Peter Remahl, Kokoomus Joillekin tahoille tämä pakolaisten ottaminen täytyy olla hyödyksi kun niitä niin hanakasti tänne halutaan, oliko niin että Vaasa on ottamassa taas 70 henkeä, kun Mustasaari ei ota yhtään. Määrän kanssa pitää olla tarkkana ja se mitä heille aluksi annetaan niin ei tarkoita että pitää saada kaikkia kerralla mitä …
Lue lisää »Keskitytään olennaiseen
Heimo Hokkanen, Kristillisdemokraatit Hyvinä aikoina monet asiat voidaan hoitaa rahalla. Sanotaan vaan, että tilataan siivous tai hoitopalvelua. Laskusuhdanteen aikana ei sitten sitä rahaa enää löydykkään, niin silloin aletaan huutamaan kolmatta sektoria mukaan talkoisiin. Seurakunnat ja järjestöt ovat hoitaneet omaa osuuttaan edellisen laman jäljiltä vielä tähän päivään saakka. Nyt näyttää, että …
Lue lisää »Perusopetus ja Vaasa
Leena Hallasmaa, Keskustapuolue Opetusministeri Sari Sarkomaa muistutti vielä syksyllä valtioneuvoston suuntaavan erillisen 16 miljoonan euron määrärahan peruskoulujen ryhmäkokojen pienentämiseksi. Ryhmäkokojen on todettu keskeisesti vaikuttavan opetuksen laatuun. Liian suuret ryhmäkoot ovat myös merkittävin perusopetuksen resurssien puutteen ilmentymä, josta kaupunkimme onneksi ei ole räikeimpiä esimerkkejä. Opetusviraston virkamiehet ovat tiedostaneet ryhmäkokojen merkityksen ja …
Lue lisää »Mieluimmin porkkanaa
Mieluimmin porkkanaa, tuumeili Laihialainen Vilho, joka lauantaina vieraili Vaasan torilla. Vilho oli selvästi enemmän kiinnostunut porkkanoista kuin ehdokkaiden vallipuheista. Älä ota huonoja vaikutteita Vilholta, vaan käy äänestämässä huomenna sunnuntaina. Kuva: Johan Hagström
Lue lisää »Vaalit 2008 radiossa
Vaalit Radio Vaasassa Kunnallisvaalien Vaasan vaalilaskenta lähetetään suorana lähetyksenä Radio Vaasassa su 26.10.2008 klo 20 alkaen. Lähetys alkaa ennakkoäänien tuloksilla ja jatkuu kunnes vaalitulos on selvillä. Lähetyksen juontaa Hallintotalolta Anssi Marttinen ja asiantuntijana vaaleja kommentoi hallintojohtaja Veli-Matti Laitinen. Radio Vaasan taajuus on Vaasan keskustassa 105,8 MHz ja Vaasan alueella 99,5 …
Lue lisää »Ulkoistaminen ja Vaasa
Reino Kolmonen, SKP Pitkään rummutettu kunnallisten palvelujen ulkoistaminen ja yksityistäminen on johtanut Iso-Britanniassa siihen, että luvattujen säästöjen sijasta kunnille on tullut jättilasku. Brittiläisen kuntajärjestön selvityksen mukaan yksityinen sektori ei ole osoittautunut kovinkaan kilpailuhaluiseksi. Kun kunnat eivät itse enää pysty tarjoamaan kaikkia palveluja, niin voitoille ahneet yritykset ovat alkaneet laskuttaa kuntia …
Lue lisää »Kellot tikittää lamaa
Klaus Berg, Pro Vaasa Maailmalla paniikkipäivä taas ja kellot tikittää suurta lamaa tuleman. Siinä on miettimistä heti uudelle valtuustolle. Mutta kenelle kellot tikittävät ? Vaasan teollisuus on kovin vientivetoista ja monia tilauksia on jo peruuntunut eikä uusia tule tässä epävarmuuden tilassa. Lomautuksia odotettavissa ensi vuoden alussa tätä tahtia. Kaupungin verotulot …
Lue lisää »Aloitteet viipyvät
Aino Siltanen, Pro Vaasa Monet ryhmät ja yksittäiset kunnallisvaaliehdokkaat ovat nyt hehkuttaneet vaaliohjelmissaan eläkeläisten ilmaisista bussilipuista. Tekemäni valtuustoaloite asiasta on ollut jo valmistelussa yli viisi kuukautta, ja kun se ehtii valtuustoon saakka, niin toivon todella, että valittujen ehdokkaiden vaalilupaukset pitävät vielä vaalien jälkeenkin paikkansa ja aloitteeni eläkeläisille ilmaisista bussilipuista saa …
Lue lisää »Vaasa – laadukas koulukaupunki
Salla Rundgren, Kokoomus Vaasassa on erittäin monipuolinen ja laadukas peruskoulun jälkeinen koulutustarjonta toisella asteella, kuten myös sen jälkeisellä korkea-asteella. Opiskelijoita Vaasan korkeakoulukonsortion oppilaitoksissa (Vaasan yliopisto, Åbo Akademi i Vasa, Svenska yrkeshögskolan, Svenska Handelshögskolan i Vasa, Vaasan ammattikorkeakoulu ja Helsingin yliopiston oikeustieteen Vaasan yksikkö) on yli 11 000. Vaasan ammattiopiston ja …
Lue lisää »Vaikuta äänelläsi
Sini Horttanainen, Sosialidemokraatit Ennakkoäänestys on päättynyt ja noin viidennes vaasalaisista on käynyt uurnilla. Se on hienoa ja lupaa hyvää varsinaista äänestyspäivää ajatellen. Viime kuntavaalien alhainen äänestysprosentti näyttäisi ylittyvän kirkkaasti. Tämä ei kuitenkaan ole uutisointia äänestysvilkkaudesta vaan halusin esittää huoleni todellisen demokratian toteutumisesta. Liian moni ihminen on tullut minulle eri tilaisuuksissa …
Lue lisää »Mamujen tukeminen
Risto Helin, Pro Vaasa Onko muuten monelle tullut mieleen, että jokainen maahanmuuttajille ohjattu ropo on pois suomalaisiltaapua tarvitsevilta ja tämä on aivan selkeä totuus, että ei siinä kenenkään inttämiset auta. Asiat on niin kuin ne on ja köyhyysloukussa meillä omia kansalaisia on kyllä aivan riittämiin ja mielestäni kaikki suomalainen avustaminen …
Lue lisää »Yhteiskuntavastuu ja moraali
Pentti Paloniemi, Keskustapuolue Björn Wahlrosin toistuvasti esittämä yritysten yhteiskuntavastuu on sitä, että sijoittajien ja osakkeenomistajien tulot menevät kaiken muun edelle yrityksen johtamisessa. Se tarkoittaa mm Sampo-konsernissa sitä, että henkilöstöpolitiikassa vain osakkeiden kurssin nousu ja osinkotuotot ovat lopulta ratkaisevia. Tämänlainen johtaminen ei ole yhteiskunnallisesti kestävää. Tuloerot kasvavat ja se on negatiivinen kehitys. Wahlrosilainen …
Lue lisää »Vaalikeskustgelu kiehahtelee
Marko Heinonen, Kokoomus Vaalipäivän lähestyessä on havaittavissa taas pientä keskustelun "ylikuumenemista". Tuntuu siltä, että vastapuolien osakkeita pyritään laskemaan, tyylistä viis. Ehdokkaat ovat kaikki suureen ääneen "ihan tavallisten vaasalaisten asialla". Yleensä samaan hengenvetoon luvataan tehdä Vaasasta paljon parempi paikka asua ja olla. Onko olettamus siis se, että muut ehdokkaat/ryhmät ovat joidenkin …
Lue lisää »Star Soft neljänneksi
StarSoft Oy on suomalainen ohjelmistotalo, joka on erikoistunut koulu- ja oppilaitoshallintoon. StarSoft on toiminut jo vuodesta 1987 saakka ja on alansa markkinajohtaja Suomessa. Star Soft neljänneksi paras 2008 Mustasaareen rekisteröity mutta Vaasan ydinkeskustassa toimiva Star Soft on rankattu Suomen neljänneaksi parhaaksi yritykseksi. Yrityksen liikevahto on n. 2,9 milj. euroa, liiketulos …
Lue lisää »Lumion tonttikauppa ja voimalinja
Kaatuuko Lumion tonttikauppa voimalinjaan? Nyt tämä Lumion talokauppa hauskaksi menee. Kokoomus on tänään pitänyt lehdistötilaisuuden jossa Nordman on joutunut "käristyksen" kohteeksi. Happamia: sano kettu pihlajanmarjoista. Taitaa muutenkin tuon Lumion saneeraushankkeen yläpuolelle nousta synkkiä pilviä. Muttonen-Mattila ei voi myöntää nykyisen rakennuslain mukaan sannerauslupa ko kiinteistölle. Voimajohtolinja menee liian läheltä talon ylitse. …
Lue lisää »