Wasa Station vahvistaa kaupungin elinvoimaisuutta

Wasa Station vahvistaa

kaupungin elinvoimaisuutta  

Kaupunginvaltuusto keskusteli eilen entisen linja-autoaseman kortteliin rakennettavasta Wasa Station –hankkeesta. Kaupunki on teettänyt selvityksen hankkeen vaikutuksista talouteen, työllisyyteen ja elinkeinoelämään. Selvityksen laatinut Kimmo Koski Sweco Ympäristö Oy:stä esitteli selvitystä valtuustolle. Laajalla hankkeella on monia positiivisia vaikutuksia.

Eri toimijoiden näkökulmasta Wasa Stationin toteuttaminen merkitsee esimerkiksi

– uusia työpaikkoja koko seudulle

– seudun tulomuuton lisääntymistä ja ulosmuuton vähentymistä

– kunnallis-, kiinteistö- ja yhteisöverotulojen kasvua

– lisääntyvää elämää keskustassa

– kaupunkikuvan myönteistä kehittymistä

– positiivisen ostovoiman siirtymän kasvua

– palvelujen lisääntymistä ja monipuolistumista

– matkailukysynnän ja -tulojen kasvua

– kilpailutilanteen kiristymistä, jota matkailun ja kaupan vetovoiman kasvu kuitenkin tasaavat

– energiaklusterin vahvistumista

– kaupungin ja seudun elinvoiman ja positiivisen imagon kasvua

– kaupungin strategisten tavoitteiden tukemista.

Entisen linja-autoaseman kortteliin suunnitellaan uudenlainen kokonaisuus, joka koostuu kauppakeskuksesta, musiikki- ja kongressitiloista, monikäyttötiloista, hotellista, ravintoloista, asunnoista sekä eri käyttötarkoituksiin muuntuvasta tapahtumatorista. Korttelissa panostetaan energiaratkaisuihin, ja Wasa Station on yksi alueemme tärkeistä INKA-hankkeista.

Kaupunginhallitus valitsi vuoden 2014 kesäkuun kokouksessaan linja-autoaseman toteuttajaksi ja valintakilpailun voittajaksi Lemminkäinen Talo Oy:n Wasa Station -nimisen ehdotuksen. Kaupungin ja Lemminkäisen solmiman aiesopimuksen pohjalta hanketta on viety yhteistyössä eteenpäin. Suunnittelu on niin pitkällä, että nyt oli aika esitellä sitä koko valtuustolle. Lemminkäinen Talo Oy:n aluejohtaja Mikael Snellman ja suunnittelusta vastannut arkkitehti Vesa Arosuo, Arosuo Arkkitehdit Oy:stä esittelivät hankkeen sisällön.

Yhteenveto Kimmo Kosken selvityksestä on luettavissa osoitteesta

www.vaasa.fi