Home / Kolumnit / Farzad Moghaddam pour – Terroristit onnistuivat aikeissaan viedä vapaus

Farzad Moghaddam pour – Terroristit onnistuivat aikeissaan viedä vapaus

Terroristit onnistuivat aikaeissaan viedä vapaus

Maailma saa shokin joka kerta, kun terroristit iskevät. Ihmiset vain surevat uhreja, mutteivät huomaa, ettei islamilaisfasismin päämäärä ole vain tappaa vääräuskoisia, vaan heidän suuri tavoitteensa on pilata länsimaiden elintapaa ja sotkea niiden yleiskulttuuria, johon ihmiset ovat kymmenien vuosien varrella tottuneet.

Asiat, joista länsimaalaiset ja ylipäänsä demokraattiset ja vapaat maat ovat aina olleet ylpeitä, ovat nyt terroristien toiminnan vuoksi uhan alla tai alkavat pikku hiljaa supistua turvallisuuden ylläpitämiseksi.

Terroristit halusivat alusta lähtien sitäkin, että vääräuskoiset eläisivät alati pelon ilmapiirissä ja unohtaisivat pirteän elintapansa.

Jokainen länsimaalainen on pienestä pitäen tottunut henkilökohtaiseen vapauteen, uskonnonvapauteen, hauskan pitämiseen, sananvapauteen jne. Mutta nyt melkein jokaisen kansalaisen puheluja salakuunnellaan ja olemme kaikki tavallaan suurennuslasin alla.

Ei kukaan enää tohdi noin vain lähteä konsertteihin, matseihin, juhliin ja paikkoihin, joissa on paljon ihmisiä.

Pelko ja epävarmuus vallitsevat nyt yhteiskunnassa. Jokaista vanhempaa huolestuttaa, kun hänen lapsensa aikoo lähteä pois kotoa.

Nyt pitää kysyä, mitä on länsimaalaisesta demokratiasta ja vapaudesta enää jäljellä?!

Sitähän islamilaisfasistit tavoittelivat ja hyvin ovatkin onnistuneet siinä.

Kuitenkaan ei saa syyttää tästä tilanteesta vain heitä, sillä länsimaalaiset valtiot myös itse ovat osittain syyllisiä monestakin syystä.

Länsimaat ovat historiansa varrella toimineet väärin varsinkin Lähi-idässä ja sen konfliktien kanssa, mutta eivät uskalla rehellisesti todeta sitä!

Poliittiset päätökset eivät usein tunne järkeä eivätkä inhimillisyyttä, joten niiden jälkiseuraukset voivat näkyä vasta vuosikymmenien jälkeen.

Länsimaiset valtiot ovat valitettavasti monesti naiiveja ja usein näkevät vain oman nenänsä vartta pitkin, eivätkä toimi kaukokatseisesti.

Hetkelliset intressit menevät aina pitkäaikaisten ratkaisujen edelle.

On naurettavaa, että esimerkiksi Saudi-Arabia, jossa vielä kaupunkien keskustassa tuomittujen päät katkaistaan poikki miekalla kuin 2 000 vuotta sitten ja naisille ei myönnetä passia ja ajokorttia, on lännen lähiystävä.

Mullahien vallassa oleva Iran, jossa on kuitenkin jonkinlainen demokratia ja naisilla paljon oikeuksia ja vapauksia, on kuitenkin paha vihollinen.

Mikäli länsimaalaiset olisivat rehellisiä ihmisoikeusasioissa ja demokratiassa, niin myös Israel, Saudi-Arabia ja muut Persianlahden arabimaat olisivat jo mustalla listalla.

Mutta politiikka ei tunne järkeä eikä inhimillisyyttä varsinkaan silloin, kun se yhdistyy rahaan!

Parhaillaan on meneillään toisenlainen strateginen erehdys.

Nykyinen maahanmuuttopolitiikka on mullistamassa koko Euroopan.

En usko, että EU enää selvää tästä ongelmasta, koska mielestäni se, mitä ei olisi pitänyt tapahtua, on jo tapahtunut!

Farzad Moghaddam pour

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa