Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Hietasaareen uusi terassi ja vesipuisto

Hietasaareen uusi terassi ja vesipuisto

Hietasaaren kahvilalle etsittiin keväällä uutta vuokralaista. Samalla tarjottiin mahdollisuutta rakennuksen vieressä olevan ranta- ja vesialueen vuokraukselle. Määräaikaan mennessä jätettiin yhteensä viisi tarjousta, joista parhaimmaksi arvioitiin Sisäsataman Terassi Oy:n tekemä tarjous.

Tarjouskilpailun voittanut Hietasaari Beach Club –konsepti on vesiurheiluun keskittyvä kokonaisuus. Rantaan tulee uusi kelluva vesipuisto, jonka odotetaan valmistuvan heinäkuuhun mennessä. Hietasaaressa voi tulevana kesänä vuokrata SUP-lautojen lisäksi myös kajakkeja. Myös kahvilan tarjontaa tullaan laajentamaan ja sen edustalle hiekkarannan puolelle rakennetaan uusi terassi.

– Saimme iloksemme useita tarjouksia Hietasaaren kahvilarakennuksen ja sen lähialueen palvelutarjonnan kehittämiseen. Voittanut tarjous oli selvästi pisimmälle mietitty ja myös vuokratason osalta kärkipäässä. Uskomme asukkaille ja turisteille tarjottavien palveluiden parantuvan merkittävästi aikaisemmasta, kuntatekniikan johtaja Jukka Talvi toteaa.

Kahvilarakennuksen wc-, suihku- ja pukuhuonetilat jäävät yleiseen käyttöön. Tilat ovat auki kahvilan aukioloaikojen mukaisesti, vähintään 1.6.-31.8. välisellä ajalla päivittäin klo 10-18. Kahvila vastaa niiden siivoamisesta ja varustamisesta.

Voittaneen tarjouksen vuosivuokra on 2800€ ja vuokra-aika on viisi vuotta, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Lisätietoja ehdoista ja järjestetystä kilpailutuksesta löydät osoitteesta: https://www.vaasa.fi/ajankohtaista/hietasaaren-kahvilalle-etsitaan-vuokralaista/

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Pinkkejä busseja Vaasaan

Vaasan ja Mustasaaren uusi yhteinen joukkoliikenne Lifti aloittaa toimintansa ensi vuonna. Uudistuksen myötä bussit saavat …

Vastaa