Marja Jokiniemi, Kokoomus Tavallisena vaasalaisena sitä todellakin haluaisi jättää lehden aamulla lukematta ja tv:n aamu-uutiset katselematta, kun saa nykyään lähes jatkuvasti varautua siihen, että jotain todella ikävää on taas tapahtunut. Reilu kuukausi on kulunut Kauhajoen murhenäytelmästä, viikko Hämeenlinnan puukotusvälikohtauksesta ja vain muutama päivä Oulun perhetragediasta. Tapahtumat ovat yksittäisiä, mutta niiden …
Lue lisää »Vaasa on opiskelijakaupunki
Matias Mäkynen, Sosialidemokraatit Vaasassa asuvista huomattava osa on opiskelijoita. Vaasan kouluissa toisesta asteesta ylöspäin opiskelee lähes 20 000 nuorta aikuista. Vaasan pitäisi olla tarpeeksi houkutteleva, jotta opiskelijat saataisiin kesien ajaksi sekä valmistuttuaan jäämään kaupunkilaisiksi. Kuluvalla vaalikaudella Vaasan kaupunginvaltuuston keski-ikä on 51 vuotta. Alle 30-vuotiaita valtuutettuja on neljä. Kuten aina, parhaiten …
Lue lisää »Järjestöjä tarvitaan
Ari Sundberg, RKP Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi on yhdessä monen muun lasten ja nuorten järjestön ja toimijan kanssa haastanut kunnallisvaaliehdokkaat toimimaan lasten ja nuorten valtuutettuina. Järjestöt haastavat meidät korostamaan päätöksissämme ja valinnoissamme lasten ja nuorten hyvinvointia ja oikeuksia. Järjestöt muistuttavat meitä, että lapset ja nuoret ovat kuntalaisia jo tänään. Lisäksi lapset ja …
Lue lisää »Vanhukset, sairaat ja Vaasa
Vaalien alla kaikki ovat vanhusten ja sairaiden asialla – niin ja nuorten ja urheilijoiden. Lue mitä mieltä ehdokkaat ovat vahusten, dementikkojen ja sairaiden hoitamisesta. Kuva: Johan Hagström
Lue lisää »Sonja Sulkakoski, Kokoomus Eräs kiinnostunut henkilö lähestyi minua sähköpostitse ja oli kiinnostunut vanhuksista. Hänen kysymyksensä liittyi laitoksien lakkautamiseen ja siellä asuvien vanhusten kohtaloihin. Lisäksi hän ihmetteli, miksi askartelutoimintaa supistetaan, vaikka vanhuksia kehoitetaan harrastaamaan. Hän mainitsi myös kysymyksessään sen tosiasian, ettei kakilla ole varaa kalliisiin harrastuksiin ja konsertteihin eikä teatteriin …
Lue lisää »Vanhusfoorumi Vaasaan
Marjatta Vehkaoja. Sosialidemokraatit Vaasaan olisi mielestäni perustettava nopeasti ”Vaasan vanhusfoorum”. Näin voidaan menetellä ainoastaan, jos kansalaisten oma voima riittää koitokseen. Tavoitteena pitäisi olla, että foorum kutsuu päättäjiä julkiseen keskusteluun vanhushuollon kehittämisestä ja uudistuksista jo silloin kun ideat ovat vasta idullaan. Tällainen vuoropuhelu pakottaa päättäjät perustelemaan päätöksensä entistä paremmin. Olen valmis …
Lue lisää »Terveydenhuollon kohtalo ja Vaasa
Sisko-Margit Syväoja, Vihreät Kunnan päätehtävä on järjestää ja ylläpitää palveluita, jotka takaavat perusturvan kaikille kuntalaisille. Kunnallisvaaleissa ratkaistaan terveydenhuollon kehittämisen päälinjat: Kuinka kuntalaisten terveyttä edistetään? Kuinka sairauksien varhainen toteaminen, hoito ja kuntoutus järjestetään? Meneillään olevassa organisaatiomuutosmyräkässä kansalaisten terveydenhuoltopalvelut tulevat uudistumaan huomattavasti. Erityisesti tässä tilanteessa kunnallisessa päätöksenteossa tarvitaan todellisia terveydenhuollon asiantuntijoita. Kunnallisvaalit …
Lue lisää »Ritva-Hillevi Halme, Vihreät Vanhusten kotihoitoon on saatava lisää resursseja. On väärin jos palveluja ei ole riittävästi saatavilla, että vanhukset saisivat elää tutussa kodissaan, jossa on tutut tavarat ja paikat,niin halutessaan. On rankkaa vanhemmalle ihmiselle siirtyä tutusta ympäristöstä laitokseen, jossa on aivan erilainen päivärytmi ja olosuhteet kuin mihin hän on tottunut. …
Lue lisää »Suuri ikäluokka ja Vaasa
Klaus Berg, Pro Vaasa Suuri ikäryhmä siirtyy tulevina vuosina eläkeputkeen. Jo kymmenen vuoden sisällä kasvaa eläkeläisten määrä 5% lisää nykyiseen verrattuna. 275.000 enemmän eläkeläisiä on tilastokeskus laskenut tilastoihinsa vuoteen 2020 mennessä. Tänään eläkeläisiä on tuollaiset 950 000 ja vuonna 2020 heitä lasketaan olevan 1,5 miljoonaa. Samaan aikaan vähenee työssäkäyvistä …
Lue lisää »Peruspalvelut ja Vaasa
Aino Siltanen, Pro Vaasa Olen perheenäiti Vaasan Asevelikylästä ja työskennellyt erilaisissa hoitajan tehtävissä lapsista vanhuksiin 30 vuoden ajan. Tässä työssä on käynyt erittäin selväksi, miten tärkeä merkitys kaupungin kohdentamilla peruspalveluilla kuntalaisillemme on. 12 vuoden valtuustotyöskentelyni aikana sekä neljä vuotta kaupunginhallituksessa olleena näihin asioihin perehtyminen sekä niiden puolesta puhuminen on vienyt …
Lue lisää »Tukiryhmä auttaa Sinun vaaliehdokkaasi on avainasemassa. Kolumnipalvelun lomakkeen avulla voit lähettää tukirymäpyynnön viidelle tuntemallesi vaasalaiselle. Se käy nopeasti valmiin lokakkeen avulla. Pyydä heitä lähettämään pyyntö edelleen viidelle jne. Linkki lomakkeeseen löytyy ehdokkaasi kolumnisivulta. Tehdaan Vaasasta mallikaupunki äänastysvilkkauden suhteen. Siinä tarvitaan Sinun panostasi. Näytetään että sosiaalinen webbi toimii Vaasassa. Kolumnipalvelua seurataan …
Lue lisää »Anna Swanljung, Vihreät Edellisen kolumnini jälkeen minulta kysyttiin, mikä olisi se keino tai keinot, joilla mielestäni saataisiin Vaasassa kaavoitus toimimaan. Vastasin kysymykseen osittain jo, mutta ajattelin jatkaa vielä mietteitäni osallistumisesta ja sen järjestämisestä. Laaja osallisuus, avoimuus, varhainen osallistuminen ja vuorovaikutus kun ovat maankäyttö- ja rakennuslain keskeisiä periaatteita. Yksi keskeinen ongelma …
Lue lisää »Heimo Hokkanen, Kristillisdemokraatit Esitän, että vaasalaisille veronmaksajille otetaan käyttöön Vaasa-kortti, jolla taataan kaupungin veronmaksajille edullisemmat palveluhinnat uimahalliin, konsertteihin, teatteriin ym. kuin Vaasan ulkopuolelta palveluita käyttäville. Vaasan ulkopuolelta palveluita käyttävillä olisi eri taksat. Esimerkiksi 10 % korkeammat kuin vaasalaisilla. Tällä taattaisiin, että kaupunkilaiset saisivat edullisemmat palvelut, koska myös maksavat veroissaan …
Lue lisää »Työpaikat, Vaasa ja kuntavaalit
Reino Kolmonen, SKP Julkisella sektorilla harjoitettu säästö-ja leikkauspolitiikka on vienyt resurssit palkata puuttuvaa henkilökuntaa. Terveys, sosiaali-ja koulupalveluihin. Vaasassa on pulaa oikeastaan jokaisella hallintokunnalla henkilökunnasta ja tekevistä käsistä. Myös päivähoitopaikoista on pulaa ja vajausta 120 paikkaa tuli esille paneelissa. Erilaiset pätkä ja muut osa-aikaiset työsuhteet vaikeuttavat pysyvien työpaikkojen syntymistä. Samoin yleistynyt …
Lue lisää »Lupaukset, Vaasa ja kuntavaalit
Kalle Ruotsala, SKP Vaalien alla lupaillaan taas toivoa ja unelmia. Ratkaisevaa ovat kuitenkin teot. Lupaukset toivosta on petetty ja ihmiset alistettu bisnekselle. Eduskuntapuolueet ovat heikentäneet kunnallisia palveluja, vaikka Suomessa on rahaa enemmän kuin koskaan. Kunnissa valmistellaan taas lisää heikennyksiä ja kokoomuslainen valtionvarainministeri uhkaa leikata entisestään kuntien rahoitusta. Eduskunnan yksimielisesti hyväksymällä …
Lue lisää »