Home / Tapahtumat / Jakkurokki Laihialla avaa Pohjanmaan festivaalikesän 11. 06

Jakkurokki Laihialla avaa Pohjanmaan festivaalikesän 11. 06

Jakkurokki avaa

Pohjanmaan festivaalikesän

Pieni Jakkulan kylä Laihialla täyttyy musiikinystävistä lauantaina 11. kesäkuuta, kun ensimmäinen Jakkurokki kajahtaa nuorisoliiton talon takapihalla.

Jakkurokin pääesiintyjiä ovat pian 40 vuotta suomalaisen punk- ja rock-kulttuurin lippua korkealla liehuttanut Pelle Miljoona United-kokoonpanonsa kanssa sekä useita miljoonakerhoon nousseita hiphop-hittejä tehtaillut kaksikko Kuningas Pähkinä & Setä Tamu. He saavat tulitukea kovilta paikallisilta nimiltä, kuten Idolsista tutulta Susanna Erkinheimolta ja Tangomarkkinoiden laulukilpailun semifinaaliin päässeeltä Kalle Kaajalta.

Jakkurokin paikallisista aktiiveista koostuva järjestäjäporukka on suunnitellut tapahtumaa jo viime lokakuusta asti, ja festivaalialuetta on rakennettu pitkälti talkoohengessä. Festivaali haki ja sai järjestelyihin rahoitusta EU:lta Yhyres ry:n kautta. Jakkurokin avulla halutaan lisätä kylän elinvoimaisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä luoda toimintaa, joka hyödyttää koko seutukuntaa.

Jakkurokki on kaksiosainen. Päivällä klo 13 alkavassa koko perheen konsertissa esiintyy Heikki Salon luotsaama Herra Heinämäen Lato-orkesteri. Klo 17 ikäraja nostetaan 18 vuoteen ja volumenapit kääntyvät kovemmalle. Iltafestivaalin ruokapalveluista ja anniskelualueesta vastaa Vaasan Amarillo, joka tuo Pop-Up Grilli -konseptinsa alueelle. Grillistä on tarjolla mm. rotukarjan burgereita sekä tuhteja ribsejä Amarillon tyyliin.

Kaikki esiintyjät

Pelle Miljoona United http://www.pellemiljoona.net/
Kuningas Pähkinä & Setä Tamu – http://www.palmupuistikko.fi
Sussu Erkinheimohttp://sussu.ghostfactory.fi/wordpress/
Kalle Kaaja & Kulkukoirathttp://www.kallekaaja.net
Kohderyhmä http://www.kohderyhma.com/
Arvonlisäveljet https://www.facebook.com/arvonlisaveljet
Herra Heinämäen Lato-orkesteri – http://www.heikkisalo.com/heinamaki/

SAAPUMINEN

Jakkurokki järjestetään Jakkulan nuorisoliiton talon alueella noin 5 km Laihian keskustasta Tampereelle päin. Festivaalialue sijaitsee 3-tien välittömässä läheisyydessä.

Bussit
– Vaasa, Kaupungintalo klo 17 (varattu ensisijaisesti early bird -rannekkeen ostajille)
– Isokyrö, Tarjantin piha klo 17 (ilmainen, ajaa Tervajoen kautta)
– Laihia, Matkahuolto klo 17 ja 17:30 (ilmainen)

Paluukyydit samoja reittejä klo 01:30

Polkupyörät
Alueella polkupyöräparkki

Henkilöautot
Pysäköinti sallittu merkityillä alueilla nuorisoliittoa vastapäätä ja Jakkulantien varresta. Noudata pysäköinninohjaajien neuvoja. Hyödynnä ilmainen bussikuljetus Laihian keskustasta!

LIPUT
Festivaali: 20 eur + mahd. toimitusmaksu
Päiväkonsertti: 5 eur (vain ovelta)
Ennakkoliput myy Studio Ticket Rewell Centerissä
Ennakkoliput netistä: http://goo.gl/BtObW6

INFO
Jakkurokki
Lauantai 11.6.2016
Jakkulan ns, Tampereentie 603, Laihia
Koko perheen päiväkonsertti klo 13-
Festivaali (K-18) klo 17-01:30
http://www.jakkurokki.net

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa