Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Kenelle Vaasan kulttuuripalkinto 2015

Kenelle Vaasan kulttuuripalkinto 2015

Kenelle Vaasan kulttuuripalkinto 2015

Ehdota vuoden 2015 Kulttuuripalkinnon Kulttuuriteon ja Nuori kulttuuritekijä -stipendin saajat

Ehdotuksia palkinnon saajiksi tulee osoittaa vs. kulttuurijohtaja Mia Wiikille, mia.wiik@vaasa.fi viimeistään 19.10.2015. Täällä käydään ainoastaan keskustelua potentiaalisista palkkinnon ansainneaista.

Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunta jakaa vuosittain kaksi huomionosoitusta; Kulttuuripalkinnon/ Kulttuuriteon sekä Nuori kulttuuritekijä -stipendin. Kulttuuripalkinto/ kulttuuriteko jaetaan tunnustuksena henkilölle tai ryhmälle, joka on tehnyt merkittävää ja näkyvää työtä omalla kulttuurin alallaan Vaasan kaupungin hyväksi. Palkinto on tänä vuonna arvoltaan 2 000 euroa.

Nuori kulttuuritekijä

Nuori kulttuuritekijä -stipendi jaetaan kannustimena nuorelle lahjakkaalle ja aktiiviselle kulttuuriharrastajalle tai -ryhmälle, joka on osoittanut suurta potentiaalia omalla kulttuurin alallaan. Stipendin saaja on toiminut persoonallaan ja työskentelyllään myös innoittajana muille nuorille kulttuurin harrastajille. Stipendi voidaan myöntää alle 25-vuotiaalle vaasalaiselle nuorelle tai nuorten ryhmälle. Stipendi on arvoltaan 1 000 euroa.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa