Home / Kolumnit / Kalle Lanamäki – Vaasa ja meri olisi ansainnut tuen

Kalle Lanamäki – Vaasa ja meri olisi ansainnut tuen

Vaasa ja meri olisi ansainnut tuen

Törmäsin sattumalta Vaasa ja meri -kirjaan. Sen sisällöstä vastaa Vaasa 400 -piiri, jonka julkaisuista teos on kolmas. Toimituskunta on tehnyt sellaista jälkeä, että jokaisessa kaupunkiamme arvostavassa taloudessa tulisi tuntea teos.

Se kertoo vaasalaiseen merenkulkuun liittyvästä elämästä 1880–1960 niin elävästi, kattavasti ja mielenkiintoisesti, että lukemisen keskeyttäminen tekee kipeää.

Tullessani lapsena vaasalaiseksi, kuulin kehuttavan Vaasan olevan Suomen ”veneistynein” kaupunki. Kaikkien asukkaiden laskettiin mahtuvan veneisiin kerralla. Merenkulkuun liittyy kiinteästi mittayksikkö ”solmuväli”, joka on vieläkin käytössä.

Yksi solmu (knop, knot) tarkoittaa nopeutta, jossa solmuväli 1 852 metriä kuljetaan tunnissa. Vaasalaiselle tuo lukema on tärkeä, sillä siitä muistaa minä vuonna Vaasa paloi!

Käsittämättömänä pidän, ettei kaupunki halunnut tukea kirjan julkaisua. Päinvastoin, laskutettiin käypä hinta kaupungin graafisten palvelujen työstä.

Kyse on kirjasta, joka on kunniaksi ”merelliselle menestyjälle” ja siten oivallinen lahjoitettavaksi varsinkin historiaamme tuntemattomille. Kirja olisi paremmin ansainnut sitä ”markkinointitukea”, jota kaupunki kymmenin tuhansin euroin antaa muutamalle urheiluseuralle, joiden toiminnan tuoma tunnettuisuus on usein säälittävää. Nyt on kiittäminen Suomen kulttuurirahastoa, Svenska Kulturfondia, Svensk-Österbottniska Samfundia, Aktia-säätiötä, Wärtsilää ja Vaasa-opistoa. Ilman näiden sekä Skriptumin tukea olisi teos jäänyt julkaisematta.

Ilmaan jää kysymys: Eikö kaupunkimme kulttuuritoimi pysty taistelemaan edes näin tärkeän asian puolesta?

Kärsiikö asian arvo siitä, että tekijäkunta lahjoittaa tuhannet työtuntinsa talkoohengessä ja onnistumisen ilosta?

Kalle Lanamäki

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa