Home / Tapahtumat /
Vaasan picknickviikko 27

Vaasan picknickviikko 27

Suomen parhaan duon tittelistä kisaava Pieni liikkuva orkesteri Picnicissä

Vaasa Picnic viikko 27

Tällä viikolla Cafe Purppuran puutarhassa soitto soi Suomen parhaan duon tittelistä kisaavan Pieni liikkuva orkesterin johdolla. Paikallista väriä edustaa Prinssi Rohkea ja Erämaan rotat ja latinalaisrytmejä paikalle tuo La banda de Los Cumpas

Torstaina 3.7. lounasaikaan klo 11–13 on luvassa seuraavanlaista ohjelmaa:

Pieni liikkuva orkesteri on vuonna 2012 perustettu duo, joka tuottaa folk/indie -musiikkia suomeksi. Avoin, maanläheinen soundimaailma on saavutettu pelottomalla, kokeilunhaluisella asenteella. Keväällä 2014 Pieni Liikkuva Orkesteri julkaisi esikoisäänitteitänsä ja kesällä Pieni Liikkuva Orkesteri kisaa Suomen parhaan duon tittelistä.

Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat perustettiin syksyllä 2010 Vaasassa otta maan osaa lyriikkakilpailuun. Pikku Prinssi -kirjasta nimensä napannut bändi rupesi tekemään keikkaa ja on alusta asti soittanut omia suomenkielisiä punkkenrollbiisejään. Bändin musiikkia on verrattu suomirockin legendoihin, mm. varhaiseen Eppu Normaaliin, Peitsamoon, Virtaseen, Absoluuttiseen nollapisteeseen ja Tuomari Nurmioon.

Jo kolmatta kesää Vaasa Picnicissä esiintymässä ovat Jenni ja Sanna Piirto. Sisarukset soittavat rentoa kesämusiikkia tunnettujen ja vähemmän tunnettujen cover – kappaleiden parissa.

La Banda de Los Cumpas soittaa latinalaisamerikkalaisia rytmejä. Bändi rakentuu Perulaisen Los Cumpas – nimisen duon ympärille.<

Vaasan kaupungin kesäartisteista soolona esiintyy viulusti Anna Muinonen.

Vaasa Picnic on ilmainen ja kaikille avoin tapahtuma – puutarhaan saa tulla oman piknikkorin ja viltin kanssa, mutta paikan päältä löytyy kaikki tarvittava: piknikalustoja sekä vilttejä voi lainata ja Café Purppura tarjoilee keittolounasta, kuppikakkuja, kahvia, teetä ja kesäjuomaa.

Lisätiedot ja tarkempi aikataulu osoitteesta vaasapicnic.wordpr

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa