Home / Kolumnit /
Arne Mäenpää – Poliittisen värin tunnustaminen

Arne Mäenpää – Poliittisen värin tunnustaminen

Poliittisen värin tiedostamista en ole koskaan pitänyt suurena ongelmana. Työläisperheen kakaralle se on ollut selvää, kuin pläkki.

Jo paljon ennen oman äänestysiän saavuttamista olen tiennyt mille puolelle sydämeni sykkii. Tiennyt sen mistä maailmankuvani ja arvoni ovat rakentuneet. Ja miten itse toimin ja pyrin asioihin vaikuttamaan.

Ensisijaista on aina ollut poliittinen linja. Se keiden puolella ollaan, millä tavoitteilla ja millä keinoin. Keskeistä on se miten puolue suhtautuu taloudellisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiin. Mitä heikoimmassa asemassa oleviin asennoidutaan. Rehellisyyttä ei voi myöskään olla liikaa korostamatta.

Näin eduskuntavaalien alla on paljon poppaukkoja liikkeellä. On galluppeja siitä, tästä ja tuosta asiasta.

Teetättäjien motiiveja täytyy aina aprikoida ja kritisoida. Mitä ylemmältä taholta ne esitetään, sitä enemmän niissä on propagandaa ja yksipuolisuutta.

Harmaat eminenssit ovat monessa mukana, ja edustavat yleensä niitä piirejä, jotka muutoinkin saavat asiansa kuuluviin. Tähän päätelmään on helppo yhtyä.

Sama koskee näitä muoti-ilmiön lailla leviäviä vaalikoneita. Niiden puolueettomutta sopii aina epäillä, jos ilman niitä ei kykene äänestämään.

Koneiden takana on aina ihmisiä ja tahoja, joilla on ns. oma lehmä ojassa. Tahoja joilla on valmiita mielipiteitä ja linjauksia, joilla pyritään suuntaamaan keskustelua ja ajattelua tiettyihin suuntiin.

Vaalikoneilla on myös vahva populistinen luonne, kun asioita yksinkertaistetaan liikaa. Asioista tulee siten myös mustavalkoisia, vaikka asiat pääosin ovat kuitenkin monivärisiä.

Ristiriidat ovat kehityksen lähde. Hyvistä tavoitteista huolimatta, poliittinen osallistuminen on jokapäiväistä kamppailua leivän leveydestä. Vastakkainasettelu on aina ollut, ja se tulee jatkumaan. Kaikki ei mene aina kuin toivoo.

Kompromissit kuuluu demokratiaan. Virheitäkin tapahtuu. Periksi ei sovi kuitenkaan antaa. Joku on aina valtaamassa tyhjiöt.

Tärkeintä on huolehtia kansalaisoikeuksista ja käydä uurnilla, kun sen aika koittaa. Sitten on myös oikeus valittaa.

Arne Mäenpää

levyseppä Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa