Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Club25 Vaasa 1990-2013 vaasalaisia.info

Club25 Vaasa 1990-2013 vaasalaisia.info

Viimeksi paikkaa hallinnoi Helmikuussa 2008 Vaasaan perustettu  Volume – Vaasan Uuden Kulttuurin yhdistys. Sitä ennen Club25:ttä isännöi Welmu eli Vaasan elävän musiikin yhdistys. 1. syyskuuta 1990 järjestettiin Club 25:n viralliset avajaiset. Video: Kari Lajunen

Club-25 tulipalo 11.04.2013
09.1990-12.04.2013

1990-luvun puoltaväliä lähestyttäessä Welmun toiminta hiipui vanhojen aktiivijäsenten perustaessa perheitä ja muuttaessa pois Vaasasta. Syksyllä 1997 viimeinen perustajajäsen poistui yhdistyksen hallituksesta.

Viimeisinä vuosina Welmun toiminta oli keskittynyt esiintymisien järjestämiseen nyt jo edesmenneen Club 25:n tiloissa sekä Klemettilän Myllykadulla sijaitsevan RockWerstaan harjoitustilojen vuokraamiseen. Viimeisimpiä lisäyksiä oli Vaasan Kaupungin Nuoriso-osaston kanssa yhteistyössä järjestettävä rokkikoulu.

Nykytilanne

Länsi-Suomen Verovirasto haki tammikuussa 2008 Vaasan Musiikin Yhdistyksen konkurssiin. Yhdistysrekisterin tiedot oli päivitetty viimeksi vuonna 1999.

Vuonna 2004 nimi vapautui rekisteristä rekisterihallituksen todetessa yhdistyksen olevan toimimaton ja vuodesta 2005 Welmu onkin ollut Viitasaaren elävän musiikin yhdistys WELMU ry:n nimilyhenne. Vaasan vapaa-aikalautakunta irtisanoi Club 25:n vuokrasopimuksen 1. elokuuta 2007.

Helmikuussa 2008 Vaasaan perustettiin Volume – Vaasan Uuden Kulttuurin yhdistys (http://www.volume.fi/). Perustettu yhdistys on ryhtynyt muun muassa hoitamaan niitä toimia, joita vaasalainen Welmu hoiti, kuten orkestereiden harjoitustilojen ylläpitämistä RockWerstaalla ja Club 25:lla järjestettävien rock-konserttien pyörittämistä.

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa