Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Geenimanipulaatota vastaan Vaasassa 2013

Geenimanipulaatota vastaan Vaasassa 2013

Geenimanipulaatiota vastaan marssitaan 12. lokakuuta yli 50 maassa – mukana Vaasa, Helsinki, Turku ja Oulu

Vaasassa geenimanipulaatiota vastaan

Maailmanlaajuinen liike maatalouden biotekniikkayhtiö Monsantoa vastaan näkyy katukuvassa 12. lokakuuta Vaasan lisäksi myös yli 50 maassa ja yli 400 kaupungissa. “March Against Monsanto” -tapahtumaan osallistuu ruoan turvallisuudesta huolestuneita kansalaisia koko maailmasta.

Vuoden 2013 toukokuun lopussa järjestettyyn ensimmäiseen marssiin osallistui Vaasassa yli 100 henkilöä, jotka osoittivat tukevansa luonnollisesti tuotettua ruokaa ja puolustivat viljelijöiden ja kuluttajien oikeutta GMO-vapaisiin tuotteisiin. Tämä on ruohonjuuriliike, eikä tapahtumalla ole virallista järjestäjää. Vaasan marssi lähtee Alatorilta klo 14.

Monsanton vastaisen marssin osallistujat vaativat pakkauksiin pakollisia merkintöjä muuntogeenisten raaka-aineiden käytöstä eläinten ruokinnassa. Marssijat arvostelevat sitä, ettei geenimuuntelun vaikutuksista ihmisten terveyteen ole tehty riittävää pitkäaikaisseurantaa. Sitä ei ole todettu vaarattomaksi ennen käyttöönottoa. Monet ovat huolissaan lasten ja tulevaisuuden sukupolvien terveydestä ja luonnonmukaisten ruuan saannista. Turun tapahtuman järjestäjäksi ryhtynyt vapaaehtoinen Kari Parviainen kritisoi Monsanton pyrkimystä hallita maailman ruokahuoltoa: “Maailma ei kaipaa luonnon muokkausta ja yksityistämistä”.

Monsanto on monikansallinen maatalouden biotekniikkayhtiö ja yksi maailman suurimmista siemen- ja torjunta-aineiden tuottajista. Monsanton tuotteisiin ovat kuuluneet mm. Round Up, DDT ja Agent Orange. EU-komission ajankohtainen siemenlakiehdotus suosii suuryhtiöitä kuten Monsantoa ja vaikuttaa biologiseen monimuotoisuuteen, sillä laissa vaaditaan että siementen rekisteröintiä (1). Lisäksi Monsantolla on patentti omiin siemeniin, mikä estää monivuotisen kylvön samoista siemenistä. Maanviljelijöiden täytyy ostaa uudet siemenet joka vuosi.

Patentti antaa Monsantolle oikeuden vaatia patenttikorvausta maanviljelijöiltä, joiden pellot ovat tahattomasti saastuneet Monsanton siemenistä. Ajankohtainen Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välille kaavailtu vapaakauppasopimus avaisi portin GMO-tuotteille Euroopan markkinoille samojen poikkeuksellisen lievien GMO-lakien mukaan, jotka ovat tällä hetkellä käytössä Yhdysvalloissa.

Suomen suurimpiin kuuluvat rehuvalmistajat Raisioagro ja Suomen Rehu ovat ottaneet Monsanton geenimanipuloidun soijalajikkeen rehuvalikoimaansa tänä keväänä. Yhtiöiden päätös kaksinkertaisti muuntogeenisen soijan tuonnin Suomeen (2). Monsanton soijalla ruokittu suomalainen sian- ja siipikarjan liha päätyy kuluttajien ruokapöytiin kuluttajien siitä tietämättä. Tutkimukset ovat osoittaneet että geneettisesti muunneltu ravinto voi johtaa vakaviin terveysriskeihin kuten syöpäkasvainten kehittymiseen, hedelmättömyyteen ja sikiövaurioihin.

Suomalaiset maidontuottajat Valio ja Arla ovat ilmoittaneet etteivät hyväksy maidontuotannossa muuntogeenisiä rehukasveja. Monet lihatuotteita valmistavat yritykset, mukaan lukien Snellman, Tapola, Kivikylä, Perniön Liha, Pajuniemi ja Saarioisen jyväbroileri, ovat julkistaneet geenimuuntelun vastaisen linjansa. Monsanton vastaisen marssin osallistujat näyttävät päättäjille ja elintarvikeyhtiöille tukevansa luonnonmukaisesti tuotettua kotimaista ruokaa ja vastustavansa geenimanipuloituja elintarvikkeita.

Vaasan marssin järjestäjien yhteystiedot


Cecilia Bengs, 050 9119757 , ceciliabengs@gmail.com

Pia-Lena Rönnqvist, 045 3415740, lill-strumpan@hotmail.com
Toni Sjöberg, webrain.life@gmail.com

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa