Häkan Nordman

Håkan on kasvanut Petolahdessa, mutta on asunut Vaasassa vuodesta 1982 saakka. Hän on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri, Åbo Akademista. Håkan on naimisissa rakennusinsinööri Harrietin kanssa ja heillä on kaksi täysikäistä poikaa. Jan Anders, joka työskentelee controllerina, asuu Genevessä ja Henrik, joka työskentelee rahoitusanalyytikkona, asuu Lontoossa.

Håkan on toiminut kunnanjohtajana Maalahdessa 1970-1982, ministerinsihteerinä 1972-73, 1976, lääninhallituksen osastopäällikkönä 1982-83, 1995, kansanedustajana 1983-95, 1999-2003, Folkhälsan i Österbottenin toiminnanjohtajana 1995-1999.

Vuodesta 1997 lähtien Håkan on toiminut Vaasan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Hänelle myönnettiin kaupunkineuvoksen arvo 2006

Håkan Nordmanin mielestä mallia voi ottaa esimerkiksi Uumaja kunnasta kun mietitään suurempaa alueellista kuntaa. Uumajan vanhoissa entisissä kunnissa on omakunnanosalautakuntansa ja kunnanosahallintonsa Holmsund-Obbolassa, Sävarissa ja Hörneforsissa. Kunnanosahallinnot hoitaa alueensa lähipalvelut vanhus- ja vammaishuollossa, esi- ja perusopetuksessa, sosiaali- ja perhehuollossa sekä kulttuuri-, kirjasto-, nuoriso- ja vapaa-aikatoimen aloilla. – Tätä mallia voitaisiin käyttää myös Vaasanseudulla, Håkan Nordman sanoo.

Håkan Nordman

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa