Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Villiä_menoa_Vaasan_Taiteiden_Yössä_2012

Villiä_menoa_Vaasan_Taiteiden_Yössä_2012

Villiä menoa Taiteiden yössä
Vaasan kauppatori muuttui karnevaalitoriksi

Tässä kaksiosaisen videon ensimmäisessä osassa käydään mm. kauppatorilla.

Ennakkoarvioiden mukaan tämänvuotisesta Taiteiden Yöstä odotettiin vaisumpaa kuin viime vuotisesta. Vaikka esiintyjiä oli vähemmän kuin viime vuonna, oli ainakin äänen määrä, joidenkin mielestä möykkä, isompi kuin viime vuonna.

Erilaisia ääntä tuottavia esiintyjiä oli selvästi enemmän kuin aikaisempina vuosina, jopa niin paljon että yksittäisiä esiintyjiä ei aina erottanut kakofoniasta.

Esimerkiksi HessBurgerin ulkoterassilla torin esiintyjien tuottamat äänet sulautuivat ympäristön ääniin niin, että ainoastaan rumpujen ja basson ääni tunkeutui muiden äänien lävitse.

Tilaisuuden järjestäjät voisivat ainakin harkita jonkinlaista yhtyeiden vuorottelua esimerkiksi radiopuhelinten avulla.

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa