Home / Tapahtumat / Anni Rapinoja Kuntsin kesänäyttelyssä

Anni Rapinoja Kuntsin kesänäyttelyssä

Kuntsin kesänäyttelynä esillä

Anni Rapinojan Ihmisen luonto

AnniRapinojan retrospektiivinen näyttely Ihmisen luonto on esillä Kuntsin modernin taiteen museossa 28.5.-28.8.2016. Näyttely esittelee kuvataiteilija, kuvanveistäjä ja ympäristötaiteilija Rapinojan tuotantoa kahden vuosikymmenen ajalta. Luonnon rauhaa huokuva näyttely tarjoaa kävijälle turvapaikan ja lepohetken kiireen, pelkojen ja levottomuuden täyttämässä arjessa. Samalla näyttely muistuttaa meidän olevan yhä osa luontoa. 

Hailuodossa asuva ja työskentelevä Anni Rapinoja (s. 1949) on yksi kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaistaiteilijoita. Rapinojan näyttelytoiminta on ollut aktiivista vuodesta 1979. Hänen teoksiaan on useissa merkittävissä julkisissa kokoelmissa erityisesti Suomessa sekä Ruotsissa ja niitä on ollut esillä näyttelyissä ympäri maailman New Yorkia, Japania ja Kiinaa myöten.

Luonto moninaisissa muodoissaan on Anni Rapinojan työskentelyn lähtökohta ja työtoveri.
– Luonnon osuus teoksessa on lähes aina selkeästi havaittavissa ja materiaali tunnistettavissa. Koen olevani vain luonnon viestien välittäjä, kertoo Rapinoja.

Teosten materiaalit luonnosta

Näyttelyn varhaisimmat teokset ovat vuodelta 1996 ja edustavat Anni Rapinojan siihenastisessa tuotannossa uutta teostyyppiä, joka syntyi kun hän alkoi jättää teoksensa paljaiksi, ilman suojaavia laseja tai koteloita. Luonnon Garderobi -sarjassa (2005-2011) muodot tulevat ihmisen maailmasta ja materiaalit luonnosta. Sarjan teoksia oli mukana v. 2008 suomalaista nykytaidetta esittelevässä näyttelyssä Arctic Hysteria: New Art from Finland P.S.1 MoMA Contemporary Art Centerissä New Yorkissa.

Hirvi, kauris, jänis ja rusakko ovat olleet Rapinojan työtovereina vuodesta 1996 lähtien. Niiden papanat ovat materiaalina Luonnonvalot -sarjan installaatioissa (2014-2015).

Anni Rapinojan uusinta tuotantoa edustaa museon ensimmäisen kerroksen täyttävä installaatio Sama meri (2016). Sen äänimaailman on suunnitellut niin ikään Hailuodossa asuva musiikkituottaja Jürgen Hendlmeier, joka on säveltänyt teosta varten musiikin elektronisella trautonium-soittimella.

Maataideteos muuttaa muotoaan vuodenaikojen mukaan

Näyttelyyn liittyy myös maataideteos Maan ikkuna puistossa Kuntsin edustalla. Kasvimaana toimiva teos muuttaa muotoaan vuodenaikojen ja luonnon kiertokulun mukaan. Keväällä pääosassa ovat mullasta ja katemateriaaleista muovaillut muodot. Niihin kylvetyt siemenet alkavat vähitellen itää muodostaen eläviä ja kasvavia kuvioita, jotka talven tullessa kokevat taas muodonmuutoksen.

Teos toimii kaupunkilaisten ja museokävijöiden yhteisenä puutarhana, sitä saa hoitaa ja sen antimia saa hyödyntää vaikkapa eväsretkellä. Teos on toteutettu Veljekset Gröndahlin säätiön tuella.

Rapinoja työskentelee ihmisen ja luonnon puolesta

Anni Rapinojan työskentelyssä näkyy hänen taustansa luonnontieteilijänä, erityisesti maantieteen ja kasvitieteen opinnot vaikuttavat lähestymistapaan ja aihevalintoihin. Keskeisimmät teemat hänen taiteessaan ovat ihmisen suhde luontoon sekä luonnossa tapahtuvat, vaivihkaiset muutokset.

Taide on Rapinojalle myös ympäristöaktivismia, tapa muistuttaa tärkeistä asioista.
– Luonnosta vieraantuneina voimme huonosti ja paljolti sen seurauksena luonto voi huonosti, toteaa Rapinoja ja jatkaa, että haluaa nostaa teoksillaan esille ihmisen osana luontoa, luonnon monimuotoisuuden tärkeyden ja siinä hyvinkin pienet asiat.

– Työskentelytapani ihmisen ja luonnon puolesta on hiljainen vaikuttaminen positiivisin keinoin.

Luonto työtoverina vaatii taiteilijalta hitaan ja pitkäjänteisen työskentelytavan. Luonto jatkaa usein teoksen muovaamista taiteilijan osuuden päätyttyä.

Se on kulkemista, katselemista, tutkimista, kuuntelemista, keräämistä, kuvaamista, kuivattamista, prässäämistä, muodon etsimistä, löytämistä ja teoksen valmistamista. Teos voi olla prosessinomainen, vuosiakin kestävä, jatkuva ja muuttuva. Se on elämäntapa, Rapinoja päättää.

Rapinoja esittelee näyttelyään Taiteilijatapaamisessa la 28.5. klo 14 -15.30.

Ihmisen luonto -näyttelyn ilmaispäivä on Maailman ympäristöpäivänä 5.6.

Ulla Kalliokoski

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa