Home / Kolumnit /
Kalle Lanamäki – Liikennemerkkien noudattaminen

Kalle Lanamäki – Liikennemerkkien noudattaminen

Liikennemerkkien noudattaminen horjuu
Kalle Lanamäki

 Tulkoon aluksi selväksi, että tunnen leegion todella hyviä poliiseja mm. ulkomaanpalveluksen ajoilta. Mitä nyt sanon, ei koske heitä, vaan strategiaa. Haluan auttaa toiminnan tyylissä ja loogisuudessa.

Äskettäin saimme lukea tällä palstalla ajatuksia pysäköinnistä Vaasan rautatieaseman luona. Pääkysymys näyttää olevan yleinen lainkuuliaisuus tai sen puute. Käsittääkseni alkusysäys oli usean poliisipartion isku rautatieaseman luona matkustajia odottaviin autoihin. Pysäköinnistä linja-autoille pyhitetyllä alueella sakotettiin perusteena liikennemerkin noudattamatta jättäminen.

Periaate lienee aivan oikea – etenkin jos rangaistukset jaetaan oikeudenmukaisesti. Mielestäni olisi voitu toimia fiksumminkin. Koska kello 23 aikaan alueella ei ole todellista vaaraa tai haittaa, kun linja autoja ei ollut, olisi voitu toimia kuten tv:n Poliisit sarjassa. Siis päästää uhrit huomautuksella. Jos verenhimoa on enemmän, kannattaa isku tehdä silloin, kun on todella vaaraa tai häriötä pikkuautoista – siis päivemmällä. Nyt jää epäilys, että ylimitoitetun opetustuokion yhtenä pointtina oli jakaa haittatyölisiä mahdollisimman monelle. Tavallisesti ei iltaisin näe alueella paria partiota enempää.

Ylikomisario itsekin myönsi olevan tärkeämpääkin työtä, mutta että liikennemerkkien kunnioitusta pitää korostaa. Hyvä niin, mutta silloin on tärkeää toimia samoin kaikkialla. Kukahan Pohjanmaan poliisissa on niin jalkapallo- tai jääkiekkomyönteinen, ettei pelin aikana rantamaantien pysäköintikiellon merkkiä tarvitse noudattaa tai että valituksista huolimatta monitoimiviheriön kävelytiet saa footbollcupin aikana pysäköidä tukkoon. Nyt kai nähdään näissäkin rynnäkkö asemaiskun tyyliin?

Liikennemerkkien lisäksi tiettyjä sääntöjä pitää noudattaa. Erityisesti niitä, jotka koskevat suoraa hengenvaaraa. Milloin isketään suojatien eteen pysähtyneen ohittamiseen pysähtymättä, ylinopeuksiin todella vaarantavissa paikoissa jne ?

Kalle Lanamäki

Vaasa

 

 

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa