Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka, ilmoitti tänään Mohammed Mursi.
Egypti aikoo olla niiden maiden etujoukossa, joiden kansalliset taloukset kehittyvät nopeimmin, sanoi Mursi. Siksi Egypti aikoo liittyä BRICS-järjestöön. Mohammed Mursi toivoo, että joskus järjestön nimeä muutettaisiin E-BRICS:iksi.”

Johtavat kapitalistiset maat eivät ole mukana BRICS:ssä.

http://finnish.ruvr.ru/2013_03_18/Egypti-haluaa-liittya-BRICS-jarjestoon/

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 18. 03. 2013 20:08
Eläkesijotukset tuottavat hyvin

Työeläkevakuuttajat Telan kokoama vertailu osoittaa, että suomalaisten sijoitukset tuottivat viime vuonna keskimäärin lähes 10 prosenttia tuottoa. Laskuissa ovat mukana yksityiset eläkeyhtiöt ja julkisen sektorin eläkerahastot.

Kärkipäätä pitää Kuntien eläkevakuutus Keva, joka keräsi sijoituksilleen jopa 12,9 prosentin tuoton.

Työeläkelaitosten ja muiden sosiaaliturvarahastojen nettorahoitusvarat olivat vuoden 2012 lopulla noin 145 miljardia euroa.

Joten ei ole ollenkaa ihme, että EK on myös näiden tuottojen kimpussa, siten että pääomapiirien eläkemaksuja vaativat alennettavaksi. EK olikin esittänyt ammattiliitojen neuvotteluissa niitä palkankorotuksiksi.
Kapitalistit kun vaativat nollalinjaa eli eivät itse halua maksaa palkankorotuksia, vaan ottaisivat ne valtion tai sitten elkärahoista seuraaviin TES sopimuksiin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 19. 03. 2013 18:06
Kypros on lähempänä vararikkoa

”Osakemarkkinat menettivät äsken 500 miljardia dollaria. Kypros on syypää tilanteeseen. Kyproksen presidentti varoitti eilisiltana, että talletusveroja koskeva lakiesitys saanut palramentissa tarvittavaa äänimäärää. Se merkitsee, että Kypros on lähempänä vararikkoa kuin koskaan ennen. Kyproksen presidentti Nicos Anastasiades on jopa sopinut luotonantajien kanssa talletusten progressiivisemmasta verotuksesta.

Kyprokselaiset kansanedustajat vaativat talletusveron perumista. Nobelin taloustieteen palkinnon saanut ekonomisti Mike Spence kertoi mielipiteensä asiasta.
- Ihmiset pelkäävät kriisin seurauksia. Kukaan ei kuitenkaan voinut odottaa, että kriisintorjuntatoimenpiteet kohdistuisivat tavallisten ihmisten pankkitalletuksiin. Pelästyneet ihmiset saattavat alkaa vetää talletuksiaan pankeista. Ymmärrän, että EU-maat haluavat jakaa keskenään kriisin takkaa. Ymmärrän myös sitä, ettei Saksa halua kantaa koko taakkaa yksin. Mutta on aivan vastuutonta rangaista tavallisia kansalaisia.

Venäjän hallitus on suurin piirtein samaa mieltä Kyproksen talletusverosta. Vladimir Putin pitää veroa epäreiluna, epäammattimaisena ja vaarallisena. Suurin osa Kyproksen suurtalletuksista on juuri venäläisten talletuksia. Venäläisillä yrityksillä ja henkilöillä on noin 16 miljardia euroa kyprokselaisissa pankeissa. Eli veron takia ne saattavat menettää kaksi viisi miljardia euroa.

Alpari-yhtiön asiaintuntija Darja Zhelannova kertoi mielipiteensä.
- Jolle talletusveroa saada läpi, Kypoksella on jäljellä vain yksi mahdollisuus, kääntyä Venäjän puoleen. Mutta Kypros on jo menettänyt Venäjän luottamuksen. Jos talletukset verotetaan, Venäjä vetäytyy ilman muuta pois Kyproksen lainaohjelmasta.

Venäjän on suututtanut myös se, että päätös kiistaverosta tehtiin Venäjän hallituksen ohi. Vuonna 2011 Venäjä määräsi Kyprokselle 2,5 miljardia euroa. Kyproksen finanssiministeri Michalis Sarris on lähtenyt Moskovaan neuvotellakseen lisäajasta tuon lainan maksamiseksi takaisin. Asiaintuntijat epäilevät kuitenkin vahvasti, että Kypros jää tyhjin käsin.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_03_19/Osakemarkkinat-menettivat-500-miljardia-euroa-Kyproksen-ansiosta/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 19. 03. 2013 18:06
Damaskos syytti terroristeja kemiallisten aseiden käytöstä

Syyrian terroristit ovat käyttäneet kemiallisia aseita Aleppon maakunnassa, kertoi Syyrian valtiollinen uutistoimisto SANA tiistaina.

Pohjoisessa Aleppon maakunnassa Jan al-Asalissa tehdyssä ohjusiskussa terroristit käyttivät kemiallista taistelukärkeä. Iskussa sai surmansa vähintään viisitoista ihmistä, kertoi uutistoimisto SANA. Tarkempia tietoja tapahtumasta ei vielä ole saatavilla.

Viranomaiset ovat aiemmin kertoneet ainakin kahdesta vastaavasta iskusta. Joulukuun puolivälissä Syyrian presidenttikaartin komentaja tuomitsi iskun, jossa vähintään seitsemän sotilasta sai surmansa hengitettyään myrkyllistä keltaista kaasua, jota terroristit käyttivät Darayassa tekemässään hyökkäyksessä.

Syyrian YK-suurlähettiläs Bashar Ja'afari sanoi 17.12.2012 olevan mahdollista, että ulkomailta käsin oli toimitettu kemiallisia aseita Syyrian terroristijoukkioille, minkä jälkeen väitettiin Syyrian hallituksen käyttävän niitä.

http://swedish.ruvr.ru/2013_03_19/Damaskus-utpekade-rebeller-for-bruk-av-kemiska-vapen/

http://www.plenglish.com//index.php?option=com_content&task=view&id=1222831&Itemid=73
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 20. 03. 2013 16:04
Xi Jinpingin historiallinen vierailu Moskovaa

”Kiinan presidentti Xi Jinpingin Moskovan vierailu avaa uuden sivun maiden välisissä suhteissa. Asiantuntijat ovat kutsuneet historialliseksi tapahtumaksi, maaliskuun 22. päiväksi suunniteltua Venäjän ja Kiinan johtajien tapaamista. Kiinan presidentti Xi Jinpingin Moskovan vierailu avaa uuden sivun maiden välisissä suhteissa. Asiantuntijat ovat kutsuneet historialliseksi tapahtumaksi, maaliskuun 22. päiväksi suunniteltua Venäjän ja Kiinan johtajien tapaamista.
Venäjällä on asiasta samanlainen näkemys.

Kiina on Venäjälle jo toista vuotta peräkkäin suurin kauppakumppani. Maiden väliset keskinäiset investoinnit kasvavat vakaasti. Uutta vauhtia on saanut yhteistyön kehitys energia-alueella ja voimalla kehittyy yhteistyö aluetasolla ja raja-alueiden välillä. Asiaa kommentoi itämaiden asiantuntija, Andrei Volodin.
- Kahdenkeskiset, Kiinan ja Venäjän väliset suhteet ovat saavuttaneet luottamuksellisen kumppanuuden tason. On olemassa halu yhteistoimintaan, eikä ainoastaan kansainvälisten poliittisten instituutioiden tasolla. Me voimme tarjota Kiinalle yhteistyötä ydinvoiman, vesivoiman ja nanoteknologian alueilla.
Kiinalaisten diplomaattien näkemyksen mukaan, maailmassa on tapahtumassa tällä hetkellä syviä muutoksia. Tässä tilanteessa Kiinan ja Venäjän pitää voimistaa keskinäistä poliittista tukea toinen toiselleen. Molemmat maat esiintyvät rauhan ja vakauden puolesta alueella. Molemmat pyrkivät turvaamaan sisäisen kehityksen jatkuvuuden ja vakauden. Toisin sanoen, Kiinan ja Venäjän edut käyvät monien kysymysten osalta yksiin.

Politiikantutkija Aleksandr Salitski puhui maiden välisestä strategisesta kumppanuudesta.
- On tärkeää, että olemme naapurimaita. Kiina on hyvien naapuruussuhteiden politiikan kannattaja. Se eroaa, jossain mielessä niistä perinteisistä, geopoliittisen ajattelun malleista, joita aikanaan Euroopassa kehiteltiin ja jotka perustuivat lauseeseen :”minun naapurini vihollinen, on minun ystäväni”.

Kiinalla hyvien naapuruussuhteiden lause on toisenlainen: ”suhteet naapuriin ovat tärkeämmät, kuin kaukaisempiin kumppaneihin”. Myös me olemme hyväksyneet tämän mallin omassa ulkopolitiikassamme.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_03_20/Xi-Jinpingin-historiallinen-vierailu-Moskovaan/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 20. 03. 2013 18:06
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen uskoo..uskoo..uskoo Euroon

”Lehdet ovat nyt harvinaisen mielenkiintoista luettavaa. Lauantaina Kyproksen sopimusta kiittäneet ministerit ja EU-päättäjät ovat tehneet täyskäännöksen eivätkä enää ole sitä mieltä, että "tallettajavastuu" on hyvä asia.
Kyproksen presidentti Nikos Anastasiadeksen mukaan komissio pakotti Kyprokselle "tallettajavastuun", komission mukaan Kyprokselle tarjottiin vaihtoehtoa, jonka se hylkäsi.

Kyproksen parlamentti puolestaan äänesti Ei! tallettajavastuulle ja sitä kautta koko pelastuspakkaukselle, koska "talletusvero" oli ehtona tukipaketille.
Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble sanoi neuvottelujen jälkeen, että Saksa olisi ollut valmis kunnioittamaan talletussuojaa. Hänen mukaansa Kyproksen hallitus, EU:n komissio ja Euroopan keskuspankki eivät halunneet tätä ratkaisua.
Kriisipankkien velkakirjojen haltijat ohitettiin kokonaan tukipakettineuvotteluissa.

Euroalueen valtiovarainministerit sopivat sittemmin, että veron toteuttamisessa voidaan joustaa ja säästää alle 100 000 euron talletukset voidaan "vakausverolta"  (= pakollinen pankkitukimaksu eli tallettajavastuu) mutta siinä tapauksessa Kyproksen pitäisi periä suuremmista talletuksista 15,6 prosentin vero.

Kyproksen johtajat kieltäytyivät vapauttamasta pientallettajia verosta koska Kyproksen päättäjät halusivat välttää tilannetta, jossa suurtallettajilta jouduttaisiin perimään yli 15 prosentin vero.

Aeroflotin vuorot ovat loppuun asti buukatut, kun venäläiset matkaavat noutamaan talletuksiaan Kyprokselta.

Alkaako koko huippukokous-ruljanssi uudelleen - elleivät talletuspaot ala "rahoitusmarkkinoiden luottamuksen kadottua" myös muissa EU-maissa, jolloin euro romahtaa? Talletussuojaan luottaneet eivät enää usko, etteikö talletusveroa sovellattaisi muuallakin EU-alueella tai että poliittisiin lupauksiin voisi luottaa.

Pankeissa saattaa alkaa likviditeettikriisi. Euroopan keskuspankki EKP:n neuvosto kokoontuu tänään päättämään antaako se Kyprokselle vielä lisäaikaa vai katkaiseeko se Kyproksen pankkien kipeästi tarvitseman rahoituksen. Kyproksen kaksi suurinta (maksukyvytöntä) pankkia on jo EKP:n letkujen varassa. Maksukykyisten pankkien määrä on epäselvä; on mahdollista, että niitä ei ole yhtään.

Saksa on varoittanut Kyprosta siitä, että ellei tukipakettisopua löydy, EKP vetää rahoitustuen Kyproksen kahdelta suurimmalta pankilta ja ettei "tukipakettiohjelman ehtoja muuteta." Pitääkö tästä päätellä, että Saksa käskyttää "itsenäistä ja riippumatonta" EKP:ta?
Varmaa tällä hetkellä on siis vain se, että EU-johtajat puhuvat ristiin keskenään sekä itsensä kanssa samalla toivoen keskuspankin pelastavan heidän kasvonsa.”

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=7242
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 20. 03. 2013 18:06
Sari Essayah kiteyttää nasevasti Kyproksen tilanteen:

”Kun venäläinen raha on sopan keittänyt, heidän se pitää lusikoida alas”
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 20. 03. 2013 19:07
Luokataistelu ei ole ohi, vaan se jatkuu...

Opiskelijat näyttivät tänään kaapinpaikan Kokoomusjohtoiselle hallitukselle.
Mahtava mielenosoitus tänään eduskuntalolla ja jopa 4000 nuorta marssi eduskuntatalolle.

Nuoret opiskeljat vaativat tuntuvaa korotusta opintotukeen ja vastustavan opintotuen pinentämistä ja sen muuttamista lainapohjalle.

Nuoret ovatkin oikealla asialla ja mukana Euroopalaisten toverien taistellessa nykyistä säästö- ja leikkauspolitiikkaa vastaan.

Mutta missä luuraa edelleen suomalainen ay-liike? SAK on ollut väärällä puolella rintamaa
eurooppalaisen ay-liikkeen kanssa eli säästö -ja leikkauspolitiikkaa harjoittavien joukossa.

Mihin mahtaa päättyvän nykyinen ”teatteri” SAK:n ja EK:n välillä mutta sen tulee torstai näyttä-
mään.

Toivotaan, että nyt on nousemassa uusisukupolvi, joka nousee joukkotoiminnantielle Suomessa.
Luokkasopuilu on vienyt SDP ja vasemmistoliiton kokoomuksen politiikantekijäksi.

Samalla on äärioikeisto noussut tyhjään tilaan, jonka eduskuntavasemmisto on jättänyt.
Mutta myös, jopa natsismikin nostaa päättää Suomessa.
Vain nuorten vastaavalla opiskelijoiden toiminnalla voidaan myös natsismin leviäminen yhteiskuntaan estää.


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 21. 03. 2013 19:07
Kokoomusjohtoisen hallituksen valtava tulonsiirto yksityiselle pääomalle

Nyt on jo useita vuosia säästetty ja leikattu julkisia palvelua ja sitäkautta säästyneet verotulot annetaan nyt sitten veronanlennuksien kautta yksityiselle pääomalle.
Yhteisöverojen roima alennus 24,5 prosentista 20 prosenttiin on tulonsiirto julkiselta sektorilta yksityiselle pääomalle. Verotulojen menetys on poissa valtiolta ja kunnilta palveluiden ylläpidosta.

Eli se tarkoittaa, että kuntien on taas etsittävä lisää säästöjä ja leikattava toimintojaan ja yksityistettävä palvelutuotantoaan. Kurjuudenkierre siis edelleen jatkuu julkisella sektorilla.

Mutta yksityisellä pääomalle tuli lisää rahaa voitonjakoon verojenalenemisen kautta. Rosvoaminen verovaroilla siis vain kiihtyy Suomessakin.
Osaketulojen verojen korotus ei tuo kuin muruja tuloja yhteiskunnalle.

Myös oikeisto-oppositio oli tyytyväinen yhteisöverojen roimaan alennukseen, onhan esimerkiksi Keskustan puheenjohtaja "kunnon" kapitalisti ja edustaa suomalaista riistovaltaa.

EK ja pankit olivat innoissaan, kun heidän verot laskivat tuntuvasti.

Mutta kaikkein irvokkainta on, että eduskuntavasemmisto oli verovarojen ryöstössä mukana.

Verotulojen siirrosta yksityiselle pääomalle voitontavoittelun tukemiseen on iso isku hyvinvointivaltion peruspalvelujen hoidolle.

Oikeistojyrää nyt isovaide päällä julkistasektoria vastaan, kun eduskuntavasemmisto sen hyväksyy ja jopa on siinä ihan itse mukana.

Tulonjakopolitiikka kasvattaa nyt verovaroilla yksityistäpääomaa Suomessa, tietenkin niin kauan kuin sille löytyy vastaavaa vastavoimaa vasemmalta kuin on jo Euroopassa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 21. 03. 2013 21:09
.

Aika typerryttävää tämä vasurimeininki ja sitä vielä kannattaa joku "hyödyllinen idiootti" Suomessa kuten setä Lenin sanoisi

Mielenkiintoista oli että venäläisiä esti täysin kuolemasta bolsevismiin ARA-järjestö (Nälänhädän lievittämiseen osallistui mm. amerikkalainen apuorganisaatio American Relief Association (ARA). Neuvostojen maasta oli tullut keräyskohde kansainväliselle katastrofiavulle.) ARA:n johdossa toimi Herbert Hoover (myöhemmin Usan presidentti)

Sosialismin aika

" Vuodesta 1931 alkaen määrättiin työkurin rikkomisesta vankeusrangaistuksia, johtajilla oli suuret rankaisuvaltuudet. Liikkuvuutta ohjattiin vuodesta 1931 työkirjojen käytöllä ja vuotta myöhemmin otettiin käyttöön kotimaanpassi. Talonpoikaistoille passia ei annettu. He saattoivat siirtyä kaupunkiin ainoastaan kolhoosien ja teollisuuslaitosten johtajien välisellä sopimuksella. Viljan kätkemisestä säädettiin kuolemantuomio.

Vuosien 1936-38 terrori kohdistui myös puolueen jäseniin. Mistään tavanomaisesta puoluepuhdistuksesta ei ollut kyse, sillä lopputuloksena valtaosa puolueen vanhasta johtavasta aineksesta tuhottiin fyysisesti. Uhreja vastaan esitetyt syytökset olivat tekaistuja ja vaihtelivat kaupan sabotoinnista sotilasvakoiluun ja murhiin.

Vankileireillä joutuneita oli miljoonia. Tiedot leireillä menehtyneiden "suuren terrorin" uhreista vaihtelevat. Pienimmät luvut liikkuvat miljoonan vaiheilla ja suurimmat luvut, koskien koko Stalinin kautta, arvioivat luvuksi yli 30 miljoonaa."

http://www.wuorikoski.fi/russia2.htm

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 22. 03. 2013 01:01
Poliittisen järjestelmän paremmuuden ratkaisee kansan tekemän työn ja tuotteiden laatu. Järjestelmän pitää siis motivoida työläinen tekemään hyvää laatua koska muuten kansalaiset alkavat nurisemaan, että järjestelmä ei motivoi työntekoon, eikä kunnolliseen laatuun.

Kommunistien pyrkimys on asettaa työntekijät ja työnantajat vastakkain. Kun kommunistisen aivopesun läpikäynyt huonosti motivoituneeksi ja katkeraksi opetettu työntekijä laitetaan tekemään asuntoremonttia niin hänen pyrkimyksensä kunnon kommunistina on vaikeuttaa työnantajan asemaa tekemällä työn huonosti ja hutiloiden.

Kommunistit viestittävät koko ajan kaikissa medioissa, että työnantajaa pitää pyrkiä vahingoittamaan. Tästä seuraa, että asiakkaat saavat huonoa työnlaatua.

Kommunistisen agitaation harjoittamiseen ei demokratian perustuslaissa järjestelmäkseen ilmoittanut järjestelmä voi puuttua. Agitaatiolta pitää siis poistaa perusta, jolla se lepää eli ne katkeruutta herättävät epäkohdat, joita typerimmät kapitalistit ylläpitävät kommunistien suureksi riemuksi.

Eli perimmältään huonossa työn laadussa on kyse vallanahneudesta, tavoitteesta haluta ehdoton käskyvalta määrätä kaikesta ja tästä taas seuraa toisten sorsimista ja huonoa kohtelua, jonka he kostavat tekemällä huonoa työn laatua. Hyvää työn laatua ei nimittäin taatusti saa ruoskalla paimennetulla orjatyövoimalla.

Voisi pohtia millainen pitää olla järjestelmän, jossa asuntoremontin tilaaja saa hyvää työn jälkeä. Ehkä työntekijän pitää olla itse firman omistaja. Firman organisaation pitää olla siis sellainen, että paikalle saapuu firman omistaja tekemään tilatun remontin.

Kommunismi varmaankin pohjimmiltaan kritisoi palkollisjärjestelmää. Keskusjohtoinen palkollisjärjestelmä on varmaankin kapitalistinen idea, jota varmaankin voi kritisoida kaunaa ja katkeruutta nostattavana huonosti mietittynä tuloksenjakojärjestelmänä. Kommunismissa pyritään varmaankin siihen, että kaikki ovat omistajia, jotka jakavat keskenään firman tuloksen.

Miksi kommunismi ei sitten käytännössä toiminut. Ns. "kommunisteiksi" itsensä julistaneet olivat todellisuudessa vain todella karmeita tyranneja.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 22. 03. 2013 05:05
Aika mielenkiintoinen analyysi Timo. Ja varmasti pitää paikkansa.

Asiasta on tehty lukuisia psykologisia tutkimuksiakin. Ihmisellä pitää olla aina joku motiivi tehdä työnsä paremmin. Joillekin se on raha, joillekin onnistuminen työssään. Jos aina tuloksesta riippumatta kaikki jaetaan solidaarisesti tasan, niin ihmisjoukossa on vain hyvin, hyvin harva, jolla pelkkä työn tekemisen ilo johtaa optimaaliseen työn tekemiseen. Tällöin löytyy aina niitä, jotka sitten lusmuilevat. Lusmuilijoiden käytös leviää yhä suuremmalle joukolle: miksi minäkään, kun ei hänkään. Samaan lopputulokseen joudutaan vasemmistolaisellakin ajattelulla. Liian iso määrä vastikkeettomilla tulonsiirroilla elävä joukko rapauttaa tulonsiirroista maksavien moraalin. Tämän takia aito kommunismi, eikä vasemmistolaisuus voi ikinä toimia.

Niinkauan kuin ei ole olemassa muuta universaalisti tunnettua ja laskettavissa olevaa arvoa kuin raha, niin kauan raha on se tärkein ohjaava tekijä työn tuloksen arvostuksessa. Rakkaus, perhe, vapaa-aika, ympäristö jne...eivät ole ainakaan vielä teknisesti määriteltävissä ja lisäksi aina subjektiivisia ja henkilökohtaisia.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 22. 03. 2013 15:03
Poliittisen järjestelmän paremmuuden ratkaisee kansan tekemän työn ja tuotteiden laatu. Järjestelmän pitää siis motivoida työläinen tekemään hyvää laatua koska muuten kansalaiset alkavat nurisemaan, että järjestelmä ei motivoi työntekoon, eikä kunnolliseen laatuun.
Kommunistien pyrkimys on asettaa työntekijät ja työnantajat vastakkain. Kun kommunistisen aivopesun läpikäynyt huonosti motivoituneeksi ja katkeraksi opetettu työntekijä laitetaan tekemään asuntoremonttia niin hänen pyrkimyksensä kunnon kommunistina on vaikeuttaa työnantajan asemaa tekemällä työn huonosti ja hutiloiden.
Kommunistit viestittävät koko ajan kaikissa medioissa, että työnantajaa pitää pyrkiä vahingoittamaan. Tästä seuraa, että asiakkaat saavat huonoa työnlaatua.
Kommunistisen agitaation harjoittamiseen ei demokratian perustuslaissa järjestelmäkseen ilmoittanut järjestelmä voi puuttua. Agitaatiolta pitää siis poistaa perusta, jolla se lepää eli ne katkeruutta herättävät epäkohdat, joita typerimmät kapitalistit ylläpitävät kommunistien suureksi riemuksi.
Eli perimmältään huonossa työn laadussa on kyse vallanahneudesta, tavoitteesta haluta ehdoton käskyvalta määrätä kaikesta ja tästä taas seuraa toisten sorsimista ja huonoa kohtelua, jonka he kostavat tekemällä huonoa työn laatua. Hyvää työn laatua ei nimittäin taatusti saa ruoskalla paimennetulla orjatyövoimalla.
Voisi pohtia millainen pitää olla järjestelmän, jossa asuntoremontin tilaaja saa hyvää työn jälkeä. Ehkä työntekijän pitää olla itse firman omistaja. Firman organisaation pitää olla siis sellainen, että paikalle saapuu firman omistaja tekemään tilatun remontin.
Kommunismi varmaankin pohjimmiltaan kritisoi palkollisjärjestelmää. Keskusjohtoinen palkollisjärjestelmä on varmaankin kapitalistinen idea, jota varmaankin voi kritisoida kaunaa ja katkeruutta nostattavana huonosti mietittynä tuloksenjakojärjestelmänä. Kommunismissa pyritään varmaankin siihen, että kaikki ovat omistajia, jotka jakavat keskenään firman tuloksen.
Miksi kommunismi ei sitten käytännössä toiminut. Ns. "kommunisteiksi" itsensä julistaneet olivat todellisuudessa vain todella karmeita tyranneja.

Vastavoimaa riistokapitalismille


Vastavoima on luottamushenkilöiden ja työläisaktivistien aloitteesta perustettu järjestö, joka puolustaa työntekijöiden oikeuksia. Vastavoima ajaa aktiivisesti myös järjestäytyneen työväenliikkeen ulkopuolelle jääneiden asiaa ja nostaa esiin työnantajien laittomia ja moraalittomia menettelyjä.

Vastavoima syntyi oivalluksesta, että oikeudenmukainen työelämä ja riittävä toimeentulo vaativat ammatti-, liitto- ja sukupolvirajat ylittävää työväenlikkeen toimintaa. Vastavoiman toiminta käynnistyi epämuodollisena verkostona vuonna 2010. Vastavoima tuki ahtaajien työtaistelua järjestämällä mielenosoituksia ja tiedottamalla lakon tavoitteesta, joka oli irtisanomissuojan turvaaminen. Myöhemmin Vastavoima on toiminut eri ammattiosastojen ja -liittojen tukena kamppailuissa paremman ja oikeudenmukaisemman työelämän puolesta.

Vastavoimaan kuuluu erilaisia toimijoita tavallisista duunareista ammattiliittojen luottamushenkilöihin ja työläisaktivisteihin. Vastavoima keskittyy yhteistoimintaan, jonka avulla työväenliike rakentaa hyvinvoivaa ja solidaarista Suomea.”

http://www.facebook.com/pages/Vastavoima/433655956700663?id=433655956700663&sk=info
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 22. 03. 2013 15:03
Uusnatsismi on jo levinny Suomessa oikeistolaisiin puolueisiin

Nyt alkaa pikku hiljaa paljastua, että fasistijärjestö Suomen Sisun toimijoita tosiaan on myös esimerkiksi Kokoomuksessa. Sisun hallitukseen on valittu Kristian Viding, joka ilmoittaa olevansa Kokoomuslainen. Kokoomuksen olisi syytä asettaa mahdolliset Sisun jäseniksi liittyneet jäsenet valinnan eteen: demokratia ja fasismi eivät ole yhteensovitettavissa. PS:n osalta tiedämme jo, että sen puoluejohto hyväksyy fasismin.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php/kotimaa/8-kotimaa-paauutinen/118012-he-istuvat-suomen-sisun-hallituksessa
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 22. 03. 2013 19:07
Piiripieni pyörii Kyproksen ympärillä
”Euroryhmä vastustaa Venäjän osallistumista Kyproksen lainaohjelmaan, ilmoitti Maltan finanssiministeri Edward Scicluna.
Hänestä tuntuu siltä, että Euroryhmä ei halua pestä likapyykkiä julkisesti ja aikoo ratkaista kaikki ongelmat omassa pienessä piirissä.
Euroryhmä on euroalueen finanssiministereistä koostuva ryhmä, jolla on keskeinen rooli pankkikriisin torjunnassa.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_03_21/EU-ei-halua-Venajan-auttavan-Kyprosta/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 22. 03. 2013 19:07
Kiinan ja Venäjän välinen yhteistoiminta syvenee

”Venäjän ja Kiinan suhteet ovat tällä hetkellä paremmat kuin koskaan, sanoi Kiinan johtaja Xi Jingping.
Kiinan johtaja kertoi aikovansa tapaamisessa Venäjän johdon kanssa nostaa esiin kahdenvälistä yhteistyötä ja kansainvälisiä ongelmia.
Xi Jingping kertoi valinneensa Venäjän ensimmäisen ulkomaan vieralunsa kohteeksi.

Vneshekonombank-pankki, Kiinan investointiyhtiö, Venäjän investointirahasto ja Venäläis-Kiinalainen investointirahasto allekirjoittivat yhteisymmärrysmuistion, joka koskee investointi-alan yhteistyön kehittämistä infrastruktuurihankkeiden puitteissa.
Venäläinen kaasujätti Gazprom ja kiinalainen China National Petroleum Corporation (CNPC) allekirjoittivat muistion kaasutoimituksista Kiinaan.
Rosneft ja CNPC allekirjoittivat sopimuksen öljyn toimituksista Venäjältä Kiinaan ja yhteistyösopimuksen, joka koskee öljyn tuotantoa ja kuljetuksia.
Rosneft ja Kiinan valtiollinen kehityspankki allekirjoittivat lainasopimuksen.

Venäjän Ääni aloittaa yhteistyön Kiinan radion kanssa

Venäjän valtiollinen radioyhtiö Venäjän Ääni aloittaa yhteistyön kiinalaisten mediayhtiöiden kanssa. Venäjän Ääni allekirjoitti kaksi yhteistyösopimusta Kiinan kanssa Xi Jingpingin Venäjän vierailun puitteissa. Venäjän Ääni aloittaa yhteistyön uutissivusto Renminwangin ja Kiinan kansainvälisen radion kanssa. Sopimukset edellyttävät, että yhtiömme avaavat mediatilaansa toisilleen, kommentoi Venäjän Äänen johtaja Andrei Bistritskij.”

http://finnish.ruvr.ru/photoalbum/108686876/
http://finnish.ruvr.ru/2013_03_22/Venajan-Aani-aloittaa-yhteistyon-Kiinan-radion-kanssa/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 22. 03. 2013 20:08
Uusnatsismi on jo levinny Suomessa oikeistolaisiin puolueisiin

Nyt alkaa pikku hiljaa paljastua, että fasistijärjestö Suomen Sisun toimijoita tosiaan on myös esimerkiksi Kokoomuksessa. Sisun hallitukseen on valittu Kristian Viding, joka ilmoittaa olevansa Kokoomuslainen. Kokoomuksen olisi syytä asettaa mahdolliset Sisun jäseniksi liittyneet jäsenet valinnan eteen: demokratia ja fasismi eivät ole yhteensovitettavissa. PS:n osalta tiedämme jo, että sen puoluejohto hyväksyy fasismin.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php/kotimaa/8-kotimaa-paauutinen/118012-he-istuvat-suomen-sisun-hallituksessa

" Kokoomuslainen Viding luonnehtii itseään sanoilla "liberaali oikeistolainen".

en vetäisi vielä samaan kelkkaan. Mutta jos Li on oikeassa, että kysymyksessä on vain naamio, eikä aito toiminnan muutos, niin silloin tietysti.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 23. 03. 2013 15:03
EU-alueen ensimmäinen veroparatiisi ollaan sulkemassa

”EU:n vaatimukset ottaa käyttöön pankkitalletusten verotukset Kyproksella, ovat asettaneet uhan alle, koko saarivalion finanssijärjestelmän. Muutamat asiantuntijat näkevät tässä jopa kapitalismin aatteellisen kriisin, järjestelmänä, joka perustuu vapaiden markkinoiden periaatteisiin. Venäläinen liikemies ja poliitikko Mihail Prohorov ilmasi asian niin, että nyt EU on itse asiassa avannut Pandoran lippaan, joka muodostaa vaarallisen ennakkotapauksen, ongelmissa kampailevien maiden, pankkijärjestelmien arvostukselle.

Se on vaarallinen ennakkotapaus myös siksi, koska se halveksii länsimaisen sivilisaation perustaa – yksityisomaisuuden koskemattomuutta.
Lisäksi Kyproksesta saattaa tulla ensimmäinen maa, jossa joukkomittaisesti pakkolunastetaan rahoitusyhtiöitä ja myös tavallisia kansalaisia. Sen esimerkkiä voivat myöhemmin seurata toiset maat, joissa verotus on alhainen. Ennen kaikkea puhe on Sveitsistä, Alankomaista ja Maltasta. Syynä tähän voi olla sama, kuin Kyproksen tapauksessa, eli EU:n vaikutusvaltaisten elinten painostus.

Kyseessä saattaa nyt olla, yleiseurooppalaisen, verohelpotuksia tarjoavien alueiden vastaisen kampanjan alku. Tilanteessa, kun johtavissa EU-maissa verotus on kiristetty äärimmilleen ja jota on seurannut pääomien ulosvirtaaminen, EU:lla ei enää ole muuta mahdollisuutta, kuin sulkea olemassa olevat veroparatiisit. Kypros on nyt niistä ensimmäinen.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_03_22/Muutokset-alkavat-Kyprokselta/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 23. 03. 2013 17:05
Poliittisen järjestelmän paremmuuden ratkaisee kansan tekemän työn ja tuotteiden laatu. Järjestelmän pitää siis motivoida työläinen tekemään hyvää laatua koska muuten kansalaiset alkavat nurisemaan, että järjestelmä ei motivoi työntekoon, eikä kunnolliseen laatuun.
Kommunistien pyrkimys on asettaa työntekijät ja työnantajat vastakkain. Kun kommunistisen aivopesun läpikäynyt huonosti motivoituneeksi ja katkeraksi opetettu työntekijä laitetaan tekemään asuntoremonttia niin hänen pyrkimyksensä kunnon kommunistina on vaikeuttaa työnantajan asemaa tekemällä työn huonosti ja hutiloiden.
Kommunistit viestittävät koko ajan kaikissa medioissa, että työnantajaa pitää pyrkiä vahingoittamaan. Tästä seuraa, että asiakkaat saavat huonoa työnlaatua.
Kommunistisen agitaation harjoittamiseen ei demokratian perustuslaissa järjestelmäkseen ilmoittanut järjestelmä voi puuttua. Agitaatiolta pitää siis poistaa perusta, jolla se lepää eli ne katkeruutta herättävät epäkohdat, joita typerimmät kapitalistit ylläpitävät kommunistien suureksi riemuksi.
Eli perimmältään huonossa työn laadussa on kyse vallanahneudesta, tavoitteesta haluta ehdoton käskyvalta määrätä kaikesta ja tästä taas seuraa toisten sorsimista ja huonoa kohtelua, jonka he kostavat tekemällä huonoa työn laatua. Hyvää työn laatua ei nimittäin taatusti saa ruoskalla paimennetulla orjatyövoimalla.
Voisi pohtia millainen pitää olla järjestelmän, jossa asuntoremontin tilaaja saa hyvää työn jälkeä. Ehkä työntekijän pitää olla itse firman omistaja. Firman organisaation pitää olla siis sellainen, että paikalle saapuu firman omistaja tekemään tilatun remontin.
Kommunismi varmaankin pohjimmiltaan kritisoi palkollisjärjestelmää. Keskusjohtoinen palkollisjärjestelmä on varmaankin kapitalistinen idea, jota varmaankin voi kritisoida kaunaa ja katkeruutta nostattavana huonosti mietittynä tuloksenjakojärjestelmänä. Kommunismissa pyritään varmaankin siihen, että kaikki ovat omistajia, jotka jakavat keskenään firman tuloksen.
Miksi kommunismi ei sitten käytännössä toiminut. Ns. "kommunisteiksi" itsensä julistaneet olivat todellisuudessa vain todella karmeita tyranneja.

Yhteiskuntaluokat valtiossa

Yhteiskunta siis jakautuu omistaviin ja omistamattomiin ihmisiin eli yhteiskuntaluokkiin, joista isoin on työväenluokka, johon kuuluu pääosa kansasta. Toinen yhteiskuntaluokka on rahanvalta pääoma, johon kuluu vain se osa ”kansasta” valtaeliitti, joka pitää yllä kapitalismia. He eivät tee ruumiillista  työtä, vaan elävät ja keinottelevat työläisten työntuloksilla.

Ainut minkä työläinenomistaa kapitalismissa on hänen työvoimansa, jota hän myy kapitalistille rahasta. Varhaisessa kapitalismissa ihminen oli suoranaisesti orja, nyt hän on palkkaorja.

Tässä järjestelmässä myös se toinen tärkeä asia eli se, että työläiseltä puuttu vapaus. Kapitalistilla se
on ja sitä voi vain työläiset rajoittaa tai ottaa sen siltä pois vallankumouksellisen toiminankautta.

Mutta myös ay-liike ja muu vasemmistolainen poliittinen toiminta tuo työläiselle vapautta palkkaorjuudestaan, vielä kapitalismin vallitessakin.

Tässä järjestelmässä raha, omistaminen ja poliittinenvalta valtiossa ovat vapauden perusta eikä siis työ.

Kommunismia ei ole vielä missäänpäin maailmaa edes vielä olemassa eikä edes kokeiltu.
Ensin täytyy päästä eroon kapitalismista ja sen jälkeen rakentaa sosialismia ja vasta tämän jälkeen päästää rakentamaan kommunistista yhteiskuntaa.
Kommunistisia puolueita on kuten Suomessa SKP.  Mutta toisaalta sosialistisia yhteiskuntajärjetelmiä on edelleen olemassa ja rakennusprojekti jatkuu, joista Kiina on hyvä esimerkki.
Neuvostoliitossa ja sen  aikaisissa muissa valtioissa oli sosialismin rakentaminen menossa, mutta se epäonnistui. Ja nyt näissä maissa tilalle on tullut valtion ohjaus ja joissakin pienissä entisissä sosialistisissa maissa on menty aina äärioikealle, kuten Baltian maissa ja Unkarissa, jossa natsit käyttävät valtaa.

Etelä-Amerikassa on jo useita maita, jotka suuntautuvat sosialismiin ja Kuuba niistä tunnetuin.
Mutta sitten on maita, joissa valtio ohjaa yhteiskuntajärjestelmää, kuten Venäjä.
Mutta myös Etelä-Amerikasta löytyy useita maita, joissa yhteiskunnallista valtaa käyttää kommunistiset ja vasemmistolaiset vallankumoukselliset puolueet (ei reformistiset kuten on SDP:n laita Suomessa).

Kiinalaisten työläisten työ on laadultaa jo maailmanparasta! Yhteiskunnassa on olleellista se kuka käyttää isännän valtaa ja miten tuotanossa syntynyt tulos jaetaan.

Tietoiselle työläiselle on hänen oman työnsä tulokset arvokainta. On todellakin raastavaa, että työläiseltä ”varastetaan” hänen työnsä tulokset. Se on vapauden riistoa irvokkaimmillaan.

Jokainen työläinen pitää työntuloksien ja tuotteen laadusta huolta aivan kuin äiti ja isä omasta lapsestaan.
Kapitalismi on ihmisen ja  luonnonkin kannalta tuhoisjärjestelmä, jossa rahasta ja voitontavoittelusta on tullut ”jumala”, jolle ei muka ole olemassa vaihtoehtoa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: vito on 23. 03. 2013 18:06

Yhteiskuntaluokat valtiossa

Yhteiskunta siis jakautuu omistaviin ja omistamattomiin ihmisiin eli yhteiskuntaluokkiin, joista isoin on työväenluokka, johon kuuluu pääosa kansasta. Toinen yhteiskuntaluokka on rahanvalta pääoma, johon kuluu vain se osa ”kansasta” valtaeliitti, joka pitää yllä kapitalismia. He eivät tee ruumiillista  työtä, vaan elävät ja keinottelevat työläisten työntuloksilla.

Ainut minkä työläinenomistaa kapitalismissa on hänen työvoimansa, jota hän myy kapitalistille rahasta.
aijaa. en tiedä missä 'piireissä' pyörit ja luetko uutisia mutta minä tiedän lukemattomia työväenluokan ihmisiä (palkansaajia) jotka omistavat. omistavat kiinteistön (OKT) , autoja, huvilaa , mahdollisesti osakkeita jne. ihan normaalia porukkaa, vai ovatko he nyt sitten sitä valtaeliittiä..  tuo sinun jaottelusi on ihan puuta heinää.  kommareiden jorinoita jotka näkevät joka puolella gryndereitä sun muita.

nämä kuubat, venäjät, pohjoiskoreat sun muut onkin tosi hyviä mallimaita ja siellähän asiat ovatkin tosi hyvin. 

Quote

Jokainen työläinen pitää työntuloksien ja tuotteen laadusta huolta aivan kuin äiti ja isä omasta lapsestaan.
mistä tiedät? oletko jutellut kaikkien kanssa vai tunnetko muuten? minä tiedän monta 'työläistä' jolle on 'ihan sama, mä onn vaan töissä täällä'.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 23. 03. 2013 18:06
Yhteiskuntaluokat valtiossa
Yhteiskunta siis jakautuu omistaviin ja omistamattomiin ihmisiin eli yhteiskuntaluokkiin, joista isoin on työväenluokka, johon kuuluu pääosa kansasta. Toinen yhteiskuntaluokka on rahanvalta pääoma, johon kuluu vain se osa ”kansasta” valtaeliitti, joka pitää yllä kapitalismia. He eivät tee ruumiillista  työtä, vaan elävät ja keinottelevat työläisten työntuloksilla.
Ainut minkä työläinenomistaa kapitalismissa on hänen työvoimansa, jota hän myy kapitalistille rahasta.
aijaa. en tiedä missä 'piireissä' pyörit ja luetko uutisia mutta minä tiedän lukemattomia työväenluokan ihmisiä (palkansaajia) jotka omistavat. omistavat kiinteistön (OKT) , autoja, huvilaa , mahdollisesti osakkeita jne. ihan normaalia porukkaa, vai ovatko he nyt sitten sitä valtaeliittiä..  tuo sinun jaottelusi on ihan puuta heinää.  kommareiden jorinoita jotka näkevät joka puolella gryndereitä sun muita.
nämä kuubat, venäjät, pohjoiskoreat sun muut onkin tosi hyviä mallimaita ja siellähän asiat ovatkin tosi hyvin. 
Quote
Jokainen työläinen pitää työntuloksien ja tuotteen laadusta huolta aivan kuin äiti ja isä omasta lapsestaan.
mistä tiedät? oletko jutellut kaikkien kanssa vai tunnetko muuten? minä tiedän monta 'työläistä' jolle on 'ihan sama, mä onn vaan töissä täällä'.

Kyllä työläinenkin voi omistaa ja omistaakin, kuten itsekkin omistan taloni tai autoni. Mutta ne  ovatkin työläisen itsensä työlläänhankittuja. Ei niin kuin kapitalisti, joka työläisen työntulokset riistää tai ”varastaa” omikseen.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: vito on 23. 03. 2013 18:06
Perussuomalainen kansanedustaja Saarakkala jatkaa rasistisella linjallaan

Nyt hän on huolissaan suomenkielen riittämättömästä taidosta ”julkisessa” terveydenhoidossa.
Hänen mukaan ongelma on tullut, kun ulkomaalaisten lääkärien määrä on Suomessa lisääntynyt.

Ilmeisesti yksityisessä terveydenhoidossa ei ole ulkomaalaisia lääkäreitä, kun hän nostaa esiin julkisenterveydenhoidon. Toisaalta oikeistolla on julkinensektori nyt syypää koko kapitalistisen järjestelmän syvään rakenteelliseen kriisiin.

Hän jopa väittää, että suomenkielentaito aiheuttaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksiapotilas -ja lääkärisuhteessa ja on jopa aiheuttanut vaarallisuutta potilasturvallisuudelle.
Hän myös väittää, että Apteekeissakin ulkomaalaiset lääkärit ovat aiheuttaneet runsaasti ongelmia ja resepteissä on virheitä.

Hän ei siis tiedä miten kielitaitoisia ulkomailta tulleet lääkärit ovat ja korkeakouluja käyneitä ihmisiä. Lääkärit myös käyttävät omaa ammattikieltään eli kansainvälisesti latinaa.

Lääkärit ovatkin todella nykyään korkeasti koulutettuja ja eivät enää mitään puoskareita kuten historiassa tai uskonnonvarjolla toimivia kuten se naispappi, josta on viime aikoina puhuttu julkisuudesssa. Hän oli saarnassaan julistanut, että sairaudet ovat saatanan aiheuttamia ja niihin eivät lääkkeet auta.

Perussuomalainen puolueen kansanedustaja Saarakkala on, jopa jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksenkin hallituksen toimenpiteistä ulkomaalaisten lääkäreiden kielitaidon suhteen.

Ei ole montaa viikkoa, kun Saarakkala jätti kyselyn hallitukselle Venäläisistä, jotka vierailevat itärajalla ja uhkaavat suomenkieltä -ja kulttuuria.

Tässä on nyt yksi kuva tämän ajan poliittisesta päättäjästä, jonka ohjelma on kovin rasistinen ja kansallismielinen.

Kansanedustaja Saarakkalan kyselystä maahanmuutolääkäreiden kielitaidoista kirjoitti tänään Pohjalainen.

Voin hyvin kuvitella että tulee ongelmia ja väärinkäsityksiä mikäli lääkäri ei osaa suomea. siis sehän on ihan selvä asia. vai meinaatko että potilaat osaa mm. latinaa?
muistan itsekkin pääterveysasemalla täällä kerran kun oli ulkomainen lääkäri joka osasi vain ruotsia muttei sanaakaan suomea. kyllä siinä kummatkin vuorallaan ihmetteli mitä toinen puhuu.
ihmeellisintä tässä (aivan kuin vaasan mamu-kustannuksissa) on se että nostetaan meteliä jos asiaa halutaan tutkia. ei tarvi ihmetellä miksi vaaleissa sataa persujen laariin..
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: vito on 23. 03. 2013 18:06
Yhteiskuntaluokat valtiossa
Yhteiskunta siis jakautuu omistaviin ja omistamattomiin ihmisiin eli yhteiskuntaluokkiin, joista isoin on työväenluokka, johon kuuluu pääosa kansasta. Toinen yhteiskuntaluokka on rahanvalta pääoma, johon kuluu vain se osa ”kansasta” valtaeliitti, joka pitää yllä kapitalismia. He eivät tee ruumiillista  työtä, vaan elävät ja keinottelevat työläisten työntuloksilla.
Ainut minkä työläinenomistaa kapitalismissa on hänen työvoimansa, jota hän myy kapitalistille rahasta.
aijaa. en tiedä missä 'piireissä' pyörit ja luetko uutisia mutta minä tiedän lukemattomia työväenluokan ihmisiä (palkansaajia) jotka omistavat. omistavat kiinteistön (OKT) , autoja, huvilaa , mahdollisesti osakkeita jne. ihan normaalia porukkaa, vai ovatko he nyt sitten sitä valtaeliittiä..  tuo sinun jaottelusi on ihan puuta heinää.  kommareiden jorinoita jotka näkevät joka puolella gryndereitä sun muita.
nämä kuubat, venäjät, pohjoiskoreat sun muut onkin tosi hyviä mallimaita ja siellähän asiat ovatkin tosi hyvin. 
Quote
Jokainen työläinen pitää työntuloksien ja tuotteen laadusta huolta aivan kuin äiti ja isä omasta lapsestaan.
mistä tiedät? oletko jutellut kaikkien kanssa vai tunnetko muuten? minä tiedän monta 'työläistä' jolle on 'ihan sama, mä onn vaan töissä täällä'.

Kyllä työläinenkin voi omistaa ja omistaakin, kuten itsekkin omistan taloni tai autoni. Mutta ne  ovatkin työläisen itsensä työlläänhankittuja. Ei niin kuin kapitalisti, joka työläisen työntulokset riistää tai ”varastaa” omikseen.

olin ihan lukevinani että kirjoitit että kansa jakaantuu omistaviin ja omistamattomiin..  eli sinä siis olet omistava ja siten sitä valtaeliittiä.  samppa linna sanoisi että 'sekopäistä släppändeerusta'
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 23. 03. 2013 19:07


Kyllä työläinenkin voi omistaa ja omistaakin, kuten itsekkin omistan taloni tai autoni. Mutta ne  ovatkin työläisen itsensä työlläänhankittuja. Ei niin kuin kapitalisti, joka työläisen työntulokset riistää tai ”varastaa” omikseen.


olin ihan lukevinani että kirjoitit että kansa jakaantuu omistaviin ja omistamattomiin..  eli sinä siis olet omistava ja siten sitä valtaeliittiä.  samppa linna sanoisi että 'sekopäistä släppändeerusta'

Kyllä täältä on jossakin toisaalla ollut myös luettavissa ettei omalla työllä ansaittu raha olekaan omaa rahaa vaan Vaasalta varastettua

Logiikka aivan yhtä päätön

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 23. 03. 2013 22:10
Kommunisteilla ja uusnatseilla oli loppujen lopuksi paljon yhteistä.


"Kuuban vallankumous­armeija ei kaihtanut yhteyksiä uusnatseihin niin kauan kuin yhteistyö palveli sen omia ­tarkoitusperiä"

http://historianet.fi/vallankumoukset/ss-upseerit-kouluttivat-fidel-castron-joukkoja
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 24. 03. 2013 00:12
Venäjän valtion vastaanotto lentokentällä. Kuvassa Kiinan presidentti Xi Jinping ja hieman tuohtuneen näköinen pride parade. Kuvan valitsi New York Times.

(http://graphics8.nytimes.com/images/2013/03/23/world/23china_337/23china_337-popup.jpg) (http://www.nytimes.com/2013/03/23/world/asia/xi-jinping-visits-russia-on-first-trip-abroad.html?ref=asia&_r=0)
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 24. 03. 2013 00:12
Edellisessä valokuva, jossa poseeraa melkoista pelleporukkaa. Sotilaitako?  Vaiko harhaanjohdettuja poikalapsia? Itäiseen tyyliin sotamiehillä upseerien punosnauhat. Komeaa täytyy olla ja yrittää näyttää pelottavalta. Minun silmiini vaikutelma on lähinnä koominen.
Vieläköhän näitä tämän kaltaisia kommentteja joku jossain kirjaa ylös poliittisesti potentiaalisesti uhkaavina
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 24. 03. 2013 12:12
Mitä mahtaakaan Hautalan remonttiin liittyä

”Heidi Hautala todisti Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa alkuvuonna miesystävänsä Andrei Nekrasovin huvilan remonttiasiassa. Ääninauhalta kuultuna Hautalan todistelu antaa hyvin toisenlaisen kuvan tilanteesta kuin hänen äskeinen lehdistötilaisuutensa. Hautalan puheesta ilmenee selvästi, että hän oli Nekrasovin huvilaremontin varsinainen organisaattori ja johtaja. Hautala myös tunnustaa, että työt tehtiin pimeästi ja että Hautalalla "ei ollut mitään käsitystä siitä, kuka tai ketkä, mitkä henkilöt tai firmat teki näitä töitä", ääninauha kertoo. Hautalan mukaan "niitä tositteita ei pyydetty säännöllisesti, se on varmasti ollut virhe", hän sanoo nauhalla. Tuomarin ihmettelevään kysymykseen "onko ainoatakaan kuittia näkynyt mistään", Hautala vastaa "ei ole". 

Hautalan ajaman huvilaremontin rahoittajista ei ole tietoa, koska rahat maksettiin Nekrasovin tililtä. Nekrasov on halunnut salata oikeuden asiakirjoista rahoittajia koskevat tiliotteensa 25 vuodeksi.

Tiedetään kuitenkin, että sekä Hautalalla että Nekrasovilla on läheiset kontaktit islamistiseparateisteihin. Remonttia koskevat neuvottelut aloitettiin Hautalan yhteistyökumppanin Mikael Storsjön toimistolla osoitteessa Bulevardi 2, Hautala kertoo nauhalla. Samassa toimitilassa ylläpidetään tsetseeniterroristien "Kavkaz Center"-nettisivustoa, jota Venäjä pitää terroristien tärkeimpänä tiedotuskanavana. Nekrasovin huvilalla oli myös tapahtunut jonkinlainen tappelu tai yhteenotto, jossa Hautala ei kuitenkaan ollut läsnä. Tähän liittyen Hautala kertoo huvilalla käynnistä, joka "päättyi erittäin ikävällä tavalla".
Julkisuudessa Hautala on väittänyt remonttimiehen Keijo Käiväräisen lähettäneen hänelle yhden uhkaavan sähköpostiviestin, mutta todistelussaan Hautala kertoo käyneensä vuosina 2010-2011 Käiväräisen kanssa "useita ikävänsävyisiä puhelinkeskusteluita". Tämäkin todistaa, että remontin varsinainen tilaaja on ollut Hautala. Hautala kertoo nauhalla remontin edistymisestä hyvin ammattimaisesti ja yksityiskohtaisesti erilaisia materiaaleja myöten.”

Ääninauha paljastaa Hautalan hämärät yhteydet.

http://suomitanaan.blogspot.fi/2013/03/aaninauha-todistaa-heidi-hautala_19.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 24. 03. 2013 17:05
Maailman strateginen tasapaino riippuu Kiinasta ja Venäjästä

”Venäjän ja Kiinan väliset suhteet takaavat maailman strategisen tasapainon säilymisen. Näin sanoi Kiinan presidentti Xi Jinping.
"Maiden välisistä suhteista Venäjän ja Kiinan väliset suhteet ovat parhaimmat", hän sanoi tapaamisessaan Moskovan kansainvälisten suhteiden yliopiston MGIMO:n opiskelijoiden kanssa. Hänen mukaansa Venäjän ja Kiinan tulisi vahvistaa strategista yhteistyötään.

Kiinan presidentin sanoi lupaavimmaksi maiden välistä yhteistyötä siirtymisessä raaka-aineisiin perustuvasta talousmallista huipputeknologiaan perustuvaan.”

Elämme maailmantaloudessa merkittävää aikaa. Perinteinen yksityiseen omistukseen perustuva kapitalismi on nyt tullut tiensä päähän. Kapitalismi on nyt myös taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen jarruna ja on jatkuvien taloudellisten ongelmiensa vanki. Eikä se enää kykene löytämään ratkaisua ongelmiinsa sisältään. Tavallaan keinottelu on vienyt sen syvään kuiluun, josta se ei kykene enää pääsemään itse pois.

http://finnish.ruvr.ru/2013_03_23/Maailman-strateginen-tasapaino-riippuu-Kiinasta-ja-Venajasta/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 25. 03. 2013 15:03
Medvedev: Kyproksella jatketaan ryöstetyn ryöstämistä

”Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev ilmoitti, että Venäjällä aiotaan tutkia Brysselissä solmitun, Kyproksen avustamista koskevan sopimuksen, seuraamukset.
Maanantaina tuli tietoon, että euroalueen valtiovarainministerit päättivät myöntää Kyprokselle 10 miljardin euron avustuksen.
Venäläiset uutistoimistot kirjoittavat, että Venäjän pääministeri, tavatessaan varapääministereitä sanoi, että siellä (Kyproksella), minun mielestäni, jatkuu varastetun varastaminen. On ymmärrettävä se, mihin tämä historia loppujen lopuksi päätyy, lisäsi Medvedev.
------
Euroryhmän valtiovarainministeri vahvistivat kokouksessaan, joka oli maanantain vastaisena yönä, 10 miljardin avustusluoton myöntämisen Kyprokselle. Toisena tärkeänä päätöksenä oli Kyproksen toiseksi suurimman Laiki pankin uudelleenjärjestelyt.
Alle 100 000 suuruiset talletukset, jotka ovat Laiki pankissa, siirretään Kyproksen pankkiin. Yli 100 000 euron talletukset jäädytetään väliaikaisesti ja ne joutuvat verotuksen alaiseksi. Vahvistamattomien tietojen mukaan, veron suuruus voi olla jopa 40 prosenttia. Samalla kaikkien muiden Kyproksen pankkien talletuksia, verotus ei koske.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_03_25/Medvedev-Kyproksella-jatketaan-ryostetyn-ryostamista/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 26. 03. 2013 10:10
.

Bolsevismi=suurin luonnonkatastrofi

Historiaa: Neuvosto-Venäjän nälänhätä

Kesto: 53 min
1 pv 11 h jäljellä

Vuonna 1921 Neuvosto-Venäjää koetteli ruokapula ja nälkään kuoli miljoonia ihmisiä. Apua saatiin Yhdysvalloista, kun Herbert Hooverin johtama järjestö lähetti elintarvikeapua ja avustustyöntekijöitä kriisialueille.

Esitetty: Ke 20.3.2013 klo 19.00 Yle TV1
Katsottu: 10065 kertaa ( Katseltavissa vain Suomessa )

TV1. Historia. Neuvosto-Venäjän nälänhätä - dokumentin esittely ja kommentointi »

Dokumentit ja fakta ›
Dokumentit
Historia
Fakta

http://areena.yle.fi/tv/1831512 (http://areena.yle.fi/tv/1831512)

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 26. 03. 2013 20:08
Perinteiset oikeistolaiset kapitalistiset valtiot saivat vastavoiman pankkialalle

”Jo vuoden 2012 BRICS-huippukokouksesta kerrottiin, että suunnitelmissa on Venäjän, Kiinan, Intian, Brasilian ja Etelä-Afrikan muodostama uusi keskuspankki, joka haastaisi nykyisen IMF:n yksinvalta-aseman. Tänään alkaa BRICS-huippukokous ja Bloomberg kertoo pankkihankkeen päätösten lähestyvän.

Henkilökohtaisesti odotin tietoa uuden keskuspankin saapumisesta jo koko loppuviikon. Oikeastaan vahvistettua tietoa pankkitoiminnan valmistelujen nykytilasta on saatu odottaa jo pitempään sen jälkeen kun tiedot uuden IMF:n (International Monetary Fund) haastajan perustamisaikeista levisivät vuoden 2012 BRICS-huippukokouksen jälkeen. Asia on pysynyt työlistalla ja kaikki viittaa, että strategisia päätöksiä voidaan odottaa lähipäivinä.”

http://www.bloomberg.com/news/2013-03-25/brics-nations-plan-new-bank-to-bypass-world-bank-imf.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 26. 03. 2013 20:08
Kreikka veti Kyproksen perässään velkakuoppaan

”Kypros on valmis toteuttamaan taloudellisia uudistuksia. Suunnitelma on seuraava: ei-käteismaksut lopetetaan väliaikaisesti, määrittelemättömäksi ajaksi jäädytetään yli 100 000 euron tilit ja maan tärkeimmissä pankeissa tehdään järjestelyt. Suurtallettajat menettävät jopa 60 prosenttia säästöistään, mutta tätä vastaan Kypros saa kahden kuukauden kuluttua 10 miljardin euron luoton EU:lta.
Suurin osa analyytikoista on sitä mieltä, että, että Kyproksen konkurssiuhkan tärkeimpänä syynä on ollut Kreikan kriisi. Kaksi Kyproksen tärkeintä pankkia myönsivät kreikkalaisille asiakkaille 40 prosenttia, kaikkien luottojen määrästä. Tällä tavalla Kreikka veti Kyproksen peräsään velkakuoppaan.

Jo nyt on tiedossa, että yksi suurimmista Kyproksen pankeista, Cyprus Popular Bank, suljetaan. Tämä merkitsee, että saarta odottaa vielä yksi suuri ongelma – työttömyys. Asiantuntijat ennustavat, että kyproslaiset joutuvat myymään myös valtavan määrän kiinteistöjä.
Kun, kriisinvastaisista toimista keskusteltiin, esille nousi myös ajatus, eläkerahastojen mahdollisesta kansallistamisesta. Ehdotettiin myös voittojen verottamisen nostamista, koska se on nyt kaikkein alhaisin euroalueella. Näistä toimenpiteistä luovuttiin, tai luovuttiin toistaiseksi, koska ne mahdollisesti palaavat keskusteluihin myöhemmin. Kypros on jo viides EU:n maa, jonka talouden pelastamiseen tarvitaan finanssitukea. Muutamien analyytikkojen mukaan, Kyproksella kokeillaan hallitun konkurssin taktiikkaa, jota myöhemmin voidaan käyttää myös muissa euroalueen ongelmamaissa.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_03_26/Kypros-askeleet-kohti-konkurssia-ja-uppoaminen-kriisiin/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Lauri Karppi on 27. 03. 2013 08:08
Vasemmistolainen media on taas vauhdissa:

http://www.image.fi/viikkoimage/kolmen-kastin-rioikeisto-p-kirjoitus#.UVKYT8fx4GU.twitter

Quote
Rasismi on perussuomalaisissa silti ongelma, eikä se katoa, ennen kuin puolueen puheenjohtaja Timo Soini tekee asialle jotain.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 27. 03. 2013 10:10
Onko tämä Lauri valhe ja voitko todistaa vääräksi.

"Vaasassa natsikerhon seinällä roikkuva Hitler-kello on jäsenten mukaan perussuomalaiselta kaupunginvaltuutetulta saatu lahja."

Kyllä tuo edellä oleva jotakin kertoo joistakin Perussuomalaisten jäsenistä ja äänestäjistä. Mielestäni artikkeli oli hyvinkin mielenkiintoinen, eikä tuntunut mitenkään vääristelevältä. Samanlaisen kuvan saa, kun täälläkin jotkut äänestäjistä toivovat sotaa eri valtioiden välille.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 27. 03. 2013 11:11
Mielestäni ongelma ei ole se, että pankkien tileillä olevia rahoja verotettaisiin. Tosin veron pitäisi sitten olla erittäin pieni, jotta se ei mitätöi tilinomistajien korkotuloja. Suurempi ongelma on, että puhutaan, että Kyprokseen tallettaneet eivät saisi talletuksiaan täysimääräisinä ulos konkurssitilaan joutuneista pankeista.

Uskoisin, että jos joku miljonääri menettää 60 prosenttia talletuksistaan niin hän haastaa vastuussa olevat oikeuteen. Ja näitä miljonäärejähän on Kyproksessa paljon, että suuria oikeudenkäyntejä lienee olevan tulossa.

Suomessa 90-luvun alun pankkikriisi ratkaistiin sillä tavalla, että ihmisten talletukset yksinkertaisesti siirrettiin terveisiin pankkeihin pankkien omistusjärjestelyillä. Kukaan ei menettänyt penniäkään säästöjään.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 27. 03. 2013 11:11
Vielä isompi ongelma on se, että Kypros elää turismista ja pankkisektorista. Nyt kun luottamus pankkisektoriin menee, niin kokonainen teollisuudenala pistetään alas. Asialla on suhteellisesti paljon isompi merkitys kuin Suomelle on Nokiasta. Venäläiset ei taida sanoa nyt: soromnoo ja vielä vähemmän kyproslaiset.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 27. 03. 2013 13:01
Euroopan valtioiden holtiton toiminta on pääsyy siihen että kansalaiset ympäri eurooppaa saavat maksaa nyt kalliin hinnan tuosta hyväuskoisuudestaan, vallanpitäjiä kohtaan.

Niin suomessa,  kun muuallakin europassa päättäjät täytyisi laittaa henkilökohtaiseen korvausvelvollisuuteen huonoista talouspäätöksistään.  Mitään väärää ei siinä olisi.
Uusia päättäjiä kyllä löytyy,  mutta heidän päätöksien seurauksena ei kansan tarvitse maksaa.  Yhteiskunnan ei tarvitse,  eikä saa sekaantua yritystoimintaan millään tasolla.

Tukitoiminnot on kokonaan lopetettava,  ihmiset eivät tarvitse näin kallista tukea.  Joka ikinen tukieuro painaa ihmisten niskassa moninkertaisena, erityisesti köyhän ja yrittäjän niskassa.

Markkinatalous ja kapitalismi on hyvä asia. Huono siitä tulee,  kun ei ymmärretä mitä se tarkoittaa. Julkiselta puolelta tuo ymmärrys puuttuu kokonaan.
Nyt säästäjät joutuvat maksamaan koko lystin. Käytännössä se tarkoittaa ettei kenenkään usko riitä enään säästämiseen.
Sen seurauksena taas pääoma vähenee,  jolloin sen hinta nousee arvoon arvaamattomaan ja tuo pääoma tulee euroopan ulkopuolelta. Joudumme maksamaan,  kun kehitysmaat konsanaan velkoja, ilman että päivä paremmaksi muuttuu.

Mitä arvoa tuollaisilla päättäjillä on.  Olisimme kansalaisina ja valtiona hyötymässä,  jos pystyisimme nopeasti muuttamaan toimintatapojamme markkinatalouden mukaiseksi.


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 27. 03. 2013 17:05
Vasemmistolainen mediako taas vauhdissa? Ei taida olla ihan perättömiä uutisia.
Mielestäni Iltalehti on enemmän oikeistolainen lehti, kun taas Iltasanomat kallellaan vasemmalle.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013032716837134_uu.shtml
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 27. 03. 2013 18:06
Miljardeja euroja livahti Kreikan pankeista

”Vaikka pankit suljettiin Kyproksessa lainaohjelmaneuvottelujen ajaksi, satoja miljoonia euroja nostettiin kyprokselaisten pankkien ulkomaan toimistojen kautta, kertoi Mega.
Megan mukaan Kyproksen Keskuspankin johtaja Panicos Demetriades on saanut kovaa kritiikkiä maan poliittiselta johdolta. Jotkut viranomaiset vaativat Demetriadeksen eroa.

Mega kertoi, että Kyproksen pääministeri Yiannakis Omiroulle luovutettiin tietoa kyprokselaisten pankkien viimeisimmistä tilisiirroista, jotka tapahtuivat sinä aikana, kun Euroryhmä oli neuvottelemassa talletusverosta.

Kyprokselainen lehti Filelftheros kertoi tänään ( http://www.philenews.com/el-gr/eidiseis-politiki/39/138435/stoicheia-fotia-gia-to-pliatsiko-tis-laikis) , ”miljardien eurojen livahtaneen Kreikan turvaan” ja ”valtavien summien paenneen” Kyproksen kansanpankista.
Maan pääministeri Yiannakis Omirou ja pääsyyttäjä Petros Kliridis kutsuttiin hätäistuntoon. Kliridis määräsi Kyproksen kansanpankin hallitusta tarjoamaan parlamentille tietoa kaikista viime aikana tapahtuneista nostoista ja tilisiirroista. Omirou ja Kliridis leimasivat kansin salaiseksi. Se säilytetään parlamenttitalossa, kertoo Fileftheros.

Rahapako saattaa johtaa siihen, että kiistelty talletusvero nostetaan. Kyproksen finanssiministeri Michalis Sarris, joka on aiemmin varoittanut, että yli 100 tuhannen euron talletuksista leikataan 30-40 %, sanoi tänään RIK-kanavan haastattelussa ( http://www.cybc.com.cy ), että yli 100 tuhannen euron talletuksia verotetaan Kyproksen pankissa 50 % ja Kyproksen kansanpankissa jopa 80 prosenttia.

http://finnish.ruvr.ru/2013_03_27/Minne-raha-Kyproksesta-pakeni/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 28. 03. 2013 19:07
Venäjä kannattaa BRICS-maiden pankin perustamista

”Venäjä uskoo, että BRICS-maiden talouspotentiaalia pitäisi käyttää tehokkaammin liikemaailman avulla. Näin kehitettäisiin keskenäistä kauppaa ja sijoitushankkeita sekä laajennettaisiin teollisuusyhteistyötä. Siitä kertoi Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan johtajien työaamiaisen aikana Venäjän presidentti Vladimir Putin. - Siinä auttaisi BRICS Development Bankin perustaminen. Haluaisin mainita, että Venäjä kannattaa pankin perustamista.

Se edellyttää kuitenkin, että pankin toiminta tulee pohjautumaan ainoastaan markkinaperiaatteisiin ja että pankki tulee auttamaan kaikkien maidemme liikeyhteisöjä.

Vladimir Putin puhui lisäksi BRICS-maiden merkityksestä maailmassa. Hän muistutti, että liiton viidessä maassa asuu 40% koko maailman väestöstä. ”BRICS-mailla on suuria luonnonvaroja, kehittynyt teollisuus ja asiantuntijuus ja ne tuottavat melkein 30% maailman bruttokansantuotteesta”, presidentti sanoi.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_03_28/VENAJA-KANNATTAA-BRICS-MAIDEN-PANKIN-PERUSTAMISTA/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 29. 03. 2013 16:04
.

Potkupallo- ja tennariministeri  taas kerran täysin kuutamolla hallituksessa

videoklippi:


http://www.ruutu.fi/ohjelmat/nelosen-uutiset/arhinmaki-osinkoverotuksen-porsaanreiat-tukittava

.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 29. 03. 2013 18:06
Suomessa ei siis päättäjien eliitti halua harmaata taloutta kuriin

Tänään Pohjalaisen pääkirjoitustoimittaja Matti Peltokangas ajoi SDP ja Vasemmistoliiton ohi vasemmalta. Työväenliikkeen kun tulisi ajaa työläisten ja pienyrittäjienkin asiaa.
Samalla Peltokangas kasvattaa äärioikeiston kannatuspohjaa, vaikka toisaalta natsimielisten oleminen Perussuomalainen puolueessa on pienentänyt puolueen kannantusta.

”Toimittaja alkaa juttunsa, että hallitus on hylännyt suoraan osakesäästämistä "harrastavat" piensijoittajat, eikä heillä ole tässä valtakunnassa enää yhtään vaikutusvaltaista ystävää. Peltokangas jatkaa, että edes näinä vaikeina aikoina hallitus ei älyä kannustaa kansalaisia säästäväisyyteen. Ja uhkaa, että ehkä sen aika vielä tulee.”

Mutta tuo ei ole todellakkaan totuus ketkä niistä piensijoittajien sijoittamista rahoista hyötyvät.
Ne ovat juuri pankit ja rahanvalta tässäkin maassa. Tässä kapitalistisessa järjestelmässä rahanvalta voi antaa muruja piensijoittajallekin, että se pysyy narussa kiinni kuin koira, jonka toinen pää on rahavallan edustajalla.

Peltokangas on siis kansankapitalismin asialla. Mutta työntekijöiden palkoista toimittaja ei sano halaistu sanaa, eikä myöskään työläisten työ olosuhteista palkkaorjuudessaan.

Pienyritystoiminta on ollut jo vuosia suurenrahan puheenaihe juhlapuheissa, jolla tehdään propagandaa. Oikeasti pienyritystoiminta on ihan jees ja he kuuluvat samaan yhteiskuntaluokkaan työläisten kanssa. Mutta filunki kapitalismi ei sovi työläisten ja pienyrittäjien veneeseen.
EU-valtiot ja myös pienyrittäjät ovat näiden huijarien aiheuttaminen tappioiden maksumiehiä ja nyt Kyproksella.

Kokoomusjohtoisen hallituksen ja ilmeisesti maamme historia isoin verovarojen siirto rahavallalle on valtava, yhteisöveron alennus tekee 900 miljoonaa, 100 miljoonaa rikkirirektiivin sopeuttamiseen, 120 miljoona alennus windfall-veroon ja kymmeniä miljoonia lisää tukea pääomasijoituksiin.

Vastineeksi sitten hallitus tarjoaa osinkojen verotuksen laajentamista. Ratkaisu on kapitalistien kannalta erittäin edullinen. Suomessa on vähäistenkin verojen minimoiminen ja jopa kiertäminen helppoa.

Suomessa verottaja on panostanut todella vähän harmaan talouden tutkimiseen ja valvontaan. Suomessa vain alle 20  tutkii ja selvittää veroparatiisien kytkentöjä. Ruotsissa on jopa 200 vervirkailijaa, Tanskassa 100 ja Norjassa 80 henkilöä.
Kokoomus ja Rkp ovat ansiokkaasti jarruttaneet harmaan talouden tutkintaa ja jopa kokoomuksen ex-meppi Piia-Noora Kauppi haittasi niin, että pääsi Finassialan keskusliiton toimitusjohtajan pestiin.
Mutta myös pääministeri junaili kaverilleen tuhansien eurojen tutkimushankkeen ja ilman kilpailua.Toisaalta nuo ovat pieniä summia ja jäävuoden huippuja, mutta kertovat jotain oleellista hallituksen ministereiden asenteista.

Nyt vielä se, että ministeri joka istuu harmaan talouden työryhmässä jäi kiinni verojen kiertämisestä.
Verokierrossa ei ole kysymys pienistä summista. Maailmanlaajuisissa veroparatiiseissa lymyää, jopa 17 000 miljardia euroa. On arvioitu, että Suomi menettää harmaan talouden johdosta 4-6 miljardia euroa vuosittain.

Osakesäästäjien ”ystävät” löytyvät pankeista ja muusta rahabisneksestä. Mutta se pitää muistaa, että talous ei pyöri ilman työväenluokkaa kapitalismissakaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 29. 03. 2013 18:06
Talous ei pyöri Venäjälläkään ilman työväenluokkaa

”Venäjän presidentti Vladimir Putin on allekirjoittanut määräyksen, joka ottaa uudelleen käyttöön neuvostoaikaisen Työn sankarin arvonimen.
Määräyksen mukaan arvonimen tarkoitus on nostaa pyyteettömän ja tunnollisen työn arvoa. Se voidaan myöntää Venäjän kansalaisille, jotka tekevät erityisen ansioitunutta työtä valtion ja kansan eteen.
- Neuvostoliitossa meillä oli sosialistisen työn sankarin arvonimi, ja minusta se oli kaikkiaan perusteltua, Putin totesi Kremlin julkaisemassa lausunnossa ennen määräyksen allekirjoittamista.

Palkinto otettiin alunperin käyttöön vuonna 1928 ja nimettiin uudelleen sosialistisen työn sankarin arvonimeksi vuonna 1938. Arvonimi myönnettiin työläisille, jotka ylittivät jatkuvasti vaaditut tuotantomäärät ja joita muut suosittelivat arvonimen saajiksi.
Kenties tunnetuin sosialistisen työn sankarin arvonimen saaja oli kaivostyöläinen Aleksei Stahanov. Hänen kerrottiin louhineen yli sata tonnia hiiltä yhden kuuden tunnin työvuoron aikana vuonna 1935. Määrä ylitti kiintiön 14-kertaisesti.

Arvonimen myöntämisestä luovuttiin Neuvostoliiton romahdettua 1991.

Arvonimen rehabilitointi on Venäjän johdolta viimeisin neuvostonostalginen teko. Aiemmin tässä kuussa Putin ehdotti neuvostoaikaisen kuntotestijärjestelmän herättämistä henkiin.
Järjestelmässä testattiin koululasten kunto ja myönnettiin hyvin pärjänneille hopean ja kullan väriset rintamerkit. Alun perin kuntotestit otettiin käyttöön Stalinin valtakaudella vuonna 1931.”

http://yle.fi/uutiset/tyon_sankarin_arvonimi_uudelleen_kayttoon_venajalla/6559294
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: R B Rintamäki on 30. 03. 2013 04:04
Vasemmistoa viedään , kuin pässiä narussa. Katainen narun päässä. Jotkut vielä kehtaavat ivailla Soinia , kun ei suostunut samaan farssiin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 30. 03. 2013 05:05
Vasemmistoa viedään , kuin pässiä narussa. Katainen narun päässä. Jotkut vielä kehtaavat ivailla Soinia , kun ei suostunut samaan farssiin.

Jep

Soini huomasi tämän jo pari vuotta sitten, vasurit vasta parin vuoden viiveellä

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Joona on 30. 03. 2013 06:06
Kaikki eivät tule sitä edes ymmärtämään , vaikka huomaisivatkin. Ja vaikka ymmärtävätkin, eivät tunnusta. Näitä kutsutaan yhteisellä nimellä fanaatikoiksi.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 30. 03. 2013 07:07
Kansankapitalismia ruohonjuuritasolle osakesäästämisen kautta

Tänään oli jatkoa Pohjalaisen eiliseen osakesäästämiseen. Nyt vain erinäkökulmasta, Finnairissa on tehty osakesäästöohjelma työläisille. Siinä työläinen säästää osanpalkastaan ja sijoittaa sen Finnairin osakkeisiin. Sitten kun säästäminen on jatkunut tietyn ajan, on luvassa bonusosakkeita. Tämän lisäksi osakkeille maksettavat osingot käytetään uusien osakkeiden hankintaan.
Osakesäästöohjelmalla voidaan myös pitää yllä työrauhaa ja matalaa palkkatasoa.

Mutta toisaalta se on vain yksi väline työnjohtopsykologiassa. Vain olisiko Putinin esimekki vaikuttanut Pohjalaisen toimittajaan, Venäjällä kun otetaan käyttöön uudelleen työnsankarin arvonimi.

Tämä työläisten sitouttaminen osakkeiden hankintaan ei ole uusi asia, ABB:llä jo 1990 luvulla oli vastaava ohjelma ja siinä sai alussa, jos nyt muistan oikein ihan ilmaiseksi muutaman osakkeen.
Mutta períaate oli aivan sama, kuin nyt Finnairille tehty osakesäästöohjelma työläisille.

Näissä oloissa on kaikki osakeohjelmat tarkoitettu työväenluokan sítomiseen palkkaorjuuteen.
Samoin sillä hämätään työn ja pääoman vastakkaisuutta.

Mutta myös osakesäästämisellä voidaan myös viedä pohjaa pois, siltä valtavalta kritiikiltä mitä nyt pankkien ja rahavallan keinotteluunkin liittyy. Tai sitten niihin veroparatiiseihin missä niiden isojen osakesäästäjien voitot lymyävät suomalaistakin verottajaa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 30. 03. 2013 20:08
Yhdysvallat voi jäädä ilman kaasua

”Liuskekaasun tuotanto Yhdysvalloissa ei ole kannattavaa, ja se ”saippuakupla” kohta puhkeaa, sanoi Gazpromin johtaja Aleksei Miller televisiohaastattelussa. Hänen mukaansa ei ole olemassa yhtään tehokasta liuskekaasuhanketta, kaikilla porausrei’illä on ”kielteinen arvo”.
”Yhdysvallat kuluttaa eniten kaasua maailmassa”, Miller sanoi. Hän uskoo, että liuskekaasun kannattamattoman tuotannon taustalla on Yhdysvaltain huoli energiaturvallisuudesta.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_03_30/Yhdysvallat-voi-jaada-ilman-kaasua/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 01. 04. 2013 16:04
.

C.C.C.P. systeemissä oli tavallista ja myös kohtuullista että myös teloitettavien teloittajat teloitettiin mm. tsaariperheen murhaajat

(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/e/ef/%D0%A0%D0%BE%D1%81%D1%81%D0%B8%D0%B9%D1%81%D0%BA%D0%B8%D0%B5_%D1%87%D0%B5%D0%BA%D0%B8%D1%81%D1%82%D1%8B.jpg)

Tšekan agentit näyttävät kidutettua ruumista, 1920.

http://fi.wikipedia.org/wiki/T%C5%A1eka

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 06. 04. 2013 21:09
Mitään ei siis ole otettu opiksi

”Vaasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on valmis jatkamaan puolueen johdossa myös seuraavan kolmivuotiskauden.
Helsingin piirin kevätkokouksessa lauantaina puhunut Arhinmäki sanoo haluavansa olla mukana jatkamassa työtä puolueen uudistamiseksi. Hän kertoo siksi asettuvansa ehdolle puolueen puheenjohtajaksi kesäkuun puoluekokouksessa Tampereella.
- Puolueella on takana pitkä putki vaaleja ja kaksi vuotta jatkunut kokemus osallistumisesta hallitukseen. Kokonaisuutena tulokset ovat olleet myönteisiä, sillä Vasemmisto on saanut läpi monia sen kannattajille tärkeitä asioita, Arhinmäki sanoo.
Hän muistuttaa, että puoluetoiminta ei ole kuitenkaan pelkästään hallitustyöskentelyä ja vaaleja. Arhinmäki toivookin, että puoluekokouksessa voidaan käydä laaja keskustelu vasemmistoliiton politiikasta ja suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudesta.”

Arhinmäki on valmis edelleen jatkamaan Vasemmistoliiton museoimista ja jatkamaan hallituksessa kokoomuslaista politiikkaa. Suomessa  siis jatkuu epäluonnoton poliittinen tilenne, jossa eduskuntavasemmisto on liitossa rahavallan kanssa. Maassa on hallitusta vastassa oikeisto-oppositio mutta myös äärioikeistolainen Perussuomalainen puolue.
Äärioikeisto kokoaa tyytymättömien kannatuksen oikeistolaista politiikkaa vastustavien kansanjoukoista. Aivan kuin Saksassa natsivallan aikaan, kun kansa hurrasi käsiojossa natseille, jotka lupasivat leipää ja vääränlaisten ihmisten poistamista Saksalaisten leipää syömästä.

http://yle.fi/uutiset/arhinmaki_haluaa_jatkaa_vasemmistoliiton_johdossa/65678
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Joona on 07. 04. 2013 05:05
Arhinmäki on sekoittanut käsitteet puhe ja teot. Hän puhuu vasemmistopoliitiikasta , mutta tekee oikeistopolitiikkaa jopa enemmän, kuin persut. Yhtälö ei toimi siten, että kaikki vasemmalta oikealle on samassa hallituksessa.Se puolue ,jolla on pääministeri sanelee aina ehdot, muut vikisee, kuten kaikki ovat havainneet.Annetaan anteeksi, sanotaanhan ,että rakkaus on sokea. Rakkaus salkkuun on näköjään vienyt kuulonkin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 07. 04. 2013 08:08

.

Niinno rakkaus Audin penkkiin voi tehdä sokeaksi

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 09. 04. 2013 01:01

.

Putinismi joutui avoimen hyökkäyksen kohteeksi

Nuoriso ei selvästikään ymmärrä stalinismin palvontaa ja asiatonta rehabilitointia

Paidattomat naiset hyökkäsivät Putinin kimppuun

(http://static.iltalehti.fi/ulkomaat/putkoht10704JOB_503_ul.jpg)

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013040816873522_ul.shtml

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 09. 04. 2013 13:01
Putin allekirjoitti tupakoinnin yleisillä paikoilla kieltävän lain

Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoitti tupakoinnin yleisillä paikoilla kieltävän lain. Sen mukaan myös tupakan mainostaminen kielletään ja otetaan käyttöön lisäksi muita toimenpiteitä, jotka on suunnattu tupakoinnin rajoittamiseen.

Laki astuu voimaan vuoden 2013 kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Siitä lähtien Venäjällä on kielletty tupakointi yleisillä paikoilla esim. asemilla, bussipysäkeillä, kouluissa, korkeakoulussa ja valtion hallintorakennuksissa. Vuoden 2014 kesäkuun jälkeen tupakointi kielletään lisäksi ravintoloissa ja hotelleiden tiloissa.

http://finnish.ruvr.ru/2013_02_25/Putin-allekirjoitti-tupakoinnin-yleisilla-paikoilla-kieltavan-lain/

Edellämainitusta seuraa varmaankin seuraavaa.

Putin hyväksyi median kiroilusakon

Kremlin netti-sivusto ilmoittaa, että Venäjän presidentti Vladimir Putin on allekirjoittanut lain, jonka mukaan kirosanojen käyttöä mediassa rangaistaan sakolla.

Lain mukaan yksilöltä peritään kirosanojen käytöstä 2-3 tuhatta, virkailijalta 5-20 tuhatta ja oikeushenkilöltä 20-200 tuhatta ruplaa. Laki edellyttää lisäksi rikkomuksen kohteen takavarikoimista.

Päätöksen siitä, onko käytetty sana kirosana vai ei, tekevät ammattilaiset filologit. Laki koskee kaikkia joukkotiedotusvälineitä, mukaan lukien ne, jotka toimivat Internetissä.

http://finnish.ruvr.ru/2013_04_08/Putin-hyvaksyi-median-kiroilusakon/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 09. 04. 2013 15:03
Paidaton nainen polttaa islamistien lipun.

(http://femen.org/uploads/gallery/thumbs/IsnRmFk4fG.jpg)

http://femen.org/en/gallery/id/165
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 09. 04. 2013 16:04
Tämä Femenin hyökkäys autonäyttelyyn, jossa olivat Putin ja Merkel. Tapahtumia katsellessa tuli mieleen amerikkalainen jalkapallo. Paidaton nainen yrittää tehdä touchdownia.

(http://femen.org/uploads/gallery/thumbs/mLJNjRCHNz.jpg)
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 09. 04. 2013 17:05
Serbian kauttaa kuljetetaan Eurooppaan kymmeniä tonneja afganilaista heroiinia

”Eurooppaan Kosovon kautta kuljetataan noin 60 tonnia afganilaista heroiinia vuodessa. Eurooppaan tulevien huumeiden arvo on jopa kolme miljardia dollaria, sanoi Venäjän huumevalvontaviraston johtaja Viktor Ivanov tapaamisessa Serbian sisäministeriön johdon kanssa.
Ivanovin mukaan Kosovon huumekauppiaat ovat Euroopan suurin rikollisryhmä. Jopa 70 % kaikesta Eurooppaan tulevasta heroiinista on peräisin Kosovosta.
Tapaamisen jälkeen Venäjä ja Serbia allekirjoittivat sopimuksen huumetrafiikin torjunnasta.”

Nauttivatko Afganistanilaiset heroiinin myyjät Naton tukea ja onhan siellä myös suomalaisia sotilaita? Rahalla kun on taivaallinen valta.

http://finnish.ruvr.ru/2013_04_09/Serbian-kauttaa-kuljetetaan-Eurooppaan-kymmenia-tonneja-afganilaista-heroiinia/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 13. 04. 2013 08:08
.

Joskus kyllä pakko ihailla Arhinmäen "logiikkaa", nimittäin Arhinmäen logiikalla jos Perussuomalaisille ei anneta mitään sitä ei tarvitse myöskään leikata

Tässä neroudessa stalinistidiktaattori Ceacescukin jää toiseksi

http://yle.fi/uutiset/arhinmaki_kuittasi_perussuomalaisille_te_syotte_chez_dominiquessa/6577146

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 13. 04. 2013 13:01
Arhinmäki on kaukaa viisas  ;)
Vasemmistolaisen logiikan mukaan saavutettuja etuja ei saa leikata... eli jos nyt Perussuomalaiset saavat sen tuen, niin eihän kansallisvasemmistolainen puolue Perussuomalaiset rupea saavutettuja etuja leikkaamaan. Ja sen Arhinmäki vasemmistolaisena tietää hyvin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 13. 04. 2013 19:07

.

Meillä on siis ärkkopeen ympärille kyhätty uskollisten blokkipuoluejärjestelmä kuten entisessä DDR:ssä

Mutta miten DDR:lle sitten kävikään

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 13. 04. 2013 20:08
Meillä on siis ärkkopeen ympärille kyhätty uskollisten blokkipuoluejärjestelmä kuten entisessä DDR:ssä
Mutta miten DDR:lle sitten kävikään

RKP on oikeistolainen puolue ollut aina. Toisaalta sitä vain peittää kielipolitiikka, kuten kokoomusta epäpoliittisuus.
Puolueena se edustaa nimenomaan suurtarahaa erilaisine säätiöineen. Puolueen kannattajat taas äänestävät sitä kielipoliittisesti. Osalle RKP:tä kieli on kuin natseilla kansallisaate.

DDR:n ja RKP:tä ei voi sitten mitenkään verrata toisiinsa. DDR oli työväenvaltio ja RKP taas oikeistopuolue. Kapitalismin ja rahavallan tuki ja turva riistopolitiikassa.

Sosialismi nousee euroopassakin, kun vain päästään eroon kapitalismista.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 14. 04. 2013 19:07
Etelä-Amerikkalainen sosialismi näyttää esimerkkiä Suomalaiselle eduskuntavasemmistolle

"Äänestyspaikka Venezuelan suurlähetystössä Moskovassa aloitti toimintansa aamulla klo 6 Moskovan aikaa. Venäjällä olevat venezuelalaiset äänestävät aktiivisesti presidentinvaaleissa. Tällä hetkellä yli 35% äänestysrekisterissä olevista kansalaisista on äänestänyt.
Moskovassa sijaitseva äänestyspaikka suljetaan tänään klo 18 asti Moskovan aikaa. Äänestyspaikalla on läsnä sekä Venezuelan kansallisen vaalilautakunnan edustajia että pääehdokkaiden tarkkailijoita."

Kokoomusvetoinen eduskuntavasemmisto hakee liittolaisia luokkavihollisesta eli rahanvallasta.

http://finnish.ruvr.ru/2013_04_14/Venezuelalaiset-aanestavat-aktiivisesti-Moskovassa/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 15. 04. 2013 19:07
Lontoossa pidätettiin Thatcherin kuolemaa juhlivia ihmisiä

”Lontoon poliisi pidätti ainakin 9 ihmistä, jotka osallistuivat Britannian entisen pääministerin Margaret Thatcherin kuoleman juhlimiseen.
Paronitar kuoli viime maanantaina 87-vuotiaana.
Muutaman sadan Trafalgar Squarelle kokoontuneen ihmisen keskuudessa oli entisiä kaivosmiehiä, vasemmistoaktivisteja sekä opiskelijoita. He toivat mukanaan entistä pääministeriä edustavan ison olkinuken, jonka ympärillä he lauloivat ja tanssivat.
Mielenosoitus järjestettiin sosiaaliverkostojen avulla.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_04_14/Lontoossa-pidatettiin-Thatcherin-kuolemaa-juhlivia-ihmisia/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 17. 04. 2013 08:08
Venäjän ja Pohjois-Euroopan maiden kansalaisjärjestöjen foorumi alkoi Pietarissa

”Venäjän ja Pohjois-Euroopan maiden kansalaisjärjestöjen foorumi alkoi tänään Pietarissa. Siihen osallistuu yli 300 kansalaisjärjestöjen edustajaa Venäjältä, Norjasta, Ruotsista, Suomesta, Tanskasta ja Islannista.
Foorumin teemana tänä vuonna on suvaitsevaisuus ja kulttuurin monipuolisuus. Yleisistunnossa kosketellaan lisäksi sellaisia teemoja, kuten kansalaisdiplomatia kansainvälisessä yhteistyössä, nuorisopolitiikka, alueelliset ohjelmat sekä kansalaisjärjestöjä koskeva lainsäädäntö ja rahoitus.”

On jo korkea aika palata yhteisöllisyyteen, uusliberalismin tuottamien tuhojen jäljiltä.
Tarvitaan siis kaikkien vastuuta yhteiskuntien hyvästä ihmisten ja kansojen elämisen edellytysten turvaamisesta. Uusliberalismi on ajanut ihmiset omanonnensa nojaan. Sosiaalinenturvattomuus on laajaa ja rahanvaltaa ylläpitävä poliittinen eliitti seuraa osakekurssien kehitystä.

Tämä kehitys tulee katkaista ja palata rahanvallasta kollektiivisuuteen.

http://finnish.ruvr.ru/2013_04_16/Venajan-ja-Pohjois-Euroopan-maiden-kansalaisjarjestojen-foorumi-alkoi-Pietarissa/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 17. 04. 2013 19:07
Syyrian Aleppossa julistettiin väliaikainen tulitauko

”Aleppon kaupungissa opposition ja hallituksen joukot ilmoittivat väliaikaisesta tulitauosta, jotta voitaisiin taata humanitaaristen järjestöjen työntekijöiden turvallisuus.
Punaisen Puolikuun työntekijät ovat saapuneet kaupungin eräälle alueelle, keräämään yli 30 taistelutoimien aikana kuolleen ihmisen ruumiit. Suurin osa heistä on siviilejä.
Syyrian opposition edustajan mukaan, suurin osa ruumista on jo alkanut mädäntyä. Muutamat niistä ovat olleet kaduilla jo muutaman kuukauden ajan.”

Syyrian kriisin sotilaallinen ratkaisu johtaa terrorismin kasvuun

”Mitä kauemmin panostetaan Bashar al-Assadin hallinnon eristämiseen, sitä enemmän uhkia syntyy Syyriassa, ilmoitti tänään Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov, sen jälkeen kun oli neuvotellut Turkin ulkoministeri Ahmet Davutoglun kanssa.
Syyrian selkkauksen seuraamukset ovat kauhistuttavat – ihmisuhrit, kärsimykset ja humanitaarinen kriisi. Toivon että nyt voittasi terve ajattelutapa, humanismi ja Syyrian kansan edut, huomautti Lavrov.
Ulkoministeri totesi, että muutamat tämän prosessin tärkeimmät osallistujat vakuuttivat, että etsivät teitä vuoropuhelun aloittamiseksi. Toivon, että näin myös tapahtuu, korosti Lavrov.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_04_17/Syyrian-Aleppossa-julistettiin-valiaikainen-tulitauko/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 19. 04. 2013 19:07
Naton sotaoppia harjoittelemaan Islantiin

”Tasavallan presidentti on ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kanssa päättänyt Suomen osallistumisesta Islannin ilmavalvontaoperaatioon.
Suomi osallistuu Islannin ilmatilan valvonnan yhteydessä tapahtuvaan harjoitustoimintaan vuonna 2014. Operaatioon osallistutaan aseistamattomilla koneilla.
Asiasta annetaan ulkoministeriön selvitys eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle.
Lopullisen osallistumispäätöksen tekee puolustusministeri eduskunnan kannan mukaisesti, kerrotaan hallituksen tiedotteessa.
Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) sanoo, että perussuomalaiset eivät vastusta operaatioon osallistumista.
- Jos ja kun kyseessä on kansainvälinen harjoitus, josta on saatavilla selvää hyötyä Suomen ilmavoimien suorituskyvylle, emme vastusta, sanoo Niinistö.
Niinistön mukaan myös Suomen, Ruotsin ja Norjan ilmavoimien jo nyt käynnissä olevarajat ylittävä harjoitustoiminta on tehokasta ja sitä on syytä jatkaa.”

Sotimista harjoittelemaan "talvisodan" hengessä

Perussuomalainen puolue lähtee myös Nato-oppiahakemaan Islannista, mutta ilman aseita.
Toisaalta äärioikeistolle ei Naton militarismi ole mikään mörkö ja onhan puoluessa jopa natseja.

Mutta se, että Vasemmistoliittokin lähtee sotimista harjoittelemaan, jonka pitäisi olla osa rauhanliikettä. Tämän ratkaisun jälkeen se ei sitä todellakaan enää ole. Mikä on koko vasemmistolaisen työväenliikkeen historiallisen perinteen pettämistä.
Tuskin puolueen nuoret tuon päätöksen tulevat hyväksymään. Nuoret ovatkin reilusti vasemmalla ja työväenliikkeen asialla, eivätkä hyväksy puolueen veljeilyä kokoomuksen kanssa.

http://yle.fi/uutiset/suomi_osallistuu_islannin_ilmavalvontaoperaatioon/6586913
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 22. 04. 2013 17:05
Puolueosasto uhkaa erolla: "SDP:n on ajettava Kaanaan terveyspalvelujen palauttamista"

”Meri-Porin sosiaalidemokraattinen yhdistys vetoaa Porin demarien valtuustoryhmään, jotta valtuustoryhmä lähtisi ajamaan Kaanaan terveysaseman palvelujen palauttamista ennalleen. Kaanaan terveysasema suljettiin viime vuonna osana Porin perusturvan säästötoimia.
Vasemmistoliitto, keskusta ja perussuomalaiset sekä kristilliset ovat valtuustoaloitteessaan vaatineet samaan aikaan säästötoimien kohteeksi joutuneen Ahlaisten terveysaseman palvelujen palauttamista ennalleen. Meri-Porin demariyhdistyksen mukaan vasemmistoliitto, keskusta ja perussuomalaiset ovat valmiita ottamaan aloitteeseen mukaan myös Kaanaan terveysaseman, jos SDP:n valtuustoryhmä lähtee aloitteeseen mukaan.
Aloite palvelujen palauttamisesta ennalleen ollaan Meri-Porin demariyhdistyksen mukaan jättämässä Porin kaupunginvaltuuston maanantaisessa kokouksessa.”

Reformistinen politiikka yskii

Jo onkin aika alkaa todella taisteluun julkistenpalvelujen puolesta. Kokoomusvetoinen politiikka vie ”tuhkatkin” julkisten palvelujen pesästä.
Vasemmistolaisen työväenliikkeen on lopetetava yhteistoiminta rahavallan kokoomuksen kanssa.
Kokoomus arvostaa työläisen työtä niin pitkään, kun se saa riistää työläisen työntulokset.
Luokkajako ei ole miksikään muuttunut, se on vain jäänyt reformistisen periksiantopolitiikan alle viime vuosikymmenen aikana.
Eräskin SAK:n oikeistodemari esitti, että nostetaan eläkemaksuja eilen TV:ssä. Näin ovat vasemmiston johtoeliitti vieraantunut työläisistä. Samaan aikaan EK:n pomo oli maksujen nostoja vastaan. Joten elämme erikoista aikaa, kun SDP valtaeliitti leikkaa ja säästää kansalaisten palveluja kun pitäisi juuri päinvastoin toimia.

http://yle.fi/uutiset/puolueosasto_uhkaa_erolla_sdpn_on_ajettava_kaanaan_terveyspalvelujen_palauttamista/6589894
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 22. 04. 2013 18:06
En ole taas hetkeen saanut lukea moista potaskaa. Nm,  insinööri taitaa elellä tynnyrissä,  jossa ei kuule eikä näe mitään.

Muuten ei voi olla noin autuaan tietämätön todellisuudesta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 22. 04. 2013 18:06
Eläkevastuut ovat arviolta noin 450 miljardia euroa. Ja sijoitusomaisuutta n. 120 miljardia. Siinä on aikamoinen ero kirittäväksi.

Eläkemaksujen nosto vaikuttaa suoraan yritysten kilpailukykyyn kansainvälisillä markkinoilla sitä heikentäen.
Eläkeiän pidentäminen on ainoa kestävä vaihtoehto. Tai eläkkeiden laskeminen.

Myös työllisyyden nosto helpottaisi.

http://www.uusisuomi.fi/raha/91670-suomessa-meneillaan-itsepetos-%E2%80%9Dtama-on-liian-hyvaa-ollakseen-totta%E2%80%9D


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 22. 04. 2013 22:10
Jopa vasemmistossa ymmärretään, että jatkuva velan lisääminen ei voi olla mahdollista.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2687542/huoltosuhde-heikkenee-millaiset-velat-nuoriso-pystyy-kantamaan
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 23. 04. 2013 05:05
Joutuu pakosta kysymään missä se suomalainen viisas kansa nyt on. Pienestä pitäen meille opetettiin kuinka erinomaisia suomalaiset ovat ja että on suorastaan lottovoitto syntyä suomeen.

Kun olen vuorossa saada eläkettä, on tilanne niin paha että en tule saamaan edes sitä ruokarahan osuutta siitä enään. Olen se toki tiennyt jo kauan,  mutta kun olen siitä kirjoitellut vuosikymmeniä sitten,  niin minulle pääasiassa naurettiin. No sen ei niin väliä,  mutta kun tässä samassa puhalluksessa on jäämässä jälkipolvillekin vielä ankara lasku maksettavaksi.

Se on taas niin ankara että toteutuu myös toinenkin asia,  josta puhuin jo vuosikymmeniä sitten. Ja jonka rinnalla  "ystävämme Aatun"  teot olivat pikkujuttu.  Se on se asia miksi minä olen huolissani, silloin ei edes omat varatkaan auta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Joona on 23. 04. 2013 09:09
Kyllähän suomalaiset poliitikot ovat kaikin tavoin romuttamassa lausetta, että on lottovoitto syntyä suomeen. Eiköhän uusi lause liene on lottovoitto muuttaa suomeen ja vertailukohde on kehitysmaat. 60 luvulla oli yleinen lause , kun suomalaiset muuttavat ruotsiin, niin molemmissa maissa älykkyysosamäärä nousee. Suomalaisten poliitikkojen tavoitteena on lause. On lottovoitto suomelle jakaa rahoja Eu. Käyttöön.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 23. 04. 2013 10:10
OW:n mainitsema "Aatun" meininki alkaa jo valitettavasti olla arkipäivää liian monella vuodeosastolla. Ja jatkuvasti leviää laajemmalle.

Kreikalle ja Kyprokselle on "jaettu" rahaa hyvin pieni määrä. Annetut vakuudet ovat luonnollisesti isompia, mutta edelleenkin vain pieni osa omista itse keräämistämme veloista ja eläkevastuista.

On hyvin tekopyhää ja mautonta väittää nykyisen velka-asteemme johtuvan EU:sta ja vielä vähemmän mamuista. Ja se, että kaikille vanhuksille ei pystytä tarjoamaan arvokasta loppuelämää ei todellakaan ole Eu:n tai mamujen syytä. Ainoa syy, on omista saavutetuista eduista kiinnipitäminen. Se, että emme ole pystyneet tekemään lapsiemme ja vanhustemme kannalta tärkeitä päätöksiä, ei anna meille oikeutta syyttää muita itseaiheutetuista ongelmistamme. Se, jos mikä, on ala-arvoista.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Joona on 23. 04. 2013 11:11
Henkilön,joka ei ymmärrä luettua tekstiä en tietenkään voi mitään. Toistan vielä kerran. Poliitikot ovat näiden päätöksien takana, ei mamut ,eikä Eu. Make on ilmeisesti tyyppi, joka vaikuttaa rautalangan kulutukseen enemmän, kuin rautalankaa käyttävä tehdas. Suomen ja ruotsin kannalta voisi olla hyvä, että make muuttaisi ruotsiin.Mitä tulee rahan jakoon Eu:n se on vasta alkamassa, vaikka suomessa lähestytään ennätys työttömyyttä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 23. 04. 2013 12:12
Tietääkö Joona millainen valtiojärjestelmä meillä Suomessa on?
Poliitikkoja saa haukkua vaikka kuinka paljon ja ihan syystäkin, niin saamattomia suurin osa on. Ajattelevat vain omaa etuaa ja miettivät etteivät vahingossakaan tee "poliittista itsemurhaa". Mitä se auttaa? Itsehän olemme ne sinne valinneet. Eli itseämme saamme syyttää. Myös äänestämättä jättäminen on päätös antaa muiden äänestää omasta puolesta. Jos äänestää populistia, niin silloin saa mitä tilaa. Harvassa on politiikko, joka kantaa vastuuta Suomen tulevaisuudesta. Niitäkin vielä onneksi on.
Ja kyllä, poliitikot ovat päätökset tehneet, kansan mandaatilla. Kunnallis- ja eduskuntavaaleissa. Joka neljäs vuosi.

Puheidensa perusteella Joona on äärimmäisen vasemmistolainen ja ehkäpä lisäksi vielä Perussuomalainen, joka kantaa ensimmäisenä huolta omasta navastaan, tämän jälkeen uudestaan omasta navastaan ja kolmantena vielä kerran omasta navastaan.

Otetaan hypoteettisenä ajatuksena, että Suomi ei olisi ollut takaamassa Kreikan velkoja ja maksanut tähän mennessä yhteensä hmmm. arviolta 500 miljoonaa. Eli ajatellaan, että ei olisi tarvinnut ottaa velkaa 500 miljoonaa. Sepä tekisi sitten tämän vuoden lisävelaksi sitten 6,5 -7,5 miljardia ( 6500-7500 miljoonaa). Mitä Joona sinä tekisit tuolle lisävelalle? Jättäisit maksamatta? Entä jo olemassa olevat 87 miljardia ( 87 000 miljoonaa). Luuletko Joona, että ne on monopolirahaa? Näiden lisäksi tulee sitten vielä kunnallisvelka ja eläkevastuut. Ymmärtääkö Joona millä tavoin suomalainen eläkejärjestelmä kerää eläkkeet? Enpä usko, niin kateissa on Joonan puheet.

Jopa ammattiyhdistysliike ymmärtää, että tilanne on kestämätön. On vain kysymys, kuka laitetaan maksumiehiksi. Onko sukupolvien välistä solidaarisuutta vai ei. Eli nostetaanko eläkeikää, nostetaanko eläkemaksuja vai vähennetäänkö eläkkeitä? Siinä on periaatteessa kolme vaihtoehtoa yhdessä tai erikseen, muuten meillä ei ole mitään mahdollisuutta ratkaista huoltosuhteesta syntyvää vajetta.
Tai on sitä vielä neljäskin vaihtoehto, Perussuomalaisten suosikki, eli laajamittainen työikäisten maahanmuutto.
Jos Joona on huomannut (luultavasti ei ole), että kaikkia näitä ollaan pikku hiljaa edistetty. Eläkeikää on nostettu, eläkemaksuja on nostettu, ja eläkkeiden indeksikorotus on jäädytetty, ja lisäksi hoitohenkilökuntaa on tuotu ulkomailta.
Ja kaikkia näitä neljää joudutaan entisestäänkin "kiristämään".

Tuossa muuten Joonalle iltapuhdetta, jos lukutaitoa riittää....

http://www.etk.fi/fi/gateway/PTARGS_0_2712_459_440_3034_43/http%3B/content.etk.fi%3B7087/publishedcontent/publish/etkfi/fi/julkaisut/tilastojulkaisut/tilastoraportit/katsaus_elaketurvaan_vuonna_2011_7.pdf



Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Joona on 23. 04. 2013 12:12
En viitsi edes teiniikäisen maken kysymyksiin vastata, joka ei edes elä tässä ja nyt, vaan elää mielikuvitusmaailmassa hame päällä ja tanssii napatanssia peilikuvansa kanssa. Tuskin hän on edes työelämässä, koska saisi potkut suunsoitosta ja yksjinkertaaisten asioiden jankuttamisesta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 23. 04. 2013 13:01
Nm. Joonan kyky ymmärtää tekstejä,  on näemmä melko rajallinen.  Saavutettu etu on Joonalle pelkkä lause, vailla merkitystä,  koska hänen puutteellisuutensa estää häntä ymmärtämästä sen sisältöä. Minä taas ymmärrän vallan mainiosti mitä Joona kirjoittaa. Myöskin miksi hän ei ymmärrä. Ymmärrän myöskin koiraa,  joka ei osaa puhua suomenkielellä.

Suomessa on kansanvalitsemia päättäjiä melko paljon itseasiassa,  vähenpikin riittäisi ja hyvää tulosta voisi tehdä,  jos heillä olisi uskallusta kantaa vastuuta,  niin kuin oikein olisi.

Olen monen heistä kuullut ääneenkin kertovan peloistaan. Kansan pelosta, pelosta ettei äänestäjät enään päästäisikään heitä uudelleen eduskuntaan.  Tuo riski kannattaisi ottaa,  mutta sitä ei pystytä ottamaan,  kun ei ole uskallusta tulla todelliseen mailmaan.  Ei ehkä myöskään ole kompetenssia riittävästi että voisi esittää oman missionsa niin että keskivertoa vähemmillä avuillakin matkassa olevat sen ymmärtäisivät.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Joona on 23. 04. 2013 14:02
Wiikihän se varsinainen originelli on ,kun koiramaisia juttuja täällä levittelee. Sen koira taitaakin olla ainut ,joka häntä ymmärtää, kieli taitaa olla ruotsi. Olen kyllä havainnut jo aikoja sitten, että sillä on ongemana hoono soomi. Nyt selvisi sekin , kenen kanssa se ajatuksiaan rakentaa, koska niissä ei ole päätä eikä häntää.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 23. 04. 2013 14:02
Sorry  jos pahoitin mielesi.  Sinun on kuitenkin alettava kunnioittaa toisiakin kirjoittajia. Kaikkialle tunkenut Persu-demari propakanda ei johda mihinkään hyvään ihmisten suhteen.

Päinvastoin,  tässä eläkeasiassakin se johtaa lopulta eläkkeensaajien kannalta huonoinpaan vaihtoehtoon,  joka on eläkevarojen laajamittainen riskisijoittaminen.  Sen jälkeen  120 000 miljoonaa euroa on muisto vain.

Vähäinen  200-300 miljoonaa euroa  Kreikkalaisille,  on sentään taskurahaa siihen verrattuna.  Populismilla saadaan kansalaisten ohjaava vaikutus päätöksen tekoon estetyksi tehokkaasti.
Sitähän sinäkin Joona haluat.  Onko syynä Timo Soinin aisankannattaminen ?.  Vai muuten vain kyvyttömyys paneutua asioihin,  mutta joskus tulee mieleen että voisi olla tekemättä mitään,  jos ei mitään osaa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 23. 04. 2013 15:03
Täällä jotkut henkilöt vasemmalta laidalta antavat tulla tuutin täydeltä kapitalismia ja oikeistoa kohtaan. Syyttäen kapitalismia kaikesta pahuudesta. Mutta samalla tapaa kuin kapitalismi ja niin myös vasemmisto voi olla erilaista. Mielestäni kumpaakin taloudellista suuntautumista voidaan tarkastella myös etiikan ja moraalin kannalta.

Täten jakaisin vasemmiston (ja myös oikeiston) moraaliltaan kahteen ryhmään, joista toinen on negatiivinen ja toinen positiivinen. Positiivinen vasemmisto on solidaarista. Positiivinen vasemmisto haluaa jakaa muiden rahat (ei omiansa), niille, jotka rahaa tarvitsevat. Negatiivinen vasemmisto haluaa myös jakaa muiden rahat (ei omiansa), kuitenkin siten, että itse selviytyvät jakoprosessista voittajina. Tämä negatiivinen vasemmisto on sellaista porukkaa, jota en voi muuten kuin halveksien kuunnella ja katsoa. Se porukka on kateellista, katkeraa ja mikään ei ole heille niin tärkeää kuin omat edut.

Ja kuka tahansa ulkopuolinen lukiessaan huomaa kyllä yhdellä kertaa kumpaan vasemmistoon mahdollinen kirjoittaja kuuluu. Solidaariseen, muista ihmisistä välittävään vai negatiiviseen, vain omasta hyvinvoinnistaan välittävään.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 23. 04. 2013 15:03
Erittäin hyvä analyysi nm. makelta 
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 23. 04. 2013 16:04
Venäjä toimittaa Valko-Venäjälle neljä S-300 ilmatorjuntaohjusjärjestelmää

”Vuonna 2014, Venäjä toimittaa Valko-Venäjälle neljä, keskipitkän matkan, S-300 ilmatorjuntaohjusjärjestelmää. Tästä ilmoitti tänään Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu, kun tapasi Valko-Venäjän presidentti Aleksandr Lukashenkon.

Venäjä, presidentti Vladimir Putin kassa tehdyn sopimuksen mukaan, toimittaa neljä S-300 ilmatorjuntajärjestelmää, ilmoitti puolustusministeri, Valko-Venäjän presidentille.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_04_23/Venaja-toimittaa-Valko-Venajalle-nelja-S-300-ilmatorjuntaohjusjarjestelmaa/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 23. 04. 2013 17:05
Ihmettelen vain mihinkä Valkovenäjä tarvitsee noita. Olisiko ollut parempi ostaa jotain muuta tekniikkaa lisää. Vai onko siellä jo kaikki valmista,  loppuun vietyä, vähän samaan tapaan,  kuin entisessä "lottovoittajien maassa".
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 23. 04. 2013 17:05
Ihmettelen vain mihinkä Valkovenäjä tarvitsee noita. Olisiko ollut parempi ostaa jotain muuta tekniikkaa lisää. Vai onko siellä jo kaikki valmista,  loppuun vietyä, vähän samaan tapaan,  kuin entisessä "lottovoittajien maassa".

"Vuoteen 2015 mennessä Venäjä rakentaa Valko-Venäjälle lentotukikohdan. Asiasta kertoi tänään Minskissä Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu tapaamisessa Valko-Venäjän presidentti Aleksandr Lukashenkon kanssa.

"Me alamme käsitellä suunnitelmia venäläisen tukikohdan perustamisesta", Shoigu sanoi. Hän kertoi lisäksi toivovansa, että ensimmäinen yksikkö muodostetaan vuoteen 2015 mennessä. Hänen mukaansa suunnitelmien mukaan vuonna 2013 Valko-Venäjälle sijoitetaan ensimmäinen hävittäjäparvi."

http://finnish.ruvr.ru/2013_04_23/Venaja-rakentaa-Valko-Venajalle-lentotukikohdan/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Joona on 23. 04. 2013 17:05
Kuka tahansa huomaa, että make ja OW edustaa täällä kuolevaa luonnonvaraa,eli RKP:tä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 23. 04. 2013 17:05
nm. Joona on tyypillinen Pohjalainen. Pohjalaiset ovat vastustaneet aina jotakin, vaikka se on ollut vahingoksi,  niin vastustaa on pitänyt.  Sen vuoksi kaikenmailman herätysliikkeetkin ovat täällä kukoistaneet,  kun muutoksesta on aina pitänyt taistella.
Vasta kun Pohjanmaa lähtee yhtäjalkaa muutoksen taakse,  niin muutos tapahtuu,  eikä se rajoitu Pohjanmaalle,  vaan se kattaa yleensä koko suomen.

Tälläista tulevaisuuden muutosta tässä haetaan ja se edellyttää että täällä päästään ensin yksimielisyyteen siitä, millaista tulevaisuutta sitten haetaan.

Monesti täällä on epäonnistuttukin muutoksen aikaansaamisessa,  siksi täältä on menetetty voimaa mailmalle, kuten ns. suuri Amerikan siirtolaisuus, puolet lähtijöistä oli vanhan Vaasan-Läänin alueelta. Tästä huolimatta täällä edelleen on jonkin verran kyvykästä väkeä, joka yrittää luotsata taaskin kerran muutosten edessä maakunnan väkeä oikealle tielle, joka ei todellakaan ole Persujen tie.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Joona on 23. 04. 2013 17:05
Originaali Wiikinki puhuu 3,5% voimalla . Kyllä hätä onkin aiheellinen , kun vertaa persuihin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 23. 04. 2013 18:06
Minä en edusta RKP:tä.
Minua lähellä on vihreiden liberaali käsitys ja luonnon arvostus (logiikka vaan heillä pettää jälkimmäisessä aika usein)
RKP:ssa ollaan myös suhteellisen liberaaleja. Ja heillä taloudellisessa mielessä oikeistolainen käsitys.
Kokoomuksessa on oikeistolainen käsitys, mutta ollaan liian byrokraatteja.
Keskustassa on oikeistolainen käsitys, mutta halutaan jakaa liikaa tukiaisia maakuntiin.

Joonan pettymykseksi pitää sanoa, että minulla ei ole yhtä ainoaa puoluetta. Olen äänestänyt noita kaikkia jossain vaaleissa joskus. Lisäksi voisin harkita äänestäväni henkilövaaleissa vaikkapa vasemmistoliittolaista, jos vastustajana on huonompi vaihtoehto. Kysymys siis lähinnä tällöin presidentin vaaleista.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 23. 04. 2013 18:06
Joona, jostain syystä jätit kommentoimatta vasemmiston analyysiäni ja yritit syöttää minulle viittaa, mitä minulla ei ole. Löysitkö ehkä sittenkin itsesi moraalikartalla jostain tietysti kohtaa?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 23. 04. 2013 19:07
Originaali Wiikinki puhuu 3,5% voimalla . Kyllä hätä onkin aiheellinen , kun vertaa persuihin.

Minulla on kyllä useita ruotsinkielisiä tuttuja, myöskin balttian maista on tuttuja, Italiasta ja Iranista. Pohjois-suomesta ja  Savosta.  Puhumattakaan Hämeestä ja Vakkasuomesta. Unohdin vielä Somaliankin ja USA.  Ehkä muitakin. Sen ei niin väliä,  tarkoitan sitä että en asemoidu mihinkään lahkoon tai joukkoon.

Olen ollut kaiken keskellä aina enemmän tai vähemmän yksin.  En ole kuitenkaan tuntenut koskaan että olisi haluttu päästä eroon ja jos siltä on tuntunut niin olen itse kyllä ymmärtänyt tehdä johtopäätökseni. En ole koskaan juuttunut kilpailemaan hulluudesta tai tyhmyydestä pahuudesta puhumattakaan.

Kaltaisiani ei ole ilmeisesti kovin paljon, se ei toki haittaa minua,  kun en tukea tarvitse. Mitä enemmän ymmärtää ja tietää,  sen yksinäisemmäksi tie käy. Sekään ei minua haittaa. Edesmennyt Äitini tapasi sanoa,  että kyllä Luoja omistaan huolen pitää.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: kamaroudari1 on 23. 04. 2013 20:08
Make jakaa vasemmiston ja oikeiston moraaliltaan kahteen ryhmään. Kuitenkin hän käsittelee vain vasemmiston moraalia. Mihinkä jäi analyysi oikeistosta?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 23. 04. 2013 20:08
Oikeistosta löytyy yhtä lailla samanlaista, moraaliltaan ja etiikaltaan riistäjiä, kaikki mulle tyyliin. Ja myös inhimillisistä, solidaarista porukkaa. Tällä palstalla jotkut vasemmistolaiset lokeroivat kaikki oikeistolaiset ja kapitalistit yhteen ja samaan riistäjäsakkiin. En käsitellyt oikeistoa enempää, koska täälläkin on syvässä käsitys, että Perussuomalaiset olisivat muka jotenkin oikeistoa. Sitä he eivät ole ainakaan taloudellisessa mielessä, vaikka vasemmisto yrittääkin omien tarkoitusperiensä takia saada heidät siihen muottiin.

Analyysi oikeistoista jäi pois, koska tällä palstalla ei tunnu olevan tarpeeksi oikeistolaisia äänenkannattajia, jotta voisin suorittaa jakoa heidän kesken.



Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 23. 04. 2013 20:08
Täältä ei tosiaan tällä hetkellä taida löytyä niin erilaisia  oikeistolaisia  että jakaminen olisi yksiselitteistä. Vasemmistossa sen sijaan on selkeä jako.  Ja Perussuomalaiset eivät edelleenkään kuulu oikeistoon, kuten nm. make on jo useaan kertaan ilmaissut.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Kari Lajunen on 23. 04. 2013 21:09
Täältä ei tosiaan tällä hetkellä taida löytyä niin erilaisia  oikeistolaisia  että jakaminen olisi yksiselitteistä. Vasemmistossa sen sijaan on selkeä jako.  Ja Perussuomalaiset eivät edelleenkään kuulu oikeistoon, kuten nm. make on jo useaan kertaan ilmaissut.

Jotenkin tuo ei sovi mitenkään ajatusmaailmaani.  Mielestäni perussuomalainen aate on niin oikeistolaista kuin vain voi olla.
Olkoonkin, että uudet kaupunginvaltuutetut näyttäisivät olleen tulleen maahanmuuttopolitiikan eikä oikeistolaisen aatteen innostamana.

Eikös meillä ollut joskus perustuslaillinen kansanpuolue ja olenko ihan väärässä, että perussuomalaiset olisi sen "lapsi"?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 23. 04. 2013 21:09
Olet Kari väärässä. Ja Suomen Perustuslaillinen oikeistopuolue on kyllä kauempana Perussuomalaisista kuin musta valkoisesta (ilman rasistista merkitystä)
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 23. 04. 2013 22:10

.

Vaikka oli eri puolue oli myös Vennamon hengenheimolaisia

Perustuslaillinen oikeistopuolue

"Lakitieteen lisensiaatti varatuomari Georg C. Ehrnrooth johti perustuslaillisia vuosina 1974–1992, ja puolue henkilöityi pitkälti häneen. Ehnrooth oli 1970-luvun tunnetuimpia Urho Kekkosen politiikan vastustajia yhdessä SMP:n Veikko Vennamon, RKP:n Victor Procopén ja kokoomuksen Tuure Junnilan kanssa."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Perustuslaillinen_oikeistopuolue

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 23. 04. 2013 22:10
Se, että vastustaa jotain politiikkaa, ei tee hengenheimolaista.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 24. 04. 2013 02:02
Naurettavaa tuo yritys hakea jopa vuosikymmenten takaa tukea Persujen aatemailmalle. Persut eivät missään vaiheessa ole olleet oikeistolainen puolue, itseasiassa he ovat kylän kovimpia punikkeja.

RKP.stä - syntyjään oleva Perustuslaillinen oikeistopuolue oli oikeasti asemoitunut oikealle ja sen tarkoitus oli myöskin vetää Kokoomusta oikealle. Koska Kokoomus läheni yhä enemmän vasemmistoa Kekkosen vahvan vallan vaikuttaessa koko poliittiseen kenttään.  Kekkosen ja Keskustan vastustaminen oli yhteistä Pientalonpoikien kanssa,  mutta muuta yhteistä ei sitten ollutkaan.

POP oli myöskin ensimmäinen EY. liittymisen kannattaja.Perustuslaillinen oikeistopuolue oli aatemailmaltaan puhtaasti oikeistolainen.  Toisin kun Maalaisliitosta syntyjään oleva Pientalonpojat (SMP  myöhemmin konkurssin jälkeen Perussuomalaiset).
Tuota Vennamon puoluetta on aina johdettu yksinvaltaisin periaattein,  josta johtuen taloudelliset ongelmat ovat aina ennemmin tai myöhemmin hajottaneet puolueen. Mutta kuten Riitta Väisäsen Kymppitonni konsepti,  niin tämäkin populismikonsepti on pitänyt pintansa aina uudella nimellä. Puolueen tarkoitus ei ole koskaan ollut muu kuin hyödyttää vetäjiään.

Puolue on mellastanut lähinnä Keskusta Vasemmistolaisessa aateemailmassa menestyksekkäästi.  Noin kymmenen - viidentoista vuoden välein on kassa täyttynyt rahasta, jota maakunnan kannattajat eivät koskaan ole nähneet.

Nyt kassa pullotti niin rajusti Jytkyn jälkeen että yksinvaltias (puolueen tavan mukaan)  Timo Soini säätiöi rahat hallintaansa.

Aatemailmaltaan vasemmistolaisen Perussuomalaisenpuolueen kaatuminen on taas lähellä. SDP on siitä hyvillään,  koska juuri se joutui antamaan Persuille eniten kannatuksestaan.

Keskusta-oikeistolainen yhteistyö kariutui myöskin tämän Jytkyn seurauksena Kokoomuksen livettyä sen johtoajatuksesta siirtää suomi Sosialiremokratian aikakaudesta uuteen liberaaliin oikeistolaiseen talous ja sosiaalipoliittiseen aikakauteen,  jonka avulla selviäisimme korporaatiopolitiikan luomasta saavutettujen etujen,  rakenteita järsivästä tilasta,  taas kestävälle pohjalle talous ja sosiaalipoliittisesti.

Arvelen ettei ole mahdollista luoda enään yhtä otollista tilannetta,  päästä eroon Sosialiremokratian aikaansaamista vahingollimmista rakenteista.  Tämä on sääli,  koska seuraavaksi nämä rakenteet syövät eläkepääoman.

Voi melkeimpä sanoa että samoin kävi,  kun kotikyläni suurelle tilalliselle,  kun talo jäi peräkamarin pojalle.

En ihmettelisi sitäkään, jos tämä odotettavissa oleva todellisen vasemmiston elpyminen,  johtaisi siihen että Perussuomalaiset alkaisivat kalastella vaihteeksi Kokoomuksen aluevesillä.  Neljännes äänestäjistä on taipuvaisia menemään mukaan populistiseen polittiikkaan. Siinä mielessä Timo Soini on onnistunut erittäin hyvin omassa hankkeessaan. Soini tuskin hetkeen ponnistelee,  hän on kuin käärme nieltyään jyrsijän, sulattelee kaikessa rauhassa muhkeaa ravintoaan. Oliko se kymmeniä miljoonia niitä puoluetukirahoja, jotka Jytkyn seurauksena kassaan kilahti, jotka ovat nyt säätiöitynä  Timon hallussa ja  joita vastustamalla puolueen aateperintö vennamolaisuus menestyi.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 24. 04. 2013 06:06
Tässä säätiöimisasiassa Perussuomalaiset kannattajat eivät enää jostain syystä käyttäydy niin kuin vasemmisto, vaan niin kuin Pohjois-Korean orjatyövoima. He hyväksyvät hymyillen, kun puoluerahat kupataan Timon ja Raimon säätiölle, eikä rahaa tule vaalityöhön.  Jotkut ovat säätiöiden edessä tasa-arvoisempia kuin jotkut toiset, vai miten se menikään.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Lauri Karppi on 24. 04. 2013 13:01
Tässä säätiöimisasiassa Perussuomalaiset kannattajat eivät enää jostain syystä käyttäydy niin kuin vasemmisto, vaan niin kuin Pohjois-Korean orjatyövoima. He hyväksyvät hymyillen, kun puoluerahat kupataan Timon ja Raimon säätiölle, eikä rahaa tule vaalityöhön.  Jotkut ovat säätiöiden edessä tasa-arvoisempia kuin jotkut toiset, vai miten se menikään.

Mitkäs vaalit sinulla nyt on menossa?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 24. 04. 2013 13:01
Mietippä sitä,  niin pääset vauhtiin.  Sillä vauhtia ja rahaa tarvitset,  puolueeltasi sitä ei heru.  Puoluetukimiljoonat,  oliko peräti kymmeniä miljoonia, ovat paremmissa käsissä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Joona on 24. 04. 2013 15:03
Originelli Wiikinki on vain kateellinen, kun RKP ei voi juhlia puoluetuella.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Eikka on 24. 04. 2013 15:03
Mietippä sitä,  niin pääset vauhtiin.  Sillä vauhtia ja rahaa tarvitset,  puolueeltasi sitä ei heru.  Puoluetukimiljoonat,  oliko peräti kymmeniä miljoonia, ovat paremmissa käsissä.

Vieläkös OW siellä KEPUn korruptiofirmoissa ja säätiöissä on hätä kädessä, kun jytky leikkasi kepun puoluetukimiljoonat minimiin? Ettekös te joutuneet irtisanomaan työntekijöitäkin, kun kansalta perityt ja huijatut rahat eivät riittäneetkään entiseen menoon?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 24. 04. 2013 16:04
Olen kuullut että Kepun paikallisyhdistysten tileillä on aina rahaa niin paljon,  ettei Pankki aivan ensimmäisten joukossa heiltä tilejä lopeta. Kuinkahan on muuten sinulla,  oletko saanut postia pankilta. suuret joukot kansalaisia on vaarassa saada pankilta kirjeen,  jossa tili lopetetaan hyödyttömänä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Lauri Karppi on 24. 04. 2013 22:10
Mietippä sitä,  niin pääset vauhtiin.  Sillä vauhtia ja rahaa tarvitset,  puolueeltasi sitä ei heru.  Puoluetukimiljoonat,  oliko peräti kymmeniä miljoonia, ovat paremmissa käsissä.

Olen liikuttunut huolenpidostasi. Lupaudutko siis keräämään rahaa kampanjaani? Toisaalta, ajattelin kyllä laittaa mahdollisissa seuraavissa vaaleissa (jos siis minut ehdokkaaksi halutaan) rahaa mainontaan verran kuin 2012 kunnallisvaaleissakin, 0€. No okei, puoluehan sponsoroi meille vaalikuvat ja taisi olla yksi yhteisilmoitus ja vaalilehti tai pari, mutta jos niitä ei lasketa :)

Minulla on sellainen tunne, että perussuomalaisten äänestämiseen vaaditaan vähän silmää seurata mediaa ja tapahtumia, enkä oikein usko että mainonnalla on siinä isoa merkitystä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 24. 04. 2013 22:10
Se, että johtajakaksikko nappaa puolueen rahat omaan lompakkoonsa, on yksi asia. Mutta, se, että kannattajat vain hymyillen antavat näin tapahtua. Sitä en ymmärrä. Itselle ainakin voisi tulla huono mieli omien johtajien käytöksestä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Lauri Karppi on 24. 04. 2013 23:11
Luuleeko Eikka tosiaan, että kun Soini siirtyy valtaistuimeltaan, niin Perussuomalaisilla on mitään asiaa kyseisille rahoille? Jos niin olisi, niin säätiön johto olisi tehty siten, että säätiötä johtaa vaikkapa Perussuomalaisten hallitus ja säätiön johto vaihtuu samalla kun Perussuomalaisten hallitus/johto vaihtuu. Nythän niin ei käy. Kun Timo ja Jarmo jättävät paikkansa, niin samalla hetkellä säätiön rahaa ei enää heru Perussuomalaisille muutakuin mahdollisesti jotain rippeitä kulissin ylläpitämiseksi.

Se, että johtajakaksikko nappaa puolueen rahat omaan lompakkoonsa, on yksi asia. Mutta, se, että kannattajat vain hymyillen antavat näin tapahtua. Sitä en ymmärrä. Itselle ainakin voisi tulla huono mieli omien johtajien käytöksestä.

Tässä säätiöimisasiassa Perussuomalaiset kannattajat eivät enää jostain syystä käyttäydy niin kuin vasemmisto, vaan niin kuin Pohjois-Korean orjatyövoima. He hyväksyvät hymyillen, kun puoluerahat kupataan Timon ja Raimon säätiölle, eikä rahaa tule vaalityöhön.  Jotkut ovat säätiöiden edessä tasa-arvoisempia kuin jotkut toiset, vai miten se menikään.

Ei sinua liikuta pätkän vertaa miten persut rahansa käyttävät :D
Kunhan yrität keksiä asioita joista kettuilla persuille, vieläpä vasemmistoketjussa ja kepuketjussa. Voisin ymmärtää marisemisen jos asia jotenkin sinua koskettaisi, mutta kun ei kosketa, ei millään tasolla. Onko sulla hei oikeesti nyt kaikki hyvin?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 25. 04. 2013 04:04
En usko Lauri että sinun tarvitsee olla huolissasi makesta.  Sinuna miettisin mieluimmin sitä,  kun seuraavan kerran torilla järjestät vaalijuttuja,  onko niin että pystyt hyvillä mielin seuraamaan,  kun Kokoomus Kristilliset ja Kepu syöttävät makkaroita ohikulkijoille niillä puoluetukirahoilla,  jotka teidän Perussuomalaisten puolueessa meni Raimon ja Timon taskuun.

Kyllähän se Lauri oikeasti on aika kummallista olla piittaamatta tuollaisesta puhalluksesta. Olen tuossa testaillut kylillä noiden kiihkeimpien Pientalonpoikien tuntoja, luulempa ettei nyt enään niin helppo ole heille mamumantraansa levittää,  vastaanotto ei välttämättä ole enään niin varmaa. Muistan kun legendaarinen Veikko jo sanoi "Kyllä kansa tietää" Kansa ei todellakaan ole tietämätöntä, oletko jo suunnitellut kansan vaihtamista, nyt kun konnuudet alkavat paljastua.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Lauri Karppi on 25. 04. 2013 05:05
Kansan vaihtamista tukevat ihan muut tahot kuin perussuomalaiset.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 25. 04. 2013 06:06
Voisin ymmärtää marisemisen jos asia jotenkin sinua koskettaisi, mutta kun ei kosketa, ei millään tasolla. Onko sulla hei oikeesti nyt kaikki hyvin?

Henkilökohtaisella tasolla kaikki on hyvin, kiitos kysymästä.

Kaikkien politiikkojen toiminta vaikuttaa Suomen menestykseen tulevaisuudessa. Kyllähän se vähän harmittaa, että joillekin poltiikoille voi olla tärkeämpää Alkon jakamat viinakassit tyyliin: "Anna meille meidän jokapäiväinen viinamme", kun yksi kalleimmista kansan "taudeistamme" on alkoholisimi, joka tappaa alkoholisteja ja myös sivullisia eri muodoissaan. Ja jos ei tapa, niin sairaudenhoito tapahtuu yhteiskunnan pussista.
Ja kuten olen aikaisemminkin kertonut, kyllä minua ottaa päähän, että "kansan" valitsemat edustajat ovat vain yhden asian miehiä, kun pitäisi etsiä kestäviä ratkaisuja velkaantumiseen, vanhusten huoltoon, lasten koulutukseen. En ole kiinnostunut populistisista huudoista, vaan aidosta toiminnan kehittämisestä. Ratkaisujen hakemisesta ja vastuun kantamisesta. Populismista huutoa on vaikkapa kovaan ääneen kritisoida säätiöitä, mutta sitten kun omat johtajat tekee saman tempun, niin kehutaankin, että hyvä, että tekevät niinkuin muutkin. Mielestäni aikamoista kaksinaismoralismia, mutta ei Laurin mielestä. Niin, ja tätä ei saisi jostain syystä kritisoida.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 25. 04. 2013 08:08
Voisin ymmärtää marisemisen jos asia jotenkin sinua koskettaisi, mutta kun ei kosketa, ei millään tasolla. Onko sulla hei oikeesti nyt kaikki hyvin?

Niin kauan kuin vasemmistolaiset Perussuomalaiset haluavat jakaa minun rahojani verotuksen kautta itselleen omiin "kansallisharrastuksiinsa.", niin kauan marisen. Niin kauan Perussuomalaisten politiikka koskettaa minua huomattavasti enemmän kuin vaikkapa maahanmuuttopolitiikka. Ilman Perussuomalaisia, mahdollisesti Kokoomuksen johdolla oltaisiin maassa pystytty tekemään parempaa politiikkaa. Nyt hallituksessa on liian moneen suuntaan vetäviä tahoja, jolloin päätöksenteko kestää liian kauan ja voi jopa vesittyä. Tästä voi syyttää Perussuomalaisten vastuunkantamattomuutta. Riittääkö Lauri tuo vaikkapa sinulle marinan syyksi? Mielestäni edellisessä oli huomattavasti enemmän marinan syytä kuin vaikkapa Pohjalaisen tekstaten palstan ihmisillä ongelmineen. Mutta kaikki on tietysti henkilökohtaista. Se, että joku on sodan jaloissa ilman mitään lääkkeitä ja ruokaa ja apuja jalka katkenneena, niin sehän ei ole ongelma, kun vaihtaa vain uutisten tullessa kanavaa. Silloin on joillakin ihmisillä ongelma poissa. Ongelmaa ei näy, niin ongelma on poissa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Lauri Karppi on 25. 04. 2013 15:03
Niin kauan kuin vasemmistolaiset Perussuomalaiset haluavat jakaa minun rahojani verotuksen kautta itselleen omiin "kansallisharrastuksiinsa.", niin kauan marisen.

Kyllä minun puolestani puoluetukea voi vähentää, kunhan tietysti kaikilta tasaisesti.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 25. 04. 2013 15:03
Tässähän olisi aivan mainio mahdollisuus Perussuomalaisilla näyttää puhumaansa esimerkkiä, että ovat muutospuolue. Kaksi vuotta on ollut aikaa tällä eduskuntakaudella (ja aikaisemminkin) tehdä esitys puoluetukien vähentämisestä. Ei ole kuitenkaan tuollainen ehdotus Perussuomalaisia "muutoksen tekijöitä" kiinnostanut. Mistäköhän johtuu?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Lauri Karppi on 25. 04. 2013 16:04
Ei ole kuitenkaan tuollainen ehdotus Perussuomalaisia "muutoksen tekijöitä" kiinnostanut. Mistäköhän johtuu?

Heh, jokainen asia joka sinulle tulee mieleen "ei kiinnosta" perussuomalaisia jos ei siitä ole tehty vielä aloitetta eduskuntaan? Tulitko ajatelleeksi että ehkäpä tuota ei vain ole vielä tullut mieleen? Koitanpa ehdottaa keskustella niille kansanedustajille joita tunnen.

Aloitteita persut ovat eduskunnassa kuitenkin tehneet reippaasti, tällä haulla (http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${BASE}=veps8999&${CCL}=define+merge&${CCL}=define+thesa=vepstesa&${CCL}=define+view+saadkok=saadk,kv_saadk,sopimussarja,kv_sopimussarja&${FREETEXT}=vpvuosi=$+and+tunniste=(LA+or+TPA+or+TA+or+KA+or+TAA+or+LTA+or+RA)+and+edustaja=(/ps+or+/smp)+AND+aktyyppi=(LA+or+TPA+or+TA+or+TAA+or+LTA+or+RA+or+KA)&${savehtml}=/triphome/bin/vexhaku.sh%3Flyh=ALOITE&${TRIPSHOW}=html=vex/vex4050+format=vex4050&${MAXPAGE}=501&${SORT}=LAJIT1,LAJIT2+DESC&${COMBOT}=0,2,0#alkukohta) sain 4080 osumaa
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: R B Rintamäki on 25. 04. 2013 16:04
Maken ehdotus perussuomalaisten kannatuksen tuplaamiseksi olisi hyvä. Perussuomalaiset voisivat todellakin lähteä ehdottamaan puoluetuen puolittamista. Tämä panisi vastustajat polvilleen, koska monen puolueen elinehto on puoluetuesta saama rahoitus.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 25. 04. 2013 17:05
Muistakaa sitten sanoa, mistä ehdotus on tullut, että ette yritä väittää keksineenne sitä ;)

Lisäys:
Ei sillä muuten niin väliä, mutta saapahan nähdä onko miestä antamaan edes "osakunniaa" ehdottajalle, vai meneekö ihan vaan populisti linjalle.

Noissa aloitteissa on muuten se veikeä juttu, että yhden edustajan aloitteet eivät käytännössä ikinä mene läpi. Jotta ehdotus on aito aloite, niin koko ryhmän pitäisi olla aloitteen takana. Mitä varmaan onkin, jos Perussuomalaiset aloitteen tekevät.

Saa nähdä löytyykö kovin vastus ehdotukselle puolueen johtajasta. Hänen lompakkoonsahan tuo ehdotus vain koskee.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 25. 04. 2013 19:07
Uskoosin että Timo sanoo, äläkääsnyt hulluja puhuko.  Eihän siitä hyöry ku kepulaaset.

Uskoisin että Timo tulee ehdottamaan puoluetuen korotusta sillä perusteella että Perussuomalaisten politiikan levittäminen koko euroopan alueelle,  on pelkästään yhdistysten jäsenten omilla rahoilla,  liian iso ponnistus.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 25. 04. 2013 19:07
Pidätkö Lauri meidät kuulolla, miten asia etenee?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 26. 04. 2013 19:07
Informaatiosota Syyriaa vastaan kovenee

”Länsimaat sekä muutamat arabimaat käyvät Syyriaa vastaan laajamittaista informaatiosotaa, käyttäen siinä hyväksi kaikkein nykyaikaisempia välineitä. Sen erikoisuutena on tietovirta, jolla mustamaalataan maan laillista hallintoa. Tästä ilmoitti keskiviikkona Venäjän duuman tiedotuspolitiikan valiokunnan puheenjohtaja Aleksei Mitrofanov, sen laajennetussa kokouksessa, johon osallistui Syyrian tiedotusministeri Omran al-Zoabin johtama valtuuskunta.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_04_24/Informaatiosota-Syyriaa-vastaan-kovenee/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 27. 04. 2013 10:10
Onko Wahlroos talousfasisti?

”Suomen nuorisolta on vaiettu ja salattu se osa lähihistoriaa, johon kuuluu kansallisen fasistisen
liikkeen (IKL) nousu 1930-luvulla eduskuntaan liitossa kokoomuksen kanssa sekä toisessa
maailmansodassa Suomen hyökkäys Neuvostoliittoon heti Operaatio Barbarossan ensimmäisenä
päivänä ja silloin ainoana Natsi-Saksan liittolaisena.
Suomi on taas tänään Saksan kanssa samassa rintamassa hyökkäämässä taloudellisin pakkokeinoin niihin emuimaihin, jotka eivät noudattaneet 2000-luvun alussa saksalaista
talouskuria.
Emun kriisi on osa koko kapitalistisen järjestelmän systeemikriisiä, jota on syventänyt vanhan
systeemin päivitetty versio eli finanssikapitalismi. Siinä yksityiset pankit ovat tuottaneet katteetonta virtuaalirahaa tyhjästä siihen pankkien väliseen kiertoon, joka on nyt – siitä syystä – syväjäässä.

EU:n ylivelkamaiden deflatoimiseksi määrättyjen ”sopeutusohjelmin” olevan uhka yhteiskuntarauhan säilymiselle niissä maissa, joihin me lähetämme rahaa. EU on vienyt niiltä mahdollisuuden nostaa tukasta itse itsensä ylös velkaantumisen suosta. Kreikassa,
jonka kaupunkivaltioissa demokratia oli vapaiden kansalaisten liike, demokratia ei ulottunut orjiin. Suomessa se ulottuu tänään työn orjiin, mutta Kreikassa EU:n pakkovalta ruokkii totalitarismia ja myös äärioikeiston nousua.

Kirjoitin Kansan Uutisissa taloudellisesta fasismista ja käytän siitä esimerkkinä Björn Wahlroosia. Hänessä häivähdys punaista ovat vain hänen juhlahousunsa. Perustelen nyt sitä, miksi katson Wahlroosin ajattelun kiinnittyvän aatehistorialliseen fasismiin.
Hämmästyttävän ystävällisesti media on kohdellut ”Nalleksi” kutsumansa ilmiön määritelmää
demokratiasta: hänelle se on enemmistön tyranniaa. Siis demokratia on enemmistön tyranniaa! Herää, Suomi, sillä sinun täytyy nyt puolustaa suomalaista demokratiaa eli kansanvaltaa wahlroosilaista rahavaltaa vastaan niin kuin talvisodassa 1930-luvun "demokratiaa" puolustettiin Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan. ”Jatkosota” oli sitten aivan eri juttu.

Wahlroos vähättelee ja halveksii demokratiaa ja vaatii sen tilalle totalitaarista markkinavaltaa,
käytännössä markkinoiden diktatuuria. Hän on vahvojen puolella heikkoja ja puolustuskyvyttömiä vastaan. Kun fasistit ovat yleensä nationalisteja, taloudessa heillä on virtuaalinen isänmaa, jossa markkinavoimien muodostama virtuaalikansa elää markkinauskossa eivätkä sitä sido kansainväliset sopimukset tai kansalliset lait.

Fasistit ovat sosiaalinen liike, jossa vieroksutaan poliittista päätöksentekoa mutta tehdään
yhteistyötä oikeistolaisten puolueiden kanssa ja ostetaan niiltä poliittista vaikutusvaltaa
(meillä kokoomuksen) vaalirahoituksella. Fasismi tarvitsee karismaattisia johtajia, jotka tulevat – niin kuin fasistien vihaama kommunistinen liike asian määritteli jo 80 vuotta sitten – finanssikapitalismin linnakkeista. Pankkivalta tunnistettiin siis jo silloin kansan viholliseksi, ja sitä vähemmistön tyranniaa edustaa tänään finanssikapitalisti Björn Wahlroos.”

Esko Seppänen kuvaa rohkeasti millä mallilla on Suomenkin kapitalismi, rahanvalta ja demokratia.

 http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2987948/pyha-inflaatio-paha-deflaatio
http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/138880-onko-wahlroos-talousfasisti
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 27. 04. 2013 20:08
Osakkeiden omistajien voitontavoittelu vei työt Kemiran työläisiltä Vaasassa

Kemiran työläiset eivät usko enää ihmeisiin ja että tehdas tullaan lopettamaan tänään Pohjalaisessa. Kaikki tehtaan työläiset olivat lakossa koko viime perjantain vastalauseena Vaasan tehtaan sulkemiselle. Vaasan tehtaalla on tehty positiivista tulosta, jopa tuotantoennätyksiäkin on rikottu.
Lopettamispäätös tuli kaikkien tehostamisten jälkeen täytenä yllätyksenä. Lakolla työläiset haluavat parantaa neuvotteluasemiaan.

Maanantaina alkavissa YT-neuvotteluissa ei voida juurikaan enää estää tehtaan lopettamista, koska yt-laki velvoittaa työnatajaa vain tiedottamaan henkilöstöryhmien edustajia tehtaan lopettamisesta. Varsinaisiin päätöksiin ei Yt-laki anna mitään mahdollisuuksia henkilöstön edustajille eli luottamushenkilöille. Ainut millä työläiset voivat vielä vaikuttaa on joukkovoima ja sen lisänä vielä lakon jatkaminen.

Vaasan tehtaan tuotanto tullaan siirtämään ulkomaille Englantiin ja Kiinaan. Kemiran osakkeiden omistajat hakevat Vaasan tehtaan sulkemisella viiden miljoonan euron säästöjä vuodessa. Vaasasta katoaa Kemiran tuotannon lopettamisen jälkeen myös työt pieniltä alihankkijoilta.

Kapitalisteilta ei voitontavoitteluun tullut katkosta, kun Kemirantehdas lopetetaan Vaasassa, vaan säästöjen kautta rahavirta ja osingot vain kasvaa.

Vaasan tehtaan toiminta alkoi 1949 ja parhaimmillaan se työllisti 250 työläistä. Mutta koko Kemiran toiminta alkoi 1920. Kemiralla on tuotantoa 40 maassa ja työläisiä maailmanlaajuisesti 5000. Siis konsernin www.sivujen mukaan kansainvälinen pörssiyhtiö.

http://www.kemira.com/fi/konserni/Sivut/default.aspx
http://www.kemira.com/fi/konserni/historia/Sivut/default.aspx
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 28. 04. 2013 10:10
Kokoomuksen Pohjalainen militaristisella linjallaan

Pohjalainen otti esille pääkirjoituksessa tänään, ”välineeksi” Ruotsin puolustusvalmiuden ja Venäjän pommikoneet, jotka tekivät harjoituslennon itämeren yllä. Ruotsalaisia poliitikkoja se harjoitus ei mitenkään häirinnyt. Mediassa oli Ruotsissakin asia ollut esillä poliittisessa mielessä ja onhan niitä Nato ystäviä myös Ruotsissakin.
Tässä yhteydessä tulee Ruotsin puolueettomuus politiikka hyvin esiin. Eihän Ruotsi ollut myöskään aikoinaan liitossa fasistisen Saksan kanssa, kuten Suomen oikeistolaiset. Historia siis toistaa itseään tassäkin ajassa.

