Home / Tapahtumat / Vaasa jakoi kulttuuripalkintoja

Vaasa jakoi kulttuuripalkintoja

Vaasan kulttuuripalkinnot Tiina ja Marko Hautalalle

sekä Peter Kaivoselle

Vaasan kaupungin vuoden 2016 kulttuuripalkinto ja Nuori kulttuuritekijä –stipendi jaettiin itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12. Vaasan kaupungintalolla. Tänä vuonna jaettiin myös kunniamaininta elämäntyöstä.

Vaasan kaupungin kulttuuripalkinto myönnettiin kirjailijapariskunta Tiina ja Marko Hautalalle. Valintaraadin mukaan Hautalat tekevät Vaasaa ja kaupungin historiaa tunnetuksi kirjallisuuden kautta.

– He luovat vaikuttavia tarinoita paikallisuudesta ja toteuttavat kirjallisuutta uudella tavalla yhteistyössä koko kulttuurikentän kanssa, perustelee kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtaja Raija Koivisto-Rasmussen.

Kulttuuripalkinto jaetaan vuosittain tunnustuksena henkilölle tai ryhmälle, joka on tehnyt merkittävää ja näkyvää työtä omalla kulttuurin alallaan Vaasan kaupungin hyväksi. Palkinnon suuruus on 2 000 euroa.

Kunniamaininta elämäntyöstä

Nuori kulttuuritekijä –palkinto myönnettiin vaasalaiselle 22-vuotiaalle muusikolle Peter Kaivoselle.

– Hän on tehnyt arvokasta työtä kulttuuritalo Fannyn toiminnan ja kaupungin kulttuuritapahtumien edistämiseksi, Koivisto-Rasmussen kuvailee.

Nuori kulttuuritekijä -stipendi jaetaan kannustimena aktiiviselle kulttuuriharrastajalle tai -ryhmälle, joka on osoittanut suurta potentiaalia omalla kulttuurin alallaan. Palkinnon suuruus on 1 000 euroa.

Tänä vuonna jaettiin myös kunniamaininta elämäntyöstä kulttuurisihteeri Erkki Mendelinille. Mendelin teki elämäntyönsä Vaasan Kuorofestivaalin pitkäaikaisena tuottajana.

– Erkki on vienyt laulun iloa ihmisille ja nostanut Vaasan kulttuurikartalle niin alueellisesti, kansallisesti kuin kansainvälisesti, Koivisto-Rasmussen sanoo.

Palkintojen saajista päätti kulttuuri- ja kirjastolautakunta kokouksessaan 1.12.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa