Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Näe syvemmälle Vaasaan: Kertomuksia Vaasasta

Näe syvemmälle Vaasaan: Kertomuksia Vaasasta

Vaasan kaupunkikehitys on julkaissut paikallishistoriallisen kirjan ”Kertomuksia Vaasasta – Berättelser om Vasa”. Kertomuksia Vaasasta tarkastelee kaupungin ja sitä ympäröivän seudun historiaa useista eri näkökulmista usean vuosisadan ajalta.

Kirja on tarkoitettu niin vaasalaisille kuin naapureille ja matkailijoillekin. Sen tarkoitus on tarjota huvia ja hyötyä ja toimia eräänlaisena vaasalaisuuden käsikirjana, josta tarvittavat keskeiset kokonaisuudet ovat helposti esimerkiksi puheenpitäjän löydettävissä ja omaksuttavissa.

Kuuden eri katsauksen kautta muodostetaan kuva niistä historiallisista kaarista, joiden päätepisteessä ja avoimen tulevaisuuden edessä tällä hetkellä seisomme. Kirjan avulla on mahdollista pohdiskella vastauksia seuraavan kaltaisiin kysymyksiin:

Millaisia yhteiskunnallisia kehitysjaksoja voidaan keskipitkiä ja pitkiä historiallisia jaksoja tutkimalla erottaa? Onko näistä jaksoissa havaittavissa tiettyjä paikkakuntaan tai alueeseen liittyviä toistuvia kehityslinjoja ja toimintatapoja, jotka ytimeltään ovat samankaltaisia, riippumatta historiallisesta ajanjaksosta tai esimerkiksi käytettävissä olevasta tekniikasta?

Miten näiden mahdollisesti havaittavien toimintatapojen, olivatpa ne myönteisiä tai kielteisiä, olemassaolon tiedostaminen voi auttaa tulevaisuuden suuriin paikallisiin linjoihin liittyvässä työskentelyssä? Kirjan on toimittanut ja sen johdannon kirjoittanut vt. kehitysjohtaja, HT Harri Hietikko.

Varsinainen artikkelisarja alkaa historioitsija, FM Olavi Antilan katsauksella Vaasaan hallintokaupunkina. Hänen näkökulmiaan ovat muun muassa valtionhallinto sekä sota- ja oikeuslaitos. Tämän jälkeen rehtori, FM Sannasirkku Autio valottaa vaasalaista koulu- ja kirjastolaitosta ja sen huomattavaa merkitystä alueen kehittymisen kannalta.

Arkkitehti Anne Majaneva-Virkolan artikkelissa tarkastellaan kaupungin arkkitehtuuria ja kulttuurielämää. Dosentti Holger Wester puolestaan esittelee Vaasan merkittävänä teollisuuskeskuksena, jonka menneisyyden ymmärtämisen seurauksena ei ole lainkaan yllättävää, että kaupunki tänä päivänä on johtava eurooppalainen energiaosaamisen keskus.

Maakuntamuseotutkija, FM Kaj Höglundin artikkeli käsittelee laajaa vaasalaista kaupankäyntiä ja liike-elämää. Kirja päättyy FT, museotoimenjohtaja emerita Marianne Koskimies-Envallin yhteenvetoon vaasalaisen hallinnon, teollisuuden, kaupan, koulutuksen ja kulttuurin keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Kirjan taitosta ja kuvituksesta vastaa sarjakuvataiteilija Outi Mentula.

Tekstien kääntäjänä on toiminut kielenkääntäjä Riitta Dahlback. Kirjaa on mahdollista ostaa pääkirjaston kansalaisinfosta. Kirjan artikkelit ovat lisäksi maksutta luettavissa sähköisessä muodossa kaupunkikehityksen kotisivulla.

Kirjasta

Kirjaa on mahdollista ostaa pääkirjaston kansalaisinfosta. Kirjan artikkelit ovat lisäksi maksutta luettavissa sähköisessä muodossa kaupunkikehityksen kotisivulla.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa