Home / Energiakeskittymä / Wasacafe oli menestystarina

Wasacafe oli menestystarina

Wasacafe toi monta hyvää ideaa

osallistumisesta

Wasacafe -tilaisuus, jossa kaupunkilaiset saivat osallistua kaupungin osallistumisohjelman tekoon, järjestettiin 20. huhtikuuta meren äärellä, Vaasan Sähkön uusissa toimitiloissa. Tilaisuus oli onnistunut ja hyviä ajatuksia ja näkökulmia tuli paljon.

Kaupungin syksyllä valmistuvaa osallistumisohjelmaa tehdään vuorovaikutteisesti. Toimikunta on kuullut eri ryhmiä ja asiantuntijoita.
Avoimessa Wasacafe -tilaisuudessa noin 50 eri-ikäistä vaasalaista sai kertoa oman mielipiteensä siitä, miten suoraa demokratiaa voidaan toteuttaa Vaasassa ja millaisia asioita osallistumisohjelmassa tulisi ottaa huomioon.


Keskusteluissa nousi esiin monta hyvää ajatusta 

Koettiin, että kaupungin asioihin ei ole helppoa vaikuttaa, joten selkeät toimintatavat osallistumiselle ja vaikuttamiselle tarvitaan.

Olemassa olevien toimintojen, kuten eri neuvostojen ja asukasyhdistysten koordinointi, kehittäminen ja rooli halutaan selkeämmäksi osaksi kaupungin toiminnan kehittämistä.

Kansalaisraateja ja keskustelutilaisuuksia pitäisi järjestää suurista teemoista tai suurista kuntalaisia koskettavista päätöksistä. Mukaan tarvitaan niin luottamushenkilöitä, virkamiehiä kuin kuntalaisiakin.

Kansalaiset pitäisi saada äänestämään vaaleissa innokkaammin ja heräämään vaikuttamaan omiin asioihinsa. Puolueilla tulisi olla selkeämmät ohjelmat, jotta äänestäjät tietävät, mistä asioista he äänestävät.

Palautteen antajalle tulisi tulla tietoa, miten palaute on tullut käsitellyksi ja mihin se on vaikuttanut asioihin. Keskustelukulttuuria ja –paikkoja pitäisi kehittää kaupunkilaisten ja virkamiesten välille.

Vaikuttamisen ja suoran demokratian opetusta tulisi saada jo peruskouluihin. Vaikuttaminen ja passiivisuudesta poispyrkiminen on jotain, mihin opitaan elämän varrella.

Kaupungin tiedotuslehteä pidetään hyvänä kanavana, sen rinnalle haluttaisiin vielä enemmän keskustelua sosiaaliseen mediaan.

Voit vielä antaa kommenttisi

Tiivistelmän tilaisuudessa annetuista kommenteista voi lukea kaupungin sivuilta www.vaasa.fi/osallistumisohjelma

Annetut kommentit antavat hyvän pohjan osallistumisohjelmalle. Ohjelman luonnos valmistuu alkusyksystä ja se tulee kommentoitavaksi kaupungin www-sivuille.

Kommentteja ohjelmaan liittyen voi lähettää osoitteeseen wasacafe@vaasa.fi

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

WasaGroup on maan nopeimmin kasvava kiinteistö- ja rakennusalan konserni

WasaGroup-konserni on Suomen nopeimmin kasvava kiinteistö- ja rakennusalan konserni. WasaGroup-konsernin liikevaihto kasvoi 66,5 prosenttia vuonna …

Vastaa