Kun taas Natoa Venäjän lentokoneet ja harjoitus olivat kiinnostaneet ja Liettuasta olivatkin Naton lentokoneet seuranneet Venäjän pommikoneiden harjoitusta.

Samassa yhteydessä Pohjalainen otti esiin vanhan asian, Ruotsin puolustusvoimien komentajan arvion, että Ruotsin armeija ei pysty kuin viikon maataan puolustamaan.

Kokoomus siis ottaa esiin joka asian, jolla voi militaristista linjaansa ja Nato-ystävyyttään puolustaa. Nyt siis Venäläiset pommikoneet ja Ruotsin liianmaltillisen suhtautumisen siihen.

Pohjalainen jopa uhosi, että Suomessa ollaan hereillä ja jatkuvassa lähtövalmiudessa. Mutta myös Natojäsenyys olisi olennainen lisävahvistus turvallisuuspoliittiseen asemaan.

Ei siis ole epäselvää mistä päin se uhka tulee Pohjalaisen pääkirjoituksen jälkeen ja millä siihen sitten vastataan. Opiksi ei siis ole vieläkään otettu vuoden 1944 tapahtumien jälkeen.

Nyt vain on salarakas Nato, kun se oli aikaisemmin ja historiassa Saksalainen militaristisuus, jolla tavoiteltiin, jopa Suursuomea.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 28. 04. 2013 10:10
Nato kysymyksestä voi olla mitä mieltä tahansa. Mutta onko olemassa oikeastaan mitää muuta valtiollista uhkaa kuin Venäjä?
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 28. 04. 2013 13:01
Rahan-ja järjestöjohtajien valta on ohittanut parlamentarismin

”Meillä Suomessa parlamentaarinen demokratia ohitetaan usein korporatistisella
järjestövallalla. Sitä esiintyy tyypillisimmin työeläkevakuutusyhtiöissä, jotka ovat suomalaisen rahavallan läpinäkymättömiä linnakkeita. Ne hallinnoivat meidän suomalaisten eläkerahoja, jotka eivät kuulu näille yhtiöille vaan kansalle.
Työeläkeraha on isännätöntä siinä merkityksessä, että suurimpien rahastojen Varman ja Ilmarisen (sekä julkisen vallan eläkevakuuttajan Kevan) johto voi sijoittaa rahoja vapaasti palvelemaan omia rahavaltapyrkimyksiään. Työeläkerahastoissa oli viime vuoden lopussa sijoitettavaa kaiken kaikkiaan 150 000 000 000 euroa.

Rahastojen valvojiksi ilmoittautuvat työnantajien ja työntekijöiden järjestöt. Se symbioosi
on korporatismia, sitä itseään.Järjestöt käyttävät kansalle – ja tässä tapauksessa työeläkkeen saajille – kuuluvaa valtaa ilman että ne ovat siihen täysin edustavia. Niiden edustajat yhtiöiden hallintoelimissä ovat eläkkeensaajien tavoittamattomissa ja ylisuurilla palkkioilla korruptoituja.”

Esko Seppänen on ajanhermolla.

http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/138880-onko-wahlroos-talousfasisti
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 28. 04. 2013 15:03
Jotenkin tuntuu, että vasemmistossakin aletaan ymmärtää korporativismin ja kapitalismin ero, mikä on todella hienoa. Kapitalismi ja korporativismi eivät ole ja tarkoita samaa asiaa.

Aidossa kapitalismissa eläkemaksujen maksajalla pitäisi olla jonkinlainen valta maksamistaan eläkemaksuista, nyt niin ei todellakaan ole. Vaan rahaa todellakin pyörittävät suuret eläkesäätiöt. Eläkesäätiön vaihtaminen on tehty lähes mahdottomaksi.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 28. 04. 2013 15:03
Ruotsidemokraattien kannatus on romahtanut

”Ruotsin puolueiden suosiossa on tapahtunut alkuvuoden aikana merkittäviä muutoksia, kertoo Ipsos-tutkimuslaitoksen tekemä ja Dagens Nyheter -lehden julkistama kysely.
Suurin muutos nähdään oikeistopopulistisen Ruotsidemokraattien kannatuksessa. Puolueelle mitattiin helmikuussa sen historian korkein kannatuslukema, 10,2 prosenttia. Sen jälkeen puolue on menettänyt suosiostaan peräti kolmanneksen. Uusimmassa kyselyssä kannatus on oli 6,7 prosenttia.
Uusimpien kyselyjen mukaan ruotsidemokraatit on pudonnut suosiotaan prosenttiyksiköllä kasvattaneen ympäristöpuolueen taakse neljänneksi.”

Näin tulee varmaankin käymään myös oikeistopopulistiselle Perussuomalainen puolueelle, joka on vastaava äärioikeistolainen puolue Suomessa, kuin Ruotsindemokraatit Ruotsissa.

Toisaalta edukuntavasemmiston mukana olo oikeistolaisessa hallituspolitiikassa  ja kokoomuksen likaisen työntekijänä vie kansanoikeutettua tyytymättömyyttä Perussuomalaisten laariin.
Eli Suomessa on hallitusta vastassa oikeisto-oppositio.

Ruotsissa tilannne on selvempi, koska hallituksessa ovat oikeistopuolueet toteuttamassa säästö -ja leikkauspoliotiikkaa ja vasemmisto on oppositiossa.
Oikeiston kannatus on nyt 43,9 prosenttia, kun taas vasemmiston ja ympäristöpuolueen muodostama oppositio saa 47,9 prosentin knnatuksen.

http://yle.fi/uutiset/ruotsidemokraattien_kannatus_on_romahtanut/6610629
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 30. 04. 2013 11:11
Onneksi tälläiset marssit on kielletty. Ei varmaan olisi ollut pelkkä vappumarssi kysymyksessä.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/58709-venajan-media-suomi-kielsi-venalaisten-marssin-pelko-rahinasta-helsingissa
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 30. 04. 2013 17:05
Kävin iltalenkillä ja äimistyin hieman , että mitä porukkaa on alkanut kerääntymään Palosaaren työväentalolle sekä Järjestötalolle etteivät olisi niitä kuuluisia nurkanvaltaajia .
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Kari Lajunen on 30. 04. 2013 17:05
Kävin iltalenkillä ja äimistyin hieman , että mitä porukkaa on alkanut kerääntymään Palosaaren työväentalolle sekä Järjestötalolle etteivät olisi niitä kuuluisia nurkanvaltaajia .

Jestas.   Teet kovia lenkkejä.  Siinä on välimatkaa arviolta 700 metriä.  Se pitää lenkkeillä takaisinkin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 30. 04. 2013 18:06
.

Alueuutisissa oli joustavasti sekä turhia monarkioita että jotakin 50 miljoonaa ihmistä tappaneita bolseviikkeja perätysten lähetyksessä kovasti kokonaan

Vois lopettaa koko laitoksen

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Kari Lajunen on 30. 04. 2013 18:06
.

Alueuutisissa oli joustavasti sekä turhia monarkioita että jotakin 50 miljoonaa ihmistä tappaneita bolseviikkeja perätysten lähetyksessä kovasti kokonaan

Vois lopettaa koko laitoksen

.

Tuota 50 miljoonan ihmisen taposta varmaan halutaan faktaa.  Anna linkki please.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 30. 04. 2013 18:06
Kävin iltalenkillä ja äimistyin hieman , että mitä porukkaa on alkanut kerääntymään Palosaaren työväentalolle sekä Järjestötalolle etteivät olisi niitä kuuluisia nurkanvaltaajia .

Vappuna on liikkeellä erittäin paljon kansallista nurkan merkkaamista, meinaakohan ne vallata työväentalon ja järjestötalon merkkaamalla nurkat samaan tapaan kuin koirat. Ensin käydään merkkaamassa ja yöllä sitten tullaan valloittamaan. Aitoa suomalaisen kulttuurin ylläpitämistä :)
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 30. 04. 2013 18:06
No suurin ihmetyksen saivat aikaan nuo kulkuneuvot joilla nuo olivat saapuneet oli Mersua ja maastureita , olisin mennyt tyydyttämään uteliaisuuteni mutta olivat niin ärjyn näköisiä pukumiehiä etten uskaltanut . Make saattaa olla oikeassa jotain suomalaiskansallista siellä on tekeillä sillä minun silmääni kun ei osunut yhtään tummaihoista .
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 30. 04. 2013 18:06
.

Alueuutisissa oli joustavasti sekä turhia monarkioita että jotakin 50 miljoonaa ihmistä tappaneita bolseviikkeja perätysten lähetyksessä kovasti kokonaan

Vois lopettaa koko laitoksen

.

Tuota 50 miljoonan ihmisen taposta varmaan halutaan faktaa.  Anna linkki please.

50 miljoonaa oli varovasti alakanttiin

"The highest death tolls that have been documented in communist states occurred in the Soviet Union under Joseph Stalin, in the People's Republic of China under Mao Zedong, and in Cambodia under the Khmer Rouge. The estimates of the number of non-combatants killed by these three regimes alone range from a low of 21 million to a high of 70 million"

http://en.wikipedia.org/wiki/Mass_killings_under_Communist_regimes

Yksistään Stalinin uhreja 20 miljoonaa

"Stalin - 20 miljoonan uhrin mies"

"Putinin hallinto tuo Stalinin esiin myönteisessä valossa, Stalinin, joka oli Hitleriin verrattuna paljon tehokkaampi murhamies. Hitler on tuomittu Saksassa ja kaikkialla maailmassa, mutta Stalinin palvonta elää ja voi hyvin.

Ehkä tämä riittää referoinniksi. Loput voi lukea Ilta-Sanomien Stalin-erikoislehdestä"

http://joukopiho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/134917-ilta-sanomien-erikoislehdessa-stalin-20-miljoonan-uhrin-mies

En kyllä toivoisi että joutuu omista alueuutisistaan katsomaan massamurhaajien juhlintaa
Toki sitä joutuu taas kerran ymmärtämään että kun on ammattitaidottomat asialla niin jälki on sitten tämän kaltaista

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 30. 04. 2013 19:07
"Uskotko sä vielä siihen sosialismiin?"

”Tähän kysymykseen on vaasalainen Suomen kommunistisen puolueen jäsen Reino Kolmonen aikanaan saanut vastata. Kommunismi ei ole ollut viime vuodet kovassa huudossa, mutta kommunismi kiinnostaa ja nyt aate on herättänyt jälleen kiinnostusta myös nuorissa.
Vaasalainen Reino Kolmonen vannoo kommunismin aatteen nimeen edelleen. Hän on Suomen kommunistisen puolueen jäsen eikä voisi kuvitella olevansa missään muussa puolueessa.

Kommunismi löytyi jo vuosikymmeniä, sitten kun mies paiski töitä autonrengastehtaalla Ruotsissa. Työ oli raskasta ja palkka huono, eikä palkkaa nostettu vaikka työntekijät sitä toistuvasti vaativat. Loppujen lopuksi Reino palasi takaisin Suomeen ja Vaasaan, ja aate tuli mukana.
Kolmonen on yksi Suomen kommunistisen puolueen jäsenistä. Jäseniä puolueella on tällä hetkellä eri arvioiden mukaan 2 000 - 3 000. Uusiakin jäseniä aate kiinnostaa, sillä esimerkiksi Pohjanmaalla, Seinäjoen ja Pietarsaaren seuduilla, mukaan on lähtenyt uusia, nuoria jäseniä.

Liikaa kompromisseja
Seinäjoella opiskeleva parikymppinen Simo Suominen pettyi Vasemmistoliiton kulttuuripainotteiseen ajatusmaailmaan sekä siihen, että eduskuntapuolueet liian helposti lähtevät tekemään kompromisseja.
- Olin alunperin eduskuntapuolueiden toiminnassa mukana, vaikka en ollut jäsen missään. Petyin niihin jossain vaiheessa. Koin, että he toimivat vähän liian puolueettomasti ja kaikesta ollaan valmiita tekemään kompromisseja, kertoo Suominen.
Suominen kertoo, että monet nuoret, jotka ovat liittyneet kommunistisen puolueen jäseneksi ovat hakeneet nykyiselle poliittiselle ilmapiirille vaihtoehtoa.

Julkikommunisti ei pelkää
Sekä Simo Suominen että Reino Kolmonen uskovat, että kommunismilla on vielä nykypäivänäkin annettavaa.
Kolmosen mielestä nyt kaivataan puoluetta, joka oikeasti ajaa työväen asemaa. Vasemmistolaisuus ei ole ollut viime aikoina kovassa huudossa ja joskus aatetta joutuu perustelemaan muille.
- Kyllä mä silloin sain perustella kun Neuvostoliitto kaatui ja olin töissä tuolla ABB:llä niin kyllähän siihen tulin porukkaa ympärille ja rupesi tenttaamaan, että uskoksä vielä siihen sosialismiin? En mä silloinkaan antanut periksi. Silloinhan se oli tosi paikka, että kyllä se pani itseäkin mietityttämään, että kuinkahan tässä oikein käy, muistelee Kolmonen.

Simo ja Reino eivät kumpikaan pelkää tunnustaa olevansa kommunisteja.
Simo Suominen muistuttaa, ettei kyseessä ole mikään kultti vaan poliittinen liike, ja että hän pystyy omat väitteensä ja mielipiteensä perustelemaan.”

http://areena.yle.fi/tv/1908708
http://yle.fi/uutiset/uskotko_sa_viela_siihen_sosialismiin/6608344
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 30. 04. 2013 21:09
.

Ulkoministeriön sivuilta löytyy mielenkiintoista dataa :::

"Mihail Gorbatšovin avustajina toimineet Anatoli Tšernjajev ja Aleksandr Tsipko ovat destalinisoinnin vankkoja tukijoita. Tšernjajev vaatii, että Stalinin tekojen puolustelusta pitää tehdä rikos. Stalinista tulee kokonaan vaieta. Häntä ei saa mainita elokuvissa eikä televisiossa, sillä jokainen maininta Stalinista joukkoviestimissä kääntyy stalinismin propagandaksi. Nykyisin käytössä olevista koulun oppikirjoista on poistettava maininnat Stalinista ”tehokkaana johtajana”. Kirjastoista ja kirjakaupoista on poistettava kaikki Stalinista kertovat kirjat. Nykyisen neuvostohymnin muunnelman asemesta Venäjällä on otettava käyttöön uusi kansallishymni.

Ilman näitä toimia, siis Stalinin perinnöstä vapautumista, Venäjästä ei voi tulla eurooppalaisen kulttuurin täysimääräistä jäsentä, perustelee Tšernjajev.

Tsipko on ilahtunut siitä, ettei nykykeskustelussa rajoituta vain Staliniin, vaan tajutaan, että koko bolševikkihallinto oli raakalaismainen ja ihmisvastainen. ”Loitonnutaan kuusi vuosikymmentä hellitystä kuvitelmasta, että jollei olisi ollut Stalinia, ei olisi ollut vainoja vaan ihmiskasvoinen sosialismi.” Tsipkolle bolševikkien rikosten juuret löytyvät jo Marxista, esimerkiksi tämän proletariaatin diktatuurin opista. Tsipko myös rinnastaa Stalinin rikokset Hitlerin tekemiin.

Mytologisoitu menneisyys

Ortodoksinen toimittaja Sergei Tšapnin on todennut, että Venäjän kansallisten arvojen keskiössä on vain yksi tapahtuma: voitto toisessa maailmansodassa. Hän ei vastusta voiton muistamista, mutta oudoksuu tapaa, jolla sitä nykyään juhlitaan: ruokitaan viholliskuvaa; ihannoidaan sotaa, tehdään siitä halpahintainen kuva ja unohdetaan sodan traagisuus; käsitetään isänmaallisuus primitiivisesti; oikeutetaan voitolla kaikki, mitä Venäjälle tapahtui 1900-luvulla, ennen kaikkea totalitaarinen hallinto ja Stalin henkilökohtaisesti. Tuotetaan menneisyydestä mytologisoitu kuva, joka on tälle kirkollisen julkaisun päätoimittajalle pakanallista kansalaisuskontoa."

http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=223198&nodeid=15154&contentlan=1&culture=fi-FI

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 30. 04. 2013 21:09
Kun ei ollut valmista mallia, eikä jumalaan uskottu

”STALIN: Perustuslain nimissä hän turvautui väkivaltaan, katkaisi kuninkaalta pään, hajotti parlamentin, pidätti joitakin ja katkaisi päät muilta!
Tai ottakaamme esimerkki meidän historiastamme. Eikö ollutkin selvää jo pitkään, että tsaaristinen järjestelmä oli rappeutumassa, hajoamassa? Mutta kuinka paljon verta pitikään vuodattaa sen kumoamiseksi? Ja entäpä Lokakuun vallankumous? Eikö ollutkin olemassa suuri joukko ihmisiä, jotka tiesivät että yksin me, bolshevikit olimme osoittamassa oikeaa tietä ulos? Eikö ollutkin selvää, että venäläinen kapitalismi oli rappeutumassa?
 
Mutta Te tiedätte, kuinka kovaa vastarinta oli, kuinka paljon piti vuodattaa verta Lokakuun vallankumouksen puolustamiseksi sen kaikilta sisäisiltä ja ulkoisilta vihollisilta. Tai katsokaa Ranskaa 1700-luvun lopulla. Paljon ennen vuotta 1789 oli selvää, kuinka mätä kuninkaallinen valta, feodaalinen järjestelmä oli. Mutta kansannousua, luokkien yhteentörmäystä ei voitu välttää.

Miksi? Koska luokat, joiden on poistuttava historian näyttämöltä, ymmärtävät viimeisenä, että heidän roolinsa on lopussa. Heitä on mahdotonta saada vakuuttuneeksi tästä. He kuvittelevat, että vanhan järjestyksen rappeutuvan julkisuvun halkeamat voidaan paikata, että vanhan järjestyksen huojuva julkisivu voidaan korjata ja pelastaa. Sen vuoksi kuolevat luokat aseistautuvat ja käyttävät kaikkia keinoja pelastaakseen olemassaolonsa hallitsevana luokkana.”

http://personal.inet.fi/koti/kkoskela/Stalin_Wells.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 01. 05. 2013 19:07
Euroopan ay -ja vasemmistolainen työväenliike taistelevat yhdessä työläisten kanssa,
säästö -ja leikkauspolitiikkaa vastaan


”Nuoret eri puolilla Eurooppaa lähtivät vappuna kaduille osoittamaan mieltään ja vaatimaan loppua säästöpolitiikalle, jonka he sanovat tuhoavan tulevaisuutensa. Euroalueella nuorisotyöttömyysaste on 25 prosenttia. Espanjassa ja Kreikassa se on lähes 60 prosenttia.
Espanjassa ja Ranskassa kymmenettuhannet ihmiset vaativat kaduilla työpaikkoja ja loppua vuosia jatkuneelle vyönkiristykselle.
"Elän 200 eurolla kuussa ja minun todella pitää löytää kokopäivätyö. Olen etsinyt työtä koulutussektorilta vuoden löytämättä mitään", 22-vuotias ranskalainen historianopiskelija Clement Pezin sanoi.
"Onneksi vanhempani antavat minulle vähän rahaa, mutta kun vuokra on 500 euroa kuussa, elämä on sinnittelyä.
Val­tio­ta ei ole enää ole­mas­sa. Ra­haa ei ole, ja kult­tuu­ri ja kou­lu­tus kär­si­vät eni­ten.
Italian suurissa kaupungeissa kymmenettuhannet marssivat ja vaativat vastatoimia työttömyydelle. Italiassa 11,5 prosenttia työvoimasta on vailla työtä, ja nuorisotyöttömyysaste on 40 prosenttia.
Myös paavi Franciscus vetosi vapun päivänä hallituksiin työttömyyden taittamiseksi, koska "työ on ihmisen arvokkuuden perusta".
Portugalin pääkaupungissa Lissabonissa tuhannet vaativat EU:n ja IMF:n saneleman säästöpolitiikan loppua – päivä sen jälkeen, kun hallitus kertoi uusista leikkauksista.
"Olen etsinyt töitä kolme vuotta", 21-vuotias Mario Ruben Melo sanoi.
"Omalta alalta niitä on vaikea löytää, joten olen työskennellyt putkimiehenä, maalarina ja myyjänä, mutta kaikki ovat olleet pätkätöitä."
Hän oli saanut joitakin työtarjouksia ulkomailta, mutta pienen lapsen isän on vaikea lähteä maasta. Hänen vanhempansa elättävät koko perhettä.
Kreikassa junat jäivät asemille ja laivat satamiin, pankkien ja sairaaloiden työntekijät jättivät työnsä, kun ammattiliitot menivät taas yhteen vuorokauden mittaiseen yleislakkoon.
Ateenassa 1 000 poliisia valvoi mielenosoitusta, joka sujui rauhallisesti. Työntekijät, eläkeläiset ja opiskelijat marssivat parlamentin ohi ja julistivat banderollein: "Meistä ei tule orjia, lähtekää kaduille!".
28-vuotias arkeologi Eleni Mlouke on ollut työttömänä kaksi vuotta. "Olen välillä tehnyt keikkaa tarjoilijana, epävirallisesti. Työnantajat eivät maksa sosiaaliturvamaksuja enää ja minulle ollaan velkaa."
Mlouken mukaan tutkinnolla ei ole mitään virkaa Kreikassa. Arkeologeillekin on tarjolla vain pätkätöitä.
"Valtiota ei ole enää olemassa. Rahaa ei ole, ja kulttuuri ja koulutus kärsivät eniten."

Mutta suomen ay-liike ja eduskuntavasemmisto liitossa kokoomuksen kanssa, kuten natsiaikaan 1940-45.

http://www.hs.fi/ulkomaat/Ty%C3%B6t%C3%B6n+nuoriso+vaati+loppua+s%C3%A4%C3%A4st%C3%B6politiikalle+Euroopan+vappumarsseilla/a1367372946883
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 01. 05. 2013 19:07
Yritysjohtajilla oli visioita, mutta puolueiden edustajilta ne puuttuivat

Olin tänään vapunpäivän tilaisuudessa, jossa puhuttiin uudesta alueellisesta energiapolitiikasta.
Mutta myös Euroopasta ja Pohjanmaasta.

Alustajina oli kahdesta alueen isosta yrityksestä, jotka käyvät kauppaa maailmanlaajuisesti.
Yritysjohtajat puhuivat lähinnä miten yritysten tuloskuntoa ja jatkuvuutta voitaisiin alueella parantaa, visioita 2020 ja uusia mahdollisuuksia. Peräsivät myös yhteiskunnallista tukea liiketoiminnoilleen.

Lopuksi oli  alustajien puheenvuoroja kommentoimassa Matias Mäkynen SDP, Camila Juntunen Laihia (kok) ja Joakin Strand (Rkp). Heidän käyttämät puheenvuorot olivat kuin yhdestä puusta ei mitään eroja. Heillä ei myöskään ollut uusia ideoita esitää.

Juntunen oli politiikkaan kyllästynyt, eikä nähnyt siltäsuuntaan minkäänlaisia vaikuttamisen mahdollisuuksia.
Mäkynen ei myöskään nähnyt politiikkaa nyt hyvänä ja oli pettynyt ihmisten poissaoloon tilaisuuksista ja vaaleissa on nyt vaikeaa löytää ehdokkaita.
Mutta myös Strandin suhtautui negatiivisesti ihmisten kiinnostukseen politiikkaan ja puolueisiin.

He eivät nähneet, että he ihan itse edustivat puolueitaan tilaisuudessa. Eikö näillä puolueilla ole ohjelmia ja ideologiaa ollenkaan.

Vai olivatko he niin uusliberalismin kyllästämiä eli että jokainen onkin omanonnensa seppä. Eikä näin puolueita enää tarvita.

Aateetomuus, ideologian puute ja itsekeskeisyys on nyt suomalaisen puoluepolitiikan sairaus.
Ja tietynlainen akateeminen tyhmyys myös vallitsee.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 01. 05. 2013 19:07
Venäjällä vappu ammattiliittojen juhla

”Ammattiliittojen järjestämään marssiin Moskovassa osallistui 1,5 kertaa odotettua enemmän ihmisiä. 90 000 ihmistä marssi Moskovan keskustassa.
 
Ammattiliittojen edustajat nostavat esille perinteisesti työläisten oikeuksien turvaamisen, tunnuksen. Siihen sisältyy työnteon turvallisuus, sen taloudellinen tehokkuus ja kunnollinen palkka, totesi Venäjän riippumattomien ammattiliittojen ensimmäinen varapuheenjohtaja Andrei Isajev.
- Toukokuun ensimmäinen päivä Venäjällä, on ennen kaikkea ammattiliittojen juhla. Kaikkein suurimmat ihmisjoukot kerääntyvät ammattiliittojen marsseille, jotka ovat myös hyvin juhlallisia tapahtumia. Toisaalta niissä tuodaan esille vakavia vaatimuksia, joita myös maan johdossa kuunnellaan.

Mukana on lääkäreiden, opettajien ja opiskelijoiden marssirivistöjä. Kaikki paikalle saapuneet ovat tulleet juhlaan vakavien vaatimusten kanssa, mutta hyvällä juhlamielellä, huomautti Moskovan kaupunginjohtaja Sergei Sobjanin.
- Tämä ei ole ainoastaan kauniin sään ansiota, vaan se liittyy myös siihen, että kaupungissa tapahtuu vakavia muutoksia. Rakennetaan uusia metroasemia ja teitä. Koulutuksen ja terveydenhuollon alueilla tapahtuu myönteisiä muutoksia ja palkkoja on nostettu. Ihmisillä on luja luottamus siihen, että elämästä jatkossa tulee entistä parempaa.”

http://finnish.ruvr.ru/photoalbum/112255520/

http://finnish.ruvr.ru/2013_05_01/Vapun-viettoa-Venajalla/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Original Wiik, on 01. 05. 2013 20:08

Yritysjohtajilla oli visioita, mutta puolueiden edustajilta ne puuttuivat


Yritysjohtajatkin kaipasivat tukea.

Olen joskus sanonut että yritys joka kaipaa tukea,  on jo kuollut.  Ihminen joka kaipaa tukea on käytännössä selvä, elämästä on enään haiku jäljellä, tuki on kuin saattohoitoa,  siis joku haluaa tehdä myöskin henkisen ruumiinavauksen.

Tuki tappaa. Vaasa perustaa energiaan,  joka on tuen varassa. Tuulivoima 200%hintatukea /kwh, siivoojat ,sairaanhoitajat maksavat tuen ankarina työtulojen veroina.
Tuki Tuki Tuki Tuki Tuki Tuki Tuki Tuki Tuki Tuki Tuki. Tuesta ei tule loppua,  mutta varmaa on ettei kukaan tue,  kun yhteiskunnan tekemiä velkoja pitää ruveta maksamaan.

Kuinka alas tässä täytyy vajota. Yritysjohtajilla on visioita,  niimpä mutta vain jos on saatavissa tukea.   Politiikot olivat tulleet autistisiksi, kansa on jo autistista. Tuki auttaa. Nyt tarvitsen tukea että pystyn lopettamaan tuon toivon elättämisen.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 01. 05. 2013 22:10
Olipa harvinaisen hyviä pointteja Original Wiikiltä. Todellakin kannattava toiminta ei tarvitse tukia. Kannattavaa toimintaa ei myöskään pidä liiallisesti verottaa.

Netissä on paljon sivustoja, joissa on tekijänoikeuksia rikkovaa tuotantoa tarjolla ilmaiseksi. Nämä sivustot pitää systeemin kaataa järjestelmällisesti. Jos systeemi ei puutu rankalla kädellä tekijänoikeuksien rikkomiseen niin miksi tuottaa systeemille verotuloja.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: R B Rintamäki on 02. 05. 2013 05:05
Olisikohan aika uudenlaiselle ajattelulle yritystoiminnan suhteen. Nyt on suomessakin havahduttu klobaalin kvarttaalitalouden seurauksiin, joka johtaa ennemmin tai myöhemmin itsetuhoon. Olisi herätettävä henkiin uuden mallinen osuuskauppahenki , jossa tärkeitä tekijöitä olisivat työntekijät ja jatkuva menestys sekä kasvu suomessa. Valtio voisi suunnata alkuvaiheessa avustukset ensisijaisesti tällaisiin yrityksiin jotka investoisivat Suomeen. Palkkausjärjestelmän tulisi olla joustava ja kasvua edistävä. Mallin rakentamiseksi olisi käytettävä asiantuntijoita. Valtio voisi olla mukana verotuksellisesti mielummin tällaisessa toiminnassa , kuin jakamassa rahoja ulkomaille.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 02. 05. 2013 19:07
Norjalaiset tekevät sarjaa siitä, kuinka venäläiset miehittävät Norjan

”Jo Nesbö, joka on kirjoittanut suosittuja rikosromaaneja, joissa pääosassa on rikostutkija Harry Holle, tekee käsikirjoituksen scifi-sarjaan, missä Venäjä miehittää Norjan. Sarjan nimeksi tulee Miehitys.

Nesbö, samoin kuin useat toisetkin skandinaavialiset kirjailijat, käyttävät usein fasismin teemaa ja skandinaavialisen eliitin yhteistyötä natsien kanssa. Hänen näkemyksen mukaan, monien murhien ja useiden raskaiden rikosten jäljet ulottuvat siihen aikaan, kun rikkaat skandinaavit haaveilivat liittymisestä yhteen natsi Saksan kanssa.
Tämän eliitin jälkeläiset edelleen haaveilevat kansallisesta ja huippuyritysten ylivallasta.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_05_01/Norjalaiset-tekevat-sarjaa-siita-kuinka-venalaiset-miehittavat-Norjan/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 04. 05. 2013 20:08
”Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kommentoi Yle TV1:n Ykkösaamussa myös kokoomuksen viimeaikaista kannatuslaskua. Hän arvioi suosion kärsineen vaikeiden talouspäätösten ja hallituksen vaikeaselkoisten ratkaisujen yhteydessä. Hän nosti esiin myös oman toimintansa.
- Monet ihmiset saattavat tällä hetkellä nähdä minut vähän toisenlaisena mihin ovat tottuneet. Jos tekee ympäripyöreitä päiviä, välillä Brysselissä neuvotellaan 36 tuntia ilman että saa silmällistäkään nukuttua, ja heti kun sieltä palaa, jatketaan kotimaassa vaikeita mutta välttämättömiä neuvotteluja, miten velkaantuminen taitetaan, miten saadaan uusia työpaikkoja suomalaisille, miten verotusta uudistetaan. Siinä on varmasti käynyt niin, että herkkyys on kärsinyt, Katainen arvioi.
Kataisen mukaan herkkyys on ytimessä politiikanteon ammattitaidossa.
- Herkkyys ottaa palautetta vastaan, herkkyys kommunikoida ihmisten kanssa ja ylipäänsä herkkyys viestiä. Herkkyys on sitä, että sen kautta voi joko ansaita tai menettää luottamuksensa ihmisten mielessä, pääministeri jatkoi.
Kokoomuksen puoluekannatus putosi Yle Uutisten huhtikuun mittauksessa kärkipaikalle ampaisseen keskustan alapuolelle 19,2 prosenttiin. Kokoomus oli tätä ennen pitänyt vuosia piikkipaikkaa.”

Mitä onkaan kokoomuksen politiikka? Puheenjohtaja katsoi kannatuksen laskun johtuvan hallituksen tekemisten vaikeaselkoisuudesta. Katainen otti toiseksi tekijäksi itsensä. Että häneltä on herkkyys kadonnut. Aivan uskomatonta potaskaa!
Onko se herkkyyttä, että ihmisiltä viedään työpaikat, palvelut, työläisten veroja nostetaan ja rahavallan veroja taas lasketaan. Mitä vaikeaselkoisuutta siinä on?

Kokoomus myös ratsastaa yrittämisellä ja työllä, mutta työläisistä he eivät puhu mitään. Onhan se totta, että työllä tulosta syntyy, mutta sen työn takana on ihminen työläinen ja koko työväenluokka.
Rahanvalta siis korjaa työläisten ja toimihenkilöiden työllä tuotetun lisäarvon taskuunsa eli varastaa jos suoraan sanotaan.
Tyhmyys ja itsekkyys vain laajenee valtaeliitissä.

http://yle.fi/uutiset/katainen_monet_saattavat_nahda_minut_toisenlaisena_mihin_ovat_tottuneet/6618957
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 05. 05. 2013 19:07
”Miapetra Kumpula-Natri hallitus on olemassa kansaa varten. Eduskunta on kansaa varten – ja kansan valitsema. Ilman kansalaisten niille suomaa luottamusta ne ovat tyhjiä instituutioita. Luottamus mitataan vaaleissa. Gallupit ovat toissijaisia, mutta eivät tyhjänpäiväisiä.
Nyt hallituspuolueiden luottamus on laskenut. SDP on ottanut gallupin vakavasti ja katsoo toimintatapaansa. Taloudellisessa kireässä tilanteessa vaikeita päätöksiä on mahtunut rutkasti mukaan eikä kausi ole kuin puolessa. Hallituksessa on vastuuta, mutta myös vaikutusvaltaa. Olen kuitenkin varma, että päätökset olisivat erinäköisiä, jos SDP ei olisi hallituksessa.
SDP:n surkean gallupin rinnalla muistutan pari viikkoa aiemmasta mielipidemittauksesta. Huhtikuun alussa tehdyssä puolueiden asennetutkimuksessa SDP sai toiseksi eniten myönteisiä arvioita (36 %) ja kielteisiä arvioita toiseksi vähiten. Kaikupohjaa työllemme siis on.”

Porvaristolla diktatuurinen valta nyt Suomessa


Ihmettelen miten kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natrilla on varaa ja vielä ”vasemmistolainen” puolustaa hallituksen harjoittamaa säästö- ja leikkauspolitiikkaa. EU-alueella on melkein kaikissa maissa vasemmisto ja ay-liike lakoin ja muulla toiminnalla noussut vastustamaan kurjistamispolitiikkaa.
Suomi onkin ainut maa EU-alueella, jossa osa vasemmistoa harjoittaa samaa oikeistolaista politiikkaa ja rahavallan kanssa vielä yhteistoiminnassa.
Suomessa ei ole myöskään todellista oppositiota hallituksen politiikalle eduskunnassa, koska oppositiokin muodostuu oikeistosta ja vieläpä äärioikeistosta. Tilanne on maassa kuin sotien aikaan.

Nyt siis Perussuomalainen puolue kanavoi kansalaisten tyytymättömyyden hallituksen harjoittamalle politiikalle. Mutta kansalaistentyytymättömyys menee äärioikeistolle ja tyhjien tynnyreiden kolinaan.
On todella irvokasta, että eduskuntavasemmisto on vastakaisella puolella puolustamassa rahanvaltaa.

Elinkeinoelämän uusi pomo vuorineuvos Ilpo Kokkila uskoo, että kansalaiset antavat tukensa nykyiselle säästö -ja leikkauspolitiikalle. Samoin EK:n pomo uskoo kansan enemmistön sopeutuvan niukempiin aikoihin.
Viimeisin puoluekannatus kertoo myös, aivan muuta kuin, että kansa olisi sopeutunut säästö -ja leikkauspolitiikkaan. Kokoomuksen ja SDP:n kannatus putosi jyrkästi alas ja oikeistokeskusta nousi ykköseksi.

Miapetra Kumpula-Natrin yhteisöveron alennus oli kädenojennus yrityksille jakaa lisää osinkoja osakkaille. Vaikkakin Miapetra Kumpula-Natri odottaan työpaikkoja. Mutta mitä ovatkaan olleet viime aikaiset irtisanomiset maassa ja Vaasasakin Kemira vie työpaikat Vaasalaisilta työläisiltä.
Mutta myös mm. OP-Pohjola pankki on vähentämässä 700 työpaikkaa ja Danske Bankki 200 työläistä, tässä nyt vain muutamia niistä työpaikkojen vähentämisistä mitä on tulossa.

Säästö -ja leikkauspolitiikalla nimenomaa toteutetaan uusliberalistista politiikkaa, jolla ei haeta lisää työpaikkoja, vaan tilaa yksityiselle pääomalle julkistasektoria pienentämällä. Johon liittyy eläkeiän nostaminen, työajan pidentäminen ja julkisten palvelujen yksityistäminen.

Nykyinen politiikka on kaukana siitä mitä kansalaiset haluavat. Nyt olisi suomalaisen vasemmiston ja ay-liikkeen palattava juurilleen ja kansanpariin ajamaan heidän etujaan.
Työväenliike on nimenomaan perustettu aikoinaan työläisiä ja kansaa varten porvariston riistopolitiikaa vastaan.

http://www.vaasalaisia.info/index.php?/archives/3522-Miapetra-Kumpula-Natri-SDP-ja-hallitus-kolumni-vaasalaisia.info.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 11. 05. 2013 10:10
Yksityisessä kapitalismissa yritystoiminta toimii vielä rahavallan ehdoilla

Silloin kun julkinen valta ulettuu suuryritystentoimintaan voidaan ajatella aidosti yritystoiminnastakin yhteisellä edulla -ja tavoitteella.
Toisaalta myös ruohonjuuritason eli yritysten työntekijät ja toimihenkilöt tulee olla myös ihan aidosti mukana päätöksienteossa ja suunnittelussa. Nyt on  kylläkin YT-laki, joka tarjoaa henkilöstöryhmien edustajille kuulemistilaisuuksia ja tiedotteita yksityisten ”omistajien” sanelujen pohjalta.

Vähän historiaa natsiajalta
”Natsien propagandaministeri Joseph Göbbels vaati vuonna 1940 "Euroopan laajamittaista taloudellista yhtenäistämistä", koska hän uskoi, että "50 vuodessa ihmiset eivät enää ajattele valtioittain". Kului 53 vuotta, ja syntyi Euroopan unioni.
Muita korkeita natseja, jotka vaativat yleiseurooppalaisen liittovaltion perustamista, olivat Ribbentrop, Quisling ja Seyss-Inquart. Arthur Seyss-Inquartin mukaan "uusi solidaarinen ja yhteistoiminnallinen Eurooppa, jossa kaikki sen asukkaat ... huomaavat nopeasti vaurastuvansa, kunhan kansallisen taloudellisen toiminnan rajoitukset on poistettu".

Tuntuu aika utopistiselta nykymenon taustaa ajatellakin, että kansainvälinen rahanvalta haluaisi ihan todellisesti Vaasan seudulle enrgiaklusteria. Vielä kun tiedetään, että yksityinen pääoma toimii vain ja ainostaan voitontavoittelun pohjalta.

Myöskään julkinen- ja poliittinenvalta ei pääse niihin kamareihin, missä nämä rahanvallan isännät käyttävät valtaansa. Suuryritysten osakkeiden omistajat myös haluavat lisää ja lisää sijoittamilleen rahoilletuottoa. Samoin ei ole mitään takeita näissä oloissa, koska rahanvalta päättää siirtää tehtaansa muualle, missä se voi saada lisää voittoa itselleen ja osakkaidenomistajille.

Nyt Vaasasakin Kemira siirtyy näiden tahojen päätöksien pohjalta muualle isompien voittojen perässä.

Yritystoiminnassa ei sinäsä ole mitään vikaa tai pahaa, vaan se, että edelleen elämme puhtaassa kapitalismissa, jossa kriistovaltaa käyttävät isojen rahojen omistajat riktatuurisesti. He korjaavat työläisten ja toimihenkilöiden työntulokset valtansa peruteella itselleen ja osakkeiden omistajille.

Kiinassa ja myös Venäjälläkin sekä uusissa sosialistisissa maissa on valtiovallala vahva oten yrityksien valvontaan ja tuloksien jakoon.

Mutta Suomessa se on puhtaasti yrityksien omistajien aluetta miten tuloksia jaetaan.

Yrityksiä tarvitaan, että yhteiskunta toimii ja kehittyy on itsestään selvää, joka nyt ymmärretään myös työväenliikkeessä.
Samoin sosialistisissa maissa oli liianahdaslinja yritystoimintaan, mikä aiheutti järjestelmän kaatumisen. Mutta Kiinassa se on myös hyvin oivallettu ja Kuubassakin sekä uusissa sosialistisisa maissa.
Kun työkin on yhteiskunnallista tulee myös yrityksien suunnittelu ja tulokset jakaa samalta pohjalta, se onkin tulevaa sosialismia.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 13. 05. 2013 20:08
Kokoomus on pessyt vuoden 1944 jälkeen kasvojaan ja tullut rohkeaksi

Seinäjokelainen Raimo Hautanen kirjoitti tänään Pohjalaisessa vasemmistolaisesta taisteluliikkeestä 1970 luvulta kokoomuslaisen arvion. Se on selvää, että rahavallan aatetta ja ideologiaan nojautuva ei tietenkään näe vasemmistolaisuudessa mitään hyvää.

Hautanen kun edustaa juuri sitä riistovaltaa joka työläisiltä työntulokset riistää.

Hautasen kirjoitus ei juurikaan anna aihetta sitä laajemmin kritisoida. Se on sitä samaa riistovallansanomaa mitä ne ovat aina huutaneet. Viime aikoina se huutaminen onkin kasvanut.

Lahtariaatetta he eivät ainakaan vielä ole rohjenneet esittää, vielä samalla tavalla kuin historiassaan. Toisaalta he jo rohkenevat puhua Suojeluskunnista, Lotistakin ja onhan siitä ajasta kulunut jo 70 vuotta. Natsismikin oli kokoomuslaisten aatetta vielä 1940 luvulla. Kokoomuslaisten ja rahavallan historia onkin aika verinen. Samaan aikaan herravalta harjoitti hyväntekeväisyyttä, kuten vielä tänäänkin.

Mutta voi olettaa, että EU:n horjuminen ja koko kapitalismin kamppailu kuolemasta ahdistaa Hautastakin. Kiina ja kommunistinen puolue on kaatamassa rahavallan sen omalla alueellaan.
Kyllähän kommunistit osaavat myös pyörittää yritystä ja finansipolitiikkaa.

Etelä-Amerikoissa rakennetaan uutta sosialismia ja Kuubalaisten kommunistien tuella.

Kapitalistien onnela ei enää ilmeisesti tule olemaan sellainen, kuin se on vielä tänään, jossa voidaan elää työläisten työntuloksilla.

http://www.pohjalainen.fi/mielipide/kolumnit/muurin-ymparoima-onnela-1.1387662
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 14. 05. 2013 17:05
Andrei Denisov: Venäjän ja Kiinan kumppanuuden kultainen vuosisata

”Venäjän Pekingin lähettiläs, Andrei Denisov, kutsui Venäjän ja Kiinan välisiä suhteita kaikenkattavaksi strategiseksi kumppanuudeksi. Venäjän Äänelle antamassaan yksityishaastattelussa, diplomaatti kertoi kahden maan välisen yhteistyön tulevaisuuden näkymistä. Haastattelu Andrei Denisovin kanssa tehtiin, Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirillin Kiinan vierailun aikana. Kiinan ja Venäjän väliset suhteet kehittyvät käytännössä kaikilla suunnilla, huomautti Andrei Denisov.

Erityisesti tämä koskee kauppasuhteita. Maiden välinen kaupanvaihto oli viime vuonna 88 miljardia dollaria, joka on noin kaksi kertaa enemmän kuin viisi vuotta sitten.
- Tällä hetkellä maittemme välillä valitsevat ihanteelliset poliittiset edellytykset, taloudellisen yhteistyön kehittämistä varten. Tämä koskee myös investointien aluetta, joka vaatii erityistä luottamusta osapuolien välillä, kun toteutetaan suurhankkeita huipputeknologian alueella, joka on yhteydessä maittemme välisen turvallisuuden takaamiseen.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_05_14/Andrei-Denisov-Venajan-ja-Kiinan-kumppanuuden-kultainen-vuosisata/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 17. 05. 2013 17:05
YK:n pääsihteeri tuki Venäjän aloitetta kutsua koolle Syyrian konferenssi

”Venäjä haluaa järjestää Syyrian konferenssin YK:n alaisuudessa. Tälle aloitteelle antoi tukensa YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon, kertoi ulkoministeri Sergei Lavrov, sen jälkeen, kun oli neuvotellut pääsihteerin kanssa Moskovassa.
Puhuessaan Syyrian konfliktin selvittämisestä. Lavrov on vakuuttunut, että ratkaisu voidaan löytää ainoastaan sisäisen vuoropuhelun avulla, ilman ulkopuolista sekaantumista.
Ban Ki-moon omasta puolestaan huomautti, että Syyrian kriisi, oli tärkein teema käydyissä neuvotteluissa Venäjän ulkoministerin kanssa.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_05_17/YK-n-paasihteeri-tuki-Venajan-aloitetta-kutsua-koolle-Syyrian-konferenssi/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 19. 05. 2013 18:06
Julkinen televisio on aloittanut lähetykset Venäjällä

”Uusi venäläinen televisiokanava, joka kattaa koko maan alueen ja perustuu julkisen lähetystoiminnan periaatteisiin, tuli tänään kaikkien kaapeli-, satelliitti- ja IP-television operaattorien verkkoihin automaattisesti ja maksutta.
Kanavalla on sivistyksellisiä tehtäviä. Siitä toivotaan uutta foorumia, jolla keskusteltaisiin yhteiskuntaa huolestuttavista ajankohtaisimmista ongelmista, sekä valtiovallan ja kansalaisten välisen avoimen ja välittömän vuorovaikutuksen välinettä.
Ensin Julkisen television lähetykset tapahtuvat koejärjestyksessä muutaman kuukauden ajan. Kanava alkaa toimia täysipainoisesti syyskuussa 2013.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_05_19/Julkinen-televisio-on-aloittanut-lahetykset-Venajalla/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 20. 05. 2013 04:04
http://www.nytimes.com/2013/05/19/opinion/sunday/friedman-without-water-revolution.html?hp&_r=0 (http://www.nytimes.com/2013/05/19/opinion/sunday/friedman-without-water-revolution.html?hp&_r=0)

New York Timesissä oli Syyrian sisällissodan syitä valottava kirjoitus. Assadin alawiittihallinto oli epäonnistunut perustehtävässään, eli pitää suuri sunnienemmistö rauhallisena ja tyytyväisenä oloihinsa hallitsevan alawiittivähemmistön vallassaolon ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. Assadin hallinnossa vallitsi täydellinen varmuus siitä, että sunnit kyllä pysyvät kurissa hyvillä toimiviksi todetuilla malleilla eli kapinoiden verisillä kukistamisilla. Assadin hallinnon aikana sunnit ensin politisoituivat, ja koska he eivät saaneet hallinnolta asiallista yhteistyötä vaan pidätyksiä ja kovaotteista tyranniaa, he alkoivat radikalisoitua.

Syyriassa vallitsi sunneja syrjivä apartheid ja hallintoa lähellä olevia tahoja suosiva korruptoitunut kleptokratia. Sisällissotaan johtavaa radikalisoitumista oli tapahtunut vuosikymmeniä ja hallinto oli kukistanut kaikki kapinat verisesti. Syyriassa oli vallinnut juuri ennen arabikevään alkamista laaja kuivuus, joka pakotti 800 000 pientilallista muuttamaan kaupunkiin toimeentulon hankkimiseksi. Elinehtojen katoaminen joltain seudulta saa liikkeelle väestöä, joka tunkee toiselle seudulle. Suomalaistenkin rasistien kirjoituksista näkee kuinka kiivasta polemiikkia tälläinen tilanne saa aikaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 20. 05. 2013 04:04
Assadilla taitaa olla ainakin vielä aika tehokas sortosysteemi tukenaan. Kapinalliset eivät ole päässeet vyörymään palatsin portaita ylös samalla tavalla kuin tapahtui Romanian diktaattori Nicolae Ceaușesculle.

Syyrian sisällissota on ilmeisestikin saavuttamassa tietynlaisen loppukuvion, joka saattanee jäädä Syyrian sisällissodan ratkaisuksi. Tällä hetkellä Syyria näyttää olevan jakautumassa kolmeen osaan. Sunnit hallitsevat laajaa kylistä koostuvaa maaseutua, joiden teillä Assadin armeija ei uskalla liikkua tienvarsipommien ja väijytysten pelossa. Assadin armeija hallitsee lähinnä Libanonia olevaa seutua ja Syyrian rannikkoa. Kurdit hallitsevat Turkin ja Irakin rajalla olevaa aluetta, josta heillä on yhteys Irakin kurdeihin. Assadin armeijan voimat eivät riitä kovin suuren alueen puolustamiseen. Valtaamiseen se riittäisi, mutta valtauksen puolustaminen on vaikeata, jos vihamielisillä alueilla kulkevat huoltolinjat venyvät kovin pitkiksi, niinpä Assadin alawiittivähemmistöstä koostuva armeija on keskittymässä Syyrian rannikkovuoristoon, jossa alawiitit perinteisesti asuvat, ja jossa heillä on satamat.

Syyrian sisällissodan kuvastosta puuttuu miltei täysin humanitaarisen avun kuljettaminen ja jakaminen. Kuvastossa on enimmäkseen vain kapinallisten taistelijoita. Kansainvälinen yhteisö ja YK näyttää kovasti olevan kapinallisten puolella, käytännössä esimerkiksi YK tunnustaa Assadin Syyrian johtajaksi, jossa hänellä on määräysvalta. Kaikki YK:n humanitaarinen apu Syyriassa kulkee Assadin kautta ja vaatii Assadin hyväksynnän eli YK näin osallistuu kapinoivan kansanosan nujertamiseen antamalla Assadin estää humanitaarisen avun toimitukset. Esimerkiksi, jos Suomi antaa muutaman miljoonaa YK:lle osoitettavaksi Syyriaan niin se apu menee Assadin kautta. Kapinoivan alueen humanitaarinen apu tuleekin kapinaa tukevilta valtioilta enemmän kuin YK:n alaisilta järjestöiltä.

Syyrian kapinalliset ovat kovasti peränneet länsimailta samanlaista ilmatukea kuin Libyassa. Se miksi länsimaat tulivat Libyan kapinallisten avuksi johtui siitä, että Kiina ja Venäjä hyväksyivät sen. Kapinallisten pitää siis puhua Kiinalle ja Venäjälle. Maailma on nimittäin muuttunut kylmän sodan päivistä paljon. Kiina on maailman tehdas ja tärkeä markkina-alue ja Venäjä on tärkeä hiilivetyjen ja mineraalien toimittaja. Voisi kysyä miksi arabimaat eivät ole ryhtyneet kapinallisten ilmavoimiksi.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 20. 05. 2013 19:07
Kreikan äärioikeistolaiset uhkaavat torjua moskeijan rakentamisen Ateenaan

”Äärioikeistolainen Kultainen aamukoitto puolue antoi tänään ilmoituksen, jossa se lupasi vesittää moskeijan rakentamisen Ateenaan.
Jos, aloitetaan moskeijan rakentaminen islamilaisille rikollisille Kreikkaan, organisoimme näitä suunnitelmia vastaan 100 000 ihmistä, lupasivat ilmoituksen laatijat, joilla on 18 edustajanpakkaa maan parlamentissa.
Aiemmin Kultaisen aamunkoiton edustajat ovat useaan otteeseen ilmoittaneet, että laittomat siirtolaiset, joista suurin osa on muslimeja, kantavat merkittävän vastuun tämänhetkisestä huonosta taloudellisesta tilanteesta ja rikollisuuden kasvusta maassa.”

Sama on linja myös Suomalaisella äärioikeistolla ja Perussuomalainen puolueella.

http://finnish.ruvr.ru/2013_05_20/Kreikan-aarioikeistolaiset-uhkaavat-torjua-moskeijan-rakentamisen-Ateenaan/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 21. 05. 2013 20:08
Kokoomuksen propaganda ei tehonnut

”Viisi Vaasan kahdeksasta espanjalaisesta sairaanhoitajasta on lähdössä Suomesta. Hoitajien mukaan ratkaisuun ovat vaikuttaneet maan kalleus, suomen kielen vaikeus ja kylmä ilmasto, kertoo Bothnia Work-hankkeen johtaja Riitta Lehtisalo. Viime vuoden lokakuussa Vaasan kaupunginsairaalaan työskentelemään saapuneilla hoitajilla on kahden vuoden määräaikaiset työsopimukset.
Lähtevistä sairaanhoitajista osa on saanut vakituisen työpaikan Lontoosta. Espanjalaisten sairaanhoitajien työllistämisen takana on Vaasan työ- ja elinkeinotoimiston vetämä Bothnia Work -hanke, jonka tarkoituksena on edesauttaa työperäistä maahanmuuttoa.”

Moni varmaan on saanutkin sellaisen vaikutelman, että Suomessa voidaan hyvin, sellaista kuvaa mm. Katainen, Stubb maailmalle levittävät. Kun sitten saapuvat tänne niin huomaavat, että pienillä palkoilla eläminen on mahdotonta, kohtuuhintaisia asuntoja vaikea saada eikä varmaan ihmisten asentaat ulkomaalaisia kohtaan paranna maahan muuttavien tilannetta.

http://yle.fi/uutiset/espanjalaiset_sairaanhoitajat_hylkaavat_vaasan/6651223
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 21. 05. 2013 20:08
Aina, kun luen Yleisradion uutisia alkaa kiukuttaa ja turhauttaa ja ärsyttää. Sivusto on täynnä epäinformatiivisia tiivistettyjä miniuutisia ilman minkäänlaista journalismia. New York Timesin internetsivuilla miltei kaikki uutiset on kaksi sivua. Suomessa uutistoimistojen aineisto laitetaan sellaisenaan ja kuvitellaan, että sillä saadaan lukijat tyytyväisiksi. Suomalaiset toimittajat eivät perehdy juuri ollenkaan aiheeseensa. He kirjoittavat siitä aina lyhyen tekstin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 22. 05. 2013 20:08
Rahanvalta on nyt kansalaisten ihmisoikeuksien uhka

Ihmisoikeudet ovat nyt jääneet rahavallan saappaiden alle. Julkinensektori on turvannut aikaisemmin kaikille kansalaisille ihmisoikeudet. Mutta nyt julkinensektori on rahavallan hampaissa. Kansalaisten hyvinvointipalvelut uhrataan kapitalismin alttarille.

Kapitalismi on luokkasidonnainen poliittinenjärjestelmä, joka suojelee pääasiassa porvarillisenluokan etuja, huolimatta siitä, millaisia rikoksia sen edustajat tekevät.

Ne jotka romahduttivat pankkeja varastamalla niiltä räikeällä tavalla ja tuhosivat monien köyhien ihmisten elämän.
Mutta he ovat yhä voimissaan ja elävät leveästi. Monet nostavat edelleen jättimäisiä bonuksia taloudellista ahdinkoa potevilta yrityksiltä, joka puolella maailmaa.

Tukholman nuorten pahoinvoinnin syyt varmaankin lähtevät nykyisen kurjistamispolitiikan
mädistähedelmistä.
Uusliberalistinen politiikka on jättänyt köyhät ja nuoretkin omanonnensa nojaan.

Todellinen lääke olisi nyt työväenliike, jolla olisi mahdollisuudet saada rahavalta kuriin ja paluttaa
julkinensektori turvaamaan hyvinvointivaltion palvelut kansalaisille.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Kari Lajunen on 23. 05. 2013 05:05
Kannattaa myös huomioida Tukholmanuorten tausta ja syy.  Jos kyseessä on taustaltaan muita kuin kantaväestönuoria, pitää se ehdottomasti mainita sillä silloin harhaanjohdetaan.

Sitten se todellinen syy ja se on se, että on otettu pakolaisia vaikke olisi tilaa eikä töitä.  On ns. ylitankattu.  Jokainen tietää, että jos tankkaa 50 litran tankkiin 60 litraa niin ainakin 10 litraa valuu yli.  Se on järjetöntä ja aiheuttaa vaaraa itselle ja muille.  Yli valahtanut bensa syttyy pienestäkin kipinästä.

Tällainen ilmiö oli Tukholmassa.

Sitten siellä oli selkeä esimerkki siitä, että kotoutuminen on epäonnistunut.  Joku väitti heidän protestoineen poliisin ampuman veitsenheiluttajan takia.

Kukaan ei jostain syystä ota kantaa siihen, että poliisin kynnys ampua on erittäin korkea.  Jos poliisi ampuu jonkun niin hän joutuu syytteeseen siitä niinkuin kuka tahansa.  Poliisi ei valitse ammattiaan tullakseen puuketetuksi.  Pitää olla melko torvi jos uhkaa puukolla asestettua juuri tuohon tehtävään koulutettua poliisia.  Tämän yhteydessä oli video jossa nuoret mukiloivat aseistetun poliisin.  Heillä oli uskomaton onni ettei poliisi ampunut heitä vaan otti iskut vastaan.  Tämä poliisi on hengenpelastaja.  Jos itse olisin ollut aseistettu poliisi ja kolme tuntematonta tulee kimppuuni, niin siitä olisi syntynyt vähintäänkin kolme vammautunutta.

Mielestäni näissä mellakoissa kyse on täysin kotoutuksen epäonnistumisesta ylitäytön vuoksi.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 23. 05. 2013 05:05
Kari on oikeassa. Työttömyys ja syrjäytyminen, tunteminen tärkeäksi ovat taustalla olevat syyt.

Mediaakin voidaan tietyllä tapaa syyttää lietsonnasta, ainakin Suomessa. Kommenteissa joku on huomannut seuraavaa:
" Kolme kuvaa samasta autosta ja silti se saatu yhdessä kuvatekstissä katolleen ?"
Ehkä haluttu extra dramatiikkaa tai ei haluttu maksaa muiden kuin oman kuvaajan kuvista. Vai onko artikkelin kirjoittaja tehnyt näppäilyvirheitä.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288567406538.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 24. 05. 2013 21:09
EU:n pankkiveroa eivät maksa pankit

Tänään tuli sitten Jutta Urpilaisen (SDP) pankkivero lasku Danske Bankista 91,04 euroa. Vero on laskettu investointilainastani. Pankkiveron maksaa siis lainanottaja ei Pankki.

Joten pankkeja eivät verot rasita, mutta pienyrittäjiä kylläkin, joilla ei ole varaa palkata verosuunnittelijoita.

Verojen kiertäminen on EU-alueella hurjaa. Eikä sitä yritetätkään korjata, sitä osoittaa pankkivero.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 25. 05. 2013 01:01
Jonkinlaista huijaamisen poikasta vasemmiston taholta on pyrkimys saada kansa kiroamaan pankkien asiakkaiden maksettavaksi siirrettyjä pankkiveroja koska ne alunperin vasemmiston toiveesta asetettiin pankeille maksettavaksi. Pankit tietysti siirtävät maksun pankkien asiakkaille. Pankkiveron perustahan on eduskunnan enemmistön tekemä verotuspäätös.

Oikeastaan se, että pankkiveron kustannus siirretään asiakkaille oli se mitä haettiin, mutta toteutunut kehitys ei ollutkaan niin suuri pankkien asiakkaille siirretyistä maksuista tuleva verokertymän kasvu kuin laskettiin vaan pankkien verosuunnittelun kasvu. Esimerkiksi Nordea Ruotsi takasi Nordea Suomen tase-eriä, joka pienensi Nordea Suomen maksettavaksi tulevaa pankkiveroa kymmenillä miljoonilla euroilla. Jos Nordea Suomesta tulee sivukonttori niin sen ei tarvitse maksaa pankkiveroa ollenkaan. Eduskunta siis ajaa Suomen pankkeja sivukonttoreiksi siten, että niillä kannattaa olla pääkonttori Suomen ulkopuolella.

Toisaalta pankkiveron keräämisen peruste on kerätä valtion haltuun puskuri tulevia pankkikriisejä varten eli se pankkiverona kerätty raha on kuitenkin korvamerkitty pankkijärjestelmän vakauden turvaamiseen, että sikäli pankkiveron maksun välttely varmaankin kostautunee valtioiden pienempinä resursseina auttaa pankkeja pankkikriisin aikana.

http://www.vero.fi/fi-FI/Tietoa_Verohallinnosta/Tiedotteet/Pankkiveron_erapaiva_on_30_huhtikuuta(26325) (http://www.vero.fi/fi-FI/Tietoa_Verohallinnosta/Tiedotteet/Pankkiveron_erapaiva_on_30_huhtikuuta(26325))

Tosin Ruotsissakin on eräänlainen pankkivero, sen nimi on vakausmaksu, joka on samansuuruinen kuin Suomen pankkivero. Ehkä pankit haluavatkin tällä verosuunnittelulla tukea Ruotsin mallia pankkikriisin ratkaisussa. Ruotsihan ei tietääkseni ole taannut velkaantuneita euromaita ollenkaan koska Ruotsihan ei ole euromaa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 25. 05. 2013 18:06
Kansalaiset ostamaan terveyspalveluja markkinoilta

Tänään kokoomuksen Pohjalaisen toimittaja Matti Peltokangas julisti uusliberalistista ilosanomaan kansalle.
Potilaista tulee kuningaskuluttajia terveyspalvelumarkkinoilla. Palveluista tulee tuote mitä myydään ja ostetaan markkinoilla.

Toimittajan visio oli, että nyt on tapahtumassa ”vallankumous” terveydenhuollossa. Rahanvalta on nyt siis tunkeutumassa julkiseen terveydenhuoltoon kilpailunmuodossa.

Tavoiteena on bisnesajattelun tunkeminen julkiseen terveyspalveluun.  Laadukkaampia palveluja ei saisi myöskään enää lähialueelta, vaan ihmiset joutuvat hakemaan niitä kauempaa.

Köyhille jäisivät kunnalliset palvelut jäljelle jääviin terveyskeskuksiin, joilla ei olisi enää tarjota laadukkaita palveluja.

Tavoitteena on nyt oikeistolla, että terveyspalveluja markkinoidaan kuten muitakin tavaroita markkinoilla tai kaupoissa, joista ihmiset niitä sitten ostavat.

Mainostaminenkin tulee sisältämään terveyspalveluja MTV:n ruudussa.

Nyt on siis rahanvalta julkistenterveyspalvelujen kimpussa ja kaappaamassa niitä yksityisen voitontavoittelun piiriin. Näin saa myös kuvitteellinen rahatalous, vettä myllyynsä ja osakkeidenomistajat osinkojaan.

Kansalaiset ovat myös markkinoiden armoilla, kun hakevat terveyspalvelujaan. Eli koko terveyspalvelu kääntyy ylösalaisin.
Nyt on julkinenvalta hoitanut terveyspalvelut kansalaisille ja oikeistonvallankumouksen jälkeen on kansan haettava ne itse markkinoilta.

Eli kokoomuksen nykyoppi saa uudenalueen opillensa, jossa jokainen on omanonnensa seppä.

Nyt ei ole enää kohta julkistenpalvelujen puolustajia vasemmalla, kun maanhallituksessakin SDP ja vasemmistoliitto toteuttaa heidän kannattajien vastaista oikeistolaista politiikkaa.

Nyt siis tarvitaan yhteiskunnallinen vallankumous nykymenon kääntämiseksi kansanetuja toteuttavaksi valtioksi.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 25. 05. 2013 20:08
Demariyhdistys erosi kunnallisjärjestöstä protestina Porissa

”Meri-Porin demariyhdistys on eronnut SDP:n kunnallisjärjestöstä.
Yhdistyksen yleinen kokous päätti lauantaina, että Meri-Porin demariyhdistys eroaa Porin sosiaalidemokraattisesta kunnallisjärjestöstä, koska Porin sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmä ei vastustanut Kaanaan ja Ahlaisten terveysasemien pysyvää sulkemista.
Meri-Porin demariyhdistys suivaantui siitä, että SDP:n valtuustoryhmä ei sen mielestä puolustanut tarpeeksi voimakkaasti Meri-Porin alueen palveluja. Porin perusturva lopetti Kaanaan terveysaseman toiminnan osana säästöohjelmaansa viime vuoden lopulla.”

SDP:n harjoittama kansaetujenvastainen säästö -ja leikkauspolitiikka sai täystyrmäyksen Porissa.
Mutta tuskin tästäkään tyrmäysestä SDP:n nykyinen johtoroikka mitään välittää. Vaan jatkaa kokoomuksen johdolla julkisensektorin alasajoa ja yksityistämistä.

http://yle.fi/uutiset/demariyhdistys_erosi_kunnallisjarjestosta_protestina_porissa/6658629
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Henry Eklund on 26. 05. 2013 11:11
On kurjaa kun yksi pointti asuntoni ostamiseen oli terveyskeskus saman tien varrella ja väliä on kyllä muttei yhtäkään taloa, hammashoitola josta kerran sain väliaikaisen paikan kun ei löytänyt juurikanavia ja passitus seuraavalle maanantaille Kentalalle ja hän kyllä löysi ne juurikanavat. Omalääkärijärjestelmä romutetaan mutta asian voi vielä kietää ottamalla aika määrätyn nimiselle, no pisin aika kun tieto hänen hyvyydestä on kiirinyt ja kaikki haluaa hänen vastaanotolle. Sanotaan et hyvää kannattaa odottaa mutta näissä asioissa voi aika olla niin merkittävä asia. Vihreät ja vasemmisto on ajaneet meidät tilanteeseen jossa julkinen terveyden huolto ei toimi ja juuri he muka puolustaa sitä, joo parin tonnin palkalla eisensä hyvin koulutettu lääkäri ei raada terveyskeskuksessa ja vihreiden taxikulut kuussa paljon isommat ku se ei saastuta kun ei ole oma eikä edes raha jolla ajellaan. Niin vasemmisto no nehän on naimisissa vihreiden kanssa eli samaa hylky porukkaa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 26. 05. 2013 13:01
" Kommunistinen/sosialistinen" Kiina alkaa ymmärtää, että vain yritykset ja markkinavoimat voivat nostattaa keskiluokan oloja.

" Kiinassa kaavaillaan suurta muutosta, joka vähentäisi valtion roolia talouselämässä. Yksityisten yritysten ja markkinavoimien roolia on tarkoitus kasvattaa suuremmaksi.
The New York Times kertoo, että suunnitelman perimmäisenä syynä on tavoite kehittää Kiinan keskiluokan oloja ja kasvattaa Kiinasta entistä suurempi toimija maailmanlaajuisilla markkinoilla."

http://www.talouselama.fi/uutiset/iso+suunnanmuutos+kiinassa+maa+siirtyy+kohti+markkinataloutta/a2186647
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 26. 05. 2013 17:05
" Kommunistinen/sosialistinen" Kiina alkaa ymmärtää, että vain yritykset ja markkinavoimat voivat nostattaa keskiluokan oloja.

" Kiinassa kaavaillaan suurta muutosta, joka vähentäisi valtion roolia talouselämässä. Yksityisten yritysten ja markkinavoimien roolia on tarkoitus kasvattaa suuremmaksi.
The New York Times kertoo, että suunnitelman perimmäisenä syynä on tavoite kehittää Kiinan keskiluokan oloja ja kasvattaa Kiinasta entistä suurempi toimija maailmanlaajuisilla markkinoilla."
http://www.talouselama.fi/uutiset/iso+suunnanmuutos+kiinassa+maa+siirtyy+kohti+markkinataloutta/a2186647

Aivan totta, että Kiina lisää vauhtia sosialistiseen markkinatalouteen. Mutta edelleen isäntänä on kommunistinen puolue ja tietenkin valtiovalta. Ei siis ole kyse yksityisestä markkinataloudesta, kuten on laita kapitalismissa. Toisaalta myös Kuuba kehittää samaansuuntaan sosialistista markkinatalouttaan.
Mutta myös Venäjä ohjaa valtiovallan ohjauksella markkinoitaan, yritystoimintaa ja pankkilaitoksiaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 27. 05. 2013 20:08
Etelä-Korean presidentti yrittää palauttaa diktatuuria maahan

”Presidentti Park Geun-hye yrittää palauttaa diktaattorihallinnon Etelä-Koreaan ja on valmis uhraamaan kansan arvon ulkopuolisten voimien miellyttämiseksi. Asiasta kertoi tänään Pohjois-Korean Valtiollisen puolustuskomitean edustaja.
Pjongang sanoo, että Park Geun-hye on loukannut Pohjois-Korean korkeimman johdon arvoa kutsumalla huijaukseksi sen julistamaa kurssia, jolla pyritään taloudelliseen edistykseen ja samanaikaisesti myös ydinasevoimien vahvistamiseen.
Vuonna 1961 Etelä-Koreassa tapahtui vallankaappaus, jolloin valtaan tulivat sotilaat Park Chung-heen johdossa. Kyseessä on maan nykyisen presidentin Park Geun-hyen isä.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_05_26/Etela-Korean-presidentti-yrittaa-palauttaa-diktatuuria-maahan/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 27. 05. 2013 23:11
Ja mikä se Pohjois-Korean valtiomuoto olikaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 28. 05. 2013 00:12
Euroopan Unioni on päättänyt poistaa aseidenvientikiellon Syyrian oppositiolta, mutta välitöntä aseiden vyöryä ei kuulemma ole kuitenkaan heti tulossa.

Länsimailla on ongelmia aseistaa syyrialaisia kapinallisia koska he voisivat käyttää länsimaiden jakamia aseita Israelia vastaan. Länsimaiden pitäisi siirtää kapinallisten tukemisen painetta enemmän arabimaille.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 28. 05. 2013 03:03
Pohjois-Korealla alkaa olemaan ongelmia vähitellen joka suuntaan. Pohjois-Korea tempaisi jopa sellaisenkin tempun, että pidätti kiinalaisia kalastajia ja vaati näistä Kiinalta 90 000 euron lunnaat. Pikkuraha suhteessa siihen valtaisaan vahinkoon minkä se teki Kiinan ja Pohjois-Korean väleille. Temppu herätti aikamoisen debatin Kiinan palstoilla. Tosin perinteiseen panttivankikaappaustapaan asia kerrottiin julkisuuteen vasta, kun kalastajat oli vapautettu. Olikohan Pohjois-Korea vaatinut tällä tempulla päästä yhteyksiin Kiinan korkean johdon kanssa. Pohjois-Korean johtajilla on suuria vaikeuksia päästä yhteyksiin saatikka yhteiskuvaan Kiinan johtajien kanssa. Mistäköhän syystä.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 28. 05. 2013 20:08
Pohjois-Korea rakentaa maailmanluokan hiihtokeskuksen

”Pohjois-Koreaa rakennetaan ensimmäinen hiihtokeskus, joka ottaa vastaan ensimmäisiä turisteja jo tänä vuonna. Keskus on pinta-alaltaan satoja tuhansia neliömetrjeä. Laskettelurinteiden yhteenlaskettu pituus on noin 110 kilometriä. Niiden leveys vaihtelee 40 metristä 120 metriin. Platoo, jolle keskus rakennetaan, sijaitsee 1300 metriä meripinnan yläpuolella.
Laskettelurinteiden lisäksi hiihtokeskus tarjoaa myös hotellin, helikopteriaseman ja hissejä. Pohjois-Korean johtaja Kim Jongun määräsi, että keskus rakennetaan korkein kansainvälisten standardien mukaan.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_05_27/Pohjois-Korea-rakentaa-maailmanluokan-hiihtokeskuksen/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 28. 05. 2013 20:08
Ehkä se P-Koreakin vielä jossain välissä toivottavasti avautuu ja lopettaa diktatuurinsa. Lähinnä kansalaisten kannalta näin olisi toivottavaa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 29. 05. 2013 17:05
Pohjois-Korea ehdottaa rauhansopimuksen solmimista Etelä-Korean kanssa

”Pohjois-Korea ehdotti rauhansopimuksen allekirjoittamista, nykyisin voimassa olevan vuosien 1950-1953 käydyn Korean sodan jälkeen allekirjoitetun sopimuksen tilalle. Asiasta kertoo Pohjois-Korean hallituksen virallinen Rodong Sinmun lehti.
Artikkelissa sanotaan, että Korean niemimaalla voimassa oleva väliaikainen rauhansopimus on edullinen vain USA:lle, joka yrittää Pohjois-Korean tukahduttamista. Jos rauhansopimus olisi solmittu jo aiemmin, niin nyt ei olisi näin kärkevää ongelmaa Korean niemimaan saattamisesta ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_05_29/Pohjois-Korea-ehdottaa-rauhansopimuksen-solmimista-Etela-Korean-kanssa/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 29. 05. 2013 20:08
Julkistasektoria hallitsee vielä julkinenisäntävalta

Vaasankaupunki jatkaa omalta osaltaa EU-alueen säästö -ja leikkauspolitiikkaa. Kuten kaikki jo varmaankin tietävät on Vaasa jo vuosia toiminut kuten yksityinen yritys. Raha on se, joka ohjaa Vaasan kaupungintoimintoja. Taloudellista tulosta siis haetaan säästöjen ja henkilökunnan vähentämisen kautta. Yksityisillä yrityksillä vastaava toiminta tuo osakkeiden omistajille osinkoja.

Mutta kun julkinensektori säästää -ja leikkaa palvelujaan säästyy verovaroja. Kun sitten verovaroja säästyy voidaan alentaa veroja, kuten kokoomusvetoinen hallitus teki pienentämällä yhteisö -ja osinkoveroja. Varakkaat ja rikkaat korjasivat säästyneet veroeurot.

Toisaalta säästö -ja leikkauspolitiikalla oikeisto ajaa julkistasektoria alas ja tekee tilaa yksityiselle bisnevetoiselle palvelutuotannolle, jolla korvataa julkinenpalvelutuotanto.

Palvelut ja julkisensektorin työläiset ovat siis toissijaisia nykyisessä konsernihallinossa.

Kokoomusvaltuutetut ovatkin innolla nyt jälleen ajamassa alas Vaasan kaupunginpalveluja. Pohjalaisessa olikin tänään  Markku Mäntymaa ja Riitta Pääjärvi-Myllyaho hakemassa ulkopuolisella konsultilla löysät pois Vaasan henkilöstöstä.
Näin siis lahtarikirveet jo heiluvat Kokoomuksella!

Kokoomuksella onkin vahvamiehitys Vaasan hallinnossa. Vetelävasemmisto vain seuraa sivusta rahavallan kirveenheiluntaa. Vasemmiston luokkatietoinen politiikka on täysin hukassa.

Kokoomuksella onkin nyt tie auki julkisenhyvinvointivaltion alasajolle Suomessa ja Vaasassakin.
Oikeisto on nyt murtamassa julkisensektorin isäntävallan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 31. 05. 2013 19:07
Ukraina ja Euraasian talouskomissio allekirjoittivat yhteistyösopimuksen

”Ukraina on allekirjoittanut yhteistyösopimuksen Euraasian talouskomission kanssa. Ukrainan pääministeri Nikolai Azarov ja Euraasian talouskomission johtaja Viktor Hristenko allekirjoittivat sopimuksen Minskissä pidetyssä IVY-maiden pääministerikokouksessa.
Sopimus edistää Ukrainan ja Euraasian talouskomission alaisten järjestöjen yhteistyötä.”

Mutta myös Kiina ja Intia tiivistävät yhteistyötään


Kiinan pääministeri Lí Keqiang vieraili Intiassa. Maailman väkirikaimmat maat päättivät tiivistää yhteistyötään. Kiina ja Intia ovat vuosikymmenet kiistelleet Intian pohjoisosien rajoista, mutta nyt kummallakin on vahva tahtotila sopia kiistat ja aloittaa rauhanomainen yhteistyö.

http://finnish.ruvr.ru/2013_05_31/Ukraina-ja-Euraasian-talouskomissio-allekirjoittivat-yhteistyosopimuksen/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 01. 06. 2013 19:07
Europarlamentaarikko ehkä oikeuteen rasismista

”Europarlamentaarikko ja ranskalaisen Kansallisen rintaman johtaja Marine Le Pen haastetaan ehkä oikeuteen rasistipuheista.
Brittiläisen BBC:n mukaan Ranskan viranomaiset nostivat vuonna 2011 kanteen Le Penia vastaan. Syynä oli se, että hän oli vertaillut muslimien kaduilla rukoilemista Ranskan natsimiehitykseen. Silloin häntä ei voitu haastaa oikeuteen, koska hänellä oli europarlamentaarikkona koskemattomuus.
BBC kertoo, että tällä viikolla Europarlamentti päätti poistaa Le Peniltä koskemattomuuden.”

Perussuomalaisten kaltainen Europarlamentaarikko on saamassa syytteen rasismista.

http://finnish.ruvr.ru/2013_06_01/Europarlamentaarikko-ehka-oikeuteen-rasismista/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Roy Rabb on 01. 06. 2013 19:07
so-so Hertta, älähän nyt hanki itsellesi syytettä herjauksesta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 01. 06. 2013 20:08
Riistovalta on nyt pulassa, kun talous -ja sotilaallinen pelotevoima on hiipunut

Natosalarakas presidentimme Niinistö (kok) otti osaa Nato keskusteluun tänään, jota on jo muutamakuukausi harjoiteltu. Paikallinen oikeistolainen Pohjalainen otti myös kantaa pääkirjoituksessa tänään Naton puolesta.

Se onkin toisaalta hyvä, että valtaeliitti katsoo nyt Ruotsin suuntaa eikä heti mene Naton syliin. Tässä on nyt vähän sama tilanne kuin 1940 kun Suomi ryntäsi Natsisaksan kitaan, kun taas Ruotsi pysyi puolueettomana.

”Pohjalainen uhoaa Naton puolesta, että turvallisuus tulisi Naton pelotevoimasta. Naton maantieteellinen kattavuus, sotilaallinen kyky ja vauraan länsimaailman uskottavuus ovat sellaisia voimia, että niiden kanssa maapallolla mikä tahansa taho on välttänyt laajamittaista yhteenottoa. Näin Naton rajat ovat pysyneet turvallisina.”

Niinistö haluaisi laajentaa Natokeskustelua ja on järjestämässä foorumin Natosta. Presidentti Niinistö ymmärtääkin sen, että Suomen kansa vastustaa Natojäsenyyttä. Suomen kansalla on raskaatkokemukset liiitolaisuudesta fasistisen Saksan kanssa.
Silloin kun Suomen oikeistoeliitti meni liittoon fasistisen Saksan kanssa, sitä ei kysytty Suomen kansalta. Joten Niinistö on oikealla asialla, että Natosta tulee keskustella laajasti.

Toisaalta Niinistö sanoi TV:ssä, että presidentti Tarja Halosen jälkeen on Natokeskustelu tullut avoimemmaksi. Se ero siinä on, että Halonen ei ollut Naton salarakas, vaan vastusti Natojäsenyyttä suoraan.
Niinistön valinnan jälkeen on kokoomus saanut mediansa kanssa tilaa NATO probagandallensa. Mutta Kansaan se ei ole vaikuttanut, vaan Natoa vastustaa yli puolet kansasta.

Pohjalainenkaan ei huomaa, että USA ja EU:n kapitalistiset maat ovat lopullisesti menettäneet asemansa Kiinalle, Intialle, Venäjälle ja Etelä-Amerikan uusille vasemmistolaista politiikkaa totetuttaville maille.
Eli siis kapitalististen maiden uskottavuus ja militaristinen pelotevoima on nollassa.

Kun kapitalistinen talous on pahassa kriisissä haetaan militarisminkautta apua talousjärjestelmän ahdinkoon. Näinhän se oli tilanne myös ennen Natsisaksan tuloa poliitiselle areenalle. Koko maailma ja europpa kärsi pahasta talouskriisistä ja valtavasta työyttömyydestä.

Vain Neuvostoliiito ja sosialistinen järjestelmä esti fasismin laajenemisen ja tuolloin.
Kapitalistinen maailma oli alussa epätietoinen mille puolelle asettua ja oikeistolainen Suomi asettui Natsisaksan liittolaiseksi.
Onkin todella tärkeää, että Naton vastusajatkin otetaan laajaan keskusteluun mukaan ja sitäkautta koko kansa, se olisikin Urho Kekoslaista politiikkaa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Jalonen on 01. 06. 2013 20:08
Imperialistisen muita kansoja riistävän törkeyden lisäksi
oikeastaan törkeämpää on vain kommunististen valtioiden
omiin kansalaisiinsa kohdentunut ja kohdentuva aatteen voimalla
toteutettu oman kansan riisto, alistus ja suoranainen koko työväenluokan
orjuutus ja tällainen toimintahan jatkuu edelleen esimerkiksi
Pohjois-Koreassa, jossa kaikki joutuvat kunnioittamaan suurta
johtajaa, diktaattoria. Vastaavanlaista kansan päällikköjä
kuin mitä ovat olleet Lenin ja historian suurin murhamies
Stalin, toinen suuri sika Mao ja kansansa köyhyyteen ajanut
Fidel Castro.
______________
Yhdelle naurettavimmalle täällä kirjoittavista omistan seuraavan:

Joo, että hellan-duuleli-dei tuo meidän
Herttahan on niin herttaisen yksinkertainen ja täysin
itseään toistava turhan aatteellisuuden sumentama
surkuhupaisa henkilöitymä, etteihän tuollaista todellisuuden-
tajunsa täysin menettänyttä tohottajaa kukaan ota vakavissaan.

Sama se mitä tuollaiset selittää, kun höpinät ovat täysin
merkityksettömiä.
Kiinnostavinta lienee että tuollaisia jäänteitä jostain toimivista
neuvostokolhooseista unelmoivista on yleensä edes olemassa.

Hertalle: - Lähdepä nyt jo anomaan Putinilta lupaa, että saat
osaksesi saman kohtelun kuin mitä saivat maansa (Suomen)
pettäneet komukit Siperiassa aikanaan. Siellä sitten sinullekin
varmasti lopullisesti tulisi selviämään neuvostolainen totuus
marxilaisuudesta.
Joo ja Amen, sanoisi ateistikin sen kokemuksen jälkeen.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 01. 06. 2013 20:08
Internet tekee ihmisistä hulluja

”Sosiaaliset verkot tekevät meistä zombeja, jotka etsivät synteettistä ruokaa mielelle ja sydämelle vuorokauden ympäri eivätkä koskaan saa sitä tarpeeksi. Tiedemiehet eivät dramatisoi tilannetta, mutta kuitenkin vetoavat huomion kiinnittämiseksi tähän huolta aiheuttavaan ongelmaan. Kyse on uudesta sairaudesta, joka on seurausta internetin nopeasta kehityksestä.

Tiedemiehet eivät vielä uskalla kutsua sitä psyykkiseksi häiriöksi, muttei ole kuitenkaan mitään epäilyä siitä, etteikö se olisi vakava riippuvuus. Kertoo psykologi Olga Serebrovskaja:
– Kyseessä ei ole psyykkisen häiriön laji. Joku tulee riippuvaiseksi ja joku ei. Ihmiset ovat yleensäkin alttiita riippuvuudelle – joku alkoholista ja joku tupakanpoltosta. On olemassa tietty persoonallisuuden tyyppi – sen nimenä onkin ”riippuvainen”: sellainen henkilö tulee joka tapauksessa riippuvaiseksi jostakin. Tänä päivänä voi joutua riippuvaiseksi myös netistä. Se on persoonallisuuden sairaalloisen tilan laji. Mutta koska se on kuitenkin vaikeasti määriteltävissä, ainoastaan pahimmissa tapauksissa tarvitaan hoito farmakologisessa mielessä. Tavallisissa tapauksissa psykoterapia riittää. Yleensä henkilö ei ole kuitenkaan halukas hoitoon, sillä hän saa nettikanssakäymisestä kaiken sen, mitä hän etsii tavallisesta kanssakäymisestä, mutta kuitenkin paljon helpommin.

Toisaalta edistystä ei voi pysäyttää. Sosiaaliset verkot (ja laajemmin – internet sinänsä) eivät ole lainkaan sen huonoin saavutus. Mutta niin kuin kaikkien muidenkin saavutusten osalta, sitä on opittava käyttämään. Pistooli ja nettiin yhdistetty tietokone eivät tapa itsestään, vaan kaikki riippuu konkreettisesta henkilöstä. Kertoo media-asiantuntija Anton Merkurov:
– Sosiaaliset verkot ovat uusi ilmiö, joka on tullut käyttöömme ainutlaatuisten mediamahdollisuuksien ja internetin leviämisen ansiosta. Yhtäältä se on yksinkertaisesti kanssakäymisen väline, jota on mukavampi käyttää kuin puhelinta tai paperikirjettä, ja toisaalta se vetää mukaansa. Niinpä siinä on löydettävä tasapaino. Jokaisella se on omansa.

Asiantuntijat nimeävät viisi internet-riippuvuuden lajia sen mukaan, mistä henkilö on tullut riippuvaiseksi: kyberseksi, virtuaaliset tutustumiset, reaaliajassa tapahtuva pörssikauppa ja uhkapelit, surffailun pakonomainen tarve ja loppujen lopuksi yleisin tapaus – tietokonepelit.
Jos tunnistaa itsessään yhdenkin edellä mainituista ongelmista, kannattaa miettiä psyykkistä terveyttään.”

Tästä näyttää Risto Jalonen olevan yksi esimerkki?

http://finnish.ruvr.ru/2013_05_26/Internet-tekee-ihmisista-hulluja/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Jalonen on 01. 06. 2013 20:08
Hullut puhuvat hulluja ja esittävät hulluutensa tukemiseksi
kaikkea muun muassa internetistä löytyvää.

No, voi Herttinen sentään.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 01. 06. 2013 22:10
Venäjän ja Kiinan, ehkä osittain myös Intian vasemmistolainen politiikka on tosiasiassa valtaapitävien eliitin totalitarismia, jolla ei ole mitään tekemistä vasemmistolaisen aatteen kanssa. Järjestelmät muistuttavat tietyllä tavalla vaikkapa Yhdysvaltojen korporativismia, jossa poliittinen valta on nivoutunut korporaatioiden kautta yhteen.
Suurimpana erona on ihmisoikeuskäsitys ja ihmisen vapaus valita oma tiensä. Nouseminen yhteiskunnan alimmalta tasolta ei ole helppoa Yhdysvalloisskaan, mutta se on lähes mahdotonta Kiinassa ja Intiassa. Ja toisinajattelijoilla ei ole Kiinassa tai Intiassa mitään tulevaisuutta.

" EU:n kapitalistiset maat ovat lopullisesti menettäneet asemansa Kiinalle, Intialle, Venäjälle ja Etelä-Amerikan uusille vasemmistolaista politiikkaa totetuttaville maille. " Insinööri
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 02. 06. 2013 15:03
Moskovassa nyt uusi julkinen liikenneväline

”Kesäkuun 1.päivästä lähtien jalankulkualueilla, puistokaduilla ja muilla Moskovan keskustan vilkkailla alueilla toimii 30 julkista polkupyörävuokraamoa. Polkupyörän voi ottaa yhdestä vuokramosta ja palauttaa sitten toiseen. Jokanen vuokraamo on omavarainen ja toimii aurinkopattereilla.

http://finnish.ruvr.ru/photoalbum/114796250/114800128/

Moskovalaiset ovat alkaneet käyttää kaksipyöräistä kulkuvälinettäJos haluaa käyttää vuokraamoa, täytyy ensin rekiströityä sivulle velobike.ru. Tällöin käyttäjä saa numeron ja PIN-koodin, jotka hän tarvitsee vuokraamossa.
Ensimmäiset 30 minuuttia polkupyörän käyttö on ilmaista.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_06_01/Moskovassa-nyt-uusi-julkinen-liikennevaline/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Kari Lajunen on 02. 06. 2013 16:04
Mahtavaa.

Mutta meillä on ihan oikeitakin ongelmia.

Esim. Maahanmuuton pakkautuminen Vaasaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 04. 06. 2013 20:08
Arktis yhteistyöalueena

”Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev osallistui tänään Barentsin euroarktisen neuvoston pääministerikokoukseen Kirkkoniemessä. Barnetsin neuvosto täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Pääministerikokouksessa keskusteltiin Arktiksen hyödyntämisestä, Koilliväylän laivaliikenteestä, Naton laajenemisesta ja viisumivapaudesta Pohjoismaiden ja Venäjän välillä.
Neuvosto perustettiin vuonna 1993. Siihen kuuluvat Venäjä, Islanti, Tanska, Norja, Suomi, Ruotsi ja Euroopan komissio. Neuvoston tehtävä on edistää kestävää kehiotystä Barentsin alueella. Arktiksessa on runsaat hiilivetyjen varannot. Sitäpaitsi Koillisväylä avaa uusia liikennemahdollisuuksia.

Venäjän pääministeri uskoo, että ei kannata liioitella uhkaa, joka liittyy Aasian ja Tyynenmeren alueen valtioiden pyrkimykseen osallistua Arktiksen hyödyntämiseen. Kuitenkin arktisilla valtioilla on etuoikeus Arktiksen varantojen hyödyntämiseen. Medvedevin mukaan Naton laajeneminenkaan ei muuta tilannetta. Mutta Venäjä ei voi jättää reagoimatta voimatasapainon rikkomiseen, kommentoi Medvedev Suomen ja Ruotsin mahdollista Nato-jäsenyyttä.
- Meitä huolestuttaa Naton laajeneminen Venäjän rajoja kohti. Uskomme, että Naton laajeneminen on epävakauttava tekijä. Venäjän naapurimaiden liittyminen Natoon rikkoo voimien tasapainoa. Emme voi jättää sitä vastauksetta.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_06_04/Arktis-yhteistyoalueena/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 08. 06. 2013 19:07
Hallitusvasemmiston on aika jättää kokoomusvetoinen hallitus

”Vasenryhmän kansanedustaja Jyrki Yrttiahon mukaan SKP:n esittämä "Talous ihmistä varten" on kelpo ohjelma. Kansanedustaja varoitti myös, että nyt on viimeinen hetki hallitusvasemmiston palata vaalilupaustensa ja periaatteidensa taakse. — henkilöiden Jyrki Yrttiaho kanssa.”

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=4369653019461&set=a.1243211700382.27966.1832066160&type=1
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 08. 06. 2013 19:07
Moskovassa avataan Neuvostoliiton näyttelypaviljonkien historiasta kertova näyttely

”Moskovassa avaa 17. kesäkuuta Neuvostoliiton näyttelypaviljonkien historiasta kertova näyttely, jonka ensimmäinen osa on omistettu valtion osallistumiselle kansainvälisiin näyttelyihin.
Neuvostoliiton näyttelypaviljonkien historia on arkkitehtuurin ja installaatioiden historiaa, eri maiden saavutusten esittelyä ja joukkuekilpailuja.
Näyttely kertoo Neuvostoliiton merkittävimmistä paviljongeista kansainvälisissä näyttelyissä, mm. Pariisin yleisnäyttelyssä(1925, 1937), Kölnissä (1928), New Yorkissa (1939), Brysselissä (1958), Montrealissa (1967) ja (1970).”

Neuvostoliiton sosialistista perinnettä ylläpidetään Venäjällä ja hyvä näin, koska sosialismi (Työväenvalta) tulee vielä uudelleen Venäjälläkin.

http://finnish.ruvr.ru/photoalbum/115285401/
http://finnish.ruvr.ru/2013_06_07/Moskovassa-avaa-Neuvostoliiton-nayttelypaviljonkien-historiasta-kertova-nayttely/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 08. 06. 2013 20:08
Suomen kommunistisen puolueen edustajakokous alkoi

”Puheenjohtaja Yrjö Hakanen aloitti puoluekokoukseen. Hyvät toverit, kokoonnumme monella tavalla erityisessä tilanteessa. Edessä on suuria haasteita ja kauaskantoisia valintoja.
– Suomessa on poikkeuksellisen laajapohjainen hallitus, joka romuttaa pohjoismaista hyvinvointimallia, alistaa EU:n kurisopimuksille ja rahoitusmarkkinoille ja joka on hylännyt sotilaallisen liittoutumattomuuden. Suomessa on myös paljon tyytymättömyyttä Kataisen hallitukseen, mutta puuttuu vahva vasemmistolainen vaihtoehto.
– Euroopan unioni on historiansa syvimmässä kriisissä. Euroeliitin ajama julkisten menojen leikkaaminen pahentaa kriisiä. Sitä vastaan on noussut ennennäkemättömän laaja joukkoliike. Kysymys vaihtoehdosta Euroopan unionille on entistä ajankohtaisempi.
– Kyse ei ole vain väärästä politiikasta vaan ongelmat kumpuavat kapitalismin ristiriidoista. Rahalla keinottelu on syrjäyttänyt reaalisen talouden ja ihmisten tarpeet. Sotiin ja asevarusteluun tuhlataan voimavarat, joita tarvittaisiin köyhyyden, työttömyyden ja ympäristökatastrofien torjumiseen. Kaikki tämä nostaa kysymyksen toisenlaisesta kehityksestä ja vaihtoehdosta kapitalismille.
– Myös SKP on uudessa tilanteessa. Meiltä odotetaan vaihtoehtoja, kamppailujen järjestämistä, muutoksen voimien kokoamista ja näköalojen avaamista. Samalla puolueessamme on uusi vaihe, uusi polvi on ottamassa keskeisen vastuun johtotehtävistä kaikilla tasoilla.”

SKP:n kansaivälisyy näkyy puoluekokouksessa
Kommunistinen liike on kansainvälinen ja se näkyy myös lauantaina alkavassa SKP:n puoluekokouksessa. SKP:n kokoukseen on tulossa vieraita lähteä ja kaukaa, eri puolilta maailmaa. Terveisiä ja kokemuksia kuullaan niin eteläisen Euroopan luokkataisteluista kuin Afrikasta, Kuubasta, Venäjältä, Lähi-idästä ja Itämeren alueelta.”

Mutta kokouksesta ei suomalainen oikeistolainen media uutisoi mitenkään. Tilanne muistuttaa kaikuja 1930 luvulta, jolloin SKP :ltä oli kielletty julkinentoiminta ja aktiiveja oli mielipidevankeina. Nyt ei siis vangita, vaan vaijetaan puolueen olemassaolosta.

http://www.skp.fi/2013-8-6/poliittinen-selostus-puoluekokoukselle
http://www.skp.fi/2013-7-6/kansainvalisia-vieraita-skp-n-kokoukseen
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 09. 06. 2013 08:08
Suomen tunnetuin kommunisti vetäytyy – ehdottaa uutta puoluetta

”Suomen kommunistisen puolueen pitkäaikainen puheenjohtaja Yrjö Hakanen jättää tehtävänsä viikonloppuna järjestettävässä puoluekokouksessa.
Puheenjohtajan lisäksi Vantaalla kokoontuva puolue valitsee itselleen uuden varapuheenjohtajan sekä uusia jäseniä keskuskomiteaan ja poliittiseen toimikuntaan.

SKP:n johdossa vuodesta 1990 ollut Hakanen arvosteli jäähyväispuheessaan hallituksen vasemmistopuolueita vaihtoehtojen puutteesta pääministeri Jyrki Kataisen (kok) ja vetämälle oikeistopolitiikalle.”Hakasen mukaan pettymys valtapuolueisiin on saanut monet äänestämään protestiksi perussuomalaisia, joita hän arvosteli palveluja ja työttömyysturhaa heikentävästä politiikasta ja suvaitsemattomuudesta. Hänen mukaansa pettyneitä löytyy etenkin Vasemmistoliiton, Sdp:n ja vihreiden äänestäjistä.

Vaihtoehdoksi Hakanen ehdotti uuden ”radikaalin vasemmistolaisen punavihreän liittouman kokoamista vuoden 2015 eduskuntavaaleihin. Hakasen mukaan liittouman perustamisesta on jo käyty keskusteluja, mutta valmista ohjelmaa tai mallia yhteistyölle ei vielä ole.

- Tällaista liittoa ei voi rakentaa ylhäältäpäin julistamalla, Hakanen korosti.”

Oikeistomedia ei nyt siis ihan kokonaan ole vaijennut SKP:stä.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288572139113.html#comments-anchor
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Kari Lajunen on 09. 06. 2013 09:09
Kunhan tämä uusi liittouma ei sortuisi aiempiin virheisiin ja kannattaisi halpatyövoiman
maahantuontia kuten kaikki vasemmistopuolueet tällähetkellä kannattavat.  Se on kuin olisi
itse itseään vastaan.  Paitsi jos ei haluakaan olla työväen asialla.  Kun työmies näkee
oman asemansa uhatuksi hän äänestää heitä jotka ovat tätä uhkaa vastaan.  Tämä on
perussuomalaisten valtti ollut tähän mennessä ja tällä he saivat työmiesten äänet.  Vaikka
se ei ole työväenpuolue niin millään työtaistelulla saadulla edulla ei ole merkitystä
jos työpaikka annetaan halpatyövoiman käyttöön ja itse joutuu työttömäksi.

Niin nurinkuriselta kuin se kuulostaakin niin tavallisen työmiehen tärkeysjärjestys on tämä.
Se on myös looginen järjestys.

Jos haluat vaikkapa hyvää jäätelöä ja teet paljon sen eteen että se valmistetaan hyväksi mutta
sitten et saakaan sitä, niin sinulle on aivan sama oliko se hyvää vai ei.  Äänestät sitten sitä joka sen jäätelön antaa.

Tämän uuden liittouman varma valtti olisi ajatus "Ei halpatyövoimalle, kyllä kotimaiselle"
ja samalla tehtäisiin töitä pakolaisten hajasijoituksen eteen ja pyrittäisiin, ettei enää
tehtäisi Suomen työväestölle vahingollisia sopimuksia pakolaisten maahanoton suhteen.

Niin herttaista ja hyväntahtoiska kun se onkin, että annetaan työpaikkoja pakolaisille mutta
kun lantilla on toinenkin puoli.  Se ei enää olekaan herttaista kun se otetaan suomalaiselta
työmieheltä joka äänesti häntä joka sen antoi toiselle.  Siinä tapahtuu vain se mikä tapahtu, eli äänikato.

Nykyisellä politiikalla annetaan valta nationalisteille ja se ei ole hyvä asia.  Sitten tulee
uudenlaisia yllättäviä ongelmia.  Ei tarvita kuin yksi Hitlerin tapainen johtohahmo niin
kansakunta on sodassa.

Jotenkin tuntuu kummalliselta, että kokenut ja arvostettu Reino Kolmonen ei huomaa tätä ollenkaan.
Tämä on itsestäänselvyys ja sen sanoo selkeästi äänestyskäyttäytyminen.

Hakanen kertoo "”Hakasen mukaan pettymys valtapuolueisiin on saanut monet äänestämään protestiksi perussuomalaisia,....

Aivan oikein.  Ja mikä oli Perussuomalaisten yksinkertainen valtti.  Se oli "Ei halpatyövoimalle"
vaikkakin se oli aivan eri sanoin.  Sanon persujen äänimagneetin ihan suomeksi.  "Ei enää pakolaisia"
ja voitto oli taattu.  Se on vähän rumasti sanottu mutta se on ihan sama asia kuin, että "Ei enää halpatyövoimaa työmiehen tilalle."

Tämä olisi pahin kiusa Perussuomalaisille minkä voi tehdä.  Idea on vapaasti käytettävissä. Jos
ei älyä käyttää niin se on ihan oma vika.
 
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 11. 06. 2013 21:09
Suomalainen media luonnollisesti kertoo lähialueiden tapahtumista helpommin kuin kaukana tapahtuvista asioista. Sen lisäksi Ruotsiin meillä on ns. hyvät suhteet. Vaikka Suomessa kritisoitaisiin jotain ruotsalaisia asioita, niin luultavasti se ei vaikuta Suomen ja Ruotsin väliseen kaupankäyntiin. Toisin on asia vaikka itänaapuriin Venäjään tai ehkäpä myös Kiinaan.

Tässä mielenkiintoinen näkemys vasemmistolaisen mediasta ja "kommunistisesta" maasta. Oli syyt mitä tahansa, niin Kiinan tapahtumista ei paljoa kirjoiteta Suomessa. Oli se sitten kiinalainen sensuuri, suomalainen itsesensuuri tai välinpitämättömyys kaukaisista uutisista.

http://yle.fi/radio1/asia/ykkosaamun_kolumni/sari_taussi_miksei_kiinassa_polteta_autoja_41244.html

Piti lisätä toinen aika karmaiseva juttu "oikeamielisestä" Kiinan kommunistihallinnosta:

http://yle.fi/radio1/asia/puheenvuoroja/uiguurit_ja_rebiya_kadeer_41195.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 12. 06. 2013 02:02

.

Yleisradio suljetaan välittömästi

Kreikan yleisradion televisiokanavat pimenivät – yli 2000 irtisanotaan

"Kreikan hallitus ilmoitti tiistainsa sulkevansa välittömästi maan julkisen televisio- ja radioyhtiön ERT:n.

Athens News Agency -uutistoimiston mukaan lähettimiä alettiin eri puolilla maata sammuttaa kello yhdeksän aikaan illalla.

Yhtiön kolmen tv-kanavan ja radiokanavien lähetykset katkaistiin iltakymmenen jälkeen. Tietojen mukaan paikalla oli myös poliisi.

Uutistoimisto AFP:n toimittajan mukaan yhtiön pääkonttorin käytävät täyttyivät ällistyneistä työntekijöistä, jotka vaikuttivat olevan hukassa."

http://www.hs.fi/ulkomaat/Kreikan+yleisradio+suljetaan+v%C3%A4litt%C3%B6m%C3%A4sti++yli+2000+irtisanotaan/a1370947602435?ref=tf_iHSboksi_uusimmat&jako=204ccf4d0f020ee97ac13cd5974faf77 (http://www.hs.fi/ulkomaat/Kreikan+yleisradio+suljetaan+v%C3%A4litt%C3%B6m%C3%A4sti++yli+2000+irtisanotaan/a1370947602435?ref=tf_iHSboksi_uusimmat&jako=204ccf4d0f020ee97ac13cd5974faf77)

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 12. 06. 2013 07:07
Miten hyvin kreikkalainen Yleisradio muistuttaakaan meidän omaa vasemmistolaista Yleämme.

" ERT:n toiminnasta puuttuu täysin läpinäkyvyys ja yleisradioyhtiön toiminta on ”uskomatonta tuhlausta”. "

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/59893-yleisradio-pimeni-kreikassa-uskomatonta-tuhlausta
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 12. 06. 2013 09:09
.

Nyt olemme maken kanssa samalla linjalla esim. aivan eri maan SVT-kanavan pakkomaksattaminen suomalaisilla on raakaa tuhlausta

EDIT :

Miten yleä ei ole jo lakkautettu? Kyllä meidänkin pitää näyttää hyvää esimerkkiä

Tämä on kommentti sivulta mutta lienee totuuspohjaista

"Todellista tuhlausta tosiaan. Vertaillaan hieman lukuja, Kreikan kymmenmiljoonaisen kansan ERT:n vuosibudjetti on noin 300 miljoonaa euroa 2500:lla työntekijällään versus Suomen viisimiljoonaisen kansan Yleisradio, minkä budjetti vuonna 2011 oli n. 420 miljoonaa euroa 3000:lla työntekijällä. Tästä jokainen voi vedellä omia johtopäätöksiä missä sitä oikein tuhlataan."

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/59893-yleisradio-pimeni-kreikassa-uskomatonta-tuhlausta

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 12. 06. 2013 12:12
Lisää vasemmistolaista mediaa tuolta itärajalta. Suoraan sanoen pelottavaa.

"  ECC:n esitelmässä väitettiin länsimaisen median olevan itse asiassa suuri salaliitto, jonka tavoitteena on ihmisten arvojen ja moraalin tuhoaminen. Esimerkkinä käytettiin mm. Hannibal-elokuvaa, jonka katsottiin kannustavan ihmisiä kannibalismiin."

http://kasvi.org/?395
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 12. 06. 2013 20:08
Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja antoi tilaa nuorille

”SKP:ta johti yli 20 vuoden ajan yksi ja sama henkilö, Yrjö Hakanen. Hän kertoo ajatuksiaan laitavasemmiston edustamisesta ja finanssikapitalismin kriisistä. Politiikan tutkija Erkka Railo arvioi Vasemmistoliiton ja RKP:n puoluekokoukset. Espanjan verottaja haluaa sakon uhalla tiedot maassa asuvien ulkomaalaisten kaikesta omaisuudesta. Keskustelemassa johtava lakimies ... Lisää

Mutta vasemmistoliitossa ollaan yhdessä oikeistonkanssa
Vasemmistoliitto haluaa hankkiutua eroon raisiolaisesta kansanedustajasta Jyrki Yrttiahosta.  Syynä on se, että Yrttiaho käväisi viime viikonvaihteessa puhumassa SKP:n kokouksessa samaan aikaan, kun vasemmistoliitolla oli puoluekokous Tampereella.
- Nyt tuli kuppi täyteen. Yrttiaho oli kuulemma SKP:n puoluekokouksessa sivaltanut voimakkaasti vasemmistoliiton työtä hallituksessa, vasemmistoliiton uusi puoluesihteeri Marko Varajärvi perustelee. ”

Osa suomen vasemmistosta haluaa olla yhteistoiminnassa riistovallan pääpuolueen kokoomuksen kanssa. Kyllä nyt suomessa eletään ihmeellistä aikaa, kun ei kyetä tekemään vasemmistolaista yhteistoimintapolitiikkaa keskenään, vaan ajavat yhdessä oikeiston kanssa alas julkistasektoria.
Suomalaisella rahavalla on nyt todella makeat olot kun SDP ja vasemmistoliitto hoitaa heidän säästö -ja leikkauspolitiikkaa.
Ja kaikein kauheinta on vielä se, että hallitusoppositiossa ovat äärioikeistolaiset ja natsit. Nämä äärioikeistolaiset yrittävät nyt kerätä kansanoikeutetun tyytymättömyyden nykyiselle kurjistamispolitiikalle omiin tyhjiin tynnyreihinsä.

http://areena.yle.fi/radio/1894931
http://yle.fi/uutiset/kansanedustaja_saamassa_potkut_vasemmistoliitosta/6686377
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 13. 06. 2013 17:05

.

YLestäkin voisi jo kiskaista letkut irti kyllä mainosrahoitteiset hoitaa sen tiedotuksen mitä tarvitaan

http://www.youtube.com/v/TXESJUJW85Q?version=3&autohide=1

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 14. 06. 2013 00:12
Kaupalliset kanavat ja televisio- ja radio-ohjelmien jakelutekniikka ovat osakeyhtiöitä joiden hallinnan saa ostamalla yhtiön osake-enemmistön.

Maikkarin eli MTV3 kanavan omistaa ruotsalainen Bonnier AB. Nelonen kanavan omistaa Sanoma Media. Sanoma Median kotipaikka on Alankomaat Amsterdam. Yleisradion osake-enemmistön 99,98 % omistaa Suomen valtio. Yleisradion tulot tulevat Yle-veron tuotoista.

MTV3 ja Nelonen kanavien omistuksella ei ole niin väliä. Ne voivat olla ulkomaisessa omistuksessa ja Suomen kansalaiset hyvin tietoisia tästä. Mielestäni Yleisradio ja sen jakeluverkosto Suomessa pitäisi olla Suomen valtion omistama.

Yleisradion, MTV3 ja Nelonen kanavan lähetysten jakelun linkkiasemat omistaa Digita Oy, jonka omistaa australialainen sijoitusrahasto First State Investments. Digitan lähetysverkkojen käyttämisestä Suomessa Yleisradio, MTV3 ja Nelonen maksavat kansainvälisessä vertailussa melko ylihinnoiteltua vuokraa. Vuoden 2011 kirjanpidossa Digita teki liikevoittoa 24,2 prosenttia liikevaihdosta.

Tästä Digitan perimästä verkon käyttämisen ylihinnoittelusta on väännetty ja siis täten ilmassa roikkunut uhka, että kaikkien Digitan verkkoa käyttävien suomalaisten televisiokanavien lähetykset loppuvat, kun ulkomainen omistaja vääntää katkaisijasta mikäli verkonkäyttömaksuja ei suostuta maksamaan.

Jos Suomessa haluttaisiin tehostaa Yleisradion toimintaa ja leikata sen kuluja niin osapuolena tässä toimessa olisi varmaankin Digitan omistava australialainen yhtiö, joka siis voisi laittaa Yleisradion jakeluverkon kiinni mikäli Yleisradio ei suostu maksamaan määrättyä vuokraa jakeluverkon käyttämisestä. Täten Yleisradio siis voisi pimentyä. Sitä voi sitten pohtia mitä Digita tekisi, jos Suomen eduskunta pimentäisi Yleisradion ja täten Digitan laskutusperustetta ei olisi.

Yleisradio pitäisi säilyttää Suomen valtion omistuksessa, mutta sen pitäisi olla budjetiltaan paljon pienempi. Yleisradiolla voisi olla yksi televisiokanava ja yksi radiokanava ja internetsivut, joita ylläpidetään 100 miljoonalla eurolla vuodessa. Raha voisi tulla valtion viestintäbudjetista. Yleisradion jakelutekniikka pitäisi ostaa Suomen valtion omistukseen sillä tavalla, että ulkomainen toimija ei pysty kiristämään Suomen valtiolta ja Yleisradiolta verkonkäyttömaksuja. Uskoakseni Suomella on monia eri tekniikoita meneillään, joiden tavoitteena on murtaa Digitan hallitseva asema lähetysverkkotekniikassa.

Toisaalta Suomen kaikki televisiokanavat voisivat siirtyä internettiin. Siirtyminen edellyttäisi vain, että ihmisillä olisi tarpeeksi nopeat nettiyhteydet teräväpiirtokuvan vastaanoton mahdollistamiseksi. Tällöin Digitan palveluksia ja sen omistamaa lähetysten siirtoverkkoa ei varmaankaan tarvittaisi. Toisaalta se seikka, että Digita käsittääkseni omistanee televisio-ohjelmien jakelutekniikan aivan studiotekniikasta lähtien tuottanee mutkia tähän televisiolähetysten internettiin siirtämiselle. Että jakelutekniikan vaihtaminen mikäli Digita omistaa studiotekniikankin edellyttäisi varmaankin televisiolähetyshenkilöstön siirtämisen uuteen omaan studioon. Tällöin Digita joutuisi perustamaan oman televisio-ohjelmien tuotannon koska muutoin Digitalla olisi käsissään hyödytön lähetysverkko ja konkurssikypsä liiketoiminta, joka varmaankin olisi halvalla myynnissä.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 14. 06. 2013 17:05
Putin: Länsimaat eivät tiedä, mitä tehdä Syyrian kanssa

”Venäjän presidentti Vladimir Putin vieraili venäläisen kansainvälisen monikielisen Russia Today –teleyhtiön tiloissa ja keskusteli kanavan toimittajien kanssa yli tunnin ajan.
Presidentti kommentoi muutamaa viime viikon ajankohtaista asiaa.
Hän puhui mm. Syyrian konfliktista. Presidentin mukaan länsimailla ei ole mitään suunnitelmaa ja Venäjä puolestaan ei aio muuttaa asennettaan.
«Jotkut osapuolet uskovat, että jos alue järjestetään tavalla, joka heidän mielestään on oikea, niin sinne tulee rauhaa ja järjestystä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa,» Putin sanoi.
Russia Today –kanava oli maailman ensimmäinen uutiskanava, jolla oli YouTubessa miljardi katsojaa.”

Imperialismi on vaikeuksissa Syyrian tapahtumissa. Sotatoimet eivät menneetkään kuin Libyassa ja vaikka ovat saaneet värvätyksi sotilaita ympäri lähi-itää terroristikapinallisten joukkoon. Syyriassa ei siis ole enää pitkään aikaan ollut kysymyksessä sisällisota.

http://finnish.ruvr.ru/2013_06_12/Putin-Lansimaat-eivat-tieda-mita-tehda-Syyrian-kanssa/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 14. 06. 2013 17:05
Kaupalliset kanavat ja televisio- ja radio-ohjelmien jakelutekniikka ovat osakeyhtiöitä joiden hallinnan saa ostamalla yhtiön osake-enemmistön.

Maikkarin eli MTV3 kanavan omistaa ruotsalainen Bonnier AB. Nelonen kanavan omistaa Sanoma Media. Sanoma Median kotipaikka on Alankomaat Amsterdam. Yleisradion osake-enemmistön 99,98 % omistaa Suomen valtio. Yleisradion tulot tulevat Yle-veron tuotoista.

MTV3 ja Nelonen kanavien omistuksella ei ole niin väliä. Ne voivat olla ulkomaisessa omistuksessa ja Suomen kansalaiset hyvin tietoisia tästä. Mielestäni Yleisradio ja sen jakeluverkosto Suomessa pitäisi olla Suomen valtion omistama.

Yleisradion, MTV3 ja Nelonen kanavan lähetysten jakelun linkkiasemat omistaa Digita Oy, jonka omistaa australialainen sijoitusrahasto First State Investments. Digitan lähetysverkkojen käyttämisestä Suomessa Yleisradio, MTV3 ja Nelonen maksavat kansainvälisessä vertailussa melko ylihinnoiteltua vuokraa. Vuoden 2011 kirjanpidossa Digita teki liikevoittoa 24,2 prosenttia liikevaihdosta.

Tästä Digitan perimästä verkon käyttämisen ylihinnoittelusta on väännetty ja siis täten ilmassa roikkunut uhka, että kaikkien Digitan verkkoa käyttävien suomalaisten televisiokanavien lähetykset loppuvat, kun ulkomainen omistaja vääntää katkaisijasta mikäli verkonkäyttömaksuja ei suostuta maksamaan.

Jos Suomessa haluttaisiin tehostaa Yleisradion toimintaa ja leikata sen kuluja niin osapuolena tässä toimessa olisi varmaankin Digitan omistava australialainen yhtiö, joka siis voisi laittaa Yleisradion jakeluverkon kiinni mikäli Yleisradio ei suostu maksamaan määrättyä vuokraa jakeluverkon käyttämisestä. Täten Yleisradio siis voisi pimentyä. Sitä voi sitten pohtia mitä Digita tekisi, jos Suomen eduskunta pimentäisi Yleisradion ja täten Digitan laskutusperustetta ei olisi.

Yleisradio pitäisi säilyttää Suomen valtion omistuksessa, mutta sen pitäisi olla budjetiltaan paljon pienempi. Yleisradiolla voisi olla yksi televisiokanava ja yksi radiokanava ja internetsivut, joita ylläpidetään 100 miljoonalla eurolla vuodessa. Raha voisi tulla valtion viestintäbudjetista. Yleisradion jakelutekniikka pitäisi ostaa Suomen valtion omistukseen sillä tavalla, että ulkomainen toimija ei pysty kiristämään Suomen valtiolta ja Yleisradiolta verkonkäyttömaksuja. Uskoakseni Suomella on monia eri tekniikoita meneillään, joiden tavoitteena on murtaa Digitan hallitseva asema lähetysverkkotekniikassa.

Toisaalta Suomen kaikki televisiokanavat voisivat siirtyä internettiin. Siirtyminen edellyttäisi vain, että ihmisillä olisi tarpeeksi nopeat nettiyhteydet teräväpiirtokuvan vastaanoton mahdollistamiseksi. Tällöin Digitan palveluksia ja sen omistamaa lähetysten siirtoverkkoa ei varmaankaan tarvittaisi. Toisaalta se seikka, että Digita käsittääkseni omistanee televisio-ohjelmien jakelutekniikan aivan studiotekniikasta lähtien tuottanee mutkia tähän televisiolähetysten internettiin siirtämiselle. Että jakelutekniikan vaihtaminen mikäli Digita omistaa studiotekniikankin edellyttäisi varmaankin televisiolähetyshenkilöstön siirtämisen uuteen omaan studioon. Tällöin Digita joutuisi perustamaan oman televisio-ohjelmien tuotannon koska muutoin Digitalla olisi käsissään hyödytön lähetysverkko ja konkurssikypsä liiketoiminta, joka varmaankin olisi halvalla myynnissä.

Olet ihan oikealla asialla. Julkisella vallalla tulee olla vahva ote yleiseen mielipiteeseen. Rahavaltaa ei todellakaan tule päästää sitä monopolistisesti hallitsemaan. Kuten tiedämme on nyt jo kokoomuksella aivan liikaa vaikuttamismahdollisuuksia yleisessä mielipiteessä.
Ja se myös on näkynyt rahavallan tärkeän puolueen kannatuksessakin.

Nyt kun ei ole enää Urkkiakaan, joka pitäisi heidän suut tukossa!
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 15. 06. 2013 19:07
Vielä löytyy ryhtiä vasemmalta natovastaisuudessa

”Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ei usko Ruotsin hakevan Naton jäsenyyttä kävipä Ruotsin ensi vuonna pidettävissä vaaleissa miten hyvänsä. Tuomioja kommentoi Yleuutisten eilistä kyselyä, jonka mukaan suomalaiset eivät halua Natoon, edes Ruotsin perässä. Yhteistyö- ja ymmärrys Suomen ja Ruotsin välillä on ulkoministerin mukaan edelleen rikkumaton, vaikka Ruotsissa käydään vilkasta Nato-keskustelua.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, perussuomalaisten Jussi Niinistö pohti Ruotsin valintoja eilen Ylen Päivän kasvo-ohjelmassa. Niinistön mukaan Ruotsi saattaisi hakea jäsenyyttä ensi vuoden vaalien jälkeen ja tämä muuttaisi Nato-ilmapiiriä myös Suomessa.
- Mä en ensinnäkään usko, että Ruotsi, oli vaalitulos mikä tahansa jättäisi hakemusta, tyrmää Tuomioja Niinistön spekulaatiot.

Tuomiojan mielestä koko Ruotsin Nato-keskustelu on myös tarkoitushakuista ja täysin poliittista. Kaiken kukkuraksi  naapurissa gallup-tuloksetkin käännellään Nato-intoilijoiden eduksi.
- Kun Ruotsissa uutisoitiin, että 34 prosenttia ruotsalaisista kannattaa Nato-jäsennyyttä, niin kävin lukemassa sen uutisen, eikä siinä edes mainittu, että yli 50 prosenttia kuitenkin vastustaa.”

Natomiehiä löytyy myös Perussuomalainen puolueesta ja niistä yksi on Jussi Niinistö, joka on myös yhdistetty Suomen Sisulaiseksi natsiksi.

http://yle.fi/uutiset/tuomioja_en_usko_ruotsin_nato-jasenyyteen_vaalien_jalkeen/6690997
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 15. 06. 2013 19:07
Vasemmisto ja ay-liike ei tule luopumaan ylestään yksityiselle pääomalle

”Molemmat Kreikan koalitiohallituksen vähemmistöedustajat ovat tyrmänneet pääministeri Antonis Samarasin kompromissiehdotuksen maan yleisradioyhtiö ERT:n toiminnasta. Kysymys voi johtaa hallituskriisiin.
- Kaikenlainen ERT:n uudelleen järjestely on tehtävä vasta sitten, kun yleisradioyhtiö on avoinna kuten ennenkin, kuvaili Demokraattisen vasemmistopuolueen tiedottaja Andreas Papadopoulos uutistoimisto Reutersille. Hänen mukaansa puoluejohtaja Fotis Kouvelis aikoo ehdottaa ERT:n kiireellistä uudelleen avaamista sekä työryhmän perustamista. Ryhmän tarkoitus olisi päästä kolmessa kuukaudessa sovintoon yleisradioyhtiön rakenteen uusimisesta.

Sosialistinen Pasok hylkäsi pääministerin ehdotuksen jo eilen perjantaina. Myös Pasok vaatii yleisradioyhtiön välitöntä avaamista. Hallituspuolueiden edustajien on määrä tavata maanantaina.

Samaras ehdotti eilen perjantaina, että Kreikan yleisradio aloittaisi jälleen uutislähetyksensä hyvin pienellä työntekijäjoukolla. Hallitus voi hajota, ellei asiassa päästä sopuun. Siinä tapauksessa olisi järjestettävä uudet vaalit. Tämän uumoillaan tarkoittavan lähes varmasti Kreikan pelastuspaketin hajoamista.

Maanantaina hallitus ilmoitti ERT:n sulkemisesta osana Kreikan säästöohjelmaa. Hallitus on painottanut koko ajan sulkemisen olevan väliaikainen. Tavoitteena on avata ERT entistä pienempänä ja tehokkaampana.”

Kreikkalainen vasemmisto ja ay-liike ei ole oikeiston säästö -ja leikkauspolitiikassa mukana, kuten Suomessa SDP ja vasemmistoliitto. Samoin Kreikan vasemmisto on julkistenpalveluiden puolesta tiukasti ja aina lakkoasettakin käyttäen. Tämä on siis sitä työväenpolitiikkaa parhaimmillaan.

http://yle.fi/uutiset/kreikan_paaministeri_ei_saa_hallituskumppaneiltaan_tukea_yleisradioehdotukselleen/6690835
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 15. 06. 2013 19:07

Kreikkalainen vasemmisto ja ay-liike ei ole oikeiston säästö -ja leikkauspolitiikassa mukana, kuten Suomessa SDP ja vasemmistoliitto. Samoin Kreikan vasemmisto on julkistenpalveluiden puolesta tiukasti ja aina lakkoasettakin käyttäen. Tämä on siis sitä työväenpolitiikkaa parhaimmillaan.


Kreikan työväenpolitiikan tulos on nähty, omat ja muidenkin varat on kulutettu. Nyt kärsitään ja kunnolla työväenpolitiikan tuloksista.
Sama työväenpolitiikasta johtuva velkaantuminen jatkuu meillä tänäkin päivänä ja jos siihen ei saada loppua, niin Kreikan kohtalo tulee myös olemaan meidänkin kohtalomme.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 16. 06. 2013 01:01

.

Kyvytön ja osaamaton Yle myi aikoinaan jakeluverkkonsa Digitalle paniikissa koska rahat oli loppumassa kesken kauden

Normaalistihan aloitetaan säästötoimet firman sisältä mutta se ei pystyynkuolleelle Ylelle käynyt

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 16. 06. 2013 19:07
Poliisi hääti mielenosoittajia vesitykeillä Turkissa

”Poliisi on häätänyt mielenosoittajia Taksimin aukiolla ja Gezin puistossa Turkin Istanbulissa. Poliisi käytti uutistoimistotietojen mukaan vesitykkejä ja kyynelkaasua satoja mielenosoittajia vastaan.
Poliisi aloitti toimet muutama tunti sen jälkeen, kun Turkin pääministeri Tayyip Erdogan varoitti, että turvallisuusviranomaiset aikovat häätää mielenosoittajat Taksimin aukiolta, mikäli he eivät itse lähde.
- Sanon tämän hyvin selvästi: joko Taksimin aukio tyhjentyy tai jos se ei tyhjene, niin tämän maan turvallisuusviranomaiset tietävät, miten se tyhjennetään, Erdogan sanoi uutistoimisto AP:n mukaan.”

Kansat ovat nousseet euroopassa herravaltaa ja uusliberalistista kansojen kurjistamista vastaan.
Meno alkaa olemaan kuin Venäjällä ennen lokakuun vallankumousta. Tuollin Tsaarivallan sotilaat ampuivat köyhiä ihmisiä kadulla, kun ne menivät pyytämään leipää.

Mutta kauheinta on se, että Suomessa oikeistolaistunut SDP ja vasemmistoliittokin ovat rahavallan tukijoukoissa. Olisiko niin, että kun suomi on niin pienimaa on rahavalta saanut sidottua vasemmistoeliitin riktatuuriseen komentoonsa?

Poliittinen tilanne on luonnoton maassa, kun riistäjät ja riistettyjen edustajat istuvat samassa hallituksessakin.

http://yle.fi/uutiset/poliisi_haati_mielenosoittajia_vesitykeilla_turkissa/6691021
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 16. 06. 2013 19:07
Turkissa on vastustuksena on erilaiset kiristykset, jotka eivät niinkään liity talouspolitiikkaan vaan lähinnä ihmisten oikeuksien tallomiseen. Samanlaista juttua on ollut iltapäivälehdissäkin kuinka suomalaiset kävelevät kuin lampaat ja tottelevat älyttömiä määräyksiä. Turkissa mielenosoittajat ovat alkaneet vastustaa paluuta keskiaikaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 17. 06. 2013 00:12

.

Mediaklippi vasemmistolaisen median "huippuajoilta" jos niin voi sanoa

http://www.youtube.com/v/Y2k9s-NbNaA?autohide=1&version=3

Niin kuin nykyäänkin tietty sosiaalinen tausta ohitti pätevyydet esim. Suomessa pelkkä suomenruotsalaisuus ohittaa tohtoritutkinnot

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Kari Lajunen on 17. 06. 2013 09:09
(https://kielikeskus.jyu.fi/opetus/venaja/kuvat/Tereshkova_001.jpg/image)

Olipas hieno dokumentti.  Mummahan elää edelleen vaikka oli tulla ammutuksi silloisen johtajan sijaan.  Onneksi ampujan sihti oli mitä sattuu.  En tiedä kuoliko tuossa kukaan vaikka autosta löytyi 9 luotia.  Taisi tyhjätä koko lippaan.

En ollut Koskaan kuullut murhayrityksestä  mitään.  Ukkohan ampui väärää autoa ja oli tappaa naiskosmonautin.  Auto on tainnut olla luodinkestävä ja sama millä puoluejohtajia ajelutettiin.

Joku militantti oli pukeutunut poliisiksi ja sai siksi liikkua aseistettuna yleisön seassa.  Tämä siis suunnilleen vuonna 1963-64.

Lue lisää http://finnish.ruvr.ru/2013_06_16/Valentina-Tereshkovan-Lokin-avaruuslennon-vuosipaiva/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 17. 06. 2013 09:09
.

On myös huhuja ettei Tereshkova ollut ensimmäinen naiskosmonautti vaan ensimmäinen joka tuli elävänä alas

Kuten Gagarin oli ensimmäinen elävänä takaisin tullut mieskosmonautti

http://www.youtube.com/v/9Sgc1I9sjfc?version=3&autohide=1

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 17. 06. 2013 19:07
Pohjalainen härskisti tänään terveyspalvelujen puolesta

”Terveyspalveluja on liian vähän. Puhelimessa saa jonottaa pitkään, eikä lääkärille tahdo saada aikaa”.

Mutta mikä onkaan kokoomuksen ja puolueen median linja säästö -ja leikkauspolitiikassa ollut viime vuosina ja ikävä kyllä se edelleen jatkuu.

Pohjalainen harrastaa populismia terveyspalveluilla, kun se ihan itsekkin on linjannut säästö -ja leikkauspolitiikkaa lehdessään. Kokoomuksen johdolla maassa ajetaan alas julkisiaterveyspalveluja leikkaamalla niiltä resursseja.

Terveyspalvelujen puute johtuu nimenomaan nykyisestä säästö -ja leikkauspoliitikasta. Mutta sitä ei Pohjalainen tietenkää tuo esille lehdessään.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 17. 06. 2013 20:08
Pietarin kansainvälinen talousfoorumi kiinnostaa asiaintuntijoita

”Pietarin kansainvälisen talousfoorumin kaltaisilla tapahtumilla on ratkaiseva vaikutus maailman talouden kehitykseen ja globaaleihin poliittisiin prosesseihin. Pietarin talousfoorumin vieraat ovat yksinmielisiä asiasta. Pietarin foorumi on yksi suurimmista taloudellisista tapahtumista. Esimerkiksi viime vuonna foorumin liepeillä allekirjoitettiin 84 sopimusta yhteenlasketulta arvoltaan 12 miljardia dollaria.”

Valtionjohtoinen Venäjäntalous vetää nyt jo kohta koko kapitalististen maiden talouksia.
Kapitalismi on pankkien keinottelujen johdosta pahassa pulassa. Kuvitteeliselta rahataloudelta on mennyt pohja pois ja ne arvot ovat haihtuneet taivaan tuuliin. Niitä pankkien laskuja nyt EU:n alueen valtiot maksavat.

http://finnish.ruvr.ru/2013_06_17/Pietarin-kansainvalinen-talousfoorumi-kiinnostaa-asiaintuntijoita/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 17. 06. 2013 23:11
Vasemmistolainen hallitus harrastaa jotenkin kummallista leikkauspolitiikkaa, kun velkaa tulee lisää vajaat kymmenen miljardia vuodessa. Korkomenot lienee pari miljardia. Jos nyt on kysymys leikkauspolitiikasta, niin mitä sitten on elvytyspolitiikkaa tai lisäyspolitiikka. Olisiko se velan kasvaminen 20 tai 30 miljardilla vuodessa.  Kyllä se vain nyt on niin, että lisävelkaantumisen tie on kuljettu loppuun.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Risto Helin on 18. 06. 2013 09:09
Nyt Pohjoiskorea uuteen nousuun, fasistisessa maassa laitetaan tuulemaan . IL: Pohjoiskorealaisten lähteiden mukaan maan virkamiehet ovat saaneet Pohjois-Korean johtajalta Kim Jong-unilta lahjaksi Adolf Hitlerin Mein Kampf –teokset.
Asiasta uutisoi Washington Post –lehti pohjoiskorealaisen New Focus International –järjestön raporttiin nojaten. Järjestö saa tietonsa loikkareilta ja Pohjois-Koreassa asuvilta vapaaehtoistyöntekijöiltä.

Mein Kampfia (suom. Taisteluni) on jaettu Pohjois-Koreassa niin sanottuna ”sadan kirjan painoksena”, millä viitataan maan johdon tapaan jakaa äärimmäisen rajatusti tiettyjä kirjoja vain maan korkeimmille virkamiehille. Suurin osa kirjoista on kiellettyjä Pohjois-Koreassa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 18. 06. 2013 09:09
Nyt Pohjoiskorea uuteen nousuun, fasistisessa maassa laitetaan tuulemaan . IL: Pohjoiskorealaisten lähteiden mukaan maan virkamiehet ovat saaneet Pohjois-Korean johtajalta Kim Jong-unilta lahjaksi Adolf Hitlerin Mein Kampf –teokset.
Asiasta uutisoi Washington Post –lehti pohjoiskorealaisen New Focus International –järjestön raporttiin nojaten. Järjestö saa tietonsa loikkareilta ja Pohjois-Koreassa asuvilta vapaaehtoistyöntekijöiltä.

Mein Kampfia (suom. Taisteluni) on jaettu Pohjois-Koreassa niin sanottuna ”sadan kirjan painoksena”, millä viitataan maan johdon tapaan jakaa äärimmäisen rajatusti tiettyjä kirjoja vain maan korkeimmille virkamiehille. Suurin osa kirjoista on kiellettyjä Pohjois-Koreassa.

Ilmeisesti kyseessä on "Junat kulkemaan aikataulussa" -projekti

Harmi että tseka- Feliks Dzeržinski, lasten ystävä ja massamurhaaja ei ole enää saatavilla konsultoimaan

(https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/f/f8/Felix_Dzerzhinsky_1919.jpg)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Feliks_Dzer%C5%BEinski

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: toisen luokan kansalainen on 18. 06. 2013 10:10
Tapaus Yrittiaho todistaa, että stalinismi elää yhä Suomessa. Vasemmistoliiton Arhinmäki ja muut pikkustalinistit eivät siedä, että Yrttiaho on kritisoinut vasemmistoliiton tuella maan hallituksen tekemiä ja suorastaan ennennäkemättömiä päätöksiä, joilla köyhiä kyykytetään ja ökyrikkaita suositaan. Tarkoitan yhteisöveron huikeaa alentamista, osinkoverosotkuja ja ALVin korottamista.

Yksi vasemmistoliiton pikkustalinisti selittelee juuri radiossa, että noiden rikkaita suosivien miljardiluokan päätösten ohella hallitus on korottanut perusturvaa 120 eurolla heti eduskuntakauden alussa. Jokainen asiaan perehtynyt tietää, että tuo on iso valhe. Tuo 120 euron korotus on ripoteltu monelle vuodelle ja todellisuudessa kyse oli vain 25 euron korotuksesta, jonka ALVin korotus, YLE-pakkovero, ruoan kallistuminen, energiaverot ovat jo ehtineet syödä monta kertaa. Joten paskapuhetta vasureilta tälläkin kertaa, mutta onko tuossa mitään uutta?

http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2011/06/24/100-euron-korotus-perusturvaan-onkin-vain-25-euroa/20118912/12
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 18. 06. 2013 20:08
Kiinassa testattiin maailman nopein supertietokone

”Kiinalainen Tianhe-2 -supertietokone on tehnyt uuden tehokkuusennätyksen. Testit näyttivät, että superkoneen suorituskyky on 33,86 kvadriljoonaa laskutoimitusta sekunnissa.
Tianhe-2 on ohittanut Top-500 –listassa yhdysvaltalaisen Titan-supertietokoneen. Titanin suorituskyky oli samanlaisten testien mukaan 17,6 kvadriljoonaa laskutoimitusta sekunnissa.”

Tieteellinen sosialismi tuottaa jo tulosta tietokonealallakin, eikä siis yksin taloudessa.
Kommunistinen Kiina on koko maailman talouden veturi tällä hetkellä.

http://finnish.ruvr.ru/2013_06_17/Kiinassa-testattiin-maailman-nopein-supertietokone/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 20. 06. 2013 20:08
Putin: Työttömyys on maailmanlaajuinen tragedia

”Esiintyessään Pietarin kansainvälisessä talousfoorumissa Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmaisi huolestuneisuuttaan nuorisotyöttömyyden kasvun yhteydessä.

Työttömyyden kasvu huolestuttaa. Maailmassa on noin 200 miljoonaa työtöntä. Etelä-Afrikan tilanne on erittäin vaikea, sanoi Putin ja lisäsi, että Kreikan työttömyyden taso on yli 60 %, Portugalissa ja Italiassa työttömiä on yli 40 % ja Espanjan työttömyys on kasvanut 56 prosenttiin.

Tilanne on traaginen. Se vaarantaa talouden lisäksi myös sosiaalialaa ja poliittista tasapainoa, sanoi Putin.”

Mikä olisikaan maailmantalouden tila ja työttömyys ilman Kiinan ja Venäjän hyvää taloudellista kehitystä.

"Rosneft ja Kiina valmistelevat 60 miljardin dollarin öljysopimusta, kertoi Venäjän presidentti Vladimir Putin tavattuaan Kiinan varapääministeri Zhang Gaolin Pietarin kansainvälisen talousfoorumin liepeillä.

Kiina aikoo allekirjoittaa pitkäaikaisia sopimuksia Gazpromin ja Novatekin kanssa, kertoi Putin. Uskon, että Venäjän ja Kiinan yhteistyöllä on hyvät näkymät myös high-tech-teollisuuden alueella, sanoi Venäjän presidentti."

http://finnish.ruvr.ru/photoalbum/116250109/
http://finnish.ruvr.ru/2013_06_20/Putin-Tyottomyys-on-maailmanlaajuinen-tragedia/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 22. 06. 2013 20:08
”Vasemmistolaisuus” lastentautina Kommunismissa Suomessakin

Suomessa on näyttöä siitä mitä on ”vasemmistolaisuus” kommunistisessa liikkeessä.
Sotien jälkeen kommunistinen liike sai täydet toimintaoikeudet. Tämä oli kovapaikka oikeistolle ja he pelkäsivät kovasti vallankumousta. Mutta aikaa myöten vasemmistokommunistit menivät entistäenemmän oikealle. He olivatkin jo ennen sotia oikeistontukena sotimassa Neuvostoliittoa vastaan yhdessä saksalaisten natsien kanssa.

SKP oli sotien jälkeen hyvässä iskussa ja koko puolue oli toiminnassa mukana.
 
Suomalainenrahanvalta ei ollut tietenkään toimeton SKP:n tulosta poliittiselle toimintakentälle.
Erityisesti SKP:n vetämninen mukaan hallituksiin oli oivaveto sitoa SKP:n johto oikeistolaiseen valtaeliittiin ja heidän politiikkaan ja sitäkautta irrottaa se jäsenistöstään. Tämä johtikin sitten aikaamyöten koko puolueen hajoamiseen. Näin oli rahanvalta päässyt tavoitteeseen.

Tämän jälkeen oikeistolaiset ”kommunistit” hajottivat SKP:n ja perustivat Vasemmistoliiton. Näin ei heistä sitten voidakkaan enää puhua kommunisteina, vaan he ovat vasemmistolaisia ja lastentautinsa uhreja.

Kun taas oikeat Kommunistit jatkoivat SKP:n kunniakasta historiaa ja menoa.

Lastentautiset ovat nytkin mukana kokoomusvetoisessa politiikassa ja ovat porvariston puolella työläisiä vastaan.
Toisaalta vasemmistolainen lastentauti ei ole mitään uutta kommunistisessa liikkeessä, sitä oli jo Venäjällä 1906- kun bolsevikit nousivat valtaan ja rakensivat lokakuun vallankumousta.

Tänään voimme nähdä, melkein joka päivä, ympäri maapalloa ja EU:n aluella miten kommunismi ja työväenliike nousee ja taistelee oikeistolaisuutta ja rahanvaltaa vastaan.

Mutta vain suomessa ovat entiset (kommunistit) tai vasemmistoliitton johtoeliitti oikeistontukena työväenvastaisessa politiikassa. Sosiaalidemokraatit ovat jo pitkään olleet rahavallantuki, mikä ei ole uutta.
Kun taas Kreikassa, Italiassa ja Espanjassa ollaan jo kohta vallankumouksellisessa tilanteessa.

Vasemmistolainen lastentautikin on vain tauti, josta voi parantua lisäämällä työväenliikkeen omaa poliittista toimintaa oikeistolaisuutta vastaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 22. 06. 2013 21:09
Venäjällä Muiston ja surun päivä

”Venäjällä on tänään Muiston ja surun päivä. 72 vuotta sitten 22. kesäkuuta 1941 natsi-Saksan armeija hyökkäsi auringonnousun aikaan Neuvostoliittoon. Näin alkoi suuri isänmaallinen sota, jossa kuoli noin 27 miljoonaa Neuvostoliiton kansalaista.
Tänä päivänä venäläiset osoittavat kunnioitusta kaatuneille isänmaan puolustajille. Kaikkialla maassa järjestetään muistotilaisuuksia.
Venäjän presidentti Vladimir Putin ja pääministeri Dmitri Medvedev laskivat seppeleitä tuntemattoman sotilaan haudalle Aleksanterin puistossa Kremlin muurin lähellä.”

Suomessa päivä voisi olla katumuksen ja syyllisyyden päivä.

http://finnish.ruvr.ru/photoalbum/116393283/116393286/
http://finnish.ruvr.ru/2013_06_22/Venajalla-Muiston-ja-surun-paiva/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 23. 06. 2013 19:07
Venäjä on valmis käsittelemään Snowdenin hakemuksen poliittisesta turvapaikasta

”Venäjän lainvalvontaviranomaisilla ei ole mitään huomautettavaa Yhdysvaltain Keskustiedustelupalvelun entiselle työntekijälle Edward Snowdenille eivätkä he aio pidättää häntä, kertoo lähde turvallisuusvirastoissa.
On myös tiedossa, ettei Edward Snowden ole Interpolin tietokannan avoimessa osassa.
Lisäksi Venäjän presidentin lehdistösihteeri Dmitri Peskov on aiemmin sanonut, että Venäjä on valmis käsittelemään Snowdenin hakemuksen poliittisesta turvapaikasta, jos sellainen tulee.
Yhdysvaltain viranomaiset esittivät Snowdenille syytteitä kolmen lakipykälän mukaan jo 14. kesäkuuta. Jokaisesta syytteestä hän voi saada jopa 10 vuotta vankeutta.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_06_23/Venaja-on-valmis-kasittelemaan-Snowdenin-hakemuksen-poliittisesta-turvapaikasta/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 24. 06. 2013 18:06
Vasemmistolaiset haluaisivat vain lisätä byrokratiaa. Eikö riitä, että progressiivinen verotus vain yksinkertaisesti jaettaisiin eri lohkoihin. No se tietysti rikkaita kismittäisi luonnollisesti vieläkin enemmän, että vasemmistolaisen ylen laariin pitäisi jakaa tuhannen euron pottia.

http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/tolppanen-ehdottaa-yli-50-000-euroa-tienaaville-korotusta-yle-veroon-1.1413845
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 27. 06. 2013 20:08
EU:n huippukokouksen avajaispäivänä oli eurooppalaisten virkamiesten lakko

”Suurin osa Eurooppa-neuvoston 3 000 virkamiehistä osallistui lakkoon torstaina, samana päivänä, kun avattiin kaksipäiväinen EU:n huippukokous.
Virkamiesten ammattiliitosta ilmoitettiin, että jo eilen aloitettu lakko ei häiritse EU:n 27 valtion johtajan tapaamista.
Emme halua boikotoida Euroopan yhdentymistä, ilmoitti toimittajille ammattiliiton edustaja.
Huippukokouksen läpiviennin turvaamiseksi noin viisi prosenttia virkamiehistä jatkoivat työskentelyään.”

Samaan aikaa Portugalissa ay-liike säästö -ja leikkauspolitiikan vastaisessa lakossa.
Vain suomalainen valtaeliitti, uskoo enää leikkauspolitiikkaan.

EU on jo murenemassa sisäisestikkin virkamiesten lakkokin jo sitä kuvastaa. Puheet kun eivät enää pelasta kapitalismia umpikujastaan.

http://finnish.ruvr.ru/2013_06_27/EU-n-huippukokouksen-avajaispaivana-oli-eurooppalaisten-virkamiesten-lakko/

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 28. 06. 2013 19:07
Rahanvallalle ei ole hallitus oppositiossa Suomessa vastavoimaa

Äärioikeisto, jota suomessa edustaa  Perussuomalainen puolue. Suomalaiset natsit saavat huomiota rahavallan medioissa, kun he valmistautuvat puoluokokoukseen. Toisaalta kun ajatellaan, että nykyistä kokoomusvetoista hallitusta ovat, tukemassa sekä mukana siinä SDP:n ja vasemmistoliiton oikeistolaiset.
On tietenkin rahavallan näkökulmasta mahtavaa, kun oikeistolaiset ovat oppositiossa kokoomuksen hallitukselle, eikä vasemmisto kuten on muualla Euroopassa jotka ovat rahavallan vastustajia.

Tilanne on aivan kuin 1930 luvulla kun suomalainen vasemmisto oli tukemassa saksalaista natsivaltaa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 28. 06. 2013 19:07
Venäjä rakentaa panssarivaunun joka ominaisuuksiltaan ohittaa vastaavat länsimaiset

”Taistelukykynsä ja teknisten ominaisuuksien osalta uusi panssarivaunu ohittaa kaikki tällä hetkellä olemassa olevat ja myös kehitteillä olevat panssarivaunut, ilmoitti tänään varapuolustusministeri Juri Borisov toimittajille.
Lisäksi ilmoitettiin, että puolustusministeriö pitää mahdollisena korjausten tekemistä valtion tilauksiin. Muutamat armeijan uudelleenvarustamisen ohjelman toimet, kokonaisarvoltaan kolme miljardia euroa, voidaan mahdollisesti siirtää vuodelle 2016.”

Nyt on siis aika pelätä Venäjän vihaajan.

http://finnish.ruvr.ru/2013_06_27/Venaja-rakentaa-panssarivaunun-joka-ominaisuuksiltaan-ohittaa-vastaavat-lansimaiset/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 28. 06. 2013 21:09
Kokoomus ei kelpaa hallituskumppaniksi perussuomalaisille

”Perussuomalaisten kenttäväki toivoo, että seuraavien vaalien jälkeen maahan perustettaisiin hallitus, jonka runkona olisivat perussuomalaiset, keskusta ja SDP. Epämieluisin hallituskumppani perussuomalaisille olisi kokoomus. Nämä tiedot käyvät ilmi Ylen ajankohtaistoimituksen mielipidekyselystä perussuomalaisten kunnanvaltuutetuille ja varavaltuutetuille.”

Rahavallan pääpuolue kokoomus ei siis kelpaa suomalaiselle äärioikeistolle, jossa vielä kaiken lisäksi on natseja mukana.
Suomessa on erikoinen poliittinen tilanne ja aivan kuin 1930 luvulla, jolloin maassa oli kovin natsimielinen johto. Joka sitten liittoutui saksalaisten natsien kanssa.

Suomessa rahavalta ei puhu vasemmistosta eikä oikeistosta ollenkaan. Mutta ei myöskään yhteiskuntaluokista. Kansaa kusetetaan yhteiskunta luokista jotka ova kapitalismin selkäranka.

Perussuomalainen puolue ei ole mikään vaihtoehto kokoomukselle eikä  muullekkaan
oikeistolle. Se kun on oikeistopuolue ja vielä äärioikeistolainen.

http://yle.fi/uutiset/kokoomus_ei_kelpaa_hallituskumppaniksi_perussuomalaisille/6707118
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 28. 06. 2013 21:09
No, näinhän olen sanonut, että Perussuomalaiset on suurimmalta osaltaan vasemmistolainen nationalistinen puolue. Lukuunottamatta joitakin edustajia ja äänestäjiä. Kansanedustajista tällä hetkellä painoarvo on tasaisemmin oikeiston ja vasemmiston välillä, kun taas äänestäjistä painottuu selvästi vasemmistoon. Tämä lue puolueen johdolle erittäin vaikean tehtävän pystyä pitämään äänet kasassa omalle propagandallaan ja agendalla, joka ei sano kummallekkaan (oikeistolle tai vasemmistolle) yhtään mitään.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: toisen luokan kansalainen on 28. 06. 2013 21:09
No, näinhän olen sanonut, että Perussuomalaiset on suurimmalta osaltaan vasemmistolainen nationalistinen puolue. Lukuunottamatta joitakin edustajia ja äänestäjiä.

meillähän on nykyään melkein kaikki puolueet nationalistisia ja isänmaallisia kokoomukseen ja RKP:hen verrattuna, jotka haluavat ulkoistaa, yksityistää ja myydä kaikki kansallisvarallisuuden ulkomaille ja yleensä sille, joka vähiten maksaa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 28. 06. 2013 21:09
No, näinhän olen sanonut, että Perussuomalaiset on suurimmalta osaltaan vasemmistolainen nationalistinen puolue. Lukuunottamatta joitakin edustajia ja äänestäjiä.

meillähän on nykyään melkein kaikki puolueet nationalistisia ja isänmaallisia kokoomuksen ja RKP:n rinnalla, jotka haluavat ulkoistaa, yksityistää ja myydä kaikki kansallisvarallisuuden ulkomaille ja yleensä sille, joka vähiten maksaa.

Mihin perustat tuon väitteen? En luule kenenkään haluvan myydä vähiten maksavalle, enkä luule kenenkään tavoitteena olevan myyminen ulkoimaille.
Ei olisi tarvetta myydä, jos emme velkaantuisi tätä tahtia mitä teemme. Sama kuin asuntolainassa. Jos omistaa asunnon ja ottaa enemmän lainaa kuin asunnon arvo ja jatkaa lisäksi lainan ottamista lisää, niin jossain välissä omaisuutta on realisoitava, jos rahat eivät riitä lainan kulujen maksamiseen ja päivittäisiin kuluihin. Edelleenkin vasemmistolaiset elävät jossain utopiassa, jossa rahaa voidaan vaan lainata lisää ilman että sitä joutuisi maksamaan takaisin. Kreikassa tätä yrityettiin ja nyt työttömyys on huipussaan, itsemurhatilastot korkeimmillaan jne....
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 29. 06. 2013 20:08
Perussuomalainen puolue siirtyi edelleen äärioikealla lisää

Kansallismielinen äärioikeistolainen Jussi Niinistö valittiin Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajaksi ja ohitti edellisen Mäntylän, josta tuli kakkosvara ja kolmanneksi Eerola, joka on myös sisulainen natsi.

”Perussuomalaisten puoluekokouksessa Joensuussa 29. kesäkuuta. Niinistö sai valinnan jälkeen heti ohjeita puoluekokousedustajilta. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva.”

Suomen tunnetuimman rasistin Jussi Halla-ahon suosikki valittiin vielä puoluesihteeriksi, joten Suomen sisun ote tiivistyy Perussuomalainen puolueesta. Äärioikeisto suomessa kirjasta ilmenee, että suomalaiset natsit ovat valinneet nyt juuri Perussuomalainen puolueen vaikutuskavavaksi politiikanteossaan.

Nykyiselle Kataisen ja kokoomuksen hallitukselle on vaihtoehtona oppositiossa äärioikeisto ja keskustalaiset porvarit. Vasemmistosta istuvat Kokoomuksen hallituksessa SDP ja vasemmistoliitto.

Nykyinen meno maassa edelleen kasvattaa äärioikeistoa, koska politiikasta puuttu kokonaan luokkanäkökulma ja sitä kautta oikeisto ja vasemmisto poliitiselta areenalta. Eikä myöskään ole työväenliikkeellä vaihtoehtoa työtätekevälle kansalle, kuten työväenliikkeen tulisi toimia.

Todellinen oppositio ja vaihtoehto nykyiselle oikeistolaiselle menolle on Suomen kommunistinen puolue ja Euroopan vasemmistolaiset. Kreikassa, Italiassa, Portugalissa mm. koko poliittinen vasemmisto taistelee jokatasolla ja lakoin nykyista oikeistolaista kurjistamispolitiikkaa vastaan.
Eikä euroopassa myöskään silitellä natseja kuten Suomessa.

http://yle.fi/uutiset/perussuomalaisten_varapuheenjohtajiksi_niinisto_mantyla_ja_eerola/6711204
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 30. 06. 2013 16:04
Rahavallan kuuntelulaitteita, jopa YK:n ja EU:n nurkissa

”Saksalaisen Der Spiegel -lehden mukaan Euroopan unioni oli yksi Yhdysvaltain vakoiluohjelman kohteista. Tiedot perustuvat tietovuotaja Edward Snowdenin lehdelle antamiin dokumentteihin.
Snowdenin lehdelle antamassa "erittäin salaiseksi" luokitellussa asiakirjassa vuodelta 2010 kerrotaan Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusvirasto NSA:n vakoilleen EU:n diplomaattista edustustoa Washingtonissa. Rakennukseen oli asennettu kuuntelulaitteita ja toimiston tietoverkkoon oli tunkeuduttu, jotta NSA pääsi seuraamaan sähköposteja ja lukemaan edustuston asiakirjoja.”

USA:n tiedustelupalvelu ei näytä luottavan enää ”omiin".

http://yle.fi/uutiset/der_spiegel_yhdysvallat_vakoili_myos_euta/6711298
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 30. 06. 2013 16:04
Perussuomalaisten uusipuoluesihteeri soveltaa Nuiva manifestia

”Slunga-Poutsalo on esiintynyt tiukkana maahanmuuttokriitikkona jo aiemminkin. Hän esimerkiksi allekirjoitti ennen eduskuntavaaleja muun muassa Jussi Halla-ahon ja Juho Eerolan kanssa niin sanotun Nuivan manifestin. Hän on myös jäsen kovista puheista tunnetulla Homma Forum -keskustelupalstalla.
Halla-aho piti myös Slunga-Poutsalolle kannatuspuheenvuoron ennen puoluesihteerivaalia. Hän ei kuitenkaan myönnä, että tuore puoluesihteeri olisi ollut erityisesti maahanmuuttokriittisten ehdokas.
- Minä en koe ollenkaan, että perussuomalaisissa olisi maahanmuuttokriittistä siipeä. Perussuomalaiset on maahanmuuttokriittinen puolue, Halla-aho sanoi.”

Kolmentoista perussuomalaisen kansanedustajaehdokkaan Nuiva vaalimanifesti on eräänlainen ”köyhän miehen nalle wahlroosin” julistus: rahat ”meille”, ei ”niille”. Samalla se nojaa kuitenkin perusteluihin, joiden käyttöönotto voisi asettaa kyseenalaiseksi myös monet perussuomalaisten kannattajien sosiaalis-taloudelliset perusoikeudet.

Nuiva vaalimanifesti syyllistää maahanmuuttajat ihmisinä ongelmista, joiden tekijät ovat yhteiskunnallisia, ja jakaa ihmiset syntyperänsä perusteella jyrkästi eriarvoisiin ryhmiin. On niitä, joille kuuluvat kansalais- ja muut perusoikeudet, ja niitä, joilla ei niitä ole, ei ainakaan tasavertaisesti ja ehdoitta.

Sen sijaan, että arvostelisivat kapitalistien voitontavoittelua ja hallitusten leikkauspolitiikkaa, perussuomalaisten Nuiva manifesti esittää syylliseksi maahanmuuttajat ja monikulttuurisuuden.

Maahanmuuttopolitiikkaa tulee tarkastella työväenluokan yhteisten, kansallisuudesta riippumattomien etujen, luokkataistelun kansainvälisyyden ja ihmisoikeuksien lähtökohdista.

http://yle.fi/uutiset/perussuomalaisten_puoluesihteeri_tiukentaisi_maahanmuuttopolitiikkaa/6711507
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 30. 06. 2013 17:05
Perussuomalaisten uusipuoluesihteeri soveltaa Nuiva manifestia
” julistus: rahat ”meille”, ei ”niille”. Samalla se nojaa kuitenkin perusteluihin, joiden käyttöönotto voisi asettaa kyseenalaiseksi myös monet perussuomalaisten kannattajien sosiaalis-taloudelliset perusoikeudet.

Nuiva vaalimanifesti syyllistää maahanmuuttajat ihmisinä ongelmista, joiden tekijät ovat yhteiskunnallisia, ja jakaa ihmiset syntyperänsä perusteella jyrkästi eriarvoisiin ryhmiin. On niitä, joille kuuluvat kansalais- ja muut perusoikeudet, ja niitä, joilla ei niitä ole, ei ainakaan tasavertaisesti ja ehdoitta.

Maahanmuuttopolitiikkaa tulee tarkastella työväenluokan yhteisten, kansallisuudesta riippumattomien etujen, luokkataistelun kansainvälisyyden ja ihmisoikeuksien lähtökohdista.

Olen Hertan kanssa oikeistolaisena tästä täysin samaa mieltä. En niinkään tuosta wahlroos osiosta, koska pääsääntöisesti ihmisten pitäisi pyrkiä itse huolehtimaan itsestään ilman valtion tuella elämistä.
Ja jotta maahanmuuttajat saadaan integroitua hyväksytyiksi tasavertaisiksi yhteiskunnan jäseniksi on asenteen myös oltava tasavertainen.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 30. 06. 2013 18:06
Omat koirat kuuntelee

”Saksan oikeusministeriö vaatii Yhdysvalloilta välittömiä selityksiä sen informaation yhteydessä, jonka mukaan yhdysvaltalainen Kansallinen turvallisuusvirasto NSA olisi salakuunnellut EU:n toimistoja Washingtonissa ja New Yorkissa. EU:n puhelinyhteyksiin hyökättiin Brysselin kaupunginosasta, jossa sijaitsee Naton päämaja.
"Yhdysvaltain on annettava täydellisiä ja välittömiä selityksiä lehdistön tietojen yhteydessä, joiden mukaan Yhdysvallat salakuuntelee EU:ta", sanoi Saksan oikeusministeri Sabine Leutheusser-Schnarrenberger.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_06_30/Saksa-vaatii-Yhdysvalloilta-selityksia-salakuuntelun-yhteydessa/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 03. 07. 2013 20:08
Kokoomuksen media Pohjalainen sai raivotaudin kun omat koirat purivat

USA:n vakoileminen YK:ssa, EU:ssa ja monissa muissa kapitalistisissa maissa on saanut kapitalismiin uskovat kauhunvaltaan. Toisaalta sen ymmärtääkin kun oma koirapuree.

Tänään Pohjalainen otti Neuvostoliiton ja kommunismin lääkkeeksi raivotautiinsa ja keventämään USA:n vakoilujen aiheuttamaa kipua.

Se ei ole ollenkaan uutta että rahanvallan organisaatiot vakoilevat kansalaisia. Tavallaan erilaiset kyselytkin ovat vakoilua ihmisten mielipiteistä, joka on kylläkin avointa.

Suomessa valtionpoliisi on vakoilut erityisesti vasemmistolaista työväenliikettä aina vuodesta 1917 alkaen. Vasikoita on Ohranalla ollut ja on varmaankin edelleen vasemmistolaisessa työväenliikkeessä urkimassa.

Mutta nyt paljastuneet vakoilut USA:n osalta ovat kyllä historian suurimmat kautta aikain.

Natsisaksakin on pikkutekijä USA:n rinnalla vakoilussa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 03. 07. 2013 20:08
Egyptin armeija on pannut liikkeelle vallankumouksen

”Armeija on pannut liikkeelle vallankumouksen, sanoi tänään Egyptin presidentin neuvonantaja Essam Haddad.
Kutsuttakoon asioita niiden oikealla nimellä: Sotilakaappaus, kirjoitti Haddad Facebookissaan. Hänen mukaan tapahtumat johtavat ”suureen verenvuodatukseen”.
Aikaisemmin tänään kerrottiin, että Mohammed Mursi on pantu kotiarestiin. Paikallisen median mukaan presidentti ei saa olla yhteydessä ulkoiseen maailmaan.
Muslimiveljeskunnan uskontojohtaja Mohammed Badie on pantu matkustuskieltoon. Matkustuskiellon sai vielä 270 islamistiliikkeen johtajaa.
Armeija on pannut liikkeelle vallankumouksen, sanoi tänään Egyptin presidentin neuvonantaja Essam Haddad.
Kutsuttakoon asioita niiden oikealla nimellä: Sotilakaappaus, kirjoitti Haddad Facebookissaan. Hänen mukaan tapahtumat johtavat ”suureen verenvuodatukseen”.
Aikaisemmin tänään kerrottiin, että Mohammed Mursi on pantu kotiarestiin. Paikallisen median mukaan presidentti ei saa olla yhteydessä ulkoiseen maailmaan.
Muslimiveljeskunnan uskontojohtaja Mohammed Badie on pantu matkustuskieltoon. Matkustuskiellon sai vielä 270 islamistiliikkeen johtajaa.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_07_03/Egyptin-armeija-on-pannut-liikkeelle-vallankumouksen/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 08. 07. 2013 19:07
Putin: Egypti on sisällissodan tiellä

”Egypti on sisällissodan tiellä. Tästä varoitti Venäjän presidentti Vladimir Putin, joka on työvierailulla Kazakstanin pääkaupungissa Astanissa.
Hänen mukaansa, on surullista todeta, että sissiällisota on jo vallannut Syyrian ja Egypti myös etenee tähän suuntaan. Toivoisin, että Egyptin kansa voisi välttää tämän kohtalon, sanoi Putin.
Egypti on sisällissodan tiellä. Tästä varoitti Venäjän presidentti Vladimir Putin, joka on työvierailulla Kazakstanin pääkaupungissa Astanissa.”

http://finnish.ruvr.ru/2013_07_07/Putin-Egypti-on-sisallissodan-tiella/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: make on 09. 07. 2013 17:05
Vaikka puhutaan aina siitä, kuinka "paha" Yhdysvallat" pyrkii turvaamaan oman raaka-aineensa, niin ei meidän Lähi-Naarurimme ole yhtään sen parempi. Itse asiassa vielä paljon vaarallisempi. Siinä missä Yhdysvalloille Lähi-Idän rauhoittuminen takaisi heille paremmin ja halvemmin raaka-ainetta, niin Venäjän etu on juuri päinvastainen. Venäjän etu on itseasiassa esim. Syyrian, Palestiinan jne tulehtuneet tilanteet. Tällöin öljyn hinta pysyy korkealle. Venäjä tukeekin siksi mm. Irania ja Syyriaa, jotka taas tukevat venäläisin asein ja taloudellisesti terroristijärjestöjä Hamas ja Hizbollahia. Humanitaarisen kärsimyksen lisäksi Venäjän toiminnan hinnan maksaa eniten Eurooppa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 10. 07. 2013 20:08
Venäjä löi 25 vuoden takaisen öljyntuotannon ennätyksen

”Kesäkuussa Venäjällä tuotettiin keskimäärin 10 530 000 tynnyriä öljyä vuorokaudessa. Tämä on uusi öljyntuotannon ennätys viimeiseen 25 vuoteen.
Enemmän öljyä tuotettiin ainoastaan vuonna 1988. Silloin Neuvostoliitoissa tuotettiin 11 055 000tynnyriä öljyä vuorokaudessa. Tämän jälkeen öljyntuotanto alkoi laskea ja saavutti minimitason vuonna 1996 – 6 060 000 tynnyriä vuorokaudessa. Viime vuonna tämä osoitin oli 10 370 000 tynnyrin tasolla.”

Venäläinen julkinensektori toimii hyvin.

http://finnish.ruvr.ru/2013_07_09/Venaja-loi-25-vuoden-takaisen-oljyntuotannon-ennatyksen
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 12. 07. 2013 20:08
Snowden syyttää USA:ta kansainvälisen oikeuden rikkomisesta

”CIA:n entinen työntekijä Edward Snowden lupasi täyttä kaikki ehdot, turvapaikan saamiseksi Venäjältä, eikä tule jatkossa vahingoittamaan USA: etuja. Tästä ilmoittivat hänen kansaan Sheremetevon lentokentällä tapaamisen osallistuneet henkilöt.

Snowden tapaaminen 13 venäläisen ja ulkomaalaisen ihmisoikeusjärjestöjen edustajien kanssa oli perjantaina, Moskovan Sheremetevon lentokentän kauttakulkutiloissa.

Aiemmin jo ilmoitettiin, että Venäjä antaa turvapaikan Snowdenille, jos hän kieltäytyy toiminnasta, joka vahingoittaa Venäjän ja USA:n välisiä suhteita.

CIA:n entinen työntekijä Edward Snowden, kun tapaa ihmisoikeuksien puolustajia ja asianajajia, aikoo antaa ilmoituksen, jossa syytetään USA:ta kansainvälisen oikeuden normien rikkomisesta.
Tapaamiseen kutsuttu, tunnettu, venäläinen asianajaja Genri Reznik ilmoitti, että tapaaminen on kello 16.30 Moskovan aikaa Sheremetevon lentokentällä.
USA pyrkii Snowdenin luovuttamiseen, jotta hänet voitaisiin saattaa oikeuden eteen salaisten tietojen vuotamisesta.”

CIA:n entinentyöntekijä on saamassa turvapaikan Venäjältä.

http://finnish.ruvr.ru/2013_07_12/Snowden-syyttaa-USA-ta-kansainvalisen-oikeuden-rikkomisesta/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 12. 07. 2013 20:08
Venäjä lisää puolustusbudjettia

”Sinä aikana kun USA ja EU leikkaavat puolustusbudjettejaan, Venäjä päinvastoin määrää armeijalleen lisää rahaa. Venäjän armeijan budjetti lisätään ensi neljän vuoden aikana 20 prosenttia vuodessa. Vuonna 2016 puolustusbudjetti on jo 104 miljardia dollaria. Tämän vuoden puolustusbudjeti on 64 miljardia dollaria.
Venäjän hallitus määrää vuoteen 2020 mennessä armeijan aseistamisohjelmaan yhteensä 770 miljardia dollaria. Toimittaja Vladislav Shurigin kertoi, mihin huima summa käytetään.
- Niillä varoilla ostetaan tekniikkaa ja aseita, joita ei vielä ole armeijan aseistuksessa. Osa summasta käytetään uusien aseiden kehittämiseksi.

Venäjän armeijan stateginen modernisaatio-ohjelma kehitettiin vuoteen 2020 asti. Esimerkiksi, vuonna 2014 Venäjä saa ensimmäisen valtiollisen miehittämättömän ilmailun keskuksensa. Vuonna 2015 Venäjän armeija ottaa aseistukseen uusia T-99-panssarivaunuja ja vuonna 2016 S-500-ilmatorjuntaohjuksia. Tänä vuonna Venäjän asevoimat saavat aseistukseen Pantsir-S1-ohjuspuolustusjärjestelmiä, jotka pystyvät havaitsemaan samanaikaisesti jopa 20 kohdetta. Lisäksi kohta aloitetaan uuden ainutlaatuisen ohjuksen sarjatuotanto. Se uusi ohjus pystyy tuhoamaan jopa F22-Raptor-hävittäjiä.

Lisärahaa käytetään myös sotilaiden olojen parantamiseksi. Suunnitelman mukaan kasarmeihin ostetaan melkein 20 tuhatta pesukonetta ja pölynimuria. Kenraalimajuri Aleksandr Vladimirovin mukaan valtion velvollisuus on huolehtia sotilaistaan.
- Sotilaskoulutuksen parantaminen on tärkeä tehtävä. Armeija tarvitsee amattilaisia, jotka voivat tehdä aloitteita ja päätöksiä, panna päätöksensä täytäntöön ja ottaa vastuun seurauksista.
Joukko-osastojen täydentäminen on yksi ajankohtaisimmista ongelmista. Armeijaan houkutellaan edullisilla asuntolainoilla ja hyvällä palkalla. Tuleville upseereille luvataan korkeata sotilaskuolutusta ja uudelleenkoulutusta palveluksen päädyttyä.”

Naapuri ei todellakaan ole enää mikään savijaloilla seisova jättiläinen, vaan on sitä juuri.

http://finnish.ruvr.ru/2013_07_04/Venaja-lisaa-puolustusbudjettia/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 13. 07. 2013 19:07
Snowden on väsynyt elämään kauttakulkualueella

”CIA:n entinen työntekijä Edward Snowden on pyytänyt poliittista turvapaikkaa Venäjältä. Tästä ilmoitettiin sen jälkeen, kun hän oli tavannut Moskovan Sheremetevon lentokentän kauttakulkualueella venäläisten ja ulkomaalaisten ihmisoikeusjärjestöjen edustajia. Ilmoitusta voidaan pitää odotettuna sensaationa. CIA:n työntekijän pyynnön vuoksi, Venäjän presidentin lehdistösihteeri Dmitri Peskov ilmoitti, että ehdot ovat entiset, eli on lopetettava USA:n etuja vahingoittava toiminta, joka on vahingoittanut kahden maan välisiä suhteita.

CIA:n entinen työntekijä Edward Snowden lupasi täyttä kaikki ehdot, turvapaikan saamiseksi Venäjältä, eikä tule jatkossa vahingoittamaan USA: etuja. Tästä ilmoittivat hänen kansaan Sheremetevon lentokentällä tapaamisen osallistuneet henkilöt.
Snowden tapaaminen 13 venäläisen ja ulkomaalaisen ihmisoikeusjärjestöjen edustajien kanssa oli perjantaina, Moskovan Sheremetevon lentokentän kauttakulkutiloissa.
Aiemmin jo ilmoitettiin, että Venäjä antaa turvapaikan Snowdenille, jos hän kieltäytyy toiminnasta, joka vahingoittaa Venäjän ja USA:n välisiä suhteita."

Mihinkä se kaatuikaan Roomanvaltakunta, voi jo kysyä USA:n vakoilutoiminnasta. Voi myös kysyä eikö USA:n toiminta ole jo vielä pahempaa kuin Stalinin vainot Venäjällä? USA kun ei luota enää kavereihinsakkaan.

http://finnish.ruvr.ru/2013_07_13/Snowden-on-vasynyt-elamaan-kauttakulkualueella/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 13. 07. 2013 19:07
Suomen kommunistinen puolue mukana euroopan vasemmiston politiikassa

”Kreikassa 10. – 14.7 pidetään järjestyksessään ensimmäinen Syrizan edustajakokous. EU:n kurjistamispolitiikka on johtanut humanitääriseen kriisiin Kreikassa. Samalla kreikkalainen vasemmistolainen vastarinta järjestäytyy entisestään eurooppalaista troikka- ja leikkauspolitiikkaa vastaan. Suomen kommunistisen puolue antaa kaiken tuen kreikkalaiselle luokkataistelulle. SKP:n puheenjohtaja JP Väisänen osallistuu Syrizan edustajakokoukseen Ateenassa.
- Meidän paikka on siellä missä ammattiyhdistysliike, sosiaaliset joukkoliikkeet ja edistykselliset vasemmistolaiset radikaalit voimat kohtaavat, sanoo JP Väisänen ja tarkentaa,  että  Syrizan kanssa puolue tekee yhteistyötä Euroopan vasemmistossa ja  Kreikan kommunistisen puolueen  kanssa SKP:llä on hyvää yhteistyötä maailman kommunististen ja työväenpuolueiden verkoston kautta.
Puolueen puheenvuorossa Syrizan edustajakokouksessa sanotaan, että SKP vastustaa Kataisen hallituksen työläisiin, työttömiin, naisiin, opiskelijoihin, Kreikan kansaan ja koko eurooppalaiseen työväenluokkaan kohdistettuja kurjistamistoimia ja hallituksen harjoittamaa leikkauspolitiikkaa.”

Suomen muu vasemmisto mukana kokoomuksen tukijoukoissa. Suomalainen työväenliike on petollisellatiellä tukemassa oikeistolaista politiikkaa, joka on myös työväenluokan etujen vastaista.

http://www.skp.fi/2013-12-7/lisaa-kreikkalaista-vastavoimaa-eu-kurjistamista-vastaan
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 13. 07. 2013 20:08
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Pävi Räsänen on palaamassa noita-aikaan

Päivi Räsänen esitti, että jumalansana menee jopa ohi lainsäädännön eli edelle ihmiset säätämien lakien ja normien. Ei ole pitkä aika siitä Suomessakaan kun ihmisiä tapettiin, kun eivät uskoneet jumalaan.

Räsäseltä voi kysyä, että mitenkä laivalle kävisi myrskyisällä merellä, jos ohjaus jätetään jumalalle?
Räsäsen puheet alkavat jo kuulostaa mielenvikaiselta.

Itse en usko koko aikuisten satuihin jumalasta ja olen aikoja sitten eronnut koko humpuukista.
Toisaalta uskonto on oiva väline rahavallalle pitää ihmiset vallassaan. Eli, että on korkeampi voima joka on yläpuolella ihmisten ja jota ihminen ei voi ymmärtää.
Ihmisten yläpuolella ei ole mitään muuta kuin tyhjää. Meillä ihmisillä on kaikki avaimet sekä hyviin, että huonoihin tekoihin ihan niin kuin yleisessä politiikassakin.

Tätä on myös nykyinen uusliberalistinen politiikkakin yrittänyt kumota, että jokainen onkin oman onnensa nojassa yleisenpolitiikan osalta. Tällä ismillä uusliberalistit ovat yrittäneet kaapata julkisensektorinpalveluja ja yksityistää niitä yksityiseksi bisnekseksi.

Euroopan vasemmisto on ansiokkaasti alkanut taistella rahavallan uusliberalistista politiikkaa vastaan.

Se, että ihminen uskoo mahdollisuuksiinsa on ihan hyvä asia, mutta että uskoo johonkin, joka olisi yläpuolella ihmisen mahdollisuuksien on humpuukia. Joulupukkia kun ei vaan ole olemassa kuin mielikuvissa!
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 18. 07. 2013 16:04
(http://www.veteranstoday.com/wp-content/uploads/2011/06/palestinan_map.jpg) (http://www.veteranstoday.com/wp-content/uploads/2011/06/palestinan_map.jpg)

Israel on järjestelmällisesti edennyt palestiinalaisvaltiota pilkkoen vaiheeseen, että enää puuttuu vain lopullinen armonisku.

Lopullisen armoniskun antaminen ei liene kuitenkaan niin helppoa. Sirpaloituneilla palestiinalaisalueilla asuu yhteensä 3,1 miljoonaa palestiinalaista. Sisällyttääkö Israel nämä itseensä. Jos palestiinalaiset sisällytetään Israeliin niin heistä tulee melkoinen demokraattinen voima Israelin vaaleissa. Toisaalta, jos Israel karkoittaa heidät voi se aiheuttaa epävakautta, jota ei todellakaan kaivata Syyrian sisällissodan aiheuttaman epävakauden lisukkeeksi.

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry sukkuloi kiivaasti Lähi-idässä vaatimassa vuoden 1967 rajojen palauttamista. Euroopan Unioni päätti, että Euroopan Unioni ei harjoita Israelin kanssa rahoitusta ja yhteistyötä alueilla, jotka Israel on liittänyt itseensä vuoden 1967 jälkeen. Päätös ei kuitenkaan koske Unionin jäsenmaita vaan ainoastaan Euroopan Unionin rahoittamia projekteja.

Israelin ei varmaankaan kannata antaa ainakaan nopeata armoniskua palestiinalaisalueille koska se voi hajottaa Yhdysvaltojen vaivalla rakentaman Iranin vastaisen arabikoalition ja vaikeuttaisi suuresti länsimaiden ja maltillisten arabijohtajien asemaa arabimaissa.

Ainoa vaihtoehto on siis edetä senttimetri kerrallaan tehden palestiinalaisten elämästä palestiinalaisalueilla melko sietämätöntä, että nämä vähitellen yksi kerrallaan jättävät palestiinalaisalueet. Yhtenä päivänä palestiinalaisalueita on enään 1 neliömetri.

Politiikan nimi on pelata aikaa palestiinalaisvaltion pilkkomiselle. Juutalaisten vaikutusvalta Yhdysvalloissa lienee olevan niin suuri, ettei Yhdysvallat todellisuudessa aio mitenkään käytännön tasolla pakottaa Israelia vuoden 1967 rajoille.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 18. 07. 2013 18:06
Kirovin kaupunkin oikeus tuomitsi oppositioaktivisti Aleksei Navalnyn 5 vuodeksi vankilaan kavalluksesta

”Oikeuden mukaan Navalny kavalsi Kirovles –metsäyhtiöltä yli 10 tuhatta kuutiometriä tuotteita.
Moskovan kaupunginjohtajaehdokas ja Venäjällä tunnettu bloggaaja ja poliitikko todettiin syylliseksi kavalluksiin. Tuomari määräsi hänet vangittavaksi oikeussalissa.”

Poliisi pidätti kolme Aleksei Navalnyin tukijaa, Maneesin aukiolla, Moskovan keskustassa
Nuoret miehet yrittivät järjestä laittoman mielenosoituksen, kavalluksesta viiden vuoden vankeusrangaistuksen saaneen opposition johtajan puolesta.
Poliisit ajoivat myös paikalle saapuneet toimittajat pois aukiolta, koska siellä on menossa kunnostustyöt.”

http://finnish.ruvr.ru/news/2013_07_18/Venalainen-oppositioaktivisti-Navalny-sai-5-vuotta-vankeutta-kavalluksesta-7178/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 20. 07. 2013 19:07
G20-maiden valtiovarainministerit sopivat kaksi päivää kestäneessä Moskovan kokouksessa taistella yhdessä veron kiertämistä vastaan

”Maat aikovat kehittää verotusta koskevien tietojen sähköistä vaihtoa.
G20-maiden ministerit antoivat tukensa myös Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n ehdotukselle kieltää yrityksiä siirtämästä tilejään ulkomaille verojen kiertämistä varten.
Nämä ovat uusia askelia tiellä maailmanlaajuisen verotusjärjestelmän luomiseen.”

Vapaanmarkkinatalouden jälkiä aletaan korjata ja sen aiheuttamat verotulojen kiertämiset ovat aiheuttaneet vahinkoa julkisensektorin toimintaan ja kysymyksessä on verotulojen suoranaisesta varastamisesta.

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_07_20/G20-maat-valvovat-yhdessa-veronkiertajia-5232/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 20. 07. 2013 19:07
Venäjän kielenopiskelu kasvaa Kreikassa

”Kreikassa, taloudellisen kriisin aikana on kasvanut kiinnostus venäjän kielen opiskelua kohtaan. Tästä kertoi lauantaina Venäjän Ateenan suurlähetystön yhteydessä toimivan Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksen tiedottaja Natalia Eremenko. Kreikkalaiset näkevät Venäjässä suurvaltion ja useat paikalliset asukkaat uskovat, että jos he opettelevat venäjän kielen, niin voivat löytää työtä kansainvälisillä markkinoilla.
Eremenko lisäsi, että nuoriso, joka opiskelee venäjää, toiveikkaana katsoo kohti Venäjää ja uskoo, että Venäjän suhteiden ansiosta elämä Kreikassa kohentuu.

Venäjän päivät järjestetään kansainvälisen musiikkifestivaalin aikana. Siihen osallistuvat Venäjän ja muutamien toisten maiden musiikkiopistoissa, kuten Alankomaissa, Saksassa, Ranskassa ja Italiassa, opiskelevat oppilaat.
Festivaalin aikana järjestetään mestarikursseja tunnettujen venäläisten pedagogien ohjauksessa, sekä myös konsertteja. Tämän päivän konsertissa esiintyy tunnettu venäläinen pianisti Aleksandr Ghindin"

Euroopan työväenluokan vetovoima ja kiinnostus Venäjään kohtaan kasvaa, kuin aikoinaan sosialistiseen Neuvostoliittoon. Toisaalta onhan Venäjä edelleen valtiovallan ohjaama valtio, jossa yhteiskunta ohjaa mm. pankkeja, finansipolitiikkaa, yritystoimintaa, mutta sallii yksityisenkin yritystoiminnan. Yksityistäpääomaa ei tule päästää isännäksi valtiossa ja se varmaankin ymmärretään Venäjällä.

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_07_20/Kreikkalaiset-opiskelevat-venajaa-jotta-voisivat-loytaa-toita-5789/
Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_07_17/Kreikkalaisella-Rodoksen-saarella-alkoivat-Venajan-paivat-5619/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Globbari on 20. 07. 2013 20:08
Kirovin kaupunkin oikeus tuomitsi oppositioaktivisti Aleksei Navalnyn 5 vuodeksi vankilaan kavalluksesta
”Oikeuden mukaan Navalny kavalsi Kirovles –metsäyhtiöltä yli 10 tuhatta kuutiometriä tuotteita.
Moskovan kaupunginjohtajaehdokas ja Venäjällä tunnettu bloggaaja ja poliitikko todettiin syylliseksi kavalluksiin. Tuomari määräsi hänet vangittavaksi oikeussalissa.”
Poliisi pidätti kolme Aleksei Navalnyin tukijaa, Maneesin aukiolla, Moskovan keskustassa
Nuoret miehet yrittivät järjestä laittoman mielenosoituksen, kavalluksesta viiden vuoden vankeusrangaistuksen saaneen opposition johtajan puolesta.
Poliisit ajoivat myös paikalle saapuneet toimittajat pois aukiolta, koska siellä on menossa kunnostustyöt.”

http://finnish.ruvr.ru/news/2013_07_18/Venalainen-oppositioaktivisti-Navalny-sai-5-vuotta-vankeutta-kavalluksesta-7178/

Omanonnennautiskelijat

Aleksei Navalnyi on tyypillinen itsekeskeinen henkilöpoliitikko, joita vilisee nykyään Suomessakin.
Aatetta ja ideologiaa heillä ei ole tai oikeastaan he sairastavat uusliberalismia. Heidän ideologia on, että jokainen on omanonnensa seppä, jota kokoomus päällimmäisenä edustaa.

Nykyinen suomenhallituskin rakentuu juurituolle omanonnenpohjalle. Oikeistoa ja vasemmistoa ei heidän ideologiassa siis ole.

Venäjällä varmaankin Aleksei Navalnyi sopii tuohon omanonnen nautiskelijoihin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 20. 07. 2013 21:09
Tämä olikin Neuvostolii.... eiku Yhdysvallat

Detroit on lohduton näky - tältä näyttää aavekaupungissa www.iltasanomat.fi
Kuvakooste näyttää kuvia aavekaupugiksi muuttuneesta Detroitista, josta tuli torstaina Yhdysvaltoje...

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288583490680.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 20. 07. 2013 21:09
Tämä olikin Neuvostolii.... eiku Yhdysvallat

Detroit on lohduton näky - tältä näyttää aavekaupungissa www.iltasanomat.fi
Kuvakooste näyttää kuvia aavekaupugiksi muuttuneesta Detroitista, josta tuli torstaina Yhdysvaltoje...

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288583490680.html

(http://static.guim.co.uk/sys-images/Guardian/Pix/pictures/2010/12/30/1293734015622/United-Artists-Theater-in-006.jpg)

(http://static.guim.co.uk/sys-images/Guardian/Pix/pictures/2010/12/30/1293734014517/William-Livingstone-House-005.jpg)

"Detroitin väestöstä mustia on 79.5% ja valkoisia 11,9%."

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 24. 07. 2013 16:04
Rahanvalta himoaa  Edward Snowdenin päänahkaa, mutta taitaa jäädä ilmansaalista

"Asianajaja Anatoli Kutsherena on saapunut Sheremetjevon lentokentälle tapaamaan CIA:n entisen työntekijän Edward Snowdenin kanssa, joka pysyy parhaillaan moskovalaisen lentokentän transit-alueella.
Oletetaan, että Kutserena välittää Snowdenille Venäjän siirtolaishallinnon todistuksen, joka antaa CIA:n entiselle työntekijälle mahdollisuuden oleskalle Venäjän alueella silloin kuin hänen turvapaikkahakemuksensa käsitellään.
Kutsherena itse kertoi lentokentällä oleville toimittajille pidättäytyvänsä kommenteista ennen tapaamista Snowdenin kanssa.”

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_07_24/Snowden-saa-poistua-Sheremetjevon-lentokentalta-asianajajansa-on-saapunut-hanen-luokseen-1888/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Reino Kolmonen on 24. 07. 2013 20:08
Punaiset piknikit Vaasassa

Eilen tiistaina oli SKP:n osaston jäseniä rantapiknikillä sisäsataman puistossa. Eräs puolueenjäsen oli leiponut sämpylöitä tilaisuuteen, mutta hän toi muutakin suuhunpantavaa. Siitä suuret kiitokset hänelle.
Mutta myös politiikka oli esillä tapahtumassa. Andreas Fagerholm selosti väitöskirjaansa uusliberalismista ja oikeistolaisuuden kasvusta eri puolueissa.

Alustuksen jälkeen keskusteltiin parlamentaarisen vasemmiston oikeistolaistumisesta. Toisaalta koko yhteiskunnallinen ilmapiiri on läpeensä oikeistolaistunut. Lääkkeeksi katsottiin tuohon tautiin SKP:n koko toiminnan tehostaminen, kautta koko organisaation. Tähän varmaankin palaa lauantaina kokoontuva piirikomitea Vaasassa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 24. 07. 2013 20:08
Rahanvalta himoaa  Edward Snowdenin päänahkaa, mutta taitaa jäädä ilmansaalista

"Asianajaja Anatoli Kutsherena on saapunut Sheremetjevon lentokentälle tapaamaan CIA:n entisen työntekijän Edward Snowdenin kanssa, joka pysyy parhaillaan moskovalaisen lentokentän transit-alueella.
Oletetaan, että Kutserena välittää Snowdenille Venäjän siirtolaishallinnon todistuksen, joka antaa CIA:n entiselle työntekijälle mahdollisuuden oleskalle Venäjän alueella silloin kuin hänen turvapaikkahakemuksensa käsitellään.
Kutsherena itse kertoi lentokentällä oleville toimittajille pidättäytyvänsä kommenteista ennen tapaamista Snowdenin kanssa.”
Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_07_24/Snowden-saa-poistua-Sheremetjevon-lentokentalta-asianajajansa-on-saapunut-hanen-luokseen-1888/

”Yhdysvallat vaatii, että Venäjä selittäisi entisen työntekijän Edward Snowdenin aseman, kertoi toimittajille Valkoisen talon tiedottaja Jay Carney.
Carneyn mukaan Yhdysvaltain viranomaiset vaativat yhä sitä, että Venäjä luovuttaisi Snowdenin, joka on 23. heinäkuuta lähtien pysynyt moskovalaisen Shremetjevon lentokentän transit-alueella.
Snowden itse kuitenkin sanoi asianajajansa Anatoli Kutsherenalle haluavansa asua ja työskennellä Venäjällä.
Snowdenin turvapaikkahakemus on vielä Venäjän viranomaisten käsiteltävänä.”

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_07_24/Snowden-haaveilee-elamasta-Venajalla-Yhdysvallat-haluaa-palauttaa-hanet-takaisin-6992/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 26. 07. 2013 18:06
”Venäjä aikoo edelleen toteuttaa tietoista politiikkaa, joka tähtää konfliktien ratkaisemista poliittisin keinoin.
Kyse on mm. Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan konflikteista, sanoi tänään Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaamisessa ortodoksisten kirkkojen edustajien kanssa.
Nykyisessä tilanteessa uskontojen ja kulttuurien välinen yhteistyö on eroittäin merkittävä vakauttava tekijä, painotti Putin.”

Mitä tähän vastaa NATO mielinen militarismi?

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_07_25/Putin-Venaja-aikoo-edistaa-konfliktien-ratkaisemista-poliittisin-keinoin-6004
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 26. 07. 2013 18:06
Venäjän presidentti ei käsittele CIA:n työntekijöiden asioita

"Vladimir Putin ei käsittele CIA:n entisen työntekijä Eduard Snowdenin kysymystä, ilmoitti presidentin lehdistösihteeri Dmitri Peskov.

Tätä ongelmaa käsitellään FSB:n ja FBI:n kanavien kautta, Peskov ilmoitti.

Peskov ei sanonut, aikooko Snowden täyttää Putinin asettamat ehdot, jotta voisi jäädä Venäjälle, joihin kuuluu USA:ta vahingoittavan toiminnan lopettaminen. Presidentti vaati tätä ehdottomasti, eikä minulla ole minkäänlaista epäilystä siitä, että näin tapahtuu, korosti Peskov."

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_07_26/Snowdenin-kysymysta-ei-kasitella-korkeimmalla-tasolla-1852/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Roy Rabb on 26. 07. 2013 20:08
Jänniä sotaleikkejä saisimme kyllä harrastaa Natossa, mutta realiteetit ovat realiteetteja. Idän suhteita on hoidettava viisaasti, ystävällisesti ja hyviä tapoja noudattaen. Näin saamme elää rauhassa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 27. 07. 2013 20:08
Chilen vallankaappauksen yhteydessä keskitysleirille joutunut Alfonso Padilla

”Muistaa sen hyvin: laulu oli elintärkeää, se oli pelastusrengas, se oli osoitus siitä, että on elossa. Padillan tie musiikkitieteilijäksi vei kidutuksen ja vankilan kautta. Musiikin voima -ohjelmassa hän kertoo korostavansa nykyään musiikin eri lajien tasa-arvoa: kaiken musiikin takana ovat ihminen ja estetiikka.
Toimittajana on Timo Asikainen.
”Victor Jara (säv. ja san.): Plegaria a un labrador (Maamiehen rukous).
Victor Jara ja Quilapayún-yhtye.
José Luis Armenteros – Pablo Herrero: Libre.
Nino Bravo, laulu ja kitara (Äänitetty Chacabucon keskitysleirillä helmikuussa 1974).
Luis Advis (säv. ja san.): Cancion Final, loppulaulu kantaatista Cantata Popular Escuela Santa Maria.
Quilapayún-yhtye.
Joan Manuel Serrat: Cantares.
Joan Manuel Serrat, laulu, ja Barcelonan sinfoniaorkesteri, joht. Joan Albert Amargos.
Astor Piazzolla – Horacio Ferrer: Balada para un loco (Balladi hullulle).
Roberto Goyeneche, laulu ja puhe, sekä nimeämätön orkesteri.
Violeta Parra: Gracias a la vida (Elämälle kiitos).
Omara Portuondo, laulu, ja Martin Rojas, kitara.
Kuuntelijat voivat lähettää omia tarinoitaan musiikin voimasta sähköpostitse osoitteeseen musiikin.voima@yle.fi tai postitse YLE Musiikki/Musiikin voima, PL 14, 00024 Yleisradio.”

http://yle.fi/radio1/musiikki/musiikin_voima/musiikin_voima_36491.html
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 27. 07. 2013 20:08
Isä vaatii USA:n presidenttiä lopettamaan poikansa vainot

”Yhdysvaltain Kansallisen turvallisuusviraston NSA:n salaisen valvontaohjelman paljastajan Edward Snowdenin isä on tehnyt avoimen vetoomuksen presidentti Barack Obamalle.
Yhdessä asianajaja Bruce Feinin kanssa hän pyysi, että presidentti lopettaisi hänen poikansa vainon.
He vaativat lisäksi, että Obama lopettaisi poikansa paljastamia ”tiedustelupalvelujen väärinkäyttöjä”. Snowdenin isä ja Fein kertoivat ”saavansa inholla tietää” Yhdysvaltain oikeusministeri Eric Holderin Venäjän hallinnolle lähettämästä kirjeestä. Holder lupasi kirjeessään, ettei Snowdenia uhkaa Yhdysvalloissa kuolemanrangaistus eikä kidutuksia.”

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_07_27/Snowdenin-isa-pyytaa-Obamaa-lopettamaan-poikansa-vainon-1314/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 29. 07. 2013 19:07

.

Ehkä tunnetuin vasemmistolainen media Hesari on kokenut pyristelyä ankkalammikossa kolme huippujohtajaa joutui jättämään hesarin

Samaan aikaan hanke Suomen liberalisoimiseksi etenee vääjäämättä

ruotsivapaaehtoiseksi.fi (http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi)

 "Esitämme, että hallitus ja eduskunta ryhtyvät toimiin ruotsin kielen opiskelun muuttamiseksi vapaaehtoiseksi. Kieli- ja koulutuspolitiikan pitää turvata, että ne oppilaat jotka eivät opiskele ruotsia, eivät joudu jatko-opintojen ja työuran suhteen epätasa-arvoiseen asemaan suhteessa ruotsia opiskeleviin. Minkään kouluasteen tutkinnoissa ei pidä vaatia ruotsin kielen osaamista. Julkiset palvelutehtävät on järjestettävä niin, että suomenkielinen voi ruotsia osaamatta toimia julkisissa tehtävissä ja ruotsinkieliset saavat hyvää palvelua niiltä, joiden kielitaito perustuu vapaaehtoiseen ruotsin opiskeluun.


43780 ihmistä on jo allekirjoittanut tämän aloitteen."

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 29. 07. 2013 21:09

.

Päivitys parin tunnin takaiseen : Nyt pamahti 45 000 allekirjoitusta

http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: köyhä jarrumies on 01. 08. 2013 10:10
Venäjän valtiollinen uutistoimisto Ria Novosti kertoo, että Moskovassa  1200 laittomasti maassa oleskellutta vietnamilaista on pidätetty viranomaisten laajamittaisella operaatiolla.  Pitää nostaa hattua venäläisille. Noin myös Suomessa pitäisi toimia ja pidättää laittomasti maassa oleskelevat.

http://en.rian.ru/crime/20130801/182520859/Moscow-Police-Detain-1200-Illegal-Migrants-from-Vietnam.html


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 01. 08. 2013 20:08
Imperialistien urkinta sai pahantakaiskun

”Tiedonvuotaja Edward Snowdenin mukaan Venäjän maahanmuuttoviraston päätös turvapaikan myöntämisestä hänelle on oikeudenmukaisuuden voitto.
Yhdysvaltalainen senaattori John McCain sanoi, että turvapaikan myöntäminen Snowdenille on takaisku USA:lle. Hän kehottaa Barack Obamaa harkitsemaan suhteita Venäjän kanssa uudelleen. Senaattori Lindsey Graham on samaa mietä ja vaatii, että USA ryhtyy ankariin vastatoimenpiteisiin.
EU ei ole kommentanut tilannetta. EU:n mukaan kyseessä on USA:n ja Venäjän kahdenvälinen asia.
EU:n talouskomitean puheenjohtaja Henri Malosse uskoo, että päätös väkiaikaisen turvapaikan myöntämisestä Snowdenille on oikeudenmukainen.”

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_08_01/Turvapaikan-myontaminen-Snowdenille-on-suututtanut-USA-n-3438/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 01. 08. 2013 21:09
Imperialistien urkinta sai pahantakaiskun

”Tiedonvuotaja Edward Snowdenin mukaan Venäjän maahanmuuttoviraston päätös turvapaikan myöntämisestä hänelle on oikeudenmukaisuuden voitto.
Yhdysvaltalainen senaattori John McCain sanoi, että turvapaikan myöntäminen Snowdenille on takaisku USA:lle. Hän kehottaa Barack Obamaa harkitsemaan suhteita Venäjän kanssa uudelleen. Senaattori Lindsey Graham on samaa mietä ja vaatii, että USA ryhtyy ankariin vastatoimenpiteisiin.
EU ei ole kommentanut tilannetta. EU:n mukaan kyseessä on USA:n ja Venäjän kahdenvälinen asia.
EU:n talouskomitean puheenjohtaja Henri Malosse uskoo, että päätös väkiaikaisen turvapaikan myöntämisestä Snowdenille on oikeudenmukainen.”

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_08_01/Turvapaikan-myontaminen-Snowdenille-on-suututtanut-USA-n-3438/

Urkki unohti epähuomiossa mainita että vakoilupalvelimia on myös Kiinassa ja Venäjällä

(http://img.yle.fi/uutiset/ulkomaat/article6758185.ece/ALTERNATES/w580/Guardian+X-Keyscore+NSA.jpg)

"Guardianin verkkosivuilla on kartta, johon on merkitty XKeyscore-järjestelmän palvelimien sijainnit. Niitä on paitsi länsimaissa, myös muun muassa Venäjällä ja Kiinassa.

 The Guardian paljasti keskiviikkona. Kansallisen turvallisuusviraston NSA:n huippusalainen ohjelma mahdollistaa haut tietokannoista, joissa on miljoonien ihmisten sähköposteja, Facebook-keskusteluja sekä tietoja selaushistoriasta. The Guardian sai yksityiskohtaiset tiedot XKeyscore-nimisestä järjestelmästä tietovuotaja Edward Snowdenilta.

The Guardian julkaisi verkkosivuillaan useita kuvia koulutusmateriaalista, joilla NSA:n työntekijöitä opetetaan käyttämään XKeyscorea. Vuodelta 2008 peräisin olevat dokumentit paljastavat, että järjestelmällä voi seurata sähköpostien ja sosiaalisen median lisäksi käytännössä lähes kaikkea muuta toimintaa verkossa "

http://yle.fi/uutiset/nain_nsa_vakoilee_sahkoposteja_ja_facebook-chatteja_-_snowden_paljasti_yksityiskohdat/6758201

.


Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 02. 08. 2013 20:08
Venäjä sai kiitosta

”Venäjältä turvapaikan saanut tiedonvuotaja Edward Snowdenin isä kiittää Venäjää ja presidentti Vladimir Putinia poikansa avustamisesta.
Olen kiitollinen Venäjän valtiolle ja Vladimir Putinille, sanoi Lonnie Snowden.
Snowdenin isä ei ole vielä hakenut Venäjän viisumia, kertoi Venäjän Washingtonin-suurlähetystö.
USA vaatii Edward Snowdenin luovuttamista. USA:ssa häntä syytetään salaisen tiedon julkistamisesta.”

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_08_01/Snowdeninisa-kiittaa-Putinia-6551/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 02. 08. 2013 23:11
Venäjä sai kiitosta

”Venäjältä turvapaikan saanut tiedonvuotaja Edward Snowdenin isä kiittää Venäjää ja presidentti Vladimir Putinia poikansa avustamisesta.
Olen kiitollinen Venäjän valtiolle ja Vladimir Putinille, sanoi Lonnie Snowden.
Snowdenin isä ei ole vielä hakenut Venäjän viisumia, kertoi Venäjän Washingtonin-suurlähetystö.
USA vaatii Edward Snowdenin luovuttamista. USA:ssa häntä syytetään salaisen tiedon julkistamisesta.”

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_08_01/Snowdeninisa-kiittaa-Putinia-6551/

Venäjähän nyk. (entinen N-liitto) on aina erityisesti suojellut toisinajattelijoita.:)
Kaikkia suojeltuja ei ole hautamerkinnällä ehditty muilta kiireiltä hoitaa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 03. 08. 2013 12:12
Kapitalismin sisäinenmureneminen etenee ja epäluottamus kasvaa

”Saksan hallitus on mitätöinyt sopimukset Yhdysvaltain ja Ison-Britannian kanssa, joiden perusteella kyseisten maiden erikoispalvelut saattoivat harjoittaa varjostusta Saksan liittovaltion alueella, saksalaiset joukkotiedotusvälineet kertoivat.
Päätös oli seurausta salakuunteluun ja internetvakoiluun liittyvästä skandaalista. Olemassa olevien tietojen mukaan Saksan hallitus on jo lähettänyt asianomaiset asiakirjat Washingtoniin ja Lontooseen.
Maiden väliset sopimukset solmittiin jo 1960-luvulla. Niistä tuli lisä Saksan lakiin kirjeenvaihdon sekä posti-, puhelin-, lennätin- ja muun sähköisen viestinnän salaisuuden rajoittamisesta (niin sanottuun G10-lakiin).”

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_08_03/Saksa-on-purkanut-sopimukset-salakuuntelusta-Yhdysvaltain-ja-Ison-Britannian-kanssa-6952/?bottom=news
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 03. 08. 2013 20:08
Rahavalla tukijalka on oikeistolainen SDP jälleen

SDP on palannnut vuoden 1918 jälkeiseen oikeistolaiseen aikaan. Tuolloin Suomen sosiaalidemokraattinen liike jakautui oikeistolaiseen ja vasemmistolaiseen linjaan.

Suomen kommunistinen puolue perustettiin 1918 Moskovassa, johon siirtyi vasemmistolaiset ja oikeistolaiset valtasivat SDP:n. SDP jo tuolloin nautti vahvasti rahavallan tukea ja ihan niinkuin nykyäänkin.

Vuoden sotien ja natsiseikkailun jälkeen 1940-1945 SDP kuten muukin oikeisto siirtyivät vasemmalle, mikä johtui siitä, että SKP ja muu radikaalinenvasemmisto sai täydet toimintaoikeudet 1945. Mutta myös Neuvostoliiton ja sosialismin pelko ajoi oikeistoa vasemmalle.

Toisaalta tappioon päättynyt sota natsienliitolaisena vei oikeistolta kansan tuen, joka pakotti oikeistoa myös vasemmalle. Tämä antoi myös Urho Kekkoselle melkein koko poliittisen eliitin tuen maassa. Samoin Kekkosella oli koko kansan tuki ja hän oli vastustanut koko natsiseikkailua alusta alkaen. Kekkonen pitikin sotapuolue kokoomuksen poissa maan politiikasta aina kuolemaansa asti.

Vasta 1990 luvun alussa alkoi jälleen SDP:n kääntyminen oikealle mitä uusliberalismin tulo ruokki ja Neuvostoliiton kaatuminen antoi siihen myös lisäpotkua. Urho Kekkosen pois meno nosti kokoomuksen maassa poliittiseen valtaa ja jota edelleen jatkuu.

SDP on myös jatkanut sitoutumistaan kapitalismiin. Tästä kuvaava esimerkki on nykyinen kokoomusvetoinen oikeistolaista politiikkaa tekevä hallitus.

SDP varapuheenjohtaja perusteli viikolla SDP:n kanantuksen laskua sillä, että kansa haluaa SDP -läistä hyvinvointipolitiikkaa. Eli hän käänsi tyytymättömyyden SDP:n oikeistolaisesta politiikasta nurinpäin.

Suomalainen eduskuntavasemmisto on nyt siis rahavallan tuki kuin silloin kun tukivat natsien valtaa euroopassa ainoana vasemmistolaisena puolueena euroopassa.

Suomen kommunistinen puolue on nyt hyvässä yhteistyössä muun eurooppalaisen vasemmiston kanssa. Toivotaan, että SDP ja vasemmistoliittokin tulevat siihen vasemmistolaiseen politiikkaan mukaan. Eurooppalainen vasemmisto taistelee yhdessä nykyistä oikeistolaista säästö -ja leikkauspolitiikkaa vastaan. Nyt on siis tehtävä selvä rako vasemmalla rahavallan politiikkaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 04. 08. 2013 03:03
Sosialismi/kommunismi on nätisti onnistunut ainoastaan kirjojen kansien välissä.
Muutoin käytännössä jälki on verinen. Suurin osa uhreista ei ole kirjoissa eikä kansissa.

Mitä on "Vasemmistolainen media"? Oppi valehtelusta. Muut tahot ovat oppipoikia.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 05. 08. 2013 17:05
”Syyrian presidentti al-Assad torjui poliittisen vuoropuhelun mahdollisuuden aseistautuneen opposition kanssa ja kehotti iskemään terroristeja rautaisella nyrkillä. Näillä sanoilla hän esiintyi Syyrian televisiossa sunnuntaina.
Ei yhdellekään, terveesti ajattelevalle ihmiselle tule päähän ajatusta, että terroristein kanssa voisi selvittää välit poliittisten neuvottelujen avulla, sanoi al-Assad ja lisäsi, että terroristeja pitää iskeä rautaisella nyrkillä.
Al-Assad sanoi, että Syyrian on nyt ratkaistava kysymys, millainen valtio siitä tulee – valtio, jossa on vallalla lain voima,vai valtio, jossa valta kuuluu varkaille ja rikollisille.”

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_08_05/Al-Assad-lupasi-moukaroida-terroristit-Syyriassa-rautaisella-nyrkilla-2918/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 06. 08. 2013 19:07
"USA, Britannia, Kanada, Ranska ja Norja ovat sulkeneet suurlähetystönsä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maissa Al-Qaedan mahdollisten hyökkäysten vuoksi. Venäjän Ääni analysoi yleiseen panikkiin johtaneita syitä.

ABC-kanavalle antamassaan haastattelussa yhdysvaltalainen kenraali Martin Dempsey sanoi, että terroristien tavoitteista ei ole tietoa, mutta heidän aikomuksensa ovat päivänselvät. Kenraali painotti, että terroristit uhkaavat yhdysvaltalaisten diplomaattien lisäksi myös muiden maiden edustajia Idän maissa. Vaikka Dempsey ei ole sanonut mitään konkreettista, länsimaiden reaktio seurasi välittömästi.

Neljä valtiota on jo evakuoinut suurlähetystönsä ja konsulaattinsa. Tilanne on epätavallinen, arvioi asiaintuntija Lev Korolkov.
- En ymmärrä, miksi kaikki ryhtyivät sulkemaan suurlähetystöjään juuri nyt, vaikka tilanne on ennenkin ollut tulenarkaa ja varoituksia mahdollisista terrori-iskuja annetaan säännöllisesti. Mutta uhkauksia harvoin toteutetaan. USA:n Kenian suurlähetystössä tapahtuneiden räjähdysten jälkeen ei ole tapahtunut mitää tavallisesta poikkeavaa.

Lietsoimalla paniikkia USA saattaa yrittää vetää yleistä huomiota pois Edward Snowdenin tapauksesta, uskoo uutistoimisto RIA Novostin sotilasasiaintuntija Konstantin Bogdanov.
- Minulla on kaksi versiota. Joko amerikkalaiset turvallisuuspalvelut NSA ja CIA, joiden maineen Edward Snowden pilasi, puolustavat tällä tavalla toimintaansa ja urkintaa. Tai USA haluaa näyttää, että tietokonevakoilusta ja –tiedustelusta on käytännön hyötyä kansainväliselle yhteisölle. Uskon, että varoitus mahdollisesta terrori-iskusta on todellakin tullut. Mutta ylireagointi osoittaa, että turvallisuuspalvelut ovat saattaneet käyttää tilannetta hyväkseen Snowdenin paljastusten aiheuttamien vahinkojen vähentämiseksi.”

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/2013_08_06/USA-lietsomassa-diplomaattista-paniikkia-0093/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Roy Rabb on 06. 08. 2013 20:08
Entä Euroopassa. Joo, Olli Rehn et kumppanit vaatii Espanjaan palkkatason yleistä alentamista kymmenellä prosentilla. Tälle tielle on varmaan - ottaen huomioon nuo maailmankaikkeuden terävimmät johtajat niin EU:ssa kuin Suomessakin - pakko mennä täälläkin. Ja Rehn "hienosti" vaatimuksensa päätteeksi rohkaisee espanjalaisia sanomalla "you can, osasivathan irlantilaiset ja latvialaiset"(!).
     Jaa, mitähän he osasivat? Sen hän jättää sanomatta. Todella röyhkeää silmään sahaamista.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 07. 08. 2013 00:12
Entä Euroopassa. Joo, Olli Rehn et kumppanit vaatii Espanjaan palkkatason yleistä alentamista kymmenellä prosentilla. Tälle tielle on varmaan - ottaen huomioon nuo maailmankaikkeuden terävimmät johtajat niin EU:ssa kuin Suomessakin - pakko mennä täälläkin. Ja Rehn "hienosti" vaatimuksensa päätteeksi rohkaisee espanjalaisia sanomalla "you can, osasivathan irlantilaiset ja latvialaiset"(!).
     Jaa, mitähän he osasivat? Sen hän jättää sanomatta. Todella röyhkeää silmään sahaamista.

Epäonneksemme meillä on Katainen ja Urpilainen. Härregyyd - varsinainen duuo.
Ajatus katkeilee, mutta puhe jatkuu - toistoa,toistoa.
Kommentoin toisen otsikon "Kaikki on suhteellista" alla ministeri Risikon ajatusta (?) toimeentuloturvan vastikkeellisuudesta. Mallikansalaisina ja -edustajina sekä ministereinä voisivat nyt sitten näyttää mallia ja olla esimerkkinä alentamalla palkkojansa je muita sekalaisia eri etuuksiaan. Alamaiset tulevat sitten kuuliaisesti perässä.

Bert Lundström
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 07. 08. 2013 20:08
Julkisensektorin palvelutuotannon alasajo jatkuu

Euroopassa ja myös Suomessa on menossa ”sota” julkistasektoria vastaan ja sota senkun vain vuosivuodelta kiihtyy. Toisaalta sen kyllä ymmärtää sitä taustaavasten, jossa kapitalistinenjärjestelmä nyt rimpuilee hukkumasta omaan paskaansa.

Rahavallan ahneus on siis tehnyt tehtävänsä ja kapitalismi on valmis kuopattavaksi historian romuhautaan. Vaihtoehtoja on ja niitä jo toteutetaan vasemmiston toimesta euroopassa ja Etelä-Amerikoissa. Toisaalta myös Kiina ja kommunistinen puolue ovat ottaneet rahavallan talousjärjestelmän omaan isäntävaltaansa.

Mutta myös Venäjä on edelleen valtionohjauksessa vaikka Neuvostoliittokaatuikin.
Venäjällä yhteiskunnan isäntänä on siis valtiovalta, joka ohjaa yhteiskunnallista toimintaa.

Kapitalistinentalousjärjestelmä on teknisessä mielessä ok. Isäntänä vain pitää olla kansa ei yksittäiset kapitalistit tai heidän poliittinen järjestelmä.

Suomi poikkeaa muusta euroopasta siinä, että SDP ja vasemmistoliito ovat rahavallan politiikantekijöinä ja oppositiossa ovat äärioikeistolainen Perussuomalainen puolue ja oikeistolainen keskusta. Poliittinen tilanne Suomessa on kuin natsivallan aikaan ennen sotia.

SDP puheenjohtaja Jutta Urpilainen uhosi tänään TV:ssä, että palkkoja tulee alentaa tai sopia matalat palkankorotukset, että kapitalismi pelastuu.

Samaten SDP ja kokoomus, joka on varsinainen rahavallanpuolue ajaa edelleen kuntia alas ja tilaa yksityiselle bisnekselle tuottamaan kuntien palveluja.

Joten elämme todella mielenkiintoista aikaa nyt Suomessa ja euroopassa.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 15. 08. 2013 17:05
”USA:n presidentti Barack Obama on perunut yhteiset Bright star-sotaharjoitukset Egyptin kanssa. Syynä ovat Egyptin lisääsntyvät väkivaltaisuudet. Obama sanoi myös, että USA aikoo pysyä puolueettomana Egyptin konfliktissa.
Aiemmin USA ilmaisi tyytymättömyyttä Egyptin poikkeustilan johdosta. Egyptin mellakoissa kuoli keskiviikkona yli 500 ihmistä. USA tukee Egyptin armeijaa vuosittain 1,3 miljardilla dollarilla.

Egypti toivoo Venäjän apua poliittisen kriisin ratkaisemisessa, sanoi tänään Egyptin Moskovan-suurlähetystön tiedottaja Izeddin Shaheen.
Egypti elää nyt vaikeaa aikaa, hän sanoi. Toivomme, että Venäjä tukee maatamme, samoin kuin ennenkin. Toivomme Venäjän apua, sanoi Shaheen.”

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_08_15/Egypti-toivoo-Venajan-apua-poliittisessa-kriisissa-6856/
Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_08_15/Obama-perui-yhteiset-sotaharjoitukset-Egyptin-kanssa-8488/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 15. 08. 2013 19:07
”Arabikevät jatkuu”
Arabikeväässä on kysymys yksinapaisen maailman murtumisesta. Mkä syntyi Neuvostoliiton romahduksesta ja ensimmäisen Persianlahden sodan jälkeen.
Vaikka lännen vaikutus kriisiin on voimakas, sen syntyyn löytyy runsaasti sisäisiä syitä. Diktatooriset hallinnot, demokratian puute, muun muassa. Tunisiassa ja Egyptissä harjoitettu uusliberaali politiikka jo 80-luvun alusta ovat synnyttäneet tyytymättömyyttä väestön keskuudessa.

Mutta myös EU:n alueella ovat kansat saaneet tarpeekseen uusliberalismista.

Islamistit menestyivät vaaleissa Egyptissä ja Tunisiassa, mutta eivät ole pystyneet ratkaisemaan ongelmia, koska kyseessä on talousjärjestelmän, kapitalismin kriisi. He ovat olleet näiden maiden Persuja.

Egyptin tilanne kuvastaa hyvin sitä, kun ei ymmärretä, että nykyinen syvä kriisi koskettaa kaikkia kapitalistisia maita. Eikä siihen löydy vastausta taivaasta eikä mistään muustakaan uskomuksesta. Nyt tarvitaan Karl Marxin pääoman sanomaa, josta ilmenee miten kapitalistinen talousjärjestelmä toimii.

Eikä oikea lääke myöskään löydy poliittisesta oikeistosta, koska heidän lääkkeellä tauti vain pahenee, joka näkyykin ympäri maapalloa.

Vain sosialismi ja kapitalismin vastainen vasemmisto voi kansat vielä pelastaa uudelta fasismilta, joka nostaa jälleen päätään.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 16. 08. 2013 19:07
”Venäjä aikoo lähiaikana lähettää Syyriaan lisää humanitaarista apua, kertoi tänään tiedotustilaisuudessa Venäjän ulkoministeriön Aleksandr Lukashevich.
Humanitaarisen avun antamiseen Syyrian kansalle osallistuu Venäjän hallitus, venäläiset kansalais- ja uskontojärjestöt, kertoi Lukashevich.”

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_08_16/Venaja-lahettaa-Syyriaan-lisaa-humanitaarista-apua-2191/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 17. 08. 2013 20:08
Pohjalainen yhteiskunnallisen median YLE:n kimpussa

Perjantaina 16.8 Pohjalainen oli Yle:n kimpussa. Kokoomuksen pomo Katainen oli rahavallan ministerien kokouksessa vaatinut YL:n rahoituksen supistamista. Katainen oli perusteluksi esittänyt, että YLE:n toimittajia on liikaa tiedotustilaisuuksissa. Pohjalainen arvuutteli, että Yle on myös liikaa käsitellyt arvostelevasti poliittisia maan asioita kokoomusta arvostelevasti.

Toisaalta YLE poikkeaakin esimerkiksi MTV:n rahavaltaa suosivasta uutisoinnista. YLE:n rokumentiohjelmat ovat asiantuntevia eivätkä siis USA:n uutistoimistojen lainauksia.

Kokoomus ja Pohjalainen haluaakin siis rajoittaa totuudenmukaista uutisointia ja salata rahavallan kansan kusetuspolitiikkaa.

Oikeistopuolueet ja rahanvalta ovatkin EU:n alueella ”sodassa” julkistasektoria vastaan. Julkisensektorintoimintoja ajetaan alas ja sen jälkeen yksityistetään. Pankkien omistajista ja rahavallan omistuksista ei puhuta, vaan ne piirit saavat jatkaa työkansan riistoa.

Rahanvalta on aina ja varsinkin 1930 luvulla rajoittanut sananvapautta ja demokratiaa aina väkivaltaa käyttäenkin. Vuoden 1945 tappioon päättynyt sota toi vapautta ja demokratiaa suomen kansalle. Mutta nyt jälleen ollaan menossa sananvautta ja demokratiaa rajoittavaan suuntaan.

Siihen antaa tilaa eduskuntavasemmiston hampaattomuus kokoomuksen sylikoirana hallituksessa.
Euroopan vasemmisto on taas ottanut toisensuunnan ja taistelee rahavallan julkisensektorin säästö- ja leikkauspolitiikkaa vastaan.

Suomessa on siis äärioikeisto oppositiossa harjoitetulle politiikalle ja harjoitettu politiikka on sitä kokoomuksen kansankusetuspolitiikkaa ja rikkaiden verojen alentamista.

Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 17. 08. 2013 22:10
.

Urkki ja DDR tulee takaisin (ja pala Berliinin muuria)

http://www.youtube.com/v/7Tw6LU_kRCc?autohide=1&version=3

http://www.youtube.com/watch?v=7Tw6LU_kRCc

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 19. 08. 2013 14:02

.

Joudumme taas häpeämään vasureiden puolesta  kun eivät itse ymmärrä edes hävetä

Arhinmäki heilutti sateenkaarilippua Moskovan stadionilla

(http://is12.snstatic.fi/img/468/1288590876223.jpg)

http://www.iltasanomat.fi/yleisurheilu/art-1288590841961.html

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: vito on 19. 08. 2013 20:08

.

Joudumme taas häpeämään vasureiden puolesta  kun eivät itse ymmärrä edes hävetä

Arhinmäki heilutti sateenkaarilippua Moskovan stadionilla


http://www.iltasanomat.fi/yleisurheilu/art-1288590841961.html (http://www.iltasanomat.fi/yleisurheilu/art-1288590841961.html)

.

Hävettää.. aika stupido ministeriksi
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Roy Rabb on 19. 08. 2013 20:08
Hävettää. Typerä temppu.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Hertta on 19. 08. 2013 20:08
Yleisurheilun MM-kisat: Venäjän joukkue maailman paras

”Moskovassa päättyi yleisurheilun XIV MM-kisat. Kilpailujen päättäjäistilaisuus oli sunnuntaina elokuun 18. päivänä, Moskovan Luzhnikin stadionilla. Venäjä oli maiden välisessä epävirallisessa mitalikilpailussa ensimmäinen. Kisojen isäntämaa sai 17 mitalia, joista seitsemän oli kultaa. USA:n ja Jamaikan urheilijat voittivat kuusi kultamitalia.

Yleensä ottaen, päättyneet MM-kilpailut vahvistivat viimeisten vuosien suuntauksen. USA menettää vähitellen asemiaan yleisurheilussa. Erityisen heikosti he ovat menestyneet Euroopassa. Vuonna 2009, Berliinissä, USA:n urheilijat voittivat 10 kultamitalia. Vuonna 2011, Daegussa Etelä-Koreassa kultamitaleita USA sai 12. Moskovan kisoissa mitaleiden kokonaismäärä oli suurin – 25 kappaletta, mutta kultaista niistä oli vain kuusi.

Kolmen parhaan maan joukkoon nousi myös Jamaika, kuudella kultamitalilla. Viisi kultaa voittivat kenialaiset urheilijat, jotka olivat neljäntenä maiden välisessä mitalitaulukossa. Kenia ohitti mm. Britannian. Sen ohitse nousi myös toinen Afrikan maa- Etiopia. Saksa jäi tämän taulukon viidenneksi.

Moskovan MM-kisoissa ei tehty maailmanennätyksiä. Mutta kauden kärkituloksia, kansallisia ennätyksiä ja omia henkilökohtaisia ennätyksiä syntyi suuri määrä. Näitä ennätyksiä ei tehty ainoastaan loppukilpailuissa, vaan myös alkuerien aikana.”

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/2013_08_19/Yleisurheilun-MM-kisat-Venajan-joukkue-maailman-paras-3094/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 21. 08. 2013 19:07
”Myrkyllistä kemiallista ainetta sisältävä ohjus laukaistiin Damaskoksen itäesikaupunkiin terroristien hallitsemalta alueelta, Venäjän ulkoministeriön virallinen edustaja kertoi tänään.
"Tuntuu siltä, että nyt yritetään kaikin keinoin luoda syitä vaatia YK:n turvallisuusneuvostolta tukea hallinnon vastustajille sekä tehdä niin, että Geneven konferenssia, jonka valmisteluja varten suunnitellaan venäläisten ja yhdysvaltalaisten asiantuntijoiden tapaaminen, ei tapahtuisi", Lukashevitsh sanoi.”

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_08_21/Venajan-ulkoministerio-kemiallisen-iskun-Damaskokseen-tekivat-terroristit-6293/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 24. 08. 2013 18:06

.

Vasuri vetää aina törkeästi kotiinpäin

Ei mitään tapoja

Arhinmäki palkitsi kymppitonneilla "vasemmiston räppäreitä"

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013082417406108_uu.shtml

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 24. 08. 2013 20:08
Suomenkin media näkee kemiallisen aseen käyttäjäksi Syyrian eikä siis länsimaiden tukemia terroristeja

”3600 ihmistä on hakeutunut lääkärien hoitoon.
Heillä on «neurotoksisia oireita», riippumaton kansainvälinen Lääkärit ilman rajojajärjestö kertoi lauantaina. Kerrotaan myös, että kaikki nämä potilaat tulivat sairaaloihin kolmen tunnin aikana viime keskiviikkona. 355 ihmistä on kuollut.
«Syyrialaiset lääkärit kertoivat meille yksityiskohtaisesti potilaiden oireista. Niitä ovat kouristukset, supistuneet silmäterät, näköhäiriöt ja hengenahdistus», kertoi järjestön edustaja.
Syyrian viranomaiset väittävät opposition käyttäneen 21. elokuuta kemiallisia aseita Damaskoksen esikaupungissa. Oppositio kiistää syytökset ja syyttää puolestaan maan haallintoa.”

Imperialistien valehtelu jatkuu nyt Syyriassa, kuten IRAK:ssa ja tavoitteena on jälleen sotimisen aloittaminen. Elämme jälleen fasismin nousun aikaa.

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_08_24/Kemialliset-aseet-tappoivat-yli-300-syyrialaista-yli-3000-sai-myrkytyksen-2643/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 25. 08. 2013 16:04
Jos Britannian ja Ranskan hallitus sanovat, että Assad käytti kemiallista asetta Damaskoksessa niin heidän asemassaan erottaisiin, jos asia olisikaan niin, eli todisteet Assadin kemiallisten aseiden käyttämisestä ovat hyvin vahvoja koska Britannian ja Ranskan hallitus ovat tulleet ulos ja sanoneet, että Assad käytti kemiallista asetta Damaskoksessa.

Bashar al-Assad käytti Damaskoksessa kemiallista asetta. Venäjä ja sen tukijat käynnistivät valtaisan valehteluoperaation ja syytösten ja huomion kääntämisen muualle. He eivät voineet yksiselitteisesti tuomita Bashar al-Assadin tekoa ja vaatia, että sellainen ei toistu.

Asiaa taaksepäin tutkimalla havaitaan selvästi, että Assad aloitti tekemällä samalla pienikokoisella ohjuksella ensin pienemmän väestöpohjan alueella testi-iskuja, sitten edeten yhä suuremman väestöpohjan alueille ilman mitään merkittävää kansainvälistä vastalausetta. Nyt sitten tämän vaatimattoman ja haalean kansainvälisen reaktion innostamana Assad sitten lopulta iski suuren väestöpohjan alueelle Damaskoksen itäiselle laidalle. Jos nyt reaktio tähän jää laimeaksi niin Assad tekee vielä suuremman iskun, ja lopulta kapinoiville seuduille alkaa sataa kemiallisia aseita.

(http://www.channelnewsasia.com/image/788114/1377349519000/large16x9/768/432/a-missile-that-allegedly.jpg)

Länsimaiden pitäisi nyt tehdä kaksi asiaa:

Länsimaiden pitää todeta, että Egyptissä tapahtui vaaleilla valitun presidentin ja eduskunnan syrjäyttäminen ja vallankaappaus ja sen jälkeen alkoi demokratian edellytysten järjestelmällinen tuhoaminen, josta syystä länsimailta tuleva kaikki rahoitus pitää välittömästi katkaista niin pitkäksi aikaa, että demokratia Egyptissä palautetaan.

Länsimaiden pitää alkaa toteuttaa Syyriassa Libyan mallia. Paljon aikaa on hukattu ja ääriryhmät ja al-qaida ovat saaneet valtaa Syyriassa koska emme ole voineet tukea maltillista demokratiaa vaativaa osapuolta.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 25. 08. 2013 18:06
Damaskos on valmis yhteistyöhön YK:n tarkastajien kanssa

”Iranilainen Press TV –televisiokanava ilmoittaa, että Bashar al-Assadin hallinto aikoo tehdä yhteistyötä YK:n tarkastajien kanssa ja antaa heidän tutkia perusteellisesti epäilyksiä kemiallisten aseiden käytöstä.
Televisiokanava viittaa Iranin ulkoministeri Mohammad Zarifin keskusteluun italialaisen kollegansa Emma Boninon kanssa. Zarifin mukaan Iranin hallinto pitää yhteyttä Syyrian presidenttiin ja Bashar al-Assad vakuutti Iranin johtajille itse, ettei hän aio estää YK:n tarkastajien työskentelyä Syyriassa.”

Iran ei toimita Syyriaan aseita eikä siellä toimi iranilaisia sotilaita, kertoi Iranin suurlähettiläs Venäjällä Mahmoud - Reza Sajjadi

"Syyrialla on oma vahva armeija, joka ei tarvitse sotilaitamme", hän sanoi. "Syyriaa on aina uhannut Israelin hyökkäys, siksi heillä on varastoissaan paljon aseita".

"Bashar al-Assad on pystynyt taistelemaan viimeiset kaksi ja puoli vuotta sen tuen ansiosta, jota hänelle antavat Syyrian kansa ja armeija", Sajjadi sanoi.

USA:n imperialistit  eivät tule onnistumaan kuten kävi IRAKi:ssa. Valehteleminen ja terroristien kanssa toimiminen tulee käymään mitä ilmeisemmin nyt, että USA:n ja Naton omaksi tappioksi.

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_08_25/Teheranin-suurlahettilas-Venajalla-Syyria-ei-tarvitse-iranilaisia-sotilaita-eika-aseita-7742/

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_08_25/Damaskos-on-valmis-yhteistyohon-YK-n-tarkastajien-kanssa-4656/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 26. 08. 2013 13:01
Länsimaiden suunnalta tulee viestejä, että odotettaisiin parlamenttien paluuta kesälomilta. Parlamenttien pitää keskeyttää kesälomansa ja kokoontua tekemään päätös rankaisuiskusta Syyriaan. Parlamentaarikot on valittu tehtäväänsä olemaan käytettävissä päätöksentekoon välittömästi ja aina, kun tarvitaan.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 26. 08. 2013 19:07
al-Assad: USA:n hyökkäys Syyriaan on tuomittu epäonnistumaan

”Venäläiselle Izvestija-lehdelle antamassaan haastattelussa Syyrian presidentti Bashar al-Assad saoi, että jos USA aloittaisi operaation Syyriassa, se epäonnistuisi samoin, kuin kaikki edelliset USA:n aloittamat sodatkin.
Syyrian presidentti sanoi myös, että USA:n tavoite on vähentää Venäjän roolia kansainvälisellä areenalla, mm. Syyrian tilanteessa, ja lupasi tavata Putinin heti kun tilanne palaa normaaliin.
Bashar al-Assad torju syytteet kemiallisten aseiden käytöstä ja sanoi, että myrkyllistä kaasua sisältänyt ohjus oli opposition laukaisema.”

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/2013_08_26/al-Assad-USA-n-hyokkays-Syyriaan-on-tuomittu-epaonnistumaat-1296/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 27. 08. 2013 17:05
Imperialistit sotakiihkossaan

”Britannian armeija on valmistelemassa toimisuunnitelmaa Syyrian tilanteen kirstymisen vuoksi, kertoi Britannian pääministeri David Cameronin tiedottaja.
Hänen mukaan sellaisen suunnitelman valmisteleminen on olosuhteisiin nähden järkevää ja loogista, mutta lopullista päätöstä puuttumisesta Syyriaan ei ole vielä tehty.
David Cameron keskeytti lomansa osallistuakseen Kansallisen turvallisuusneuvoston istuntoon. Hallituksen on tarkoitus nyt päättää, kutsutaanko parlamentti koolle enenaikaisesti Syyrian tilanteen vuoksi.”

Syyria valmistautuu puolustamaan maataan
”Syyrian hallituksen hallussa on puolustusaseita, jotka yllättävät maailman, sanoi Syyrian ulkoministeri Walid Muallem.
Syyriaa ei ole helppoa valoittaa. Meillä on puolustusaseita, jotka yllättävät maailman, sanoi ministeri.
Muallem syyttää länsimaita siitä, että ne etsivät tekosyytä hyökätäkseen Syyriaan, vaikka niillä ei ole todisteita siitä, että hallituksen joukot käyttäisivät kemiallisia aseita.
Muallemin mukaan Syyrian hallitus aikoo jatkaa taistelua oppositiota vastaan länsimäiden aggressiosta huolimatta.”

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_08_27/Britannia-valmistautuu-iskemaan-Syyriaan-8099/
Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_08_27/Syyrian-ulkoministerio-Syyrialla-on-aseita-jotka-yllattavat-maailman-5432/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Henry Eklund on 27. 08. 2013 18:06
Kuka myi aseet Syyriaan, ettei ny vaan samat jotka valmistautuvat sotaan. Mä en ymmärrä politiikasta mitään.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 27. 08. 2013 18:06
Venäjän valtiojohto valehtelee räikeästi yrittäessään väittää, ettei Bashar al-Assadin suorittamaa kemiallisilla aseilla tehtyä iskua olisi tapahtunutkaan.

The Telegraphin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin oli kyseenalaistanut, että onko kaasu hyökkäystä todella edes tapahtunut.

"The US said on Monday there was “very little doubt” that Syrian forces loyal to the Assad regime had used chemical weapons and attacked those, such as Russia’s president Vladimir Putin, who had cast doubt on whether the gas attack had actually taken place."

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov  ehdotti, että videomateriaali oli väärennetty, ja että jos isku oli tapahtunut sen toteutti kapinalliset.

Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan Venäjän reaktioita.

Edellinen kuuluisa valehtelutapaus oli Bushin hallinnon väite, että Saddam Husseinilla on kemiallisia aseita. Ehkä niitä oli, mutta sitten ne katosivat jonnekin. Ehkä ne Saddamin kadonneet kemialliset aseet ovat Syyriassa Assadin varastoissa.

Toisaalta se, että valtiojohto valehtelee räikeästi ei ole maailmanhistoriassa uutta. Sumeilemattomasti valehtelevia valtionjohtajia on nähty maailman sivu.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 27. 08. 2013 19:07
Venäjän valtiojohto valehtelee räikeästi yrittäessään väittää, ettei Bashar al-Assadin suorittamaa kemiallisilla aseilla tehtyä iskua olisi tapahtunutkaan.

The Telegraphin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin oli kyseenalaistanut, että onko kaasu hyökkäystä todella edes tapahtunut.

"The US said on Monday there was “very little doubt” that Syrian forces loyal to the Assad regime had used chemical weapons and attacked those, such as Russia’s president Vladimir Putin, who had cast doubt on whether the gas attack had actually taken place."

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov  ehdotti, että videomateriaali oli väärennetty, ja että jos isku oli tapahtunut sen toteutti kapinalliset.

Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan Venäjän reaktioita.

Edellinen kuuluisa valehtelutapaus oli Bushin hallinnon väite, että Saddam Husseinilla on kemiallisia aseita. Ehkä niitä oli, mutta sitten ne katosivat jonnekin. Ehkä ne Saddamin kadonneet kemialliset aseet ovat Syyriassa Assadin varastoissa.

Toisaalta se, että valtiojohto valehtelee räikeästi ei ole maailmanhistoriassa uutta. Sumeilemattomasti valehtelevia valtionjohtajia on nähty maailman sivu.

Britaniassa joukkomielenosoituksia Natomaiden terrorismille Syyriaa vastaan.

http://www.stopwar.org.uk/events/emergency-protest-syria
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 27. 08. 2013 19:07
Länsimailla on pieni ongelma. Länsimaiden hallinnossa pähkäillään voiko Assadin hallinnon kaataa vai ei. Miten käy esimerkiksi Syyrian sosiaaliturvan varassa eläville ja julkisen sektorin työntekijöille, jos heidän palkanmaksunsa katkeaa. Pystyvätkö kapinalliset ylläpitämään julkisia palveluja. Kapinallisilta on puuttunut kenttätason keskitetty johto, joka ottaisi Syyrian valtion johtamisen käsiinsä. Kapinallisten kenttäjohtajat ovat hyvin itsenäisiä ja suorastaan oman alueensa diktaattoreita.

Libyassa vallansiirto sujui melko hyvin ja yhteiskunnan oleelliset palvelut jatkoivat suhteellisen vahingoittumattomina lyhyen sisällissodan jälkeen. Libyan infrastruktuuri pysyi pääosin ehjänä ja öljykentät ja satamat täysin vahingoittumattomina.

Suomessa sisällissota ei tuhonnut infrastruktuuria oikeastaan yhtään. Suomessa oli olemassa valtionhallinto, jonka tarvitsi vain julistaa itsensä itsenäiseksi Tsaarin Venäjästä ja vallata punaisten käsiin joutuneet eteläiset kaupungit takaisin.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Timo Rintamäki on 28. 08. 2013 12:12
Tänä viikonloppuna vietetään Pohjanmaan rannikolla ja Välimeren pohjukassa kansankarnevaaleja rakettien ja paukuttelun hengessä ja riehakkaissa tunnelmissa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 28. 08. 2013 20:08
Kokoomuksen kapitalistinen rakennemuutos jatkuu

Kokoomuksen sota julkistasektoria kohtaa jatkuu ja rivissä ovat myös mukana edelleen eduskuntavasemmisto. Julkistasektoria siis ajetaan alas, että voidaa alentaa varakkaidenverotusta.

Kokoomusjohtoinen hallitus ei puhu mitään rahavallan, pankkien ja osakenomistajien ahneesta voitontavoittelusta.

Huomenna kuullaan mitkä ovat kokomusjohtoisen hallituksen budjettitavoitteet
säästö -ja leikkaupolitiikalleen.

Nyt tarvittaisiin koko kapitalistisen järjestelmän rakennemuutos ja sen suuntana sosialismi.

Työläisten työ on kaiken arvonluoja, mutta kapitalistien voitontavoittelu on yhteiskunnallisestituotetun arvon varastamista.

Mutta nykyisestä eduskunta vasemmistoeliitistä ei siihen rakennemuutokseen ole, koska se on edelleen väärässä seurassa.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 29. 08. 2013 20:08
”Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Saksan liittokansleri Angela Merkel ovat keskustelleet puhelimitse, kertoi Kremlin tiedotuspalvelu.
Kremlin tiedotteessa kerrotaan, että osapuolet keskustelivat Syyrian kriisiin liittyvistä asioista.
Molemmat osapuolet uskovat, että yritykset ratkaista krisiisi diplomaattisin ja poliittisin keinoin pitää jatkaa YK:n ja muiden järjestöjen puitteissa. Maidemme johtajat uskovat, että turvallisuusneuvoston pitää käsitellä YK:n tarkastajien raporttia Syyrian kemiallisista aseista ennen toimiin ryhtymistä, sanotaan tiedotteessa.”
 
Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2013_08_29/Putin-ja-Merkel-keskustelivat-Syyrian-kriisista-4407/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Insinööri on 30. 08. 2013 19:07
EU-populistinen äärioikeistolainen puolue Saksaankin

”Euron vastustajat Saksassa: Kadehdimme perussuomalaisia
Saksassa uusi eurokriittinen puolue "Vaihtoehto Saksalle" valmistautuu kaksiin vaaleihin ja hakee yhteistyötä Suomesta. Puolueen puheenjohtaja Bernd Lucke sanoo Yle Uutisten haastattelussa suorastaan kadehtivansa perussuomalaisten kannatusta Suomessa.
Bernd Lucke (kesk.) valittiin uuden eurokriittisen puolueen puheenjohtajaksi 14. huhtikuuta 2013. Kuva: Marc Tirl / EPA
Saksan eurokriittisten keulakuva, Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland) -puolueen puheenjohtaja Bernd Lucke herättää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan.
Timo Soinin tapaan vain Lucke pystyy pitämään omat kannattajansa kurissa, mutta ulkopuoliset ovat jopa käyneet häneen käsiksi vaalitilaisuuksissa - niin paljon taloustieteen professori Hampurista joitakin saksalaisia ärsyttää.
Lucke esimerkiksi kaadettiin kumoon viikko sitten puhetilaisuudessa Bremenissä, mutta hän ei onnekseen loukkaantunut tapahtumassa.
Ärsytystä lisää erityisesti se, että äärioikeiston ja uusnatsien on pelätty liittyvän uuteen Vaihtoehto Saksalle -puolueeseen. Luckelta onkin perätty aktiivisia toimia uusnatsien torjumiseksi.”

Historia toistaa 1930 lukua tässä ajassa

Natsismi nousee jälleen Saksassakin ilman natsismin tunnuksia, kuten  Suomessa Perussuomalainen puolueen varjonalla. Kansallismielisyys on se ideologia, jolla kansaa huijataan äärioikeistolaisuuden tukijoiksi nyt Saksassakin.

Suomessakin natsit ovat ottaneet Perussuomalainen puolueen vaikuttamiskanavakseen. Mikä ilmenee hyvin hiljan ilmestyneessä kirjassa äärioikeistolaisuus suomessa. Mutta ei yksin Perussuomalainen puolueessa näy natsismi, vaan myös kokoomuksessa.
Kuten nyt vaikka kokoomuksen nuorten puheenjohtaja Susanna Koski, joka ihannoi Lapuan liikettä ja sen tähteä Kosolaa. Lapuan liike ja IKL oli 1930 luvulla suomalaisten natsien nyrkki työväenliikettä vastaan.

Toisaalta Saksassa on vahva vasemmistolainen oppositio, jossa mukana myös ay-liike, nykyistä EU:n säästö -ja leikkauspolitiikkaa vastaan. Tämä ei siis anna Saksalaiselle perussuomalainen puolueelle tilaa työväenliikkeen tontilla EU:n vastisena puolueena.

Suomessa taas koko eduskuntavasemmisto ja ay-liikkeen johto on kokkoomusjohtoisen hallituksen tukijoukoissa. Samoin eduskuntavasemmisto ja ay-liikkeenjohto tukevat EU:n uusliberalistista politiikkaa. Suomessa on siis eduskunnassa äärioikeistolainen oppositio, kun eduskuntavasemmisto on hallituksessa. Tänään jälleen sai suomen julkinensektori hallituksentoimesta uusia alasajotoimia.
Samoin ay-liike SAK:ssa hyväksyi rahavallan matalat palkankorotukset. Toisaalta ne eivät ole mitään uutisia, koska sitä kun on jo jatkunut useita vuosia. Suomessa on nykyään työnantajien johtama ay-liike kuten aikoinaan historiassa.

Joten ei siis ole olenkaan ihme, että Perussuomalainen puolueen kannatus edelleen nousee, sillä kun on koko EU:n vastaisen politiikan kenttä käytössä populismilleen.

http://yle.fi/uutiset/euron_vastustajat_saksassa_kadehdimme_perussuomalaisia/6807320
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: Urho on 30. 08. 2013 19:07
Imperialisteilla samat argumentit kuin hyökkäyksessä IRAkiin

”USA on menettämässä liittolaisiaan. Britannia on kieltäytynyt osallistumasta sotaoperaatioon Syyriassa. Myöhemmin myös osa Nato-maista kieltäytyi puuttumasta Syyriaan. USA etsii nyt uusia liittolaisia, mutta sanoo voivansa iskeä Syyriaan myös omin voimin.
Britannia ei osallistu sotilaalliseen operaatioon Syyrian hallitusta vastaan. Britannian parlamentti torjui eilen hallituksen laatiman päätöslauselman humanitaarisesta interventiosta Syyriaan. Olisi väärin sivuuttaa kansanedustajien mielipidettä, sanoi pääministeri David Cameron.
- Parlamentti torjui aloitteemme. Kansanedustajat, jotka edustavat kansalaisiamme, eivät halua Britannian osallistuvan sotaoperaation. Hallitus ei saa sivuuttaa kansanedustajien mielipidettä.

Jo 12 Nato-maata, mm. Italia, Kreikka ja Kanada, on kieltäytynyt osallistumasta sotaoperaatioon Syyriassa ilman YK:n hyväksymistä. YK:n turvallisuusneuvosto ei hyväksy operaatiota, jollei saa kiistattomia todisteita siitä, että al-Assadin hallitus on käyttänyt kemiallisia aseita. Venäläiset kemiallisten aseiden asiaintuntijat, jotka työskentelivät maaliskuussa Aleppossa, ovat luovuttaneet raporttinsa turvalisuusneuvoston käsiteltäväksi. Raportti sisältää kiistattomia todisteita siitä, että kemiallisen iskun takana oli oppositio.
YK:n tarkastajat tutkivat 21. elokuuta Damaskokseen tehtyä kemiallista iskua. Heidän on määrä esittää raporttinsa lauantaina YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonille. Nyt on laitonta edes puhua puuttumisesta, uskoo Venäjä. Monet muutkin maat ovat samaa mieltä. Paitsi USA. New York Times-lehden mukaan, USA sattaa aloittaa sotaoperaation odottamatta YK:n turvasllisuusneuvoston hyväksymistä. Syyriaan saatetaan iskeä jo lauantaina, kun YK.n tarkastajat lähtevät maasta.

USA etsii nyt uusia liittolaisia. Mutta suurin osa Euroopan maista vastustaa sotilaallista puuttumista Syyriaan. Vain Lähi-idän valtiot ovat valmiita hyökkäämään Syyriaan. Turkin ulkoministeri Ahmet Davutoglu ilmoitti torstaina, että 25 valtiota saattaa liittoutua Syyriaa vastaan. Mutta tuskin kukaan, paitsi USA, uskaltaa rikkoa näin törkeästi kansainvälistä oikeutta.”

Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/2013_08_30/Britannia-vetaytynyt-Syyria-pelista-6231/
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 30. 08. 2013 22:10

.

Tämä on sitä tyypillistä vasurimeininkiä vasurille ihmishengellä ei ole mitään arvoa

Pohjois-Korean johtajan entinen tyttöystävä teloitettiin

"Hyon Song-wol ja 11 muuta muusikkoa teloitettiin pornofilmin tekemisen vuoksi, kertoo eteläkorealaislehti Chosun Ilbo.

Chosun Ilbo -lehden lähteet kertovat, että laulaja Hyon Song-wol oli yksi 12 tunnetusta muusikosta ja tanssijasta, jotka pidätettiin 17. elokuuta ja teloitettiin pornofilmin tekemisestä syytettyinä.

Teloitetut olivat Unhasu-orkesterin jäseniä sekä Wangjaesan- ja Moranbong-yhtyeiden laulajia, muusikkoja ja tanssijoita, Chosun Ilbo sanoo. Hyon lauloi yhdessä Pohjois-Korean suosituimmista yhtyeistä, Ponchonbon elektronisessa orkesterissa.

Teloitettujen väitetään kuvanneen myyntiin videoita, joissa he harrastivat seksiä. Lehden mukaan nauhoituksia on mennyt myyntiin myös Kiinaan. Joillakin muusikoilla väitetään olleen Raamatut ja heitä kohdeltiin toisinajattelijoina.

Lehden lähde sanoo, että ryhmä teloitettiin ampumalla kolme päivää pidätyksensä jälkeen. Perheenjäsenet todistivat teloitusta, ja heidät on sen jälkeen ilmeisesti lähetetty vankileireille, lähde sanoo. Teloitettujen yhtyeet hajoitettu."

http://yle.fi/uutiset/lehti_pohjois-korean_johtajan_entinen_tyttoystava_teloitettiin/6805458

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: herkkoo on 30. 08. 2013 22:10

.

Hyvä että ex-pressa poisti yksipuolisesti puolustuksen ja miinat Suomesta

Kova keskustelu Venäjällä: Jos Syyriaan isketään, Venäjän joukot Baltiaan!

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288594568956.html

.
Title: Vs: Vasemmistolainen media
Post by: belurisk on 31. 08. 2013 05:05

.

Hyvä että ex-pressa poisti yksipuolisesti puolustuksen ja miinat Suomesta
Kova keskustelu Venäjällä: Jos Syyriaan isketään, Venäjän joukot Baltiaan!

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288594568956.html.
Joo, se on sitä Hertan/Kolmosen/Urhon ihailemaa totalitarismia.
X-pressamme ja ulkoministerimme junailema liittyminen Ottawan sopimukseen jv-miinoista oli täysin järjetön.
Nykyinen Venäjä on täysin moraaliton. Mikään ei ole muuttunut. Typerää  uhoa riittää.
Jos kellä aikaa riittää, niin lukekaa Leon  Uriksen "Harmagedon".