Home / Kolumnit /
Heikki Kouhi – Hokkasen lukutaito

Heikki Kouhi – Hokkasen lukutaito

Heimo Hokkanen ilmoitti Pohjalaisessa 24.11. osaavansa muitten luottamushenkilöiden tapaan lukea samalla, kun hän kovin sanoin moitti kaupungin virkamiehiä, jotka muistuttivat häntä kaupunginvaltuuston tekemästä keskussairaalaa koskevasta säästöpäätöksestä.

Keskussairaalan kuntayhtymä on kuntien omistama ja ne vastaavat sen rahoituksesta. Keskussairaalan valtuutetut eivät ole äänestäjien demokraattisilla vaaleilla valitsemia, vaan muodollisesti omien kuntiensa valtuustojen valitsemia, mutta tosiasiassa poliittisten puolueiden piiritoimistojen palapelin tuloksena määräämiä.

Valitettavan usein kuitenkin käy, että kun kunnanvaltuutettu pääsee kuntayhtymän valtuuston, hän luulee olevansa suuri itsenäisen vallan käyttäjä ja oman kunnan murheet unohtuvat. Näin näyttää käyvän mm. Hokkaselle.

Heimo Hokkanen on kaupungin tarkastuslautakunnan puheenjohtaja. Tarkastuslautakunta on lakisääteinen, suoraan valtuuston alainen elin, jonka tehtävä on mm. ”arvioida onko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet”. Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan tehtävä on vaikea siksi, että hänen tulee olla valtuuston jäsen ja mielellään kunnallishallinnon hyvin tunteva, mutta hänen ei tulisi olla mukana muissa hallintoelimissä, joihin tarkastustoiminta kohdistuu. Kaupungin talouden valvonnassa tarkastusvastuu ulottuu myös kaupungin vastuisiin sairaanhoitopiirissä.

Kuntalaki ei yksiselitteisesti Hokkasen osallistumista sairaanhoitopiirin valtuustoon kieltäne, mutta usein moraalisten ja eettisten arvojen kunnioittamista muilta vaatineena Hokkanen voisi vaatia sitä myös itseltään. Oman kaupungin etua tulisi vähintäänkin ajaa.

Säästöjen teko kuntataloudessa on poliitikoille tuskallista. Sydänkirurgian jättäminen yliopistollisten keskussairaaloiden hommaksi, niillä kun on siihen kapasiteettia ja kykyä, olisi säästöä helpoimmasta päästä eikä keneltäkään pois. Tämän voi lukea budjettikirjoista.

Heikki Kouhi

kaupunkineuvos Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa