Jaakkoon puolukkajuoma ja hyytelö On jälleen tullut aika julkaista perinteinen Vaasan Jaakkoon puolukkajuoma-resepti. Resepti on kulkenut suvussa vuosikymmeniä ja sen alkuperäinen lähde on tietysti Vaasan Jaakkoo (1887 – 1951) eli oikealta nimeltään Jaakko Oskari Ikolan aikoinaan Vaasa-lehdessa julkaisema ohje. Jaakkoo ei ilmeisestiitse juomaansa keksinyt, vaan kopioi sen jostakin ruotsinkielisestä lähteestä. …
Lue lisää »Risto Helin Art
Vanhoja työkaluja, tauluja ja kehyksiä Kalaverkkojen lasia kellukkeita, 1800-luvun maataloustyökaluja, Veikko Takalan 1950-luvun maalauksia, kaappeja, kehto – tavaraa moneen makuun ja ohuemmallekin lompakolle, esittelee Risto Helin. Ensi viikon keskiviikkona avataan Raastuvankatu 25:ssä kaupungin uusin antiikki, taide- ja kehys liike – Risto Helin Art. Jos osoite tuntuu jotenkin tutulta, niin ei …
Lue lisää »Konepajankatu
Konepajankadusta tulee komea Hietasaarenkadun ja Konepajankadun yhdistäminen ratapihan kohdalla on hyvässä vauhdissa. Jos katsoo Hietasaarenkadun ja Kauppapuistikon kulmasta asemalle päin, voi aavistaa että vaasalaisia kohtaa aivan uusi näkymä kun kadut aikanaan yhdistetään. -Valmista pitäisi olla syksyllä 2007. Rakennustyömaalla ovat työt täydessä käynnissä. Työmaalla on eri aikoina 1-2 kuorma-autoa. Parikin kaivinkoneta. …
Lue lisää »Juhlitaan 400-vuotiasta
Lueskelin aamulla 3.9. Pohjalaista ja olin tukehtua voisarveen. Artikkelin otsikko oli: "Miten 400-vuotiasta pitäisi juhlia?" En muistanut vähiin aikoihin lukekeeni Körttiviestistä yhtä raflaavaa tekstiä. Vanha tantta Vasabladet ja Vaasa/Pohjalainen ovat aina suhtautuneet toisiinsa vähintäänkin pidättyvästi. Nyt pudottelee kirjoittaja: "Tämän linjan (kielikysymyksen) taantunein edustaja löytyy naapurilehti Vasabladetista. Lugna Gatan-palsta on pimeä …
Lue lisää »Moderaattorit
vaasalaisia.info sivusto etsii kahta asiallista ja tasapuolista moderaattoria foorumin ja Puffit-uutispalvelun sheriffeiksi. Työ on vapaaehtoista ja edellyttää kiinnostusta Vaasaa ja vaasalaisuutta kohtaan. Jos vietät paljon aikaa päätteen ääressä ja jos moderaattorin pesti kiinnostaa, niin ota yhteyttä palautelomakkeen kautta. Tapio ParkkariJussi Mäntylä
Lue lisää »Seinäjoli osaa
Kondis-hanke Seinäjoella Näyttää pahasti siltä, että Seinäjoki vie Vaasalta ns. Kondishankkeen ja korjaa hedelmät. Seinäjoki on tehnyt tämän ennenkin. Ilkka julkaisi perjantaina 01. 09. 2006 Markku Leiwon kirjoittaman jutun, jonka keskeiset asiat ovat tässä: ”Apulaiskaupunginjohtaja Harri Jokiranta näyttää varovaisen vihreää valoa Seinäjoelle suunnitteilla olevalle Kondis-palvelutalolle. Jokiranta sanoo, että neuvottelut jatkuvat …
Lue lisää »Syysmarkkinoilla
Jorma Ojaharju nähdään seuraavan kerran Vaasan maisemissa syysmarkkoiden aikana perjantaina 1. ja lauantaina 2. syyskuuta. Maestro myy uusinta kiarjaansa ”Vaasan veri ei vapise” jossakin Maipin kaffilan tienoila. Tässä Ojaharju kertoo, että Helsingissä kokoontuu aivan samanlainen ukkokööri kuin Vaasassa. Meillä Koirasmarttasäätiön jäsenillä on täällä kirkolla samanlainen kokoontumispaikka, kuin veljessäätiöllä Vaasassa. Heillähän …
Lue lisää »Merkittävin vaasalainen
Merkittävin vaasalainen Vaasan nuorkauppakamari ja Vaasan kaupunki ovat panneet pystyyn äänestyksen merkittävimmästä vaasalaisesta kautta aikojen. Yhdeksän valmiiksipultatun ehdokkaan joukossa on vain kaksi elävää vaasalaista: pääjohtaja Jorma Ollila ja keihäänheittäjä Mikaela Ingberg. Tällaisella äänestyksellä on oma merkityksensä paikallishengen luojana ja kiinnostuksen herättäjänä kotikaupungin historiaa kohtaan, mutta se paljastaa samalla Vaasan vähäisen …
Lue lisää »Kirppispöytä
Kauppahallin II kerroksessa avataan tulevana perjantaina ja lauantaina 18-19.8 ja pe-la. 25-26.8 tilapäinen kirppispöytä. Tarjolla on jazz-vinyylejä ja cd-levyjä, laatukirjallisuutta ja lasten leikkikaluja sekä lasten ja nuorten vaatteita. Tervetuloa. Samalla voi keskustella vaikka vaasalaisia.info-sivuston kehittämisestä. Tapio Parkkari
Lue lisää »Häirikkölokit
Saako Vaasa omat häirikkölokkinsa? Kuluneen kesän kummallisia eläimiä ovat olleet ihmisten kimppuun käyvät hauet ja häirikkölokit. Jälkimmäiset ovat kehittyneet niin röyhkeiksi, että sieppäävät hampurilaisen tai lihapiirakan syöjän kädestä. Vakuuatuin asiasta itse Helsingin kauppatorilla. Helsingin kauppatorin vakioasiakas tiesikertoa, että syynä on se että lokit ovat syntyneet torin rannassa ja tottuneet ihmiseen …
Lue lisää »Hirsikerros
Hirsitalo nousee nyt vahdilla Raastuvankadulle nousee nyt ns. Setterbergin hirsitalo vauhdilla. Talo siirretään uudelle paikalleen Vaasanpuistikolta. Pohjatyöt on nyt tehty ja myös lattialankkujen niskahirret ovat osittain paikoillaan. Hirsikerroksia on jo 2-3. Jos yllätyksiä ei satu niin talo lienee muuttovalmis vuoden vaihteessa.
Lue lisää »Teltta
Jättiteltta nousi Vaasan kauppatorille Vaasan 400-vuotisjuhlinta alkaa tänään keskiviikkona historiallisella päivällä, joka järjestetään kaupungin alkuperäisellä sijaintipaikalla Vanhassa Vaasassa. Ohjelmassa on muun muassa Pohjanmaan pelastuslaitoksen palonäytös, keskiaikaista musiikkia, ravintola Silverian vanhan ajan herkkuja ja Kaarle IX:nen ja kuningatar Kristiinan (Hans Svahn ja Marianne Koskimies-Envall) vierailu. Juhlinta jatkuu huomenna torstaina Vaasa 400 …
Lue lisää »infokioski
Jossain mättää pahasti Sunnuntain Pohjalaisessa oli yleisökirjoitus, missä kirjoittaja ihmetteli saaristoristelyn heikkoa tiedottamista. Vuoro oli myyty jollekin ryhmälle, mutta unohdettu kertoa asiasta ns. tavallisille risteilylle haluaville. Samassa kirjoituksessa ihmeteltiin kaupungin kirkon aukioloaikoja. Kirkko ei ole auki viikonloppuisin eli juuri silloin matkustajat ovat liikkeella. Muutama päivä sitten tällä foorumilla ihmeteltiin torin …
Lue lisää »tuulten kasv atti
TV1 6.8.2006 klo 21:15 – 21:55 Jomppa – tuulten temmeltävä kasvatti Seppo Miettisen ja kuvaaja Raimo Hartzellin impressionistisen rennot päivät nuoren kirjailija Jorma Ojaharjun seurassa kesällä 1969. Jomppaa itseään vanha dokumentti naurattaa. -Se oli oman aikansa sekoilua. Ohjaaja Seppo Mietinen vainaa sanoi kerran, että dokumentti on ensimmäinen suomalainen cinema verite …
Lue lisää »taiteiden yö 2996
Järjestöille ja toimijoille Taiteiden yö Hovioikeudenpuistossa 2005 Kertokaa järjestämästänne tilaisuudesa Puffit-osiossa ja foorumissa. Kysymys on koko kaupungin yhteisestä asiasta. Huomaa että puffit osioon mahtuu pienikokoinen kartta tapahtumapaikasta. Puffit osio on ilmainen tapa kertoa tapahtumista ja kertoa uutisia. Keskustelu foorumissa Taiteiden Yö
Lue lisää »