Home / Kolumnit / Seida Sohrabi – Terroristi ei synny päivässä

Seida Sohrabi – Terroristi ei synny päivässä

Terroristi ei synny päivässä

Viime torstaina kuulin surullisen uutisen. En ollut ainoa. Perjantaina kuulin toisen uutisen; Ruotsin teräase-terrorismissa kuoli kurditaustainen Lavin Eskandar, joka uutistietojen mukaan pyrki estämään hyökkääjää. Rauha nuoren sielulle.

Ei anneta pelolle valtaa, ei anneta terrorismille tilaa, ja älkäämme ruokkiko puheillamme ja käytöksellämme vihaa ympärillemme. Vihan lietsonta tuottaa lähtemättömiä seurauksia.

Kun rasismia ja etnistä vihaa levitetään paitsi tavallisen rivikansalaisen toimesta, on usein unohdettu kuinka valtava merkitys on nimenomaan julkisuudenhenkilön tai poliitikon vihan levittämisessä. Yksittäistapaus-korttia on turha käyttää.

Vihaa levitetään ympäriinsä ja se näkyy lähes jokaisen maahanmuuttajataustaisen arjessa. Erikoista on vielä se, että sitä samaa vihaa levittävät myös itse maahanmuuttajataustaiset. Historian unohtamisella on vakavat seuraukset hyvät ihmiset, niin uskonnollisen ideologian kuin rasisminkin tilanteessa.

Surullista kuinka etninen ja ideologinen kritiikki on valikoivaa. Missä ovat maahanmuuttajataustaisten rikoksista kertovat tuomitsemassa rasistista terrorismia?

Erilaiset ääriliikkeet ovat nostaneet päätään. Vaikka ovatkin pieni ryhmä, ei tarvita kuin yksi henkilö tekemään tuhoa. Näiden tuhoa lietsovien ääriajatusten kitkemiseksi tarvitaan suojelupoliisin, viranomaisten ja tiedustelun lisäksi vahvaa kansalaistason heräämistä. Katsokaa ympärillenne, olkaa hereillä ja mikäli havaitsette huolestuttavia piirteitä tai ääriajatuksia, älkää epäröikö kertoa niistä luottamuksellisesti viranomaisille, sillä väärä hälytys on parempi kuin ei hälytystä ollenkaan.

Monet katastrofaaliset tapaukset on kitketty kansalaisyhteiskunnan ja viranomaisten hyvällä tiedonjakamisella ja valvonnalla. Hirviö ei synny yhdessä päivässä. Kun ei huonoja uutisia kuulu, tietää tehneensä tiettävästi jotain hyvää.

Seida Sohrabi

poliittisen historian opiskelija Turku

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa