Related Articles
Kaupunkilaisten hiilijalanjälki
Lauantai 22.08.2015
Aalto-yliopiston Jukka Heinosen ja Seppo Junnilan tuore tutkimus kertoo, että kaupunkilaisen ja maalaisen hiilidioksidijalanjäljet ovat käytännössä yhtä isot. Pohjalaisen pääkirjoitus piikitteli tämän johdosta 13.8. :
”Tutkimus romuttaa vihreissä yleisen, lujan käsityksen siitä, että Helsingin keskustassa asuminen olisi aivan erityinen ympäristöteko. Vihreät esiintyy mielellään itse koulutuksen ja tieteen puolestapuhujana muun muassa kasvihuoneilmiöstä puhuttaessa. Olisi nurinkurista, jos tieteen tutkimustulokset eivät kävisikään siinä tapauksessa, jos ne yhtäkkiä sotivat omia lujittuneita ja ”paremmin tietäviä” käsityksiä vastaan.”
Pohjalainen viittasi entiseen vihreään kansanedustajaan Osmo Soininvaaraan, joka kritisoi Aalto-yliopiston tutkimuksen johtopäätöksiä soininvaara.fi-blogissaan 10.8. Soininvaara arvioi muun muassa, että tutkimus ei mitannut luotettavasti kaupunkilaisten ja maalaisten kulutuksen eroja, ja että siinä ei huomioitu sinkkutalouksien keskittymistä kaupunkien keskustoihin. Sinkkutalouksissa energian kulutus henkeä kohti on suurempi kuin suurissa perheissä.
Soininvaaran kritiikki Aalto-yliopiston johtopäätöksiä kohtaan on monin paikoin hyvin perusteltu. Tästä huolimatta tutkimus ravisteli ainakin minun käsityksiäni.
Oletus tiiviin asumisen ympäristöeduista perustuu vanhempiin tutkimuksiin ja arkijärkeen. Kerros- ja rivitaloasunnoissa on vähemmän hukkalämpöä tuottavia ulkoseiniä kuin omakotitaloissa. Vesihuolto, viemäröinti, kaukolämpö ja sähköverkko voidaan järjestää energiatehokkaammin kaupunkien keskustoissa kuin maalla tai omakotilähiöissä.
Kaupungeissa on lyhyemmät välimatkat, parempi julkinen liikenne ja paremmat pyöräilymahdollisuudet kuin maalla. Tämä näkyy Aalto-yliopistonkin tutkimuksessa: keskustojen asukkaat aiheuttavat vähemmän liikennepäästöjä kuin pientaloalueiden asukkaat.
Viime aikoina omakotialueilla on kuitenkin tapahtunut vaivihkaa vihreä vallankumous: maalämpö, varaavat takat, matalaenergiatalot ja puurakentaminen ovat yleistyneet. Kaupungit ovat kaukolämmön varassa, ja kaukolämpö perustuu edelleen aika vahvasti kivihiileen, joka on tunnetusti paha ympäristöongelma.
Pientaloalueet ovat siis kirineet keskustan kivitalojen edelle Suomen energiamurroksessa. Muutos on tapahtunut lyhyessä ajassa, paljolti tällä vuosikymmenellä. Omakotiasujan etuna on päätöksenteon ketteryys – hän pystyy vaihtamaan lämmitysmuotoaan ja tekemään energiaremontin paljon helpommin kuin kaupungin vuokrayhtiö tai kerrostalon asuntoyhtiö.
Ei ole mitään periaatteellista estettä sille, etteivätkö kaupungit voisi kuroa kiinni maaseudun etumatkaa, kunhan ne saavat raskaammat organisaationsa liikkeelle. Vaskiluodon Voima on ottanut Vaasan voimalassaan käyttöön haketta käyttävän biokaasuttimen. Lakea Oy on rakentanut Vaasaan maalämmöllä lämpiävän kerrostalon ja Jyväskylään 8-kerroksisen puukerrostalon. Helsingin energialaitos Helen testaa jo 100 megawatin lämpöpumppua.
Muutos etenee myös kaupunkien päätöksentekoon. Helsinki suunnittelee kivihiilen korvaamista puulla, maalämmöllä sekä tuuli- ja aurinkosähköllä. Vaasan energia- ja ilmastostrategiassa vasta sorvataan keinoja ja tavoitteita, mutta ne ovat toivon mukaan kunnianhimoisia, kuten Pohjolan energiapääkaupungin arvolle sopii.
Kaupunkilaisten korkeita hiilipäästöjä selittää myös korkeampi kulutus. Kaupunkilaiset tekevät enemmän lentomatkoja ja kuluttavat enemmän tavaroita ja palveluja. Heidän syömisestäänkin aiheutuu tutkimuksen mukaan enemmän hiilipäästöjä. Nämä ovat tosiasioita mutta eivät sellaisia tosiasioita, joita ei voisi muuttaa.
Meidän kaupunkilaisten kannattaa katsoa peiliin ja miettiä, onko kaikki tämä kulutus tarpeellista ja voitaisiinko se edes toteuttaa pienemmällä hiilijalanjäljellä.
Juha Tuomikoski
vihreät Vaasa
