Home / Kolumnit /
Huomaan että mikään ei saa muuttua, se pelottaa

Huomaan että mikään ei saa muuttua, se pelottaa

Huomaan että mikään ei saa muuttua, se pelottaa
Todellisuus silti muuttuu.

Muista euroopan maista tulee suomeen tuotteita ja palveluja, joiden työn osalta veroaste on huomattavasti alhaisempi. Siellä ei myöskään ole progressiota käytössä.

Tätä eroa vanhat vasemmistolaiset ja vanhemmat taantumuksen saastuttamat Keskusta-Kokoomukselaisetkin yrittävät nyt tasoittaa ottamalla velkaa.

Kun sitten Susanna Koski ja muutamat muutkin yleensä nuoremmat hereillä olevat eri puolueissa yrittävät saada suomalaisia heräämään sekä sopeutumaan todellisuuteen, ovat heidän puolustajansa vanhoillisten mielestä trolleja. Näin helpolla taantumus ei tule selviämään.

Katsokaa nyt hyvänen aika peiliin. Ette pysty enään vanhuksia, eikä muitakaan vaivaisia edes hoitamaan, vaikka verotus on ollut tapissa jo pitkään. Siis yksinkertaistettuna verot kerätään moninkertaisena kuten ennenkin, mutta itse asia, palvelu ei enään tule kysymykseenkään. Uskottavuus on jo mennyttä.

Hoitotyöt jäävät enenevässä määrin omaisille ilmaiseksi tehtäväksi.
Pitäisi kysyä miksi veroja pitää maksaa ?. Vastaus pitäisi olla perusteltu ja järjellinen.

Syyt verojen maksuun alkavat olla sellaisia että niiden perustelut ovat todella heikkoja.
Niin sanotusti hyvää tarkoittaneet normit ja sääntely ovat tehneet kaikesta työstä ja toimeliaisuudesta niin kallista, ettei sitä kukaan pysty ostamaan, eikä sille löydy tekijää eikä teettäjää. Kun vielä EU-didektiivejä tulkitaan lisäksi arkielämälle vieraalla, sekä olosuhteisiin nähden väärällä tavalla, väärin ja tarpeettomasti.

Ei ole ihme että kansalaisten omatoimisuus loppuu.
Tämän ankaran verotuksen sekä normien, myöskin sääntelyn seurauksena on sitten maassamme ennen-näkemättömät sosiaaliset ongelmat, joita ei lisävelanotolla pystytä hoitamaan.

Suomalaiset perheelliset ja muutkin omaiset sekä yksinäiset, pystyisivät jo itse tuottamaan omat palvelunsa huomattavasti edullisemmin itse, jos saisivat pitää veroeuronsa itsellään.
Tämä alkaa olla jo fakta. Muunmuassa huostaanotot johtuvat suurimmaksi osaksi siitä ja ovat sen seurausta, ettei perheiden perustoimeentulo verotuksen johdosta enään ole säällisellä tasolla.

Nyt tämä mahdoton tilanne alkaa myöskin tuottaa rasismia ja väkivaltaa, joka tekee arjen elämästä yhä vaikeampaa. Ennenpitkää jopa helvetillistä joissain paikoin asuinympäristöämme.

Nyt ei riitä että sanotaan kyllä se siitä. Saavutettuihin etuihin ja järjestelmiin joudutaan puuttumaan, mitkään muutokset eivät voi olla enään kosmeettisia.

Tämä muutos ja siihen yhdistetyt reformit täytyisi hyödyntää, luomalla olosuhteet, joissa suomalaista arkielämää ja kulttuuria voitaisiin vahvistaa osana yhteistä eurooppaa sellaiseksi että suomalaiset haluavat edelleenkin asuttaa nimenomaan tätä meidän aluetta.

Muuten tässä on lähivuosina ja vuosikymmeninä vaarana että suomalaiset häviävät kansakuntien joukkoon jälkiä jättämättä.

Katoammeko jälkiä jättämättä

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa